Ilmiö nimeltä Kika Tuikkanen

 

Siinä hän istuu, syötävän söpönä rakas siskoni Kika eli Kirsti, seuranaan äitimme ja minä. 

Tuo monitaituri täytti keväällä 70 vuotta ja sitä olimme juhlimassa lauantaina Kinnulassa. 

Kika maalaa, piirtää, ompelee, runoilee, riimittelee, värkkää kesäradioohjelmia, luennoi, tuottaa värityskuvia ja mitä kaikkea. 

Kikan maalaus 70-luvulta

Ylitornion kotimme

Täällä otimme ensi askeleemme, Kika ja minä, ehkä Mirkkukin.  

Kuva on otettu muutama vuosi sitten ja kaikki näyttää samalta kuin 50-luvulla. Tuolla pihamaalla on hiekkalaatikkokuva otettu. Portimojärven talokin näkyy taustalla. 

Olin saanut tehtäväkseni näyttää kuvia Kikan elämän alkupäästä. 

Jostakin syystä on runsaasti kuvia vaiheesta, jolloin Kika ja minä olimme naperoita. 

Kika peri värinsä äidiltä ja minä isältä.

Hyvin filmaamme. Ei tainnut kumpikaan osata lukea. 

Takana isän tekemä jalavakaappi ja äidin tekemä ryijy. 

Kaikki lelut eivät olleet puuta. . 

Harjoitusotos. Kuvaaja on juuri sen näköinen kuin aikavalotuskuvissa kuuluu olla. 

Tässä on mukana myös meidän kolmas ja viimeinen ylitorniolainen, Mirkku. 

Äiti on laittanut pojalleen jopa mirrin kaulaan. Hän muutoinkin vaatetti meidät viimeisen päälle. Teki varmaan ainakin osan itse, ompelijan tytär. 

Minulla tuli mieleen näitä kuvia katsellessani, että nämä olisivat voineet olla jossakin Kotilieden 50-luvun numerossa osoittamassa millainen on kunnon koti. 

Vanhempamme ovat varmasti tehneet parhaansa meidän lasten eteen. 

Naapuri Tolpin Emppu



Empulla oli kerran talonmaalaus vireillä. Punamultamaalia ynnä muita tarvikkeita odotti ulkona maalareita. 

Kikan kanssa löysimme vehkeet ja aloimme hommiin. Vetelimme sontakärryihin kauniin väristä pintaa. Joku kävi sanomassa Empulle, että maalarit ovat tulleet. 

Äiti saattoi järkyttyä, kun näki "veriset" lapsensa. 




Palataan  päivänsankariin.

Lapset olivat virkanneet äidilleen tällaisen rakkauden viitan. Tämä todistaa, että virkkuutaito on tasa-arvoisesti koko sisarusparvella hallussa. 

Kyllä kelpaa.

Ylitornion kristillinen kansanopisto, isäni työpaikka. 




Vanhempamme asuivat Ylitorniolla vain kuusi vuotta. Minä olin viisivuotias, kun muutimme pois. 

Meille Ylitorniolla syntyneille tuo on ollut hyvin tärkeää aikaa. Ylitornio on osa meitä. 





Meän kieltä emme tosin oppineet.

12 kuvaa matkoiltamme

 

Etruskihauta
Tarquinia, Italia

 

Puttgarden

Weil am Rhein

Rousset, Ranska

Strasbourg

Kassari, Viro

Vrigstad, Ruotsi

Ravenna, Italia

Mulhousse, Ranska

Saara äänestää Nizzassa 

Lyon









#matkailu #ranska #italia #ruotsi #viro #ravenna #etruskit #lyon #mulhouse #strasbourg #nizza #nähtävyydet

Onko Kaikkivaltias Jumala voinut antaa meille viallisen Raamatun?

 

Image by Dimitris Vetsikas from Pixabay

Varoitus! Sisältää uskontoa. 

Evankelisluterilaisessa kirkossa käytössä oleva apostolinen uskontunnustus alkaa sanoilla "Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan ..." (evl.fi).

Kaikkivaltius tarkoittaa rajoittamatonta valtaa ja kykyä tehdä mitä vain, jopa luoda taivaan ja maan. 

Nykyään moni ajattelee, että Raamattu on kokoelma eri ihmisten kirjoittamia tekstejä, joita vaivaa jälkeenjääneisyys ja puuttuva tietoisuus yhteiskunnan kehityksestä. Raamattua pitäisi kenties päivittää vastaamaan tätä aikaa. 

”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani” (Joh. 14:23).

Elävässä kristillisyydessä on totuttu pitämään Raamattua Jumalan sanana. 

Olen pohtinut Raamatun tulkintaa Jumalan kaikkivaltiuden kannalta. Kun Jumala on kaikkivaltias ja tahtoo meille hyvää, miksi hän olisi antanut meille oppaaksemme viallisen Raamatun? 

Jos Raamatun opetukset eivät enää päde, miten on käynyt niille, jotka ovat niihin uskoneet?

Jos Jumala olisi ajatellut, että hänen elämänohjeensa pätevät vain siihen saakka, kun ihminen toteaa ne vanhentuneiksi, varmaan hän olisi antanut profeettojen siitäkin kirjoittaa. 

Jumala kaikkivaltiaana tietää kaiken, mitä tulee tapahtumaan. Hänen luomansa ihminen on yhä samanlainen kuin aikojen alussa. Tätä todistaa jo tämänhetkinen maailmanpoliittinen tilanne. 

Näin yksinkertaisesti haluan uskoa. 

#raamattu #usko #vanhoillislestadiolaisuus #uskontunnustus #kaikkivaltias #luoja #synti #teologia 

Aha - olen elämäjulkaisija (25.8.2015)

 Uusinta tasan kymmenen vuoden takaa 

Elämäjulkaisu ja elämäjulkaisija - tällaisia käsitteitä käyttää Sari Östman, joka on tutkinut Facebookin käyttöä ja blogin kirjoittamista väitöskirjaansa "Millaisen päivityksen tästä sais? Elämäjulkaisijuuden kulttuurinen omaksuminen" varten. Aiheesta lähemmin Hesarin jutussa "Tutkija: Facebookin käyttäjä miettii tiedostamattaan, millaisen päivityksen tekisi". Satu Östmania on myös haastateltu Ylen aamu-tv:ssä otsikolla "Elämäjulkaiseminen muuttaa identiteettiä".

Elämäjulkaisemiseen on kaksi motiivia. Elämäjulkaisija haluaa jäsentää kirjoittamalla elämäänsä ja olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Päiväkirjatkaan eivät ole vaikuneet unholaan, sillä niidenkin avulla tehdään ensimmäistä, mutta kirjoitetaan sellaisistakin asioista, mitä elämäjulkaisuihin ei laiteta. Kirjeet ja varmaan sähköpostitkin edustavat jälkimmäistä. Niissäkin voidaan olla avoimempia kuin sosiaalisessa mediassa.

Minä allekirjoitan sanotun. Jäsennän ajatuksiani ja elämääni sekä opin uutta kirjoittamalla. Teen samalla itseäni sosiaalisesti näkyväksi ja saan olla mukana vuorovaikutuksessa. Lisäksi olen oppinut pitämään kirjoittamisesta.

Elämäjulkaisijan identiteettiin rakentuu tapa alitajuisesti hakea sopivia aiheita päivityksiin. Elämäjulkaisijuus on osaidentiteetti, joka pysyy aktivoituneena - toisin kuin muut osaidentiteetit - sekä kotona että työssä.

Elämäjulkaisijan on annettava elämästään jaettavaa eikä hän voi tyytyä yleisiin pohdintoihin. Liian intiimiin hän ei kuitenkaan voi mennä, sillä sellainen karkoittaa lukijoita. Hän omaksuu hiljaiset säännöt. Näin minullekin on käynyt. Olen saanut palautetta silloin, kun olen mennyt alueelle, jolla osa lukijoista vaivaantuu. Tämä vaikuttaa yleiseltä säännönmukaisuudelta tutkimuksesta kerrotun mukaan, joten bloggaajan on syytä olla tietoinen rajoista, joiden sisällä voi toimia.

Tutkimukseen on haastateltu 30 henkilöä. Se on selvästi kvalitatiivinen joten yleistyksiin pitää suhtautua varovaisesti. Kolmenkymmenen henkilön näyte antaa kuitenkin pohjaa enemmän kuin esimerkiksi neljän hengen tentatiivinen tutkimus.

No mikä on elämäjulkaisijan pyrkimysenä? Se on "hillitty esiintyminen ja tahdikas, mutta intiimin salliva verkkoseurallisuus".

Elämäjulkaisijuus on arkipäiväistynyt ja selvästi tullut jäädäkseen. Tutkija ihmetteleekin sen aiheuttamaa kritiikkiä.


Minä olen mitä ilmeisemmin elämäjulkaisija.

Luulin vanhenevani vauhdilla

Image by John Bloor from Pixabay

Ihminen saattaa käydä huomaamattaan lähellä lopullista lähtöä. 

Sairastimme vaimoni kanssa alku vuodesta Italiassa yhtä aikaa sekä influenssan että keuhkokuumeen. Olimme hyvin väsyneitä, mutta en minä huomannut juuri kummempaa. Olen nyt vasta sisäistänyt, mikä oli tilanteemme. 

Pelkän keuhkokuumeen kuolleisuus on 60-74 -vuotiailla 6 ja yli 75-vuotiailla 17 prosenttia. Moni muistaa, että olen sairastanut lymfooman ja leukemian. Jälkimmäiseen sain kantasolusiirteen. Ennuste oli huono, mutta yhä saan nauttia elämisestä täällä ajassa. 

Kun minulla oli influenssa ja keuhkokuume yhtä aikaa, voi olla hyvä, etten kuullut ennustetta, joka ottaa huomioon syöpätaustani. 

Olen yhä kovin väsynyt. Kun olen käynyt muutaman kilometrin kävelyllä, päivän energiaa vaativat tehtävät on melkein hoidettu. 

Minun on levättävä usein. 

Vaimolleni oli kerrottu syöpäaikoinani sairaalassa, että noin seitsemänkymppisenä alkaa kantasolusiirteen saaneilla vointi huonontua, mitä se sitten tarkoittaakaan. Olen ajatellut väsymykseni todistavan minun olevan tässä vaiheessa. Olenhan 71-vuotias. 

Olen ihmetellyt, miksi toisinaan uidessani tai kävellessäni tunnen jonkinlaista pistoksen tapaista keuhkoissani. 

Vaimoni keuhkojen tila aiheutti ylimääräisiä haasteita hänen äskeisessä leikkauksessaan. 

Nyt ymmärrän, että pistokseni johtuvat varmaan samasta syystä. Minun täytyisi varmaan alkaa tehdä hengitysharjoituksia edistääkseni toipumista. 

Väsymykseni saattakin johtu ainakin osittain alkuvuoden tuplasairastelusta eikä vain "kantasolualamäestä". Ehkäpä vielä auringonvalo yltää tähänkin risukasaan. 

Kuvasin tilannettani tekoälylle ja kysyin toipumisesta. Yksilöllistä kuulemma, mutta voi viedä yli vuodenkin. 

Ei tämä mikään risukasa ole. Ihan mukavasti menee, kun en hötkyile. 

Olen yrittänyt tavailla Italian sairaalan papereita, mutta en ole oikein viisastunut. No on tietysti kiva kuulla olleensa valpas ja yhteistyökykyinen. 

Rajan takana on luvassa hyvää, mutta olisi mukava vielä jatkaa näissä tutuissa ympyröissä. 

#vanheneminen #influenssa #keuhkokuume #leukemia #lymfooma #kantasolusiirre #toipuminen #väsymys #sairaala #syöpä #keuhkot #leikkaus 

Kaikki on nyt hyvin

 

Tapasin illalla sairaalassa näin pirteän potilaan. 

Olimme liikkeellä aamupäivällä. Kun kello alkoi olla 16, huolestuin todella, kun mitään ei kuulunut. 

Soitin Tyksin vaihteeseen ja sieltä kytkettiin eteenpäin, mutta sain kuulla ehkä kolmeen kertaan, että soittoaika on kolmestatoista neljääntoista. Ihmettelin, voiko olla niin, että potilaan läheisellä ei ole väylää kuulla, mikä on tilanne. 

Lopulta joku vastasi ja kuulin, että potilas soittaa kohta. 

Sain Saaralta puheviestin, jossa hän hiljaa ja sammaltaen kertoi, että kaikki on hyvin. 

Italiassa sairastimme yhtä aikaa sekä influenssa että keuhkokuumeen. Saaran keuhkojen saturaatiotaso oli alhainen. Tämä piti ottaa jotenkin leikkauksessa huomioon. Keuhkoista johtui myös se, että hän oli pitkään heräämössä. Ei tahtonut tolkku palata. 

Lääkäri oli ihmetellyt, että tämän ikäisinä selvisimme moisesta tautikuormasta. Se, että emme vieläkään jaksa paljoakaan, johtuu kuulemma noiden sairastamisesta. Sanoi tällaisen voivan kestää vuoden. 

Leikkauksessa oli myös siivottu pois vartijaimusolmukkeita, jotka isotooppikuvat toivat näkyviin. 

Nyt pitää vain rukoilla, ettei taudilla ole menopaluulippua. 

#syöpä #rintasyöpä #leikkaus #sairaala #päiväkirurgia #tyks #narkoosi

Pelkään

 

Rakkaani on sairaalassa.

Tänään on leikkauspäivä. 

Eilen kävin kävelyllä iltapäivällä kuten vaimoni oli toivonut. Hän halusi, että illalla olisi jotakin ohjelmaa, joka pitäisi ajatukset pois lähellä olevasta operaatiosta. Tein tavanomaisen linnankiertolenkkini. Kävin sitten suihkussa ja päätin pukea samantien yöpuvun päälleni (yksi rutiini vähemmän, tai oikeastaan kaksi). 

Loikoilin sängyssä tukka märkänä läppäri mahallani, kun huomasin vaimoni laittautuvan ulkotamineisiin. Sanoi menevänsä jonnekin, ehkä ravintolaan.

Minä ja minun hatara pääni!

Väsytti eikä olisi huvittanut ryhtyä mihinkään erityiseen. Tietenkin nousin ja vedin vaatteet yöpukuni päälle. Aikamme taivasteltuamme olimme matkalla erään ystävämme luo. Hänen miehensä oli viety ambulanssilla sairaalaan. Olemme tunteneet nämä ystävämme 70-luvulta lähtien. 

Vietimme iltaa yhdessä. "Nojasimme" toisiimme. Jäimme vaimoni kanssa yöksi kuten emäntämme toivoi. 

Olemme nyt kaikki neljä tällaisessa elämänvaiheessa. 

Kaksi muuta ystäväpariskuntaa on vaiheessa, jossa esirukouksia todella tarvitaan. 

Vein Saaran TYKS:in A-sairaalaan, josta meidät käännytettiin kuitenkin U-sairaalaan. Siellä hän kävi ensin saamassa isotooppipiikin. 

U-sairaala on tutussa rakennuksessa, joka on vastapäätä muinaista opinahjoani Turun kauppakorkeakoulua. 

Odotin ja sitten odotimme yhdessä, että isotooppisäteet leviävät. Sitten meidät neuvottiin paikkaan, jossa vaimo isotooppijäljet kuvattiin. 

Kuvauksessa ei vaimoni nenäilmistointi kauaa suhissut.

Olen viettänyt sairaaloissa erinäisiä jaksoja, mutta tällaista kyytiä en ole ennen saanut. Ihan kuin trukilla vedettäisiin Buster-venettä. 

Perillä jätin rakkaani sairaalan hoiviin ja lähdin kotiin odottamaan kutsua takaisin. Hänen  pitäisi päästä tänään kotiin. 

Täällä minä odottelen ja kirjoittelen. Maailma myllertää. Ukrainan sota toivottavasti loppuu, kun nyt neuvottelut toivottavasti etenevät. 

Eduskuntatalossa on tapahtunut tragedia, jollaista siellä ei ole ehkä koskaan koettu.

Meidän mikromaailmassamme Saaran leikkaus  on nyt asia numero yksi. 

On kulunut 3-4 tuntia siitä, kun palasin kotiin. Soittoa ei ole kuulunut. 

Tämän operaation onnistumistodennäköisyys on luultavasti lähellä sataa. Järkeni sen ymmärtää, mutta syämeni vapisee. On kyse minun toisesta puoliskostani. Jos menetän hänet, ei ole edes puolikasta jäljellä, koska olemme hän, minä ja vuorovaikutus välillämme. Rakkaus on luja liima, mutta ero tulee vääjäämättä. Ei vielä, please 💔💔

Elämä on hyvää sellaisena kuin se on nyt ollut. Olemme oppineet olemaan ihmisiksi toisillemme ja vieläpä minäkin olen oppinut tunnustamaan rakkautta. Häneltä se on sujunut pitkään. 

En halua nukahtaa ja herätä yksin. Haluan pitää häntä kainalossa ja silittää hänen olkapäätänsä, jotta hän saa unen päästä kiinni. Haluan, että voimme yhä iltaisin sanoa toisillemme rakastavamme. 

Rintasyövällä on hyvä ennuste, mutta olemme kerran olleet nuorehkon ihmisen hautajaisissa. Hän oli jo kerran voittanut syövän, mutta se palasi ja vei mukanaan. 

Rukoilen ettei isotooppikuvissa näy etäpesäkkeitä. 

Tiedän, että nekin voidaan hoitaa. Minullakin oli pari lymfoomaan sairastuttuani. 

Luoja, anna minulle voimaa mukautua sinun tahtoosi mikä se onkaan. 

Odotan puhelua.