Olin käynyt alkuviikosta pyörällä katsomassa mestoja ja spotannut (joo, anglismihan se) paikan. Koetin ensimmäisen kerran hieman toisaalta. Paikalla oli kuitenkin käynyt huippuimureita. Varpuja oli, mutta marjat oli tarkasti poimittu. Ehkä lähitaloista oli käyty saalistamassa sitä mukaa kuin marjat kypsyivät.
En löytänyt aivan esikatsastetun paikan läheltä parkkipaikkaa. Sain auton kuitenkin pienehkön matkan päähän. Astuin metsäsaarekkeeseen katsastetusta paikasta katsoen sen toisen pään läheltä. Näin että alueella oli poimittu, mutta marjoja oli vielä jäljellä.
Kokenut tietää, että saattaa kannattaa tyytyä poimittuun alueeseen, jos kaikkia marjoja ei ole viety. Neitseellisen alueen löytymisestä ei ole varmuutta. Aloin hommiin.
Kolmannen aallon poimijakin sai osansa. Paikoin varvuissa ei ollut lehtiäkään jäljellä, mutta sain kolme poimurillista kokoon, kun olin kärsivällinen. Marjat eivät olleet kovin isoja. Hyvästä paikasta olisi samassa ajassa saanut ainakin ämpärillisen.
En ole himomarjastaja. Kun lapset olivat vielä kotona, tapanani oli käydä hakemassa ilmaisruokaa metsästä, marjoja tai sieniä. Silloin oli tärkeää saada kunnolla saalista.
Kahden hengen taloudessa ei ole enää tulospaineita. Tämäkin saalis oli varsin tyydyttävä. Olin onnellinen, että syöpävuosien jälkeen olen vielä täällä ja voin käydä marjassa, jos huvittaa.
Jalat kastuivat ja vähän vaatteetkin, mutta mitäpä tuosta. Iltapalalla aion syödä mysliä tuoreiden marjojen ja jugurtin kanssa. Ainakin sen verran pitää perata jo tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti