Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 31. elokuuta 2017

Kuka voittaa?


Olen seurannut Maj Lind -pianokilpailuja. Alkueriä katsoin hyvin vähän. Välieristä seurasin lähes kaikki. Eilen tuli puolet finaalin toisen vaiheen konserteista. Kilpailu ratkeaa tänään. Viimeinen esitys on menossa.

Kilpailun taso on käsittämättömän korkea. Miten noin monet nuoret ihmiset voivat soittaa niin hyvin.

Oli yllättävää, että välierissä todella hyvin soittaneet Daria Parkhomenko ja Yedam Kim putosivat.

Hannu Alasaarela soitti viimeisenä numeronaan Prokofjevin toisen pianokonserton. Teos on hyvin kiinnostava. Se poikkeaa kovasti tyyliltään viidestä muusta. Se ei ole samalla tavoin "kaunis" kuin muut. Alasaarela soitti teoksen hyvin taitavasti ja oli selvästi omillaan Prokofjevin seurassa. Hän saattaa hyötyä poikkeavasta valinnastaan.
 
Uusiseelantilainen Jun Boyterey-Ishidohallitsi suvereenisti valitsemansa Brahmsin toisen pianokonserton. Minun korviini esitys kuulosti täydelliseltä.

Eteläkorealainen So Hyang In on minun suosikkini, mutta hän ei voita. Hän teki kuulemma virheitä. Minusta hän soitti Rahmaninovin kolmannen pianokonserton uskomattoman kuulaasti. Ihan kuin hän olisi saanut aina tiettyä kosketinta painamalla kauniimman äänen kuin muut. Hämmästelin hänen kykyään varioida volyymia.

Amerikkalaisen MacKenzie Melemedin soitto kuulosti välierissä välillä rymistelyltä. Hän kuulostaa olevan ennakkosuosikki. Hän soittaa oudon kärsivän näköisenä. Beethovenin kolmannen pianokonserton hän soitti erinomaisesti.

Eteläkorealainen Jiyoung Kim soitti Rahmaninovin toisen pianokonserton äärettömän antaumuksellisesti ja eläytyen.

Hyo-Eun Park siirtyy kohta Brahmsin toisen pianokonserton viimeiseen osaan. Hän on uskomattoman hyvä. Soittaa pienillä käsillään suvereenin napakasti.

Finalistit ovat venyneet uskomattomasti viimeisessä vaiheessa. Ehkä he osaavat jo rentoutua, kun tietävät olevansa kuuden parhaan joukossa.

Mietin, kuinka paljon soittajan eläytyminen vaikuttaa arvosteluun.

Miten näitä muka voi panna paremmuusjärjestykseen?

Tulokset kuullaan vielä tänä iltana.


Hauskannäköisiä härveleitä

Kävimme tänään kolmella kirpputorilla etsimässä lipastoa ovensuuhun. Ei löytynyt mieluisaa.

Yhdessä paikassa oli hauska kokoelma esihistoriallisia ja uudempia kuntoiluvälineitä. Ensimmäisen kuvan yläkulmassa on Bullworkereita, joita käytettiin ainakin 70-luvulla.




Mitähän tällä?


Eilen ei Kauppatorin surupaikalla ollut kuin hiekkaa. En keksi, miksi sitä on ripoteltu. Imeekö se steariinia? Vai onko paikka haluttu vielä merkitä hienovaraisesti?





keskiviikko 30. elokuuta 2017

Omatunto ja suhtautuminen pakolaisiin 2


Kenenkään ei pitäisi joutua pakenemaan kotoaan. Niin kuitenkin käy jatkuvasti. Maailma on epätäydellinen.

Täydellinen maailma on utopiaa, mutta parempaan pitää pyrkiä, jos pidämme toisiamme tasa-arvoisina.

Useimmat pakolaiset jäisivät varmaan kotiseudulleen, jos siellä olisi siedettävät olosuhteet. Ihmiset ovat kautta aikojen lähteneet etsimään parempaa elinympäristöä. On ollut jopa kansainvaelluksia. Jos näin ei olisi tapahtunut, maailma olisi toisenlainen.

Parasta olisi, jos ihmiskunta voisi yhdessä järjestää asiat niin, että kaikilla olisi hyvä olla kotiseudullaan. Tällaista tilannetta ei ole näköpiirissä.

Kansallisvaltio on idea, joka on aika tuore. Se nousi suosioon vasta 1800-luvulla. Valtiot kilpailevat keskenään ja valvovat hyvin tarkoin omia etujaan. America first oli presidentti Trumpin kampanjaslogan. Minusta kaikki valtiot toimivat tuon periaatteen mukaan. Kaikki pyrkivät nostamaan ensi sijaisesti oman maan kansalaisten elintasoa ja lisäämään valtaansa.

Hyvinvointivaltioissa tasataan tuloja tulonsiirroin. Kehitysapu on valtioiden keskinäistä tulonsiirtoa, jonka mittakaava on kuitenkin aika pieni.

Isänmaallisuutta pidetään hyveenä. Minäkin koen, että suomalaisuus on jotakin ainutlaatuista, ja haluan isänmaalleni hyvää.

Raamattu opettaa (Luuk 2:11); "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." Tämä kuulostaa siltä, että lähimmäisten välttämättömät pitää täyttää, jos itsellä on ylimääräistä. Myös kultainen sääntö viittaa tähän suuntaan. Jos minulla ei ole ruokaa, toki toivon, että sellainen, jolla on sitä yli oman tarpeen, antaa sitä minulle.

Tämä taipuu minusta huonosti tämän päivän vallitsevaan talousajatteluun. Kilpailullinen perusta kiteytyy lauseeseen "Keeping up with the Joneses." Meidän oletetaan ponnistelevan pitääksemme elintasomme naapurien tasolla. Ajatellaan, että yritysten vapaa kilpailu tuottaa parhaan taloudellisen lopputuloksen. Kiistatonta lieneekin, että kilpailu markkinoilla on nostanut valtavasti elintasoa eri maissa.

Meillä on tarpeita, jotka eivät ole välttämättömiä. Suomessa keskimääräinen elintaso ylittää varmasti välttämättömien tarpeiden tason. Pitäisikö meidän luovuttaa kaiken yli välttämättömien tarpeiden menevän köyhille maille? Menisikö talousjärjestelmämme epäkuntoon? Järki sanoo, että menisi.

Olisiko meidän velvollisuus avata Suomen rajat kaikille pakolaisille ja käyttää perustarpeiden tyydyttämisen yli menevät varat pakolaisten vastaanottamiseen ja heidän kotouttamiseen?

Raamatun opetus arvostaa myös järjen käyttöä. "Järjetön saa ilonsa hulluudesta, järkevä kulkee tiensä suoraan." (Sl 15:21) "Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu."
 (Sl 15:22) Filosofia perustuu käsittääkseni ennen kaikkea järkeen.

Onko meidän kuunneltava sydäntämme vai aivojamme?

tiistai 29. elokuuta 2017

Rikoin omaa sääntöäni

Päätin tänään rikkoa itselleni äskettäin laatimaani sääntöä. Olen päässyt vasta alkutaipaleelle Kadotetun puutarhan lukemisessa. Olen kuitenkin tehnyt varauksen eräästä tietokirjasta ja saanut ilmoituksen sen saapumisesta. Ajattelin ensin palauttaa romaanin ja keskittyä tutkimaan tietokirjaa. Helvi Hämäläisen teosta lainatessani sitä oli useita kappaleita hyllyssä.

Viilasin sääntöäni. Päätin, että lainassa voisi olla yhtäaikaa yksi proosa- ja yksi tietoteos. Katsotaan miten tämä sujuu. Jääkö toinen seisomaan pitkäksi aikaa.

Kävin tänään kirjastossa.



Kuvasin matkallani jälkiä surullisesta tapahtumasta talvisodan aikaan. Turun entisen pääpostin talon Eerikinkadun puoleisessa kivijalassa on pommien räjähdysten jälkiä. Paikalla kuoli 29 ihmistä 29. tammikuuta 1940 tapahtuneessa pommituksessa.





Tähän yhteyteen sopii muutama kuva muistovitriinistä, joka on Casagrandentalon takana kävelytunnelin oven pielessä. Paikalle putosi kaksi palopommia runsas viikko ennen Eerikinkadun tapahtumia.






Tässä viimeiset kuvani Kauppatorin muistoinstallaatiosta. Kukat ja kynttilät kai kerätään pois tänä iltana, ehkä on jo kerätty.








maanantai 28. elokuuta 2017

Hessupapalla on ongelma

Ongelma liittyy riippumiseen. Jokin asia voi riippua jostakin toisesta asiasta, mutta ei välttämättä kolmannesta.

Housut voivat riippua joko vyöstä tai henkseleistä tai sekä että. Muita konsteja en keksi. Ei niitä voi liimatakaan. Kun mies ikääntyy, häneltä ilmeisesti voivat jotkut vartalon muodot kadota. Tällöin housut voivat käydä riippumattomiksi. Tietysti ne roikkuvat vyössä, mutta kun se liukuu alaspäin. Tietää sen miten siinä käy.

Kun housut roikkuvat puolitangossa, seuraa toinen ongelma. Paita alkaa liputtaa. Kangas on kai kallista, kun sitä ei riitä paidanhelmoihin. Vanha keino tähän on laittaa helmat alushousuihin. On kuitenkin hieman kiusallista, jos housujen kaulus on kymmenen senttiä kalsarien uumaa alempana.

Kerran minulta putosi housut, kun naapurin rouva oli piipahtamassa eteisessämme. Jalassani oli kevyet kesäshortsit eikä ripustusjärjestelmiä ollut käytössä. Onneksi oli toinen kerros alla.

Henkselit olisivat hyvät, mutta kun ne säätää riittävän tiukoiksi, ne alkavat painaa olkapäitä. Vielä en ole kertaakaan kiristänyt niin paljon, etteivät jalat ulottuisi maahan.

Paidanhelmoihin voisi ommella tarroja ja vastakappaleet housuihin. Tästä olisi sekin etu, että housut olisivat hieman ahtaammat ja pysyisivät ehkä paremmin ylhäällä. Tarrat voisivat kuitenkin pistellä tai kutittaa. Raapiminen voisi herättää huomiota.

Saisikohan jostakin monihihnaiset olkaimet? Tukia voisi olla myös poikittain. Paino jakautuisi eri puolille ylävartaloa.

Paidassa voisi olla vähän navan alapuolella poikittainen vekki ja siinä ympäri vyötärön tiheästi verhonipsuja, joihin housut ripustettaisiin. Paino jakaantuisi tasaisesti, ja helmat pysyisivät housuissa. Voisi tosin pukiessa tulla henkseleitä ikävä.

Joku voisi suunnitella sellaisen pappa-bodyn, jossa yhdistyisivät kauluspaita ja alushousut. Ehkä sinne alas voisi panna ne nepparitkin, niin olisivat valmiina, kun tulee taas vaipat käyttöön.

Vyö ja olkaimet yhdessä on parempi kuin kumpikin yksin.

Kun vain löytäisin sen vyöni.








lauantai 26. elokuuta 2017

Koti on taas kodimpi


Olemme etsineet senkkiä tai vitriiniä keittiöömme saadaksemme lisää tilaa. Käytettynä ei netistä ole löytynyt sopivaa mieleistä. Uudet tuntuivat kovin hintavilta, kun sellaisia etsimme Raision kauppakeskittymästä. Jos kahden ja puolen tuhannen senkki on tehty lastulevystä tai sen tapaisesta ja aika vastaava löytyy Ikeasta alle kuudella sadalla, on ilmeistä, miten käy. Oli toki muitakin vaihtoehtoja, mutta Ikeasta lopulta askartelusarja haettiin.

Tänään meillä oli taas iso myllytys kotona, kun joukko läheisiämme kävi kasaamassa meille litteistä laatikoista ja nippeleistä senkin, kokoamassa sänkymme makuuhuoneeseen, jossa lattia on saatu valmiiksi, ja tekemässä muitakin hommia.

Lämpimät kiitokset teille rakkaat!







Saimme myös aiemmin varatun käytetyn pöydän keittiöömme


Kirjoitan taas maanantaina jutun tänne.

perjantai 25. elokuuta 2017

Omatunto ja suhtautuminen pakolaisiin 1

Esitän nyt asian, joka on meidän kaikkien edessä, mutta jota emme tule ajatelleeksi tai emme halua ajatella. Poikkeuksia toki on.

Mielestäni kyseessä on ristiriita, joka suorastaan huutaa äänettömästi huomiota itselleen. Dilemma liittyy uskontoon, etiikkaan, filosofiaan, pakolaisiin ja meihin.

Miksi niin moni hädässä oleva jää ilman apua, vaikka maailmassa on varmasti voimavaroja tehdä nykyistä enemmän heidän hyväkseen?

Kultainen sääntö on periaate, joka esiintyy useimmissa maailman uskonnoissa. Kristinuskossa se kiteytyy Jeesuksen sanoihin vuorisaarnassaan (Matt. 7:12): "Kaikki, minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille."

Johannes Kastaja opetti: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." (Luuk. 3:11) Jeesus menee vielä pidemmälle sanoessaan: "... ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin ..." (Matt. 5:40).

Islamissa kultainen sääntö tulee esiin profeetta Muhammadin kehotuksessa: "Kukaan teistä ei ole uskovainen, ennen kuin hän haluaa veljelleen samaa kuin itselleen!"

Wikipedia määrittelee ajatuksen näin: "Kultainen sääntö on arjessa toteutettava periaate, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleenkään tehtävän."

Tämä sääntö on muodossa tai toisessa varmaan maailman tunnetuin omantunnon ja moraalisen käyttäytymisen ohje. Siinä täytyy olla jotakin universaalia. Miksi yleisen periaatteen ja käytännön välillä on niin suuri aukko?

Olen huomannut herättäneeni nukkuvan karhun. Ajattelin tehdä aiheesta yhden artikkelin, mutta asia onkin niin iso, että on parempi pureksia peruna kerrallaan.


Muutin otsikon muodosta "Omatunto ja pakolaispolitiikka" muotoon "Omatunto ja suhtautuminen pakolaisiin", koska näin se kattaa selvemmin myös yksilön näkökulman. 








torstai 24. elokuuta 2017

Salaperäinen kappeli



Kirjaston lähellä oleva punainen vanha rakennus on nimeltään Casagrandentalo.

Casagrandet ovat Turussa tunnettu suku, joka on vaikuttanut Suomessa 1900-luvun alusta ja jonka juuret ovat Italiassa.

Kun pyöritimme vaimoni kanssa 90-luvulla omaa pientä yritystämme, Casagranden leluliike otti maahantuomiamme tuotteita myyntiin.

Löysin Casagrandentalon oikealta puolelta reitin sisäpihalle ja sieltä sisäkäytävään, jossa olevan lasiseinäisen portaikkoaulan sisällä olevassa infojulisteessa oli maininta Pyhän Hengen Kappelista. Aulan ovi oli lukossa. Joku muukin tuli etsimään tietä kappeliin.

Kysyin eräältä, joka oli menossa portaikkoon, josko hän tietäisi asiasta. Hän kehotti menemään Divaaniin tapaamaan nimellä mainitsemaansa Casagrandea ja kysymään asiasta. Divaani on Casagrandentalossa. Ehkä toisella kertaa.

Väitöskirjatutkija Miika Norro (Aarreaitta) kertoo kappelista näin: "Turussa muu­tama metri maan alle tar­koit­taa harp­pausta 500 vuotta taak­se­päin. Niin myös Pyhän Hen­gen kap­pe­lissa. Kap­peli on raken­nettu Pyhän Hen­gen kir­kon rau­nioi­hin, jotka kai­vet­tiin osit­tain esille 1980-​luvulla kort­te­lin uudis­ra­ken­nus­hank­keen yhtey­dessä. Pai­kalla on mah­dol­li­sesti sijain­nut Pyhän Hen­gen Hos­pi­taa­lin yllä­pi­tämä Pyhän Hen­gen talo jo 1390-​luvulta läh­tien." 

Hospitaalissa on aikoinaan levitetty sanaa ja autettu vähäosaisia.

Juhana III:n pysti selittyy sillä, että hänen päätöksestään paikalle alettiin rakentaa 1500-luvun lopulla Pyhän Hengen kirkkoa. Se ei kuitenkaan valmistunut koskaan,  tulipalokin sattui, loput purettiin 1600-luvulla.

Kirkon rauniot ja talon jäännökset löydettiin 1980-luvulla.

Paikkaan on rakennettu kuvista päätellen hieno Pyhän Hengen Kappeli. En tiedä, kuinka paljon vanhojen rakennusten jäännöksiä on jätetty näkyviin.

Miika Norro kertoo artikkelisaan, että kappelin avaimia voi pyytää samassa kompleksissa olevasta Panini-nimisestä ravintolasta.

Saako kappelissa käydä kuka vain? Pitääkö lupaa hakea jostakin? Pidetäänkö siellä uskonnollisia tilaisuuksia? Täytyy selvittää. Norrin mukaan kappeli on ekumeeninen.



Kävin torilla tänään. Muistoinstallaatio ei ollut kasvanut enää ja se näytti jo aika lakastuneelta. Monet auringonkukkavaaseista olivat kaatuneet. Nostin joitakin pystyyn. Paikalla oli jonkin verran väkeä.



keskiviikko 23. elokuuta 2017

Turun vanhaa ja uutta historiaa



Ystävämme kertoi tänään, että lähellä kirjastoa on jokin kappeli, joka liittyy Casagrandeen, ja jonka ymmärsin olevan maan pinnan alapuolella. Kävin tänään kirjastossa, ja samalla ottamassa selvää asiasta.

Tässä kuvakertomusta matkastani. Kerron myöhemmin lisää.























Kauppatorin muistopaikalla käydään yhä. Henkistä tukeakin on vielä saatavilla.



Tuntui kuin auringonkukkia olisi tullut lisää. Voi olla, että niitä on vain sijoiteltu uudestaan. On kiinnostavaa seurata, miten tämä muistoilmiö kehittyy.

Ovatko auringokukat installaation uusin kehitysvaihe?



Tänään huomasin, että auringonkukat ovat ruukuissa.


Vanhemmat kukat alkavat lakastua.




Tuuli riepottelee ruukkukukkia.


Reunamille on tullut tuoreita kukkia.



Onko sattumaa, että lähistöllä olevan koru- ja kelloliikkeen ikkunoissa on auringonkukkasomistus.  Ovat tosin varmaan muovisia.

Liike saattaa haluta näin osoittaa sympatiaa uhreille. Saapa nähdä, ottavatko muut liikkeet mallia.