Olin aamupäivällä huolestuttavan uupunut. En jaksanut mitään. Kädet tärisivät. Tunsin olevani pussinperällä.
Soitin siirrehoitajalle Meikkuun. Hän aprikoi statiinilääkityksen aloittamisen ja kortisoniannoksen alentamisen vaikutuksia. Kerroin mieleeni tulleen, että syöpä voisi olla riehaantunut. Hoitaja mainitsi hyvistä veriarvoistani ja viimeisimmän luuydinmittauksen hyvästä tuloksesta. Hoitaja päätti kuitenkin jutella lääkärin kanssa.
Nukahdin joksikin aikaa ja se auttoi.
Aloin tehdä kouluhommia ja jaksoinkin monta tuntia. Taide ja kulttuurikurssin opetussuunnitelma perusteet ovat muuttuneet ja tuunasin kurssia. Opetussuunnitelmakieli on oma lajinsa. Mitä tarkoittaa "kulttuurisesti kestävä kehitys"?
Hoitaja soitti. Hän oli jutellut hematologin kanssa. Lääkäri ei uskaltanut koskea lääkemääriin. Viikon päästä on kontrollitapaaminen.
Päätin lähteä illan suussa pikku kävelylle. Innostuin tekemään kohtuullisen lenkin. Aurinko suosi ja linnut sirkuttivat. Aamulla oli tuntunut kuin olisin burnoutin partaalla tai jo romahtanut. Kävellessäni koin kuitenkin, että aivoni ideoivat.
Viikon päästä minulla on kontrollitapaaminen hematologin kanssa.
Ihmeellistä.
Kirjota siihen love stooriin jatko, kiltti, joohan. T Päivi
VastaaPoistaOn ollut mielessä, mutta on kovin paljon kaikenlaista meneillään. Kyllä minä sitä vielä jatkan. Kiitos kannustuksestasi!
PoistaSelvitäpä statiinien vaikutus. Minulla aiheutti kipua ja lihasheikkoutta. Voit kysellä toisen statiinin käyttöönottoa.
VastaaPoistaTapaan hematologin perjantaina. Täytyy jutella näistä vaikutuksista.
Poista