Pelkäsin jo että ...

... joudun jo tänään sairaalaan. Kurkkuni oli ärtynyt yöllä. Tunsin että asiat eivät ole kunnossa. Kurkku tosin ei punota. Vilustuinko eilen Hietsussa. Kuumetta ei ole.

Olin varma, että joudun menemään osastolle näyttämään kurkkuani. Antibioottikuuritkin kävivät mielessä. Ehkä makaisin letkuissa 7A:lla kunnes olen valmis kantasolusiirtoon 7B:lle.

Soitin osastolle. Sihteeri kävi kysymässä lääkäriltä. Yllätyin kun minun ei tarvitsekaan mennä näyttämään kurkkuani. Menen huomenna 7B:lle kuten on sovittu.

Minulla on joskus ollut siitepölyoireita, mutta ei mielestäni pitkään aikaan. Ehkä nämä ovat jotakin jäänteitä.

Ehdotettiin että kävisimme ulkona syömässä tänään, kun en sitten pääse pitkään aikaan. Hyvä idea. Niin varmaan teemme.

Illalla saamme vieraita.

Sairaalan kuri

Nyt loikoilen tässä eikä ole kiirettä mihinkään. Huomenna olen vielä vapaa mies. Voin mennä ulos kävelylle. Minne huvittaa. Vapautta jatkuu vielä torstaiaamupäivänä. Puolilta päivin minun on astuttava osastolle 7B. Sitä ennen voisin käydä katsomassa, onko 7A:lla tuttuja.

Sairaalassa on potilailla erilaisia vapausasteita. 7A:lla vaihtoehdot liittyvät siihen, saako vai eikö saa mennä osaston ulkopuolelle. Jos potilas on matalasoluvaiheessa, on pysyttävä osastolla. Kysymys on omasta turvallisuudesta. Infektioita pitää välttää.

7B:llä me potilaat olemme vielä alttiimpia infektioille ja niiden saaminen aiheuttanee vielä enemmän hankaluuksia. Kai ne voivat olla kohtalokkaitakin. Siksi vapautta on vielä vähemmän. Meidän potilaiden on pysyttävä jokaisen omassa huoneessaan. Ainoastaan toimenpiteisiin meitä voidaan viedä niiden ulkopuolelle.

Voi olla hassu ajatus, mutta kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos minä karkaan erityshuoneesta, mitä minulle voidaan? Minua voidaan kehottaa palaamaan huoneeseeni, mutta entä jos en mene? Tuskin kutsutaan vartijoita minua viemään.

En ole tietääkseni tehnyt sairaalan kanssa sopimusta siitä, miten saan liikkua. Minä vain taivun siihen, mitä sanotaan. Kun olin kantasolusiirtokeskustelussa, allekirjoitin paperin, jossa suostuin siirtoon. Luullakseni paperissa ei puhuttu liikkumisvapaudestani mitään.

Mitä henkilökunta voi tehdä, jos olen tottelematon? Onko heillä eettinen velvollisuus hoitaa minua mahdollisuuksien mukaan, vaikka vikuroisinkin? En tiedä. Ehkä he voivat kirjoittaa minut ulos sairaalasta.

Ehkä henkilöstöllä on keinonsa. Epäilen, että Syöpäklinikalla eräs meluisa potilas vaiennettiin rauhoittavilla. Potilas saattoi ottaa niitä vapaaehtoisesti.

Onko potilaan otettava silloin hoitoa vastaan kuin sitä tarjotaan. Lähtöolettama on, että on. Niin asian pitääkin olla. Potilaalla ei ole muuta kuin aikaa. On hyvä, että sairaalan resurssit käytetään järkevästi.

Hoitajat ovat yleensä joustavia. Jos en potilaana pysty yksin menemään suihkuun, heidän kanssaan on helppo neuvotella, milloin mennään. Joskus hoitajat kieltäytyvät kiireeseen vedoten täyttämästä jotakin pyyntöä. Se on pientä.

Aion pysytellä huoneessani siten kuin edellytetään. Jos tulen hulluksi, olen luultavasti syyntakeeton.

Menin sitten hullujenhuoneelle

Vein vaimoni Bulevardille ja menin sitten hullujenhuoneelle. Tarkemmin sanoen entisen Lapinlahden sairaalan ylilääkärin asuntoon, jossa on Seppo Fräntin omasta taidekokoelmastaan poimimista teoksista koostuva näyttely Haava. Fränti oli aikoinaan julkisuudessa, koska hän oli toinen Jolon saarella Filippiineillä olleista terroristien vangeista.

Poikkesin mennessäni Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaalla, joka oli matkani varrella.

Kun saavuin näyttelyn ovelle, kännykkäni ilmoitti virran olevan vähissä. Jotenkin tunaroin niin, että kännykkä sammui ja luulin virran jo loppuneen. Jäi kuvat ottamatta näyttelystä. Kun palasin autolle, sain kuitenkin kännykän päälle ja parkkiajan lopetettua Easyparkin palvelun kautta.

Näyttely on karu ja niin on ympäristökin. Tilat ovat remonttia vailla. Joissakin kohdissa on kaivettu ilmeisesti alkuperäista lattiaa näkyviin. Tilojen kattoa on laskettu. Rakennelmaa oli yhdessä kohtaa purettu siten, että Engelin suunnittelema sisäkaton muoto näkyy.

Hyvin monissa teoksissa oli ahdistunut tunnelma. Liekö Fränti koonnut tarkoituksella sellaisia teoksia rakennukseen, jossa on varmasti koettu suurta ahdistusta aikoinaan. Suurin osa taiteilijoista oli minulle tuntemattomia. Mukana oli pari Elina Merenmiehen teosta. Hän oli Risto Nordellin äskettäin ortodoksisen seurakunnan tiloissa pitämässä taiteilijahaastattelussa mukana. Oli siellä yksi Åke Mattaskin. Tunnetuin näyttelyluettelon elävistä taiteilijoista lienee Teemu Mäki.

Syöpien yleisyys

Hesari kirjoittaa tänään syövän yleisyydestä. Yli 32.000 henkilöllä todetaan kysein tauti vuosittain. Määrä tulee lisääntymään, mikä johtuu väestön ikääntymisestä. Toisaalta hoidot ovat kehittyneet niin, että myös eloonjäämistodennäköisyys on noussut.

Naisten todennäköisin syöpä on rintasyöpä. Tapauksia on vuosittain yli 5.000. Miesten ykkönen on eturauhassyöpä, joita todetaan noin 4.600 vuosittain. Keuhkosyövän saa vuosittain lähes 1.700 miestä ja 900 naista.

Leukemiat ovat lilliputtiryhmä. Akuutteja ilmenee vuosittain noin kahdellasadalla aikuisella. Kroonisia on 150-200 vuosittaista tapausta.

Yksi velvollisuus hoidettu

Tänään olen ollut aika rauhallisella mielellä. Vielä on huominen ja keskiviikko vapaata. Torstaina puen vihreän uniformun päälleni. Olen saanut yhden tekemättömän asian hoidetuksi tänään. Tein veroilmoituksen täydennyksen netissä.  Onhan sekin jotakin. Toisenkin asian olisin halunnut hoitaa, mutta tarvitsisin erään tiedoston muistitikulta, joka ei halua asettua yhteyteen tietokoneiden kanssa. Täytyy yrittää saada tieto toista reittiä.

Olen valitettavasti ollut saamaton viime aikoina. Olisi hyvä käydä kävelyllä tai liikkua jotenkin muutoin. Jos menen kovin kanttuvei ja lamaudun sänkyyn, kävelykyky menee pian. Lihakset surkastuvat hämmästyttävän nopeasti. Huomenna pitää yrittää ryhdistäytyä.

Nostalgiaa

Kuvia lapsuudestani 1950-luvulta. Useimmissa kuvissa seuranani on siskoni Kika. Isäni toinen työpaikka puutyöopettajana oli Ylitorniolla, josta kuvat ovat. Siellä kuoli vanhin veljemme ja kolme seuraavaa minä heistä ensimmäisenä syntyi.

Synnyinmökkimme taustalla näkyy Torniojoki ja Ruotsi.

Mahdoinko vielä tuolloin hoksata, että laulaminen ei ole minun juttuni.

Taustalla oleva "jalavakaappi" on isäni käsialaa. Ryijyn on tehnyt äitini. Voi olla, että pöytäkin on isäni tekemä.

Ihan kaikki lelut eivät olleet puuta.

Isäni tekemä kerrossänky.

Ei huolta

Minun olisi pitänyt ilmoittautua Silmätautien ja leukakirurgian osastolle. Luulin sen riittävän, kun vilautin kela-korttia neuvonnassa. Hammaslääkäri osasi kuitenkin kaivata minua ja tuli huhuilemaan. Sitten vain pukille. Kalusto tuntui olevan hyvässä jamassa. Tikit olivat monella solmulla. Poistaminen tuntui ikävältä. Puristin kyynärtukia kestääkseni. Lääkärin piti kutsua apulainen, jotta sai tarpeeksi käsiä käyttöönsä. Vihdoin homma oli ohi.

Kävelin seiska aalle. Jälkipolin hoitaja katsoi katetrin poiston jälkiä ja päätti pyytää lääkärin katsomaan, koska siirto on niin lähellä. Lääkäri tutki tarkoin, mutta arvioi asian olevan ok. Ei syytä huoleen. Muistuttu että pitää huuhtoa kaksi kertaa päivässä. Voi olla, että siitä on sanottu aikaisemminkin. Välillä mietin, enkö tosiaan muista tällaisia vai onko niistä tosiaan sanottu. Myönnän olevani hajamielinen.

Lääkäri sanoi, ettei Syöpäyhdistyksen kurssianomuksiin tarvita B-lausuntoja. Mitenkähän lienee? Kela ja RAY taitavat olla rahoittamassa.

Unilääkettä lääkäri ei suostunut kirjoittamaan. Sanoi että katsoo läpi lääkelistani. Odottelin päivähuoneessa. Tuntui kestävän. Kävin kyselemässä hoitajalta. Hän sanoi, että lääkäri on kiireinen, eikä minulle ole varattu aikaa. Pitää vain odotella.

Lääkäri tuli sitten. Mainitsin hänelle hänen kiireistään, mutta hän ei pitänyt itseään kiireisenä. Muistan että en saanut unilääkkeitä edes ensimmäisellä sytostaattikierroksella, jolloin minulla oli univaikeuksia öisin. Lääkäri on asiassa hyvin puhdasoppinen. Ei auta kuin taipua. Tunnustan että kysymys on mukavuudesta. En viitsi herätä tarpeeksi ajoissa aamuisin ja se kostautuu iltaisin.