Voima vai säännöt pienen maan suojana?

 

Kuva Peggy und Marco Lachmann-Anke Pixabaystä

Koulukiusaaminen on kielletty, mutta silti sitä epäilemättä tapahtuu. Säännöt on ja taho, jonne voi valittaa, mutta kiusattu ei ehkä uskalla kertoa asiasta, koska altistuu kiusaajan rangaistukselle. Mikään valvontajärjestelmä ei tuo täydellistä suojaa. Opettaja ei voi olla joka paikassa kiusatun turvana. Syyllistä ei ehkä sanktiotkaan pysäytä. 

Saako valtio kiusata toista? No ei saa, mutta Ukrainassa tapahtuu vielä paljon pahempaa. 

Valtiot tekevät keskenään sopimuksia, mutta koska täydellistä valvonta- ja sanktiojärjestelmää ei ole, sovittuja sääntöjä rikotaan. Vahvemman oikeus jyrää. 

Venäjä ei saa hyökätä Suomeen. Se voi silti tulla ja siksi olemme hakeneet Naton täysjäsenyyttä. Näin voimme saada voimaa suojaksemme. Naton jäsenyydellä katsotaan olevan myös ennalta ehkäisevä vaikutus mahdollisiin hyökkäyksiin. 

Emme voi olla varmoja, että Naton sääntöjen viides artikla toimii, jos tosipaikka tulee. Sitä ei ole vielä kunnolla koeteltu. Oma vahva puolustus on säilytettävä. Naton jäsenmaat saattavat riitaantua, minkä seurauksena hyökkäyksen kohteeksi joutuneen puolustaminen ei toimikaan toivotulla tavalla. Voisiko esimerkiksi Turkki sabotoida yhteisiä toimia kriisitilanteessa, kuten se tekee nyt Suomen ja Ruotsin hakuvaiheessa? Valtioilla on taipumus varjella ensisijaisesti omia etujaan erilaisissa tilanteissa. 

Lännessä katsotaan, että jokaisella valtiolla - pienelläkin - on oikeus rakentaa oma turvallisuusjärjestelmänsä. Näin ollen Ukrainalla on oikeus hakeutua sekä EU:n että Naton jäseneksi, vaikka Venäjä katsoo turvallisuutensa näin vaarantuvan. Tämäkin suopeus voi olla tilannekohtaista. Olisi toki toivottavaa, että periaatteesta tulisi universaalisti hyväksytty ja kunnioitettu. 

Koemme voimakasta solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan, ja aiheesta. Sen itsemääräysoikeutta on häikäilemättömästi ja raakalaismaisesti rikottu. 

Mutta kuinka pitkälle solidaarisuutta olisi ulotettava? Onko Suomen suljettava itärajansa, jotta venäläiset eivät pääsisi tänne ostoksille, siirtymään tätä kautta muualle Schengen-alueelle tai tekemään bisnestä, jonka tuotoista osa voi päätyä Putinin sotakassaan. 

Onko Suomen syytä katsoa pitkälle tulevaisuuteen, aikaan, jolloin Ukrainan sota on ohi? Olisiko meidän syytä yrittää omaksi eduksemme säilyttää jonkinlaiset suhteet ainakin Venäjän kansaan? 

Jos voimme luottaa sääntöpohjaisuuteen ja uskomme olevamme turvassa, voimme noudattaa tiukkaa linjaa solidaarisuudessamme ukrainalaisia kohtaan. Ehkä se on jopa velvollisuutemme.  

Onko mahdollista olla tekemättä minkäänlaisia kompromisseja turvallisuuden ja moraalin välillä? Olemme luultavasti aika pian Naton jäsenvaltio. Olemme silloin Turkin liittolainen, maan, jonka kaikki toimet eivät kestä päivänvaloa. Myös USA tulee olemaan liittolaisemme. Sen käymien sotien pommituksissa on kuollut siviilejä. Se on syyllistynyt myös kiduttamiseen. 

Täydellisiä ratkaisuja ei ole olemassa. Venäjä on arvaamaton ja siksi Suomen hakeutuminen Natoon tuntuu luontevalta ratkaisulta. Venäjän läheisenä kumppanina on moraalin ja oman turvallisuuden näkökulmasta tällä hetkellä mahdotonta toimia. 

On hyvä yrittää edistää sääntöpohjaista yhteiskuntaa, mutta samalla varautua siihen, että kaikki eivät ole missiossa mukana. 

Pitäisikö venäläisille myöntää viisumeja Suomeen?

 

Kuva VIN JD Pixabaystä

EU ei ole tehnyt yhteisöä koskevaa päätöstä venäläisten päästämisestä rajan yli. Jotkin maat ovat kuitenkin lopettaneet viisumien myöntämisen itänaapurillemme. 

Asia on ongelmallinen. Rajan sulkeminen rinnastuu mielestäni lähes sotatoimeen. Ainakin se lähentää nykyasetelmaa sotatilaan.

Ei vain tunnu reilulta, että tavalliset venäläiset suljettaisiin maahansa. On tietysti riski, että jotkut tulijat ovat Putinin asialla, mutta silti mielestäni asiassa ei pitäisi hätäillä. Luultavasti haitat nykytilan jatkumisesta ovat marginaalisia. Voin tosin olla sinisilmäinen. Olen sitä ollut ennenkin Venäjän suhteen.  

Minusta olisi inhimillistä, että itärajan ylittävät ihmissuhteet voisivat jatkua. Ei pitäisi taantua ryssittelyn ja tsuhnittelun aikaan. Suljettu raja olisi tavallaan vihollisuuksien tila. Tilanne voi tosin olla jo lähes sellainen.

On hankalaa punnita, kuinka syyllisiä rivivenäläiset ovat Ukrainan sotaan. Vaaleilla he eivät voi tilannetta muuttaa, koska Putin järjestää sellaiset tulokset kuin haluaa. Enemmistö kansalaisista ilmeisesti tukee Putinin sotaa, mutta se johtuu todennäköisesti merkittävästi propagandasta. 

Tuntuisi kohtuulliselta päästää nykytilaa hyväksymättömät venäläiset länteen rakentamaan parempaa elämää. 

Sota on kuitenkin sotaa. Pakotteet ovat tavallaan väkivallatonta sodankäyntiä. Oikea sota aiheuttaa kuolemaa ja suurta kärsimystä. Aggressoria voidaan taivutella luopumaan toimistaan pehmein keinoin. Niiden teho tosin on rajallinen, mutta sodan eskaloitumista maailmansodaksi on ehdottomasti vältettävä. 

Pakotteet tehoavat paremmin, kun toimitaan yhtenäisenä rintamana. Minusta Suomi voisi säilyttää itärajallaan nykytilan, mutta lopettaa viisumien kirjoittamisen, jos EU:ssa yhdessä niin päätetään. 

Ainakin osa poliitikoista tuntuu olevan viisumikiellon kannalla. Minusta meidän ei kannattaisi meritoitua erityisen vihamielisinä, varsinkaan kun emme vielä ole Naton täysjäsen.  Vanhana suomettujana minusta tuntuisi viisaalta pitää korrektit puhevälit itään sittenkin, kun jäsenyys on toteutunut. Vääryyksiä ei kuitenkaan pidä hyväksyä eikä hyssytellä.  

Suomi on maa, joka toimii. Sain siitä taas todistuksen

 

Kuva Hannes Edinger Pixabaystä

Alakerran naapuri oli laittanut meille pari päivää sitten postiluukkuumme lapun, jossa kertoi, että automme renkaat ovat aika tyhjiä ja yksi erityisesti. 

Tänään sain aikaiseksi ruveta hoitamaan asiaa. Ajattelin, että jos tyhjimmässä renkaassa on vielä jonkin verran ilmaa, voisin ajaa lähimmälle ilmauspaikalle.

Ongelmarengas oli kuitenkin jo aivan lituska. Sen venttiilistä puuttui hattu, joten mietin, olisiko joku tehnyt ilkeyttä. 

Parin kilometrin päässä meistä on Bestdrive, jossa tapaan käydä vaihdattamassa renkaita. Soitin sinne. Sanottiin, että on kovin kiireitä. Ymmärsin, että joutuisin odottamaan päiviä, kenties jopa viikon pari. Apua luvattiin kuitenkin kahden aikoihin tänään. Hyvä hyvä!

Tienvarteemme saapui mies pakettiautolla. Hän tutki ongelmarengasta ja otti sen sitten irti. Nyt löytyi reikä. Se oli renkaan sivussa sisäpuolella, joten kiusanteosta tuskin oli kysymys. Rengasta ei voinut korjata. 

Mies soitti verstaalle ja sai selville, että heillä on sopiva vaihtorengas. Lähdimme rikkinäinen rengas mukanamme paikan päälle. Odottelin operaation valmistumista ja maksoin sitten lystin. Hinta oli hyvin kohtuullinen, kun ottaa kokonaispalvelun huomioon. Kysyin olisiko heillä venttiilin hattua ja sain kolme mukaani. 

Palasimme yhtiömme etupihalle ja pian oli auto ajokunnossa. Huomasin automme tuulilasissa lapun, jossa huomautettiin takarenkaasta. Liekö sama vai joku muu naapurimme. 

Naapurit pitävät huolta ja yhteiskunnan palvelut yleensä pelaavat. Kyllä kelpaa. Vielä pitäisi vaivautua ilmauspaikalle lisäämään painetta muihin renkaisiin. 

Olen joskus kirjoittanut, kuinka selvisimme, kun autosta loppui virta. Taksikuski tuli akku mukanaan ja auto saatiin käyntiin. 

Me saamme täällä elää rauhassa ja hoitaa arkisia asioitamme. Ukrainassa on sota. Ollaan kiitollisia omasta tilanteestamme ja tuetaan tavalla tai toisella ukrainalaisia. 

Maailmassa on valuvika

Kuva 愚木混株 Cdd20 Pixabaystä

 

Käsittelin eilen Per Espen Stoknesin analyysia ilmastonmuutosuhkaan reagoimisen hitauden syistä. Yksi näistä on yksilöiden, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän roolijako ongelman ratkaisemisessa. 

Haaste on todella kova, koska maailma on rakentunut toimimaan lyhyellä tähtäyksellä. Me äänestäjät toivomme, että poliitikot tuottaisivat meille nopeasti toimivia ratkaisuja ajankohtaisiin ongelmiin. Tällä hetkellä useita kiinnostaa polttoaineen hinta. Eikö verotusta lieventämällä voitaisi helpottaa bensapumppuahdistusta? Miksi murehtia ilmasto-ongelmasta, "joka on jossakin kaukana ja lisäksi tulevaisuudessa". 

Poliitikot kuuntelevat äänestäjiä ja toimivat sen mukaan. Yksi vaalikausi on kovin lyhyt ja sinä aikana pitäisi saada ajetuksi jotakin nopeaa hyvää kansalaisille, jotta pääsee jatkamaan. 

Autokratioissakaan ei tunnuta saavan merkittäviä edistysaskeleita kyseisen megaongelman ratkaisemisessa. Niissä eliittiä kiinnostanee ensisijaisesti oman aseman säilyminen. 

Liike-elämä pyrkii tekemään rahaa niissä olosuhteissa, joissa toimivat. Osakeyhtiöiden velvollisuus on tehdä voittoa osakkailleen. Elinkeinoelämä on yhteiskunnan materiaalisen luovuuden moottori. Yrityksissä tehdään keksintöjä ja osataan mukautua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin. 

Parasta olisi, jos saataisiin aikaan kaikkia maita koskevat pelisäännöt, jotka kaikkien olisi vietävä lainsäädäntöönsä. Näillä voitaisiin antaa elinkeinoelämälle ja meille kaikille rajat, joissa toimia. Yritykset uskaltaisivat investoida ympäristön kannalta suotuisasti, kun tietävät yhteisen tavoitetilan ja voivat luottaa reunaehtojen pysyvyyteen. 

Mutta miten saada äänestäjät valitsemaan kyseistä asiaa tärkeänä pitäviä poliitikkoja. Tämä ei saisi olla vain vihreiden missio. 

On paradoksaalista, että demokratia ei pysty katsomaan kauas, huolehtimaan tulevien sukupolvien elinolosuhteista. Kunkin maan eliitin olisi tunnistettava vastuunsa. Hallitusten on kuitenkin vaikea "kasvattaa" kansalaisiaan tässä asiassa, koska kaikilla on jo korvat täynnä ilmastopuhetta. 

Jos olisi maailman hallitus, sääntely voisi toimia tehokkaammin, mutta sellaista tuskin tulee, ainakaan pian. YK on hampaaton. En tiedä, miten hallitus voisi pakottaa eri tahoja toimimaan säädösten mukaisesti. Pitäisikö sillä olla iso armeija käskettävänään vai voitaisiinko asia ratkaista samantapaisilla pakotteilla, joilla Venäjää yritetään saada ruotuun?

Itäinen (Venäjä, Kiina ...) ja läntinen (USA, EU ...) liittouma voisivat kenties keskenään sopia yhteisistä periaatteista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Toivottavasti ne pysyvät neuvotteluväleissä. 

Miten maailman valuvika sinusta korjattaisiin?

Viisi syytä miksi emme taivu ilmastonmuutoksen torjuntaan

Kuva Tumisu, please consider ☕ Thank you! 🤗 Pixabaystä

Norjalainen psykologi ja ekonomi Per Espen Stoknes esittää viisi syytä, miksi meidän on niin vaikea ottaa ilmastonmuutosuhkaa henkilökohtaisesti vakavasti. 

Yksi näistä erottavista suojamuureista on etäisyys. Ilmastonmuutoksen haitat toteutuvat uhkaavimmin kaukana meistä. Lisäksi ongelmat äityvät erityisesti vasta, kun esimerkiksi minä olen jo kuollut. Toki soisin, että jälkeläiseni voisivat elää ilman ilmastonmuutoksen aiheuttamia turbulensseja,

Me myös alamme vältellä epämiellyttäviä uutisia ilmastonmuutoksesta. Emmehän halua tavata toistuvasti ikäviä ihmisiäkään. Minustakin tuntuu, että olen jo aika turtunut asiaa koskeville uutisille. Greta Thunberg on vaiennut ja Ukrainan sota vie huomion. 

Asiaan vaikuttaa myös dissonanssi-ilmiö. Yhteiskunta on rakentunut siten, että toimemme tuottavat ilmastopäästöjä. Silti ei saisi syödä lihaa, ajaa autoa jne. Kun kuitenkin tuotamme haittoja, alamme väheksyä omaa tai oman maamme merkitystä kokonaisuudessa. Minäkin voisin hankkia kaasuauton, mutta selitän itselleni, että vanha ajokkimme on syytä ajaa loppuun. Kumpi on ympäristön kannalta parempi ratkaisu, sitä minun on vaikea arvioida. 

Neljäs tekijä on kiistäminen. Vaikka yksilö tiedostaa ongelman, hän ei rukkaa elintapojaan, koska siitä aiheutuu vaivaa.  Hän suojaa itseään selittämällä asian pois (esim. naapuri saastuttaa enemmän) ja vähitellen ristiriita katoaa. Ihminen elää tavallaan kaksoistodellisuudessa. Hän tietää, miten pitäisi toimia, mutta ei muuta tapojaan. Tämän ilmiön tunnistan itsessäni. On niin helppoa pysytellä tutuilla urilla. 

Asia on myös identiteettikysymys. Mikä on yksilön, yhteiskunnan ja liike-elämän rooli ilmasto-ongelman ratkaisemisessa. Moni ei halua, että elämäämme rajoitetaan. Kyse on yksilän vapaudesta. Moni ajattelee, että maailma paranee uusien ideoiden ja investointien kautta. Veroja ei haluta lisää. Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää kuitenkin mitä ilmeisemmin regulaatiota. Mielestäni nämä eivät sulje toisiaan pois. Jotenkin tuntuu, että tavat muuttuisivat helpommin, jos yhteiskunta pakottaisi niihin. 

Lähde: Ilmastoparadoksi. Aivot, itsemme pahin vihollinen. (Areena, linkki alla) 

Stoknes on myös julkaissut kirjan "What we think about when we try not to think about global warming: toward a new psychology of climate action".

Kauhukuva tulevaisuudesta

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Olen sisäistänyt elämäni aikana käsityksen siitä, että länsimainen demokratia on puutteistaan huolimatta paras tiedossa oleva yhteiskuntamalli. Omat kokemukseni todistavat asiaa, koska Suomesta on elämäni aikana kehittynyt hyvinvointivaltio. Täällä on hyvä elää. 

Tuntuisi luontevalta, että yhä useampi valtio alkaisi soveltaa demokratiaa hallintoonsa.

Viime aikoina olen alkanut epäröidä. Arabikevät meni demokratian näkökulmasta kiville. Venäjän demokratiakehitys etenee vauhdilla väärään suuntaan. Kiinassa autokraattisen kurin toteutumista valvotaan tehokkaasti kehittyneen tietotekniikan avulla. Se myös sitoo kaikessa hiljaisuudessa muita valtioita riippuvuussuhteeseen esimerkiksi rahoituksen avulla.

Maailma tuntuu polarisoituvan demokraattiseen länteen ja autokraattiseen itään. 

Kiinan taloudellinen ja muu mahti tuntuu kasvavan. Venäjästä saattaa kehittyä sen uskollinen vasalli. Intiakin taitaa sympata tätä leiriä. 

Jos Kiina onnistuu kehittämään taloutensa dynamiikkaa entisestään, jakamaan kasvunsa hedelmiä kaikille kansalaisilleen ja samalla pitämään väkensä kurissa, siitä saattaa kehittyä maailman valtias. 

Kauhea dystopia: "Erehtymätön" Kiinan kommunistinen puolue hallitsee koko maapalloa. Sen kaikkialle lonkeronsa ulottava valvontajärjestelmä seuraa jokaisen ihmisen toimia ja tämän tehokkuutta varmistaa kaikkiin talouksiin ulottuva urkintajärjestelmä (kehenkään ei voi luottaa). 

Slava Ukrayini! Slava demokratiyi!

Uskomattoman rohkea nuori venäläinen

 

Daniil Orain kyselee kaduilla venäläisten mielipiteitä asioista, jotka ovat tällä hetkellä hyvin tulenarkoja. Keskusteluja kuvataan ja hän julkaisee niitä Youtubessa kanavalla 1420. Tämä on hänen käymänsä koulun numero. Hän uskaltaa jopa kysyä nuorten mielipiteitä Putinista. 

Videoissa on englanninkieliset tekstitykset. 

Tässä videossa hän näyttää ihmisille kuvia Ukrainan tuhoista ja juttelee niistä heidän kanssaan:

Luultavasti varsin moni kieltäytyy haastattelusta, joten näistä videoista ei voine tehdä yleistyksiä. Ne kuitenkin kertovat, että tällaisiakin mielipiteitä on olemassa. 

Nämä videot voivat tietysti olla disinformaatiota, mutta minusta ne vaikuttavat uskottavilta. Voi myös kysyä, mihin sellaisella pyrittäisiin. 

Seuraavassa Daniil kyselee, mitä mieltä nuoret ovat Putinista. Nämä haastattelut on ilmeisesti tehty joko ennen sodan alkua tai vähän sen jälkeen tai sekä-että. Voi olla, että vastaukset eivät olisi nyt kysyttynä yhtä avoimia. 

Emme voi tietää, onko Daniililla jokin agenda tässä missiossaan. Valikoiko hän mahdollisesti haastatteluja siten, että niistä syntyy tietty kuva. Ehkä ei. Tieteellistä tutkimusta tämä tuskin on. Ehkä Daniil haluaa välittää tavallisten venäläisten tuntoja länteen. Hän ei kuulemma välitä, onko vastaaja Putinin puolella vai häntä vastaan. Hän myös tunnistaa toimiensa vaarallisuuden ja on huolissaan. 

Tässä kysytään käsityksiä Venäjän mahdollisista tavoitteista Ukrainan suhteen:

Kanadalainen The National on tehnyt lyhyen dokumentin Daniil Orainista, joten kyllä hänet kannattaa ottaa vakavasti:

Putinin hallinnon täytyy olla tietoinen Daniil Orainin puuhista. Voi olla, että hänen videonsa ei näy Venäjällä ja siitä syystä niistä ei niin välitetä. Tärkeintä hallinnolle lienee, että oma kansa tukee missiota kuten se kai tukee. Nämä videot kuitenkin osoittavat, että ainakin osa kansalaisista ajattelee omilla aivoillaan. 

Kuinkahan Daniilille käy. Jos uusia videoita ei jossakin vaiheessa tule, hänet on ehkä pidätetty. 

Pilkaahdus vanhaa Tukholmaa

 

Tukholman Söderissä on pieni tuulahdus 1700-luvulta. Talot ovat kunnostettuja ja osa on ilmeisesti kokonaan uudelleen rakennettuja. Alue ei näyttänyt olevan museona. Ehkä taloissa asutaan. 

Kylä löytyy Åsagatanilta. 

Tästä jatkoimme käsi kädessä

Olimme tulevan nykyisen ja serkkuni, jonka kanssa asuin, kanssa liikkeellä Tukhomassa kesällä 1974. Serkkuni ilmeisesti vaistosi ilmassa olevan jotakin erityistä ja hän erosi seurastamme.

Me kaksi kävelimme Djurgårdenin etelärantamia ja näillä paikkeilla (kuvat) otin häntä kädestä. Se sopi kumppanilleni, joten jatkoimme matkaa käsi kädessä. Eikö ollut herkkää viestintää. 

Kävimme eilen tuolla tapahtumapaikalla. 

Ajeluilla Tukholmassa ja Nackassa

Lähdimme toissapäivänä ajelulle. Kun huomasimme, että Farstasta pääsee Älvsjöhön, päätimme ajaa sinne. Olin siellä olevassa Mecman-nimisessä firmassa kesätöissä vuonna 1974 ja 1976. Ensimmäisellä kerralla myös asuin Älvsjössä. Mecman valmisti hydraulisia ja pneumaattisia tuotteita. Työskentelin tuotannon puolella. 

Sain työpaikkani nuorimman setäni liikesuhteiden kautta. Ne siis mahdollistivat myös sen, että tapasin tulevan vaimoni, joka oli kesätöissä Amaranten-hotellissa Tukholman keskustassa. 

Tutustuin Mecmannilla kahteen puolalaiseen kaveriin, joista toisen kanssa pidämme vieläkin harvakseen yhteyttä. 

Älvsjö näytti jotenkin tutulta, koska siellä vanhaa talokantaa, mutta toisaalta oudolta. Uuttakin oli kovasti rakennettu. En löytänyt asuntoani enkä työpaikkaani. Muistot ovat niin vanhoja ja ympäristö muuttunut. 

Vaimoni keksi eilen, että voisimme käydä Saltsjöbadenissa. Kyseinen huvilakaupunki sijaitsee Nackan kunnassa, joka on lähellä Tukholmaa. Kun olimme päässeet liikkeelle, huomasin Kärrtorpin viitan. Olin vuonna 1974 majoittuneena alkuun erään silloin Ruotsissa asuneen suomalaisen luona, kunnes siirryin pysyvämpään majapaikkaani. Kärrtorpiin siis. 

Ei mitään hajua, missä kortteerini oli. Tulipahan käytyä. 

Jatkoimme Saltsjöbadeniin. Seuraavassa kuvasatoa.

Oma junalinja

Grand Hotel

Sairaala on melkein kuin Grand Hotel

Solsidan lienee jokin TV-sarja

Saltsjöbaden on todella viehättävää aluetta. Oli hulppeita, mutta myös vaatimattomampia asumuksia. 

Asunnonvaihto

 

Kuva brightfreak Pixabaystä

Olemme Tukholmassa, rakkauden kaupungissa. Tapasimme täällä, kun olimme molemmat kesätöissä vuonna 1974. 

Vaimoni laittoi kevättalvella johonkin ruotsinsuomalaisten fb-ryhmään ehdotuksen asunnonvaihdosta ja kiinnostusta ilmaantui. Nyt meillä on viikon verran käytössämme tilava kerrostaloasunto Farstassa, joka on Tukholman lähiö keskustasta etelään. 

Tulimme eilen päivälaivalla Turusta ja tapasimme omistajaleidin, kun hän tuli päästämään meidät puomista kiinteistön pihaan. Asunnossa oli myös hänen ystävättärensä, joka tulee hänen matkaseurakseen Turkuun. 

Leidi kierrätti minua autollaan näkemässä Farstaa ja sen ympäristöä. 

Vietimme iltaa uusien tuttaviemme parissa ja juttelimme niitä näitä. Meille tarjottiin sienikeittoa ja muuta purtavaa. He lähtivät varhain tänä aamuna Turun laivalle. 

Farsta on niin sanottu ABC-kaupunki, tavallaan kaupunki kaupungissa. Lyhenne tulee sanoista  arbete, bostad ja centrum. Koti, työ ja palvelut lähellä toisiaan. Tukholman keskustasta pääsee Farstaan tunnelbanalla eli paikallisella metrolla. 

Farsta on vanha lähiö. Sitä ei selvästikään ole rakennettu elementtitekniikalla. Ympäristö on mielestäni varsin viihtyisä. Ympärillä on paljon luontoa. Luulen, että samoja ideoita on toteutettu esimerkiksi Helsingin Herttoniemen suunnittelussa. 

Ehkäpä käymme katselemassa vuodelta 1974 tuttuja paikkoja. Vaimoni muistaa paikan, jossa otin häntä ensi kertaa kädestä kiinni. 

Jakautuuko maailma vapaaseen ja valvottuun osaan?

Mieleeni on vuosien saatossa kehittynyt mielikuva siitä, että maailma kehittyy parempaan suuntaan. Suomi onkin kehittynyt elinaikanani valtavasti. Yhteiskunnallinen, taloudellinen ja tekninen edistyminen on ollut maailmassa laajaa. 

Nyt mielikuvani on järkkynyt. Maailma ei tunnu enää turvalliselta. Venäjän brutaali sota Ukrainassa on avannut silmäni. Merkit ovat toki olleet näkyvissä. Jo Tsetsenian sota oli julmaa. Tällaiset ovat tuntuneet kaukaisilta tapahtumilta. 

Kiina on kehittänyt tehokkaita järjestelmiä ihmisten yksityiselämän valvomiseen. Uiguurit ovat joutuneet olemaan koekaniineina. Länsimaat ovat heränneet kehityksen vaarallisuuteen. Kiinan vientimahdollisuudet niihin lienevät tyrehtyneet. 

1700-luvulla kehitettiin Panoptikon-vankilatyyppi, jossa vangit eivät tienneet, milloin heitä tarkkailtiin. Nykytekniikalla ihmistä voidaan valvoa siviilissäkin missä hän kulkeekaan. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, kasvojen tunnistaminen onnistuu jopa 14 kilometrin päästä. 

Maailmassa on paljon maita, joissa ihmisoikeudet eivät ole kunniassa. Niinpä kiinalaisen valvontajärjestelmille riittää niissä markkinoita. Kiinalla tuntuu olevan taipumus muutoinkin levittää lonkeroitaan eri puolille maailmaa. Edullisilla rahoitusjärjestelyillä voidaan saada aikaan riippuvaisuutta Kiinasta. 

Onko maailma jakautumassa autokraattiseen ja vapaaseen osaan? Kenties Kiina varustaa ensin mainittuun kuuluvat maat järjestelmillä, joilla ihmisiä voidaan valvoa kaikkialla - myös kotona. Media on luonnollisesti kussakin maassa diktaattorinsa ohjauksessa. Venäjä on potentiaalisesti suuri valvontajärjestelmäasiakas, jos sillä vain on varaa. 

Vapaassa maailmassa elettäneen suunnilleen kuin ennenkin. Jäävätkö vain suunnilleen Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Australia edustamaan vapaata maailmaa?

Kiina on paljon vartijana. Sillä on paljon asiakkaita vapaassa maailmassa. Miten nyt suu pannaan?