Nyt tämä ei ole kivaa. Viimeinen lukema on 39,2.
Kuumeen vuoksi väsyttää ja on kurja olo.
Minulla on jokin ongelma happitasapainon suhteen. Mittaukset pyrkivät asettumaan 90 prosentin tienoille. Nyt minulla on viikset.
Aamu oli aika hulinaa. Verikokeet - ja viljelyt otettiin vaikeimman kautta, kun ottaja ei suostunut käyttämään katetria. On kyllä outoa, koska pistämisongelmien vuoksi katetri laitettiin. Kai se on jokin päähänpinttymä. Tulosten kannalta tavoissa ei voi olla mitään eroa. Voi tietysti sekin vaikuttaa, että laboratorionhoitaja eivät itse saa ottaa katetrista.
Kun kyseessä on kaltaiseni aivan rusina potilas, voisi potilaskokemusta parantaa minimoimalla piikitykset tällaisissa tapauksissa.
Kaksi nuorta miestä otti minulta näytteen nielusta. Letku vain yhdestä sieraimesta sisään ja keittosuolavettä pohjalle. Sitten toisella putkella imetään näyte. Sama toiselle sieraimelle.
Kohta ilmaantui kajakkimies, johon olen pikkuisen tutustunut. Häneltä oli tilattu yksi näyte lisää. Hän alkoi piikkihommiin, mutta siirtyi oitis hoitajan kanssa ottamaan näytteen katetrista.
Kun menin viipalekuvaan, hoitaja siellä olisi halunnut laittaa varjoaineen kanyylilla. Onneksi paikalle tuli viisas anestesialääkäri, joka puhui hänet ympäri. Käski soittamaan jollekin ja kysymään. Lupa saatiin. Ilmeisesti vähän nihkeästi, kun oli ehdottanut kanyylia nivusiin (ei kiitos!).
Tämä uusi tauti huolettaa minua, koska se on määrittämätön. Sellaiseksi luultavasti jää. Mieleen tulee, ettei tämä vaan olisi niitä kohtalokkaita tulehduksia. Voi tietysti parantua itsekin, mutta riittääkö immuniteettini.
Tällaisesta erikoisesta vaivasta tulee, mieleen, että olisiko tässä sellainen ovi, josta voisin poistua Taivaan kotiin. Kai sellaistakin saa ajatella.
Pyysin lääkäriltä lääkettä kuumetta laskemaan. Toivottavasti auttaa. Toivottavasti ei nouse takaisin, ettei tule piikityksiä.
Rakkaita lähi-ihmisiä kävi kyläilemässä. Toivat minulle mustaviinimarja-, punaviinimarja-, mansikka- ja kirsikkamehua. Olivat keittäneet ne, jotta voin juoda.
Uskomatonta, miten terävästi jaksat kirjoittaa! Voimaa, luottamusta, paranemista, toivoo kummityttö-V
VastaaPoistaKiitos rakas V kannustuksestasi.
PoistaSamaa hämmästelen täällä, miten järkevästi kirjoittelet vaikka kuume kieppuu noissa lukemissa.
VastaaPoistaMinusta vastusten kourissa sinusta kumpuava "taivasikävä" on aivan ymmärrettävää. Toki varmasti läheiset kokevat tällaiset ajatukset vaikeina ja pelkäävät sinun luovuttavan. Mutta sinun, kuten meidän muidenkin, elinpäivien määrä on jo ennalta määrätty, ei sinun mahdollinen kuolemankaipuu elämänmatkaasi yhtään lyhennä.
Toivon sinulle mielenrauhaa ja turvallista oloa Jumalan siunaavien käsien alla! Sinun ja koko perheen puolesta kohoavat lukemattomat rukoukset!
Kiitos sinulle Tautisen seuralainen lämminhenkisestä viestistäsi. Näin se on. Vain Luoja tietää päivieni määrän.
PoistaIhan vaan että, sinä et ole mikään rusina!!
VastaaPoistaKuume laskekoon...
Olipa hauska viesti. Kiitos siitä.
PoistaKaikkea hyvää sinulle, ennenkaikkea parempaa vointia. Toivottelee Memmuli
VastaaPoistaKiitos Memmuli ja samaa sinullekin.
PoistaRukoilen puolestasi!
VastaaPoistaLämpimät kiitokset
PoistaEnkeleitä täältä Alajärven seuroista sinulle ja läheisille.
VastaaPoistaKiitos seuraterveisistä
PoistaJotakin teki mieli kirjoittaa. Ei löytynyt sanoja. Hiljennyin vain ja katselin tietokoneen näyttöä mitään näkemättä. Ajattelin sinua ja sairauttasi. Sitten kuiskasin Taivaan Isälle: Anna Heikin parantua.
VastaaPoistaKiitos sinulle lämpimimistä ajatuksistasi ja muistamisesta.
PoistaHalusin kertoa että rukoilin puolestasi. Ei mitään tapahdu Hänen tietämättään. Tuokoon uusi päivä tullessaan uudet voimat!
VastaaPoistaKiitos sinulle muistamisesta ja lämpimistä sanoistasi.
PoistaTsemppiä Heikki!
VastaaPoistaKiitos Anneli
PoistaVoimia ja toipumista!
VastaaPoistaLissu
Kiitos Lissu kannustuksesta
PoistaOlen rukoillut puolestasi! Taivaan Isän tahto tapahtukoot.
VastaaPoistaNäin se on. Kiitos muistamisesta.
Poista