Tätä pääset nyt katsomaan Turun lentoasemalla.
Finnair sai käyttöönsä 1960-luvun alussa Caravelle III -suihkukoneita ulkomaanliikenteeseen, jolloin mäntämoottoriset Convair Metropolitanit voitiin siirtää kotimaan lennoille.
Caravelle kolmosia käytettiin vuosina 1960-1964. Caravellen eri mallit palvelivat Finnairin matkustajia vuoteen 1983 saakka
Yhtiön nimi oli alunperin nimeltään Aero. Se alkoi 50-luvulla käyttään markkinoinnissaan nimeä Finnair, josta tuli virallinen nimi vuonna 1968.
Tämän yksilön on hankkinut Ilmailumuseoyhdisty ry, joka on tehnyt valtavasti työtä projektin parissa. Tämä kone on operoinut SAS:n palveluksessa, mutta se on maalattu Finnairin ammoiseen asuun.
Se on saanut tilapäisen majapaikan Turun lentoaseman pihapiiristä. Sisätilojen kunnostus on yhä kesken.
Aiheesta lisää MTV:n sivulla. Nähtävissä myös video koneen siirrosta.
Turun lentokentällä on ollut juuri Airshow. Kävimme vaimoni kanssa lauantai-iltana nuuskimassa, kun tapahtuma oli jo suljettu siltä päivältä. Koneita näkyi huonosti, kun kentälle ei päässyt ja vasta-aurinko häiritsi.
Saimme kuitenkin kuvia Caravelle kolmosesta. Emme ole kumpikaan saaneet nauttia tämän mallisen koneen kyydistä.
Onpa harmi, että missasin tuon lentotapahtuman. Näin ilmasotakoulun kupeessa syntyneelle ja kasvaneelle kaikki lentävät vehkeet ovat enemmän tai vähemmän innostuksen aiheita.
VastaaPoistaKerosiinia veressä 😗
VastaaPoistaLuulen näin :D Mukulana istuin yökaudet kotitaloni kuistilla katsellen yölentoharjoituksia, ei ollut pihassani valosaastetta pilaamassa hommaa, vaikka kaupungin keskustan tuntumassa asuttiinkin.
VastaaPoistaEt kuitenkaan ryhtynyt itse pilotiksi :)
VastaaPoista