Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kuoleman tuttuna uuteen vuoteen

Uusi vuosi on edessä.

Päättyvä vuosi on ollut minulla hyvin poikkeuksellinen. Olen sairastanut vakavan sairauden, joka on pannut arvioimaan elämän tärkeyksiä uudestaan. Voimien kantavuuden tasosta ei ole varmuutta.


31.12.2014

On mahdollista, mutta epätodennäköistä, että uusi vuosi on minulle samanlainen. Jos syöpä uusiutuu, tiedän suurin piirtein, millaiset hoidot tulevat olemaan. Ne ovat kuitenkin edelliskertaa rankemmat. Muistan syöpäklinikalla tapaamaani kahta toisella kierroksella olevaa. Muistan heidän olleen valoisia ja kiitollisia, että heitä hoidetaan. Heistä on oppimista.


31.12.2014


Olen tullut hieman tutummaksi kuoleman kanssa. Se on hyvä, sillä joskus tulemme kohtaamaan. Välillä kaipaan kuolemaa. Joku on sanonut, että kuolemaa voisi odottaa kuin vanhaa ystävää. Minusta tuntuu, että suhtautumisessani on hieman tuollaista. Voin vain rukoilla, että asenteeni olisi sama, kun kuolema on näköpiirissä. Voihan se tulla myös yhtäkkiä.


31.12.2014











Parissa viimeisessä postauksessa referoimassani artikkelissa annetaan käytännöllisiä ohjeita
väsymyksen hoitoon:

  • yritä kuntoilla enemmän - tutkimusten mukaan uupumus on vähemmän yleistä säännöllisesti kuntoilevilla syöpähoitojen jälkeen
  • syö hyvin
  • lepää runsaasti tarvittaessa ja tähtää säännöllisesti hyviin yöuniin
  • hyväksy avuntarjouksia päivittäisiin tehtäviin ja älä murehdi vähemmän tärkeistä asioista - säästä energiaasi haluamiisi asioihin
  • yritä suunnitella toimesi etukäteen
  • järjestä aikaa ystävien näkemiseen ja osallistu tavanomaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin.

31.12.2014


31.12.2014
Nuo ohjeet sopivat soveltuvin osin kelle tahansa, joka haluaa pitää elämänsä tasapainossa. Aviomiehenä en voi ottaa niitä liian kirjaimellisesti, koska elämässä pitää ottaa kumppaninkin voimat huomioon.

En koe, että minä tarvitsisin arkisessa elämässä erityisemmin apua, mutta jos väsymykseni jatkuu, työn suhteen on ehkä tehtävä järjestelyjä, johon pomoni on ilmoittanutkin valmiutensa. Koulussani on avoimena markkinointisuunnittelijan paikka. Mietin sitäkin. Voisin työskennellä toimistoympäristössä. Kumppaneinani olisivat kollegat, ei opiskelijat. Tiedustelin lähemmin paikasta. Olen jo luopunut ajatuksesta hakea, koska siinä tarvittaisiin parempia valmiuksia Adoben ohjelmien käyttöön kuin minulla on ja toisekseen joutuisin tinkimään melkoisesti palkasta.

31.12.2014






Yöunien suhteen on tiedossa ongelmia, jos tarpeeni pysyy nykyisellä korkealla tasolla. En voi oikein kääntää nukkuma-aikaani niin aikaiseksi, että ehtisin joka yö nukkua kymmenen tuntia ja ehtisin joka aamu töihin. Vaimoni menee niin myöhään nukkumaan, että en oikein usko hyvin varhaiseen hukkumaanmenoon omallakaan kohdallani. Seuraavassa jaksossa onneksi kolmena päivänä oppitunnit alkavat vasta puolen päivän jälkeen.

Ystävien ja erityisesti läheisteni kanssa seurustelu on syövän jälkeen korostunut henkilkohtaisella arvoasteikollani.

Tällä hetkellä elän. Meillä on vain tämä hetki. Säilyköön rakkautemme elämään ja tulkaamme sinuiksi kuoleman kanssa. Otetaan mitä annetaan. Hyvinkin voi käydä.

Toivotan teille hyvät lukijani ja Facebook -kaverini oikein hyvää ja voimaannuttavaa uutta vuotta!

Omien oireiden analyysi

Artikkelissa Late effects of lymphoma treatment mainitaan aikamoinen määrä mahdollisia syövän ja/tai hoitojen seuraamuksia. Osasta niistä löytyy yhtymäkohtia omiin kokemuksiin.

Hedelmällisyyteni aste on saattanut laskea, varsinkin kun toinen kives poistettiin, mutta asia on luonnollisesti aika toissijainen pappaikäiselle miehelle. Psyyken ja identiteetin kannalta se ei kuitenkaan ole täysin merkityksetön. Väheneminen on okei, mutta lakkaaminen rinnastuu mielessäni pieneen kuolemaan.

Uupumus on luettelon ilmeisin seuraamus minun tapauksessani. Onneksi se saattaa olla ohimenevää. Riskiä lisää muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminta ja se minulla on todettu. Olen nukkunut viime päivinä noin kymmenen tunnin öitä, paitsi yhtenä yönä valvoin neljän tienoille. En tunne itseäni silti energiseksi, mutta ilmeisesti minua väsyttäisi enemmän, jos nukkuisin vähemmän. Jokin muutos on kuitenkin tapahtunut, koska aikaisemmin olen pärjännyt seitsemän kahdeksan tunnin unilla. Masennus ja ahdistus voivat artikkelin mukaan liittyä kokonaisuuteen. Onneksi sen tapaiset tuntemukset ovat olleet aika lyhytaikaisia.

Onneksi en ole huomannut itselläni polyneuropatiaoireita enkä viitteitä sylkirauhasten vajaatoiminnasta.

Kemoaivoihin voi liittyä muistinmenetystä, sekavuutta, keskittymisvaikeuksia ja ajattelemisen ongelmia. Kuten ehkä muistatte, olin aika hajamielinen syyslukukauden loppuvaiheessa. Minulla on siihen taipumuksia ennestään. Arvelen oireiden vahvistumisen liittyvän pikemmin väsymykseen kuin kemoaivoihin. Muisti ei toimi yhtä hyvin kuin nuorena, mutta arvelen sen olevan ikääntymiseen liittyvää. Hesaria lukiessani en viitsi lukea niin monia artikkeleita kuin aikaisemmin. Se liittyy ehkä siihen, että valikoin tekemisiäni enemmän kuin ennen. Joskus tuntuu, että en viitsi tai jaksa ruveta ajattelemaan jotakin asiaa läpi. Ehkei kyse ole kuitenkaan ajattelemisen ongelmista. Matemaattistyyppisissä asioissa aivoni eivät ole entisessä terässä. Sekin saattaa liittyä ikääntymiseen tai harjoituksen puutteeseen.

Sain syysflunssan melkein heti, kun palasin töihin. Immuniteettini oli selvästi vielä heikko. Se tuntuu artikkelin mukaan olevan ajan myötä korjaantuva ongelma.

Kun "tarjolla" on näin paljon ongelmia, jotakin luulisi tarttuvan haaviin. Minulla selvin ongelma-alue liittyy uupumukseen, joka saattaa kehittyä parempaan suuntaan. Lähiajan haasteet liittyvät siihen, miten jaksan hoitaa työni. Sillä on myös merkitystä, että väsymys voi vähentää elämääni rikastuttavien puuhien määrää.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Monet ovat syövän seuraamukset

Brittiläinen Lymphoma Association luettelee imusolmukesyövän mahdollisia seuraamuksia artikkelissaan Late effects of lymphoma treatment. Näitä ovat vähentynyt hedelmällisyys, väsymys, polyneuropatia, sylkirauhasten toiminnan heikkeneminen, muistiongelmat ja sekavuus sekä virus- ja muiden tulehdusten riskin lisääntyminen.




Sytostaatti- ja sädehoito voivat molemmat vaikuttaa hedelmällisyyteen. Ensin mainitun aikana sperma saattaa vahingoittua. Naisille sytostaattihoidot voivat aiheuttaa kuukautisten muuttumisen epäsäännöllisiksi tai katoamisen kokonaan.




Uupumus on tavallisimpia lymfoomahoidon jälkeisiä terveysongelmia. Joillakin se helpottuu, toisille se jää. Uupumuksen riskiä lisäävät sydänsairaudet, anemia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Masennus, ahdistus, passiivisuus ja unihäiriöt pahentavat tilannetta.




Sytostaattuhoito eli kemoterapia voivat aiheuttaa ääreishermorappeumaa eli polyneuropatiaa. Tämä voi ilmetä lämmön, kivun tai painon tunteina iholla. Jäsenissä voi tuntua myös kihelmöintiä tai turtumusta. Neuropatia voi ilmetä myös ummetuksena, kömpelyytenä tai tasapaino-ongelmina. Useimmilla potilailla neuropaattiset ongelmat paranevat hoitojen jälkeen, mutta joillekin ne jäävät. Olen saanut viestin eräältä Hogdkinin lymfooman sairastaneelta, jolla on vakavia neuropatiaoireita.




Sädetys voi heikentää sylkirauhasten toimintaa siten, että syöminen vaikeutuu. Tämäkin voi jäädä pysyväksi ongelmaksi.




Erityisesti aivoihin ja selkäytimeen vaikuttavat hoidot sekä lymfooma itsessään voivat aiheuttaa muistinmenetystä, sekavuutta, keskittymisvaikeuksia ja ajattelemisen ongelmia. Nimitys tälle on "cancer-related cognitive disorder" tai "kemoaivot". Näitä oireita voi olla hoitojen aikana ja/tai niiden jälkeen. 





Jotkut vasta-aineet kuten rituksimabi ja kemoterapialääkkeet voivat aiheuttaa immuniteetin heikkenemisen kuukausiksi hoitojen jälkeen vaikka useimmat valkosolut olisivatkin jo kuntoutuneet. Myös ruumiissa olevat piilevät viirukset voivat aktivoitua.





Näistä mahdollisista ongelmista ei puhuttu juuri mitään hoitojen aikana eikä niiden jälkeenkään. Johtuisikohan siitä, että halutaan säilyttää potilaan toiveikkuus ja taistelunhalu.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kipeitä haavoja menneestä

Katselin Areenasta ohjelman, jonka aiheena olivat Pohjanmaan ruotsinkieliset sotalesket ja orvot. Heidän kokemuksensa lienevät hyvin samanlaisia kuin suomenkielisten.




Lesket olivat hyvin köyhiä. Jonkinlainen leskeneläke oli. Sen suuruus määräytyi kaatuneen sotilasarvon mukaan. Se lienee ollut varsin pieni. Sitäkin kuulemma kadehdittiin. Saatettiin sanoa isättä jääneiden perheiden elävän muiden verovaroilla.




Eräs kollegani ammattikorkeakoulun puolelta on kotoisin Larsmosta eli Luodosta. Hänen isoisänsä on kaatunut sodassa. Sotaleski lapsineen joutui elämään jossakin vaiheessa halkoliiterissä tai sen tapaisessa, mikäli oikein muistan.




Sotaleskiä ei kutsuttu sotaveteraanien tilaisuuksiin. Ohjelmissa arveltiin sen johtuvan siitä, että lesket toisivat mieleen kaatuneet toverit. Veteraanien vaimot saattoivat myös kokea syyllisyyttä, kun olivat saaneet pitää miehensä.




Sota-aikana kaatuneista ei pidetty hyvänä puhua. Sen arveltiin vaikuttavan taistelumielialaan. Monille leskille se ilmeisesti jäi päälle. Joku saattoi puhua miehestään vasta aivan vanhoilla päivillään. Sotaorvot eivät näin myöskään voineet puhua kotona menetetystä isästään. He ovat kantaneet surua halki vuosikymmenten ja ehkä vasta vanhoilla päivillään löytäneet kohtalontovereita, joiden kanssa jakaa kokemuksiaan.




Äitini on sotaorpo. Hänkin on puhunut varsin vähän isästään. Tiedän hänen surreen ja kaivanneen tätä.

Sotaleskiä on ohjelman haastateltujen mukaan pidetty paitsi menetettyjen miestensä leskinä myös valtion leskinä. Heidän ei pidetty sopivana mennä uudestaan naimisiin. Jos näin kuitenkin kävi, isäpuoli saattoi vaatia, ettei kaatuneesta saanut puhua.




On yllättävää, että sotaleskeyttä on myös pidetty häpeänä. Äitinikin on puhunut tästä. Ajatus lienee ollut sellainen, että kaatunut oli itse syypää tai perheessä täytyy olla jotakin vikaa, kun heitä näin rangaistiin.

On kunnioitustakin ollut, ainakin jonkin verran. Siitä kertoo äitini muistikuva siitä, kun he sotaorvot kävelivät isänsä arkun perässä haudalle Porissa. Jossakin kadunkulmassa joku mies oli nostanut heille hattua ja kumartanut.




Sankareiden, joiksi kaatuneita usein kutsutaan, lienee kunnioitettu enimmäkseen sankarihaudoilla, mutta se ei liene erityisemmin heijastunut heidän omaisiinsa.

Ohjelmassa tuli esiin, että kaikki ruotsikieliset seurakunnat eivät päästä sotaorpoja laskemaan seppelettä tai kukkavihkoa virallisissa muistotilaisuuksissa. Tämä tuntuu aika erikoiselta.

Vaikka sodista on noin seitsemänkymmentä vuotta, vieläkin on kipeitä haavoja. Suomessa ei onneksi ole nyt sotaa, mutta muualla maailmassa on. Pitkäaikaisia haavoja ja surun syitä syntyy nytkin.

Minulla on identiteettikriisi

Identiteetti on ihmisen käsitys itsestään. Se koostuu persoonallisista ominaisuuksista, jotka muuttuvat, kun eletään ja toimitaan muiden ihmisten kanssa.

Minusta tuntuu, että minulla on jonkinlainen identiteettikriisi. Koen tilanteeni epäselväksi, koska en tiedä millaiseksi syövän jälkeinen terveydentilani asettuu. Nyt vaikuttaa todennäköiseltä, että olen ja tulen olemaan väsyneempi kuin ennen syöpää. Tämä vaikuttaa suorituskykyyni ja siihen mitä voin tehdä.

On realistista ajatella, että olen seuraavat pari kolme vuotta joko osa-aikaeläkkeellä tai tehtäväsisällöltään muokatussa työssä, minkä jälkeen jään vanhuuseläkkeelle. Identiteettimuutos koskee ensisijaisesti nykyisen ammattini ulkoisia toimiani. Olen ajatellut kuvataiteen olevan näissä pääroolissa. Olen suunnitellut siirtyväni opettajan tehtävistä kuvataiteilijan ammattiin.

Nyt joudun varautumaan siihen, että väsymys estää mainitun haaveen toteutumisen. Voi olla, että edessä on perinteinen eläkeläisen rooli tai jotakin sen ja taiteilijana toimimisen välillä. Tavanomainen eläkeläisen elämä voi olla rikasta ja hyvin tyydyttävää, mutta olen tottunut ajattelemaan sen olevan kauempana tulevaisuudessa. Tilannetta hämmentää se, että tämän blogin kautta kirjoittaminen on saanut isomman roolin tekemisissäni. Se saattaa olla jopa luontaisempaa minulle kuin maalaaminen. Ainakin kirjoittamiseen tuntuu helpolta tarttua. Syynä saattaa olla sekin, että tämä blogi on luonteva media tällaiseen itseilmaisuun.

Syövän seuraukset ovat asettaneet minut identiteetin moratorioon, jossa joudun miettimään tulevan identiteettini aineksia. Niiden olisi syytä olla tasapainossa luontaisen minäkuvani ja kapasiteettini kanssa.


29.12.2014


29.12.2014


29.12.2014


Syöpä kulkee mukana

Löysin netistä lääketieteellisen artikkelin, joka käsittelee non-Hodgkin -tyypin imusolmukesyövästä selvinneiden kokemaa väsymystä: A high level of fatigue among long-term survivors of non-Hodgkin’s lymphoma: results from the longitudinal population-based PROFILES registry in the south of the Netherlands.

Artikkeli raportoi tutkimustuloksia kyselystä, joka on toteutettu Hollannissa. Vastaajia oli yli 800. Kysely lähetettiin kaikille eindhovenilaiseen syöpärekisteriin kirjatuille vuosina 1999-2009 diagnosoiduille non-Hodgkin -lymfoomapotilaille ja 80 %:a vastasi.

Tutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä vastanneesta oli kokenut voimakasta väsymystä hoitojen jälkeen aina kymmeneen vuoteen saakka. Merkittävällä osalla väsymys oli jatkuvaa. Todennäköisyys korostui naisilla, eronneilla ja niillä, joilla oli monia sairauksia.

Minulla on toistaiseksi mahdollisuus lukeutua siihen 80 prosentin porukkaan, joka on viiden vuoden päästä syöpätyyppini saamisesta elossa. Koen itseni tällä hetkellä kovin väsyneeksi. Arvelen osuneeni selviytyneistä siihen osaan, joita väsymys vaivaa.

Tämä tutkimus oli toteutettu, koska tämän tyypin syövän kokeneiden väsymyskokemuksista ei ole tietoa. Hyvä että nyt tiedetään tämän verran.

Vaikuttaa siltä, että syöpä on vaikuttanut pysyvästi elämänlaatuuni.


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Aivokemia huutaa apua

Pohdiskelin äskettäin psyykenlääkkeiden käytön laajuutta ja lisääntymistä. Voisiko olla niin, että elämänmuotomme on muuttunut niin radikaalisti, että kivikaudesta kovin vähän muuttunut psykofyysinen systeemimme ei kestä muutosta?

27.12.2014

Isäni lapsuudessa koko huushollin käytössä oli yksi karbiidilamppu. Iltatoimet eivät voineet olla kovin monimutkaisia. Nyt voimme venyttää iltaa niin pitkälle kuin haluamme. Töitä voimme tehdä vaikka läpi yön, jos on kovasti paineita. Ennen se ei ollut mahdollista, paitsi kesäisin. Ihmiskunta on aikojen saatossa sopeutunut valon ja pimeän luontaiseen vaihteluun. Sähkövalot ovat olleet käytössä vain silmänräpäyksen ajan.

27.12.2014


Ennen saattoi kestää kuukausia ennen kuin tieto kaukaisesta sodasta kiiri syrjäkyliin. Nykyään voimme seurata miltei hetkestä hetkeen jonkin katastrofin etenemistä. Uutisia ja tietoa tulee tulvimalla ulottuvillemme. Tämä saattaa synnyttää levottomuutta.


27.12.2014

Liikkuminenkin oli ennen rajallista. Kun pappi ja lukkari tulivat kahdenkymmenen kilometrin päästä kirkonkylästä kastamaan lasta, he saattoivat jäädä yöksi. Isäni kotikalossa oli kaksi huonetta, pirtti ja kamari. Pappi ja lukkari yöpyivät kamarissa, talonväki pirtissä. Työtä oli tuolloin paljon, mutta elämäntahti oli verkkaisempaa.

27.12.2014

Mietin, voivatko aivojemme dopamiinit, serotoniinit ja sen semmoiset olla tottumattomia elämäntapaamme. Jospa ahdistus ja masennus ovat ovatkin sopeutumisoireita.

Syytön ei varmaankaan ole myöskään kilpailun korostuminen miltei kaikessa, mitä teemme. Tämän ajan ilmapiiri voidaan kiteyttää sloganiin "Nopeasti huipulle!".




Tulevaisuuden suunnittelua

Pohdimme eilen vaimoni kanssa tulevaisuuttamme. Tuntuu siltä, että meidän on välttämättä vietettävä osa vuodesta lämpimämmillä seuduilla, koska vaimoni terveydentila vangitsee hänet kotiin suomalaisessa talvessa.

27.12.2014
Juttelimme Skypen välityksellä erään varttuneen pariskunnan kanssa. He ovat asettuneet Nizzan tienoille Etelä-Ranskaan. Asuvat uudessa omakotitalossa maaseudulla. Isäntä tekee vielä töitä etänä. Tilitoimistohommia. Tuntuvat viihtyvän.

Kysyin mitä he siellä tekevät. Pesevät pyykkiä, laittavat ruokaa ja sen sellaista. Arki on varmaan aika samanlaista, asuipa missä tahansa.

He ovat rohkeita ihmisiä, sillä he ovat kerralla ostaa pamauttaneet talon ilman, että ovat ensin asuneet vuokralla seudulla. Kallis talo. Siitä ilmeisesti pääsee kohtuullisen helposti eroon. Tämä on kuulemma vaihe, jonka ovat halunneet kokeilla. Suunnitteilla on muuttaa tulevaisuudessa kaupunkimaisempaan ympäristöön.

Meidän tapauksessamme tuollainen ratkaisu merkitsisi nykyisen asuntomme myymistä ja rahojen sijoittamista sikäläiseen asuntoon. Kyseisen pariskunnan asunnon kaltaiseen ratkaisuun rahamme eivät riittäisi. Missä asuisimme Suomessa ollessamme? Siinäpä kysymys.

Heitin vaimolleni, että ostetaan iso asuntoauto. Asutaan etelälässä siinä ja Suomessa ollessamme se voisi olla kesämökkimme. Vaimo ei oikein syttynyt.

Sellainen kuvio voisi olla mahdollinen, että meillä olisi Suomessa oma asunto, jonka vuokraisimme pois puoleksi vuodeksi kerrallaan, jolloin asumme etelässä vuokralla. Jos meillä olisi pysyvä vuokra-asunto, huolenamme olisi saada yksi asunto vuokratuksi pois puolen vuoden välein, joko omamme tai vuokraamamme. Mitenkähän mahtaisi sujua? Ei kuulosta houkuttelevalta.

Minua surettaa joutua kauaksi lapsistamme ja lapsenlapsistamme pitkäksi aikaa kerrallaan, mutta terveydentilan ottaminen huomioon on myös tärkeätä.

On tässä pähkinää purtavaksi.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Päällekarkaus, novelli

Päällekarkaus

Apua, ryöstö! huutaa pienikokoinen, vanha nainen liikennevaloissa. Apua, ryöstö! Hänen hartioihinsa nojaa käsillään keski-ikäinen naishenkilö, joka näyttää hätääntyneeltä ja kiusaantuneelta. 
Sitten vanha nainen kaatuu pitkinpituuttaan korokkeelle. Niin käy myös keski-ikäiselle. Kuulkaas nyt, mitä tässä tapahtuu, kysyy lähellä seisova, virkamieheltä näyttävä salkkuherra. Minulla on Menieri, Ménièren, kuiskaa keski-ikäinen maasta, tuli kohtaus. 
Ménièren vaikuttaa tasapainoon, virkkoo läheltä sairaanhoitajan näköinen nainen, auttakaa hänet ylös, minä katson vanhusta.
Mies alkaa auttaa keski-ikäistä jaloilleen ja sairaanhoitajan näköinen kumartuu vanhan naisen puoleen. Hän on aivan kalpea ja pulssi on hyvin heikko, nyt tarvitaan ambulanssi. Minä voin tilata, sanoo ohikulkeva, vihreäpipoinen nuorimies, pysähtyy ja alkaa näppäillä kännykkäänsä.
Salkkuherra auttaa keski-ikäistä jaloilleen. Tämä nojaa häneen ja tapailee tasapainoa. Sairaanhoitajan näköinen alkaa antaa vanhukselle sydänhierontaa ja tekohengitystä. 
Hetken päästä kuulu jo hälytysääni ja ambulanssi karauttaa paikalle.
Ensihoitajat nostavat vanhuksen paareille ja asettavat hänelle happinaamarin. Hänet nostetaan autoon. Keski-ikäinen pysyy jo jaloillaan ja sanoo yhdelle ensihoitajista, tämä on minun syytäni, kuulkaa … mutta hänet keskeytetään. Nyt ei ole aikaa tunnustuksiin, me viemme hänet pian ensiapupolille. Ambulanssi lähtee pillit soiden ja auttajat jäävät kuin nallit kalliolle. Tämä on kauheta, minä, minä … alkaa keski-ikäinen. Sairaanhoitajan näköinen sanoo, että älkää huoliko, sellaista sattuu, ei Menieri kysy, milloin sopii tulla. Menkää vain rauhassa kotiin. 
Kaikki lähtevät tahoilleen. Keski-ikäinen hidastellen ja epäuskoisen näköisenä.

Sokoksen nurkalla tulee kaksi poliisia vastaan ja keski-ikäinen pysäyttää heidät. Kuulkaa, minä sain äsken sairauskohtauksen ja tartuin erääseen rouvaan ja sitten hän sai sairauskohtauksen, saattoi kuolla, hän alkoi selittää. Poliisit kuuntelivat hetken ja sanoivat sitten, että ei teidän rouva tarvitse olla huolissanne, tuollaista voi sattua kenelle vain, ei teitä siitä voi syyttää. Minä voisin antaa teille yhteystietoni, voisin tulla selvittäämään asian. Ei teidän tarvitse niitä antaa, menkää rauhassa kotiinne. Selviättekö varmasti yksin. Kyllä kyllä minä selviän, mutta … Menkää vain rauhassa kotiinne, ei mitään hätää, hänelle sanotaan. Keski-ikäinen lähtee tyhjin katsein kävelemään kohti metroasemaa.

Töölön tapaturma-asema, kuinka voin auttaa? Kuulkaa, minä olen Aino Heikkala ja minä luulen aiheuttaneeni vahingon, kuuluu langan päästä. Niinkö, mistä on kysymys, hänelle vastataan. Minä nojasin tahattomasti erääseen rouvaan ja hän luultavasti kuoli. Tuotiin varmaan teille.
No minä yhdistän päivystykseen, hetkinen. 
Päivystys Hulkkonen. Täällä Heikkala päivää, minä luulen tehneeni jotakin kamalaa. Niin, kertokaa lisää, Hulkkonen virkkoi. Minä varmaan aiheutin kuoleman, mutta katsokaas minä sain sairauskohtauksen ja tartuin edessäni seisovaan rouraan liikennevaloissa. Aino Heikkala kertoo tapauksen Hulkkoselle. En usko, että teidän tarvitsee olla huolissanne, olkaa aivan rauhassa. Sellaista sattuu. Asioista tulee liian monimutkaisia, jos niitä aletaan penkomaan liikaa. Mutta minulla on niin paha mieli asiastan, onko teille tullut sellaista potilasta tänään, kysyy Aino Heikkala. 
Valitettavasti emme saa kertoa tapauksistamme mitään ulkopuolisille. Vain omaiset tulevat kysymykseen, Hulkkonen sanoo. 
Voi hyvänen aika, mitä minä nyt teen? Ei teillä ole mitään hätää hyvä rouva, kuulemiin, Hulkkonen sanoo ja sulkee puhelimen. 

Myöhemmin samana päivänä Aino Heikkala saapuu tapaturma-asemalle ja esittää asiansa neuvonnassa. Hänelle kerrotaan, että mahdollisesti sama vanha rouva on paikalla, mutta hän päättää itse, ottaako hän vastaan. Asia luvataan selvittää.

Käy niin, että Aino Heikkala pääsee tapamaan potilasta, joka voi jo paremmin. Kuulkaa, minä olen kauhean pahoillani, minä sain Menierikohtauksen ja tartuin teihin hädissäni. Vanhus kuuntelee rauhallisena ja kysyy, onko teillä vastuuvakuutus. En muista, mutta ehkä. Kuinka niin? Kyllä tässä olisi kunnon vanhingonkorvauksen paikka, joko vastuuvakuutuksesta tai omista varoistanne. Anteeksi, unohdin esittäytyä, nimeni on Edith Heikkala, vanhus sanoo. Hyvänen aika, minäkin olen Heikkala, Aino Heikkala. Mistä olette kotoisin? Taivalkoskelta, vanhus vastaa. Minun äitinikin on sieltä, Vieno Heikkala, asuukin siellä palvelutalossa.

Tästä tulee mielenkiintoista, toteaa oven luona seisova sairaanhoitajaja toiselle.

Kummallisia unia

Murehdin illalla tulevaisuuttani. Olen ajatellut keskittyväni seuraavalla jaksolla vain selviämään työstäni. Muutoinkin olen yrittänyt reivata taiteilijana kehittymistäni alas, jotta jaksan. Katsoin illalla dokumentin kuvataiteilija Braquen elämästä. Sydäntäni alkoi särkeä, kun näin joitakin hänen teoksiaan, jotka vaikuttivat elämääni kuin ilmestykset. Hyvä taideteos mykistää heti. Siinä on kaikki kohdallaan. Sellaisia toivoisin osaavani joskus tehdä. Voi tätä ristiriitaa.

Johtuikohan tuosta murheesta, että viimeyöni oli kovin elokuvapitoinen. Ensimmäisessä unessani olin  matkalla Suomesta Ruotsiin laivalla ruotsinkielisten keskellä. Otin kovasti kontaktia kömpelöllä ruotsillani. Laiva oli menossa jonnekin Etelä-Ruotsiin ja sieltä piti matkustaa kohti Tukholmaa.

Toisessa unessani lähetin jollekin fiksuna pitämälleni henkilölle ehdotuksen Tampereelle sijoittuvasta yli jalkapallokentän kokoisesta suorakaiteen muotoisesta alueesta, josta piti tehtämän taideteos. Ajatukseni oli, että hän tekee seuraavan siirron ja minä jatkan vuorollani. Hänen vastauksensa pursui ulos printteristä oikeaksi valtavasti taiteellisia elementtejä sisältävästä alueesta, jota minä lähdin tutkimaan. Teos teki niin suuren vaikutuksen, että minä juoksin innoissani pitkin aluetta. Jossakin vaiheessa vastaani alkoi tulla jollakin tavoin satumaisia hahmoja.

Seuraava uneni saattoi olla jatkoa edellisellä. Siinä minä olin sängyssäni kietoutuneena osaksi taiteellisia elementtejä siten, että minun oli vaikea olla. Naamassanikin oli kiinni jokin hökötys. Minä yritin rimpuilla vapaaksi ja huudella apua. Ääneni ei oikein kantanut. Yritin kurotella lähellä olevaan vaimooni saadakseni apua. Jossakin vaiheessa havahduin sen verran, että tunnistin hänen nukkuvan rauhassa vieressäni.

Viimeinen uneni saattoi myös liittyä tuohon valtavaan taideteoskenttään. Olin olevinani jossakin toimistossa töissä. Siinä oli jotakin etäistä samankaltaisuutta Control Dataan, jossa olin töissä 1980-luvulla. Sen johtajistoon kuului yksi koulumme päälliköistä. Kentällä tapahtui jokin henkilökuntaa koskeva aktiviteetti, jossa minä menestyin ja kyseinen johtaja suhtautui minuun suopeasti. Sitten toimistossa tehtiin jokin tutkimus, joka tyypitteli henkilökunnan jäsenet heidän persoonallisuuksiensa mukaisesti. Tässä tarinassa asuimme vaimoineni jossakin Keski-Vantaalla kerrostalossa ja lapset olivat vielä pieniä. Mainittu johtaja tuli meille käymään jonakin aamuna. Hän oli soittanut vaimolleni, joka oli sanonut minun olevan nukkumassa vielä. Johtaja oli kieltänyt herättämstä minua ja sopinut tulevansa paikalle. Niin hän tekikin. Jostakin syystä joku naapurissa asuvan äidin poispotkittu mies kävi meillä odottamassa, kun oli menossa tapaamaan lastaan. Sitten toimistossa käsiteltiin tutkimuksen tuloksista ja ne oli kirjattu suureen ständin tapaiseen seinään hierarkian mukaisesti. Jostakin syystä tähän tilaisuuteen oli siirretty kotoamme huonekalut. Ne piti siirtää päivän päätteeksi takaisin meille. Siirron piti hoitaa alemmassa kerroksessa oleva firma. Olin huolissani siitä, tapahtuisiko siirto riittävän ajoissa ja olisiko mukana firmasta kuskin lisäksi joku muukin. Pelkäsin joutuvani kantamaan huonekalut kuskin kanssa kaksistaan. Tätä asiaa kävimme jonkun kanssa selvittämässä kyseisessä firmassa. Kalusteet luvattiin toimittaa joko viiteen tai viimeistään kuuteen mennessä.

On väitetty, että unet mahdollisesti valmentavat meitä joihinkin haastaviin tilanteisiin. Enpä tiedä, olisiko näistä juurikaan apua.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Mikä meitä vaivaa?

Ajatelkaa miten suuri muutos voi olla kahden sukupolven välillä. Isäni kotona Karjalan Kannaksella ei ollut autoa eikä traktoria. Ei myöskään sähköä eikä puhelinta. Heillä oli kirkkoreki, millä kuljettiin talvella. En tullut kysyneeksi tänään, kun kävimme tapaninajelulla Nurmijärvellä, millä kesällä päästiin paikasta toiseen. En muista kuulleeni puhuttavan kieseistä.

Minä en ole varma, olenko ollut koskaan hevosen vetämän reen kyydissä. Isäni on toiminut opettajana, joten maatalon hommat ovat minulle aika vieraita. Jos isäni olisi ruvennut maanviljelijäksi, hän olisi tietysti hankkinut traktorin.

Isäni kotona oli lampaita. Niistä saatiin villoja, joista saatiin lankoja. Näistä paukutettiin sarkakangasta. Kyläräätäli teki siitä housuja perheen miesväelle. Minä olen kulkenut aina ostovaatteissa, paitsi mitä äitini, mummoni tai mahdollisesti tätini ovat tehneet.

Isäni voi kertoa elämänmuodosta, joka on lähempänä keskiaikaa kuin tätä päivää. Lyhyessä ajassa on tapahtunut hirmuinen muutos.

Ihminen on merkillinen olio. Pystyy muuttamaan kulttuuriaan hyvinkin nopeasti ja tottumaan siihen. Jos minun pitäisi siirtyä isäni lapsuuden elämänmuuton, minun olisi luultavasti hyvin vaikea sopeutua. Fyysisen työn määrä ottaisi varmaan koville. Olisi luultavasti vaikea kestää sitä, että aikaa lukemiseen ja harrasteisiin ei olisi juuri ollenkaan, ainakaan arkipäivinä.

Onko ihminen sittenkään sopeutunut muutokseen? Mistä johtuu, että mielialalääkkeiden käyttö on laajaa ja lisääntyy nopeasti? Onko muutos liian raju?

Ei, en romantisoi mennyttä. On typerää haikailla elävänsä vaikka 150 vuotta sitten. Haluaisitko olla torppari, joka tekee päivätyöt kartanolle ja viljelee omalle perheelleen kuun valossa? Haluaisitko kokea nälkävuosia tai kuolla tavallaiseen lentsuun milloin vain?

Pitää katsoa eteenpäin. Silti on hyvä välillä miettiä, mikä meitä oikein vaivaa.

Tapanin taivaita



Kokemuksellinen tieto unen tarpeestani karttuu. Eilen ja toissapäivänä heräsin kahdeksan paikkeilla. Olin nukkunut aika normaalit kahdeksan tunnin yöt, mutta väsytti. Tänään nukuin kymmeneen ja untakin kertyi kymmenisen tuntia. Olen tuntenut itseni tänään virkeäksi ja energiseksi. Kumpa nyt tietäisin tarvitsenko joka yö tuon kymmenen tuntia vai riittääkö, että osa öistä on tuon pituisia. Nyt on loma ja asiaa voidaan kokeilla.





torstai 25. joulukuuta 2014

Papan mieluisia tehtäviä

Pappa on saanut tehdä mieluisia joulupuuhia. Kotona on ollut tomera, kaksivuotias pikkuneito, jolla on ollut vauhti päällä. Rakensimme puupalikoista junanrataa. Katseltiin netistä junavideoita. Tätä pikkuista olen tavannut harvemmin, koska hän asuu Turussa. Mukava päästä tutustumaan paremmin hänen persoonallisuuteensa ja tulla muutenkin tutummaksi. Hän on siinä vaiheessa, että suorastaan imuroi sanoja käyttöönsä.

Isnäsissä oli viisivuotias, joka halusi leikkiä telttailua papan kanssa. Pötkötettiin sängyssä ja pidettiin jotakin peitettä päällämme. Neiti haki sinne käsilaukkunsa ja jotakin muutakin tarpeellista. Välillä syötiin leikisti iltapalaa ja sitten nukuttiin. Satukirjaakin luettiin. Neiti kertoi oppineensa ruotsia ja sanoi todisteeksi Joo tack ja Nej tack. Sitten pelattiin Angry Birds -teemaista lattiapeliä, jossa ihan oikeasti heiteltiin vihalintuhahmoilla possun päätä ja sen alla olevaa rakennelmaa.

Isompi sisko tyytyi pappakontaktoinnissaan vanhaan kaavaan ja yritti pölliä papan lukulasit. Siinäpä sitten painiskeltiin.

Vajaa parivuotias satakuntalaisseruuneitikin oli paikalla. Tuntui niin mukavalta, kun hän tuli ja istahti hetkeksi papan syliin. Hyvästeltäessä poskeiltiin monet aiiit.

Nyt on papan sydän saanut täytettä taas vähäksi aikaa.

Jouluahdistuksen välttäminen

Meillä vaimoni kanssa joulu on ollut usein koettelevaa aikaa. Minulla on usein ollut työkiireitä aivan joulun alkuun saakka ja joulun valmistelu on jäänyt suurelta osin vaimoni hommaksi. Vaimo on halunnut saada asiat hyvissä ajoin kuntoon ettei tulisi liikaa kiirettä. Minä olen yrittänyt luovia siinä työ- ja joulukiireiden maastossa. Työt olisi hyvä hoitaa niin ettei jää stressiä. Siksi jouluapu tahtoo jäädä vähäiseksi. Tulosta kuvaa mainiostai seuraava video:

Yleisradio: Joulu lähestyy. Onko stressiä? (Sorry, tarvitaan pääsy Facebookiin)

Kumpi näistä sankareista on enemmän oikeassa?

Mielestäni molemmat. Tässä pätee varmaan vanha hyvä arvo kohtuullisuus. Joulu on suuri juhla ja sitä on paikallaan laittaa niin, että voidaan nauttia juhlatunnelmasta. Joulun merkitys voi kuitenkin unohtua ja ulkoiset asiat tulla liian tärkeiksi. Media on pullollaan joulunlaittovinkkejä. Jos joulun käsikirjoitus paisuu liian laajaksi ja yksityiskohtaiseksi, sen toteuttaminen voi ottaa hermoille ja koetella lähisuhteita.

Meillä joulu on sujunut tähän asti hyvin. Ehkä alamme oppia. Paineita tuli joulua ennen, kun tein arviointeja ja lauantain jouluillan järjestely aiheutti paineita. Meillä on ollut seuranamme lapsenlapsemme pikkuneiti 2 v. ja hänen vanhempansa. Olen autellut aktiivisesti järjestelyissä. Vieraammekin ovat olleet auttavaisia. Ymmärrän, että puuhaa on paljon. Jos se kaatuu yhden hengen harteille, kuorma käy ylivoimaiseksi. Jouluun näin vietettynä ei sisälly valtavasti luppoaikaa. Hyvä on jakaa aikaa siten, että kun hommia on, tehdään yhdessä ja kun ne on tehty, levätään yhdessä ja seurustellaan. Jos jouluun liittyy lomaa yli varsinaisten juhlapäivien, voi levätä kunnolla joulun jälkeen.

Jos haluaa levätä kunnolla jo jouluna, lienee parasta ostaa joulupaketti jostakin lomakeskuksesta. Silloin tosin laajemman seurustelun osuus vähenee ellei sitten lähdetä lomakeskukseen laajemmalla porukalla.

Tänään lähdemme Loviisan Isnäsiin, jossa on saamme nauttia laajemmin jälkipolvemme seurasta. Kolmen haaran serkut voivat leikkiä keskenään.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Sinulle yksinäinen joulunviettäjä

On jouluaaton leppoisa hetki. Pikkuinen tähtisilmä on päiväunilla ja niin taitavat olla hänen vanhempansakin. Vaimokin ottaa rennosti.

Aamulla oli radiossa mukava ohjelma, jota kuuntelin imuroinnin ohessa. Ylen entisiä kuuluttajia muisteli menneitä. Yksi heistä mainitsi, että jouluna kuuluttajan on tärkeää muistaa niitä, jotka viettävät joulua yksinään. Itse olen viettänyt joulua yksin ollessani Kreikassa sapattia viettämässä. Taisi minulla joku vieras käydä jouluaattona kahvilla, mutta yksin se joulu pääasiassa meni. Olin toki käynyt Skandidaviska Kyrkanin joulujuhlassa. Yksin vietettynä joulu tuntui aika arkiselta, vaikka olin sitä hieman laittanut. Ei tuo yksin jouluna oleminen ollut koettelevaa, koska se oli niin poikkeuksellista.

Kuuluttajat kertoivat joistakin vanhoista kommelluksista. Kerron jonkin Savonlinnan oopperan nauhoitus piti soittaa. Kela olikin löystynyt ja nauha hajosi salaatiksi. Ohjelman piti alkaa vartin päästä. Mietittiin jo ongelman kuuluttamista, mutta päätettiinkin yrittää. Ei muuta kuin kelaamaan. Kohta ei ollut kuin pari minuuttia aikaa ja homma oli kesken. Nauha poikki ja pyörimään. Lopun kelan selvitys jatkui. Ohjelma onnistui melkein kokonaan, mutta Yön kuningattaren aaria jäi soittamatta. Taru Valjakka oli sitten soittanut ja kysynyt, oliko se niin huono, että sen takia jätettiin soittamatta.

Toinen kommellus oli sellainen, että ohjelma koski uutta musiikka, mutta kappale loppuikin viisi minuuttia nopeammin kuin oli suunniteltu. Keksittiin jotakin täytettä. Jälkeenpäin selvisi, että kappale olikin soitettu liian suurella nopudella eikä kukaan olltu huomannut mitään.

Ajattelen nyt teitä kaikkia, jotka vietätte joulua tahtomattanne yksin. Voi olla, että olet jo varttunut ja läheisesi on hoitolaitoksessa tai kuollut. Ystävienkin joukko voi olla syystä ja toisesta harventunut. Voi olla, että olet sinkku ja joulusuunnitelmat ovat epäonnistuneet. Ehkä kukaan ei ole kutsunut sinua luokseen jouluksi tai omiin kutsuihisi on vastattu kieltävästi. Voi olla sairautta, kipujakin.

Osa teistä varmaan nauttii kiireettömyydestä hyvien lukemisten ja maistuvien syötävien parissa. Joidenkin kohdalla yksinäisyyden tunne varmaan korostuu jouluna. Tuntuu, ehkä että kukaan ei sinua tarvitse.

Haluan lähettää teille kaikille lämpimiä jouluajatuksia. En oikein muutakaan osaa. Kaikenlainen ohjeiden antaminen tuntuisi typerältä. Toivon, että joulun syvin merkitys koskettaa teitä ja hetkellinen maailman kumun hiljeneminen soisi teille levollisia mietteitä. Ehkä mediasta kuuluva joulumusiikki nostaa esiin vanhoja rakkaita muistoja.

Synämmellinen joulutervehdys teille!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Rauhaisaa joulua kaikille! (kuvia vaimoni seimikylästä)





































Vaimoni leipoo minun erikoisherkkuani bostonkakkua.




Tein vaimolleni taustamaiseman seimikylään öljypastelleilla.