Olipa intensiivinen viikonloppu

Osallistuimme häihin Seinäjoella, seurasimme Sibelius-viulukilpailuja ja minä seurasin myös jääkiekkoa. 

Ajoimme perjantaina Seinäjoelle ja asetuimme hotelli Sorsanpesään, joka sijaitsee Törnävän kaupunginosassa. 

Hotelli on rakennettu viehättävään paikkaan, koska sen vieressä virtaa Friskinlammi. Joelta se näyttää, nimestään huolimatta. Pieni koskentapainenkin siinä on. Hotellin tuntumassa on kuin pieni pilkahdus erämaata urbaanissa ympäristössä. 

Kun olimme saapuneet hotelliin, vaimoni huomasi, että tumma pukuni (sekä valkoinen paita ja kravatti) olivat jääneet kotiin. Setti roikkui henkarissa koti-ovemme luona odottamassa lähtöä, mutta siihen se jäi. 

Suuntasimme lauantaiaamuna paikalliseen Dressmaniin ja siellä ongelmamme ratkesi. Minulla oli kotona kaksi mustaa pukua, joten päädyin nyt siniseen. Ostin myös kokonaisuuteen sopivan paidan, kravatin ja taskuliinan. Puku oli sopivasti alennuksessa. Vahinko oli aika kohtuullinen. Oli sitäpaitsi piristävää ostaa uutta. 

Sisarentyttäreni ja hänen sulhasensa vihittiin Törnävän kirkossa, joka on hieman muumitalomaisen näköinen. Tämä saattaa johtua siitä, että rakennus on ollut alunperin ruutitehtaan ruutivarasto ja siitä muokattiin myöhemmin kirkko. Noihin aikoihin ei Tove Jansson ollut edes syntynyt. 

Palasimme hääjuhlasta hotelliin ja kotiin ajoimme vasta sunnuntaina. 

Lähtiessämme tutkailimme läheistä maakuntamuseoaluetta ja pyörähdimme myös keskemmällä kaupunkia. 

Törnävän kartano

Kartanon nimi juontuu Tyrnävän ruotsinkielisestä nimestä. Kartanon eräässä vaiheessa omistanut hovioikeudenasessori Konstantin Törnudd oli syntynyt kyseisessä kunnassa. 

Lakeuden Risti on Alvar Aallon käsialaa. 

Lähellä taitaa olla muutakin saman miehen suunnittelemaa. 

Seinäjoki on lakeudella. Kaupunki toteaa sivuillaan vaatimattomasti, että "Seinäjoki on avaruuden pääkaupunki". Aika napsakasti sanottu. Sopivasti itseironiaa (?). 

Sitten tien päälle: Seinäjoki-Jalasjärvi-Parkano-Ikaalinen-Sastamala-Oripää-Turku.

Pyhäiltana oli tarjolla kahta kivaa, viulunsoittoa ja lätkää. Kaksi jälkimmäistä konserttia meni jääkiekon kanssa päällekkäin. Ratkaisin ongelman siten, että jääkiekko näkyi hiljaisena läppäriltä ja musiikkia kuuntelin kuulokkeilla kännykän kautta. 

Miksi juuri nuo loppukilpailuun?

 

Kuva Pezibear Pixabaystä 

Sibelius-viulukilpailun välierätuomiot on nyt jaettu. Loppukilpailuun pääsivät:

Diana Adamyan, Armenia

Yesong Sophie Lee, Yhdysvallat

Nathan Meltsner, Yhdysvallat

Georgii Moroz, Ukraina

Dmitrii Udovychenko, Ukraina

Inmo Yang, Etelä-Korea

Tuomariston tähtikaartivalinta tuntui väkivaltaiselta. Miksi juuri nuo, kun oli niin monta hyvää.

Yesong Sophie Leetä pidin todella hyvänä ja olen tyytyväinen, että hänen nimensä on listalla. Kaksi ukrainalaista yhä mukana ihmetyttää. Morozin tiesin jo hyväksi, mutta kun katsoin näiden valittujen esityksiä vielä, vakuutuin, että Udovychenkokin on hyvä. Sympatiapisteitä ei ehkä jaettu. 

Kun on seurannut useita soittajia, tahtovat aiemmat esitykset unohtua ja viimeksi nähdyt korostua. On vaikea saada yksilöittäin vertailevaa kokonaiskuvaa viulistikaartista. 

Olen oppinut seuraamalla näitä kisoja. Loppukilpailuvalinta on tuonut seuraavanlaisia  asioita mieleen. Menestyäkseen muusikon on hallittava soittimensa täydellisesti. Kun ei tarvitse pinnistellä, voi keskittyä tulkintaan. 

Ainakin parilla viulistilla on ollut hyvin voimallinen ote. Se on ollut vaikuttavaa, mutta sillä ei näytä portti jatkoon aukeavan. Voi tosin olla, että näissä osin myrskyisissä esityksissä on soitto päässyt puuroutumaan. Taito ei ole riittänyt. Jokaisen sävelen on erotuttava jäsentyneesti. 

Menestyjät osaavat soittaa myös pianissimot ja nekin herkästi tulkiten. Volyymiskaalan on syytä olla muutenkin runsas. 

Soinnin laatu on taviskuulijalle vaikea asia arvioida. Ehkä se on muun muassa sitä, että viulu ei rahise alasävelissä. Korkeissa sävelissä lienee kuulaus tärkeää. 

Viulun laadukkuudella on varmasti merkitystä. Miten tuomaristo pystyy ottamaan tämän huomioon? 

Nathan Meltserillä on käytössään Stradivarius. Kelpaa sillä soitella. 

Tuomariston valinnat ovat varmasti hyvin perustellut.

Miten viulisteja muka voi panna paremmuusjärjestykseen?

 

Kuva Baohm Pixabaystä 

Kahdeksastatoista välieräsoittajasta tuomariston pitäisi valita kuusi loppukilpailuun. On siinä valitsemista upeista muusikoista. 

Onko kilpailijoille annettu jotkin kriteerit, joita arvioinnissa sovelletaan? Tiedä häntä.

Jos yhden viulistin soitto kuulostaa rouhean miehekkäältä ja toisen hienostuneen huolelliselta, kumpi on parempaa? 

Joidenkin alasävelten soitto kuulostaa paikoin raastavalta. Johtuuko se huonosta viulusta, taitamattomasta soittajasta vai onko se tehokeino?

Miksi yksi tulkinta olisi parempi kuin toinen?

Aio Saiton Bachin soitto välierässä hivelee sieluani. Johtuuko se siitä, että olen uskovainen, vai siitä, että viulisti osaa tuoda esiin musiikin mahdollisen hengellisen ulottuvuuden. Saito on japanilainen ja tuskin tuntee kristinuskon mielenmaisemaa. Vai onko kyse vain kyvystä tulkita musiikin universaalia substanssia?

Tuomariston jäsenet ovat varmasti syvästi asiantuntevia. He osaavat varmasti punnita kunkin teknisen soittotaidon. Ovatko muut asiat mielipiteitä? Jos ovat, miten niitä arvotetaan?

Samat muusikot saattavat menestyä useissa kilpailuissa. En tiedä kuinka yleistä se on, mutta jos on, täytyy tässä kilpailuinstituutiossa jotakin toimivaa olla.

Onneksi en kuulu juryyn.

Voiko täydellistä viulistia olla?

Kuva Pexels Pixabaystä

Sibelius-viulukilpailujen välieristä on puolet soitettu. Lavalla on ollut yhdeksän viulistia. 

Tässä joitakin poimintoja. En ole edes amatööri, mutta laitan joitakin kommentteja soittajista. 

Tänään aamulla esiintyi amerikkalainen Karisa Chiu. Hän on minusta teknisesti täydellinen soittaja. Tämän lisäksi hänen soittonsa on äärettömän kaunista. Hänen taiteensa on kaukana mekaanisesta. Se on täyttä musiikkia. Tästä pääset kuuntelemaan kolmatta erää, jonka Chiu aloittaa. 

Eilisaamuna esiintyi toinen lähes täydellinen muusikko, kiinalainen Qingzhu Weng. Hän soittaa kuin ajaisi pyörää. Niin helpolta se näyttää. Tuntuu ettei hänen tarvitse juurikaan ponnistella. Hän soittaa kauniisti, mutta minun subjektiivisien aistieni mukaan hän ei yllä tulkinnassa Chiun tasolle, vaikka soittaa teknisesti täydellisesti. Ei tee mitään turhaa. Voi olla, että mielikuvani johtuu hänen tyynestä olemuksestaan. Tosin Chiu soittaa yhtä tyynen varmasti. Tästä pääset ensimmäiseen välierään, jossa Weng soittaa kolmantena eli viimeisenä.

Japanilainen Minami Yoshida sai aikaan jotakin hyvin erityistä. Hän vei minut myrskynsilmään. Hän soitti niin karhean voimallisen vaikuttavasti, että tunsin lopulta olevani kuin vereslihalla. Jos hän ei pääse jatkoon, minä en ymmärrä mistään mitään. Tästä pääset elämysmatkalle toiseen erään, jossa Yoshida soittaa keskimmäisenä. 

Istun kahvilassa Raisiossa kauppakeskus Myllyssä. Odottelen vaimoa ostoskierrokselta. 

Neljäs välierä on jo alkanut. Ei kun kuuntelemaan. Ei tästä varmaan liikaa häiriötä tule.

Ultrassa Uudessakaupungissa

Tänään oli eläkeläisittäin varhainen herätys, kun piti joutua matkalle. Lähdimme mukamas kohtuullisen hyvissä ajoin, mutta viime minuuteilla selvisin Uudenkaupungin Tyksin röntgen-osastolle. 

Lääkäri tutki pattiani ultraäänilaitteella. Hänen mielestään pattini näytti rasvapatilta vai miksi hän sitä nyt nimittikään. Ei siis hätää.

Hematologi soittaa minulle ensi perjantaina. Häneltä varmaan kuulen, pitääkö vielä varmistaa jotakin. 

Hyvältä kuitenkin näyttää. 

Pyöriskelimme sitten jonkin aikaa nuuskimassa Ukin näkymiä. Tässä kuvasatoa:

Taustalla näkyvä sininen talo on Bonk-museo. 

Uusikaupunki on nimestään huolimatta Suomen 2. vanhin kaupunki (perustettu 1617).

Kaupunkikuva on puutalovaltainen. 

Yllä Bonk-talo, joka ei ollut auki. Kuvataiteilija Alvar Gullichsen on luonut kuvitteellisen yhtiön, joka on muka kehittänyt laitteita, joita Gullichsen on sitten valmistanut. Ne eivät toimi. Alla kaksi esimerkkiä museon pihalta.  Täällä voit tutustua Gullichenin taiteelliseen tuotantoon, jonka joukossa Bonk on vain yksi teema. 

 

Yksi Bonk-teos löytyy joen varrelta.

Turkulaisille tuttu Posankka on myös Gullichsenin käsialaa,

Lätkää ja viulumusiikkia

 

Nyt on mukavaa seurattavaa, kun on lätkän MM-kisat ja Sibelius-viulukilpailut. Lunastin eilen C-Moren ja pääsin Suomen ja Ruotsin matsin ensimmäisen erän lopussa kyytiin. Oli se taas jännittävää. En tiedä, viitsinkö katsoa Suomen otteluita Iso-Britanniaa ja Itävaltaa vastaan. 

Olen seurannut tänään Sibelius-kisan alkueriä. En kaikkia, mutta kuitenkin. Innostuin, kun huomasin miten valtavan hyviä kilpailijat ovat. Nuoria ihmisiä ja sellaisia virtuooseja monet. Hyvin pitänee osata, että edes pääsee mukaan. 

Joidenkin soitto kuulostaa kauniimmalta kuin toisten. Voiko syy olla taidossa vai viulun laadussa? Vaikka en todellakaan ole professionaali, erotan, että jotkut osaavat tulkita paremmin kuin toiset. 

Kuinkahan paljon ulkomusiikilliset tekijät vaikuttavat elämykseen? Jos yksi soittaa kuin leikiten ja toisen kasvot kertovat ponnisteluista, kumpi tuottaa paremman elämyksen, jos soitto kuulostaa samalta? Entä jos yksi soittaa viileän tyynesti ja toinen näkyvästi eläytyen? Pystyvätkö tuomarit arvioimaan steriilisti vain musiikkia? Pitääkö heidän?

Hematologi soitti tänään

 

Kuva falco Pixabaystä

Hän kuunteli pattimurheeni ja ehdotti ultraäänitutkimusta. Sellaiseen siis. 

Myöhemmin hoitaja tai sihteeri soitti ja kertoi, että Turussa ei ole vapaita aikoja lähiviikkoina. Hän kysyi sitten, että kävisikö Uusikaupunki. Sinne pääsisi perjantaina. Toki sitten sinne.  

Kun olin aikoinaan sairastunut imusolmukesyöpään, jota tosin ei vielä tiedetty, työterveyslääkäri lähetti minut ensimmäiseksi ultraäänitutkimukseen. Aika saatiin seuraavalle päivälle. Operaation jälkeen tapasin eri lääkärin. Tilanne oli epätavallinen sikäli, että olimme lähdössä seuraavana päivänä viikoksi Roomaan. Lääkäri mietti, voisinko päästä vielä samana päivänä urologia tapaamaan. Hän sitten keksi, että hänellä on opiskelukaveri Husissa muistaakseni urologian osastolla. Hän soitti ja heti tärppäsi. Saimme ohjeet, että Roomaan voidaan lähteä, mutta sitten leikataan.

Niin kävikin. Poistettu kivekseni lähti patologin tutkittavaksi ja diagnoosi selvisi aikanaan. 

Ylihuomenna teemme siis retken Uuteenkaupunkiin. Matkaa on 70-80 kilometriä. Tutkimus alkaa klo 9.40. Samalla voisimme tutkailla kaupunkia. 

Mitähän tästä seuraa.