Aurajokeen on ilmestynyt alus, joka tuo mieleen koggin eli hansalaivan. Sellaisia käytettiin keskiajalla.
Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on tämän paatin tarina. Onko se replika jostakin löydetystä hylystä? Miksi joku olisi rakennuttanut tuollaisen? Ehkä joku harrastajaporukka?
Ehkä pitää tuunata kävelyreittiäni kulkemaan tuota kautta, josko jonkun, jolta kysyä, tapaisin.
Isäni oli evakko, sukujuuret luovutetussa Karjalassa, syntynyt saunassa kotitilallaan, joka rajoittui Laatokkaan.
Kun Putin hamuaa entisiä Venäjän/Neuvostoliiton alueita takaisin, voisi perustellusti vaatia häneltä Neuvostoliitolle luovutettuja alueita takaisin.
Tunteita tuollainen epätodennäköinen rajamuutos voisi liikuttaa, mutta järki sanoo, että tilanne sopii jäädä silleen.
 |
| Kuva Tatiana S. Pixabaystä Laatokka |
Vaikka puolet juuristani on luovutetulla alueella, en ole itse syntynyt enkä elänyt siellä. Merkittävälle osalle nykyisistä asukkaista se on synnyinseutua. Heilläkin on oikeus kotiseutuun.
Olen käynyt kolme kertaa isäni kotiseudulla. Isäni kotia ei enää ole, mutta hänen isovanhempiensa tila on yhä käytössä. Päärakennus on ollut suurin piirtein vanhassa kuosissa. Se oli tosin jaettu kahdeksi asunnoksi. Olen nähnyt läpikotaisin kuluneet tapetit kamarin seinällä. Ne ovat sukuni ajoilta. Myöskin sukuni aikainen ulkovessa on ollut yhä käytössä. Isomummoni käyttämä piisi on myös ollut entisellään.
Viimeisimmällä matkalla saimme todeta, että talosta oli pantu puolet uuteen kuosiin (kts. kuva ylhäällä). Juuri se puoli, jossa oli jäljellä sukuni elonmerkkejä.
Olisin halunnut saada paremman yhteyden isäni synnyinseudun nykyisiin asukkaisiin, mutta valitettavasti englannin kieltä taidetaan osata heikosti. Venäjää en osaa, enkä viitsi tähän tarkoitukseen opetella.
Taustastani johtuen Karjalan pakkoluovutus on minullekin jonkinlainen trauma. Nuorimmissa sukupolvessa asia tuskin on ongelma. Karjalan osuus lastenlasteni juurista on jo aika vähäinen. Heidän isopappansa evakkous luultavasti jää heille aika kaukaiseksi asiaksi.
Isäni alkuperäinen sukunimi oli Kukko. Suvun perinnettä edustaa Kukkojen sukuseura. Valitettavasti nuoret polvet eivät ole erityisen kiinnostuneita toiminnasta. Se on oikeastaan ymmärrettävää, koska heidän kuuluukin katsoa eteenpäin. Toivottavasti ensi vuodelle suunniteltu sukukirjan kolmas versio lisää kiinnostusta.
Olen hyvin surullinen siitä, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt huonossa jamassa. Hyökkäys Ukrainaan on törkeä teko, eikä Suomen ja suuren naapurimme välit ehkä parane minun elinaikanani. Sympatiani ovat tietysti Ukrainan puolella.
Olisin toivonut, että suomalaisten ja venäläisten välinen kanssakäyminen olisi lisääntynyt ruohonjuuritasolla. Minkäs teet?
Olen yllättynyt, että Karjala-kysymys on tätä kirjoittaessani tuntunut kipeämmältä kuin luulinkaan. Siitä huolimatta Suomen on viisasta keskittyä nykyisen tilanteen vaalimiseen.
Toivottavasti naapurisuhteet saadaan Suomen tulevasta Nato-jäsenyydestä huolimatta jonakin päivänä asiallisiksi. Se edellyttää kuitenkin vastavuoroisen luottamuksen palautumista. Se aika voi olla kaukana.
 |
| Kuva Alain Audet Pixabaystä |
Jos sinua kiinnostaa sotakirjat, suosittelen teosta, jonka olen juuri kuunnellut. Helena Immosen Operaaatio Punainen kettu on erilainen sotaromaani, koska se tuo tapahtumat tähän meidän keskellemme. Immonen on alkanut kirjoittaa teosta vuonna 2018 ja se on julkaistu vuonna 2020. Romaanissa pääministerinä on Sanna Marin ja presidenttinä Sauli Niinistö. Geopoliittista tilannetta kommentoi Mika Aaltola.
Tarina on kuin vaihtoehtoinen skenaario sille, mitä juuri nyt tapahtuu. Lähtötilanne on meille tuttu, mutta tapahtumat kehittyvät toisin.
Teoksessa Ruotsi päättää hakea Naton jäsenyyttä ja tämän seurauksena Venäjä miehittää Gotlannin. Ruotsi pyytää apua Suomelta ja näiden maiden joukot valtaavat saaren takaisin. Hiukan tosin mietityttää, miksi Ruotsi olisi tarvinnut Suomea mukaan aika pienimuotoiseen operaatioon, vaikka onkin ajanut puolustustaan alas.
Kirjassa toteutetaan hybridioperaatioita. Venäläiset ovat soluttautuneet Suomeen ja käyttävät täältä hankkimiaan kiinteistöjä hyväkseen. Sähköjä ja kännykkäyhteyksiä lamautetaan. Helsingin juomavesi saastutetaan.
Venäjä valtaa "pienten vihreiden miesten" avulla Hangon sataman ja yrittää myöhemmin tuoda sinne Iskandereita rahtialuksella.
Suomen Kaakonkulma joutuu taisteluareenaksi.
Suomi taistelee.
Kuvaan sopii hyvin, että tietyssä vaiheessa Niinistö soittaa Putinille.
Sotaan joutuvat nuoret reserviläiset. Heidän kauttaan piirtyy hyvin uskottava kuva siitä, miten julmasti sota kohtelee tavallisia ihmisiä. Ukrainan sodassa ilmenneitä hirveyksiä ei kuitenkaan ole tähän kirjaan punottu.
Kirjoittaja on reservin upseeri ja toimii Puolustusvoimien palveluksessa. Teksti tuntuukin hyvin asiantuntevalta. Hieman yllättäen hän on julkaissut myös kaksi lastenkirjaa.
Jos nyt jotakin pitää moittia niin se, että kaappareiltaan karannut sotilas kohtaa metsässä karhun, tuntuu päälle liimatulta. Kirjassa on myös samantapainen kettukohtaus.
Kirjan viehätys on siinä, että se on niin tätä päivää. Alkulämmittelyn jälkeen juonikin vetää hyvin mukaansa.
Odotan, että jatko-osa Operaatio Aavikkokettu tulee kuunneltavaksi BookBeatiin.
Kirjan otsikko on absurdi ja niin on itse kirjakin. Olen välillä yrittänyt löytää luettavakseni ukrainalaista kirjallisuutta ja tämä on yksi harvoista löydöistäni. No, kaksi olen saanut käsiini kirjastosta. Kuolema ja pingviini on Andrei Kurkovin kirjoittama.
Tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiseen Ukrainaan. Teoksen surrealistinen yhteiskuntakuvaus ehkä kuvaa kirjailijan tulkitsemana kyseisen valtion kaoottista tilaa noina aikoina.
Päähenkilö Viktor on wannabe-kirjailija, jonka leipäpuuksi on muotoutunut nekrologien kirjoittaminen vielä elävistä ihmisistä. Varastoon niitä kai Suomessakin kirjoitetaan. Viktor ansaitsee jutuillaan hyvin.
Jossakin vaiheessa hänelle valkenee, että hänen teksteillään on ilmeisesti jokin yhteys nekrologien aiheiden poismenoon. Hän kärsii omantunnon tuskia, mutta jatkaa työtään.
Viktor on nelikymppinen yksinäinen mies. Hän ostaa tai saa eläintarhasta poistettavan pingviinin lemmikikseen. Pingviini Miša asettuu taloksi ja elää kuten lemmikit elävät. Jossakin vaiheessa ilmenee, että frakkipukuinen rauhallinen eläin sopii maahanpanijaisten yleisöön ja Miša saa sitten pientä puuhaa.
Kirjassa on jotenkin kafkamainen tunnelma. Jossakin taustalla on yhteiskunta, jossa korruptio ja muu rikollisuus vallitsevat. Viktorin toimi liittyy jotenkin tuohon maailmaan.
Jokin sivuhenkilö pyytää Viktoria ottamaan tyttärensä hoiviinsa, kunnes hän palaa jostakin operaatiosta. Hän ei palaa ja tyttö jää Viktorille. Tämä palkkaa tytölle hoitajan, josta tulee kuin sattumalta Viktorin avovaimo. Elämä jatkuu pienenä perheenä.
Tytön isä on jättänyt merkittävän summan rahaa Viktorille, jota tämä käyttää aika surutta muuhunkin kuin tytön ylläpitämiseen. Niinpä kun Mišalle tulee sydänvika, Viktorilla on varaa järjestää lemmikilleen sydämensiirto. Lemmikki pelastuu.
Vähitellen Viktor alkaa aavistella, että hänelle ei lopulta käy hyvin. Hän tekee operaation, jonka tulosta ei voi etukäteen arvata. Toimeen saattoi liittyä improvisointiakin.
Tilanne jää levälleen. Viktor poistuu näyttämöltä, mutta lukija kaipaa jatkoa ja sitä Kurkov on kirjoittanutkin. Valitettavasti jatko-osaa ei ole vielä suomennettu.
Otava on julkaissut teoksesta uusintapainoksen, jonka tuotto luvataan lahjoittaa lyhentämättömänä SPR:n kautta Ukrainan sodan uhrien tukemiseen.
Toivottavasti Otava on jo palkannut jatko-osalle kääntäjän.
 |
| Kuva Marja Mäkelä Pixabaystä |
Pääministerimme on joutunut kovaan pyöritykseen julkaistujen biletysvideoiden vuoksi.
Hän ei pyytele anteeksi vaan pitää kiinni oikeudestaan viettää vapaa-aikaa, mihin hänellä on tietenkin oikeus.
Sanna Marin katsoo, ettei hänen ole syytä peitellä nuoren ihmisen elintapojaan. Hän suhtautuu asiaan periaatteellisesti. Hän on jopa sanonut haluavansa ravistella pääministeri-instituutiota.
Asia on kovin monimutkainen. Oletko koskaan nähnyt jonkin arvostetun pankin mainostavan itseään anarkistisen leikkimielisesti? Tuskinpa. Pankit haluavat viestiä ennen kaikkea luotettavuutta. Sama koskee osaa mediasta. Ylen uutiset haluavat myös antaa itsestään luotettavan kuvan. Niinpä eräs toimittaja sai potkut, kun oli johonkin uutiseen liittyen ottanut olutpullon esiin.
Koskeeko sama pääministeriä?
Kun muistelen edellisiä pääministereitä, heistä ei kenestäkään tule mieleeni mitään vastaavaa, paitsi Matti Vanhasesta hänen naisjuttunsa. Muistaakseni hänenkään ei epäilty olleen humalassa missään tilanteessa. Hän saattaakin olla raitis mies.
Luultavasti useimmat heistä eivät sylkeneet lasiin. He ilmeisesti osasivat toimia niin, ettei kyseenalaisia kuvia tai videoita päässyt julkisuuteen. En usko, että Seiska-lehti katsoi velvollisuudekseen varjella heitä. Ilmeisesti he eivät altistaneet itseään tanssimalla yökerhoissa alkoholia nauttineena. Yksityistilaisuuksissa heidän vieraansa ovat ilmeisesti olleet luotettavia.
Voi olla, että he ovat osanneet pitää alkoholin käyttönsä kurissa.
Pääministeri vastaili äsken toimittajien kysymyksiin Kesärannan pihassa. Hän kertoi uskottavasti, että hän käyttää alkoholia maltillisesti. Hän myös korosti sitä, että hän tekee paljon työtä ja juhlii harvoin. Pitää varmaan paikkansa. Hänen vaateposeerauksistaan ja biletyskohuistaan on jäänyt varmaan väärä kuva.
Videoista on jäänyt mielikuva miltei örveltämisestä. Ei tunnu hyvältä ajatella, että pääministeri olisi joskus toimintakyvytön. Voi olla, että syntynyt kuva ei ole oikea. Marin kertoi, että videoita (ilmeisesti juuri yksityistiloissa kuvattuja) oli editoitu siten, että asia näytti muulta kuin oli.
Tämä tuore kohu on saanut minut tuntemaan myötähäpeää. Eikö tällainen voisi jo loppua. Mielestäni hänen kannattaisi suojella itseään paremmin.
Pääministeriltä maaniteltiin tietoa siitä, että olisiko hän ollut toimintakuntoinen, jos tuollaisessa tilanteessa olisi tapahtunut jotakin yllättävää. Hän vetosi siihen, ettei sellaista tapahdu. Tärkeät kokoukset ovat etukäteen tiedossa. Kansalaisena toivoisin kuitenkin, että olisi työkykyinen myös yllättävässä tilanteessa. Hän sanoi, että olisi pystynyt toimimaan, vaikka yökerhoon olisi tullut hälytys.
Toivon, ettei Sanna Marin enää joudu tällaisiin ryöpytyksiin. Toivottavasti hänellä on varaa antaa periksi innostaan muokata pääministeri-instituutiota.
Sanna Marin on tuntunut coolilta tyypiltä Ruotsin pääministerin rinnalla. Nyt olen alkanut kaivata Magdalena Anderssonin asiallista habitusta.
 |
Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä |
Kuuntelen Arvo Tuomisen kirjaa Vladimir Putin - Koko tarina. Korvaani tarttui sukunimi, joka oli minulle tuttu omasta sukuhistoriastani
Tuominen kertoo Putinin asuneen lapsena lähellä kouluaan, mutta myöhästyi usein. Opettajan mukaan hänen koulusaavutuksensa eivät vastanneet hänen kykyjään. Opettaja otti yhteyden Vladimirin kotiin ja tilanteeseen saatiin korjaus. Ilmeisesti opettaja alkoi suoda pojalle muutoinkin erityishuomiota. Vladimir alkoi saada kiitettäviä.
Opettaja oli Vera Gurewitz.
Isäni isoisä Antti Kukko teki kauan sitten yhteistyötä pietarilaisen Gurewitz-yhtiön kanssa. En osaa sanoa oliko kyseessä työsuhde vai jokin muu. Antti Kukko osti Kannakselta puita pystyyn, hakkautti ne ja laivautti Gurewitzille Pietariin. Tätä kautta puutavara saattoi päätyä Egyptiin asti. Näin olen ymmärtänyt. Gurewitzin tiedettiin olleen "juutalainen yhtiö".
Kun Suomi itsenäistyi, kuvattu toiminta käsittääkseni päättyi.
Isoisoisäni osasi venäjää. Tasosta en osaa sanoa, mutta on hänen täytynyt tulla toimeen, ellei sitten Gurewitz osannut suomea. Missä Antti Kukko oli oppinut venäjää? Vpl. Pyhäjärvellä ei sitä juuri puhuttu. Tosin eräs venäläinen suku asui seudulla. Antin veli sai kyseisestä perheestä puolisonkin.
Olen joskus paikantanut yhden Gurewitzin Suomessa ja ottanut yhteyttä, mutta vastausta en saanut. Ehkä vastaanottajalta oli messenger-viestini jäänyt huomaamatta.
Gurewitzeja näyttää olevan maailmalla viljalti. Etunimet viittaavat vahvaan juutalaiseen perinteeseen. Googlailemalla sain viitteitä, että nimi olisi peräisin Valko-Venäjältä ja Liettuasta, ja että se olisi yksi versio Horowitzista, joka olisi nimen ukrainalainen versio.
Tunnettu pianisti Vladimir Horowitz oli syntyisin Ukrainasta.
Olisiko Putinin opettaja ollut isoisoisäni liikekumppanin tytär tai pojantytär. Ken tietää? Epäilemättä samaa sukua kuitenkin.
Vieläköhän Vera elää? Mitähän ajattelee entisen oppilaansa toimista? Tuskin hyvää, jos tunnistaa itsellään ukrainalaisia juuria, mutta mistäpä asian tilan voisi tietää.
 |
| Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä |
Kesä jatkuu ja jatkuu, mutta minä lusin kotona. Tunnen, että minulla on limaa keuhkoissa, mikä lienee koronan peruja.
Jotenkin en vain tohdi lähteä liikkeelle. Onneksi on EM-kisat menossa. On jotakin ajankulua.
Luulisin, etten enää levittäisi tautia, mutta perusteellisuuttani haluan toimia varman päälle. Myös Siperia eli koronalinkokokemus opetti. On tämä niin liukas pöpö tarttumaan. En haluaisi saada uusia ketjuja aikaan.
