Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Eläköön kodinhoitajat!


Muistatteko kodinhoitajia? He ovat olleet oikeat aarteita, kun lapsemme olivat pieniä. He helpottivat vaimoni raskasta arkea, kun minä tein pitkää päivää. Joku saattoi tehdä työtää niin sydämestään, että varmistivat jopa vapaa-aikanaan, että vaimo pärjää. Oi noita kultaisia ihmisiä.

Tämän vuoden alusta kotiapu on ollut taas lapsiperheiden ulottuvilla ilman lastensuojelun asiakkuutta vai miten se ilmaus nyt menikään.

Tämä on hieno asia!


Krunikan näkymiä

Tänään oli aikainen herätys, mutta lyhyt päivä. Istuttuani lounaan jälkeen kahvilla, lähdin vaimon asioille kaupungille. Muistelin olevani menossa Liisankadulla ja hyppäsin seiskasporasta kyseisellä kadulla ennen kuin ajoneuvo kääntyi Snellulle.

Kun kaivoin toisen kuoren laukusta, totesin, että osoite olikin Mariankatu 5. No, Krunikkaa kuitenkin. Sain päiväkävelyni tästä mukavasti alulle ja spatseerasin kuin virkamiehet ennen vanhaan. Liekö myytti vai ei, mutta aikoinaan sanottiin, että virkamiehillä on niin löysää, että voivat käydä päiväkävelyllä. Päivä ei ilmeisesti siitä kuitenkaan pidentynyt. Tuskin on noin ainakaan tänä päivänä.

Yhden ministeriössä työskentelevän mukaan Työministeriössä aikoinaan työskentelivät keskustalaiset virkamiehet, kun Keskusta oli hallituksessa, ja vennamolaiset huilasivat. Kun osat vaihtuivat hallituksessa, ne vaihtuivat ministeriössäkin.




Käännyin Mariankadulle Liisankadulla olevan lukion kohdalta, jota esikoisemme aikoinaan kävi. Huomasin, että Ilmari Kianto on joskus asunut Mariankadulla.

Alla olevassa kuvassa näkyy, miten rohkeata uuden ja vanhan arkkitehtuurin rinnastaminen joskus on. Nämä rakennukset ovat niin eri maailmoista, että yhdistelmä miltei toimii.







Tämä tulli- ja pakkahuone on yllättävän vanha.




Nuo kolme keskeltä oikealle olevaa rakennusta soittavat hyvin yhteen, vaikka yksi niistä on vanha ja kaksi huomattavasti tuoreempaa.




Tässä on kulkuvalineet valittu suurella sydämellä. Jos on paatti vanha, niin ovat fillaritkin.




Halkolaiturin laivastoa:




Kävelin Pohjoisrantaa takaisinpäin, käännyin Maneesikadulle ja huomasin Sotamuseon läheisyyden houkutelleen paikalle jousipyssy- ja metsästysaseliikkeet. Sitten Meritullinkatua pohjoiseen.

Vaimoni asuisi mielellään Kruunuhaassa ja mikäs siinä, mutta tulotasomme ei tykkää ideasta.





Meritullinkadulla näyttää kansallirunoilijakin asuneen.




Kävellessäni tunsin itseni tyytyväiseksi, kun askel kulki aika ripeästi. Vuosi sitten ei kulkenut. Joskus kävellessäni Herttoniemen sairaalasta verikokeesta kotiin, istuin huilaamaan noin sadan metrin välein.

Meritullinkadun päässä näkyy viistottain kaunis punainen rakennus, jossa kävimme kauan sitten vanhempieni kanssa katsomassa asuntoa. Kiva paikka, mutta eivät päätyneet ostoksille. Teija Sopasesta olisivat saaneet naapurin.







Tämä vanha tiilirakennus on viereisen Kansallisarkiston käytössä.




Ajattelin ensin poiketa Kansallisarkistossa kyselemässä, mitä aineistoja sukujuurieni syntysijoista sieltä voisi löytyä. Jätin kuitenkin toiseen kertaan.




Tietääkseni Pitkänsillan lohkeamajäljet ovat peräisin sisällissodan - vai mikä se korrekti nimitys nyt onkaan - taisteluista.








Hyppäsin Hakaniemessä sporaan. Olin aikeissa istua peräpenkille, mutta minusta tuntui, että vieressä oleva oikein vanha, hauras täti aikoi sinne. Kun käännyin antaakseni tietä, huomaisin hänen horjuvan niin, että oli kaatumaisillaan. Tartuin häntä olkavarsista ja tunsin kuinka kevyt hän oli. Varmistin, että hän pääsi istumaan ja hän pyyteli anteeksi. Ei ollut minusta aihetta.

Istuuduttuaan hän sanoi vinottain vastapäätä istuvalle teinille kirjekuoresta, joka oli pudonnut lattialle. Teini oli ottanut kuoresta uudet pankkikoodit. Teiniä ei tuntunut asia kiinnostavan.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Etukäteiskaihoa

Olipa kauhea keli tänään. Ei kävely napannut koulun jälkeen. Kun tulin kotiin, poljin kuntopyöräsession ennen kuin mielen kitka ehtii nousta. Neljätoista kilometria puolessa tunnissa, ei paha. Kyllä tuossa kunto nousee paremmin kuin kävellessä.

Kuuntelin uutisia ja katselin Areenasta dokumenttia Britannian taiteista. Noita historiallisia dokumentteja on niin mukavasti tarjolla, että pitää oikein urakoida niiden katsomisessa ennen kuin poistuvat.

Siinä onkin mahdollisuus kahden kärpäsen iskuun yhdellä lämäsyllä, kun polkee kuntopyörää ja katsoo dokumentteja. Voisin varmaan ainakin osan kävelyistäni muuttaa kuntopyöräilyiksi. Voi olla, että en saa painoani putoamaan kuin nostamalla rasitusta.


Tämä kellomuutos on rasittava. Menin kyllä ajoissa nukkumaan, mutta uni ei ei oikein tullut. Ihan hyvän siivun nukuin, mutta en tarpeeksi. Katkeilikin. Koululla väsytti armottomasti. Passiivinen kuunteleminen, jota aamupäivällä tarjoiltiin, ottaa minulla voimille ellei ole todella kiinnostavaa.


Kun osa-aikaeläkkeeni on varmistunut, olen alkanut potemaan luopumisen tuskaa hienosta ammatistani. Tuntuu, että pitää luopua ennen kuin on kunnolla edes oppinut. Minulla on vielä mahdollisuus jatkaa kahden vuoden päästäkin, mutta täysipäiväisesti. Miltähän silloin tuntuu? No, se on sen ajan murhe. Ehkä olen kypsynyt luopumaan.

Tunnistaminen ja tunnustaminen


Tänään oli koko päivän mittainen opettajien kokous. Aiheena oli aikaisemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Ammattikorkeakoulukielellä se on AHOT eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen.

Ajatus on lähtökohtaisesti hyvä. Opiskelija voi oppia harrastuksissaan tai työssään jotakin, jota koulussakin opitaan. Silloin voidaan toinen kerta pudottaa pois. Voisi syntyä säästöjäkin.

Käytännössä asia on kuitenkin vaikeat toteuttaa. Muodollisesti korvattavan asian pitäisi olla laajuudeltaan vähintään tutkinnon osa eli aika paljon. Epäilen, että aika harva opiskelija pääsee työssään oppimaan niin laajoja kokonaisuuksia. Tuli kuitenkin esiin, että opettaja voi "ahotoida" pienemmänkin osan olemalla vaatimatta tämän suorittamista kurssilla. Osaaminen pitäisi kuitenkin voida todeta jotenkin. Jos opiskelijan on tehtävä raportti, joka osoittaa osaamisen, saattaa olla, että hyöty jää hänelle vähäiseksi ja hän suorittaakin kurssin normaalisti. Säästötkin saattavat kadota järjestelyihin ja junailuihin.

Opiskelijan pitäisi myös olla oma-aloitteinen ja tuntea tutkintovaatimukset.

Tunnustan olevani hieman skeptinen. Moni asia vaikuttaa hyvältä suunnittelupöydällä, mutta toteutettaessa hankalalta. Uuden keksiminen on vaikeaa. Suurin osa tuotelanseerauksistakin menee kiville.

En usko syyllistyväni nyt ankaraan muutosvastarintaan vaan tunnen kokemuksen ja intuition toppuuttelevan intoa.

Tosin näimme videon Laurea-ammattikorkeakoulun sovelluksesta, jossa eräs opiskelija teki tutkimuksen työpaikallaan ja kuittasi sillä osan opinnoistaan. Riippuu varmasti siitä, miten asia markkinoidaan opiskelijoille ja mitenä, että selvältä prosessi heistä alkaa näyttää.

Olen vanhastaa sitä mieltä, että opiskelijoiden työssäkäyminen opisntojensa ohessa pitäisi voida paremmin hyödyntää. Olen ajatellut sitä, että heidät pitäisi jotenkin saada tuomaan työssä oppimansa jaettavaksi muiden opiskelijoiden kesken.

Minun pitää muistaa oma sloganini: Hyvinkin voi käydä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Isänmaallisuuden paradoksi

Mikä on nationalismin ja isänmaan rakkauden ero? Vai onko sitä?

Nykytotuuden lähde rinnastaa nationalismin kansallisuusaatteeseen, missä ei minusta kuitenkaan ole samaa hieman synkkää klangia. Idea kansallisuudesta ei ole kovin vanha. 1800-luku oli sen kulta-aikaa.

Nationalismin musta varjo johtunee natsien rotuopeista. Kansallisuusaate kuulostaa puhtoisemmalta. Miksi ei olisi hyvä ponnistella samaa kieltä puhuvien ja samaa kulttuuria uusintavien sekä uudistavien kanssa yhteisen edun eteen? Tässä oion tietenkin mutkia. Muistetaan sveitsiläisiä. Noin se kuitenkin suunnilleen menee.

Entä jos hyvinvointivaltio onkin niin valmis kuin mitä se voi olla. Ehkä 90 prosentin taso on saavutettu ja loppua on mahdoton tavoittaa, kun törmätään pareto-optimaalisuuden seinään. Ainakin poliitikkojen näköalattomuus tuntuisi todistavan tätä.

Perinteisesti maita on rakennettu tavoittelemalla parempaa materiaalista elintasoa. Itäinen naapurimme yritti radikaalisti muista poikkeavaa tietä tunnetuin seurauksin. Benchmarkkausretkiä en tehty varmaan eniten USA:an ja Ruotsiin. USA luo ilmeisesti tehokkaimmin materiaalista vaurautta, mutta Ruotsikin pärjää hyvin ja lisäksi jakaa sadon tasaisemmin.

Kun Suomikin on nyt maailman kärkimaita ties millä mittareilla arvotettuna, ei ole enää esimerkkejä, joita seurata.

Suuri kuva on kuitenkin sellainen, että elintasomaiden harjoittaman ryöstöviljelyn pitäisi laantua. Resurssit vähenevät ja ilmastomuutos uhkaa. Voi mennä kauan, mutta silti. Pitäisi lakata kumartamasta lineaarisuutta.

Mikään mahti maailmassa ei pysty pakottamaan rikkaita maita arvioimaan uudelleen tavoitteitaan. Valitettavasti kehittyvissäkään maissa ei ole muita teitä keksitty. Markkinatalous lienee tehokkain köyhyydenpoistaja ja kun tarpeeksi pitkälle päästään, hyvinvointivaltion rakentaminen on luonnollinen jatkoidea. Keksiikö joku parempaa?

Kiinalaiset panostavat eniten aurinkoenergiaan, kun siellä alkaa olla jo vaikea hengittää. Näinkö se menee?

Olisiko oikeaa isänmaallisuutta se, että ajaisi elintasoerojen vähentämistä kautta maailman? Ilma kun ei rajoja kunnioita. Maapallo, uusi isänmaammeko?

Saahan sitä sentään ajatella.

Stailausta

Vaimo ja ystävävieras innostuivat eilen stailaamaan huushollia. Kaivoivat maalihuoneesta ajankohtaan paremmin sopivia teoksiani.

Tämä ensimmäinen on varmaan parikymmentä vuotta vanha. Interiööri edellisestä asunnostamme Espoosta.



Alastonkuva on TaiK:in avoimen kurssilta muutaman vuoden takaa. Keskimmäinen on teos, johon maalasin raamitkin. Oikeanpuoleisin on maalaus, joka jäi minulta kesken kauan sitten. Vaimoni on päättänyt, että se on valmis. Torso on nuorimman pojan opiskeluaikoinaan tekemä.



Alaston on samaa perua kuin edellisen kuvan vastaava. Muutama vuosi sitten tein sarjan teoksia samasta näkymästä, joka on Assisissa Italiassa. Oikealla on yksi niistä



Maalaustelineessä on nuoremman tyttären tekemä "Giotto".



Harmi, kun tuli tämä kellonsiirto tähän vaiheeseen. Toivottavasti eivät yöunet aivan sekoa. Onneksi huomenna on koko päivän tilaisuus koululla. Pääsiäinen lyhentää sopivasti työviikkoa. Ehkä tästä taas selvitään. Nyt väsyttää.

Hermannin nuorisoseuraa eli vanhin poika perheineen käväisi äsken. Kuopuksen (2 v.) kanssa katsottiin taas tietenkin höyryjunia Youtubesta.







Tehtiin rillivarkaiden kanssa ohjelma


Eilen päätimme tehdä rillivarkaiden kanssa videon, ohjelman, niinkuin nuorempi sanoi. Häneltä tuli heti käsikirjoitus. Sen toteutimme, vanhempi kuvasi kännykällä.

Tarina toteutui siten, että nuoremman kanssa kävelimme käsi kädessä pöydän ympäri ja ja pysähdyimme ihmettelemään kuivuneita unikkoja, jotka helisivät heilutettaessa. Sitten kävelimme takaisin.

Siitä tehtiin ohjelma, kun pikkuisen editoitiin sekä liitettiin alku- ja lopputeksti, musiikkia myös.

Rillivarkaat innostuivat sitten "salakuvaamaan" kännykällä niin, että materiaalia piti välillä siirrellä koneelle, kun kun muisti täyttyi.

Ehkä seuraavalla kerralla voidaan jatkaa järjestelmällisemmin kuten nyt alussa.


Mainos: Optimistiklubi kokoontuu seuraavan kerran Olarissa perjantaina 22.5. klo 18. Illan emäntä johdattelee keskusteluun kevyen iltapalan jälkeen Ville Lähteen kirjan Niukkuuden maailmassa (kirjailijan blogi täällä) pohjalta. Ilmoittautumiset: heikki.honkala@icloud.com/044-7756 318.
Lisälukemistona voi paneutua Jesper Roineen teokseen Thomas Pikettyn pääoma 2000-luvulla.
Keskustelun teemana on kasvun tarpeellisuus.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Hömpsöilyä


Huh! Sain toisen kurssin arvioinnin valmiiksi. Homma ei ole erityisen vaikeata, mutta hieman sellaista nyhräystä. Rutiinista on valtavasti etua, kun on oppinut nopeasti poimimaan oleellisen. Pitää vielä miettiä, miten oppimisalustan saisi toimimaan virtaviivaisesti arvioinnin kannalta. Ehkä näillekin olisi blogi ollut hyvä vaihtoehto. Oli pää välillä aika sumuinen.

Rillivarkaat ovat täällä ilonamme. Papan tehtävinä on hompsötellä, vempuloida ja olla rillivarkauksien kohteena.Tämän päivän innovaatio oli, että koodilla 321 pääsee ylös ja koodilla 123 alas tai irti papan ansasta. Halaileminenkin on tärkeää. Hintalehden lukua on jo tilattu.

On myös saunottu. Viisivuotias saunottaja harjoitteli löylyn heittoa. Heitto alkoi jo sujua, mutta saunottaja alkoi kärsiä kuumuudesta. Sitten papalla oli kaksi pientä saunottajamuijaa, kun oltiin pesuhuoneen puolella. Pesivät pappaa ja kaatelivat kuupalla vettä päälle. Pesualue tosin rajoittui lähinnä mahaan. Vanhempaa kiinnosti enemmän vaahdon kerääminen.

Kiva, että työt on tehty ja voi keskittyä mukavaan lauantaiehtoon viettoon.


Ajatella, että voi olla ikävä ihmistä, jota ei ole edes nähnyt. Ikävöin pientä, joka viettää elämänsä ensimmäista päivää.



Töisevä lauantaiaamu ja sykkivä toimintaympäristö


Rankka viikko painaa harteilla. Kahdeksan kurssin aloittaminen meni kokonaisuutena aika hyvin. Pientä tilannesorvaustakin tarvittiin. Tiistaina yhden ryhmän kolmen tunnin jaksosta keskimmäinen meni, kun Helsingin yliopiston edustajat kävivät lanseeraamassa tutkimusta nuorten liikuntatottumuksista. Tärkeä asiahan se.

Torstaista meni viimeinen tuntipari, kun henkilöstölle pidettiin vuosikatsaus. Ihan kiinnostavaa asiaa siellä. Tunteja ilman jäänyt ryhmä piti työllistää etänä. Tilanne oli hieman hankala, koska kyseessä oli kurssin ensimmäinen tuntipari. Yritin saada heidät alkuun videoiden avulla, mutta kun silmäilin satoa, se näytti heikolta. Näin helposti käy. Tuollaiset tunnit tulkitaan helposti vapaaksi. Toivottavasti auttoi, kun sanoin viestissäni mahdollisesti merkitseväni poissaolot niille, jotka eivät ole tehneet hommia. Järjestin niin, että menimme tuon ryhmän kanssa perjantaina kuuntelemaan markkinointitoimisto Alaskan esitystä poliittisesta viestinnästä. Sinne opiskelijat tulivat aika kiitettävästi.

Torstain tilaisuutta edeltävä tunti, päättyi puolta tuntia aikaisemmin. Järjestin heille paikkaavana ohjelmana video-opastuksen aiheesta kasvojen piirtäminen omatoimisena katseluna ja kasvokuvan piirtämisen. Seuraavalla tunnilla perjantaina yllätyin, kun melkein kaikki olivat tehneet piirroksen. Siitä en ole varma, katsoivatko kaikki videon.

Olen tullut huomaamaan, että en voikaan teettää kurssilaisillani aikomaani koulun runsasta taideteostarjontaa koskevaa kurssityötä, koska nuo työt ovat jo osittain kadonneet koulurakennuksen remontin vuoksi. Täytyy keksiä jotakin muuta. Voi olla, että videot ja niihin liittyvät oppimispäiväkirjat täyttävät sitä aukkoa.

Vallilan ryhmä näyttää tarvisevan aikaa videoita korvaavien tehtävien tekemiseen sen verran, että aikataulua täytynee säätää.

Vaikka otin illan iisisti, olin aamulla edelleen nuutunut. Olen kuitenkin saanut osan viime viikolla päättyneen toisen kurssin arvioimattomista opiskelijoista arvioitua. Jos hyvin käy, saan loputkin siitä ryhmästä hoidetuiksi tänään. Toinen ryhmä jää ensi viikolle.


Vaimo ja eräs yövierasystävä ovat alkaneet kaivaa teoksiani maalihuoneesta ja vaihtaa olohuoneen ilmettä.


Pappan takaraivossa muhii mukava olo pienen pojanpojan syntymisen johdosta. Myöhemmin tänään pappa saa vauhtia, kun rakkaat rillivarkaat Pernajasta tulevat pistämään vauhtia papan töppösiin.



Onnellista

Pieni poika on syntynyt ja kaikki hyvin. Pappa on onnellinen, odottaa tilaisuutta päästä näkemään ja pitämään sylissä.



perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pieni elämä alkamassa

Pieni ihminen on syntymässä. Tätä elämä on. Äsken olimme hautajaisissa. Äitini nuorin sisko oli saanut jättää tämän maailman vaivat. Nyt on syntymässä pienokainen, joka on äsken haudatun tädin sisaren pojanpojanpoika. Pikkuinen ei ehkä tule koskaan kuulemaan isoisotädistään, mutta sukututkimusmielessä ovat aika läheisiä sukulaisia. Pikkumies ei varmaan koskaan läheisesti käsitä, millaiseen maailmaan tätini syntyi talvisotaa edeltävänä kesänä ja tätini tuskin osasi kuvitella millainen on maailma pikkumiehen elämän ehtoopuolella. Poikani käyttää Facebookissa samaa sukunimeä, joka oli tädilläni tämän häihin asti. Jos poikani virallistaa suhteensa sukunimeen, pikkuinen saattaa joskus kantaa sitä.

Toivon ja rukoilen, että kaikki menee hyvin synnytyksessä. Toivon, että valkeus johdattaa häntä hänen elämässään. Toivon, että vääjäämättömät vastoinkäymiset eivät lannista häntä. Rukoilen, että hän saa kokea merkityksellisen elämän.











Käytännöllisyyskö aina positiivista?


Hyvin varakkailla on Suomessa mahdollisuuksia järjestää tulonsa siten, että selviää hyvin vähäisellä verokuormalla suhteessa tuloihin.

Kun aiheesta keskustellaan, poliitikot saattavat todeta rikkaita olevan niin vähän, ettei heidän verotuksella ole merkitystä yhteiskunnan tulojen kannalta. Siis miksi vaivautua, jos vaikutus on pieni.

Tuota voi kutsu jonkinlaiseksi pragmaattisuudeksi. Pragmaattisen sanotaan suhtautuvan asioihin käytännöllisesti. Pragmaattisuutta pidetään yleensä myönteisenä asiana. Onko se sitä tässä yhteydessä?

Minulla ei henkilökohtaisesti ole paloa lähteä ajamaan varakkaiden verotuksen kiristämistä. Silti oudoksun asian merkityksen vähättelyä. Mikä logiikka siinä on, että veroaste on matala pienituloisilla, mutta nousee korkeimmilleen jossakin keskituloisten yläpuolella olevilla tasoilla ja sitten laskee hyvinkin alas?

Asiaa on perusteltu sillä, että pitää kannustaa yrittämistä, että saadaan työpaikkoja. Se on sinänsä hyvä asia. Minun on kuitenkin vaikea uskoa sitä, että varakkaiden enemmistö pitäisi asioiden tilaa oikeudenmukaisena.

Minusta asiassa on kyse hygieenisyydestä. Asia vain näyttää rumalta tai jopa likaiselta.

Lawrence Kohlberg on tunnettu kehittämästään moraalisen kehityksen asteikosta, jossa ylimpänä tasona on yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali. Sillä progressiivisen verotuksen hyväksymisen luulisi olevan itsestäänselvyys. Kai asian pitäisi avautua jo alemmillakin tasoilla. Tietääkseni harva meistä tavoittaa ylintä tasoa.

Voimmeko odottaa varakkaiden moraalilta enempää kuin muidenkaan?

Asia mutkistuu, kun pohdimme mitä Nobelin talouden muistopalkinnon saaneen Daniel Kahneman sanoi eräässä haastattelussaan. Hänen mukaansa USA:ssa konservatiivit ovat onnellisempia kuin demokraatit ja ovat näitä varakkaampia. Heidän onnellisuutensa johtuu siitä, että he katsovat ansainneensa paremmat tulot.




torstai 26. maaliskuuta 2015

Miksi olemme kuin maamme myyneitä?


Miten on mahdollista, että Suomessa on niin pessimistinen ilmapiiri, vaikka maamme on kärjessä miltei missä vain mittauksessa. Miten monessa maassa oltaisiin onnellisia, jos oltaisiin voitu rakentaa samanlainen yhteiskunta.

Puhutaan huonosta kilpailukyvystä, vaikka koulutuksen taso on maailman kärkeä ja yhteiskunta on vakaa. Suomi on vähiten korruptoituneiden maiden joukossa. Suomen lainsäädäntö on hyvässä kunnossa. Investoijien ei tarvitse pelätä, että lait muuttuvat yhtäkkiä sellaisiksi, että toiminta ei kannata.

Suomalaiset sijoittuvat hyvin onnellisuusmittauksissakin.

Mikä tätä maata vaivaa? Poliitikot puhuvat kuin oltaisiin uppoavassa laivassa. Suomen velkaantuneisuusaste on kuudenkymmenen prosentin luokkaa, mikä ei ole hälyyttävää. Monella pärjäävällä maalla on huonompi luku.

Tuottaako tämä menestyksen kukkuloilla oleminen ahdistusta siitä, että täällä ei pysytä?

Kuinka paljon hyvää energiaa jää vapautumatta, kun kamreerimaisesti valitetaan leikkauksien välttämättömyyttä. Oletteko kuulleet politiikkojen kehuvan kuinka hyvässä maassa elämme ja miten hyvä nykytilasta on ponnistaa?

Aina on korjattavaa. Ei maailma tule koskaa valmiiksi. Emmekö kuitenkin voisi olla kiitollisia kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme saaneet. Suomen kehitys sotien jälkeen on uskomaton menestystarina. Emmekö voisi tuntea ylpeyttä siitä ja kehittää yhteiskuntaa sovussa eteenpäin?

En ymmärrä, miksi joillakin todella menestyneillä ihmisillä on otsaa muuttaa maasta sen takia, että verotus ei ole niin kevyt kuin se on joissakin kehittymättömämmissä maissa. Eivätkö he anna mitään arvoa tälle maalle, jonka järjestelmä on mahdollistanut heille heidän omaisuutensa kartuttamisen?

Voi olla, että kun maa saavuttaa tietyn elintason, rakentamisen eetos katoaa. Yhä useamman mieli alkaa askarrella sen parissa, että miten minä voisin verotusta vähentämällä saada omaan laariini vielä enemmän.

En jaksa uskoa, että Suomen työvoimakustannukset olisivat niin suuret, että siitä löytyisi syy tähän näköalattomuuteen. Kyse täytyy olla monien asioiden summasta.

Kyllä tämä tästä ... Iloa silmään ja uskoa tulevaan!



Opiskelijat subjekteja vai objekteja?

Alkaneet kurssit sujuvat aika hyvin, kun opiskelijoilla on koko ajan tekemistä ja tiedossa, mitä tehdään. Tosin välillä tulee suvantoja. Tänään en löytänyt äänipiuhalle paikkaa, kun VHS-videota oli tarkoitus katsoa. Pyysin neuvonnan pojat apuun ja löytyihän se sitten sieltä. Silloin homma tahtoo hajota luokassa.

Tämä ohjauksen sujuminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Idealistista olisi opiskelijoiden kehittymisen kannalta, että he voisivat olla subjekteja eikä objekteja. Tällaisessa tilanteessa he olisivat osallisina opiskelun suunnittelussa. Sellainen ongelma siinä on, että opiskelijat eivät välttämättä pidä siitä. Osa turhautuu. Eivät voi ymmärtää sitä, että alkuun menee aikaa "hukkaan".

Nyt kun minulla on kahdeksan rinnakkaista kurssia, en voi antautua tuollaiseen. Jos tulisi kahdeksan erilaista toteutusta, minulla varmaan pää hajoaisi.

Koulullamme on siirtymässä hieno projekti pilottivaiheesta laajempaa käytäntöön. Tiimiakatemiassa kehitetyssä menetelmässä opiskelijat suunnittelevat projekteja, hommaavat niihin rahoituksen ja toteuttavat ne. Se, mitä viivan alle jää, kertoo miten hyvin onnistuttiin. Teoriaa opiskellaan itse sen verran kuin tarvitaan projektien onnistumiseen. Tässä on ainakin se hyvä puoli, että opiskelijat saavat kylmäpäisyytta ja valmiuksia toimia nykyisessä markkinamyllerryksessä, missä mikään ei ole varmaa. Olen tosin tuloksista sen tiedon varassa, mitä Tiimiakatemiasta kerrotaan. Pitkään konsepti on kuitenkin ollut käytössä, joten täytyy sen hyvä olla. Tuollaisessa kuviossa opiskelijat ainakin ovat subjekteja ja se on paljon se.








keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pehmeäsydämisyyttä


Hain läppärin Ramdatasta. Kustannusarvio maksoi 50 euroa, koska en ottanut huoltoa. Tiedän, ettei tuo kestä juridisesti, mutta en viitsi riidellä. Ehkä olen yrittäjämyönteinen.

Huomenna on taas täpinäpäivä. Muutoin olisi neljä alkavaa ryhmää, mutta kun huomenna on kahdelta  vuosikatsaus, viimenen tuntipari menee siihen. Siihen pitää antaa tehtäviä. Onneksi minulla on materiaalia. Lähetin viestin ja käskin katsoa tekemäni videot sekä yhden Youtubesta. Viimeksi mainittu näyttää miten piirretään kasvot niin, että mittasuhteet tulevat oikein. Heidän pitää myös tehdä oma piirros. Blogi pitää asetella ja ensimmäiset postaukset kirjoittaa.

Noiden tehtävien tekeminen antaisi hyvän alun kurssille, vaikka ensimmäisiä tunteja ei ole. Valitettavasti kaikki eivät tule tekemään niitä.

En ole viitsinyt tehdä hommia iltaan asti, jotta saan kerättyä voimia huomiseen.

Hyvä käänne ja Vallilan näkymiä

Tänään olin Vallilan toimipisteessämme. Ihan mukavasti meni. Kiva nähdä sikäläisiäkin kollegoja.

Kävin kysymässä sikäläisestä it-tuesta VHS-videoiden käyttömahdollisuutta, mutta ei tuntunut löytyvän. Vedin sitten taidehistoria osuuden siten kuin eilen kerroin. Opiskelijat paneutuivat kunnolla esitystensä tekoon. Presentaatiot jäivät seuraavalle kerralle.

Kävi niin mukavasti, että kun juttelin lounaspöydässä yhden tietotekniikkaa opettavan kollegani kanssa, muistin läppäriongelmamme ja kuulin, että opiskelijat voisivat sen korjata. Sain samalle istumalle puhelimessa hinta-arvion RAM-Datasta, johon vein koneen näytille. Noin kaksi ja puoli sataa maksaisi. Opiskelijoiden korjaamana maksua ei tulisi muusta kuin uudesta levymuistista, joka on vain kaksinumeroinen luku.

Kävelin koululta Vallilan kirjastoon palauttamaan kirjoja ja pyöriskelin samalla kävelyllä Vallilassa. Seudulla on paljon vanhoja puurakennuksia jäljellä, joten siellä saa mukavasti kuvaa siitä, miltä Stadi näytti silloin joskus. Tässä rakennuksia Sörkan vankilan lähettyviltä ja yksi itse alueeltakin. Kävelin Orioninkadun päästä päähän. Sillä käytiin sukuloimassa kauan sitten, kun kälyni perheineen asui paikalla.












Tässä on onnistuttu hyvin rakentamaan uutta siten, että sopii vanhan kanssa.




Tässä mielestäni yksinkertaisen kauniissa rakennuksessa on ollut Henótês-seurakunta. Talo on Hämeentien varrella. Selvittelin joskus - varmaan googlaamalla - mikä se on. Muistaakseni liittyi jotenkin Uuras Saarnivaaraan, mikä nimi liittynee jotenkin Suomen kirkkohistoriaan. Muistan sen varmaan erikoisesta etunimestä ja siitä, että sukunimi on sama kuin aikoinaan äidinkielen opettajallani. Muistan jossakin törmänneeni nimeen. Näyttää siltä, että seurakunta kuuluu vapaisiin suuntauksiin. Nykyisin talossa näkyy toimivan Hermannin Diakoniakeskus.



Siis mitä?



Tarkoittaako tämä, että jos parkkeeraa väärin, kohta johonkin paikkaan koskee?



Kirjastossa sattui silmiini teos Kapitalismin moraali, jonka on toimittanut Tom G. Palmer. Kiinnostava aihe. Kirjoittajia on useita. Lainasin tietenkin.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Perustusta valetaan


En ole vielä tällä viikolla päässyt arvioimaan viime viikolla pättyneitä kursseja. Sain tänään tehdyksi toisen ohjeistusvideon. Se kertoo, miten oppimisalustamme (Itslearning) blogiominaisuus saadaan oikeaan asentoon ja miten siihen tehdään postauksia. Nyt pystyn tarjoamaan tähän ohjeet sekä kirjallisena että videona.

Haluan kaikki opiskelijoiden tuotokset blogeihin siksi, että voin arvioida kunkin opiskelijan tuotokset aina yhdestä paikasta. Minun ei tarvitse availla erillisiä word-tiedostoja eikä odotella niiden aukeamista.

Helpottaa urakkaani, kun opiskelijoilla on tieto, miten homma toimii, mitä pitää tehdä ja heidän synnyttämänsä tietomassa on hyvin organisoitu. Kun alkavat kurssit saavat hyvät ajolinjat, voin yrittää purkaa keskeneräistä arviointisarkaani.

Kahdenlaista mäihää

Luulen, että sain pelastettua vaimoni läppäristä kaikki tiedostot. Vein sitten aparaatin läheiseen huoltoon katsottavaksi. Levymuistin vaihto saattaa maksaa pari kolmesataa. Antavat tarkemman arvion parissa päivässä. Sitten pitää miettiä, mitä tehdään.

Kävin lähtiessä katsomassa pyörääni alakerran varastossa. Sen lukon avaimet ovat hukassa. Olin ajatellut viedä sen Hiltuselle murrettavaksi tuohon lähelle. Ei minun tarvitsekaan lähteä pyöräkorjaamolle. Hämmästyksekseni lukko olikin irrallaan pyörän päällä. En käsitä, miten se voi olla mahdollista. Minulla on avain toisen pyörän lukkoon, joten en välttämättä tarvitse uutta lukkoakaan.

Kun vein läppärin kävellen pajalle, mielen kitka laski niin, että tein samalla kävelylenkin Herttoniemenrannassa. Liikkuminen tekee hyvää ajatuksille. Mieleeni juolahti, miten voin yrittää ratkaista huomenna todennäköisesti edessä olevan copy/paste-ongelman. Hyvin usein käy niin, että osa opiskelijoista hoitaa taidehistoriaesityksen kopioimalla valitun suuntauksen Wikipedia-tekstiä tuotokseensa vaivautumatta lukemaan sitä kokonaan. Sitten he tankkaavat sitä luokan edessä eivätkä ymmärrä itsekään kaikkea esittämäänsä.

Homma hoituu kenties paremmin, jos annan kaikille tehtäväksi kirjoittaa oppimispäiväkirjaa blogiinsa muiden esityksistä. Ehkä silloin panostavat hieman enemmän. Voisin myös antaa heille luvan lainata esitykseensä viisi virkettä eri lähteistä. Näihin laitetaan lähdemerkinnät. Lisäksi esitykseen vaaditaan 20 omaa virkettä ja kahdeksan kuvaa. Katsotaan miten käy.

Juna jyskyttää

Olen hyvin tyytyväinen, kun uudet kurssini ovat lähteneet hyvin käyntiin. Valmistelujen mahdollistama määrätietoinen ote pitää ryhmät toimeliaina. Kun taidehistoriavideoiden katsomiseen liittyy oppimispäiväkirjan kirjoittaminen, opiskelijat seuraavat esitystä ihmeen tarkkaavaisina.

Huomenna minulla on tunnit Vallilan toimipisteessa datanomiopiskelijoille. Siellä ei ole mahdollisuutta näyttää VHS-videota, joten minun on hoidettava homma toisin. Aion antaa yksilötehtävät 1800- ja 1900-lukujen taiteesta. Jaetaan kummankin jakson taidesuuntaukset käsiteltäviksi. Ensin jokainen saa suuntauksen ensin mainitulta jaksolta, sitten pidetään esitykset ja sama uudestaan jälkimmäiseltä jaksolta.

Tänään tuntini olivat aamupäivällä. Olisi ollut hyvä kävellä, mutta kun väsyttää, haluan jättää voimia valmisteluihin ja ehkä arviointiinkin, kun tänään on päiväaikaa käytettäväksi niihin.



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Menetystä ja lipsumista

Vaimon kone tilttasi niin ettei tiedostoja saatu turvaan. Kai se hajosi, kun eilen oli iso kopiointiajo menossa. Vien huomenna huoltoon. Uuden levyn asennuksella se varmaan tulee kuntoon, mutta menetettiinkö tiedostoista suuri osa?

Taas kerran opitaan kantapään kautta varmistuksien merkitys.


Kevään kurssiurakka lähti aika hyvin käyntiin tänään. Kurssit eivät mene tasatahtia, joten kurssimuistiinpanojen kanssa saa olla tarkkana. Tänään kiilautui vielä yhden kolmetuntisen keskelle yli oppitunnin verran Helsingin yliopiston nuorten liikuntatottumuksia koskevan tutkimuksen lanseeraamiseen. Tärkeä asia.


Vaimoni on kertonut alkaneensa pelätä kyydissäni, kun minulla sattuu havaintovirheitä ajaessani. Olen itsekin sen huomannut. Hieman töppäilen muutoinkin. Aamuisella tunnilla oli väärät videot mukana. En viitsinyt vaihtaa. Menköön yhdellä kurssilla eri järjestyksessä. Toivottavasti tämä lipsuminen vähenee, kun toipuminen etenee.

Vastaus "arvoitukseen" ja vähän muutakin

Kyselin eilen, minkä vuoksi arvelette yhden Kyläsaaressa samassa rivissä jääneen ilman graffiteja, kun muissa niitä on. Vanhin pojistani vastasi Facebookiin ja oli samoilla linjoilla kuin minä. Selitys löytynee alla olevista kuvista, jotka ovat rakennuksen toiselta puolelta.







Kun olin kuvaamassa kyläsaaressa, prätkäkerhon edestä lähti kaveri pick upilla, jossa oli aivan uskomattoman jyleät äänet. Sopi kuvaan. 

Tänään alkoi kahdeksan rinnakkaisen kurssin ralli. Käytin esittelyvideotani ja se tuntui toimivan hyvin. Ensimmäisessä luokassa oli ongelmana se, että äänet eivät kuuluneet kunnolla. Kummallista oli, että testaamalla muuta ääntä, tämä kuului, mutta Youtube-video ei. Onneksi minulla oli läppärini mukana ja video katsottiin siitä suoraan iMoviesta. Äänikin kuului.

Kummallista, että kahdessa muussa luokassa ääni kuului Youtubestakin.   

Kurssit lähtivät aika hyvin liikkeelle, kun pidin vauhtia yllä. Katsottiin videoita ja käytettiin oppimisalustaa. 




sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Jos auto toimisi kuin tietokone?

Kun vaimoni läppäriin tuli ilmoitus mahdollisesta levyviasta, järjestelmä ohjasi minut tekemään pelastuskopioinnin ja sitä varten kytkin ulkoisen muistin koneeseen. Homma alkoi rullata ja vaimo hoksasi laittaa läppäriin virtakaapelin, jotta jaksaa uurastaa.

Minä sitten vahingossa potkaisin sen irti enkä tullut kytkeneeksi sitä uudestaan. No pimenihän se kone. Sitten se ei halunnut käynnistyä. Tutkailin ulkoista muistia toisella koneella ja totesin, että mitään ei ollut siirtynyt.

Vaimon läppäri sitten ryhtyi yhteistyöhön ja aloin siirtää tiedostoja manuaalisesti. Myöhemmin laitoin ison pläjäyksen siirtymään kerrallaan sillä seurauksella, että kone ahersi aikansa ja sitten tukehtui. Pakotin samumaan sillä seurauksella, että se rupesi päivittämään itseään ja sitä se tekee vieläkin.

Mitä jos autot toimisivat kuin tietokoneet? Kun on kiireessä lähdössä töihin ja käynnistää autoa, se ilmoittaakin alkavansa tehdä päivityksiä. Ennen risteystä autoa yhtäkkiä voikaan ohjata. Mittaristoon tulee teksti, että yhteys pyöriin menetetty. Kun bensa on lopussa ja tankkaa auton, polttoaine alkaakin kiertää pitkässä putkistossa, kestää aikansa ennen kuin se pääsee moottoriin. Ruutuun ilmestyy teksti "4 h 11 minuuttia". Muutaman minuutin päästä luku on kuitenkin muuttunut viideksi tunniksi ja hetken päästä kolmeksi. 

Jaatteko saman havainnon?

Kävelin tässä yhtenä päivänä Kyläsaaressa, jossa on monenlaista toimintaa. Useat niistä liittyvät kierrätykseen. Näissä kuvissa on Hermannin rantatien puolelta näkyvät rakennukset. Huomiotani on kiinnittänyt seikka, jonka suhteen ensimmäinen rakennus eroaa muista. Teettekö saman havainnon?
Kerron myöhemmin omani ja arvioimani syyn siihen.















Aikomukseni oli tehdä toinenkin opastusvideo alkavia kursseja varten, mutta se jäi kesken. En nyt viitsi pilata pyhäpäivääni jatkamalla sitä. Videon tarkoituksena on opastaa, miten koulun oppimisalustaa (Itslearning) käytetään kurssilla. Näytän ne asiat huomisilla tunneilla suoraan järjestelmästä ja videon teen auttamaan niitä, jotka eivät ole paikalla.


Tälle päivälle lykkäsi kuitenkin hasardihommaa, kun vaimon läppäri kertoi levymuistinsa olevaan mahdollisesti rikkoutunut. Siirtelen tiedostoja turvaan niin kauan kuin se on mahdollista.

Näköisyydestä ja hautajaisten merkityksestä


Näköisyys on todella monitahoinen asia. Isäni äiti sanoi aikonaan, kun olin pikkupoika, että minussa on "Kukkoi näkköö". Olin siis tullut isäni isän sukuun, Kukkoihin. Olen vaaleaverinen ja sinisilmäinen kuin kukot. Isäni nuorimman veljen näköiseksikin on sanottu.

Hassua on, että kun kasvatan parran, minusta tulee enoni näköinen tai ainakin olemukseen jotakin samankaltaisuutta. Siitä todistaa tapaus, josta kerroin illalla. Muutkin ovat havainneet samaa. Enoni oli väritykseltään kuin äitini, hyvin tummatukkainen ja ruskeasilmäinen.

Voi olla, että syövän tummentamalla tukallani on osuutensa asiassa.


Möhlimme eilen ja myöhästyimme, mutta oli mukava tavata sukulaisia muistotilaisuudessa. Nämä tilaisuudet ovat ainutlaatuisia, koska niissä tapaavat sellaiset ihmiset, jotka eivät juuri muutoin tapaa, ainakaan kaikki. Oireellista on, että edellisestä sukupolvesta oli vain yksi henkilö paikalla. Muitakin on vielä, mutta eivät voineet terveydellisistä syistä osallistua.

Liisa-täti on nyt poissa. En tule koskaa unohtamaan hänen iloista temperamenttiaan. Olen onnellinen, että hän soitti minulle viime vuoden puolella ja kyseli syövästäni. Hänen energinen puheenpartensa oli ennallaan.

Tapasin pikkuserkkuni, jonka olen nähnyt ehkä kerran sen jälkeen, kun olimme tenavia. Hän puhui minulle gungaa gungaasta. Hänen äitinsä, joka ei voinut tulla paikan päälle, oli sanonut, että kai se Gungaa Gungaakin tulee paikalle. Tämä viekin kauaksi, sillä gungaa gungaa oli minun ensimmäinen sana-aihioni. Silloisen kotini lähellä oli rata. Minä olin katsonut ikkunasta kiskobussiksi kutsuttua junaa ja sanonut noin.

Tapasin myös serkun, jota en ole nähnyt vuosikymmeniin. Liisan poika asuu nykyään kahta maata, Suomea ja Brasiliaa.

Liisa oli suunnitellut hautajaisensa etukäteen. Söimme kalakeittoa, mikä sopi hyvin meille kalastajienkin jälkeläisille. Kahvin kanssa saimme kinuski- ja tiikerikakkua. Liisa oli läsnä oman suunnittelunsa kautta.

Aika kuluu. Mieleeni on piirtynyt hetki, jolloin Liisa hyvästeli miehensä, kun tämän arkkua suljettiin ennen hautausta. Nyt he molemmat ovat tuonpuoleisessa odottamassa onnellisina tulevaa. Niin uskon.

Hautajaiset ovat mahdollisuus uudistaa ja vahvistaa sukusuhteita. Näin käy tai ei käy. Nuorille polville hautajaiset ovat mahdollisuus saada tuntumaa kauemmaksi sukumenneisyyteen. Valitettavasti kukaan omista lapsistani ei tullut mukaan. Sisarieni jälkeläisiä oli jopa monesta polvesta.

Rivien harvetessa muistot säilyvät. Vähitellen ne muuttuvat vain nimiksi, jotka silloin tällöin saattavat pilkahdella puheissa, mutta jotka eivät nuoremmille polville sano juuri mitään. Jotkut irralliset tapahtumat saattavat joskus palautua puheisiin. Sitten ne vaipuvat unholaan.

Kun hyvästelimme Liisaa, me varttuneet sukulaiset hyvästelimme samalla omaa lapsuuttamme. Osa minun varhaista todellisuuttani oli sotalesken ja hänen perhekuntansa elämä sodan jälkeisessä Porissa. Sitä ei enää ole. Paikkojen merkitys meille on aivan toinen kuin nuorille sukupolville, jotka asuvat seudulla nyt.

Käväisin tilaisuuden jälkeen isoisäni haudalla Keski-Porin kirkon sankarihautausmaalla. Siellä myös yksi sisareni ja hänen perhekuntaansa.

Sitten ajoimme tervehtimään yhtä eläkkeelle jäänyttä työkaveriani ja samalla näimme tauluni, jonka hän on minulta ostanut ja kehystyttänyt. Oli mukava nähdä välitöntä ja hyväntuulista Kaisista. Hän asuu samalla suunnalla, jossa mummolani oli aikoinaan. Kaisiksen asunto on todella viihtyisällä paikalla lammen rannalla. Lampia on useita. Ne ovat syntyneet siksi, että paikalla on aikoinaan tehty tiiliä ja kaivettu savea tykötarpeiksi. Niitä tekivät Kaisiksen isovanhemmatkin muiden hommiensa ohessa.

Paikka liittyy minunkin historiaani, koska luultavasti lapsena olen käynyt syöttämässä sorsia juuri täällä. Muistoihini kuuluu, kun innostuin niin heittämään leivän- tai pullanpalaa niin, että molskahdin lampeen. Heikki-enoni kuljetti märän pojan mummolaan pyörän tarakalla. Vanhoissa valokuvassa istun mainitun pikkuserkkuni kanssa lammen rannalla luultavasti juuri täällä.

Oli voimaannuttavaa nähdä oma teos, jota en ole nähnyt moneen vuoteen. Ajatella, minä olen tehnyt tuollaisen.

Kotimatkalla ajoimme Pormestarintie kymmenen ohi ja siellä puolitoistakerroksinen seisoi edelleen paikallaan. Sotaleskimummoni perheineen sen rakensi 40-luvulla. Muitakin hautajaisvieraita ajeli siellä kunnioittamassa paikkaa katseillaan.

Istuin muistojuhlassa serkkuni Annun vieressä. Hän asuu Vaasassa. Hänen kanssaan olemme sopineet, että tapaamme kesällä, kun reissaamme Vaasan tienoilla.

Lämpimät kiitokset teille Marja ja Markku!





Erikoinen tapaus


Tarkoituksemme oli lähteä matkaan yhdeksältä, mutta niin ei käynyt. Miksi ei, voit oikeutetusti kysyä. Siksi kun olemme tällaisia, patologisia myöhästyjiä.

Vaimo oli sitä mieltä, että auto pitää pestä hautajaismatkaa varten ja oli oikeassa. Eilen sitä jo ruvettiin hoitamaan. Mentiin Shellille ostamaan öljyä ja pesettämään autoa. Tällä lähihuoltiksella oli hengästyttävä kampanja meneillään. Että tuollaista, tulee palvelusmies tankkaamaan ja tarjoutuu kaatamaan öljytkin auton uumeniin. Tankata ei tosin aiottu, kun oli kyytivettä ensi hätiin tankissa. Öljyn laatua varmistin häneltä, mutta myi meille tankkauksenkin, koska silloin sai pesun halvemmalla ja myi itse asiassa kaksi pesua, sillä sen toisen sai kylkiäisenä huomattavan halvalla. Se sitten pitäisi muistaa käyttää kahden kuukauden aikana. Ennuste ei ole hyvä.

Pesuautomaattiin oli jonoa ja päätimme siirtää tähän aamuun, jolloin tilanne varmaan parempi ja niin olikin. No, aamulla sekin pesu oli liikaa. Kukkakaupassakin kävin ja minua opetettiin, että tällaiset yleensä tilataan etukäteen. Olin pyytänyt kimppua nopeasti.

Sattuneesta syystä olen ajanut aika vähän autoa viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Porintie on varsin hyvä kaksikaistainen. Suoraa ja tasaistakin väylää. Niin vain näyttävät koristelleen tuollaiset tiet kahdeksankympin kilvin ja peltipoliiseja tanotti myös pitkin matkaa.

Kun saavuimme Käppärän isolle kappelille, olimme myöhässä yli puoli tuntia. Vaimoni piti päästä vessaan, jätin hänet kappelin päätyyn ja vein auton parkkiin. Sitten huomasin kadottaneeni vaimoni. Kauempana hautausmaalla näin arkkusaaton, joka saattoi olla se, missä minunkin piti olla. Kukkapuketti pitäisi vielä avata ja kortti kirjoittaa. Kävin kappelin sisällä toteamassa, että siellä on outoja vieraita. Seuraava vuoro jo valmistautumassa.

Menin taas kappelin toiseen päätyyn, jossa oli vessat. Puhelimella selvisi, että hän oli nyt kappelin edessä. Sinne sitten. Pukettia avaamaan. Vaimo hoputti haudalle, mutta ajattelin, että olisi noloa mennä toteamaan, että sielläkin porukka on vieras.

Joku nainen, josta en tiennyt, pitäisikö tuntea vai ei, tuli luoksemme avuksi ottamaan pukettipapereita. Kysyi olemmeko menossa jonkun Heinosen hau tajaisiin. Ei oltu.

Päätin sittenkin lähteä haudalle ja pian tunnistinkin sieltä lankomiehen hahmon. Vaimoni ei halunnut lähteä kyynärsauvansa kanssa. Ehdin vielä mukaan laskemaan kukkani.

Palasin sitten yhden serkkuni kanssa vaimoni luo kappelille. Hän jutteli kukkapaperiavustajan kanssa. Lähdimme sitten juhlapaikalle.

Myöhemmin kuulin vaimolta, että kukkapaperinainen oli käynyt sisällä kappelissa toteamassa, että siellä ei ole se porukka, johon hän kuuluisi. Hän oli saanut väärän paikan tai ajan.

Vaimoni kertoi myös, että kun lähestyin serkkuni kanssa häntä ja kukkapaperinaista, tämä oli minut nähdessään ruvennut hämmästyneenä päivittelemään, että ... aivan kuin Heikki Jylhäsaari tulisi. Hän oli jatkanut, että hän on yksi entinen porilainen.

Heikki Jylhäsaari makaa samassa haudassa mummoni, vaimonsa ja veljensä kanssa aivan lähellä hautaa, jolta juuri tulin. Heikki Jylhäsaari oli enoni ja hänen mukaansa olen kai saanut etunimenikin.




lauantai 21. maaliskuuta 2015

Optimistiklubi kokoontui


Optimistikerho kokoontui toisen kerran tänään, tällä kertaa Itä-Pakilassa. Paikalla oli samat perustajajäsenet kuin viimeksi sekä uusi jäsen. joka on työkaverini. Hän oli käynyt ottamassa näyttöä vastaan firmassa, jossa oli tavannut lastemme pikkuserkun. Oli tullut minusta juttua ja viimeksi mainittu oli kertonut minun puuhaavan tällaista keskustelukerhoa. Oli varmaan tästä blogista lukenut. Kollegani innostui mukaan.

Toinen muista ilmoittautuneista oli perunut matkakiireiden vuoksi ja toista ei muuten näkynyt.

Keskustelumme rönsyili sinne tänne, historiaa pitkin ja poikin. Keskusteltiin myös hyvinvointivaltion kestävyydestä.

Kun yhtenä teemana oli kysymys taloudellisen kasvun välttämättömyydestä, päätettiin jatkaa ensi kerralla vielä siitä aiheesta. Silloin kokoonnumme Espoossa. Virikkeeksi valittiin alustavasti Jesper Roineen kirja Thomas Pikettyn pääoman kasautumista käsittelevästä teoksesta.


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kilpajuoksua aikaa vastaan

Tänään on hyvä päivä, kun ei ole tunteja ja voin tehdä rauhassa kurssivalmisteluja ja -arviointeja.

Sain aika hyvän määrän arvioiduksi toisen päättyvän kurssini opiskelijoista, kun keskityin niihin, jotka todennäköisimmin saavat suorituksen.

Olen saanut palautetta ohjeistusvideostani, jonka laitoin nähtäväksi linkkinä myös työoaikkani opettajille ja johdolle. iMoviessa äänen voimakkuus on varsin korkealla, mutta silti kaksi katsojaa on ilmoittanut, että ääni kuuluu huonosti. Olen säätänyt sen suurelta osalta maksimiin. Joudun vielä ajamaan sen kokoon ja siirtämään Youtubeen.

Olen tekemässä toistakin ohjetta alkaville kursseille. Olen päättänyt, että kurssituotosten osoite on koulumme oppimisalustan eli Itslearning-järjestelmän blogi. Sen käyttöön ottaminen on aika mutkikasta, joten omaa ja opiskelijoiden työtä helpottaaksen yritän tehdä siitäkin ohjevideon.

Illaksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa, kun Optimistiklubi kokoontuu nyt toisen kerran.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Johdanto- ja ohjeistusvideo kurssille Taide ja kulttuuri


Sain johdanto- ja ohjeistusvideon (9 min.) kurssille Taide ja kulttuuri tehtyä. Jos haluat katsoa aikaansaannokseini, tässä se on:




Kuulisin mielelläni palautetta.


Pää kylmäksi, priorisointi auttaa


Nyt jäytää stressi. Se käy ahdistavakis, kun tuntuu, että millään ei saa tehdyksi kaikkea sitä, mitä pitäisi. Tunne on osin fyysinen.

Nyt pitää purkaa päätä. Kyse on nimittäin ainakin osittain itse luodusta paineesta. Olen ajatellut, että minun pitäisi saada päättyvät kurssi arvostelluiksi tällä viikolla, jotta voisin rauhassa keskittyä kahdeksaan alkavaan kurssiin. Todellisuudessa koulun normi on, että arvioinnit tehdään kahden viikon kuluessa toteutuksen lopusta. Minulla olisi siis kaksi viikonloppua käytettävissä vielä tämän viikon jälkeen.

Kiirettä lisää asia, jota kukaan ei ole suunnitellut. Tätini on kuollut ja hautajaiset ovat lauantaina. Minulle on ehdotettu, että jättäisin Porissa pidettävät hautajaiset väliin. Se ole minusta hyvä ajatus. Eivät nämä arkiset kiireet ole niin tärkeitä, että niiden takia pitää luopua jostakin ainutlaatuisesta. Tämä on minulle ainoa mahdollisuus osallistua Liisa-tätini hautajaisiin ja kunnioittaa hänen muistoaan muutoin kuin adressin kautta. Liisa on osa minun lapsuuttani, osa muistojani.

Hautajaiset ovat myös mahdollisuus tavata sukua, jota harvoin näkee. Ne olisivat myös lapsilleni mahdollisuus saada muistoja yksistä juuristaan. Valitettavasti kukaan heistä ei ole lähdössä.

Reissun ohessa olisi mukavaa ja kätevää tavata ystäviä ja sukulaisia muutoinkin, kun kerran tien päälle lähdetään. Niitä voi kuitenkin tehdä toistekin. Hautajaiset ovat nyt olennainen asia ja keskitytään niihin.

Minun on nyt priorisoitava asioita. Jotta saan alkavat kurssit aiotusti alkuun, minun on syytä tehdä opastusvideo valmiiksi ja laatia ohje näytettävistä taidehistoriavideoista laadittavaa oppimispäiväkirjaa varten. Näillä saan kurssit hyvin jenkoihinsa.

Jos aikaa jää, voin tehdä päättyvien kurssien arviointeja. Ensi pyhäpäivän aion joka tapauksessa levätä. Määrääni enempää en kuitenkaan voi tehdä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Silmiin kuuluu katsoa


Tänään olen tuntenut aikamoista stressiä. Päättyvien kurssien arviointi pitäisi saada tehdyksi, viikonloppuna on hautajasireissu ja uudet kurssit alkavat ensi viikolla. Olen suunnitellut käyttäväni taidehistoriavideoita uusilla kursseilla keventääkseni kuormaani. Tänään minua alkoi hirvittää, että ovatko uudet kurssit usein neljännessä kerroksessa, jossa videotykit eivät enää toimi. Onneksi lukujärjestyksessä näyttää olevan muita luokkia. Hienoa, että tämä tuntuu otetun huomioon. Haasteena tulee kuitenkin olevan VHS-laitteen raahaaminen luokasta toiseen ja sen kytkeminen. Piuhoja tuntuu olevan enemmän kuin päässäni niiden setvimiseen soveltuvaa aivokapasiteettia.

En saanut uusien kurssien opastusvideota ihan valmiiksi, mutta on se aika hyvällä mallilla. Tein ison määrän pätkiä ja sitten huomasin tehneeni kardinaalimunauksen. On häiritsevää, jos puhuva pää ei katso silmiin. Olin tullut katsoneeksi ruudussa omaa naamaani, joka on hieman sivussa. Minun olisi pitänyt hoksata katsoa läppärini linssiin. Tein pari uutta pätkää näin, mutta sitten päätin luopua uusimisesta. On pakko vain päästä eteenpäin. Eiköhän nuo tämän kevään palvele ja ensi lukuvuonna näitä ei ehkä enää olekaan.

Videoin ja kuvasin kaupungilla ja koulussa iPhonella. Vielä pitäisi ratkaista läppärini tiedosto-ongelma, jotta saisin tämänkin materiaalin käyttööni. Kun vaihdoin jonkin asetuksen, en löydä kuvamateriaalia kuin iPhoto -ohjelman avulla.



Hajamielisyys voi maksaa, kun on vauhti päällä


Tämänpäiväiset hommailuni ovat taas osoitus siitä, että projektityö ei sovi minulle. Olen tehnyt ensimmäistä ohjausvideota Taide ja kulttuuri -kursseilleni. Jos minun olisi pitänyt sanoa jokin tuntiarvio siitä, kauanko menee aikaa, arvio olisi varmaan mennyt päin seiniä.

Jos minulle maksettaisiin erikseen vaikkapa kolmesta tunnista, saisin varmaan jotakin aikaan siinäkin ajassa, mutta olisin hyvin tyytymätön tulokseen. Sisältö syntyy silloin kuin teen sitä. Ei sitä voi tietää kauanko siihen menee.

Puhuminen läppärin kameraan jännitti, varsinkin kun vaimo oli läsnä. Kun sain kuvauksen vauhtiin, se alkoi sujua. Pohjana on toki kurssin opetussuunnitelmateksti, mutta otokset alkoivat syntyä päähänpistoina. Mukavaa hommaa.

Kun kävin viemässä vaimoni Ateneumiin, jossa hän vierailee kahden siskonsa kanssa, tuli mieleeni kuvata arkkitehtuuria ja taidemuseoita videotani varten. Niinpä jätin auton Rautatietorin reunaan ja kävin pikaisesti kuvaamassa Ateneumia, Kansallisteatteria ja Aleksis Kiven patsasta. Palatessani totesin saaneeni sakon. Virkailijat olivat vielä lähettyvillä ja kysyin toiselta, missä maksuautomaatti on, kun en ollut sitä löytänyt. Olin katsonut sitä Mikonkadun itäpuolelta, mutta se olikin keskellä katua toisella puolella parkkipaikkaa. Mikäpä auttoi, olisi minulla ollut kolikkoja, mutta kun hajamielinen olen, kärsimätönkin vielä. Kahdeksankymmenen euron lysti. No, laivojan uppoo. Harmittaa kuitenkin.

Menin sitten koululle palaveriin, Mieleeni oli tullut, että voin kuvata koululla olevaa taidetta ja niin teinkin. iPhoneni virta oli loppumassa, mutta sain Helpdeskistä piuhan lainaksi.

Valitettavasti minun pitäisi saada video runnottua kokoon tänään, kun pitäisi päästä arvioimaan päättyviä kursseja.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Numeromiehet hakoteillä

Stadissa näkyy revontulia. Aivan ohuita, juuri ja juuri erottaa, mutta kuitenkin.

Kirjoitin äsken, siitä kun Borg ja Vartiainen pitävät pienten lasten äitejä työvoimareservinä, joita pitäisi patistella töihin. Onko talous jotakin suurempaa kuin elämä itse? Minusta me käymme työssä sitä varten, että voimme elättää itsemme ja mahdollisen perheemme. Palkkatyön voisi ajatella olevan samaa kuin tiskaaminen tai ruuanlaitto. Niitä tehdään, että elämä sujuu. Borgin ja Vartiaisen ajattelussa kansantalouden tila tuntuu asettuvan sen olennaisen edelle, miksi työssä käydään.

Kun isovanhempani tekivät aikoinaan paljon työtä, viljelivät maata, pitivät karjaa kalastivat ja niin edelleen, siitä ei jäänyt suurta jälkeä kansantalouteen, koska omavaraistalouden osuus oli suuri. Oliko se Borgin ja Vartaisen katsannossa arvotonta työtä, vaihdannan osuus ei ollut kovin suuri? Vaihdanta on varmasti edullista, koska työnjako lisää jaettavaa kakkua. Silti kannattaa kysyä, onko vaihdanta itseisarvoisesti niin tärkeätä, että sille pitää uhrata elämän ydinarvojakin.

Ajatelkaa miten paljon bruttokansantuote kasvaisi, jos puolisotkin maksaisivat toisilleen palveluistaan? Eiköhän lätkäistä siihen vielä arvonlisäverokin päälle.

Säätämisiä työssä


Koulurakennuksen remontointi aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Olimme aamupäivän toisen tuntiparin alkua neljännessä kerroksessa tietokoneluokassa. Opiskelijoiden oli määrä esitellä kolmannen kurssitehtävän tuotoksiaan. En saanut opettajan tietokonetta toimimaan ja ihmettelin, kumpi oli laite, kun opettajan pöydillä oli kaksi. Näytti puuttuvan näytöstä kaapeli.

Pyysin sitten apua helpdeskistä. Kone saatiin toimimaan, mutta ilmeni, että tykki ei toiminut. Kuulin sitten, etteivät toimi enää koko neljännessä kerroksessa. Remontista ja muistakin muutoksista johtuvat siirrot ovat jo meneillään. Onneksi löysin kolmannesta kerroksesta sopivan tilan.

Ruokatunnin jälkeinen tila löytyi ällän muotoisen tilan keskeltä. Tässä voi toimia kolme ryhmää yhtä aikaa. Kun käynnistin tehtäväesittelyjä, kävi ilmi, että viereisessä tilassa oli meneillään koe. Ääneni häiritsi. Sovimme sen tilan opettajan kanssa, että pyritään puhumaan sopivalla äänen voimalla.

Ideani korjausta tarvitsevien neuvotteluharjoitusten kehittämisestä joukkoistamiselle vaatii jalostamista tai sitten hylkäämistä. Voi olla, että parit eivät oikein syty muiden opiskelijoiden käsikirjoituksen parantamisesta. Ne opiskelijat, jotka saavat ehdotuksia, eivät tunnu oikein saavan asiaa haltuunsa ja tehdyksi. Pitää miettiä.

Tänään jaksoin tehdä töitä paremmin kuin eilen, koska sain viime kunnollisemmat unet.





maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hissun kissun


Olen katsellut Areenasta dokkarin kiinalaisista terrakottasotilaista ja yhden pätkän sarjaa Suomi on venäläinen. Olen myös lueskellut historiaa ja samalla siirrellyt tiedostoja Windows-koneesta ulkoiselle levylle. Näyttävät valokuvatkin vievän kovasti levytilaa eivätkä vain videot.

Jos jonkin aikaa vielä lukisin ja sitten unten maille. Aamulla odottaa taas varhainen herätys.


Keinounta


Kosminen väsymyksen tunne nyt.. Joskus voi näin käydä. Illalla sattui niin, että adrenaliinia erittyi vereen. Yritä siinä sitten nukkua. Olin ottanut melatoniinia, mutta kun arvasin, että ei nyt tule uni luontaisesti, otin puolikkaan Stellaa. Sitten uni tuli.

Vaikka nukuin 6-7 tuntia, aamulla oli vaikea nousta. Nukahtamislääke ei kai tuo luonnollista unta. Kaunis on päivä, mutta en jaksanut mennä kävelylle työpäivä päälle. Yritän huilata ja tössötellä niitä näitä.


Järjestin ryhmilleni tänää kolajuomien sokkotestit. Se antaa näköalaa brändien merkitykseen. Mukana oli Cokis, Pepsi, Olvi Cola ja Euroshopper Cola. Aika moni tunnisti cokiksen. Näppituntuma tuloksista on, että moni erottaa premium-merkit (Cokis ja Pepsi) muista, mutta saattavat sekottaa nämä keskenään.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pyrkyri taitaa oppia


Tuli mieleeni tänään, että siirrän tilaisuuden Ukraine, Russia and Finland seeking peace! videokamerastani uudestaan toiselle ulkoiselle muistille Windows -muotoon. Voin tehdä  viimeisen tai viimeiset videot tilaisuudesta Windows -koneessa olevalla Pinnacle Studion vanhalla versiolla,


Jaloleinikit varttuvat

Osa nykyään Naantalissa asuvista lapsenlapsista ovat innostuneet vidointiin, kun olen heidän kanssaan puuhastellut. Heillä on käytössään Pinnacle Studio. Heillä on siellä meneillään elokuvaprojekti, oikein käsikirjoituskin. Haluaisivat papalleen näyttää.

Hyvä ehkä vähän palauttaa Pinnacela mieleen. Se on tosi hitaassa koneessa, mutta täytyy siirtää sieltä tiedostoja ulkoiselle muistille. Jospa vähän piristyisi. Meillä on nyt runsaasti ulkoista muistitilaa käytössä. Olen ajatellut pitää tiedostot niillä ja lähinnä vain työn alla olevat varsinaisissa koneissa.


Huomenna on tiukka päivä, kahdeksan tuntia opetusta. Toivottavasti nukun hyvin. Viime yönä oli hiukan katkonaista.

Olen yrittänyt opetella kiireettömyyden asennetta. Elämäni on siinä vaiheessa, että oikeastaan mikään ei kaadu päälle. Mitä nyt työt silloin tällöin pitävät vipinää yllä. Minä olen nälkäisen psyykeeni vuoksi tottunut useisiin kiireisiin. Jospa vielä oppisin. Kiireettömyys ei tarkoita tekemättömyyttä. Voin kuitenkin tehdä juttujani ilman kiireen pinnistystä.

Tosin mielessäni pyörii lisäansioideoita eläkepäiviä varten. Ne tahtovat tietää kiirettä. Toinen vaihtoehto on yrittää virittäytyä erityisen säästäväiseen mutta leppoisampaan elämään.

On aika hauska tunnustella uutta psyykeen asentoa - ei tarvitse pyrkiä mihinkään.





Mielen kitka


Kitka on voima, joka vastustaa kahden kappaleen kosketuspinnan välistä liikettä tai sen alkamista. Ajatella, että sellaista voi olla mielessäkin. Kun on tällainen kaunis päivä, olisi syytä saattaa kengänpohjieni ja tamän maan väliset kosketuspinnat liikkeeseen. Täällä seitsemännessä asutussa kerroksessa ilmeisesti taivaan kannen läheisyys vahvistaa tuota kitkaa, koska liikevoima ei tahdo ylittää kitkaa.





Sain sentään jo kengät jalkaani iltapäivällä, kun vaimoni palasi vieraamme kanssa Kaivopuistosta päätä tuulettamasta. Nousikin esiin ajatus, että lähtisin kuitenkin sanankuuloon saman tien ja niin teinkin.






'




Paluumatkalla kitkakerroin laski Intiankadulla niin alas, että jätin auton Allastielle, joka vie Kumpulan maauimalaan. Jos joku on ajanut Ågelista Kumpulaan, on ehkä huomannut, että kummallakin puolella Intiankatua on metsää, kun lähdetään Koskelantieltä. Menin nuuskimaan Intiankadun koillispuoleista maastoa. Tässäkin on Helsingin kaavoituksessa sovellettu lähiöteoriaa ainakin minimuodossa, koska paikassa on kallioista luonnonmetsää. Täälläkin pääsee nopeasti luontoon.



Kiersin sitten Kumpulan omakotialueelle, joka näyttää kodikkaalta ehkä siksi, että se muistutta Porin Musaa. Siellä oli mummolani. Sotaleskimummoni sai kai tontin sieltä edullisesti ja sinne perhe rakensi tuollaisen tyypillisen puolitoistakerroksisen, joita Kumpulassakin on. Kumpulassa on niiden lisäksi myös puisia kerrostaloja, joiden rakentaminen on ollut pitkään lamassa Suomessa. Viikkiin tosin on tehty sellaisia ei montaakaan vuotta sitten.


Minkähänlainen tarina tähän Kustaa Vaasan tien tuntumassa olevaan kiviaidan pätkää liittyy?








Kävin saman tien katsomassa mihin Limingantie vie koillispäässä, jossa en ole käynyt. Päättyi Valtimontiehen, joka on Koskelantien ja Kustaa Vaasan tien välissä.

Mitähän ihmettä tässä on ollut?


Kävelykitka tuntuu olevan alhaalla myös työpaikallani, koska päivän päätteksi sieltä muutoinkin lähdetään.

Jotta saa viikon mittaan kävellyksi riittävästi, on syytä tarkkailla kitkakertoimen vaihtelua ja käyttää hyväksi alhaisia lukemia.