Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Nettilomalla

Nyt olemme paikassa, joka pakottaa rentoutumaan. 3G-verkko toimii kännykässäni vain satunnaisesti ja saattaa silloinkin kadota aika pian. Perusnopeudella homma on tuskaisaa, ainakin läppäriään. Hyvä varmaan joskus pitää nettilomaa.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pientä syöpähuolta

Huomasin tänään parissa varpaankynnessäni poikittaisen sauman. Mieleen tulivat syövän aikaiset muutokset kynsissäni. Luulen niiden kuitenkin aiheutuneen hoidoista, joten ilmeisesti näille varvasjäljille on jokin muu selitys.

Ensi viikolla on taas tarkistuksen aika, tällä kertaa perusteellisen. Käyn sekä verikokeessa että TT-kuvauksessa.

Meinaa vähän nousta huoli pintaan, mutta kohta asia taas varmistuu. Kerran syöpäpotilas, aina huoli. No ehkei sentään. Onneksi asia ei vaivaa minua jatkuvasti. Lähinnä näin tarkituksen yhteydessä nousee mieleen.





Nyky-Vaasaa ja 1880-luvun Pariisia

Aloitin aikomani videosarjan Rantatiestä, jota ajelimme suuren osan turistimatkaamme Vaasasta Turkuun. Tässä on ensimmäinen osa, jonka aiheena on Vaasa. Pituus on noin neljä minuuttia.



Seuraavan osan teen Maalahdesta, josta on minulla onkin runsaasti materiaalia, kun olimme sinne majoittuneena monta yötä.


De Waalin kirja on mainio. Nyt hän nuuskii - olikohan hän nyt isoeno - sukulaisesensa toimia 1880-luvun Pariisissa. Kyseinen henkilö Charles oli upporikas ja kulki silloisen avantgarden luojien joukossa. Hän oli Gazetten päätoimittaja ja kirjoitti teosta Dürerin piirustuksista. Hän teki luultavasti uraauurtavaa selvitystyötä, kun etsi näitä töitä eri puolilta Eurooppaa ja luetteloi niitä. Charles oli impressionistien mesenaatti ja keräsi huomattavan kokoelman näiden töitä. Hän osti laajan kokoelman japanilaisia netsukeita, jotka ovat pienoisveistoksia. Näin hän surffasi japanismin aallolla, joka tuolloin hyökyi Pariisiin. Japani oli avautunut maailmalle 1800-luvun puolivälissä ja sieltä tuodut kulttuurituotteet olivat suurta huutoa. Vaikuttivat impressionisteihinkin. De Waalin mukaan Charlesilla oli assyrialainen profiili. Tämä on hauska kommentti, sillä realismia edustanut maalari Courbet tunnetusti ylpeili assyrialaisella profiilillaan. Maahanmuuttaja Charles tuntui omaksuneen maailmanmiesdandyn identiteetin ja flaneerasi Pariisin kaduilla kuin paljasjalkainen silintereineen ja keppeineen.  


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Rymättylän mökki



Kävimme Rymättylän mökillä ja nuoremman tyttären porukka jäikin jo sinne. Mökki on oikein viehättävä ja kauniilla paikalla. Huomenna sitten sinne taas.









Nostalgiasukellus

Tänään lähdemme jo käymään Rymättylän mökillä, joka lienee aivan jeerassa. Voi olla, että pääsemme maistamaan kunnon siivun nettipaastoa. Wifiä tuskin on, joten jollei läppisyhteys onnistu kännykän kautta, saamme nauttia todellisesta syvälomasta. Kännykällä netin käyttäminen on aika työlästä. Ehkäpä sieltä pieniä postauksia tulee tehtyä.

Taidamme päästä nostalgiamatkalle, koska Päijänteellä oleva appivanhempiemme mökki  oli lastemme nuoruudessa vanhan ajan kesäasunto ulkovessoineen ja kantovesineen. Rymättäylässäkin on ulkovessa ja juomavesi pitää kai tuoda muualta.





Serkkuleirin tunnelmia


Pappa on saanut läppärin tiedostoja siivotuiksi ja videokameran tyhjennetyksi. Nyt on saatu dokumenttia serkusleiristä.

Nukuttaminen meni sutjakasti eilen. Nuorempi rillivarkaista nukkui serkkunsa vieressä. Uni tuli tytöille, kun kouluunlähtijä kertoi suomalaisruotsalaisvitsejä. Vaimoni oli parisängyssä vanhemman kanssa niin epäreaktiivisena, että naapurin ei auttanut muuta kuin nukahtaa. Pappakin sinne kömpi, kun oli rauha maassa.

Mamu on suunnitellut ruokalistaa isompien poikien kanssa. Päätyivät makkara/lihapulla/ranskanperunalinjalle.

Yhdelle pikkuiselle tuli itku, kun hän ei halunnut olla kammo tramboliinissa.

Onneksi oli eilen yksi enokin paikalla, kun jaksoi pelata sählyä poikien kanssa.

Pappa sai kaksi tytöntylleröistä saunakavereiksi. Pappa sai nautiskella ulkosaunan ilmavista löylyistä, kun tyttösten aika meni aurinkovoiteiden sekoittelussa vedestä.

Pienemmän rillivarkaan oivallus: mausteet ovat vähän kuin koristeita.

Tänään näyttä keli sateiselta. Aiomme lähteä porukalla tutustumaan Rymättylän mökkiin. Sekin entinen kunta kuuluu nykyään Naantaliin.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Nielaisin sukutiedon ennen kuin tipahti



Harmi, olisi ollut hyvä sukutieto kerrottavaksi jälkipolville. Mummoni isän asuminen tässä Naantalin Mannerheiminkatu nelosessa on kovin epävarmaa.

Sain tänään kiinni rouva Veijosen. Hän ei ensin muistanut koko asiaa. Vähitellen hänelle palautui mieleen. Hänellä on itsellään sukupuussaan nimi Sjöberg eikä kovin kaukanakaan. Hänen ystävänsä oli aikoinaan asiaa selvittänyt. Hänen sukulaisensa on asunut Naantalissa 1900-luvun alussa. Ystävä oli saanut selville, että sukupaikka on jossakin Kuparivuoren suunnalla. Ei kovin kaukana Mannerheiminkadusta, mutta kuitenkin toisaalla.

Veikkaan, että tuossa kontaktoinnin yhteydessä Jouko Sjöbergille oli selvinnyt, että rouva Veijosen sukulainen on asunut Mannerheiminkatu nelosessa. Hän varmaan soittaessani oletti ilman muuta, että minä puhun samansta Sjöbergistä. Veijosen sukulainen on kuitenkin jo lapsena muuttanut pois, ilmeisesti Saloon.

On tietysti mahdollista, että rouva Veijonen ja minä olemme sukulaisia, mutta kovin epävarmoilta tiedot tuntuvat. Veijonen tapaa kyseisen ystävänsä huomenna, joten saattaahan olla, että jotakin selviää.

Säpinää

Mamu ja papu pitävät edelleen leiriä Naantalissa. Hyvin menee. Lastenlapsia on läsnä tällä hetkellä yhdeksän, mutta kuopus vaimoineen on myös paikalla joten aikuiskäsiäkin on enemmän. Puuhaa kuitenkin riittää, joten pitää välttää uppoutumista vaikkapa nettiin.

Vanhimmat lastenlapset ovat mukavan luontevasti apuna myllyn pyörittämisessä ja nuorempiakin vaimo on nakittanut hommiin. Yksi syksyllä kouluunmenijä siivosi hienosti eteisen.

Déjà-vu -elämää. Tosin katras on isompi kuin meillä koskaan aikoinaan, mutta appivanhempien mökillä oli ajoittain melkoista säpinää.

Mukavalta tuntuu, kun serkukset leikkivät keskenään. Hauskaa kokea tämä isoisänä. Harmillista, että läppärini on turvoksissa ja videokameranikin täynnä. Olisi hyvä ikuistaa näitä hetkiä. Yritän saada perattua tilaa.

Luin illalla satua nuorimmille. Sitten osa lähti juohevasti nukkumatin luo ja rillivarkaat jäivät minun kanssani jakamaan parisänkyä. Nämä eivät nukkuneet sitten millään. He rupesivat pukemaan minulle yöpukua. Nuoremman toimintalinja oli käytännöllinen, mutta vanhempi otti homman luovasti joten eihän siitä mitään tullut. 

Vanhin lapsista ehdotti tytöille laskemista tuhanteen. Nuorempi sanoi ettei osaa, mutta sain ehdottajan  alkamaan hommaan. Hän oli vain sammuttanut valon, ollut heidän seurassaan ja pian he nukkuivat. Taitaa papan taidot olla ruostuneet.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Vanhoillislestadiolaisuus ja Wittgensteinin kielipeli

Olen kirjoittanut aiemmin ostamastani teoksesta Polittinen lestadiolaisuus. Käsittelen nyt kirjan toisen toimittajan Tapio Nykäsen artikkelia Jumalan valtakunnan kielioppi Vanhoillislestadiolaisen vallan perusteet.

Nykänen käynyt läpi 2000-luvulla ilmestyneitä SRK:n julkaisuja ja haastatellut SRK:n edustajia. Kirjoittaja on tehnyt työnsä hyvin huolellisesti. Niinpä artikkeli antaa minusta varsin totuudenmukaisen kuvan meidän vanhoillilestadiolaisten opillisista käsityksistä. Siksi se sopii mielestäni sellaiselle, joka haluaa tietoa näistä asioista, mutta ei halua perehtyä vanhoillislestadiolaisiin julkaisuihin. Jotkin kohdat tosin hieman mietityttivät.

Nykänen on ottanut tuekseen Ludwig Wittgensteinin kielipeliteorian ja Michel Foucaultin ajattelun. Wittgensteinin mukaan sanat saavat merkityksensä niiden käyttötilanteissa. Sanat ovat kuin siirtoja shakkipelissä. Erilaisilla käyttötilanteilla on omat kielipelinsä.

Vierastan hieman Wittgensteinin kielipeli-metaforaa siinä, että pelissä tavoitellaan käytännössa aina voittoa ja sehän ei ole läheskään aina tilanne arjen tilanteissa. Vertaus liittää manipulatiivisen mielikuvan sanojen käyttöön. Yksi viestinnän tärkeä tavoite on tulla ymmärretyksi. Kun neuvottelijat ymmärtävät toisiaan, he voivat sopia asioista. Toki tällaisiin liittyy toisinaan epäsuhta voimatasapaino ja voitontavoittelu. Ei kuitenkaan esimerkiksi, kun puolisot suunnittelevat ruokakauppaostoksia tai talkoilla rakennetaan kesämökkiä.

Wittgensteinin ajatus kielen merkitysten syntymisestä käyttötilanteissa tuntuu perustellulta siksi, että käytännön tilanteissa myös eleet, ilmeet ja toimet ovat osa viestintää. Ymmärrys seuraa sanojen ja näiden kietoutumisesta toisiinsa.

Uskonto on Wittgensteinille kielenkäytön erikoistapaus, omaehtoinen elämänmuoto. Nykänen kuvaa tätä taitavasti sanomalla, että "Se on maailma, joka ei perustu vain pyhiin teksteihin tai auktoriteettien saarnaan vaan mielentilaan, jonka omatunto on 'paljastanut'.". Seurakunta tuohon minusta pitää vielä vanhoillislestadiolaisuuden yhteydessä lisätä. Raamattuun perustuvista saarnoista, omatunnon äänestä ja kanssakäymisestä muiden samoin uskovien kanssa usko elää.

Nykänen tähdentää, että sanan "usko" merkitys on uskonnon yhteydessä erilainen kuin muissa yhteyksissä. Sitä mihin uskovaisena uskoo ei voi tieteellisesti osoittaa todeksi. Wittgensteinin mukaan uskonnollinen usko "ei ole eikä ole tai edes ole olevinaan järkevää". Näin minäkin asian koen. Olen joskus yrittänyt perustella järjellä joitakin uskoomme liittyviä seikkoja, mutta olen joutunut toteamaan sellaisen mahdottomaksi. Minun on vain todettava, että Jumala on minua kutsunut luokseen, olen ymmärtänyt ottaa kutsun vastaan saamalla parannuksen armon ja siinä tulee koko paketti, johon sisältyy myös kristityn vapaus. Tätä vapautta saattavat oma psyyke ja muut inhimilliset seikat rasittaa, mutta se on olemassa.

Sana "sääntö" on kiinnostava kielipelin näkökulmasta ja käsite liittyy myös vapauteen. Nykäsen mukaan Jumalan olemassaolo on sääntö. Sitä ei voi todistaa, mutta uskovainen ei kyseenalaista sitä ja toimii väittämän Jumalan olemassaolosta perustalta. Näin on. Voi sitä säännöksikin kutsua.

Uskovaisen vapaus ei tietenkään tarkoita hillittömyyttä ja lupaa tehdä mitä sattuu. Emme saa esimerkiksi vahingoittaa lähimmäistämme. Itse koen niin, että usko ja vapaa omatunto tuottaa tunteen elämisen vapaudesta. Uskovainen hengittää vapauden ilmaa.

Vapauden käsittänyt haluaa olla aiheuttamatta murhetta ja pahennusta yhteisön keskuudessa. Näin ollen hän pidättäytyy joistakin tavoista. Keskinäinen rakkaus halutaan pitää. Asia voi joskus hämärtyä. Ymmärrämme asian niin, että jos omatunto jää hoitamatta, sen ääni sumentuu. Tällöin ihminen alkaa kyseenalaistaa ennen selviä asioita. Hän alkaa nähdä uskovaisen elämän orjallisena sääntöviidakon noudattamisena. Hän saattaa jättää joukon ja esiintyä julkisuudessa entisen uskovaisuuden perusteella vanhoillislestadiolaisuuden asiantuntijana. Hän helposti puhuu säännöistä, koska uskovaisen elämä näyttää sellaisten noudattamiselta ja se tekee asian kuulijoille ymmärrettäväksi. Tämä tuo mieleen kielipelin, vaikka asianomaisesta kuva vaikuttaa varmaan aivan todelliselta.  Taustalla vaikuttaa uskon olemuksen analyyttisen tavoittamisen vaikeus, mistä jo olikin puhetta. Yksi puhuu säännöistä ja toinen vapaudesta. Kumpikin uskoo sanomansa.

Uskominen on toisaalta hyvin yksinkertainen ja toisaalta hyvin monimutkainen asia.


Olen kai pelkkä vertti

Hesarin artikkelissa verrataan ekstrovertteja ja introvertteja toisiinsa. Siinä on esillä myös Linus Jonkmanin luettelo näiden tyyppien piirteistä:

Introvertti vai ekstrovertti?

Ekstrovertti
 Pitää toiminnasta ja seikkailusta.
 Seurahakuinen ja tutustuu helposti ihmisiin.
 Nauttii huomiosta ja haluaa erottua joukosta.
 Nopea reagoimaan.
 Optimistinen. Luottaa omiin kykyihinsä.
 Tulee levottomaksi yksinolosta.
Introvertti
 Viihtyy pitkiä aikoja yksin.
 Haluaa analysoida ja pohtia asioita, ei hätiköi.
 Itsenäinen.
 Nauttii omasta rauhasta, ei ihmisjoukoista.
 Keskittyy yksityiskohtiin.
 Ei tylsisty helposti vaan on kärsivällinen.
Lähde: Linus Jonkman, Introvertit –Työpaikan hiljainen vallankumous. Atena 2015. 

Keskustelu on kai käynnistynyt Jonkmanin taulukon lähteenä olevasta teoksesta, jossa halutaan nostaa esiin introverttien ansioita. 
Minun on vaikea määritellä itseäni Jonkmanin luettelon perusteella. Pidän toiminnasta ja tutustun mielelläni uusiin paikkoihin. Luulen olevani optimisti, vaikka joskus masennunkin. Teen kuitenkin työtäni mieluummin yksin opiskelijoiden kanssa. En ole innostunut tiimiopettajuudesta. Maalaaminenkin on aika yksinäistä puuhaa. 
Se, miten toimin seurassa, vaihtelee. Jos innostun aiheesta, saatan pyrkiä keskipisteeseen, mutta voin myös istua hiljaakin. 
Mikähän sitten olen? Ilmeisesti en intro- enkä ekstro- vaan pelkkä vertti.


Isoisoisän koti

Tässä on Mannerheiminkatu 4 Naantalissa. Eilen saamani tiedon mukaan tässä on Eric Sjöberg varmaan asunut ja tehnyt työtä. Tämä on siten mummoni isän, Erikin pojan Akselin, koti.

Ei hassumpi paikka Naantalin vanhassa kaupungissa. Poikani on jatkamassa remonttia Mannerheiminkatu 18:ssa eli varsin lähellä.

Eilisen kontaktini insinööritoimisto näyttää olevan samassa talossa. Siksi asia oli varmaan jäänyt hänelle niin tarkasti mieleen.






torstai 23. heinäkuuta 2015

Leikitään kotia

Annoimme tyttärellemme ja vävyllemme lomaa. Lähtivät reissuun ja me olemme vaimoni kanssa kotimiehinä.
Pitäisi olla tuttua juttua, kun lapsia on viisi kuten meilläkin aikoinaan. Siitä on kuitenkin vuosia vierinyt. Toistaiseksi on mennyt hyvin. Nuorinkin on jo melkein viisivuotias, joten kyllähän tämän pitäisi luistaa.
Huomisiltana saamme pari muksua lisää. Rillivarkaat tulevat tuomaan vauhtia lisää. Kun on kavereita, voi olla ettei papan tarvitse niin varjella rillejään

Tuloksellista salapoliisityötä Naantalissa

Kävin Naantalin kirjastossa. Siellä palveltiin minua auliisti, kun etsin tietoja naantalilaisista sukujuuristani.

Naantalin hautausmaasta on tehty tuhti eepos Naantalin kirkkomaa, jossa kerrotaan paikalle haudatuista merkkihenkilöistä ja myöskin taviksista, joista on tietoja jäänyt. Ei löytynyt kuitenkaan Sjöbergia nimiluettelosta.

Löytyi mahdollisia johtolankoja. Kirjan Muuttuva Naantali toinen valokuvaajista on nimeltään Jouko Sjöberg ja sponsoriluettelosta löytyi myös nimi Sami Sjöberg. Hautausmaakirjan suullisten ja
kirjallisten tietojen antajien joukosta löytyy myös Jouko Sjöbergin nimi, sama mies varmaankin. Jouko ja Sami saattavat olla minun laillani Eric Sjöbergin jälkeläisiä ja saattavat asua täällä Naantalissa.

Kirjaston hyllyssä oli tuhti teos pyhämaalaisen papin Matthias Melanderin suvusta. Sen nimiluettelossa on kaksi viittausta sukunimeen Sjöberg.

Ensimmäisen viitteen avulla selviää, että Pyhämaan kappalaisen Josephus Matthias Melanderin -lieköhän Matthiaksen poika? - ja hänen puolisonsa Maria os. Erffingin tytär Maria avioitui pyhämaalaisen Henrik Harmaan kanssa. Tämä oli talollinen, laivuri ja lautamies. Heidän 1.11.1708 syntynyt tyttärensä Liisa avioitui Kukolan Heikon sotamies Olof Sjöbergin (s. 2.12.1710) kanssa. Tämä vanhemmat olivat Knuutilantalon jyvärenki Olof Thomasson ja Eliisa Johantytär.

Yksi Olofin ja Liisan lapsista oli 2.10.1750 syntynyt pitäjänsuutari Eric Sjöberg, joka asui Reilassa. Hänen vaimonsa oli Reilan Kauppilasta olevan talollisen Tuomas Thomassonin ja hänen reilalaisen vaimonsa Juhantyttären tytär Valborg.

Yksi Ericin ja Valborgin lapsista oli myös Eric. Hän syntyi 11.10.1780, oli itsellinen ja  toimi kyläsuutarina Reilassa. Hänen vaimonsa oli piika Maria Mikkelintytär Pitkäluodon Pavusta.

Nyt meillä on kaksi Eric Sjöbergiä, jotka toimivat suutareina. Täysin sama nimi kuin suutarisukuisella mummonpapallani, mutta eri vuosisadalla ja eri paikassa, tosin ei kovin kaukana. Saman etunimen toistuminen ja sama ammattikunta luovat minusta kiinnostavan todennäköisyyden sukuyhteydestä.

Olof Sjöbergin isän suku ilmaistaan vielä patronyymillä. Voisi päätellä, että Olof on sotilaana tarvinnut varsinaisen sukunimen. Olisikohan Sjöberg armeijan kirjurin hänelle antama nimi?

Tässäkin sukupuussa ilmenee luokkaretkeilyä. Pappissäädystä on päädytty suutariuteen. Tässä on menty säätyhierarkiassa alaspäin. Piika-Marialle suutarin kanssa avioituminen on saattanut olla yhteiskunnallista edistystä.


Soitin Jouko Sjöbergille. Hän tiesi, että 1800-luvun naantalilainen Sjöberg ei ole hänelle sukua, mutta hänellä oli merkittävä tieto minulle kerrottavanaan. Mummonpappani oli asunut nykyisessä Mannerheimin katu nelosessa eli tuolloisessa Isokatu nelosessa. Tuo talo täytyy käydä huomenna katsomassa. Hänen ei-sukulaisuutensa minun sukulaiselleni oli käynyt ilmi jonkun rva Veijosen kyseltyä asiaa häneltä. Sami on Joukon poika.

Nyt täytyy saada yhteys rouva Veijoseen.

Lomapäivä isolla ällällä

Eilinen oli oikein mukava lomapäivä. Meillä oli lounaskutsu Turun liepeille ystävien luokse. Tapaaminen venyikin iltaan saakka. Oli mukava viettää aikaa rauhaisasti rennossa seurassa. Ajoimme illalla Paraisten kirkkoon, jossa tapasimme muitakin ystäviä. Siellä oli iltamusiikkihetki, jossa kummipoikamme ja hänen vaimonsa esiintyivät. He ovat musiikkialan ihmisiä ja kummipojallamme on kesätyö Paraisilla. Saimme nauttia kauniista musiikista ikivanhan kirkon holvien kaiuissa. Aarre Merikannon laulu "Askeleita" on kiinnostava uusi tuttavuus. Chopinin scherzon uskomattomat juoksutukset pauhasivat myrskyisinä, mutta ehyinä, muutoin hiljaisessa tilassa.




Päivän kruunasi teehetki Airistossa, jonka niminen lomakeskus ja venesatama on Paraisten länsipäässä. Poikamme ja hänen avovaimonsa purjehtivat sinne vanhaa eleganssia säteilevän Swaninsa sinne ja saimme tavata heidät viilenevässä kesäyössä.

Päivän päätteeksi ajoimme Naantaliin.





keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Mukavia lukemisia

Lyhytjänteinen toipilas vaihtelee lukemisiakin. Kolme tai oikeastaan neljä eeposta meneillään. Erityinen helmi on Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Kiitos Marra vinkistä!
Kirja on mukaansatempaavasti kirjoitettu sukuhistoria, joka kytkee tarinan kiinnostavasti kulttuurin vaiheisiin ja yleiseen historiaan. Nautittavaa luettavaa historia- ja kulttuurifriikille. Suvun sefardijuutalaiset ovat kosmopoliitteja, joten liikutaan monessa maassa. Tarinassa vilahtaa Caillebotte, joka oli impressionistien mesenaatti ja taiteilija itsekin. Pariisiin tullaan kommunardien aikoihin. Onneksi olen vasta alussa. Varmaan surettaa, kun kirja päättyy.

Meneillään on myös Karin Fossumin Hullujenhuone, joka nimensä mukaisesti kuvaa mielisairaalaelämää, aidontuntuisesti yhden potilaan näkökulmasta. Ei ole todellakaan tavanomainen Konrad Sejer -dekkari.

Luen myös Rauman kaupungin historian kolmososaa. Omat sukukytkökeset ovat sarjassa aika vähäisiä ja spekulatiivisia. Kivaa luettavaa kuitenkin. En tiennyt, että Ruotsissakin on toiminut porvariskaarteja 1700-luvulla. Raumallakin on ollut sellainen. Vastuulla on ollut kaupungin puolustaminen. Samanlaista hollantilaista porukkaa on kuvattu Rembrandtin Yövartiossa. Tosin sen mallien toiminta on tainnut muuttua jo symbooliseksi. Kiinnostavaa on myös lukea suomalaisten nimien muotoutumisesta ruotsalaistyylisiksi, Ammalasta Amnell, Eskolasta Eskolin ja niin edelleen.

Se neljäs on Tapio Nykäsen ja Mika Luoma-ahon toimittama Poliittinen lestadiolaisuus, joka on vielä kesken.



tiistai 21. heinäkuuta 2015

Petterssonin pedofilia-artikkeli poiki keskustelua

Kirjoitin äskettäin Maria Petterssonin ansiokkaasta artikkelista Kaverimme on hyväksikäyttäjä, ja me emme tehneet mitään.

Artikkeli on kerännyt Hesarin nettiin kaikkiaan 105 kommenttia. Niissä nousee esiin hyviä näkökohtia, mutta osa on roskaa.

Hyvää pohdintaa on siitä, mitä Pettersson olisi voinut tehdä. Todennäköisesti suurin osa asiasta tietoisista olivat kuulleet asiasta, mutta eivät voineet todistaa mitään. Olisiko edes poliisi voinut tarttua asiaan huhujen perusteella? Tuskin. Pettersson miettii itsekin, että he olisivat voineet porukalla puhua asianomaiselle. Se olisi varmasti ollut oikea toimenpide.

Jutun perusteella nousee myös esiin se pedofiliaan liittyvä ongelma, että uhrit häpeävät eivätkä sen vuoksi halua puhua. Kun pedofiili tietenkin pyrkii toimimaan salassa, voi toiminta jäädä paljastumatta pitkäksi aikaa.

Eräässä kommentissa on hyvä tarkennus. Pedofiiliset taipumukset eivät ole rikos vaan sitä on niiden toteuttaminen.

Tärkeä näkökohta on myös maininta Itä-Suomen poliisin lauantaisesta työsarasta. US: "Itä-Suomen poliisi kommentoi Facebookissa lauantain tehtäväsaldoa ja toteaa, että liikkeellä oli ”huomattavan paljon huomattavan alaikäisiä ja huomattavan päihtyneitä lapsia". Eräs kaverini, joka on poliisi, päivittelee känniläisten määrää Helsingissä viikonloppuisin. Juopunut lapsi kadulla on helpompi saalis kuin selvä lapsi poissa kadulta. Vanhempien rooli on edelleen merkittävä lapsen varjelemisessa. 

Pettersson on toiminut rohkeasti kirjoittaessaan artikkelin ja pannut itsensä likoon, pyytänyt anteeksi toimimattomuuttaan. On ikävää, että tällainen avoimuus julkisuudessa vaikuttavalta toimittajalta houkuttelee myös asiattomia nimimerkkien takaa tulevia kommentteja, joissa kyseenalaistetaan hänen motiivinsa ja anteeksipyyntönsä. Kriittinen saa olla, mutta arvostaisin rakentavaa henkeä. 

Askelia tuntemattomaan



Tämä työ on haasteellinen. Pyrin yhdistämään neliöt ja muut muodot toimivaksi kokonaisuudeksi. Tein luonnoksen puutikuilla. Paperilla on lisäksi ruudukko. On hankala edetä, kun luonnos näkyy niin huonosti. Pitää edetä kuin suolla, tunnustellen askel askeleelta. En tiedä mihin tämä vie.


Tämä työ on ehkä vähän liian haastava kemoaivoilleni, jotka väsyvät helposti. Ankara ajattelu vie voimat. Nyt on loma ja pitäisi rentoutua. Se on minulle edelleen vaikeata. Tekeminen on minulle luontevaa ja jouten en osaa olla. Lukeminenkin tahtoo olla pätkittäistä, kun ilmeisesti toipiluuteen liittyvä lyhytjänteisyys vaivaa.

Käytän mielelläni tilaisuudet hyväksi ja nyt on mahdollisuus maalata. Tahtoo mennä sitten maalaamiseksi, vaikkakin lyhytjänteistä sekin. Maalaaminen auttoi minua kuitenkin ylös depiksestä.

Onneksi olemme kohta lähdössä reissuun Lounais-Suomeen. Siellä on ennen pitkää myös tiedossa lastenlasten seuraa.




maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kalasataman valtava työmaa



Sain revityksi itseni ulos ja kävin pyörällä kuvaamassa Kalasataman valtavaa työmaata. Kalliota on louhittu niin, että vain metrorata roikkuu enää ilmassa Kalasataman metroaseman itäpuolella.


Tältä siellä nyt näyttää.



















Hyvän elämän opein kohti tulevaa

Frank Martela on noussut julkisuuteen kirjoitettuaan teoksen Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja. Martelaa haastatellaan ohjelmassa Vapaaehtoisuus, kyvykkyys, läheisyys ja hyvän tekeminen - avaimet hyvään elämään.

Martela ankkuroi hyvän elämän oppaansa tieteeseen, mikä vankistaa hänen sanomaansa. Martela jakaa motivaation perinteisesti ulkoiseen ja sisäiseen. Ulkoista johtaa palkkiot ja muut vastaavat kannustimet. Palkkatyö usemmiten motivoituu ensi sijaisesti tällä perusteella.

Uusi teos aivan alkutekijöissään

Hyvän elämän osat käyvät ilmi ohjelman otsikosta. Sisäisesti motivoitunut tekeminen lähtee ihmisestä itsestään, siitä mitä hän on. Tällaista ihminen tekee mielellään vapaaehtoisesti. Homman kantoaalloksi tarvitaan kuitenkin myös riittävä kyvykkyys. Ihminen ei jaksa kauaa hakata päätään seinään. Tarvitaan luontaista lahjakkuutta, mutta myös valmiutta oppia. Jos ihminen haluaa huipulle jollakin suositulla alalla, hänen on oltava valmis panostamaan asiaan lähes kaiken aikansa. Jos vapaaehtoisuuden ja kyvykkyyden edellytykset täyttyvät, voidaan puhua itsensä toteuttamisesta.

Koska ihminen on sosiaalinen olento, hän tarvitsee ympärilleen ihmisiä, jotka kokee läheisiksi. Hänellä on myös tarve tehdä hyvää muille.

Omassa leipätyössäni hyvän elämän elementit toteutuvat osittain. Vapauden määrä on hyvin rajallinen, koska minun iässäni ammatin vaihtaminen on miltei mahdotonta. Ainoa realistinen vaihtoehto on yrittäjyys, mutta siihen en pidä itseäni riittävän lujana. Koen kuitenkin, että ansaitsen elantoni työssä, jota arvostan. Siinä täyttyy ainakin teoriassa hyvän tekemisen ehto. Saan auttaa ihmisiä elämässä eteenpäin.

Opettajan työ on minusta niin haasteellista, että en tunne itseäni siinä riittävän kyvykkääksi. Olen yrittänyt jatkuvasti löytää uusia työtapoja, jolla saisin homman onnistumaan paremmin, mutta onnistuminen on ollut rajallista. Tunnen itseni myös jossain määrin toisinajattelijaksi, koska koen teoreettisen oppimisen aika heikoksi tavaksi sisäistää uusia asioita. Jos vielä motivoidun vahvistamaan työni filosofista perustaa, paneudun ehkä John Deweyn ajatteluun.

Olen opettanut mielelläni taidetta ja kulttuuria. Aihe on minulle mieluinen ja olen halunnut auttaa opiskelijoita löytämään taiteentekijää itsestään. Olen voinut tässä yhdistää kahta puolta itsessäni. Näiden kurssien tarjonta kuitenkin vähenee murto-osaan tästä syksystä lähtien koulussani.

Opiskelijat vaihtuvat jatkuvasti joten läheisyyden tunteen saavuttaminen heidän keskuudessaan on rajallista. Ystävyyttä kollegoitteni kanssa arvostan hyvin paljon.

Kun ajattelen taiteen tekemistä Martelan hyvän elämän osatekijöiden kautta, tilanne näyttää hieman toiselta. Työ on erittäin vapaaehtoista. Kuvataitelijan ammatti on kuitenkin armoton. Jos haluaa menestyä alan portinvartijoiden edessä, joutuu tekemään valtavasti työtä ilman palkkaa. Olen aiheesta  kirjoittanutkin artikkelissani Kuvataiteilijan dilemma. Sellaista työtä, josta ei saa palkkaa, ei voi oikein kutsua kunnon ammatiksi. Minulla on kuitenkin kahden vuoden päästä tarjolla hieno erityisolosuhde, koska voin saada pääelantoni eläkkeestä. Tämä vahvistaa tekemisen vapautta hyvin paljon.

Olen saanut töitäni myydyksi sen verran, että se lisää luottamusta kyvykkyyteeni. Kiitos myös kovasti palautteestanne some-kaverini! En ole motivoitunut mittaamaan kovin ahkerasti kyvykkyyttäni taidekentässä syistä, joista olen jo kertonut. Minä arvostan välitöntä suhdetta teosteni ostajiin. Onneksi on ihmisiä, jotka eivät kaipaa matrikkelimerkintöjä päätöksiinsä.

Taidekentän kytkentöjen puutteesta johtuen en saa kovin paljoa läheisyyden tarvettani tyydytetyksi sitä kautta. Toki kursseilla ja opinnoissa on ollut kivaa. Tätä paikkaavat muut suhteet ja ehkä yhä suuremmassa määrin vuorovaikutukseni teidän kanssanne somessa. Tätä tarvetta tyydyttää tietenkin osaltaan myös läheiset ja muut ystävät. Kiitos rakkaat ystävät eilisestä! Oli mukava viettää aikaa yhdessä.

Suora kontakti mahdollisiin ostajiin tuo myös tunnetta hyvän tekemisestä. Miksi ihmiset ostaisivat, jos teokseni eivät toisi heille mielihyvää? Tätä tarvetta on vaikea tyydyttää taidekentässä. Rahan merkitys ei minulle ole kuitenkaan ratkaiseva. Se vain jotenkin kuuluu mukaan ammattimaiseen toimintaan. Saan tyydytystä siitä, että teokseni löytävät paikkansa ja tuottavat mielihyvää.

Tämä analyysi


Olen löytänyt itseni kirjoittajana tämän blogin avulla. Siinä teidän hyvät lukijani merkitys on ollut ratkaiseva. Tuskin voin kylliksi kiittää teitä. Tätä pidän kuitenkin harrastuksena, ainakin toistaiseksi.


Kiitos Frank Martela, kun autat minua valmistautumaan tulevaisuuteen.



Kemoaivojen elpymistä odotellessa

Kesäloma on vinksauttanut vuorokausirytmini poskelleen. Välillä rupesin nukkumaan vasta yhden paikkeilla yöllä, mutta nyt aika on vakiintunut puoleen yöhön. Tänään nousin ehkä puoli yhdeksältä. Välillä olen nukkunut pidemmän yön.

On mukavaa, kun ei ole kiirettä. Tuntuu, että mitä enemmän varttuu, sitä vähemmän pitää kiireestä.

Luulen, että unentarpeeni on edelleen koholla syövän vuoksi. Liittyy varmaan aivojen toipumiseen. Riittävän unen saannista on syytä pitää huolta.

Tämän hetken puuhailuni sopivat hyvin lyhytjänteisyyteeni, joka kaiketi sekin johtuu syövästä. Maalaan hiukan, jätän kuivumaan, bloggaan, maalaan taas ja välillä puuhaan jotakin muuta. Olisi tietysti hyvä olla ulkonakin, mutta säät eivät nyt suosi. Yritän pitää kuntopyöräilyä yllä.

Varmaan minun on hyvä oppia ajattelemaan, että seuraavat kaksi osa-aikaeläkevuotta ovat sairausloman jatkoa ja toipumista. Sitten on uusi iso elämän taitekohta edessä, kokonaan eläkkeelle tai täysipäiväiseksi työhön. Tämän hetken intuitioni sanoo, että elämä on viemässä kohti eläkettä. Se antaisi minulle mahdollisuuden keskittyä taiteilijan työhön ja/tai johonkin muuhun.

Näin elämä muovautuu sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vuorovaikutuksessa. Jos aivoni palautuvat ennalleen, voisin jatkaa työtäni, mutta kun olen tehnyt opetushommaa jo niin pitkään, uusiutuminen voisi olla paikallaan.


Kuulin taannoin eräästä nuoresta miehestä, joka oli sairastunut Hodgkinin lymfoomaan. Eilen kuulin, että hänen syöpänsä oli levinnyt hyvin laajalle, mutta onneksi hoidot ovat toistaiseksi purreet hyvin. Kuulin myös, että potilas on hyvin optimistinen. Mukava kuulla, että kovia kokeneen syöpäveljen näkymät ovat hyvät.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pedofiliaan on puututtava heti

Maria Pettersson kirjoittaa ansiokkaasti ja rehellisesti tämänpäiväisessä Hesarin kolumnissaan Kaverimme oli hyväksikäyttäjä, ja me emme tehneet mitään siitä, kuinka helposti tulee sopeutuneeksi tilanteeseen tuttavapiirissä, jossa joku harjoittaa pedofiliaa. Porukka mukautui siten, että varoitteli uusia tulokkaita, mutta kukaan ei puuttunut asiaan.

Yksi ongelma on varmaan se, että asiasta on ehkä kuultu kavereilta, mutta itsellä ei ole muita todisteita. Näin asia saattaa olla jonniinmoisen porukan kollektiivinen salaisuus.

Vaatii todella hyvää moraalia ja selkärankaa puuttua asiaan, kun joku toimii väärin. Jos vaikka joku varastaa jatkuvasti työnantajaltaan, työkaverit uskoakseni helposti ovat hiljaa asiasta. Mietin, voisiko yhtenä syynä olla se, että suomalaisessa kulttuurissa kantelemista on pidetty hyvin tuomittavana. Jo koulukaveripiireissä olemme oppineet siihen, kiusaajista ei saa kannella. Sitä on opittu pitämään erityisen häpeällisenä. Jopa opettaja on saattanut moittia, jos joku oppilas on kertonut jostakin vääryydestä. Toivottavasti nykykoulussa on terveempi ilmapiiri.

Erityisen turmiollista tällainen puuttumattomuus on pedofiliatapauksessa, koska rikos on uhrille hyvin traumatisoivaa. Käsittääkseni asia saattaa vielä periytyä, mikä ilmenee siinä, että rikoksentekijä on ollut itse aikoinaan uhri. Ymmärrän, että on helppo ostaa aikaa ajattelemalla, että katson nyt vielä vähän aikaa. Jospa hän parantaisi tapansa. Aika kuluu.

Asiantuntija Nina Vaaranen-Valkosen mukaan hyvin monet lapset onneksi selviävät hyväksikäytöstä. Varhainen puuttuminen on kuitenkin tärkeää. Siksi salailua ei saisi tapahtua.

Kreikalla on toivoa verrattuna Eritreaan

Hesarissa on tänään artikkeli Pelastunut numero 989 pakolaisen kolkosta matkasta Eurooppaan. Lähtöpaikassa Eritreassa on asiat vielä paljon huonommin kuin Kreikassa, jonka ongelmia päivittelemme. Kreikassa yhteiskunta kuitenkin toimii, joskin huonosti. Eritrean tilanne vaikuttaa vielä paljon toivottomammalta.

Olen asunut Kreikassa yli puoli vuotta sapattivuotenani. Eräs tuttavamme kertoi, että opettajat hoitavat hommansa keposesti päivätyössään. Opiskelijat eivät opi kunnolla. Niinpä heidän täytyy ottaa maksullisia lisätunteja. Kukas niitä antaa? Tietenkin opettajat.

Vaimoltani kysyttiin kirjekuorta terveyskeskuksessa. Jälkeenpäin hän hoksasi, että siinä olisi kai pitänyt olla rahaa, jolla olisi päässyt jonosta nopeammin lääkäriä tapaamaan.

On kummallista, että korruptio ja harmaa talous rehottavat maassa, jossa katolisen uskon harjoittaminen on niin näkyvää.

Kreikassa myös elää erikoinen protestihenki. Mielenosoitukset ovat tavallisia.

Kreikan pääongelmaa voisi kutsua sisäiseksi rappeutuneisuudeksi. Ei niitä voi ratkoa ulkoapäin. Kreikkalaisten on itse hoidettava homma. Maa on kuitenkin velkaantunut niin raskaasti, että järjestelmää on hyvin vaikea saada toimimaan. Siksi velkojen ainakin osittaista anteeksiantoa kannattaisi minusta harkita.

On syytä myös varoa yleistyksiä kreikkalaisista. Maassa asuu aivan tavallisia kunnon ihmisiä, jotka varmasti haluaisivat asiat parempaan kuntoon.

Eritrean tilanne on kauhea. Miten saada sotilaat pois vallasta? Kreikka on sentään vapautunut diktatuurista jo 70-luvulla,

Joskus on tehty kunnon tavaraa

Tämän takin on edesmennyt appiukkoni ostanut kai vuonna 1948 Ruotsista. Tuolloin ei ole todellakaan sovellettu suunniteltua vanhentamista, koska takki on ollut laadukas ja kestävä, tyylikäskin.


Minä olen sitä tainnut käyttää vielä viime talvenakin. Vaimoni on laittanut minulle siihen vanusatiinista vuorin. Aika hyvä elinkaari yksittäiselle tuotteelle. Käytetty vielä yli 60 vuoden päästä hankinnasta.

Nyt takin elinkaaren loppu on koittanut.





lauantai 18. heinäkuuta 2015

Teos alkaa olla valmis

Valmista alkaa olla. Monotypia italialaisesta näkymästä.









Maalausteni poistomyyntiä


Vaimoni on päässyt tavaran perkuussaan niin pitkälle, että käy läpi aikamoista maalausvarastoani. Ajatuksenamme on pitää niistä poistomyyntiä nyt heinäkuussa, kun voin vielä myydä niitä. Ensi kuun alusta minä puen osa-aikaeläkeliivin päälleni ja silloin on tulopuoli pidettävä aisoissa.

Joukosta on löytynyt valmiita töitä, mutta myös sellaisia, jotka ovat hieman keskeneräisiä. Osalla on lähinnä muistoarvoa, jotka voisi kuvata ja heittää pois.

Töistä on kuvia avoimessa Facebook-ryhmässäni Heikki Honkala maalauksia.






Kuten kerroin leikin vanhemman rillivarkaan kanssa eilen televisiota. Hän vaihtoi kanavia vaimoni vanhalla kännykällä ja minä esitin ohjelmaa. Eräässä "musiikkiohjelmassa" hoilottelin kaalista ja haleista. Kaalit tulivat kai mukaan, kun olen syönyt vähän väliä varhaiskaalia. Olen niin perso sille.
Kun tyttären porukka oli jo lähdöllään, vanhempi totesi, että papan mielestä tarvitaan vain kaalia ja haleja.

Onnistuuko?

Otin käsittelyyn yhden Assisin näkymän, josta olen tehnyt monta työtä. Yritän yhdistää neliöitä ja maisemaa. Olen tehnyt paperiin ruudukon painaumina paperiin ja alkanut piirtää samalla tavoin. Työvälineenä minulla on ollut stomppi ja puiset grillaustikut.

Ajattelen kokeilla, onnistuisinko levittämään hyvin vesipitoisia akvarelleja siten, että paperin erityisominaisuudet pääsisivät oikeuksiinsa. Toivon, että neliöt ja muut muodot sulautuisivat orgaanisesti yhteen. Tämä olisi eräänlainen kubismin sovellus.

Yksityiskohtiin ei pidä kiinnittää liikaa huomiota, ainakaan alussa.





Inhimillisyyttä Kreikalle

Joku on sanonut, että voisi kuvitella helpommin Euroopan ilman Suomea kuin Kreikkaa. Varmaan noin, koska eurooppalaisen kulttuurin juurista on merkittävä osa Kreikassa.

Ei ole kovin montaa kymmentä vuotta, kun Suomi oli köyhä sodasta toipuva maa. Niin tosin oli Kreikkakin.

Nyt Suomi on maailman huipulla, mutta painiskelee taloudellisten ongelmien kanssa. Suomen järjestelmät ovat tietyistä heikkouksista huolimatta hyvässä kunnossa ja siksi maan pitäisi olla tuomittu menestymään tulevaisuudessakin. Kukaan ei voi kuitenkaan tietää tulevasta. Muuttujia on niin paljon. Sellaistakin, minkä ei helposti uskota olevan mahdollista, voi tapahtua.

Vaikka kreikkalaiset ovat tyrineet itse paljon, niin ovat muutkin. Olkaamme inhimillisiä.

Kreikan velka on kasvanut niin hirvittäviin mittoihin, että kaikki tukitoimet ovat vain ahdingon pitkittämistä. Romahdus voi silti tulla ja ahdinko pahenisi entisestään.

Minusta tuntuu, että kun ongelma on noin suuri, vastuu pitäisi jakaa selvemmin useammille hartioille. Rahoituslaitokset ovat luotottaneet Kreikkaa ja tehneet sen riskillä. Ehkä niidenkin pitäisi kantaa huonojen päätöksiensä seurauksia.

Suuret sodat ovat aiheuttaneet käsittämättömän suuria inhimillisiä ja aineellisia menetyksiä. Jälkimmäiset ovat olleet luultavasti helpommin korjattavia kuin edelliset. Kreikassa talous on kuralla ja ihmiset kärsivät ilman toivoa.

Minusta tuntuu, että suurin osa Kreikan veloista pitäisi antaa anteeksi - ellei kaikki. Kokonaisuuteen voisi liittyä ero eurosta viideksi vuodeksi, mikä antaisi maalle mahdollisuuden rakentaa valuutan devalvoitumisen kautta vientinsä kuntoon.

Ei Kreikka Euroopasta irtautuisi, vaikka palaisi drakmaan. Ei kaikki muutkaan EU-maat ole eurossa. Ymmärtääkseni Kreikkaa ei tarvitsisi valvoakaan erityisen korostuneeksi, koska sen tekemiset heijastuisivat sen valuutan arvoon. Jos Kreikka haluaisi takaisin euroon, sillä olisi motiivi pitää taloutensa kunnossa. Seuraavassa hakuprosessissa olisi muun EU:n oltava tarkempi. Ei se olisi maailmanpalo, vaikka Kreikka jäisikin drakmaan. Kuka uskoo esimerkiksi brittien huolivan euroja lähimpinä vuosikymmeninä.

Ratkaisussa saattaa olla sellainen riski, että muitakin maita ilmaantuu velkojen anteeksiantojonoon. Voi olla, että sellainen riski olisi silti syytä ottaa.







Dualismien käsittely


Taidan kokeilla LanaVanguard-paperin soveltuvuutta vanhaan haasteeseeni. Olen yrittänyt saada joissakin maalauksissani yhdistetyksi orgaanisia muotoja neliöihin niin, että kokonaisuus toimii. Jossakin tunnen jollakin tavoin onnistuneenikin. Haluaisin kuitenkin jatkaa teeman käsittelyä.

Meitä ihmisiä kiehtoo jatkuvasti näkyvän ja metafyysisen suhde. Samoin järjen ja tunteiden. Elämään liittyy muitakin dualistisia jännitteitä. Feminiinisyys ja maskuliinisuus. Keynesläisyys ja markkinaliberalismi. Diktatuuri ja demokratia. Kaaos ja järjestys. Hyvä ja paha. Yksi tapa käsitellä näitä suhteita on tehdä se visuaalisesti. Yksi luontainen tapa on tehdä musiikkia. Runous ja proosa

Luonnossa ei esiinny neliöitä, mutta orgaanisia muotoja se on tietenkin pullollaan. Erilaisilla muotokielillä voidaan yrittää tavoitella ainakin tuntemuksia, jotka liittyvät mainittujen asiaparien jännitteisiin.






perjantai 17. heinäkuuta 2015

Tekisinkö videon Maalahdesta?

Minulla on runsaasti videomateriaalia Maalahdesta, jossa olevassa mökkikylässä olimme muutaman yön majoitettuina äskeisellä lomareissullamme. Olen ajatellut tehdä koosteen paikkakunnasta. Meri antaa oman viehättävän leimansa kunnalle. Lisäksi keskusta on viehättävä vanhoine taloineen.




Olisiko siitä kukaan kiinnostunut? Ehkä ei?

Mieleeni on jopa tullut, että lähettäisin siitä Youtube-linkin jollekin pitäjän kunnantalossa. Saisivat käyttää sitä, jos haluavat.

Pikkuisen kaihertaa, kun yksi nuori kaveri tuli tiukkana puhuttelemaan minua, kun kuvasin paikallisen S-Marketin pihassa. Käsittääkseni yleisellä paikalla saa aika vapaasti kuvata. Hän ei pitänyt siitä, että joukko hänen kavereitaan tuli videolle ja hänen mopoautonsa hänen sitä ajaessaan.
Videoni saattaisi jopa pikkuisen hyödyttää hänen kuntansa turistibisnestä, jos viitsisin tehdä sen.
Jostakin syystä videokameran käyttö herättää tunteita, vaikka kännyköillä tehdään samaa ja lisäksi otetaan kuvia.

Maalahdesta voisi koostaa mukavia merenrantatunnelmia ja puutaloidyllejä. Toisaalta se saattaisi olla turhaa, jos ei ketään kiinnosta. Voisin vapauttaa tilaa läppärissäni siirtämällä kyseiset videonpätkät ulkoiselle kovalevylle. Kone virkistyi jo mukavasti tänään, kun siirsin edellisen videoni raaka-aineiston pois siitä. Senkin ajan voisin käyttää maalaamiseen, vaikka tosin tarvitsen muitakin puuhia siihen rinnalle, kuten olen kertonut.

Mikä neuvoksi?


 


Suviseurat 28.6.2015

Oletko ollut koskaan suviseuroissa? Tapahtuma pidetään useimmin keskellä ei mitään eli sopivalla peltoalueella järjestävien rauhanyhdistysten toiminta-alueilla tai ei kovin kaukana niiltä. Tänä vuonna suviseurat pidettiin Vaasassa suuressa meteoriittikraaterissa, jossa on peltoja.

Tapahtuman koko ei ole itsetarkoitus, mutta konsepti on niin houkutteleva, että noin Porin tai Joensuun verran väkeä kokoontuu viettämään muutaman päivän suvijuhlia peltoaukeille tai jollekin lentokentälle. Järjestelyt ovat mittavat, mutta niihin on rutiinit kehittyneet vuosien saatossa.


Tällä noin puolen tunnin videolla pääset kanssani kokemaan, miltä tuntuu kulkea suviseuraväen joukossa keskellä peltoa lämpimänä kesäpäivänä, jollainen oli kuvausajankohtana 28.6.2015. Jos et päässyt paikalle tai haluat muistella, video saatta auttaa.

Tervetuloa suviseurojen äänimaailmaan ja tunnelmiin. Pahoittelen tuulen aiheuttamaa kohinaa.

Pappaa puettiin taas

Rillivarkaat ovat taas mummolan väen ilona. Eilen pappa kävi tyttöjen kanssa kaupassa ja hämmästyi, kuinka kiltisti he olivat kaupassa. Pappa vei heidät jäätelökaapille. Naapureita tuntui huvittavan, kun pappa muka aprikoi, onko ilma liian kylmä jäätelölle ja tytöt tietysti perustelivat ajan sopivuutta. Toinen totesi syöneensä jäätelöä talvellakin. Jätskit ostettiin.


Paluumatkan alussa pappa kyseli, onko jäätelö hyvää. Kuului kummallakin olevan. Kun pappa myöhemmin kysyi samaa asiaa, nuorempi valisti, että kun jäätelö oli hyvää eikä se muutu, se on edelleen hyvää.

Tämä vierailun innovaatio on se, että vanhempi käyttää löytämään mummon varmaan ainakin 15 vuotta vanhaa kännykkää television kaukosäätimenä ja pappa on televisio. Kanavilla hypätään tiuhaan. Papan TV-ohjelmatarjonnassa tosin risteilee Metsäradiota, Maamiehen tietolaaria ja sen sellaisia.

Luulen, että vaimoni täytti 45, kun ostin hänelle tuona punakuorisen nokialaisen. Kuvioon liittyi semmoinen kepponen, että olin kirjannut oman numeroni luuriin nimellä "Minä rakastan sinua" ja vaimoni sai löytää soivan puhelimen, jossa näkyi tuo teksti.


Vanhempi jatkoi papan pukemisleikkiä ja tulos näyttää tällä kertaa tällaiselta.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Matti Honkanen, Johanna Hurtig ja Jani Kaaro

Ex-lestadiolainen Matti Honkanen on kirjoittanut Kotimaa24:än pitkä blogiartikkelin otsikolla Kritiikkiä Jani Kaaron arteikkeliin valemuistoista. Honkanen kyseenalaistaa voimakkaasti Kaaron motiivit.

En tunne Kaaroa enkä tiedä hänen motiiveistaan. Minun käsitykseni hänen artikkelistaan tuli ainakin osittain uuteen valoon, kun yhden siinä esitetyn tapauksen uhri otti minuun ja vaimooni yhteyttä. Siitä olen jo kertonut, joten se sikseen. En ollut osannut yhdistää sitä tapaukseen, jonka yhteydenottaja minulle valaisi. 

On totta, että Kaaron artikkeli keskittyy pedofiliasta syytettyjen näkökantoihin. Voisiko olla niin, että hän toimi niin, koska vastapuolien näkökulmista asia on jo ollut paljon julkisuudesta? Kaaro on ansioitunut tiedetoimittaja, joten minun on vaikea uskoa hänellä olevan jokin piilevä agenda. 

Näin hirvittävissä ja hankalissa asioissa olisi varmaan syytä keskittyä siihen, mitä kukin esittää, ei heidän motiiveihinsa. Olkoon kyse Johanna Hurtigista tai Jani Kaarosta. 

Honkanen on käynyt tarkoin Kaaron artikkelin läpi. Ihmettelen kuitenkin Honkasen kiihkeyttä, hänen kritisoidessaan Kaaroa. Nyt voisimme kysyä hänen motiivejaan. 

Kaaro osoittaa kansalaisrohkeutta pohtiessaan pedofiliakirjoittelua lestadiolaisuuden yhteydessä epäsuositusta näkökulmasta. 

Johanna Hurtig on varmasti tehnyt suuren palveluksen ensisijaisesti vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtuneen pedofilian uhreille ja sen myötä itse liikkeellemme. Se on ryvettänyt mainettamme, mutta totuus on tärkeintä, ja apu uhreille.

Esimerkkinä aiheen mediakäsittelyn vaikutuksista kerron työpaikallani tapahtuneesta. Eräs kollegani - älykäs kaveri - reagoi vanhoillislestadiolaisuuden noustua esiin yhdistämällä Juha Sipilän ja pedofilian, ei tietenkään henkilökohtaisella tavalla. Sipilä edustaa ns. rauhansanalaisuutta eli pikkuesikoisuutta, ei vanhoillislestadiolaisuutta. Rauhansanalaisuus on meidän vanhoillisten näkökulmasta eriseura. Ei olla samaa porukkaa. 

Pedofilia ei ole tietääkseni noussut esiin rauhansanalaisten yhteydessä. Sipilä liitettiin tässä väärään asiaan. Vaikka kyseessä onkin yksittäinen tapaus se ilmentää, kuinka vahvasti pedofilia tuntuu leimaavan vanhoillislestadiolaisuutta. Vasemmistoliittolaiseksi tunnustautuvan työkaverini ei voi edellyttää olevan tarkoin perilla lestadiolaisuuden historiariasta.

En tiedä pystyykö kukaan luotettavasti vertaamaan pedofilian esiintyvyyttä erilaisten uskonnollisten ryhmien kesken. Meidän vanhoillislestadiolaisten on kuitenkin oltava kiitollisia, että asia on tullut esiin ja siihen on reagoitu. Vertailu on ehkä toissijaista, koska yksikin tapaus on liikaa. Myös yksikin syytön vankilassa on liikaa. 

Minusta ei kannattasi nyt pelätä, että Kaaron artikkeli voi asettaa koko Hurtigin ansiokkaan työn kyseenalaiseksi. Se tuo toisenkin tärkeän näkökulman esiin. 

Meidän vanhoillislestadiolaisten on hankala ruveta arvioimaan ilmiötä muiden uskonnollisten ryhmien keskuudessa. Ilman kiihkoa totean kuitenkin, että samanlainen pyykinpesu saattaa olla muuallakin tarpeen (ehkä sitä on tehtykin), koska käsittääkseni pedofilaa on todettu esiintyvän uskonnollisissa organisaatioissa. Toivon kovasta, että myöskään mahdollisesti urheiluseuroissa yms. mahdolliset tapaukset eivät jäisi piiloon. Pedofilia on niin suuri tabu, että sellaiseen puuttuminen vaatii suurta rohkeutta, mutta on samalla välttämätöntä. Asia on niin vakava ja uhrit tarvitsevat oikeutta. Tällä en halua mitenkään vähätellä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tapahtunutta. 







Muistin epävarmuus

Taas yksi esimerkki muistin epävarmuudesta. Katsoin kuntopyöräillessäni dokumentin Hanssin-Jukasta, joka on Suomea sota-aikana palvellut DC-2 -kone. Se oli Hämeenlinnassa kahvilana vuoteen 1974 saakka.

Minä en muista olenko käynyt siinä tai nähnyt sitä. Siitä on ainakin puhuttu meillä kotiväen kesken, kun olin lapsi. Kun meille hankittiin auto, teimme jonkin verran lomareissuja Suomessa. On mahdollista, että olisimme käyneet ainakin ulkoapäin katsomassa sitä. Minulla on sen tapainen muistikuva, mutta sen olen voinut luoda itsekin ajatellessani konetta. Ainakin koneen muoto on minulle tuttu. Olen tietysti voinut nähdä sen kuvassakin.

Luulin, että koneen tyyppi on DC-3, mutta kakkonen se on.

Täytyy tarkistaa isältä, olemmeko käyneet.



Tussityö meneillään



Päätin tehdä tussilla tämän työn. Voin pensseleillä maalata tussinesteitä sekä piirtää tussikynillä. LanaVanguard tuntuu sopivan erinomaisesti tällaiseen työskentelyyn.

Rymsteerauksessa on sikäli hyvä vaihe, että eräs ystävärouva on rohkaisemassa tavaran laittamisessa pois. Käyvät vaatteita läpi. Hyvin tuntuu sujuvan. Sattui mukavasti, että kun olen ajatellut joutuvani lähtemään farkkujen ostoon, mutta löytyikin tuossa operaatiossa kolmet suht käyttökelpoiset housut. Parit niistä siniset farkut.