Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 31. elokuuta 2021

Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi

Olen ajatellut, että kai minulla täytyy olla pikkuisen järkeä, kun olen selvinnyt työurani läpi eläkkeelle. Alkuun tarvittiin toki opintoja.


Suoritin lukiossa pitkän matematiikan, mutta en ymmärtänyt sen olemusta, vaikka kohtuullisen hyvin selviydyin. Järki ei ole tietenkään pelkkää matematiikkaa, mutta jokin yhteys niiden välillä täytyy olla.


Tavallisella järjenjuoksulla pystyy jonkin verran tunnistamaan syy-yhteyksiä ja ennakoimaan tulevaa. Kuitenkin matematiikkaa tarvitaan useimmissa ammateissa aika vähän.


Matematiikka on merkillinen tiede. Tiedemiehetkin ihmettelevät, miksi taivaankappaleiden liikkeitä ja ties mitä voidaan laskea. Vaikka en tähtien kiertoratoja osaakaan ynnätä, ymmärrän, että matematiikka on merkittävä tieteenala.


Kuvittelen matematiikan lähteneen siitä, että joku on huomannut antaa sormien lukumäärille nimiä. Hän on ehkä nostanut yhden sormen pystyy ja päättänyt kutsua määrää yhdeksi, sitten hän on nostanut toisenkin sormen ja antanut lukemalle nimen kaksi. Kaikkien sormien määrää hän päätti kutsua kymmeneksi. Kun kaksi ihmistä on laittanut sormet limittäin, joku on huomannut laskemisen nopeutuvan, kun kertoo yhden ihmisen käsien määrällä yhden ihmisen sormien määrän. Tuloksen nimi on siis muodostunut kahden ja kymmenen avulla. Siitä on sitten ajattelemalla päästy huikeisiin päätelmiin. Jos vauhti lähenee valon nopeutta, aika alkaa kulua eri tahtiin, sanovat ne, jotka osaavat laskea.


Mutta miksi on sotia? Miksi Estonia upposi? Miksi jotkut ovat uskovaisia ja toiset eivät? Miksi tarvitaan lunastus? Miksi toiset menestyvät ja toiset eivät? Miksi monet kuolevat aliravitsemukseen? Tällaisiin kysymyksiin ei matematiikka anna vastausta.


En osaa luoda synteesiä, joka kattaisi uskon, tieteen ja tuollaiset hankalat kysymykset. Osaan kuitenkin palauttaa ajatukseni siihen tapahtumaan, kun armo kosketti minua erään veljen välityksellä. Silloin sain jotakin, josta en halua luopua. Sain lapsenuskon, joka ei ole siitä kehittynyt mihinkään. Sen täytyy olla Jumalan työtä. Koen, että uskon lahjoittaessaan Jumala ei vedonnut järkeeni vaan sydämeeni.


Järki on aivoissamme, mutta missä on usko? Puhumme sydämen uskosta, mutta samalla tiedämme, että sydän on kehon pumppulaitos. Ymmärrän, että kyse on symboliikasta. Sydän merkitsee rakkautta. Usko liittyy enemmän rakkauteen kuin järkeen. Emme puhu aivojen uskosta. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus” (1. Kor. 13:13).


Koen eläväni todellisuudessa, johon kuuluu sekä järki että usko. Järki on lahja, josta on monenlaista hyötyä, mutta usko on asia, joka ylittää järjen rajat. Niiden yhteiselo onnistuu vain uskomalla lapsen lailla.


Tiedettä ja uskoa yhdistää se, että ymmärrän kumpaakin epätäydellisesti. Vanha neuvo kehottaa nostamaan hattua ja kulkemaan ohi, jos en ymmärrä vaikkapa jotakin Raamatun kohtaa. Joudun kulkemaan hattu kourassa sekä tieteen että uskon todellisuudessa.


Anna Luoja minun säilyä lapsellisena.


Pidin kolmen vuoden ajan viime vuoden loppuun asti blogia Päivämies-lehden alustalla. Tämä teksti on julkaistu 7.3.2018.


Järki vai vietit?


Pellon pientareella laittoi eiliseen postaukseeni kommentin, joka antoi minulle kovasti ajattelemisen aihetta. Tässä kyseinen viesti:

"Rentous kuulostaa hyvältä. Mutta onko slow'ta ottaa kiire mukaan maalaukseen...? Eikö maalaus ole se lähtökohta, johon valitaan sopiva tekniikka ja väri, eikä lähtökohtana kiire (ja kuivumisaika)? Vähän sama kuin että kirjoittaisi lyhyempiä lauseita, niin juttu valmistuu nopeammin... ;). No, karrikointia, mutta mietin vain ääneen..."

Kylläpä osui nappiin! Vähän taisin itsekin epäröidä kirjoittaessani. Mainio tuo vertaus kirjoittamiseen. Tietenkin voin vedota yhteen taiteelle tarjottuun filosofiseen lausahdukseen: Anything goes. Mutta silti.

Hessen kirjan Narkissos ja Kultasuu sankarit kuvannevat tieteellistä ja taiteellista toimintaa (ja varmaan muutakin). Ensin mainittu toimii äärimmäisen järkiperäisen suunnitelmallisesti ja jälkimmäinen poukkoilee sattumanvaraisesti viettiensä mukaan.

Mitenkähän tuo lienee? Yksi perinteinen hyve on kohtuullisuus, joka tarkoittanee äärinmäisyyksien välttämistä. Sopisiko se tähän? Tätä täytyy vielä miettiä.

Suuret kiitokset Pellon pientareellaelle (näinköhän tuo taipuu?) sparraamisesta.

Kiitos myös Arjaannelille, joka kommentoi päivän pieniä iloja. Noiden ilojen miettimisessä on sekin mukava puoli, että jos tuntuu vaikealta keksiä mitään, voi yrittää järjestää jotakin ja näinhän tulee pikkuisen parantaneeksi elämänsä laatua.

Päivän pieni ilo: Vein taas joutokirjoja pääkirjaston kierrätykseen. 'tulin sitten ajatelleeksi, että kaikki aikaisemmin viemäni ovat kadonneet, vaikka eivät enimmäkseen ole olleet kovin kummoisia. Systeemi toimii!

Päivän vitsi (kuulin tänään töissä): Norsu meni leipäkauppaan ja siltä kysyttiin, haluaako se tummaa vai vaaleata. Mistä ihmeestä minä voin tietää, minähän tulin tänne mopolla, vastasi norsu. (Älä välitä, en minäkään ymmärrä ja sellaiseksi vitsi lienee tarkoitettukin)

Tämä teksti on kirjoitettu tähän leppoistusblogiini, mutta linkitän sen myös taideblogiini, jota kautta yhteys päätyy vielä Facebookiin.

3 KOMMENTTIA:

  1. Mukavaa Heikki, jos kommentit ovat tervetulleita, vaikka ne välillä olisivat eri näkökulmasta kuin kirjoittajan. Toisaalta, aika on rajallinen ja arki usein ehtimistä, sitähän se on. Arvostan, että sinulla on halua ja voimavaroja tehdä noin paljon elämässäsi. (Pientare-sanaa voinee taivuttaa "nimessäni" ihan normaalisti :).

    Vastaa
  2. Ilman muuta ovat tervetulleita! Silloinhan on mahdollisuus oppia, kun saa apua uusien näkökulmien löytämiseen. 

    Kiitos kanuustuksesta. Sorry, en ihan tavoita, mitä tarkoitat paljon tekemisellä elämässäni, kun oikeastaan yritän löytää sopivaa annostelua itselleni.

    Vastaa
  3. Olen sitä mieltä, että vaaditaan suunnittelua; päätöksentekoa, mitä aikoo tehdä. Ja oma vauhtinsa ja voimansa on tunnettava. Jos aikoo maalata leppoisasti parasta mahdollista, niin sitten varaa aikaa ja toteuttaa sen. Vaikka se ei jossakin mielessä olisi "tarpeeksi". Jos aikoo saada valmiiksi kuusi työtä tiettyyn päivämäärään mennessä on toimittava sen mukaan ja hyväksyttävä kiire yhtenä työskentelyn elementtinä.
    Minähän valitsen lähes aina tuon jälkimmäisen reitin, mutta ehkei se tuota parasta mahdollista lopputulosta. En olekaan leppoisa.
    Asiaa monimutkaistaa, että tietynasteinen stressi on tarpeen jotta alkaisi tuloksia syntyä, kuten tiedetään. Ja asiaa monimutkaistaa myös se, että teemme muutakin kuin taidetta. Jokaisella toivotulla elämänalueella on suunniteltava, mitä siellä aikoo saavuttaa. Sen suunnittelun kun oppisi niin olisi hyvä.

    Vastaa
Tämä teksti on julkaistu 21.10.2009 blogissa "Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista".

maanantai 30. elokuuta 2021

Ymmärtääkö joku mitä tämä nainen tekee?

Kummallista

Olen nähnyt kolme kertaa erikoisen tapahtuman ei kovinkaan kaukana meiltä. Aurajoen tuntumassa Radisson Blu Marina Palace Hotellin ja Asunto Oy Auranrannan välissä on yksi kaupunkipyörien käyttöönotto- ja palautuspisteistä.


Public Domain


Pantomiimi?

Minulle tuntematon nainen on esittänyt jonkinlaista pantomiimia tai vain voimistellut kyseisellä paikalla. Tanssilta se ei näyttänyt, ei edes baletilta. Omituista on, että hän on pukeutunut punaiseen juhlapukuun, jonka helma ulottuu takaa reilusti maahan. 

Mikä on naisen, kepin ja ämpärin muodostaman linjan merkitys?

Hänellä oli vieressään puunoksasta taitettu keppi linjassa Ursininkadun suuntaan.

Viimeisimmällä kerralla satoi ja nainen kiipesi Auranrannan puolella olevan muurin tapaisen yli ja meni jatkamaan esitystään (jos se sellaiseksi oli tarkoitettu) kyseisen talon koillispäässä olevaan pylväiden kantamaan tilaan. Hameen helma oli jo kastunut. Samalla kerralla huomasin, että naisen ja kepin muodostamalla linjalla on myös punainen, metalliselta näyttävä ämpäri. Ehkä väri viittasi naisen asuun. 

Suojaan siirtyessään nainen unohti ottaa kepin ja ämpärin mukaansa. 


Public Domain


On mahdollista, että nämä esitykset tapahtuivat samaan kellonaikaan, 

Onko kyseessä performanssi, jonkin itämaiseen elämänfilosofian sovellus, julkisuuden tavoittelu vai kenties vedonlyönti? Ehkä nainen tekee taiteen maisterin tms. tutkintoa ja kyse on jokin opintosuoritus, mahdollisesti osa lopputyön käytännön osiota. Hänen liikkeensä ovat hyvin yksinkertaisia. En ole toistaiseksi nähnyt mitään perusteelleen harjoittelun tuottamaan taitoon viittaavaa. 

Ehkä nainen harjoittelee jotakin ryhmävoimisteluesitystä varten. Helsingin olympialaisissa on käsittääkseni ollut tällainen esitys, avajaisissa varmaan. En ole saanut filmeistä kuvaa suurenmoisesta taituruudesta. Osallistujat lienevät olleen edistyneitä harrastelijoita. 

Miksi juuri tässä?

Miksi nainen performoi juuri mainitulla paikalla? Miksei hän harjoittele sisätiloissa? Harjoitteleeko hän yleisölle esiintymistä? Liikehtiikö hän samassa asussa ja samalla tavalla joissakin muissakin paikoissa 

Nainen vaikuttaa niin keskittyneeltä, että tuntuu, ettei häntä saa keskeyttää. Saatan kysyä mikä on hänen motiivinsa, jos vielä näen hänet samoissa puuhissa. 



Tämän blogin kirjoittamisesta

Creative Commons


Olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2014 lähtien. Tapanani on ollut linkittää postaukseni Facebookiin, joten ainakin osa kavereistani on saanut tiedon uusista teksteistäni ja ehkä jotkut muutkin. Ensimmäisiä kirjoitusvuosia leimasi sairastamani syövät, lymfooma ja leukemia. Ne olivat tämän blogin kulta-aikaa. Näille teemoille tuntui oleva kysyntää. Olen kuitenkin sitkeästi kirjoitellut ja tästä puuhasta on tullut osa identiteettiäni. Tällaiselle suht tuoreelle eläkeläiselle blogin kirjoittaminen on tärkeä osa elämää. 


Creative Commons


Olen julkaissut yli 3 000 postausta. Kommentteja on tullut noin 3 000. 

Sivulatausten määrä ei ole juurikaan luontaisesti kasvanut näiden vuosien aikana. Luultavasti moni - ehkä aikoinaan uskollinen - on lukija on kyllästynyt teksteihini. 

Tämä puuha on vastavuoroista siten, että blogi kuolee, jos sillä ei ole lukijoita. Pöytälaatikkokirjoittaminen ei ole minun lajini. En osaa suhtautua kirjoittamiseen siten, että blogini suosio olisi minulle yhdentekevää. Koen, että voin tuottaa jotakin annettavaa yhteiskunnalle, jos tätä julkaisuani luetaan. Suosio, kun sitä on, tuottaa minulle tietysti mielihyvää. On mukava tuntea saavansa vielä jonkin verran näkyvyyttä vaikka eläkkeellä olenkin. 

Olen yrittänyt tekohengittää blogiani kutsumalla uusia kavereita facebookiin niistä kaverien kavereista, joiden kanssa minulla on vähintään kohtuullisesti yhteisiä kavereita. Olen tullut huomaamaan, että Facebook rajoittaa voimakkaasti tällaista alustan hyödyntämistä tiedottamiseen. Se tulee ilmi siten, että kun lähetän kaverikutsuja jonkun kaverini kaveriluettelosta, Facebook antaa sen tapahtua jonkin matkaa, mutta jäädyttää sitten sivun jatkon pois näkyvistä. Tätä tapahtuu jatkuvasti, joten kyse ei voi olla satunnaisesta jumituksesta. Naamakirja jäädyttää myös oman sivuni, kun etsin sieltä kaverilähteitä. Ilmeisesti Facebookin algoritmit on suunniteltu ohjaamaan tällaista aktiviteettia maksullisen mainonnan puolelle. Outoa että maksuttomuuden katto tulee vastaan jo näin pienessä volyymissa. 

Minulla on ollut viimeaikoina kirjoitusvire ollut hakusissa. Kuten olette huomanneet, olen julkaissut uudestaan vanhoja tekstejäni viime päivinä. Homma on lähtenyt käsistä. Olen postannut kymmeniä juttuja päivässä. Se on ehkä tuntunut seuraajista siltä kuin olisi vakava vesivuoto kotona. On muuten ollut tylsää ja aikaa vievää rutiinia, mutta toisaalta kummallisen koukuttavaa puuhaa. 


sunnuntai 29. elokuuta 2021

Voi ei, olenko sittenkin romanttinen?

Olen vierastanut liian kauniita ja särmättömiä maalauksia. Sellaiset tuntuvat jotenkin äiteliltä. Kaipaan tiettyä jännitettä.

Olen kuitenkin havahtunut huomaamaan, että omat maalaukseni - ainakin osa niistä - taitavat olla juuri sellaisia harmittomia teoksia, joista puuttuu dynamiikka. 


Turner: Sotalaiva Temerairen viimeinen matka
Public domain

Lapsuuteni aikoihin oli vallalla kuva ideaalisesta miehestä, joka hoitaa tyynesti ja taitavasti hankalat tilanteet. Robin Hood, Battler Britton, Teräsmies, Mikki Hiiri, James Bond yms. ruokkivat tällaista ihannetta. Epäröinti ja tunteiden ilmaiseminen ei ole miehekästä. Tex Willer kumppaneineen heittää huulta samalla kun tappaa konnia. 

Kyllä minäkin koen itseni tyyneksi, mutta jos sota syttyisi ja olisin nuorempi, joutuisin rintamalle esimiestehtäviin, luultavasti hermostuisin pahoissa paikoissa. Onneksi tätä ei ole tarvinnut koetella.

Olen "liian" kiltti mies. Tapanani ei ole iskeä nyrkkiä pöytään. Kun osallistuin Kriittisen korkeakoulun kurssille "Proosan lempeät alkeet", saamani palautteen ydin oli, että kirjoitan liian herttaisesti. Hyvässä tekstissä on sopivasti särmää. Palaute perustui kirjoittamiimme novelleihin. 

Kiltteys heijastuu maalauksiini. Voisiko tällaista kutsua romanttisuudeksi?

Wikipedia toteaa: "Romantiikka painotti tunteita, mielikuvitusta ja vapautta. Luonnon merkitystä korostettiin sekä kielessä että taiteissa. Romantiikan ajalla oltiin erityisen kiinnostuneita henkimaailmasta, unikuvista, ihmissielun pimeästä puolesta ja muusta ”epätavallisesta”. Sankarillisia yksilösaavutuksia ihailtiin."

Ei kuulosta kovin kiltiltä. No, sankarillisuutta pidetään yleensä myönteisenä asiana. Jotakin sankari kuitenkin torjuu ja vastustaa. 


Caspar David Friedrich: Luostarinkirkko tammimetsässä
Public Domain


Suomisanakirja toteaa sanasta romanttinen: "Romantiikan mukainen, Usein rakkausaiheinen, tunnelmallinen, tunteikas, haaveellinen, runollisen viehättävä."

Tämä taitaa olla sitä haaveellisuutta, jota jota yritän sulkea pois tekemisistäni. 

En taida olla romanttinen. Minulla ei ole hinkua kynttiläillallisille. 

Piirustusjälkeni on onneksi rosoista. 

En saanut tätä teemaa täysin pakettiin, mutta heiman eritellyksi kyllä. 


Oletko tullut ajatelleeksi miksi ...?

Miksi ihmisten määrässä maailmassa on niin vähän nollia? Vain yhdeksän kappaletta. Ykkönen ja kolme nollaa eli tuhat vastaa Sundin kunnan asukaslukua (1 012). Kun lisätään kolme nollaa lisää, saamme luvun, joka on noin viidesosa Suomen asukasluvusta. Kun tehdään sama temppu uudestaan ja kerrotaan luku kahdeksalla olemmekin jo koko maailman asukasmäärässä. Kyllä meitä ihmisiä on vähän. 

Miksi sadan sivun gradu on niin iso homma, että joiltakin jää maisterin todistus saamatta kokonaan saamatta. 

Mihin oma aikani menee? Olen oppinut neljässä vuodessa kunnon eläkeläiseksi. Aikani kuluu ilman, että saan mitään mainittavaa aikaiseksi. Kukaan ei minulta vaadi mitään, mutta jotenkin tämä totuus mietityttää minua. 

Miksi maailmassa jotkut ihmiset joutuvat vielä tulemaan toimeen muutamalla dollarilla päivässä?

Miksi Juha Hurme voitti Finlandia-palkinnon Niemellään, vaikka se on oikeastaan Suomen historia kirjoitettuna tietystä näkökulmasta?

Miksi niin moni uskoo homeopatiaan? 


Public domain

Miksi ihmiskunnalta vei niin paljon aikaa keksiä sähkö, joka mullisti elämän? Miksi ensimmäinen tietokone rakennettiin vasta 9 vuotta ennen syntymääni?

Ajatella, että melkein kaikki 60 vuotta täyttäneet - minä heidän joukossaan - ovat kuolleet 20 vuoden kuluessa. 

Maailman todistettavasti vanhin koskaan elänyt ihminen Jeanne Calment kuoli vain 122-vuotiaana.

Miksi aivan mitätön toimi, kuten päiväpeitteen asettaminen sängylle, voi tuntua niin työläältä. 

Miksi niin pieni ääni kuin kännykän kilahdus herättää ihmisen aamulla. Kuitenkaan esimerkiksi minä en herännyt, kun viimeksi Turussa oli ukkonen.




#homeopatia #kokonaisvaltainen #holistinen #luonnonmukainen #orgaaninen #luonnollinen #vaihtoehtoinen #homeopaatti #vaihtoehtolääketiede #luonnonlääkintä #vaihtoehtolääkintä #vaihtoehtohoito #kansanlääkintä #kliininen #farmakologia #täydentävä #täydentävähoito #täydentävälääketiede #vitalistinen #lume #lumevaikutus #plasebo #potensointi #skepsis #koululääketiede #skeptikko

lauantai 28. elokuuta 2021

Hämmästyttää, kummastuttaa ...

Asioiden suhteellisuus on mietityttänyt minua. Kuvailen tässä pohtimiani suhteita. Ne ovat keskenään hyvin erilaisia.

Äitini tyttönimi oli Jylhäsaari. Nimipalvelun mukaan tätä nimeä kantaa kuusi ihmistä Suomessa. Kun nimi koostuu niin tavallisista sanoista kuin jylhä ja saari, miten se voi olla näin harvinainen?

Miksi vaimo muistaa, missä tavarat meillä ovat, mutta minä en? Hän myös rekisteröi. kun jokin esineen sijoitus on muuttunut. Kun minä kuljen kotona, katson kai etten kompastu mihinkään, jos sitäkään.

Public domain

Jos oletetaan, että hiekanjyvän koko 1 mm x 1 mm x 1 mm, yhteen kuutiometriin mahtuu niitä 1000 000 000 kappaletta. Maailman väkimäärä on noin 8 miljardia ihmistä. Saman verran hiekkajyviä on siis kahdeksan kuutiometriä eli noin puoli kuorma-auton lastia. 

Maailmassa on 23 000 matkustajalentokonetta. Jos jos kaikki pannaan yhteen kasaan saadaan puolen kuutiokilometrin kasa. Siis noin tunturin kokoinen . Jos koneet litistetään, kasa on huomattavasti pienempi. Voiko tällaisen massan kuljetuksella lentoteitse olla merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta. 

Leveyteni on 55 ja syvyyteni 35 senttiä. Tarvitsen siis 0,925 neliömetriä tilaa seisoessani. Kymmenelle neliölle mahtuu siis yksitoista ihmistä. Olen aika tavallisen kokoinen. Jos lasketaan ihmiskunnan tarvitsema pinta-ala olettaen minun edustavan keskivertoa ihmistä, saadaan 7,4 miljardia neliömetriä eli 74 000 neliökilometriä. Lapin maakunnan pinta-ala on  100 366 neliökilometriä. Kaikki maailman ihmiset mahtuisivat siis tasaiselle alueelle, joka on kolme neljäsosaa Lapin pinta-alasta. 

Miksi sadan sivun gradu on niin iso haaste, että jotkut jäävät valmistumatta maisteriksi.

Miksi maailmankaikkeudesta ei ole saatu järjellisiä viestejä, jotka todistaisivat vähintään ihmisen kaltaisten älykkäiden olentojen olemassaolon jossakin tuolla. Ei ole tosin voitu kovin kauaa vastaanottaakaan, koska radiotekniikka syntyi 1800-luvun lopulla. 

Ihminen syö vain neljä ateriaa päivässä, mikä on hyvin vähän verrattuna yhden ihmisen painoon. Me olemme tehokkaita koneita.


perjantai 27. elokuuta 2021

Priorisointia


Elämä tuntuu rennommalta nyt, kun onnistuin priorisoimaan tekemisiäni. Tiedostan, että kahden rankan jakson jälkeen seuraava on tulee olemaan huomattavasti helpompi, kunhan selviän arviointiruuhkasta. Eipä siis huolta, silloin ehdin maalata ja blogatakin.

Maalaushommaa voisin nopeuttaa siten, että käytän vain tussia, vesivärejä ja öljypastilleja. Akryyleissa on se hankaluus, että niitä pitää aina pursottaa alussa ja ne kuivuvat nopeasti, joten jämät on pestävä pois aina kun lopettaa. Ilman näitä voin maalata vaikka pienenkin hetken, kun ei ole noita toimenpiteitä hidastein. Katsotaan nyt. 

Päivän taideviite: Totuus kirjaimissa?

Päivän pieni ilo: Onnistuin lähtemään töistä siten, että olin kotona 17.00:n jälkeen. Kiva kun väljempää ajan suhteen kotona.

2 KOMMENTTIA:

  1. Rentous kuulostaa hyvältä. Mutta onko slow'ta ottaa kiire mukaan maalaukseen...? Eikö maalaus ole se lähtökohta, johon valitaan sopiva tekniikka ja väri, eikä lähtökohtana kiire (ja kuivumisaika)? Vähän sama kuin että kirjoittaisi lyhyempiä lauseita, niin juttu valmistuu nopeammin... ;). No, karrikointia, mutta mietin vain ääneen...

    Vastaa
  2. Minua ilahduttaa tuo päivän pieni ilo!
    Voisin ottaa oppia, ja ajatella ainakin yhden hyvän asian kökköpäivissäkin:)


    Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 20.10.2009

Heikki, tee niin kuin kirjoitat!

 

AANANTAI 19. LOKAKUUTA 2009

Heikki, tee niin kuin kirjoitat!

On se kova tuo otsaluu. Tai varmaan jossakin syvällä aivoissa on jokin pysäytyskeskus, johon tietyt oman elämänlaadun kannalta tärkeät viestit jumittuvat, eivätkä pääse järjen punnittavaksi saati sitten että vaikuttaisivat toimintaan.

Nyt on kuitenkin jotakin tihkunut läpi. Alan uskoa, että nyt menee liian kovaa. Leipätyötä on runsaasti, taidekoulun lopputyönäyttelyn teoksia pitäisi tehdä, lepääminen ja liikkuminen ovat tärkeitä, mutta täällä sitä vaan bloggaillaan.

Nyt täytyy priorisoida eikä vain teoretisoida. Jääköön leppoistusbloggerointi nyt joksikin aikaa kevyemmälle, vaikka jotakin varmaan tänne kirjoittelenkin.  

Päivän pieni ilo: Kiva että lounaalla oli tänään lihakeittoa tarjolla yhtenä vaihtoehtona. Voisi olla useamminkin.

Hei Lastu. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

2 KOMMENTTIA:

  1. Asioiden järjestäminen tärkeysjärjestykseen auttaa kyllä kummasti. Tärkeimmät ja kiireellisimmät asiat alta pois, niin on helpompi rentoutua :)

    Kookas.fi: Uutiset kootusti

    Vastaa
  2. Kiitos! 

    Nomen est omen. Jo blogisi nimi herättää levollisuutta - tai ainakin halun pyrkiä rauhoittumista kohti.


    Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 19.10.2009

Lento Bangkokiin vain162 kiloa naudanlihaa?

 


Kuuntelin taannoin Savexpo -tapahtumassa Heidi Kalmarin ja Kati Ketolan esityksen vastuullisesta matkailusta. Minulla on nyt lainassa heidän teoksensa "Vastuullisen matkailijan käsikirja". Vaikuttaa monipuoliselta.

Olen aikaisemminkin pohtinut viime kesän lentomatkaa Pariisiin ja takaisin. Strasbourgiin ja takaisin pääsimme kätevästi TGV -junalla. Yllä mainitussa oppaassa viitataan Natural Interestin tietoihin ja verrataan lentomatkan Helsinki-Bangkok päästöjä muihin hiilidioksidin lähteisiin. Saman verran eli 2600 kiloa syntyy, kun tuotetaan 162 kiloa naudanlihaa, 1500 kiloa jäätelöä, 450 litraa viiniä tai kun ajaa 15.000 km:a autolla. No, jotakin osviittaa tuostakin saa.

Päivän taideviite: Narkissos ja Kultasuu

Päivän pieni (oikeasti suuri) ilo: Kävin kolmen lapsenlapsen kanssa katsomassa kahta ikivanhaa hautaröykkiötä ja laivoja.

3 KOMMENTTIA:

  1. Minä haluaisin lähteä pitkälle reppureissulla junalla ja linja-autolla. Joskus.

    Voitko kertoa, mitä ständiä vaimosi pitää kirjamessuilla?

    Vastaa
  2. Kuulostaa mukavalta. Vaimoni on Rozentals -seuran ständillä. Latvian ystävyysseura, joka julkaisee kirjoja.

    Vastaa
  3. Katsotaan, sattuuko Latvia silmiini...
    Perjantaina klo 14 on Timo Harakan vetämä paneeli, jossa oli mielenkiintoinen osallistujakaarti ja aiheena muistaakseni lama, kuinkas muutenkaan.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 18.10.2009

Höllainikö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?

 

PERJANTAI 16. LOKAKUUTA 2009

Hölläisinkö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?


Minun lienee syytä oppia uusi suhtautuminen lukemiseen. Minulla on jonkinlainen sisäänrakennettu velvollisuus lukea aloittamani kirjat loppuun asti. Niin en aina tee, mutta joku tuolla syömmen syövereissä pitää kirjaa asiasta. 

Maillä oli lukupiirin viime maanantaiseen kokoontumiseen luettavana Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa. Kysyin itseltäni sitä lukiessani, että miksi luen tätä. Tunsin, että siinä ei ole minulle juuri mitään. Olin lukenut noin 190 sivua (kaikkiaan yli 300), kun tapasimme. 

Nyt luen sitä loppuun. Miksi en jo heitä sitä? Suoritanko lukemista? Luultavasti. Kenelle olen tilivelvollinen? En kenellekään. 

Ehkä jatkan voidakseni sanoa lukeneeni kyseisen eepoksen. Voisin kertoa, että olen minä Austeriltkin yhden kirjan lukenut, mutta en erityisemmin pitänyt. Voisinhan myös sanoa, että luin osan ja jätin, kun ei napannut. 

Onkohan minulle jäänyt tenttivaihde opiskeluajoilta päälle? En ehkä koe tietäväni kyseessä olevia asioita, jos en ole lukenut loppuun. No enhän minä muutoinkaan muistaisi, kuin pienen osan, jos sitäkään. 

Minussa ilmeisesti asuu pieni Väinämöinen, joka haluaa tietää, tietää ja tietää. Suomalaisten sanotaan olevan lukukansaa. Johtuisikohan se samaistunmisesta Väinämöiseen, tuohon tietäjään iänikuiseen? Taitaa olla kyse identiteetin piirteestä, jonka kalevalaismyytti on meihin rakentanut. 

Voihan tämä olla varmisteluakin. Kun tuntee tietävänsä, kokee olonsa turvallisemmaksi. Uteliaisuus tai kauniimmin tiedonjano voi myös viedä kirjojen pariin. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ...". Tieto tuo säpinää elämään. 

Lisättäköön vielä, että Auster kirjoittaa luonikkaan sujuvasti. Hupikirjana menee.
Sanonpa tässä itselleni poikaani lainaten: Höllää krakaa!

Päivän taideviite: Väriä pintaan.

Päivän pieni ilo: Pelkäsin, että Ylen Areenalta on painotaidon kehittymistä käsittelevä tiededokumentti jo poistunut, mutta onneksi se siellä vielä minua odottaa. Gutenberg on toiminut Strasbourgissa aika pitkään, mutta siellä ei ole mitään museota tai vastaavaa, jossa olisimme kesällä voineet vierailla. 
Näkymä Strasbourgissa. Sekatekniikka. Laitoin seisomaan, kypsyköön.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 16.10.2009

Leppoista nyt, jos kerran olet leppoistaja!


Tämä leppoistelija ei toimi nyt kuten saarnaa. Keskeneräisiä kirjoja on taas kertynyt. Syysloma on ja aherran varmaan liikaa maalausten parissa. Alkusyksy on ollut rankkaa aikaa työssä. Kovasti hommaa. Kai nyt pitäisi enimmäkseen huilia.

Maalaaminen on ollut väkinäistä. Voisihan sitä tehdä rennommallakin otteella, joka tosin tuntuu olevan löytymässä. Kevääksi pitäisi saada aikaan 20-30 duunia, joista valitaan lopputyönäyttelyn maalaukset.

Tämä bloggaaminen on kivaa, mutta energiaa tämäkin vie.

Tämä on minulle tyypillistä. Ajaudun helposti tällaiseen tilanteeseen, jossa täytän aikaani liialla tekemisellä.

Ystävät kalliit! Komentaisitteko minut rauhoittumaan?

Päivän taideviite: Uusi työ vireille. 

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Alle kaksivuotias pikku nuppu on tänään hoidossa. Kaatoi pahvilaatikosta duploja ja muita leluja lattialle. Sitten kuului pienestä suusta: "Pappa leikkii". No arvaatte tietysti, mitä tämä pappa teki.


Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 15.10.2009

Eko- vai egosyyllistämistä? Vai ...?



Pohojan Akka otti esiin tärkeän aisan kommentoidessaan eilistä postaustani. Hän kirjoittaa olevansa väsynyt hiilijalanjälkensä mittailuun ja sanoo pitävänsä Stefan Fölsterin kirjasta "Maailmanloppu on peruttu. Ilmastonmuutokseen voi sopeutua". Akka sanoo, että se ei syyllistä vaan pohtii mahdollisuuksia. Vaikuttaa kiinnostavalta. Laitoinkin kirjan varauksiin Helmetiin.

Syyllistäminen - mitä se on? Miten se eroaa syyttämisestä? Olisiko syyttäminen sitä, että odotetaan asiaintilan korjausta tai tuomiota ja syyllistäminen taas muiden syyllisenä pitämistä ilman muutosodotuksia oman egon pönkittämiseksi? 

Olen ehkä hurahtanut aiheeseen tämän blogin kirjoittamisen myötä, vaikka olen aiemminkin näitä mietiskellyt jonkin verran. Tuskin voin väittää, että olisin täysin tai edes kohtalaisen vapaa egon tehostamisen tarpeista. Koen tämän kuitenkin olevan myös muodotsumassa osaksi identiteettiäni ja ehkä tätä voi pitää jonkinlaisena harrastuksenankin. 

Olen lueskellut Pasi Toiviaisen kirjaa "Ilmastonmuutos. Nyt". Siitä saa sellaisen - varmaankin hyvin todenmukaisen - kuvan, että kyseessä on todella monimutkainen vyyhti. Onko mikään oikeastaan varmaa? Pienikin asia voi saada valtavan reaktion aikaan. Maailmassa on ollut ennenkin isoja muutoksia. Toisaalta selvä enemmistö tiedemiehistä kuuluu olevan sillä kannalla, että tulossa se on. 

Ei se silti varmaa ole. Kaikenlaista on ennustettu ja pieleen on usen mennyt. 

Frösling tuntuu ajattelevan Akateemisen kirjaselosteen (kuulostaa otteelta kirjasta) mukaan, että turha taistella vastaan, kun emme me kuitenkaan muuta käyttäytymistämme. Parempi sopeutua. Olen siinä Frölingin kanssa samaa mieltä, että en oikein usko ihmiskunnan pystyvän muuttamaan tottumuksiaan ilmastomuutoksen torjumiseksi. Mutta siinäkin voin olla väärässä.

Tämä blogikeskustelu aiheesta herättää minusta toivoa. On mukava jakaa ja vaihtaa ajatuksia. Vaikka keskustelen tuntemattomien kanssa, nautin silti yhteisöllisyyden tunteesta, joka kannustaa jatkamaan pohdiskelua. Kun arkielämässä saatan joskus tuntea orpoutta, hiljaista ulkokultaisena tai arroganttina pitämistä näine pohdintoineni, täällä saan vertaistukea. Kiitos kaikille teille!

Vaikka meitä ei ole paljon, tämä nettikeskustelu kuitenkin osoittaa, että jotakin tapahtuu. toivottavasti tämä on heikko signaali, joka ennakoi suurempaa kulttuurista muutosta. Toivottavasti olen turhaan skeptinen. 

Voi tapahtua niinkin, että jokin fantastinen keksintö tai usea sellainen muuttaa tilanteen. Silti mielestäni meidän olisi syytä yrittää tehdä jotakin kulutuksellemme. Jos tiede uskoo ilmastonmuutokseen, olisi kai järkevää tehdä jotakin. Jälkipolvia ajatellessani haluan toimia varman päälle - eri asia on, kykenenkö siihen. 

Päivän taideviite: Taulu vikuroi. Vai minä? 
Päivän pieni ilo: Oli hauska kuunnella maalatessa Kirsti Virtasen railakkaan provokatiivista pakinointia Areenalta.
Yksi kuva eilisillalta ja kaksi tämänpäiväistä.

1 KOMMENTTI:

  1. Hei Heikki,
    syyllistäminen taitaa olla ihan ikioma sisäsyntyinen juttuni. Olen varsin velvollisuudentuntoinen, mikä tuo muassaan syyllisyydentunteet. Pitäisi tehdä sitä, pitäisi tehdä tätä, pitäisi pienentää hiilijalanjälkeä, niin pitäisi...

    Kiitos, kun mainitsit tuon Toiviaisen kirjan uudelleen. Käyn huomenna kurkkimassa sitä kirjastosta; minusta se vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on hyvä lukea erilaisia näkökulmia. Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen "Olimme kuluttajia" on myös ajatuksia herättävä pieni pamflettikirja. Se sisältään 4 erilaista skenaariota siitä, millainen maailma on vuonna 2023. Nimitin Toiviaista kommentissani Mäenpääksi vahingossa, koska tunnen erään Pasi Mäenpään... :) Etunimi meni sentään oikein!

    Vastaa
Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 14.10.2009

Mainio ekoniksikirja


Käsiini sattui kirjastossa parisen viikkoa sitten Alex Shimo-Barryn teos Plussaa ja miinusta 100 konstia pieneen hiilijälkeen, joka on kätevän tuntuinen pikku opas ekologisenpaan elämään.

Alussa neuvotaan kaava, jolla voi laskea nykyisen kuormansa. Erinomaisen saa alle 2.500 kg:n vuosivauhdilla ja huonon yli 10.000 kilolla. Sitten eepos tarjoilee 100 asiaa, joilla voi joko vähentää tai lisätä kuormaansa.

Kuninkaallista sarjaa ovat pyöräily (-5.250kg), autosta luopuminen (-4.730 kg)kaupunkiasuminen (-4.500 kg), ekohäät (sic!, -4.010 kg) ja etätyö (-2.725 kg). Näistä useimmat ovat mitä ilmeisemmin päällekkäisiä vaikutukseltaan.

Häistä saa kirjan mukaan ekosellaiset, jos pudottaa kolmanneksen 178 hengen vierasmäärästä. Mahtaakohan Suomessa muita ollakaan?

Häntäpään säästövinkkejä ovat taas maissimuovi (-1 kg), sadeveden keräys (-5 kg), LED-jouluvalot (-5 kg), luomupuuvilla (-10 kg) ja täytettävä juomapullo (-10 kg).

Usein puheena olevalla muovikassien vaihtamisella kangaslaukkuun saa pudotettu kuormitusta 45 kiloa. Paperin kierrättämisellä irtoaa 50 kiloa.

Kirjan veikein kikka - ainakin nimeltään - lienee kravatin löysentäminen, millä tarkoitetaan toimiston lämpötilan nostamista 22,2 asteesta 28:an. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta selittyy ilmastointikustannusten vähenemisellä. Ei toimi tietenkään Suomessa, mutta Japanissa tällaista on toteutettu menestyksellä. Hauska idea - joskin Suomeen soveltumaton - on myös viherkatto eli katto jolla kasvaa jotakin. Kuulostaa romanttiselta, mutta sillä putoaa 1.020 kiloa kuormasta.

Kirjoittaja on kanadalainen, joten laskenta perustunee sikälaiseen kulutukseen. Minusta tämä opas soveltuu tänne Härmälandiaankin, koska sen avulla voi suhteuttaa eri keinojen vaikutusta toisiinsa. 

Päivän taideviite: Näkymä hahmottuu.

Päivän pieni ilo: Tätä kirjoittaessani tieto siitä, että illalla meille tulee mukavaa väkeä. Epävirallinen kirjallinen yhteisömme "Kirjaviisaat" kokoontuu keskustelemaan Paul Austerin teoksesta Sattumuksia Brooklynissa

2 KOMMENTTIA:

  1. Meillä on ollut aikoinaan todelliset ekohäät: kaksi vierasta, ruoat itsetehtyjä ja iltaohjelmana kävelimme parin kilometrin matkan pöpelikön halki syyssateessa paikalliseen kapakkaan. Vieraiden mielestäkin parhaat häät, missä ovat olleet.

    Olen väsynyt laskemaan hiilijalanjälkeäni. Se on iso, vaikka miten päin sen laskisin. Haluan asua mieluummin maalla kuin kaupungissa, tai ehkä ideaalisti pienen taajaman tai kaupungin laitamilla, jossa voisi käyttää polkupyörää päivittäiseen asiointiin kaupoissa jne. Autoa käytän arjessa enää kovin vähän: eilen tein jopa työmatkan lähikaupunkiin junalla. 

    Tavarasta luopumista olen harjoitellut kovasti, olen vain hulluna kynttilöihin ja kirjoihin. Laskin kerran, että meillä on kahdessa huushollissa 78 kynttilänjalkaa. Näistä vain kahdesta voisin hyvillä mielin luopua. Ja haluan pitää hyllyssäni kaikki kivat kirjat. Lukemattomista tai mielestäni huonoista kirjoista luovun varsin ripeästi. Tavaran karsintaa edesauttaa se, että kaappeihin ei mahdu enkä halua pitää kamaa esillä, koska inhoan pölyjen pyyhkimistä. 

    Tänään on taas siivouspäivä, saa nähdä, mitä kaikkea lentää roskiin. :)

    Pidin muuten kovasti Fölsterin kirjasta "Maailmanloppu on peruttu" - siinä ei syyllistetty vaan etsittiin mahdollisuuksia. Nyt yritän löytää maalta kirjastosta sen mainitsemasi Mäenpään kirjan.

    Vastaa
  2. Moikka Akka. Kai tämä on hankala aihepiiri. Elämänlaadun parantaminen ei niinkään, mutta tuo ekopuoli, joka on jostakin syystä alkanut nostaa päätään tässä bloggailussani. Tuskinpa minäkään pääsen kirjoistani eroon, enkä haluakaan, mutta jos pääsisin siihen, missä sinä jo olet eli mielenkiinnottomat/turhat pois hyllystä. Muutaman olen saanut vietyä kierrätykseen. Kaupungissa asumisen suhteen olen sikäli etuoikeutettu, koska viihdyn Helsingissä. 

    Olen kokenut, että kun moni täällä Blogistaniassa pohtii näitä ekojuttuja, saan siitä henkistä tukea omiin valintoihini. Aika jännää, että tällainen virtuaalinen seurustelu toimii niin mukavasti. Kun saa vertaistukea, ekoasioiden pohdiskelusta tulee harrastuksen tapaista ja ehkä jotain heijastuu arkeenkin. 

    Meidän helmasyntimme on lentäminen, koska niin mielellämme lomailemme Etelä-Euroopassa kun junayhteys on niin kallis ja vaivalloinen. 

    Mitenkähän näistä oikein kirjoittelisi, ettei tulisi ulkokultaisen syyllistämisen fiilistä? 

    Varasin Fölsterin kirjastosysteemistä.

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista 13.10.2009

Yritysmaailman oppeja sinne, tänne ja tuonne



Talouselämän railakkaan rohkea päätoimittaja Pekka Seppänen on näköjään saanut päähäni telepaattisen yhteyden, kun ihmettelee viime jutussaan samaa mitä minäkin olen ihmetellyt. 

Miksi ihmeessä liike-elämän toimintatapoja tungetaan "joka paikkaan" kuten lastentarhoihin ja urheiluseuroihin? Korkeakoululaitos on saanut tartunnan ja kirkkokin on kirjoittanut strategian.

Liittäisin listaan vielä ainakin koulut. Niissäkin - ainakin osassa - väännetään missioita sun muita, mitä Seppänen aiemmin muistaakseni kutsui yrityksienkin suhteen puuhakirjojen täytöksi. 

Kirjat: Sain kirjastosta Kari Ojalan teoksen "irti tavarasta". Luin pari lukua bussissa enkä oikein lämmennyt, mutta ei hellitetä vielä. 

Päivän taideviite: Loppunäyttelyteema kehittyy maiseman kokemisen suuntaan (täällä lisää). 

Päivän pieni ilo: Kävimme taidenäyttelyn avajaisissa S-Galleriassa. Oli mukava tavata kaksi tuttua saman taidekoulun kasvattamaa taiteilijaa.

Mikähän liekään ollut Itäväylän jarru tänä aamuna?

Lähde: Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista  

3. Mitä tervitsemme - oikeasti?

 


Jatkan edellisen postaukseni tarveihmettelyä. Vertaukset tekstissäni olivat aika krouveja. Tuli mieleeni sitten, että tähän voisi sopia paremmin alustavaksi ajatuskehikoksi armeija, jossa perustarpeet on tyydytetty, kaikki tekevät työtä ja sen määrä vertautuu tavanomaiseen leivän tienuuseen.



Hiukan mutkia oikoen voidaan sanoa, että kaikilla asevelvollisuuttaan suorittavilla on samanlainen ruokavalio, vaatetus ja asumisolot. Toiminta on tiukan järjestäytynyttä ja sillä on selkeä päämäärä. Tilannekohtainen luovuus ei useinmiten ole toivottua.



Viedäänpä tätä lähtötilannetta eteenpäin ja lisätään kasarmeihin kaikille sinkuille, pariskunnille ja perheille omat standardoidut kodit. Muutoinhan yhteisössä olisi ajan mittaan kovin hiljaista.

Työnjaon on tehokkuuden takaamiseksi syytä perustua ihmisten kykyihin.



Työnjaon virittämiseksi tarvitaan koulutusta. Kun työn vaativuus väistämättä vaihtelee, koulutuksen pituukin on erilainen eri aloilla.



Malli alkaa nyt muistuttaa kommunistista utopiaa. Kun sellainen maailma arveluttaa, ihmisillä on tässä kehitettävässä järjestelmässä oltava mahdollisimman paljon vapauksia. Annetaan mallille työnimeksi 'kestävä yhteiskunta'.



Joudumme myös miettimään, miten ihmiset motivoituvat opiskelemaan, toimimaan vaativissa ammateissa ja miten yhteiskunnassa saadaan kysyntä ja tarjonta tasapainoon. Armeijassa tarjonta yleensä vastaa kysyntää, mutta instituutio on tavallaan erillinen saareke ja vaatii toimiakseen ympärilleen materiaalista arvoa tuottavan muun yhteiskunnan.



Haasteena on myös se, miten "uudessa yhteiskunnassa" voidaan säilyttää leppoisa meininki. Tarkoitan, että miten työmäärä saadaan pysymään kullekin kohtuullisena - silkkaa luppoistelua elämän ei minusta tarvitse olla.



Tällaiseksi tämä tuli tällä kertaa. Mihinkähän tämä vie? Mukavaa jos heitätte kritiikkiä ja kommentteja.



Päivän pieni ilo: Meillä oli töissä ns. tyhy-päivä ja osana sitä olimme valita erilaisten aktiviteettien välillä. Osallistuin kierrokselle Puukäpylässä, jonka historiasta ja periaattesita meille oli kertomassa eräs tämän kaupunginosan asukas. Olen muistaakseni kulkenut vain alueen liepeillä ja näkymät alueen sisällä olivat minulle uusia. Kyllä on tunnelmallisen kaunis asuinpaikka. 



Muuta: Arjaanneli oikaisi minua, kun arvelin aiemmassa jutussani hänellä olevan kaksi kirjaa hyllyssä ja sitten joitakin reliikkejä jossain. Hänellä siis on hyllyssään kirjoja, mutta kaksi niistä on lukematta. Kiitos Arjaanneli oikaisusta. 

4 KOMMENTTIA:

  1. Tää Arjaanneli on taas täällä :)
    Mulle ei nyt oikein auennut yhdellä lukemisella tuo intti-esimerkki.
    Olen kuin olenkin itse pv:llä töissä, ja asun kasarmialueella.
    Mun täytyy lukea tuo nyt ehdottomasti uudestaan.
    Tää Entinen-aito-plondi on vähän hidas nykyjään.
    Luetun ymmärtämisenkin kanssa.
    Palajan.

    Vastaa
  2. Moikka Arjaanneli! Jotakin sellaista haen, että intissä rationaalisti organisoiden tuotetaan kaikille samat palvelut: Samanlaiset vaatteet, oma peti tuvassa muiden seurassa ja sama ruoka. Kaikilla on tekemistä ja perustarpeet tyydytetään. Tästä aihiosta yritän kehittää kuvitteellista yhteiskuntaa, jossa vallitsee vapaus ja ihmisen mittainen työmäärä sekä kestävän kehityksen turvaava elämänmuoto.

    Vastaa
  3. Pari vuotta sitten armeijan käyneenä haluan kommentoida:

    Olin armeija-aikanakin onnellinen, ehkä onnellisempi kuin sen jälkeen. Jälkeenpäin olen miettinyt, mitkä asiat siihen vaikuttivat. Tulokset:
    1. Antimaterialistisuus. Kaikilla samat vaatteet, jonotti vaan vähän aikaa, niin sai puhtaat taas. 

    2. Fyysinen tekeminen
    Hyvä fyysinen kunto vaikutti positiiviseen mielialaan

    3. Vanha kasarmi+ nostalgiset varusteet

    60-luvun kasarmit, varsinkin ne, jotka olivat säilyneet alkuperäisinä, aiheutti sellaisen mukavan mielen. 

    4. Joskus ylivertaisilta tuntuvat haasteet, nostivat peruselämän arvoa. 

    Sitten sanon vielä tuohon vallitsevaan käsitykseen, että armeijassa ei ole luovuutta. 

    Armeija on luova paikka. Luova ajattelu ei siellä ole kiellettyä ja siihen on aikaa. Samoin kun muistelee vaikka aseentarkastusta. Kaikki aseen osat siistissä rivissä, kaikilla samanlaiset vaatteet:- minulle se oli luova hetki. Samoin komppanian marssiessa sorakentällä, se äänimaisema. -Kuuletteko sen?


    t. Eräs res. kers

    Vastaa
  4. Hei res. kers. ja kiitos mainioista kommenteistasi. Otit esiin oivaltavia pointteja armeijan estetiikasta jne. Onhan marssiminen tosiaan kuin performanssi ja kyllä, kuulen sen. Muistelen, että Shostakovitsilla on sellaista tunnelmaa Leningrad -sinfoniassaa, tosin tulkitsin sen kuvaavan ironisesti saksalaissotilaiden marssia. Omasta palveluajastani on kauan. Osan aikaa minulla oli käytössäni rynnäkkökivääri ja osan pystykorva. Puurunkoiset pystykorvat järjestyksessä ovat vaikuttava sarja.

    Vastaa