Paljastus

Lupasin äskettäin tulla kaapista ulos - kuten sanonta kuuluu, joskin nykyään yleensä toisen asian yhteydessä.

Kirjoitukseni pakko-oireisesta häiriöstäni julkaistiin otsikolla "Erityisen herkkä omatunto" Päivämiehen blogissani 26. tätä kuuta.  Erittelen artikkelissa kyseisen oireyhtymän vaikutusta uskonelämääni ja omaantuntooni.

Ajattelin ulostuloni auttavan kaltaisiani ja saamani palaute kertoo niin käyneen. Olen iloinen siitä.

Alan käsitellä tässä blogissani vaivaani maallisesta näkökulmasta. Toivon näiden artikkelieni tuovan lohtua kaltaisilleni ja antavan tietoa niille, joille ilmiö on tuntematon.

OBC (obsessive-compulsive disorder) ilmenee minulla muun muassa tarkistelemispakkona. Kotoa lähteminen voi olla minulle vaikeaa. Hellan ja hanojen tarkistamisen pakko saattaa viedä minut kierteeseen. Nämä tarkistukset ovat tietenkin normaaleja toimintoja, kun ne tehdään kerran. Minä alan epäillä niiden jälkeen, että en tehnyt niitä kunnolla ja minun on tehtävä ne uudestaan. Sitten menen ovelle ja vaikka järkeni sanoo kaiken olevan kunnossa, jokin pakottava voima määrää minut tarkistamaan uudestaan. Joskus selviän ongelmasta riuhtaisemalla itseni irti eli lähtemällä vastoin pakottavaa tunnettani. Kun olen päässyt liikkeelle, ajatus yleensä katoaa mielestäni..

Onneksi olen saanut apua ongelmaani ja pystyn nyt lähtemään kotoani tekemällä vain normaalit tarkistukset tai niiden lisäksi vain ehkä yhden kierroksen.

Luulen, että en ole ainoa pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä, joka häpeää ongelmaansa. Saatan kuulla vakuutettavan ja itsekin tulla sanoneeksi, että kyse ei ole kummemmasta kuin jostakin fyysisestä vaivasta, johon on käytettävä jotakin lääkettä. Ei vaiva siltä tunnu. Kyse on mielenterveyden ongelmasta, joka tuntuu kunniattomalta. Siksi minä olen pyrkinyt salaamaan ongelmani. Kuulen korvissani lauseen "Hänellähän on mielenterveyden ongelmia ...". Tämä ajatus alentaa minut mielessäni muita huonommaksi. Minä en ole muiden arvoinen tästä syystä. Minussa on iso vika eikä asiaan kannata sen enempää vatvoa, kuvittelen ajateltavan.

Olen nyt tullut julkisuuteen vaivastani. Olen eläkkeellä, joten minun ei tarvitse pelätä työnhakutilanteita, joissa mahdollinen työnantaja saattaa katsoa, mitä verkko minusta kertoo.

Arpa on heitetty!

Seniori Looks

Housut: Meyer, kunto; lumppu. Paita: Gant, kunto; lumppu. Talvikengät: Pomar, kunto; kuluneet, goretex!, Laatukuulokkeet: Sennheiser. Reppu: Outback.

Mustikan sävyttämät housut antavat metsäuskottavuutta. Punainen ja oranssi auttavat jäljittämisessä ja varottavat kaukaa samoille amarikoille pyrkiviä. Kuulokkeet vain meno- ja paluumatkaa varten autolla. Kuulokkeet marjastajan päässä metsässä olisi rikos traditiota vastaan.

Muotokuvia klassiseen tyyliin

On yllättävää, että klassismin idealismia voitiin soveltaa muotokuvamaalaukseenkin. Sveitsissä syntynyt, mutta Dresdenissä vaikuttanut, Anton Graff (1736-1813) pystyi siihen. 



Fredrik II Suuri
Public domain

Graffin asiakkaiksi tuli usein julkisuuden henkilöitä, mutta taiteilija halusi kuvata heidät riisuttuna hienosta vaatevarustuksistaan ja esittää heidät keskiluokkaisen näköisinä. Tosin oheista Fredrik Suuren muotokuvassa hän ei näytä rohjenneen toteuttaa käytäntöään.

Graff pyrki objektiivisuuteen, halusi tuoda työssään esiin mallinsa idean ja ammattitaitoisesti etsiä hänelle luontaisen rauhallisen asennon muotokuvan tekoa varten.

Conrad Ekhof
Public domain

Graffin yhteydessä voidaankin puhua tietynlaisesta objektiivisesta klassismista.

Kerrotaan hänen alkaneen uransa loppupuolella maalata maisemiakin ja kehittäneen tyyliään impressionismia ennakoivaan suuntaan.

Artikkeli on julkaistu 29. joulukuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa

Yhdessä asiassa olen täydellinen

En tiedä ketään, joka voisi olla minua lahjakkaampi esineiden kadottamisessa. Olen nyt yksin kotona. Vaimoni on yhden ystävämme kanssa Raision Myllyssä tai jossakin alueen muussa ostotaivaassa. Pyysin häntä puhelimessa tuomaan samalla Kärcher-ikkunanpesulaitteeseen siitä puuttuvan kaapelin. Lupasin laittaa hänelle kuvan laitteen laatikosta, joka oli äsken kädessäni. Siitä ilmenisi vekottimen malli.

Nyt en löydä sitä mistään.

Eilen tai toissapäivänä otin palasen tummaa suklaata nauttiakseni sen kahvikupillisen kanssa. Istuin nojatuoliin ja kohta etsin makupalaa kummissani tuolini käsinuojalta ja oikealla puolella olevan nojatuolin vastaavalta. Ei ollut pudonnut sitä lattialle enkä istunut sen päällä. Se löytyi sitten kulmittain vasemmalla puolella olevan sohvan käsinojalta.

Voisin alkaa taikuriksi tai mentalistiksi. Pystyn kadottamaan tavaroita silmänräpäyksessä. Minun pitäisi tosin osallistua taikomiskursseille, jotta löytäisin näkymättömiin lähettämäni tavarat.

Toinen syy ottaa yhteys vaimooni oli se, että innostuin suunnittelmaan öljypastellityötä ryhtyisin jo toimeen, kunhan löytäisin ihanan värikylläiset Sennelier-väritankoni. Kadoksissa ovat. Vaimokaan ei pystynyt antamaan ratkaisevaa neuvoa puhelimessa.

Olen varmaan aikaisemminkin kuvannut vaimoni ja minun täydellistä eroa tavaroiden hallinnassa. En voi käsittää, että hän rekisteröi automaattisesti eri paikkoihin ilmestyneet tavarat kotonamme kulkiessaan ja hyvin usein kertoo minulle heti kysyessäni, missä hukkaamani esine on. Kun minä kuljen täällä, katson sen verran eteeni, että en kompastu, mutta en muutoin huomaa mitään.

Vastakohtat täydentävät toisiaan, sanotaan. Ainakin tässä asiassa se pitää paikkansa meillä.  

"Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella" ja "Eläkeläisen työjärjestys"

Tässä linkit viime vuonna Päivämies-lehden blogissani viime vuoden heinä- ja syyskuussa julkaistuihin artikkeleiheni.

Katoavan menneisyyden jäljillä Kannaksella

Kerron sanoin ja kuvin Kukkojen sukuseuran matkasta evakkoisäni synnyinkuntaan Karjalan kannaksella.

Eläkeläisen työjärjestys

Pohdiskelen aikaansaamisiani ja -saamattomuuksiani eläkeläisenä.

Seniorilooks

Hallitun mustanpuhuva urheiluasukokonaisuus. Väri tarpeellisen hoikistava. Vahvistaa kuvaa nuorekkuuteen takertuvasta seniorista. Pusero Adidaksen kuten juoksutossut. Nike ei tule kysymykseen, koska tuo hikipajat mieleen. Adikaksen puhtoisuudesta tosin ei tietoa. Eurooppalainen brändi luo älykkään vaikutelman. Mustat Bear-Max -housut. Mustassa vyölaukussa kännykkä, avaimet ja eurooppalainen sotu-kortti osoittamassa henkilöllisyyden onnettomuustapauksessa. Päässä Mustaharmaat Sennheiser-laatukuulokkeet. Tänään kuuntelussa Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä, mikä harmillisesti ei kaikunut luurien ulkopuolelle. Lievästi hoitamaton parta luo rennosti kontrastoivan jännitteen liittyneenä mietittyyn asukokonaisuuteen. Ostopaikka mahdollisesti kaikissa tapauksissa kauppakeskus Hansa, Turku.

Lomalla "sairauslomalta"

Kirjoitin viimeksi kuudesta aamuherätyksestä, mutta seitsemän niitä on. Tänään kolme tai neljä riitti. Naputtelin loput pois päältä. Olin hieman pirteämpi kuin eilen.

Laitoin myös "sairauslomani pois päältä ja lähdin marjaan. Menin samaan paikkaan, josta poimin viime kerralla suurimman osan mustikkasaaliistani. Siellä ei oltu käyty välillä. Paikka ei ollut neitseellinen, mutta vielä sieltä kannatti poimia.

Puolukat punoittivat mustikanvarpujen seassa. Ne eivät olleet vielä kypsiä.

Olin laittanut itselleni eväät, mutta vaikka tunsin jo hiukan lounasnälkää saapuessani, poimin ensimmäisen poimurillisen ennen kuin aloin kaivaa leipiä ynnä muita syötäviä esiin. Vaimoni on ottanut mainion keksinnön käyttöön. Hän pakastaa vettä muovipulloihin. Minulla oli mukana kolme pienehköä putelia. Niiden sisällöistä oli sulanut vajaa mukillinen. Kylmä vesi metsässä on poikaa. Minulla oli onneksi myös jäädyttämätöntä vettä mukanani.

Olin tien ja ojitetun suoalueen välissä. Alueella oli yksi varsin antoisa lämpäre ja joitakin pienempiä. Tiedät varmaan tunteen, että jossakin lähellä saattaa olla paljon enemmän marjoja. Kun olin poiminut toisen poimurillisen, kävin suoalueella. Siellä oli vähemmän mustikanvarpuja ja ne oli poimittu tarkoin tyhjiksi. Palasin jatkamaan urakkaani.

Ajattelin, että ämpärillinen saa riittää. Kello lähestyi puoli viittä, kun sain neljännen poimurillisen kokoon. Ämpäri täyttyi. Valo olisi riittänyt vielä parin tunnin poimintaan, mutta päätin lopettaa. Poikkesin paluumatkalla katsomassa, olisiko alueella ensimmäiseksi käymääni paikkaan kasvanut lisää mustikoita. Oli niitä. Sinne voisin vielä palata, jos pakastuskapasiteetti riittää.

Rupesimme iltapuolella vaimoni kanssa perkaamaan marjoja.

Tämä oli hyvä päivä, paitsi nukahtamisen kannalta. Aion kokeilla, tuleeko uni eilisellä unilääkeannoksella.

Huomiseksi on luvattu sadetta. Tänään kannatti lähteä metsään.

Kuusi aamuherätystä

Viritän kännykkääni herätykset ajoiksi 8.00, 8.05, 8.10, 8.15, 8.20, 8.25 ja 8.30. Minun on todella vaikea saada itseäni sängystä ylös aamuisin. Se johtuu varmaan isoista unilääkeannoksista. Tuolla herätysrumballa varmistan, että en nuku liian pitkään eikä näin tule lisähaittaa illan nukahtamiselle. Eilen nukahdin puolellatoista Stellalla ja murusella Mirtazapinia. Edellisen illan Stella-annos oli yksi kokonainen ja kolme varttia.

En yleensä ehdi nukahtaa uudelleen noiden viiden minuutin lisäannosten aikoina. Jos uinahdan, nukkumatin vierailu jää lyhyeksi.

Jäin tänäänkin makoilemaan sänkyyni herätysten jälkeen. Tunsin itseni kovin uneliaaksi. Onneksi en nukahtanut.

Tällä rytmillä on päivä puolessa, kun olen syönyt aamiaisen ja lukenut Hesarin, senkin ehkä vain osittain.

Yritin eilen elää "osa-aikasairauslomani" mukaisesti. En pakottautunut tekemään kaikkea sitä, mitä olin ajatellut. Lenkillä tosin kävin, mutta erään lääkärin mukaan hikoilua aiheuttava liikunta on hyväksi unelle.

Toivon, että uni alkaa tulla pienemmällä Stella-annoksella. Mieleni tekisi kovin juoda piristävää, kofeiinillista kahvia, mutta tyydyn varmuuden vuoksi kofeiinittomaan.

Oppia ikä eläkeläisenkin.

"Osa-aikaiselle sairauslomalle"

Keskustelimme eilen nukahtamisongelmastani ollessamme vierailulla erään ystäväpariskunnan luona. Toinen heistä toi esiin, että saatan vaatia itseltäni liikaa. Hän ilmaisi asia toisin, mutta tuosta saattaa hyvin olla kysymys.

Minulla on taipumus iltaisin "tehdä vielä tämä asia loppuun". Olen eläkkeellä ja minulla on oikeus olla joutilas. Olen oppinut eläkeläisen tavoille aika hyvin, mutta varmaan tekemiseni painottuvat liikaa iltoihin. Käynnistyn hitaasti aamuisin, mikä johtuu varmasti ainakin osittain unilääkkeistä. Olen vauhdissa silloin, kun pitäisi jo rauhoittua.

Minun pitäisi varmaan asettaa itseni sairauslomalle ja tavoitella luonnollista nukahtamista.

Kokeilen ensin osa-aikaista saikkua.

Kaapista ulos

Olen ajatellut tulla ulos kaapista. En tarkoita ilmauksella sitä, mitä sillä tavanomaisesti tarkoitetaan, mutta toki asiaa, josta en ole mielelläni puhunut. Toivottavasti rohkeuteni riittää.

Ajattelen, että ulostuloni voi tuoda lohtua muille samasta asiasta kärsiville.

Ensimmäinen tekstini aiheesta julkaistaan todennäköisesti muualla, mutta toivon uskaltavani ottaa sen esille myös täällä.

Hamstraamassa taas

Hamsteri kävi marjassa samalla seudulla kuin viimeksikin. Ensimmäisestä saalistuspaikasta oli mustikat kerätty lähes täydellisesti. Lähdin etenemään tiestä poispäin. Maasto oli kosteaa ryteikköä ja sitä oli ojitettu. Se muuttui sitten suoksi. Toivoin, että suon toiselta puolelta löytyisi mustikkamaastoa, jonne kukaan ei olisi vaivautunut.

Suolla oli runsaasti juolukoita. Päätin poimia sitä, mitä oli tarjolla. Tiesin toki, että juolukoita voi syötä. Kotona voisin tutkia, mitä netti kertoo niiden terveellisyydestä. Sain kokoon poimurillisen.

Suon toisessa reunassa oli siellä täällä hilloja, enimmäkseen pieniä. Poimin niitäkin, mutta totesin sitten, ettei kannata vaivautua pitempään.

Lähdin toisaalle ja löysin paikan, josta tosin oli poimittu, mutta minullekin oli jätetty. Poimin sisukkaasti kolme poimurillista eli vajaan ämpärillisen. Lauantai oli jo kääntymässä ehtooseen, kun palasin kotiin.

Hyvä näinkin.

Erilleen poimittuina näyttävät runsaammilta

Mitättömiä häivähdyksiä

Onko tämä kesä jotenkin erityinen vai onko vanhentuminen saanut minut samastumaan kypsään viljaan? Loppukesän viljavainiot näyttävät minusta tavattoman kauniilta. Ihan kuin en ennen olisi niiden viehätystä oivaltanutkaan.

Kävimme vaimoni kanssa tänään viemässä isäni hänen kotiinsa. Ajoimme pääkaupunkiseudun uloimmalta kehätieltä Selkin, Nummenpään ja Perttulan kautta Nurmijärven kirkonkylään. Mutkainen reitti kulkee kauniiden maalaismaisemien poikki.

Paluumatkalla me kaksi visuaalisesti vinksahtanutta höpsöä pysähdyimme monta kertaa kuvaamaan säväyttävän kauniita peltonäkymiä. Maisemissa oli lukemattomia värisävyjä. Minä otin 165 kuvaa. Voisi melkein sanoa sarjatuleksi.

Valitettavasti kännykän kamera ei pysty toistamaan elämyksistäni kuin mitättömiä häivähdyksiä. Eivät nämä näytä juuri miltään. Kesän valo ei näissä näy, ja pilvetkin ovat monessa kohdin ylivalottuneita. Monissa kuvissa jotkin alueet ovat kummallisen epäjohdonmukaisesti epäselviä. Valitsin tähän joitakin siedettäviä. Joissakin on käytetty automaattikorjausta, toisissa ei.

Sightseeing Turussa

Kävin isäni kanssa pienellä sightseeing-retkellä täällä Turussa. Pyörähdimme Turun linnan liepeillä ja satamassa.  Kävimme sitten Suomen Joutsenessa ja kahdessa museosotalaivassa. Funikulaarin ja Förin jätimme väliin. Sitten kävimme kääntymässä Luostarinmäen luona ja ajoimme tuomiokirkon ympäri. Kävimme myös Koroisissa muinaisen piispankirkon paikalla.

Unohtuiko jotakin oleellista?

Pyöräilyn viehätys

Kun opiskelin 70-luvulla kauppakorkeakoulussa, eräs luennoitsija kertoi, että lestadiolaiset eivät voineet aikoinaan ajaa polkupyörällä, koska sillä pääsi ilmaiseksi alamäessä. En ole varma käyttikö hän juuri sanaa ilmainen, mutta jotakin sinnepäin. En ole kuullut muualta tällaisesta. Muistan kuitenkin jonkun - ilmeisesti uskonnollisen - tahon ajatelleen, että pyörän pystyssä pysymiseen liittyy jotakin yliluonnollista ja ilmeisesti siksi epäilyttävää.

Pyöräily on miellyttävää liikuntaa. Välillä pitää ponnistella, mutta alamäissä voi levätä. Tasaisellakin pyörä kulkee kohtuullisella vaivalla. Liikuntaa saa melkein huomaamatta. Minun yli 20 vuotta vanhassa putkipollessani on 21 vaihdetta. Se on hyvä määrä. Ylämäkikään ei tunnut pusertamiselta, kun livauttaa kevyimmän vaihteen päälle. Ideana onkin, että kampikierrosten vauhti pysyy suunnilleen samana, mutta vaihteet tuottavat kuhunkin tilanteeseen sopivan väännön ja sen mukaisen nopeuden.

Pyöräilykin tuntuu lihaksissa, reisissä ja ehkä vähän säärissä. Hyvä niin. Se on hyvä merkki.

Minulla ovat vasemman jalan keskimmäiset varpaat hieman vaivaantuneet juoksemisesta. Täytyy pitää siitä taukoa. Pyöräilessäni en huomaa mitään. On kummallista, että vaikka hölkkääminen tuntuu vaivalloiselta, silti välillä tekee mieli hölkätä pyöräilyn sijaan. Jotenkin tuntuu siltä, että pyöräily on liian helppoa. Se on kuitenkin kova laji, jos ajaa kovaa ja kilpaa. Onneksi minun ei tarvitse. Ehkä olen pikkuisen koukuttunut hölkkäämiseen.

Fillari on nerokas keksintö. Matkanteko sujuu elegantin tasaisesti. Takapuolikin alkaa kestää parin kerran jälkeen. Se hankaluus pyöräilyssä on, että kypärää käytettäessa ei voi pitää kuulokkeita. Korvanapeilla ei tahdo puheesta saada selvää, kun tuuli tuivertaa. Onko joku keksinyt jonkun konstin?

Tischbeinin idealisoitu Goethe

Saksassa vaikutti klassismin aikaan useita Tischbeinin sukuun kuuluvia taidemaalareita, jotka eivät lukeudu nimekkäimpiin suuntauksen edustajiin, mutta joista Johann Heinrich Wilhelm Tischbeinin (1751-1829)  Goethea esittävä teos on erittäin tunnettu kohteensa kuuluisuuden vuoksi.

Runoilija, joka oli myös amatöörimaalari, esitetään ylvään idealisoituna ja katse kiinnitettynä kaukaisuuteen. Tischbein ja Goethe ystävystyivät Roomassa ja jakoivat asunnon kunnes heidän välinsä viilenivät heidän matkatessaan Napoliin ja Goethen jatkaessa sieltä yksin Sisiliaan. 
 

Goethe Italiassa
Wikimedia Commons

Tämä artikkeli on julkaistu 28. joulukuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.



Kansanluonteista

Jostakin syystä minä, ja luulen etten ole yksin, tulen helposti ajatelleeksi eri kansojen edustajia stereotypioiden kautta. Tiedättehän, ranskalaiset ovat ylpeitä, saksalaiset huumorintajuttomia, ruotsalaiset pinnallisia, suomalaiset ujoja, tanskalaiset hilpeitä ja niin edelleen.

Kaikki tietävät, että jokaisen kansan edustajia on joka lähtöön. On saksalaisia humoristeja, vaatimattomia ranskalaisia ja aivan millaisia vain ihmisiä joka kansassa. Huomaan kuitenkin, että on aika helppo taivuttaa heitä kutakin sopimaan omaan kliseiseen muottiinsa. Jos joku ranskalainen ei ole koppava, saatan ajatella hänen olevan jotenkin varma omissa mielipiteissään ja tulkita sen kenties hyvän itsetunnon suomaksi itsevarmuudeksi, mikä on ehkä sukua ylpeydelle.

On myös helppo palauttaa mieleen kuva jostakin saksalaisesta, joka ei laske jatkuvasti leikkiä.

Alan epäillä, että stereotyypeissä on sittenkin jotakin todenperäistä. Kun olen ollut palaamassa lentäen Suomeen, olen mielestäni tunnistanut aika helposti suomalaiset lentoasemien kansainvälisestä ihmismassasta. Aina ei veikkaukseni ole osunut oikeaan, mutta hyvin usein olen onnistunut.

Olemus on toki eri asia kuin kansanluonne, mutta varmasti ne liittyvät jotenkin toisiinsa. Tunnistamiseen vaikuttavat lisäksi etniset piirteet. Etelä-Euroopassa asuu enemmän tummatukkaisia kuin täällä pohjoismaissa.

Huomaan ajautuneeni hetteikköön, jossa on vaikea sanoa mistään mitään kovin varmaa.

Ratkaisu löytyi

Hamsteri pääsee taas marjaan. Ystävämme, jonka pakastin on käyttämätön, lähetti meille eilen ilahduttavan viestin. Saamme käyttää hänen pakastintaan. Etäisyyttä ei ole kuin korttelin verran, joten tämä on oikein toimiva ratkaisu. Hamsteri on mielissään.

Hamsteri on ymmällään

Kävin eilen Powerissa. Siellä on tarjolla Zenz-merkkinen arkkupakastin, jonka luvattiin kestävävän 15 pakkasastetta. Hieman alle satalitrainen ja kohtuuhintainen. Tuntui juuri oikealta ratkaisulta, koska Turun talvet ovat leudot. Olisin tilannut, mutta toimitus olisi luultavasti mennyt ensi viikon jälkeiseen aikaan. Olen kovin malttamaton hamsteri.

Tänään kävimme Raisiossa eri liikkeissä tutkimassa vaihtoehtoja. Euronicsilta saisi noin 200-litraisen, jolle on myös 15 asteen lupaus. Varoiteltiin tosin, että pakastin ei pidä myöskään liiasta kuumuudesta, jota parvekkeellamme riittää kesäisin. Mainittu vaihtoehto tuntuu liian isolta tarpeisiimme.

Parveke arveluttaa pakastimen paikkana, vaikka luultavasti siellä laite toimisi ihan hyvin ainakin muutaman vuoden. Olisi kuitenkin mukavaa tehdä kestävä ratkaisu.

Rupesimme miettimään kaappipakastinta keittiöön. Ei vaikuta helpolta ratkaisulta sekään. Ei löydy mitenkään toimivaa järjestelyä.

Saattaisin harkita pikkupakastinta olohuoneen nurkkaan, mutta vaimo vastustaa. Se on varmaan viisautta.

Kahteen muuhun huoneeseen ei mahdu millään.

Noin sadan litran arkkupakastin veisi ehkä neliömetrin tilaa. Hassua ettei mikään 80 neliöstämme tunnu soveltuvan.

Hamsteria harmittaa

Mieli halajaa metsään marjaan, mutta  pakastimessa ei ole juurikaan tilaa. Vaimoni on suostunut siihen, että parvekkeelle voitaisiin ostaa toinen pakastin, mutta asia ei ole aivan mutkaton. Pakastimet on suunniteltu toimimaan sisätiloissa ja ulkosää voi tuottaa ongelmia. Varmistin asian vakuutusyhtiöstämme ja kuulin, että vakuutus ei tässä tapauksessa korvaa rikkoutunutta pakastinta. Vakavampaa on se, että jos pakastin aiheuttaa isomman vahingon, sitäkään ei korvata.

Eräs vuosikymmeniä sitten saatu kokemus panee miettimään asiaa ainakin kaksi kertaa. Kun olimme nuori perhe, arkkupakastimemme syttyi palamaan yöllä. Onneksi heräsin ääneen ja sain palon sammumaan. Varmaan nykyiset mallit ovat turvallisempia, mutta ei liene syytä laittaa pakastinta olosuhteisiin, jollaisiin sitä ei ole suunniteltu.

Soitin Giganttiin ja kuulin, että heidän mallinsa eivät sovellu parvekekäyttöön.

On kukaan kuullut parvekepakastimista?

Hamsteri on tyytyväinen

Kolmas kerta toden sanoi, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan. Lähdin lauantaina mustikkaan riittävän kauaksi eli noin 40 kilometrin päähän Turusta.

Seutu oli hyvin harvaan asuttua, miltei korpea, kansallispuiston aluetta tai sen liepeitä. Nyt oli marjoja poimittavaksi. Pakastimeen ei enempää juuri mahtuisikaan.

Yksin mustikassa oleminen on miltei meditatiivinen kokemus. Hiki nousee pintaan ja valuu silmiin, mikä tuntuu todella ikävältä. Kivaa on istua mättäällä ja poimia marjoja, tai olla pitkällään kyynerpäähän nojaten, olla kuin isänmaan sylissä.

Näissäkin metsissä oli käyty, mutta vielä riitti poimittavaa.

Rinnassa oleva pieni hamsteri on tyytyväinen, kun on saatu saalista. Surettaa kun metsään jäi niin paljon poimittavaa. Tekisi mieli ostaa toinen pakastin, johon voisi kerätä lisää mustikoita ja sitten myös sieniä.

Kaksi mysteeriä

Kävimme eilen vaimoni ja erään ystävämme kanssa sunnuntaiajelulla samalla suunnalla, jossa olin ollut marjassa lauantaina. Halusimme katsella maisemia.

Google Mapsin ilmakuvassa näkyvä merkillinen alue keskellä metsää oli herättänyt minun ja vaimoni uteliaisuuden. Se näytti mökkikylältä, mutta rakennukset olivat kuin valkoisia Monopoli-pelin taloja, oudon näköisiä. Halusimme käydä katsomassa niitä.

Asia jäi salaisuudeksi, koska alueelle johtavalla tiellä oli puomi. Ehkä menen jollakin marjastusreissullani alueelle jalkaisin.

Toinen eilispäivän mysteereistä oli se, että automme alkoi yhtäkkiä kulkea korkeintaan viittäkymppiä.   Ajoimme tasaiselta sillalta nimismiehen kiharoille, jotka ravistivat autoa niin että mittaristoon syttyi valot BAS ESP ja ABS ja vauhti hyytyi. Emme uskaltaneet sammuttaa moottoria korpitaipaleellamme eikä sen jälkeenkään. Köröttelimme viittäkymppiä mutkan kautta takaisin Turkuun.

Vein automme tänään hyviksi automiehiksi toteamieni Kaarinan AD-Autoveljien tutkittavaksi. Hämmästyttävää oli, että auto oli jo alkanut toimia normaalisti. Diagnosointi osoitti, että jokin jarrukatkaisin pitää vaihtaa. Varasin ajan toimenpiteelle. Minulle selvisi, että jos olisin eilisellä matkalla sammuttanut auton ja käynnistänyt uudelleen, olisimme voineet tulla tavallista vauhtia takaisin.

Voisiko Mersussa olla sellainen varo-ominaisuus, että jos jarruissa on jokin potentiaalinen vika, nopeus rajoitetaan viiteenkymppiin?

Joku lukija saattaa muistaa, että meillä oli Mersussamme viime vuoden kesäkuussa hyvin samanlainen ongelma (Kun hätä on suurin, on apukin lähellä).