Vuosien 1917-1918 tapahtumat ja minä

Onko mitään, mikä kiinnittää minut sata vuotta sitten tapahtuneeseen?

Kun synnyin, tuosta ajasta oli noin 36 vuotta. Ympärilläni on siten ollut monia tuon sodan kokeneita. Olen kuitenkin kuullut hyvin vähän puhetta aiheesta. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että välissä oli käyty talvi-, jatko- ja Lapin sota.

Ehkä monien muistot ovat olleet niin kipeitä, ettei niistä ole haluttu puhua. Monet viime sotien veteraanitkin vaikenivat.

Kaksi sukulaistani - isäni eno ja setä - kaatui Raudun taisteluissa vuonna 1918. Molemmat olivat valkoisten puolella. Isäni ei ollut syntynyt vielä tuolloin, joten asia on minulle kaukainen. Ukkini kuoli 60-luvulla. Olin silloin lapsi, joten hän ei tietenkään puhunut minulle noista ajoista. Mummoni, jonka veljistä yksi oli toinen mainituista vainajista, sen sijaan kertoi kerran itkien veljensä kuolemasta. Tämä oli kohottautunut, jotta näkisi paremmin ampua. Vihollinenkin näki ja ehti ensin. Olen kuullut yhdeltä sedistäni, että tämä isoenoni oli vain tilapäisesti rintamalla. Hän oli vapauttamassa veljeään lomalle.

Isäni on kertonut ettei ukkini ollut rintamalla, koska kaikkia veljeksiä ei haluttu ottaa. Ukkini oli naimisissa ja ensimmäinen lapsi syntyi syksyllä 1917. Tämäkin on satanut vaikuttaa asiaan.  Yksi veljeksistä (Johannes) kaatui. Hän oli ollut sodassa mukana sen alusta lähtien. Muiden osallistumisesta en tiedä. Yksi (Matti) oli kuitenkin aktiivinen suojeluskunnassa, joten hänkin on saattanut olla mukana taisteluissa. Isäni mummolassa hänell oli ollut kaappi, jossa oli aseita ja käsikranaatteja. Ilmeisesti eräs sedistäni oli lapsena yrittänyt mennä kyseiselle kaapille, mutta häntä oli kielletty. Tämän on täytynyt tapahtua vasta 20- tai 30-luvulla.

Äitini suvun puolelta tietoni sadan vuoden takaisista tapahtumista ovat vähäiset. Yksi hänen enoistaan oli kallellaan oikealle ja ilmeisesti vähintään yksi vasemmalle. Heidän tekemisistään sodan aikana minulla ei ole tietoa. Mummoltani on peräisin tieto tapahtumasta, jossa ihmisiä vedettiin hevosen perässä, ilmeisesti hengiltä. Mummoni on tuolloin asunut joko Merikarvialla tai Skaftungissa. En osaa sanoa, oliko hän silminnäkijä. Ei ole tietoa myöskään siitä, olivatko asialla punaiset vai valkoiset.

Erään aikalaistodistuksen olen kuullut. Se tosin on aika vähäinen. Eräs minua huomattavasti vanhempi mies kertoi nähneensä lapsena kerran runsaasti jalanjälkiä lumessa. Hänelle oli kerrottu, että paikalla olivat suojeluskuntalaiset olleet harjoittelemassa. Muuta hän ei sota tapahtumista muistanut.

Ajattelen, että voin käsitellä omalta kohdaltani vuosien 1917-1918 sodan muistelemalla ja tutustumalla sukuuni liittyviin tapahtumiin. Olen tyytyväinen siihen, että Suomessa on nyt vallalla anteeksiannon ja unohtamisen henki.

Kun tutustun vanhoihin aineistoihin, huomaan niiden olevan kirjoitettu paatoksellisella asenteella. Se on varmaan ymmärrettävää puolin ja toisin, mutta ajattelen, että meidän on syytä etäännyttää itsemme noista asenteista. Kaikki aikalaiset ovat jo poistuneet keskuudestamme.

On sovinnon aika.

Kuinka kutsua 100 vuoden takaisia surullisia tapahtumia?

Vuosien 1917-1918 väkivaltaisten tapahtumien sarjan nimitys on tuottanut päänvaivaa. Jos ajatellaan, että kyseinen sota pelasti Suomen sulautumasta suureen kommunistivaltioon, nimeksi sopii vapaussota.

Jos taas korostetaan sitä, että suomalaiset taistelivat toisiaan vastaan, paikkaansa puoltaa nimitys sisällissota.

Vastakkainasettelua oikeisto-vasemmisto kuvaa joko luokka- tai kansalaissota.

Punakapinaksikin sotaa on kutsuttu, mutta se ei liene sovelias nimitys, jos halutaan saada menneen ajan haamut katoamaan.

Suomessa oli vielä sodan alkaessa vieraan vallan joukkoja, koska maamme itsenäisyys oli hyvin nuori. Käsittääkseni venäläisten joukkojen merkitys ei ollut koko sodan kannalta kovin merkittävä. Suomeen saapuneiden saksalaisten joukkojen rooli taas oli hyvin ratkaiseva. Ne olisivat mahdollisesti jääneet Suomeen, ellei Saksa olisi hävinnyt ensimmäistä maailmansotaa. Suomen itsenäisyys olisi saattanut kutistua vasalliudeksi. Punaisten voiton seurauksia on hyvin vaikea arvioida. Suomesta olisi saattanut tulla totalitäärinen Neuvostovenäjän satelliittivaltio, mutta sekään ei ole varmaa. Vapaussotakaan ei siten ole aivan ongelmaton nimi. Sovun rakentamisen kannalta se alleviivaa toisen osapuolen toimia.

Kansalais- ja luokkasota ovat  myös epätarkkoja, koska kaikki osalliset eivät olleet suomalaisia eivätkä luultavasti edustaneet yksittäisiä luokkatahoja.

Kukaan meistä ei ollut todistamassa tuon surullisen ajan tapahtumia. Siksikin kannattaa käyttää mahdollisimman neutraalia nimitystä. Vuosien 1917-1918 tapahtumat on vähän kömpelö, mutta minusta varsin käyttökelpoinen.

Sukujuurilla Kansallisarkistossa

Kävin tänään Kansallisarkistossa. Olen kiinnostunut kahden sisällissodassa kaatuneen sukulaiseni vaiheista. Isäni eno ja setä olivat kotoisin Viipurinläänin Pyhäjärveltä, Salitsanrannasta ja Riikasta. Molemmat kuolivat Raudun taisteluissa.

Sain tutkittavakseni mikrofilmin, jossa on eri paikkakuntien suojeluskuntien aineistoja. Pyhäjärveltäkin löytyi muutama dokumentti.

Haluaisin tietää, millä tavoin sukulaiseni ovat rekrytoituneet ja miten he ovat osallistuneet toimintaan ennen kohtalokkaita Raudun tapahtumia.

En löytänyt kummastakaan henkilökohtaisia tietoja. Sain kuitenkin luotua mieleeni tapahtumakehikkoa, jossa sukulaiseni ovat saattaneet olla mukana.

Löysin hieman tietoa suojeluskuntatoiminnan alkuvaiheista Pyhäjärvellä ja eräästä harjoituskeikasta naapurikuntaan sekä seikkaperäisen kuvauksen eräästä synkästä episodista Pyhäjärven juna-asemalla. Kirjoitan aiheesta tarkemmin myöhemmin.

Tuntui mukavalta istua mikrofilmin lukulaitteen ääressä ja löytää historiallisia tietoja. Tunnelma oli  nostalginen, koska tutkin aineistoa nykyaikaisen digimaailman ulkopuolella.

Saankohan tartunnan?