Mitä tarkoittaa intersektionaalisuus

Jotkut termit saattavat katkoa korvia. Tämä voi olla seurausta siitä, miten niitä käytetään. Jos viestinnän sävy on kovin syyttelevä ja vuorovaikutus yksisuuntaista, sinänsä käyttökelpoinen termi saattaa kovin värittyä. 

Intersektionaalisuudelle voi olla käymässä näin. Yhdellä jos toisella saattavat karvat nousta pystyyn, kun kuulee sanan.

Mistä on kysymys?

THL määrittelee käsitteen näin:

Intersektionaalisuus käsitteenä kuvaa sitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen ohella monet muutkin erot, kuten yhteiskuntaluokka, ikä, alkuperä ja seksuaalinen suuntautuminen.

Intersektionaalisuudesta voidaan puhua risteävinä tai leikkaavina eroina. Epätasa-arvon näkökulmasta sitä voidaan kutsua myös risteäväksi eriarvoisuudeksi. Myös hyvinvoinnin ja terveyden teemoissa käytetyllä kasautuvan eriarvoisuuden käsitteellä on yhtymäkohtia intersektionaalisuuteen.

Intersektionaalisuus muistuttaa minusta segmentointia, jota käytetään markkinoinnin työvälineenä. Tuotteella voi olla yksi tai useampia kohderyhmiä.  80-luvulla levisi nimitys "juppi" (yuppie), joka juontaa sanojen young, urban ja professional alkukirjaimista. Näillä ominaisuuksilla kuvattiin tiettyä kuluttajaryhmää. 

Kuva: Manuel Alvarez, Pixabay

Myös intersektionaalisuus perustuu ihmisten ominaisuuksille. Sitä vain käytetään hyvin erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi analysoitaessa syrjintää. 

THL antaa esimerkkejä:

Vammaista ulkomaalaistaustaista henkilöä voidaan syrjiä työnhaussa vammaisuuden ja asunnon haussa  alkuperän vuoksi (moninkertainen syrjintä). 

Romaninainen voi tulla syrjityksi työnhaussa romanina ja naisena (kumulatiivinen syrjintä). 

Nuorta muslimimiestä voidaan syrjiä samassa tilanteessa usean tekijän (esim. uskonto, ikä, sukupuoli) muodostaman yhteisvaikutuksen perusteella (risteävä syrjintä).

Minusta tämä käsite intersektionaalisuus tuntuu ihan käyttökelpoiselta välineeltä, kun pohditaan keinoja esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi tai tehdään tutkimusta samasta aiheesta. 

Syrjäytyminen on surullinen kohtalo ja voi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. 

Syrjäytymisen ehkäisemisen keinoja lienee paitsi esimerkiksi valmiuksien parantamisen mahdollisuuksien tarjoaminen myös yhteiskunnan mahdollisten syrjivien piirteiden poistaminen. Siihen on varmaan pyrittykin. Ei ole varmasti helppoa, mutta yrittää pitää. 

Huomaan intersektionaalisuuteen tutustuessani oppivani ymmärtämään pikkuisen enemmän yhteiskunnan monimutkaisuudesta. 

Jos tässä esillä olleen käsitteen nimi on jo liiaksi kompromettoitunut, sille olisi syytä keksiä uusi. 

 

Haluatko matkalle menneisyyteen?

Nyt se on tavallaan mahdollista. 

Youtubeen on ilmestynyt pikkuhiljaa vanhoja filmejä, joihin on liitetty värit ja joiden laatua on voitu merkittävällä tavalla parantaa. 

Vaikutus on fantastinen. Värien lisääminen poistaa mustavalkoisuuden aiheuttaman etäisyyden. 

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Katsopa tätä. Filmi vie sinut sinut Pekingin kaduille. Olet kuin aikalainen, joka tarkkailee maailman menoa kiinassa 1910-1920.  Näet tuolloista kiinalaista käyttäytymistä ja pukeutumista, uskonnollisia menoja, riksoja kuljettamassa ihmisiä, pari paremman väen kantotuolia, kävelevän koiran ja yleisnäkymiä. 

Nyt mennään seuraamaan, kun työpäivä näyttää päättyneen ja työläiset lähtevät kotiin. Eletään viktoriaanisen ja Edwardin ajan taitekohtaa. Vuosi on 1901. Miehillä on lakki päässä ja hyvin useilla naisilla hijabia muistuttavasti huivi peittämässä päätä ja ylävartaloa. Joukossa on myös lapsia, tyttöjä ja poikia. Työstä palaamassa hekin. 

Ennen ei ilmanvastuksesta paljoa välitetty, kun autoja suunniteltiin. Hyppää tästä vuoteen 1935 autoliikenteen sekaan Kaliforniaan. Eikö ole terävää kuvaa. Nykyään sovelletaan jopa tekoälyä, kun vanhoista filmeistä muovataan uuden tuntuisia. Elämys on hyvin aidon tuntuinen, vaikka äänet on lisätty. Filmejä voidaan myös vakauttaa.

Mietin, kuinka hyvin vaatteiden värejä voidaan päätellä. Ainakin sotilasasujen suhteen tämä lienee kohtuullisen helppoa. Siviilien pukimien värit voivat olla väärin, mutta lopputulos on yleensä uskottava.

Lentokoneet olivat alkuun aikamoisia häkkyröitä. Astu mukaan lentokilpailuun. 

Tämä saattaa olla aito värielokuva murskatusta Berliinistä vuodelta 1945, jolloin aseet olivat vaienneet. Kaupunki ole jaettu liittoutuneiden hallinnoimiin alueisiin. Neuvostoliiton alueella lähellä Brandenburgin porttia tulee vastaan iso Stalinin kuva. Kansalaiset saavat liikkua alueiden välillä. Ihmiset ovat muodostaneet ketjuja. Ämpärit, joissa on roinaa, liikkuvat kädestä toiseen. 

Seuraavaa filmiä ei kannata katsoa, jos järkytyt helposti. Se vie vuoteen 1939 piiritettyyn Varsovaan. Ihmiset yrittävät elää ja hoitaa askareitaan, vaikka kuolemanvaara on läsnä. Kasvot ovat ahdistuneita. Pelon ilmapiiri välittyy filmin kautta. 

Lopuksi siirrytään iloisempaan ilmapiiriin uimarannalle Hollantiin vuoteen 1921. 

Youtubesta löytyy lisää vaikkapa haulla colorized old films.

Voimmeko oppia Renaz Ebrahimin ja Esko Valtaojan välisestä kiihkeästä keskustelusta jotakin?

Mielestäni voimme. En lähde kuvaamaan laajemmin mainittua tapahtumaa. Keskustelu on seurattavissa täältä. Kyse on Marja Sannikan ohjelmajaksosta otsikolla "Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla". 

Ebrahimin ja Valtaojan tulokulmat asiaan erosivat huomattavasti toisistaan. Tällaisesta lähtöasetelmasta voisi syntyä mielenkiintoinen ja informatiivinen keskustelu, mutta valitettavasti osapuolet eivät juurikaan kyenneet ymmärtämään toistensa kantoja. Tapahtunut luultavasti polarisoi entisestään asenteita.

Ebrahimin näkemykset vaikuttivat hyvin jyrkiltä, mutta mielestäni niitä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Ymmärsin, että

hän haluaa määritellä hyvin tarkkaan, mitä saa sanoa. Syntyi vaikutelma pedagogisesta missiosta, jossa ollaan nyt "herkillä" ja väärin puhujia tulee opastaa. Minusta tässä oli pointti. On kovin helppoa kuitata mielensä pahoittaminen uhriutumisena.

Otan esimerkiksi n-sanan, jota Valtaoja käytti kaksi kertaa keskustelussa. Ebrahimille tuli tästä paha mieli ja tunnelma kiristyi entisestään. Valtaoja mainitsi tuon sanan selittääkseen, miksi sitä voi jossakin kontekstissa käyttää ja toisessa ei. Peppi Pitkätossun käyttämäksi se hänestä sopii. 

Valtaojan mielestä se pätee, mikä sopii enemmistölle. Minusta tämä perustelu ontuu. Niiden, jotka kokevat n-sanan tarkoittavan itseään, määrä on vähäinen Suomessa. On vaikea sanoa, kuinka suuri osa ns. kantasuomalaisista on ajatellut asian läpi. Luultavasta n-sanan puolestapuhujia on aika paljon. Saatetaan väittää, että se olisi vanhastaan neutraali sana Suomessa. 

Olen syntynyt 50-luvulla, jolloin rotuerottelu oli hyvin räikeää Yhdysvalloissa. Kuusikymmentäluvun puolella tuli iso jupakka, kun yksi afroamerikkalainen oli menossa yliopistoon. Jopa kyseisen osavaltion kuvernööri vastusti asiaa. Oikeusministeri Robert Kennedy uhkasi lähettää liittovaltion joukot panemaan asiat kuntoon. Tämä tehosi. 

Suomessa ei noihin aikoihin ollut paljoakaan kontakteja ulkomaalaisiin. Kuvasto oli sen mukaista. Minäkin omaksuin käsityksen afrikkalaisista jotenkin iloisen lapsellisena joukkona. Kari Suomalainen muistini mukaan viestitti pilapiirroksissaan tällaista asennetta. Hän päätti erota Helsingin Sanomien pilapiirtäjän toimestaan niinkin myöhään kuin vuonna 1991, koska työnantaja ei ollut hyväksynyt hänen viimeisintä somaliaiheista tuotostaan. 

Maailma oli hyvin toisenlainen aikana, jolloin n-sanaa viljeltiin surutta. Minun mielestäni n-sana ei ollut silloinkaan neutraali.

Valtaoja rohkeni käyttää n-sanaa, koska halusi selittää näkemystään sen käytön riippuvuudesta käyttöyhteydestään. Hän ehkä , ajatteli, että tilanteen pedagogisuus oikeuttaisi tapahtuneen. Minullekin olisi vastaavassa tilanteessa saattanut käydä samoin. 

Alkuperäinen n-sana on mielestäni niin latautunut, että sen voisi korvata kokonaan ilmauksella "n-sana". 

Ruotsalaiset pitivät aikoinaan suomalaisia mongolien sukulaisina. Siitä ei Suomessa pidetty. Nyt tiedetään, että meissä onkin rippunen kaukaa idästä olevaa perimää. Kun harkitsee n-sanan käyttöä, voi miettiä miltä tuntuisi tulla kutsutuksi mongoliksi. Toisaalta voi pohtia, miksi aihe tuntuu niin hävettävältä. Aika lienee vaivuttanut tämän teeman unholaan.

Valtaojan mielestä Ebrahimin jotkin ohjeet ovat kyttäystä. Luulen kuitenkin, että me boomerit saatamme kasvuympäristöstämme johtuen puhua huomaamattamme loukkaavasti. Suomi on kansainvälistynyt huomattavasti elinaikanani. Eikö meidän ole syytä poisoppia menneestä maailmasta? Mieleeni tuli eräs aikoinaan "viattomasti" käyttämäni rasistinen ilmaus, jota en viitsi edes kirjoittaa tähän. Onneksi olen ymmärtänyt hylätä sen. Opittavaa varmaan vielä on. 

Ebrahimi kysyi Valtaojalta, mitä hän on tehnyt asioiden edistämiseksi. Tämä mainitsi parin muun esimerkin ohella osallistumisen Nenäpäivään, jolla halutaan auttaa kaikkein huonoimmassa asemassa maailmassa olevia lapsia.  Ebrahimi yllättäen piti kyseistä kampanjaa kärsimyskuvastoa ylläpitävänä.  

Mitä tuohon osaisi sanoa? Linja tuntuu hyvin tiukalta, mutta voi tässäkin olla jotakin opittavaa. 

Ebrahimi vaikutti hyvin taistelunhaluiselta. Hänen ponnekkuutensa saattaa sulkea korvia. 

Kyseessä on herkät asiat. Istunnossa oli rajallisesti aikaa käytettävissä. Jos keskustelua jatkettaisiin joskus myöhemmin, ote saattaisi olla rauhallisempi.

Kuva: Yvette W, Pixabay

Tässä keskustelussa sekä Ebrahimi että Valtaoja tuntuivat linnoittautuvan omiin asemiinsa. Olisi hyvä, jos kumpikin osapuoli voisi oppia, miksi vastapuoli ajattelee kuten ajattelee. Hienoa olisi, jos keskustelija voisi tarvittaessa myöntää, että omassa kannassa voi olla tarkistamisen varaa. 

Kun katselin keskustelun ensimmäisen kerran, minulla oli jonkin aikaa ikävä olo. Ehkä tunne heijastui keskustelijoista minuun niin kuin naurukin tarttuu. Syynä saattoi olla tunnelman ajoittainen kiristyminen. Minusta ohjelmajaksoa kannattaa seurata kuunnellen tarkoin ja välillä pysähdellen pohtia, mitä äsken sanotusta voisi oppia. 

Väittelyn kärjekkyys tuotti merkittävästi huomiota mediassa muuallakin. Näinhän tämä toimii. Eduskunnassakin keskustelu voi olla hurjaa, kun kamerat ovat paikalla. 

On ymmärrettävästi hankala asetelma, jos toinen osapuoli määrittelee tiukasti, miten tietystä aiheesta pitää keskustella. Minusta olisi parempi, jos voitaisiin yhdessä pohtia, miten rasismia ja sen kokemuksia voitaisiin kitkeä pois.

Oma asema sukupolvien saatossa

 

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Isäni kuoli tänä vuonna tammikuun alussa. Hänet  tietenkin saateltiin hautaan säällisen ajan kuluessa, mutta koronan vuoksi muistotilaisuus siirtyi ja toteutui viime lauantaina.

Paikalla oli iso osa vanhempieni jälkeläisistä puolisoineen tai kumppaneineen. Väkeä oli kaikkiaan toistasataa henkeä. 

Tämä tapahtuma oli hyvin merkityksellinen paitsi muistotilaisuutena myös tietynlaisena päätepisteenä. Äitini kuoli jo aikaisemmin, joten tämä oli todennäköisesti sukukunnan viimeinen kokoontuminen tässä laajuudessa. 

Joku voi innostua järjestämään sukutapaamisen joskus tulevaisuudessa, mutta osallistuminen on tuskin yhtä laajaa. 

Minä olen nyt vanhempieni muodostaman ja aikaansaaman sukuhaaran elävistä vanhin. Yksi setä ja täti elävät vielä, mutta he edustavat edellistä polvea ja heillä on omat omat sukuhaaransa. 

Olin myös muistotilaisuuden vanhin. Jos ikäjärjestyksessä täältä lähdetään, minun vuoroni tulee seuraavaksi. Olenkin alkanut  viime aikoina tiedostaa henkilökohtaisesti elämänkaaren uuden vaiheen ja elämän rajallisuuden. Jos saavutan isäni iän, minulla on toki vielä yli 20 vuotta jäljellä, mutta sen varaan ei pidä laskea. 

Olen tavannut ja muistan isäni vanhemmat sekä äitini äidin. Äitini isä kuoli sodassa, joten häntä en ole voinut tavata. Isovanhempani edustavat suvun nuorimmalle sukupolvelle isovanhempien isovanhempia. Aika kaukaisiksi varmaan koetaan. 

Minä ja sisarukseni hahmotamme sukuamme sekä eteen- että taaksepäin. 

Tällaista on elämän kulku. 

Maailma aitautuu

Globalisaatio on avannut maailmaa. Rautaesirippu on murtunut aikoja sitten. Rajojen ylittäminen on ollut helppoa, jos on sopivan maan passi, eikä sitäkään ole aina tarvittu. Tullimuureja on poistettu tai vähennetty. Internet, kännykät ja kannettavat mahdollistavat vilkkaan yhteydenpidon yli rajojen. Tämä on toki suomalainen näkökulma. Kaikkialla ei ole ollut yhtä auvoista. 

Mutta mitä nyt tapahtuu?

Nyt pystytetään aitoja rajoille — pitkäaikaisia tai tilapäisiä. Muistamme Trumpin projektin Meksikon vastaisella rajalla. Unkari on tukkinut raja-aidalla Serbian vastaisen rajan. Valko-Venäjältä äskettäin Puolaan pyrkineet siirtolaiset on nyt siirretty rajalta logistiikkakeskukseen. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Puola aikoo rakentaa pysyvän aidan Valko-Venäjää vastaan. Virokin on rakentanut osalle Venäjän vastaista rajaa metalliaitaa väkälankakoristeluin ja on nyt laittamassa nyt reserviläisiä pystyttämään väliaikaista aitaa 40 kilometrin matkalle.  

Suomessakin jo väläytelty Venäjän rajan sulkemista.

Aitoja on noussut ja nousee myös kuvaannollisesti. Venäjä kontrolloi mediaa. Kiina valvoo myös somea. Britannia on jättänyt EU:n. Puola ja Unkari vikuroivat. 

  

Kuva: ErikaWittlieb, Pixabay

Maailma aitautuu. Ilmiö tulee luultavasti jatkumaan pitkään. Siihen on nähdäkseni ainakin kolme syytä: elintasoerot, ilmastonmuutos ja hätä. 

Suomesta on lähdetty Amerikkaan ja Ruotsiin työn perään. Leveämmän leivän toivo  on varmaan ollut motiivina sekin. On hyvin inhimillistä pyrkiä parempiin elinolosuhteisiin. 

Länsimaat ovat nihkeitä ottamaan siirtolaisia vastaan jakamaan elintasoaan. On tosin ainakin yksi merkittävä poikkeus. Saksa on liittokansleri Merkelin johdolla ottanut vastaan luokkaa miljoona siirtolaista. Hintana tosin on ollut vaikutus maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen saamaan merkittävään kannatuksen kasvuun. AfD on ollut hyvin ärhäkkä. Tosin korona on vaimentanut sen menestystä.

EU:ssa on periaatteena, että turvapaikka myönnetään, jos kriteerit täyttyvät. Ongelma on siinä, että miten Puolan ja Valko-Venäjän rajalla tapahtuneen selkkauksen kaltaisissa tilanteissa erotetaan turvapaikkakelpoiset muista pyrkijöistä. 

Sanassa 'elintasopakolainen' on kielteisen kaiku. Onko maahan pyrkiminen paremman elämän toivossa oikeutettua? Tämä teema ansaitsisi oman artikkelin.

Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt elinolojen heikentymistä tietyillä alueilla. Ajan mittaan siitä saattaa seurata suoranaisia kansainvaelluksia.

Velitettavasti tällaisessa liikehdinnässä on tullut ruumiita ja mitä ilmeisemmin tulee lisää. 

Rajojen välinen jyrkkä epätasapaino pyrkii purkautumaan. Siirtolaispaine tulee mitä todennäköisimmin kasvamaan. 

Myös hybridivaikuttamismotiivit ja pandemia monimutkaistavat vyyhtiä.

Mistä saisimme eettistä ohjenuoraa tilanteeseen? Miten olisi vanha tuttu?

Kultainen sääntö on periaate, joka kehottaa ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. (Wikipedia)

Toisaalta yksilöillä ja valtioilla on taipumus puolustaa voimakkaasti omia etujaan. 

Ei ole helppoa. En olisi valmis kannattamaan Suomen itärajan täydellistä avaamista, ainakaan nykytilanteessa. 

Apua voimme hakea myös kohtuullisuudesta, joka on vanha hyvä arvo. Kohtuullista olisi ainakin pelastaa kaikki hädänalaiset. 

Entä mitä Raamattu sanoo?

Luukas 3:11: Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin. 

Minusta tuon voisi tulkita siten, että meillä on velvollisuus taata perustarpeet niille, joilta ne puuttuvat tai joilla ne ovat vaillinaiset. 

Merkelin johdolla tapahtunut maan avaaminen siirtolaisille on ollut syvästi inhimillinen teko. Siinä on rohkea ihminen! Myöskin monilla muilla poliitikoilla on osuutensa asiassa, koska Merkel ei ole voinut yksin päättää asiasta.

Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, miten Saksa on ison päätöksen jälkeisissä järjestelyissä toiminut ja miten hyvin kotouttaminen on sujunut. 

Artikkelia on editoitu julkaisupäivänä klo 21 ja 22 välillä.

Voiko joku olla noin Ville Haapasalon näköinen?

 

Lähdin kävelylenkille. Ohittaessani Portsan K-marketin, äkkäsin sen vieressä kioskin,  jota en ollut ennen huomannut ja jonka sisällä oli kaksi miestä. Koppi vaikutti kevytrakenteiselta, joten arvelin sen olevan siirrettävä. 

Toinen miehistä oli kovin tutun näköinen. Kuin ilmetty Ville Haapasalo! Voiko olla noin kaksoisolento?

Palasin takaisin katsomaan mistä on kysymys. Näin jossakin nimen Haapasalo ja sanan hatsapuri. Se on varmaan jotakin syötävää. Päätin palata linnan kierrettyäni samaa reittiä takaisin. Toivoin että kioski on vielä auki. 

Paluumatkalla pysähdyin ostoksille. Utelin mitä myydään. Ville näytti minulle kahta hatsapuria, joista toisessa oli lihaa ja toisessa juustoa. Gruusialaista on. Kysyin vastaako ateriaa ja asia myönnettiin, Päätin ostaa yhden kumpaakin lajia. Saisimme vaimoni kanssa päivällistä ja jäisi varmaan seuraavallekin aterialle.

Juttelin hieman liiketoimien vierestäkin. Selvisi, että kyseessä on hänen ja oheisen kumppanin yritys. Näin ainakin ymmärsin. En tiedä onko myös muita omistajia tai työntekijöitä. 

Sain lämpimät hatsapurit mukaani.

Molemmat piirakat maistuvat minusta aika miedoilta, mutta pehmeän taikinamainen leipäosa sopii todella suuhuni. On varmaan energiapitoista, mutta voisin silloin tällöin syödä, jos tuoreena saa. 

Täältä löydät tarinaa tästä uudesta bisneksestä ja hatsapurista. 

Kyseessä näyttää olevan kiertue, ilmeisesti Keskon piirissä. Uutta tuotetta brändätään. Tuotteesta on myös pakasteversio (hatsapurillo), jota varmaankin saa K-kaupoista. Haapasalon tunnettuus antaa varmaan hyvän pohjan ponnnistaa. Oheistuotteitakin - kuten pipoja ja puseroita - löytyy.  

Haapasalo on perustanut leipomon Puumalaan, joten hän mitä ilmeisimmin keskittyy nyt tähän. 

Haapasalo on varsin maineikas myös itänaapurissamme ja hän osaa tunnetusti hyvin venäjää. Ehkäpä hän pohtii konseptin viemistä myös tuolle isolle markkinallekin. 

Minun tapauksessani Haapasalon naama sai minut kiinnittämään huomiota. Luultavasti toimii laajemminkin, ainakin houkuttelee kokeilemaan. 

Katsokaapas tätä!

Sain vaimoltani näin hienon laukun. Kuvat puhukoon puolestaan.

Kyllä olen tyytyväinen!

Jos haluat samanlaisen, ota yhteys Hannamaija Salakariin. Klikkaa tästä, niin näet muitakin laukkuja. 

Kiina kiinnostaa

Kuva: kevin93sqs Pixabaysta

Kiina on maa, jolla on todella pitkä kulttuurinen menneisyys. Maan historia tuntuu niin runsaalta, ettei siihen melkein tohdi paneutua. On niin paljon sulatettavaa. 

Kerroin aiemmin (Harrastuksen renesanssi) Bette Bao Lordin kirjasta Kevätkuu. Teoksen tapahtumat sijoittuivat kymmenien vuosien aikajänteelle, joka alkaa 1800-luvun lopusta. Kirjailija on punonut tarinan Kiinan historian todellisiin tapahtumiin. Lukijalle piirtyy kuva pitkän keisarivallan ajan lopusta ja siitä alkaneesta valtavasta muutosprosessista. 

Lukemani innoittamana olen nyt alkanut paneutua Kiinan menneisyyteen Kevätkuun kattamasta ajasta nykyaikaan. Mainion mikrohistoriaa yleiseen historiaan kytkevän matkan tarjoaa Li Kunwun kolmiosainen sarjakuvaelämäkerta Minun Kiinani. Aikajänne kantaa 50-luvulta 2000-luvun puolelle. 

Li on toiminut kommunistisen puolueen propagandapiirtäjänä ja Younnan Ribao -mediatalon palveluksessa. Li kuvaa kotimaansa melskeisiä vaiheita mielestäni avoimen tuntuisesti, sellaisina kuin hän on ne nähnyt ja kokenut. 

Kävin tällä viikolla hakemassa kirjastosta lisää Kiinan historiaa käsitteleviä teoksia. Saa nähdä kuinka pitkälle intoa riittää. 

Jaksolla, johon paneudun, on Kiinan kansa saanut kärsiä paljon. On ollut sisällissotaa, sotaa Japania vastaan, köyhyyttä, kaksi hirviömäistä kampanjaa (suuri harppaus ja kulttuurivallankumous), kommunismin voittokulku, talousjärjestelmän radikaali vapauttaminen, kiristyvä kansalaisten valvonta digitekniikan avulla ja mitä kaikkea. Köyhyyden määrä on kuitenkin laskenut ja jotkut ovat rikastuneet. Länsimaista demokratiaa ei kommunistinen puolue ole päästänyt kehittymään. Jotakin pienimuotoisen paikallista saattaa olla.  

Kiinan talouden volyymi on kasvanut maailman kärkisijoille. Tämä on nostanut ja tulee mitä ilmeisimmin entisestään nostamaan sen vaikutusvaltaa muihin maihin nähden. Maailman voimatasapaino laajemmassakin merkityksessä muuttuu. On tämä kiinnostavaa, mutta myös huolestuttavaa, 

Millainen lienee Kiina-ilmiön tulevaisuus? 

 

Pyhäinpäivä ja halloween

Isäni kuoli viime tammikuussa. Vaimoni empi hautausmaalle lähtemistä pyhäinpäivänä lauantaina. Kynttilätkin olivat hankkimatta. Mainitsin isästäni ja päätimme suunnata Pyhän Katariinan kirkolle. Tuntui tärkeältä nyt käydä. Kynttilät saimme Salesta. 

Kaikki lastemme isovanhemmat ovat kuolleet. Olemme vaimoni kanssa ensimmäisessä rivissä.

Kirkon lähellä on Läheiseni muistolle -kivi, jonka edustalla oli paljon hautakynttilöitä. Laskimme joukkoon omamme.

Kirkon ovi oli auki. Piipahdimme sisällä. Pappi ja suntio olivat edustamassa seurakuntaa. Kirkko on hyvin kaunis. 

Pyhäinpäivää vietetään lokakuun viimeisen ja marraskuun kuudennen päivän välisenä lauantaina. Se on pyhäpäivä. 

Pyhäpäivän hautausmailla käymisen tunnelma on kovin erilainen kuin Suomeenkin rantautuneen halloweenin, jonka alkuperäinen teema on samantapainen kuin Suomessa aikoinaan vietetyssä kekrijuhlassa, Halloween pohjautuu kelttiläiseen perinteeseen ja sitä vietetään anglosaksisissa maissa lokakuun viimeisenä päivänä. Suomessa halloween ei ole varsinainen pyhäpäivä. 

Mielestäni olisi hyvä, jos pyhäinpäivä ja halloween pysyisivät erillisinä tapahtumina. Pyhäinpäivään on syytä suhtautua pieteetillä. Halloweenin riehakkuus ei oikein istu pyhäinpäivän eetokseen. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli vasta kuudes marraskuuta, joten ajallinen ero oli vajaa viikko. 

Vuonna 2026 ovat sekä pyhäinpäivä että halloween 31. lokakuuta. Toistaiseksi en muista nähneeni halloween-asuja hautausmaalla. 

Sote-uudistus

Meillä on tällä hetkellä kuntayhtymien ylläpitämiä sairaanhoitopiirejä ja erityisvastuualueita. Jälkimmäisten "palvelut järjestetään yli sairaanhoitopiirien rajojen yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden eli ns. miljoonapiirien pohjalta."

"Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä antaa ne erikoissairaanhoidon palvelut, joita perusterveydenhuollon ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa."

Kuntayhtymien jäsenkunnat sopivat perussopimuksessa miten näiden päätöksenteko yhteistoiminnassa järjestetään. Kuntayhtymät voivat järjestää muitakin kuin terveydenhuoltoon ja sosiaalitoimeen liittyviä toimintoja. Näitä ovat esimerkiksi koulutus ja jätehuolto. 

Saitaanhoitopiirejä on 21 kappaletta. 

Wikimedia Commons

Sote-uudistuksessa sairaanhoitopiirien sijaan tulee 21 hyvinvointialuetta. Näiden lisäksi sote-palveluja järjestää Helsinki. Uudistus koskee sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että pelastustoimen järjestämistä. 

Päätökset tehdään aluevaltuustoissa, joiden jäsenet valitaan aluevaaleissa. Äänioikeutettuja ovat hyvinvointialueiden asukkaat. 

Rahat tulevat valtiolta, mutta hyvinvointialueiden verotusoikeutta selvitetään.

Eritystason palveluja tulevat tarjoamaan viisi yhteistoiminta-aluetta, jotka pohjautuvat nykyisiin erityisvastuualueisiin.

Että tällaista tällä kertaa.Yritän selvittää samalla itselleni mistä on kysymys. Ehkä palaan asiaan. 

GÉRICAULT JA MEDUSAN LAUTAN KAUHU

 

Géricault
Medusan lautta
Wikimedia Commons

 Novotny (kts. lähteet) toteaa, että Ranskan romantiikasta voitaisiin käyttää englanninkielisen termin "romanticism" sijaan termiä "romantisme". Niin paljon tyyli poikkeaa Ranskassa saksalaisesta vastineestaan. Kantava filosofia puuttui eikä maalauksissa näy merkkejä abstraktin tulemisesta.

Ranskalainen romantiikan maalaustaide voidaan kiteyttään kahteen merkittävään taiteilijanimeen, jotka ovat Théodore Géricault (1791-1824) ja Eugène Delacroix (1798-1863).

Klassistit olivat maalanneet taistelumaalauksia ja sotasankareita. Painopiste alkoi siirtyä kärsineisiin ja uhreihin, mikä johtui Napoleonin sotaisan kauden päättymisestä. Géricaultin ensimmäinen näyttelyyn asetettu maalaus esitti taistelevaa ratsuväen upseeria sankarihengessä, mutta seuraava jo haavoittunutta ja vetäytyvää kyrassieeria.

Hän maalasi realistisesti ja hänen ilmaisunsa pohjautui vankasti barokin traditiolle. Olipa hän velkaa klassismillekin. Oliko hän ollenkaan romantiikan edustaja? Dikotomian sijaan voisimmekin puhua pitoisuudesta. Hänen töitään kuitenkin luonnehtii elämän todellisuudesta kumpuava romanttinen unelma ja hänen ilmaisunsa on kiihkeää. Goyan sukulaissielu. 

Géricault
Hevoskisat ilman ratsastajia
Wikimedia Commons

Géricault maalasi mielellään hevosia, jotka ilmensivät hänelle vitaalisuutta ja voimaa. Oheisessa teoksessa näkyy selvästi klassismin vaikutus.

Hänen tunnetuin teoksensa on Medusan lautta, joka on hyvin kookas ja jonka aiheen taustana on todellinen haaksirikko. Medihädässä olleen laivan päällystö pakeni pelastusveneillä ja noin 150 ihmistä jäi lautan varaan ponnistelemaan väistämätöntä kuolemaa vastaan. Sommittelu on perinteinen kolmio.

Géricault
Kleptomaani
Wikimedia Commons

Teoksessa on voimakas läsnäolon vaikutelma. Se vetoaa katsojan tunteisiin ja saa hänet aistimaan uhrien kokemaa kauhua. Liikkeen tunne on tehokas. Voi melkein tuntea jäsenissään lautan raskaan nousun aaltoa vastaan ja sen jälkeisen liukumisen kohti seuraavaa.  

Géricault valmistautui perusteellisesti tämän realistisen teoksen tekemiseen tutkimalla ihmisvartaloa. Kalvakkaat hahmot näyttäytyvät jylhää merimaisemaa vasten. Näissä ihmisparoissa ei ole mitään jaloa. Hätätilassa kamppaillaan viettien ja vaistojen varassa.

Ajan myötä teosten mahtipontinen palo vaimeni. Géricault tunsi erään psykiatrin ja pääsi maalaamaan mielisairaalan potilaita. Nämä teokset keskittyvät puhuttelemaan kuvattavan persoonan kautta. Oheisessa muotokuvassa hän on tavoittanut mestarillisesti kuvatun kleptomaanin psykopaattisen välinpitämättömyyden ja tyynen valppauden.

Géricault oli etuoikeutettu, sillä hänen ei keskiluokkaisen taustansa vuoksi tarvinnut saada toimeentuloaan maalaamisesta. Hän pystyi siten toteuttamaan yleistyvää ideaa taiteilijan vapaudesta. Hän ei ehtinyt nauttia siitä pitkään sillä hän kuoli vain 32-vuotiaana.

Päivän kysymys

Mikä aiheutti Géricaultin varhaisen kuoleman?
a. Hän joutui erään naisen pahoinpitelmäksi kadulla.
b. Kahden ratsastusturman seurauksena.
c. Hän sairastui vesipöhöön ja turposi kuoliaaksi.

Vastaus seuraavassa artikkelissa.

Tämä artikkeli on julkaistu 12.2.2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.