Nyt luonto riemuitsee

 

Tule mukaan!

Nyt kamera vaeltaa:

Taas liikkeelle:

Tällainen vielä:

Alkupää oli kuvattu Turun liepeillä ja loput Vartiovuorenpuistosta.

Nyt Suomi herää henkiin pitkästä unesta. 

Nautitaan!

Nikamani ei olekaan murtunut, mutta ...

 

Kuva Roman Paroubek Pixabaystä

Lääkäri soitti eilen. 

Tietokonetomografia oli tarkentanut tilannekuvaa. Murtumaa tai painaumaa ei olekaan. 

Tilanne on epäselvä. 

Radiologin lausunnon mukaan kyseessä saattaisi olla välilevytyrä tai pieni kasvain. 

Ohjelma jatkuu siten, että menen 2.6. magneettikuvaukseen ja 13.6. ilmeisesti tapaan ortopedin. 

Särky on lieventynyt, mutta kärsimys jatkuu. Kun olen liikkumatta pitkälläni tai istuen, ei satu. Niinpä elämäni on noissa asennoissa olemista. 

Olen aika saamaton, mikä johtuu ilmeisesti  särkylääkityksestä. 

Tässä vaiheessa hoidetaan vain kipuja. Ehkäpä jatkotutkimuksilla varmistetaan, ettei jää pysyvää vaivaa. 

Elämä on varsin vakaata nyt. 

  

Kyljessäni on tällainen:

On niin mukavaa asua maassa, joka toimii

 

Sain tänään Traficomilta karhun, koska autovero oli jostakin syystä jäänyt maksamatta. 

Laskussa todettiin ykskantaan, että Mersumme on ajokiellossa. Ajaa saisi taas, kun lasku on maksettu. Mutta milloin se näkyy rekisterissä?

Meidän oli tarkoitus lähteä Meri-Karinan kylpylään. 

Maksoin laskun. 

Soitin Traficomiin. Kerroin lupsakalle asiakaspalvelijalle murheeni. Hän kertoi, että maksu näkyy oliko 1-5 päivän aikana. 

Mutta ei hätää. Hän kehotti ottamaan kuvan maksutapahtumasta. Sitä näyttämällä asia hoituu. 

Lähdimme Meri-Karinaan.

Isoisäni Yrjö Jylhäsaaren muistolle

 Hyvää kaatuneiden muistopäivää kaikille!

Wikimedia Commons, Sotamuseon kokoelma, 
kuvanottaja ei ilmene oheistiedoissa

Tässä kuvassa on konekivääriryhmä talvisodassa Lemetin suunnalla Laatokan Karjalassa. 

Ase on Maxim M-32.

Isoisäni toimi tällaisen ryhmän jäsenenä Sallan suunnalla ja sodan lopussa Viipurinlahdella, jossa venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman suomalaisten puolelta. Tilanne oli sekava ja vaarallinen. Pohjoisesta siirrettiin joukkoja hätiin. 

Isoisäni kaatui 11.3.1940. Sota loppui 13.3.1940. 

Ei ole jäljellä montaa, joka muistaisi hänet elävänä. Minulla on yhden isoisän kokoinen aukko olemuksessani, mutta tunneside minulla häneen on, vaikka en ole häntä koskaan tavannut. 

Hänelle, muille taistelijoille ja myös kotirintamalla toimineille olemme kiitoksenvelassa, mutta on valitettavaa, joskin luonnollista, heidän muistonsa vähitellen hiipuu. 

Kiitos uhristasi isoisä 💗

 

Tässä on linkki Ylen dokumenttiin, jonka alussa kerrotaan Keksi-Porin kirkon sankarihautausmaan muistomerkistä. Isoisäni hauta on aika lähellä tuota patsaskokonaisuutta. 

Panacod-olo

 

Kuva Mariene Da Silva Jardim Pixabaystä

Nyt mennään kolmiolääkkeillä. Panacod ei tosin poista kokonaan kipuja, mutta olo on kuitenkin siedettävämpi. 

Haittapuolena on uneliaisuus. Puhti on poissa eikä vintillä ole kovin vilkasta.

Nyt on lupa sairastaa. 

Kompastustarina etenee

 

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

Jatkoa eiliseen (Erittäin hyvä terveyskeskuskokemus tänään). Minulla oli videointi päällä kaatuessani. Lopussa näet, miltä kupsahtaminen näytti kamerasta.

Eilinen kipupiikin vaikutus tuntui illalla. Pystyin liikkumaan varsin hyvin. En ottanut yöksi mitään särkylievitettä. 

Aamulla olin taas särkyaltis. Otin Buranan ja grammaisen Panadolin, mutta eipä noista ollut juuri apua. 

Sain tänään puhelun, jossa minut kutsuttiin perjantaiaamuksi  TT-kuvaukseen Turun kaupunginsairaalaan. 

Minulla oli sovittuna erään työryhmän kokoontuminen puolen päivän jälkeen. Tuntui hankalalta lähteä vaivalloisena mukaan. Kolmiolääke (Panacod) olisi ehkä auttanut, mutta en olisi voinut ajaa ja aivot olisivat ehkä siirtyneet surrealistiselle kanavalle. Asia ratkaistiin Facebookin videopuhelulla. 

Otin jonkin aikaa sitten Panacodin. Minkälainen ilta mahtaa olla tulossa. 

Ja tässä kupsahdus livenä:

 

Erittäin hyvä terveyskeskuskokemus tänään

 

Miten asiat voivat sujua näin hyvin haukutusssa julkisessa sairaanhoidossa?

Minulla oli kipu - hirrrvittävä kipu, mutta aletaanpa alusta. 

Kävimme äitienpäivänä Halistenkoskella.

Tässä Aurajoen kuohuja:

Näit tuossa etualalle melkoisia kivenlohkareita. Minä tapani mukaan filmasin koskea sieltä ja täältä. Noilla kivillä kaaduin, löin pääni rauta-aitaan ja selkäni ties mihin. 

Selvisin kuitenkin eteenpäin, mutta pahin oli tulossa. 

Kivut kävivät ankariksi, mutta olen sinnitellyt. Ajattelin, että aika hoitaa. 

Liikun varovasti, mutta silti arvaamattomissa asennoissa iskee kauhea kipupiikki selkään. Sängystä nouseminen oli tänä aamuna hyvin hankalaa, tuntui lähes mahdottomalta. Jotenkin kivuliaasti hivuttamalla selvisin. 

Minusta tuntui, että minulla on selässä jokin tietty lihas, johon isku oli osunut. Ollessani seisaallaan, jokin aivan mitättömän pieni liike voi laukaista tulisen tuskan selässä. 

Kävelin tänään vaivalloisesti Keskustan terveysasemalle muissa asioissa. Se on kivenheiton päässä kodistamme. Olin varannut ajan piikitykselle, jonka joudun ottamaan kuuden viikon välein. Johtuu syöpähistoriastani. 

Kaksi hoitajaa toimitti asiaa. Toinen oli kai aloittelija ja toinen tukena. Auttoivat ystävällisesi minua selviämään toimenpiteestä, kun huomasivat tuskaisuuteni.

He alkoivat ehdotella, että varaisin huomisaamuna ajan lääkärille tai että menisin jo tänään päivystykseen.

Huomasin toisen kirjoittelevan verkkoon ja päättelin, että sinne kuvataan tilannettani. Mainitsin asiasta. Kävi ilmi, että he viestittelivät alakertaan selvittääkseen, voisinko tavata lääkärin jo paikan päällä. Sanoivat, että lääkäri voisi tulla samaan tilaan, jos olen kovin tuskainen. Arvelin selviäväni alas. 

Järjestely onnistui ja siirryin ala-aulaan odottamaan. 

Jonkin ajan kuluttua olin kahden hoitajan pakeilla tai oikeastaan toinen oli harjoittelija. Minua haastateltiin. Kohta sanottiin, että lääkäri tulee minuutin päästä, mikä voi tosin käytännössä olla viisi minuuttia. Hän tuli hyvin pian. 

Lääkäri haastatteli ja sanoi sitten, että minun pitäisi mennä Turunmaan sairaalaan kuvattavaksi. Lääkäri sanoi soittavansa kuvauksen jälkeen. Tosin voi mennä seuraavaan päivään. Ilmeisesti kuvan piti käydä jossakin lausunnolla.

Sain vielä kipupiikin ennen lähtöäni. 

Minua kehotettiin menemään taksilla. Lupasin, ja minulle tilattiin kyyti. 

Ilmoittauduin Turunmaan sairaalan röntgeniin. Aluksi oli pieni hämmennyksen hetki, koska minut oli erehdyksessä kirjattu väärään paikkaan. Asia oli pian korjattu ja siirryin odottamaan.

Odottelin seisaallani liikkumista välttääkseni. Jonkin ajan kuluttua minut kutsuttiin sisään. Sain saman tien kipukohtauksen, joten kutsujalle selvisi heti, missä mennään. 

Kaksi henkilöä palveli. Auttelivat minua huomaavaisesti. Kuvat otettiin. Sain apua lenkkareiden laittamiseen. 

Siirryin taksilla kotiin. 

Asetuin nojatuoliin kivuttomaan asentoon läppärini pariin.

Aika pian lääkäri soitti. Kuulin, että 11. rintanikamani on vaurioitunut. Juuresta puuttuu kolmasosa.   

Kysyi onko kipupiikki auttanut. En ollut huomannut erityistä muutosta. 

Kuva kalhh Pixabaystä

Nikaman pitäisi luutua kolmessa viikossa. Lääkäri kehotti ottamaan tarvittaessa yhteyttä ajanvaraukseen tai menemään päivystykseen. 

Hän määräsi minulle kolmiokipulääkettä.

Lääkäri aikoi järjestää minulle myös TT-kuvauksen. Minulle soitetaan asiasta. 

Kuva G.C. Pixabaystä 

Olisinko voinut saada missään tämän parempaa palvelua?

Loppukevennykseksi video Halistenkosken kalaportaista: