Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kokkausta

Käydessämme viimeksi Lidlissä, löysin hyvännäköisen kulmapaistipalan, jonka ostimme. Tarkoituksenani on nimittäin ollut jatkaa ruuanlaiton opetteluani tekemällä kokolihakeittoa ja merimiespihviä.

Tänään olen alkanut tositoimiin. Löysin netistä Kotikokin lihasoppareseptin, jonka mukaan olen valmistamassa soppaa. Ohje taitaa olla hifistelymeininkiä, mutta ei se mitään. Tosin selleriä ja palternakkaa meillä ei ole. Ohjeen mukaan selleriä laitetaan neljäsosa. Luulin purjosipulia selleriksi ja pienin sitä vartin verran. Purjoa kuuluukin keittoon puolikas, joten täytyypä silputa lisää.

Oppia tämäkin, että kokolihaa pitää keittää näin pitkään, puolestatoista kahteen tunnista . Päivällisemme viivästyy, kun tavallisesti syömme sitä kuuden tienoissa.

Liha kypsyy liedellä keittovedessä, johon olen lisännyt mustapippuria, pari laakerinlehteä ja sipulia. Ohjeen mukaan piti olla maustepippuria, mutta muistin väärin ja laitoin mustapippuria. Vaimo sanoi mustan sopivankin paremmin.

Olen pilkkonut perunat, pari porkkanaa, purjoa ja pienen lantun odottamaan lihan kypsymistä. Ohje tuntuu aika monimutkaiselta, kun lihat pitää nostaa pois

Olenkin unohtanut näkkileivän, joka piti panna liemeen. Käyn lisäämässä.

Nyt jatkan tekstiä: ... liemestä ja laittaa tilalle juurekset ja sitten perunat. Vesi näytti haihtuneen aikalailla, joten lisäsin sitä.

Jääkaapissa on paprikoitakin. Ai niin, unohdin sen näkkileivän. Käynpä uudestaan.

Jätin näkkileipäsiivun kellumaan soppateelmykseeni. Kai se siitä hajoaa.

Vaimoni ehdotti paprikaa mukaan, mutta haluan pitää sopan selkeänä.

Nälkä tässä jo on. Jotakin olen noukkinut suuhuni. Täytyy pikkuisen siirtää nälkää jollakin.

Onnellista uutta vuotta kaikille!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Tämäkin prosessi on elettävä

Olisi mukavaa, jos voisin palata työhön vuodenvaihteen jälkeen. Kai minä olen siihen liian heikko vielä. Uniasiatkaan eivät ole vielä kohdillaan.

Ammatillinen koulutus on leikkauksien kohteena ja sen vuoksi minun on varmaan soveliasta jäädä eläkkeelle Suomen juhlavuoden kesänä, kun tulen säädettyyn ikään.

Huomaan surevani elämänpiirini supistumista. Varmaan eläkkeelle jääminen on yksi elämän mahdollista kriisivaiheista. Olen alkanut potea sitä. Tuntemukseni lienevät samanlaisia kuin monilla muilla suurten ikäluokkien jälkeen syntyneillä.

Olen jo kovin tottunut leppoisaan vauhtiin tällä pitkällä sairauslomalla. Silti kaipaan aktiivielämää. Vastuullista toimeliaisuutta ja verkkaisuutta olisi vaikea yhdistää.

Tämä leukemia on ollut rajumpi sairaus kuin aikaisemmin potemani imusolmukesyöpä, jonka jälkeen töihin palaaminen sujui hyvin.

Tuntuu ristiriitaiselta, että yhteiskunta on pelastanut minut suurella rahalla ja nyt olen liittymässä harmaisiin panttereihin. Monet vaiheet työurallani ovat olleet rankkoja, mutta työ on yksi elämän ydinasioista.

Siitä minun pitää olla kiitollinen, että voin siirtyä eläkkeelle joutumatta odottamaan kuudenkymmenenkolmannen ikävuoden täyttymistä esimerkiksi eläkeputkessa. Se on monen kohtalona. Kai siitäkin olisi selvitty.

Johtuukohan talousajattelun korostumisesta yhteiskunnassa, kun mieltä hieman vaivaa oman panoksen ja saatavien etujen välinen suhde.

Kun puhutaan ansaitusta eläkkeelle jäämisestä, ollaan epätarkkoja, koska suurin osa saaduista eläkkeistä tulee työssä käyviltä. Minun tekemääni työhön liittyvät eläkemaksut eivät riitä minulle maksettaviin eläkkeisiin, jos elän suunnilleen niin pitkään kuin miehet Suomessa keskimäärin elävät. Minun henkilökohtainen elinajanodotteeni saattaa tosin olla muita pienempi, koska minulla on kahden syövän uusiutumisriski.

Minun on pinnistäydyttävä siihen ajatusmalliin, että ihmisarvo on ei ole kiinni työsuoritteesta. Ymmärrän miten rankkaa on niillä, jotka ovat vailla työtä.

torstai 29. joulukuuta 2016

Isoveli valvoo?

Ehkä meidän pitää olla huolissamme. Viittaan erääseen maailmanlaajuisesti toimivaan voimakeskukseen, joka tietää meistä kaiken.

Minulla on useita blogeja, joista vain tämä, jota nyt luet, on aktiivinen. Tekstejä tässä blogissa on muistaakseni yli 1.700. Olen käyttänyt valtavasti aikaa tämän kirjoittamiseen. Olen luottanut siihen, että käyttämälläni alustalla tekstini säilyvät näkyvissä. Alustan tarjoaa jättiläinen, johon viittasin tämän tekstin alussa.

On ainakin yksi kotimainen vaihtoehto. Se on Vuodatus.net. Vuodatus voi olla hyvä, mutta kun sitä ylläpitää suomalainen minulle tuntematon firma, en tohtisi käyttää sitä alustanani. Pieneltä vaikuttava yritys (Rohea Oy)saattaa jonakin päivänä todeta, että ylläpito ei ole kannattavaa liiketoimintaa ja lopettaa sen.

Jättiläisen tarjoama palvelu tuskin häviää mihinkään. Jättiläinen on se suuryhtiö, jonka hakupalvelua sinä ja minä käytämme joka päivä.

Teoriassa jättiläinen voi jonakin päivänä lopettaa tilini ja siinä sitä sitten ollaan. Se tuskin kuitenkaan välittää kaltaiseni sittiäisen toimista.

Kerran jättiläisen omistamasta palvelusta päätyi julkisuuteen 650.000 käyttäjän 20 miljoonaa hakusanaa. Käyttäjien datassa olevat henkilötiedot oli korvattu numeroin. Tästä huolimatta toimittajat ja bloggaajat pystyivät samaan selville käyttäjien henkilöllisyyksiä hakusanojen avulla. Tämä tapaus kertoo nasevasti, mikä on käyttämiemme palvelujen mahdollinen hinta. Tapahtumasta on kerrottu teoksessa Tapaus Google.

Tämän blogin varmistaminen tietokoneelle näyttää olevan mahdollista. Pitää varmaan ottaa niskasta kiinni itseäni ja hoitaa homma.








keskiviikko 28. joulukuuta 2016

No hätä

Sain selville Omakannasta, että noussut maksa-arvoni ALAT on laskenut lukemaan 87. Huolenaihe näyttää olevan poistumassa. Tämä on hieno asia, koska syy olisi ehkä voinut olla sisäelimien käänteishyljinnässä ja se ei varmaan olisi kivaa.

Nilkkani kuvattiin viimekertaisen kontrollikeskustelun yhteydessä. Asiasta ei ole tullut yhteydenottoa, joten sekin ongelma lienee pois päiväjärjestyksestä. Vasen jalkani kestää hyvin kävelemistä eikä vaivaa juuri ollenkaan. Syy kipeyteen saattoi olla lievä nyrjähdys. Mene tiedä.

Saattaa johtua sairaushistoriastani, että noteeraan muutoksia tilassani herkemmin kuin aikaisemmin. Kahdella viimeisellä kävelyretkelläni olen tuntenut selkäkipua. Mieleen on tullut nekroosi (akuutti patologinen solukuolema), mutta ehkäpä tunne ei ole viesti mistään niin vakavasta. Nekroosi ei ole mahdoton syöpätoipilaan oire. Pikku jomotukseni voi kai johtua vanhenemisesta.

Olen nukahtanut kahtena yönä puolikkaalla pillerillä. Lääkkeen alasajo edistyy hyvin. Ihmettelen, että uni maistuu yhäkin aamupäivisin, vaikka lääkkeen vaikutuksen pitäisi olla vähentynyt. Tuntuu siltä, että tarvitsen aiempaa enemmän unta. Ei liene tavatonta siirrepotilaiden toipumisvaiheissa.


Olen alkanut potea eläkeläistymistä, kun työurani on kovin vähissä, mikäli sitä on käytännössä enää ollenkaan. Jokin sisälläni vastustaa. Onko toimelias vaihe elämästäni tosiaan ohi. Minulla on rinnakkain sekä toipumis- että luopumisprosessi. En voi mitään sille, että tunnen hieman syyllisyyttä toimettomuudestani. Pitänee muistutella itseäni, että olen vielä toipilas. Tämäkin vaihe vie aikansa.




tiistai 27. joulukuuta 2016

Toipilaan lukemistoja

Minulla on lukeminen lähtenyt käsistä. En tarkoita, että lukisin mahdottomasti. Innostun lainaamaan monenlaisia kirjoja ja minulla on niin monta nyt kesken, että valmista ei tahdo tulla. Tämä on rönsyilyä.

Tiiliskiven "Pääoma 2000-luvulla" lukeminen on jumittunut. Minun on taas ryhdistäydyttävä. Optimistiklubin on määrä kokoontua tammikuussa jatkamaan keskustelua teoksen teemoista. Tämä teos on oma, joten olen voinut lukea sitä alleviivaten.

Minna Lindgrenin luennot musiikin historiasta innostivat minut lainaamaan Sixten Nordströmin teoksen "Kaikki musiikista". Minun pitäisi jatkaa sivulta 38. Kirja on hyvä peruspaketti, joka auttaisi syventämään klassisen musiikin kuuntelukokemuksia.

Teoksen "Tapaus Google" (Torsten Fricke ja Ulrich Novak) lukemisessa loppu jo häämöttää. Kirja on valaiseva. Varmaan referoin sitä hieman, kun saan luetuksi.

Kirjastossa sattui kerran silmiini Lauri Järvilehdon kirjoittama "Tee itsestäsi mestariajattelija". Olen vasta päässyt hyvään alkuun, mutta joudun palauttamaan teoksen kirjastoon, kun lainausta ei voi uusia. Kirjan nimi lupaa niin paljon, etten usko sen toteutuvan minun suhteeni. Teos kertoo kuitenkin kiinnostavasti ajatusten toimimisesta. Teos näyttää olevan saatavissa Adlibriksesta noin kympillä joten sen ostamista voisin harkita. Saisin alleviivattavan kappaleen.

Sain naantalilaisilta ystäviltämme lainaksi kuuden hengen julkaisutyöryhmän teoksen "Naantalin vanhankaupungin rakennuskanta". Olen jo lukenut sitä hiukan. Sinänsä olisi kulttuurihistorian oppimisen näkökulmasta hyödyllistä lukea koko teos, mutta minua kiinnostaa ensisijaisesti, löytyisikö siitä tietoja mummoni isoisää Erik Sjöbergistä, joka toimi turkishattumaakarina Naantalissa. Kirjassa ei ole nimiluetteloa, joten silmäiltävää riittää. Voi olla, että kirjassa tulee esiin enimmäkseen talojen omistajia. Tuskinpa hatuntekijällä on ollut varaa omaan taloon.

Sain vaimoltani isänpäivälahjaksi Heikki Aittokosken tietofinlandiaehdokkaana olleen teoksen "Kuolemantanssi", joka käsittelee ajankohtaista aihetta, nationalismia. Sitäkin aloitin jo, kun en viitsi lukea itseäni rasvatessani kirjaston kirjoja. Vaimoni ihmettelee etten rasvaa itseäni seisaaltaan. Pitkälläni ollessani voin lukea samalla.

Olen lukenut poimien Michel de Montaignen esseitä teossarjan ensimmäisestä osasta. Kokonaisuuden nimi on ytimekkäästi "Esseitä". Montaigne lienee ollut ensimmäinen esseisti.

Carl von Clausewitzin klassikkoa "Sodankäynnistä" minun pitäisi jatkaa sivulta 187.

Olen saanut luetuksi Max Weberin "Pörssin", mutta haluan lukea vielä teoksen lopussa olevat taustoittavat tekstit. Pörssien toiminta ei liene olennaisesti muuttunut Weberin (1864-1920) ajoista. Tietotekniikan kehittyminen on tehnyt varmasti siitä paljon nopeampaa. Käytettävät rahoitusinstrumentit ovat varmaan monimutkaistuneet.

Minulta on jäänyt opaskirjan "Kirjoita kosmos" viimeiset luvut lukematta. Teoksella on useita kirjoittajia.

En ole raskinut palauttaa kirjastoon teosta "Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat" (Henrik Tala), joka valottaa talvisodan taustatapahtumia. Aihe kiinnostaa minua, koska isoisäni taisteli ja kaatui kyseisessä sodassa. Hän haavoittui 11.3.1940 Vilajoella ja kuoli samana päivänä sotasairaalassa Haminassa.

Ha-Joon Chang kirjoittaa virkistävästi taloudesta teoksessaan Taloustiede. Tämä kirja on luettava loppuun. Tekijä selittää ja analysoi.

Timo Vihavaisen "Vanhan Venäjän paluu" on vielä vaiheessa. Tekijä tarkastelee syvällisestä Venäjän tilannetta maan historian valossa. Hän toimii Cambridgen yliopistossa. Kummallista, että lainassa olevan teokseni kansi on hieman erilainen kuin linkin kuvassa. Painovuosi on sama.

Yhden teoksen lukemisessa olen päässyt melkein maaliin. Kirjanmerkkini on Terho Itkosen teoksessa "Nurmijärven murrekirja" sivujen 350 ja 351 välissä. Tämä on oma kirja joten kiirettä ei ole.

Olen lukenut poimien hassua kirjaa "Maailman pisin pajunköysi" (Åke Persson ja Thomas Oldrup), joka oikoo historiallisia harhakäsityksiä kuten että Napoleon olisi ollut lyhyt mies.

On minulla sentään fiktiotakin meneillään. Katja Ketun "Kätilö" odottaa jatkamista. Lainassa on myös Novellit 2011, jossa on Martti Joenpolven novellikilpailun parhaiksi valitut tekstit. Olen tainnut lukea niistä pari kappaletta. Kirjastosta on myös Tšehovin "Hevosenkaltainen sukunimi ja muita novelleja". Olen varmaan lukenut kokoelman joskus, mutta nyt olen lukenut osan uudestaan.

Tässä oli rippiä lukutilanteestani. En maininnut aloittamattomia teoksia. Kukaan ei käske lukemaan näitä loppuun. Minulla on tarve saattaa asiat loppuun. Toisaalta silmieni tila ei kannusta lukemaan enemmän. En ole saanut vielä Celia-yhteyttäni toimimaan. Olisi kätevää lukea kirjoja korvilla. Täytyypä yrittää taas.

Kirjahyllyissämme olisi lisää omia kirjoja, joiden lukeminen on jäänyt kesken, ja aloittamattomia myös. Jätän ne pois tästä käsittelystä. Paljon olisi lukemista omasta takaa.

Voisin käyttää kirjoittamiseen käyttämääni aikaa lukemiseen, mutta pidän bloggausta tärkeänä harrastuksena. Haluan kehittyä kirjoittamisessa. Blogin pitäminen on lisäksi vuorovaikutteisempaa kuin lukeminen. Sitäpaitsi näen tekstin ruudulta paremmin kuin kirjansivuilta.

Nyt voinkin painottaa lukemistani siten, että saan teoksia pois päiväjärjestyksestä.

Lisätty:
Jaa, jotakin vielä jäi. Usean kirjoittajan "Veritaudit" on myös lainassa minulla. Sitä en toki aio lukea kokonaan. Yöpöydältäni löytyi vielä teos, joka on jäänyt kesken viime keväänä. Kirja on Ambrose Vollardin Cézanne, Degas, Renoir: en konsthandlare minns.  

maanantai 26. joulukuuta 2016

Yöllinen kohtaaminen

Hassu sukkasekoiluni jatkui, kun ihmettelin myöhemmin, miksi vasemmassa jalassani oli vain yksi tavallinen sukka. Vähän jo turhautti. Oli tainnut käydä niin, että olin vetänyt kolme sukkaa oikeaan jalkaan. Siitä päätellen, että en ollut huomannut toista jalkaani kylmemmäksi, sukkia taitaa olla jo liikaa. Mukava kuitenkin tallustella, kun on monet sukat jaloissa.

Söimme yhdessä riisipuuroa jouluaaton aamiaiseksi. Sitten lähdimme Turkuun seuraamaan joulurauhan julistusta. Olin ensimmäistä kertaa paikan päällä. Joulutapoihimme on kuulunut tämän seremonian kuunteleminen radiosta.

Kun tulimme Turkuun kaupungin yllä lensi helikopteri varmistamassa turvallisuutta. Lähellä tapahtumapaikkaa SPR tarjoili glögiä ja pipareja. Niitä nautimme. Väkeä kerääntyi paikalle. Joku huomasi, että tuloväylillä kummassakin suunnassa oli armeijan perävaunullinen rekka poikittain. Berliinin äskeinen attentaatti on saanut lintukotomme viranomaiset varautumaan.

Emme menneet eturiviin, koska halusimme varmistaa, että ehdimme ajoissa vastapäiseen tuomiokirkkoon, jossa kuorolaisemme ovat taas toimessa. Televisiomiehet kuvasivat kahdesta suunnasta. Julistuksen lukija kävi toteamassa väen kerääntymisen Prinkkalan talon ikkunasta. Torvisoittokunta ja kuoro musisoivat.

Olen varmaan kertonut aikaisemminkin, mistä juontuu sanonta "Mennä päin Prinkkalaa". En muista mistä olen oppinut asian. Tulkoon taas kerratuksi. Joskus Prinkkalan talon ja tuomiokirkon välisellä alueella äkseerasivat sotilaat. Käsitteet vasen ja oikea eivät kaikilla olleet kunnolla hallussa ja siksi komennon esitettiin tyyliin "Käännös Prinkkalaan tai tuomiokirkkoon päin". Kun komennettiin kirkkoon päin ja joku tai jotkut kääntyivät Prinkkalaan päin, meni homma päin Prinkkalaa.

Torvisoittokunta soitti etuviistossa, mutta sen musisointi kuului vasemmalta isosta kaiuttimesta.

Kun aika koitti, julistaja saapui parvekkeella ja luki tutun tekstin pitkästä paperista. Sitten kuultiin taas musiikkia.

Vaimoni lähti 12-vuotiaan kanssa kohti kirkkoa ja minä perässä. Kuvasin kirkon sivuportaalta, kun väki vaelsi pois tapahtumapaikalta. Osa tuli kirkkoon.

Kirkon sisällä nuoret partiolaiset jakoivat ruotsinkielisiä tekstejä. Oli alkamassa Familjens julbön. Saimme kuulla taas kaunista kuorolaulua ja yleisön virrenveisuuta. Tilaisuus oli miltei kokonaan ruotsinkielinen. CCI lauloi kansallispyhättömme etuosassa. Kuusivuotias sylissäni tutki ruotsinkielistä tekstipaperia ja löysi siitä tutuilta vaikuttavia sanoja kuten musik.

Palasimme Luonnonmaalle syömään välipalalounasta, jonka erikoisuutena olivat naapurista saadut viiriäisenmunat. Kuoret olivat kirjavat, mutta sisukset kuin pienet kananmunat.

Iltapäivällä soitin Kinnulaan ja nuoriso vanhempineen lauloi joulutervehdyksen. Kahdeksanvuotias oli saanut jo tarpeekseen kuorolaulusta, mutta hänetkin saatiin taivutelluksi mukaan. Yksi lapsista luki evankeliumin. Jouluateria syötiin.

Yhden ikkunan luona oli tungosta, sattuneesta syystä. Odotus ei ollut turha. Jouluinen vieras piipahti eteisessä. Harmi, että lasten isä oli poroja pidättelemässä.

Lapsilla oli hauska konsti pitkittää lahjojen avaamistapahtumaa. Ottivat vuorotellen paketteja käsittelyyn ja muut seurasivat.

Vierailimme illalla Naantalin hautausmaalla, joka on kirkon vieressä. Pyhäkön ikkunoista näkyi valoa. Meneillään oli hartaus yökukkujille. Kirkkomaalla oli hyvin vähän liikettä. Palavat kynttilät kertoivat, että kävijöitä oli ollut. Vaimoni sytytti yhteismuistopaikalle kaksi kynttilää, toisen vanhempiensa ja toisen meidän kummankin kuolleen veljen muistolle.

Liperikaulainen hahmo lähestyi meitä ja pysähtyi juttelemaan. Pappi oli lopettanut virkkujen hartaudenpidon ja lähtenyt kotiin. Hän kommentoi kynttilöiden runsautta. Hän on ollut Naantalin seurakunnan palveluksessa maaliskuusta lähtien ja on hyvin tyytyväinen työpaikkaansa. Kun kerroin, että hautausmaalla saattaa olla sukulaisiani, hän kehotti olemaan yhteydessä tiettyyn seurakunnan työntekijään. Mainitsi nimenkin, jota tosin en muista. Josko hautapaikka löytyisi.

Vietimme joulupäivää rauhallisesti. Kävin kävelyllä tyttäreni perhekunnan kanssa. Näin perinteikästä luonnonmaalaismaisemaa. Eräässä vanhassa mökissä on ehkä joskus asunut torppari perheineen. Pihapiirissä oli myös navettarakennus. Jonkin matkan päässä oli hieno, kartanomainen rakennus mäellä. Sen aikaa nähnyt kaivorakennelma seisoi vinossa tien lähellä.

Tyttäremme viritteli kynttilävetoisen enkelikellon, josta kuuluu kilkatusta. Kohtasimme vaimoni kanssa sellaisen totuuden, että emme kumpikaan kuulleet ääntä. Kai se oli liian korkea varttuneille korvillemme. Menin läheltä kuuntelemaan, mutta mitään en kuullut.

Yritin soittaa puolalaiselle pariskunnalle, jotka ovat vanhoja ystäviämme. En saanut yhteyttä, mutta piakkoin tuli paluupostisoitto. Saimme vaihtaa toivotuksia ja kuulumisia.

Olemme saaneet viettää joulua perinteisin menoin läheisten parissa.

Ajoimme illalla kotiin. Olimme jättäneet toisillemme hankkimamme lahjat kotiin, kun oli näyttänyt siltä, että palaamme vielä kotiin ennen aattoa. Muutama muukin paketti oli. Minun piti viritellä vaimoni lahjapaketit kuntoon ennen kuin aloimme availla lahjoja. Vaimoni oli sytyttänyt pari kynttilää ja laittanut musiikkia kuulumaan.

Tänään olemme ottaneet rauhallisesti. Kävin kävelyllä Kivinokassa. Ehdin nauttimaan laskevasta auringosta. Tein kunnon lenkin. En tuntenut itseäni yhtä vireäksi kuin aiemmin. Voi johtua saamastani siirteestä. Luin jostakin, että väsymystäkin voi seurata.

Kuljin mennen tullen palstamökkialueen läpi. Jotkut palstalaiset ovat antaneet mökilleen nimen ja laittaneet sen näkyviin. Yksi on Villa Ursus, toinen Lyyli-Landia. Löytyy myös Place du Pastis. Kai  nimet jotakin kertovat antajistaan. Yhden palstan portilta löytyy peräti kolme nimeä:  Jatan paratiisi, Jatan ihmemaa ja Jatan kartano.

Molemmat amarylliksemme kukkivat.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Höperön sukkaongelma

En ole saanut soittoa Meikusta joten saamme viettää joulua täällä Naantalin Luonnonmaalla , johon olemme päätyneet tämänpäiväisen kierroksen jälkeen.

Olin äsken saunassa kolmen kuorolaisen kanssa. Sopiva joulunvieton aloitus. Olimme päivällä lounaalla ystäviemme luona Kaarinassa. Kiitos Pirkko ja Seppo!

Minulla oli saunalle mennessäni jaloissani kahdet tavalliset sukat ja yhdet villasukat. Kun taas puin päälleni, ihmettelin mihin yksi sukistani oli kadonnut. En löytänyt sitä pukuhuoneesta. Puin päälleni ne mitä minulla oli. Pojista pari oli jo palannut päärakennukseen. Oliko sukka kulkeutunut heidän mukanaan?

Vasen kenkäni tuntui oikeaan verrattuna niin ahtaalta, että mietin, olinko sittenkin laittanut kolme tavallista sukkaa toiseen jalkaani. Päätalossa totesin etten ollut ...

.., mutta kenkään olin. Puuttuva sukka oli mytyssä vasemman jalan sukan kärjessä.

Radiossa soi kaunista musiikkia. Istun kulmasohvassa jonka edessä olevalla tasolla palaa neljä elävää kynttilää. Kuusessa palavat sähkökynttilät. On tunnelmallisen hämärää. Näihin leppoisiin tunnelmiin lopetan bloggauksen (tiedän, pitäisi sanoa blogaus, mutta bloggaus kuulostaa paremmalta) pariksi kolmeksi päiväksi.

Oikein rauhaisaa joulua teille kaikille lukijoilleni!




torstai 22. joulukuuta 2016

Syöpäläisen joulusuunnitelma elää ...

... kuin jonglöörin esitys.

Olimme aikeissa viettää pari yötä hotellissa Turussa ja jatkaa sitten viettämään joulua kuopuksemme ja hänen vaimonsa perheeseen, joka asuu Turussa.

Kun sain puhelun sairaalasta eilen aamulla. Vaimoni "riemastui", kun kuulosti, että jotakin huolestuttavaa on. Hän toivoi saavansa normaalin elämän. 

Kävi ilmi, että voimme lähteä Turkuun ja minulle ilmoitetaan jatkosta joko perjantaina tai ensi tiistaina. 

Olemme nyt Turussa. On käynyt ilmi, että kuopuksemme on kipeä ja toipilaana en minä eikä vaimonikaan voi mennä hänen lähelleen. 

Suunnitelmamme muovautui ennen lähtöämme niin, että palaamme perjantaina kotiin ja menemme lauantaina Lovisan Isnäsiin viettämään aattoa. Paikalla olisi sikäläiset jälkeläisemme ja muitakin. Siellä olisi yhteisöllinen juhla. Palaisimme jo aattona kotiin viettämään sinne joulu- ja tapaninpäivää. 

Sittemmin tilanne on taas muuttunut. Menemmekin huomenna viettämään joulua Naantalin sukuhaaramme pariin. Näillä näkymin palaamme kotiin joulupäivänä. 

Suunnitelma voi vielä muuttua. Joku saattaa sairastua Naantalissa. Jos käy ilmi, että jokin virus on nostamassa päätään kehossani, voin saada jo huomenna kutsun Meilahteen tiputukseen. Viime kesänä eräässä vaiheessa kävin kaksi kertaa vuorokaudessa päiväpolilla tiputuksessa. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehdään kantasolusiirteitä kuten Meilahdessa. En tiedä voisinko saada mahdollisia tiputuksia myös TYKS:ssä. 

Hyvä että ollaan tarkkana. Käyttääkseni kliseistä ilmaisua, on syytä mennä terveys edellä. 


Saimme nauttia kauniista musiikista eilisiltana. CCI eli Chorus Cathedralis Iuniorum esittivät joulumusiikkia ikivanhassa ympäristössä Turun tuomiokirkossa. Laulamassa oli muiden kuorolaisten mukana kolme tyttärenpoikaamme.

Tänään istuimme keskellä vanhaa Naantalia. Kiitos Marja ja Reijo mukavasta tapaamisesta!


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Sairaalasta soitettiin

Kävin toissapäivänä verikokeessa, jossa otettiin muiden muassa ALAT (alaniiniaminotransferaasi) ja AFOS. ALAT-arvoni oli kokeessa muistaakseni 117, kun sen pitäisi olla alle 50.

Nettiä tonkimalla sain selville, että ALAT:in korkean arvon voi selittää ylipaino tai alkoholin liika käyttö. Painoni on pudonnut monta kiloa. Olen raitis mies.

Asiasta kertoi hoitajaharjoittelija, mutta hän antoi pian puhelimen sairaanhoitajalle. Kuulin, että syynä voi olla Epstein Barrin virus. Se on toinen viruksista, jotka alkoivat nostaa päätään kehossani viime kesänä. Virus on tavanomainen ja siitä ei olisi huolta ellei immuniteetti olisi vajaa kuten minulla on.

Toinen mitattu maksa-arvo AFOS (alkalinen fosfataasi) oli minulla lähellä viitealuetta.

Käänteishyljintä voi hoitajan mukaan olla yksi mahdollisen selitys kohonneeseen arvooni.

Minua pyydettiin käymään uudestaan verikokeessa ja vierailin taas Myltsin huslabissa. Tuloksista soitetaan joko perjantaina tai joulun jälkeen tiistaina.

Hoitaja mainitsi kortisonihoidosta. Kyseistä hormonia syönkin jo. Ehkä annostusta lisätään.

ALAT:n nousuun voi olla muitakin syitä kuten verenmyrkytys ja keuhkoinfarkti.

Veikkaan käänteishyljintää.

Tämä on taas osoitus siitä kuinka hyvin minusta pidetään huolta.

Kortisonilääkitys voi tietää lisää uniongelmia, mutta kaikella on hintansa.





Arjen runoutta


Tässä on valokuvia äskeisiltä päiviltä. Nämä surumielisen talviset kuvat kertovat ajan kulusta.

Jonkun yrittäjän bisnes nukkuu ja odottaa sesonkiaikaa.


Puotilan ostari kertoo ajasta, jolloin se on rakennettu. Tehtiin pientä ja käytännöllistä.


Kukapa saisi kassavirran toimimaan tässä tilassa, kun asiakkaat kulkevat Itiksessä ja Prismassa. Niiden kumppaniksi on tekeillä lisäksi Keskon valtava asiakasrysä.



Palstaviljelmä ei ole kuollut. Se lepää. Ei se varmaan huilaamalla parane, mutta näin elämä kulkee näillä leveysasteilla.




Puotilan kartano







Joku hissimies on kiinnittänyt tämän viestin vinttikerroksessamme 50-luvulla. Tämä sitkeä kansa on rakentanut uutta ei kovinkaan kauan sodan jälkeen.


Yksityiskohta vinttikerroksesta. Tämäkin kertoo tarinaa. Kanakoppikehikot lienee tehty jo kerran käytetystä puutavarasta. Paljon myöhemmin on seinään viritelty piuhoja ties mitä varten.


Kaivinkone näyttää melkein inhimilliseltä. Koneet voisivat tehdä työtä jatkuvasti, paitsi huoltojen aikana, mutta jostakin syystä tämä ei ole toimessa kuvaushetkellä.


Lisää kuvateksti



maanantai 19. joulukuuta 2016

Nukkumatti hoi!

Nukkumiseni on kummallista. No ainakin sitä on.

En tohdi yrittääkään ennen keskiyötä. Käytän yhä pillereitä. Toissayönä selvisin jo kolmella vartilla. Viime yönä sama annos ei riittänyt. Otin puolikkaan lisää. Saattoi johtua siitä, että olin hetkeksi nukahtanut 21:n tienoissa.

Unilääkeoperaatio on edennyt hyvin, sillä annos oli vakiintunut yhteen pilleriin ja nyt voi yrittää pienentää sitä.

Saattaa johtua kortisonista, että herään aamusella. Tapanani on syödä aamiainen ja mennä uudestaan nukkumaan. Nousen jalkeille vaihtelevasti aikaisintaan kymmeneltä. Saattaa mennä jopa kahteentoista. Jos tämä on unilääketarpeen vähenemisen hinta, se kestetään. Jospa vuorokauteni vielä joskus asettuu paikalleen.

Tämä ei ole työläisen rytmiä. Hyvä kuitenkin, että nukahdan yhden tienoissa. Pikkutunneille valvominen on ikävää.

Olisi mukavaa, jos heikentynyt näköni ei haittaisi lukemista illalla. Jospa minulle tehdään joskus kaihileikkaus.

Jostakin syystä nukun enemmän kuin aikaisemmin. Mistähän se viestii? Ei tämä ehkä kokonaan kaamoksen piikkiin mene.

Päivä tuntuu lyhyeltä, kun ulkona alkaa hämärtää niin varhain. Haluaisin aloitella maalaushommia, mutta hämärä häiritsee. Pitäisi hankkia lisää valoja, jotta homma sujuisi.


Hematologi ei ole vielä saanut  tehdyksi B-lausuntoani valmiiksi, vaikka tapaamisesta on puolitoista viikkoa. Sovin hemapolin toimistohenkilön kanssa, että soittavat ja haen paperin, kun se on kunnossa. Minun tilapäiseläkkeeni juoksee vain tämän kuun loppuun ja pitäisi saada jatko järjestetyksi. Täytyy varmaan hoputtaa huomenna, että ehdin saada ja viedä paperin eteenpäin ennen kuin lähdemme joulumatkallea Turkuun.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Hifistelyä

Meillä oli syy lähteä kotoa. Halusin ostaa lisää kofeiinitonta espressoa Hakaniemen hallissa olevasta putiikista. Oli yksi apteekkiasiakin, mutta tarvitsemaani lääkettä ei ollut vielä paikan päältä.

Kauppahalli on elämysbisnestä. Myymälät eivät voi menestyä ellei katteet ole kunnossa. Naapurissamme olevassa supermarketissakin on ollut tarjolla voltitonta espressoa, mutta en ole sitä enää löytänyt hyllystä. Kysymys on segmenteistä ja tavaran kierrosta. Kyseisellä tuotteella tuskin on montaa kysyjää. Hyllypaikka on saanut kiertävämmän haltijan.

Joissakin bisneksissä saatetaan pitää snobejakin tuotteita tarjolla, jotta tarjonta näyttää monipuoliselta. En tiedä, toimivatko ruokakauppiaat näin.

Millaista kofeiini on? Kenties nestettä. Mene tiedä. Miten kofeiini poistetaan kahvista? Hallin asiakaspalvelija kauhoi papuja hyllystä ottamastaan lasipurkista ja jauhoi niitä pussiin. Ei hän ainakaan poistanut mitään pavuista. Onkohan joku osannut jalostaa kofeiinittoman kahvilajikkeen?

Hinta yllätti. Pussukka (200-250 g) maksoi yksitoista euroa ja taisi olla rapiat päälle Samanlainen maksoi viimeksi ehkä kuusi seitsemän rahaa. Onkohan jouluhinnat? Yritin kotona verrata edelliseen tavaraan. Tuore kahvi oli jauhettu hienommaksi. Tunnistin punaruskeaa väriä, kun espresso oli kupissa. Olikohan tämä kalliimpaa erää? Hinta meni yli kipurajan, mutta en ruvennut tinkimään.

Tämä on varsinaista kahvihifistelyä. Minun suuni on tuohesta eikä ole erityisen hyvä tunnistamaan makueroja. Joskus ostin jotakin tosi halpista. Jäi siihen kertaan se laatu. Jotakin minäkin erotan.

"Joulupuu on rakennettu ..." sanotaan laulussa. Hain kuusemme osat vintiltä ja todella rakensimme tekokuusen vaimoni kanssa olohuoneeseemme. Minusta tuntui, että rungosta puuttuu osa, kun ylin osa tuntui ohuelta alempaan putkeen, mutta vaimoni löysi pienemmän reiän sisältä. Meillä on joka vuosi yhtä kaunis kuusi. Ihan tuo tunnelmaa tuo.

Kuusi on hyvin symmetrinen. Voisihan siitä tehdä vähän inhimillisemmän vaihtamalla oksia sekajärjestykseen.

Nyt vietämme iltaa jouluisassa tunnelmassa. Radiosta soi jouluteemaisen Sävel on vapaa -toiveohjelman musiikki. Enimmäkseen perinteisen tuttuja lauluja toivotaan.

Herttoniemen apteekki osoitti taas loistavaa palveluhenkeä. Eilen luvattiin Sandimunia täksi päiväksi. Toimitus oli myöhässä. Uskokaa tai älkää, mutta farmaseutti lupasi vaimolleni tuoda lääkkeen kotiin ja niin hän teki, ovellemme asti. Oli varmaan kotimatkallaan, kun poikkesi. Matkaa on vain kivenheitto, mutta kuitenkin.

Pidän huomisen päivän taukoa blogini päivittämisestä. Hyvää neljättä adventtia kaikille!


perjantai 16. joulukuuta 2016

Taas nuuskimassa

Vaimollani oli asiaa Itikseen. Jätin hänet sopivaan kohtaan Itäkadun varteen. Itäkeskuksen (ent.) ja Itäväylän välissä oleva katu on tietenkin Itäkatu.

Itäkeskus on muuttanut nimensä Itikseksi. Kun katsahdin nimeä seinällä, luin sen ensin Isiskseksi. Tuota assosiaatiota nimen muuttajat eivät varmaan ole tulleet ajatelleeksi. Logon t-kirjaimessa on pyöreä muoto alhaalla, kuten tämänkin tekstin fontin teessä. Sillä saattoi olla osuutensa asiaan, että katsoin alasuunnasta.

Jatkoin matkaa ja yritin  Itiksen seuraavasta luukusta Itiksen parkkihalliin. Kaikki luukun neljästä vaihtoehdosta olivat täynnä. Ajoin Prisman takana olevalle ABC:lle tankkaamaan. Jätin auton vieressä olevalle metroparkkialueelle, joka oli melkein täysi.

Päivä oli kaunis täällä kehäkolmosen sisällä. Olin ajatellut rohkaistua kävelylle, koska nilkkani tuntuu jo aika hyvältä.

Viime yö meni pyllylleen ja nousin tänään sängystä vasta puolenpäivän tienoilla.

Joulukuisen pimeyden keskellä on syytä mennä ulos silloin kun aurinko suvaitsee näyttäytyä. Lähdin Itäväylän alitse etelään. Kello oli noin kaksi ja olin myöhässä. Taivaan iso lamppu oli jo kaartanut kohti taivaanrantaa. Paras valo oli jo menetetty. En päässyt kunnolla taivaan parrasvaloon.

Kävelin Puotilan ostarin läpi. Lättänä on klassikko, jonka ohi aika on ajanut. Pari juottolaa siellä on. Yksinäinen sameasilmä seisoi toisen oven edessä, ehkä mietti sytyttäisikö toisen röökin. Yksi kohtalainen liikehuoneisto oli tyhjillään. Milloinkahan raatelukoneet tulevat ja jyräävät rakennuksen. Veikkaisin, että tilalle tulee joskus asuntoja. En huomannut yhtään ruokakauppaa Puotilan kierroksellani. Itis ja Prisma ovat lähellä, mutta ne eivät ole piipahduspaikkoja. Puotilan ostari on alakuloinen näky. Paluumatkalla huomaisin, että siellä toimii kuitenkin yksi kampaamo ja taitaa olla Ärräkin.

Puotila muistuttaa Herttoniemeä, mutta on nuorempi. Vanha Hertsika juontuu 50-luvulta, mutta Puotila on kusaria, jos niin voi sanoa. Herttoniemi on tehty kumpuilevaan maastoon, mutta Puotila seisoo pannukakulla. Meren tuntumassa on pienellä kukkulallametsikkö, jonka nimi on hauskasti Juorumäki.

Puotila ei ole kuollut. Sen verran oli ihmisiä liikkeellä, että en kehdannut tuunata housujani ylemmäksi. Olisi se onnistunut, jos olisin pitänyt pelisilmän virkkuna. Oli muuta puuhaa. Kuvasin, tietenkin. Tähän postaukseen niitä ei tule, koska olin näköjään läppäriini tilaa tehdessäni siirtänyt myös Kuvat-ohjelman ulkoiselle levylle. Ei huvittanut ruveta askartelemaan ongelmaa kuntoon. Ei kuvat tosin taida olla hääppöisiä, kun aurinko paistoi matalalta ja valo oli hankala.

Vuosaareen johtavan tien ja Vartiokylänlahden kainalossa on palsta-alue, joka on nyt kuoleman tilassa. Lumeton, kuollut viljelyalue sopisi Simbergin maalaukseen. Luurankomiehiä ei näkynyt. Ensi kesänä alue on taas täynnä elämää. Minä puolestani olen elpynyt viime kesästä talveen. Joskus tulee kesä, jota en enää näe.

Palsta-alueen naapurissa kohoaa Puotilan kartano ulkorakennuksineen. Olen ollut kyseisessä paikassa joskus, kun koulun henkilöstö kerran kokoontui siellä. Jotakin minulta on jäänyt huomaamatta. Aivan kartanon lähellä on Puotilan kappeli, vanha, isoista kivistä muurattu rakennus, jota ei heti huomaa kappeliksi. Se on kartanon entinen viljamakasiini. Se on valmistunut kappeliksi jo vuonna 1963 ja saneerattu vuonna 2010. Aina sitä löytää jotakin itselle uutta.

Puotila on ruotsiksi Botby. Bot näyttää tarkoittavan parannusta ja sakkoa. Ehkä joku on saanut paikassaa sakot ja parantanut tapansa. Veikkaisin että suomenkielinen nimi on muovautunut  ruotsinkielisestä kansan suussa. Ei tullut kuitenkaan Puutpila.

Palasin autolle, lähdin ja poimin vaimoni Itätieltä.

Tein sitten lihakeittoa. Vaimo neuvoi. Lantut ja porkkanat pitää pieniä kunnolla, koska kypsyvät hitaasti. Lihakeittoa ei näköjään noin vain pyöräytetä. Käytin jauhelihaa. Tykkäisin enemmän isommista paloista.

Porkkanapalat loikkivat kuin pupujussit näpeistäni, kun niitä tein.





torstai 15. joulukuuta 2016

Kikka univaikeuksiin

Pohdiskelin jonkin aikaa sitten ratkaisua läppärini ruudun siniseen valoon, joka haittaa melatoniinin eritystä ja sitä kautta unta.

Läppäri on niin oleellinen osa elämääni, että minun on vaikea pitää sormiani siitä irti iltaisin.

Soitin Verkkokauppaan ja kysyin olisiko heillä jonkinlaista ruudun päälle pantavaa suodatinta saatavissa. Ei ollut, mutta sain ratkaisun kuin apteekin hyllyltä. Asiakaspalvelija kehotti googlaamaan fluxia ja toden totta, osoitteessa justgetflux.com on sivusto f.lux, josta voi ladata ratkaisun omalle koneelleen. Operaatio sujui helposti. Järjestelmä näytti oman sijaintini kartalla ja kun hyväksyin sen, ohjelma kellottui läppäriini oikeaan asentoon.

Luulin, että minun pitää vielä aktivoida lataus, mutta vinkin saatuani sain todeta, että ohjelma oli jo asentunut. Näkymän yläreunassa oli asian osoittava symboli.

Latauksen ansiosta ruudustani alkaa sinivalo vähentyä loppuiltapäivästä alkaen. Valo on vähimmillään joskus puolen yön jälkeen. Kun koneen avaa aamulla, ehtii muuttunut väritys vilahtaa ruudulla ennen kuin sinisen valon määrä palautuu normaaliksi.

Sinisen valon väheneminen ei mielestäni haittaa tietokoneen käyttöä. Ihan hyvin saan selvää.

Minusta tuntuu, että ratkaisu toimii.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vanhuuden portilla

Hajamielisyyteni saa minut välillä kokemaan, miltä tuntuu olla vanhus. Kun olen ollut heikoimmillani syövän vuoksi, olen kuvitellut olevani kuin yli 90-vuotias. Kai olemiseni oli silloin pikemmin kuin satakymmenvuotiaalla.

Aloitusvirkkeelläni tarkoitan asiointia kassalla. Jutustelen mielelläni kassahenkilön kanssa ja korttien kaivaminen ei ole kovin sukkelaa. Kerran Alepan kassalla eräs jonottaja sanoi jotakin töykeää, kun olin oikein sählännyt. On kai se inhimillistä. Kai minä kumarsin, nostin hattua tai tein jonkin muun eleen tälle naiselle, joka ei ollut aivan rippikouluiässä itsekään.

Täytän 63 ensi kesäkuussa. Työeläke.fi toteaa, että "Voit jäädä työeläkkeen mukaiselle vanhuuseläkkeelle valintasi mukaan 63–68-vuotiaana." Niin siellä lukee. Kai minusta sitten tulee vanhus.

Askeleeni nousee oikein hyvin, mikä johtuu liikkumisestani viime aikoina. Toipilas toki olen ja tänäänkin olen tuntenut itseni väsyneeksi. Kun olin kuntopyöräillyt itsepäisesti noin tunnin kerrallaan viitenä päivänä viikossa, viisas vaimoni huomautti, että sekin saattaa väsyttää. Tässä oli pikkuisen taukoa, mutta eilen pääsin taas käyntiin. Poljen nyt kolmen vartin tahtia. Teen muutakin harjoittaakseni yläraajojani.

Minusta tuntuu, että vasen nilkkani saattaa olla palautumassa kuntoon. Voisin käydä kokeilemassa kävelylenkkiä. Asiointiastelut sujuvat ihan hyvin.

Sain leukemiadiagnoosin runsas vuosi sitten. Nyt olen puolivuotias untuvikko.

Päivä kerrallaan kohti tulevaa. Ehkä tässä pikkuisen sulkia pörhistellään.




Maailma rakentaa muureja

Matkailen mielelläni Berliinissä, joka on lähihistoriansa vuoksi poikkeuksellinen suurkaupunki. Toisen maailmansodan jäljet näkyivät kaupungissa pitkään. Näkyvät vieläkin.

Nyt kun maailmassa suunnitellaan ja rakennetaan muureja, on syytä ajatella Berliiniä.

Dokumenttielokuva "Historia: Berliinin muuri" kertoo, kuinka kaupungin länsiosa eristettiin yhtenä elokuisena yönä vuonna 1961. Minä olin tuolloin seitsemänvuotias. Mieleeni ei ole jäänyt mitään tuosta päivästä. Asia oli varmaan pikkupojalle liian kaukainen.

Viime maailmansodan seurauksena liittoutuneet jakoivat Saksan neljään valvontavyöhykkeeseen. Samoin tehtiin maan pääkaupungille. Neuvostoliiton valvomasta maan itäisestä osasta tuli kommunistinen valtio.
 
Rajalle tehtiin piikkilanka-aita yhdessä yössä. Muutaman päivän kuluttua sen tilalle alettiin rakentaa muuria. Rajan pituus oli 155 kilometriä. Rajan sulkemiseen tarvittiin 40.000 itäsaksalaista. Toimenpidettä vartioivat panssarit Länsi-Berliinin ulkopuolilla.

Maailma pidätti hengitystään. Berliinin kaupunginjohtaja Brandt oli vihainen, kun liittoutuneet päättivät reagoida vain järjestämällä partiointia rajalla. Jonkun yksittäisen ihmisen erehdys olisi saattanut käynnistää kolmannen maailmansodan.

Berliinin muuri murtui vuonna 1989.

Berliinin muuri oli kääpiö muinaisen Kiinan muurin rinnalla. Satutko tietämään, että Kiinan muureja piti tehdä useita. Tiettyyn paikkaan tehty muuri on tarpeellinen vain aikansa.

Muureja rakennetaan linjoille, joiden toisella puolella koetaan olevan jotakin pelottavaa tai epätoivottua. Entisaikoina myös kaupunkien ympärillä piti olla muurit. Muuri on oikeastaan toiseuden symboli. Me olemme tällä puolella ja toisella puolella ovat ne muut. Juutalaisia on eristetty omiin kaupunginosiinsa. Sittemmin juutalaiset ovat eristäneet palestiinalaisia Gazan kaistalle. Sielläkin erottaa muuri ihmisiä toisistaan. Yhdysvaltojen pian virkaan astuva presidentti kertoi kampanja-aikana rakennuttavansa muurin maansa ja Meksikon välille.

Nykyään pystytetään aitoja pakolaisia vastaan. Näitä tehdään sekä verkoista että kirjaimista. Suomi on laittanut sanoja sellaiseen järjestykseen, että pakolaisia voidaan häätää maasta niiden nojalla.

Meille suomalaisille on oma kulttuurimme tärkeä, tietenkin. Nykytilaa ei voida kuitenkaan pakastaa. Korvaani tarttui tänään radiosta sen suuntainen ajatus, että onhan tänne ennenkin muutettu. Nykyinen Suomi on seurausta siitä, että tänne alkoi jääpeitteen vetäytymisen jälkeen siirtyä ihmisiä muualta.

Tänne on tultu eri suunnista. Mitä se suomalaisuus on? Minäkin olen hybridi. Pidän itseäni siitä huolimatta kovin suomalaisena. Suomalaisten itäinen ja läntinen geeniperimä poikkeavat toisistaan. Minussa on ne molemmat. Olen seurausta siitä, että tänne on tultu eri suunnista.

Muurit tulevat ja menevät.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Tasa-arvo vai meritokratia

Meillä on jaettu missio pyrkiä tasa-arvoisuuteen. Toteutustavoista on erimielisyyttä, mutta otsikkotasolla pyrkimys on yhteinen.

Länsimaissa vallitseva eetos on pyrkimys meritokratiaan. Pidetään ihanteellisena valita jokaiseen tehtävään sen suorittamisen kannalta parhaiten ansioitunut henkilö. On vaikea keksiä, mikä muu oikeudenmukainen valintaperuste voisi olla.

Käytäntönä on, että mitä vaativampi tehtävä on, sitä parempi palkka siitä maksetaan. Tämä on luonnollinen seuraus markkinavoimista, koska kilpailutilanteessa kannattaa palkata parhaat kyvyt. Myös julkisen sektorin rekrytoinneissa arvostetaan ansioita, mutta politiikka saattaa vaikuttaa asiaan.

Suomessa on toteutettu ansiokkaasti mahdollisuuksien tasa-arvoa. Järjestelmämme takaa kaikille pääsyn perusteelliseen koulutukseen. Tämä on myös yhteiskunnan kannalta edullista, koska mahdollisimman monet kyvyt saadaan käyttöön.

Onko tasa-arvo näin saavutettu? Minusta asia on ongelmallinen. Ihanteellisen kommunismin ajatellaan toteuttavan ideaa, jossa kiteytyy lauseeseen "Kaikki kykyjensä mukaan ja kaikille tarpeittensa mukaan". Näin ollen vähälahjaisen elintason pitäisi voida olla sama kuin kyvykkään. Kommunismi ei ole missään toteutunut tällaisena eikä tavoitteen saavuttaminen liene edes mahdollista.

Kuuluuko kyvykkäimmille parempi osa kuin muille? Markkinataloudessa muu ei ole mahdollista. Talousjärjestelmä ei toimi ilman hinnoittelumekanismia. Kysyntä ja tarjonta hinnoittelevat ihmisen työn, joskin työmarkkinajärjestötkin puuttuvat asiaan.

Aitoon demokratiaan on rakennettu sisään pyrkimys toimivaan markkinatalouteen. Toisaalta kahlitsematon kapitalismi on tasa-arvon näkökulmasta hankala järjestelmä. Pareto-optimaalisuus on tilanne, "jossa kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun asemaa". On todistettavissa, että tietyin edellytyksin ja teorian näkökulmasta markkinoiden vapaus johtaa vääjäämättä pareto-tehokkuuteen (ensimmäinen hyvinvointiteoreema). Asian todistaminen on tapahtunut matemaattisesti. Suhtaudun epäilevästi matematiikan kykyyn todistaa talouden lainalaisuuksia. On niistä varmaan hyötyäkin.

Pareto-optimaalisuuden näkökulmasta tämä tarkasteluni jää kesken. Ehkä jatkan sitä joskus.

Minusta taloustieteessä on ainakin kaksi perustavaa laatua olevaa heikkoutta. Perinteinen lähtökohtaolettama on, että ihminen on homo economicus, joka toimii järkiperäisesti hakien omaa etuaan. Toinen heikkous on mielestäni se, että taloustieteessä käytetään paljon matematiikkaa asioiden käsittelyssä.

Matematiikka on hyväksi osoitettu apuväline todellisuuden tutkimisessa. Kukaan ei tosin osaa sanoa, miksi matematiikka usein toimii tällaisissa yhteyksissä.

Onko se tasa-arvoa, kun lahjattomampi joutuu syömään huonompaa ruokaa kuin lahjakkaampi? Se on meritokratiaa.

Miksi puhutaan tasa-arvoisuudesta, kun siihen ei oikeasti pyritä. Kyllä kyllä. Ymmärrän pointtisi. Miksi vaivautua, jos vähemmälläkin saa saman.

Onko tasa-arvoista laittaa jänis ja kilpikonna juoksemaan kilpaa ruokansa edestä? Tämä kysymys ei tietenkään osu aivan napakymppiin, koska se ei ota huomioon lahjojen erilaisuutta.

Kukapa osaisi järjestää toimivaa yhteiskuntaa muun kuin meritokratian avulla.


maanantai 12. joulukuuta 2016

Tärkeä matka

Matka oli antoisa. Kävin siis veljeni kanssa Kinnulassa viikonloppuna.

Sain tavara ihanan äitini ja rakkaan isäni, hienon miehen. Sain viettää muutoinkin aikaa lähisukuni seurassa.

Ajoimme menomatkalla Hämeen sydänmaiden halki. Meillä oli veljeni kanssa mainio tilaisuus keskustella rauhassa siitä ja tästä. Juttuihimme uppoutuneina eräs risteys jäi huomaamatta ja löysimme itsemme erinäisten käännösten jälkeen Eräjärven maisemista. En tiedä, olinko koskaan ennen kuullut tuollaisen paikan nimeä. Suomessa on oltava Eräjärvi. Kahdesta sanasta muodostuvan nimeen on pakkautunut jotakin merkittävää suomalaisuuden menneisyydestä.

Suomalaiselle maaseudulle luonteenomaiset puukirkko ja erillinen tapuli seisovat keskuskylässä. Maisemiinn on jäänyt puisia pää- ja ulkorakennuksia ohikulkijain ihasteltaviksi. Jonkin vanhan talousrakennuksen hirret olivat vetäytyneet niin, että raot näkyivät. Olisi mukava joskus pyöräillä tuolla seudulla.

On mahdollista, että olen joskus pyöräillyt Eräjärven tienoilla. Kuten olen kertonut, meitä oli muutama nurmijärveläinen poika, jotka teimme aikoinaan erään aikuisen johdolla retken Hämeen halki Nurmijärveltä Jyväskylään, sieltä laivalla Lahteen, josta poljimme kohti kotia. Paikkakunnat eivät ole jääneet mieleeni.

Jos Eräjärveä ei olisi, se pitäisi perustaa. On se niin hieno nimi. Tosin nykyaikana luotuna nimellä ei olisi vankkaa identiteettiä. Eräjärvi on ollut kunta, mutta nykyään se kuuluu Oriveteen.

Kinnulassa meitä oli paikalla parhaimmillaan neljä sisarusta viidestä. Oli hieno istua ja vaihtaa kuulumisia.

Ajoimme eilen takaisin. Olin  ratissa kumpaankin suuntaan hyvän siivun matkasta. Veljeni on läpeensä automies. Minä en ymmärrä nelipyöräisistä paljoakaan. Hänellä on hieno Mersu. Minulla oli tekemistä nopeuden hallinnassa, kun olen tottunut kaasupolkimen käyttöön. Mihin päin viikseä pitikään liikuttaa, että nopeus lukittuu. Sipaisu ylös niin vauhtiin tulee pykälä lisää. Ponnekkaampi liike nostaa nopeutta kympillä. Kaikkien autojen nopeusmittarit näyttävät yläkanttiin. Ne tehdään tarkoituksella sellaisiksi. Niinpä piti seurata navigaattorista, mikä on todellinen nopeus ja tikuttaa säätö kohdalleen.

Kun opettelin viiksen käyttöä, en aina huomannut nopeusrajoituskylttiä. Kun veljeni ilmoitti asiasta,  sain lisää askaretta.

Söimme karkkia. Veljeni osti yhdellä pysähdyksellä myös alatoopia eli lihahyytelöä. Se sopi suolapalaksi, koska tytinä kuuluu lapsuusmuistoihimme. Äitimme teki sitä itsekin, mutta kaupastakin sitä aikoinaan kannettiin kotikaappiimme.

Iso auto lipui tasaisesti. Kun siirryin viimeisellä pysähdyksellä oman pikkuisen automme rattiin, oli kuin olisin alkanut työntää kottikärryjä. Olimme poimineet vaimoni mukaan Hyvinkäältä.

Pieni viisari taivalsi kohti kahtatoista, kun saavuimme vaimoni kanssa kotiin. Vireeni ei ollut sopiva nukkumiseen. Tämmöinen tapaaminen voi olla opettavainen. Olin saanut uuden näkökulman erääseen mieltäni askarruttavaan asiaan. Pengoin tietoja netistä. Kävelin yön tunteina huoneesta toiseen mietiskellen ja koin valaistuvani. Näky ei ole enää yhtä kirkas kuin yöllä, mutta olen saanut ajattelemisen aihetta. Sisarustapaaminen on yksi mahdollisuus itsetuntemuksen lisäämiseen.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Tappajia, auttajia sun muita

Soitin pomolleni tänään. Kuulosti siltä, että palaaminen töihin huhtikuun alusta oli hänestä myönteinen asia. Hän varmaan ajatteli asiaa minun kannaltani.

Iso muutos on tulossa joka tapauksessa elämääni. Mieli käsittelee sitä.

Opin uuden, syöpään liittyvän asian tänään mainiolta allogeenisen siirteen saaneiden naamakirjasivulta. Verikokeessa voidaan mitata potilaan CD-4 -arvo. Tason pitäisi olla vähintään 200, jotta saa syödä homejuustoa ja graavia kalaa.

Tutkin keskiviikkona saamaani tulostetta viimeisimmästä verikokeesta, mutta en löytänyt. Kuulin ryhmästä, että sitä ei aina oteta.

Valkosoluihin kuuluvat imusolut eli lymfosyytit jaetaan T-soluihin (T-imusolu, T-lymfosyytti) ja B-soluihin. T-solut kuuluvat ihmisen immuunijärjestelmään.

T-solujen alaluokilla on värikkäitä nimityksiä: tappaja-, auttaja-, muisti-, luonnolliset tappaja- ja säätelijä-T-solut. CD-4-solut ovat auttajia. Ne reagoivat vihollissoluihin alkamalla tuottaa sytokiineja. Näiden avulla puolustussolut säätelevät toisiaan.

CD-4-arvon mittaaminen liittyy ilmeisesti kyseisiin auttajiin.

Vaimoni kertoi kuulleensa joltakin Meikun sairaanhoitajalta, että homejuustot ja raa'at kalat on jätettävä syömättä, jotta vältyttäisiin listeriabakteereilta.  Minä kuulun riskiryhmään, koska vastustuskykyni on heikentynyt. Eviran sivuilla kerrotaan kuolleisuuden listerioosiin olevan peräti 24-40 prosenttia. En tiedä, tarkoittaako se kaikkia kyseisen bakteeri-infektion saaneita vai vain  riskiryhmien sairastuneita.

Listerian voi saada juureksista ja vihanneksistakin. Pastöroimattomaan maitoon perustuvia tuotteita on myös vältettävä.

Raakana syötävät juurekset on pestävä ennen ja jälkeen kuorimisen.

Lähden huomenna sukuloimaan Suomenselälle joten blogini pysyy hiljaisena maanantaihin saakka.




torstai 8. joulukuuta 2016

Löysin etsimäni hiiren



Olen ollut väsynyt tänään. Syynä lienevät eiliset rokotukset. Kävimme kuitenkin kuuntelemassa, kun Suurkirkon portailta esitettiin "Soi kunniaksi Luojan", En etsi valtaa loistoa" ja Finlandia-hymni.



Jätimme automme Rauhankadulle. Nousin Kansallisarkiston portaat ja löysin pienen veistoksen, jota olen etsinyt aika läheltä, mutta en ole löytänyt. Olin luullut, että hiirulainen on Kansalliskirjaston alueella.




Patsas on sympaattinen hahmo. Miksikähän paikka on suuren arkistorakennuksen portaiden tuntumassa. Hahmo näyttää hiireltä, joten se ei viitanne arkistorottaan. Onkohan "kynä" ollut mutkalla alun perin vai onko kyseessä ilkivalta.



Tämä teos on Suomen Pankin laajennusosan seinustalla. Minusta se on hyvä kaikessa peltisyydessään, mutta ihmettelen massiivista alustaa. Teos pääsisi paremmin oikeuksiinsa hennomman rakennelman päällä.


Tämä on kadun vastakkaisella puolella olevan rakennuksen seinustalla. Suomen Pankin rakennus tässäkin taustalla.


Menimme kaupungintalon ravintolaan lounaalle. Paikkaan pääsee Sofiankadun puolelta. Kulkuväliköstä on aikoinaan päässyt poliisiasemalle, jonka toiminnot siirrettiin Pasilaan.

Osa ravintolan seinällä olevasta reliefikokonaisuudesta. 
Kävin sitten ystävämme kanssa Rauhankadulla laterna magicassa, joka on divarin ja gallerian yhdistelmä. Minusta on turhaa konstailua päättää kirjoittaa valittu erisnimi pienellä alkukirjaimella. Laterna magica tarkoittaa taikalyhtyä. Tämä antikvariaatti keskittyy taide-, elokuva- ja valokuvakirjoihin.

Kirjaosaston takana on kaksi huonetta, jotka ovt näyttelykäytössä. Suuremmassa on esillä Timo Ala-Vähälän krokeja (croquis). Pienessä oli teos, joka koostui kuusimetsää esittävästä videosta. Se näkyi heijastettuna rinnakkain pystyasennossa oleviin putkiin, jotka oli kai tehty vessapaperirullista. Sen tekijää en tiedä.

Gigantti on hoitanut pesukoneprojektin mallikkaasti loppuun. Elektrolux tuotiin tänään ja asennettiin. On tänään hyrrännyt jo tositoimessa. Loppu hyvin.



Näinkö tulevaan?

Näkymä Runebergin patsaalta Kluuvikadulle

Olen aikaisemminkin kirjoittanut seuraavasta aiheesta.

Kun pidin runsas vuosi sitten toistaiseksi viimeisiä oppituntejani ennen kuin siirryin sairaalan huomaan, minulle tuli tunne, että kyseessä saattoivat työurani viimeiset tunnit. Ryhmäni koostui oli oikein mukavista ja fiksuista ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista. Sellaisesta ryhmästä on jäänyt hyvä muisto. Aiheena oli taide ja kulttuuri.

Olen aprikoinut taas tuota tapahtunutta. En mielestäni ajatellut tuolloin kuolevani sairauteeni ja että tunnit jäisivät sen vuoksi viimeisikseni.

Voisiko tunteen selittää intuitiolla? Vai oliko se aavistus? Ehkä hämmästelin, että tässäkö opetusurani nyt oli.

Kristillinen uskoni perustuu ajatuksiin yliluonnollisesta. Kun arvioidaan asioita uskonnon ulkopuolella, en usko yliluonnolliseen perustuviin selityksiin, Uskon kuitenkin, että voi olla sellaista luonnollista olevaisuutta, jota ei vielä osata selittää.

Järkeni perusteella tulevaisuuden aistiminen on mahdotonta. Se on eri asia kuin tehdä nykyolosuhteisiin tai menneeseen perustuvia rationaalisia päätelmiä siitä, mitä voi tapahtua. Tapasin hiljattain miellyttävän naishenkilön, joka oli ehkä ikäiseni tai vanhempi. Hän väitti tietävänsä asioita etukäteen. Ymmärtääkseni hän ei puhunut päätelmistä vaan jonkinlaisesta kyvystä aistia tulevaa. Hän viittasi isäänsä tai isoisäänsä, joka oli hänen mielestään tiennyt etukäteen jonkun ihmisen kuoleman. Nainen kertoi olleensa kävelyllä, kun hänen isänsä kuoli sairaalassa. Hänen isänsä oli kävellyt häntä vastaan nuorena hahmona. Hän ajatteli tämän tapahtuneen isän kuoleman hetkellä. Isä olisi käynyt näin ilmoittamassa asiasta.

En osaa kommentoida naisen kuvaamia ja vastaavia tapauksia oikein mitenkään. Ovatko sellaiset harhoja. Joku saattaa todeta, ettei tällaisia näkyjä anneta kaikille. Mielestäni silloin voidaan kysyä, kuka tai mikä antaa tai ei anna ja miksi.

Vuoden takainen kokemukseni tuntuu merkitykselliseltä. Olenko saanut kosketuksen yliluonnolliseen. Onkohan muistikuvani vain muovautunut.

Ennustus oli eilen toteutumaisillaan, kun lääkäri aikoi kirjoittaa minut sairauslomalle (käytännössä tilapäiseläkkeelle) työeläkkeeni alkamiseen asti. Kun lääkäri suostui muutospyyntööni, ennustuksen toteutuminen jäi nähtäväksi.

Minä tulen käyttämään vielä kortisonia. Jos kyseisen lääkkeen syöminen jatkuu kesään asti, huhti- ja toukokuukin saattavat muuttua lomaksi. Kortisoni röykyttää minua. Heräsin yöllä neljän tienoissa, mihin oli luonnollinen syy. Seuraavaksi heräsin puoli seitsemän tienoissa. En ole saanut unta sen jälkeen. Kello lähestyy kymmentä juuri tätä lausetta kirjoittaessani. Yö jäi tyngäksi, koska rupesin nukkumaan myöhään. Nukahtamisprojektini jatkuu suotuisasti. Viime yönä selvisin yhdellä unipillerillä.

Toimitin eilen taas neulatyynyn virkaa. Hoitaja ei onnistunut ensimmäisellä kerralla asettaessaan kanyylia. Hän kävi pyytämässä toisen hoitajan tilalleen. Tämä onnistui toisella kerrallaan.





Ryyppäämiseni tulee maksamaan. Poimin eilen kaikenlaisia makuja kaupasta mukaani, jotta saan juoduksi.


Rasvaa kuluu. Aqualan oli tajouksessa apteekissa.


Alla oleva granaattiomena näyttää hauskalta. Se on matkannut lähimarketiimme kenties Etelä-Euroopasta. Meidän kotoamme se matkaa jätemoolokiin ja sieltä jonnekin, minne biojätteet viedään. Näin ei saisi käydä. Meidän pitäisi opetella ostamaan  ruokaa vähemmän kerrallaan.



Olen huonovointinen. Johtuu varmaan eilisistä rokotuksista. Ruoka ei houkuttele. Kuntopyöräily voi jäädä tänään väliin. Kuumetta en ole mitannut. Tuskinpa sitä on.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Näin kävi

Tänään tapasimme eri lääkärin kuin viime kontrollikäynnillä. Hän oli hyvin nopea, perusteellinen ja pätevä. Hän tutki minut hyvin perusteellisesti. Sanoin jo alussa, että on ollut puheena päättää tänään paluustani töihin ja että toivoisin nilkkani tilan selvitettävän. Hän palasi näihin, kun niiden vuoro tuli.

Ihoni punottaa edelleen ylärinnasta, mutta oireet ovat huomattavasti laantuneet. Myös kaulassa partarajan tuntumassa on laikkuja.

Lääkäri tenttasi tarkoin minua mahani toiminnasta. Hän korosti asian tärkeyttä. Käänteishyljintä voi ilmetä myös sisäelimissä. Tiedän, että pahimmillaan käänteishyljintä voi olla kohtalokasta. Hän kehotti ottamaan yhteyden, jos muutoksia tapahtuu. Niihin on varmaan hyvä tarttua välittömästi.

Verikokeen tulokset olivat parantuneet. Ymmärsin, että käänteishyljinnän hoito on toiminut. Neutrofiiliarvo on kohonnut eli olen hieman aiempaa immuunimpi.

Kreatiiniarvo oli alle 90. Olen ryypännyt riittävästi. Saman pitää jatkua.

Luuntiheysmittauksen tulokset osoittivat, että minulla on lonkan kaulassa osteopeniaa. Se tarkoittaa normaalin ja osteoporoosin välistä tilaa. Johtuu hoidoista. Lannerangassa sitä ei näkynyt.

Lääkäri laittoi minulle lähetteen röntgeniin.

Luuydinnäytteen syvin analyysi ei ollut valmistunut, mutta olen edelleen morfologisessa remissiossa. Tilanne on erittäin hyvä. Jäännöstaudista ei näy merkkejä.

En muistanut mainita lääkärille, että olen pari kolme kertaa tuntenut pistävää kipua vasemman korvani tienoilla. Ei se niin pahalta ole tuntunut kuin jos painettaisiin piikillä päähän, mutta sellaista se muistuttaa. Ehkä se ei ole vakavaa. Menee aina nopeasti ohi. Olen oppinut, että syöpähoitoihin voi liittyä mitä vain.

Juttelimme työhön palaamisesta. Lääkäri oli heti sitä mieltä, että sairauslomaa jatketaan maaliskuun loppuun. Toipumisprosessi on kesken. Käsitin, että käänteishyljintäoireet ovat muuttaneet tilanteen.

Kerroin, että saavutan vanhuuseläkeiän kesäkuussa. Hän päätti kirjoittaa sairausloman syntymäpäivääni saakka. Siis tuosta noin vain. Isällä saattoi olla samantapaiset tunteet, kun lääkäri aikoinaan sanoi kirjoittavansa hänet eläkkeelle. Tunsin itseni aika pöllämystyneeksi. Tässäkö työurani oli.

Lääkäri tarkasteli asiaa kokonaisvaltaisesti. Hän sanoi, ettei ketään pitäisi palauttaa työhön kahdeksi kuukaudeksi. Se ei olisi mielekästä myöskään opettajan työn kannalta. Hän oli päättänyt asian.

Minä tunsin oloni epävarmaksi. Ajattelin, että minun pitää hoitaa "työvelvollisuuteni" loppuun. Jos minut voitaisiin katsoa kevätpuolella työkuntoiseksi, voisin palata. Ymmärrän toki, että työnantajani näkökulmasta on hankalaa, jos olen yli puolet kevätkaudesta eläkkeellä ja palaan loppuajaksi töihin. Lääkäri suostui siihen, että loma kirjataan maaliskuun loppuun astia ja sitä ennen tilanne arvioidaan uudestaan. Toimin omatuntoni mukaan.

Minulle annettiin kaksi rokotusta istunnon jälkeen. Kumpikin olkavarsi sai omansa. Ne olivat prevenar 13 (aivokalvotulehdus, keuhkokuume ja muita tulehduksia) ja vitosrokote (mm. hinkuyskä, jäykkäkouristus ja kurkkumätä). Hyvä että saan lisää suojaa. Ainakin kurkkumätä on paha tauti. Siihen kuoltiin ennen vanhaan

Minun lapsuudessani rokotuksia saatiin monessa erässä. Nyt niitä annetaan yhdistelminä.

Pistokset eivät tuntuneet kovin kipeiltä. Niiden aiheuttama hetkellinen paine tuntui enemmän.

Pistoksista voi seurata kuumeilua ja muutakin. Jos niin käy, minun ei tarvitse lähteä päivystykseen.

Seuraava kontrollitapaaminen on tammikuussa. Parin viikon päästä otetaan taas verikoe.

Menin seuraavaksi päiväpoliklinikalle. Minun oli määrä saada Zometa-infuusio. Se vahvistaa luitani. Auttaa osteopeniaan. Sovimme kuitenkin, että käyn ensin röntgenissä. Niin tein ja hain samalla autosta lukemista. Radiologi katsoo kuvat ja hematologi palaa asiaan.

Olikodikasta olla Torni- ja Kolmiosairaaloissa. Olen kulkenut pitkin ja poikin noissa sairaaloissa ja muuallakin Meikussa. Olen viettänyt paljon aikaa osastoilla. Oli myös mukava nähdä tuttua väkeä. Olin otettu, kun eräs hoitaja päivitteli, kuinka hyvältä näytän. Toinenkin puhui siihen suuntaan.

Kuulin, että tiputus voi aiheuttaa samantapaisia oireita kuin saamani rokotukset. Jos kuume nousee 38 asteeseen, on lähdettävä päivystykseen. Miten erotan, mistä mikin johtuu. Lähdettävä kai on, jos lämpö kiipeää kynnyksen yli. Jos/kun kuume ilmaantuu sopivaan aikaan, voin soittaa ensin hematologian poliklinikalle.

Luulen, että hoitajat saavat tyydytystä siitä, että potilaat toipuvat.

Olen erinomaisen järjestelmän huomassa.

Olimme päättäneet vaimoni kanssa juhlistaa päivää käymällä kahvilla. Jätin hänet Pohjois-Espan ja Kluuvarin kulmaan ja vein auton Etelä-Espalle parkkiin. Espan puistossa iso ja lihava mies otti kuvia Runebergin juurella olevista led-poroja jalustimella olevalla pikkurisella kamerallaan. Kiersin hänen sivulleen ryhtyäkseni samaan hommaan.

Syntyi keskustelu, jonka sisältö oli suunnilleen seuraavanlainen.

Mies: (viitaten poroihin): Very good
Minä: Yes
Mies: This is the statue of Runeberg
Minä: Yes it is
Mies: Do you know Runeberg?
Minä: Runeberg, yes I do
Mies (yllättyneen ilahtuneena): Where are you from?
Minä: I'm Finnish
Mies: Ai, näytät niin ulkomaalaiselta.









Juttelimme aiheesta Fazerin kahvilassa. Minä kiittelin vaimoani minun minun pukemisestani niin, että minua luullaan ulkomaalaisksi. Hän muistutti, että minulla on ulkomaalaisia geenejä. Ai niin, missähän hyväntekijäni kulkee. No ehkä pikemmin ulkomaalaisia soluja.

Fazer taitaa olla tunnelmaltaan mannermaisin kahvila Helsingissä. Mielestäni Bulevardin Ekberg, Pohjois-Espan Strindberg ja saman kadun Cafe Esplanade eivät yllä samaan ilmapiiriin. Kahdessa viimeisessä en tosin ole käynyt pitkään aikaan. Saan vain muistikuvan toisesta mieleeni. Olenkohan oikeasti käynyt molemmissa. Niillä oli jotakin kinaa nimistään silloin, kun ne muistuttivat toisiaan. Sitten toinen antoi periksi ja muuttui Strindbergiksi. En ole tainnut käydä paikassa ainakaan, kun se on kantanut tätä uutta nimeään. Mannermaisuusjärjestykseni taitaa olla hieman epäreilu.

Istuimme rauhassa. Nautimme kermakaakaosta, kofeiinittomasta cappuccinosta ja croissanteista. Kahvila oli täynnä tunnelmallista puheensorinaa. Juttelimme kuin nuoripari. Vaimoni näytti oikein viehättävältä.



Tänään ratkeaa

Minulla on tänään klo 12.30 kontrollitapaaminen, johon vaimoni tulee mukaan. Tänään selviää palaanko töihin vuodenvaihteen jälkeen. Minun on itse vaikea arvioida tilannetta. Fysiikkani toimii hyvin.

Olen tuntenut itseni väsyneeksi viime aikoina. Yksi syy siihen on, että olen saattanut treenata liian voimallisesti. Nilkkani kipeyden vuoksi en ole käynyt kävelylenkeillä. Olen polkenut kuntopyörää noin tunnin päivässä. Se on kunnon kannalta kävelyä tehokkaampaa, mutta on varmaan ollut liiallista. Vaimoni mainitsi harjoittelun määrästä ja pudotin eilen annoksen kolmeen varttiin.

Minulla on käynnissä jonkinlainen psyykkinen prosessi. Se saattaa oieta tammikuun alkupuoleen mennessä. Työ voisi piristääkin. Toivottavasti hajamielisyyteni tokenee.

Paluun kannalta ratkaisevaa on, mitä luuydinnäytteeni kertoo. Kuulen tänään, miten kävi. Jos minulle on ilmaantunut jäännöstautia, saattaa alkaa uusi sytostaattiohjelma.

Toivon että nilkkani tutkittaisiin tänään.


tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän lounas



Itsenäisyyspäivälounaamme oli katsaus menneisyyteen. Ensimmäiseltä uuniperunakierrokselta oli vielä keitettyjä pottuja kaapissa. Vielä riitti raclette-siivujakin.

Laitoin myös jäljelle jääneet kaksi raakamakkaraa mukaan.

Vaimo ehdotti mukaan pikkuporkkanoita. Jääkaapissa oli myös jäljellä natustelunauriita kahdesta ostoerästä. Vanhemmat olivat alkaneet itää. Söin yhden ja pilkoin loput uuniin pantavaksi.

Tuttua juttua. On vaikea mitoittaa uuniaika siten, että makkarat kypsyvät, mutta raclette ei lämpene liikaa. Olisi varmaan pitänyt ottaa perunat racleteineen pois ennen muita. Nyt eivät makkarat kuitenkaan kuumentuneet karrelle pinnasta.

Nauriit eivät olleet erityisen hyviä. Joku pala maistui happamelle. Olikohan siitä yksilötä, joka oli vihertynyt. Joku maistui. Jotkut olivat väljähtyneitä. Taitaa nauris sopia minun suuhuni parhaiten kypsentämättömänä.



Tänään on suuri juhlapäivä. Minä olen sitä sukupolvea, joka on syntynyt sodan varjoon. Vaikka viimeisen sodan päättymisestä oli syntyessäni kulunut yhdeksän vuotta, sodan kosketus oli läsnä. Siksi itsenäisyys mieltyy minulle selviämistaisteluna.

Ehkä kuva kuhmuisista nauriista sopii symbolisoimaan itsenäisyytemme ensimmäisten vuosikymmenten rosoisuutta. Viimeisen vuosikymmenet Suomi on kukoistanut, kun ajatellaan kokonaisuutta. Runebergin Maamme-lauluun kirjoittama ennuste on toteutunut. "Sun kukoistukses kuorestaan. Kerrankin puhkeaa."


Hyvä että suomalainen itsenäisyyspäiväperinne on juhlallinen. Menemme tänään Senaatintorille, jos sää sallii.

No, illan pukukavalkadi on erikoinen piirre traditiossamme.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kotikokkinoviisi harjoittelee


Sain vinkin Facebookin kautta (kiitos Kaisa), että raclette-perunoita voi myös tehdä edellistä yksinkertaisemmalla tavalla. Ryhdyin tänään toimeen.


Vinkkiviestissä todettiin, että pienet Rosamunda-perunat sopisivat parhaiten, mutta niitä ei Suomesta taida saada. Kokemus vahvisti vihjettä. Supermarket Hertassa oli tarjolla hyvin isoja Lopella kasvaneita punaperunoita ja pusseissa Pirkka Rosamundaa. Pienempiä ei ainakaan sattunut silmiini.


Vaimoni kehotti laittamaan suolaa. Ripottelin yrttimerisuolaa halkaistuani mukaan päässeet potaatit. Raclette-siivujemme määrä väheni neljällä kappaleella.


Laitoin perunoiden seuraksi uuniin kaksi raakagrilliwurstia.


Pohdimme kauanko perunoiden pitäisi olla uunissa. Arvelimme että tunti voisi olla sopiva aika.

Siirryin polkemaan kuntopyörää ja unohdin koko asian. Vaimoni muistutti noin tunnin päästä.

Perunat näyttivät kauniilta. Tuottivat esteettistä mielihyvää.

Valitettavasti peliaika oli ollut liian pitkä. Juustot olivat menneet koppuraiseksi. Makkaratkin olisi pitänyt ottaa aikaisemmin pois uunista. Toivottavasti työ tekijäänsä opettaa.

Rosamunda on jauhomainen peruna.







Joo, kyllä, minun pitää miettiä salaattipuoltakin.