Yö jäi lyhyeksi. Mömmöä oli määrätty lipitettäväksi suoneen yhdeltä yöllä, koska samanlainen lasti oli annettu 12 tuntia aikaisemmin. Minulle oli sanottu, että voidaan antaa jo yhdeltätoista tai tai kahdeltatoista. Yököt olivat kuitenkin tunnollisia ja niinpä tiputus alkoi yhden tienoilla ja operaatio kesti noin kahteen.
Odottaminen oli työlästä, joten annoin itselleni luvan nukahtaa ennen yhtä. Oli siinä protestiakin, mutta ajattelin nukahtavani helposti uudelleen. Niin ei käynyt, mutta ennenpitkää uni tuli. Heräsin kuuden tienoissa, enkä saanut unta. Luin futiskirjaa. Talo heräili tänään normaalia myöhempään. Tavallisesti kuuden tienoissa on tullut jo jokin punnitus tai muuta vastaavaa. Aamiainen tuli seitsemän kahdeksan haarukassa. Olen maalaillut naapurin kotiin tuomaa kukkapukettia. Kai tässä pitää nukkuakin yrittää. Huoneessa tosin on säpinää, kun olen saanut kaksi naapuria ja heidän hoitojaan kovasti aloitellaan.
Tutustuin äsken erääseen tutkijaan, joka tekee täällä humanistista tutkimusta. Haastatteli minua täällä pitkään. Oikein miellyttävä, syvällinenkin keskustelu. Mukava
kohtaaminen sikälikin, että hän kuuluu entuudestaan blogini lukijakuntaan.
Sain äsken hyviä ohjeita tulevan varalle. Saan nyt niin stydiä kamaa, että trombosyyttiarvoni voi laskea melkein alatappiin. Voin saada mustelmia ja verenvuotoja. Käyn hetken aikaa joka toinen päivä verikokeissa ja niiden perusteella voin saada kutsun tänne saamaan verta. Huomisaamuna tapaan fysioterapeutin, joka neuvoo minulle elpymistreenausta.
Tämä klaanini on minulla niin rakas ja tärkeä. Suuri voimanlähde. Sain äsken nauttia F:n halauksista ja poskisuudelmista, kun hän kävi isänsä kanssa pappaa tapaamassa.
Kirjoitin eilen, että en suostu siihen, että toinenkin kivekseni tuhottaisiin. Vaikka olen hyvin tyytyväinen saamaani hoitoon ja tunnen nämä osastot melkein toiseksi kodikseni, koen, että näin suuri asia on esitetty minulle liian kliinisesti ja pinnallisesti. Tyyliin: "Näin vain tehdään."
Ensi yönä saan viimeisen sytostaattiannoksen.
torstai 17. heinäkuuta 2014
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Masennusta ja väsymystä ehkä tiedossa, kaikki eivät selviä,futisidentiteetti vahvistuu ja kivestäni ette vie!
Sairaalassa saamassa viimeisiä sytostaatteja. Yksi lajike voi aiheuttaa ärsytystä silmiin ja siksi minulle annetaan silmätippoja.
Lääkäri varoitti, että viimeistä hoitokertaa voi seurata masennus, joka johtuu siitä, että pelastui, vaikka olisi voinut käydä huonosti. Vähän samanlaista kuin sodasta palaavilla sotilailla, jotka voivat tuntea syyllisyyttä siitä, että jäivät henkiin ja osa tovereista kuoli. Väsymystä voi olla myös tiedossa.
Tuttua hommaa täällä. Tiputuksessa ollaan ja morsiaimen kanssa kuljetaan, sängyssä makoillaan.
Yksi entinen naapuri täällä sairaalassa oli lukenut blogiani ja kertoi, millä osastolla on sairaalassa. Huomasin, että olemme samalla osastolla. Pyysin blogikommentissa häntä käymään ja hän tulikin. Oli mukava tavata
Olen tavannut potilaan, jonka hoito ei pure. Se tiedetään, mitä siitä seuraa. Hän siirtynee palliatiivisen osaston hoitoon. Siellä hoidetaan vain kipuja ja sellaisia, mutta ei sairautta, koska hoitoa ei ole. Sotaa tämä muistuttaa. Tovereita kaatuu.
Lainasin kirjastosta eilen teoksen Jajkapallon salat. Olen seurannut hyvin harvoin urheilua. Lätkän MM- ja olympiakisoja aika ahkerasti, mestarien liigaa ja futiksen MM-kisoja satunnaisemmin. Nyt kun tilanteesta johtuen aikaa on ollut, olen ottanut tarkemmin selvää tästä viihteen lajista. Olen katsellut matseja runsaasti. Meillä on urheilulehtiäkin. Tämäkin saattaa liittyä mahdolliseen identiteettimuutokseen.
Minulle on kerrottu aiemmin, että myös toinen kivekseni tullaan leikkaamaan tai sädettämään, jonka lopputulos on sama. Siinä voi olla lymfooma piilevänä. Minulle on kerrottu aika pinnallisesti operaation hyödyistä. Olen googlannut testosteronihoitoja, enkä ole vakuuttunut niiden toimivuudesta. Minulla on puoliksi karjalaiset geenit ja sen mukainen kolesterolitaso. Testosteronihoidot saattavat vaikuttaa haitallisisesri kolesteroliini. Voivat vaikuttaa myös infarktiriskiin. Olen ohitusleikkausmiehen poika. Miksi vaihtaa yksi
alentunut riski toiseen nousseeseen?
Suurin syy on varmaan tunnepuolelta. Kokisin itseni jonkinlaiseksi puoli-ihmiseksi tai -kuolleeksi.
ilmoitin tänään lääkärille, että en suostu ehdotettuihin operaatioihin.
Lääkäri varoitti, että viimeistä hoitokertaa voi seurata masennus, joka johtuu siitä, että pelastui, vaikka olisi voinut käydä huonosti. Vähän samanlaista kuin sodasta palaavilla sotilailla, jotka voivat tuntea syyllisyyttä siitä, että jäivät henkiin ja osa tovereista kuoli. Väsymystä voi olla myös tiedossa.
Tuttua hommaa täällä. Tiputuksessa ollaan ja morsiaimen kanssa kuljetaan, sängyssä makoillaan.
Yksi entinen naapuri täällä sairaalassa oli lukenut blogiani ja kertoi, millä osastolla on sairaalassa. Huomasin, että olemme samalla osastolla. Pyysin blogikommentissa häntä käymään ja hän tulikin. Oli mukava tavata
Olen tavannut potilaan, jonka hoito ei pure. Se tiedetään, mitä siitä seuraa. Hän siirtynee palliatiivisen osaston hoitoon. Siellä hoidetaan vain kipuja ja sellaisia, mutta ei sairautta, koska hoitoa ei ole. Sotaa tämä muistuttaa. Tovereita kaatuu.
Lainasin kirjastosta eilen teoksen Jajkapallon salat. Olen seurannut hyvin harvoin urheilua. Lätkän MM- ja olympiakisoja aika ahkerasti, mestarien liigaa ja futiksen MM-kisoja satunnaisemmin. Nyt kun tilanteesta johtuen aikaa on ollut, olen ottanut tarkemmin selvää tästä viihteen lajista. Olen katsellut matseja runsaasti. Meillä on urheilulehtiäkin. Tämäkin saattaa liittyä mahdolliseen identiteettimuutokseen.
Minulle on kerrottu aiemmin, että myös toinen kivekseni tullaan leikkaamaan tai sädettämään, jonka lopputulos on sama. Siinä voi olla lymfooma piilevänä. Minulle on kerrottu aika pinnallisesti operaation hyödyistä. Olen googlannut testosteronihoitoja, enkä ole vakuuttunut niiden toimivuudesta. Minulla on puoliksi karjalaiset geenit ja sen mukainen kolesterolitaso. Testosteronihoidot saattavat vaikuttaa haitallisisesri kolesteroliini. Voivat vaikuttaa myös infarktiriskiin. Olen ohitusleikkausmiehen poika. Miksi vaihtaa yksi
alentunut riski toiseen nousseeseen?
Suurin syy on varmaan tunnepuolelta. Kokisin itseni jonkinlaiseksi puoli-ihmiseksi tai -kuolleeksi.
ilmoitin tänään lääkärille, että en suostu ehdotettuihin operaatioihin.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Normipäivä: "Normipäivä", spessu keissi, viimeinen voitelu, hyvää asiakaspalvelua, huonoa brändimoraalia, amerikkalaisuudesta, syöpäpotilaan identiteettimuutoksesta, vaateshoppailua, äijän korumietteitä ja yllätyskukkapuketti
Sanojen sisällöt muuttuvat. Nyt on alettu käyttä etuliitettä normi merkityksessä normaali. Veikkaan, että tämä sovellus on tullut jäädäkseen. Normipäivä ei tarkoita päivää, jolloin erityisesti noudatetaan sääntöjä vaan normaalia eli tavallista päivää.
Kuulin juuri tätä kirjoittaessani radion Ali show:ssa haastateltavan käyttävän ilmausta "spessu keissi". Nostaa karvat, joita tosin on vähän jäljellä, pystyyn, mutta näihin lienee tottuminen. Slangisanat ovat ennenkin syntyneet vieraskielisistä sanoista.
Minulla on ollut tänään normipäivä eli olen elänyt suurin piirtein terveen ihmisen elämää. Olen pörrännyt Vuokin rannassa, shoppaillut Itiksessä ja käynyt kirjastossa.
Kävin aamulla verikokeessa. Yleensä suoni on näissä löytynyt paremmin kuin kanyylia laitettaessa. Tänään pistettiin muistaakseni neljä kertaa ja saatiin näyte vain yhteen putkiloon. Toiseen ei onnistunut. Sitten näytteenottaja pyysi naapuria jatkamaan. Tämä sai toiseen näytteen aika nopeasti.
Soitin päivällä Syöpäklinikalle tuloksista. Riittävät siihen, että saan huomisesta lähtien viimeiset Sytostaatit. Kutsuin alkavia hoitoja viimeiseksi voiteluksi. Hoitaja oli heti samalla aaltopituudella ja kehoitti nukkumaan hyvin ensi yönä.
Kuulin tänään radiostakin hoitoalaan liittyvää anekdoottia. Jossakin sairaalassa oli nukkuva potilas herätetetty illalla saamaan unilääkkeen. Toisesta tapaukseta en tiedä tapahtuiko se potilaan kotona vai sairaalassa enkä sitä, kuka oli toimija, mutta oli laitettu herätyskello soimaan illaksi unilääkkeen ottamista varten.
Vein aamulla vaimoni erään ystävämme luo kyläilemään Vuokkiin eli Vuosaareen. Menin sitten kävelylle Vuokin Aurinkorantaan. Ajattelin käydä eräiden tuttaviemme pitämässä kahvilassa. En löytänyt sitä. Kysyin eräältä toiselta kulkijalta. Hän ei tiennyt. Ilmeisesti ovat lopettaneet. Hän kehoitti minua menemään Kampelaan, joka on hiekkarannan toisessa päässä ja kehui sieltä saatavaa lohikeittoa. Tein työtä käskettyä, menin ja söin lohisopan. Hyvää oli! Oli muuten kalaa keitossa ja annos iso. Perunat kalojen alla. Tässä nähdään suosittelun voima. Voisin viedä vaimoni lounaalle sinne joskus.
Menin sitten Itikseen shoppailemaan. Siellä meni tunteja. Yritin pitää nestetasapainosta ja syömisestä huolta. Kun menin ostamaan kylmää cola -juomaa, asiakaspalveli haki limun kylmäkomerosta, koska se oli kylmempää kuin edessa tarjolla oleva jäissä makaavat juomat. Hoksasi ehdottaa vielä jäitä mukaan. Mukava hoksaus. Hyvää asiakaspalvelua.
Etsin paitoja, farkkuja ja shortseja. Löysin Stockalta puseron ja farkut. En tosin muista, oliko puseron koko sopiva. Ihmettelin hieman niissä olevaa minulle outoa logokuvaa. Kävi ilmi, että tuotteet olivat Marlboron mutta brändi oli jokin muu. Ajattelin, että se on jokin kyseisen yrityksen halpisbrändi tai sitten ovat alkaneet lanseerata tätä käyttämänsä vaatebrändin Marlboron tilalle. En pidä vaatteiden myymistä tupakkabrändillä Kyseessä on tupakkamainonnan kieltävän lakipykälän kiertäminen. En ostanut.
Yhdessä liikkeessä oli klassisia Levis -farkkuja alennuksessa. Olisin ostanut, jos olisi löytynyt koko. Aikaisemmin en olisi ostanut. Olen alkanut suhtautua amerikkalaisuuteen myönteisemmin kuin ennen. Aivan lapsuudessani siinä oli myönteinen klangi. Sitten minut valtasi jokin humanismi, johon amerikkalaisuuden arvostaminen ei oikein istunut. Eräänlaista ennakkoluuloisuutta. Nyt huomaan asenteeni muuttuvan. Kävin Amerikassa pari kertaa 80-luvulla. Nyt olen alkanut ikävöimään ja toivomaan, että voisin käydä uudestaan. USA on ankara maa köyhille ja se on tehnyt paljon pahaa maailman mittakaavassa, mutta niin on moni muukin suurvalta. Amerikassa kuitenkin työtä tekevä pärjää ja sen kulttuurissa on merkillistä dynaamisuutta. USA:ssa käydessäni ja dollareita käyttäessäni koin jollakin oudolla tavalla, että taaloissa on voimaa. Tällä asennemuutoksellani voi olla jotakin tekemistä syöpää sairastavien identiteettimuutoksen kanssa.
Farkkuja en löytänyt, enkä shortseja. Ostin kuusi paitaa. Niitä valitessani tuli mieleeni, että miksi en valitsisi iloisemman värisiä kuin ennen. Olen ollut aika konsu värien suhteen. Osa ostamistani onkin aikaisempia värikkäämpiä. Myös tässä voi olla jotakin alitajuista. Olenkohan tavallaan aloittamassa alusta.
Vaimoni kertoi eilen, että syövän sairastamiseen liittyy itsekeskeisyys. Niin varmaan on. Kun voimat ovat vähissä ja oireita päällä, joutuu keskittymään olennaiseen. Kun voimat karttuvat, voi itsekeskeisyys jäädä päälle. Toivottavasti ei loppuelämäksi.
Katselin Stockkalla koruja. Olen ajatellut ostaa vaimolleni jotakin muistoksi hänen valmistumisestaan FM:ksi. Iso saavutus. Useimmat Stockan koruista olivat liian halpoja. Kalliimmat varmaan liian kalliita eivätkä muodoltaan napanneet. Tunnistan itsessäni äijämäisyyden piirteitä. Niin äijä en kuitenkaan ole, että ostaisin vaimolleni edullisen korun ja sanoisin, että "Sain muuten halvalla".
Äijämäisyyttä kai sekin, että en mukamas viihdy shoppailemassa. Onhan se oikeastaan kivaa, jos ei ole kauhea rahapula. Minua ei kuitenkaan huvita shoppailla ilman, että koen etsiväni jotakin tarpeelliseksi ajattelemaani. Tiedostan sen, että shoppailemin huvikseen tulee todella kalliiksi. Sitäpaitsi vaatteiden vaihtaminen sovittamisen yhteydessä ei nappaa.
Kävin myös katsomassa Applen tietokoneita. Haluaisin varmistaa, että kone jaksaa vääntää isoja videotiedostoja. Hirvittävän kalliita ovat, mutta sellaisessa olisi tietokone pitkäksi aikaa. Saatan päätyä pöytäkoneeseen. Ne ovat kai läppäriä tehokkaampia. Sitäpaitsi läppäriä käyttäisin laiskuuttani makuulla sängyssä. On tässä makuukiintiötä kulutettu pitkäksi aikaan. Tosin pystyn käyttämään pöytäkonettakin makuulla, mutta jospa edes hidastaisi tätä viettiäni.
Eilen vaimoni soitti ja varmisti, että olen pukeutunut. Eräs naapuri oli tulossa käymään ja pian hän tulikin. Olin pukeissa. Oli muuten sama naapuri, jonka käydessä kerran minulta putosivat housut. Hän toi hienostuneen kauniin kukkapuketin, jonka hän oli kerännyt palstaltaan. Hän toi sen sitä varten, että maalaisin sen. Täytyypä tehdä työtä toivottua.
Kuulin juuri tätä kirjoittaessani radion Ali show:ssa haastateltavan käyttävän ilmausta "spessu keissi". Nostaa karvat, joita tosin on vähän jäljellä, pystyyn, mutta näihin lienee tottuminen. Slangisanat ovat ennenkin syntyneet vieraskielisistä sanoista.
Minulla on ollut tänään normipäivä eli olen elänyt suurin piirtein terveen ihmisen elämää. Olen pörrännyt Vuokin rannassa, shoppaillut Itiksessä ja käynyt kirjastossa.
Soitin päivällä Syöpäklinikalle tuloksista. Riittävät siihen, että saan huomisesta lähtien viimeiset Sytostaatit. Kutsuin alkavia hoitoja viimeiseksi voiteluksi. Hoitaja oli heti samalla aaltopituudella ja kehoitti nukkumaan hyvin ensi yönä.
Kuulin tänään radiostakin hoitoalaan liittyvää anekdoottia. Jossakin sairaalassa oli nukkuva potilas herätetetty illalla saamaan unilääkkeen. Toisesta tapaukseta en tiedä tapahtuiko se potilaan kotona vai sairaalassa enkä sitä, kuka oli toimija, mutta oli laitettu herätyskello soimaan illaksi unilääkkeen ottamista varten.
Vein aamulla vaimoni erään ystävämme luo kyläilemään Vuokkiin eli Vuosaareen. Menin sitten kävelylle Vuokin Aurinkorantaan. Ajattelin käydä eräiden tuttaviemme pitämässä kahvilassa. En löytänyt sitä. Kysyin eräältä toiselta kulkijalta. Hän ei tiennyt. Ilmeisesti ovat lopettaneet. Hän kehoitti minua menemään Kampelaan, joka on hiekkarannan toisessa päässä ja kehui sieltä saatavaa lohikeittoa. Tein työtä käskettyä, menin ja söin lohisopan. Hyvää oli! Oli muuten kalaa keitossa ja annos iso. Perunat kalojen alla. Tässä nähdään suosittelun voima. Voisin viedä vaimoni lounaalle sinne joskus.
 |
| Possu asialla kuten huomaatte |
Menin sitten Itikseen shoppailemaan. Siellä meni tunteja. Yritin pitää nestetasapainosta ja syömisestä huolta. Kun menin ostamaan kylmää cola -juomaa, asiakaspalveli haki limun kylmäkomerosta, koska se oli kylmempää kuin edessa tarjolla oleva jäissä makaavat juomat. Hoksasi ehdottaa vielä jäitä mukaan. Mukava hoksaus. Hyvää asiakaspalvelua.
Etsin paitoja, farkkuja ja shortseja. Löysin Stockalta puseron ja farkut. En tosin muista, oliko puseron koko sopiva. Ihmettelin hieman niissä olevaa minulle outoa logokuvaa. Kävi ilmi, että tuotteet olivat Marlboron mutta brändi oli jokin muu. Ajattelin, että se on jokin kyseisen yrityksen halpisbrändi tai sitten ovat alkaneet lanseerata tätä käyttämänsä vaatebrändin Marlboron tilalle. En pidä vaatteiden myymistä tupakkabrändillä Kyseessä on tupakkamainonnan kieltävän lakipykälän kiertäminen. En ostanut.
Yhdessä liikkeessä oli klassisia Levis -farkkuja alennuksessa. Olisin ostanut, jos olisi löytynyt koko. Aikaisemmin en olisi ostanut. Olen alkanut suhtautua amerikkalaisuuteen myönteisemmin kuin ennen. Aivan lapsuudessani siinä oli myönteinen klangi. Sitten minut valtasi jokin humanismi, johon amerikkalaisuuden arvostaminen ei oikein istunut. Eräänlaista ennakkoluuloisuutta. Nyt huomaan asenteeni muuttuvan. Kävin Amerikassa pari kertaa 80-luvulla. Nyt olen alkanut ikävöimään ja toivomaan, että voisin käydä uudestaan. USA on ankara maa köyhille ja se on tehnyt paljon pahaa maailman mittakaavassa, mutta niin on moni muukin suurvalta. Amerikassa kuitenkin työtä tekevä pärjää ja sen kulttuurissa on merkillistä dynaamisuutta. USA:ssa käydessäni ja dollareita käyttäessäni koin jollakin oudolla tavalla, että taaloissa on voimaa. Tällä asennemuutoksellani voi olla jotakin tekemistä syöpää sairastavien identiteettimuutoksen kanssa.
Farkkuja en löytänyt, enkä shortseja. Ostin kuusi paitaa. Niitä valitessani tuli mieleeni, että miksi en valitsisi iloisemman värisiä kuin ennen. Olen ollut aika konsu värien suhteen. Osa ostamistani onkin aikaisempia värikkäämpiä. Myös tässä voi olla jotakin alitajuista. Olenkohan tavallaan aloittamassa alusta.
Vaimoni kertoi eilen, että syövän sairastamiseen liittyy itsekeskeisyys. Niin varmaan on. Kun voimat ovat vähissä ja oireita päällä, joutuu keskittymään olennaiseen. Kun voimat karttuvat, voi itsekeskeisyys jäädä päälle. Toivottavasti ei loppuelämäksi.
Katselin Stockkalla koruja. Olen ajatellut ostaa vaimolleni jotakin muistoksi hänen valmistumisestaan FM:ksi. Iso saavutus. Useimmat Stockan koruista olivat liian halpoja. Kalliimmat varmaan liian kalliita eivätkä muodoltaan napanneet. Tunnistan itsessäni äijämäisyyden piirteitä. Niin äijä en kuitenkaan ole, että ostaisin vaimolleni edullisen korun ja sanoisin, että "Sain muuten halvalla".
Äijämäisyyttä kai sekin, että en mukamas viihdy shoppailemassa. Onhan se oikeastaan kivaa, jos ei ole kauhea rahapula. Minua ei kuitenkaan huvita shoppailla ilman, että koen etsiväni jotakin tarpeelliseksi ajattelemaani. Tiedostan sen, että shoppailemin huvikseen tulee todella kalliiksi. Sitäpaitsi vaatteiden vaihtaminen sovittamisen yhteydessä ei nappaa.
Kävin myös katsomassa Applen tietokoneita. Haluaisin varmistaa, että kone jaksaa vääntää isoja videotiedostoja. Hirvittävän kalliita ovat, mutta sellaisessa olisi tietokone pitkäksi aikaa. Saatan päätyä pöytäkoneeseen. Ne ovat kai läppäriä tehokkaampia. Sitäpaitsi läppäriä käyttäisin laiskuuttani makuulla sängyssä. On tässä makuukiintiötä kulutettu pitkäksi aikaan. Tosin pystyn käyttämään pöytäkonettakin makuulla, mutta jospa edes hidastaisi tätä viettiäni.
Eilen vaimoni soitti ja varmisti, että olen pukeutunut. Eräs naapuri oli tulossa käymään ja pian hän tulikin. Olin pukeissa. Oli muuten sama naapuri, jonka käydessä kerran minulta putosivat housut. Hän toi hienostuneen kauniin kukkapuketin, jonka hän oli kerännyt palstaltaan. Hän toi sen sitä varten, että maalaisin sen. Täytyypä tehdä työtä toivottua.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Maalaus Turkuun, kuvamysteeri ratkesi, emäntä haussa, kaksi potilasta, kuvia pihasta rantaan, verta ja HSL:n onneton "uudistushanke"
Toissapäiväinen kuvien katoamismysteeri on ratkennut. Minullakin oli käynyt mielessä, josko menivät väärään kansioon. Eräs ystävä ehdotti tätä vaimolle, tämä kävi kansioita läpi ja näin ne löytyivät. Skepsis ry saa pitää rahansa, vaikka emmepä olisi pystyneet todistamaan yliluonnollista tapahtumaa.
Minulla on emäntäongelma. Läppä läppä! Meillä on emäntäongelma. Eräällä lähipiiriläisellä on kotitalousopettajan koulutus ja hän tietää, miten valtava työ on sillä, joka vetelee naruja tarjoilun onnistumiseksi juhlissamme. Hänellä itsellään on juhlissa lapsia hoidettavanaan ja hänen miehensä on ottanut videokuvauksen kontolleen. Joku pitäisi tähän hommaan löytää.
Osa juhlakutsuista on lähtenyt. Harmi, että tekstiin oli jäänyt virhe. Vastauspyyntöpäivän piti olla 2.8. ja tekstissä lukeen 2.9.2014. Täytyy lähettää oikaisut perään.
Meitä on taas kaksi potilasta. Vaimon voimat taas kohtasivat rajansa. Onhan tässä ollut sutinaa, mutta minun peräänkatsomiseni varmaan eniten kuormittaa, vaikka olenkin aika hyvässä kunnossa. Olen niin hajamielinen, mistä johtuen lääkkeiden popsiminen onnahtelee. Siitä ja toki muistakin asioista huolehtimen stressaa. Onneksi lähti ystävänsä kanssa autolla jonnekin irti kotiarjesta. Suunnittelee parin päivän vierailua Viroon toisen ystävän kanssa, mikä on hyvä idea. Voisivat olla keskiviikon ja torstain, jolloin minä olen sairaalassa.
Tässä lisää kuvia Karjalaisten kesäkodista. Nyt mennään pihasta rantaan.
Soitin sairaalaan ja kuulin, että perjantaiset veriarvot ovat riittävät, jotta viimeiset sytostaatit voidaan antaa tällä viikolla. Asian lopulliseksi varmistamiseksi käyn vielä huomennakin verikokeessa. Perjantain arvot olivat:
Hemoglobini 97: 134-167
Erytrosyytit 4,39: 4.25-5.7
Leukosyytit 9,6: 3.4-8.2
Trombosyytit 135: 150-360
CRP: 11: <3
Viitearvot oikealla. Huomiota kiinnittää, että hemoglobini voi olla noin alhainen, vaikka erytrosyytit (punasolut) ovat viitehaarukassa. Hemoglobini on punasolun osa, joka sitoo happea. Ilmeisesti punasolujen runsaus ei takaa hapen sitoutumisen intensiteettiä. CRP (tulehdusarvo) on hieman koholla. Minulla on kielenpää hieman kipeä. Toivottavasti suuhun ei ole kehittymässä mitään.
HSL eli Helsingin Seudun Liikenne suunnittelee muutosta, joka harmittaa. Nyt kuukausilippuni veloitetaan automaattisesti tililtäni ja minulla on näin aina voimassa oleva oikeus kulkea hienon järjestelmän eri kulkuneuvoilla Helsingin alueella. Järjestely on todella huoleton ja asiakasystävällinen.
Nyt aikovat lopettaa koko laskutuksen ja pakottaa asiakkaat lataamaan lippuihinsa aikaa etukäteen jostakin automaateista. Viheliäinen muutos! Mennään takaisin kohti kivikautta. Ensinnäkin joudun olemaan huolissani, onko lippuni voimassa. Lisäksi jos haluan HSL:n saavan osuutensa kassavirrastani samaa tahtia kuin nykyisin, joudun vaivautumaan kuukausittain jollekin automaatille. En voi maksaa edes netissä. Tämä on sietämätöntä. Jos haluan olla huoleton vaikkapa vuoden kerrallaan, joudun maksamaan heille etukäteen kuukausisumman monikertaisesti.
Säästävät tietenkin paljon rahaa, kun voivat lopettaa laskutustoiminnot ja automaatit maksavat varmaan paljon vähemmän. Tiedotteessa ei kuitenkaan puhuta mitään mahdollisista alennuksista hinnoissa. Taidan tehdä aloitteen, että voisin maksaa femman ylimääräistä joka kuukausi siitä, että laskutus toimisi osaltani kuten ennenkin.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Säpinää, Karjalaisten kesäkodin pihapiiriä ja tautihuolia
Eilen oli kovasti säpinää. Nuorin poika on huusholleineen meillä sisällä kuten ennen vanhaan sanottiin. Keskimmäinen kävi päivällä nykyisensä ja tyttärensä kanssa. Vanhin poika piti flunssataukoa purjehdusretkeilystään ja kävi perheineen illalla.
Kirjoitin eilen Karjalaisten kesäkodista, joka on oikea lomalaisen helmi, Lähdetään nyt tutustumaan päärakennukseen ja sen lähiympäristöön.
Minulla oli aamulla vähän viluväristyksiä. Parilla pienellä vieraalla on röntsytautia. Toivottavasti en ole saanut tartuntaa. Jos niin on käynyt, keskiviikkona ja torstaina tapahtuvaksi ajateltu viimeinen sytostaattikierros voi siirtyä.
Katsoimme nuorimman pojan kanssa pronssiottelua illalla. Hyvä että kisat loppuvat tänään. Tuntuu, että tuota edestakaisinjuoksua on nähty riittävästi vähäksi aikaa.
Kirjoitin eilen Karjalaisten kesäkodista, joka on oikea lomalaisen helmi, Lähdetään nyt tutustumaan päärakennukseen ja sen lähiympäristöön.
 |
| Sisääntulo |
 |
| Kasvihuoneesta on tehty kesäkeittiö. |
 |
| Luonnon muovaama patio |
 |
| Karjalan viiri liehuu tuulessa |
 |
| Piparkakkutalo? |
 |
| Sään salliessa tässä voisi pitää vaikka sukukokouksen |
Minulla oli aamulla vähän viluväristyksiä. Parilla pienellä vieraalla on röntsytautia. Toivottavasti en ole saanut tartuntaa. Jos niin on käynyt, keskiviikkona ja torstaina tapahtuvaksi ajateltu viimeinen sytostaattikierros voi siirtyä.
Katsoimme nuorimman pojan kanssa pronssiottelua illalla. Hyvä että kisat loppuvat tänään. Tuntuu, että tuota edestakaisinjuoksua on nähty riittävästi vähäksi aikaa.
lauantai 12. heinäkuuta 2014
Löysimme miltei ilmaisen kesämökin Helsingistä
Menimme eilen tutustumaan Karjalaisten kesämajaan paikan päälle. Se sijaitsee Jollaksen itäisessä kärjessä salmen rannalla. Vastarannalla on Villinki. Paikka on lumoavan kaunis. Kaukana kaupunki meluineen. Tontti viettää rantaan.
Tontin yläosassa on kaunis päärakennus, joka on vuodelta 1886. Sen edessä on laaja kalliotasanne, joka toimii luonnonpationa. Rannassa on pieni hiekkapoukama, luonnonpatioita, vähän puustoa, grillipaikka, saunaranta ja laituri.
Villa Salmela, joksi paikkaa myös kutsutaan, on oikea peltoon kätketty aarre. Harvat tietävät siitä, mutta ne jotka tietävät, lomailevat siellä tyytyväisinä, eivätkä maksa ilosta kuin roposia.
Rannalle saa mennä retkeilemään kuka vain. Jos viettää rannoilla päivän ja käyttää vain vessapalveluita, maksaa hengeltä vain kolmen euron aluemaksun, joka onkin tarkoitettu vessakulujen kattamiseen. Jos haluaa käydä välillä lepäilemässä päärakennuksen huoneiden sängyissä, pulittaa kuusi euroa hengeltä päivältä. Kahvilapalvelut ovat käytettävissä. Hinnat ovat kohtuulliset.
Päärakennuksen toisessa kerroksessa yksi yhden, yksi kahden ja yksi viiden hengen huone, joissa voi yöpyä. Maksu siitä on kolmekymmentäviisi euroa nuppi. Jos on sopivan seuran jäsen, maksu on kaksikymmentäviisi euroa. Aamiainen maksaa kuusi euroa.
Meiltä on Villa Salmelaan seitsemän kilometriä. Sinne pääsee Herttoniemestä bussillakin. Toisin viimeinen lähtee takaisin jo kolmelta iltapäivällä.
Me voimme lähteä kauniina kesäpäivinä jo aamulla Salmelaan, viettää siellä mukavan päivän ja palata illalla kotiin. Voisi siellä joskus nukkuakin.
Emäntä, Karjalan evakko, oli oikein lupsakka, luonnollisesti. Se, että paikalla on jokunen muukin lomalainen, ei juuri haittaa. Tungosta tuskin tulee. Niin harva tietää paikasta eikä ylläpitäjillä ole varaa markkinointiin. Paikan omistaa kaupunki.
Meillä on nyt kesämökki. Eikä ole talous- tai ylläpitohuolia.
Kävelin eilen Herttoniemen sairaalasta kuten kerroin. Kun sen lisäksi kiertelin Salmelassa kuvaamassa, olin illalla aivan naatti. Pohkeet ovat vieläkin kipeät. Nostelin eilen jalkojani ja kilon puntteja käsillä. Noin pieni puntti ei juuri paina, mutta kun nostaa viisikymmentä kertaa, paino kasvaa kummasti.
Illalla tapahtui jotakin aivan outoa. Saara pyysi, että siirrän kuvat hänen kamerastaan läppärille. Tein työtä käskettyä ja katselin kuvat läpi. Nostin samalla makuuasennossa olevat portraitit pystyyn.
Myöhemmin Saara sanoi, että kansio on tyhjä. Vastasin vähän kyllästyneenä, että kestää ehkä vähän aikaa latautua. Tyhjä se oli. Kuvia ei ollut enää kamerassakaan, koska siirsin ne enkä kopioinut. Etsin kuvia tänään koneen roskakorista, mutta turhaan.
Tässä teillä on salapoliisiromaanin aihio. Paikalla ei ollut muita kuin vaimo ja minä. Me kumpikin olemme sitä mieltä, että emme tehneet sitä. Kuvat ovat kuitenkin kadonneet.
Tontin yläosassa on kaunis päärakennus, joka on vuodelta 1886. Sen edessä on laaja kalliotasanne, joka toimii luonnonpationa. Rannassa on pieni hiekkapoukama, luonnonpatioita, vähän puustoa, grillipaikka, saunaranta ja laituri.
Villa Salmela, joksi paikkaa myös kutsutaan, on oikea peltoon kätketty aarre. Harvat tietävät siitä, mutta ne jotka tietävät, lomailevat siellä tyytyväisinä, eivätkä maksa ilosta kuin roposia.
Rannalle saa mennä retkeilemään kuka vain. Jos viettää rannoilla päivän ja käyttää vain vessapalveluita, maksaa hengeltä vain kolmen euron aluemaksun, joka onkin tarkoitettu vessakulujen kattamiseen. Jos haluaa käydä välillä lepäilemässä päärakennuksen huoneiden sängyissä, pulittaa kuusi euroa hengeltä päivältä. Kahvilapalvelut ovat käytettävissä. Hinnat ovat kohtuulliset.
Päärakennuksen toisessa kerroksessa yksi yhden, yksi kahden ja yksi viiden hengen huone, joissa voi yöpyä. Maksu siitä on kolmekymmentäviisi euroa nuppi. Jos on sopivan seuran jäsen, maksu on kaksikymmentäviisi euroa. Aamiainen maksaa kuusi euroa.
Meiltä on Villa Salmelaan seitsemän kilometriä. Sinne pääsee Herttoniemestä bussillakin. Toisin viimeinen lähtee takaisin jo kolmelta iltapäivällä.
Me voimme lähteä kauniina kesäpäivinä jo aamulla Salmelaan, viettää siellä mukavan päivän ja palata illalla kotiin. Voisi siellä joskus nukkuakin.
Emäntä, Karjalan evakko, oli oikein lupsakka, luonnollisesti. Se, että paikalla on jokunen muukin lomalainen, ei juuri haittaa. Tungosta tuskin tulee. Niin harva tietää paikasta eikä ylläpitäjillä ole varaa markkinointiin. Paikan omistaa kaupunki.
Meillä on nyt kesämökki. Eikä ole talous- tai ylläpitohuolia.
Kävelin eilen Herttoniemen sairaalasta kuten kerroin. Kun sen lisäksi kiertelin Salmelassa kuvaamassa, olin illalla aivan naatti. Pohkeet ovat vieläkin kipeät. Nostelin eilen jalkojani ja kilon puntteja käsillä. Noin pieni puntti ei juuri paina, mutta kun nostaa viisikymmentä kertaa, paino kasvaa kummasti.
Illalla tapahtui jotakin aivan outoa. Saara pyysi, että siirrän kuvat hänen kamerastaan läppärille. Tein työtä käskettyä ja katselin kuvat läpi. Nostin samalla makuuasennossa olevat portraitit pystyyn.
Myöhemmin Saara sanoi, että kansio on tyhjä. Vastasin vähän kyllästyneenä, että kestää ehkä vähän aikaa latautua. Tyhjä se oli. Kuvia ei ollut enää kamerassakaan, koska siirsin ne enkä kopioinut. Etsin kuvia tänään koneen roskakorista, mutta turhaan.
Tässä teillä on salapoliisiromaanin aihio. Paikalla ei ollut muita kuin vaimo ja minä. Me kumpikin olemme sitä mieltä, että emme tehneet sitä. Kuvat ovat kuitenkin kadonneet.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Oireita, ahnetta kävelyä, kakeksia, venetohtori Vaherjoki
Minulla on ollut aika vähän oireita viime viikolla saamani kuudennen sytostaattiannoksen jälkeen. Veriarvot ovat ilmeisesti siedettävät. En hengästy aivan pienestä ja olen muutoinkin aika pirteä.
Silmät kuitenkin oireilevat. On kuin niissä olisi jatkuvasti jotakin läpinäkyvää salvaa. Rähmivät. Laitan joka päivä silmätippoja, mutta en ole varma, onko siitä apua. Keskustelin asiasta taannoin hoitavan lääkärin kanssa. Hän tuntui olevan pahoillaan asiasta eikä tuntunut olevan varmaa, että vaiva poistuu hoitojen päätyttyä.
Minulla on myös vaivoja ristiselässä. Johtunee kuukausien lojumisesta. Panadol Fortekaan ei oikein pure. Tuntuvat sekä istuessa että maatessa. Toivottavasti nämä oireet poistuvat, kun sängyssä asuminen vähenee.
Kävin verikokeessa Herttoniemen sairaalassa. Ensi viikon alussa on seuraava. Näillä varmistetaan, että pystyn ottamaan vastaan viimeiset sytostaatit ensi keskiviikkona ja torstaina. Tarkoitukseni oli mennä verikokeeseen erään matkalaisen autolla, joka seisoo parkissa lähikadulla. En onnistunut löytämään pakkia vanhasta Mersusta, vaikka ohjekirjasta tarkistin sen paikan. Menin bussilla.
Kun jaksoin Tammisaaressakin kävellä aika hyvän siivun Tammisaaressakin, ajattelin kävellä takaisin ja niin teinkin. Istahdin lepäämään sadan metrin välein. Istumapaikkoja löytyy, kun ei ole liian nirso. Sujuihan tuo noin. Joudun välillä vähän pidättelemään, koska psyykelleni on luontaista pikkuisen kiiruhtaa. Ylämäet ja portaat tuntuvat heti kovempana kuormana. Nyt kävely tuntuu kovasti jaloissa. Saatoin innostua liikaa.
Tuntuma sääriini on jotenkin outo. Se ei ole luonteva ja määrätietoinen kuten ollessani terve. Vähän kuin puuvarsia heiluttelisi. Valitettavasti eivät palaudu samaa tahtia kuin ovat surkastuneet. Onneksi kuitenkin nopeammin kuin olivat kehittyneet. Tosin minulla on mennyt siihen 60 vuotta, mutta luultavasti asia pitää arvioida toisin.
Kirjoitin päivä pari sitten lihasten surkastumisesta. Sitä kutsutaan myös nimellä lihaskato eli kakeksia. Linkin avulla löydät Duodecimin perusteellisen artikkelin aiheesta. Lihasten lisäksi muutoksia voi kuulemma tulla rasvamassaankin.
Yksi pojistamme - Miku Vaherjoki - on ryhtynyt yrittäjäksi. Firman nimi on Venetohtori Vaherjoki. Idea nimen alkuosasta tuli hänen vanhemmalta veljeltään. Varmaan toimii hyvin, koska jää helposti mieleen. Arvostan kovasti yrittämistä. Se on suurien ja pienten kokonaisuuksien yhteishallintaa omalla riskillä. Kukaan ei auta, jos vaikkapa tapahtuu jotakin yllättävää, mikä pilaa markkinat.
Itse en tunne olevani suurien riskien kantaja. Pienyrittäminen siten, että ei olisi täysin riippuvainen yrityksen tuloista, voisi tulla kysymykseen. Mikulla on ollut hyvin töitä. Hänellä on kaksi asiaa kunnossa. Hän hallitsee substanssin ja hänellä on laaja verkosto.
Miku on koulutukseltaan veneenrakentaja ja muiden kiireiden ohella opinnot veneinsinööriksi ovat meneillään. Hän on ollut töissä purjevenetehtaassa, pienessä venekorjausyrityksessä ja Maritimilla myynnissä. Lisäksi hän on ollut tuotantopuolella veneilytarvikkeita valmistavalla Arifinilla. Siellä hän on saanut itsekin suunnitella osia veneisiin. Lisäksi hän harrastaa kilpapurjehdusta ja tietysti veneilyä muutoinkin.
Minä isänä ja markkinoinnin opettajana olen hyvilläni siitä, että pojalla on yrittämisen aloittamisen edellytykset ja ajatukset noin hyvin kohdallaan. Yrittämisessä on siltikin tietämistä aivan tarpeeksi.
Miku on oivaltanut hyvin sosiaalisen median merkityksen markkinoinnissa. Hänellä on oma sivu Facebookissa. Hän laittaa sinne kuvia projekteistaan. Luulisin veneilijöitä kiinnostavan, miten omaa paattia voisi ehostaa. Häneltä näyttää puuttuvan kotisivu Facebookin ulkopuolella. Se hänen kannattaisi tehdä, koska kaikki eivät ole Naamakirjassa. Vaivana on tosin kahden sivuston ylläpitö, mutta sisältö voisi olla kutakuinkin sama.
Huvittaa Mikun idea vanhan ambulanssin ostamisesta venetohtorin remonttiautoksi.
Onnea tuoreelle yrittäjälle!
Silmät kuitenkin oireilevat. On kuin niissä olisi jatkuvasti jotakin läpinäkyvää salvaa. Rähmivät. Laitan joka päivä silmätippoja, mutta en ole varma, onko siitä apua. Keskustelin asiasta taannoin hoitavan lääkärin kanssa. Hän tuntui olevan pahoillaan asiasta eikä tuntunut olevan varmaa, että vaiva poistuu hoitojen päätyttyä.
Minulla on myös vaivoja ristiselässä. Johtunee kuukausien lojumisesta. Panadol Fortekaan ei oikein pure. Tuntuvat sekä istuessa että maatessa. Toivottavasti nämä oireet poistuvat, kun sängyssä asuminen vähenee.
Kävin verikokeessa Herttoniemen sairaalassa. Ensi viikon alussa on seuraava. Näillä varmistetaan, että pystyn ottamaan vastaan viimeiset sytostaatit ensi keskiviikkona ja torstaina. Tarkoitukseni oli mennä verikokeeseen erään matkalaisen autolla, joka seisoo parkissa lähikadulla. En onnistunut löytämään pakkia vanhasta Mersusta, vaikka ohjekirjasta tarkistin sen paikan. Menin bussilla.
Kun jaksoin Tammisaaressakin kävellä aika hyvän siivun Tammisaaressakin, ajattelin kävellä takaisin ja niin teinkin. Istahdin lepäämään sadan metrin välein. Istumapaikkoja löytyy, kun ei ole liian nirso. Sujuihan tuo noin. Joudun välillä vähän pidättelemään, koska psyykelleni on luontaista pikkuisen kiiruhtaa. Ylämäet ja portaat tuntuvat heti kovempana kuormana. Nyt kävely tuntuu kovasti jaloissa. Saatoin innostua liikaa.
Tuntuma sääriini on jotenkin outo. Se ei ole luonteva ja määrätietoinen kuten ollessani terve. Vähän kuin puuvarsia heiluttelisi. Valitettavasti eivät palaudu samaa tahtia kuin ovat surkastuneet. Onneksi kuitenkin nopeammin kuin olivat kehittyneet. Tosin minulla on mennyt siihen 60 vuotta, mutta luultavasti asia pitää arvioida toisin.
Kirjoitin päivä pari sitten lihasten surkastumisesta. Sitä kutsutaan myös nimellä lihaskato eli kakeksia. Linkin avulla löydät Duodecimin perusteellisen artikkelin aiheesta. Lihasten lisäksi muutoksia voi kuulemma tulla rasvamassaankin.
Yksi pojistamme - Miku Vaherjoki - on ryhtynyt yrittäjäksi. Firman nimi on Venetohtori Vaherjoki. Idea nimen alkuosasta tuli hänen vanhemmalta veljeltään. Varmaan toimii hyvin, koska jää helposti mieleen. Arvostan kovasti yrittämistä. Se on suurien ja pienten kokonaisuuksien yhteishallintaa omalla riskillä. Kukaan ei auta, jos vaikkapa tapahtuu jotakin yllättävää, mikä pilaa markkinat.
Itse en tunne olevani suurien riskien kantaja. Pienyrittäminen siten, että ei olisi täysin riippuvainen yrityksen tuloista, voisi tulla kysymykseen. Mikulla on ollut hyvin töitä. Hänellä on kaksi asiaa kunnossa. Hän hallitsee substanssin ja hänellä on laaja verkosto.
Miku on koulutukseltaan veneenrakentaja ja muiden kiireiden ohella opinnot veneinsinööriksi ovat meneillään. Hän on ollut töissä purjevenetehtaassa, pienessä venekorjausyrityksessä ja Maritimilla myynnissä. Lisäksi hän on ollut tuotantopuolella veneilytarvikkeita valmistavalla Arifinilla. Siellä hän on saanut itsekin suunnitella osia veneisiin. Lisäksi hän harrastaa kilpapurjehdusta ja tietysti veneilyä muutoinkin.
Minä isänä ja markkinoinnin opettajana olen hyvilläni siitä, että pojalla on yrittämisen aloittamisen edellytykset ja ajatukset noin hyvin kohdallaan. Yrittämisessä on siltikin tietämistä aivan tarpeeksi.
Miku on oivaltanut hyvin sosiaalisen median merkityksen markkinoinnissa. Hänellä on oma sivu Facebookissa. Hän laittaa sinne kuvia projekteistaan. Luulisin veneilijöitä kiinnostavan, miten omaa paattia voisi ehostaa. Häneltä näyttää puuttuvan kotisivu Facebookin ulkopuolella. Se hänen kannattaisi tehdä, koska kaikki eivät ole Naamakirjassa. Vaivana on tosin kahden sivuston ylläpitö, mutta sisältö voisi olla kutakuinkin sama.
Huvittaa Mikun idea vanhan ambulanssin ostamisesta venetohtorin remonttiautoksi.
Onnea tuoreelle yrittäjälle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)