Osaako joutsen purjehtia?

Tulimme torstaina erään ystäväpariskunnan kanssa heidän autollaan tänne Brändöhön Ahvenanmaalle. Saamme lomailla eläkeläisarjesta. Tapasimme Naantalissa, jossa ystävämme asuvat. Autolautta toi meidät Kustavissa sijaitsevalta Vuosnaisten meriasemalta Brändöhön Åva-nimiseen saareen. Ajoimme matkalla myös Kustavin naapurikunnan, Taivassalon, läpi. Olin esi-isieni ja -äitieni jäljissä, koska minulla on ilmeisesti juuria Brändössä, Kustavissa ja Taivassalossa.

Brändön maisemat ovat karun kauniita. Puusto on matalaa. Havupuita on harvassa. Katajia on paljon. Kilpikonnamaisia luotoja ja saaria. 

Tiet kytkevät osan Bändön saarista y-kirjainta muistuttavaksi helminauhaksi. Ne ovat kapeita ja päällystetty punertavalla asfaltilla tai öljysoralla. Saaresta toiseen mennään usein mereen pengerrettyä tietä tai siltaa pitkin tai lossilla tai vastaavalla.  

Siellä täällä näkee kallioisille paikoille pinottuja pieniä kivikasoja. Mitä ne ovat?

Olemme majoittuneet yhteen Ab Långörenin kolmesta kodikkaasta mökistä, jotka sijaitsevat eteläisessä Brändössä olevassa Torsholman saaressa. 

Retkeilimme eilen kunnan pääsaarella Brändössä, sen länsipuolella olevassa Korsössä ja kunnan luoteisosassa olevassa Fiskössä. Olin ajatellut kahden mahdollisen esi-isäni toimineen venemiehenä kahden viimeksi mainitun saaren välillä. Seudulla on kuitenkin toinenkin Korsö, joten tällä hetkellä minulle on epäselvää missä suunnilleen veneilty reitti oli. 

Fiskössä on rakennus, jossa toimii Elävän Ravinnon Instituutti koulumaisessa rakennuksessa. Pysähdyimme talon luokse. Hiljaista oli. Paikalle ilmestyi sähkömopolla ajaen ukko, joka oli sitonut osan harmaasta tukastaan letiksi. Tervehdimme toisiamme. Hän puhutteli minua ruotsiksi. Kun vastasin samalla kielellä, hän ehdotti, että puhuisimme suomea. Näin teimme. Se ruotsin kielen taidostani.

Kävi ilmi, että ukko vuokraa mökkejä, ja hän tarjoutui esittelemään niitä meille. Suostuimme tutustumaan hänen vuokra-asumuksiinsa. Yksi nähtiin sisältä ja ulkoa, toinen etäältä. Eivät vaikuttaneet kiinnostavilta.

Kysyin ukolta selitystä näkemiimme kivikasoihin. Hän kertoi, että jotkut haluavat merkitä käyntipaikkansa kivikasalla kuten Zorro z-kirjaimella. En tiedä, oliko tämä hänen oma teoriansa ilmiöstä.

Tänään kävimme ajelemassa täällä Torsholmassa. Näimme kaksi kalastajasatamaa. Torsholman Munkvikissä näimme meresssä joutsenen, joka pörhisti siipiään pystyyn navakassa tuulessa ja näytti kuin purjehtivan. Olisi kiva tietää, onko tuo joutsenelle tyypillinen taito. Kertoisitko, jos tiedät. 

Ahvenanmaalaisia sukujuuria

Olemme vaimoni ja erään ystäväpariskunnan kanssa lähdössä piakkoin pienelle lomaselle Ahvenanmaan Brändöhön. 

Minulla on Geniin kirjattujen tietojen mukaan kaukaisia sukujuuria kyseisellä paikkakunnalla. Muuan renki Erik Olofsson (1733-1796) tuli vuonna 1795 ilmeisesti Itä-Götanmaalta ja alkoi palvella kruununvenemiehenä kahden Brändön saaren - Fiskön ja Korsön - välillä. Kaiketi tämän ammatin vuoksi hän sai sukunimekseen Sjöman. Erikin työnantaja oli Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen venemiesyhtiö (Ålands och Södra Finlands båtsmanskompani). Jos tulkitsen ruotsinkielistä lähdettä oikein, hän teki elämäntyönsä venemiehenä mainitulla linjalla, mutta oli välillä jonkin aikaa palveluksessa Pommern-nimisellä laivalla ("Gjort tjänst till sjöss i Pommern 3:ne år."). 

Isänsä etunimikaima (1766-1826) - tosin lähteessä c:llä kirjoitettuna - Eric Sjöman palveli myös osan työurastaan kruununvenemiehenä, ilmeisesti samalla linjalla kuin isänsä. Hän oli ainakin kahteen otteeseen komennettuna Viaporiin. Lähteestä ei käy ilmi missä tehtävissä hän oli. Olisi luontevaa olettaa, että hän oli venemiehenä sielläkin. 

Vanhemman Ericin vaimon - Margareta Johansdotterin - syntymäpaikaksi on merkitty Fiskö ja nuoremman vaimon - Anna Thomasdotterin - Kökar. 

Jos olisin todellinen sukuhistorioitsija, alkaisin selvittää miten venemieslaitos oli organisoitu ja millaista työtä venemiehet tekivät. Oltiinko aina valmiina, seilattiinko jonkin aikataulun mukaan vai irrottauduttiinko muista töistä kun kyytiä tarvittiin? 

Kolmannessakin polvessa oli Eric. Tämä Eric Sjöman siirtyi jostakin syystä mantereelle. Hän päätyi torppariksi Rauman maalaiskuntaan. Vaimo (Magdaleena Rantala, 1813-1844) löytyi samasta samalta seudulta. Magdaleenan syntymäpaikaksi on merkitty Genissä Aspö, Riihivainio, Rauma, Finland (Suomi). Pitikö isosta sisarusparvesta lähteä mantereelle leipäpuuta etsimään? Ehkä Brändöstä ja muista seudun saarista ei löytynyt sopivaa työtä. 

Magdaleena jäi leskeksi hyvin varhain. Hän ehti saada Ericinsä kanssa yhden lapsen, jonka etunimeksi vanhemmat antoivat - yllätys, yllätys - Ericin. Voi olla, että häntä kutsuttiin käytännössä Erkiksi. Hän päätyi hattumaakariksi Naantaliin. Jostakin syystä sukunimi oli muuttunut tässä vaiheessa Sjömanista Sjöbergiksi. 

Olen käsitellyt tai sivunnut kolmannen polven Ericin ja hänen vaimonsa Magdaleenan elämää sainakin seuraavissa artikkeleissani: 

    Sjöbergien arvoitus 1

    Onko minun kiittäminen menneisyyden tragediaa?

    Magdalenan lyhyt elämä

    Esivanhenpieni lankeemus

    Elämää Rantalan torpassa

    Arvoitus ratkesi?

    Leipää torppariudella

Genin tiedot ovat yhtä luotettavia kuin ovat ne ihmiset, jotka siihen niitä merkitsevät. Toivottavasti tämän artikkelin lähteinä olevat tiedot ovat huolellisesti kirjattu. Saan olla kiitollinen ihmisille, jotka jaksavat penkoa arkistoja ja päivittää löytämiään tietoja Geniin. 

Osaanko noudattaa tunnuslausettani

Olen kokenut elämässäni vaiheita, joissa tulevaisuus on näyttänyt synkältä, mutta lopulta on käynyt vähintään kohtuullisesti. Niinpä olen muotoillut tunnuslauseekseni seuraavat sanat: "Hyvinkin voi käydä."

Nyt kun pelkään Alzheimer-diagnoosia, henkilökohtaisen ohjeeni noudattaminen tuntuu vaikealta. Hyvin käyminen voisi olla sitä, että oireideni syyksi osoittautuu jokin muu kuin muistitauti ja tilanne voidaan korjata. Alzheimer olisi se huono vaihtoehto. 

Huolestuminen on varmaan tärkeä toiminto. Se panee toimimaan uhkakuvan toteutumista vastaan. Tämänhetkisessä tilanteessani voin vain odottaa tutkimusten lopullista tulosta. 

Stoalaisen filosofian mukaan sellaisista asioista, joille ei voi mitään, ei kannata välittää. Tunteita pidettiin haitallisina. 

Tulevalle diagnoosilleni en voi mitään, enkä sille, että asia askarruttaa minua. En kykene asennoitumaan stoalaisen ohjeen mukaan. Olen inhimillinen olento. 

Ehkä voin kuitenkin yrittää suhtautua oman tunnuslauseeni mukaan. Voihan oireiluni johtua muustakin kuin muistisairaudesta. 

   

Alzheimerin tauti?

Alzheimerin tauti -sivuston mukaan kyseinen sairaus etenee neljässä vaiheessa: varhainen, lievä, keskivaikea ja vaikea. 

Varhaiselle vaiheelle ovat tyypillisiä muistiongelmat. Lievässä vaiheessa edellisen vaiheen ongelmat ovat voimistuneet ja jokapäiväinen elämä hankaloituu. Keskivaikeassa vaiheessa potilas saattaa tarvita apua arjen askareisiin. Laitoshoito voi olla paikallaan. Vaikea Alzheimer saattaa ilmetä siten, että muisti toimii satunnaisesti eikä potilas ehkä tunne läheisiään. Sairauden eteneminen on toki yksilöllistä.

Alzheimerin taudin kesto vaihtelee kahden ja 20 vuoden välillä. Keskiarvo on 12 vuotta. 

Wikipedian mukaan diagnosoinnin tärkein kriteeri on tapahtumamuistin varhainen ja merkittävä heikkeneminen.  Tämä lähde kertoo diagnosoinnista lisäksi näin: Diagnoosi edellyttää pääkriteerin täyttymisen lisäksi sitä, että potilaalta löydetään vähintään yksi seuraavista:

• aivojen magneettikuvauksessa löytyvä sisemmän ohimolohkon atrofia eli surkastuma
• selkäydinnesteestä löytyvä Alzheimer-tyyppinen merkkiaineprofiili (matala beeta-amyloidi-42, kohonnut fosfo-tau tai kohonnut tau)
• kromosomin 1, 14 tai 21 mutaatio.[66]

Minulle on tehty viime vuonna magneettikuvaus. Saa nähdä riittääkö se vai kuvataanko pääni uudestaan. 

Olisi lohdullista, jos oireiden syyksi osoittautuisi jokin muu kuin Alzheimer. Jos oireet aiheutuvat esimerkiksi muusta lääkityksestäni, tilanne voitaisiin ehkä korjata. Tällöin loppuelämäni näköala olisi erilainen kuin muistisairauden tapauksessa. 

Kukaan ei toki tiedä päiviensä mittaa eikä lopullisen lähtönsä syytä. 

Jos minulla todetaan Alzheimer, olen luultavasti sen varhaisessa vaiheessa. 

Imuriamme syrjitään

Kukaan ei taida viitsiä valmistaa enää täysin sopivaa imuripussia ja suodatinta vanhuksellemme, joka on teknisesti vielä ihan käyttökelpoinen. 

Kävin eilen tutustumassa Clas Ohlsonin, Powerin ja Tokmannin valikoimiin. Mistään niistä ei löytynyt juuri Hoover Sensory Parquet Caresselle thetyä pussimallia. 

Liekö kyse suunnitellusta vanhentamisesta. Joku saattaa muistaa taannoisen dokumentin aiheesta. Yksi esimerkki ilmiöstä oli printteri, joka oli ohjelmoitu lopettamaan toimintansa oliko se nyt 1000 tulostuksen jälkeen. Jos sopivia oheistuotteita ei ole tarjolla, asiakas joutuu ostamaan uuden laitteen, vaikka vanha olisi vielä teknisesti ihan iskussa. 

Voi tietysti olla, että suurin osa Hoover Parquet Sensory Caresseista on jo imurien hautausmailla, eikä kyseiseen segmenttiin kannata enää valmistaa oheistuotteita.

Kaikissa liikkeissä on erilainen luokitusjärjestelmä. Kai niissä tosin jotakin yhteneväisyyttä täytyy olla, mutta luokkien koodijärjestelmät poikkeavat toisistaan. 

En tainnut tarkistaa kaikista paikoista suodatintilannetta, joten täytynee käydä vielä kierroksella. 

Monenlaisiin Hoovereihin oli pusseja, mutta se oikea puuttui. Alla Powerin tarjontaa. 

Powerin myyjä ehdotti, että ottaisin useita Sensory-malleja kattavan pussipakkauksen sovitettavaksi. Tarvittaessa tuotteen voisi palauttaa. Ostin sellaisen. Ostin myös suodattimen, jolla on oma tarinansa. Imurin kannessa lukee HEPA FILTER H12 ja pakkauksessa HEPA 12 Filter. Tuntui osumalta, mutta ei ollut. Näin kävi (ylempi on uusi ehdokas ja alempi vanha):

Pussien suhteen kävi näin (ylempi on uusi kandidaatti ja alempi Findustin malli, joka toimii imurissamme:

Uuden hahlo on sopiva, mutta pussi on aivan liian iso Hooverimme pussitilaan. Kokeilin sitä ja se toimi väärästä koosta huolimatta. Pussiongelma ratkesi.

Vanha suodatin saa jatkaa uraansa, ellei uutta löydy. 

Imuribisneksessä lienee omanlaisensa, vuosikymmenien saatossa muotoutunut ekosysteemi. Asiakas löytää tarvikkeet kohtuullisella vaivalla, jos sattuu omistamaan imurimallin, jollaisilla huristellaan riittävän monissa kodeissa.

Pitääkö näitä pussimalleja olla näin hirmuisesti? Eikö mallistoa voisi pelkistää ja standardointia kehittää?

Hieman edistystä

Olen saanut kutsun Turun kaupunginsairaalan sisätautien osastolle ensin hoitajan ja sen perään neurologin luo. Tapaamiset ovat 3. kesäkuuta. 

Toivottavasti päästään ainakin lähemmäksi diagnoosia. Oletettavasti hoitaja teettää testejä ja lääkäri analysoi tuloksia. 

Olen tehnyt lääkärikäyntiä varten paperin, jossa kuvailen oireitani. Vaimonikin on tehnyt sellaisen omasta näkökulmastaan. 

Tilanteeni on hankala, koska kognitiivisten oireitteni mahdollisia syitä on useita. Kyseessä on varsinainen vyyhti. 

Vuonna 1984

Luin uudestaan George Orwellin teoksen "Vuonna 1984". Kirja on julkaistu vuonna 1949. 

Edellisestä lukukerrasta on aikaa. En muista siitä juuri muuta kuin kaukokaihtimen, joka toimi televisiomaisena väylänä propagandan leivittämiseen, asenteisiin vaikuttamiseen ja kansalaisten valvomiseen. Kirjasta on tehty kaksi suomennosta. Ilmeisesti olen lukenut molemmat, sillä toisessa viestintävälinetta kutsuttiin muistini mukaan kaukokaihtimeksti ja äsken lukemassani versiossa teleruuduksi. 

Kyseessä on brutaali dystopia, joka kuvaa ankaran totalitaarista yhteiskuntaa ja joka muistuttaa Neuvostoliittoa ja kommunistista Kiinaa. Yhtymäkohtia tuntuu löytyvän myös nyky-Venäjään ja -Kiinaan, miksi ei myös Valko-Venäjään. Kansalaisia valvotaan hyvin tiukasti. Heitä kasvatetaan rakastamaan mystistä taustahahmoa, Isoaveljeä, jonka todellinen olemassaolo jää mysteeriksi. 

Teoksessa käsitellään useita tyypillisiä totalitaariseen valtioon liittyviä teemoja: sananvapaus, ihmisten katoamiset, historian manipulointi, urkkiminen, vasikointi jne. 

Kirjassa on myös rakkaustarina, jonka loppu on hyvin surullinen. 

Teos on hyvä muistutus demokratian merkityksestä. Sen perusteella voi kuvitella mitä nykyisissäkin totalitaarivaltioissa mahdollisesti tapahtuu. 

Aldous Huxleyn "Uljas uusi maailma" lienee samantapainen. Olen ajatellut lukea senkin ja olenkin pannut siitä varauksen kirjastoon. 

Yllättävä kohtaaminen

Kävimme vaimoni kanssa ottamassa koronarokotteen tänään. Olimme molemmat valinneet Pfizerin valmisteen. 

Tapahtumapaikka oli Turun Messukeskus. Suureen halliin oli pystytetty 25 pistosloosia, joissa kussakin työskenteli kaksi henkilöä. Toinen hoitajista pisti ja toinen hoiti paperiasiat. Loosit olivat pitkänä rivinä. Tulopuolella oli tuoleja sopivin välein jonoihin aseteltuina odottamista varten. Lähtöpuolella oli myös tuoleja, koska suositeltiin odottamaan vartin verran pistoksen jälkeen, josko tulee välittömiä reaktioita.

Käynnillä tapahtui kolme hämmästyttävää asiaa. 

Varausjärjestelmä oli osoittanut meidän peräkkäin olevat viisiminuttisemme loosiin numero 12. Kun vuoroni oli tullut ja istuin odottamassa pistosta, huomasin, että kirjurin silmät ja olemus vaikuttivat tutuilta. Tosiaan, kyseessä oli eräs vaimoni ja minun yhteinen ystävätär (vai pitäisikö sanoa tuttavatar?). Yhteydenpito oli päässyt laantumaan. Tunnistimme toisemme ja juttelimme. 

Ajatella, että silmätkin voivat olla niin yksilölliset, että niiden perusteella voi tunnistaa ihmisen. 

Jossakin vaiheessa pistävä hoitaja alkoi ohjata minua eteenpäin. Minä hämmästelin, että joko minua on pistetty. Uskomatonta, että en ollut ollenkaan huomannut pistosta, kun juttelin tuttavattaren kanssa. Nyt ymmärrän miten taikurit toimivat. Kun huomio suunnataan voimakkaasti jonnekin, voidaan vaivihkaa tehdä yhtä ja toista. Taskuvarkaat käyttävät samaa konstia. 

Jälkiodotusaluetta

Taustalakana

Sattuma on sattuma. Loosi nyt vain valikoitui miten valikoitui. Tämän sattuman lisäksi sain mielenkiintoiset kokemukset ihmisen tunnistamisesta ja huomion suuntautumisesta. 

Jälkiodotusvaiheessa vaimoni ja tuttavattaremme päivittivät puhelinnumerot ajantasolle. Yhteydenpidon on määrä jatkua. 

Hallin seinustalle oli viritetty taustakangas selfieiden ottamista varten, kun tehdään lähtöä. Lakanan tekstit kannustivat rokotteen ottamiseen. Otimme pariselfien. 

Tähän mennessä, kun muutama tunti on kulunut pistoksesta, en ole huomannut mitään oireita. Vaimo kokee itsensä väsyneeksi. 

Löysässä hirressä

Mikähän lienee sanonnan "olla löysässä hirressä" logiikka. Viitataanko siinä poikkihirteen, josta köysi roikkuu, vai sitä kannatteleviin pystyhirsiin vai kenties koko laitteeseen. Tarkoittaako sanonta ehkä, että köysi on löysästi kaulassa. Tällainen tilanne on hetkellä, jolloin jalkojen alla olevaa rahia ei ole vielä potkaistu pois. Roikkumisvaiheessa köysi ei voi olla löysä.

Sanonta itsekin tuntuu olevan löysä. 

Se sopinee kuvaamaan tämänhetkistä tilannettani, kun oireitteni syy on epäselvä. 

Tästä tuli aika makaaberi postaus. 

Odottaminen jatkuu

En malttanut odottaa kahta viikkoa kutsua neurologille kuten olin aikonut.  Niinpä soitin Tyksin neurologian osastolle. Siellä ei ollut tietoja tapaamisestani, mutta neuvottiin ottamaan yhteyttä kaupunginsairaalaan. Soitin sisätautien osastolle ja kuulin, että lähete on tullut, mutta lääkäri ei ollut vielä katsonut sitä. Tilanne tämä. Odottaminen ja epätietoisuuden tila jatkuvat. 

Sinä vai te?

Sinuttelemisen ja teitittelemisen käytännnöt tuntuvat poikkeavan huomattavasti toisistaan Suomessa ja Ranskassa. Voi sanoa, että toisessa maassa toimii ja toisessa ei. 

Ranskassa asiakaskohtaamisissa teititellään aina. Toimii kuin junan vessa.

Suomessa on toisin. Saman kohtaamisen aikana saatetaan vaihtaa käytäntöä useaan kertaan. Kun tilanne on epäselvä, voidaan turvautua kolmanteen persoonaan. "Ottaa tätä lääkettä silloin ja silloin."

Kun tietyn lääkärin kanssa puhutaan puhelimessa silloin ja tällöin, on hankala muistaa millä moodilla viimeksi mentiin. 

Äskeisessä muistitestitilanteessa moodi vaihtui useaan kertaan. Juttelimme hoitajan kanssa avoimesti asiasta. Ilmeisesti lomakkeissa käytetty puhuttelumuoto vaikuttaa ainakin osaltaan siihen, käytetäänkö sinää, teitä vai kolmatta persoonaa. 

Kun olin 70- ja 80-luvuilla liike-elämän palveluksessa, business-to-business -tilanteissa sinuttelu oli muistikuvieni mukaan yleinen käytäntö. Mikä lienee tilanne nykyään. 

Olisi kovin toivottavaa, että Suomessakin kehittyisi jokin kaikenlaisissa kohtaamistilanteissa itsestäänselvä tapa puhutella. 

Jännitystä riittää

Odotan kutsua neurologille. On hankalaa, kun en yhtään tiedä, milloin pääsen vastaanotolle. Aion odottaa kaksi viikkoa terveyskeskuslääkärin tapaamisesta. Jos kutsua ei tule, soitan neurologian osastolle. 

Mieltäni askarruttaa, onko minulla muistisairaus vai johtuvatko oireeni jostakin muusta. 

Joudun miettimään blogin pitämisen mielekkyyttä. Arvostelukykyni on ainakin pari kertaa pettänyt katastrofaalisesti. Sähläämiselläkin voi olla oma roolinsa. 

Kovaa kieltä A-talkissa

Koolla oli torstaina neljä johtavassa asemassa olevaa poliitikkoa ja aiheena tuore kehysriihen sopu. 

Hämmästelin kuinka kovaa kieltä keskustelussa välillä käytettiin. Kuvioon tuntuu kuuluvan, että hermostua ei saa eikä varsinkaan näyttää sitä. Osallistujat ovat kuin areenalla. Mikä tilannetta luonnehtisi parhaiten, paini, kukkotappelu, miekkailu vai jokin muu laji.

Mitenkähän väittelijät suhtautuvat toisiinsa ennen keskustelua ja sen jälkeen. Näissä tilanteissa ja itse sessiossa on varmaan eri roolit. Voidaanko mahdollisesti todeta vastustajalle, että "hyvin vedit".

Toimitaanko eduskuntatalossa ja A-talkissa samalla tavalla. 

Kuinka paljon tulevat vaalit vaikuttivat tämän istunnon tunnelmaan.

Tästä postauksesta näytti syntyvän sarja kysymyksiä. 

Hyvin julma laji näyttää kuitenkin olevan kyseessä. 

Uudet rillit

 

Hankimme vaimoni kanssa kumpikin uudet moniteholasit. Kävimme eilen noutamassa ne. Menimme sitten kahville ja teelle Kauppahallin Sininen juna -kahvilaan. 

Olen tullut pitkään toimeen lukulaseilla. 

Ostin kerran kaksiteholasit (vai olivatko monitehot?), mutta en tottunut niihin. Niissä oli aika pieni linssi. Terävä alue tuntui suppealta.

Nyt kokeillaan laajalinssistä mallia. 

Toimivuus tuntuu riippuvan käyttötilanteesta. Läppäriä käyttäessäni tekee mieli laittaa päähän lukulasit. Uusilla laseilla sopivaa etäisyyttä ja asentoa joutuu etsimään. Myös kirjan lukeminen sujuu paremmin lukulaseilla. 

On epäkäytännöllistä kuljettaa kaksia laseja mukana. Kai minun täytyy yrittää tulla systemaattisesti toimeen monitehoilla. 

Mitenkähän äijän käy?

Dramaattinen käänne

No nyt on kirjoitettavaa. 

Olin tänään tk-lääkärissä ja aiheena oli muistin toimiminen. 

Maanantaina olin muistitestissä. Sen jälkeen olin aivan vakuuttunut, että minulla on muistisairaus. Mieliala virittyi pitkiin jäähyväisiin. Nyt oli totinen paikka. Miten elämä pitäisi järjestää tällaisessa tilanteessa? Mies oli kuin maansa myynyt. 

Tämänpäiväisellä käynnillä näkymä muuttui täydellisesti. Todennäköinen syy ei olekaan muistisairaus. Oireisiin voi olla useita yhtäaikaisia syitä. Taustalla voi olla uni- ja muiden lääkkeiden käyttö, stressi ja elämäntilanne.  

Olen kirjoittanut monipuolisesti tähän blogiini molemmista syövistäni. Nyt mietityttää miten kirjoittaa mahdollisesta muistisairaudesta vai kirjoittaako ollenkaan. Lymfooma, leukemia ja Alzheimer ovat kaikki sairauksia. Pitäisikö kirjoittamisnäkökulman olla näissä kussakin erilainen. Kai muistisairaus on sairaus siinä kuin syövätkin. 

Ehkä lähestymistapa löytyy vähitellen.

Tapaan seuraavaksi neurologin.

Mihin draaman kaari kääntyy seuraavaksi?

Blogini julkaisukäytännön muutos

Olen pitänyt ohjenuoranani julkaista blogijutun päivittäin maanantaista perjantaihin. Ymmärrän, että lukijat arvostavat säännöllisyyttä. 

Käytäntö aiheuttaa välillä paineita. Joinakin päivinä aihe löytyy helposti, toisina ei. 

Muutan nyt käytäntöä siten, että julkaisen silloin, kun minulla on kirjoitettavaa. Kokeillaan nyt, miten tämä toimii. Järjestely on siis voimassa toistaiseksi. 

Kubismia

Tätä maalausopinnoissa tekemääni kubistista maalauksista pidän yhtenä parhaista teoksistani. Värimaailma on karu.

Uusi tuttavuus - ananaskirsikat

 

Puolalanmäki, Turku

 

Puistojen kautta kaupungit hengittävät. Oikealla näkyy Turun taidemuseo. 

PIENI IHMINEN SUUNNATTOMASSA MAISEMASSA

Landschaft nach einem Gewitter
Wikimedia Commons

Tirolilainen Joseph Anton Koch (1768-1839)ihastui Sveitsissä ollessaan alppimaisemiin ja ko. maan vapauteen. Vuoristomaisemat pysyivätkin hänen taiteellisen tuotantonsa perusteemana, vaikka hän vietti suuren osan elämästään Roomassa.

Kochille luonnonmukainen maalaus oli ankaran yksityiskohtaista piirtämistä. Hänen tuotantoansa voitaneen luonnehtia parhaiten epiteetillä "ylevyys", joka juontaa valistuksesta ja joka taiteessa kuvataan mitättömän ihmisen ja Luojan äärettömyyden väliseksi suhteeksi ilman kirkkoa välittäjänä.

Koch kaipasi naiivisti vanhaa, turmeltumatonta maailmaa ja kuvasi ihmisiä pieninä täytehahmoina heroiisen valtavissa vuoristomaisemissa samoin kuin italialaista, "pilaantumatonta" maaseutuelämää epäluonnollisen hedelmällisessä maisemassa.   

Tämä artikkeli on julkaistu 4. tammikuuta vuonna 2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa. Artikkelin ilmiasut eivät vastaa toisiaan.

Oppia ikä kaikki

Olimme eilen ostamassa silmälaseja eräästä Turun keskustan optikkoliikkeestä. Kun olimme tehneet valintamme, minulle tuli voimakas tunne siitä, että kaikki ei mennyt kohdalleen. Koin, että valitsemieni moniteholasien näkökenttä ei ole riittävän laaja, jotta tottuisin käyttämään niitä. Asiakaspalvelija lupasi, että jos en ole tottunut laseihin kahden kuukauden aikana, ne voidaan vaihtaa samaan hintaan. 

Minulle tuli sellainen tunne, että tulen vääjäämättä vaihtamaan lasini. Arvelin, että en tule missään tapauksessa tottumaan niihin. Se olisi kiusallista. 

Koin voimakkaana takaumana tilanteet, joissa olen tehnyt tärkeän päätöksen kuuntelematta neuvojia. Niinpä palasimme liikkeeseen ja aloimme valita laajalinssisempiä kehyksiä. Sitten löysimme mallin, josta tuli tunne, että tässä ne ovat. Ne ovat aika raflaavan näköiset, joten ne ovat kuin statement. Minua hieman arveluttaa, että teenkö ne päässäni jotenkin röyhkeän vaikutelman. 

Teinkö sittenkin äkkinäisen päätöksen. 

Huolestuttava oire

Olen hyvin huolissani. Tein eilen jotakin aivan käsittämätöntä. Taloyhtiömme pihaan on tuotu siirtolava, jolle voi viedä kaiken maailman roinaa. Tein eilen käsittämättömän mokan. Olin ajatellut viedä rompparille kaikki vanhat tietokoneemme ja vastaavat surematta, mitä mahdollisesti menetämme. Epähuomiossa vein myös vaimoni käytössä olleen läppärin romulavalle. On pelottavaa, että voin olla noin hajamielinen. 

Houkutteleva selitys on se, että käytän yliannosta unilääkettä. Päättelen, että koska Trinitaksen lääkäri määräsi minulle tietoisesti yliannoksen unilääkkeitä ja tarkoituksena oli vähitellen vähentää annostusta, ottamani määrän täytyy mahtua turvarajoihin.

Ajatukset johdattuvat väkisin muistisairauksiin. Onko minulla jokin harvinainen muistisairauden muoto? Toinen paha moka sattui siten, että luulin poistaneeni epikriisipostaukseni täältä blogista, mutta en ollutkaan. Minua kaduttaa sen julkaiseminen. Nyt se oli näkyvissä monta päivää.

Minun on jostakin syystä vaikea löytää reittiä, miten pääsen editoimaan blogitekstejäni. Elämä alkaa nyt muistuttaa liiaksi seikkailua. Jos minulla on muistisairaus, edessäni on kai pitkät jäähyväiset. 

Aion soittaa tänään siirrehoitajalle.

Olemme olleet aaseja

Olemme olleet vaimoni kanssa täydellisiä aaseja. Miksi ei näin ilmeinen ratkaisu huonejärjestykseemme ole käynyt aikaisemmin mielessämme? Näinhän se pitää todella olla. Tietenkin vaimoni on oikeutettu omaan työhuoneeseen. 

Vaimoni kokee olonsa ahdistuneeksi, kun minä levitän taideleiriäni olohuoneeseemme. Minä tarvitsen paljon tilaa. Niinpä minulle on taidetarpeita pöydällä ja pitkin lattiaa.

Miksei tällainen ole aikaisemmin pälkähtänyt päähämme? 

Suomalaisten perimä

Itä- ja länsisuomalaisten geeniperimä poikkeaa enemmän kuin saksalaisilla ja briteillä. Juuremme ovat hyvin keskieurooppalaiset. 

Kävin jo eilen peukuttamassa Emilia Karhun esseekommenttia, jossa käsitellään kyseistä asiaa. Armon täytyy olla täydellinen ja totaalinen, koska muuten kristinuskossa ei ole järkeä.

Apu ulottuu kylien ulkopuolellekin. SOS Children’s Villages -järjestön perheiden tukemisen ohjelma (Family Strengthening Programme) auttaa perheitä, joilla on esimerkiksi sellaisia taloudellisia tai terveydellisiä ongelmia, joiden vuoksi lapsen kasvu omassa perheessään saattaa olla uhattuna. Ohjelman tavoitteena on ennaltaehkäistä tilanteen vaikeutuminen, kuten perheen hajoaminen, ja taata lapsille mahdollisimman turvallinen kasvu omassa kodissaan. SOS-lapsikylä voi antaa rahallista tukea, jotta varattoman perheen lapset pääsevät kouluun tai terveydenhuollon pariin. Toisinaan voidaan tarjota psykologista apua vaikeissa elämäntilanteissa. Lisäksi perheen itsenäistä toimeentuloa tuetaan myös kouluttamalla perheen huoltajia talouteen liittyen ja tukemalla yritystoimintaa alkuun rahallisesti. Perheiden tukemisen ohjelmien kautta autetaan yhteensä yli 350 000 lasta ja aikuista.[1]

SOS-lapsikylä

Juttelin eilen kadulla SOS-lapsikylän feissaajan kanssa. Hän oli hankkimassa tukijoita kyseisen organisaation toiminnalle.

En luvannut ruveta sponsoriksi, mutta kerroin voivani kirjoittaa blogiini SOS-lapsikylästä. Hän tuntui ilahtuvan asiasta.

Jostakin syystä olen ollut tietoinen siitä, että Espoossa on SOS-lapsikylä. Olen varmaan nähnyt jonkun tienviitan. Se on varmaan Otaniemessä tai sen lähettyvillä, ehkä Tapiolan pohjoisosassa. 

SOS-lapsikylä -organisaation toimintaa johdattelee neljä periaatetta: vanhempi, sisarukset, koti ja kylä. Tehtävänä on auttaa lapsia, jotka ovat menettäneet ja ovat vaarassa menettää vanhempansa. Kyse on lasten oikeuksista. Toimintaa on 133 maassa ja kyliä on yli 500. 

Ideana on, että lapset saavat elää suunnilleen kuin tavalliset perheet. Kussakin kylässä on 10-15 taloa, joissa jokaisessa asuu yksi lapsikylävanhempi ja 7-10 lasta. Näin lapset saavat kasvaa turvallisessa kiintymyssuhteesssa ja tavallaan sisarusten joukossa. Yhdessä talot muodostavat kuin pienen kylän. 

Minusta järjestön toimintaidea kuulostaa tosi hyvältä. Jos haluat tutustua paremmin, tästä pääset heidän kotisivulleen. Jos haluat tukea heitä, voit tehdä sen täältä. 

Järjestön varainhankinta vaikuttaa voimalliselta. Kun olin palannut kotiin ja aloin tovin jälkeen tutustumaan netin järjestöä koskevaan antiin. On hämmentävää, että sain kaksi messenger-viestiä:

"Terve! Olen Tarja, SOS-lapsikylän chat-botti ja tehtäväni on auttaa sinua hymiö

Jos sinua jää mietityttämään jokin asia, voit jättää yhteydenottopyynnön." 

Varmaan tuon laukaisi heidän verkkosivullaan käyntini.

Herttoniemen taivasnäkymiä

Klikkaamalla kuvia näet ne isompana.

Olet saattanut nähdä näitä näkymiä Herttoniemen taivasnäyt -nimisessä blogissani.

Kuolen 8.1.2037

Tilastokeskuksen elinajanodoteaineiston mukaan vuonna 2018 syntyneet pojat elävät 78,9- ja tytöt 84,3-vuotiaiksi. Aineiston pohjalta on tehty laskuri, joka ennustaa kuolinpäivän syntymävuoden ja sukupuolen perusteella. 

Minulla on laskurin mukaan elinaikaa jäljellä vajaat 16 vuotta. Luultavasti vuosia on vähemmän, koska kehoani on rasitettu kahden syöpähoitojakson sytostaateilla. Tuskinpa elimistöni on palannut ennalleen, vaikka olenkin toipunut hyvin.

Jos oletan elinvoimani vähentyneen hoitojen vuoksi kolmanneksen, minulla on jäljellä kymmenisen vuotta elinaikaa. Se ei ole pitkä aika. 

Jostakin syystä tiedostan selvästi elämän rajallisuuden. Se saattaa johtua siitä, että isäni kuoli tämän vuoden alussa ja äitini toissavuoden kesällä. 

Syövistäni huolimatta fyysinen vointini on aika hyvä. Lievä kantasolusiirteen saamisesta johtuva käänteishyljintä muistuttaa elämän katoavuudesta. 

Empaattisuutta koskevia kysymyksiä

Rainer on kommentoinut teemaa seuraavasti:

"Varsinkin terveydenhuolto ammateissa empatian kokeminen toista kohtaan on suotavaa . Ehkä toiset ihmiset ovat luontaisesti empaattisempia kuin toiset. Jollain tasolla empatiakykyä voi myös harjoitella."

"Kuuluu se sekä hoitajien että lääkärien ammattitaitoon,että tietty etäisyys hoidettaviin on hyvä pitää, ihan oman jaksamisen kannalta. Nuorena lääkärinä tai hoitajana pitää olla skarppina siinä, mitä ottaa " itseensä" ,kun on vasta uran alussa."

Kiitos noista näkökulmista Rainer. Tämän aiheen käsitteleminen herättää uusia kysymyksiä:

• Onko empaattisuus biologinen kyky vai onko se opittua?
• Vai onko se peritty ominaisuus, jota elämänkokemukset voivat vahvistaa, heikentää tai pitää yllä? 
• Onko olemassa sellaisia empaattisia ihmisiä, jotka eivät kuormitu toisen tunteiden jakamisesta, ja sellaisia, jotka kuormittuvat? 
• Mikä on empaattisuuden merkitys eri ammateissa?
• Voiko empaattinen ihminen toimia tietoisesti sympaattisesti suojellakseen itseään?
• Voiko terapia vaikuttaa ihmisen empaattisuuteen?

Yritän selvittää näitä asioita ja kirjoittaa niistä. 

Empaattisuuden kuormittavuus

Empaattinen ihminen pystyy ikäänkuin siirtymään toisen tilanteeseen ja kokemaan tämän tunteita. Ehkä toinen kokee helpottavana sen, että hänen tuntemuksiaan osataan sanoittaa. Tuntuu ehkä, että lohduttaja on samassa veneessä. Ehkä lohdutettava kokee, ettei ole yksin ongelmansa kanssa.

Mietin, onko toisen ihmisen tunteiden jakaminen kuormittavaa. Jos kannustettava esimerkiksi jännittää jotakin tärkeää koetta, empaattinen kannustaja kokee samaa tunnetta ja ehkä väsyy. En ole riittävän empaattinen ihminen voidakseni arvioida asiaa tästä näkökulmasta.

Empatiakyvyn puute saattaa suojata ihmistä. Palaako sairaanhoitaja loppuun, jos hän jakaa kärsivien potilaiden tunteet? Ehkä hoitajakoulutukseen kuuluu kuormittumisen välttämisen opettelu. Kyky unohtaa työvuoron murheet saattaa olla osa ammattitaitoa. 

En tiedä hyötyykö lohdutettava enemmän empaattisen kuin sympaattisen lohduttajan sanoista. Toivottavasti sympaattisellakin tukemisella on merkitystä. 

Kroonisesti sairaan ja kivulloisen potilaan puolison elämä saattaa olla hyvin raskasta, jos hän on empaattinen.

Vaimo kommentoi aihetta sanomalla, että empaattinen kuormittuu tietyissä tilanteissa, jos ei saa itse tukea. Tuo pitää varmaan paikkansa. 

Lohduttaminen on vaikea laji

"Psykologian maikka" kirjoittaa edelliseen postaukseeni liittyvässä Facebook-keskustelussa: "Empatiassa henkilö kokee samaa tunnetta kuin toinen, jakaa tunteen hänen kanssaan. Pystyy eläytymään hänen tilanteeseensa tämän, ei omista lähtökohdista käsin. Sympatiassa tunne on myötätuntoa, ei samaa kuin toisen tunne. Käytännössä empatia ja sympatia sekoittuvat."

Noiden määritelmien valossa koen, että en juurikaan pysty empatiaan, mutta sympatiaa saatan tuntea. Tosin en ole varma. Kyse saattaa olla pikemmin säälistä. 

Toivoisin kykeneväni luomaan toivoa silloin, kun joku ystäväni on joutunut pulaan. Se on minulle vaikeaa, jos kyseisen ystävän tilanne näyttää realistisesti ottaen huonolta. Miten keksiä lohduttavia sanoja? 

Kuunteleminen saattaa toimia paremmin kuin epärealistiset sanat. Onko empaattinen ihminen, joka osaa eläytyä toisen tilanteeseen, parempi kuuntelija kuin sympaattinen? 

Lienee eduksi, jos kuuntelija kestää toisen ehkä voimakkaitakin tunneilmaisuja. Kestääkö sympaattinen paremmin kuin empaattinen?

Voisiko kannustavilla ilmaisuilla kuten "Sinä selviät tästä" tai "Kaikki päättyy hyvin" olla jonkinlaista plasebovaikutusta? Ei tunnu todennäköiseltä.  

Lohduttaminen on vaikea laji. 

Empatiasta ja sympatiasta

Empatiassa on Wikipedian mukaan kyse kyvystä asettaa itsenä toisen asemaan. Empaattinen ymmärtää toisen tunteita. Itsensä kaltaisia on helpompi ymmärtää kuin muita. Sympatia tarkoittaa Wikipedian mukaan "toisen henkilön mielihyvän kokemista omana mielihyvänä (myötäilo) tai tuskan ja mielipahan tuntemista mielipahana". 

Minun mielikuvissani sympaattinen ihminen on miellyttävä, sellainen, jonka kanssa on helppo ja mukava keskustella.  Joidenkin ihmisten kanssa tulee tunne, että sanoma menee helposti läpi. Voi kuitenkin olla, että näissä tapauksissa on kyse älykkyydestä ja samantapaisesta kokemusmaailmasta, eikä tunteiden jakamisesta.   

Minun on vaikea kuvitella, millaista on toisen tunteiden tunteminen. Olisiko niin, että toisen tunteiden ymmärtäminen perustuu järkeen, mutta tunteiden tuntemiseen tarvitaan jotakin muuta, no, sitä sympatiaa. Ehkä sympaattisuutta voisi kutsua myötäelämiseksi. Tosin Suomen Mielenterveys ry:n materiaalissa myötäeläminen yhdistetään empatiaan. 

Jos joku on menossa riskialttiiseen leikkaukseen ja jännittää sitä, sympaattinen ihminen ilmeisesti jännittää myös. Tarttuuko tunne jotenkin? Onko kuitenkin kyse kuitenkin ystävän menettämisen pelosta vai todellisesta myötäelämisestä?

Saako jännittävä henkilö jotenkin tukea jännityksen tarttumisesta vai lisääkö se hänen hermostuneisuuttaan? En saa oikein kiinni ilmiöstä. 

Tarkoittaako toisen tunteiden ymmärtäminen sitä, että käsittää, miksi toisen tunteet ovat kyseisen henkilön tilanteessa perusteltuja? 

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on vertailtu empaattisuutta 63 maassa. Suomalaiset sijoittuivat häntäpäähän. En usko, että suomalaisten älykkyydessä on muihin verrattuna mitään vikaa.    

Minusta tuntuu, että minun pitää vielä miettiä näitä käsitteitä. Tuntuu vaikealta erottaa puuroja velleistä. Saatan palata asiaan. 

"Mahdoton" uusklassinen maisemamaalaus

 

Joseph Anton Koch
Vesiputous Bernin ylämaalla 1796
Public domain

Klassismin olemusta on kuvattu termein idea, eettisyys, humanismi, kauneus, ylevyys, totuus ja hyvyys. Näiden kuvaamiseen tarvitaan luonnostaan ihmishahmoja ja siksi määrite "klassinen tai uusklassinen maisemamaalaus" on oikeastaan sisäisessä ristiriitaisuudessaan mahdoton.

Valistuksen aikana nousi kuitenkin esiin ajatus siitä, että ideaa ja moraalia voitaisiin käsitellä myös maiseman kautta. Maisemamaalaus alkoi vapautua erillisyydestään, uusklassinen maalaustaide alkoi kehittyä ja sen keskiöön nousi maiseman ja ihmisen suhde.

Uuden suuntauksen maineikkain edustaja oli Joseph Anton Koch, mutta hänestä enemmän tuonnempana.

Klassismin aikainen maisemamaalaus keskittyi Saksaan, alppimaihin ja Italiaan. Näistä saksankielinen alue erityisesti oli maisemamaalauksen uuden nousun alkuunpanija. Ranskan ja Italian anti ei ollut mainittava, mutta Englannissa maisemamaalaus kukoisti, joskin ilmeni alusta lukien ihanteellisuuden sijaan luonnollisuuteen painottuneena. 

Tämä artikkeli on julkaistu 30.joulukuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa. Valitettavasti tekstissä oleva hyperlinkki ei enää toimi. Tästä pääset lyhyeen Kochia käsittelevään Wikipedia-artikkeliin. 

Kaksi tankarunoa

 

Kuollut mansikka

hautajaiset purivat

oikea kuormitus

armeija omaksui sen

kukkamaljakko kantoi.

Likainen radio

sinappipoljin toimi

ooppera jauhoi

ranskalainen palveli

todellisuus naulasi.

Nämä ovat tavallaan tankarunoja, joissa tavutus noudattaa kaavaa 5,7,5,7,7. Oikeastaan tankarunon pitäisi jakaantua kahteen lauseeseen, joka ei toteudu noissa runoissani.

Käytin virikkeenä satunnaissanageneraattoria (Satunnaiset sanat suomeksi), jossa on 4000 sanaa. Aika suppea sanasto. Tuntuu vähän saidalta verbien suhteen. Otin 150 sanaa, joista valitsin. 

Runoissani on hieman non sensea, mikä ei varmaan ole tyypillistä ainakaan vanhoille tankarunoille. 

Sonta pelasti

Isäni syntymäkunta Viipurinläänin Pyhäjärvi on Karjalankannaksella, jonka Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa 1721 osana Vanha Suomea. Kannakselaiset esivanhempani ovat siten olleet tsaarin alamaisia jo Uudenkaupungin ja Haminan rauhan (1809) välisenä aikana. 

Maakunnassa toteutettiin vuonna 1797 sotaväenottojärjestelmä, jossa 14-21 -vuotiaita miehiä otettiin sotureiksi armeijaan. Palveluaika oli 25 vuotta. Ilmeisesti harva palasi kotiin. 

Isoukkini Antti Kukon isoisä onnistui välttämään rekrytoinnin piileskelemässä "navetas sonna sisäs". Perimätiedon mukaan kasaa olisi tökitty pistimellä tai pistimin, mutta osumaa ei tullut. 

Oletan, että kyse on Antin isänpuoleisesta isoisästä Juhosta (Johan Kucko 1794-1877), josta Kukkojen suku II kertoo seuraavasti: "...oli isänsä kuollessa 12-vuotias, kasvoi mieheksi vanhemman veljensä Simon ollessa isäntänä, avioitui 19-vuotiaana 18-vuotiaan saaprulaistytön kanssa. Kärsi raipparangaistuksen elokuussa 1823, tuli isännäksi "väkeviin juomiin" kuolleen vanhemman veljensä jälkeen v. 1830. Opetti vanhoilla päivillään lastenlapsilleen pitkän elämän tuomaa elämänviisautta, ..."

En tiedä jatkuivatko sotaväenotot Haminan rauhan (1809) jälkeen. Jos ei, kyseinen episodi lienee tapahtunut ennen Suomen sotaa tai sen aikana. Juho on mahdollisesti ollut vasta nuorukainen. Karkureiden tilalle pyrittiin ottamaan muita. Näin ollen Juhon onnistunut piiloutuminen on ehkä aiheuttanut jonkun hänen kaverinsa joutumisen sotaväkeen.

Juhon isä oli mahdollisesti jo kuollut ennen tätä rekrytointiyritystä. Kun isoveli oli isäntänä, saattaa pikkuveli valikoitua helposti rekryytiksi. Voi vain kuvitella, miltä äidistä on tuntunut, kun poikaa on etsitty. 

Lähteet:

Artikkeli "Vieraan vallan sotapalveluksesta kieltäytyminen tuttua Suomessakin" Vpl. Pyhäjärvi -lehdessä.

Perimätieto

Lisää haikurunoja

Pieni särki ui

hauki hyökkää ylhäältä

ei ole särkeä enää.

Aurinko paistaa

tumma pilvi varjostaa

valoa ei näy.

Kirja pöydällä 

kirjanmerkki välissä

luku on kesken.

Tapasin hänet

sanoja sinne tänne

elämä muuttui.

Paljon ihmisiä

metrojuna kiihdyttää

tyhjyys vallitsee.

Lihaksiin koskee

kantoi eilen laatikkoa

se oli painava.

Laiha lihava

vaatteet roikkuvat päällä

oikea mysteeri.

Käytin vähän satunnaissanageneraattoria. 

Haikurunoja

Rustasin haikurunoja.

Suuri tarakka

menipä pois sijoiltaan 

pyörä hajosi.

Pitkä tarina

keskellä tapahtui se

mistä muistetaan.

Äf Dostojevski

sanoja riviin laittoi

syntyi romaani.

Kauan sitten se

josta kaikki alkoi kun

nukkui täältä pois.

Kynttilä palaa

ei tarvita sähköä enää

tuli tunnelma.

Wikipedia: "Haiku (jap. 俳句) on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5. Haikujen aiheet liittyvät yleensä luontoon, ja runot ovat asultaan pelkistettyjä, mietelauseenomaisia. Haikut kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta länsimaisittain kolmelle vaakariville.[1]"

Kirjallisuusrupeama

Kirjallisuusrupeama jatkuu venäläisissä merkeissä. Luin eilen kaksi ensimmäistä lukua Gogolin Kuolleista sieluista. Olen lukenut teoksen kauan sitten. Lisäksi minulla on Ludmila Ulitskajan teoksen Köyhiä sukulaisia (novelleja) kuuntelu kesken BookBeatissa. Samassa kirjassa on pienoisromaani Sonetska. Olen kuunnellut novellit, mutta aukkoja saattoi jäädä. Saatan kuunnella ne uudestaan ennen Sonetskaa. 

Dostojevski: Riivaajat

Olen ahkeroinut kirjojen parissa, lukenut ja kuunnellut. Osan olen valinnut omasta kirjahyllystä:

Sain eilen luetuksi  Fjodor Dostojevskin kolmiosaisen Riivaajat-romaanin loppuun. 

Wikipedia: "Riivaajat (ven. Бесы, Besy) on Fjodor Dostojevskin romaani vuodelta 1872. Se on filosofis-poliittinen romaani, jossa Dostojevski kritisoi vallankumouksellisia utopisteja ja heidän toimintamallejaan.

Romaani kuvaa elämää Venäjän keisarikunnassa 1800-luvun lopulla. Vallankumousmielialan noustessa Venäjällä vastakkaiset ideologiat törmäävät toisiinsa. Dostojevski kritisoi sekä vasemmistolaisia heidän demonisista ideoistaan että konservatiiveja heidän kyvyttömyydestään käsitellä muita ajatuksia ja näiden sosiaalisia vaikutuksia.

Kirjassa on neljä päähenkilöä, joiden avulla Dostojevski kuvaa Venäjän poliittista kaaosta 1800-luvun loppupuolella. Nämä henkilöt ovat Verhovenski, Šatov, Stavrogin ja Kirilov."

Kerronta on vuolasta ja paikoin tuntuu olevan vaikea erottaa punaista lankaa. 

Verhovenskejä on teoksessa kaksikin kappaletta, Stepan Trofimovits ja Pjotr Stepanovits. Jälkimmäinen on ensin mainitun poika tai ottopoika. Pjotr pitää pitkiä puheenvuoroja. Tunteellisella Stepanilla tuntuu usein olevan jotenkin pallo hukassa. Nuorempi Verhovenski tuntuu olevan johtajahahmo.

Englanninkielisessä Wikipediassa on aika laaja artikkeli Riivaajista. Siinä on muun muassa kuvauksia romaanin henkilöistä. Jos viitsin, tutustun siihen. Ehkä pääsen siten paremmin perille romaanin rakenteesta ja henkilöiden välisistä suhteista. 

Unilääkkeiden sivuvaikutuksista

Eilisessä Hesarissa on unitutkija Markku Partisen haastattelu. Tässä lainaus:

"Uskon että huippujohtajilla ja poliitikoilla on hyvät unenlahjat. Vaikka heillä on paljon stressiä, he kykenevät välillä nollaamaan aivot ja nukkumaan hyvin. Kaikki eivät siihen kykene, ja juuri siinä tapahtuu varmasti valintaa, että kuka nousee huipulle. Veikkaan, että ministereissä ei paljon unilääkkeitä käytetä - se vaikuttaa heti ajatteluun, muistamiseen ja päättelykykyyn."

Tuollaisen lahjan minäkin haluaisin. Minua kiinnostaisi ovatko lopussa mainitut unilääkkeiden sivuvaikutukset tilapäisiä vai pitkävaikutteisia. Mitä ilmeisemmin minun kannattaa edelleen yrittää rimpuilla irti unilääkeriippuvuudesta. Jos en pääse kokonaan irti, voin ainakin yrittää saada annoksen mahdollisimman pieneksi. 

Lieneeköhän eri lääkkeiden vaikutuksissa eroa. 

Tuntuu jotenkin turvalliselta ottaa lääke illalla, koska tietää hyvin todennäköisesti nukahtavansa. Jos nukkumatti viivyttelee, voi ottaa lisää. Nykyinen yleensä riittävä annos on puolitoista tablettia Stellaa. 

Peter Krafft Davidin jalanjäljissä

 

Zrínyin rynnäkkö Szigetvárin linnoituksesta
Wikimedia Commons

Itävallan toinenkin merkittävä klassismin edustaja, Peter Krafft, oli syntyperältään saksalainen. Hän oli irtaantunut barokista, mikä ehkä osaltaan selittyy sillä, että hän oli toiminut Davidin oppilaana Pariisissa.

Hänen merkittävimmät teoksensa ovat kolme Hofburgin palatsiin tehtyä seinämaalausta.

Krafft seurasi uskollisesti Davidin jalanjälkiä maalatessaan näitä mahtipontisia teoksia, joiden realismi ei vähennä niiden voimaa.

Krafft toi klassismin juhlallisuuteen myös intiimiyden charmia.

Tämä artikkeli on julkaistu 30. joulukuuta blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.

Kolme juttuani Päivämies-lehdessä: "Voimakas passiokokemus", "Seniori kuntoilee" ja "Suomalainen identiteetti"

Viime vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa julkaistut juttuni Päivämiehen blogistina. Linkit teksteihin sinisellä.

Voimakas passiokokemus

Seuraamistavan merkitys

Seniori kuntoilee

Kaksi Cooperin testiä ja muuta juoksemista.

Suomalainen identiteetti

Keitä me olemme?

Elonmerkki

Täällä on ollut hiljaista. Olin jo mukautunut ajatukseen, että tämän blogin kirjoittaminen on päättynyt. Minulla oli salasanaongelma.

Kirjoitin muutaman jutun Facebookiin, mutta se vaihe jäi lyhyeksi. Kirjoituskynnys tuntui nousevan. 

Onnistuin toissapäivänä antamaan uuden salasanan jumissa olleelle gmail-tililleni, kun tarjoutui keino, johon ei tarvittu entistä salasanaa. 

Nyt olen taas täällä. Kirjoittaminen sujuu nyt aika työläästi. Katsotaan mitä saan aikaan. 

Yllättävä kunnianosoitus

Ponnisteluni mustikkologian alalla on pantu merkille ja niille on osoitettu arvostusta asiaankuuluvalla tavalla. 

Sain eilen kuvassa olevan materiaalin. Nyt minullakin on jotakin rintamuksessa kannettavaa itsenäisyyspäivinä - tosin harkintaa näyttäytymisen suhteen soveltaen.

Kunniakirjan mukaan minulle on myönnetty Suomen mustikkologikillan suurristi sinisin silkkinauhoin.

Perustelut: Heikki on vuoden rookie. Hän on hyvä esimerkki uusmustikanpoimijasta. Hän on edistänyt mustikkologiaa kehittämällä horisontaalipoimintamenetelmää. Mustikan perkaukseen Heikki on yhdistänyt filosofisen ulottuvuuden ja lisäksi Heikki on todistanut lopullisesti, että isokin mies mahtuu mustikaan. 

Kunniakirjan on allekirjoittanut Mustikkologikillan suurmestari, Niipperin johtava mustikkologi. 

Kunnianosoituksen myöntänyt taho on mitä ilmeisemmin seurannut tarkoin blogiraportointiani tämänvuotisista ponnisteluistani mustikan poiminnan alalla. 

Tässä linkit poimintakokemuksiani koskeviin postauksiini: 

Onnellinen mies metsässä

Nuolasin ennen kuin tipahdin

Positiivisuutta pinnistellen

Hamsteri on tyytyväinen

Hamstraamassa taas

Lämpimät kiitokset huomionosoituksen myöntäneelle taholle!

Herkkyyttäkö?

Olen jostakin syystä tullut herkemmäksi liikuttumaan kuin menneiden ruuhkavuosien aikana.  En  osaa sanoa, ovatko vakavat sairauteni vaikuttaneet asiaan. On kuin tärkeisiin  arvoihin- kuten klassiset hyvyys, kauneus ja totuus - liittyvät asiat saisivat mieleni liikuttumaan. 

Koen toisinaan kuin mieleeni herkistävät asiat olisivat jossakin kosmoksen pimeän välitilan toisella puolella. Liikuttumisen hetkellä tunnen kuin jokin raajoistani ulottuisi kuin mustan aukon kautta siihen ulottuvuuteen, jossa noiden asioiden koen olevan. Ei se "pyhän kosketus" aina tunnu juuri tältä. Saatan vain vaipua vavahduttavaan itkuun, kun kuulen jotakin koskettavan kaunista.

Ovatko kuoleman kosketukset saaneet minut kokemaan noin? En tiedä. Ehkä se on mahdollista. 

Helpotuksen huokaus

Luulin joutuneeni tilaan, jossa en voikaan enää päivittää blogiani. Ongelmana oli mm. se, että olen hukannut salasanavihkoni. Onneksi salasanan vaihto onnistui ja olen taas täällä. 

Ehdin pohtia jo periksi antamista. Olenhan pitänyt tätä blogia jo noin kuusi ja puoli vuotta. Mietin myös kirjoittamisen jatkamista seinälläni Facebookissa tai omassa ryhmässä siellä. 

Esille on myös noussut omakustanteen kirjoittaminen eräästä sukuaiheesta. Bloggauksen lopettaminen olisi antanut tilaa sille. 

Jatkan nyt kuitenkin entiseen malliin ainakin toistaiseksi. 

Onko diagnoosi sittenkään oikea?

Kuinka luotettavasti lääkäri voi tehdä oikean diagnoosin yhden tapaamisen perusteella? Alustavana sitä lienee pidettävä. Useat alaa ymmärtävät henkilöt kuuluvat hämmästelleen diagnoosin tekemisen nopeutta tapauksessani. Lääkäri viittasi masennukseen, mutta minulla on ollut sitä hyvin harvoin. Tosin viime aikoina minulla on ollut sellaisia tuntemuksia. 

Olisiko tauti ollut minulla jo aikaisemmin vai puhkesiko se vasta tänä syksynä? Voivatko temperamenttiini liittyvät piirteeni luoda vaikutelman maniasta? 

Jos en tulevaisuudessa koe maanistyyppisiä ja/tai masennuskausia, onko varmaa, että asia on seurausta lääkityksestä? Olisinko pärjännyt myös ilman sitä?

Tapaan palaverissa mukana olleen hoitajan vielä tänä vuonna. Voin ottaa näitä asioita esiin silloin. Jos hän ei osaa perustella, hän voinee tarkistaa lääkäriltä ja palata asiaan. 

Kannattaako hypomaniaa toivoa?

Bipolaaridiagnoosin myötä elämä muuttuu arvaamattomammaksi. Jos lääkitys on kohdillaan, elämä jatkunee normaalina ilman mania- ja masennusvaiheita. Hypomanialla tarkoitetaan Wikipedian mukaan maniaa muistuttavaa mutta lievempää jaksoa. Maanisuutta kuvaa minusta hyvin Wikipediassa käytetty termi suurharhaisuus. Potilas saattaa tehdä ilman riittävää harkintaa hyvin suuria kauppoja ja muita järjestelyjä. Jos riskit toteutuvat, joudutaan pulaan. En itse koe toimineeni noin. Tunnistan kuitenkin äskettäisen vaiheen, jossa etenin vauhdikkaasti muutaman arkisen projektin parissa. Olotila tuntui jopa nautittavalta. Ideani olivat mielestäni nokkelia ja realistisen luovia. 

Erilaisten taipumusten piirteet voivat toteutua samassa henkilössä siten, että on hankala saada kokonaiskuvaa. Hesarin kuukausiliitteessä kerrotaan Tuomas Enbusken kaksisuuntaisuudesta. Jutusta käy ilmi, että hänellä on myös autismin kirjoon kuuluva taipumus. Ehkä olisi helpompi puhua ominaisuuksien vyyhdeistä. Minunkin temperamentissa voi olla piirteitä, jotka voivat vaikuttaa hypomanian vastaavilta. 

Olen tullut ymmärtämään, että masennus on tavallaan manian tai hypomanian hinta. Jos nämä vältetään, ei ehkä tule masennustakaan. Kannattaa siis toivoa tasapaksua elämää. 

Tulevaisuutta on hankala suunnitella, kun mainittuja vaiheita tulla tai olla tulematta. Osallistumiseni Taideakatemian grafiikkakursseille meni mönkään bipolaarisuuteni puhkeamisen vuoksi. Voisin korjata vahingon osallistumalla kevätkaudella työväenopiston litografian ja/tai metalligrafiikan kursseille, mutta voinnistani ei ole varmuutta monen kuukauden jaksolle. 

Pitääkö minun jäädä odottavalle kannalle vai ryhtyä asioihin sillä riskillä, että ne eivät ainakaan täysin toteudu. 

Minun on tutustuttava uuteen minuuteeni. 

Ollako vai eikö olla? Kas siinäpä pulmani. 

MInulla on SE

Sain lääkäriltä vahvistuksen asiaan. Hän on diagnosoinut minulla olevan bipolaarisen eli kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Minulla oli maaninen vaihe ja nyt olen sen jälkeisessä masennusvaiheessa, joka saattaa olla aika pitkäkin. Maaniset oireet voivat olla ykkös- tai kakkostasoisia. Puhutaan maanisuudesta ja hypomaanisuudesta. Jälkimmäinen on lievempää. Minulla ei ole mielestäni ollut suuruudenhulluja hankkeita, mutta mitä ilmeisemmin toiminnassani on ollut vähintään hypomaanisia piirteitä. 

Kaksisuuntainen häiriö puhkeaa yleensä kun ihminen on nuori, lääkärin mukaan tyypillisimmin 20-25 -vuoden iässä.  Minulla tämä on tapahtunut tänä syksynä. On tavallaan hyvää onnea, että näin myöhään. 

Maanisia vaiheita seuraa tavallisesti masennusvaiheet. Siksi lääkityksellä pyritään torjumaan maniavaiheita. 

Olen soveltanut avoimuuden periaatetta kirjoittaessani syövistäni ja ocd-taipumuksestani. Aion kirjoittaa avoimesti myös tästä uudesta tuttavuudesta. Toivon jälleen vertaistuen toteutuvat puolin ja toisin. 

Hessun dieetti

Ruoka maistuu niin hyvältä, että tekee mieli syödä liikaa. Esimerkiksi tuoretta ruisleipää olisi ihana syödä monta siivua saman tien. Sadassa grammassa sitä on kuitenkin noin 200 - 300 kilokaloria energiaa. 

Yritän hillitä ruokahaluani syömällä esimerkiksi porkkanaa ennen iltapalaa. Sadassa grammassa porkkanaa on vain 33 kilokaloria. Siitä saa kylläisyyden tunnetta niin ettei tule syöneeksi varmuuden vuoksi liikaa. Nälän tunne kun saattaisi häiritä nukahtamista. Omenakin käy hyvin tähän tarkoitukseen. Siinä on vain hieman enemmän energiaa kuin porkkanassa. 

Omenaa kannattaa syödä hitaasti ohuita siivuja maiskutellen. Kun keskittyy näin, tuntuu kuin olisi syönyt enemmänkin. 

Alkuvuoden juttuni Päivämies-lehdessä

 Tämän vuoden kolme ensimmäistä juttuani Päivämiehen blogistina. 

Miten hetkeen tartutaan?

Etsimisaskeleet vähenevät, jos keskittää ajatuksesta siihen, mitä tekee.

Kuulumisia Antibesista, Ranskan Rivieralta

Antibesin monet kasvot

Kotiin karanteeniin

Kaikki muuttui hetkessä

Onko minulla SE?

Suomalaiset kunnioittivat kauan sitten karhua niin että käyttivät kiertoilmauksia siitä puhuessaan. Yksi niistä lienee ollut mesikämmen. 

Onko minulla SE tauti, johon liittyy mielialan vaihtelu masennuksesta hypomaniaan tai maniaan. En tohdi liittää SITÄ omaan identiteettiini, en ainakaan ennen kuin asia on aivan varma. 

Kyseinen sairaus puhkeaa yleensä nuorelle ihmiselle 35. ikävuoteen mennessä. Masennuksia voi olla enemmän kuin nousukausia. Olen 66-vuotias. En tunnista historiassani pitkiä masennuskausia. 

Maniassa elämä  ilmeisesti voi tuntua nautittavalta. Ehkä voi kokea jopa vauhdin hurmaa. Ikävää on, että vauhdilla on karu hinta. Sitä voi seurata syvä masennus. Lisäksi suuruudenhullussa tilassa tehdyillä isoilla päätöksillä voi olla vakavia seurauksia. 

Käsiteltävänä olevaa sairautta pidetään vaarallisena. Tämä johtuu siitä, että kovin moni päätyy syvässä masennuksessa itsemurhayrityksiin. 

Tein netissä testin, jolla voi tunnustella asian tilaa omalla kohdalla. Testin mukaan minulla ei SITÄ ole. Minulla toki on selvästi vauhdikkaita vaiheita.  Mielestäni ei kuitenkaan ykköstason eli manian mukaisia. En ole sotkenut talouttani riskialttiilla kaupoilla. Hypomaniaan eli kakkostasoon saatan yltää. Sillä tehdyt nopeat toimet ovat yleensä ihan järkeviä mittasuhteiltaan. 

Vaikuttaa siltä, että lääkärini on jo diagnosoinut minulla olevan  SEN TAUDIN. Tapaan hänet taas perjantaina. Haluan vielä varmistaa hänen näkemyksenä.

Taidan olla hedelmällinen sairausalusta. Olen selvinnyt toistaiseksi kahdesta syövästä. Olen kirjoittanut avoimesti  myös neuroottisuudestani. Näistä vaivoista on tullut kuin osa identiteettiäni. Jos minulla todetaaan olevan se, minun on päätettävä, aionko käsitellä asiaa julkisesti eli haluanko asiasta tulevan osa julkista minääni. 

Galleria Honkala

 

"Työtilanäkymä", taitaa olla akryyli, noin 60 x 45 cm, hinta 300 €, vapaasti kotona Turussa. 

Rymsteerausta

Meillä on iso olohuone (luokkaa 35 neliömetriä). Minulla on ollut siellä maalauspöytä ja -teline. Järjestely ei ole kuitenkaan toiminut. Kun minulla on ollut jotakin meneilläni ruokailupöydästä on tullut minulle apupöytä ja tavaraa on levinnyt muuallekin. Jos maalaan öljy- tai akryyliväreillä, väriläikkiä tahtoo tarttua sinne minne niitä ei toivota. Toimintamahdollisuuteni karsiutuivat.

Vaimoni ehdotti, että teemme makuuhuoneestamme minulle työhuoneen. Tuntui liialliselta, mutta kun asiaan liittyi se, että hän sai itselleen kirjoituspisteen olohuonessa, järjestely tuntui reilulta. Olohuoneessa pysyy myös järjestys paremmin kuin silloin, kun huoneessa vallitsi herra kaaos eli minä.

Huonekalut on nyt siirretty. Tavaroita pitäisi vielä järjestellä. Pienempi kamareistamme on nyt makuuhuoneemme. 

Tämä on arkista asiaa. Minulla on lisäksi terveyteen liittyvä iso huoli, mutta en halua kirjoittaa siitä vielä tänne enempää. Ehkä senkin aika vielä tulee. Ensin on saatava asiasta varmuus ja sitten on päästävä sinuksi sen kanssa. 

Sydämen sivistyksestä, kipujen kohtaamisesta, talvisodasta ja ilmastonmuutoksesta keskustelemisesta

Tässä linkit viime vuoden neljään viimeiseen Päivämies -lehden blogiartikkeliini: 

Sydämen sivistys on enemmän kuin hyvät tavat

Pohdiskelen hyvien tapojen ja sydämen sivistyksen merkitystä vuorovaikutustilanteissa. Näiden soveltaminen ja velvollisuuksien täyttäminen ovat yhdessä hyvä käyttöliittymä yhteisölliseen elämään. 

Elämä, kipu ja rakkaus

Kärsimyksen ja kivun kanssa eläminen arjessa. Miten auttaa kärsivää, kun kipuja ei voi poistaa? 

Äiti, isä ja talvisota

Talvisota vei äidiltäni isän ja isältäni kotiseudun. Jatkosodan aikana isäni pääsi vanhempiensa ja sisarustensa kanssa takaisin Kannakselle, mutta myöhemmin kotikunnaat menetettiin lopullisesti. 

Ilmastonmuutoksesta keskusteleminen

Arkiset toimemme kiihdyttävät mitä ilmeisimmin ilmastonmuutosta. Voimmeko vain pistää päämme pensaaseen vai olisiko meidän muutettava käyttäytymistämme?