Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 31. joulukuuta 2018

Mitä on aika?

Elämme vuoden 2018 viimeistä päivää. Maapallo on taas kerran kiertänyt auringon ja 365 kertaa itsensä ympäri. Jos näin ei kävisi, meillä pitäisi olla jokin muu tapa laskea aikaa.

En tiedä olisiko elämä mahdollista siten, että vuorokauden ja vuodenaika eivät vaihtuisi ollenkaan. Jos olisi, niissä olosuhteissa pitäisi vain keksiä jokin sykli, jolla ilmaista ajan kuluminen.

Tuo sykli voisi olla mikä tahansa, kunhan se on käyttökelpoinen, vähän kuin metri, joka on alunperin pohjoisnavan ja päiväntasaajan välisen etäisyyden kymmenesmiljoonasosa. Sykli voisi olla vaikkapa aika, joka kuluu kilon painoisen kultaesineen putoamiseen metsin korkeudelta maahan. Annetaan sille nimi "hetkiö". Tuhat hetkiötä olisi kilohetkiö. Pidempiä aikoja voitaisiin ilmaista mega-, giga- ja terahetkiöinä. Toimisivat kätevästi kymmenjärjestelmässä.

Jos elän tasan 75-vuotiaaksi, olen elämäni lopussa kiertänyt auringon 75 kertaa. Hetkiöjärjestelmässä iällä ei olisi mitään tekemistä maapallon liikkeiden kanssa ellei sitten mittayksikön kytkeytymistä gravitaatioon pidetä sellaisena.

Joku ihminen voisi olla kuollessaan esimerkiksi 3,15 gigahetkiön ikäinen.

Uuttavuotta ei olisi. Raketteja voitaisiin ampua vaikkapa sadan megahetkiön välein.

Jos luovumme ajan laskemisen perustumista maapallon liikkeisiin, joudumme miettimään ajan olemusta. Mitä aika on?

Termodynamiikan toisen pääsäännön (entropian kasvu) olemus voidaan kuvata esimerkiksi toteamalla, että kaikki ajautuu järjestyksestä kaaokseen. Minunkin soluni ajautuvat lopulta sellaiseen kaaokseen, että elimistöni lakkaa toimimasta. Tulee noutaja. Kumpikin syöpäni kiihdyttivät tällaista prosessia, mutta lääkärit onnistuivat puuttumaan asiaan. Kyse oli kuitenkin lopun siirtymisestä, ei entropian hävittämisestä. Lääkärit pelasivat minulle lisää elinaikaa.

Onko aika siis vain entropian kasvun mittaamista? Kaaos ei ymmärtääkseni lisäänny vain lineaarisesti. Hyppäykset ovat mahdollisia. Leukemianikin oli hyppäys, mutta siihen puututtiin.

Voiko epäjärjestyksen lisääntymistä kutsua etenemiseksi? Kysehän on tuhoutumisesta. Kun leukemiani nopeutti hetkellisesti tuhoutumistani, aika ei kuitenkaan kiihtynyt. Ajan täytyy siten olla jotakin muuta kuin tuhoutumista.

Kun järjestelmä syntyy, se alkaa edetä tuhoaan kohden. Kun tuho koittaa, palataanko alkupisteeseen? Tuskin, koska saman prosessin pitäisi alkaa uudestaan. Klooniani ei kannata odottaa.

En tainnut onnistua ratkaisemaan ajan olemusta tämän vuoden loppuun mennessä.

Onnellista uutta vuotta kaikille! 


Kirjoitan taas keskiviikkona. 











perjantai 28. joulukuuta 2018

Väinö Aaltosen museon Sisällissota


Kävin eilen Väinö Aaltosen museossa katsomassa esillä olevaa Sisällissota-näyttelyä. Suomalaiset taistelivat keskenään ja vähän muitakin vastaan noin sata vuotta sitten. Näyttelyesitteen mukaan maailmassa on tuon jälkeen ollut noin viisikymmentä sisällissodan kaltaista kriisiä.

Esillä on teemaan liittyviä teoksia suomalaisilta ja ulkomaisilta taiteilijoita.

Aihe on hyvin haastava. Kuinka onnistua sanomaan teemasta jotakin uutta ja miten välttää kliseet?
Mielestäni näyttely onnistuu vastaamaan näihin haasteisiin vain osittain.

Francis Alÿsin teoksessa esitetään kaksi videota (Sometimes Doing is Undoing and Sometimes Undoing is Doing) rinnakkain. Kummassakin Afganistanissa taisteleva sotilas purkaa ja kokoaa asettaan. He edustavat taistelun eri osapuolia, ovat siis vihollisia. Teos tuntuu alleviivaavan sitä, että samanlaiset ihmiset tekevät samoja asioita rintamalinjan kummallakin puolella. Tämä ei ole uutta, mutta kai asiasta on hyvä muistuttaa. 

Kaisaleena Halisen Pro et Contra -teos on rivi kommandopipoilla naamioituja päitä. Kyllä, nykykriisit ovat sotkuisia. Kuka on ketäkin vastaan? Taiteilijan Liputuspäivä-teoksessa pienehköissä tangoissa seinällä roikkuu tukkaa. Voittajia juhlitaan, mutta häviäjät unohdetaan. 

Hodhayfa Salih on erittäin taitava piirtäjä. Täällä näet hänen tässä näyttelyssä esillä olevaa grafiikkaansa. Teokset ovat naturalistisesti kuvattuja sodan tuhoja. Ne tuovat mieleen uutiskuvia, joita näemme mediassa. Teokset kiinnittävät aluksi huomion tekijän taitavuuteen. Sitten katsojasta tuntuu, että näitähän on nähty. Teosten merkitys avautuu, kun selviää, että taiteilija on syntynyt Bagdadissa ja paennut kotimaansa levottomuutta. Hän siirtyi ensin Ukrainaan, jossa hänen taidettaan kuitenkin tulkittiin paikalliseen selkkaukseen liittyväksi, ja hän päätyi lopulta Suomeen.

Salihilta on esillä myös suuri panoraamamaalaus, josta ilmenee sodan kauhea teatterimaisuus. Teos esittelee kaupunkisotaa kuten Guernica, mutta naturalistisemmin. Nuo tuolla ovat osallisia. Joissakin kohdin teosta on teksti "live". Suurelle osalle näkijöistä kyseessä on breaking news. Me näemme median välityksellä, mutta emme koe. 

Irakilaissyntyiseltä Adel Abibiniltä on näyttelyssä kolmelle seinälle heijastettu videoanimaatio Their Dreams. Täällä näet osia teoksesta. Käsiala on tarkoituksellisen lapsenomainen. Teos tekee näkyväksi miten sodan kauhut syöpyvät asenteiksi lapsiin. Teos perustuu eri konfliktialueilta kotoisin olevien lasten haastatteluihin. 

Olen ihmetellyt ohi ajaessani museon edessä olevaa rekan peräkärryä, jolla on rakennusjätettä. Eilen selvisi, että se on Anssi Pulkkisen teos Street View (Reassembled). Näet teoksen täällä. Teos koostuu Syyriasta tuoduista rauniotalon kappaleista ja puoliperävaunusta. Osa Syyrian sodan materiaalisista tuhoista on siis täällä keskuudessamme konkretisoimassa sitä, miten sota vaikuttaa ihmisiin. 

Näyttely näyttää siltä, miltä tämän aiheisen näyttelyn odottaa näyttävän. Ongelma on siinä, että media on turruttanut meidät tällaiseen kuvastoon. Olemme tottuneet ulkoistamaan itsemme tuosta todellisuudesta. Tarkastelemme aihetta älyllisyyden suojasta. Tiedämme, että emme ole tuolla. 

Kaipaisin tunteiden yhteyttä noihin kauhuihin. Vasta se muuttaisi jään tuleksi ja saisi minut todella ymmärtämään velvollisuuteni sodan uhreja kohtaan. Voi olla, että siihen tarvittaisiin henkilökohtaisia kohtaamisia teosten näkemisen sijaan. Minulla on yhteys Suomen viimeisiin sotiin vanhempieni ja muun sukuni kokemusten kautta, mutta en ole itse ollut läsnä. Sotaa ei tunne ellei itse ole ollut tavalla tai toisella mukana. Olen etuoikeutettu olemaan ulkopuolinen, vaikka vaistoan sotien läheisyyden nahoissani. 

Tähän näyttelyyn tuo syvyyttä se, että osalla taiteilijoista on henkilökohtainen yhteys aikamme sotiin.  

Muut näyttelyn taiteilijat ovat Candide Breitz, Ismo Kajander, Harro Koskinen, Heikki Marila, Paavo Räbinä, ja Juha Welling. 

Kannattaa käydä.  


torstai 27. joulukuuta 2018

Kinkkufarssi


Tutkailimme kinkkuja pariin otteeseen ennen joulua Lidlissä. Ensimmäisellä kerralla asia ei tuntunut vielä ajankohtaiselta. Huomasin silloin, että tarjolla on myös parmankinkkuja, kunnon mötkäleitä, toistakiloisia. Tavallinen kinkku ei maistu juuri miltään ilman sinappia. Parmankinkku maistuu hyvin suolaiselta ja on hyvin kiinteää koostumukseltaan. Mieleni teki kovasti ostaa sellainen. En raskinut.

Seuraavalla kerralla kinkun hankinta oli jo ajankohtaista. Hain altaasta kaksi pienehköä ja näytin vaimolle. Hän empi, koska ei itse erityisemmin välitä ja meitä on vain kaksi. Valinta tapahtui nopeasti ja harkitsemattomasti. Kärryyn päätyi näistä pienistä isompi, yli kolmekiloinen. Mielessäni oli kai ajatus kinkun syömisestä aina nälän yllättäessä joulusta uuteenvuoteen. Mahdolliset vieraatkin kai  väikkyivät takaraivossani.

Ostin myös parmankinkun. Kun kerran mieli tekee, miksen sallisi sitä jouluna itselleni.

Parmankinkku on kulunut hyvää vauhtia. Paksut siivut maistuvat minulle. Vaimoni kertoi italialaisten leikkaavan kinkusta ohuita siivuja. Onneksi italialaisten käytännöt eivät sido minua täällä kaukana pohjoisessa.

Varsinainen kinkku kypsytettiin uunissa aaton vastaisena yönä. Se jäi kuitenkin oudon vaaleaksi. Kaverit ja sukulaiset neuvoivat vaimoa, ettei kinkkua voi syödä eikä paistaa lisää. Minua kauhistutti ajatus tuollaisen ruokamäärän heittämisestä roskiin. Vaimo maalaili mielikuvia kaikenlaisista vatsamöröistä.

Saimme pienen joulukänän aikaiseksi, mutta sovussa olemme taas.

Minusta kinkku oli väristään huolimatta mureaa ja kelvollista. Ravintoloissakin pihvin voi tilata raakana, puoliraakana tai kypsänä. En saanut vatsavaivoja.

Sen verran olen tullut vaimoani vastaan, että olen viime kerroilla varmistanut kinkkusiivujen kypsyyden paistinpannulla ennen syömistä. Vaimokin on syönyt näin taattuja siivuja.

Meillä on vielä aikamoinen jööti kinkkua parvekkeella. Olisi pitänyt kuunnella vaimoa. Nyt joudun syömään kinkkua työkseni, jotta saamme molemmat hävitetyksi  tammikuun kolmanteen mennessä. Silloin lähdemme Ranskaan.

Kinkku näyttää muuten sisältä kypsemmältä, kun sitä on ahmittu aimo annos.

Emme ole vaimoni kanssa kai vieläkään kunnolla sisäistäneet, että lapsemme ovat lähteneet aikoja sitten maailmalle. Ostoskärrymme oli kuormitettu kuin olisimme varautuneet pitkään kriisiaikaan. Oliko järkeä ostaa vierasvaraa välipäiviksikin, kun kaupat ovat taas auki?

Parvekkeemme on palvellut jääkaapin jatkona. En hoksannut joulupyhinä hakea sillejä ja kalafileitä pikaeineilleni.

Tolkutonta on, mutta hyvin on varauduttu. Mistä saisimme syöjiä?


maanantai 24. joulukuuta 2018

Rauhaisaa joulua!



Levollista ja tunnelmallista joulua kaikille!

Blogi herää joululevolta torstaina.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Kinkkukiusaus edessä

Elimistölläni on ominaisuus, jonka täytyy olla perinnöllinen. Se on auttanut menneitä sukupolvia selviämään hengissä sukukypsyyteen. Hyvinä aikoina on voitu kerätä polttoainetta vartaloon ergonomisesti edullisiin paikkoihin. Nämä varannot ovat auttaneet eteenpäin huonojen aikojen koittaessa.

Näinä yltäkylläisinä aikoina kyseinen ominaisuus on haitta. En kuulu kaikkein tuhdeimpien palleroisten joukkoon, mutta painoni on ollut merkittävän ylipainon lukemissa.

Olen käyttänyt nelisen kuukautta Kiloklubia ja saanut painoni hivutetuksi hieman alaspäin. Viimeisin mittaustulos osoittaa ylipainoa mutta ei enää merkittävää sellaista. Painoni keikkuu nyt siinä rajamailla.

Olen käyttänyt Kiloklubia ennenkin. Monta vuotta sitten sain painoni laskemaan noin 20 kiloa, tosin en pysyvästi. Hyvästeltyäni ohjelman painoni nousi pikkuhiljaa takaisin tuttuihin lukemiin.

Painoni on laskenut tänä syksynä hieman alle kilon kuukaudessa. Se on varmaan oikein sopiva tahti. Syömisten raportoinnissa on oma vaivansa, mutta se kannattaa. Olen onnistunut murkinoimaan aika useina päivinä neljä vihreää palluraa, mikä merkitsee terveellistä ruokavaliota. Kiloklubi kannustaa myös liikkumaan. Arvonsa näilläkin.

Nykyään väitetään, että elimistö jotenkin tottuu ylipainoon ja pyrkii painon pudottua entisiin lukemiin.

Kiloklubin voi säätää pitämään yllä olemassa olevaa painoa. Näin voin aikanaan yrittää välttää katoamisen savuna ilmaan tai jojoilun entisiin lukemiin.

Stressi saattaa romuttaa hyvät ruokailutottumukset. Jos eläkeläisenä stressaan itseni takaisin paksuksi, se on oma syyni.

Toivottavasti joulunaika ei vie minua takaisin lähtöpisteeseen.




torstai 20. joulukuuta 2018

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Mieshän nuortuu entisestään, sanoi lääkäri


Siirteen saamisesta on kulunut kaksi ja puoli vuotta. Kävimme vaimoni kanssa tänään lääkärin juttusilla ja sitten söimme lounaan sairaalan ravintolassa lukuisten valkotakkien piirittäminä.

En ole juurikaan hermoillut tätä tarkistusta, koska olen voinut oikein hyvin.

Otsikossa kerrottu hematologin alkukommentti kertoo kaiken. Hyvin menee.

Tapaaminen oli lyhyehkö ja rutiininomainen. Veriarvot ovat kunnossa. Ihoa ei edes tarkistettu. Seuraava verikoe otetaan kevättalvella. Olemme tuolloin Ranskassa, mutta viivästyminen ei haittaa. Viimeisen vauvarokotteenkin saaminen viivästyy samasta syystä, mutta silläkään ei ole väliä. Hienoa, että olen päässyt syrjäsilmällä seurattavien joukkoon.

Tämä syksy on ollut hämmästyttävä. Kesällä luulin, että jään puolivoimaiseksi. Syksyn mittaan olen huomannut jaksavani yhtä ja toista. Uusi horisontti elämään aukeaa edessä. Toki eilisen ja toissapäivän kaltainen ralli väsyttää, mutta aika nopeasti tunnun palautuvan.

Täältä tullaan elämä!


tiistai 18. joulukuuta 2018

"Legendaarisessa" Park Hotellissa


Olimme viime- ja edellisyönä majoittuneinaPark Hotellissa, joka on pittoreskin puutaloalueen (Puu-Käpylä) reunalla Käpylässä. Hotelli on kärsinyt konkurssin viime vuonna, mutta toiminta on saatu jatkumaan. Tämän pienehkön majoituslaitoksen nimi on nyt Finlandia Park Hotel.

Hotellin maine johtunee siitä, että paikassa kuvattiin tv-sarjaa "Hyvät herrat" 90-luvulla. Sarjassa käsiteltiin politiikan ja liike-elämän keskinäisiä kytköksiä. Olen ollut tietoinen, että jokin tällainen sarja on ollut olemassa. Se oli minulle uutta, että ohjelmiin on otettu mukaan huippupoliitikkoja. Faktaa ja fiktiota on ilmeisesti yhdistetty. Faktamaailmaa ovat olleet edustamassa muun muassa Tarja Halonen, Satu Hassi, Ilkka Kanerva,  Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Elisabeth Rehn, Matti Vanhanen, Johannes Virolainen ja Ben Zyskowicz.

Käpylään rakennettiin Koskelantien pohjoispuolelle Olympiakylä Suomeen suunniteltujen kisojen urheilijoiden majapaikaksi. Talvisota siirsi olympialaisia ja rakennuksiin asettui vakituisia asukkaita. Kisat toteutuivat vuonna 1952. Koskelantien eteläpuolelle rakennettiin niitä varten Kisakylä, koska Olympiakylän asunnot olivat jo käytössä.

Park Hotellin käyttämä kiinteistö rakennettiin hotelliksi mainittuja olympialaisia varten ja se valmistui vuonna 1949.

Park Hotellin lähettyvillä on Taivaskallio, joka on kantakaupungin korkein paikka. Siellä on yhä pari kolme sodanaikaisia ilmatorjuntatykkiä muistuttamassa menneistä ajoista. Olen käynyt niitä katsomassa.

Käpylässä on Mäkelänkadun varressa Aarne Ruusuvuoren suunnittelema Paragonin tyylikäs toimitalorakennus, jossa toimii nykyään Helsingin luonnontiedelukio. Olin Paragonin palveluksessa  kyseisessä rakennuksessa vuodesta 1978 vuoteen 1980.

Luonnotiedelukion pohjoispuolella luikertelee Yrjö Lindegrenin suunnittelema Käärmetalo. Kivenheiton päässä eteläpuolella oli aikoinaan Käpylän ravirata, joka jäi pois käytöstä vuonna 1977. Nykyään ravikansa kokoontuu Helsingin seudulla Espoon Vermossa.

Käpylässä oli ennen oma rautatieasema. Puurakennusta ei enää ole, mutta paikalla toimii nyt seisake.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Oodissa


Olemme vaimoni kanssa Helsingissä pari päivää asiointi- ja vierailumatkalla. Ensimmäinen yö on takana ja toinen edessä.

Kävimme tänään tutustumassa Oodiin. Olimme vaikuttuneita, vaikka näimmekin vain ensimmäisen ja kolmannen kerroksen. Toinen on suljettu, koska siellä tehdään asennustöitä.

Vaimoni mielestä voisimme pysäköidä auton johonkin Oodin lähettyville. Minä en uskonut sen onnistuvan vaan ajattelin, että joudun viemään ajoneuvomme Engelin parkkihalliin. Olin väärässä. Saimme auton aivan kirjaston viereen Töölönlahdenkadulle.

Kirjaston paikka on minusta tuntunut oudolta. Se on aivan Sanomatalon vieressä kulmittain. Nyt se tuntuu hyvältä. Se on hyvin lähellä rautatieasemaa ja Engelinaukiota, aivan kaupungin ytimessä siis ja hyvin saatavilla. Vaikka rakennuksen itäpuoli soittaa kakkosviulua läntiseen verrattuna, se jotenkin herättää Töölönlahdenkadun henkiin. Hieman pohjoisempana olevien aika uusien liiketalojen arkkitehtuuri virittyy, kun niitä katsotaan Oodin viereltä.

Oodista avautuu avara näkymä kansalaistorin sekä Eduskunta- ja musiikkitalojen suuntaan. Finlandiatalokaan ei ole kaukana ja Oopperatalo on siitä hieman pohjoiseen.

Oodin ensimmäinen kerros on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen, mutta toiminnoiltaan rutiininomainen. Siellä on laaja aula, jossa on infopiste ja ravintola. Se on myös kirjojen lainaus ja palautuspaikka. Emme tulleet käyneeksi ensimmäisen kerroksen pohjoispäässä.

Kolmas kerros on häkellyttävä tila. Se nousee ylöspäin kummassakin päässä kuin keskiaikainen laiva.  Lähes koko tila on avoin. Katse kantaa päästä päähän.  Tämä ei ole kirjasto, vaikka lukemistakin on tarjolla. Tämä on kaupunkilaisten olohuone. Tila on suunniteltu selvästi oleskeluun ja seurusteluun. Ihmiset istuskelevat kuin niityllä, kuka portailla, kuka lattialla ja kuka ties missä. Opiskelijat olivat uppoutuneet läppäreihinsä. Jotkut tekivät varmaan töitä. Nojatuolejakin on käytettävissä.

Ihmisiä oli runsaasti paikalla. Jotkut näyttivät tulleen tapaamaan toisiaan.

Oodin suunnittelijat ovat selvästi keksineet jotakin uutta ja toimivaa. Turun pääkirjan laajennus on otettu käyttöön vuonna 2007. Se on hieno, mutta se on kirjasto. Oodi on jotakin vielä enemmän.

Julkaisen myöhemmin Oodissa ottamiani kuvia.




perjantai 14. joulukuuta 2018

Pappa nuorisojoukon jatkona


Taideakatemian akvarellikurssi loppu tänään. Jaksoin ihmeen hyvin. Ensimmäisen päivän jälkeen olin hyvin väsynyt, mutta sitten aloin pärjätä paremmin. Tällainen tahti viikosta toiseen tosin olisi luultavasti liikaa voimilleni.

Olen ollut poikkeuksellinen toimija koululla. Akatemian opiskelijat ovat nuoria. En muista nähneeni yhtään keski-ikäistäkään opiskelijaa. Ikänsä puolesta voisivat olla melkein lapsenlapsiani. Olen luultavasti kaikkia opettajiakin vanhempi.

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat järjestivät eilen koko kuvataideporukalle glögitarjoilun. Purtavana oli ohessa pieniä joulusyötäviä. Yksi opettajista kertoi väelle muutamien koulun opiskelijoiden saavutuksista.

Joulupukkikin vieraili. Hän oli yksi opiskelija, joka oli väsännyt itselleen paperista naamarintapaisen.  Jutteli mitä sylki suuhun toi.

Tunsin itseni poikkeusyksilöksi. En kuulu päiväopiskelijoihin enkä henkilökuntaan. Viime vuoden syksynä oli yhdessä ryhmässä toinenkin avoimen opiskelija. Muita ne muista tavanneeni.

Olen ruokaillut tällä viikolla kolme kertaa koulun ruokalassa Ravintola Muusassa, joka on toiminut tästä syksystä alkaen kasvisravintolana. Suurin osa opiskelijoista kuuluu olevan kasvissyöjiä, joten muutos ei ole ollut kovin suuri. Aika hämmästyttävää, mutta hyvä hyvä!

Minä vanha lihansyöjä olen oppinut tällä viikolla, että kasvisruokaakin syömällä tulee kylläiseksi pitkäksi aikaa.




torstai 13. joulukuuta 2018

Terroristi hiiviskelee lähettyvillä?

Terroritekoja tapahtuu jossakin muualla, kaukana meistä, eikö vain?

Terrori-iskun uhriksi joutuminen on hyvin epätodennäköistä. Näissä julmissa tapahtumissa kuolleet ja loukkaantuneet ovat kuitenkin oikeita ihmisiä, joille meidän laillamme uhriksi joutuminen on ollut hyvin epätodennäköistä.

En erityisemmin pelkää terroriteon uhriksi joutumista, mutta olen tullut ajatelleeksi, että kolme suurta julkisuutta saanutta iskua on tapahtunut vaimolleni ja minulle hyvin tutussa ympäristössä.

Nizza ja Strasbourg ovat tulleet meille matkoillamme hyvin tutuiksi. Olemme olleet vaimoni kanssa Nizzassa kahteen otteeseen aivan keskustassa. Vaimoni on vieraillut kyseisessä kaupungissa muulloinkin. Nizzan keskusta on merenrannalla, jota reunusta kilometrien pituinen Promenade des Anglais. Meillekin hyvin tuttu paikka. Ranskan kansallispäivänä 14. heinäkuuta Mohammed Beuhlel ajoi kuorma-autolla ilotulitusta seuraamaan tulleeseen väkijoukkoon, minkä seurauksena 85 ihmistä kuoli ja 202 loukkaantui.

Muutimme viime vuoden kesällä Turkuun. Hieman muuttomme jälkeen Abderrahman Bouanana riehui keittiöveitsen kanssa Turun torilla ja sen lähettyvillä, minkä seurauksena kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui. Asumme muutaman korttelin päässä torista. Lähdimme tapahtuman aikoihin autolla Raisioon huonekaluja etsimään. Vaimoni ihmetteli miksi liikkeellä oli lukuisia hälytysajoneuvoja. Meillä oli Raision vaihtoehtona ollut mennä torin reunalla oleviin liikkeisiin. Raisiossa saimme alustavia tietoja tapahtumista, kun lapsemme alkoivat varmistaa, että olemme turvassa ja kauppakeskuksessa kuulutettiin asiasta.

Nyt sitten Strasbourgin ampumistapaus. Tähän mennessä kuolonuhreja on kolme. Näiden lisäksi on loukkaantunut 13 henkilöä, joista yksi on aivokuollut.

Olemme viettäneet kahteen otteeseen pidempään Strasbourgissa ja käyneet kaupungissa pari muutakin kertaa. Asuimme ensimmäisellä pitkähköllä vierailulla kaupungin keskustassa. Toissapäiväiset ampumiset tapahtuivat lyhyen kävelymatkan päässä tuolloisesta asunnostamme. Hyvin tuttuja paikkoja.

Näistä voi päätellä, että terrorismi ei ole jossakin toisaalla. Se on keskuudessamme.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Uni-ikkuna löytyy


Unikoulu päättyi tänään. Kurssi on ollut hämmästyttävän hyvä. Olen saavuttanut sellaisen tunteen, että voin hallita nukkumistani. Käytän vielä unilääkettä, mutta tunnen, että olen matkalla niistä irti. Vähennysohjelman mukaan voisin jo pudottaa annoksen puolesta pilleristä varttiin. En halua kuitenkaan tehdä sitä nyt, kun olen akvarellikurssilla. Askel kannattaa sijoittaa rauhallisempaan vaiheeseen.

Huomasin eilisiltana, että minua alkoi väsyttää vähän ennen puolta kahtatoista, juuri ennen vakiintunutta nukkumaanmenoaikaani. Samantapaisia viitteitä olen huomannut aikaisemminkin.

 Ilta-askareeni venyivät hieman. Väsymykseni vahvistui. Enkö jo pääse levolle?

Uni tuli taas hyvin.

Kysyin tänään uniohjaajalta, kannattaisiko minun pidentää yöuntani, koska tarvitsen aamupäivisin rilliunia. Hänen mukaan voisin nukkua aamuisin pidempään. Jos säätäisin uniajakseni jakson 23.30 - 7.15, saisin yöunta varmaan ainakin 7,5 tuntia. Toisaalta tämä voisi olla turhaa, koska aamutokkura voi johtua unilääkkeestä.

Tämä on jo hienosäätöä. Ehkä kannattaa odottaa, kunnes pillerikierre on takana. Pitää harkita.

Uni-ikkuna taitaa löytyä.

tiistai 11. joulukuuta 2018

Harvinaista herkkua

Olen kokopäivätyössä - neljä päivää, tästä päivästä perjantaihin. Työpäivät kestävät periaatteessa yhdeksästä kuuteentoista, mutta joustavat.

Olen Taideakatemiassa akvarellikurssilla. Ensimmäinen päivä on takana, ja olen hyvin väsynyt. Tahti on liikaa voimilleni, mutta aion sinnitellä. Eihän tämä kauaa kestä.

Akvarellikurssi kuuluu Maalaus II -nimiseen kokonaisuuteen, jossa tutustutaan erilaisiin maalausmenetelmiin. Minun osaltani kokonaisuus jää tämänviikkoiseen, koska jatko-osat toteutetaan  ollessani Ranskassa. Toivottavasti saan joskus mahdollisuuden osallistua muihinkin osiin.

Vesivärimaalaukseen on hankala saada koulutusta, koska taidekouluissa keskitytään muihin menetelmiin. Akvarellistit joutuvat hankkimaan erityisosaamisensa yrityksen ja erehdyksen kautta sekä haalimalla tietoja eri lähteistä. Yleiset sommittelun, väriopin, plastisuuden ja varjostamisen periaatteet toki pätevät vesivärimaalaukseenkin.

Tämän osuuden vetää keikkana ammattiakvarellisti. Kurssi on poikkeuksellisen hyvä, koska opettaja opastaa meille käytännön menettelytapoja demonstroiden ja soveltavia tehtäviä teettäen. Hyvin usein taidekurssit toteutetaan peruskaavalla: työskentely/ohjaus - loppukritiikki. Huomio kiinnittyy korostuneesti lopputulokseen. Kritiikeissä puhutaan enemmän siitä, miltä teos näyttää, kuin siitä, miten se on tehty.

Aikaisemmilla Taideakatemian kursseillani muut opiskelijat ovat olleet lähes kaikki nuoria ja usein keskustelevia naisia. Tänään yhtä lukuunottamatta muut oppilaat olivat vähäpuheisia, mutta tekeviä, nuoria miehiä.

Kurssilla on oikein kivaa, vaikka se koetteleekin voimia.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Minusta tehtiin peto

Muistatteko mitä tapahtui aivan äskettäin? Minä huomasin luodinreiän hampaistossani. Se sitten korjattiin pian.

Ihmeellistä, että viime viikolla äkkäsin itselläni uuden mustan aukon suussani. Edellisen rikkoutuneen hampaan pari oikealla puolella oli hajonnut lähes identtisesti. Näiden välissä on neljä hammasta. Kyseessä on siis kulmahampaat, jotka tosin minulla ovat olleet talttoja.

En ole huomannut kummallakaan kerralla murtumisen tapahtumista enkä sitä, mihin lohjenneet palat ovat joutuneet. Ehkä olen nielaissut ne.

Voiko tämä olla sattumaa? No ovathan hampaat yhtä vanhat. Takuuaika meni umpeen ja näin kävi. Mieleen tulee kuitenkin väkisin, että on tapauksille on ilmaantunut jokin yhteinen aiheuttaja. Hammaspari on ollut paikoillaan yli kuusikymmentäneljä vuotta ja sitten molemmat lohkeavat noin kuukauden välein.

Nytkin julkinen palvelu antoi minulle pikaisen avun. Sain tänään tuikean näköisen raateluhampaan kalustooni. Minua hämmästytti, että se on niin erilainen kuin parinsa, pidempi ja piikkimäisempi. Hammas on sitäpaitsi vaaleampi kuin muut hampaani, toisin kuin kumppaninsa. Lääkäri perusteli tätä ratkaisua sillä, että hammas ohjaa paremmin purentaani.

Minulla todettiin jossain vaiheessa syövästä tai syöpähoidoista johtuvaa osteopeniaa. Mainitsin hammaslääkärille asiasta. Taisin muistaa termin väärin ja puhua neuropeniasta, mutta lääkäri varmaan ymmärsi oikein. Osteopenia on osteopatian pikkuveli. Lääkärin mukaan se ei vaikuta hampaisiin.

On ollut lohdullista todeta, kuinka helposti tällaiset hammasvauriot korjataan.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Unijärjestelmän säätämistä


Minusta tuntuu, että nukkuminen on prosessi, jota voidaan säätää. Vaiheet ovat syöte, nukkuminen ja tuotos.

Syöte tarkoittaa uneen valmistautumista, nukkumaanmenoa ja unilääkettä. Iltatoimet kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta ehtii rauhoittumaan ennen levolle laskeutumista. Vuoteeseen mennään iltaisin samaan aikaan. Unilääkettä otetaan tarvittaessa, mutta sen käyttöä kannattaa välttää.

Unen laatu riippuu ainakin osittain syötteestä. Prosessi onnistuu hyvin, jos nukkuu yhteen menoon oman unentarpeen verran eikä tarvitse unilääkettä. Tällöin tuotos on aamun virkeä olo ja päivän toimista selviäminen väsymättä liikaa.

Määritin alkuun unijaksokseni varttia vaille puolesta yöstä aamu seitsemään. Sovelsin tätä jonkin aikaa ja sitten aikaistin levolle asettumisen varttitunnilla. Näin sain lisää unta.

Olen aamuisin kohtalaisen virkeä, mutta jo aamutoimien ja Hesarin lukemisen jälkeen tunnen itseni väsyneeksi. Otan sitten rilliunia. Tänä aamuna nuupahdin kolme kertaa. Iltapäivällä lepäsin taas.

Vaikka rilliuneni ovat lyhyitä, aikaa kuluu, koska joudun odottelemaan nuupahtamista. Haluaisin aloittaa päivän hommani aikaisemmin. Olen tosin saanut jo lisää peliaikaa, mutta haluaisin lisää.

Olen ottanut viikon ajan iltaisin unipillerin puolikkaan. Olen saanut unen aika nopeasti.

Ajattelen, että aamunuupahduksien tarve johtuu unilääkkeestä. Yöunen pidentäminen ei ehkä auttaisi.
Tämä selviää kai viimeistään silloin, kun en tarvitse enää pillereitä.








torstai 6. joulukuuta 2018

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Maailmanpolitiikan tuulet huolestuttavat, samoin ilmastomuutos ja mitkä kaikki? Menneeseen ei kannata kuitenkaan kaivata. Siellä suurin osa asioista oli huonommin kuin nyt.

Kaikilla eivät asiat ole hyvin, mutta hyvin monilla on, ainakin suhteellisesti ottaen. Tulevan murehtiminen on ymmärrettävää, mutta se ei ole uutta auringon alla. Osa menneistä peloista on toteutunut, mutta silti elämä on jatkunut, vaikkakaan ei kaikkien. Tällainen maailma on.

Takana on menneisyys ja edessä tulevaisuus. Olemme aina saumakohdassa.

Olkaamme kiitollisia kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet.

Toivoa ei kannata menettää. Kaikki on Jumalan käsissä, mutta yritetään silti kantaa vastuuta asioista omalta osaltamme.

Hyvinkin voi käydä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Uni ja arvot


Unikurssilla käsiteltiin tänään arvoja. Niilläkin tai oikeastaan niiden ristiriidalla todellisuuteen verrattuna on vaikutusta nukkumiseen. Jos esimerkiksi oma työ ei vastaa omia arvoja ja toiveita, seurauksena voi olla unettomuus. Silloin pitänee järjestää asiat siten, että ristiriita poistuu.

Pohdimme arvoja seuraavien kysymysten (lyhensin niitä) valossa:

  • Mitkä asiat oikeasti tärkeitä?
  • Mistä nautin, vaikka muut eivät siitä tietäisi?
  • Minkä eteen olen valmis stressiin ja ahdistukseen?
  • Mistä haluaisin minut muistettavan?
  • Millaisen elämän haluaisin?
  • Mitä minulta puuttuu?
Totesimme vaimoni kanssa, että meillä on asiat varsin hyvin. 

Harjoittelimme ajatuspinttymien oikaisemista. 

Meille kerrottiin itsemyötätunnosta. Omasta itsestä kannattaa pitää huolta. 

Kuulimme myös huolihetkestä. Murheita kannattaa vatvoa sille varattuna aikana päivällä ja unohtaa ne yöllä. 

Olen ottanut vajaan viikon ajan puolikkaan unipillerin päivässä ja saanut unen varsin hyvin. Hyvin sujuu. Ensi viikolla voin taas vähentää määrää. 









tiistai 4. joulukuuta 2018

Bengtskär 2



Majakkasaari Bengtskär on todella karu paikka. Kalliomuodostelma kurottaa juuri ja juuri merenpinnan yläpuolelle. Ihminen on kuitenkin luottanut luodon pysyvyyteen ja rakentanut sille kivisen majakan. Lukemattomat aallot ovat muokanneet kalliopintoja pehmeän sileiksi.

Bengtskäriin on vaikea rantautua. Niinpä matkailija joutuu varautumaan kuljetuksen peruuntumiseen, jos tuuli on liian navakka.

Aion piirtää sarjan Bengtskär-kuvia.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Lähtö oli lähellä

Noin kolme vuotta sitten kävin kuoleman portilla. En tosin itse tiennyt siitä mitään. Alla olevassa tekstissä vaimoni kuvaa noita dramaattisia vaiheita. Sairaalaväelle se oli tietysti vain rutiinia.

Muistan vain, että tunsin lievää vaikeutta hengittää ja sain viikset. Mitä sen jälkeen tapahtui, olen kuullut vaimoltani. Jatkoin teho-osastovierailun jälkeen sairaalaeloani hematolologian osastolla tietämättä draamasta mitään.

Vähitellen asia alkoi selvitä minulle.

Olen ajatellut, että jos olisin kuollut tuohon, se olisi ollut lempeä lähtö. Olisin vain aavistamatta mitään liukunut pois aavistamatta mitään. Aikani ei ollut kuitenkaan tullut.

Ihmeellistä että olen tässä.


Silloinkin myrskysi. Oli marraskuun 30.päivä, päivä jolloin kaikki oli loppua. Kovan päivä yö jolloin huusin yöllä yksin ja kävin kauppaa Jumalan kanssa. Silloin en rukoillut hiljaa, minä huusin ja karjuin, irrotin itseni kaikesta, että kestäisin lopullisen eron. Ja vuosi sen jälkeen kykenin kirjoittamaan ne hetket. Vuodella on ihmeellinen merkitys. 
30.11.2016
"VUOSI SITTEN. Sanotaan, että jotain kovaa koettuaan ihmisen tulee käydä läpi vuodenkierto, jotta asia jollain tasolla poistuisi ja luottamus elämään voisi hiljalleen palata.
Oli marraskuun viimeinen päivä tasan vuosi sitten. Olin stressireaktioflunssan takia ollut viikon poissa sairaalasta rakkaimpani luota. Kun avasin sairashuoneen oven, hänen ympärillään häärättiin kiireisesti, hän tuntui olevan muissa maailmoissa riuhtoen itseään ja happimaskiaan. Hengittäminen oli tiheää ja tuskaisaa. Yhtä repivää kuin ulkona kuunvaihteen myrsky.
Hän ei tunnistanut minuakaan joka hetki. Puristin nilkkoja, ankkuroin hänet siten siihen hoitajien pyynnöstä, jotka yrittivät kaikin tavoin helpottaa hänen oloaan.
Hetkeksi hän reväytti silmänsä auki, tuijotti herkeämättä minua kuin hädässä oleva ja korahti hiljaa: olet rakas. Kurkkuani kuristi. Ajattelin, että nuo ihanat sanatko olivat hänen viimeisensä, sillä saman tien tuo kuumeinen ja nestettä täynnä oleva taisteleva ihminen oli kaukana tiessään.
Hoitajat pitivät hiljaa neuvottelua ja kutsuivat teholta kaksi lääkäriä. Kuuntelin tyhjänä peloissani heidän keskusteluaan. Ymmärsin, että lähtö voi olla lähellä, jos he eivät löydä nopeasti ratkaisua tilanteeseen. Kesken neuvottelua hän taas nousi pintaan, raotti silmiään ja kuiskasi: konsultoikaa vanhempaa. Sitten hän taas katosi. Vanhempaa lääkäriä lämpimästi huvittivat sanat: Ihan varmasti, hän lupasi lempeästi. Hän ei sanoja enää kuullut. Pidättelin itkuani. Hän kulki heittelehtien tietoisuuden ja tiedostamattoman rajalla. Kuumeisena. Suutelin hänen tulista nihkeää otsaansa.
Kun hänet lähdettiin viemään kiireesti teholle, yksinäisyyden ja eron tuska kietoi minut kylmään liinaan, tiukasti. Epätietoisuus, miten tässä kävisi, tuntui irrottavan sydämeni ja omakin hengitys oli tiheää ja kipeää. Olin siinä ja en ollut missään. Iho oli kylmä, jäsenet vailla tuntoa. Sisin oli aivan tyhjä. Istuin aulan penkillä näkemättä mitään ympärillä olevaa; näin vain kymmenet yhteiset vuodet, nousut ja laskut, rakkauden, välinpitämättömyydet ja vihat, turhautumiset ja tyhjän täyttymiset, yhteisen ilon ja luovuuden hetket. Mietin, tätäkö on luopuminen. Vertasin sitä aikaisempaan pariin kokemukseen, mitä koin hänen sairastessaan lymfoomaa. Nyt koin, että olimme lähempänä rajaa, eroa ja ikävää.
Sinä iltana ymmärsin, että kaikesta on uskallettava päästää irti. Kaikesta. Rakkaimmastaan. Lapsistakin. Menneisyydestä. Jäljelle jään vain minä, jonka on entistä enemmän rakastettava itseään, etteivät jalkapohjiin tulleet avohaavat alkaisi mädäntyä ja hidastaa taivalta; etteivät silmät sokeutuisi näkemään elämän tarjoamia mahdollisuuksia; jottei mieli jähmettyisi johonkin, mitä oli ja jonka on kuitenkin kyettävä etenemään omaan viimeiseen hetkeeni asti.
Sinä iltana makasin vuoteellamme ja huusin Jumalaa yksinäisessä pimeässä kodissamme. Auta, rakas Isä! Ei ollut muita sanoja enää. Ympärillä kohisi kuunvaihteen talvimyrsky. Räntäsade piiskasi ikkunaruutua. Oli vain rukous ja minä valtavan myrskyävän meren keskellä. Ja palelin hytisten.
Eilen illalla Tapiolan kirjastossa purkautui koko vuosi. Kyynelet valuivat, Heikki itki, minä kyynelteni keskellä hengitin musiikin tahtiin. Syvään sisään ja ulos. Istuimme käsi kädessä kuin turvaa toisistaan hakevat lapset. Jotain suurta, sanomatonta virtasi sisään ja ulos. Jotain poistui, jotain tuli tilalle. Käsi puristi kättä sellon legaton tahtiin, pianon putoavien sävelten tahtiin. Kiitos teille Anna Liukkonen ja Auroora Lahti-Hintsala. Kiitos Arvo Pärt ja Spiegel im Spiegel.
Yö myrskyää. Heikki on kohta puolivuotias. Tänään otetaan luuydinnäyte. Ristimme taas kätemme. Muuta ei taaskaan voi, ja kiitämme elämästä, yhteisistä päivistä, hetkistä, kaikesta tästä tällä elämän kivisellä polulla, joka yhä kuljettaa rankkoja mäkiä ja huikeita laskuja näyttäen välillä meille avaruuden ja kirkkauden valon.
Kiitos elämälle tänä myrsky-yönä!"

perjantai 30. marraskuuta 2018

Olemmeko skandinaaveja?

Kun olin aikoinaan noin puoli vuotta Kreikassa, useimmat satunnaiset keskustelukumppanit yhdistivät kotimaani Skandinaviaan. Lähelle nuo arviot osuivatkin. Joku sentään oli perillä suomalaisugrilaisista kielistä.

Jos ollaan tarkkoja, Suomi ei kuulu Skandinaviaan vaan Fennos-Skandiaan, mutta tätä ilmausta taitavat käyttää vain säätieteilijät. Norjalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja suomalaiset asuvat samalla suurella niemimaalla, joka kytkeytyy mantereeseen Venäjän kautta. Tällä alueella asuu myös osa itänaapureistamme.

Skandinavia viittaa joko niihin alueisiin, joissa puhutaan skandinaavisia kieliä, tai Skandinavian niemimaata. Jälkimmäinen tulkinta sisältää tarkkaan ottaen myös ainakin osan Suomen käsivartta. Jos saivarrellaan, Tanska ei kuulu joukkoon.

Nimitys Pohjoismaat liittää Islannin, Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen kätevästi yhdeksi joukoksi.  Mukaan kuuluvat myös Färsaaret, Grönlanti, Huippuvuoret ja Jan Mayen.

Tunnen itseni täysin suomalaiseksi ja siten Suomi on minulle kotoisin paikka maailmassa. Mutta mihin kuuluu isänmaani Suomi? Tietysti Euroopan Unioniin, mutta mihin osaan sitä?

Monimutkainen kysymys. Pohjoismaat ei täysin toimi tässä yhteydessä, koska Islanti ja Norja eivät ole EU:n jäseniä. Luulen myös, etteivät Pohjoismaat, Pohjola ja Norden ole Skandinaviaan verrattuina kovin tunnettuja käsitteitä.

Käsittääkseni monet skandinaavit eivät pidä suomalaisia skandinaaveina, mikä onkin luonnollista. Kouluruotsin pohjalta on vaikea ponnistaa joukkoon.

Virolaiset ovat sukulaiskansaamme, mutta historiallisista syistä emme ole luontainen identifioitumispari heidän kanssaan.

Arbiksen ruotsinopettajani kertoi kuinka tärkeä Svenska dagen on hänelle. Hän ei tuntunut puhuvan mielellään englantia muiden skandinaavisia kieliä puhuvien kanssa, koska tuntee kuuluvansa näiden kanssa samaan perheeseen. Minulle jäi epäselväksi, lukeeko hän suomenkielisiä kyseiseen perheeseen. Saattaa lukeakin, ainakin jos puhumme kelvollista ruotsia.

Hän on tuonut joissakin yhteyksissä esiin, kuinka monet (ehkä kaikki) ryhmämme ulkomaalaisista opiskelijoista puhuvat indoeurooppalaista kieltä kuten hän. Suomi ei tunnetusti niihin kuulu. Osaa hän itse tietysti suomeakin.

Olen ollut hieman hämilläni. Nämä ovat hienosyisiä asioita.

Skandinaaveja me suomenkieliset emme ole. Mihin joukkoon kuulumme, riippuu kontekstista.










torstai 29. marraskuuta 2018

Unten maailmoissa

Kuuntelin eilen Sari Valton ohjelmaa (Miksi näemme unia?), jossa haastateltiin kahta uniasiantuntijaa. Keskustelussa ei tullut esiin lopullista totuutta unien näkemisen syistä, mutta mielenkiintoisia arvioita annettiin.

Aivot jatkavat työskentelyä myös nukahtamisen jälkeen. Unien surrealistisuus johtuu mahdollisesti siitä, että aivot eivät saa aisteilta syötettä samalla tavoin kuin valveilla ollessa. Aivot ovat kuitenkin varuillaan myös unen aikana. Ne reagoivat, jos tapahtuu jotakin yllättävää.

Unien tarkoitus saattaa olla vaaratilanteiden harjoitteleminen. Minä muistan nähneeni vielä eläkkeellä ollessani unia, joissa en opettajana löytänyt luokkaani tai ihmettelin miksi luokkaani ei tule opiskelijoita. En kuitenkaan muista etsineeni mitään ratkaisuja noihin tilanteisiin. Voi tietysti olla, että en vain muista sellaisia kohtia unistani.

Muistan myös nähneeni samantapaisen ahdistavan unen, joka on selvästi ollut takautumaa kaukaisista liikemiehen vuosistani. En kuitenkaan muista unen sisältöä.

En pysty arvioimaan näiden kokemusten perusteella, voisiko kyseessä olla jonkinlainen harjoittelu.

Mieleeni on jäänyt lapsuudestani yksi uni. Olin pitkälläni siten, että näin taivaalle. Korkealla lensi  jokin lintu ympyrää. Se laskeutui supistuvan spiraalin muotoista rataa minua kohti. Heräsin juuri, kun lintu laskeutui kasvoilleni. Miksi olisin harjoitellut tuollaista tilannetta varten? Ehkä olin kuullut tai lukenut jonkin sadun, jossa tapahtui jotakin tuon tapaista.

Ohjelmassa kerrottiin, että unissakävelystä ei tarvitse huolestua. Sitä tapahtuu yleensä lapsuudessa tai nuoruudessa. Ihminen kävelee unissaan yleensä aika pian nukahtamisen jälkeen. Syynä voi olla unta edeltävä stressi.

Muistan yhden unissakävelykokemuksen lapsuudestani. Olin noussut unissani sängystäni. Olin kulkenut lähelle seinää ja satuttanut nenäni tai jonkin muun kohdan kasvoistani johonkin kovaan. Muistan sen lyhyen hetken, jonka seisoin hereillä. Sitten kuva katoaa. Olin ilmeisesti nukahtanut seisaallani uudestaan.

Toisen tapauksen olen kuullut varmaan isältäni. Itse en sitä muista. Olin kävellyt yöllä unissani ja vetänyt peittoa perässäni. Isä oli kysynyt, mihin olen menossa. Vessaan, olin vastannut. Isä oli kehottanut minua menemään sänkyyn ja minä olin totellut.










keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Bengtskär



Bengtskär


Vaihteeksi tussityö. Oli kiva piirtää tämä.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Falska vänner

Ruotsi ja englanti ovat molemmat indoeurooppalaisia kieliä. Tästä syystä monet samanmerkityksiset sanat muistuttavat näissä toisiaan (esim. cat - katt). On toki muitakin syitä. Esimerkiksi jotkut sanat ovat lainautuneet molempiin kieliin latinasta.

Yhteisestä alkujuuresta johtuen suomen ja viron kielissä on sama tilanne. Näissä on kuitenkin myös toisiaan muistuttavia sanoja, joilla on eri merkitys. Niinpä viron pulm ei tarkoita ongelmaa tai pulmaa vaan häitä. Englannin ja ruotsin suhteen on tilanne samanlainen. Ilmiöllä on hauska nimi: "falska vänner".

Englannin sana barn tarkoittaa latoa, mutta täsmälleen sama ruotsin sana merkitsee lasta. Englannin blanket on huopa eli viltti, kun taas ruotsin blankett on lomake. Kun britti sanoo eventually, hän tarkoittaa lopulta, mutta ruotsalaisen eventuellt on suomeksi mahdollisesti. Englannin gift on lahja, mutta ruotsissa sama sana tarkoittaa naimisissa olevaa tai myrkkyä.

Napauta toisen kappaleen kohtaa "falska vänner" niin näet lisää vaarallisia samanlaisuuksia.

Swenglish muuten tarkoittaa englannin kielen käyttämistä siten, että ripottelee puheeseensa ruotsin kielen sanoja ja rakenteita, ja/tai englannin puhumista ruotsalaisella aksentilla. Svengelska taas merkitsee englanninkielisten sanojen käyttämistä ruotsin kielessä silloin kun alkuperäisiä ruotsalaisia olisi käytettävissä. Ansluta sig eli liittyä voi korvautua verbillä joina ja skriva ut verbillä printa. Täällä Suomessakin olemme oppineet printtaamaan.




maanantai 26. marraskuuta 2018

Svenska

Olen käynyt tämän syksyn ruotsin kielen keskusteluryhmässä Arbiksessa. Enemmistö osallistujista on Suomessa asuvia ulkomaalaisia, jotka haluava oppia ruotsia. Luultavasti useimmat heistä opiskelevat myös suomea. Opiskelijat ovat muun muassa Kreikasta, Ukrainasta ja Venäjältä.

Minä olen aikanani opiskellut oman kahdeksan vuoden annokseni pakkoruotsia, mikä on ihan hyvä asia. Pystyn lukemaan ruotsinkielisiä tekstejä kohtuullisen hyvin. Opinnoistani huolimatta en ole ryhmässä mikään tähti. Ulkomaalaiset osaavat toista kotimaistamme hämmästyttävän hyvin.

Minulla on siis hyvin vankka pohja, mutta hermoverkkoyhteyteni koulussa oppimiini sanoihin ovat käytön puutteessa hiipuneet. Niitä tuntuu olevan työlästä elvyttää. Hauskaa puuhaa tämä on hitaasta edistymisestäni huolimatta, eikä varmaan aivan hyödytöntä vanheneville aivoilleni.

Suomenruotsalainen opettajamme on oikein pätevä ja hoitaa työnsä antaumuksellisesti.

Kevätkaudella on voi osallistua matkamme vuoksi, mutta ehkä ensi syksynä taas.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Aaaargh!


Olen pieni kirppu suurten digijättiläisten armoilla.

Minulla on ollut kolme digilaitteisiin liittyvää ongelmaa, joista kaksi on yhä jäljellä. Läppärini (Macbook) ehdotti jokin aika sitten, että päivittäisin sen uuteen käyttöjärjestelmä Mojaveen. Minä suostuin.

Kaikki kolme ongelmaa johtuvat luultavasti mainitusta päivityksestä.

  1. Kun avasin sähköpostini (iCloud), ei yhtään saamaani tai lähettämääni viestiä tullut näkyviin. Vaimoni läppärillä ohjelma toimi kuten pitikin. 
  2. En saa kuviani siirretyksi Honor 9 -luuristani (Android) Macbookiini. 
  3. Asiantuntijatuen avulla saatu yhteys verkon kautta käytettävään ulkoiseen muistiini lakkasi toimimasta.
Soitin tänään Apple-tukeen. 

Yhteyden saaminen sähköpostiini vaati ensin iCloudin salasanan, sitten läppärini salasanan. Se vaati lisäksi toisen Apple-laitteeni salasanaa. Järjestelmä väitti sen olevan saman niminen kuin tämä uudenkarhea Macbookini. Minulla ei ole toista toimivaa Apple-laitetta.

Mieleeni ei ollut tullut, että kyseessä on epäkuntoinen edellinen Macbookini, se jonka näppäimistölle kaatui vettä. Tarvittiin siis salasana laitteeseen, jonka olin ottanut käyttöön monta vuotta sitten. Sanaa ei löytynyt viimeisestä eikä sitä edellisestä muistivihostani. Onneksi näitäkin edeltävä oli tallella. 

Sähköpostini saatiin kuntoon. 

Saankohan koskaan siirretyksi kuvia kännykästäni läppäriini suoraan? Yhteyttä ei saatu kuntoon. Tukihenkilön mukaan ongelma johtuu siitä, että puhelimen käyttöjärjestelmä ei toimi Mojaven kanssa. Ongelma poistuu, jos Google (tai joku sen yhteiskumppaneista) joskus rakentaa yhteyden Mojaveen. Kännykkäni päivittää itsensä automaattisesti, joten sen käyttöjärjestelmän liian vanhasta versiosta ei voi olla kyse. Olen tässä asiassa vaimoni läppärin varassa.

Yritin aikaisemmin muodostaa langattomanyhteyden kännykän ja läppärin välille, mutta ilman onnea.

Tukihenkilö ei osannut auttaa ulkoisen muistin suhteen mitenkään. 

Miksi ei digimaailma ole vielä yhteensopiva, kun  Natokin kuulemma on? 

Ajatelkaapa, että jonakin päivänä voi olla lukemattomia erilaisin käyttöjärjestelmin varustettuja tekoälyrobotteja, joiden pitäisi pystyä yhteistyöhön. 






torstai 22. marraskuuta 2018

Uniesteiden kimppuun


Olimme tänään neljättä kertaa unikurssilla Paimiossa. Tänään meille esiteltiin esimerkkejä ajatusvääristymistä, jotka voivat haitata nukahtamista. En tunnistanut itsessäni useimpia niistä. Hoppuileminen omien tekemisten suhteen oli selvin osuma.

Meille esiteltiin prosessi, jonka avulla ajatuksia voidaan kammeta uusille urille. Ajatuspinttymä ei ehkä ole todellinen ja sen sisältämän uhan toteutuminen voi olla epätodennäköinen. Saimme läksyksi tunnistaa näitä ja ajatella niitä läpi.

Ensi kerralla käsitellään minua erityisesti kiinnostavaa aihetta. Meille esitellään ohjelma, jonka avulla voidaan unilääkkeiden käyttö ajaa alas. Sain jo nyt asiaa koskevat paperit. Voin aloittaa etuajassa, jos siltä tuntuu. Ohjelma vaikuttaa realistiselta, koska prosessille annetaan aikaa ja se toteutetaan tunnustellen.




keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Työn alla



























Olen tarttunut pitkästä aikaa öljypastelliliituihin. Mallina on meillä oleva, jo kuivunut, kimppu. Onneksi minulla on siitä kuvia tuoreempana.

Paperi on valkoinen. Niinpä voin piirtää muotoja väripinnoille sopivilla terävillä esineillä.

Tämä on kuin shakkipeliä. Miten jatkan, jotta sommittelu toimii valmiina.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Onni onnettomuudessa


Minua yskittää vieläkin. Olen köhinyt varmaan jo kaksi kuukautta. Aika harvakseen, mutta kuitenkin.

Siirrehoitaja kehotti minua välttämään rehkimistä niin kauan kuin yskin. Olen siten jättänyt kuntopyörän rauhaan ja panostanut kävelemiseen.

Täytän päivittäin Kiloklubin sivuja. Saan sieltä palautetta liikkumisestani ja syömisestäni. Kummankin pitää olla riittävän monipuolista, jotta saan kaikki pallukat vihreiksi.

Kävelen vähintään viisi kertaa viikossa. Lisäksi treenaan käsipainoilla, venyttelen ja kotijumppaan. Lisäksi uin kerran viikossa. Tämä on Kiloklubin mielestä riittävän monipuolista.

Olen ihastunut kävelemiseen niin, etten taida palata kuntopyörän satulaan. Tunnen voimaantuneeni, askeleeni on kevyt ja liikkuvuuteni on parantunut. Tuntuu hyvältä olla ulkona. Käveleminen tuntuu luonnollisemmalta kuin kuntopyörän polkeminen. Se on myös hyväksi mielelle.

Ihminen on luotu kävelemään. Jossakin mainittiin, ettei pitäisi istua kuin korkeintaan kymmenen minuuttia kerrallaan. Makuullaankaan ei kannata ylettömästi olla. Näistä seuraa, että ihmisen on syytä olla jaloillaan.

On hienoa kokea, että  kuntoni voi kehittyä saamistani syöpähoidoista huolimatta. En vajonnutkaan loppuelämäkseni sänkyyn nukkumaan. Ehdin jo luulla, että tulen viettämään aikaisempaa suuremman määrän elämästäni nukkumatin seurassa. Unikoulullakin on tässä edistymisessä oma osuutensa.

On minun yhä muistettava levätä, mutta kokonaisuutena tilanne näyttää hyvältä.

Kannatti saada tämä yskä.








maanantai 19. marraskuuta 2018

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi - vaaleissakin?


Olimme eilen käyttämässä kahta lastenlastamme pyhäkoulussa. Ajattelin, että kun olemme palanneet kotiin, täytyy käydä äänestämässä. Sitten unohdin koko asian.

Asia tuli mieleeni puoli kahdeksalta illalla. Aloin heti selvittää, vieläkö ehdimme. Ilmeni, että äänestyspaikkamme on Mikaelin kirkko, joka on aivan lähellä meitä, ja aikaa on kahdeksaan asti. Löysin netistä myös ehdokkaat taustatietoineen. Ihme kyllä jotkut olivat kertoneet itsestään hyvin vähän .

Vaimoni oli uppoutunut erääseen hommaan. Kun ehdotin äänestämään lähtemistä, hän ilmaisi selvästi, ettei halua, koska aikaa on niin vähän ja hän on keskittynyt omaan hommaansa. Sain hänet syyllistetyksi mukaani.

Olin saanut selville sopivia ehdokkaita. Piti päättää nopeasti.

Aikaa oli alle vartti.Matkaa oli 300 metriä, mutta lähdimme autolla. Päätin ajaa Puistokadulle ja pysäköidä auton luvattomasti kirkon pääportaiden eteen, koska kello kävi ja aikaa oli vähän. Lähdin kiertämään Mannerheiminpuistoa, jotta pääsen yksisuuntaiselle Puistokadulle oikeaan paikkaan. Liikennevalot hidastivat matkaa. Vaimoni ei luvannut kiivetä portaita, joten meidän oli etsittävä autoreitti kukkulalle, jolla kirkko on. Se löytyi ja karautin pääovelle.

Kello oli pari minuuttia vaille, kun astuimme sisään. Kajautin, että täältä tulee ratkaisevat äänet.

Vielä piti vaeltaa toimitsijoiden luon alttarin eteen. Kävi ilmi, että kiirettä ei enää ole. Kun on ehtinyt ovesta sisään, saa äänestää vaikka aika on jo ohi.

Toimitus hoidettiin. Olimme viimeiset äänestäjät.

Vitsailin, että viimeiset tulevat ensimmäiseksi. Eräs herrasmies tuli kättelemään, varmaan päivystävä pappi. Hän oli samaa mieltä.

Olemme patologisia myöhästyjiä, mutta tällä kertaa onnisti.

Ehdokastamme ei tosin tullut valituksi.



Hampaani paikattiin tuossa tuokiossa lauantaina. Kesti vain puolisen tuntia. Mikään ei sattunut. Nyt hampaani on kuin ei olisi mitään sattunutkaan. Vaikuttavaa.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Turku yllätti


Kuten aioin, soitin eilen luodinreiästäni siirrehoitajalle (puhelimella kuitenkin). Asialla ei ole hätää, mutta hammaslääkärissä kannattaa käydä. "Siirteestäsi on jo aikaa." Vastustuskykyni alkaa ilmeisesti olla aika hyvä.

Hoitajan mukaan hampaani saattaa olla kuollut.

Kuulin, että Turussa julkisen puolen hammaslääkäripalveluihin ilmoittaudutaan puhelimitse. Arvelin, että on vaikea päästä läpi, mutta niin ei kuulemma ole.

Leukemiahistoriani ei ilmeisesti vaikuta hoidon kiireellisyyteen. Asiasta voi kuitenkin mainita.

Soitin hammashoidon varauspalveluun ja kuulin, että jonossa on kolme soittajaa. Nauha ilmoitti, että voin myös jättää soittopyynnön. Niihin vastataan päivittäin klo 14.20. Kello oli jo yli kahden iltapäivällä. Valitsin soittopyynnön.

Sain yllättäen pikaisesti puhelun ja minulle tarjottiin peruutusaikaa ensi lauantaille. Otin sen.

Sain tällin ennakkoluuloihini. Tämähän kävi nopeasti!

torstai 15. marraskuuta 2018

Luodinreikä fasadissa

Ihmettelin toissapäivänä, miksi en saa roskaa hampaiden välistä. Kun katsoin peiliä, luulin, että minulla on jotakin mustaa tarttunut hampaaseen.

Hampaistooni oli kuitenkin ilmestynyt musta aukko, tai siltä se ainakin näyttää, kuin luodinreikä. Vasemmasta kulmahampaastani oli lohjennut pala siten, että talttani näyttää nyt kaksihaaraiselta. Siinä on nyt väärinpäin olevan u:n muotoinen aukko, joka näyttää mustalta.

Reiältä näyttävä ei kuitenkaan ole reikä, vaan hampaan sisus on jostakin syystä musta. Tulehdus?

Kuulin äsken eräästä radio-ohjelma, että elämme pidempään kuin ruumiimme kestää. Me kulumme, mutta henki vain pihisee.

Tämäkin vielä. Olen muutoinkin harvahampainen.

Parasta ennen -aikani on ohi.

Jotakin tuolle on tehtävä. Ongelma ei ole vain esteettinen. Leukemiasurvivalistilla pitää tietääkseni olla hampaat kunnossa.

Taidan kysyä hemapolilta, onko asia kiireinen. Sitten pitänee selvittää, millä puolella hammas kannattaa hoitaa.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Vanha koira joutui muuttamaan tapojaan


En käyttänyt juuri koskaan ihovoiteita ennen leukemiaan sairastumista, vaikka minulla taitaa olla atooppinen iho.

Leukemiahoidot herkistävät ihoa. Niinpä minulla on karttunut rasvaus kokemusta viime vuosina. Lieviin iholla ilmeneviin käänteishyljintäoireisiin tehoaa laimea kortisonivoide hyvin.

Rasvaan vartaloni lähes joka päivä. Ei tunnu olevan väliä mitä voiteita käytän. Kaikki kokeilemani ovat toimineet. Merkitystä on oikeastaan vain sillä, miten aine leviää iholle.

Lääkäri on tutkinut ihoni kontrollikäynneilläni, viime kertoina ylimalkaisemmin.

Olen huomaavinani, että jos jätän rasvauksen väliin, iho tuntuu aavistuksen kutisevalta. Voi olla, että kuvittelen vain.

Kun kysyin lääkäriltä rasvauksen tarpeellisuudesta, hän vastasi tyyliin "Voithan rasvata".

Rasvaan ihoni suihkussa. Vesi tosin luultavasti kuivattaa ihoa.

Ei tämä ole ylivoimaista. Ehkä kokeilen joskus paastoa.



tiistai 13. marraskuuta 2018

Maailma sukeltaa syvävalheeseen?


Pääsen taas päivittelemään teknisen kehityksen nopeutta. Tutustupa Ylen sivuun "Valheenpaljastaja: Tulevaisuuden valeuutiset väärentävät ääntä ja liikkuvaa kuvaa".

On kehitetty teknologia, jonka avulla jonkun videolla esiintyvän henkilön ilmeitä voidaan muuttaa siten, että katsoja ei huomaa manipulaatiota. Demonstraatiossa näytetään kuinka henkilö vääntelee naamaansa ja ruudulla G.W. Bushin ilmeet seuraavat häntä.

Ihmisen ainutlaatuinen puhetapa voidaan mallintaa 20 minuutin nauhoituksen perusteella. Sen jälkeen  voidaan tuottaa hänen aidolta kuulostavaa puhettaan ja tietenkin keksiä itse sen sisältö.

Minä en tiedä, voidaanko videosta tai ääninauhasta tunnistaa teknisesti, onko se manipuloitu. Asiantuntijat saattavat pystyä siihen, mutta me tavikset luultavasti emme.

Tästä seuraa, että emme voi uskoa, mitä meille digimaailmassa esitetään. Diktatuurimaissa voidaan kansalle uskotella mitä tahansa.

Faktantarkastajille riittää työtä.

Jos jokin manipuloitu video onnistutaan syöttämään luotettavaan uutislähteeseen, valeuutinen jää elämään, vaikka sitä kuinka yritettäisiin kumota.

Onneksi voimme toistaiseksi uskoa sellaiseen, minkä näemme ja kuulemme omin silmin.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Edistystä?


Olen ottanut muutamana päivänä unilääkkeen vasta juuri ennen yöpuulle menoa hieman ennen puolta yötä.  Olen nukahtanut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta hämmästyttävän nopeasti. Olen luullut, että lääke vaikuttaa kunnolla vasta tunnin päästä ottamisesta. Olen tosin ihmetellyt. että usein tunnen uneliaisuutta välittömästi lääkkeen nielaisemisen jälkeen. Voiko se vaikuttaa niin nopeasti?

Olen tuntenut itseni hyvin väsyneeksi aamutoimien jälkeen. Rillienpudotusunet ovat auttaneet. Tänään tosin en herännyt viimeiseen pudotukseen tai olin jäänyt loikoilemaan ilman viritystä, ja nukuin ehkä puoli tuntia. Meneekö unijärjestelmäni nyt sekaisin?

En tiedä, nukahdanko nyt unilääkkeen ansiosta vai jostakin muusta syystä. Ehkä tämä on edistystä.


perjantai 9. marraskuuta 2018

Uni-ikkunaa etsimään


Olimme eilen taas unikoulussa. Olimme saaneet tehtäväksemme pitää unipäiväkirjaa kahden viikon ajalta. Nyt käsiteltiin tuloksia.

Minä olin nukkunut kumpanakin viikkona keskimäärin vajaan seitsemän tuntia yössä. Se lienee tämänhetkinen tarpeeni. Tulos on yllättävä, koska olen luullut tarvitsevani leukemian jälkeen enemmän unta. Olen nukkunutkin paljon.

En tiedä, onko tilanteeni vakiintunut vai onko elimistöni nyt sellainen, että tarvitsen ajoittain paljon unta.

Eilisen pääopetus oli se, että aamuisin on aina noustava samaan aikaan, olkoon arki, pyhä tai viikonloppu. Sitä saimme nyt opetellaksemme. Tosin minä olen jo harjoitellut. Olen onnistunut nukkumaan varsin säännöllisesti, mutta takaiskujakin on tullut.

Olen ottanut unilääkkeen noin varttia vaille yksitoista ja mennyt vuoteeseen tuntia myöhemmin. Nyt sain tehtäväkseni mennä sänkyyn silloin, kun uni-ikkuna tuntuu olevan auki, ja ottaa unilääkkeen vasta silloin. Menin eilen nukkumaan tavanomaiseen aikaan. Lääkkeen olin juuri ottanut. Uni tuli yllättävän pian.

Tarkoituksena on nyt löytää luontainen uni-ikkuna. Nyt se on tuotettu kemiallisesti. Lääkkeistä voin luopua sitten, kun oikea aika on löytynyt.

Projekti etenee lupaavasti.




torstai 8. marraskuuta 2018

Pitäisikö meidän korjailla Jeesuksen sanoja Raamatussa?

On muodikasta ajatella, että Raamattu on aikansa lapsi ja että nykyaikaisen tieteen avulla voidaan korjata tai ainakin jättää huomiotta siitä ne kohdat, jotka koetaan olevan ristiriidassa tämän ajan käsitysten kanssa.

Olen kuullut sanottavan, ettei avioliitto ole kovin vanha instituutio. Tällä ehkä halutaan perustella suurempia vapauksia kuin mitä perinteisesti on ajateltu.

Matteus kertoo kuinka fariseukset kysyivät Jeesukselta miehen oikeudesta jättää vaimonsa. Jeesus vastasi seuraavasti: ""Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, älköön ihminen erottako." (Matt. 19:4-6)

Jeesus ei mainitse avioliittoa, mutta en osaa kuvitella, mitä muuta hän olisi tarkoittanut. Tätä ei mielestäni kumoa se, että aikojen saatossa monet ovat jättäneet tämän opetuksen huomiotta.

Kristinusko on nimensä mukaisesti uskon asia. Kolmiyhteisen Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa millään tieteellisillä metodeilla. Meillä on vain Raamattu.

Minä ja moni muu  uskoo, että Jumala on kaikkivaltias ja koko maailmakaikkeuden Luoja. Tästä seuraa, että mikäli kaikki alkoi räjähdyksestä, Jumalan on täytynyt olla olemassa jo ennen sitä.

Nämä ovat uskon asioita, mutta nyt vetoan logiikkaan. Kaikkivaltias Jumala lähetti poikansa Jeesuksen lunastamaan meitä syntisiä. Jeesus on osa kolmiyhteistä Jumaluutta. Voimmeko olettaa, ettei Jeesus osana Pyhää Kolminaisuutta tiennyt maailman menosta enempää kuin tavalliset taavetit ja tellervot noina aikoina? Mielestäni emme.

En haluaisi uskoa, että Jumalan poika opetti joko tietämättömyyttään tai tarkoituksella väärin. En myöskään sitä, että Kaikkivaltias olisi antanut Matteuksen muistaa näin tärkeän asian väärin tai antaa hänen muutella alkuperäistä sisältöä.

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta naimattomuudesta. Hän vastasi, että "Se ratkaisu ei sovi kaikille, ainoastaan niille, joille se on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon." (Matt. 19:11-12)

Tämä kohta osoittaa Jeesuksen tietäneen, että on olemassa sellaisia ihmisiä, joille ajatus miehen ja naisen välisestä avioliitosta on omakohtaisesti mahdoton. Hän ei kuitenkaan esitä heille muuta vaihtoehtoa kuin naimattomuuden. "Avioliittoon kelpaamaton" kuulostaa ankaralta ilmaisulta, mutta luotan siihen, että Raamatun suomentajat ovat pyrkineet tarkkaan työhön. Tietenkin hän tiesi myös, että jotkut eivät halua sitoutua yhteen puolisoon. Tähänkään hän ei tarjoa asiakaslähtöistä ratkaisua.

Nykyään ajatellaan yleisesti, että kaikki on luvallista, minkä ei katsota vahingoittavan  muita. Minulla on oikeus siihen tai tähän, sanotaan. Tämä kuulostaa perustellulta, mutta Raamattu on selvästi eri linjoilla.

Miksi Jumala luo ihmisiä, jotka ovat kohdusta saakka avioliittoon kelpaamattomia? En minä tiedä. En tiedä myöskään, miksi hän antoi Estonian upota tai Syyrian lasten kärsiä.

Jeesus myös teki rakastamisen maailmanennätyksen, kun antoi henkensä meidän syntiemme tähden. Emme siten voi väittää hänen rajaavan elämäämme rakkauden puutteen vuoksi.

Uskovaisena minun on nöyrryttävä siihen, että Kaikkivaltias on asettanut rajoituksia elämäämme. On olemassa jotakin minua suurempaa.

En tohtisi lähteä korjailemaan Raamattua. Se on iso ja minä pieni.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Olin toimia ajattelemattomasti, koska en ollut ajatellut tarpeeksi

Olen pohtinut tänään muunsukupuolisuutta ja Jeesuksen opetusta avioliitosta. Kirjoitin aiheesta postauksen otsikolla "Onko Jeesuksen opetusta korjattava muunsukupuolisten vuoksi?"

Ehdin jo julkaista jutun, mutta huomasin etten ollut ajatellut asiaa loppuun saakka. Minulla tuli sellainen tunne, että kirjoitus ei ole eheä. Niinpä palautin artikkelin luonnostilaan.

Teeman pohtiminen ja Jeesuksen sanojen lukeminen on jo nyt tuntunut opettavaiselta.

Mietin aihetta vielä. Editoin tekstiä ja julkaisen sen, jos/kun tunnen ymmärtäneeni asiaa riittävästi.

PS: Tarkemmin ajatellen toimin jo, mutta vedin takaisin.


tiistai 6. marraskuuta 2018

"Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi"


Eilinen kirjoitukseni on herättänyt jonkin verran keskustelua Facebookissa.

Esille nousi muun muassa ajatus siitä, ettei kai se mitään haittaisi, jos tiede ja usko sulautuisivat yhteen.

Tuomas Akvinolainen taisi tuota yrittääkin. Jos tiede ja usko voitaisiin rakentaa toisiinsa täydellisesti sopivaksi kokonaisuudeksi, ymmärtääkseni usko lakkaisi olemasta. Jos järjen ja tutkimuksen avulla voitaisiin päätellä kaikki se, mitä Raamattu kertoo tuonpuoleisesta, usko kai muuttuisi kysymykseksi älykkyydestä. Ihminen uskoo, jos on riittävän fiksu ja ymmärtää miten kokonaisuus toimii. No, tyhmemmät ehkä uskoisivat viisaampia.

Tässä on aika pitkä pätkä Paavalin 1. kirjeestä korinttilaisille:

20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?  21 Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat.  22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta.  23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta,  24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.  25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 
26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista.  27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta.  28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.  29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.  30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.  31 Näin toteutuu kirjoitus: »Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.» (Raamattu.fi)

Minusta tämä teksti valottaa hyvin tieteen ja uskon välistä ristiriitaa. Ainakaan tämä ei ennusta läpimurtoa järjen ja uskon yhdistämisessä.