Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Uusia juomia, rillivarkaita, muita syöpäblogeja ja paperisotaa

Toivat minulle Lidlistä lisää juomavaihtoehtoja. Kyseisen liikkeen alkoholiton olut Finkbräu maistuu aivan samalta kuin Buckler. Tuoteseloste on samansisältöinen ja pitoisuuskin sama (< 0,5%). Haiskahtaa siltä, että Lidl väkevan vahvana ostajana hankkii tavaran tiukasti tingittynä Bucklerilta ja myy edullisesti omalla brändillään.

Toinen Lidlin juoma on Pataya Ice Tea, joka on ihan kelvollinen vaihtoehto. Maistuu aika makealta, mutta sokeripitoisuus ei kuitenkaan vaikuta suurelta.

Kälyni lähetti Tyrnävältä lehtileikkeen, jossa kerrottiin oululaisesta syöpäsairaasta, Nannasta, joka kirjoittaa blogia "Yksi onneton tarina". Nanna kirjoittaa oikein sujuvan lennokkaasti omista kokemuksistaan. Hänellä on erilainen syöpä kuin minulla. Hän saa elokuussa kantasoluja joltakin luovuttajalta. Nanna ihmettelee etteivät vanhemmat ojenna lapsiaan, kun nämä haukkuvat häntä kaljupääksi. Aikamoista.

Googlasin sanoilla "syöpä" ja "blogi". Löysin lisää syöpäaiheisia kokemussivuja. Lily kirjoittaa blogia, jonka nimi on "viiskyt piste neljäyks". Hän kertoo, että on saamassa kolmevitosena vaihdevuodet, kun hänen oma estrogeenituotantonsa ajetaan alas. Lily pohdiskelee myös sairauden uusiutumismahdollisuutta ja kertoo tunnoistaan kuoleman mahdollisuuden edessä.

Olen miettinyt hiukan, mitä teen blogilleni, kun tämä savotta on ohi ja olen parantunut kuten toivon. Löysin Madratioksen blogin, jonka nimi on "Se on syöpä nyt". Siitä saan osviittaa syövänjälkeisestä elämästä ja mahdollisesta kirjoittamisen jatkamisesta . Madratioksen hoidot ovat loppuneet vuosi sitten. Hän kirjoittaa jälkikontrolleista ja on huolestunut syövän uusiutumisesta.

Niin on yhtä monta tarinaa kuin on syöpätapaustakin.

Muistelin, että terveydenhuollon pitäisi vahvistaa jollakin tavoin sairaslomani heinäkuussa, jotta saan silloinkin sairauspäivärahaa. Soitin sairaalaan ja sieltä soitti myöhemmin sosiaalihoitaja. Kyse olikin siitä, että työterveyden pitää kuvata Kelalle työhönpaluumahdollisuuksiani. Olen meilaillut asiasta pomoni kanssa ja olin tänään yhteyhenkilöömme Aavassa, joka tarjoaa tänään viimeistä päivää työnantajan järjestämää työterveyspalvelua meille. Se kilpailutus. Siirrymme nyt Terveystaloon. Asiani on hoidossa. Pomoni on lähettänyt tarvittavia lääkärilausuntoja ja työterveyslääkärimme hoitaa asian tänään loppuun.

Minulla on täällä pieniä rillivarkaita seuranani. Loviisan tyttärentyttäret jäivät tänne seurakseni, kun heidän äitinsä lähti vaimoni kanssa viemään yövierastamme satamaan. Lähtee Italiaan lomailemaan. Tyttöjen suurta hupia on ollut kiusata minua pöllimällä lukulasini ja piilottamalla ne jonnekin. Oikeastaan vanhempi on ollut varsinainen varas. Nuorempi on enimmäkseen vain nauraen uhonnut, mutta ei ole tohtinut ruveta tositoimiin. Ihanat tyttöset! Rakkaudesta se hevonenkin potkii.


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Miten saan juotua tarpeeksi?

Minun painoni putosi viime sairaalareissulla osittan ripulin vuoksi. Siksi minun pitäisi saada juotua nesteitä 2,5 litraa päivässä. Pelkkää vettä on tylsä lipittää moista määrää. Siksi yritän nauttia erilaisia juomia. Pelkkiä limsoja ja mehuja en viitsi juoda, koska niiden makeus tökkii.

Saatan juoda jonkin verran Jaffaa ja LidlinVitafit-appelsiinimehua, mutta Jaffan makeuden vuoksi en juo sitä paljon ja Lidlin mehun makuun kyllästyy, vaikka se sinällään hyvää onkin. Coca Cola Zero menee paremmin, vaikka sekin on makeaa. Johtuisiko siitä, että siinä ei makeutusaineena ei käytetä sokeria? Olen myös juonut Pepsi Maxia, joka ei sisällä sokeria. Luulen, että colajuomien maku sopii muiden limsojen vastaavaa paremmin suuhuni. Olen kokeillut myös Lidlin Freeway-colajuomaa.

Hyvä vaihtoehto on perinteinen Pommac, jonka mainoslausekin kuuluu "Ei niin makea". Olen huomannut, että sen maku kestää lievän laimentamisen vedellä.

Erilaisen maun tarjoaa alkoholiton olut Buckler. Sitä en voi juoda kovin paljoa, koska se tuntuu aiheuttavan närästystä. Se ei kuitenkaan ole makeaa. Vaimo toi eilen kokeeksi puolen litran tölkin Radleria, joka on jonkinlainen vähäalkoholisen oluen ja limsan yhdistelmä. Maistuu limsalta, joka ei ole niin niin makeaa kuin varsinaiset limsat. Sen pitoisuus on noin kaupan Perhekaljan luokkaa.  Voisiha tuota vaarinkaljaakin kokeilla. Siinä lienee kuitenkin aika paljon sokeria, joten kohtuus kaikessa.

Täysin toisenlainen juoma on Alpro, joka on kaakaon makuista soijavalmistetta. Ei ole makeaa, mutta ei sitäkään määräänsä enempää viitsi juoda.

Jogurttijuomat ovat aika imeliä, samoin monet proteiinijuomat, joita saa muun muassa apteekista. Valiolta on tarjolla Gefilus-mehumaitoja, aika makeita nekin.

Osa juomista sisältää aika paljon energiaa. Se on syytä pitää mielessä, ettei maha kasva tolkuttomasti.

Nestettä saa myös keittoruuistia. Päivän lukemaan, jota tosin en viitsi laskea, voi lukea viilit ja osan hedelmistäkin kuten appelsiinin.



Tämän blogini sivunlatauslukema on ohittanut sadantuhannen (tarkka lukema 104,972) rajan. Nettisaittini on hämmästyttävän suosittu. Olen julkaissut 135 postausta. Yhtä kirjoitusta kohden tulee näin 778 latausta. Kiitoksia teille kaikki lukijat ja kommentoijat! Aktiivisuutenne kannustaa ja velvoittaa minua kirjoittamaan.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kuvakavalkadi sairauden ajalta



Kohta selviää sairauden levinneisyys



Ensimmäistä kertaa hoidossa Syöpäklinikalla



Morsiaimen kanssa sairaalan käytävällä











Villasukat - osa identiteettiä





Kotona














Leiri sairaalassa




Suu huonona, liemiruokinnassa





Pääsiäisenä





Jäätelöä parvekkeella





Isä ja tytär

"Onhan pipo mukana, jos minua sattuu jälkyttämään papan kalju?"














Kuuskymmenvuotispäivänä





M-poika onnittelee





M-poika onnittelee





J-poika vasemmalla, piknik -eväät syöty, loput kasseissa


Suomenlinnan kokko















Ravintola Piperissä










Vanhat kaverukset Kuninkaanportin portailla



Kuvat ovat vaimoni ottamia. Niitä on hieman tuunattu.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Eikö se hellitä?

Olin jo vapauttanut itseni vaippahousuista, mutta vielä minun piti sellaisiin sonnustautua. Olin yhtenää yönä niin kahdesta unilääkkeestä sekaisin, että sain aikamoisen sotkun vessassa aikaan. Hoitajat minut siitä selvittivät. Siinä meni kalsaritkin epäkuranttiin kuntoon. Pyykkipussiin odottamaan kotimatkaa. Niinpä minulla ei ollut alushousuja eilen kotimatkalle. Pyysin, että saisin ottaa vaippahousut hyllystä, vaikka en niitä muutoin enää tarvitsisi, ja sain luvan.

Tänään maha on taas reistaillut. Aika harvakseen on on kuitenkin tarvinnut vessaan kiirehtiä.

Lääkäri painotti taas juomisen tärkeyttä eilen. Yritän tässä kilvoitella asian eteen.

Saan taas sytostaatteja 2-3.7. eli toiseksi viimeinen hoitokierros alkaa ensi keskiviikkona. Minulle on varattu aika PET/TT-tutkimukseen 5.8.2014. Niiden tulosten valmistuttua kai tiedetään miten kävi.

Pyysin sairaalassa tulosteita verikokeistani. Tässä on mittausarvojani jaksolta 22-25.6.:
Hemoglobini 103, 92, 98, 90: 134-167
Erytrosyytit 3.4, 3,1, 3.3, 2.98: 4.25-5.7
Leukosyytit 23.3, 33.7, 17.9, 8.6: 3.4-8.2
Trombosyytit 203, 210, 247, 250: 150-360
CRP 15, 130, 183, 62: <3

Äärimmäisenä oikealla on kunkin mittausarvon viitearvo.

Punaverisoluarvot (hemoblobini ja erytrosyytit) ovat huonot, mikä selittänee voimattoman oloni.Valkosolut (leukosyytit) ovat olleet mitä sattuu, mutta viimeinen arvo lähenee jo viitelukuhaarukkaa. En liene sinten nyt erityisen altis infektioille. Verihiutalearvo on ollut haarukassa koko ajan eli ei ongelmia veren hyytymisen suhteen. Tulehdusarvo (CRP) on on noussut jyrkästi ollessani sairaalassa, mutta lähetynyt sitten voimakkaaseen laskuun. Ehkä ripuli selittää sen kehityksen. Mitähän lienee tällä hetkellä, kun vatsani on taas löysä? Olisikohan välillä laskenut ja sitten taas noussut?

Vaimoni on huomannut, että sääreni ovat kaventuneet. Oikeassa onkin. Rimppakinttu, tynnyri puujaloilla olen, höh! Eivät ole aikoihin saaneet harjoitusta. Lihakset surkastuvat. Siinäpähän on toipumista syksyksi.

Se, kauanko minun on syytä olla sairaslomalla toipumista varten, on minulle avoin kysymys. Joku on väläyttänyt, että menisi loppuvuoteen ennen kuin voin palata töihin. Joku toinen taas on maininnut kuukauden. Saa nähdä, pitääkö aloittaa osa-aikatyöllä ja kokeilla siten omaa jaksamista.

Paluuaikaan vaikuttaa sekin, miten uusi laki vaikuttaa loman korvaamiseen. Uusi säädös on, että jos on lomallaan sairaslomalla, vastaavan ajan saa lomana varsinaisena työaikana. Olen varmaan koko kesän sairaslomalla. Täytyy selvittää, miten asia tulkitaan opetusasialla. En minä tuosta varmaan riitelemään viitsi ruveta, jos se ei ole selvä. Voi olla, että korvaus koskee meidän varsinaista lomakautta, joka lienee suunnilleen samanpituinen kuin muilla. Muun kesäajan vapaa-ajan palkka on tavallaan tienattu talvikaudella.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Pääsen tänään kotiin

Olen siirtynyt papanatuotantoon. Kun lisäksi veriarvot ovat riittävät, päästävät minut kotiin tänään. Voin ruveta päättelemään tätä blogini anaalivaihetta, joten tätä kestää taas lukea ruoka-aikaankin. Olen vapauttanut itseni vaippahousuista. Sen verran vauva olen vielä, että bebanthenia peppuun tehnee gutaa.

Kotona olisi kuulemma hyvä olla joku muukin. Vaimo on Turussa, mutta pääsee tulemaan tänään. Pääsisin jo puolen päivän jälkeen, mutta ilmoitin, että lähden päivällisen jälkeen. Saa vaimo peliaikaa.

Suu on varsin hyvässä kunnossa. Nämä hoitojen makuvaikutukset vain ovat kummallisia. Ruoat, joissa on jauhoja, eivät oikein maistu. Samaten makeat syötävät ja juotavat ovat alkaneet tökkiä. En tiedä, johtuuko hoidoista vai kyllästymisestä.

Painoni on pudonnut monta kiloa, mistä osa johtuu nesteen vähenemisestä kehossa. Pitäisi juoda 2,5-3 litraa päivässä. Makeat eivät maistu ja pelkkää vettäkin on tylsää lipittää. Täytyy vain yrittää. Onneksi kotiin voidaan järjestää paremmin valikoimaa kuin täällä on tarjolla. Voisin kokeilla kotikaljaa tai alkoholitonta olutta.

Sellainen pikantti yksityiskohta eristyspotilaan hoidossa, että kun sain Hesarin luettavakseni tänään, sain myös kumihanskat rikastamaan lukukokemustani. Eilisiltainen hoitaja tosin toi pelkän lehden. Ehkä siinä vähän lipsuttiin prosessikuvauksista.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

4. ripulipäivä

Tänään elän neljättä päivää ripulin vaivaamana. Tavallisesti ripulin pahin vaihe kestää ehkä muutaman tunnin. Sitten lääkkeet alkavat tuoda helpotusta elämään. Korjatkaa, jos aliarvioin. Minä ramppaan vessassa jo neljättä päivää. Onneksi tahti tuntuu huomattavasti laantuneen ja vatsa tuntuu muutoinkin rauhallisemmalta. Ei tätä tämänpäiväistä oikein ramppaamiseksi pitäisikään sanoa.

En eilen juonut riittävästi ja "rangaistukseksi" jouduin tiputukseen. Illalla minulla oli iso vesipussi haasteenani ja se kuulemma piti ottaa loppuun saakka. Vei puolille öin. Tuntui aika rankalta. Tulihan sitä jalkapalloa tuutista, mutta määränsä kutakin.

Kahden aikaan yöllä minulle tuli suomeksi sanottuna housuun. En pärjännyt peräpäälleni nopeudessa. Onneksi oli vaippahousut. Sitten olin ehkä alitajuisesti varuillani, koska en nukkunut moneen tuntiin. Sain tekstiviestin. Vastasin siihen ja viestittelin lähettäjän kanssa pitkän aikaa.

Pääsin tänään suihkuun. Minun piti pukeutua muovitakkiin ja -hansikkaisiin sitä lyhyttä matkaa varten, jonka kävelin huoneestani suihkuhuoneeseen. Sama palatessa.

Eilen illalla minulla oli vieraita. Mukavaa. Nuorehkolla parilla oli pieni poikansa mukanaan, mutta tätä ei päästetty luokseni. Ei ollut sopivia kumihansikkaita niin pienelle. Vanhemmat jututtivat minua vuorotellen. Aika jäi kovin lyhyeksi. Toivottavasti tulevat meillä kotona käymään, niin voidaan jatkaa. Voin olla paremmassa voinnissakin ja jaksaa paremmin.

Minulla on lääkärin mukaan veriarvot jo hyvissä rajoissa. Saatan päästä loppuviikosta kotihoitoon.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Vaipoissa

Ölen aiemmin todennut saavani demonstraatiota elämisestä vanhuksena. Kun veriarvot ovat menneet huonoiksi, käveleminen on ollut varmaan kuin satavuotiaalla. Olen saanut nauttia pyörätuolin kyydistä, sekin yleensä vanhuksen elämää.

Viimeisin tuttavuus tällä tutkimusmatkalla vanhuuteen on vaippa.

Ripuli jatkuu ja jatkuu. Peräpääni on niin nopea ja arvaamatonkin, että en ole aina ehtinyt pytylle ajoissa. Ulostaminen tuntuu olevan tiukassa suhteessa virtsaamiseen, koska vaikka tuntisin vain virtsaamisen tarvetta, peräpää haluaa olla innolla mukana kemuissa ja yleensä ensin.

Näistä syistä minulla on vaippahousut jalassa. Hyllyssä on ollut lisää, mutta ovat nyt loppuneet. Täytyypä pyytää lisää.

Vaippahousut ovat malliltaan sellaiset, mitä käytetään vähän isommilla lapsilla, joilla saattaa tulla haavereita nukkuessa, isommat vain.

Joku niuho näyttää vieneen minulta sorsan. Sillä ei tosin nyt ole väliä, koska minun on varmuuden vuoksi kuitenkin käytävä tuossa yksityisvessassani.

Oleminen on nyt odottelua, että tulisi jokin selvyys tämän taudin syyhyn ja että pääsisivät parantamaan sitä täsmähoidoin. Nyt kai mennään olettaman varassa. Huomenna pitäisi ulosteviljelyn valmistua. Siitä sen viimeistään pitäisi selvitä.

Eilen kävi eräs ystävä vierailulla. Se oli mukavaa, kiitos hänelle. Minä tosin saatoin olla tylsä isäntä, kun saatoin nukahdella hänen läsnäollessaan. Hänet oli puettu futuristiseen asuun ennen kuin hän pääsi eristyshuoneeseeni.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Eristyksissä sairaalassa, kuumetta ja ripulia

Selvisin päivystyksestä hyvin eilen. Neuvonnassa voi esittää toivomuksia. Pyysin päästä suoraan petiin. Asioitsija nikotteli vähän jähmeänä, mutta takaa neuvottiin, että huono (huonokuntoinen) potilas. Toinen hoitaja kävi selvittämässä petipakan ja vei minut pyörätuolilla suoraan kolmen hengen huoneeseen, jossa ei ollut muita potilaita. Sain virka-asun.

Lääkäri kävi, hoitajat ahkeroivat. Verikokeita otettiin ja ulosteviljelu. Sitten pääsin syöpäklinikan osastolle, en tosin omalleni, yksityishuoneeseen eristyksiin. Ripulin ei tahdota leviävän muihin.

Ripulin arvellaan johtuvan antibiooteista, joita sain viimeviikolla.

Erikoista, että paitsi ripuli aiheittaa kiirettä vessaan, myös virtsaaminen aiheuttaa kiirettä. Paloletku haluaa ruiskia, ennenkuin olen päässyt pytylle. Onneksi varttunut hoitaja antoi minulle sorsan ilman nikotuksia.

Myöhään illalla huoneeseeni saapui vieras. M-poikani toi minulle kotiin unohtamani kännykän.

Viime yönä hoiitajst joutuivat ikäviin siivoushommiin, kun koordinaationi ei pelannut kahden unilääkkeen vaikutuksesta ja sain aikamoista sotkua aikaan.

Nouseva kuume aiheutti väristyksiä illalla. Kotona 37,8, sairaalassa kuume kiipesi 39,7:än. Kummallista että väristykset tulevat aaltoina ja välillä on ihan lämmin olo. Tällöin ajattelee, että kuume laskee, mutta kun mitataan, noussut on taas.

Tänään vapautui omalta osastoltani yksityishuone ja minut muutettiin siihen. Eristyksessä olen edelleen. Käytän omaa vessaani ja pysyttelen huoneessa. Käytävässä saisin hieman kulkea.

Sitkeä tämä tauti tuntuu olevan. Eilen sain käydä ahkerasti vessassa ja sama on jatkunut, joskin hieman harventuneena tänään.

Kuudes hoitosykli siirtyy eteenpäin. Piti alkaa huomenna, jos tämänpäiväiset veriarvot sallisivat.

Saatan joutua olemaan useita päiviä. Ulosteviljelykin kestää neljä päivää. Selvittävät myös ettei ole noroviirus.

Olen tyytyväinen, että vaimoni onnistui ylittämään syyllistymisensä siitä, jättää minut hetkeksi, ja matkusti Turkuun ystävien luo rentoutumaan.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Taas sairaalaan

Olen kärsinyt ripulista aamusta asti. Olen juossut vessassa. Kerran olen oksentanutkin. Nyt on kuume nousussa ja hytisen peittojen alle.

Saara soitti osastolle. Komento ensin päivystykseen ja sitten sinne. Tilaa on. Eivät suostuneet ottamaan suoraan, koska he eivät voi nyt tehdä verikokeita. Niitä varten minut lähetettäisiin joka tapauksessa päivystykseen.

Viimeksi päivystys toimi melko hyvin. Pääsin melkein saman tien päivystyksen rauhalliseen neljän pedin huoneesee, Toivottavasti nytkin.

Minun pitää kuulemma saada ainakin nesteytystä, kun olen niin ripuloinut.

Perästä kuuluu, sanoi torventekijä!

Mukava retki, vähän kurja palata kotiin

Suomenlinnassa oli mukavaa, kun oli pyörätuoli mukana ja minäkin pääsin kävelyille mukaan, kun halusin. Nyt olen aika sidottu kotiin ja petiini. Vaimoni terveys ei anna myöten pyörätuolin työntämiseen. Samalla hänkin tule sidotuksi kotiin. Tosin pääsee hän täältä lyhyehköille reissuille. Kyllä minä niiden aikana kotona pärjään.

Se että joutuu olemaan sidottu potilaaseen ja tämän hoitamiseen, on kova paikka kivulloiselle ja uupuneelle ihmiselle. On inhimillistä, että ei aina pysty olemaan hiljaa.

Minun haasteeni on paitsi se, että olen kotiin sidottu, myös se, että minun pitäisi yrittää olla tuntematta itsensä kuormaksi tai se, että osaisi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulon, kun vaimolla on huono päivä. En minä näissä aina onnistu.


Viime yönä näin paljon unia. Osa oli painajamaismaisia. Yksi oli romanttinen. Siinä olin mukana jonkinlaisena aktiiviseurakuntalaisena jumalanpalveluksessa, joka pidettiin jossakin Puistolan tai vastaavan paikan kirkossa. Unen mukaan olin tosin itsekin pappi, mutta siviilinä paikalla. Kuitenkin henkilökunnan joukossa. Siellä oli jokin erityinen teema. Yhtenä numerona oli, että vammaiset tai vastaavat esittivät näytelmän. Sisällöstä en osaa sanoa, mutta sen täytyy olla ollut raamatullinen. Osa esiintyjistä oli peukalon mittaisia. Paikalla oli myös runsaasti seurakunnan henkilökuntaa. Yksi oli viehättävä ruotsinkielinen naispappi, johon ihastuin ja jolta koin saavani vastakaikua. Ei tämmöistä saa tapahtua, toisen naisen aviomies kun olen.

Kirkossa oli materiaalia, jossa kerrottiin uimatapahtumasta, jossa uimarit polskisivat parin kilometrin matkan jonkin hyvän asian puolesta. Tempauksen oli määrä tapahtua aika pian jumalanpalveluksen jälkeen. Minä innostuin ajatuksesta, mutta en ensin saanut selville paikkaa. Kun sain sen selvitettyä, olin kuitenkin viisastunut ja tullut ajatelleeksi, etten minä voi syöpäsairaana uida tuollaista matkaa, vaikka rantojan myötäiltäisiinkin. Vesikin oli aika kylmää.

Kun poistuin kirkosta ja lähdin autolle, näin ihastukseni kohteen pitävän myyntipöytää kirkon ulkopuolella. Jonkin hyvän asian vuoksi varmaankin.

Kun ajelin pois paikalta tulin ajatuksissani ajaneeksi jonkin juna-aseman parkkihalliin ja pysäköineeksi autoni sinne. Sitten en tietenkään löytänyt sitä vaikka kuinka ramppasin. Jossakin tapasin yhden messussa olleen nuorukaisen, joka oli heti tietoinen autoni merkistä. Hän oli sitä mieltä ettei sitä kannata etsiä, kun bensatankin kohtaakin oli potkittu.

Yhdessä unessa olin isolla metroasemalla. Vaimonikin oli siellä. Hän oli onnistunut saamaan erityistietoja aseman turvajärjestelyistä. Esimerkiksi hissin, jonka seinä oli tietyn värinen, seinä olikin ovi. Sitä kautta voitiin siirtää ruumiit pois, kun oli tapahtunut onnettomuus. Kokeilimme tietysti ovea. Se näytti vievän paikalliseen K-kauppaan. Eräässä isossa aulassa tuli jokin henkilökunnan edustaja antamaan lisäopastusta vaimolleni. Sisällöstä en osaa sanoa.

Jossakin unessa minä kävin ostamassa metroaseman yhteydessä olevasta kaupasta C-kasetin. Tarvitsin sitä, koska minulla oli jokin vanha tärkeä kasetti, joka oli jollakin tavoin viallinen. Tarvitsin siihen kai ruuveja, joita saisin uudesta kasetista.

Taisi olla muitakin unia, mutta muistikuvat ovat hatarat ja osan olen varmaan jo unohtanut.

Jos joku osaa näitä tulkita, tässä olisi tilaisuus.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

PET-tutkimuksesta, kuvia Suomenlinnasta

Hostel Suomenlinna
Kirjoitin edellisessä postauksessa TT- ja PET-kuvauksista. Kysyin ystävärouvalta, joka toimii lääkärinä Turussa, mikä PET-kuvauksen merkitys on. Mitä sillä saadaan selville? Vaikka tietokonetomografia antaisi puhtaat paperit, PET-kuvauksessa voi vielä tulla esiin syöpäsoluja. Turussa sitä ei kuulemma tehdä syöpähoitojen jälkeen. Katsotaan, että jos veriarvot ovat kohdallaan ja TT-kuvauksen tulokset ok, potilas on parantunut. PET-kuvauksen kautta saadaan vielä tarkemmat tulokset. Ystävä arveli, että minulle
tehdään se sen takia, että olen mukana tutkimusprojektissa.

Kävimme tänään Susisaaressa Kuninkaanportilla. Sain taas pyörätuolikyytiä.










 







Kuninkaanportti

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Suomenlinnassa juhannusta viettämässä

Kätevää tämä nykyinen mediatekniikka. Katsoin eilen alkuillan fudismatsin suorana netistä. Iltamatsin Chile-Englanti aikana oli tärkeää tekstiviestin vaihtoa enkä katsonut. Aamulla suojelin itsenäni tulostiedolta ja katsoin ottelun Areenan videotallenteena. Ihan oikealta tuntui.

Tänään päivällä poikani avovaimonsa kanssa toivat meidät Suomenlinnan lauttarantaan. Täällä me nyt olemme Hostel Suomenlinnan kodikkaissa tiloissa kolmatta juhannusta peräjälkeen. Pyörätuoli on mukana. Meillä on täällää kolme ystävää kavereina. Käytössämme on kahden hengen huone. Ystäväpariskunnalla on samankokoinen. Kolmas ystävämme on varannut itselleen paikan dormihuoneesta.

Olemme täällä sunnuntaihin saakka. Hostel on onneksi siten auki, ettei täältä tarvitse päivittäin lähteä pois ja palata takaisin. Huoneemme vieressä on keittiötila, jossa voi laittaa ruokaa, ja seurustella muiden matkalaisten kanssa pöydän ääressä.

Täällä on mukava viettää aikaa, kun ollaan vähän kuin ulkomailla. Ympäristö on eksoottinen. On paljon mukavia kävelyreittejä. Suomalaisia ei ole paljoa ja hekin ovat pääasiassa saarelaisia. Turisteja tietysti on, mutta ei vaivaksi saakka. Täällä poltetaan illalla suuri kokko, josta ei paljoa huudella, koska se on tarkoitettu saarelaisille. Kyselin hostellin neuvonnasta saunan perään, mutta sitä ei ilmeisesi lämmitetä tänään. Se on kai armeijan valtavan suuri sauna.

Jos kävelemme lauttarantaan, näemme kotitalomme Herttoniemessä. Joku sanoi, että voi tarkistaa, jäikö valot päälle. Yöllä se saattaisi onnistuakin. Ehkä kiikari tarvittaisiin.

Tutuistuimme ystävälliseen, kolmekymmenvuotiaan näköiseen japanilaisrouvaan, joka väitti, että hän on lähes kuusikymmenvuotias ja että hänellä on kaksi lasta, joista vanhempi on 30 vuotta vanha. Kai se on pakko uskoa.

Rouva on kiertämässä maailmaa ja aikoo viipyä matkallaan vuoden. Oli tullut Romaniasta ja aikoo jatkaa maanantaina Ruotsiin. Mies oli luullut, että hän on matkalla pari kuukautta. Irvistelin, että mies kysyi, tiesitkö, että minulla on silloin toinen vaimo. Näköjään ei ollut liian raakaa pilaa japanilaiseen huumorintajuun. Siltä ainakin näytti.

Syy hänen matkaansa on itse asiassa vakava ja syvällinen. Rouvan molemmat vanhemmat ovat kuolleet syöpään noin kuusikymmenvuotiaina parikymmentä vuotta sitten Hän ajattelee, että hänellä voi olla sama kohtalo ja siksi matkustaa. Tuo kuulostaa elämänviisaudelta. Minun täytyy sanoa, että syövän hoito on edennyt paljon kahdessakymmenessä vuodessa sekä sen, että olen kuusikymmenvuotias ja sairastan syöpää. Minun näkymäni ovat oikein hyvät.

Viime tapaamisella hoitava lääkärini toisti, että TT-kuvauksen mukaan hoitovasteeni on erinomainen. Se tarkoittaa kuitekin vain elimistöä. Jotta syöpäni parantuu, aineenvaihdunnan pitää tulla myös kuntoon ja se voidaan todeta vain PET-kuvauksella, jossa mittaus perustuu isotooppien puoliintumiseen. Sellainen tehdään ilmeisesti vasta hoitojen jälkeen. Tieotokonetomografiakuvaus perustuu röntgen -säteisiin.  En ilmeisesti vielä ole voittanut tätä taistelua.

Toivottavasti illalla ei sada. 


torstai 19. kesäkuuta 2014

Mies, joka oli appelsiini

Tapasin tänään hoitavan lääkärin. Sytostaattiannostustani pienennettiin, koska veriarvoni reagoivat niin voimakkaasti ja saan helposti suuoireita. Seuraavan hoitosyklin piti alkaa ensi maanantaina, mutta koska ei ole varmuutta veriarvojeni palautumisesta riittäviksi, käyn maanantaina verikokeissa ja hoidot alkavat tiistaina, jos arvot sallivat.

Viimeisen hoitokierroksen jälkeen saan kuulemma taas verta.

Kävimme hakemassa pyörätuolin juhannusta varten. Asiakaspalvelija kuittasi sen saman tien kahdeksi kuukaudeksi, jos kesän mittaan olisi muutakin tarvetta.


Minulla on joskus tapana kertoa lapsenlapsilleni satuja, jotka keksin samalta istumalta. Vanhempi tyttäristäni ja hänen kaksi nuorimmaistaan olivat meillä viimeistä yötä evakossa. Nyt on työt tehty täällä ja elämä alkaa uudella kotiseudulla.

Tällainen sadusta tuli. Olen tähän viritellyt sitä pikkuisen.


MIES, JOKA OLI APPELSIINI

Iida ja Simppa lähtivät kotiansa lähellä olevalle leikkikentälle. Tultuaan perille he näkiävt hämmästyksekseen miehen, joka oli pallon muotoinen, seisovan leikkikentällä. He eivät voineet pidättää uteliaisuuttaan vaan menivät juttelemaan miehen kanssa ja kysyivät, minkä vuoksi hän on tuon muotoinen.

Se johtuu siitä, että olen appelsiini, vastasi mies. Appelsiini, hämmästelivät lapset ja kysyivät, miten hänestä tuli sellainen. Minä olin kerran Espanjassa vierailemassa appelsiinfarmilla ja putosin siellä appelsiinialtaaseen. Siitähän ei vielä kukaan muutu appelsiiniksi, mutta mies kertoi, että altaassa ollut appelsiinihirviö noitui hänet appelsiiniksi ja sen jälkeen hän on ollut tällainen. Kun lapset näyttivät epäuskoisilta, hän vielä avasi paitansa nappeja ja lapset näkivät hänen ihonsa, joka oli appelsiinin kuorta.

Miksi setä seisoo täällä leikkikentällä, kysyivät lapset. Minua häiritsee, kun ihmiset tuijottavat minua ja siksi tulin tänne, kun täällä ei ollut ketään. Sitten mies heilutti lapsille ja lähti kotiin. Lapset keskittyivät leikkeihinsä.

Appelsiinimies tunsi itsensä yksinäiseksi. Hän haluaisi itselleen vaimon, mutta kaikki naiset, joita hän oli kosinut, olivat vastanneet, että hän oli kyllä rakastettava mies, mutta eivät he voineet ajatella menevänsä naimisiin appeliinin kanssa. Yksinäisyyttään torjuakseen mies oli ajatellut vierailevansa Salokankaan kaupungissa, koska siellä on veturipuisto ja nyt siellä oli sen lisäksi vielä sirkus vierailulla. Appelsiinimies rakasti vanhoja höyryvetureita. Seuraavan päivänä hän päätti toteuttaa aikeensa.

Salokankaan asemalla hän päätti mennä ensin sirkukseen. Perille tultuaan hän osti pääsylipun ja siirtyi katsomoon. Areenalla sirkuväki viritteli laitteitaan ja sirkustirehtööri touhusi heidän mukanaan. Jonkin ajan kuluttua Appelsiinimies hämmästyi, kun tirehtööri asteli suoraan häntä kohti. Anteeksi tunkeilevaisuuteni, mutta haluaisin tarjota teille työpaikkaa, virkkoi tirehtööri. Mikäs siinä, totesi Appelsiinimies, mutta riippuu palkasta. He sopivat ehdoista ja niin miehestä tuli sirkuslainen. Voisitko ajatella, että aloitat saman tien, kysyi tirehtööri ja sehän sopi. He päättivät, että mies osallistuisi Ansuklovnin esitykseen. 

Ensimmäisenä numerona oli hurja ratsastusesitys. Sirkuslaiset olivat seisaallaan villisti nelistävien hevosten selässä ja tekivät temppuja. Sitten asteli Ansuklovni areenalle valtavissa kengisssään ja pelleasussaan. Appelsiinimies kiirehti mukaan. Sopinee, että menemme yhdessä kävelemään trapetsinarulla, kysyi Ansu. Mutta enhän minä osaa, vastasi appelsiinimies pelästyneenä. Minä opetan, ei hätää, sanoi Ansu. No jos takaatte turvallisuuteni, sanoi Appelsiinimies. Toki, vastasi Ansu. Klovni jutteli mukavia yleisölle ja kuljeskeli pitkin areenaa. Sitten he kiipesivät trapetsinarun toisessa päässä olevalle lavalle. Katsot miten minä teen ja siinä opit, sanoi Ansu. Okei, vastasi Appelsiinimies hieman vapisten. 

Ansuklovni saapasteli narun puoliväliin, kääntyi ja palasi takaisin, koska oli "unohtanut" hattunsa. Niin teki myös Appelsiinimies ja kaikki sujui aivan hyvin. Seuraavaksi Ansu ajoi yksipyöräisellä narun toisessa päässä olevalle lavalle ja takaisin. Appelsiinimiehen ei auttanut kuin tehdä samoin. Puolivälissä hänen jalkansa eksyi pyörän ja köyden väliin. Hän syöksyi kauhistuneena kohti syvyyttä. "Tsum" sanoi sirkuksen turvajärjestelmä. Jostakin ilmestyi silmänräpäyksessä turvaverkko putoavan miehen alle, koppasi löysänä hänet otteeseensa ja kiristyi sitten hitaasti. Sitten verkko laskeutui areenan tasolle. Yleisö taputti villisti. Katsojat luulivat tämän kuuluvan esitykseen.

Seuraavana esiintyi sirkuksen voimamies. Ohjelmanumeron aikana ulko-ovi avautui ja sisään astui mies, joka näytti aivan banaanilta. Appelsiinimies haukkoi henkeään hämmästyneenä ja ajatteli, että joku muukin on voinut kokea jotakin samankaltaista kuin hän. Banaanimies osti pääsylipun ja marssi katsomoon. 

Ohjelma jatkui sellaisena kuin sirkuksissa on tepana. Nähtiin villieläimiäkin. Ohjelman päätyttyä sirkuslaiset alkoivat purkamaan esityksissä käytettyjä laitteita. Yleisö virtasi ulos hiljalleen. Appelsiinimies huomasi Banaanimiehen seisovan areenalla. Sirkustirehtööri oli jo pestannut hänetkin töihin.

Appesiinimies meni areenalle ja tervehti Banaanimiestä. Sirkustirehtöörikin liittyi seuraan. Tämä sanoi ajatelleensa, että molemmat hedelmämiehet voisivat suunnitella yhteisen ohjelmanumeron ja se sopikin näille. 

Kun tuli poistumisen aika hedelmämiehet lähtivät yhtä matkaa, koska olivat huomanneet, että Banaanimies asuu Veturipuiston lähellä ja sinnehän Appelsiinimies oli seuraavaksi suuntaamassa. He kävelivät ja juttelivat niitä näitä. Sitten Appelsiinimies rohkaisi mielensä ja kysyi, että onko sinulla perhettä. On toki, vaimo ja kaksi lasta, vastattiin. Ihanko totta, miten tapasit vaimosi, kysyi Appelsiinimies. Hedelmäksi muuttuneiden maailmanliiton ystäväpalvelun kautta, vastasi Banaanimies. Vaimoni on päärynä, hän lisäsi vielä. 

Appelsiinimies oli aivan ällistynyt. Hän oli luullut olevansi yksin koko maailmassa. Hedelmämiehet sopivat aloittavansa ohjelman suunnittelun seuraavana aamuna sirkuksessa. Appelsiinimies jatkoi matkaa Veturipuistoon ja vierailtuaan siellä, etsi itselleen yöpaikan paikallisesta hotellista.

Aamulla hedelmämiehet istuivat sirkuksen neuvotteluhuoneessa ja pohtivat tulevan ohjelmanumeronsa sisältöä. Yhtäkkiä ovelle koputettiin ja sisään astui määrätietoisen näköinen nainen. Päivää, sanoi hän, minä olen Laina Virtanen Tasa-arvoliitosta ja minulla on teille asiaa. Päivää, vastasivat miehet hämmästyneinä. Liittoni tehtävänä on edistää tasa-arvon toteutumista ja vastustaa rasismia, rouva Virtanen jatkoi. Olisiko teillä hetki aikaa jutella kanssani, hän kysyi. Miehet myöntelivät.

Rouva Virtanen halusi haastatella miehiä, koska arveli heidän joutuvan helposti syrjinnän ja pilkan kohteeksi. He keskustelivat aiheesta varttitunnin verran. Oletteko tietoinen Hedelmäksi muuttuneiden maailmanliitosta, kysyi Banaanimies sitten. Kyllä, he tekevät tärkeää työtä, rouva vastasi. Heiltä puuttuu tytärjärjestö Suomesta ja ehdotan, että te perustatte sellaisen, hän jatkoi. 

Miehet pohtivat asiaa hetken ja päättivät perustaa tytärjärjestön. 


Tähän asti päästiin. Nuorempi oli nukahtanut ja vanhempi oli siinä hilkulla. Tämä pyysi äitiään silittämän ja satua ei enää tarvittu.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Taktikointia hollitallissa

Veriarvoni katsottiin riittävän hyviksi kotiuttamista varten ja niinpä kirjoitan tätä postausta omassa sängyssäni.

Olen yleensä viihtynyt hyvin yhteishuoneissa sairaalassa, mutta tällä kertaa sellaisessa majailu otti voimille. Kolme potilasta generoi yhteen verrattuna kolminkertaisen määrän hoitohenkilökunnan käyntejä ja toimenpiteitä. Potilaat itse ramppaavat milloin vessassa, milloin tupakalla. Puhetta, puhetta, puhetta ... Paremmissa voimissa ei tämä olisi ongelma, mutta nyt tuntui, että poden hollitallissa. Sanottakoon vielä, että erään yksilön persoona ja käyttäytyminen eivät olleet vailla vaikutusta asiaan.

Muutoin oli mukava olla tutussa paikassa tutun henkilökunnan hoivissa.

Olin niin heikkona tullessani sairaalaan, että minut aateloitiin sorsan käyttöön oikeutettujen vanhusten rälssiin. Oli mukava, kun ei tarvinnut aina lähteä vessaan, kun tarve yllätti. Sitten tunaroin. Annoin sorsan täyttyä ja hoitajien käydä tyhjentämässä sen. Sitten yksi hoitaja katsoi, ettei tuollainen vetele ja vei sorsan pois.

Sitten minulle kävi onni onnettomuudessa. Talossa tapahtui putkihaaveri eikä vessoja voinut käyttää. Kysyin eräältä hoitajalta, voisinko saada sorsan nyt käyttööni ja hän toi sellaisen meille kaikille.  Kohta vessat taas toimivat. Sairaalaväen käytännöllisen ajattelun mukaisesti sorsat jäivät paikalleen, koska nehän kulkeutuvat vähitellen pois potilaiden vaihtuessa sänkysiivousten kautta.

Käytin taas sorsaa, mutta pidin varani. En antanut sen täyttyä vaan tyhjensin sen itse hyvissä ajoin. Taktiikka toimi. Vasta tänään yksi hoitaja huomasi sen. Sorsa oli noin puolillaan. Hän kävi tyhjentämässä sen ja sanoi, että jos olisi hänen vallassaan, hän veisi sen pois.

Jotakin mielenkiintoista psykologiaa asiaan liittyy. Molemmat hoitajat ovat aika nuoria. Miksi kuusikymppisen äijän sorsan käyttö ärsyttää noin? Ehkä he mieltävät sen vähintään kahdeksankymppisten käyttöesineeksi. Ovat oikeassa. Potilaan liikkuvuuden vuoksi on hyvä, että hän käy vessassa asioillaan.

Tällaisen laiskanpulskan potilaan mielestä sorsa kuuluu niihin asioihin, jotka tekevät elämästä pikkuisen mukavampaa.


Olemme menossa viettämään juhannusta Suomenlinnaan erään ystäväpariskunnan kanssa. Tukikohtamme on hostelli, jossa olemme kaksi yötä. Suomenlinnassa on mukava kulkea pitkin ja poikin. Mikä neuvoksi, kun askeleeni on hidas ja toimintasäde lyhyt? Vaimoni on selvittänyt, että Hertsikan sairaalasta saa lainata pyörätuolin. Yritän suhtautua asiallisesti. Näillä veriarvoilla pyörätuoli on järkevä ratkaisu.  




tiistai 17. kesäkuuta 2014

Veripäivitys

Kirjoitin eilen verikokeiden mittausarvoista, mutta artikkeli jäi torsoksi. Päivittäminen ei onnistunut kännykällä. Tämä on täydennetty versio.

Tässä on mittausarvojani lauantaista tähän päivään:
Hemoglobini 61, 73, 96, 93: 134-167
Erytrosyytit 1.98, 2.43, 3.18, 3.04: 4.25-5.7
Leukosyytit 0.3, 0.6, 2.5, 7.3: 3.4-8.2
Trombosyytit 22, 15, 52, 48: 150-360
CRP 120, 132, 119, 71: <3

Kunkin rivin lopussa on kyseisen mittaustekijän viitearvo.

Erytrosyytit eli punasolut kuljettavat happea. Hemoglobiini on punasolun osa, joka sitoo sitä. Mittausarvojeni valossa ei ole ihme, että hengästyn välittömästi, kun pikkuisen lisään vauhtia. Onneksi arvot muuttuvat hyvään suuntaan. Tosin varmaan laskevat taas hoitojen jatkuessa, mutta nehän loppuvat aikanaan.

Immuunijärjestelmään kuuluvat leukosyytit eli valkosolut auttavat osaltaan torjumaan tartuntatauteja. Eipä ihme, että olen hoito-ohjelman aikana kolmannella ylimääräisellä keikalla sairaalassa infektion vuoksi.

Trombosyytit eli verihiutaleet liittyvät veren hyytymisjärjestelmään. Alhainen arvo merkitsee verenvuotoriskiä. Merkillistä kyllä minulla ei ole vuotoja ollut, vaikka arvoni ovat surkeat.

CRP on lyhennys sanoista C-reaktiivinen proteiini. Tavallisesti puhutaan tulehdusarvosta. Arvo näyttää käyneen huipulla sunnuntaina.

Anteeksi tämä opettajamainen postaus, mutta en ole tiennyt näistä asioista juuri mitään ja nyt ottanut niistä selvää.

Eilisessä torsopostauksessa kertomani pyjamannappitarina oli tarkoitettu vitsiksi. Toki ymmärsin, mistä johtuu, että osa puhtaista pyjamapuseroista sairaalan hyllyssä ovat valmiiksi napitetut. Vitsi saattoi olla liian hyvin naamioitu. Kiitoksia asiaa koskevasta kommentista ja lämpimät terveiset kommentoijalle! Te pesulan väki teette tosi arvokasta työtä meidän potilaiden hyväksi.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

HUS:in pyykkilogistiikkaan sisältyy hienostunut palvelu. Joku selvästi poimii puhtaan pyykin joukosta joitakin yöpuvun puseroita ja napittaa ne valmiiksi. Näin minun kaltaiseni energiankäyttöään allokoiva tapaus voi suihkun jälkeen valita napitetun version ja nykäistä sen päälleen.

Olen selvitellyt itselleni verikoeasioita. Tässä mittausarvojani lauantailta, sunnuntailta ja tältä päivältä:
Hemoglobini: 61, 73, 96
Leukosyytit: 0.3, 0.6, 2.5
Erytrosyytit: 1.98, 2.43, 3.18
Trombosyytit: 22, 15, 52

Elyktrosyytit eli punasolut kuljettavat happea, jota hemoglobiini yhtenä punasolun osana sitoo. Näiden viitearvot ovat 4.25-5.7 ja 134-167. Ei ole ollut ihme, että olen hengästynyt hetkessä.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sortuneen elvytystä

Sortunutta kuntoa eheytetään. Veren saaminen on tuonut aavistuksen virkeyttä, mutta tässä juuri riehuta. Saan myös valkosoluja antibiootteja. Olen liemiruokinnssa, kun suu on huonona. Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.
Nyt olen saanut sorsan varustuksiini ettei tarvitse vessaankaan kävellä. Heikkona pitävät.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Takapakkia

Vointi kävi niin huonoksi, että meidän oli lähdettävä Meikkuun päivystykseen. Syöminen on vaikeaa. Olo on kovin heikko.

Päivystysosuus meni paljon paremmin kuin viimeksi. Nyt olen Syöpäklinikan osastolla. Hemoglobiini ob 61. Trombosyytit päälle 20. Tulen saamaa verisoluja ja antibioottia.

Olen silti hyvin onnellinen, että näin kävi. Toinen potilas - vaimoni - saa vihdoin levätä.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Fudista vai ei

Katsoin illallisen matsin. Yö meni pipariksi. En ottanut unilääkettä ja nukuin pätkiä pitkin yötä. Jalkapallo kuvitti levottomia unia. Yleisväri oli Brasilian keltainen.

Yöllä häiritsi outo närästys, joka ei ollut korventava vaan tuntuu ahtauden tunteena röörissä. Se tuntuu vieläkin. En tohtinut ottaa illalla Somac -lääkettä sitä vastaa, kun sitä otetaan kerran vuorokaudessa, enkä ollut rytmistä varma. Aamulla otin, mutta ei näköjään auta tähän.

Myöhäinen Espanja-Hollanti ottelu olisi kiinnostava. En ole erityinen urheiluhullu, mutta tällaisia on kiva katsoa. Espanjalainen syöttöpitoinen pelityyli kiehtoo. Näyttävät laittavan ottelut Areenalle jälkeenpäin seurattavaksi. Voisihan se huomennakin katsoa. Onnistuisikohan välttää tuloksen kuuleminen, niin olisi aidompaa.

Nousin puoli seitsämältä keittämään puuroa ja ottamaan lääkkeet. En pystynyt syömään koko puuroannostani. Ei maistunut. Liian aikaista kai. 

Suu kuivuu, mutta onneksi suupielet ovat paremmat. Outo tunne kurkun kipeytymisestä ilmestynyt taas. Tuttua. Pitäisi juoda kolme litraa vuorokaudessa. On ote päässyt lepsumaan. Jääpalojen käyttö on jäänyt. Täytyy ryhdistäytyä. Ne lisäävät houkutusta.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Pieni siirto

Vaimo laittoi minulle makuupaikan olohuoneeseen. Piristää pikkuisen, kun on toinen näkymä ja valoisampaa. Tässä ei niin hikoilutakaan. Ei tunnu niin nuhjuiselta. Kumma, että sängyssä kalju pääni hikoilee niin, että tyynyliina tahtoo olla jatkuvasti kostea. Kai se kuuluu asiaan.

Vaimolla on onneksi pelisilmää. Halusi tehdä jotakin pientä ilokseni, kun olen nyt niin kyllästynyt potemaan, väsynyt olemaan väsynyt. Sää vaikuttaa selvästi, vaikka sisällä olenkin. Paistaisipa aurinko.

Aamulla oli hieman huono olo. Onneksi pillerit auttoivat. Ruisleipää pitää taas syödä, koska suupielet repeilevät. Suuta pitää yrittää hoitaa muutoinkin huolella, ettei syöminen häiriydy. Toistaiseksi suu toimii aika hyvin.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Oireita

Tänään olen enimmäkseen nukkunut. Toivottavasti riittää ensi yöksikin. Radio ei tahdo jaksaa pitää hereillä. Sinänsä kiinnostava asia tuntuu välillä pakkosyötöltä.

Pientä pahoinvoinnin tunnetta. Otin äsken pillerit sitä vastaan.

Jalkapohjat ovat herkistyneet. Sukkasilla kävellessä sattuu pikkuisen. Täytyy sivellä tummelia. Jalkapohjien kauttakin voi saada infektion.

Hiljaiseloa. Kyllä tämä tästä.    


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Väsymyksestä

Olen laskeutumassa väsymykseen. Yritän rajoittaa päiväunien pituutta, että unta jää yöksikin. Yritän myös altistaa itseäni virikkeille, vaikka vastaanottokyky on vähentynyt.

Saimme Syöpäyhdistyksestä erilaisia oppaita ja yksi niistä ("Kun mitään en jaksa" Fatigue eli hoitoväsymys) kertoo hoitoväsymyksestä.

Hoitoihin liittyy sekä kroonista että akuuttia väsymystä. Syitä voivat olla "syöpähoidot tai muu lääkitys, anemia, painon lasku ja huono ruokahalu, aineenvaihdunnan muutokset, vähentynyt hormonitoiminta, unihäiriöt, liikunnan väheneminen, stressi, hengästyminen, kivut ja mahdollinen tulehdus sekä epävarmuus ja pelko.".

Ajattelen oman väsymykseni johtuvan ensisijaisesti hoidoista ja anemiasta. Painoni on suunnilleen sama kuin ennen sairastumista. Pystyn syömään aika hyvin. Aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan muutoksilla voi olla merkitystä. Vaikea sanoa. Liikunta on vähäistä. Nyt en siihen juuri pysty. Hengästyn aivan heti, jos ponnistelen.

Minulla oli selvästi anemia viime hoitosyklin jälkeen. Hemoglobiniarvoni oli 97 ja myöhemmin 98. Alhaisilla trombosyyteillä saattoi olla oma vaikutuksensa. Oppaan mukaan anemia voi johtua joko sairaudesta tai sytostaateista. Veikkaan, että syy on minulla jälkimmäinen. Solunsalpaajat vähentävät luuytimen punasolujen tuotantoa. Solut eivät saa riittävästi happea ja sydän joutuu ponnistelemaan tavanomaista enemmän. Seuraa väsymys.

Olen liukumassa ala-aallolle. Saapa nähdä, sisältyykö tähän anemiavaihe vai ei. Selvinnee myöhemmistä verikokeista. 




maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kaksi potilasta

Vointini vaihtelee voimakkaasti hoitosyklien myötä. Välillä olen aivan autettava ja toisina aikoina aika hyväkuntoinen. Omaa vointia on vaikea aina tunnistaa. Tuntuu, että väsyttää ja jaloille nouseminen voi aiheuttaa huippausta, mutta silti jotakin pientä voi jaksaa askaroida. Huippauksessa hämää se, että tyypillisesti alhainen verenpaineeni voi myös aiheuttaa sitä.

Välillä saan hoivaa, vaikka itsekin pärjäisin. On niin mukava asettautua saamaan palveluksia. Mistäpä läheisetkään aina erottavat tilanteen?

Vaimoa kuormittavat pelot. Miten tässä käy? Ettei vain tulisi infektioita. Ja niin edelleen. Hoiva menee pelosta välillä överiksi. Suunhoitomenettelyjä on kertynyt niin paljon tarjolle, että voisin melkein tehdä niitä aamusta iltaan. Jotkin hygieniakäytännöt tuntuvat yliampuvilta.

Vaimo on jaksanut laittaa minulle ihania keittoja. Niistä on tullut lempiruokia. Yksinkertaiset keitot, joissa on vihanneksien lisäksi jauhelihaa tai lohta, ovat niin maukkaita ja sopivat suulleni.

Eilen vaimon voimat loppuivat. Raja tuli vastaan. Hän oli ylikuormittunut jo ennen syöpääni. Nyt olemme uudessa tilanteessa. Miten tästä eteenpäin?

Tuli riita, kun koin olevani kuorma. Kun kaksi aikuista käyttäytyy vihaisesti, itsepäisesti ja lapsellisesti, seuraa tragikomia. Eiliset tapahtumat tulevat huvittamaan joskus. Ehkä kerron myöhemmin. Nyt ne ovat liian tuoreet.

Sovimme illalla. Vaimon aloitteesta tällakin kerralla. Tilanne on kuitenkin yhä päällä, kun hänen voimansa ovat lopussa.

Soitin tänään Etelä-Suomen Syöpäyhdistykseen. Saimme sinne ajan heti tälle päivälle. Olen onneksi vielä sen verran aallonharjalla, että pystyn ajamaan. Suuhun on tullut kalvomainen tunne, joka haittaa maistamista. Puheääni on mennyt heikoksi. Tuttuja oireita, mutta voimia on vielä jäljellä.

Käytin vaimoa YTHS:ssä. Kävimme Töölön kirjastossa ja syömässä Picnikissä. Menimme sitten Krunikkaan tapaamaan Syöpäyhdistyksen terveydenhoitajaa. Hän haastatteli meitä ja antoi paljon hyviä neuvoja. Tuntui tuntevan sekä syöpäpotilaan että rinnallakulkijan elämän perusteellisesti. Jaksoin olla mukana reissulla aika hyvin, mutta käveleminen ottaa voimille. Parkkeerausmatkoillakin piti levätä välillä. Palatessa vein auton Metroparkkiin ja lepäsin matkalla neljä kertaa.

Onneksi vaimoni lähtee kahdeksi päiväksi lomalle Tallinnaan ystävän seurassa ja kotipesän ylläpitokin on turvattu perhepiirin ansiosta. Meitä neuvottiin tukeutumaan tukiverkostoon vaimon loman jälkeen. Pitäisi saada ruuanlaitto-, siivous- yms. -apua, jotta vaimo voisi toipua. Totta se on, mutta ei aivan helppoa. On hankala pyytää apua, kun suuri osa verkostoamme on kovin kiireisessä elämänvaiheessa ja etäisyydetkin haittaavat.  

 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Lämpimät kiitokset!


Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka olette onnitelleet minua merkkipäiväni johdosta ja/tai muutoin kannustaneet minua erityisessä elämänvaiheessani! On arvokasta tuntea vaeltavansa osana joukkoa, joka muistaa ja kannattelee yksittäistä kompuroijaa. 

Paljon kiitoksia myös teille kaikille blogini lukijoille. Vaikka vain pieni osa kommentoi blogia, tietoisuus yllättävän suuresta lukijakunnasta pitää minua elämässä kiinni. Tuntuu hyvältä kirjoittaa, kun tietää, että postauksia odotetaan. Tämä tuo erityistä merkitystä elämänvaiheeseeni, mistä olen mielissäni.

Sydämen lämpimin terveisin! Heikki

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Pientä suunnittelua aallonharjalla

Otin eilen rauhallisesti toissaöisen katastrofivalvomisen jälkeen. Varoin nukkumasta liikaa päivällä. Päivällä ja illalla oli vipinää, kun oli jälkipolvea paikalla ja yksi ystävävieraskin tuli yöksi, mutta väliin jäi pitkä rauhallinen jakso. Osalla jälkipolvea on muutto aktiivivaiheessa ja vaimokin lähti auttamaan siivouksessa.

Otin illalla varalta nukahtamislääkkeen ja nukuin pitkän yön aamuun saakka. Vain yksi lyhyt vessakatko.

Kävin tänään saamassa viidennen syklin kolmannen eli viimeisen sytostaattiannoksen tänään Meikussa. Hyvin meni. Eilen kanyyli jätettiin käsivarteeni tätä päivää varten ja toimi.

Virkeyteni vaihtelee kovasti hoitojen saatossa. Tällä hetkelle olen varsin virkeä, mutta kun tämä juuri saatu lasti alkaa kunnolla purra, saatan olla taas uniputkessa. Suussanikaan en huomaa nyt juuri mitään vikaa.

Olemme menossa viimevuotiseen tapaan viettämään juhannusta Suomenlinnaan Hosteliin. Vanha ystäväpariskunta on tulossa seuraksemme. Viihdyimme viimeksi oikein hyvin. Suomenlinnassa poltetaan iso kokko, jota voisimme mennä taas katsomaan. Siellä taitaa lämmetä myös yksi Suomen suurimmista saunoista ellei suurin. Se voisi olla kiva kokemus. Näin voimme taas osallistua Suomenlinnan juhannukseen kuin osana linnoitussaaren asujaimistoa. Maisemat ovat upeat ja veneitä liikkuu.

Juhannukseen on kaksi viikkoa aikaa, joten toivottavasti olen ehtinyt silloin nousta taas aallonharjalle. Kuudes ja toiseksiviimeinen hoitosykli alkaa heti juhannuksen jälkeen maanantaina.

Olen selvitellyt kahden keskenjääneen TaiKin kurssini kohtaloa, ollut yhteydessä opettajaan. Löysin tänään jo yhden vihkonikin. Taidehistoria kakkosen suorittaminen blogia kirjoittamalla ei taida olla hyvä idea. Voi olla, että jatkan sitä kuitenkin huvikseni. Molemmilla kursseilla opettaja vaihtui puolivälissä. Professori jäi eläkkeelle ja uusi opettaja - Antiikki, antiikkia-ohjelmasta tuttu Tuija Peltomaa - astui remmiin. Hänelle olen aikoinaan suorittanut Taidehistoria ykkösen.

Sekä vanha että uusi opettaja ovat erinomaisia, mutta kummallakin on tietysti oma tyyli ja mielenkiinnot. Kurssit toteutetaan ensi vuonna uudella tavalla. Yksi mahdollisuus voisi olla osallistua uudelleen, jos saan omat opetustuntini sovitelluiksi. Oppiminen on kivaa. Ei tässä niin kiirettä. Ehkä tuon Taidehissa kakkosen voisin kuitenkin tentata pois, jos saan puuttuvat tiedot kootuiksi.


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Dagen efter

Yhdeksänvuotiaan tyttärentyttären ...
Dagen efter tarkoittaa krapulaa, jota minulle ei ole milloinkaan, koska en käytä alkoholia. Tämänpäiväinen energialataukseni on vähäinen, koska ilmeisesti saamani kortisonin ja eilisen hyvin virikkeellisen päivän seurauksena en nukkunut juuri ollenkaan viime yönä. Näilläkin saa aikaan dagen efterin tapaista.

Hoitojen jälkeen kirjoittelin tätä blogia kotona, jälkipiiriä alkoi saapua paikalle ja piknikeväitä rakentua. Nyt sain nokkosia myös Loviisan Isnäsistä.

Kivinokasta aiemmin nokkosia tuonut naapuri rouva tuli nyt varsinaisena syntymäpäivänä tuomaan onnittelukortin ja suklaarasian ja tapahtui pikku kommellus. Olin vaihtanut sortsit lämpimässä ulkoilmassa tapahtuvaa piknikkiämme varten, mutta en ollut viitsinyt vielä virittää henkseleitä enkä vyötä. Niinpä housut putosivat kesken luovutustoimituksen. Naapuri, kokenut ihminen, on varmaan kummempaakin nähnyt.

Menimme yhdessä yhtiömme varsin hyvin viisikymmenlukuisen ilmeensä säilyttäneelle pihamaalle viettämään juhlia. Herkullisia piirakoita ja muuta suulle suopeaa. Keinumista, liukumista, hiekkalaatikkoleikkiä. Kaksi poikaani pelasi rajua fudista muksujen kanssa.

Videon innoissani tapahtumia, kun kameran latauskaapeli oli taas löytynyt. 

... onnittelukortti
Ilta alkoi viiletä ja pelkäsin, että vilustun. Yli kolmekymmentäkahdeksanasteinen kuume tietäisi lähtöä Meikun päivystykseen ja sitä en halunnut kokea uudestaan. Vaikka jälkipolvea saapui vielä näikin myöhään muuttohommistaan, nousin varmuuden vuoksi kotiin ja menin peiton alle. Onneksi tautia ei tullut.

Olin nähnyt osastolla pätkiä Ylen ohjelmasta Pelastetaan duunit ja kiinnostunut. Kaivoin ohjelman esiin Areenasta ja totesin sen olleen toisen osan. Katsoin molemmat osat. Olen ollut aikaa sitten toistakymmentä vuotta liike-elämän palveluksessa. Se oli monipuolista, kiinnostavaa, jännittävää, erittäin vaativaa ja rajua. Ohjelmat veivät minut takaisin liike-elämään, jota rakastan ja pelkään.

Olin yhdeksänkymmentäluvun laman aikaan talouspäällikkönä yrityksessä, jonka omisti sen toimitusjohtaja, esimieheni. Lama puri ankarasti. Olin alkuun johdon edustajana mukana sopeutustoimissa. Eräänä perjantai-iltapäivänä menin kutsuttuna toimitusjohtajan luoksen. Aiheen arvaatte.

Lähdin viiden lapsen isänä ja kotiäidin puolisona kortistoon laman aikana. Olimme asuntovelkaisia. Onneksi pääsin opiskelemaan ja yhteiskunta piti meistä huolta. Vuoden päästä pääsin töihin opettajaksi. Sillä tiellä olen edelleen.

Kunnioitan noita yrityksiä, jotka ovat avanneet taantuma-ajan ahdistuksensa katsojille noin avoimesti. Yritykset ovat aika pieniä. Omistajat ovat kasvollisia ja mukana arjessa. Muutokset yrityksen ulkopuolisessa yhteiskunnassa voivat röykyttää tällaisia yrityksiä nopeasti ja rajusti. Omistajapuolella pelätään elämätyön valumista hukkaan ja palkansaajapuolella oman elatuksen murenemista. Tummia pilviä ajelehtii ilmassa. Salamoita saattaa välähdellä erilaisten intressipiirien rajoilla. Pelko ahdistaa. Vaikeita päätöksiä joudutaan tekemään. Vaikka kaikki tehtäisiin oikein, yritys voi silti sortua.

Kuhunkin yritykseen on palkattu konsultti auttamaan. Olen työvuosieni aikana ollut mukana hyvin monenlaisissa konsulttien toteuttamissa koulutuksissa. Journalismista on sanottu, että alalla pätevöidytään ilmoittautumalla. Konsulttien suhteen tilanne on sama.

Konsultteja pilkataan usein ja heidät niputetaan puheissa yhdeksi joutavaksi laumaksi. Totuus on, että yritykset sekä muut organisaatiot tarvitsevat konsultteja ja ansiokasta konsulttityötä tehdään paljon. Kokemukseni mukaan sitä muutakin on. Olen joskus joutunut hyvinkin eriskummallisiin koulutustilanteisiin.

Ohjelman konsultit ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta vaikuttavat kahden ensimmäisen jakson perusteella päteviltä ja lupaavilta. On todella kiinnostavaa seurata sarjaa eteenpäin. Toivottavasti konsultit, yritykset työntekijöineen ja omistajineen pärjäävät.

Jos et ole joutunut pienen ja keskisuuren yritystoiminnan äärimmäisen vaativan toiminnan kanssa tekemisiin, suosittelen lämpimästi sarjan seuraamista. Voit oppia jotakin todella uutta elämästä.

Yrityksissä taistellaan ja minä taistelen oman sairauteni kanssa. Omalla tantereellani panokset ovat isommat, mutta kunnioitan suuresti niitä, jotka ponnistelevat yrityksissä hyvin paineikkaissa ja nopeasti muuttuvissa olosuhteissa säilyttääkseen omansa ja työtovereittensa - olkoon palkollisia tai omistajia - elämien taloudellisen turvan.

Nyt kun oma taisteluni näyttää selvästi johtavan hyvään lopputulokseen, mieleeni on tullut sodasta palaavat miehet. Osan heistä sanotaan kärsineen omantunnon tuskia sen vuoksi, että he jäivät henkiin, mutta kaikki eivät. Minulla on ollut samantapaisia ajatuksia. Minä sain tietokonetomografiassa erinomaiset tulokset. Sitten on niitä, joilla parantavat hoidot lopetetaan, koska tuloksia ei ole.

Ohjelmien jälkeen juttelimme tyttäriemme kanssa syvällisiä. Kun sitten yritin nukkua, uni ei tullut. Odotin ja odotin. Viiden tienoissa aloin lukea vaimolta saamaani syntymäpäivälahjakirjaa Nelson Mandelan omaelämäkertaa Pitkä tie vapauteen. Järkäle se on, 902 sivua, mutta teksi juoksee ja sisältö on kiinnostavaa. Luin noin tunnin.

Kun herätysaika alkoi lähestyä, uni alkoi tulla lähelle. Hörvähdin ehkä vartin ennenkuin kännykkä hälytti.

Kävin saamassa annoksen etoposidi -nimistä solunsalpaajaa. Saan sitä huomennakin. Sain kuulemma eilenkin, joten luettelossani on virhe.

Olen nukkunut pätkiä päivällä. Yritän vieläkin yhtä pätkää, mutta varon nukkumasta illalla varjellakseni ensi yötä.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Juhlan kunniaksi rituksimabia, vinkristiiniä, syklofosfamidia, doksorubisiinia ja prednisonia



Synnyinkoti
Ensimmäinen on vasta-ainetta ja muut sytostaatteja. Tällaisen tarjoilun sain tänään pitkänä hoitopäivänä Meikussa. Huomenna ja ylihuomenna saan vielä yhtä sytostaattia.

Kanyylisuoni antoi etsiä itseään. Lämpöpusseilla houkuteltiin ja onnistui lopulta.

Sain yhden annoksen pistoksena selkäytimeen. Viimeinen laatuaan hoito-ohjelmassani. Nyt otettiin varman päälle. Erikoistuvien lääkärien piiriä ei ollut paikalla eikä harjoiteltu. Luotettiin kokeneisiin käsiin eikä aiheetta, sillä toimitus kävi nopeasti ja osaavasti. Mallisuoritus.

Jos joku moittii terveydenhuoltoa psyykkisen hoivan puutteesta, kerron, että tänään minua kosketeltiin lämpimästi muutoinkin kuin kliinisesti ja sain syntymäpäivähalauksen. Vaikuttavat mieleen tehokkaan virkistävästi.



Kuulin olevani jo loppusuoralla. Mainitsin silmieni rähmimisestä.
Johtuu hoidoista. Apteekki pullollaan apukeinoja. Voi jatkua hoitojen jälkeenkin.

Kyselin työhönpaluusta. Kuulemma yksilöllista, paljonko toipumislomaa tarvitaan. Ainakin kuukausi. Viimeistään kolmen kuukauden päästä minun pitäisi olla entiselläni.

Kiitollinen mieli, kun hoito edistyy näin hyvin.




Vaellukseni alkoi tasan kuusikymmentä vuotta sitten Ylitorniolla mökissä, jonka kuva on tällä sivulla. Olen syntynyt Perä-Pohjolassa Lapin porteilla, vaikka geeniperimäni on Satakunnasta ja menetetystä Karjalasta. Syy on luonnollinen ja tavallinen, isän työpaikka. Taustalla kuvassa on Torniojoki ja sen takana Ruotsin Luppiovaara.

Olin viisi ensimmäistä vuotta ylitorniolainen, joten muistan sieltä jotakin. Sitten lähdimme kohti etelää. Asuimme vuoden Limingassa, sitten Haapavedellä ja vuonna 1962 muutimme Nurmijärvelle Uudellemaalle. Aloitin kansakoulun Haapavedellä ja jatkoin sitä Nurmijärvellä, jolla myös pyrin ja pääsin oppikouluun. Peruskoulua en ole käynyt päivääkään. Elettiin karua aikaa, jolloin oppikouluun pyrittiin, jos vanhemmilla oli siihen varaa ja he katsoivat sen käynnin tarpeelliseksi. Vuosikerta jakautui suunnilleen puoliksi erilaisiin elämänuran valintamahdollisuuksiin. Minä kuuluin etuoikeutettuihin.


Sydämelliset kiitokset teille kaikille postitse, tekstiviestitse ja Facebookin kautta saamistani lämpimistä onnitteluista!




Nurmijärvi 1973
Olen itse huono syntymä- ja nimipäivien muistaja. Olen ehkä pitänyt sitä vähän hössötyksenä. Onneksi minulla on vielä mahdollisuus oppia. Lämmittää todella sydäntä, kun te rakkaat ihmiset muistatte minua kauniilla toivotuksilla ja korteilla. Tunnen, että en taivalla täällä yksin. Voinko edes ymmärtää, miten tärkeä asia tämä on.

Jaksoin mennä aamulla julkisilla Meikkuun. Se oli hyvä testi. Palatessa sain kyydin J-pojalta.


Tänään on lämmin päivä. Juhlimme tänään ulkona pienessä porukassa. Ilma suosii. Jälkipiiriä saapuu ja on saapunut paikalle.

Laajemmin palataan asiaan myöhemmin kesällä, kun palaset loksahtelevat paikalleen. Silloin aiheena on myös vaimon ja tyttären valmistuminen.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Ovatko kryptot syntiä?

Vaimoni on alkanut suojautua dementiaa vastaan tekemällä kryptoja. Nyt tiedän itsekin, mitä ne ovat.  Olen noviisi vasta.

Nehän ovat kuin sanaristikkoja, mutta niissä ei ole yleensä kuin yksi vihje. Se voi olla esimerkiksi kuva sillasta. Kuvan vieressä on värillä merkityt ruudut, joihin kirjoitetaan vihjattu sana. Jokaisella kirjainruudulla on numero ja niiden avulla saadaan kirjaimet koko ristikon vastaavilla numeroilla merkittyihin ruutuihin. Hiukan puisevaa hommaa merkkailla niitä, mutta se palkitsee.

Edessä  on nyt ruudukko, jossa on erilaisia sana-aihioita. Tämä on askareen haastavin vaihe. Löytyykö mitään, mistä saisi kiinni. Voi tuntua toivottomalta, mutta kun aihoita katsoo aikansa, joitakin heikon tuntuisia ideoita alkaa nousta. Homma ei tunnu itsestäänselvältä, koska vaihtoehtoisia sanoja on useita. Silloin joutuu miettimään, että jos numero 24 tarkoittaa hoota, näyttäisikö ratkaisu tuottavan järkeviä täydennyksiä aihioihin muualla ristikossa. Jos kovin moni sana päättyy numeroon 24, h ei luultavasti toimi, koska kielessämme ei ole kovin monia sellaisia sanoja.

Kun muutama ratkaiseva kirjain on löytynyt, saatan tuntea pientä turhautumista, koska loppu on jo helpompaa. 

On ihmisiä, jotka tietävät kaiken sanaristikoista ja kryptoista. He ovat hankkineet vihjekirjoja, jotka auttavat ratkaisujen löytämistä. Heille on kehittynyt rutiineja ja intuitio, mitkä jouduttavat ratkomista. Varmaan on myös ihmisiä, joita nämä asiat eivät kiinnosta hiukkaakaan. 

En itse ole erityisen nokkela ristikkojen ratkoja. Joskus teen niitä hiukan. Yleensä jäävät kesken.

Kuten monilla erikoisaloilla, tällekin on kehittynyt oma kulttuurinsa, joka sisältää hiljaisia sopimuksia. Kun ristikon vihjeeksi on annettu sana tea, ratkaisu on yleensä ista. Näyttelijä on tahtomattaan tullut osaksi alakulttuuria. Näyttää myös siltä, että ratkaisijoita halutaan auttaa alkuun kryptojen haasteiden edessä siten, että vihjeissä ei ole mitään konstailuja. Jos kuvassa on jokin silta, joka ei ole mikään tunnettu turistikohde, ratkaisusana on silta ja sillä siisti. Olisikin turhauttavaa pyyhkiä väärien arvausten tuottamia kirjainmerkintöjä pois aloitetusta ristikosta.



Kun kryptoja tekee, tulee välillä mieleen, onko järkeä laittaa aikaansa tällaiseen. Eihän tästä ole juurikaan hyötyä, paitsi se mahdollinen dementian viivästyminen, mikäli sellaista oikeasti tapahtuu. Ristikkoja täyttämällä oppii täyttämään ristikkoja. Eipä juuri muuta.

Oikeampaa lienee kysyä itseltäni, miksi mietin tällaisia. Miksi en soisi itselleni hupia, jota kryptojen täyttäminen tuottaa? Nämä kysymykset herättävät nukkuvan karhun. Aiheesta paisuu aivan liian laaja.

Näykitään kuitenkin vähän. Jokin menneisyydestäni kumpuava panee minut ajattelemaan aikaa resurssina. Valistumaton selitys on luterilainen työetiikka. Teologit kuitenkin kertovat meille, että kyseessä on virheellinen tulkinta. Alkujuuri lienee ollut protestanttinen työetiikka, mutta sillä on tarkoitettu kalvinismia, jonka mukaan oikea kristillinen hurskaus näkyy maallisena menestyksenä. Tämä taas laittaa ihmiset ponnistelemaan menestyksen eteen. Jos olen väärässä, korjatkaa.

Ajattelen, että se aika, jolloin suuren osan väestä oli työskenneltävä ahkerasti koko valveillaoloajan, on aika lähellä. Joutilaisuutta ei suvaittu, koska leipä ei hellinnyt ilman jatkuvaa ponnistelua. Tämä asenne siirtyy polvesta polveen. Sanojakaan ei tarvita.

Toinen tekijä, joka panee minut miettimään ajankäyttöä, on yhteiskunnan kilpailullisuus. On allokoitava aikansa siten, että on iskussa, kun on sen aika. Se aika on usein nykyään. On syytä harjoittaa valmiuksiaan ja kryptot eivät ehkä ole se juttu.

Opponentti sanoo, että rentoutumalla riittävästi olet parhaassa vireessä, kun taistelu alkaa.

Ehkä molemmat vastapuolet ovat oikeassa. Kummallakin strategialla pärjää näissä piirikunnallisissa, jos ei mene äärimmäisyyksiin.

Jospa annan aikaa kryptoille. Minun ei tarvitse perustella, mutta teen sen kuitenkin, kun keksin niin hyvän. Yhteinen kiinnostuksenkohde lujittaa parisuhdetta. 

Paljonko aikaa voi uhrata kryptojen kaltaiseen humputukseen? Sitä ei tiedä Erkkikään, eikä tarvitsekaan.



Kävin aamulla verikokeissa. Meikusta ei ole soitettu, joten arvot ovat riittävät huomenna alkavaan koitokseen. Makaan useita tunteja merkkipäivästäni Syöpäklinikalla saamassa sytostaatteja. Kahtena seuraavana päivänä saan lisää. Kun lähtökunto on aika matala ja uudet annokset varmaan taas väsyttävät, merkkipäivän tienoo menee vähillä purjeilla. Kesemmällä yritetään nostaa vauhtia, jos kelit sallivat.

Ihmisten huolenpito ja välittäminen koskettavat. Olen saanut valtavasti kannustusta ja myötätuntoa tällä sytostaattimatkallani. Sydämelliset kiitokset teille kaikille niin paljosta!

Kun hemoglobinini on alle sadan, sain kaksi nokkoslähetystä tänään. Toinen tuli siskoltani Kinnulasta ja toisen toi naapuri palstaltaan Kivinokasta. Kuinka voisin kyllin kiittää. Lämpimät kiitokset myös teille, joilta olen saanut tervehdyksiä postitse.