Love story 3

Hannu tunsi itsensä yksinäiseksi ja paneutui opintoihinsa. Hän oli alkanut epäillä pääaineensa taidehistorian kenttäkelpoisuutta työmarkkinoilla. Kulttuurihistoria voisi olla parempi, koska kulttuuri tarkoittaa melkein mitä vain. Hannun mielestä nykyisyyttäkin voisi tutkia, koska siitähän historia syntyy.

Onneksi hän ei ollut saanut taidehistorian gradun eteen juuri mitään aikaan. Kulttuurihistorian valitseminen merkitsisi runsasta kotimaan matkailua, koska sitä voi opiskella vain Turun yliopistossa.  Mikäs sitä on junassa istuessa. Ajan voisi käyttää opiskeluun. Tarvitaankohan jokin ihmeen JOO-sopimus vai joutuisiko hän hakemaan opiskelupaikkaa.

Hannu ei tiennyt, missä kulttuurihistorian laitos sijaitsee. Ainakin yliopiston päärakennus ei sijaitse kovin kaukana Kupittaan asemasta. Hannu muisteli, että entinen, puinen asemarakennus napottaa edelleen radan vieressä, mutta hän ei ollut varma.

Hannu oli myös pohtinut taisteluvalmiutensa vahvistamista kaupallisilla tiedoilla. Niitä hän voisi hankkia Itä-Pasilassa olevan kauppaoppilaitoksen iltapuolella. Yliopistoon hän voisi tehdä gradun jostakin liike-elämään liittyvästä kulttuuri-ilmiöstä. Ei pidä kuitenkaan rönsyillä liikaa, ettei tukehdu. Hän päätti tutkia ensin kulttuurihistorian opiskelumahdollisuudet.

Hannu oli nähnyt Liisaa vain ohimennen seuroissa ja iltakylissä. Pinnallisia kuulumisia oltiin vaihdettu. Liisan elämä kuulosti läkähdyttävän kiireiseltä, yhtä tutkimista. Hän kaipasi Liisan seuraa, vaikka hän ei kokenutkaan heidän pystyneen avaamaan toisilleen syvimpiä ajatuksiaan.

Hannu ei viihtynyt aina miesseurassakaan. Sfinksejä, jotka puhuvat autojen latureista ja ties mistä. Hän tunsi itse vahvistavansa stereotypiaa, koska piti tällaisissa tilanteissa haarniskan yllään. Autoista hän ei ymmärtänyt paljoakaan, mutta joskus keskustelut olivat sukeltaneet syviin vesiin ja se oli ollut virkistävää.

Liisa oli ajautunut upottavaan rämeikköön, kahden tutkimuksen loukkuun. Hän oli huomannut tekevänsä gradua ja väitöskirjaa yhtä aikaa. Yö ja päivä eivät enää juurikaan eronneet. Silmien alla oli tummat pussit ja olemuskin aavemainen. Hän oli unilääkekierteessä ja jos hän halusi rentoutua kunnolla, hänen oli pysäytettävä ajatusmyllynsä Diapamin avulla. Silloin tekstin tuottamisesta ei tullut mitään eikä hän kehdannut näyttää naamaansa kenellekään, saati sitten soittaa. Puhuminen pätki kuin päihtyneellä.

Liisa oli kerran erehtynyt kirjoittamaan Hannulle lyhyen sähköpostiviestin ollessaan Diapamin vaikutuksen alaisena. Hän oli laittanut salasanansa viitekenttään ja hoiperrellut pari riviä leipätekstiä väsymyksestään. Myöhemmin hän ymmärsi vaihtaa salasanansa. Hannulta vanha ei vuotaisi mihinkään, mutta nettiin ei voi luottaa.

Liisa ei ollut malttanut olla laajentamatta väitöskirjatyönsä tutkimusongelmaa. Hän halusi nostaa esiin myös muita muuttamiseen liittyviä motiiveja kuin muiden sanomisten innoittamat. Aihepiirillä oli hänestä suuri yhteiskunnallinen merkitys. Hän halusi saada tulokset mahdollisimman pian haastamaan valtakunnan aluepolitiikkaa. Hän raatoi kuin hevonen liian ison tukkikuorman edessä. Jos tämän jaksat, niin tuonkin. Lisäpöllit kolahtelivat kuorman päälle.

Hannu oli hyvin huolestunut Liisan voinnista viime näkemän ja salasanatöppäyksen jälkeen. Näinköhän tuo pimahtaa? Hän oli pannut merkille outoja piirteitä Liisassa. Hän tuntui jatkuvasti tarkistelevan, että kaikki tavarat ovat tallessa. Lähtiessään kotoa, hän varmisti ties kuinka monta kertaa ettei hellan levy jää päälle.

Liisan pää jyskytti, kiire, kiire, pian, pian. Hänen on vain jaksettava. On taottava kun rauta on kuuma. Levätään sitten haudassa, hän tuli joskus ajatelleeksi. Ei ainakaan Widoria. Kaikki aikanaan, jos elää saa. Joskus hän unelmoi pitkästä äitiyslomasta, mutta ymmärsi ettei sellainenkaan helppoa ollut. Hän harmitteli ettei voi anoa vuorotteluvapaatakaan, kun on työvuosia kertynyt niin vähän. Eläkekin karttui kehnosti tohtorikoulun pienillä tuloilla.

Professorikin hiillosti, tosin lempeästi. Häntä kiinnosti Liisan tutkimusten ansaitsema julkisuus. Se olisi hyvin toivottavaa hänen laitoksensa rahoituksen kannalta.

Hannu oli käynyt pari kertaa Turussa luennolla. Hän kävi Jaakopinpainia itsensä kanssa. Tämä vie liikaa aikaa. Hän tunsi vastuuta Liisasta. Toisaalta hän koki olevansta Liisalle kuin tinasotilas, joka otetaan hyllyltä silloin kun huvittaa. Hän ajatteli vastuun kumpuavan hänen tunteistaan Liisaa kohtaan. Vaikka ne horjuvat ja muljahtelevat sinne tänne, hän koki niiden olevan hänen sydämensä ääni.

Eräänä lauantaiaamuna Liisa soitti Hannulle. Hän oli aivan suunniltaan. Minulla ei ole ketään muuta! Tule pian tänne. Kaikki on lopussa! Minulle on määrätty saikkua. En saa tehdä mitään enkä pystyisikään. Kaikki romahtaa. Mistä minä saan rahaa, jos ei ole tuloksia? Hän kertoi takellellen kuinka hän oli kirjoittanut ulos haastatteluäänitteitä ja järjestellyt papereitaan. Sitten hänen psykofyysinen minänsä oli leikannut kiinni.

Liisä jaksoi vaivoin tulla avaamaan oven, Sitten hän makasi apaattisena vuoteessa viltti päällään ja käännähteli välillä hermostuneena.

Hannu istui tuolilla sängyn vieressä ja kuiskutteli ettei väitöskirja mihinkään karkaa. Tee se valmiiksi vaikka eläkkeellä. Työsi tulokset tulevat aina herättämään kiinnostusta.  Minun on pakko jatkaa, kirkaisi Liisa, mutta rauhoittui sitten.

Nyt on levon aika. Hannu hyräili hiljaa lapsuutensa tuutulauluja. Sitten hän muisti kuinka äiti oli kutittanut hänen kättään ja se oli tuntunut mukavalta.

Hannu rapsutti varovasti Liisan kämmenen pohjaa. Tämän silmät painuivat kiinni ja hän nukahti syvään uneen. "Prinsessa ruusulinnassa, linnassa, ..."

Neuromaani

Mitä ihmettä tarkoitta neuromaani. Tällaisen tekstin näin Marian sairaalan Mechelininkadun puoleisen sisäänkäynnin yläpuolella, kun olimme menossa Rut Brykin näyttelyyn Emmaan. Sana tuntuisi sopivan paremmin Auroran sairaalan oven päälle. Googlen avulla tämäkin selviää. "Neuromaani" on näytelmä, joka esitetään poikkeuksellisessa paikassa. Toki tuosta sanasta jotakin mieleen tulee.

Keskustelimme vaimoni kanssa tuulettamisesta tänään. Hän on erittäin aktiivinen siinä lajissa. Häntäkin haittaa kuitenkin sisään tunkeva Itäväylän melu. Ehdotin että ripustamme wunderbaumeja. En saanut vastakaikua.

Tapasin Emmassa erään entisen opiskelijan, joka työskentelee nykyään Kansalliskirjastossa. Sanoin etsineeni kerran kyseisen laitoksen takapihalta hiiripatsasta, mutta en löytänyt. Olen kuullut jostakin, että se onkin kirjaston sisällä. Kerroskin mainittiin.

Katso tuota skedeä! Montako kertaa se flippas yhdellä ranilla? Aikä hienoja ländeja, mutta onhan tässä flättiä. Kuuntelimme tullessamme skeittauskeskustelua. Joltakin tuollaiselta se kuulosti.

Turkulaisessa on on ollut joskus otsikko: "Jos haudasta ei oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta".

Kävin eilen suihkussa. Minulla on käytössäni kaksi sinistä froteepyyhettä. Vaimoni vaalea pyyhe oli vessassa. Kun sitten istuin sänkyni reunalla, hän osoitti vieressäni olevaa märkää myttyä, joka oli juuri se mainittu vaalea froteepyyhe. Olin ällikällä lyöty.

Olen mielestäni tarvinnut mielestäni tänään eilistä enemmän stepaani. Onkohan yöllinen unilääkemälli vaikuttan herra Stepanovin askellukseen


Tilastotietoa: Tämä on 1.700 postaus tässä blogissa. En viitsi kutsua lorkotuksiksi, koska pare kolme ei ole minun käsialaani. Julkaistuja kommentteja on vähän yli 2.000. Sivulatauksia on yli 800.000.

DNA:ni sekaisin?

Mitä ihmettä kantasolusiirre on saanut aikaan? Jos teettäisin geenitutkimuksen itsestäni, dna-tulokseni eivät kuulemma olisi oikeat. Veressäni on ilmeisesti uudet geenit. Tuntuu uskottavalta, mutta eipä ole tullut mieleeni. Vaihtuuhan veriryhmänikin samaksi, mikä on luovuttajalla. Kuvittelen, että kudokseni ovat entiset, mutta kuka tietää, missä niitä geenejä on? Luullakseni kaikkialla nahoissani ja niiden sisäpuolella. Jos haluaisin tietää perimästäni, näytteen pitäisi antaa miespuolinen lähisukulaiseni, siis ainoa elossa oleva veljeni. Isäkin kuulemma kävisi.

Olen kuullut, että testeistä selviää, mitä kautta äiti- ja isälinjat ovat tulleet Afrikasta. Onko minun reittini nyt muuttuneet?

Olisi pitänyt lähettää oma näyte ennen siirteen saamista. Tässä olevaisuudessa se ei ilmeisesti hyödytä. Jospa asia selviää Taivaassa ilman näytettäkin.


Minulla on hankaluus. Aivoni pommitavat iltaisin tietoisuuttani Love storyyn sopivilla repliikeillä ja episodeilla. Jos en kirjoita niitä ulos, pelkään unohtavani ne. Ne ovat mielestäni oikein kelvollista tavaraa. Tällaisessa surrauksessa ei tule uni. Olen saattanut ottaa unilääkkeen, sammuttaa valot ja vielä pitää ottaa läppäri esiin etteivät uusimmat ideat katoa.

Eilen en saanut aivojani seisautetuksi edes puolellatoista pillerillä. Vieressä nukkuu rakkaani, joka päästelee ääniä. Aina ei töniminenkään auta. Kun on hiljaista, jännitän, milloin seuraava alkaa. Minun oli otettava vielä unipillerin puolikas ennen kuin lamppu sammui.

Nyt aamulla olen hiukan zombi. Me Stepanovit lähdemme kohta uuteen yritykseen kohti Emmaa ja Rut Brykiä. En usko olevani tarpeeksi skarppi rattiin. Saara saa ajaa.

Miten tuon myöhäisen purkauksen saisi siirretyksi vaikka iltapäivän alkuun.

Minulla voi olla myös uusi lelu, josta olen innostunut. Se on novellin laajentaminen ehkä romaaniksi. Kai tämä menee ohi.

Onko minun ruuvattava vuorokausirytmiäni ja otettava tekstiä vastaan niin kauan kuin sitä tulee.

DNA:stako tämä johtuu. Onko siirteeni luovuttaja kirjailija tai lehtimies?

Tässä uusi lorkootus

Toivottavasti M et ole pahoillasi, mutta olen niin riemastunut uudissanastasi, että pakkohan siitä on kirjoittaa. Postaus ja artikkeli ovat kovin puisevia nimityksiä yksittäiselle blogikirjoitukselle. Nyt minulla on asialle uusi nimi.

Sana on selvästi syntynyt "kirjoitusvihreiden" tuloksena, mutta kuulostaa suomelta. Sanasta syntyy rentouden ja vuodatuksen mielikuva. Kuulosta eteläpohjalaiselta. Minulla tosin ei ole edes juuren pätkää tuolla seudulla, mutta aion silti käyttää sanaa. Lyhyempi versio kuulostaa vielä hassummalta. Lorkotus tuo mieleen kotkotuksen. Sekin sopii, koska olen Kukkojen sukua. Katsotaan kumpaan päädyn. Tässä versiossa katoaisi myös harhaanjohtava paikallisvivahde.

Suomen kieli on tällaista. Joskus voi jopa keksiä uuden sanan ja tulla ymmärretyksi. Tämä on kuitenkin syntynyt sattumalta.

Tässä osa kiitoksesta, jonka kirjoittaja on osoittanut olettamukseni mukaan lorkootuksiani linkittäneelle henkilölle. Mukavaa kun tieto lorkotuskokoelmastani leviää.

Arvelin virheen syntyneen järjestelmän ennakointiominaisuudesta. Sehän tuottaa vaikka mitä. Tosin sen sanat ovat yleensä suomea tai englantia.

Minussa on sen verran Sherlock Holmesia, että päättelen virheen syntyneen siitä, että sormet ovat siirtyneet yhden askelman oikealle näppäimistöllä.  Arvelen kirjoittajan osaavan kymmensormista.

Tämä on päivän ilopilleri.


Joudun tunnustamaan, että minulle aukesi vasta tänään yhdistelmään "Ylen aikainen" sisältyvä sanaleikki. Ylen henkilökunnanravintoln entinen nimi "Ylen syöjät" on huvittanut minua pidempään.

Näpyttelin ensimmäiset sanat Love story kolmoseen. Ehkä tuo numerointi, joka tuo mieleen eri tarinat, käy, koska mielestäni kaksi ensimmäistä lukua voidaan lukea itsenäisinä tarinoina. Nyt pitää osata lopettaa ajoissa etten mene taas iiveriin.

Syöpähoitojen tulevaisuus

Herra ja rouva Stepanov, eli me, marssi keppeineen pihan poikki autolle. Olimme lähdössä Emmaan Rut Brykin näyttelyyn. Ajankohta oli huono. Olimme tulossa Teollisuuskadulle, kun törmäsimme melkein seisovaan ruuhkaan. Vaimoni käänsi Hermannin suuntaan ja reissumme muuttui ajeluksi. Menimme Viikin kautta Myltsiin ja sieltä kotiin, mitä nyt vaimoni poikkesi kaupassa.

Hermannissa takanamme prötpötti ikivanha auto, joka oli tuunattu huolellisesti uuteen kuosiin. Moottori oli jätetty näkyviin. Mikäli minä ymmärrään, sytytyksessä on vikaa, totesin. Siihen vaimoni, että "sullako". Ei ole hänen tapaistaan, mutta pisteet hänelle.

Kun menin vaimoani vastaan kaupan parkkipaikalla ottaakseni ruokakassin kantoon, tunsin jotakin kantikasta poplarini taskussa. Siinä se mystisesti kadonnut Primaspan-laatikko oli.

Eräs serkuistani Serkkuni muisti minua taas soittamalla. Lämmitti mieltä.


Vaimo oli ostanut minulle lööppilehden, sen, joka on mielestäni joskus herätetty kuolleista - ainakin lehden nimi. Toinen on tainnut saada itsenä myydyksi lööpeillään Mäntsälän kapinasta saakka. Lehdessä on artikkeli syöpähoidoista.

Syöpätapaukset lisääntyvät, mutta hoidot parantuvat. Parinkymmenen vuoden kuluttua kuulemma puolet sairastuvat ja kolmasosa kuolee syöpään. Kovin pian.

Etäpesäkkeiset syövät ovat yhä pahoja vastuksia. Minun ensimmäinen syöpäni lähti kiveksestä. Sitä oli myös vatsonteloni takana ja vaimoni mukaan myös pernassa. Minä en tosin tuota pernaa muista. Ajatella että paranin siitä syövästä.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut immunologisista hoidoista. Niissä oma solut saadaan tuhoamaan syöpäsoluja. Hassuja nuo melanooman vasta-aineiden nimet: ipilimumabia, nivolumabia ja pembrolitsumabia. Ketkähän noita keksivät.

Hoidot yksilöllistyvät. Olen ollut siinä käsityksessä, että Suomessa ollaan syöpähoidoissa huippujen tasalla. Lehden mukaan olemme kuitenkin jäljessä amerikkalaisista. Rinta- ja keuhkosyöpiä lukuun ottamatta useimmat muut syöpätoilaat saavat oikeastaan samaa hoitoa. Jos ei hoito pure, sitä vaihdetaan. Aikamoinen väite.

Tulevaisuudessa biotekniikka nousee käytettäväksi vanhojen konstien rinnalla.

Viruksista ja bakteereista johtuvat tulehdukset ovat syypäitä osaan syövistä. Näitä voidaan joskus mahdollisesti torjua rokotuksilla.

Joskus voidaan ehkä yksittäinen syöpä parantaa yhdella hoitokerralla. Tällaiset vaihtoehdot ovat kuitenkin hyin kalliita.

Syöpähoidot eivät tulisi yhtä kalliiksi, jos taudit voitaisiin todeta jonkinlaisella kuvantamisella nykyistä aikaisemmin.


Mainitun lööppilehden nettiversiossa ehdotetaan käyttövaihtoehtoja ylijäämä kahville. Kovin erikoiselta kuulostaa lihan seuraksi tarkoitettu kastike, joka koostuu vedestä, liemikuutiosta, fariinisokerista ja kahvista. Suurustamisen jälkeen suolaa ja pippuria tykö. No, maistuisiko?

Kyllä jännitti äsken

Vieläkin tuntuu mahassa ja olen hermostunut. Huomasin että minulle oli soitettu kolme kertaa aika lyhyin välein tuntemattomasta numerosta aamupäivällä. Luurini oli jotenkin ajautunut äänettömälle. Sen täytyi olla lääkäri. Hänen ei pitäisi soittaa ellei verikokeessa ole jotain.

Minua totisesti pelotti, että joudun taas sairaalaan. En olekaan niin tyyni kuin jo luulin.

Mietin mille osastolle minun pitäisi soittaa. Soitin päiväsairaalaan, jossa olin eilen. En muista, mutta varmaan nauhoitus kertoi, että klo 13-14 voi soittaa.

Soitin yhdeltä. Minun käskettiin soittaa hematologian poliklinikalle ja annettiin kaksi numeroa. Soitin hemapolille sairaanhoitajalle. Hän kehotti soittamaan eräälle hoitaja MJ:lle, jonka sanottiin olevan minun siirrehoitajani. Nimi tuntui tutulta, mutta en saanut ulkonäköä mieleeni.

MJ oli lounaalla. Sanoin että minulle soitetaan 20 minuutin päästä.

Soitto tuli toiselta hoitajalta, joka kertoi, että Sandimmun-pitoisuuteni on liian korkea. Annos pudotetaan tästä illasta 80 millilitrasta 70:en.

Oikein olin arvannut. Perustui verikokeeseen. Annos muuttui lääkärin määräyksestä. Liekö itse yrittänyt ensin ja pyytänyt sitten muiden yrittää.


Keskimmäinen poikani sanoi, että kulmakarvani ovat tummentuneet ja myös silmäripset. Näytän kuulemma erilaiselta. Parran olen itsekin huomannut muuttuvan tummanpuhuvammaksi. Saapa nähdä, minkä värinen heinikko päälakeni rairuohoiduista tulee.

Uusi ystäväni H soitti eilen. Mahtaako muistaa nimeäni vielä. Oli kiva jutella. Menemme lauantain kävelylle. Tapaamme hänen työhuoneellaan Kaapelitehtaalla.

Minulla oli eilisiltana sellainen iiveri kirjoittaessani Love storylle jatkoa, että minun piti sammuttaa valot päästäni puolellatoista unipillerillä.


Kaikenlaista:

Vaimolleni soitettiin ja tarjottiin ET-lehteä. Sanoin, että hänen olisi pitäny kysyä, tietääkö myyjä, mitä ET tarkoittaa. Tietenkin "en tarvitse". Vaimoni oli ystävällinen puhelinmyyjälle. Olemme yhdessä päättäneet näin.

Hertsikan metriksen Taukotila on lopettanut toimintansa ainakin toistaiseksi. Tilassa on järjestetty näyttelyitä ja kahvilakin on siellä ollut. Syynä on se, että tiloihin on päässyt rotta. Ei haluta ottaa riskiä, koska rotta on saattanut käydä käpälöimässä kahvilafasiliteettia. Taitaapa tulla aika desifiointiruljanssi, kun rotta saadaan kiinni.

Aloitin jokin aika sitten tekemään punttihumppasarjaani (ilman musiikkia). Mieleeni tuli tehtyäni jotakin oikealla kädelläni, vasemman käden sarja tehdään varmaan toisella punnuksella. Kysyin vaimolta, miten ne erottaa toisistaan. Sain vastaukseksi jotakin hymyn ja tuhahduksen tapaista. Kirjoitin sitten toisen puntin päähän V:n ja toisen O:n.

Jollakin amerikkalaisella oikeusistuimella on aikamoinen ongelma. Voiko eläin olla todistajana.  Liekö jo ratkaistu. Mies oli ammuttu kuoliaaksi ja vaimoa epäillään. Papukaijan on kuultu sanovan, älä ammu. Siinäpä pulma. 

Love story 2

Liisa ja Hannu istuvat kahvilassa, joka on entisen Kaisaniemen ja nykyisen Helsingin yliopiston metroaseman yläpuolella olevassa kauppakeskuksessa. Liisa ihmetteli, miksi metroaseman nimi on muuttunut. Hannu kertoi uuden nimen liittyvän johonkin yliopiston juhlavuoteen.
Tiedätkö kuka se Kaisa j:llä oli, kysyi Hannu.
No en, kuului vastaus.
Muistaakseni hän oli joku ruotsalainen, ehkä Katarina, joka piti ravintolaa Kaisaniemen puistossa joskus 1800-luvulla.
Historia ei todellakaan ole minun juttuni, nyreksi Liisa, keskityn tähän päivään, viis menneistä.
Hannun mielestä kaikki tämänhetkinen on seurusta menneestä.
Hannu kertoi luulevansa ravintola olleen puiston kulmauksessa suunnilleen nykyisen Ravintola Kaisaniemen kohdalla. Älä kysy mitä se niemi tarkoittaa, ehkä koko Krunikkaa.

Liisa oli tilannut herkullisen näköisen paakelsin kahvinsa seuraksi. Jos menneeseen mennään, hän sanoi, niin tämä siivu muistuttaa Ellen Svinhuvudin kakkua. Joo, sen presidentin rouva. Tiedätkö mitä erikoista mainittuun kakkuun liittyy.
No en keksi, vastasi Hannu.
Äiti on kertonut, että Erottajalla kauan sitten olleesta kahvila Stellasta sai sitä kakkua, jossa oli ihanaa kahvin makuista kreemiä ja sellaista. Stellan perunaleivos maistui kuulemma taivaalliselta. Ei siinä tietenkään oikeasti perunaa ollut. Tiedätkö miten Stellalle kävi.
No en ole kuullut, kuului vastaus.

Iso paha Stockmann suunnitteli samantapaisen kakun ja alkoi myydä sitä eri nimellä. Tämä tässä ei kuitenkaan ole sitä. Se oli Stellan menoa.
No onpa vähästä kiinni, päivitteli Hannu.

Hannu sai päähäpiston ja hän asetteli Liisan vasemman kämmenen hänen omaa oikeaa vasten muka vertaillakseen niiden kokoa. Kämmenet olivat eri paria, joten Hannu antoi omansa laskeutua kättelemään Liisan oikeaa kämmentä. Kädet jäivät siihen. Tämä oli Hannusta ihana hetki. Kumpikin upposi ajatuksiinsa ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen.

Vihdoin Hannu rikkoi hiljaisuuden vähän tökerösti kysymällä Liisan gradusuunnitelmista.
Liisan ajatuskupla poksahti ja hän sanoi päässeensä tosi jymyaiheen jäljille. Hän aikoi haastatella asuinpakkaansa vaihtaneita ihmisiä ja selvittää, miten eri henkilöt ovat vaikuttaneet heidän päätökseensä. Näitä henkilöitä hän aikoi löytää heidän tekemiensä muuttoilmoitusten avulla. Hän aikoi haastatella myös sellaisia, joiden suunnitelmat olivat jääneet aikomuksen asteelle. Nämä pitäisi löytää jollakin muulla tavoin. Kyseessä olisi tietenkin teemahaastattelu.

Hannu oli käynyt metodologian kurssin ja oli päätynyt suhtautumaan kvalitatiiviseen tutkimukseen hyvin varauksellisesti.
Noista kvalihommista tiedä, nehän ovat tosi fiktiivisiä juttuja. Niistähän voi tehdä aivan mitä johtopäätöksiä huvittaa. Hannua ärsytti erityisestä kvalitutkijoiden tapa antaa myyviä nimiä tunnistamilleen ihmistyypeille. Auton ostajat olivat järkeviä perheen isiä, boheemeja baskeripäitä, vilttihattuisia mersumiehiä ja niin edelleen. Boheemit suosivat tietysti Citroenia. Hannun mielestä kyse oli vain haastateltavien ennakkoluuloista.

Liisa loukkaantui ja tunnelma meni pilalle. Minun ohjaajani mukaan laadullinen tutkimus on tosi vankkaa tiedettä ja minä uskon häntä.
Hannu hätääntyi, Joo, totta, sen perusteellahan voi sitten tehdä kvantitaavista jatkotutkimusta, lepytteli hän.
Joo, sitä minä olen miettinytkin, loivensi Liisa jo rauhottuneena.

He nousivat ja keräsivät tavaransa lähteäkseen. Tarvitsetko lomakkeita, tässä on lähellä verotoimisto, vitsaili Hannu. Nyt eivät ajatukset yletä verotukseen, vastasi Liisa.

He kävelivät läheiseen Kaisaniemen puistoon. Liisalla oli tullut mieleen ajatus käydä lähellä olevalla laitoksellaan, mutta hän ei kehdannut ehdottaa sellaista. Kaisaniemen puiston hiekkakentällä oli ryhmä ihmisiä pelaamassa kyykkää. Oletko pelannut koskaan mölkkyä, kysyi Liisa.
Olenhan minä, mutta tuo ei ole mölkkyä. Se on jotakin, joka alkaa koolla. Aikamoisia seipäitä viskovat.

He ajautuivat Pitkäsillalle ja sitä kautta Hakaniemen puolelle. Sillalla Liisa halusi näyttää jotakin Hannulle. Katso noita lohkeamia. Isä on kertonut, että ne ovat sadan vuoden takaa. Eikö ole aika uskomatonta? Joo, täällä on ammuskeltu tosissaan, kuului vastaus.

He jatkoivat matkaa Linnunlaulun kautta Töölönlahden etelärannalle. Kummallistä että tätä sanotaan Eläintarhaksi, vaikka täällä ei ole elukoista tietoakaan, totesi Hannu. On tänne semmoista kuulemma suunniteltu, tiesi Liisa. Hannu kertoi, että täällä on ajettu joskus Eläintarhan ajoja. Ne lopetettiin, kun joku kuoli.

Hannu unelmoi mielessään, että Liisalla olisi pipon sijaan tyylikäs baskeri päässään ja repun sijasta siro nahkalaukku olallaan. Mikään ei ole täydellistä, hän pohti ja ajatteli, että ehkä voisi joskus ostaa hänelle sellaiset. Voi että hän olisi tyylikäs!

He jatkoivat matkaa ja rohkenivat kävellä tovin käsi kädessä. He saapuivat Hesperian puistoon, jossa Liisa kertoi kuulleensa, että Finlandia-talossa oli ollut joskus 70-luvulla joku ihan mieletön konferenssi, jossa oli ollut mukana kaikki maailman napamiehet ja -naisetkin, jos sellaisia silloin vielä oli. Joo, tuon Scandic Parkin katollakin oli ollut poliiseja pyssyineen, tiesi Hannu. Hotelli oli silloin ollut nimeltään Inter-jotakin.

Kun he lähestyivät Rautatieasemaa, Liisa sanoi toivovansa, että jäljellä oleva pätkä tsaarinaikaisia punatiilirakennuksista säästettäisiin. Isä ja äiti olivat aikoinaan nähneet ison savupatsaan ikkunastaan ja tulleet katsomaan, kun rakennukset paloivat.

Kun he saapuivat Asemanseudun osuuskaupan kohdalle, he olivat vähän hämillään ja miettivät mitä sitten tekisivät. Liisa sanoi menevänsä käymään laitoksellaan. Hannu ei keksinyt muuta kuin lähteä Richardinkadun kirjastoon lueskelemaan jotakin. Hän päätti pysähtyä Espan puiston penkille selvittelemään ajatuksiaan. Hän kävi ostamassa läheisestä piparkakkutalon näköisestä kioskista jäätelön ja palasi penkille. Ajatella että tämä puisto on ollut ihan samannäköinen ennen kuin meistä kummastakaan on ollut tietoakaan. Täällä ihmiset ovat kävelleet täällä iloineen ja suruineen. Nyt he ovat kaikki maan povessa.
Hannu katseli ajelehtivia pilviä ja ihmetteli kuka hän on ja miksi hän on täällä.    

Istuttuaan tunnin pari, hän näki tutun hahmon. Ai täälläkö sinä olet, kysyi Liisa, ajattelin tulla hetkeksi tunnelmoimaan tänne runoilijapatsaan luo. Ei yhtään hassumpi idea, vastasi Hannu, nythän tunnelma paranee. Liisan mielestä oli hauskaa, kun Runebergin pään päällä istuu melkein aina lokki. Hannu ehdotti, että he kävisivät moikkaamassa toistakin runoilijaa, joka seisoi massiivisessa kaavussaan Pohjois-Espan puolella.

Miksikähän Runeberg on tuolla keskellä ja Leino täällä syrjässä, ihmetteli Hannu. Veikkaan että Runeberg ehti ensiksi, vastasi Liisa. Hannu ehdotti, että Leino kyräilee puiden alla sen takia ettei tulisi ryöstetyksi. Tulepa niin näytän sinulle. Katsos, Leinolla on oikeassa kädessään kolikko. Voi veljet, niinpä onkin. Miten ihmeessä, päivitteli Liisa. Se on patsaan valajien jekku, tiesi Hannu.

Liisan mielestä Risto Rytin muistomerkki Hesperian puistossa on näitä mielenkiintoisempi. Hannu sanoi jonkun kutsuneen sitä upotetuksi hakaristiksi. Ajattele miltä se kuulostaa, riks, raks, poks niin kuin Risto Ryti, penäsi Liisa.

Sitten kumpikaan keksinyt mitään sanottavaa. Kumpikin lähti tahoilleen. Hannun ajatukset ajelehtivat sinne tänne. Hän tunsi itsensä onnelliseksi, vaikka hänen oli vaikea eritellä tunteitaan. Nyt täytyy vain antaa veden virrata Vantaassa. Sadan vuoden päästä ei meitä kumpaakaan täällä enää ole. Kummallista, että on niin vaikea ymmärtää, mitä aika on.

Hannu ajatteli että nyt Liisa polkee kuntopyörää, vaikka he olivat juuri kävelleet Töölönlahden ympäri, ja sitten hän alkaa etsiä lähteitä graduunsa.

Meni monta päivää. He vaihtelivat lyhyitä tekstiviestejä. He olivat jutelleet kerran puhelimessa, mutta Hannusta Liisan puheet olivat olleet enimmäkeen gradu-sitä ja gradu-tätä. Hannu ei saanut oikein mistään otetta. Hän tunsi itsensä mustasukkaiseksi.

Sitten meni kuukausia. Polku Hannun ja Liisan välillä alkoi nurmettua ja langoille istui variksia. Miten jonkun elämä voi olla niin täynnä yhtä gradua, päivitteli Hannu. Sitten hän tekstasi Liisalle, että otathan varmuuskopion gradustasi. Se ei olisi ensimmäinen gradun tekele, joka häviää bittien hautausmaalle.

Hannu muisteli Leinon kirjoittaneen, että "Yksin oot sä ihminen ..." tai jotakin sinne päin. Miksi tämä on tällaista, vaikka me seurustelemme. Kai minulla on jokin eksistentiaalinen kriisi tällaisessa elämänvaiheessa. Kylläpä hienon pistinkin. Ihmisen syvimmistä ajatuksista ei pääse perille edes pääkopan viipalekuvauksella.

Eräänä lauantaina he tapasivat pikaisesti Akateemisen Starbucksissa. Liisa oli kopioinut gradunsa DVD:lle ja vieläpä tulostanut sen paperille. Hannu sai varmuuskopiot viedäkseen ne kotiinsa. Liisa kertoi, että hänen pitää nyt ruveta risteilemään pitkin Suomea tavatakseen haastateltaviaan. Liisa korosti kuinka tärkeä hänen aiheensa oli jopa Suomen politiikan kannalta. Ajattele nyt, työllistymisen esteet ja kaikki. Joopa joo, taidan menettää tyttöni isänmaalle, päivitteli Hannu mielessään. Et sitten haastattele ketään puolta tuntia enempää. Hän oli seurannut erään opiskelukaverinsa puuhia ja tiesi, miten hirveä työ pitkien haastattelujen litterointi olisi.

Hannu pelkäsi, että Liisan gradu olisi nollatutkimus. Kaikki muuttavat työn perässä, tietäähän tuon. Liisa mutristi suutaan ja sanoi, että tuo on yleinen ennakkoluulo, jonka todenperäisyys on syytä varmistaa. Hannun mielestä Liisa vasta etsi muuttujia laajemmalle tutkimukselle. Totta tuokin, myönsi Liisa ja lupasi ostaa Hannulle jäätelön.

Hannu epäili Liisan jatkavan päiviänsä öihin. Ei gradu ole noin tärkeä. Mitä väliä sillä on minkä arvosanan saa kunhan se menee läpi. Liisa oli sanonut haluavansa tehdä tutkimuksen kunnolla. Kyse on hänen urastaan.

Hannu oli autellut Liisaa stilisoimalla ja keksimällä lisää kysymyksiä teemahaastattelurunkoon. Oli hän löytänyt muutaman tuoreen lähteenkin, mutta pientä se oli. Oman grandunsa alkuun hän ei ollut kunnolla päässyt.

Liisan ohjaajat olivat innoissaan tämän gradusta. Se voisi saada jopa julkisuutta. Liisaa oli jo kyselty tohtorikouluun ja tämä mietti asiaa. Ei se ole kuin neljä vuotta, hän selitti Hannulle. Joo joo, kaikki yöt ja päivät, väitti Hannu, loppukohan sittenkään.

Oletko joskus ajatellut yhteistä tulevaisuuttamme, kysyi Hannu kerran. Oliko tuo kosinta, hänelle vastattiin. Voi sen niinkin ymmärtää, myönsi Hannu. Kuule minä elän päivä kerrallaan ja nyt keskityn graduun ja väitöstutkimukseen, kuului vastaus.

Hannu ajatteli kerran, ettei hän jaksa tällaista. Hän sanoa töksäytti Liisalle, että sinun on nyt valittava tutkimustyön ja minun välillä. Liisa ihmetteli miten heidän suhteensa sitten muuttuisi. Hannu pysyisi hänen sydämensä valittuna ja hän suhtautuisi Hannuun edelleen samalla tavoin.

Hannu ei osannut vastata mitään. Mitä toivoisit häämarssiksemme, hän heitti ja lisäsi, että läppä läppä! No en ainakaan Widorin toccataa, kun on niin tylsä, kuului vastaus. Marssitaan nyt ensin tämän ryteikön läpi. Kaikki aikanaan.

Teen nyt tämän gradun valmiiksi ja sitten väitöskirjan. Hän sanoi olevan äärimmäisen tärkeää saada molemmat tutkimukset pian valmiiksi. Hän puhkesi itkuun ja sanoi jopa valtiovarainministeriön kiinnostuneen tuloksista. Tämä aika on sellainen, että minun on pakko keskittyä näihin. Toki väitöskirjaosuus on laajempi, mutta kai minä jotakin olen oppinut. Haastattelulomake olisi tyyppiä rasti ruutuun ja tulosten käsittely tulee olemaan helpompaa. En minäkään tätä haluaisi. Rakastan sinua ja ymmärrän laiminlyöneeni sinua. Kyllä tämä joskus iloksi muuttuu.

No sitä odotellessa, sanoi Hannu ja marssi päättäväisesti Espalle.