Kävimme tänään asioilla vanhassa kaupungissa. Paluumatkalla poikkesimme pakastemyymälä Picardissa syömässä. Picardin tuotteet ovat juomia lukuunottamatta kaikki pakastealtaissa. Melkein kaikki ovat valmisruokia.
Tämä Place Grimaldin kulmilla oleva Picardin eroaa muista näkemistäni ketjun myymälöistä. Sen yhteydessä on itsepalveluravintola. Toiminnan idea on sellainen, että asiakas käy ostamassa haluamansa ruoat, maksaa ne kassalla ja siirtyy itsepalveluravintolaan nauttimaan ostoksiaan.
Ravintolassa on kymmenen mikroaaltouunia, tuolit, pöydät ja kahviautomaatti.
Olimme neuvottomia sen suhteen, miten meidän pitäisi toimia. Pyysimme apua. Ravintolassa olleista asiakaspalvelijoista toinen ei puhunut englantia ollenkaan ja toinenkin aika niukasti. Asiat sujuivat siitä huolimatta. Meille osoitettiin myymälän takaseinältä neljä allasta, joista saimme valita etu- ja jälkiruoat. Juomat poimimme kassojen läheltä olevasta kaapista.
Saimme maksun yhteydessä tarjottimet, kertakäyttöiset astiat ja ruokailuvälineet, servietit ja poletin kahviautomaattia varten. Englantia puhumaton myyjä tuli auttamaan meitä ravintolan puolelle. Hän laittoi annoksemme neljään eri mikroaaltouuniin.
Nostin hetken päästä annokset pöytäämme. Asiakaspalvelija tuli vielä varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Hän totesi, että jalkiruokamarjasekoitukseni ei ollut lämmennyt riittävästi ja laittoi sen uudestaan mikroon.
Kattauksemme oli pikaruokalamainen ja sellaisessa olimmekin. Roskat pantiin samanlaisiin jäteluukkuihin kuin hampurilaispaikoissa.
Ravintolassa oli kaksi muuta asiakasta, jotka osasivat temput eivätkä tarvinneet apua.
Nauttimamme ruoat olivat tyypillisiä valmispakasteannoksia.
Kahden hengen ateriointi maksoin 11,10 euroa.
Saatamme mennä toistenkin.
torstai 28. helmikuuta 2019
keskiviikko 27. helmikuuta 2019
Elämän hymyilyä
Eilen oli ikimuistoinen päivä. Ranskan keskiylängöltä tulleet ystävämme kertoivat vuosittaisista sitruunajuhlista, jotka ovat juuri meneillään täällä valtakunnan kaakkoisosassa. Päätimme lähteä heidän kanssaan retkelle lähivuoristoon ja tutustumaan samalla Fête du Citroniin, joka vaikuttaa Nizzan spektaakkelimaisen karnevaaliajan kilpailijalta, mutta vanha traditio sekin on.
Oli mukava päästä välillä Nizzan ulkopuolelle. Siellä mennyt ja nykyaika elävät kietoutuneina toisiinsa. Paikoin näkymät näyttävät kuin olisivat kauan sitten jähmettyneet silloiseen olemiseensa. Pittoreskeissa taloissa kuitenkin eletään yhä.
Vuoret ovat yhä korkeita ja niiden rinteet jyrkkiä. Niinpä niille vievät ovat edelleen kapeita ja mutkaisia serpeentiinejä. Eivät muuta voi ollakaan.
Näimme hengästyttäviä maisemia ja vuoriston suojaan kauan sitten rakennettuja kyliä, jotka näkyvät kauas, mutta joihin en haluaisi mennä pyörällä. Pysähdyimme Peillonissa, Peillessä ja Ste Agnèsissa, jossa on historiasta tunnetun Maginot-linjan itäinen päätepiste. Poikkesimme myös Roquebrune Cap Martinissa, joka on alhaalla lähellä merta, mutta historiallinen paikka sekin. Siellä oli jotakin aivan merkillistä, mutta kerron siitä myöhemmin samoin kuin eräästä matkalla koetusta hämmentävästä ilmiöstä.
Päivä oli jo ehtinyt pitkälle ja päätimme jättää käymättä sitruunojaan juhlivassa Mentonissa, joka viimeinen Ranskan puolella oleva kaupunki tällä rannikolla.
Näimme kuinka meri ja taivas sulautuivat yhteen turkoosia, pinkkiä, sinistä ja violettia väreileväksi laveeraukseksi. Monacon edustalla oleva risteilijä lähti kohti seuraavaa pyshädystä. Ilta purpuroi rakennukset maagiseen valoon.
Kaunis sää, kiinnostavaa nähtävää, vanhojen hyvien ystävien seuraa ja kiireetöntä retkeilyä, mitä muuta voisimme toivoa.
Eilinen päivä jää mieleen yhtenä elämän onnellisista hetkistä.
Oli mukava päästä välillä Nizzan ulkopuolelle. Siellä mennyt ja nykyaika elävät kietoutuneina toisiinsa. Paikoin näkymät näyttävät kuin olisivat kauan sitten jähmettyneet silloiseen olemiseensa. Pittoreskeissa taloissa kuitenkin eletään yhä.
Vuoret ovat yhä korkeita ja niiden rinteet jyrkkiä. Niinpä niille vievät ovat edelleen kapeita ja mutkaisia serpeentiinejä. Eivät muuta voi ollakaan.
Näimme hengästyttäviä maisemia ja vuoriston suojaan kauan sitten rakennettuja kyliä, jotka näkyvät kauas, mutta joihin en haluaisi mennä pyörällä. Pysähdyimme Peillonissa, Peillessä ja Ste Agnèsissa, jossa on historiasta tunnetun Maginot-linjan itäinen päätepiste. Poikkesimme myös Roquebrune Cap Martinissa, joka on alhaalla lähellä merta, mutta historiallinen paikka sekin. Siellä oli jotakin aivan merkillistä, mutta kerron siitä myöhemmin samoin kuin eräästä matkalla koetusta hämmentävästä ilmiöstä.
Päivä oli jo ehtinyt pitkälle ja päätimme jättää käymättä sitruunojaan juhlivassa Mentonissa, joka viimeinen Ranskan puolella oleva kaupunki tällä rannikolla.
Näimme kuinka meri ja taivas sulautuivat yhteen turkoosia, pinkkiä, sinistä ja violettia väreileväksi laveeraukseksi. Monacon edustalla oleva risteilijä lähti kohti seuraavaa pyshädystä. Ilta purpuroi rakennukset maagiseen valoon.
Kaunis sää, kiinnostavaa nähtävää, vanhojen hyvien ystävien seuraa ja kiireetöntä retkeilyä, mitä muuta voisimme toivoa.
Eilinen päivä jää mieleen yhtenä elämän onnellisista hetkistä.
tiistai 26. helmikuuta 2019
Mukavaa vauhtia
Eilen kävimme Pariisin suunnalla asuvan pariskunnan kanssa retkellä Mougins-nimisessä paikassa Cannesin yläpuolella. Vanha kaupunki on kukkulan päällä. Se on ollut linnoitus, jota on varmaan ollut hyvä puolustaa. Kiertelimme vanhoilla kujilla ja kävimme lounaalla. Näköalat olisivat varmaan hienoja, mutta niitä ei juuri näe, koska linnoitusta ei ole rakennettu maisemien katselua varten. Yhdeltä reunalta pystyimme katselemaan itään, jossa näkyi massiivisia vuoria ja niiden takana siinsi lumipeitteisiä huippuja.
Picasso asui Mouginsissa 12 viimeistä vuottaan ja kuolikin siellä. Asia ei jää epäselväksi, koska kaupungin reunamilla on valtava pää, jolla on iiriksinä reiät. Picassolla olikin pistävä katse.
Kaupunki näyttää elävän turismista, ainakin tämä vanha osa. Paikka on täynnä ravintoloita ja taidekauppoja. Katsottavaa jäi toisellekin kerralle, koska paikallisessa taidemuseossa en erittäin merkittävien taiteilijoiden teoksia. Wikitietojen mukaan Mougins on myös gastronomisesti meritoitunut.
Mougins sijaitsee Grassen - maailman tuoksupääkaupungin - lähettyvillä ja on toiminut laventelien, jasmiinien ja ruusujen tuottajana Grasselle.
Picasso ei ollut ainoa Mouginsista pitänyt kuuluisuus. Paikassa ovat kyläilleet tai vierailleet esimerkiksi Fernand Legér, Yves Klein, Winston Churchill, Christian Dior ja Catherine Deneuve.
Tänään saimme vieraaksemme vanhat ystävämme, joiden koti on Saint-Etiennen seudulla. Vietimme iltaa eilisellä porukalla heidän kanssaan. Huomenna aiomme retkeillä yhdessä.
Picasso asui Mouginsissa 12 viimeistä vuottaan ja kuolikin siellä. Asia ei jää epäselväksi, koska kaupungin reunamilla on valtava pää, jolla on iiriksinä reiät. Picassolla olikin pistävä katse.
Kaupunki näyttää elävän turismista, ainakin tämä vanha osa. Paikka on täynnä ravintoloita ja taidekauppoja. Katsottavaa jäi toisellekin kerralle, koska paikallisessa taidemuseossa en erittäin merkittävien taiteilijoiden teoksia. Wikitietojen mukaan Mougins on myös gastronomisesti meritoitunut.
Mougins sijaitsee Grassen - maailman tuoksupääkaupungin - lähettyvillä ja on toiminut laventelien, jasmiinien ja ruusujen tuottajana Grasselle.
Picasso ei ollut ainoa Mouginsista pitänyt kuuluisuus. Paikassa ovat kyläilleet tai vierailleet esimerkiksi Fernand Legér, Yves Klein, Winston Churchill, Christian Dior ja Catherine Deneuve.
Tänään saimme vieraaksemme vanhat ystävämme, joiden koti on Saint-Etiennen seudulla. Vietimme iltaa eilisellä porukalla heidän kanssaan. Huomenna aiomme retkeillä yhdessä.
lauantai 23. helmikuuta 2019
Porvarillisissa labyrinteissä
Nizzassa on lempeä ilmasto, aurinko ja meri. Niinpä täällä on ihmisen hyvä olla, paitsi ehkä pohjoisen pojan kesällä.
Useat kukkulat ja vuoret ympäröivät kaupungin keskustaa. Merimaisemaa on keksitty jakaa siten, että kukkulat on rakennettu täyteen taloja, joissa olevista asunnoista on näköala merelle. Kukkuloiden rinteillä ja laeilla on sekä patriisitaloja että valtavia kerrostalokomplekseja kuten tämä Abbaye de Roseland, jossa nyt majailemme.
Näissä kolossaalisissa kerrostaloissa asutaan sekä vakituisesti että tilapäisesti. Tapasimme äskettäin bussipysäkillä eläkeläispariskunnan, joilla on asunto sekä Strassbourgissa että tässä Roselandissa. He lienevät tyypillisiä puolitäkäläisiä.
On oltava kohtuullisen varakas, jotta voi hankkia oman asunnon näiltä kukkuloilta. Niinpä tapana on suojautua pahaa maailmaa vastaan siten, että taloyhtiöt ovat aidatuilla alueilla lukittujen porttien takana. Harva viitsii kiipeillä näitä rinteitä, joten kaikkialle on päästävä autolla. Alueille on rakennettu hyvin tiivis katuverkosto. Kadut ovat mutkikkaita, jopa serpentiinimäisiä, koska rinteet ovat jyrkkiä.
Monet kaduista ovat umpiperiä. Tästä seuraa, että kaltaiseni ahkerat kävelijät voivat saada enemmän liikuntaa kuin on aina tarkoituskaan.
Kävelin eilen alas asioille. Käytyäni boulangeriessa, ruokakaupassa ja apteekissa, suuntasin Promenade de Anglaisille ja sitä pitkin länteen lentokentän suuntaan. Ajattelin kävellä jonkin matkaa ja kääntyä sitten vinottaista reittiä takaisin Roselandiin.
Innostuin kävelemään lentokentän koillispuolella olevan puistonkohdalle ja istuuduin penkille huilaamaan. Päätin poiketa läheisessä isossa ruokamarketissa katsomassa, saisinko sieltä ruisleipää. Löytyihän sitä.
Katsoin kännykän kartasta, että voisin nousta Avenue des Mandariniersia pitkin Boulevard Napoléon III:lle, jota pitkin pääsisin kotinurkille. Sinne sitten. Pääsin moottoritiesillan ali kyseiselle Mandariinikadulle.
Valitettavasti kartta ei aina kerro totuutta täällä. Niinpä törmäsin suljettuun porttiin. Ajattelin, että jos pääsen sisäpuolelle, ehkä selviän toiselta puolelta ulos. Sellainen temppu on joskus onnistunut. Portille tuli sen verran vipinää, että pääsin eteenpäin. Suuntasin vasemmalle. Näytti siltä, että sieltä voisi olla portaat ylös. Olin mahdollisesti ollut samassa paikassa aikaisemmin, mutta en ole varma. Pihapiirit ovat kovin samanlaisia.
Löysin reitin, jota pääsin kiertämään taloa. Napoleon oli jo lähettyvillä. Ulos en kuitenkaan päässyt, joten minun oli talon kierrettyäni palattava samaa tietä takaisin moottoritien toiselle puolelle.
Tein seuraavan yrityksen moottoritien pohjoispuolella Résidence la Lanternea pitkin. Kartta näytti selvää reittiä. Tie kiersi kahta puolta mainittua residenssiä ja toisella puolella oli yliopistoalue. Portti oli sopivasti auki, mutta ei puhettakaan, että olisin päässyt pihalta toiselle puolelle. Oli jo pimeää ja tuntui pikkuisen vaivaannuttavalta kulkea nurkissa olematta asukas. Olin menossa takaportille, kun vastaan tuli rouva, jonka kanssa vaihdoimme tervehdyksen tapaiset. Olisi pitänyt pyytää häneltä apua, sillä pian sain todeta portin olevan lukossa. Täkäläisissä porteissa on usein musta pyöreä alusta, jota pitäisi hipaista läpyskällä, jota minulla ei tietenkään ollut. Olin en missään. Hiljaista.
Pitää jatkossa tarkistaa kadunnimetkin. Jos paikkaan johtaa Résidence la Lanterne, läpipääsyä on tuskin odotettavissa.
Paluumatkalle siis. Moottoritien toisella puolella valitsin isomman tien väyläksi ylöspäin ja pääsinkin Napoleonille. Aloin olla jo väsynyt. Jaksoin kuitenkin punnertaa majapaikkaan saakka.
Olin varmaan pari tuntia retkelläni. Kunnon kävely!
Useat kukkulat ja vuoret ympäröivät kaupungin keskustaa. Merimaisemaa on keksitty jakaa siten, että kukkulat on rakennettu täyteen taloja, joissa olevista asunnoista on näköala merelle. Kukkuloiden rinteillä ja laeilla on sekä patriisitaloja että valtavia kerrostalokomplekseja kuten tämä Abbaye de Roseland, jossa nyt majailemme.
Näissä kolossaalisissa kerrostaloissa asutaan sekä vakituisesti että tilapäisesti. Tapasimme äskettäin bussipysäkillä eläkeläispariskunnan, joilla on asunto sekä Strassbourgissa että tässä Roselandissa. He lienevät tyypillisiä puolitäkäläisiä.
On oltava kohtuullisen varakas, jotta voi hankkia oman asunnon näiltä kukkuloilta. Niinpä tapana on suojautua pahaa maailmaa vastaan siten, että taloyhtiöt ovat aidatuilla alueilla lukittujen porttien takana. Harva viitsii kiipeillä näitä rinteitä, joten kaikkialle on päästävä autolla. Alueille on rakennettu hyvin tiivis katuverkosto. Kadut ovat mutkikkaita, jopa serpentiinimäisiä, koska rinteet ovat jyrkkiä.
Monet kaduista ovat umpiperiä. Tästä seuraa, että kaltaiseni ahkerat kävelijät voivat saada enemmän liikuntaa kuin on aina tarkoituskaan.
Kävelin eilen alas asioille. Käytyäni boulangeriessa, ruokakaupassa ja apteekissa, suuntasin Promenade de Anglaisille ja sitä pitkin länteen lentokentän suuntaan. Ajattelin kävellä jonkin matkaa ja kääntyä sitten vinottaista reittiä takaisin Roselandiin.
Innostuin kävelemään lentokentän koillispuolella olevan puistonkohdalle ja istuuduin penkille huilaamaan. Päätin poiketa läheisessä isossa ruokamarketissa katsomassa, saisinko sieltä ruisleipää. Löytyihän sitä.
Katsoin kännykän kartasta, että voisin nousta Avenue des Mandariniersia pitkin Boulevard Napoléon III:lle, jota pitkin pääsisin kotinurkille. Sinne sitten. Pääsin moottoritiesillan ali kyseiselle Mandariinikadulle.
Valitettavasti kartta ei aina kerro totuutta täällä. Niinpä törmäsin suljettuun porttiin. Ajattelin, että jos pääsen sisäpuolelle, ehkä selviän toiselta puolelta ulos. Sellainen temppu on joskus onnistunut. Portille tuli sen verran vipinää, että pääsin eteenpäin. Suuntasin vasemmalle. Näytti siltä, että sieltä voisi olla portaat ylös. Olin mahdollisesti ollut samassa paikassa aikaisemmin, mutta en ole varma. Pihapiirit ovat kovin samanlaisia.
Löysin reitin, jota pääsin kiertämään taloa. Napoleon oli jo lähettyvillä. Ulos en kuitenkaan päässyt, joten minun oli talon kierrettyäni palattava samaa tietä takaisin moottoritien toiselle puolelle.
Tein seuraavan yrityksen moottoritien pohjoispuolella Résidence la Lanternea pitkin. Kartta näytti selvää reittiä. Tie kiersi kahta puolta mainittua residenssiä ja toisella puolella oli yliopistoalue. Portti oli sopivasti auki, mutta ei puhettakaan, että olisin päässyt pihalta toiselle puolelle. Oli jo pimeää ja tuntui pikkuisen vaivaannuttavalta kulkea nurkissa olematta asukas. Olin menossa takaportille, kun vastaan tuli rouva, jonka kanssa vaihdoimme tervehdyksen tapaiset. Olisi pitänyt pyytää häneltä apua, sillä pian sain todeta portin olevan lukossa. Täkäläisissä porteissa on usein musta pyöreä alusta, jota pitäisi hipaista läpyskällä, jota minulla ei tietenkään ollut. Olin en missään. Hiljaista.
Pitää jatkossa tarkistaa kadunnimetkin. Jos paikkaan johtaa Résidence la Lanterne, läpipääsyä on tuskin odotettavissa.
Paluumatkalle siis. Moottoritien toisella puolella valitsin isomman tien väyläksi ylöspäin ja pääsinkin Napoleonille. Aloin olla jo väsynyt. Jaksoin kuitenkin punnertaa majapaikkaan saakka.
Olin varmaan pari tuntia retkelläni. Kunnon kävely!
keskiviikko 20. helmikuuta 2019
Nuori Suomi ristiriitaisessa tilanteessa
Olen alkanut lukea täältä majapaikasta löytynyttä Hentilä et Hentilän kirjaa Saksalainen Suomi 1918. Kirja käsittelee saksalaisten toimia Suomessa kansalaissodan aikana ja sen jälkeen.
On hämmentävää kuinka sekaisin aivan tuoreen tasavallan asiat olivat surullisen veljessodan alussa. Punaiset olivat vallanneet Helsingin. Osa senaattoreista piileskeli kuka missäkin ja osa onnistui matkustamaan Vaasaan, jossa Mannerheim aloitteli toimiaan valkoisten johtajana. Sieltä hän siirtyi Seinäjoelle.
Yhteydenpito oli hyvin hidasta. Ruotsalaiset käyttivät tilannetta hyväksi ja nousivat maihin Ahvenanmaalle. Suomessa oli suuri määrä venäläisiä sotilaita. Saksa neuvotteli rauhasta vallankumouksen kourissa olevan Venäjän kanssa. Saksassa olevat suomalaiset jääkärit olivat hämmentyneitä, kun Suomi oli julistautunut itsenäiseksi ilman heitä.
Edvard Hjelt, Suomen edustaja Saksassa, pyysi oma-alotteisesti apua Saksalta ja sitä luvattiin.
Mannerheimin mielestä Suomen piti selvittää sisällissota ilman ulkopuolisten apua. Saksaan jääkäreitä johtamaan lähetetty ja sieltä palannut everstiluutnatti Wilhelm Thesleff toimi saksalaisten tulon puolesta ja sai tynkäsenaatin hyväksymään asian. Jääkäritkin kiukuttelivat Mannerheimia vastaan.
Mannerheim ilmoitti eroavansa, mutta peruutti seuraavana päätöksensä.
Tuollaisesta alusta Suomi on noussut nykyiseen menestykseensä.
On hämmentävää kuinka sekaisin aivan tuoreen tasavallan asiat olivat surullisen veljessodan alussa. Punaiset olivat vallanneet Helsingin. Osa senaattoreista piileskeli kuka missäkin ja osa onnistui matkustamaan Vaasaan, jossa Mannerheim aloitteli toimiaan valkoisten johtajana. Sieltä hän siirtyi Seinäjoelle.
Yhteydenpito oli hyvin hidasta. Ruotsalaiset käyttivät tilannetta hyväksi ja nousivat maihin Ahvenanmaalle. Suomessa oli suuri määrä venäläisiä sotilaita. Saksa neuvotteli rauhasta vallankumouksen kourissa olevan Venäjän kanssa. Saksassa olevat suomalaiset jääkärit olivat hämmentyneitä, kun Suomi oli julistautunut itsenäiseksi ilman heitä.
Edvard Hjelt, Suomen edustaja Saksassa, pyysi oma-alotteisesti apua Saksalta ja sitä luvattiin.
Mannerheimin mielestä Suomen piti selvittää sisällissota ilman ulkopuolisten apua. Saksaan jääkäreitä johtamaan lähetetty ja sieltä palannut everstiluutnatti Wilhelm Thesleff toimi saksalaisten tulon puolesta ja sai tynkäsenaatin hyväksymään asian. Jääkäritkin kiukuttelivat Mannerheimia vastaan.
Mannerheim ilmoitti eroavansa, mutta peruutti seuraavana päätöksensä.
Tuollaisesta alusta Suomi on noussut nykyiseen menestykseensä.
tiistai 19. helmikuuta 2019
Haluaisitko sinä pelastaa ihmisen?
Harva meistä on joutunut tai tulee joutumaan tilanteeseen, jossa voi omalla toiminnallaan pelastaa jonkun ihmisen hengen. Turun torilla ehkä tapahtui jotakin tällaista kesällä 2017. Terrorihyökkäyksen kuolonuhreja olisi voinut tulla enemmän tai osa loukkaantuneista voisi olla nyt huonommassa kunnossa, jos sivulliset eivät olisi ryhtyneet estämään veitsimiehen toimia.
Tuollaisessa tilanteessa joutuu tekemään silmänräpäyksessä päätöksen, miten toimia.
On myös mahdollisuuksia ilmoittautua vapaaehtoisesti etukäteen auttajaksi siltä varalta, että joku joutuu hengenvaaraan.
Tällainen vapaaehtoinen pelasti minut pari kolme vuotta sitten. En voi häntä kylliksi kiittää.
Tuntematon hyväntekijäni oli ilmoittautunut maailmanlaajuiseen kantasolurekisteriin. Kun minä taistelin hengestäni, rekisteristä löytyi juuri minulle sopiva luovuttaja, joka oli hän. Jos hän ei olisi aikoinaan kirjautunut rekisteriin, minä en ehkä istuisi tässä kirjoittamassa tätä juttua tai voisin hyvin huonosti.
Kun leukemiani diagnosoitiin, minulla oli muutama viikko elinaikaa jäljellä, jos en olisi saanut hoitoa. Sytostaattihoidoilla syöpäni leviäminen pystyttiin pysäyttämään ja kantasolusiirteen ansiosta luuytimeni tuottavat nyt tervettä verta.
En voi kyllin kiittää henkilöä, joka pelasti minut.
Kantasoluhoito onnistuu sitä paremmin, mitä täsmällisemmin siirteen ominaisuudet vastaavat potilaan tarvetta. Siksi on erittäin tärkeää, että kantasolurekisterissä on mahdollisimman paljon erilaisia luovuttajakandidaatteja. Äärimmäisen harva rekisterissä olevasta 24 miljoonasta ihmisestä saa kutsun, mutta määrä ei silti ole riittävä.
Niinpä vakavasti sairastuneelle 22-vuotiaalle Heidi Lindholmille ei ole löytynyt sopivaa luovuttajaa.
Jos olet 18-40, voisitko harkita liittymistä rekisteriin? Kenties voisit pelastaa Heidin tai jonkun muun.
Täällä voit testata, sopisitko luovuttajaksi.
Jos olet yli 40-vuotias, toivon että kannustat sopivan ikäisiä läheisiäsi ja muita tuttujasi ilmoittautumaan.
Yle pitää tällä viikolla kiitettävästi esillä kantasolurekisterin merkitystä. Kiitos Ylelle tärkeästä asiasta tiedottamisesta.
Tuollaisessa tilanteessa joutuu tekemään silmänräpäyksessä päätöksen, miten toimia.
On myös mahdollisuuksia ilmoittautua vapaaehtoisesti etukäteen auttajaksi siltä varalta, että joku joutuu hengenvaaraan.
Tällainen vapaaehtoinen pelasti minut pari kolme vuotta sitten. En voi häntä kylliksi kiittää.
Tuntematon hyväntekijäni oli ilmoittautunut maailmanlaajuiseen kantasolurekisteriin. Kun minä taistelin hengestäni, rekisteristä löytyi juuri minulle sopiva luovuttaja, joka oli hän. Jos hän ei olisi aikoinaan kirjautunut rekisteriin, minä en ehkä istuisi tässä kirjoittamassa tätä juttua tai voisin hyvin huonosti.
Kun leukemiani diagnosoitiin, minulla oli muutama viikko elinaikaa jäljellä, jos en olisi saanut hoitoa. Sytostaattihoidoilla syöpäni leviäminen pystyttiin pysäyttämään ja kantasolusiirteen ansiosta luuytimeni tuottavat nyt tervettä verta.
En voi kyllin kiittää henkilöä, joka pelasti minut.
Kantasoluhoito onnistuu sitä paremmin, mitä täsmällisemmin siirteen ominaisuudet vastaavat potilaan tarvetta. Siksi on erittäin tärkeää, että kantasolurekisterissä on mahdollisimman paljon erilaisia luovuttajakandidaatteja. Äärimmäisen harva rekisterissä olevasta 24 miljoonasta ihmisestä saa kutsun, mutta määrä ei silti ole riittävä.
Niinpä vakavasti sairastuneelle 22-vuotiaalle Heidi Lindholmille ei ole löytynyt sopivaa luovuttajaa.
Jos olet 18-40, voisitko harkita liittymistä rekisteriin? Kenties voisit pelastaa Heidin tai jonkun muun.
Täällä voit testata, sopisitko luovuttajaksi.
Jos olet yli 40-vuotias, toivon että kannustat sopivan ikäisiä läheisiäsi ja muita tuttujasi ilmoittautumaan.
Yle pitää tällä viikolla kiitettävästi esillä kantasolurekisterin merkitystä. Kiitos Ylelle tärkeästä asiasta tiedottamisesta.
Hitaasti mutta varmasti
Olen kuunnellut Coffee Break French -kieliohjelmiston beginner-tason kaikki 40 opetustuokiota ja 30 elementary-tason 40:stä ohjelmasta. Tämä on aikamoista urakointia, mutta tunnen saavani kokonaiskuvan siitä, mitä kielimatkaani sisältyy. Kielioppia on selostettu paljona. Kovin vähän sitä on jäänyt mieleen, mutta sen aika on myöhemmin. Kuunteleminen on ollut hyödyllistä, koska tunnen pystyväni poimimaan enemmän sanoja ranskankielisestä puheesta.
Olen saanut uuden kielten oppimiseen liittyvän tuttavuuden. Memrisessa tuttuja piirteitä, mutta myös jotakin omintakeista. Esimerkkejä on lausumassa useita ihmisiä. Ne tulevat normaaliin puhetahtiin, joten korva saa harjaantua erottamaan sanoja. Taidan tehdä tällä välipalaharjoituksia CBF:n oppituokioiden lomassa.
Jäimme tänään bussista yhden pysäkin verran liian varhain. Tarkoitus oli jatkaa matkaa raitsikalla. Osasin kysyä kuljettajalta raitsikan pysäkistä "C'est loin?" eli onko se kaukana. Ymmärsin myös vastauksen. Lähellä oli. Taapersimme sitten pysäkille. Tunnen edistyväni. Hidasta on, mutta edistystä kumminkin.
Olen saanut uuden kielten oppimiseen liittyvän tuttavuuden. Memrisessa tuttuja piirteitä, mutta myös jotakin omintakeista. Esimerkkejä on lausumassa useita ihmisiä. Ne tulevat normaaliin puhetahtiin, joten korva saa harjaantua erottamaan sanoja. Taidan tehdä tällä välipalaharjoituksia CBF:n oppituokioiden lomassa.
Jäimme tänään bussista yhden pysäkin verran liian varhain. Tarkoitus oli jatkaa matkaa raitsikalla. Osasin kysyä kuljettajalta raitsikan pysäkistä "C'est loin?" eli onko se kaukana. Ymmärsin myös vastauksen. Lähellä oli. Taapersimme sitten pysäkille. Tunnen edistyväni. Hidasta on, mutta edistystä kumminkin.
perjantai 15. helmikuuta 2019
Kieli edellä kieliin
En tiedä, miten kouluissa opetetaan kieliä nykyään. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oppiminen oli hyvin tekstisidonnaista. Läksynä oli jokin oppikirjan kappale, jonka sanoja opeteltiin ja ohessa luettiin kielioppia. Tämä johti opittavan kielen hyvään kirjoitustaitoon. Siinä me suomalaiset olemme aika hyviä. Kappaleet rakentuivat varmaan tuolloinkin aikaisemmin opitulle, mutta en muista, jatkuiko sama linja, kun päästiin pidemmälle.
Kun sitten yrittää puhua opiskeltua kieltä jonkun natiivin kanssa, huomaa, että hänen suustaan tulee jotakin aivan muuta kuin visuaalisena tekstinä opittua kirjakieltä. Naapurin suusta tulee kaikenlaisia äännähdyksiä, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteyttä opitun kanssa.
Tämä on kärjistys, mutta totta ainakin toinen puoli, luulen.
Minusta tuntuu, että kielen oppimisessa kannattaa keskittyä jo alusta lähtien kuullun ymmärtämiseen. Kommunikointi on ensisijaisesti puhetta ja kuuntelemista. Jos on oppinut saamaan selvää arkisesta puhekielestä, on helpompi päästä keskustelun alkuun, kun tilaisuuksia ilmaantuu. Kun ymmärtää, mitä naapuri sanoo, voi vastata jotakin tolkullista, vaikka hitaastikin. Kieli muuttuu eläväksi vain tätä kautta.
On tietenkin tärkeää oppia myös kirjoittamaan omaksuttavaa kieltä. Mielestäni pitäisi kuitenkin tarttua uuteen kieleen - käyttääkseni muoti-ilmausta - puheen ymmärtäminen edellä.
Michel Thomasin ja Coffee Break Frenchin aineistoissa edetään puheen kautta. Uudessa tuokiossa opettaja antaa vähän kerrallaan uusia sanoja ja niiden sekä aikaisemmin opittujen sanojen avulla oppija rakentaa uusia lauseita. Kuuntelija pääsee aika hyvin mukaan imuun. Hän voi yrittää vastata, ennen kuin virtuaalioppija ehtii, ja tämä on tarkoituskin.
Ennen edettiin siten, että opettaja kävi läpi uudet asiat ja sitten oppilaat kertasivat ne kotona. He tekivät myös harjoituksia, joiden avulla he saivat soveltaa oppimaansa. Läksyt tehtiin kotona eikä kieltä voinut useinkaan puhua kenenkään kanssa. Koulussakin puhumisvuoro sattui kohdalle harvakseltaan. Kieli opittiin kirjaimien eikä äänien kautta. Sanat iskostuivat mieleen kirjainkimppuina.
Kouluissa opettajilla on kaksinumeroinen luku oppilaita ohjattavanaan. Sellaisessa tilanteesta on vaikea saada kannustavaa ja rentoa ilmapiiriä aikaiseksi. Varmaan jotkut sen osaavat.
MT:n ja CBF:n metodeja on helppo soveltaa, kun paikalla on vain yksi tai kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Tosin Youtubessa on video oppituokiosta, jonka Thomas pitää korkeintaan keskinkertaisesti kieliopinnoissaan menestyneille koululaisille. Ainakin siinä osassa, jonka katsoin, oppiminen tuntui sujuvan.
Vieraiden kielten kouluopetus on tänään varmaan jotakin muuta kuin minun nuoruudessani. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon puheen ymmärtämistä painotetaan.
Kun sitten yrittää puhua opiskeltua kieltä jonkun natiivin kanssa, huomaa, että hänen suustaan tulee jotakin aivan muuta kuin visuaalisena tekstinä opittua kirjakieltä. Naapurin suusta tulee kaikenlaisia äännähdyksiä, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteyttä opitun kanssa.
Tämä on kärjistys, mutta totta ainakin toinen puoli, luulen.
Minusta tuntuu, että kielen oppimisessa kannattaa keskittyä jo alusta lähtien kuullun ymmärtämiseen. Kommunikointi on ensisijaisesti puhetta ja kuuntelemista. Jos on oppinut saamaan selvää arkisesta puhekielestä, on helpompi päästä keskustelun alkuun, kun tilaisuuksia ilmaantuu. Kun ymmärtää, mitä naapuri sanoo, voi vastata jotakin tolkullista, vaikka hitaastikin. Kieli muuttuu eläväksi vain tätä kautta.
On tietenkin tärkeää oppia myös kirjoittamaan omaksuttavaa kieltä. Mielestäni pitäisi kuitenkin tarttua uuteen kieleen - käyttääkseni muoti-ilmausta - puheen ymmärtäminen edellä.
Michel Thomasin ja Coffee Break Frenchin aineistoissa edetään puheen kautta. Uudessa tuokiossa opettaja antaa vähän kerrallaan uusia sanoja ja niiden sekä aikaisemmin opittujen sanojen avulla oppija rakentaa uusia lauseita. Kuuntelija pääsee aika hyvin mukaan imuun. Hän voi yrittää vastata, ennen kuin virtuaalioppija ehtii, ja tämä on tarkoituskin.
Ennen edettiin siten, että opettaja kävi läpi uudet asiat ja sitten oppilaat kertasivat ne kotona. He tekivät myös harjoituksia, joiden avulla he saivat soveltaa oppimaansa. Läksyt tehtiin kotona eikä kieltä voinut useinkaan puhua kenenkään kanssa. Koulussakin puhumisvuoro sattui kohdalle harvakseltaan. Kieli opittiin kirjaimien eikä äänien kautta. Sanat iskostuivat mieleen kirjainkimppuina.
Kouluissa opettajilla on kaksinumeroinen luku oppilaita ohjattavanaan. Sellaisessa tilanteesta on vaikea saada kannustavaa ja rentoa ilmapiiriä aikaiseksi. Varmaan jotkut sen osaavat.
MT:n ja CBF:n metodeja on helppo soveltaa, kun paikalla on vain yksi tai kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Tosin Youtubessa on video oppituokiosta, jonka Thomas pitää korkeintaan keskinkertaisesti kieliopinnoissaan menestyneille koululaisille. Ainakin siinä osassa, jonka katsoin, oppiminen tuntui sujuvan.
Vieraiden kielten kouluopetus on tänään varmaan jotakin muuta kuin minun nuoruudessani. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon puheen ymmärtämistä painotetaan.
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Runsaudenpulaa ranskan opissa
Olen nyt intoutunut tankkaamaan ranskaa. Verkossa on runsaasti laadukasta oppimateriaalia, ainakin jos voi opiskella englannin kautta.
Olen aiemmin kertonut Mondlysta. Se on edullinen kielisovellus, kun ottaa huomioon, että kohtuuhinnalla saa yli 30 kieltä opeteltavakseen. Harvalle tosin on käyttöä noin monelle. Mondlylta voi ostaa myös elinikäisen paketin kolmelle tai viidelle kielelle. Mondlya on helppo näprätä kännykällä, mutta ei sen avulla kovin pitkälle pääse.
Edesmennyt Michel Thomas oli mitä ilmeisimmin edelläkävijä kielten opetuksessa. Hän saatteli opiskelijoita lempeästi ja rennosti keskustellen kielten saloihin. Youtubessa on runsaasti hänen opetustuokioitaan ilmaiseksi käytettävissä.
Alexa on laittanut nettiin runsaasti materiaalia käytettäväksi ilmaiseksi. Hän pitää lyhyehköjä kalvosulkeisia erilaisista kielen oppimiseen liittyvistä teemoista. Hän yrittää pitää katsojan hereillä kaikenlaisilla hassutteluilla, mutta silti seuraaminen käy pitkän päälle työlääksi. Luentoja kannattaa kuitenkin katsoa, kun haluaa täsmätietoa esimerkiksi verbien taivutuksesta.
Tämän hetken suosikkini on Coffee Break Friench, jolla on tarjolla ilmaiseksi 160 noin 15-30 minuutin mittaista audiosessiota ilmaiseksi. Kurssit alkavat aloittelijan tasolta ja etenevät edistyneen tasolle. Oppivartit rakentuvat selvästi Michel Thomasin metodiin. Opettaja juttelee rennosti opiskelijan kanssa, opettaa uusia asioita ja etenee systemaattisesti aiheesta toiseen. Opiskelija rakentaa jatkuvasti uusia virkkeitä annettujen ohjeiden mukaan. Eteneminen tapahtuu siten, että oppilas ei tunne tekemistään liian haastavaksi eikä liian helpoksi.
Oppitunneista on maksua varten tarjolla runsaasti tekstimuotoista aineistoa, kattavampia asioiden selostuksia ja kuunnelmapätkiä normaalilla puhenopeudella.
Matkustan nyt ilmaiseksi ja keskityn kuuntelemiseen. Myöhemmin saatan paneutua myös maksulliseen aineistoon. Haluan oppia nimenomaan ymmärtämään ja tuottamaan puhetta.
Youtubessa on runsaasti muitakin ranskan kielen opiskeluun liittyviä aineistoja. Runsaudenpulaa. Omatoimisella oppijalla on kissanpäivät.
Olen aiemmin kertonut Mondlysta. Se on edullinen kielisovellus, kun ottaa huomioon, että kohtuuhinnalla saa yli 30 kieltä opeteltavakseen. Harvalle tosin on käyttöä noin monelle. Mondlylta voi ostaa myös elinikäisen paketin kolmelle tai viidelle kielelle. Mondlya on helppo näprätä kännykällä, mutta ei sen avulla kovin pitkälle pääse.
Edesmennyt Michel Thomas oli mitä ilmeisimmin edelläkävijä kielten opetuksessa. Hän saatteli opiskelijoita lempeästi ja rennosti keskustellen kielten saloihin. Youtubessa on runsaasti hänen opetustuokioitaan ilmaiseksi käytettävissä.
Alexa on laittanut nettiin runsaasti materiaalia käytettäväksi ilmaiseksi. Hän pitää lyhyehköjä kalvosulkeisia erilaisista kielen oppimiseen liittyvistä teemoista. Hän yrittää pitää katsojan hereillä kaikenlaisilla hassutteluilla, mutta silti seuraaminen käy pitkän päälle työlääksi. Luentoja kannattaa kuitenkin katsoa, kun haluaa täsmätietoa esimerkiksi verbien taivutuksesta.
Tämän hetken suosikkini on Coffee Break Friench, jolla on tarjolla ilmaiseksi 160 noin 15-30 minuutin mittaista audiosessiota ilmaiseksi. Kurssit alkavat aloittelijan tasolta ja etenevät edistyneen tasolle. Oppivartit rakentuvat selvästi Michel Thomasin metodiin. Opettaja juttelee rennosti opiskelijan kanssa, opettaa uusia asioita ja etenee systemaattisesti aiheesta toiseen. Opiskelija rakentaa jatkuvasti uusia virkkeitä annettujen ohjeiden mukaan. Eteneminen tapahtuu siten, että oppilas ei tunne tekemistään liian haastavaksi eikä liian helpoksi.
Oppitunneista on maksua varten tarjolla runsaasti tekstimuotoista aineistoa, kattavampia asioiden selostuksia ja kuunnelmapätkiä normaalilla puhenopeudella.
Matkustan nyt ilmaiseksi ja keskityn kuuntelemiseen. Myöhemmin saatan paneutua myös maksulliseen aineistoon. Haluan oppia nimenomaan ymmärtämään ja tuottamaan puhetta.
Youtubessa on runsaasti muitakin ranskan kielen opiskeluun liittyviä aineistoja. Runsaudenpulaa. Omatoimisella oppijalla on kissanpäivät.
maanantai 11. helmikuuta 2019
Lentokoneet liihottavat sinne ja tänne, kerosiinia palaa
Voisi kuvitella, että lentoliikenne on tarkka järjestelmä, jossa kaikki toimii lähes suunnitellusti. Koneet lentävät lyhyimmän mahdollisen matkan eivätkä turhia haahuile. Lennonjohtajat vain varmistavat, että kaikki sujuu.
Innostuin eilen seuraamaan paikallista lentoliikennettä pitkäksi toviksi. Koneet kulkivat kaikkea muuta kuin aikataulun mukaan. Tutkin hieman netistä, millaista lennonjohtajien työ on. Heidän täytyy olla kylmäpäisiä ammattilaisia. Useita koneita oli tulossa ja aikataulut olivat sekaisin. Moni kone joutui tekemään isoja lenkkejä taivaalla. Jokin niistä taisi käydä lähes sadan kilometrin päässä kääntymässä.
En haluaisi olla lennonjohdossa, kun sadat ihmiset kiertelevät ilmassa ja odottavat pääsyä maihin. Kerosiinia palaa eikä onnettomuuksia saa tapahtua. Koneiden pitää pysyä muutaman kilometrin päässä toisistaan. Lennonjohtajat antavat niille komentoja.
Jollakin perusteella ilmojen liikennepoliisien pitää päättää, missä järjestyksessä päästävät koneet alas. Ihmettelin, miksi Romaniasta saapuva kone joutui kiertämään niin pitkään. Missähän asti se välillä kävi, kun katosi niin pitkäksi ajaksi? Voikohan lentoyhtiöt päästä maksamalla nopeammin alas?
Lennonjohtajat työ taitaa muistuttaa tietokonepelin pelaamista. Tilanne muuttuu jatkuvasti ja ajan tasalla on pysyttävä. Monenlaisien tekijöiden yhteisvaikutusta on osattava optimoida. Olisi kiva tietää, onko lennonjohtajilla käytössään jonkinlainen lineaarinen optimointimalli tietojärjestelmässään vai joutuvatko tekemään päätöksensä intuition varassa.
Turvallisuus on varmasti tärkein päätösten tekemisen peruste. Tälläkin kertaa kaikki saivat vuorollaan kentän hetkeksi käyttöönsä. Ihmettelin, kun yksi kone oli vasta päässyt irti kiitoradasta ja toinen oli jo lähellä liukumassa kentälle.
sunnuntai 10. helmikuuta 2019
Isot jyräävät, pienet mukautuvat
Muistamme historian tunneilta, että Saksa ja Ranska ovat taistelleet Elsassin ja Lothringenin (Alsace ja Lorraine) hallinnasta.
Saimme todeta, mitä moinen merkitsee asukkaiden kannalta. Tapasimme bussipysäkillä eläkeläisparin, jotka ovat Strasbourgista ja on toinen asunto residenssissä, jossa majailemme. He olivat alkujaan saksankielisiä, mutta puhuivat tietenkin myös ranskaa. Strasbourg kuuluu Alsaceen.
Mainitsin kuulleeni, että jonakin päivänä Strasbourgissa opettajat alkoivat puhua ranskan sijasta saksaa ja muutaman vuoden päästä saksan sijasta ranskaa. Meille vahvistettiin, että tämä pitää paikkansa.
Kysyin kumpaa kieltä enemmistö nykyään puhuu. Ranskaa puhuu, erityisesti nuoriso.
Kysyin osaavatko heidän lapset saksaa. Kaksi osaa mutta yksi ei kunnolla.
Kysyin myös puhutaanko Strasbourgissa joskus vain ranskaa. Monsieur arveli näin käyvän.
Tällaista sotiminen aiheuttaa. Saksalaiset valtasivat toisessa maailmansodassa Strasbourgin ranskalaisilta, mutta joutuivat myöhemmin luovuttamaan sen takaisin.
Onneksi on EU. Sopu on säilynyt pitkään.
Saimme todeta, mitä moinen merkitsee asukkaiden kannalta. Tapasimme bussipysäkillä eläkeläisparin, jotka ovat Strasbourgista ja on toinen asunto residenssissä, jossa majailemme. He olivat alkujaan saksankielisiä, mutta puhuivat tietenkin myös ranskaa. Strasbourg kuuluu Alsaceen.
Mainitsin kuulleeni, että jonakin päivänä Strasbourgissa opettajat alkoivat puhua ranskan sijasta saksaa ja muutaman vuoden päästä saksan sijasta ranskaa. Meille vahvistettiin, että tämä pitää paikkansa.
Kysyin kumpaa kieltä enemmistö nykyään puhuu. Ranskaa puhuu, erityisesti nuoriso.
Kysyin osaavatko heidän lapset saksaa. Kaksi osaa mutta yksi ei kunnolla.
Kysyin myös puhutaanko Strasbourgissa joskus vain ranskaa. Monsieur arveli näin käyvän.
Tällaista sotiminen aiheuttaa. Saksalaiset valtasivat toisessa maailmansodassa Strasbourgin ranskalaisilta, mutta joutuivat myöhemmin luovuttamaan sen takaisin.
Onneksi on EU. Sopu on säilynyt pitkään.
perjantai 8. helmikuuta 2019
Voi tätä ranskan kieltä
Ensimmäiset opiskelemani vieraat kielet olivat germaaniset ruotsi, englanti ja saksa. Ruotsi on toki toinen kotimainen, mutta vieras sekin minulle oli.
Olen lisäksi opiskellut pikkuisen latviaa ja kreikkaa. Sen vähän perusteella olen tunnistavinani, että nuokin kielet muistuttavat rakenteeltaan aiemmin mainittuja germaanisia.
Ranskan kieli tuntuu erilaiselta. Siinä on yllättäviä piirteitä.
Otetaan esimerkiksi kysymys "Missä hän syö?". Ruotsalaisten kysymysrakenne on melkein sama: "Var äter han?". Vain sanajärjestys muuttuu hieman. Englantilaiset asettelevat kysymyksen vähän monimutkaisemmin. He tarvitsevat mukaan do-verbin: "Where does he eat?".
Ranskalaiset hoitavat asian - melkein voisi sanoa - runollisesti. Tämän romaanisen kielen "missä" on "òu", "syödä" on "manger" ja "hän" on "il". Alottelija - kuten minä - rakentaisi kysymyksen muotoon "Òu mange il?". Ranskalaiset tuntuvan jostakin syystä vieroksuvan peräkkäisiä vokaaleja. He lisäävät kysymykseen t-kirjaimen vain siitä syystä, että niin lause kuulostaa paremmalta: "Òu mange-t-il?". He voivat koristella kysymystä vielä enemmän: "Òu est-ce qu'il mange?". Kirjaimellisesti tämä olisi kai "Missä on se, jossa hän syö?".
Negaation ilmaisemiseen suomalaiselle riittää yksi sana, joka on "ei" tai jokin sen taivutusmuodoista. Ranskalaiset haluavat ilmeisesti varmistaa, että asia menee näissäkin tilanteissa perille, koska he sullovat lauseeseen kaksi sanaa, jotka merkitsevät molemmat negaatiota. "Minä en tiedä" on ranskaksi "Je ne sais pas". Sekä "ne" että "pas" kertovat, että nyt peukalo osoittaa alaspäin. Joissakin tilanteissa ranskalainen jättää ne-sanan pois, koska tokihan yksikin negaatio kertoo, missä mennään.
Kysymys on ehkä ilmaisun hienopiirteisyydestä. Ne-sana voidaan ajatella ennakkovaroitukseksi siitä, mitä on tulossa. Se saattaa kuulua vain ännän vilahduksena nopeassa puheessa. Vaikka se jäisi kokonaan kuulumatta, ranskalainen taitaa aavistaa, että kyllä se siellä on.
Minun on vaikea juurruttaa päähäni ranskalaisten tapa sijoittaa pronomini tietyissä tapauksissa virkkeeseen. "Me soitamme teille" on ranskaksi "Nous vous appellerons". "Nous" tarkoittaa "meitä" ja "vous" teitä.
Olen lisäksi opiskellut pikkuisen latviaa ja kreikkaa. Sen vähän perusteella olen tunnistavinani, että nuokin kielet muistuttavat rakenteeltaan aiemmin mainittuja germaanisia.
Ranskan kieli tuntuu erilaiselta. Siinä on yllättäviä piirteitä.
Otetaan esimerkiksi kysymys "Missä hän syö?". Ruotsalaisten kysymysrakenne on melkein sama: "Var äter han?". Vain sanajärjestys muuttuu hieman. Englantilaiset asettelevat kysymyksen vähän monimutkaisemmin. He tarvitsevat mukaan do-verbin: "Where does he eat?".
Ranskalaiset hoitavat asian - melkein voisi sanoa - runollisesti. Tämän romaanisen kielen "missä" on "òu", "syödä" on "manger" ja "hän" on "il". Alottelija - kuten minä - rakentaisi kysymyksen muotoon "Òu mange il?". Ranskalaiset tuntuvan jostakin syystä vieroksuvan peräkkäisiä vokaaleja. He lisäävät kysymykseen t-kirjaimen vain siitä syystä, että niin lause kuulostaa paremmalta: "Òu mange-t-il?". He voivat koristella kysymystä vielä enemmän: "Òu est-ce qu'il mange?". Kirjaimellisesti tämä olisi kai "Missä on se, jossa hän syö?".
Negaation ilmaisemiseen suomalaiselle riittää yksi sana, joka on "ei" tai jokin sen taivutusmuodoista. Ranskalaiset haluavat ilmeisesti varmistaa, että asia menee näissäkin tilanteissa perille, koska he sullovat lauseeseen kaksi sanaa, jotka merkitsevät molemmat negaatiota. "Minä en tiedä" on ranskaksi "Je ne sais pas". Sekä "ne" että "pas" kertovat, että nyt peukalo osoittaa alaspäin. Joissakin tilanteissa ranskalainen jättää ne-sanan pois, koska tokihan yksikin negaatio kertoo, missä mennään.
Kysymys on ehkä ilmaisun hienopiirteisyydestä. Ne-sana voidaan ajatella ennakkovaroitukseksi siitä, mitä on tulossa. Se saattaa kuulua vain ännän vilahduksena nopeassa puheessa. Vaikka se jäisi kokonaan kuulumatta, ranskalainen taitaa aavistaa, että kyllä se siellä on.
Minun on vaikea juurruttaa päähäni ranskalaisten tapa sijoittaa pronomini tietyissä tapauksissa virkkeeseen. "Me soitamme teille" on ranskaksi "Nous vous appellerons". "Nous" tarkoittaa "meitä" ja "vous" teitä.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Näissä maisemissa
Tästä näet osan Nizza ylhäältäpäin. Oikealla ylhäällä on keskusta ja vasemmalla alhaalla pilkottaa lentokenttä. Keskellä kuvaa näet tekstin Fabron. Se on kukkula, jolla asumme. Täältä näet asuinpaikkamme tarkemmin. Asumme keskeltä taitetussa kolossissa, joka on tekstin "Minigolfrata" yläpuolella.
Kukkuloiden rinteet ovat aika jyrkkiä, mitä ei näy kovin selvästi Google Mapsissa. Kukkuloiden seinämien väliin jää kanjoneita, jotka ovat varmaan joskus olleet jokia. Kanjoneihin on rakennettu asutusta, vaikka Nizzan aurinko ei taida niissä asukkaita kovin hyvin hemmotella. Lähdin tänään kävelemään tällaista kanjonia pitkin. Lähdin talomme alapuolella olevaa Avenue de Fabronia ylöspäin ja ja jatkoin Chemin de la Madonnette de Terronia pohjoiseen. Tästä näet reittini alun. Tässä näkymä mainittujen teiden risteyksestä. Lähellä olevien teiden mutkaisuus kertoo kerkeuseroista.
Jatkoin Terronia eteenpäin. Katu kapeni. Taloja oli sen kummallakin puolella ja rinteillä. Koillispuolella kukkulan päällä on suuri sairaala. Kanjonissa on pieniä kerrostalojakin. Täällä katunäkymä.
Tie kapenee entisestään. Varrella on korjaamoja, joihin en veisi autoani. Tässä mennään jo metsään. No sitten sinne.
Tien varrella oli roinaa ja autonromuja. Tuo kuvassa näkyvä nosturin raato oli tänään edelleen paikalla. Puun vieressä olevaa patjaa ei tainnut enää olla. Nyt väljenee. Tie jatkuu vielä.
Nyt näyttää siltä, että pitäisi olla jotakin asiaa, jotta voisi jatkaa.
Palasin majapaikkaan.
Urbaanin Nizzan kainalaloissa on landea jäljellä.
Hyperlinkit erottuvat aika huonosti. Linkitetyt sanat ovat hieman vaaleampia kuin muu teksti. Linkki muuttuu ainakin minun selaimessani siniseksi, kun kursorin vie sen päälle.
tiistai 5. helmikuuta 2019
"Lannonjohtajina"
Tämänhetkisestä majapaikastamme näkyy aika iso osa Nizzan lentokenttää. Voimme huvitella seuraamalla lentoliikennettä.
Kentällä on vain kaksi kiitorataa, mutta se on silti Ranskan kolmanneksi vilkkain kenttä. Edellä ovat vain Pariisin kentät. Kiitoradat ovat siten kovassa käytössä.
Kentän kiitoradat ovat itä-länsisuunnassa. Itäinen osa näkyy meille. Tänään koneet ovat nousseet ja laskeutuneet idästä länteen. Laskeutuvat koneet ovat lipuneet edestämme kentälle. Lähtevätkin näkyvät. Ne nousevat kentästä ihmeen lyhyen kiidon jälkeen.
Olen mitannut kuinka kauan koneilla on aikaa laskeutua. Kun edellinen on saanut pyöränsä asfaltille, seuraava on samassa paikassa jopa vähän yli kahden ja puolen minuutin päästä. Tavallinen väliaika tuntuu olevan muutaman mittauksen perusteella noin kolme minuuttia neljäkymmentä sekuntia.
Näin tänään yhden hieman dramaattisen tilanteen, kun yksi kone oli jo aivan lähellä lentokenttää, mutta lähtikin siitä ylöspäin.
Flightradar24-sivustolta voi seurata kartalla reaaliajassa miten koneet liikkuvat. Siitä näkyy jopa nousu- ja laskukiito, kun karttaa tarkentaa. Saatoin seurata miten epäonninen kone teki ylimääräisen kierroksen meren yllä ja laskeutui. Kaksi konetta oli jo kentän itäpäässä kärkkymässä nousuvuoroa.
On hauskaa, kun voi todeta saman koneen sekä ilmassa että kartassa. Lisäksi voimme seurata Nizzan kentän sivuilta, mitä koneita on saapumassa ja lähtemässä.
Olemme melkein kuin lennonjohtajia, mutta ilman vastuuta ja valtuuksia.
Huvinsa kullakin.
Kentällä on vain kaksi kiitorataa, mutta se on silti Ranskan kolmanneksi vilkkain kenttä. Edellä ovat vain Pariisin kentät. Kiitoradat ovat siten kovassa käytössä.
Kentän kiitoradat ovat itä-länsisuunnassa. Itäinen osa näkyy meille. Tänään koneet ovat nousseet ja laskeutuneet idästä länteen. Laskeutuvat koneet ovat lipuneet edestämme kentälle. Lähtevätkin näkyvät. Ne nousevat kentästä ihmeen lyhyen kiidon jälkeen.
Olen mitannut kuinka kauan koneilla on aikaa laskeutua. Kun edellinen on saanut pyöränsä asfaltille, seuraava on samassa paikassa jopa vähän yli kahden ja puolen minuutin päästä. Tavallinen väliaika tuntuu olevan muutaman mittauksen perusteella noin kolme minuuttia neljäkymmentä sekuntia.
Näin tänään yhden hieman dramaattisen tilanteen, kun yksi kone oli jo aivan lähellä lentokenttää, mutta lähtikin siitä ylöspäin.
Flightradar24-sivustolta voi seurata kartalla reaaliajassa miten koneet liikkuvat. Siitä näkyy jopa nousu- ja laskukiito, kun karttaa tarkentaa. Saatoin seurata miten epäonninen kone teki ylimääräisen kierroksen meren yllä ja laskeutui. Kaksi konetta oli jo kentän itäpäässä kärkkymässä nousuvuoroa.
On hauskaa, kun voi todeta saman koneen sekä ilmassa että kartassa. Lisäksi voimme seurata Nizzan kentän sivuilta, mitä koneita on saapumassa ja lähtemässä.
Olemme melkein kuin lennonjohtajia, mutta ilman vastuuta ja valtuuksia.
Huvinsa kullakin.
maanantai 4. helmikuuta 2019
"Luostari"
Nizza ei pettänyt tälläkään kertaa. Aurinko on palannut. Se lämmittää parvekkeella niin, että siellä voisi olla uimahoususillaan. Kuumottaa suorastaan.
Asumme nyt paikassa, jolla on komea nimi: Résidence de l'Abbaye de Roseland. Tämä on muutaman suuren kerrostalon kompleksi, joka sijoittuu noin kilometrin matkalle vuorelle mutkittelevan Boulevard de Napoléon III:n varrelle. Asukkaita on niin paljon, että Tamango-talomme alasiivessä toimii kauppa, pienehkö, mutta kuitenkin.
Abbaye tarkoittaa luostaria, mutta sellaiseen emme ole päätyneet. Nimen täytyy viitata asuintalomme yläpuolella rinteessä oleviin kahteen rakennukseen, jotka tuovat mieleen luostarin. Sekään ei kuitenkaan ole oikea luostari, eikä ole ollutkaan. Joku on joskus halunnut rakentaa talon, joka näyttää luostarilta.
Katselimme tänään parvekkelta, kun alhaalla olevaan kauppaan tuotiin tavaratäydennystä. Tuntui kummalliselta, kun tavaroita purettiin tavallisen henkilöauton takaluukusta ja -takasivuovista kaupan ostoskärryihin. Ne eivät olleet edes laatikoissa. Osa vietiin käsissä.
Tuon ymmärtäisi, jos kyseessä olisi yksittäisen elinkeinonharjoittajan kauppa. Kauppa toimii kuitenkin ketjunimen alla. Ehkä kauppiaalla on franchising-sopimus.
lauantai 2. helmikuuta 2019
Ukkonen
Olin äsken voimistelemassa makuuhuoneessa. Näin yhtäkkiä välähdyksen pimeässä, ja ehdin ihmetellä ottiko joku kuvan taloomme päin. Sitten pamahti.
Välähdyksiä ja jyrinöitä seurasi lisää. Jyrähdyksine nopeudesta päätellen ukkonen pyörii yllämme. Olemme kuin pommituksen alla.
Ilmeisesti pilvet eivät pääse pois vuorien ympäröimän Nizzan yltä. Fabron-kukkulamme on ehkä todennäköinen salaman iskupaikka, koska nousee ympäristöä hieman ylemmäksi.
Valot sammuivat hetkeksi ja nettiyhteys katosi. Modemi kuitenkin löysi netin pian.
Ukkonen on seilannut välillä kauemmaksi ja sitten lähestynyt taas. Nyt tuntuu kuin se olisi matkannut muualle, mutta mistäpä tietää.
Vielä välähti, mutta jyrinän viiveestä päätellen ukkonen on jo kilometrien päässä.
Kävin tänään Promenade des Anglaisilla ja totesin kuulemani uutisen pitävän paikkansa. Beatchille ei saa mennä. Johtuu aika kovasta tuulesta. Promenadilta alas rantaan johtavien portaiden eteen on laitettu metallinen este. Se tosin ei näytä estävän innokkaita, sillä jotkut olivat rantahietikolla ihailemassa aaltoja. Ei ne vaarallisia olleet, mutta tuuli saattaa yltyä myrskyksi.
Välähdyksiä ja jyrinöitä seurasi lisää. Jyrähdyksine nopeudesta päätellen ukkonen pyörii yllämme. Olemme kuin pommituksen alla.
Ilmeisesti pilvet eivät pääse pois vuorien ympäröimän Nizzan yltä. Fabron-kukkulamme on ehkä todennäköinen salaman iskupaikka, koska nousee ympäristöä hieman ylemmäksi.
Valot sammuivat hetkeksi ja nettiyhteys katosi. Modemi kuitenkin löysi netin pian.
Ukkonen on seilannut välillä kauemmaksi ja sitten lähestynyt taas. Nyt tuntuu kuin se olisi matkannut muualle, mutta mistäpä tietää.
Vielä välähti, mutta jyrinän viiveestä päätellen ukkonen on jo kilometrien päässä.
Kävin tänään Promenade des Anglaisilla ja totesin kuulemani uutisen pitävän paikkansa. Beatchille ei saa mennä. Johtuu aika kovasta tuulesta. Promenadilta alas rantaan johtavien portaiden eteen on laitettu metallinen este. Se tosin ei näytä estävän innokkaita, sillä jotkut olivat rantahietikolla ihailemassa aaltoja. Ei ne vaarallisia olleet, mutta tuuli saattaa yltyä myrskyksi.
perjantai 1. helmikuuta 2019
Avainkokemus
Taivas itkee. Nizzan aurinko on vetäytynyt pienelle lomalle. Pian se sieltä palaa, uskon, ja taivaan sinen peittävä harmaa massa katoaa.
Muutimme eilen kolmanteen kortteeriimme tällä matkalla.
Uusi majapaikkamme on sijainniltaan hyvin erilainen kuin edellinen, joka oli keskustan tuntumassa Nizzan kattilan pohjassa. Nyt olemme lentokentän liepeillä Fabron-vuoren rinteellä. Matkaa keskustaan on nelisen kilometriä. Asuntomme on kuudennessa kerroksessa. Eteläiseltä parvekkeelta avautuu upea panoraama Välimerelle. Halutessamme voimme seurata miltei loputonta lentoliikennettä
Saavuimme taksilla rakennuksen alaovelle. Tämänkertainen kuljettaja yllätti. Hän tarjosi pyytämättä kuittia, jonka otinkin. Veloitus oli 27 euroa. Annoin hänelle kolme kymppiä seteleinä. Yleensä kuljettajat pitävät vaihtorahat kysymättä ominaan. Tämä kysyi. Yllättyneenä vastasin jotakin, joka sai hänen antamaan kolikot minulle. Tämä ei hidastanut palvelua yhtään. Meillä oli matka- ja olkalaukkujemme lisäksi muita nyssäköitä. Hän autteli iloisena maihinnousuamme. Lopuksi ojensin hänelle käteeni jääneet kolikot.
Olimme tavaroinemme Tamango-nimisen rakennuksen kuutosoven edessä. Hieman satoi.
Täällä on tapana avata ulko-ovi käyttämällä pientä avaimenperän tapaista mokkulaa seinässä olevan tunnistuskohdan edessä. Näin teimme. Saimme vastaukseksi vain punaisen valon vilkutusta ja ovi pysyi kiinni.
Ei auttanut muu kuin soittaa isäntäväelle. Emäntä oli ihmeissään, koska mutikka on tähän asti toiminut. Hän lupasi soittaa conciergelle (talonmies), mutta arveli, että mutikkaa kannattaisi kokeilla talon vastapuolen oveen. Pihassa oli pieni rakennus, jossa on conciergen toimisto. Iltapäivä oli kuitenkin niin pitkällä, että hän tuskin oli enää paikalla.
Lähdin kiertämään taloa ja samalla menin conciergen toimiston ohi. Juuri kun olin sen kohdalla, ovesta tuli ulos mies. Tervehdin häntä ja kysyin puhuuko hän englantia. Tämä siisti harmaatukkainen herrasmies myönsi puhuvansa ja kuultuaan ongelmani kutsui minut sisään.
Kävi ilmi, että mutikat on juuri vaihdettu eikä vanha tietenkään enää toimi. Hän antoi omasta avainvarastostaan meille uuden mutikan lainaksi ja sovittiin, että talonmies käy vaihtamassa sen seuraavana päivänä käyttöömme jäävään mutikkaan. Minua palvellut herrasmies oli ilmeisesti isännöitsijä tai muu vastuuhenkilö. Ymmärsin, että talonmies on sairas tai lomalla.
Kun olin palaamassa, emäntä soitti kysyäkseen, miten olemme selvinneet. Hän oli jo soittanut conciergelle. Ongelmamme oli jo ehtinyt poistua.
Uusi mutikka toimi hienosti ja siirryimme romppeinemme sisään ja hissillä kuudenteen kerrokseen.
Asunnon ulko-ovessa oli kolme lukkoa. Olin kuullut isännöitsijältä, että alin niistä ei ole käytössä. Aloin sovittelemaan avaimia. Kookkain niistä sopi ylimpään ja kiersin avainta pari kierrosta siihen suuntaan kuin se oli mahdollista. Hyvin toimi ja avain lähti lukosta.
Mustalla muovilla koristeltu avain sopi keskimmäiseen. Sekin kääntyi kunnes se oli pystyasennossa, jossa oli jonkinlainen pykälä. Siitä se kääntyi vielä hieman ja tuntui kuin vastaan olisi tullut jokin este.
Ovi ei kuitenkaan auennut. Oli vaikea tunnistaa, kumpi lukko meitä kiusasi. Vastapäinen ovi avautui ja vanha pariskunta katseli puuhiamme. Tervehdimme. He eivät puhuneet englantia, mutta tulimme me toimeen. Pappa tuli kokeilemaan onneaan. Minä tyhjensin hissiä samalla. Hänkään ei saanut ovea auki. Hän meni sitten soittamaan johonkin.
Onneksi on kännykät. Saimme taas yhteyden asunnon omistajiin. Isäntä neuvoi miten homma hoidetaan. Alempaa lukkoa piti kääntää vielä pidemmälle. Onnistuin kun oikein väänsin. Lukko taitaa tarvita öljyä.
Ovi aukesi. Samassa avautui myös hissin ovi ja ulos tuli äskeinen herrasmies sekä vartija. Tulivat kai, koska pappa oli soittanut. Sanoin, että lukko tarvitsee ehkä öljyä. Pappa lupasi hoitaa sen.
Vanha pariskunta oli jotenkin hellyyttävä. Ehkä saamme vielä harjoitella ranskaa heidän kanssaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Muutimme eilen kolmanteen kortteeriimme tällä matkalla.
Uusi majapaikkamme on sijainniltaan hyvin erilainen kuin edellinen, joka oli keskustan tuntumassa Nizzan kattilan pohjassa. Nyt olemme lentokentän liepeillä Fabron-vuoren rinteellä. Matkaa keskustaan on nelisen kilometriä. Asuntomme on kuudennessa kerroksessa. Eteläiseltä parvekkeelta avautuu upea panoraama Välimerelle. Halutessamme voimme seurata miltei loputonta lentoliikennettä
Saavuimme taksilla rakennuksen alaovelle. Tämänkertainen kuljettaja yllätti. Hän tarjosi pyytämättä kuittia, jonka otinkin. Veloitus oli 27 euroa. Annoin hänelle kolme kymppiä seteleinä. Yleensä kuljettajat pitävät vaihtorahat kysymättä ominaan. Tämä kysyi. Yllättyneenä vastasin jotakin, joka sai hänen antamaan kolikot minulle. Tämä ei hidastanut palvelua yhtään. Meillä oli matka- ja olkalaukkujemme lisäksi muita nyssäköitä. Hän autteli iloisena maihinnousuamme. Lopuksi ojensin hänelle käteeni jääneet kolikot.
Olimme tavaroinemme Tamango-nimisen rakennuksen kuutosoven edessä. Hieman satoi.
Täällä on tapana avata ulko-ovi käyttämällä pientä avaimenperän tapaista mokkulaa seinässä olevan tunnistuskohdan edessä. Näin teimme. Saimme vastaukseksi vain punaisen valon vilkutusta ja ovi pysyi kiinni.
Ei auttanut muu kuin soittaa isäntäväelle. Emäntä oli ihmeissään, koska mutikka on tähän asti toiminut. Hän lupasi soittaa conciergelle (talonmies), mutta arveli, että mutikkaa kannattaisi kokeilla talon vastapuolen oveen. Pihassa oli pieni rakennus, jossa on conciergen toimisto. Iltapäivä oli kuitenkin niin pitkällä, että hän tuskin oli enää paikalla.
Lähdin kiertämään taloa ja samalla menin conciergen toimiston ohi. Juuri kun olin sen kohdalla, ovesta tuli ulos mies. Tervehdin häntä ja kysyin puhuuko hän englantia. Tämä siisti harmaatukkainen herrasmies myönsi puhuvansa ja kuultuaan ongelmani kutsui minut sisään.
Kävi ilmi, että mutikat on juuri vaihdettu eikä vanha tietenkään enää toimi. Hän antoi omasta avainvarastostaan meille uuden mutikan lainaksi ja sovittiin, että talonmies käy vaihtamassa sen seuraavana päivänä käyttöömme jäävään mutikkaan. Minua palvellut herrasmies oli ilmeisesti isännöitsijä tai muu vastuuhenkilö. Ymmärsin, että talonmies on sairas tai lomalla.
Kun olin palaamassa, emäntä soitti kysyäkseen, miten olemme selvinneet. Hän oli jo soittanut conciergelle. Ongelmamme oli jo ehtinyt poistua.
Uusi mutikka toimi hienosti ja siirryimme romppeinemme sisään ja hissillä kuudenteen kerrokseen.
Asunnon ulko-ovessa oli kolme lukkoa. Olin kuullut isännöitsijältä, että alin niistä ei ole käytössä. Aloin sovittelemaan avaimia. Kookkain niistä sopi ylimpään ja kiersin avainta pari kierrosta siihen suuntaan kuin se oli mahdollista. Hyvin toimi ja avain lähti lukosta.
Mustalla muovilla koristeltu avain sopi keskimmäiseen. Sekin kääntyi kunnes se oli pystyasennossa, jossa oli jonkinlainen pykälä. Siitä se kääntyi vielä hieman ja tuntui kuin vastaan olisi tullut jokin este.
Ovi ei kuitenkaan auennut. Oli vaikea tunnistaa, kumpi lukko meitä kiusasi. Vastapäinen ovi avautui ja vanha pariskunta katseli puuhiamme. Tervehdimme. He eivät puhuneet englantia, mutta tulimme me toimeen. Pappa tuli kokeilemaan onneaan. Minä tyhjensin hissiä samalla. Hänkään ei saanut ovea auki. Hän meni sitten soittamaan johonkin.
Onneksi on kännykät. Saimme taas yhteyden asunnon omistajiin. Isäntä neuvoi miten homma hoidetaan. Alempaa lukkoa piti kääntää vielä pidemmälle. Onnistuin kun oikein väänsin. Lukko taitaa tarvita öljyä.
Ovi aukesi. Samassa avautui myös hissin ovi ja ulos tuli äskeinen herrasmies sekä vartija. Tulivat kai, koska pappa oli soittanut. Sanoin, että lukko tarvitsee ehkä öljyä. Pappa lupasi hoitaa sen.
Vanha pariskunta oli jotenkin hellyyttävä. Ehkä saamme vielä harjoitella ranskaa heidän kanssaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)