Sairaan rakas elämä

Since 2014

perjantai 17. helmikuuta 2017

Sokkotreffit kirjan kanssa

Olin eilen palauttamassa kirjoja Hertsikan kirjastoon. Katselin tarjolle asetettuja teoksia. Huomasin sitten pöydän, jossa oli paketteja ja ohessa otsikon mukainen teksti. Virkailija kannusti lainaamaan.


Pakkauksiin oli liimattu vihjetekstit. Valitsin tällaisen. Kuvasta saa ehkä huonosti selvää joten kirjoitan sen tähän:

"Olen 1900-luvun diktaattoreista kiinnostunut mies. He ovat aikaansaaneet omaa egoaan pönkittäviä patsaita ja palatseja sekä aiheuttaneet mullitavia kriisejä. Keskustelisin kanssasi mielelläni kyseisistä aiheista monipuolisen kriittisesti. Tapahtuihan viime vuosisadalla pari traagista tapahtumaa mitä ihmiset ovat kokeneet. Ei kuitenkaan unohdeta huumoria.
Asiasanat: esseet, ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota, sotahistoria, 1900-luku"


Paketista löytyi Peter Englundin Kirjeitä nollapisteestä Historiallisia esseitä. Nipvet-blogissa teos kuvataan hyvin.

Hyvä osuma. Hauska juttu.


1900-luvun julmat tapahtumat ovat toki tuttua historiaa, mutta on kiinnostavaa lukea Englundin pohdintaa vaikuttimista, jotka ovat johtaneet kauheisiin tekoihin. Luen ainakin pari esseetä ja katson, viekö kirja mennessään.

Kiitoksia Herttoniemen kirjastolaisille. Tämä on mainio juttu.



torstai 16. helmikuuta 2017

Karjalanpaistia

Tein eilen karjalanpaistia. Käytin Kotikokin ohjetta. Olin ostanut tarkoitukseen valmiit lihat (puoli kiloa).


Palat olivat aika isoja joten pienin niitä ennen kuin ruskistin ne oliiviöljyssä.



Ladoin lihat vuokaan kahteen kerrokseen, joiden väliin laitoin sipulia ja porkkanaa.


Lisäsin vettä paistinpannuun ja kiehautin. Kaadoin liemen vuokaan. Lisäsin vettä. Laitoin mukaan kolme laakerinlehteä. Maustoin yrttimerisuolalla ja mustapippureilla.


Panin vuoan uuniin noin kolmeksi tunniksi 200 asteeseen. Ihan tuli kelvollisen näköistä karjalanpaistia. Maku oli kovin mieto ja suolaton. Olisi ollut mukava, jos padasta olisi tullut rehevämpää. Millä olisi kannattanut maustaa?


Tervetuloa avajaisiin ja näyttelyyn



Taiteilijat:

Elina Ahlstedt

Riitta Halttunen-Sommardahl

Heikki Honkala

Ilkka Kajaste

Milla Kuosmanen

Esko Matilainen

Raija Tuuri


Galleria Mondo
Museokatu 25
00100 Helsinki
Avoinna 
ti-pe 12-18
la-su 12-16
ma sulj. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Love story 17

Hannu ja Julia istuvat rautatieasemalla juttelemassa. Hannu unohtui pitkäksi toviksi katselemaan ohi kulkevia matkalaisia. 

Olet ihan muissa maailmoissa. Vaivaako jokin asia mieltäsi? kysyi Julia. No joo, mietin erästä ongelmaa, kuului vastaus. Onko se henkilökohtainen? jatkoi Julia. No ei, tai no, tavallaan on, sanoi Hannu. 

Tuntuuko sinusta sitten , että olet tehnyt jotakin väärää? tiedusteli Julia. Ei tämä sellainen ole, vastasi Hannu. No miksi sitten murehdit sitä? uteli Julia. No se nyt vain askarruttaa minua, vastasi Hannu. Koskeeko se jotakin henkilöä, jonka tunnen? kysyi Julia. En mielelläni vastaisi tuohon, jos sopii, sanoi Hannu. En oikein tiedä, onko reilua puhua asiasta. 

Etkö voi puhua suoraan kyseisen henkilön kanssa? Niinhän kuuluukin tehdä, neuvoi Julia. Olen jo puhunut, vastasi Hannu. Eikös asia ole sitten kunnossa? kommentoi Julia. Asia vaivaa yhä mieltäni, vastasi Hannu. Onko tämä henkilö aiheuttanut ikävyyksiä sinulle? jatkoi Julia. Nyt en tiedä, miten sanani asettelisin, vastasi Hannu. Ei oikeastaan, tai ehkä tavallaan aiheuttaa.

Jopa menee monimutkaiseksi, tuumi Julia. Hannu tunsi itsensä kiusaantuneeksi. Hänen teki mieli purkaa mieltään ja selvittää ajatuksiaan Julialle, mutta jokin vastusti. Julia tuntui luotettavalta ja oli kaiken lisäksi Hannun mielestä kovin viehättävä. En halua ristikuulustella sinua asiasta. Jos haluat keventää mieltäsi joskus toiste, voit vaikka soittaa, sanoi Julia. Hannu pelästyi, että nyt Julia lähtee. Oli niin mukava jutella hänen kanssaan. 

Hannu vaihtoi puheenaihetta. Tiesitkö, että aseman seinän läpi on joskus tullut juna? No en, miten se on mahdollista? ihmetteli Julia. Oli vissiin mennyt jarrutus pieleen. Juna oli tullut laiturin päästä läpi ja rikkonut seinää, selitti Hannu. Ohhoh, tuliko henkilövahinkoja? päivitteli Julia. Ei kai ainakaan kuollut ketään, vastasi Hannu. Sepä hyvä, sanoi Julia. 

Julia rupesi tekemään lähtöä. Kuule, voisin minä kertoa ongelmastani yleisellä tasolla. Onko sinulla kiire? kysyi Hannu. No ei tässä niin hoppua, vastasi Julia ja istuutui uudestaan. Katsos, minun pitäisi jutella uudestaan sen ihmisen kanssa, mutta en tiedä, mitä sanoa?

Nii-in, tuhahti Julia. Miksi puhua, jos ei ole mitään sanomista? Siinäpä se, vastasi Hannu. Minulla on hänelle asiaa, mutta en tiedä, miten sanoisin sen. Voiko sellaista asiaa olla olemassa, jolle ei ole sanoja, totesi Julia. Osittain ongelma on filosofinen tai ehkä eettinen, sanoi Hannu. Mutta sanoithan, ettet ole tehnyt mitään väärää, vastasi Julia. 

Kyse on siitä, että tämä henkilö ajattelee minusta väärin ja se ei ole hyväksi hänelle itselleen, selitti Hannu. Ajattelee sinusta väärin? väärin ihmetteli Julia. Siis ajattelee minun mielestäni väärin eräästä asiasta, jatkoi Hannu. Minkä ihminen voi ajatuksilleen? kysyi Julia. No oikeastaan se on mielipide ja senhän voi vaihtaa, vastasi Hannu. Miksi pitäisi vaihtaa? Saahan ihmisellä olla mielipiteitä ja pitääkin olla, sanoi Julia. 

Väärä mielipide tai käsitys tietystä asiasta voi olla ihmisille vahingollista, jatkoi Hannu. Mistä sinä voit tietää, mikä on oikea kanta kyseiseen asiaan, kysyi Julia. Mielestäni hänen ajatuksensa supistaa hänen tulevaa elämäänsä, kertoi Hannu. Niinhän ihmiset tekevät, pitää päättää asioista, muuten mistään ei tule mitään, sanoi Julia. Niinpä, mutta eikö meillä ole velvollisuus auttaa lähimmäistä, jos hän näyttää olevan menossa turmioon? kysyi Hannu. 

No jopas on, sanoi Julia. Miten kukaan voi etukäteen tietää, mikä päätös tuottaa parhaan lopputuloksen? Ei voikaan, mutta ihmisen pitäisi kuunnella myös sydäntään eikä vain järkeään, sanoi Hannu. Kai se noinkin on, mutta yleensä ihmiset tuntevat itse parhaiten omat asiansa ja siksi heidän pitää tehdä itse lopulliset päätökset asioistaan. 

No sanon sen verran, että hän pidättäytyy tietystä mahdollisuudesta, koska pitää itseään liian viallisena, selitti Hannu. Varovaisuus on viisautta, itsetuntemus on hyvä juttu, vastasi Julia. Kaikkihan me olemme viallisia. Minusta hän tekee liian rankkoja johtopäätöksiä omista puutteistaan, lisäsi Hannu. 

Otatkohan sinä nyt liikaa vastuuta asioista, jotka eivät oikeastaan kuulu sinulle? kysyi Julia. Se on mahdollista, mutta eikö meidän pidä auttaa toisiamme, kysyi Hannu. Toki toki, mutta jos sinä haluat muuttaa kaikkien mielipiteet, jotka ovat sinusta vääriä, kyllä sinulla työtä riittää, vastasi Julia. 

Mitä sinä hyötyisit siitä, että tämä ihminen vaihtaisi mielipiteensä? kysyi Julia. Olisin varmaan helpottunut, vastasi Hannu. No entä, jos joskus huomaatkin johdattaneesi hänet väärään ratkaisuun jossakin isossa asiassa, jatkoi Julia. On sekin mahdollista, myönsi Hannu. 

Onko tämä henkilö sinulle erityisen merkityksellinen? kysyi Julia. No, tavallaan on, myönsi Hannu. 

Teen sinulle vielä yhden kysymyksen, johon sinun ei ole pakko vastata, jatkoi Julia. Oletko rakastunut häneen? 





Jäätävää kauneutta

Kuvia viime vuoden puolelta:









tiistai 14. helmikuuta 2017

Miten eteenpäin?

Olen pyytänyt ja saanut HR-osastolta tietoja eläköitymiseen liittyvistä asioista. Minulla on myös soittopyyntö vetämässä eläkeyhtiö Varmassa.

Kuva alkaa selvitä. Ilmeisesti saan itse valita ajankohdan, jolloin jään eläkkeelle, tietenkin kai aikaisintaan syntymäpäivänä tai mahdollisesti saman kuukauden alussa. Kun jään eläkkeelle, alan saada eläkettä. Muussa tapauksessa kesäajan palkkakuviot menevät hieman eri tavalla.

Sain myös tietää, miten palkkani muodostuu, jos jatkan sivutoimisena syksyllä täyden eläkkeen ohessa.

Työhönpaluupalaverimme on vahvistunut kahdeksanneksi maaliskuuta. Selvitän eläkeyhtiön kanssa, miten tuloni muodostuvat kevätkuukausina. Teenkö töitä kuntoutuseläkkeen rinnalla enintään 40-prosenttisesti vai palaanko osa-aikaeläkekuvioon?

Nämä ratkaisut vaikuttavat siihen, miten leukemian jälkeinen elämämme rakentuu.


Synttäreillä

Osallistuimme ystävämme pyöreiden vuosien juhlaan sunnuntaina. Mukavan leppoisa tilaisuus järjestettiin Asikkalan Vääksyssä Danielson-Kalmarin huvilassa, jossa on joskus pidetty tilapäisesti koulua. Juhlan päähenkilö on käynyt aikoinaan alakoulua samassa rakennuksessa.

Rakennus on entisöity ja oikein viihtyisä.

Meille sattui ikävä kömmähdys, kun olimme mieltäneet tilaisuuden alkavan kolmelta, mutta se alkoikin kolmeltatoista. Olimme siten pahasti myöhässä. Ehdimme kuitenkin kutakuinkin ohjelmaosion alkuun. Mukavaa oli.

Tänään on ystävänpäivä. Onnellista tätä päivää kaikille sukulaisille, ystäville, tutuille ja tuntemattomille!

Tämän päivän teemaan sopivasti menemme vierailulle ystäviemme luokse Laajasaloon.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Säpinää keskustassa




Jätin vaimoni Rautatieaseman eteen, kun vein hänet silmälääkärikäynnille. Ajoin sitten Merisatamanrantaan, jolle jätin auton ja lähdin kävelylle. Nousin Juhani Ahon puiston kautta Engelinaukiolle ja tapasin matkalla itse kirjailijan.


Jatkoin Nosturin kulmille ja sieltä Munkkisaareen.


Rantamilla oli porukkaa nauttimassa säästä ja meren läheisyydestä, kuten nämä kaksi. Veistoksen vieressä olevassa kyltissä kerrotaan, että kyseessä on Rafael Saifulinin teos "Onni" ("Happiness").





Kävin Café Caruselissa nauttimassa kofeiinittoman espresson. Ajoin aseman edustalle ja poimin vaimoni kyytiin.

Jumituimme Manskulle. Seurasimme autosta, kun joukko ilmeisesti Irakin pakolaisia osoitti mieltään Kiasman edustalla Sipilän hallitusta vastaan. Kadun vastapuolella näimme Paasikiven muistomerkin edessä kyltin, jossa oli teksti "Oma maa ensin". Tällä asialla ei näyttänyt montaa henkilöä olevan, ehkä kolme neljä.

Uuden pääkirjaston työmaalla on iso, keltainen nostokurki ja pari pienempään. Malli ei ole sellainen, jonka yläosa on poikittain. Tämän yläosakin kurkottaa korkealle. Nosturi näyttää hienolta siinä Kansalaistorin liepeillä. Voisi jäädä sinne pysyväksi taideteokseksi. Ei tosin ehkä sopisi valmistuneen Oodin seuraksi.

Aika hieno auringonlasku tänään.



lauantai 11. helmikuuta 2017

Karjalaisista juurista

Kukkojen sukuseuran hallitus kokousti meillä tänään. Kaksi jäsentä osallistui virtuaalisesti, toinen Skypen ja toinen kännykkäpuhelun kautta.

Sukuseura on aikoinaan syntynyt varmaankin evakkokokemusten vaikutuksesta. Karjalankannakselta Vpl. Pyhäjärveltä eri puolille Suomea tulleet ja asettuneet evakot saattoivat näin pitää sukuyhteyksiä yllä.

Tämänvuotinen sukukokous pidetään suvun juurilla eli Pyhäjärvellä, samana viikonloppuna, kun siellä järjestetään Pyhäjärvi-juhlat.

Matka on monelle nuoren polven edustajalle mahdollisuus tutustua seutuun, jonne juuret johtavat. On totta, että monelle nuorelle pyhäjärvisyys on vain neljäs- tai kahdeksasosa perimää. Tämä sukujuonne on kuitenkin erityinen, koska sitä leimaa - kuten muitakin evakkosukuja - kohtalonyhteys isänmaamme raskaaseen vaiheeseen. Sukuseurojen avulla voit tavoittaa oman sukusi ja Suomen historian välisen yhteyden.

Jos sinulla on evakkotaustaa, luovutettuun Karjalaan juurtuvien sukuseurojen toimintaan osallistumalla voit saada nykyistä laajemman kontaktipinnan sukuusi. Osa sukuseuroista kuuluu Karjalan Liittoon. Tästä linkistä löydät yhteystietoja näihin seuroihin. Huomaan Kukkojen sukuseuran puuttuvan listasta, vaikka olemme nyt jäsen. Jos Pyhäjärven Kukot kiinnostavat sinua, voit olla yhteydessä minuun (sivupalkista löydät sähköpostiosoitteeni). Googlaamalla löydät muitakin sukuseuroja.

Kaikkien Kukkojen juuret eivät johda samaan alkuperään, ainakaan kirkonkirjojen mukaan. Alkuperä voi silti olla yhteinen, koska erään sukunimikirjan mukaan Kukko kuuluu Suomen vanhimpien sukunimien joukkoon. DNA-tutkimus voisi tämän ehkä vahvistaa.

Moni elää kiireistä elämänvaihetta ja arkiset asiat vievät suuren osan ajasta. Sukuseuran jäsenyyden avulla voit kuitenkin tukea tärkeän perinnön vaalimista. Joskus saatat innostua osallistumaan johonkin matkaan tai muuhun toimintaan. Voit varmistaa, että olet perillä näistä mahdollisuuksista.

Omiin juuriin tutustuminen avaa ikkunoita siihen mitä olet.


Kukkojen sukublogi

Kukkojen suvun Facebook-ryhmä

Päivitän blogiani taas maanantaina.


perjantai 10. helmikuuta 2017

Allogeeniseen siirteeseen liittyviä komplikaatioita

Veritaudit-kirjassa luetellaan kaaviossa allogeeniseen siirteeseen liittyvät keskeiset komplikaatiot. Ne ovat akuutti ja krooninen käänteishyljintä, bakteerit, pneumokokki, CMV (sytomegalovirus), EBV (Epstein-Barrin virus), vyöruusu, aspergillus, pneumocystis jiroveci, VOD (maksan veno-okklusiivinen tauti), TTP (tromboottinen trombosytopeeninen purppura) sekä obstruktiivinen bronkioliitti.

Kaaviossa esitetään myös näiden ongelmien tavanomaiset ajoitukset skaalalla nollasta kahteenkymmeneenneljään kuukauteen.

Kaavion mukaan minun on vielä parin kuukauden ajan mahdollisuus saada akuutteja käänteishyljintäoireita. Alttius kroonisille jatkuu skaalan loppuun ja ylikin. Minulla oli tällainen ihollani, mutta näyttää kadonneen.

Alttius bakteereille näyttää olevan ohi.

Pneumokokin voin saada kahden vuoden rajapyykkiin saakka ja ylikin. Kyseinen ötökkä voi tuoda jopa keuhkokuumeen tai aivokalvontulehduksen.

CMV:n ja EBV:n olen jo potenut viime kesänä. Silloin minulla oli myös stafylokokki-bakteeri. En tiedä, kehittyikö minulle silloin immuniteettia näihin.

Vyöruusualttius ilmeisesti vähenee kahdentoista kuukauden tolpan jälkeen, mutta jatkuu yli skaalan.

Aspergillusalttius jatkuus 15 kuukauden tolpalle ja pneumocystis jiroveci (keuhkokuume) vuoden tolpan tienoille.

VOD ja TTP liittyvät pienten verisuonien vaurioihin. Vaara-aika on minulla ohi.

Obstruktiivisen bronkioliitin jakso on alkanut minulla joulukuussa. Alttius jatkuu yli skaalan. Kyseessä lienee ahtauttava keuhkoputken tulehdus.


Veritaudit 2007, toimittajat: Tapani Ruutu, Allan Rajamäki, Riitta Lassila ja Kimmo Porkka. 

torstai 9. helmikuuta 2017

Haluaisin palata töihin

Juttelin eilen pomoni kanssa puhelimessa. Nyt viritellään tapaamista työhönpaluuni suunnittelemiseksi. Hän oli jo lähettänyt aikaehdotuksen työpostiini, missä en ole viime aikoina vieraillut. Se olisi maaliskuun kahdeksas, mutta hän yrittää järjestää sen aikaisemmaksi. Palaveri pidettäisiin työterveyslääkärin luona.

Hematologi kertoi maanantaina, että flunssakausi on ohi.

Nyt kuuluu olevan alkamassa noroviruskausi (HS). Tähän virusversioon suomalaisille ei ole immuniteettia. En osaa arvioida, kuinka vaarallinen kyseinen infektio olisi tässä vaiheessa olevalle syöpäläiselle. Koulussani on luokkaa 2000 opiskelijaa.

Ainakin voisin tehdä työhön liittyvät nettihommat kotona.

Olen jo saamassa unirytmini parempaan reilaan. Unen määräkin taitaa normalisoitua. Uneni koostuu muutamasta pätkästä. Juominen ja kortisoni käyttäminen taitavat molemmat olla syyllisiä.

Seikkailu verkkoviidakossa jatkuu

Minun ei ehkä tarvitsekaan lakkauttaa korttiani.

Kerroin , että löysin 247playz.comilta ja filmzhub.comilta tulleet vahvistusviestit viime toukokuulta. Niihin linkitetyistä sopimusehdoista löysin tiet irtisanomisten tekemiseen. Sain heti vahvistukset asiaan sähköpostiini.

Olen liittynyt joskus MyHeritage-sivuston jäseneksi. Tämä sukupuusivusto on hauska, koska siinä on mahdollisuus linkittää oma puu sellaisten muiden jäsenten puihin, joista on ilmeinen yhteys omaan. Nämä syntyvät yhteydet eivät varmuudeltaan varmaan täytä kunnon sukututkijoiden vaatimuksia.

En pitänyt siitä, että sivusto vaati minulta ajoittain jäsenyyden päivittämistä laajempaan (varmaan kalliimpi), jotta olisin päässyt eteenpäin.

Onnistuin rimpuilemaan irti tästäkin. Tuokin vuosittainen maksu on nyt pois päiväjärjestyksestä.

Yksi työmaa on vielä kesken. Olen liittynyt Adoben Creative Cloudin jäseneksi ja ladannut hienoja ohjelmia läppäriini opiskelija- ja opettajaehdoin. Tästä ilosta maksuja ilmaantuu luottokortilleni. Löysin sopimusehdoista tiedon, että jäsenyyden voi lopettaa koska vain.

Adoben ohjelmat ovat todella monipuolisia, mutta ainakin niiden, joita olen käyttänyt, käyttöliittymä on hankala. Photoshop voisi olla hyvä taiteiluun liittyvien materiaalien teossa, mutta ehkä Macbookin tekstinkäsittelylläkin pärjää. Videoiden editointiin Premiere on tosi monipuolinen, mutta jos vielä jatkan sitä harrastusta, iMoviella pärjää aika hyvin.

Minun pitäisi kuitenkin onnistua kirjautumaan Adoben tiliini. Heillä on netissä vanhentuneet yhteystiedot. Vaihtoehtoisena sähköpostiosoitteena on yksi gmail-tilini, jota en käytä. Onnistuin vaihtamaan sen salasanan ja kirjautumaan sisään. Adobesta olisi pitänyt tulla sinne viesti salasanan vaihtamiseksi, mutta ei näy. Sellainen on mahdollisesti tullut, myös Yahoo-tililleni, mutta en pääse sisään, vaikka sain uuden avaimen kännykkääni.




keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Hölmö mikä hölmö

Jäi kertomatta edellisestä jutustani, että löysin sähköpostistani osoitteesta info@247playtz. com 14.5. tulleet kaksi viestiä, joita en ollut avannut. Vähän arvelutti, mutta avasin ne.

Toisessa kiitetään liittymisestä 249palyz.comiin ja toisessa filmzhub.comiin.

Viestien alareunoissa olevat tekstit kertovat, mistä on kysymys.

*5 Day Trial Details: You are currently signed up to a 5 Day Premium download Trial (Expires In 5 Days). If you are satisfied with 247playz.com, your membership will automatically renew at $49.95 per month after your trial expires. You can easily switch to a Regular membership at any time during your trial by visiting http://247playz.com or by calling us at +00 1-925-529-6021


*5 Day Trial Details: You are currently signed up to a 5 Day Premium download Trial (Expires In 5 Days). If you are satisfied with filmzhub.com, your membership will automatically renew at $49.95 per month after your trial expires. You can easily switch to a Regular membership at any time during your trial by visiting http://filmzhub.com or by calling us at +00 1-925-854-6864

Ei tässä mitään väärää ole tapahtunut. Itse olen hölmöillyt.

Olen mennyt ansaan

Tässä tekstiä eräästä viime toukokuisesta postauksestani.

Kahdeltatoista alkoi jääkiekko-ottelu Suomi-Ranska. Aloin taas askarrella saadakseni matsin ruutuun. Asensin vaimon koneeseen Chromen, koska MTV:N neuvonnasta sanottiin kannattavan käyttää sitä. Ei apua. Yritin sitten omalla läppärilläni livetv.sx-sivua. Latasin sivulla mainitun ohjelman koneeseeni. Se ei toiminut Macbook-ympäristössä. Sivuilla kehoitettiin vielä rekisteröitymään ja jopa antamaan luottokorttitiedot. Kovasti vakuutettiin ettei veloiteta mitään. Rekisteröitymisen jälkeen esiin tuli sivu, jolta en löytänyt jääkiekkoa. Kun menin aiemmalle sivulle ja virkistin sen, en kuitenkaan päässyt katsomaan matsia.

Yritin myös vanhalla Windows-koneellamme. En onnistunut pääsemään MTV:n kautta näkemään peliä. Vaadittiin kirjautumista, mutta en päässyt eteenpäin annettuani tiedot.

Sitten tapahtui ihme. Veivasin samoja asioita uudestaan omalla läppärillä ja "Sesam aukene", ottelu avautui ruudulle. Toisesta erästä oli muutama minuutti jäljellä. Loppu hyvin, mutta miksi tämän pitää olla tällaista. Miksi käyttäjä unohdetaan jatkuvasti, kun näitä järjestelmiä rakennetaan?


Ihmettelin viimeisimmässä Master Card -laskussa olevaa kahta tapahtumaa. Ovat dollareissa, mutta tietenkin käännetty euroiksi. 

Mitä tarkoittavat:
GBR BUSHEY HEALTH, FILMZHUB.COM 
CYP 18 ... 247playz.com

GBR:n täytyy viitata Iso-Britanniaan. Tarkoittaisiko toisen viittaus Kyprosta?

Googlaamalla en saanut tolkkua.

Laskut tulevat nettipankkiin. Kun pengoin tapahtumia, näin, että tämmöisiä on tullut aikaisemminkin. Soitin liepeessä olevaan numeroon. Eivät pysty selvittämään, mitä ovat. Pankkikortti on syytä kuolettaa. Pankkikortti menee samalla. Muutaman päivä kuluttua lopetuksesta saan uuden. 

Luottokortit ovat käteviä ulkomailla tai jos tilaa netistä jotakin. Täytyy harkita, tulisinko toimeen ilman.

Nordean (tai minne puhelu sitten menikään) kaveri arveli, että olen osallistunut johonkin nettiarpajaisjuttuun toukokuun 14. päivänä.

Löysin blogistani selityksen. Onkohan sekä lataaminen että kirjautunut käynnistänyt toistuvat laskutukset. 

On mennyt rahaa Kankkulan kaivoon. Mahtoiko noita temppuja edes tarvita noihin kevään matseihin. 

Olkaa varovaisia!

 










tiistai 7. helmikuuta 2017

Näyttely 21.2.-17.3.

Kävin tänään viemässä seitsemän työtäni Galleria Mondoon (Museokatu 25). Ne saattavat tulla kaikki näytille Rospuutto-nimiseen yhteisnäyttelyyn 21.2.-17.3.2017. Avajaiset 21.2. klo 18-20.

Olen lukenut neljä ensimmäistä lukua Ha-Jong Changin kiinnostavasta teoksesta "23 tosiasiaa kapitalismista.

Changin mukaan vapaita markkinoita ei ole missään. Valtioilla on tapana kontrolloida ihmisten toimia. Missäpä saisi vapaasti myydä huumeita, ostaa virkoja tai opiskelupaikkoja. Jos ei olisi mitään sääntelyä, orjakauppakin olisi mahdollista.

Millainen olisi valtio, jossa ei säädettäisi lakeja ja valvottaisi niiden noudattamista? Ei houkuttele. Yövartijavaltio kai olisi jotakin semmoista.

Chang on sitä mieltä, ettei osakeyhtiöitä pitäisi johtaa osakkeenomistajien edun mukaisesti. Suomen osakeyhtiölain viides pykälä kuitenkin sanoo, että "Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin."

Mitä muuta se voisi olla?

Yhtiön tarkoituksena tuskin voi olla se, että henkilöstöllä on aina kivaa. Tosin hyvän työilmapiirin katsotaan olevan eduksi bisnekselle. Jos tavoitteena olisi maksaa kaikki voitot veroina, kuka sijottaisi yritykseen? Kunnon yhtiö maksaa kuitenkin veronsa. Jos yhtiö kierrättää voittonsa johonkin veroparatiisiin, sen maine heikkenee, mutta asiakkaat eivät ehkä sittenkään äänestä jaloillaan.

Changin mukaan ruotsalainen bussikuski voi saada 50-kertaista palkkaa intialaiseen virkaveljensä ansioon verrattuna. Ruotsalainen kuljettaja ei kuitenkaan ole 50 kertaa tuottavampi kuin intialainen. Ruotsissa on hyvin toimiva yhteiskunta ja taitavat rikkaat. Maahanmuuttoa rajoitetaan joten intialaiset kuljettajat eivät pääse kilpailemaan palkoilla.

Jos markkinat olisivat täysin vapaat, ruotsalaiset kuljettajat joutuisivat tekemään työnsä halvemmalla.

Vaikeita asioita.

Maailman hallitusta ei ole olemassa. On olemassa kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia, mutta valtiot rikkovat niitä tietoisestikin.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Peloista

Kävimme tapaamassa hematologia Meikussa tänään. Tapaaminen oli taas rutiininomainen. Tosin sairausloman päättymisajastakin keskusteltiin. Iholla ei enää merkkejä käänteishyljinnästä.

Sandimmun yritetään ajaa alas kunnes tulee vuosi siirrosta. Sen jälkeen ei tarvitse ryypätä vettä kolmea litraa päivässä. Kortisoniannosta ehkä vähennetään ensi kuussa.  Kesäkuun jälkeen seuraava kontrolli on vasta joulukuussa, ellei aihetta ilmene. Ehkä verikokeissa käyn välilläkin.

Syövän hoidon näkökulmasta alan olla valmis palaamaan töihin, ehkä jo olenkin. Kehotettiin olemaan yhteydessä kahden viikon kuluessa. On aika valmistautua henkisesti.

Mietin kuinka vieraantunut olen työstäni. Miksen selviäisi?

Minulla on myönnetty kuntoutuseläke maaliskuun loppuun saakka. Se sallii osittaisen työnteon.

Lääkäri arvioi, että flunssa-aika on jo ohi. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, mutta kuulosti siltä, että muissa Pohjoismaissa voisi käydä.

Tuntuisi mukavalta olla taas ruodussa tämän toisen syöpäni jälkeen.

Sain taas kaksi vauvarokotusta. Minulla on nyt kummassakin olkavarressani muksulaastari, jossa on iloisia kuvia.

Vaimoni pelkää, että stressaantuisin työssä ja syöpä iskee uudelleen. Hän kirjoittaa koskettavasti Facebookissa peloistaan ja kokemuksistaan rinnallakulkijana (teksti alempana).

En minä voi kuitenkaan pullossa elää. Enköhän siellä koulussa pärjää, jos pesen ahkerasti käsiäni.

Hematologian laitoksen valvonnassa on ollut turvallista olla. Miltähän tuntuu kesäkuun kontrollin jälkeen?

Veriarvot:

Hb 125, 135, 136, 140, 136 (134-167)
Leuk 3.2, 4.8, 3.1, 1.9 ,1.9 (3.4-8.2)
Neutr 1.73, 1,52, 1.07, 0.8, 0.72 (1.5-6.7)
Tromb 132, 147, 127, 201, 143 (150-360)
CRP <3,<3, <3, 6, 4 <3 (<3)

Krea 110, 119 (60-100)
Afos 63, 68 (35-105)
Alat 59, 55 (<50)

Vasemmalla viimeisimmät arvot. Oikeassa reunassa viitearvot. 

Veriarvot ovat varsin hyvät. Kreatiini on lähestynyt sataa eli viitearvon rajaa. Olen onnistunut juomaan aika hyvin.



Vaimoni Facebook-päivitys:
Otin unet, vaikka olisi ollut hyvä tehdä töitä valossa. Mutta tarvitsin ne, unet.
En tiennytkään, miten paljon käynti Meikussa jännitti. Luulin, että se olisi ollut jo rutiinia monien vuosien ja käyntien jälkeen, - ja etenkin nyt, kun toipuminen on sujunut paremmin kuin hyvin. Ei, ei siitä tule rutiinia varmaan koskaan. Jokainen ajo tuttua reittiä nostaa muistumia käynneistä ja niitä on mitä erilaisempia ollut, kohtalaisia ja kipeitä, arkipäiväisiä ja raastavia.
Erään paluun muistan erityisen hyvin. Jätin rakkaimpani sinne kovan kuumeen kouriin. Hän ei edes tuntenut minua. Olin vienyt hänet sinne kiireellä, pelko sydämessä: olisiko tämä viimeinen matkamme sairaalaan. Vietin pitkän päivän hänen vuoteensa vierellä, peitellen, silitellen, hiljaa rukousta hyräillen, - ja hän vain nukkui, välillä raotti silmiään näkemättä minua.
Lähtiessäni rysähdin polvilleni päivystyksen ovelle, huusin suoraa huutoa tuskaani, - onneksi seutu oli tyhjä, olin betonimaisemassa yksin. Taksi pysähtyi, mies nousi autosta kysyen voisiko hän auttaa. Pyysin häntä viemään minut kotiin. Puolimatkassa hän hidasti ja kysyi, onko kotona ketään. Kerroin olevani yksin, johon hän sanoi, ettei vie minun kaltaista tuskassa olevaa tyhjään kotiin. Hän kysyi, onko matkan varrella ystävää, kerroin ystävän osoitteen ja hän vei minut sinne. Ovella hän ei ottanut maksua, vaan toivotti Jumalan siunausta ja toivoa elämään. Koskaan en ole päässyt häntä kiittämään, mitä suren. Hän oli sen hetken enkelini!
Teitä enkeleitä on vuosien varrella ollut, täällä fb:ssä, ihan konkreettisesti kotona, luonanne, pienellä matkalla, rannoilla, metsissä, eri kirkkokuntien kirkoissa. Ajatuksissa, vilpittömästi. Kuka missäkin, - ja kaikesta yhä kiitän! 
Mutta sen pelon, mitä vakava sairaus on synnyttänyt minussa, sitä ei tunne kukaan muu kuin minä. Sitä ei tunne puoliso, edes eivät lapset, eivät parhaimmat ystävät, ei kukaan. Lapsilla on ollut omat pelkonsa, tuskat ja kivut rakkaan isän tilasta. Perheyhteisö on ollut melko mykkä, sillä sielun kipu ja hätä läheisestä vievät sanat. Kipeä ei tue kipeää sen enempää kuin sokea sokeaa.
Pelko on tullut tutuksi. Se on läpättänyt sisällä kuin viiri, tärissyt ja röykkyyttänyt kuin laivaa tuulessa. Koko keho on ollut kivussa ja näkymättömässä liikkeessä. Pimeät yöt ovat karjuneet huutoaan, harmaat päivät itkeneet minussa, kirkkaus on sokaissut ja tuuli uikuttanut kuin kärsivä, kuoleva eläin. Yksinäisissä huoneissa on asunut pelko. Sanomattoman tyhjyyden pelko ja totinen tunne. Huoli tulevasta, siitäkin, miten yksin selviäisin, minä rujo, monessa apua tarvitseva.
Miten monta kertaa hoipuin vuoteellemme päällysvaatteet ylläni, heittäydyin keskelle vuodetta pimeässä, itkin lohdutonta itkua, joka repesi hirvittävään huutoon. Huusin Jumalaa; en aina huutanut avuksi, välillä raivosin Hänelle kahdesta rajusta syövästä, elämän epäoikeudenmukaisuudesta, ja olin vihainen. Jostain kaukaa kuulin äitini sanat; sain luvan olla vihainen. Ja jäin nyyhkyttämään uikutusitkua, omaa pienuuttani elämän suurten asioiden keskellä, täysin voimattomana ja kiittäen äidistä, joka vuosikymmenten takaa vielä kuiskaa minulle lohtunsa. Sinä siunattu, aikuisen lapsen äiti! 
Pelon tyhjyydessä olen ajatellut usein yksinäisiä ystäviäni, heitä, jotka monien eri syiden takia ovat nyt yksin. Suuri rakkaus heitä kohtaan on kasvanut entisestään, ymmärrys lisääntynyt ja sekin, miten erilaista on eri asioiden tuoma yksinäisyys. Sitä ei voi jakaa, sillä kokemus on niin syvällä ihmisessä itsessään, etteivät sinne ulotu sanat, katseet eikä aina edes lohdutus. Ehkä käden kosketus saavuttaa hippusen, lämmin silittävä käsi, tasainen liike kuin sydämen rytmi. Siksipä, ystäväni, kosketa lohdutonta, äläkä sano mitään. Sävelkin antaa joskus enemmän kuin sanat. Siksipä, ystäväni, hyräile onnettomalle ja älä taaskaan sano mitään. Sillä pelko on tyhjyyttä ja tietämättömyyttä seuraavasta hetkestä. Se on tyhjä väritön aukko tulevassa, jolla ei ole edes mustaa seuranaan. Se on vain pelko, jolle ei voi sanoa: älä pelkää. Sehän olisi sama kuin sanoisi ujolle ja aralle, ole reipas; sama kuin sanoisi masentuneelle: ryhdistäydy. Elämän tunnetta ei käsketä! 
Pelon tunnetta tuskin kukaan voi välttää. Sitä oppii sietämään ja sen kanssa kykenee elämään. Se opettaa varomaan, kun oppii tuntemaan pelkonsa laadun. Pelko voi esiintyä epävarmuutena, jopa valtavana paniikkina. Pelko voi olla konkreettinen salamoivassa ukkosessa, myrskyävässä meressä, mutta se voi olla lähes abstrakti tunne, jota et selitä sanoin. Pelko voi pelottaa, jolloin sen voi äkkiä kääntää torjunnaksi ja etsiä jonkin toisen vahvan tunteen tilalle. Sanotaan, että pelko ruokkii pelkoa; silloin keskity, hengitä syvään ja ota se haltuun. Silloin kysyn, miten otan haltuun sen, minkä elämä on antanut ja mikä aiheuttaa kerta toisensa jälkeen saman hallitsemattoman tunteen, joka hyökyaallon lailla tulee ja melkein hukuttaa. Uskon, että elämää hallitsee sittenkin enemmän tunteet kuin järki. Onko järki se, joka luulee olevansa vahvempi kuin tunne ja onkin juuri se, joka rakentaa torjuntamuurin tunnetta vastaan. Siksipä kerron kaikille pelosta, jota ei tarvitse pelätä, vaikka se aika ajoin istuu vierelleni. Siitä huolimatta matkamme jatkuu.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Miten jatkan novellistiikkaa?

Proosakurssi päättyi.

Suosittelen kurssia lämpimästi kaikille, jotka haluavat paneutua kunnolla proosatekstin tuottamiseen.

Ymmärrän nyt, että novellini ovat jonkinlaisia ituja, mahdollisia näyttämöitä jonkin tai joidenkin aiheiden käsittelyyn. On hämmästyttävää, miten syvästi tekstejä voidaan tulkita.

Minun täytyy miettiä, mikä novellieni rooli tulee olemaan tässä blogissa, jos jatkan sen kirjoittamista. Jo yhden novellin kirjoittaminen on iso työ, jos sen haluaa valmiiksi. Novellien kirjoittamiseen voisi käyttää koko loppuelämänsä.

Minun on syytä miettiä, mihin pyrin milläkin novellillani ja mikä on aihe.

Jos viilaan joka jutun niin, että se tuntuu valmiilta ennen julkaisemista, taitavat jäädä läppäriini. Julkaisisinko eri versioita ja analysoisinko niitä? Olisiko parempi julkaista vain valmiit ja jättää analysointi lukijoille? Yrittäisinkö analysoida mestarikirjoittajien novelleja?

Omien ja muiden tekstien tulkitseminen ja analysointi olisi hyödyllistä ainakin minulle itselleni. Mahtaisinko tulla edes harjoitelleeksi itsekseni?

Kun blogini pääteema on ollut syöpäläisyyden kuvaaminen, kirjoittajana edistyminen voisi nyt nousta kärkiaiheiden joukkoon. Pitäisikö minun perustaa uusi blogi kirjoittamisteemasta? Ehkä en viitsi ylläpitää yhtä useampaa rinnakkain.

Omien tekstien analysoiminen auki voisi rajoittaa tai laventaa lukukokemuksia.

Pääsisinkö irti herttaisuudestani?


Huomenna menen Meikkuun tapaamaan hematologia.




lauantai 4. helmikuuta 2017

Proosakurssilla tänään

Olin tänään kirjoittajakurssilla.

Alkuun kuulimme luennon. Tässä poimintoja:

  • kerronnassa on kuusi eri osapuolta (monimutkaista, tähän minun on syytä paneutua)
  • tarina on pullapitko, josta valitaan siivuja ja pannaan järjestykseen
  • kerronnan etäisyyttä kannattaa vaihdella
  • on olemassa fokalisaatioalueita ja -pisteitä
  • salamyhkäisyys ei ole hyödyllistä
  • kannattaa kertoa muidenkin aistien kuin vain näkemisen kautta.
Asiaa tuli lyhyessä ajassa niin paljon, että sulateltavaa riittää. Kokonaisuus ei vielä jäsenny kunnolla mielessäni. 

Sain palautteen omista teksteistäni. Lajityyppi kuuluu olevan lähinnä humoreski. Wikipedia kertoo, että "Humoreski (ransk. humoresque, ital. umoresca) on vapaamuotoinen ja lyhyt sävellys, jossa on yllättäviä ja oikullisia - humoristisia - piirteitä." Suomisanakirjan mukaan humoreski on "lyhyt leikillinen kertomus tai sävellys."

Komedia voi sisältää vakavia asioita. Minun on syytä paneutua siihen, mihin teksteilläni pyrin. 

Sain suullisesti jonkin verran kiittävää ja paljon korjaavaa palautetta. Sain myös kritiikkitekstin. Kiittävää palautetta oli enemmän suullisessa kuin kirjallisessa versiossa. Selvä painopiste on kehittämistarpeessa ja hyvä niin. Oli hienoa saada näin ammattitaitoista kritiikkiä. 

Nyt on syytä lukea mestarinovelleja. Tekstini tarvitsevat kovasti työstämistä. Ne tarvitsevat myös särmää.   




perjantai 3. helmikuuta 2017

Laskelmointia

Aloin viime kuussa tehdä tarkkaa laskelmaa tammikuun menoista. Lajittelin kuiteista lukuja pikkutarkasti, mutta homma jäi kesken. Saa nähdä, jaksanko vääntää loppuun. Näin voisi katsoa, mihin rahat menevät. Olen joskus tehnytsellaisen, mutta en muista kuin ettei ainakaan vessapaperin hinnasta kannata piitata.

Olen nyt lajitellut kyseisen kuukauden menoja ostoksen tarkkuudella saanut kohtuullisen tarkan laskeman. Nyt voin alkaa tehdä kassabudjettia.

Lajittelimme vaimoni kanssa töitäni valmiisiin, tuunattaviin muihin. Muutamaa saattaa päätyä erääseen yhteisnäyttelyyn. Saapa nähdä.




torstai 2. helmikuuta 2017

Varman päälle

Tänään on pidetty valtiopäivien avajaisiin liittyvä jumalanpalvelus Nikolain kirkossa (nykyisin Hlesingin tuomiokirkko). Olimme ajamassa Hakaniemen suunnasta keskustaan Liisankadun länsipäässä olevassa liikenneympyrässä, kun Unioninkadulle suuntautuvasta jonosta olevassa autossa syttyivät takaikkunan reunoissa olevat vilkkuvalot ja se lähti jonon ohi tuomiokirkon suuntaan. Konepellin etukulmauksessa oli pieni siniristilippu. Ajattelimme, että siinä viedään presidenttiä. Valtioneuvoston kuljettajilla on ilmeisesti samanlaiset oikeudet kuin hälytysajoneuvoilla kiireellisessä ajossa. Kello taisi olla sen verran, että oli jo syytä mennä.

Kun olimme Kaivokadulla, vastaan tuli taas siniristilippuinen musta auto, tällä kertaa poliisiautosaattueessa. Mietin, onko sama. Ehkä Kaisaniemessä vietiinkin pääministeriä. Keskussa tuntui kuin olisi liikennevalojärjestelyilläkin tehty tietä.

Tuli mieleen ETYK-vuosi 1975, jolloin maailman herroja kuljetettiin Helsingissä.

Myöhemmin huomasin, että Kaisaniemessä saattoikin matkalla olla eduskunnan puhemies Kaisa Lohela. Puhemies on toisena hierarkiassa tasavallan presidentin jälkeen.

Sauli Niinistö on muuten äskettäin nähty pelaamassa muina miehinä höntsälätkää. Taidettiin sielläkin pitää huolta hänen turvallisuudestaan, muttei kovin massiivisesti,


Minun on syytä edelleen välttää paikkoja, joissa voin saada infektiotartunnan. Rajan vetäminen on vaikeaa, mutta en mene esimerkiksi kyläpaikkoihin, joissa tiedetään olevan tautia. En myöskään mene tilaisuuksiin, joissa voi olla vaikkapa tuhat henkilöä samoissa tiloissa. Infektion saaminen saattaa olla kohtalokasta. Ties vaikka olisi vieläkin, vaikka siirteen saamisesta tulee kohta kahdeksan kuukautta. Saan maanantaina lisää vauvarokotuksia valvontatapaamisen yhteydessä.

Tarkkailin lauantaina kirjoittajakurssilla, olisi joukossa flunssaoireisia. En huomannut, että olisi.

Tullinpuomin HUSLAB:ssa oli todella vähän asiakkaita. Minulla on edelleen lupa käyttää lastenlippua, mutta otin normitiketin. Pääsin aika pian sisään. Myöhemmin on tullut mieleen, että tuollaisessa paikassa voi olla pöpöjä myös aikaisempien asiakkaiden jäljiltä. Tällä kertaa antoisa suoni löytyi helposti.

Hieno näyttely

Olemme kaupungilla. Vaimoni on kampaamossa ja minä istun kahvila Cafetoriassa Runeberginkadulla. Juon kofeiinitonta cappuccinoa.

Vaimolla oli toinenkin meno. Jätettyäni hänet Forumin viereen, kävin antamassa verinäytteen Meikussa ja Uudenmaankadulla olevassa Galleria 4-kuusissa, jossa on Pekka Karhusen näyttely vielä huomiseen.

Tirkistelin teoksia ikkunasta viime viikonloppuna aikaan jolloin galleria oli suljettu. Nyt se oli avoinna. Suosittelen lämpimästi näyttelyä. Teokset ovat todella hienoja. Pidän niistä kovasti. En oikein tiedä, pitäsikö niitä  kutsua installaatioiksi vai miksi. Tekijä on piirtänyt, maalannut, rakentanut ja sorvannut. Osaa teoksista voi pitää pöydällä osaa seinillä. Teokset ovat oikein toimivia kokonaisuuksia. Pidän myös värimaailmasta.

Taidan jatkaa matkaa ja poiketa Museokadulla Galleria Mondossa. Tunnen taidekouluajoilta kaverin, joka pitää paikkaa. Josko hän olisi paikalla.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tämän vuosisadan ase

Tein lopuista sienistä ruokaa. Pilkoin ja paistoin. Siivutin yhden punasipulin ja paistoin senkin. Keitin perunoita. Laitoin lautasille salaattia, paprikaa, minitomaattia ja oliiveja.

Laitoin sieniiin mausteeksi vain yrttimerisuolaa. Kun hienonsin seosta tattien päälle, vain yrttirippuset erottuivat. Ne näyttivät vähäisiltä ja jauhoin lisää.

Vaimoni ei jakanut paistososiota kanssani. Jätin osan itselleni huomiselle lounaalle. Sienet olivat hirmuisen suolaisia.


Olen katsonut osan Areenassa olevasta pitkästä dokumentista (Dokumenttiprojekti: Sota tietoverkossa). Pääaiheena Stuxnet-verkkomadon alkuperän selvittämistä. Wikipedia sanoo lähteen olevan tuntematon, mutta ohjelman mukaan jäljet johtavat Israelin ja USA:n valtioihin. Myös Iso-Britannian sanotaan sotkeutuneen asiaan. Saa nähdä, jääkö tämä selitys voimaan ohjelman loppuun saakka.

Wikipedia-artikkeli referoi yhtä lähdettään (vuodelta 2010), jonka mukaan järkevä selitys viiruksen tarkoitukselle on Iranissa olevan Natanzin ydinvoimalan vahingoittaminen. Jokin lähde siinäkin spekuloi Yhdysvaltain osallisuudesta.

En tiedä, kuinka vanha Areenan dokumentti on. Se ei varmaan ole kovin tuore, koska siinä esiintyvät presidentit Mahmud Ahmadinezad ja George W- Bush.

Ohjelmassa kerrotaan, että 1800-luvulla sotimiseen käytettiin maavoimia ja laivastoa, 1900-luvn ase oli ilmavoimat ja tällä vuosisadalla se on internet.

On hassua nähdä dokumentissa  maastopukuisen kaverin näyttöruudun ääressä.

Kun olin atk-alalla - kuten silloin sanottiin - töissä 1980-luvulla, ei puhuttu viruksista tietotekniikan yhteydessä. Joku asiantuntija totesi ohjelmassa Stuxnet-tapauksen osoittavan viruksien avulla voitavan tehdä myös fyysisiä tuhoja.

Näin näyttää maailma muuttuvan.


tiistai 31. tammikuuta 2017

Tää ei oo pommi

Vaimoni halusi käydä kirjastossa eilen. Minä huomasin, että minulla on kolme kirjaa yliajalla ja niitä ei voi uusia.

Ajoin lähelle ovea. Kävin heittämässä vaimoni avuksi kirjakassin palautusautomaatin juureen. Vaimon oli tarkoitus tulla hoitamaan ne eteenpäin ja niin kävi.

Lähellä automaattia istui ihmisiä lukemassa lehtiä. Kertonee tästä ajasta, kun mieleeni juolahti, että käyntini voisi näyttää epäilyttävältä. Huikkasin, että "Tää ei ole pommi. Vaimo tulee palauttaa." Vain yksi pää kääntyi lehtipuolella.


Kävimme tänään Modiglianin näyttelyssä Ateneumissa. Kävi hauskasti, kun tapasimme serkkuni ja entisen naapurimme 80-luvulta.


Saan lauantaina henkilökohtaisen kritiikin kirjoittajakurssilla. Taidan jännittää enemmän kuin ennen kumpaakin syöpädiagnoosiani.


Autot seisovat käyttämättöminä 95 prosenttia ajasta (Hesari 27.1.2017). Jos liikkuminen muuttuu nykyistä enemmän palveluiden käyttämiseksi, selvitään vähemmillä autoilla, kun käyttöaste nousee. Kehitys vapauttaisi varmasti myös parkkipaikkoja.

Kalakeittoa

Tein tänään kalakeittoa soveltaen K-Ruoan kiireisen kalakeitto -reseptiä. Käytin kahdenlaisia Pirkan aineksia, mutta en niitä, mitä ohjeessa mainitaan. Seitin sijaan meni kahden kalan juureksia ja kasvissuikaleiden sijaan keittojuureksia. (Ei, minulle ei makseta tästä.)

Siinä ei mainita perunoita, mutta kuorin ja pilkoin kuitenkin kuusi pottua , jotka laitoin veteen kiehumaan. Jääkapissa oli purjon jämä. Siivutin siitä käytettävän osan. Ohje neuvoo kuullottamaan purjon kattilassa rasvassa. Siitä keitto lähtisi rakentumaan.

Minulla oli perunat vedessä kypsymässä. Otin pienemmän kattilan. Aioin laittaa siihen ruokalusikallisen öljyä, mutta tulinkin laittaneeksi sen perunakattilaan. No, öljyä uudestaan ja purjot mukaan. Hieman kärähtivät. Ei se mitään. Laitoin ne ja muita aineksia isompaan kattilaan.

Kalaliemikuutioita ei ollut, mutta kasvissellaisia löytyi.

Puristin joukkoon pulikkaan sitruunan mehut.

Reseptin mukaan keittoon pannaan 0,5-2 desiä hienonnettua tilliä. Laitoin desin ja ajattelin, että siitä tulee keiton runkomaku. Keitto meni aika ruman näköiseksi.

Pippurit unohtuivat.

Mausta tuli intensiivinen. Kärkimaut olivat sitruuna ja kala. Tillin makua en erottanut. Ihan kelvollista keittoa.




maanantai 30. tammikuuta 2017

Muissa maailmoissa kurssijakson jälkeen

Poissaolevuuteni huvittaa vaimoani. Kirjoittajakurssin tähänastinen anti on käynnistänyt minussa syvän ajatusprosessin. Pysähtelen toimissani.

Taideproosassa on sekä pinta- että syvä taso. Kuulimme, että tarinan miljöö on kuin laiva, jonka alla on syvä meri. Laiva ui pinnalla, mutta osa siitä on pinnan alla. Maanpintakin voisi sopia metaforaksi. Elämme pinnalla, mutta olemme riippuvaisia siitä, mitä maa tuottaa.

Kahvini näköjään pääsi jäähtymään.

Ymmärrän nyt, että kirjoittaja voi käsitellä rankkoja teemoja joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Kirjoittaja altistaa itsensä tulkinnoille. Alan ehkä ymmärtää, mitä etäännyttäminen tarkoittaa.

Mietin symbolien roolia kirjoittamisessa. Jos kirjoittaa tekstiinsä jonkin esineen, se voidaan tulkita jonkin asian symboliksi. Kirjoittaja ei voi päättää, että hänen tekstiään ei saa tulkita. Kun hän julkaisee sen, sitä vääjäämättä voidaan tulkita.

Jos kirjoittaa elämäkerran jälkipolvelleen, sekin altistuu tulkinnoille. Minusta se, että haluaisi luoda epäaidon brändin itsestään jälkeläisilleen, ei kuulosta oikealta. Siihen on kuitenkin vaikea olla syyllistymättä. Omat vaikuttimet tuskin ovat aina puhtaita raadollisuudesta.

Ymmärrän nyt, että pieteetti voidaan nähdä ongelmana. Ainakin minulle on olemassa asioita, joihin haluan suhtautua pieteetillä. Kuulostaa siltä, että kunnon kirjoittajan pitäisi suhtautua aiheisiinsa kylmäkiskoisesti.

Seuraa aitouden ongelma. Monien kokemusmaailmaan kuuluu asioita, joihin halutaan suhtautua pieteetillä. Jos sellaisista kirjoittaa, teksti voi kuulostaa pinnalliselta. Jos pohtii asioita syöverinäkökulmasta, saattaa loukata ihmisiä. Tuskin monikaan pystyy elämään niin, ettei koskaan tuottaisi kenellekään pahaa mieltä, mutta on eri asia loukata tietoisesti kuin tiedostamattaan. Pitäisikö siis olla tietoisesti ilkeä? Toisaalta hyvä taide sisältänee kritiikkiä jotakin ilmiötä kohtaan.

Satiiri ei ole minun juttuni.

Jos kirjoittaa vain hyvistä kokemuksista, tarina kuulostaa silotellulta. Vuorokauteen kuuluu pimeää ja valoisaa. Jos kirjoittaa asioista, joista ei ole omaa kokemusta, on vaikea olla uskottava.

Katkeruudella voi päästä lööppeihin, mutta se tuskin on hyvä alusta ansiokkaalle proosalle.

Minä saatan edustaa ihmistyyppiä, joka on liian kiltti tuottamaan särmikästä proosaa. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa kiltteydestä. Silloin tosin voisin loukata itseäni.

Minulla on paljon kokemusta sairaalassa olemisesta, mutta se maailma sinänsä ei liene poikkeuksellisen hyvä teema taideproosalle. Se voi kuitenkin toimia miljöönä jollekin muulle. Olen tutustunut sairaalamaailmaan potilaana, joten käyttääkseni sitä näyttämönä, minun olisi syytä haastatella lääkäreitä ja muun henkilökunnan edustajia.

Kokemusperäisen tarinan voi siirtää johonkin muuhun miljööseen. Altistuu se silti tulkinnoille.

Jos kaksi kriitikkoa kirjoittaa samasta aiheesta, tulkinnat luultavasti poikkeavat toisistaan.

Kunnon taideproosaan kuuluu jotakin dramaattista. Jyrkkä käänne ei varmaan sinänsä riitä teemaksi. Kirjoittajalla on syytä olla tekstilleen jokin tarkoitus.

Jos tekstistä puuttuu syvätaso, se lienee viihdettä.

Onko kohauttaminen automaattisesti hyvää taidetta?

Kumpi on parempi aihe, syöpä vai juopa?











sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Fysiikkani kehittyy

Kävelin eilen Albertinkadulta Kaartinkaupungin ja Kruununhaan kautta Hakaniemeen, josta tulin metrolla Hertsikaan. Tästä syystä en kuntopyöräillyt viidettä kertaa viidettä kertaa päättyvällä viikolla. Tein kuitenkin käsipunttiliikkeitä ja voimistelin.

Kuntoni on noussut ilahduttavasti. Keskiviikkona poljin ensimmäistä kertaa puolituntiseni maksimivaihteella. Lienenkö tehnyt sitä edes ennen syöpiäni. Olen alkanut käyttää punttiliikkeisiin kilon ja kahden käsipainoja yhtäaikaisesti. Tuntuu toimivan. Huomasin viimeviikonloppuna lastenlapsiani nostaessani, että käteni ovat vahvistuneet. Sekin on palkitsevaa.

Nyt on ollut kuulemma voimakas radiokeli. Onkohan se syynä, että nettiyhteys on tökkinyt? Voisiko se vaikuttaa wifi-yhteyteen?

Huomasin eilen Bulevardilla erään talon seinässä laatan, jossa on teksti "Tällä paikalla sijainneessa J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa painetiinn keväällä 1870 Aleksis Kiven Seitsemän veljestä." Allekirjoituksena on Aleksin Kiven seura.

Rikhardinkadulla entisen pääkirjastorakennuksen seinässä äkkäsin kyltin, jossa kerrotaan Theodor Höijerin suunnitelleen talon. Kirjasto siinä on vieläkin. Rakentamista on jatkettu 1920-luvulla Runar Eklundin suunnitelman mukaan. Höijer on suunnitellut myös Stora Enson paikalla olleen niin sanotun Norrménin talon ja Ateneumin. 

Espan puistoon on ilmestynyt iso valoteksti "My Helsinki". Netissä näyttää olevan siten otsikoitu sivusto, jossa kerrotaan Helsingissä järjestettävistä tapahtumista.  


lauantai 28. tammikuuta 2017

Pitääkö olla ilkeä?

Hyvän kirjoittajan pitää kuulemma osata olla ilkeä.

Ehkä tarkoitettiin, että pitää osata käsitellä myös elämän synkkää puolta. On tunnetuimpiin uskontoihin sisältyvän kultaisen säännön vastaista olla tietoisesti ilkeä. Onko niin, että jos en pyri ilkeyteen, olen ikuisesti vitosdivarissa.

Elämä on tylsää ilman jännitteitä ja vastakkainasetteluja. En usko, että kaikkien maailman tekstien tarvitsee olla satiiria, eikä sitä varmasti tarkoitettukaan. On hankala kehittyä, jos ei saa palautetta, erityisesti kriittistä sellaista.

Satiiri saa naurajat puolelleen ja niitä taidamme - tilanteesta riippuen - olla me kaikki. Joissakin keskusteluohjelmissa osallistujat valitaan heidän etukäteen tiedettyjen vastakkaisten mielipiteittensä perusteella. Keskustelu voi mennä jankkaamiseksi. Väittelyistä tosin voi oppiakin. Jos joku osaa sanoa rumasti toiselle, ohjelman kiinnostavuus lisääntyy. Vastapuolen yrittää olla kuin ei olisi tullut haavoitetuksi.

Ajatus rakentavasta kritiikistä kuulostaa latteudelta. Mielestäni pitää pyrkiä keskustelemaan sovussa, vaikka mielipiteet menisivätkin ristiin. Tiukka mutta fiksu keskustelu voi avata seuraajalle uusia näkökulmia.

Proosassa voi kirjoittaa ihmisiä eri rooleihin ja käsitellä siten monimutkaisia asioita. Vastakkainasettelu tuo tekstiin dramaattisuutta, joka luo dynaamisuutta.

Jos maalaus on liian harmoninen, se ei puhutte näkijäänsä. Hyvässä väriharmoniassa on syytä olla ainakin yksi riitasointu.

Kare Eskola käsitteli mainiossa Välilevyjä- ohjelmassaan jotakin Debussyn sävellystä, jossa tämä käytti taitavasti riitasointuja. Tuntui siltä, kappaleessa juuri muita ollutkaan, mutta täytyi siinä varmaan olla jokin harmoninen teema, jota sitten haastettiin. Vai oliko?






Kirjoittamiskurssi alkoi

Me kurssilaiset sekä opettajamme kokoonnuimme tänään Kriittisen korkeakoulun tiloihin Albertinkadulle. Istuimme neukkarissa, johon ei juuri enempää väkeä olisi mahtunutkaan. Kysyin koulun taustasta. Neukkarin seinällä on Tapani Raittilan piirtämä muotokuva Reijo Wileniuksesta, mikä selittää koulun alkuperäistä ideologista taustaa, mutta nykyään opinahjolla ei sellaista ole. Koulu rinnastuu statukseltaan vapaata sivistystyötä tekeviin oppilaitoksiin kuten kansalaisopistoihin.

Esittäydyimme, vetäjä luennoi ja lopuksi hän antoi palautteen yhden osallistujan lähettämistä teksteistä.

Istunto oli hyvin antoisa. Nyt käsitän, miten vähän tiedän kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Näissä aiheissa olisi tekemistä loppuelämäkseni.

Olin lukenut päivän kirjoittajan tekstit, mutta en ollut saanut kunnolla otetta niihin. En näköjään osaa edes lukea. Palautteen mukaan kirjoittaja on hyvin lahjakas. Hän sai tietysti myös ohjeita taitonsa kehittämiseen. Meidät on ohjeistettu olemaan näyttämättä luettaviksi tarkoitettuja eli kirjoittamiamme tekstejä ulkopuolisille, mutta kai tuon verran voi sanoa.

Tässä poimintoja oppimastani:
  • pitää tietää, miksi jokin lause on tekstissä (jotakin tällaista olen ollutkin tietävinäni) 
  • hyvässä tekstissä ei ole liikaa adjektiivejä eikä olla-verbi saa toistua liian tiheään
  • hyväksi kirjoittajaksi ei välttämättä opi, vaikka kuinka opettelisi
  • tarinan kertojaminä ei ole sama kuin kirjoittaja itse
  • kirjoittajan kannattaa miettiä, toteuttaako teksti hänen aikeensa
  • blogin kirjoittaminen ei välttämättä kehitä, koska kirjoittaja ei saa oikeanlaista palautetta
  • jos ruotsinkielinen kirjoittaa suomeksi, tekstissä voi olla piirre, joka erottaa tekstin muiden tekemistä
  • tekstin ei pidä olla vain sarja tapahtumia.
Jos en opi paremmaksi kirjoittajaksi, opin ainakin paremmaksi lukijaksi.

Osallistumiseni tälle kurssille osoittaa, miten some voi avata uusia ovia. Sain vinkin tästä kurssista eräältä lukijaltani. Hauskaa että hän on itsekin kurssilla (lämpimät kiitokset P.!).


Kävelin Albertilta Kaartinkaupungin ja Kruunuhaan kautta Hakaniemeen, josta tulin metrolla Hertsikaan. Yritän tänään vielä lukea ainakin yhden osallistujan tekstin uudestaan,  kun nyt olen saanut arviointityökaluja.


Mieleeni tuli tänään, että jospa kirjoittaisin myös englanniksi. Sepä vasta olisi haaste. Miltähän suomenkielisyyteni vääjäämätön vaikutus tuntuisi englanninkielisistä lukijoista?






perjantai 27. tammikuuta 2017

Lihaloukussa

Ostin äskettäin runsaan kilon lihapalan. Se jumitti jääkaapissamme ja aloin jo huolestua, että se menee huonoksi.

Tänään veistin kimpaleesta siivuja ja paistoin ne meille lounaaksi. Seuraksi keitin perunoita. Onneksi osasin olla varovainen, enkä paistanut siivuja sitkeiksi.

Päivälliseksi tein stroganoffia Kotilieden reseptin avulla. Panin taas merkille, että ohjeen lihamäärä (700-800 g)tuntuu isolta. Noudattelin muutoin ohjetta, mutta pilkoin lihaa mukaan 400 grammaa ja risat. Mauste-/mustapippuri taisi jäädä pois. Smetanaa en ollut hankkinut, joten käytin kermaa. Suolaksi rouhin yrttimerisuolaa.

Maustekurkkusiivuja oli aika vähän, mutta tuntui riittävän.

Meillä on vielä jäljellä äskeisestä sienioperaatiostani tatteja liemessä. Vaimoni on saanut sienistä tarpeekseen, mutta sain luvan laittaa osan tavarasta mukaan stroganoffiin. Pienin sienet aika hyvin, koska vaimoni toivoi niin. Olisin itse laittanut sienet isompina palasina. Vaimoni kotona on ollut tapana käyttää sienet silputtuina.

En viitsi kehua enempää aikaansaannostani, mutta suosittelen Kotilieden reseptiä. Lihaa oli ihan riittävästi, vaikka säästelin.

Paistoin yhden lounaalta jääneen ison perunan kastikkeen seuraksi. Vaimoni söi omansa mieluummin kylmänä.

Vaimoni sanoi, että loppuliha pitää pakastaa tänään. Pienin lihan pihvimäiseen ja keittomaiseen erään laitoin nyyssäkkänä pakkaseen.

Stroganoffia riittää vielä ainakin huomiselle lounaalle. Riittoisa tuollainen kunnon lihamöykky.


Tänä iltana Kirjaviisaat kokoontuivat, mutta emme menneet paikalle infektioriskin vuoksi. Talon lapsista oli yhdellä ollut kuumetta äskettäin. Olimme kuitenkin suurimman osa illasta mukana virtuaalisesti Facebookin videopuhelun avulla. Yhteys katkeili, mutta pystyimme olemaan yllättävän hyvin "läsnä". Seuraavalla kerralla valittavan kirjan äänestyksistä jäi keskimmäinen meiltä väliin. Lukemiseksi valittiin Ylen 101 kirjaa -listalta. Läksynä on nyt Toivo Pekkasen "Tehtaan varjossa".
Kukin valitsi listalta ensin kaksi ehdokasta. Seuraavassa vaiheessa emme olleet mukana. Silloin muut valitsivat ehdotetuista neljä jatkoon. Loppuäänestykseen osallistuimme puhelimen välityksellä.


Eilisen synkkyyskuoppani seinämät ovat loiventuneet. Tänään olen jaksellut paremmin. Olimme illalla kyläilemässä. Oli tunnelmallista ja leppoisaa. Kiitos Maikki ja Tapani!


Huomenna on mielenkiintoinen päivä. Kirjoituskurssi "Proosan lempeät alkeet" alkaa.





torstai 26. tammikuuta 2017

Turhuuksien turhuus

Mieli on maassa. Toivottavasti menee pian ohi. Jospa kirjoittaminen auttaisi.

Lainauksia Saarnaajan kirjan ensimmäisestä luvusta Vanhasta Testamentista:

2. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! 
3. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? 
4. Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.

8 Kaikki sanat uupuvat kesken,
kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä
eikä korva täyttään kuulemisesta.
9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
11 Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

13 Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. 14 Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

17. Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista. 

Nuo Saarnaajan sanat tuntuvat lohdullisilta. On vaikea ymmärtää, miksi asiat menevät niin kuin menevät.

Minun on syytä olla hyvin kiitollinen toipumiseni ihmeellisestä edistymisestä sekä kaikestä hyvästä ja kauniista, mitä elämässäni on. Ihmisen mielialat vaihtelevat. Tuntemiset eivät ole aina sellaiset kuin mihin olisi aihetta.

Tunnistan, että minulla on joitakin lahjojakin, mutta kokonaisuutena tunnen itseni perusvialliseksi tapaukseksi.

Ehkä tämä masennus on tarkoitettu uskoni vahvistamiseksi. Järkeni on kovin haastanut uskoani. On tuntunut, että mitätön liekki sydämessäni pian sammuu pois.

Juttelin kauan sitten erään, nyt jo edesmenneen, saarnamiehen kanssa. En muista sanoja, mutta asia on tämä. Hän sanoi parannuksen tehneiden ihmisten jatkavan matkaa kahdella eri tavalla. Toiset ovat tuntemisissa, mutta toiset paarustavat jo alussa.

Minun parannuksestani on aikaa. Uskomiseni on ollut kovin paarustamista.

Lohdullista on se, että en voi ajatella, ettei rukoillessani olisi jossakin Taivaan Isä, joka kuulee. Tämän huomaaminen tuntuu hyvältä.











keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Arkisia puuhia

Alan kai mukautua eläkeläisen elämään. Eläkkeellä toki olenkin, mutta toistaiseksi määräaikaisella.

Päivä täyttyy erilaisista arkiaskareista, varsinkin kun sen aloittaa myöhään, tänään vasta puolen päivän tienoissa. Söin aamiaisen kohtalaisen varhain, mutta sen jälkeen odotin unta ja nukuskelin.

On mukavaa, kun monet hommistani eivät ole kiireisiä. Jos en tänään ehdi, voin siirtää niitä huomiseen tai vieläkin pidemmälle.

Olen irtisanonut siivoussopimuksemme, Sitä olisi ollut mukava jatkaa Toimivan Kodin kanssa, mutta olen jo varmasti riittävän toipunut siivoushommiin. Kyseisellä firmalla näyttää olevan monenlaisia palveluja, Heiltä voi tilata  muun muassa,hoivaa esteettömyysratkaisuja, talonmiespelveluja ja jopa kotilääkärin, jolta saa apua netin kautta ja tarvittaessa kotikäynninkin. Olisi ehkä kannattanut jättää sopimus voimaan ja pudottaa vain siivouspalvelun pois aktiivikäytöstä. Meidän kaltaisellamme varttuvalla pariskunnalla saattaa tällainen mahdollisuus tulla ajankohtaiseksi. Pieniä sähköasentajan palveluja voisin tilatakin. Täytynee kysyä, olisiko heidän talkkareistaan kellään tarvittavaa koulutusta. Tarpeemme on niin vähäinen, ettei varsinaisia asennusfirmoja ehkä kiinnosta.

Imuroin. Menihän siinä aikaa, kun en viitsinyt tehdä täysin hutilointivaihteella. Siivoustarvetta jo olikin.

Innostuin myös korjaamaan sänkyämme, jonka minun puoleiseni sivulauta oli irti toisesta päästä ja siksi diagonaaliasennossa. Laitoin kontaktiliimaa, kun ajattelin, että sellainen riittää, koska oletin puritustuksen olevan riittävän. Ei siltä vaikuttanut, kun hollasin korkeutta mitan avulla. Löysin meiltä Araldiittia, jonka tiedän lujaksi liimaksi jo nuoruusajaltani. Isäni pyöritti aikoinaan päätyönsä ohella opetusvälineitä valmistavaa yritystä. Minäkin kasasin kaarihelmitauluja. Muistelen, että metalliset kaaret liimattiin rungossa oleviin reikiin Araldiitilla.

Araldiittimme ei ollut enää käyttökelpoista, ainakaan toinen komponentti, jonka tuubin sain avatuksi lämpimän veden avulla. Oli joko loppunut tai kuivunut. Toinen putkilo tuntui aika täydeltä ja se antoi periksi, kun sitä puristin. Tuskinpa toimisi ilman symbioosia kaverin kanssa.

Kaikkia kirjoja ei kannata heittää pois, eikä me sellaista suunnittelekaan. Tänään niille tuli muutakin kuin lukemiskäyttöä, koska asetin sängyn reunalaudan niiden avullaoikeaan korkeuteen. Tieteen Kuvalehden erikoisnumero "Aivojen arvoitukset" pääsi mukaan kasaan.

Tätä kirjoittaessani huomasin laudan livenneen paikoiltaan. Lienenkö töytäissyt tukikasaa imuroidessani.

Sitten poljin kuntopyörää puolisen tuntia. Vaimo oletti minun jättävän sen väliin, koska olin saanut liikuntaa imuroidessani. Jätin punttijumpan ja voimistelun tänään eilistä vähemmälle,

Päätin lähteä Herttaan katsoakseni löytäisinkö tujua liimaa ja polttimoa makuuhuoneen lattialamppuun. Samalla voisin ostaa täydennystä ruokatarpeisiin. Vaimoni on linkittänyt minulle ruokareseptejä yksityisviesteinä Facebookiin. Päätin tutkia hänen lähettämäänsä stroganoffreseptiä. Aineslaaduista enimmät olivatkin jo keittiössämme, mutta lihaa tarvittiin ja halusin ostaa myös hillosipuleita, koska reseptissä sekin mainittiin. Vertasin vaimolta saamaani Kotilieden ohjetta pariin muuhun (K-Ruoan ja Kotikokin). Panin merkille, että Kotilieden ohjeen lihamäärä tuntui kovin runsaalta (700-800 g). Päätin että vähempi riittää. Kaupassa päädyin kuitenkin yli kilon lihajöntikkään ja ajattelin käyttää sitä muihinkin sapuskoihin, joita tulen tekemään. Ostamani lihalaadun hintapahvissa "Tuore Naudan Kulmapaisti Pataan ja uuniin". Siksiköhän noin sanotaan, kun kyseistä lihaalaatua oli myynnissä kimpaleina?

Kaupassa käyminen on nykyään mielenkiintoisempaa kuin aikaisemmin, koska nyt katselen tavaroita kokkaajan näkökulmasta. Tänään tutkin hintajuttuja. Hillosipuleita etsiessäni huomasin, että sieniä myydään myös säilykehyllyissä, liemissä tietenkin.

Vaimoni oli laittanut minulle myös linkin Elloksen lattiavalaisinvalikoimaan, jota hiukan katselin ennen kauppaanmenoa. Tutkiessani lamppuja käsitin, että lattiavalaisin tarkoittaa lattialle valoa suuntaavia kapineita. Kysyin vaimolta, antavatko lattian kautta yleisvaloa huoneeseen kuten kattoon suuntaavat valaisimet. Kyllä häntä huvitti.

Unohdin liiman.

Vaimo laittoi päivällisen tänään.

Illalla katselin alzheimer-ohjelmaa ja Prismaa.

Nyt onkin jo aika ottaa unilääke.


tiistai 24. tammikuuta 2017

Bernerin ehdotuksesta

Anne Bernerin ehdotus ammuttiin heti alas.Se oli raikas tuulahdus kaikessa radikaaliudessaan. Siinä oli ongelmakohtia, joita itsekin pohdin, mutta se olisi ehkä ansainnut tulla kunnolla käsitellyksi perusteellisemmin hallituksen piirissä ja muutoinkin.

Ymmärrän sen, että ehdotettu muutosnopeus oli markkinahäiriö autokaupan kannalta, mutta kuitenkin. Hallituskumppanit olisivat voineet todeta, että paneudutaan ja käsitellään, mutta pannaan lähtökohtaisesti maali kauemmaksi. Jos tämä hallitus olisi valmistellut ehdotusta ja seuraava hallitus jatkaisi, välissä pidettävät vaalit antaisivat suuntaa kehittämiselle.

Hesari kertoo erään autoliikkeen toimitusjohtajan sanovan, ettei kansalaiskeskustelu sovi tähän tilanteeseen, koska autot ovat kansalaisten toiseksi suurin varallisuuserä. Tämä on minusta oudosti sanottu. Eikö tällaisessa tilanteessa kansalaiskeskustelu olisi erityisen tarpeellista, kun demokratiassa eletään? Nyt ei esityksestä ilmeisesti pyydetä edes asiantuntijalausuntoja, jotka voisivat ruokkia keskustelua.

Kuten aiemmin kirjoitin, tieverkosto on mielestäni luonnollinen monopoli, jonka kehitystä on hankala nopeuttaa antamalla eri yritysten kilpailla sen käyttöoikeuksien myymisestä. Nyt on kuitenkin noussut esiin, että valtiolla on kovasti tiestön kunnostusvelkaa eli verkosto on päässyt rappeutumaan. Jotakin on siis joka tapauksessa tehtävä.

Nyt kai pelättiin autoiluun liittyvän verotuksen kiristymistä. En ymmärrä miten tiestöä voisi korjata ilman rahaa ja kai sen pitää joka tapauksessa tulla enimmäkseen autoilijoilta, jotka teitä käyttävät. Tiestön yhtiöittäminen itsessään ei minun ymmärrykseni mukaan toisi mitenkään lisää rahaa käyttöön.

Autoliikenne tunnetusti kuormittaa ympäristöä. Minun asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, olisiko ympäristön kannalta parempi käyttää olemassa olevaa autokalustoa mahdollisimman pitkään vai nopeuttaa kannan uusiutumista vähemmän saastuttavaksi. Laskennassa on syytä ottaa huomioon myös uusien autojen valmistamisen ympäristövaikutukset. Verotuksen painopisteen siirtyminen auton hankinnasta sen käyttöön kai nopeuttaisi autokannan uudistumista.

Ilmaston kannalta siirtyminen mahdollisimman nopeasti bensasta sähköön olisi ymmärtääkseni hyvä juttu. Totta on, että sähkö tulee paljolti ydinvoimaloista, joissa on omat riskinsä ja ongelmansa, mutta järkeni sanoo ilmastomuutoksen olevan suurempi uhka.  

Joku arvioi Bernerin ratkaisun vähentävän autoilua muistaakseni kymmenellä prosentilla. Julkista liikennettä pidetään yksityisautoilua parempana ympäristön kannalta. Sikäli uudistus olisi hyvä juttu. Tosin siirtyminen lentomatkoihin ei sitä olisi.

Autohin asennettavat seurantalaitteet antaisivat mahdollisuuden uusiin keksintöihin. Ainakin tulee mieleen, että liikenneturvallisuus paranisi, jos järjestelmän avulla nopeuksia voitaisiin valvoa tehokkaammin. Rikollisia saataisiin tehokkaammin kiinni, kun heidän käyttämänsä autot voitaisiin paikantaa.

Rohkea veto hallitukselta olisi investoida voimakkaasti luotijunajärjestelmän rakentamiseen. Verotuksella voitaisiin ohjata käyttöä autoista ja lentokoneista nopeisiin juniin. Suomen väestön harvalukuisuus olisi varmaan aikamoinen haaste. Luultavasti on realistisempaa nojautua sähköautoiluun.