Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Kirjoittamisrytmi muuttuu

Huomaan mekanisoineeni elämääni liikaa. Perusteellinen järjestelmällisyyskin voi väsyttää. Nyt tuntuu menneen kuppi nurin.

Syömisen kirjaaminen kyllästyttää, ilmeisesti liikkuminenkin on ollut liian tarmokasta, ranskaa olen tankannut päivittäin ja päivittänyt blogia viikottain maanantaista perjantaihin.

Nyt otan rennosti. Ehkä ryhdistäydyn jossakin vaiheessa.

Kirjoitan tätä blogia tästä lähtien ilman aikataulua silloin, kun kiinnostavia aiheita nousee mieleen ja huvittaa.

Tänään olen viihdyttänyt itseäni penkomalla sukuohjelma Genin sukupuita. Se löytää minulle mielikuvituksellisia sukuyhteyksiä, mutta niistä ehkä joskus toiste.






tiistai 29. tammikuuta 2019

Alkaa olla päätöksen aika


Aloin kirjoittaa tätä blogia seitsemäntenä maaliskuuta vuonna 2014, kun olin saanut diagnoosin imusolmukesyövästä. Olin pitänyt muita blogeja aiemmin. Tuolloin yksi oli vielä jonkin verran aktiivinen. Minulle ehdotettiin, että kirjoittaisin blogia uudesta tilanteestani.

Perustin tämän blogin. Kävi ilmi, että ehdottaja oli vaistonnut hyvin aiheen tärkeyden. Blogistani tuli hyvin suosittu. Aiheelle oli selvästi sosiaalinen tilaus.

Syöpähoitoni osoittautuivat tehokkaiksi ja saman vuoden syksyllä palasin töihin. Päätin kuitenkin jatkaa kirjoittamista. On kirjoitettava usein, jotta blogi pysyy hengissä. Syövästä oli ollut paljon kirjoitettavaa, mutta olin kirjoittanut myös muista aiheista.

Kului noin vuosi ja minulla todettiin akuutti myelooinen leukemia. Alkoi toinen kierros. Blogini sai uutta nostetta.

Olen toipunut leukemiasta hämmästyttävän hyvin. Aiheesta ei ole enää kovin paljon kirjoitettavaa. Toivon, että ne lukijat joille aihe on syystä tai toisesta ajankohtainen, ovat saaneet voimia omaan kamppailuunsa.

Tämä blogin kirjoittaminen on auttanut minua työstämään sitä, mitä olen kokenut. Olen lisäksi kokenut, että suuri joukko ihmisiä on kannatellut minua tällä matkalla. Pöytälaatikkoon en olisi halunnutkaan kirjoittaa. Bloggaaminen on vuorovaikutteista.

Kun jäin eläkkeelle, ajattelin, että kirjoittaminen antaa merkitystä olemiseeni. Minulla on vielä jokin tehtävä täällä. Tämän blogin kantava aihe on ollut syöpä. Olen kuitenkin toivonut, että osaisin kirjoittaa kiinnostavasti muistakin aiheista.

Päivittäisten sivulatausten määrä on huomattavasti alhaisempi kuin syöpieni akuuteissa vaiheissa ja kiinnostus tuntuu yhä taantuvan. Tämä saattaa johtua siitäkin, että kirjoittaminen alkanut tuntua väkinäiseltä.

Minusta tuntuu, että tämän blogin aika alkaa olla ohi. On syytä katsoa totuutta silmiin. Blogini täyttää maaliskuussa viisi vuotta. Ihmisellä on taipumus asettaa itselleen määriin perustuvia tavotteita. Jostakin syystä tuntuu, että pitäisi kirjoittaa noihin synttäreihin asti. Viitonen on kuitenkin vain numero. Samoin on kaksi miljoonaa, joka on sivulatausten määränä väikkynyt mielessäni.

Aika aikaa kutakin. On hyvä uskaltaa tehdä päätöksiä. Tunnen että sellainen on nyt kypsymässä.

Sukellus historiaan


Nizza on Välimeren rannalla vuorien kainalossa. Täällä kattilan pohjassa on vain yksi ylänkö, joka on kuitenkin huomattavasti matalampi kuin ympäröivät vuoret. Tämä ylimmillään noin sata metriä korkea laaja kukkula on nimeltään Cimiez.

Majapaikkamme on aivan Cimiezin vieressä. Olen käynyt monta kertaa kävelemässä kyseisellä kukkulalla ja samalla etsimässä kävelyreittiä sen toiselle puolelle. Monet kadut päättyvät umpiperään ja sen lisäksi alueella on lukittuja portteja, joista ei jalkamieskään pääse eteenpäin. Ilmeisesti niillä halutaan rajoittaa pääsyä Cimiezillä olevalle yliopistoalueelle. Olen löytänyt avoimet reitit yhden portin molemmille puolille. Jostakin syystä jotkut porteista eivät ole lukossa.

Cimiezin eteläosassa on Musée national Marc Chagall ja siitä pohjoiseen Musée Matisse. Nizzasta tuli aikoinaan chic, kun Iso-Britannian kuningatar Victoria alkoi viihtyä kaupungissa. Hän veti mukanaan muitakin kuninkaallisia. Cimiez oli erityisesti heidän suosiossa. Muistona noista ajoista Cimietsissa on esimerkiksi kadut Avenue George V, Avenue Reine Victoria ja Boulevard Edouard VII.

Kävelin tänään ystäväpariskunnan kanssa löytämääni oikoreittiä pitkin Avenue Prince de Gallesille ja sen itäpäästä Musée Matisseen, jossa olen käynyt ennenkin. Vierailimme myös läheisessä fransiskaaniluostarissa, jonka historia juontaa 1600-luvulle. Musée Matissen seudulla on eletty pitkään. Museon lähettyvillä on ensimmäisellä vuosisadalla perustetun roomalaiskaupunki Camelenumin raunioita. Paikalla olevassa arkeologisessa museossa käynti jäi toiseen kertaan.

Kulmittain roomalaisen amfiteatterin raunioita vastapäätä on loistohotelli Le Régina, jossa kuningatar Victoria on majaillut kahteen otteeseen. Régina tarkoittaakin kuningatarta. Samassa hotellissa on asunut myös Matisse. Taiteilijan maalliset jäännökset on haudattu aivan lähelle, Cimiezin luostarin hautausmaalle.


perjantai 25. tammikuuta 2019

M'mätie


"Snepa", sanoo ranskalainen, kun tarkoittaa "ce n'est pas", joka on suomeksi "se ei ole".

Saatamme harmitella, että gallialaiset puristavat puhuessaan sanat niin tiiviiseen pakettiin, ettei ulkomaalainen kielen tankkaaja saa sanotusta mistään kiinni.

Samaan syyllistymme me suomalaisetkin. Tarkoitamme "pane kiinni", mutta sanomme "paa kii".
Ulkomaalainen opettelee lauseen "en minä tiedä", mutta suomalainen sanoo puhuessaan "mätie" tai "m'mätie".

Aloitammeko uuden kielen opiskelut väärästä päästä, kun otamme oppikirjan ja alamme tutkailla sanojen kirjoitusasuja? Saattaisi olla fiksumpaa kuunnella lauseita äänitteiltä siinä muodossa kuin niitä arkikielessä sanotaan ja opetella erottamaan niitä nopeasta puheesta.

Sanotaan kielen oppimisen olevan tehokasta, kun sanat kuullaan ja nähdään yhtä aikaa. En tiedä, uskoisinko. Sanat näyttävät kirjoitettuina erilaisilta kuin kuultuina. Olisiko parempi, että kieli juurtuisi muistiin nimenomaan ääninä eikä jaettuina keskenään erilaisiin puhe- ja kirjoitusasuihin?

Perinteisessä oppimistavassa opimme ensin kirjoitusasun ja sitten kirjoitusasun oikean ääntämistavan. Arkipuheen ilmaisutapa saattoi tulla vastaan vasta sitten, kun kieltä yritti oikeasti käyttää siellä, missä sitä puhutaan.

Toivottavasti kieltenopetus on tässä suhteessa edistynyt minun koulupäivistäni.

 







torstai 24. tammikuuta 2019

Pessimisti ei pety, eikä optimisti opi

Kävimme vaimoni kanssa unikurssilla viime vuonna. Opimme miten unentarve mitataan ja miten elämä sopeutetaan siihen.

Kehittelemme mielellämme järjestelmiä, jotka antavat meille tunteen elämänhallinnasta. Nukkuminenkin on systeemi, joka toimii hyvin, kun ei ole häiriöitä ja elämä on muutoinkin uomissaan.

Elämää ei rakenneta lego-palikoista. Pääskynen ei lennä katukartan mukaan. On tekijöitä, joita uhmaavat järjestystä.

En ole onnistunut survomaan unijärjestelmääni muottiin, johon sen pitäisi sopia. Nukun enemmän kuin minun "pitäisi".

Koettu epäsuhta saattaa johtua optimistisesta luonteestani. Tunsin syksyllä jaksavani enemmän kuin ennen. Minusta alkoi tuntua, että syöpäni ovat kuolleet ja kuopattu. Aloin kuvitella palaavani ennalleni.

Optimisti ei opi, eikä pessimisti pety

Olen onnistunut saamaan uni-ikkunani toimimaan. Olen mennyt sänkyyn ja nukahtanut suht koht säännöllisesti. Kännykkäni hälyttää aamulla, kun mitatun unentarpeen pitäisi olla täyttynyt.
Minun on kuitenkin nukuttava lisää. Väsyttää kovin. Silti unirytmi säilyy.

Täytyy olla olemassa jokin tekijä, joka häiritsee järjestelmäni toimintaa. Sen täytyy liittyä jotenkin syöpiini tai niiden hoitoihin.

Olen toipunut hämmästyttävän hyvin, mutta elimistöni ei täysin toimi kuten ennen. Unentarpeen kohoaminen ei ole ainoa muisto syöpävuosista.

En ymmärrä miksi unentarpeeni vaihtelee niin voimakkaasti. Luultavasti sitä ei tiedä juuri kukaan.

Siihen kannattaa mukautua, mille ei voi mitään. Optimistinkin kannattaa pitää tämä mielessään.

Voi olla, että ulkoilen voimiini nähden liikaa. Reippaat kävelylenkit saattavat väsyttää. En silti halua luopua niistä, saati vähentää niitä.

Opittavaa luultavasti vielä.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Vesiselvä vesiperä

Otsikko kertoo olennaisen: "Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano - liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa" (maksumuuri). Hesari kertoi eilen asian, joka on vaikuttanut ilmeiseltä. Juomateollisuus on keplotellut terveydellisiin perusteisiin vedoten ihmisiä tarttumaan pulloon, tässä tapauksessa alkoholitonta juomaa sisältävään. Tieteelliset perustelut eivät ole kuitenkaan olleet vedenpitävät. Media ei ole ollut riittävän lähdekriittinen, joten tällainen vaihtoehtoinen totuus on päässyt johtamaan kuluttajia harhaan.

Muistan kun vuosia sitten eräs henkilö soitti johonkin radion asiantuntijaohjelmaan. Hän kertoi juovansa runsaasti vettä ja oletti selvästi saavansa kannustavaa palautetta. Hän sai kuitenkin kuulla, ettei ylenmääräisestä lipittämisestä ole muuta hyötyä, kuin se liikuntalisä, joka aiheutuu useammista vessassa käynneistä.

Kuulin tuon keskustelun radiosta, kun vesibuumi oli luultavasti vasta alullaan. Vesivalhe on ollut helppo omaksua, koska me pidämme yksinkertaisista totuuksista. Ennen Suomessakin tultiin hyvin toimeen hanavedellä, mutta sitten pullovesi tuli tyrkylle kaikkialle, missä jotakin suuhunpantavaa myydään. Siinä mielessä tämä oli hyvä asia, että sokeroitujen juomien rinnalle tuli luonnollinen vaihtoehto. 

Vesipullon hinta tuntuu kohtuulliselta, vaikka litrahinta on hirmuinen hanaveteen verrattuna. On kätevää ostaa kioskista valmiiksi pullotettu vesiannos sen sijaan, että täyttäisi pullon kotona hanasta. Lukemattomista pienistä päätöksistä kertyy suuret kassavirrat. 

Puhdas vesi on bulkkituote. Sen ominaisuuksilla on hyvin vaikea erottautua markkinoilla. Niinpä vettä alettiin pakata erilaisiin pulloihin. Tuotemerkeistä rakennettiin brändejä. Varakkaat ovat voineet korostaa tyyliään ostamalla design-pulloihin pakattua vettä. 

Minuakin on opetettu juomaan runsaasti vettä, mutta siihen on ollut lääketieteellinen syy. Kreatiniiniarvoni on ollut koholla, mikä on todennäköisesti johtunut saamistani sytostaateista. Minun on pitänyt opetella juomaan pahimmillaan kolme litraa nestettä päivässä. Kahvi on diureetti, joten sitä ei lasketa mukaan. Kolmeen litraan saa juoda tosissaan. Litkiminen kannattaa aloittaa jo aamusta, koska runsas juominen illalla tunnetusti toimii kuin herätyskello.

Veriarvvoni ovat olleet hyvät viimekertaisissa mittauksissa. Viimeisin hematologin ohjeistus taisi olla kaksi litraa päivässä. Siitäkin on aikaa, joten voinen alkaa juoda janon mukaan. Tottumus on toinen luonto. Ruokailujen yhteydessä käteni alkavat hamuta toista ja ehkä kolmattakin lasia vettä. 

Tuskinpa tuosta haittaa on. 

maanantai 21. tammikuuta 2019

Lidl liitelee Ranskassa matalammalla kuin Suomessa


Kävimme tänään paikallisessa Lidlissä, tai oikeammin yhdessä niistä. Liike - ainakin tämä myymälä - on täällä hyvin erilainen kuin ne ketjun myymälät, joihin olemme Suomessa viime aikoina tottuneet.

Myymälä oli ahdas ja sen käytävät kapeat. Tuntui hankalalta liikkua vedettävän muovikärryn kanssa tungoksessa. Kunnon ostoskärryjä ei ollut edes tarjolla. Yleisvaikutelma ole alkuunkaan yhtä siisti kuin Turussa käyttämässämme Lidlissä.

Liikkeessä oli luultavasti aika vähän samojen tuottajien artikkeleita kuin Suomessa. Etsin mysliä, mutta tarjolla oli vain lapsille tarkoitettuja ylimakeita laatuja. Suomessa Lidl myy hyvin laadukasta mysliä.

Kassahihnat olivat aika lyhyitä ja pakkaustasot kovin pieniä. Suomessa on asioimisen mukavuus näissä otettu paljon paremmin huomioon.

Luulen, että Lidl on kilpailutilanteiden erilaisuudesta johtuen asemoinut itsensä aivan toisin kotimaassamme kuin gallialaisten asuinsijoilla. Suomessa päivittäistavarakauppa on hyvin keskittynyttä. S-ryhmä, Kesko ja Lidl jyräävät, muut nokkivat vain murusia. Kilpailutilanne on oligopoli eli todellisia pelureita on vähän.

Lidlin ei Suomessa tarvitse kilpailla hinnoilla niin selvästi kuin monilla muilla markkinoilla. Siten se voi panostaa myymälöiden viihtyisyyteen ja yleiseen laatumielikuvaan. Ranskassa sen on myytävä tuotteet halvemmalla ja siten toimittava matalammin kustannuksin.

Ostoskorimme tuntui hyvin edulliselta. Turun Lidlin tiskillä olisimme luultavasti joutuneet pulittamaan vastaavista tuotteista selvästi enemmän.

Suomen päivittäistavarakaupassa on halpaketjun paikka auki.






perjantai 18. tammikuuta 2019

Mollisko


On vaikea keksiä aihetta tänään. 

Opin eilen hauskan sanan: molluscue. Se on suomeksi nilviäinen. Heh. Tuosta suomessa käytetty mollisko ilmeisesti tulee. 


Nizzassa pyöräilijä ei ole kuningas

Vélo Bleu on osoittautunut mainioksi palveluksi. Pyörät ovat suunnilleen samanlaisia kuin Turussa. Kolme vaihdetta toimivat hyvin ja riittävät kaupunkikäyttöön. Olen nähnyt kuorma-auton, jonka lavalla oli kyseisiä sinisiä fillareita. Pyöriä varmaan kuljetetaan huollettaviksi, ehkä myös pisteestä toiseen. 

Pyörien saatavuudessa on ongelmia. Läheisen yliopistoalueen pääportin luona olevassa pisteessä telineet seisovat melkein tyhjinä. Tänään menin toiselle majapaikan olevalle asemalle todetakseni, että yhtään pyörää ei ollut tarjolla. Lähdin kävelemään lännen suuntaan. Löysin toisen aseman ja sain pyörän käyttööni. Keskustassa pyöriä on paremmin saatavilla. 

Ehkä opiskelijat tulevat aamunuokuksissaan raitsikalla yliopistolle ja iltapäivällä piristyneinä palaavat pyöräillen kotiin. 

Ajelin sinne tänne ja päädyin Boulevard Gambetalle, jota pitkin pääsin Promenade des Anglaisille. Boulevard Gambetan länsipuolella on Gambetta-niminen kaupunginosa. Jostakin tämä tämä nimi juolahti mieleeni, kun aiemmin Vélo Bleu-toimistossa, kun majapaikkamme osoitetta kysyttiin. 

Gambetta lienee saanut nimensä ranskalaisesta 1800-luvun poliitikosta (Léon Gambetta). 

Promenade des Anglaisilla on varmaan Nizzan ainoa pyörätie. Ajoin sitä tämän seitsemänkilometrisen aurinkorannan itäpäähän ja jätin pyörän sinne. Tulin kävellen takaisin majapaikkaan. 

Nizzassa pyöräilijän on ajettava siellä, missä voi ajaa. Useimmiten tämä merkitsee autojen joukossa polkemista. Rivakasti pitää polkea, että pysyy juonessa mukana. Pitää olla huolellinen, ettei kaistaa vaihtaessa tule jyrätyksi. Pyöräilijä ei tahdo pysyä niin hyvin vauhdissa, että ehtisi mukaan vihreään aaltoon. On ikävä pysähdellä valoihin, mutta niin autoilijatkin joutuvat, jos liikenne tökkii. 

Pyöräilijällä on kiusaus siirtyä jalkakäytävälle silloin, kun se jouduttaa matkaa. Sellaista tapahtuu Suomessakin. Syytön en ole minäkään. 

Pyöräteiden puutteesta huolimatta fillaristi pääsee täällä kätevästi paikasta toiseen. Suomessakin jotkut puoltavat pyöräilijöiden ohjaamista autoilijoiden joukkoon. Tiedä häntä. 

Paikallinen Mannerheimintie Avenue Jean Médecin on pyhitetty jalankulkijoille ja raitsikoille. Kaupungin toinen linja on keskeneräinen ja sitä pääsee lentoasemalta vasta kaksi kilometsiä kaupunkiin päin. Medesinillä olla kiusaus ajaa raidekaistalla, koska sillä on tilaa. Tällä kadulla pyöräilijöiden kuuluisi puikkelehtia jalankulkijoiden joukossa. Kun raiteilla ajaa vastaan tulevan junan kaistaa, ei tarvitse katsella taaksepäin. Riittää kun väistää kilistellen edestä saapuvaa junaa. Tämä on kuitenkin luvatonta. 

Jéan Medecin on toiminut kahteen otteeseen Nizzan pormestarina. 

Pyöräilykypärää ei täällä käytä kukaan.  




keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Uniluisu


Uniprojekti on häiriintynyt Nizzaan siirtymisestä. Olin matkan jälkeen hyvin väsynyt. Kesti aikansa toipua. Syöpäläisen elämä näyttää olevan altis luisumaan raiteiltaan.

Olen saanut nyt unirytmin tasaantumaan. Minun piti nostaa tilapäisesti unilääkeannostusta. Viime yö sujui hyvin varttipillerillä. Pidän nyt tason siinä jonkin aikaa.

Kotona Turussa unohdin yhtenä iltana ottaa unilääkettä. Muistin asian sängyssä, mutta ajattelin kokeilla, joko uni tulisi ilman. Ei tullut. Minulle nousi pieni jännitys päälle ja pilasi yrityksen. Minun piti nukuttaa itseni silloista tasoa ruudikkaammalla annoksella.

Vaikuttaa hankalalta päästä lääkkeestä kokonaan irti. Olen jotenkin ehdollistunut uniavun saamisen. En aio luovuttaa, ainakaan vielä.

Minulla ei ole juuri syitä stressiin. Tämän blogin julkaisutahdista olen yrittänyt pitää kiinni. Voi olla, että pitää ottaa vieläkin löysemmin, ja luovuttaa tai harventaa tahtia.



tiistai 15. tammikuuta 2019

Edistystä ranskan kielessä

Kerroin viime viikolla (Fromidable!) Michel Thomasin kieliopetusäänityksistä, jotka löytyvät Youtubesta. Olen kuunnellut niistä parisenkymmentä. Minusta tuntuu, että tämä polyglotti on keksinyt jotakin ainutlaatuista.

Hänellä on opetustuokioissa mukanaan kaksi opiskelijaa, joita hän opastaa ranskan kielen saloihin. Nämä ovat selvästi hankkineet aikaisemmin alkeistiedot kielestä. Hän opastaa heitä sana sanalta rakentamaan lauseita. Sanat ovat tavallisimpia käyttösanoja. Thomasin tyyli on hyvin viehättävä. Jostakin merkillisestä syystä sanojen liittäminen toisiinsa alkaa tuntua helpolta.

Samalla Thomas kertoo asioita, jotka auttavat muistamaan ja hahmottamaan kieltä. Hänen mukaan englannin ja ranskan kielissä on 1.200 ion-loppuista sanaa ja lähes kaikkien merkitys on sama. Ne vain äännetään eri tavoin. Tällaisia ovat esimerkiksi impression ja situation.

"Savoir" on suomeksi "tietää". Kun s-kirjain pudotetaan pois, saadaan "avoir", joka tarkoittaa"olla". Tämän jälkeen riisutaan a-kirjain ja saadaan "voir", joka on suomeksi "nähdä".

Thomas selittää, miten ranskalaiset sitovat sanoja toisiinsa. Toivottavasti nämä vinkit auttavat alkuun puhutun ranskan ymmärtämisessä.

Aion kuunnella kaikki Thomasin ranskan opetustuokiot. Ei niiden avulla koko kieltä oteta haltuun, mutta tunnen jo nyt päässeeni uudelle tasolle kielen tuottamisessa.


Etsin tänään mysliä Monoprix-kaupassa. Näin nuoren kaverin järjestelemässä tavaroita. Ou est mysli? kysyin häneltä. Hän äimistyi ranskastani niin, ettei saanut sanaa suustaan. Hän viittilöi minua seuraamaan ja näytti sitten käsin, missä kohdin myslit pitkällä hyllyllä ovat. Asia tuli hoidetuksi, mutta en oppinut yhtään lisää ranskaa.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Verkkoloukussa

Taidamme joutua viettämään retroelämää, koska majapaikkamme wifi-yhteys ei ole enää päällä. Jostakin syystä en enää saa omaa kännykkääni tukiasemaksi, vaikka olen kysynyt DNA:sta neuvoa. Paikallisen operaattorin vaihto DNA:n järjestelmässä ei ollutkaan läpihuutojuttu.

Vaimoni kännykän tiedonsiirtokiintiö on tullut täyteen ja hän on saanut ilmoituksen yhteyden katkeamisesta. Tämä oma luurini toimii vielä tavanomaisessa käytössä.
Jos tämäkin umpeutuu, saamme kokea aikasiirtymän menneisyyteen. Ehkäpä löydämme uudestaan jotakin kivaa, joka on liukunut pois arjestamme.

"Elettiin sitä ennenkin ..."

perjantai 11. tammikuuta 2019

Säätäjä säätää, koska säätäjän on säädettävä


Kirjoitin äskettäin kävelylenkistäni majapaikastamme pohjoiseen. Kerroin "kainalon", kanjonin, laakson tai miksi sitä sanoisikaan viereisellä kapealla harjulla olevista kerrostaloista, joiden takana olevat talot ovat kerrostalojen alapuolella. Eivät ne olleetkaan.

Eilen lähdin kävelemään toista kautta mainittujen kerrostalojen taakse. Katu oli ylämäkeä alusta saakka. Huomasin, että kyseessä ei ollutkaan harju tai harjanne vaan laaja kukkula, pieni ylämaa tms. Kadun vasemmalla puolella oli tyypillisiä täkäläisten kukkuloiden patriisitaloja.

Päätin eilen kokeilla, toimiiko Vélo Blue -korttini. Toimi se. Pyörä vapautui käyttöön suunnilleen samalla tavoin kuin Turun föllarit. Kyseisen yksilön takapyörä oli melkein tyhjä. Palautin sen telineeseen. Pyörä ei ollut muutoinkaan hyvän tuntuinen. Tänään aion kokeilla perusteellisemmin.

Säätäjä on taas huomannut olevansa tarpeellinen nimen omaan säätäjän roolissa. Vaimollani on ollut hankaluuksia olla yhteydessä läppärillä nettiin. Hän on kuitenkin saanut yhteyden toimimaan kännykkänsä kautta. Eilen minulta katosi yhteys. Ruudulle ilmestyi teksti, josta ymmärsin, että huoneiston wifi-yhteys oli keskeytetty. Asunnon omistaja selvittää ongelmaa.

Jostakin syystä en ole saanut yhteyttä toimimaan oman kännykkänikään kautta. Soitin tänään DNA:n asiakaspalveluun ja sain neuvoja. Yritin vaihtaa paikallista operaattoria, mutta se ei auttanut. Kummallista että oletusoperaattorini oli sama kuin vaimollani, jonka yhteys toimii.

Kuulin samalla, että "rajaton" liittymäpakettini on datasiirron osalta rajaton vain Suomessa. Ulkomailla katto on kymmenen gigatavua. Vaimoni on jo ylittänyt katon. Kun käyttää kännykkää läppärin tukiasemana, näin voi käydä. Yle Areenaa käytettäessa gigatavut juoksevat nopeasti. Yhden gigan ylitys maksa jo euroja. Pakettia voi laajentaa vain 20 gigaan saakka.

Nämä selvittelyt vievät harmittavasti aikaa. Seuraavaksi aion kokeilla, jaksaako vaimoni kännykkä palvella tukiasemana meitä molempia.

Taas minä joudun jatkamaan tietoliikenneinsinöörin opintojani käytännön kautta. Jokohan kohta voisin ilmoittautua johonkin näyttötutkintoon.


torstai 10. tammikuuta 2019

Lähikulmia, sotaa, taidetta ja hajuvesiä


Nizzassa on paljon kukkuloita. Taloja on lähes kaikkialla riippumatta sijainnista. Varakkaat asuvat kukkuloilla, joilta on paremmat näköalat ja joilla mutkittelee kapeita katuja eikä jalankulkijoita juuri näe.

Tämänhetkinen majapaikkamme Avenue Fragonardilla on talossa, jonka seinässä lukee  komeasti isoin kirjaimin Palais Joffre. Ranskalaiset kunnioittavat sotapäälliköitä, ja monet kadut kantavat jonkun kenraalin ja marsalkan nimeä.

Luulen että katumme, Avenue Fragonard, on nimetty joko Grassessa syntyneen kuuluisan rokokoo-maalari Jean-Honoré Fragonardin tai samaan kaupunkiin perustetun ja hänen nimeään kantavan tuoksuyrityksen mukaan. Fragonardin tunnetuin teos on pikkutuhma Keinu

Grasse sijaitsee Cannesin yläpuolella. Keskiajalla paikassa erikoistuttiin nahkojen parkitsemiseen. Myöhemmin nahkuri Galimard keksi idean tuoksuvista nahkahansikkaista. Kaverilla on täytynyt olla bisnesvainua, koska hän lahjoitti parin Katarina de' Medicille. Tämä ihastui siihen ja kiinnostus levisi vallasväen keskuudessa.

Kilpailu ja korkea verotus kuitenkin käänsi Grassen nahkatuotannon auringonlaskun suuntaan. Alueen harvinaiset kasvit ovat saaneet kaupungin asukkaiden onneksi aikaan uuden nousun. Niistä saatavien tuoksujen avulla Grassesta on tullut maailman hajuvesipääkaupunki.

Viime vuonna asuimme Rue du Maréchal Joffrella. Kummassakin on kyse samasta ensimmäisen maailmansodan marsalkasta, Joseph Joffresta, jonka kasvot katselevat tämän palaisin seinästä kadulle päin. Joffre johti Ranskan armeijaa, mutta hänet syrjäytettiin, kun maa sai pahasti päihinsä kuuluisassa Verdunin taistelussa. Joffre säilytti kuitenkin suosionsa, joka näyttää jatkuvan vieläkin.

Kävimme lomamatkalla 1990-luvulla Verdunissa olevassa kuuluisaan Maginot-linjaan kuuluvassa Douamont-linnakkeessa, jota sodan aikana hallitsivat välillä ranskalaiset ja välillä saksalaiset. Vierailimme myös hautausmaalla, jossa tuhannet valkoiset ristit ja L'Ossuairen ikkunassa näkyvät luut muistuttavat sodan hinnasta. Kävimme myös kukkulalla, jolla taistelun osapuolet olivat kaivautuneet vihollisten alle räjäyttämään nämä maan alle. Kukkullalla oli yhä näitä pienien hiekkakuollien näköisiä monttuja, joihin oli kasvanut puita.

Asuntomme tässä Palais Joffressa on aivan tavallinen kolmio. Talo ei ole kukkulalla, mutta taitaa siitä huolimatta olla niin sanotusti rauhallisella alueella.

Kukkuloiden väleissä on kainaloita, vähän kuin vuonoja ilman vettä. Kainalot vaikuttavat pimeiltä, mutta taloja niihinkin on rakennettu.

Avenue Gerardia itään päin käveltäessä katu päättyy muuriin, jonka takana on Cimiez-niminen kukkula. Cimiezillä on muun muassa laaja suljettu yliopistoalue sekä Matissen ja Chagallin museot.

Muurin reunaa myötäilee katu, jota pitkin lähdin lauantaina kävelemään pohjoiseen päin. Loivasti ylämäkeen kulkeva reitti muuttui välillä kevyen liikenteen väyläksi ja yhtyi taas katuun. Oikealle reunalle jäi yliopistoalueen vartioitu pääportti ja useita pienempiä, lukittuja portteja. Alueen kautta voisi oikaista Matissen museolle. Kämppäkumppanimme yrittivät toissapäivänä, mutta heitä ei päästetty alueelle. Sinne päästetään ilmeisesti vain opiskelijoita, henkilökuntaa ja heidän vieraitaan. Terrorismiuhan vaikutusta kai tämäkin.

Cimiezillä on myös muinaisen roomalaisen kaupungin, Cemelumin, raunioita ja 1600-luvulta peräisin oleva luostari.

Kävelyreittini vasemmalla puolella oli "vuono", jossa oli asuintaloja. Sen toisella puolella oli kapea harjanne, jossa on kerrostaloja, sen takana alempana taas matalampaa asutusta.

Pari yksinäistä kulkijaa tuli vastaan hämärissä kohdissa. Kummatkin tervehtivät minua. Kaunis tapa, jonka taustalla saattaa olla ajatus turvallisuudentunteen tuottamisesta.

Eilen oli pilvinen päivä. Ukkostikin. Tänään paistaa taas aurinko.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Kielimuurit katoavat?


Ovellemme ilmestyi tänään ystävällinen rouva, jolla oli viranomaisasiaa. Hänen englannin kielen taitonsa olivat hyvin rajoittunut kuten minun hänen äidinkielensä suhteen. Aikamme änkkäiltyämme otin kännykkäni ja Google-kääntäjän avuksi.

Ohjelmassa on mainio piirre. Sen voi laittaa keskustelumoodiin, kun on valinnut kielet. Sitten vain keskustellaan napinpainalluksin vuoroa vaihtaen.

Poimin suomen ja ranskan, vaikka näiden kielten välillä kääntämisominaisuudet eivät ole yhtä kehittyneet kuin suurten kielten välillä.

Painoin Suomi-nappulaa ja kerroin asiani. Ohjelma toisti rouvalle sanomani ranskaksi. Sitten napinpainalluksella vuoro siirtyi hänelle ja kuulin hänen sanansa suomeksi. Ja niin edelleen.

Saimme sovituksi miten toimimme. Asia koskee varsinaisesti asuntomme omistajaa, mutta toimin välittäjänä.

Ohjelma ei tuntunut pystyvän rekisteröimään monisanaista selostusta yhteen menoon, mutta sopivasti annostellen se toimii mainiosti. Ei kääntäminen virheettömästi toiminut, mutta kohtalaisen hyvin kuitenkin. Ajatella, että tekniikan soveltamisessa ollaan jo näin pitkällä. Ohjelmat kehittyvät jatkuvasti. Kohta voimme varmaan laittaa jonkin laitteen päähämme ja keskustella vaivattomasi milloin milläkin kielellä.

Kannattaako tässä enää ranskaa päntätä?


tiistai 8. tammikuuta 2019

Formidable!

Opin tänään Michel Thomasin Youtubessa olevalta kielivideolta, että ranskan kielen "formidable" tarkoittaa samaa kuin sama sana englannin kielessä. Voi niissä olla jokin vivahde-ero, mutta kyseisellä sanalla on kummassakin kielessä merkitys "mahtavaa". Pääsin tänään jo käyttämään sitä.

Michel Thomas on Puolan juutalainen, jonka nimi oli alunperin Moniek Kroskof. Hän päätyi Ranskaan ja toimi siellä toisen maailmansodan aikaan vastarintaliikkeessä. Sittemmin hän perusti Yhdysvalloissa kielikoulun, jonka toiminnassa sovelletaan hänen itse kehittämäänsä opetusmenetelmää. Youtuben nauhoissa hän opettaa kieliä lempeästi jutustellen. Thomas on polyglotti, joka puhuu useita kieliä sujuvasti.

Kävin viime vuonna kolme kertaa paikallisen liikennelaitoksen Cote d'Azurin toimistossa, josta voi ostaa oikeuden käyttää kaupunkipyöriä. Se ei onnistunut millään. Palvelun voi maksaa vain luottokortilla, koska Vélo Bleu (pyöräpalvelu) haluaa korvauksen, jos heitän fillarin mereen. Järjestelmä ei hyväksynyt Nordean korttiani, jossa on Master Card -ominaisuus. Kehottivat ottamaan yhteyttä omaan pankkiin. 

Soitin Nordeaan ja kuulin, että ei ole estettä kortin käyttöön. Pitäisi toimia. 

Meillä on myös S-pankissa tili, jolle keräämme bonuksia. Hankin tätä oleskelua varten S-pankin kortin, jossa on luottovara Visan palveluna. 

Tänään marssin samaan toimistoon ja siellä minua palveli jo viime vuodelta tuttu virkailija. Homma hoitui ihan juohevasti. Olin varautunut tilanteeseen selvittämällä tänään uuden korttini pin-koodin, mutta sitäkään ei tarvittu. 

Formidable! pääsin sanomaan. 

Ostin samalla kaksi kaksi kymmenen matkan korttia paikallisliikenteeseen. Ne maksoin Nordea-kortin debitillä. No problem! Jos liput heittää mereen, se on oma ongelma. 







maanantai 7. tammikuuta 2019

Ruokahuolia Nizzassa


Nizzassa kulkiessaan näkee siellä täällä lumisia joulukuusia. Tekopuiden oksille on valutettu runsaasti jotakin valkoista jauhetta. Näitä on esimerkiksi kauppojen edustoilla. Näyttävät erikoisilta näissä suomalaisittain kesäisissä maisemissa.

Kävin lauantaina pikakävelemässä Promenade des Anglaisia länteen ja sitten itään. Meininki oli samanlaista kuin ennenkin. Elämä jatkuu huolimatta parin vuoden takaisesta hirvittävästä terrori-iskusta. Helmi-maalikuun asunnon isäntä kertoi katselleensa kotoaan traagisen kansallispäivän ilotulitusta. Hän oli ihmetellyt, miksi pauketta kuului vielä valoesityksen jälkeenkin. Hänelle selvisi vasta aamulla, mitä oli tapahtunut. Pauke aiheutui varmaan poliisien laukauksista.

Rantareitillä oli paljon väkeä nauttimassa auringosta. Itäpäässä oli joku taiteilija myymässä teoksiaan, jotka esittivät tuttuja Nizzan näkymiä lämpimin värein. Joku osti teoksen. Näin kahden kympin setelin vaihtavan omistajaa. Ihmettelin miten kannattaa myydä noin halvalla. Olivatkohan ne sittenkin printtejä? Ehkä myyjä onkin ostanut ne jostakin.

Illalla saimme vieraita. Ystäväpariskunta, jolla on asunto täällä, tuli syömään päivällistä kanssamme. Nautimme myös loppiaisgalettea, joka on täkäläisen tradition mukainen ajankohtaan liittyvä kakku. Tämä kakku tosin oli pullakranssi. Galetten mukana tuli pahvikruunu, jonka kranssiin piilotetun esineen löytänyt sai panna päähänsä. Esineessä taisi olla munkin kuva.

Muutimme eilen iltapäivällä uuteen osoitteeseen. Uusi asuntomme on aivan lähellä erikoisen näköistä Jeanne d'Arcin kirkkoa. Kirjoitin viime vuonna jutun tästä L'eglise Sainte-Jeanne-d'Arc de Nicesta. Tästä pääset juttuuni, jossa on myös kuvia kirkosta.

Muutimme taksilla. Kuljettaja muistutti Timo Soinia. Puhui aika hyvin englantia. Kiinnitti huomiota uniapnealaukkuuni. Hän on saanut CPAP-laitteen käyttöön kolme kuukautta sitten. Hän käytti taksimittaria.  En tosin huomannut, miten loppusumma syntyi. Hinta saattoi olla aika kohdillaan (21,70 €), kun otetaan huomioon matkalaukkujen nostamiset.  Pyysin häneltä käyntikortin tulevia kyytitarpeitamme varten. Hän jopa mainitsi oma-alotteisesti kuitista, joka tosin jäi maksun yhteydessä saamatta. Ehkä minun olisi pitänyt muistuttaa.

Iltapäivä kului ja aloimme olla nälkäisiä. Minä lähdin kävelylle ja samalla tiedustelemaan ruoansaantimahdollisuuksia. Asunnon ohjeissa mainittu pizzakioski oli kiinni. Aukioloaikoja ei näkynyt missään. Se on kai auki silloin kun se on auki.

Kirkko näytti olevan auki. Piipahdin sisällä ja otin muutaman kuvan. Kun palasin ulos, vastaani tuli nainen, joka kysyi minulta jotakin. Vastasin "pardon", johon hän "Aha, vous ne parlez pas francaise" tms. ja kääntyi pois. Yhdestä sanastako hän hoksasi minut toivottomaksi tapaukseksi? Jälkeenpäin muistelin jostakin syystä sanoneeni "parlon" enkä "pardon".

Ohjeissa mainitut kaksi ruokakauppaakin olivat kiinni. Sunnuntai eilen olikin. Olin kuitenkin huomannut yhden ravintolan olevan auki. Palasin asunnolle.

Päätimme lähteä mainittuun ravintolaan, vaikka Lappeenrannan laulukilpailujen finaali oli juuri alkanut. Huomasimme nyt, että pizzaputka olikin avautunut. Sen vierellä oli pizzojen kuljetukseen varustettu skootteri. Bisnestä pyöritti yksi nuori mies. Ilmeisesti paikka on kiinni silloin, kun hän on toimittamassa pizzoja.

Päätimme kuitenkin mennä ravintolaan.

Ravintolan kaveri mainitsi jotakin kello seitsemästä. Ymmärsin sen tarkoittavan sulkemisaikaa. Arvelin, että ehtisimme syödä. Istuimme pöytään. Meille tuotiin vain juomaluettelot. Selvisi sitten, että kello seitsemän  tarkoittikin keittiön aukeamisaikaa. Emme viitsineet jäädä odottamaan vaan palasimme pizzaputkalle ja ostimme ateriat mukaamme.

Katsoimme asunnolla kisat loppuun. Miesten sarjan voittaja Jussi Vänttinen on serkkuni poika.


lauantai 5. tammikuuta 2019

Mainio pakasteinnovaatio

Tämänhetkisessä majapaikassamme on wifi epäkunnossa. Eilen ja aikaisemmin tänään onnistuin käyttämään verkkoa läppärillä kännykän kautta. Nyt ei yhdistä. Näppäilen lyhyen päivityksen kännykästäni.

Ranskassa toimii Picard-niminen ketju, joka myy pelkästään pakasteruokia. Suurin osa tuotteista on kypsennetty valmiiksi. Ruoat ovat  varsin hyviä. Väitetään gourmee-kansa ranskalaisten tukeutuvan Picardiin jopa kutsuttuaan ruokavieraita kotiin.

Kävin tänään hankkimassa muonaa läheisestä Picardista. Huomasin kyseisen myymälän tarjoavan myös lounasta itsepalveluna. Myymälän yhteydessä on tila, jossa voi lämmittää ostamansa annoksen microssa ja istuutua pöytään aterioimaan. Vitosella saa juoman sekä pää- ja jälkiruoan. Mainio innovaatio.

Kävimme tänään katsastamassa asunnon, jossa majailemme helmi- ja maaliskuussa.
Asunto on luonteeltaan poikkeava verrattuna aikaisemmin täällä käyttämiimme. Se sijaitsee kukkulan rinteellä vartioiduissa yhtiössä. Parvekkeelta avautuu huikaiseva panoraama kaupungin yli merelle. Tapasimme ystävällisen ja muutoinkin mukavan suomalaispariskunnan, joka omistaa asunnon. Minulla riitti juttua isännän kanssa, koska hän on käynyt oppilaitoksen, jossa minä ole toiminut pitkään opettajana.

Tänään minun on pitänyt ottaa rauhallisesti toipuakseni tulomatkasta.


torstai 3. tammikuuta 2019

Nizzaan


Tänään sain taas kokea, miltä tuntuisi olla parimetrinen. Yhden matkustajan tila lentokoneessa on niin vähäinen, että tällainen 176-senttinenkin tuntee itsensä sullotuksi purkkiin. Jos käyttää läppäriä ja juomapullo putoaa lattialle, sitä ei yletä nostamaan, ellei siivoa tietokonetta, pöytätasoa ja mahdollisia muita esteitä edestään. Kun syö lentokoneruokaa kyynerpäät tiukasti kyljissä, rinnuksille tipahtelee kaikenlaista tarpeetonta. Jos haluaa nuokkua rennosti, jalat saa juuri ja juuri siedettävään tilaan, kun työntää polvensa edessä olevan tuolin metallisiin alakulmiin.

Ihmettelen miten minua pidemmät yleensä pystyvät matkustamaan lentokoneissa.

Tapasimme yllättäen aikojen takaiset kaverimme lentokentällä. Oli kiva tavata pitkästä aikaa Jaska ja Heli!

Kelpasimme kauniiden ja/tai mukavien joukkoon, koska meidät päästettiin putkeen, jonka portin päällä luki Nice.

Ei pidä valittaa matkan vaivoja. 1800-luvulla vain rikkaat pystyivät muuttamaan talvisydämeksi Nizzan aurinkoon ja heillekin matka oli paljon vaivalloisempi kuin meille taviksille nykyään. Hyvin selvisimme matkasta ja täällä ollaan.

Minun oli hankala lähteä tänne, koska olisin mieluummin jatkanut puuhiani Turussa. Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä. Nizzan aurinko ei pettänyt edes ensimmäisenä päivänä. Aurinko ja sininen taivas hellivät mieltä.

Majailemme aluksi kolme päivää aivan lähellä viimetalvista asuntoamme. Tuntuu kodikkaalta, kun kulmat ovat tuttuja. Kävin jo matkakumppaniemme kanssa aika pitkällä kävelyllä tässä Nizzan keskusta-alueella.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uskotko robotteihin?

Väitetään, että tulevaisuudessa robotit hoitavat työmme. En usko näkeväni sitä päivää.

Merkittävä osa askareistamme on niin sanottua säätämistä. Hommat, joiden pitäisi sujua noin vain, syystä tai toisesta tökkivät. Ihmisaivoja tarvitaan jatkuvasti selvittämään järjestelmien aiheuttamia ongelmia.

On se aika vuodesta, että meidän on aika siirtyä eteläisemmille leveysasteille, joilla vaimoni fysiikka voi paremmin paremmin kuin isiemme ja äitiemme mailla.

Matkustamiseen tarvitaan matkalippuja. Nykyään niiden hankkiminen on yleensä helppoa, mutta säätämäänkin joutuu. Niin kuin mekin taas kerran.

Lento- ja bussilippumme tulivat kätevästi sähköpostiin. Tilanne on kuitenkin sellainen, että kumpikaan meistä ei voi käyttää sähköpostia oman kännykän avulla. Vaimoni iPhone ei suostu seurustelemaan Googlen Gmailin eikä minun android-puhelimeni Applen iCloudin kanssa. Jotta voimme näyttää dokumenttimme bussissa ja lentoasemalla ilman, että joudumme puljaamaan läppärin kanssa paikan päällä, on syytä tulostaa ne paperille.

Hankimme taannoin uuden tulostimen - taas kerran. Laitteessa olivat jotkut värikapselit valmiina, mutta se teki tenän tuota pikaa ja alkoi vaatia uusia kapseleita. En ole viitsinyt hankkia uusia, koska pian printteri alkaisi kuitenkin inistä kuivuneista kapseleista eikä suostuisi toimimaan. Onneksi laitetta on sentään voinut käyttää skannerina.

Vaimoni jatkolähetti liput minulle sähköpostiini. Yritin kopioida lippuja muistitikulle, jotta voisin käydä tulostamassa ne Turun pääkirjastossa. Kopioiminen ei kuitenkaan onnistunut, koska minun perinteiset USB-tikuilleni ei ole sopivia reikiä uudehkossa äppärissäni. Apple on siirtynyt käyttämään Thunderbolt-portteja, jotka ovat pienempiä kuin USB-portit.

Kun ostin uutta läppäriäni, mainitsin porttiongelmasta. Minulle myytiin lisävaruste, jolla voin kytkeä vanhat USB:t Thunderbolteihin. Alkuun se toimikin, mutta ei enää. Nyt en saa yhteyttä edes vanhoihin levymuisteihini omalla läppärilläni.

Saatat kysyä mielessäsi, miksi en tulosta lippuja kirjastossa suoraan sähköpostistani. No kun en viitsi edes yrittää. Applen iCloud varjelee tietoturvallisuutta niin hyvin, että ei päästä minua omaan sähköpostiini noin vain muilta kuin omalta läppäriltäni. Se kysyisi salasanan lisäksi turvakoodia, jonka se lähettää omiin Apple-laitteisiini eli siis läppäriini. Lähetystä ei valitettavasti aina kuulu. Silloin voin valita toisen vaihtoehdon, jonka seurauksena minulle soitetaan ja minulle luetaan turvakoodi. Silloin on syytä olla kynä ja paperia lähellä.

Kirjastossa ei ole kovin mukava säätää ja säätää. Nöyrryin ja kopioin dokumentit vaimoni läppärillä hänen sähköpostistaan USB-tikulle, josta sitten tulostin dokumentit paperille.

Vieläkö olet hereillä? Saatat ihmetellä miten tämä liittyy robotteihin.

Jos tämän päivän tietotekniikka vaatii näin paljon säätämistä, uskotko vielä paljon monimutkaisempien robottien selviävän kovinkaan sujuvasti ilman oikeiden ihmisaivojen jatkuvaa säätämisapua. Ehkä ihmiset eivät joudu työttömiksi, koska luultavasti jokaista robottia kohden tarvitaan ainakin yksi ihminen olemaan valmiina säätämään, kun ongelmia ilmenee.

Joo joo, älykkäät robotit oppivat ja jakavat kokemuksia keskenään. Näin ainakin teoriassa. Paljon saa virrata vettä Aurajoessa, ennen kuin entiset säätäjät lekottelevat rannoilla ja robotit hoitavat kaiken.