Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 30. joulukuuta 2021

Olin suomettunut, olen ehkä vieläkin

Areenassa on nähtävissä 8-osainen sarja Kylmän sodan Suomi. Kertoo ajasta, jonka olen suurelta osalta elänyt. Puhutaan myös suomettumisen ajaksi, jolla tarkoitettiin isomman maan puuttumista pienemmän maan asioihin. 


Kuva: Merja Partanen, Pixabay

Sarjassa puhutaan tutuista asioista. Tuollaista se oli. Neuvostoliitto puuttui ajoittain jatkuvasti pieniinkin asioihin, vaikka emmehän me tavikset kaikesta tienneet. 

Mielestäni voidaan sanoa, että maamme selvisi talvi-, jatko- ja kylmästä sodasta, vaikka hinta oli korkea.

Suomi joutui kylmän sodan aikana mukautumaan monissa asioissa Neuvostoliiton tahtoon. Suomea painostettiinkin. Kekkonen tuntui olevan hyvä kaveri NL:n johtajien kanssa, mutta todellisuudessa häntä ja samalla Suomea "koulukiusattiin". Ei ollut helppoa olla maan päämies.

Minä ymmärsin, että Suomen on harjoitettava myöntyväisyyspolitiikkaa selvitäkseen eteenpäin. Olin siis suomettunut. Mielestäni meidän ei tarvitse hävetä, koska miten muutoin olisimme voineet toimia. Noin toimien Suomi onnistui välttämään miehityksen. Äitini menetti isänsä ja isäni kotiseutunsa Kannaksen sotien vuoksi. Mieluummin huono rauha kuin sota jälleen. 

Kylmän sodan Suomi -sarja tuntuu herättävän vastarintaa. Jari Tervo esittää toki teräviä kysymyksiä ja referoi tekstejä, jotka saattavat tuntua vaivaannuttavilta. Minusta näitä kysymyksiä pitää voida esittää. On myös voitava arvioida, olivatko kaikki toimet todella tarpeellisia. 

Pitikö politiikkojen todella sopeutua kotiryssäjärjestelmään

Näin jälkeenpäin tuntuu vaivaannuttavalta, kun Suomi halusi esiintyä puolueettomana, vaikka sillä oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa. 

Tiedämme, että suomettumisen stragialla selvittiin, vaikka tuo nimitys hävetti. Tyylipisteitä ei tainnut paljoa kertyä. Emme olleet täysin itsenäisiä. Rauhalla oli hintansa. Emme kuitenkaan olleet ns. itäblokin maa kuten esimerkiksi Puola ja Itä-Saksa. Sekin on tärkeä saavutus. 

Saamme olla kiitollisia, että olemme saavuttaneet aseman, jossa vapautemme on varsin suuri verrattuna menneeseen. Nyt on aika jolloin voimme vapaasti arvioida kylmän sodan ajan politiikkaa. 

Mutta yhä se itänaapuri varjostaa. 

 

 



tiistai 28. joulukuuta 2021

Yskivä joulu kotona hissutellen

Olemme vaimoni kanssa lymyilleet kotona kuin hiiret pesässään, yskää potien. Sitkeää sorttia tämä tauti. Kiusallinen piirre on ollut se, että jos yskiminen pääsee alkamaan, sille ei tahdo tulla loppua. Syntyy kierre. Kun yskäisee, kutittaa kurkkua, pitää yskäistä uudestaan ja taas kutittaa ... Yskähdykset ovat tuntuneet keuhkoissa kuin lohkeiluna. Minulla tuntui välillä kipuakin. 


Kuva: Sambeet D, Pixabay


Tarkoituksemme oli mennä viettämään joulua vanhimman poikamme, hänen vaimonsa ja heidän lastensa kanssa. Emme lähteneet sinne yskimään. Koronakin mellastaa.

Olen tehnyt kotitestin. Sen mukaan minulla ei ole koronaa. Vaimolla lienee sama tauti.

Minä olen ollut kotona jo pitkähkön siivun ja vaimokin pysytellyt täällä viime päivinä. 

Tänä jouluna emme vieneet kynttilöitä hautausmaalle. Joulupukki ei vieraillut. Lahjojen jako kaksin tuntui hieman proosalliselta, mutta ei ollut minusta ongelma. Minä podin yskää jo silloin, kun minun olisi pitänyt käydä jouluostoksilla. Asia hoidettiin pragmaattisesti siten, että vaimo osti puolestani lahjansa itselleen. 


Kuva: pasja1000, Pixabay

Joululaulut radiosta, Youtubesta ja levyiltä ovat tuoneet tunnelmaa kotiin. Vaimo kävi kuuntelemassa ennen joulua Puolalanmäen musiikkilukion joulukonsertin Mikaelin kirkossa. Yksi lapsenlapsistamme soitti siellä viulua ja lauloi kuorossa. Minä jäin yskäni vuoksi kotiin. Turun tuomiokirkon poikakuoron (CCI-Kuoro/Chorus Cathedralis Iuniorum) joulukonsertti peruttiin koronan vuoksi. Siellä olisimme varmaan käyneet. 

Joulurauhan julistusta seurasimme netin kautta, koska se järjestettiin koronan vuoksi vain virtuaalisesti. Turun tuomiokirkossa on joulurauhan julistuksen jälkeen pidetty ruotsinkielinen hartaus. En tiedä järjestettiinkö se tänä vuonna, mutta kotona olimme siihen aikaan.

Söimme jouluaterian juhlallisesti kahdestaan. 

Seurasimme joulupäivänä Turun Rauhanyhdistyksen joulujuhlan ja sitä seuranneen saarnan, joiden nauhoitus oli ja on yhä netissä. 

Tänä vuonna vietimme joulua riisutusti, mutta mukavaa oli näinkin. Pienimuotoinen joulu tuntui joululta Kiireettömyys on tuntunut hyvältä. Hyvä oppia, että osaamme viettää joulua kaksistaankin. Nyt on harjoiteltu, jos korona jyllää vielä ensi vuonna.

Olemme yhä linnoittautuneet kotiin. Yskä tuntuu lieventyvän, joten kai tämä pysähdys joskus päättyy. 


keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Hyvää joulua

 


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022 kailille lukijoilla!  





tiistai 21. joulukuuta 2021

Lievää sairastelua

Koronavirus kiertää ja niin tekevät muutkin pöpöt. Minulla oli jonkin aikaa sitten kurkkukipua. Se parani, mutta jonkun ajan kuluttua tuli sitkeäksi osoittautunut yskä, jota yhä poden. Sellaista lohkeilevaa sorttia, joka tuntuu tuntuvan keuhkoissa. Luulin ensin, että yskimisen aiheutti pesuaine, jota ruiskuttelin kaappien ym. pintoihin pestessäni niitä. 

Olen tehnyt koronapikatestin. Tulos oli negatiivinen. 

Olen pysytellyt kotona. Jos kyseessä on virus, parempi olla levittämättä sitä. 






perjantai 17. joulukuuta 2021

Eläkeläinen eläkeläistyy

 

Kuva: Wilfried Pohnke, Pixabay

Olen ollut eläkkeellä runsaan neljä vuotta. Taidan oppia jo tavoille.

Alkuun tuntui, että elämän pitää eläkkeelläkin jatkua aktiivisena. Olin toki  syöpäpotilaana saanut harjoitella runsaasti lepäämistä. Eläkeiän koittaessa olin kuitenkin päässyt remissiovaiheeseen ja elämä oli alkanut normalisoitua.

Olen miettinyt, mikä olisi sellaista merkityksellistä puuhaa, joka voisi korvata työnteon. Oletin  aika tietoisesti, että kunnon eläkeläisen kuuluu olla kohtuullisen aikaansaava ja jotenkin tuottelias. Kunnon eläkeläinen tuo yhä jotakin vaihetuspöydälle. Varmaan toivoin, että voisin saada huomiota tekemisilleni ja samalla itselleni.

Olen jatkanut kirjoittamista tähän blogiini. Tämän aktiviteetin ylläpito tuntuu luontevalta. Lopettamisajatus ei tunnu mukavalta. Miksiköhän? Voi olla, että elämä tuntuisi tyhjenevän liian nopeasti. 

Minut on kutsuttu mukaan erään historiikin tekemiseen. Se tuntuu ainakin nyt sopivalta eläkeläisen kiireeltä. Onneksi valmistumisaikaa ei ole määrätty. 

Olen myös jatkanut taideharrastustani, tosin aika passiivisesti. Välittömän mielihyvän tavoittelu usein voittaa arjessa. Miksi vaivautua pensselin varteen, kun voin vaikka ottaa läppärin ja katsoa mitä mielenkiintoista olisi löydettävissä. Osallistun välillä kursseihin. Silloin tulee saaduksi jotakin aikaan, kun tekemiselle on olemassa aikataulu. 

Oloneuvoksen päivät ovat opettaneet minua. Oman taantumisen huomaa. Vanheneminen tapahtuukin aika nopeasti. Uuden oppiminen on selvästi heikentynyt. Jaksamisella on rajansa. Nämä yhdessä auttavat hyväksymään verkkaisen tahdin. Taannoisilla syövilläni voi olla osuutensa asiassa. 

Jos kuolen 10 vuoden päästä, se olisi iän puolesta aivan normaalia. Tämä on aika hätkähdyttävää. Lähtö voi tietysti tulla nopeamminkin. Loppupäässä sairaudet voivat ankeuttaa elämää, tai sitten eivät. 

Olen ihastunut kiireettömänä olemiseen. Haluan kalenteriini vain vähän merkintöjä. 

Pikkupuuhat ovat yleensä sellaisia, ettei ole juuri väliä, hoitaako ne tänään, huomenna, ylihuomenna tai kenties ensi viikolla. 

Lukeminen on todella kivaa. Hesarin parissa menee usein pitkä tovi. Luen myös kirjoja - ja välillä kuuntelen. Olen varmaan pohjimmiltani mitä suurimmassa määrin lukutoukka. En tosin viitsi kokonaisia päiviä lukea. 

Täytyy nauttia nykyisestä olemisen muodosta, kun vielä voin.

Minulle on koittanut sunnuntai. 


keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Minulla on ollut kaksi syöpää

 Aloitin tämän blogin kirjoittamisen, kun sairastin imusolmukesyöpää vuonna 2014. Kaikki nykyiset lukijani eivät varmaan ole olleet tuolloin mukana. Blogini kaksitulkintainen nimi juontuu tuolta ajalta. 

Seuraavana vuonna minulla todettiin akuutti myelooinen leukemia, jonka nähtävästi sain lymfoomaan saamastani sytostaattihoidosta. Jos en olisi saanut solunsalpaajia, en luultavasti olisi ollut enää täällä saamassa leukemiaa.



Leukemiaani hoidettiin sytostaateilla ja kantasolusiirolla, joka toteutettiin vuonna 2016. Tässä yhteydessä oma verentuotantoni ajettiin alas ja minulle istutettiin tuntemattomalta luovuttajalta saatuja verialkioita. Veriryhmäni muuttui. Ennen siirtoa olin kuullut lääkäriltä, että ennuste on huono. 

Immuniteettini oli nollaantunut, mistä tuli seuraamuksia, mutta ne hoidettiin.

Kantasolusiirto voi aiheuttaa hyvin vakavia – jopa kohtalokkaita – käänteishyljintäoireita. Minulla on ollut näitä lähes ei ollenkaan. Vasemman silmäni viereinen iho oirehtii ajoittain, mikä voi olla käänteishyljintää. Vaiva hoituu salvalla. 

Minulle kävi lopulta todella hyvin. On paljon aihetta kiitollisuuteen. 

Minua on hoidettu Vantaalla ja Helsingissä. Olen ollut pääasiassa Syöpätautien klinikalla ja Kolmiosairaalassa Meilahdessa.

Asumme nykyään Turussa, joten olen Tyksin hematologian poliklinikan seurannassa. Tapaan lääkärin kaksi kertaa vuodessa.

Tänään oli tämän vuoden toinen tapaaminen. Seuraava on ensi kesänä. Hyvin menee. Tosin tässä kontrollissa kävi ilmi, että sydämessäni on supistusvaiheissa jotakin. Tulen saamaan kutsun kardiologille. Hyvä että asia selvitetään. 

Syöpä voi yhä piileskellä jossakin. Olen kuitenkin yhä remissiossa. Minulla ei ole oireita.

Syöpähistoriani on osa identiteettiäni.


tiistai 14. joulukuuta 2021

Uskoako vaiko eikö uskoa kolumnisteja?

Toimittaja Sanna Ukkola tunnustaa kärjistävänsä, kun kirjoittaa kolumneja. Heikki Valkama haastatteli häntä ja toimittaja Pasi Kiviojaa Viimeinen sana -sarjan istunnossa 17.9.2021. 

Hän viittaa Matti Apuseen, joka on hänen mukaan sanonut, että "jos hän on 60 prosenttia jotain mieltä, niin kolumnissa hän on 100 prosenttia sitä mieltä". Ukkola tuntuu olevan samoilla linjoilla. Hän ei voi sietää toisaalta/toisaalta -kolumnisteja. Käsitellessään jotakin asiaa hän saattaa ottaa vain yhdensuuntaisia argumentteja mukaan. Hän kertoo, ettei ole todellisuudessa niin mustavalkoinen.

Pasi Kivioja tuntui edustavan analyyttisempää lähestymistapaa.

Toivottavasti nyt tulkitsen Ukkolaa oikeudenmukaisesti. 


Kuva: OpenClipart-VectorsPixabay

Wikipedia sanoo kolumnista näin:

Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.

Ukkolan tyyli tuntuu mahtuvan tämän määritelmän puitteisiin.

Kolumni on siis kuin väittely, paitsi että vastaväitteet puuttuvat ellei sitten verkkokommentteja tai palautepostia lasketa sellaisiksi. 

Jos siis toimisin kolumnistina jossakin mediassa, voisin ottaa aiheekseni jonkin luutuneen asenteeni ja todistella väitettäni todeksi kuvittelemillani argumenteilla. 

Enpä ole tainnut tulla ennen ajatelleeksi, että kolumni on määritelmällisesti noin löysä tekstityyppi. Hyvä on terästää omaa medialukutaitoa. Pitäisi jaksaa olla valppaana. 

Kiviojan näkemyksen mukaan  ei vain uutisen vaan myös kolumnin on perustuttava faktoihin.. Journalistin ohjeet koskevat molempia tekstityyppejä. Pykälä 8. kuuluu näin: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Journalistin ohjeita ylläpitää Julkisen sanan neuvosto, joka on media-alan muodostama elin. Se ei ole oikea tuomioistuin. Ottaisiko oikeuslaitos kantaa jonkin median antamaan virheelliseen tietoon? Tiedä häntä. Jos tapaus arvioitaisiin kunnianloukkaukseksi, tuomio voisi tulla.

Jos tulkitsen tilanteen oikein, kolumnisti voi kirjoittaa aika vapaasti, jos päätoimittaja sen sallii eikä kukaan tee kantelua Julkisen sanan neuvostoon. 

Miten voin median kuluttajana tietää, perustuuko lukemani kolumnit faktoihin vai mutuun?

Journalistin ohjeiden 11. pykälässä todetaan: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JSN:n linjana on kuitenkin, että tiedotusväline saa tulkita ja valita näkökulmansa. Sen ei myöskään tarvitse noudattaa tasapuolisuutta eri tahojen suhteen. 

Ristiriitaiselta tuntuva asetelma tuntuu jättävän tilaa tulkinnoille. 

Tuntuu siltä, että Ukkolan lähestymistapa mahtuu myös JSN:n raameihin. Hän toimii Iltalehden kolumnistina. Kyseinen lehti kuulu Alma Mediaan, jota en jostakin syystä löytänyt JSN:n jäsenluettelosta. Onko tämä strateginen valinta, vai enkö vain osaa etsiä. Ukkola saattaa toki toimittajana kirjoittaa JSN:n sateenvarjon alla. 

Mitä tästä opimme?

Kolumneja lukiessamme kannattaa muistaa, että niitä voidaan kirjoittaa näkökulmia ja argumentteja valikoiden. Vaikuttaa siltä, nimeämällä teksti kolumniksi, saadaan tilaa räväkkyydelle. Siten saadaan varmaan enemmän klikkauksia. 




perjantai 10. joulukuuta 2021

Mistä rahat soteen?

Tammikuussa on ensimmäiset aluevaalit. Uusi sote-järjestelmä tulee tietyn vaiheistuksen kautta käyttöön. 

Tavoitteet kuulostavat hyviltä:

  • turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut hyvinvointialueella asuville,
  • parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta,
  • kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja,
  • turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti,
  • vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin ja
  • hillitä kustannusten kasvua.
Miten tuo kaikki rahoitetaan, ihmettelen minä. 


Näinköhän?
Kuva: Mohamed Hassan, Pixabay


Kuntien tehtävät vähenevät, kun osa vastuista siirtyy hyvinvointialueille. Luultavasti on mahdollista saavuttaa jonkinlaisia suuruuden ekonomian tuottamia säästöjä, kun toimintoja organisoidaan isompina kokonaisuuksina. 

Voiko kunnilta säästyvillä kustannuksilla hoitaa uuden hallinnon tason edellyttämät tehtävät ja päästä yllä lueteltuihin hyviin tavoitteisiin? Kuntiin jäävät omat valtuutetut ja alueille omat, jotka tosin voivat olla samoja henkilöitä. Jotakin kustannuksia uudesta hallinnon tasosta varmaan syntyy.

Luulen, ettei todellista yhdenvertaisuutta voida taata hyvinvointi alueilla ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Kuntien väliset etäisyydet eivät katoa mihinkään. Isommat kunnat saavat todennäköisesti eniten omia aluevaltuutettuja. Kaikkien hyvinvointialueiden edustajien tehtävänä on varmaan vastata koko alueen palveluista, mutta mutta ... Etteivät vain suuret jyrää pienet. Ryhmittyvätköhän valtuutetut kunnittain vai puolueittain?

Arkijärjellä ajatellen ammattitaitoisen työvoiman saantiin tarvitaan lisää rahaa. Miten muuten lääkäri- ja hoitajapula ratkaistaan? 

Ikääntyminen ja syntyvyyden lasku tekevät sote-yhtälöstä vaikeamman. 

On tietysti hyvä, että yksittäisen kunnan talous ei kaadu yhden tai muutaman asukkaan poikkeuksellisiin hoitokuluihin. Alueet vastaavat kustannuksista. 

Valtionvelan suhteellista kasvua ei pidetä toivottavana. Vasemmalla sitä ehkä voitaisiin sietää. 

Näyttää ilmeiseltä, että on vain ajan kysymys, milloin otetaan käyttöön maakuntavero – vai pitäisikö sanoa aluevero tai hyvinvointialuevero – jotta uusi sote saadaan toimimaan. 

Voiko samalla rahalla saada enemmän, jos asia vain organisoidaan paremmin? Toivottavasti. Ehkä käytössä olevat resurssit voidaan optimoida aluetasolla paremmin.  

Voi olla, että tämä uudistus jää välivaiheeksi ja sote organisoidaan uudestaan, kun kokemus karttuu. 

Voi olla niinkin, että jos halutaan parempaa palvelua, on oltava valmis maksamaan enemmän. 

En voi kehuskella asiantuntemuksellani tällä alalla. Olkaa hyvät ja oikaiskaa, jos jokin mättää!. 






 



 


keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Woke-kulttuurin kritiikkiä tämäkin

Lainasin kirjastosta teoksen "Woke: opas yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen", jonka kirjoittajaksi on merkitty Titania McGrath

Halusin ottaa selvää, mitä tämä woke-kulttuuri on. 

Aloin lukea...

Jokin tässä ei täsmää. Sitaatteja teoksesta:

  • Olen radikaali intersektionalistirunoilija, joka on omistautunut feminismille ja aseellisille rauhanmarsseille. 
  • Minä olen totuudenkertoja, patriarkkojen teurastaja, peloton metafyysikko. 
  • Jos luet tätä kirjaa, on todennäköistä, ettet tahdo pysyä nykytrendien tahdissa. Olen tullut opastamaan sinua yhteiskunnallisuuden oikeudenmukaisuuden miinakentän halki, muovaamaan sinusta nykyistä itseäsi viehättävämmän version.
  • Ensimmäiset puoli vuotta elämästäni äitini imetti minua. Eikö hän tajunnut, että olen vegaani? Eikö hän välittänyt? Niin tai näin, kyse oli hyväksi käytöstä.
  • Älä koskaan anna miehen uskotella itsellesi, että olet uhri. Katuojassa nukkuva aliravittu koditon mies on edelleen kaikissa olennaisissa asioissa etuoikeutetumpi kuin kuningatar Elisabeth. 
  • Tunteet eivät piittaa faktoista. Tällä tavoin yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus toimii: jos sinusta tuntuu, että jokin asia on totta, silloin se on totta. 
  • Itse en istu valkoihoisten kategoriaan, koska olen aina tuntenut syvää yhteyttä värillisiin. Kenties se johtuu siitä, että lapsuudessani meillä oli kotona töissä niin monia filippiiniläisiä.
  • Sitä paitsi valkoisuus ilmenee yhdenlaisena myrkkynä, joka saastuttaa kaiken, mikä mustassa kulttuurissa on kunnioitettavaa. 
Joku saattaa ajatella tuon suuntaisesti, mutta jotenkin teksti menee överiksi. 

Googlaamalla kirjailijan nimellä tulee tarjolle nimen mukainen Twitter-tili, jonka kuvassa on nuori hyvin vaalea nainen. Tilin omistajaa kuvataan seuraavilla sanoilla: Activist. Healer. Radical intersectionalist poet. Nonwhite. Ecosexual. Pronouns: variable. Selfless and brave. Buy my books.

"Nonwhite" vaikka kuvassa oleva nainen voisi olla sukujuuriltaan kantasuomalainen ties kuinka monessa polvessa.

Etunimi Titania kuulostaa kuin vihjailisi jotakin. Viittaako sukunimen "Grath" kenties englannin kielen sanaa wrath (viha).

Titania McGrathista on Wikipedia-sivu, joka paljastaa salaisuuden. Titania McGrathin Twitter-sivun ylläpitäjä onkin brittiläinen koomikko ja kolumnisti Andrew Doyle, joka kritisoi poliittista korrektiutta ja identiteettipolitiikkaa.

Titania McGrath on Doylen luoma woke-parodiahahmo ja parodiaa on ilmiselvästi myös tässä käsiteltävä teos.

Tämä opas on kommentti woke-kulttuuria koskevaan keskusteluun, jonka yksi ilmentymä oli Renaz Ebrahimin ja Esko Valtaojan keskustelu äskettäisessä Marja Sannikan ohjelmassa "Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla".

Oltakoon woke-kulttuurin keinoista mitä mieltä tahansa, mielestäni pilkka edistää huonosti rakentavaa keskustelua, varsinkin kun mielipiteet ovat etäällä toisistaan. Wokettajillakin on todennäköisesti jotakin tärkeää sanottavaa, vaikka kommunikointitapa ainakin osalla heistä on ilmeisesti kovin hyökkäävä.

Parodia avaa tiettyjä näkökulmia asiaan, mutta preferoin asiallista dialogia, jossa osapuolet jaksavat kuunnella toisiaan.

En taida viitsiä lukea opasta loppuun.



Kirjalainauksissa on alkuperäistekstin petiitillä kirjoitettu sana korvattu boldilla kirjoitetulla.

perjantai 3. joulukuuta 2021

Nyt pitää Suomen olla tarkkana

Kuva: Defense-Imagery, Pixabay

Olisiko Nato-hakemus pantava nopeasti sisään?

Venäjä tuntuu voimistavan aggressiivisia manööverejään Ukrainan suunnalla. Nyt se vaatii myös kirjallista sitoumusta siitä, ettei Nato laajene itään. Siis ei Suomeenkaan. 

Suomi on pitänyt taitavasti yhteyttä Venäjän johtoon ja samalla jatkanut puolustuksellisen yhteistyön kehittämistä tiettyjen yksittäisten länsivaltioiden kanssa. Tuntuu siltä, että Suomi on onnistunut pysyttelemään jonkinlaisena hyviksenä Putinin ja Lavrovin silmissä, vaikka kuuluu "pahaan" Euroopan unioniin. 

Suomi tekee läheistä yhteistyötä myös "pahan" Naton kanssa. Tämä on luultavasti tarkoituksellista viestintää itäisen rajanaapurimme suuntaan. Lisäksi ovi täysjäsenyyteen kuuluu olevan auki. Pakettiin kuuluu, että Suomi pitää yllä kohtuullisen merkittävää omaa puolustuskykyä. 

Onko nyt pelättävissä, että ovi ehtii sulkeutua? 

Suomessa varmasti tarkkaillaan tilannetta, jotta tarvittaessa voidaan toimia. Ymmärtääkseni kuitenkin tarvitaan Naton kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisyys, jotta uusi valtio voidaan ottaa jäseneksi. Prosessi saattaisi kestää. Onko ovi edes oikeasti auki?

Kyky puolustaa omaa maata on yksi merkittävä kynnys, joka ehkäisee ennalta hyökkäyksen kohteeksi joutumista, Mahdollisen invaasion pitää tulla kalliiksi. Se ei käsittääkseni kuitenkaan yksin riitä, koska sotatilanteessa ennen pitkää tarvitaan täydennyksiä: aseita, polttoaineita, sähköä, elintarvikkeita yms. Voi olla, että sotilaallisesti vahva naapuri on jossakin tilanteessa valmis maksamaan niin ison hinnan, että Suomi on pulassa.

Sotilaallisessa kriisissä pelimerkit saatetaan jakaa nopeasti uudestaan. Jokainen maa ajaa omaa etuaan. Nimet jossakin paperissa eivät välttämättä riitä. Esimerkiksi Englanti ja Ranska eivät auttaneet Puolaa Saksan hyökätessä, vaikka olivat luvanneet. Toisaalta Naton puheenjohtaja Stoltenberg sanoi Venäjän voimatoimien Ukrainassa tulevan sille kalliiksi. Tämä lupaus siitä huolimatta, että Ukraina ei kuulu Natoon. Voiko Suomi laskea tämän esimerkin varaan?

Millä Suomi voisi tehdä kauppaa, jos joutuisi hätään. Luultavasti vireillä oleva monitoimihävittäjäkauppa on yksi nappula tässä pelissä. Koneet olisivat varmaan merkittävä vahvistus jonkin liittouman - kenties tilapäisenkin - arsenaalin rinnalle. Joku on maininnut, että Nato tarvitsisi Suomen etelärannikkoa puolustaakseen Baltian maita. Ehkä yhteistyö tässäkin voisi olla kaupan kohde.

Toisaalta Suomi voisi tosipaikan tullen kärsiä pahoin, jos Nato ja Venäjä taistelisi sen alueella.  

Nykyään voidaan operoida vihamielisesti monin tavoin. Maanpuolustus tarvitsee resursseja muuhunkin kuin perinteiseen sodankäyntiin. Nato voisi olla vahva turva myös kybersodankäynnissä. 

Menettävätkö Ruotsi, joka on osin samassa tilanteessa, ja Suomi kasvonsa, jos eivät liity nyt Natoon, kun Venäjä haluaisi estää sen sopimuksin? Mielestäni Suomen kannattaa pitää pää kylmänä, eikä toimia harkitsemattomasti. Tämä lieneekin presidenttimme linja. Tosin hänen suosimansa ajatus EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä taitaa olla aika pitkässä kuusessa. 

En osaa sanoa, pitäisikö Suomen liittyä tässä uudessa tilanteessa Natoon. Kun Venäjä on toiminut Ukrainassa niin kuin on toiminut ja vihjailee valmiudesta vieläkin pahempaan, Suomen valtiojohto varmasti pohtii, onko tilannekuva muuttunut niin, että tarvitaan merkittävää linjanmuutosta. Pietari on lähellä Suomea. Jos Suomi laittaisi hakemuksen Natoon, Putinilla menisi varmasti herne nenään. Mitähän siitä seuraisi? Paljon siirtolaisia ja sotajoukkoja rajalle? Nettihyökkäyksiä suomalaisten instituutioiden sivuille? 

Venäjän uhittelussa voi olla kyse myös voimapolitiikasta. Maa kenties haluaa esiintyä voimatekijänä ja varmistaa pääsyn  pöytiin maailman mahtihenkilöiden kanssa. Kun sotapeli on jo aloitettu vuonna 2014, miksei jatkaa aluevaltauksia, kun maine on jo mennyt? Pakotteista eivät tunnu erityisemmin piittaavan. 

Ruotsi ajoi puolustuksensa alas ja on nyt kehittämässä sitä uudelleen. Jos Ruotsi päättää uudessa tilanteessa turvautua Natoon, Suomi mahdollisesti päätyy tekemään samoin. 

Minä en ole asiantuntija enkä riittävän hyvin informoitu osatakseni sanoa, kannattaisiko Suomen liittyä Natoon vai ei. En luule, että moni muukaan äänestäjä on. Tästä syystä asian ratkaiseminen kansanäänestyksellä on ongelmallista. Luulen, että monen kantaan vaikuttaa taannoinen puolueettomuuspolitiikka. Se oli varmaan sen ajan olosuhteissa perusteltua, mutta mikä on tämän päivän tilanne? 

Kansanäänestys antaisi tietenkin hyvän selkänojan asian ratkaisemiseksi. Kansa olisi näin päätöksen takana, olkoon tulos mikä on. Jos asia tulee nopeasti akuutiksi, minulle sopii, että eduskunta tarvittaessa ratkaisee asian. 

Nato-kysymys ei tunnu politiikkojen keskuudessa olevan erityisen suosittu aihe, vaikka puolustusselontekoja aika ajoin laaditaankin. Onko niin, että kyseinen raportti ikäänkuin jäädyttää keskustelun aina muutamaksi vuodeksi. Asia on hoidettu, raportti on kaapissa. 

Minun mielestäni me äänestäjät ansaitsisimme paremman tietämyksen asiasta. Siksi tarvittaisiin laaja kansalaiskeskustelu. Toivoisin, että media pitäisi asiaa esillä nykyistä enemmän. Poliitikot voisivat olla avoimempia omien kantojensa suhteen. 

Äitini oli sotaorpo ja isäni evakko. Ehkä tästä johtuen aihe on minulle tärkeä. 


Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Tärkein päämäärä on rauhan säilyminen. Jos Nato takaa rauhan parhaiten, liityttäköön siihen. Jos nykyinen linja tuo paremman turvan, jatkakaamme sillä tiellä. 


PS: Löysin tuoreimman valtioneuvoston puolustusselonteon. Taidanpa tutustua. 

 


  


keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Voiko ilmastonmuutoksen torjuminen onnistua, jos kaikki edunmenetykset pitää hyvittää?


Kuva: Gerd Altmann, Pixabay


Jos polttoaineet siirtyvät päästökaupan piiriin, hinnat nousevat ja autoilijat hikeentyvät. Kansanedustajat joutuvat ajattelemaan kannatustaan ja alkavat empiä uudistusta. Näin kai asia kärjistäen menee. 

Kun EU yrittää ajaa metsänhoidon taksonomiajärjestelmää, jolla ilmasto- ja lajiystävällinen toiminta voisi ansaita sertifioinnin, vastustus herää. Tuntuisi kuitenkin järkevältä, että puita ostavat yritykset voisivat osoittaa vastuullisuuttaan myös hankinnoissaan. Suomi vastustaa, mikä saattaa olla perusteltua, koska "Suomi elää metsästä" ja täällä on asiantuntemusta. Toivottavasti hanke ei vesity, kun kompromissia etsitään. 

Mahtaako olla mitään ilmastonmuutoksen torjuntakeinoa, joka ei kaivelisi jonkun kukkaroa? Ja saavutetuista eduista on vaikea luopua. Ongelman voi todeta jo ajattelemalla itseään. Voisin ostaa käytetyn kaasuauton vanhan bensamersun tilalle, mutta en taida raskia. Luultavasti en ole ainoa empijä.  

Päätös olisi helppo, jos valtio maksaisi viulut. Niin varmaan monelle muullekin - myös metsänomistajille ja yrityksille. 

Valitettavasti esimerkiksi Suomen valtiolla on vaikeuksia saada tulonsa riittämään menoihin. Aukko on täytettävä velalla. Velan kokonaismäärän kasvaessa mittarit menevät ennen pitkää punaiselle. 

Tämä päättelyketju ei ennusta hyvää ilmastonmuutoksen torjumiselle. 

Toivottavasti löydätte logiikastani pahoja vikoja.