Terveisiä taivaalta

Taas meitä hemmotellaan. Nykytekniikka tarjoaa elämäämme lisää miellyttäviä mukavuuksia. Olemme vaimoni kanssa nyt Norwegianin koneessa, jossa on käytettävissä wifi-yhteys.

Nousuvaiheessa sain kokemuksen, jota olin toivonut. Olimme tosin jo aika korkealla, mutta näin Korsikan. Näkyi yllättävän hyvin. Vuoristoinen näytti olevan.

Olen saattanut nähdä Korsikan aikaisemminkin. Kun retkeilimme ystäviemme kanssa Nizzan lähivuoristossa, näimme luultavasti eräästä paikasta Korsikan kajastuksena. Vuoristoiselta näytti silloinkin. Kajastus oli yllättävän korkea. Näky johtuu joko siitä, että merin pinnan päällä oleva ilma on vettä lämpimämpää tai päinvastoin. En muista kummin päin ilmiö toimii. Asfaltin pinnalla näkyvät valevesilammikot johtuvat samanlaisesta ilmiöstä.

Pääsin aluksi nettiin tuosta noin vain. Sitten huomasin lentäneeni ulos. Kävi ilmi, että ilmainen käyttö on normaalia rajoitetumpaa. Sosiaalinen media ei kuulu kauppaan.. Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoista maksullista pakettia, joista valitsin halvamman. Se maksoi viisi euroa. Nyt kirjoitan tätä blogitekstiä täällä korkeuksissa.

Varoitus! Nyt seuraa ontuva vertaus. Istumme kuin sillit suolassa. Norwegianin nettipalvelusta näin, että olemme nyt Itämeren yllä Ruotsin ja Puolan välissä, lento kestää vielä hieman alle tunnin ja laskeudumme kello 14.07.


Jaaha! Onnistuin päivittämään tekstin, joten tuon alkupään pitäisi näkyä blogissani. Jostakin syystä pääsen päivittämään tekstiäni, mutta en pääse blogini etusivulle poimimaan linkkiä Facebookia varten. Olisikohan onnistunut kalliimmalla paketilla?

Tulin vieläkin täydentämään postaustani. Minulla on nyt  Flightradar auki. Löysin koneemme. Takaviistossa meistä on kone matkalla Gdanskista Turkuun. Kauempana takanamme viistosti toiseen suuntaan on  A380 eli maailman suurin matkustajakone poikkisuunnassa matkalla New Yorkista Abu Dhabiin.

Nyt olemme noin 11 kilometrin korkeudessa, alaspäin jo lasketellaan, Perillä olemme 26 minuutin päästä.

Varmuuden vuoksi varmuuden vuoksi

Naapurissamme on puistoalue, joka on paikalliseen tapaan aidattu ja öisin suljettu. Menin tänään puiston kautta hoitamaan postipakettimme matkalle.

Puistossa on tänään kaupungin lapsiperheille järjestämä tapahtuma, jonka nimi "Chasse aux oeufs!" tarkoittaa munien etsintää. Tapahtuma tuskin on uskonnollinen, vaikka aihe tuntuisikin viittaavan pääsiäiseen. Ajankohtaan se varmaan liittyy, mutta en usko ranskalaisen kaupungin järjestävän kristillisiä tilaisuuksia.

Hämmästyin kun tulin portille. Vastassa oli kaksi vartijaa, jotka tarkistivat kassini sisällön. Paikalla on paljon pieniä lapsia vanhempineen. Kaupunkilaisille on järjestetty tarjoilua, musiikkia ja muuta hupia.

Näin matkallani puiston halki ainakin kaksi liikkeellä olevaa vartijaparia. Poistuin alaportilta, jolla silläkin oli tarkastusmiehet tulijoita varten.

On surullista, että täkäläinen yhteiskunta joutuu pelkäämään näin paljon. Se on tosin ymmärrettävää, kun muistamme tuossa kivenheiton päässä vuonna 2016 tapahtuneen rekkamurhan, joka vaati yli 80 ihmisen hengen. Kauhistaa ajatellakin, että jotakin tuollaista tapahtuisi lastenjuhlassa.

Olen käynyt useita kertoja ruokaostoksilla Avenue de la Californiella olevassa pienehkössä Carrefour-kaupassa. Minulla oli kerran mukanani laukku, jossa oli muualta tehtyjä ostoksia. Ollessani sisällä, kuulin sanottavan "Monsieur", joka oli selvästi suunnattu minulle.

Vartiomies halusi tarkastaa laukkuni sisällön. Toimituksen jälkeen hän sitoi kankaisen laukun kädensijat tiukkaan solmuun ja otti laukun haltuunsa. Olen aikaisemminkin jättänyt laukun vartijalle asiointini ajaksi, mutta tämä tuntui liialliselta. Otin asiasta hieman vihreää vihannesta suuni yläpuolella olevaan elimeen. Minua epäillään varkaaksi!?

Puistossa tapahtuneen jälkeen Carrefourin tarkastus tuntuu ymmärrettävämmältä. Ulkoa tuotuun tavaroita sisältävään kassiin on varmuuden vuoksi syytä suhtautua epäilevästi.

Lähtösähellystä

Olemme pariskunta, jolle on tapana tulla hirmuinen kiire ennen matkalle lähtöä. Nyt yritämme toimia viisaammin.

Lentomme lähtee sunnuntaina aamupäivällä. Siirrymme huomenna viimeiseksi yöksi lentokentän lähellä olevaan hotelliin. Näin varmistamme, että voimme rauhassa laittaa majapaikkamme luovutuskuntoon, pakata tavaramme ja lähteä kerrankin ajoissa.

Olemme aloittaneet jo tänään. Olemme siivonneet ja osa tavaroista on pakattu.

Niin kuin matkoilla usein käy, meille on karttunut enemmän vietävää takaisin kuin mitä tänne toimme. Pohdimme uuden lentolaukun ostamista ja tavaroiden osan lähettämistä postitse. Päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun.

Lähdin illan suussa kahden kassin kanssa postiin. Tarkoituksenani oli ostaa postista pahvilaatikko ja pakata tavarat siihen. Esillä olevat valmispakkaukset näyttivät liian pieniltä. Pyysin apua ja takahuoneesta löytyi sopivan kokoinen.

Kysyin onko saatavissa teippiä pakkaamista varten. Ei ollut. Postissa oltiin sitä mieltä, että laatikko voidaan sulkea sen omalla mekanismilla riittävän hyvin. En luottanut siihen.

Kysyin voisinko jättää laukut siksi ajaksi, kun käyn ostamassa teippiä. Sulkemisaikaan oli runsas puoli tuntia. Lupasin olla menemättä kauaksi ja lähdin. Totesin kännykän kartasta, että suuri supermarket Casino ei ole kovin kaukana.  Kävelin Avenue de la Californieta lentokentän suuntaan. Reitille sattui suuri Carrefour-myymälä, jonne poikkesinkin etsimään teippiä. Kauppa vastaa kooltaan K-supermarketteja Suomessa, mutta teippiä sieltä en löytänyt. En löytänyt myöskään vapaata asiakaspalvelijaa. Yhden näin selin jossakin pienessä huoneessa, mutta ei häirinnyt, koska hän oli tupakalla.

Lähdin uudelle kierrokselle, mutta heikoin tuloksin. Palasin ja pääsin nyt esittämään asiani eräälle myyjälle. Kuulin, että teippiä ei todella ole. Viitottiin lentokentän suuntaan.

Lähdin eteenpäin ja menin Casinoon. Sieltä löysin nopeasti pakkausteippirullan. Kassoilla jonot etenivät hitaasti, joten ajattelin turvautua omatoimikassaan, jollaista en tosin ollut Ranskassa käyttänyt. Onneksi paikalla oli avustaja, joka hoiti homman.

Kun pääsin ulos, minulla oli yhdeksän minuuttia aikaa. Lähdin juoksemaan. Mietin samalla, otanko raitsikan. Sellaisia ei ollut näkyvissä. Juoksemalla ehtiminen alkoi näyttää toivottomalta. Näin pysäkillä pari tätiä ja huomasin raitsikan olevan tulossa. Sillä sitten eteenpäin.

Onnistuin jäämään pois sellaisella pysäkillä, joka oli kohtuullisen lähellä postia. Ehdin postiin pari minuuttia ennen sulkemista. Nyt minulla oli teippiä, mutta ei aikaa pakkaamiseen. Sovin myyjien kanssa, että tulen huomenna takaisin. Ajattelin ottaa kassit ja pahvilaatikon mukaani pakatakseni majapaikassa. Tarjosin maksua pahvilaatikosta, mutta kuulin, että voinkin jättää tavarat postiin ja hoitaa maksun huomenna.

Osaan synnyttää kiirettä, vaikka aikaa on.

Turisteina

Suurin osa ajastamme täällä on ollut lämmöllä ja auringolla rikastettua arkista eloa.  Tänään olimme kunnon turisteja. Kävimme turistikierroksella. Istuimme leikkijunassa, joka körötteli tutuissa paikoissa keskustassa, ja kuuntelimme selostusta nauhalta. Oli muuten rentoa oleilua, pitäisiköhän mennä vielä turistibussiajelulle.

Kun turisteja olimme, kävimme myös tuliaisosostoksilla kukkatorin liepeillä. Sitten istuimme katedraalin edessä olevalla Place Rossetti -nimisellä aukiolla nauttimassa crêpe au fromaget eli juustolätyt. Katedraalin kulmalla soitti jokin rento porukka ikivihreitä ja jotakin eksoottisempaa.

Lopuksi kävimme moikkaamassa Mi Casa -ravintolan suomalaista emäntää.

Ranskalaista huumoria?

Arvatkaapa, mikä on vävy ranskan kielellä. Tai miniä, anoppi tai appi.

Tässä ne ovat:

• vävy on un beau-fils, kirjaimellisesti kaunis poika
• miniä on une belle-fille eli kaunis tyttö
• appi on un beau-père eli komea isä
• anoppi on une belle-mère eli kaunis äiti.

Arvelen ranskalaisten ymmärtävän sanat fils ja fille tässä yhteydessä merkityksissä jonkun poika ja jonkun tytär. 

Onko tämä ranskalaista huumoria vai runollisuutta? Olkoon sitä tai tätä tai ei kumpaakaan, mutta on tässä kielessä jotakin hyvin viehättävää. 

Paluu lähestyy

Viimeistä viikkoa eletään Nizzassa tällä kertaa. Mieli on alkanut jo mukautua muutokseen. On alkanut tuntua, että on jo aikakin palata kotiin.

Paluuta helpottaa sekin, että täällä alkaa tulla kuuma. Aurinko tuntuu kuumalta ja ulkona liikkuminen hikoiluttaa kovasti. On helppo kuvitella, että täällä on kesällä todella tukalaa.

Ensi viikolla olen taas Taideakatemian kurssilla.

On mukavaa tulla ottamaan vastaan Suomen kevättä.

Kiinan keisari kävi kylässä

Luulin aiemmin, että Nizzan lentokentän läheisyydessä pörräävät helikopterit valvovat lähivesiä terrorismin varalta. Sitten kuulin, että ne kuljettavatkin varakkaita matkalaisia lentoasemalta Monacoon, jossa ei ole omaa kenttää.

Mieleeni on tullut, että Nizzan kentän sijainti mereen rajautuneena voi olla houkutteleva kohde terroristeille. Kentän lähellä voi liikkua veneillä ja isommilla paateilla. Viranomaisten on täytynyt pohtia tätä asiaa. Ehkä alue on tutkavalvonnassa. Ehkä sitä tarkkaillaan lennonjohtotornista.

Kiinan keisari Xi Jiping saapui eilen Ranskan Rivieralle ja turvatoimet olivat sen mukaiset. Lentokentän tuntumaan ilmestyi sotalaivoja. Lähempänä rantaa liikkui rannikkovartioston kumiveneitä, hieman etäämpänä seilasi pienehkö sotalaiva ja sitä kauempana suurempi. Lounaan suunnassa siinsi toistakymmentä siniharmaata hahmoa, jotka pysyttelivät aloillaan. Luultavasti sielläkään ei oltu huvipurjehduksella.

Kävin tänään pyöräilemässä Promenadella. Liikenne oli estetty kaikilta sen poikkikaduilta. Joiltakin päästettiin kuitenkin jalankulkijoita ja pyöräilijöitä omille kaistoilleen. Promenade oli koristelut Ranskan ja Kiinan lipuin. Ajoin keskustaan ja takaisin. Jostakin syystä autokaistoja varjeltiin vielä, vaikka Xi oli ilmeisesti jo lähtenyt Nizzasta Pariisiin. Olimme nähneet tänäänkin sotilaallista liikehdintää merellä, mutta tässä vaiheessa sellaista ei enää ollut havaittavissa.

Paikallislehti Nice Matanissa surkuteltiin, ettei Xi siirtynyt helikopterilla eteenpäin. Nyt jouduttiin rajoittamaan muuta liikennettä jopa moottoritie A8:lla, kun Xi siirtyi Monacoon. Suunnitelma oli ollut toisenlainen, mutta vieraat olivat päättäneet toisin. Ilmeisesti näin suuri johtaja kokee henkensä niin uhatuksi, että reittivalintaa pitää voida muuttaa myös myöhäisessä vaiheessa turvallisuuden takaamiseksi.

Xi on valittu Kiinan elinikäiseksi päämieheksi. Siksi häntä sopinee kutsua keisariksi.

Nizza sekoaa

Kiinan presidentti Xi Jinping tapaa ranskalaisen virkaveljensä Nizzan pienessä naapurikunnassa Beaulieu-sur-Merissa. Macron ja Xi nauttivat yhdessä päivällisen Villa Keryloksessa, joka on ranskalaisen arkeologi Thedore Reinachin antiikin kreikkalaiseen tyyliin rakennuttama huvila.

Villa Kerylos sijaitsee aivan pienen niemen kärjessä. Luulen, että paikka on valittu siksi, että siellä voidaan huolehtia presidenttien turvallisuudesta mahdollisimman hyvin.

Xi majoittuu tietenkin luksushotelli Le Negrescoon, joka on Promenade des Anglaisilla. Hänellä on oma sänky mukanaan. Kiinan päämies saapuu varmaankin tuohon naapuriin eli Nizzan lentokentälle. Niinpä koko kilometrien pituinen Promenade des Anglais suljetaan, Merkittävä osa Nizzaa on määritetty turva-alueeksi, jolle keltaliiveillä ei ole asiaa.

Villa Kerylos on muuten lähellä toista "villaa" (Villa et Jardins Ephrussi de Rothschild), jossa vierailimme vaimoni kanssa vuosi sitten. Tästä pääset lukemaan käynnistämme kirjoittamani blogijutun.

Läheisen sijainnin lisäksi Villa Karyloksella ja Villa Ephrussilla on toinenkin yhteys. Ensin mainitun isäntä Maurice Ephrussi ja jälkimmäisen emäntä (Theodore Reinachin puoliso) Fanny Kann olivat serkuksia.

Kuka piileskelee kenen selän takana?

Ilmastoasia on niin monimutkainen, ettei kukaan pysty varmasti sanomaan, mitä erilaisten vaikutusten summana tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Minusta asia kannattaa silti ottaa vakavasti, koska panokset ovat käsittämättömän suuret. On parempi toimia varmuuden vuoksi kuin huoletta jättää asia tulevien sukupolvien todettavaksi.

Optimistinen mieli kannattaa säilyttää, mutta ei niin yltiöoptimistinen, että asiaa huitaistaan kintaalla.

Ylen ensimmäisessä puoluejohtajien vaalipaneelissa käsiteltiin muun muassa ilmastokysymystä. Panin merkille, että asia haluttiin yleisesti jättää kansalaisten omien toimien varaan. Äänestäjille haluttiin jättää vapaus asian suhteen. Vero-ohjaukseen sentään löytyi valmiutta.

Minusta asiaan suhtautumisessa on suuri ristiriita. IPCC:n raporttien perusteella on ajateltu pyrkiä rajaamaan ilmaston lämpeneminen puoleentoista asteeseen.

Ihmettelen miten kyseiseen numeeriseen tavoitteeseen voidaan päästä, jos asia jätetään maailmanlaajuisesti kansalaisten hyvän tahdon varaan. Tarkkaan ottaen se lopulta jääkin kansalaisten toimien varaan, koska demokratiassa kansalaiset valitsevat päättäjät. Jos päättäjät haluavat saada itselleen jatkokausia, he eivät uskalla toimia äänestäjien tahtoa vastaan (Jätän tässä käsittelemättä diktatuurien merkityksen). Äänestäjät taas voivat jättää asian "hyvien tyyppien" ratkaistavaksi.

Päättäjät voivat piiloutua äänestäjien selän taakse ja päinvastoin.

Miten asia voitaisiin ratkaista siten, että numeraalinen tavoite varmasti toteutuu eikä vain tyydytä hurskaisiin pyrkimyksiin? Asian hoitaminen vaatisi jatkuvia mittauksia ja nopeita toimenpiteiden tarkistuksia.

En minä tiedä. Tiedätkö sinä?

Erehdyin

Pysähdyin eilisellä lenkilläni istumaan Promenade de Angalaisille. Kilometrien pituisella rannalla on runsaasti tunnusomaisen sinisiä yhden hengen tuoleja. Tässä Fabronin tienoilla on niitä ei ole, koska rantaraitin pinnoitusta uusitaan.

Paikalla oli kuitenkin tyypillinen puistonpenkki. Penkki oli jaettu kyynärnojalla keskeltä kahtia siten, että kummallekin puolelle jäi tilaa kahdelle hengelle. Penkin itäpäässä istui vanha nainen, jolla oli koira mukanaan. Haukku oli ilmeisesti arvaamaton, koska sille oli laitettu kaulaan kartion muotoinen muovisuojus.

Istuin penkin toiseen päähän. Katselin aaltoja ja taisin puuhata jotakin. Sitten paikalle saapui varttunut herrasmies, joka istui koiratädin viereen vaitonaisena katselemaan merta. Puoliso saapui paikalle, ajattelin. Mitäpä tuota höpöttelemään, kun kaikki on jo sanottu moneen kertaan ja uutisia ei aina ole. Vanhan parin eleetöntä yhteiseloa.

Siinä istuimme ja nautimme olostamme.

Sitten täti nousi ja poistui koirineen paikalta sanaakaan sanomatta.

Meren sini

Nykyinen majapaikkamme on siinä suhteessa poikkeuksellinen, että voimme nauttia upeasta merinäköalasta. Olen hämmästynyt, miten paljon aurinko ja meren läsnäolo vaikuttaa mielialaan. Ei ole ihme, että Nizzan kukkulat ovat pullollaan asuntoja, joista meri ja aurinko näkyvät.

On merkillistä, että veden väri voi muuttua näin jyrkästi. Tänään nähtiin tällainen ilmiö. Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä tekijät tämän vaihtelun aiheuttavat.

Olkaa hiljaa, ei meillä ole merkitystä

Olen pieru saharassa. Tekemisilläni ja ajatuksillani ei ole mitään merkitystä maailman valtiaiden neuvottelupöydissä.

Miksi siis murehtisin sitä, että palatessani pian lentämällä Suomeen osallistun ilmaston tuhoamiseen? Eihän se mitään merkitse koko maailman tulevaisuuden kannalta.

Miksi vähentäisin naudanlihan syömistä, kun suomalaisen lihan sanotaan olevan niin mahdottoman puhdasta? Suomalaiset lehmät ovat kai erilaisia kuin muualla. Ne eivät varmaan märehdi eivätkä tuota siten kasvihuonekaasuja kuten pahat ulkomaalaiset lehmät.

Mitäpä noista merien muoveista. Ei siellä paljoakaan olen minun muovejani, kai.

Suuri määrä nuoria meni äskettäin Greta Thunbergin innoittamina koululakkoon ilmaston puolesta yli sadassa maassa.

Eija-Riitta Korhola opettaa suhteellisuutta nuorille mielenosoittajille muistuttamalla, että Suomen osuus globaaleista päästöistä on yksi promille ja EU:n kymmenen prosenttia. Hän pelkää, että EU ja Suomi sen mukana aiheuttaa vahinkoa rajoittamalla omia päästöjään, koska tuotantoa siirtyy maihin, jotka eivät aio lähiaikoina alkaa rajoittamaan omiaan.

Huoli on varmaan aiheellinen ja Korholan luvut oikein, mutta mutta ...

Korhola väittää monien oman sukupolvensa ilmastoaktivistien syyllistyneen tehokkaiden keinojen vastustamiseen ja vääristä asioista kiinnostumiseen. Ehkä niin.

Suomi on rikas maa ja epäilemättä täällä ympäristöasiat ovat paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa.

Korhola vetoaa nuoriin, etteivät he vaatisi Suomelta ja Euroopan Unionilta tiukkoja leikkauksia, koska ne eivät hänen arvionsa mukaan auta. Hän vetoaa eurooppalaisen puhtaan tuotannon referenssimerkitykseen, mutta ei esitä keinoja asian kokonaisvaltaiseen ratkaisemiseen.

Siinä Korhola on oikeassa, että ilmastomuutoksen torjunnassa on syytä keskittyä todella vaikuttaviin keinoihin, eikä näperrellä pikkuasioiden parissa.

Facebookissa on paheksuttu nuorten saattamista ilmastoahdistukseen. Minusta tämä on kummallinen kanta. Asiahan koskee erityisesti juuri heitä. Miten aikuiset voisivat peittää oman ahdistuksensa ja nuorten silmät asialta? Se vasta ahdistavaa on, jos asiaa ruvetaan peittelemään. Nuorten ahdistusta varmasti helpottaa se, että he ovat alkaneet vaatia syyllisiä - eli meitä - asiasta tilille.

Suomessa poliittista pragmaattisuutta pidetään hyveenä. On ikävää, jos se merkitsee puliveivausta ilmastoasioissa oman maan lyhyen aikavälin etujen vuoksi.

Nuoresta Greta Thunbergista on tullut lyhyessä ajassa ilmastomuutoksen torjuntataistelun ikoni. Hän ei peittele sitä, että hänellä on on todettu Asbergerin syndrooma. Luultavasti juuri siksi hän vaatii oikeita tekoja tyhjien puheiden sijaan. On ironista, että tarvitaan diagnosoitu ihminen kertomaan meille pragmaatikoille, mikä on totuus.

Greta tietää, että ilmastomuutos ei käsittele vetoomuksia.

Maahan - ylös, maahan - ylös, maahan - ylös ...

Kaksi kälyäni oli luonamme viikon ja lähtivät tiistaina takaisin Suomeen. He lensivät Norwegianilla Tukholman kautta Seutulaan.

Seurasin heidän lentoaan Flightradarilla Tukholmaan saakka, en tietenkään koko aikaa vaan välillä katsomalla missä kone lentää. Reitti ei ollut viivasuora, eikä voikaan olla, koska siinä tapauksessa kiitoratojen pitäisi olla samassa linjassa kummassikin päässä. Kone nousi lounaaseen, kaarsi etelään ja kääntyi sitten pohjoiseen lentäen suurin piirtein ylitsemme. Loppupäässä se ohitti Arlandan itäpuolelta, kääntyi sitten etelään ja laskeutui kentälle.

Nizzan kentällä koneet nousevat lounaaseen ja laskeutuvat koilliseen tai päinvastoin. Oletan valinnan riippuvan tuulen suunnasta. Sama periaate pätee varmaankin kaikilla kentillä.

Kone vaihtoi suuntaa muutaman kerran myös nousu- ja laskukierrosten välillä, ei paljoa mutta kuitenkin. Varmaankin koneiden pitää lentää tiettyjä "putkia" pitkin ja olla jatkuvasti jonkun lennonjohdon valvonnassa.

Nizzan kentällä on välillä hiljaista ja välillä taas hyvin vilkasta. Kiireisimpinä aikoina koneita nousee ja laskee jatkuvalla syötöllä. Kentällä on vain yksi kiitorata, joten jokainen kone saa pienen aikaraon, jonka aikana se laskeutuu, jarruttaa ja väistyy tai tai kääntyy radalle, kiihdyttää ja nousee. Kälyjeni koneella oli käytössään noin kolme minuuttia. Laskin tämän ottamalla ajan, jolloin kukin kone ohitti kentän reunalla olevan tornin. Edellinen laskeutuva kone oli tornin kohdalla kello 13.46.55, kälyjen nouseva kone kello 13.48.26 ja seuraava nouseva kone kello 13.49.56.

Nopeimmillaan samassa kohtaa kiitorataa oli kaksi konetta laskussa tai nousussa 61 sekunnin välein. Havaintoparvekkeeltamme voi nähdä yhden koneen ilmaan nousun jälkeen vielä lähellä kentän päätyä ja toisen laskuliu'ussa aika lähellä kiitoradan toista päätyä. Tämä on varmaan mahdollista siksi, että laskeutuva kone "vetää ylös", jos tilanne vaatii.

Tätä hyvin organisoidun lentokentän toimintaa ei voi olla ihailematta. Se herättää ristiriitaisia tunteita herättää, että kerosiinia palaa ja ilmasto saastuu. Koululaiset ovat tänään eri tahoilla osoittaneet mieltä ilmastomuutoksen torjunnan puolesta. Aivan aiheesta! Parin viikon päästä ponnahdan vaimoni kanssa tuolta samalta kiitoradalta paluumatkalle kohti Seutulaa. On tässä aihetta miettimiseen.

Ranskan kielen kummallisuuksia

Ranskan kielessä on pikantteja omituisuuksia. Sen alkeiden opiskelijoita hämmästyttää se, että laskettaessa ei ole käytettävissä lukuja seitsemänkymmentä ja yhdeksänkymmentä. Tämän lisäksi kahdeksankymmentä on sanasta sanaan käännettynä neljä kahtakymmentä.

Seitsemänkymmentä ilmaistaan sanomalla kuusikymmentä kymmenen ja yhdeksänkymmentä sanomalla neljä kahtakymmentä kymmenen. Näistä eteenpäin lasketaan sanomalla kuusikymmentä yksitoista, kuusikymmentä kaksitoista ...  ja neljä kahtakymmentä yksitoista, neljä kahtakymmentä kaksitoista ja niin edelleen.

Tämä ei kuitenkaan pidä kaikkialla paikkaansa. Myös Belgiassa ja Sveitsissä puhutaan ranskaa. Näissä maissa kieleen suhtaudutaan ilmeisesti käytännöllisemmin, koska niissä voidaan käyttää luvuista 70, 80 ja 90 ilmauksia septante, octante/huitante ja nonante.

Kun ranskalainen sanoo "Tänään on 14. maaliskuuta 2019", hän sanoo kirjaimellisesti käännettynä "Me olemme 18 maaliskuu 2019".

Jostakin syystä sekä kahvilasta että kahvista käytetään samaa sanaa le café.

Substantiivit ovat joko maskuliineja (un/le) tai feminiinejä (une/la). Suvut ilmaistaan artikkeleilla. Suvuilla ei ole mitään merkitystä. Toki mies ja poika ovat maskuliineja kuten nainen ja tyttö feminiinejä.

L'homme tarkoittaa vain miestä, mutta la femme sekä naista että vaimoa.

Sanalle ystävä on on ranskassa kaksi vastinetta, feminiininen une/la amie ja maskuliininen un/le ami. Feminiinisten sanojen omistuspronomini on ma ja maskuliinisten mon. Ranskalaiset eivät kuitenkaan voi sanoa ma amie, koska edellisen sanan päättyessä vokaaliin ja seuraavan alkaessa vokaalilla kieli ei heidän mielestään solju eteenpäin. Siksi ranskalaiset sanovat mon amie myös naisystävästä. He tosin liimaavat sanat yhteen niin että kokonaisuus kuuluu suomeksi kirjoitettuna monamii.

79 vuotta sitten kaikki muuttui

Maahan tuli rauha. Talvisota päättyi. Rintamalinjojen kahta puolta juoksuhaudoista alkoi nousta hämmentyneitä miehiä, jotka ryhtyivät epäuskoisina totuttelemaan uuteen tilanteeseen. Heitä alettiin odottaa kotiin.

Isäni oli vanhempineen ja sisaruksineen paennut synnyinseudultaan Laatokan rantamilta ja perhe asui tässä vaiheessa varmaan vielä Alavudella hyvin ahtaissa olosuhteissa. Heillä ei ollut paluuta oikeaan kotiin Kannakselle. Sittemmin he siirtyivät Alajärvelle tilavampaan asuntoon. Jatkosodan aikana he palasivat kotiin Viipurinläänin Pyhäjärvelle, mutta sieltä oli paettava uudestaan.

Äitini kotona odotettiin puolisoa ja isää kotiin. Aikaa kului, mutta sitten saatiin suruviesti. Yrjö Jylhäsaari oli kaatunut 11.3. eli kaksi päivää ennen sodan päättymistä. Venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman Viipurinlahden tältä puolelta. Siitä heidän oli mahdollista pyrkiä suomalaisten selustaan ja/tai kohti Helsinkiä. Alueelle tarvittiin vahvistuksia ja sinne isoisänikin rintamatovereineen siirretiin. Hän haavoittui ollessaan Vilajoella yrittämässä estää sillanpääaseman laajenemista. Hänet siirrettiin kenttäsairaalaan Haminaan, jossa hän kuoli samana päivänä.

Äitini kotona alkoi lesken ja viiden sotaorvon elämä.

Aika oli ankaraa sekä isäni että äitini kodeille. Ilman talvi- ja jatkosotaa isäni perhe ei todennäköisesti olisi lopulta asettunut Satakuntaan Jämijärvelle eikä isäni tavannut porilaista äitiänä. Toisin sanoen minä en olisi tässä kirjoittamassa tätä blogijuttua.

Isoisäni kuoli vähän alle 36-vuotiaan. Tuon ikäisenä minulla ja vaimollani oli myös viisilapsinen perhe. Minulla oli hyvin haastavat ajat työelämässä, mutta maassa oli rauha eikä kenenkään tarvinnut olla hengenvaarassa rintamalla.

Ranskalaista välillisyyttä

Kiittelin edellisessä jutussani ranskalaisten välittömyyttä. Ranskalaisten pyrkimys luontevaan ja ystävälliseen vuorovaikutukseen on kunnioitettavaa. Ihanteen ja todellisuuden välillä on kuitenkin täälläkin ristiriitaa.

Yksi sujuvaa vuorovaikutusta haittaava tekijä on se, että yllättävän moni nuoristakin osaa huonosti englantia. Asiointi on hankalaa, kun myyjä vaivautuu ja menee sanattomaksi. Minun vähäisestä ranskan kielen taidostani on vain rajallisesti apua.

On erikoista, että kassahenkilöt saattavat täällä keskustella vilkkaasti keskenään samalla, kun hoitavat työtään. Teknisesti asia hoituu, mutta asiakas tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Suomalaiset asiakaspalvelijat saattavat olla tässä suhteessa paremmin valmennettuja.

Alkeellisen ranskan käyttäminen asiakastilanteissa saattaa herättää sympatiaa, mutta jos myyjä osaa englantia, hän saattaa vaihtaa nopeasti kieltä ja ehkä hieman ärsyyntyä, jos asiakas itsepäisesti harjoitella asiointia paikallisella kielellä. Tämä saattaa johtua siitäkin, että myyjä haluaa osoittaa kielitaitonsa tai kenties harjoitella englantia.

Luulen, että täällä lapsia kasvatetaan määrätietoisemmin hyvien tapojen noudattamiseen kuin Suomessa. Kyynärsauvan kanssa kulkeva saa nopeasti istumapaikan bussissa ja raitsikassa. Näin äskettäin erään äidin läpsäyttävän lastaan. En uskalla väittää yhden tapauksen perusteella tuon olevan yhä tapana täällä. Toivottavasti käytöstapojen opettaminen onnistuu ilman väkivaltaa.

Nämä johtopäätökset perustuvat hajahavantoihin, joten niitä ei kannata ottaa liian vakavasti.

Ranskalaista välittömyyttä

Meillä saattaa olla ranskalaisista mielikuva ylpeinä ja jäykkinä ihmisinä. Tämä käsitys ei mielestäni pidä paikkaansa. 

Voi olla, että tuo on ollut vain oma ennakkoluuloni, mutta käsittelen aihetta kuitenkin. 

Ranskalaisuus saattaa rinnastua mielissämme kansallisylpeyteen, muodollisuuteen, hyviin tapoihin ja ansiokkaaseen kulttuurihistoriaan. 

Ranskalaiset pyrkivät ilmiselvästi käyttäytymään hyvin ja ystävällisesti. Minua viehättää se, että vieraat ihmiset hymyilevät minulle. Hymyily ei kuitenkaan ole tunkeilevaa, kukaan ei hymyile tuntemattomalle ilman syytä. Syyn ei tarvitse olla mitään erityistä. Jos tönäisen vahingossa naapuria bussissa ja sanon ”pardon”, saa vastaukseksi ystävällisen hymyn ja kenties sanat ”de rien” eli ei se mitään. Jos majapaikan ala-aulassa tulee joku vastaan, tapana on tervehtiä ja hymyillä ystävällisesti. 

Ranskalainen osaa myös liittyä hetkeksi peliin tehdäkseen tarpeellisen siirron. Asumme nyt kerrostalokolossissa, jonka sisääntulokerroksen siivessä on pieni ruokakauppa. Kuljin tänne muutettuamme mainitussa kerroksessa olevan autotalli- ja kellariosaston käytävässä ja mietin miten pääsen kauppaan. Näin edempänä miehen, huikkasin ”boutique” ja viittasin eteenpäin. Mies ilmaisi minun olevan oikealla tiellä. Hän taisi viitata samaan suuntaan ja sanoa myhäillen ”la”, ”la bas” tai jotakin sen tapaista. Minä varmaan kiitin ja kun saavuin kohdalle, hän oli jo kadonnut. 

Olen varmaan kertonut, että naapurissamme on luostarin näköinen rakennus, joka ei ole oikeasti koskaan ollut luostari. Joku on vain halunnut sellaisen. Kiinteistö on nykyään Nizzan kaupungin hallussa ja paikalla on enimmäkseen hiljaista. 

Eilen huomasimme, että ”luostarin” pihamaalla joukko ihmisiä puuhailee jotakin. Päätimme vaimoni kanssa mennä paikalle ja kysyä, saammeko tutustua paikkaan ja ottaa kuvia. 

Rakennuksen edustalla oli ryhmä nauttimassa seisovaa pique-nique -lounasta. Osa osallistuijista teki jonkinlaisia järjestelyhommia eri puolilla aluetta. Puuhailijat olivat nuoria. he olivat varmaan jo syöneet. Varttuneempi väki seurusteli nauttien pöydän antimia. 

Menin juttelemaan parin rouvan kanssa. He olivat ystävällisiä ja puhuivat myös kohtuullisesti englantia. Pääsin heidän avullaan keskustelemaan tapahtuman pomon - varttuneen ystävällisen miehen - kanssa. Meitä kutsuttiin tuosta noin vain osallistumaan lounaaseen. Kerroimme, että meillä on lounas valmistumassa naapurissa. 

Menimme pomon kanssa hänen tilapäistoimistoonsa ja vaihdoimme yhteystietoja. Olimme kysyneet, voisiko vaimoni tehdä paikasta lehtijutun ja hän oli oitis suostunut. Häntä saa myös haastatella. 

Saimme kulkea vapaasti ulkona ja sisällä tutkimassa ja kuvaamassa. ”Luostari”on hyvin rappeutunut, mutta sitä ympäröivä puutarha on hoidettu. Paikalla olevat varttuneet miehet ja naiset olivat ilmeisesti ympäristöarkkitehteja ja nuoret alan opiskelijoita. 

Jututimme yhtä nuorta. Hän oli hymyilevä ja ystävällinen, puhui kouluenglantia. Nuorista heijastui kasvatus, jonka mukaan ilmeisesti vanhempia pitää puhutella kunnioittavan ystävällisesti. 

Kävimme ennen lähtöä hyvästelemässä pomoa ja juttelemassa hieman muidenkin kanssa. Meille kerrottiin, että heillä on juhlat seuraavana päivänä. Meitäkin kutsuttiin mukaan. 

Olen tässä luonut yli-ihanteellisen kuvan ranskalaisista vuorovaikutustavoista. Jotkut opiskelijat olivat varautuneempia kuin toiset. Kun saavuimme tämänhetkisen kotitalomme ala-aulaan, vastaamme tuli mies - selvästi talon asukas - hakemaan postia. Laatikot ovat kyseisessä tilassa. Tervehdimme, mutta hän ei vastannut mitään. Hän tuli sitten kanssamme samaan hissiin. Hän ei vastannut mihinkään vuorovaikutusyrityksiimme ja osoitti ruumiinkielellään, että haluaa olla rauhassa. 

Jos kansalaisten käyttäytymistä satunnaisissa kanssakäymistilanteissa luokitellaan vuorovaikutustaitojen ja -halujen mukaan neljään ryhmään, ranskalaiset sijoittuisivat näihin kaikkiin kuten me suomalaiset. Luulen kuitenkin, että ranskalaisten jakauma painottuisi sosiaalisempaan kuin suomalaisten. 

Ystävällisyys ja vuorovaikutustaidot tuntuvat olevan täällä arvoja sinänsä. Toiset ovat kuitenkin muita sanavalmiimpia, rohkeampia ja avoimempia, kuten Suomessa. Ranskalaisten muodollinen keskustelutapa asiointitilanteissa on varmaan syntynyt helpottamaan vuorovaikutusta. Keskustelukynnys on matalampi, kun fraaseilla selviää.

Ranskalaiset ovat gallien, roomalaisten ja frankkien jälkeläisiä. Vuorovaikutusta on jouduttu harjoittelemaan pitkään. 

Tuoksu- ja hajumuistoja

Otin kotoa luettavaksi mukaani lukemattomia kirjoja. Nyt luen Merete Mazzarellan teosta elämäkerran kirjoittamisesta. Hän kertoo, että hajut saattavat avata muistin sopukoita.

Mietin mitä hajuja tai tuoksuja muistan menneisyydestäni.

Luultavasti vanhin muisto on kokonaisvaltaisesti koettu elämys, kun isä tuli erään toisen miehen kanssa sorsastamasta. He kantoivat saalista käsissään. Ruudin ja riistan tuoksu oli voimakas. He seisoivat vaikuttavan näköisinä edessäni. Voimakas kokemus on syöpynyt muistiini. Olin tuolloin korkeintaan viisivuotias.

Nykyään ei ole ulkovessoja juuri missään. Minun lapsuudessani niitä oli vielä runsaasti. Maalaistalon vessa saattoi olla ulkorakennuksessa. Reikiä oli useita rinnakkain ja istuttiin aika korkealla. Alla maatuvat jätökset ja puurakennus loivat oman hajumaailmansa. Usein huussin takan kasvoi nokkosia.

Eräs menneisyyteen jäänyt elämys on puuparruille rakennetun rautatien tuoksu. Voimakas tuoksu johtui luullakseni parruihin käytetystä lahonsuoja-aineesta. Nykyiset betoniparrut eivät tuoksu miltään.

Kun munuaisesta laitetaan ruokaa, syntyy jäljittelemätön - sanotaan kohteliaasti - tuoksu. Kun tämä tuli kotiin tullessani ovella vastaan, tiesin äidin laittavan munuaisruokaa, enkä riemastunut. En ollut kyseisen ruoan ystävä.

Muistan Nurmijärven kirkonkylän partiokolon tunnelman ja tuoksun. Se oli vanha puurakennuksessa, jota pidettiin kylmillään silloin, kun siellä ei oltu. Tila lämmitettiin takkatulella, kun kololla kokoonnuttiin. Kylmän vanhan rakennuksen ominaishaju ja palavien halkojen tuoksu tuottivat duona nenällä aistittavan teoksen.

Nurmijärvellä toimi kauan sitten suutari, jonka verstas ja varmaan myös koti oli Rajamäentien varressa kirkonkylän reunamilla. Suutarilla oli tapana säilyttää korjattavia ja valmiita kenkiä pareittain lattialla. Niitä oli paljon. Mitähän kenkäremonteissa noihin aikoihin käytettiin? Ehkä pikeä, liimoja, lankoja, nahkaa ja muuta sellaista. Haju oli läpitunkeva ja jäljittelemätön. Ehkä mummoni suutari-isän työpajassa tuoksui samalta.

Näitä hajumuistoja tuntuu nousevan mieleen, kun näistä kirjoittaa. Nyt nousi mieleeni, että eräs kansakoulussa ollut oppilas haisi aivan hirvittävälle. Muisto kertoo varmaan tuonaikaisesta köyhyydestä ja muistakin ongelmista.

Mieleeni tulee myös suon ja sen floran tuottama tuoksusinfonia.

Lopetan ennen kuin näitä nousee lisää mieleen.

Tasan viisi vuotta sitten kaikki muuttui

Sain puhelimitse tiedon, että sairastan imusolmukesyöpää.

Olin juossut lääkärissä syksyllä 2013, koska olin tuntenut itseni kovin väsyneeksi. Mitään ei löytynyt.

Seuraavan vuoden alussa huomasin toisen kivekseni turvonneen. Se poistettiin ja lähetettiin patologin tutkittavaksi. Sitten sain mainitun puhelun.

Elämä muuttui jaksottaiseksi. Olin vuoroin Syöpäklinikalla, vuoroin kotona. Minut hoidettiin sytostaateilla kuntoon. Syksyllä palasin töihin.

Kului noin vuosi. Tunsin itseni taas väsyneeksi. Kävi ilmi, että sairastan akuuttia myelooista leukemiaa. Tauti tappaa muutamassa viikossa, jos sitä ei hoideta.

Sain leukemian todennäköisesti lymfoomaan saamistani sytostaateista. Näin voi käydä. Hoidoissa on riskinsä. Jos en olisi niitä saanut, minua ei ehkä olisi enää ollut leukemiaan sairastumassa.

Tässä vaiheessa aloitin vuoroasumisen Kolmiosairaalan hematologian osastolla. Meilahteen tutustuminen jatkui. Sain ankaria sytostaattihoitoja. Sain kesällä 2016 äärimmäisen hoidon eli kantasolusiirteen.

Siirre oli täysosuma. Olen toipunut hämmästyttävän hyvin. Potemani käänteishyljintäoireet ovat olleet hyvin lieviä.

En ole palautunut täysin entiselleni enkä ehkä palaudukaan. Olen kuitenkin yllä kuvattua taustaa vasten erinomaisessa kunnossa. Väsyn helposti, mutta pystyn viettämään aika normaalia eläkeläisen elämää.

Tiedän kuinka monista ja hankalista komplikaatioista monet kohtalotoverini kärsivät. Moni on jo poistunut keskuudestamme.

Tunnen itseni hieman erilaiseksi allogeenisen kantasolusiirteen saaneiden joukossa, koska olen toipunut näin hyvin. En viitsi juuri elämöidä asiasta.

Luoja on antanut minun jatkaa elämääni. Miksi juuri minun? On harvoja, joiden kanssa voin jakaa näitä tuntemuksiani. Olen äärettömän kiitollinen tästä onnestani, mutta samalla poden jonkinlaista lievää syyllisyyttä, tai se ei ehkä ole oikea ilmaus. Hämmentyneisyys saattaa kuvata paremmin tuntojani. Ehkä lottovoittajat kokevat jotakin samantapaista.

C'est la vie, sanoo ranskalainen.

Tietääkö naivisti olevansa naivisti?

Kävimme sunnuntaina lähellä olevassa naivistisessa museossa (Musée International d'Art Naïf Anatole Jakovsky). 

Naivistisissa näyttelyissä kannattaa käydä ainakin siksi, että sellaisissa tulee hyvälle tuulelle. Niin tässäkin. 

Aloin pohtia näyttelyssä, mitä naivismi on. Tietääkö naivisti olevansa naivisti vai maalaako tai veistääkö hän tarkoittamattaan lapsenomaisesti? Varmasti tietää, ainakin nykyään. Miten hän muutoin voisi viedä teoksiaan naivistisiin näyttelyihin. Ennen vanhaan lapsenomaisesti maalaavat saattoivat pitää itseään kansantaiteilijoina.

Tarkoittaako naivismi hyväntahtoisuutta? Ehkä hän haluaa luoda taidetta, joka ei tuota pahaa mieltä kenellekään. Onko naivismi taidesuuntaus? Mielestäni ala ansaitsee tulla pidetyksi sellaisena. 

Hugo Simberg maalasi teoksia, jotka vaikuttavat selvästi naivistisilta. Häntä kuitenkin pidetään ensisijaisesti symbolistina. 

Aion vielä palata tähän aiheeseen. 

Nizzan karnevaalihahmoja

Kävimme äskettäin asioilla keskustassa ja näimme tämän vuoden kulkuetta varten rakennettuja hahmoja. Tapana tuntuu olevan säilyttää niitä väliaikoina Massena-aukion eteläosassa.

Me asumme tällä hetkellä Nizzan länsipuolella, emmekä ole nähneet karnevaalihumua livenä kuin vilaukselta palatessamme kukkulakierrokselta. Kulkuetta varten pukeutuneita ihmisiä oli matkalla tositoimiin. Nyt karnevaalit on tältä vuodelta loppuneet.

Meillä on ongelma

Houston, we have a problem, ilmoitti astronautti Swigert aikoinaan Apollo 13:sta ohjauskeskukseen maahan. Paitsi että ei ilmoittanut. Tuollaisena se on iskostunut yhteiseen muistiimme, mutta oikeasti se kuului näin: Okay Houston, we've had a problem here.

Apollo 13 oli vuonna 1970 matkalla kuuhun, kun sen toinen happisäiliö räjähti. Kuuhun laskeutuminen ei tietenkään toteutunut, mutta hämmästyttävällä tavalla miehistö onnistui palaamaan maahan.

Nyt maasta nousee rukouksia taivaaseen, koska meillä on ongelma. Olemme rakentaneet sellaisen maailman kattavan kokonaisjärjestelmän, että ilmasto on vaarassa.

Mainittu järjestelmä perustuu uskoon. Markkinatalouden ajatellaan olevan paras mahdollinen talousjärjestelmä. Niin se varmaan materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna lyhyellä tähtäyksellä onkin.

Minulla ei ole tarjota sille mitään vaihtoehtoa. Diktatuurien toimivuus on koeteltu ja huonoksi todettu.

Markkinamekanismissa on sellainen valuvika, että se ei hinnoittele kaikkea. Puhdasta ilmaa tuhotaan ilman, että kukaan joutuu siitä vastuuseen. Metsiä kaadetaan, vaikka ne ovat maailman keuhkot. Muovilautat leviävät merille.

Yritykset ja valtiot kilpailevat toisiaan vastaan. Talouden kehitys perustuu osittain suhteellisen edun hyväksikäyttämiseen. Suomella on metsää ja Ranskalla viljapeltoja sekä suotuisa sää. Islantia ympäröivät kalavedet.

Kaikki on oikeastaan yhteistä omaisuutta, koska maailman pitäisi toimia kestävästi. Markkinatalouden näkymätön käsi ei tähän ohjaa.

Mikä neuvoksi?