Kauhea tarina

Huojuva talo on nyt luettu. Eeron käytös käy entistä rajummaksi. Vaikuttaa siltä, että narsisti on kovin lievä ilmaus kuvaamaan häntä. Onko hän psykopaatti? Hän ei siedä moraalisen käyttäytymisen edellyttämiä rajoituksia elämässään. Hän haluaa toimia vaistojensa mukaan. 

Lea mukautuu miltei loputtomasti Eeron oikkuihin ja väkivaltaisuuteen. Hän puhuu välillä järkeä miehelleen, mutta huonolla menestyksellä. Toisinaan Eero äityy nyyhkyttämään omaa pahuuttaan. Näissä tilanteissa hän saa henkistä tukea puolisoltaan. Kirjailija antaa lukijan ymmärtää, että Eero on jopa syyllistynyt maanpetokselliseen toimintaan.

Eero on hurmannut erään perheessä olleista palvelijoista. Tälle on syntynyt täysin väärä kuva Eerosta jalona ja rakastavana ihmisenä. 

Yksi toinen apulaisista (Siiri) vaatii oikeutetusti ruokkomaksuja saamastaan lapsesta. Hän tosin yrittää pumpata mahdollisimman suurta summaa, jotta olisi houkutteleva aviokandidaatti maaseudulla. 

Romaanin kliimaksi on tilanne, jossa sekä Eero että Siiri kuolevat.

Eero edustaa kirjassa äärimmäistä pahaa, ja Aulis on hyvyyden ilmentymää. Hän ilmeisesti jopa rahoittaa Eeroa, jotta Lean tilanne lasten kanssa säilyy talouden suhteen vakaana. Eero tosin on äärimmäisen kitsas Leaa kohtaan. Auliksen tunteet Leaa kohtaan saattaa selittää hänen toimintaansa.

Toini vaikuttaa kyyniseltä kirjan alkupuolella, mutta saattaa edustaa aika tavanomaista ajattelua 30-luvulla, jonka alkupuolella Jotuni on teoksen kirjoittanut. 

Romaanin loppu on kuin sadusta. Lea saa jopa yllättäen perintölupauksen eräältä kuolemaa tekevältä varakkaalta poikamieheltä. 

Huojuva talo on viesti noin 80 vuoden takaa. Elämä näyttäytyy tuon aikaisessa ankaruudessaan. 

Huojuva talo

Olen lukenut osan otsikossa olevasta Maria Jotunin romaanista. Tarina on traaginen. Lea, joka on yksi päähenkilöistä, joutuu narsistin uhriksi. Tämä Eero onnistuu saamaan häneltä avioliittolupauksen ja parin kuukauden päästä heidät vihitään.

Turku tänään

Pariskunnan arki osoittautuu karuksi. Lea joutuu jättämään työpaikkansa ja hän saa mieheltään hyvin niukasti rahaa ruokaan ja vaatteisiin. Eero vaatii jopa, että Lean on syötävä itseään huonommin. Hän on myös väkivaltainen ja epäluotettava.

Lean sisar Toini menee naimisiin Eeron kaverin Auliksen kanssa. Aulis on selvästi työnarkomaani, mutta muutoin kunnon mies. Toinin moraali osoittautuu kyseenalaiseksi ja hän lähtee puolalaismiehen mukaan. 

Yksi Huojuvan talon teemoista on mielestäni rakkauden ja tarkoituksenmukaisuuden merkitys avioliiton motiiveina. Toinen on puolisoiden valtasuhteet avioliitossa. Wikipedian mukaan kysymys on hyvästä ja pahasta. Parisuhdeasetelmat vaikuttavatkin hyvin kärjistetetyiltä. Tosin Eeron kaltaisia narsisteja on käsittääkseni oikeasti olemassa. 

On hyytävää, että kirjailijan pojanpojan mukaan romaani perustuu ainakin osittain kirjailijan omiin kokemuksiin. 

Jatkan lukemista.

SYNKKÄÄ JA OUTOA GOYAA

 

 

Saturnus syö lapsensa
Wikimedia Commons



Goya sairastui vakavasti ja sen jälkeen hänen aiheensa oli

 entistäkin synkempiä. Hän osti vuonna 1819 Madridin 

lähistöltä talon ja maalasi sen seinille kauhistuttavia 

öljyväritöitä, jotka kuvastavat hänen silloista mielentilaansa

 ja niitä kutsutaankin mustiksi maalauksiksi. Goyan suuri 

tragedia oli kuuloaistin menettäminen ja siitä syystä hänen

 taloaan kutsuttiin "Kuuron taloksi".

 

No 13 sarjasta Hulluuksia

Goyan viimeinen etsausarja tuntuu olevan jatkoa

 Oikkuja-sarjalle, jota uudempi sarja muistuttaa 

tyylillisesti. Sarjan nimi on Hulluuksia ja sen 

arvoitukselliset etsaukset kumpuavat Goyan 

psyyken syövereistä. Yliluonnolliset näyt 

ennakoivat selvästi surrealismia, vaikka Freudin 

aika on paljon myöhemmin.

Elämänsä viimeiset vuodet Goya viettää Ranskassa,

jonne hän muutti Espanjan poliittisen tilanteen vuoksi.

Artikkeli on julkaistu 11.2.2011 blogissa 

Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Tuulahdus vajaan 12 vuoden takaa. Artikkeli on julkaistu blogissa Leppoistaminen -yksinkertaista mutta monimutkaista.

KESKIVIIKKO 28. LOKAKUUTA 2009

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Pohdiskelin äskettäisessä postauksessanin kirjojen merkitystä. Tuolloin aiheena oli vanhanaikaiset (?) paperille painetut eepokset.

Maailma muuttuu vauhdikkaasti ja niin myös kirjan olemus - tai ainakin tulee lisää vaihtoehtoja. Amazonin Kindle kuuluu menevän hyvin kaupaksi ison rapakon takana ja se on nyt rantautumassa Suomeenkin. Kuulostaa olevan todella järkevä aparaatti. Kirjat ovat bittihyrskäyksiä, joita voi ladata laitteelle. Voisin kuvitella, että ympäristön kannalta tällainen kirjan muoto on varmasti perinteistä kirjaa parempi.

Sony Reader taistelee samoista markkinoista Kindlen kanssa ja näyttää haastavan vastustajansa hintakilpailuun (kts. Talousuutisten artikkeli ).

Loikolukuestekin on poistunut, koska laitteet ovat pieniä ja kevyitä. Niitä voi lukea sängyssä. Sekin vielä, että niihin mahtuu kerrallaan paljon luettavaa ja Kindleen saa myös lehtiä. Näyttöruudun resoluutioon parempi kuin perinteisten tietokonenäyttöjen ja siksi silmä ei väsy luettaessa kuten noissa vanhoissa ruuduissa.

Paperi korvasi aikoinaan teksin alustana pergamentin, jonka tuottamiseen tarvittiin runsaasti naudannahkaa. Rohkenen uskoa, että perinteiset kirjat eivät voi olla katoamatta, koska e-kirjojen yksikköhinnat tulevat varmaan olemaan vielä nykyistäkin selvemmin paperikirjoja edullisemmat ja niiden jakelutie on hyvin tehokas ja kätevä. Koska tuotantokustannukset ovat matalat yhtä kirjaa kohden, kilpailu painaa hintoja alas ja samalla kysyntä nousee. Verrataanpa vaikka halpalentoyhtiöiden merkitykseen ilmailualalla.

Minä tunteellisesti paperikasakirjoihin suhtauvana lukufriikkinä tulen varmaan jatkossakin lukemaan mielelläni perinteisiä teoksia, mutta e-kirjojen hinnat putoavat huomattavasti, varmaankin tulen niitäkin lukemaan.

Siinäkin saamme kokea muutoksen, että laite on vain lukualusta ja e-kirjat ovat tiedostoja.

Mitenkähän kirjastot tulevat toimimaan? Ehkä niistä saa e-kirjan lukualustaansa määräajaksi. Kun laina-aika menee umpeen, kirja häviää laitteesta.

Mitenkähän käy kotikirjastojen? Niillähän on muitakin merkityksiä kuin vain teknisenä tietopankkina oleminen.

Aikaa varmaan kuluu, koska mullistava muutos luultavasti toteutuu uusien sukupolvien myötä.

E-kirja taitaa olla hankala asia, jos sattuu olemaan perso tiedolle ja kaunokirjallisuudelle. Jos ja kun kirjat kovasti halpenevat ja niiden saatavuus helpottuu, infoähkyhän siinä uhkaa. Tulee uusi houkutus tämän nettikoukutuksen rinnalle.

Päivän pieni ilo: Keskustelin koululla käytävässä ennen lähtöä kotiin pitkään erään erittäin miellyttävän ja rehdin kollegan kanssa, jonka kanssa harvoin ollaan näin jutuissa.

Entä jos sähköä ei saisi?

Sähköä saa tunnetusti töpselistä. Entäpä jos sähköhuolto syystä tai toisesta lakkaisi toimimasta?

Joutuisimme siirtymään takaisin manuaaliseen yhteiskuntaan. On vaikea kuvitella, että mitään sähköä tarvitsemattomia innovaatioita ilmaantuisi helpottamaan tilannetta. 

Tony Boon, Wikimedia Commons

Postilaitos nousisi uuteen kukoistukseen, kun kirjeitä alettaisiin taas kirjoittaa. Laskutkin toimitettaisiin paperisina. Maksaja joutuisi vaivautumaan laskuttajan luokse tukku seteleitä taskussaan. Ostajat alkaisivat luultavasti suosia paikallisia

Lankapuhelinkin tarvitsee ymmärtääkseni sähköä, joten esimerkiksi liikeneuvotteluprosessit hidastuisivat.

Opiskelu tulisi taas riippuvaiseksi paperisista kirjoista. Tosin nykyaikaiset painokoneetkin tarvitsevat sähköä, joten kirjojen kappalemäärät olisivat rajallisia. 

Ruoanlaitto kävisi hankalaksi. Kerrostalojen asukkaat joutuisivat hankkimaan puutavaraa ja kokkaamaan pihanuotioilla. Joissakin omakotitaloissa on leivinuuni ja/tai takka, mikä helpottaisi tilannetta. 

Nykyaikainen tiedonvälitys toimii lähes reaaliajassa. Ilman sähköä radiot ja televisiot olisivat hyödyttömiä. 

Entä lämmitys? Huh huh.

Ehkäpä tällainen näköala hillitsee sotimishaluja.

Lääkäri soitti tänään

 Verikoetulokset ok. Patologin tutkimuskin oli valmistunut. Asiat ovat kunnossa. 

Rujo näkymä 30-luvulle

Suosittelen Helvi Hämäläisen romaania "Katuojan vettä". Teos kuvaa köyhälistön elämää 30-luvun pula-aikana Helsingin Vallilassa, joka oli noihin aikoihin laitakaupunkia, reilusti Pitkänsillan pohjoispuolella. 

Romaanin soisi kuluvan käsissä, koska se tekee tarkoittamattaan hyvinvointiyhteiskunnan saavutukset näkyviksi. 

Työttömyys oli ajan vitsaus. Jos työtä oli, sen saattoi menettää koska vain. Eräs kirjan työläinen oli mennyt toiveikkaana Neuvostoliittoon, mutta palannut kotiin kuolemaan, kun totuus oli valjennut. Köyhyyden kauhistuttavat sivuvaikutukset eivät jää piiloon. Kun työstä ja rahasta oli pulaa, nälkääkin saatettiin nähdä. Ainakin kirjan päähenkilö syö välillä hyvin puutteellisesti ja antaa etusijan pojalleen.

Joku naapuri vihkiytyi kommunismin teoriaan. Hän piti rappioilmiöitä toivottavina, koska hän ajatteli niiden edistävän vallankumousta. 

Elämän kovuus taitaa pikemmin kyynistää kuin jalostaa laman runtelemia, mutta kirjailija on sisällyttänyt teokseen myös valoisia juonteita. 

Köyhäinhoitotoimisto on olemassa, mutta ei tietenkään vastaa nykyistä sosiaalitointa. Vähän yllättäen lakiapuakin on saatavissa. 

Naisen asema oli vielä haavoittuvampi kuin miehen. 

Tietääkseni Helvi Hämäläinen on itse asunut Vallilassa 30-luvulla. Romaani tuntuu olevan vahvasti omaelämänkerrallinen. Hämäläisellä oli tiettävästi valokuvamuisti. Ehkä tapahtumatkin jäivät hyvin hänen mieleensä. 

Puu-Vallila on rakennettu 1910-luvulla, joten ainakin romaanin tapahtumien lähiseutua on vielä nähtävissä lähes alkuperäisessä asussaan. Romaanissa asutaan kivitalossa, joten Puu-Vallilassa ei ilmeisesti "olla". Paavalin kirkon ja Stadin ammattiopiston Hattulantien toimipisteen välissä on juhlallinen klassismia edustava kivitalokortteli, jossa on iso sisäpiha. Kirjassa ollaan usein pihalla. Olenkohan jäljillä?

Elämä oli karua kirjassa kuvattuna aikana. Kirja ilmestyi vuonna 1935, joten tapahtumat sijoittunevat 30-luvun alkupuoliskoon. Kertomuksessa ei tule esiin sodan merkkejä. Talvisota syttyi vuonna 1939. 

Hiekalle rakettu

Sally Salmisen Katrina on loistava teos, joka kuvaa ahvenanmaalaisen köyhälistön elämää isäntien tahdon alla 30-luvulla. 

Saman kirjailijan teoksesta "Hiekalle rakettu" en voi sanoa samaa. Se kuvaa Edgar-nimisen nuoren miehen epäaitoa kääntymystä erään helluntailaisuuden haaran edustamaan uskoon. Hän pääsi saarnamiehen rooliin ja ponnisteli kovasti saadakseen mainetta tehtävässään. Onnistuikin. 

Edgarin kotona ei suhtauduttu suopeasti hänen uravalintaansa. Äiti tosin otti muita neutraalimman kannan asiaan ja sisar kääntyi helluntailaiseksi. Isä toivoi, että hän olisi valinnut jonkun muun tehtävän, oikean ammatin. 

Kirjaa lukiessani odotin, että näkökulma laajenisi, mutta niin ei käynyt. Saarnamiehen uran kuvaus alkoi pitkästyttää. Varmaan tarinalla on oma tavallaan mikrohistoriallinen merkityksensä. 

Edgar siirtyy Ruotsiin jatkamaan ammattiaan. Syttyy talvisota. Hän alkaa potea syyllisyyttä siitä, ettei ole rintamalla puolustamassa maataan tai ilmeisesti toimimassa rintamasaarnaajana.. Hän päätti palata Suomeen, mutta sota ehti loppua ennen kuin hän pääsi tositoimiin. 

Edgar päättää olla kuuliainen isänsä neuvolle. 

Salmisen kotiseudulla Ahvenanmaalla oli hänen aikanaan helluntailaisuutta, joten kirja perustuu varmasti hänen omiin havantoihinsa.

Salminen ei ollut tyytyväinen kirjan nimeen, joka painotti hänestä liikaa uskonnollista teemaa. Hänen mielestään parempi nimi olisi ollut Kunnianhimo. Tosin toteutunut nimi oli myös hänen keksimänsä. 

Lainaamani kirja on tuulahdus ajasta ennen minua. Teos on painettu vuonna 1941, jolloin jatkosota syttyi. Kirjan ostaja tai sen lahjaksi saanut on kirjoittanut nimensä täytekynällä kahdelle sivulle. Ehkä hän on myöhemmin - tai hänen perikuntansa - lahjoittanut kirjan Kustavin kirjastolle, jonka leima on otsikkosivulla. Kirja on erittäin hyväkuntoinen. Ei ole kulunut käsissä. 

Salmisen elämäkerrassa kutsutaan teosta nimellä "Hiekalle rakennettu", mutta kirjan selkämyksessä ja otsikkosivulla lukee "Hiekalle rakettu". 

Teos kuvaa syntyaikansa yhteiskuntaa tietystä näkökulmasta, mikä on sinänsä mielenkiintoista. Minusta se on jotenkin monotoninen kertomus. Siitä puuttuu Katrinan rehevyys ja monisävyisyys. 

Lähde: Ulrika Gustafsson - Valoisa kaupunkini  Sally Salmisen elämä ja teokset 2021

Säädyllinen murhenäytelmä

Olen ollut ahkerasti vaakasuorassa ja toipunut leikkauksesta. Vatsanahka tuntuu jo paremmalta. Välillä tunnen lievää huimausta. 

Kirjapiiriläksynämme on Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä. Kirja on tuttu minulle entuudestaan, mutta nyt olen lukenut sen uudestaan. 

Hämäläinen kuvaa taidokkaasti päähenkilöiden mielenmaisemaa ja heidän käyttäytymistään ristiriitaisissa elämäntilanteissa. Heillä kaikilla neljällä on esikuvinaan todelliset henkilöt, mutta kirjailija käyttää aineistonaan myös omia kokemuksiaan. Luonnollisesti kirjan julkaiseminen aiheutti kohua.

Hämäläisen mielestä sivistyneistön kuvausta ei ollut vielä kirjoitettu, joten hän päätti täyttää aukon. Hän oli itse työläistaustainen ja siten tarkasteli "paremman väen" elämää tavallaan ulkoapäin. 

Minusta on kiinnostavaa lukea romaaneja, joiden kirjoittajat kuvaavat aikaa, jonka ovat itse kokeneet. Teokset ovat kuin viestejä menneisyydestä. 

Hauras mies

Olin kuvitellut olevani jo varsin hyvässä kunnossa, mutta tänään ilmeni, että asia on toisin.

Saimme eräältä ystäväpariskunnalta tänään ehdotuksen lähteä Ruissaloon kävelylle. Se sopi meille, mutta myöhemmin tulin toisiin ajatuksiin, kun vatsani ei tuntunut olevan kunnossa. Vaimo hoksasi, että voimme mennä kasvitieteelliseen museoon ja se kävi kumppaneillekin. 

Kun olimme lähdössä tunsin heikkoutta. Mietin onko se todellista. 

Kun tulimme paikan päälle, huomasin, että minua oikeasti huimaa. Kävelyn sijaan me miehet marssimme suoraan kahvilaan ja  sinne vaimotkin ilmaantuivat myöhemmin. 

Juttelimme ja nautimme talon antimia.

Kahviloinnin jälkeen muut pörräsivät ympäristössä ja minä istuin penkillä. Lähettyvillä kuului olevan kauniita kukkia. Minä uskaltauduin kaverin kanssa rakennuksen toiselle puolelle niitä katsomaan. Kierros kannatti. Ajatella, että näin syksyllä vielä voi noin moni kasvi kukkia. Selvisin.

Olin luullut halutessani voivani tehdä tavanomaisen linnalenkin eli kävellä meiltä linnalle, sen ympäri ja sitten takaisin. Matkaa tulisi muutama kilometri. Maltti on nyt valttia. 

Eilen minulla oli päänsärkyä, mikä luultavasti johtui voimakkaasta särkylääkkeestä. Paradoksaalista sinänsä. Otin aamulla sen sijaan Buranaa ja sillä varmaan pärjään jatkossakin. Olin ajatellut jopa yrittää olla ilman, mutta kuulin tänään, että särkylääke voi olla eduksi paranemiselle. 

Nyt täytyy malttaa ottaa iisisti. Täytyy uskoa, että toipuminen vie aikansa. 

Minulle on määrätty labra, verikoe ja TT-tutkimus. Tulen saamaan myös kutsun tapaamiseen, jossa ilmeisesti kuulen missä mennään. Mietin, onko syynä patologin tutkimus. Tunnustan, että en ole saanut ajatusta mahdollisesta syövästä kokonaan mielestäni. 

Tilanne näyttää valoisammalta

Wikimedia Commons

Pääsin tänään kotiin. 

Eilisellä kierroksella ollut lääkäri vastasi syövän mahdollisuutta koskevaan kysymykseeni lyhyesti ja jotenkin kyllä- ja ei-mahdollisuudet säilyttävästi. Tämä jätti minut epävarmaksi. Tänään kierroksella oli minut leikannut lääkäri. Hän vastasi samantapaisesti. Kysyin häneltä myös, voiko leikkauksen perusteella päätellä onko minulla sappirakon ja sappijohtimien syöpä. Ei kuulemma voi.

Sukupuolitan nyt asian. Edelliset olivat miehiä. 

Ennen lähtöäni minua tuli tapaamaan naislääkäri. Hän kysyi onko minulla huolia. Kerroin hänelle saman asian. Hänkin taisi vastata kaksisuuntaisesti, mutta sain sen käsityksen, että on ihan normaalia, että rakossa on jotakin muutakin kuin sappielimet tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Jollakin lailla hän sai minut luottavaisemmaksi.

Kyse on varmaan viestintätaidoista. 

Kuulin vaimoni kautta lääkäriystävältämme, että Siellä on aina jokaisella jotain sappinestettä tai kertymää tai kivistä hiertynyttä "hiekkasakkaa". 

Kahden syövän miehenä hätkähdän varmaan liian vähästä. 

Kun hyvästelin hoitajaa lähtiessäni, hän sanoi, että sinua ei enää sapeta. 

Nyt pelkään

Ilmaus "pelko jäytää" kuvaa hyvin tunteitani tällä hetkellä.

Mainitsin jo, että sappirakossani oli tuntematonta ainetta. Mainitsin asiasta taas, kun lääkäri oli kierroksella. Hän sanoi aineen menneen patologin tutkittavaksi ja se kestää kaksi viikkoa. 

Sanoi ettei kannata vielä murehtia. Helpommin sanottu ...

Olen tietenkin kaivellut Kuukkelia. Olen saanut selville, että on olemassa sappirakon ja sappiteiden syöpä. Sen ennuste on huono.

Siinäpä tärkeimmät. 

Lääkäri on vaitonainen. Ehkä hän aavistaa tai jopa tietää melkoisella varmuudella, mutta ei halua tarttua asiaan, ennen kuin on saatu patologin tulokset. 

Mietin, onko patologin kahdessa viikossa osa jonotusta, jonka voisi poistaa asioimalla yksityisellä puolella. Sappirakon ja sappiteiden syöpä olisi syytä saada selville mahdollisimman aikaisin. 

Minulla oli kesäkuussa leukemiakontrolli ja asiat olivat kunnossa. Olisiko leukemia äitynyt sen jälkeen?

Voi olla, että murehdin turhia. Ehkä asiaan saadaan helpottava selitys.

Osasin mielestäni suhtautua tyynesti lymfoomaan ja leukemiaan. Toivottavasti löydän nytkin sellaisen vaihteen. 

Leikkauksen jälkeen

Pukeutumien

Minulle annettiin käytettäväksi jonkinlaiset lentosukat. Mahtaisiko vereni muutoin jumittua jalkoihin?Olen pukeutunut klassikkoon eli perinteiseen vihreään sairaala-asuun. Olemme maastoasuissa. Helikopteri kenttäkin on lähellä. Ainekset pieneen operaatioon ovat käsillä. Koska tulee käsky ja tarvittava muu varustus? ☺☺

Creative Commons

Leikkauksen seuraukset

Tähystysleikkaus tehtiin neljästä reiästä. Olin niin syvällä narkoosissa, että omia havaintoja tapahtumasta ei ole. Minulla on nyt vatsanahassani neljä tiukasti kiinnitettyä lappua, yksi kunkin haavan päällä. Yhden läpi tulee johto, jota pitkin valuu verta ja muuta eritettä morsiaimeni helmoissa roikkuvaan pussukkaan. 

Priimakunnossa en ole. Käteni tärisevät tätä kirjoittaessani. Virheitä tulee. Jalkeillä ollessani on hieman hönttörö olo. Johtuvat ehkä särkylääkkeistä. Aika hoitaa.

Sappikivien aiheuttamat kivut ovat poissa. Tulehtunut rauhanen on poistettu. Tulehdusjäämätkin ilmeisesti hoituvat antibioottitiputuksilla, 

Huomenna 

Näillä näkymin pääsen huomenna kotiin. Minun täytyy siellä ottaa rauhallisesti parin viikon ajan. Luultavasti saan siihen tarkempia ohjeita. 

Iltatunnelmaa

Illalla ovi oli auki ja ympäristöstä kuuluui yhtä sun toista meteliä. Jostakin kuului keskustelua, Jotakin kai teknistä ääntä kuului. Valoja oli kai jo vähennetty. Meno oli kuin jossakin Joan Mirón taulussa. Mainitsin asiasta hoitajalle, Sanoi, että asialle ei voida mitään. Ehdotti korvanappeja, mutta en uskonut niiden auttavan. 

Tunnelma kuitenkin rauhoittui. Myös naapurini. Otin uniannoksen suunnilleen normaaliin aikaani ja nukahdin kun aika tuli. Hyvin nukuin.

Lomanen

Tämä on yllätyksenä saatu täyshoitoloma kodin korona-arjesta. Koko T-sairaala kompleksi on uusi. Uimaranna virkaa toimittaa lähettyvillä oleva Aurajoki, mutta siellä pitäisi varmaan käydä varkain. 

Leikkaus

Leikkaukseen

Sappikivien on täytynyt kasvaa jonkin aikaa sappirakossani. Kummallista, että ne kipeytyivät kerralla niin paljon, että piti lähteä sairaalaan. 

Minut vietiin sängyssä pelipaikalle ja siirrettiin sellaisen malliin, jossa kädet sojottivat suoraan sivusuuntan ja jalat olivat harallaan. On tuollainenkin nyt koettu. No, koettu ja koettu, kun nukkumatti lähetti minut pian höyhensaarille. Melkoinen joukko viherpukuisia esittäytyi. Määrää kasvatti kaksi seuraamaan tullutta opiskelijaa, jotka pyysivät lupaa tulla seuraamaan.

 Tottakai suostuin. 

Public Domain

Leikkaus meni hyvin, mutta ...

Leikkaus onnistui. Minulta poistettiin tulehtunut sappirauhanen, jota ei kuulemma tarvita, ja sappikivet. Tavara menee nyt suoraan. Tähystyksellä onnistui. Ei tarvinnut turvautua avoleikkaukseen. Joudun olemaan sairaalassa ylihuomiseen. 

Minun ei ole pakko pysyä sängyssä. Jaloitteleminen jopa suositeltavaa. Minulle opetettiin, miten sängystä pitää nousta. 

Ajattelin, että minulla on kurkku kipeä ja niin se onkin, mutta johtui kuulemma suussa olleesta ilmaputkesta nukutusvaiheessa. 

Se mutta

Sappirakossani oli jotakin nestettä tai ainetta, josta ei ole tietoa mitä se on. Se tutkitaan. Leukemiaveteraanina mieleeni tulee, että se on syöpäsolukkoa. Toivottavasti ei.

Haavat ovat hieman kipeät, mutta kyllä niiden kanssa pärjää. 

Yöt

Nukahdin eilisiltana sairaalassa ennen aikojaan, mutta heräsin. Otin napit ja kyllä se siitä sitten. Hyvä yö. Olin yksin huoneessa, mutta nyt meitä on täällä kaksi vanhaa ja yksi myöhäisintä keski-ikää edustava potilas.

Sermin takana oleva mies karjahtelee itsekseen. Toivottavasti ei jatka yöllä unissaan. 

 

Sairaalassa

Olen saanut morsiaimen eli tiputustornin käyttööni, Sapporakkoni on tulehtunut. Saan antibioottia siihen. Saamani kipulääkitys tehoaa. Säryistä on vain haamuja jäljellä.

Läppärillä kirjoittaminen on hieman hankalaa. Johtuu ehkä kipulääkkeistä. 

Minulla on hyvä tilava huone, jossa on kolme sänkyä. Kaksi on vapaana, Olen yksin. Kaksoisovi on painava. Kun se suljetaan yöksi, nukun kuin pankkiholvissa. Ovea ei kuitenkaan lukita.

Olen leikkausjonossa. Tarkkaa toteutusaikaa ei tiedä ehkä kukaan. Kiireelliset tapaukset ovat etujoikeutettuja,  Jos operaatio ei veny liiaksi, eikä ilmene ongelmia, saatan päästä tänään kotiin. 

Sappirakkoni poistetaan. Sitä emme kuulemma tarvitse. Tähystysleikkauksella aloitetaan. Neljällä reijällä. Jos tilanne vaatii, siirrytään avoleikkaukseen. 

Sairaalassa on mukavaa, Ruokaa tosin en saa lähestyvän leikkauksen vuoksi. Illalla sain pari jugurttia tms. 

Minulle tuodaan aika ajoin jääpalasia suun kostukkeeksi. 

Nyt tuli kutsu leikkaukseen.

Sairaalaan

Olen kiinnittänyt huomita, että väsyn kävelylenkeistä tavallista helpommin.Eilen olin maalaustunnissa, Sessio kesti kolme tuntia. Uuvuin niin, että minun oli lopetettava aiottua aikaisemmin. Illalla ajattelin, että olen saanut jonkun kiertovisuksen. 

Aamulla tuntin vatsassasi mohkälemäistä ja pisteittäistä kipua, Ajattelin, että umpisuoli vaivaa,

'Vaimo toi minut päivystykseen ja minut otettiin sisään. Ultraääni paljasti, että minulla on paljon sappikiviä, Paastoan nyt ja odotan leikkausta.

Kuvataide - tavaratuotantoako?

 

Anne kommentoi keskiviikkoista postaustani:

"Olen sitä mieltä, että vaaditaan suunnittelua; päätöksentekoa, mitä aikoo tehdä. Ja oma vauhtinsa ja voimansa on tunnettava. Jos aikoo maalata leppoisasti parasta mahdollista, niin sitten varaa aikaa ja toteuttaa sen. Vaikka se ei jossakin mielessä olisi "tarpeeksi". Jos aikoo saada valmiiksi kuusi työtä tiettyyn päivämäärään mennessä on toimittava sen mukaan ja hyväksyttävä kiire yhtenä työskentelyn elementtinä.Minähän valitsen lähes aina tuon jälkimmäisen reitin, mutta ehkei se tuota parasta mahdollista lopputulosta. En olekaan leppoisa.Asiaa monimutkaistaa, että tietynasteinen stressi on tarpeen jotta alkaisi tuloksia syntyä, kuten tiedetään. Ja asiaa monimutkaistaa myös se, että teemme muutakin kuin taidetta. Jokaisella toivotulla elämänalueella on suunniteltava, mitä siellä aikoo saavuttaa. Sen suunnittelun kun oppisi niin olisi hyvä."

Kiitos Anne kovasti sparrauksesta. Pohdiskellaanpa vielä.

Monimutkaista on. Kahden viimeisimmän työni tekeminen on ollut hidasta ja väkinäistä, mutta sain niistä tänään oikein positiivisen kritiikin ohjaajaltani. Kun tutkailimme loppukesällä lomakauden satoa porukalla, tuolloin arvioiva opettaja piti minun tauluistani parhaana työtä, jonka olin huitaissut hyvin nopeasti myöhään illalla joukon jatkoksi. 

Noinhan se maalaaminen menee - kuten Anne kirjoittaa - silloin, kun se kytketään markkinatalouden viitekehykseen ja niin on pakko tehdäkin, jos aikoo leipänsä niillä töillä hankkia. Ei siitä muutoin mitään tule ellei joku mesenaatti sitten ota siipiensä suojaa.

Tuossa projektityöskentelymallissa on sellainen ongelma, että kärjistäen sanoen siinä pitäisi pystyä arvioimaan kuinka kauan maalaa taulua per neliömetri. Moni varmaan pystyy tuohon, mutta minulle se on ylivoimasta. Minä en pysty alottaessani sanomaan, minkälainen työstä tulee ja kauanko sen tekemiseen menee. Tietenkin mielessäni on jokinlainen ajatus siitä, mitä alan tehdä, mutta lopputulosta en tarkoin tiedä etukäteen. Prosessin aikana saan virikkeitä, enkä pysty pidättelemään ajatuksiani jollakin suunnitellulla polulla. Siksi myös ajan arvioiminen on hankalaa. 

Tähän voidaan sanoa, että pitää vain opetella. No, olen aikoinaan omaksunut sen tyyppisen ajattelun siinä määrin kuin se on minulle ollut mahdollista, mutta ymmärrän nyt sen olevan minun luonnolleni vaikeaa ja siksi kovin energiaa kuluttavaa. Tavoitteellisuus on hankalaa, koska innostun ja arvioin asioita liian optimistisesti. sitten joudun pulaan. 

Nykymaailma arvostaa projektimaista "löysät pois" -tyyppistä työskentelyä. Sitäpaitsi vaihtotalous ei pelaa ilman suunnitelmallisen järjestelmällistä toimintaa. Tämän tyyppiseen varmaan korkeimmilla taideopetuksen asteilla opiskelijoita valmennetaan. 

Olen usein pohtinut taiteen ja markkinatalouden suhdetta. Monilla taidealoilla siinä ei käsittääkseni olekaan erityisiä ongelmia. Ajatellaan vaikkapa design -alaa, esittävää musiikkia jne. 

Välillä minusta tuntuu, että kuvataide ei oikein voi olla varsinainen ammatti. Jo liike-elämän ydinasetelma, tuotteiden suunnitteleminen asiakkaiden tarpeisiin, on hankala, koska mieluummin tuotetaan teoksia omien ajatuksien pohjalta ja ne sitten menevät kaupaksi tai eivät mene. 

Olen kysellyt itseltäni, miksi kuvataide ei voisi olla normaalia vaihdantataloutta. Jani Leinonen sellaisilla asioilla sanojensa mukaan leikitteleekin. En kuitenkaan onnistu vääntämään mielessäni kuvataidetta tavaratuotantomalliin ilman, että se alkaisi tuntua pinnalliselta. Talouselämä -lehdessä oli kirjattu kunnon yrittäjän vaatimuksia, joista yhdeksi mainittiin se, että pitää ajatella vain tuottoja. Sen pohjalta minun kannattaisi panna vapaa-aikani johonkin muuhun. Minua voidaan sanoa romanttiseksi ja vanhanaikaiseksi, mutta haluan tässä kuunnella sydänääniäni. 

Vaihdantataloudessa merkityksellistä on tuotannon lopputulokset, eikä asiakasta tuotantoprosessi kiinnosta. No, tuskin usein kuvataiteen ostajaakaan. Minulle kuitenkin taiteentekijänä prosessin merkitys on suuri, on toki lopputuloksenkin. 

Päivän taideviite: Palautetta ohjaajalta.

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Sain babysitata alle kahden vuoden ikäistä prinsessaa -lapsenlastani. Leikittiin, luettiin ja katsottiin kissavideoita Youtubesta. Tässä muuten lystikäs pätkä; Jousiorkesteri ja pianosolistina kissa.

Artikkeli on julkaistu 23.10.2009 blogissa "Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista".

MInulla on ikääntymishaaste! Miten eteenpäin?

publicdomainpictures.net

Reinikaisen teesit

Pepi Reinikainen määrittelee myöhäisimpäänkeski-ikään (63-70 v.), jota hän kutsuu myös keskisyksyksi, sisältyviä iloja ja vaaroja. Listaan ne tähän ja käsittelen omasta näkökulmastani:

• Tärkeitä tapahtumia ja ihmisiä. 
• Eläkkeelle jääminen ja ja sukupolvenvaihdosvaiheen uusi elämäntapa.
• Uudet asiat löydetään tähänastista kokemusta hyödyntäen ja mieluummin leikkimielellä kuin punnertamalla ja pusertamalla.
• Intuitiivisuus, joka on myös lapselle ominaista, on nyt yhä voimakkaammin käytössä höystettynä elämänkokemuksella.
• Yhteisöllinen isovanhemmuus käyttöön.
• Vaarana on, että koko huomio kääntyy fyysisen kunnon vaihteluun ja henkinen puoli ja esimerkiksi oman elämän inventaario jää tekemättä.
• Toisaalta on vaarana myös passivoitua ja elää vain menneisyydessä.
• Käsittelemättömät asiat voivat alkaa oirehtia "änkyräkäyttäytymisenä", lisääntyneenä itsekkyytenä ja hallintayrityksinä.
• Oireita lievittää se, että välttää pelkkää ajantappamisviihdettä tai turhia kontakteja ja kehittää mielekästä tekemistä voimiensa rajoissa.
• Ihmissuhteissa jälleen uusi vaihe.

Reinikainen tarjoaa myös pari miettimisteemaa:

• Millainen "notkahdus" eläkkeelle siirtymiseni oli henkisesti, aineellisesti ja arkipäivän elämässä?
• Olenko löytänyt uusia kiinnostuksen kohteista, jotka tuntuvat rikastuttavan elämääni?

Oma näkökulma

Koen tärkeäksi pienen kirjapiirin, johon olemme päässeet mukaan uudella kotiseudullamme.  Kokoontumisemme ovat lämminhenkisiä. 

Olen ollut iloinen, kun olen saanut aiemmin osallistua avoimen kautta Taideakatemian kursseille. On ollut kivaa olla nuorten tutkinto-opiskelijoiden joukossa. Ei ole varmuutta, voinko osallistua tänä syksynä. Tämä on ollut minulle tärkeä hiekkalaatikko.

 

Eläkkeelle jääminen on ollut iso muutos. Olen kuitenkin huomannut, että työyhteisöni merkitys onkin pienempi kuin luulin. Suuri osa pitkäaikaisista työkavereistani on jo eläkkeellä. Seniorit näyttävät pitävän aika vähän yhteyttä. Eläkkeelle jäämisen suurin merkitys onkin minulle siinä, että minut on vapautettu työnteosta. Olin kuvitellut, että täyttäisin vapautuvan ajan aktiivisena taiteilijana toimimisena. Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Minulla ei ilmeisesti ole luomisen pakkoa. 

Reinikaisen pointti "leikkimielisyys" on varmaan tärkeä. Olen haveillut, että tekisin vielä jonkun tutkinnon kuvataiteesta. Jos olen realisti, ymmärrän, että en ehkä jaksaisi. Se olisi kuitenkin jatkoa asialle, johon olen jo käyttänyt runsaasti aikaa. 

 

Mitähän Reinikainen tarkoittaa oman elämän inventaariolla? Olen minä menneitäkin mietiskellyt. Prosessi saattaa olla kesken. Tällä hetkellä tunnen olevani aika sinut tämän asian kanssa. Se surettaa, että olen ollut niin paljon poissa kotoa, kun lapset olivat pieniä. 

Isovanhemmuuden kohokohta oli, kun olimme jälkipolven kanssa viettämässä kaksiviikkoisen Villa Lavarissa Turun saaristossa. Viime aikoina olemme saaneet nauttia 17-vuotiaan tyttärentyttären seurasta, kun hän piipahtelee usein ja on yötäkin. Hän on aloittanut lukion, joka on aika lähellä meitä. 

publicdomainvectors.org

On hämmentävää, miten nopeasti vanheneminen tuntuu etenevän ja miten nopeasti olen tottunut verkkaisuuteen.

Olen ajatellut, että taiteen tekeminen ja blogin kirjoittaminen ovat tekemisieni runkoelementit. 

Minulla ei kuitenkaan ole paloa maalaamiseen. Jälkeä syntyy kovin vähän. Näyttelyiden järjestäminen tuntuu taiteilijan roolin suorittamiselta, millä on aika vähän merkitystä. Olen ajatellut, että yritän saada joitakin teoksia aikaiseksi ja myydä niitä verkon välityksellä. Voisin kokeilla Googlen ja Facebookin maksullisia palveluja. Ehkä niitä näyttelyitäkin voisin joskus järjestää, jos teoksia syntyy, saan verkkomyynnillä niitä menemään ja jää ylikin. Tällainen tosin taitaisi edellyttää punnertamista, 

Turussa on pieni taidekoulu Konsta. Kolmostason ryhmässä oli sopivasti yksi paikka vapaana. Ilmoittauduin mukaan. Olen jo ollut kerran. Alkeiskurssi, mutta tärkeintä on, että tulee tehdyksi jotakin. Kokoonnumme lauantaisin klo 11-14. 

Olen tämän blogini pitämisen myötä kuvitellut, että olisin aika osaava skribentti. Olen alkanut epäillä. Olen yrittänyt kohottaa sivulatausten määrää kutsumalla runsaasti uusia FB-kavereita. Menestys ei ole ollut kummoinen. Tekstini eivät vain kiinnosta laajoja piirejä. Elämänvaiheellakin on merkitystä. Eläkeläisen päivistä ei revitä jymyotsikoita. Ehkä tavoittelen taivaita. Minun olisi ehkä opittava ymmärtämään kirjoittamisen merkitys itseisarvona. 

Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka luette!

Olen välillä ajatellut romaanin kirjoittamista. Mielestäni elämässäni on aineksia, joita voisin hyödyntää. Muoto voisi olla autofiktio eli totta ja tarua sekaisin. Mutta jos en osaa kirjoittaa blogia kiinnostavasti, kuinka voisin saada puhuttelevaa romaania aikaiseksi? Ehkä minun pitäisi ottaa rennosti ja tyytyä omakustanteeseen. 

Blogi taitaisi mennä hyllylle, jos alan tosissani punnertaa romaania. 

Tunnustan, että fyysisen kunnon vaihtelu ajatteluttaa minua. Tunnen suorituskykyni heikentyneen merkittävästi. Toivottavasti tulee vielä nousukausia. Syövillä voi olla osansa asiassa. Minun on syytä osata mukautua voimien vähentymiseen ja katsoa totuutta silmiin. 

Ajantappamisviihteen kuluttaminen ei ole ongelma. Mieluummin teen jotakin, Kirjoja toki luen ja kuuntelen.

Meillä on ihmissuhteissa uusi vaihe, koska olemme muuttaneet Turkuun neljä vuotta sitten. Olisi kiva löytää lisää ystäviä, mutta ei niitä löydy noin vain. 

Johtopäätökset

Minun syytä oppia sopeutumaan siihen, mikä on mahdollista. Leikkimielisyys ja rentous auttavat. Vaikka en ole Kari Hotakainen enkä Heikki Marila, kirjoittamista ja maalaamista minun ei ole syytä jättää. Sohvalle mitään tekemättömäksi ei pidä jäädä. Jotakin uutta ja tuoretta olisi hyvä löytää, mutta mitä se olisi? 

Tämän tekstin kirjoittaminen auttoi minua asian käsittelyssä. Tunnen itseni eheämmäksi. 

Lähde

Pepi Reinikainen - Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat, Helsinki 2007

En ole vielä vanhus

Pixabay

Pepi Reinikaisen mukaan elämme vaimoni kanssa myöhäisintä keski-ikää (63-70 v.). Myöhäisempiä vaiheita ovat varhaisvanhuus (70-77 v.), keskivanhuus (77-84 v.), myöhäisempi vanhuus (84-91 v.), myöhäisin vanhuus (91-98 v.), korkea ikä (98-105 v.) ja korkein ikä (105 =>). Tiedot ovat Reinikaisen teoksesta "Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat".

Äitini eli myöhäisempään ja isäni myöhäisimpään vanhuuteen. Geenini lupaisivat minulle hyvää sijoitusta, mutta voi olla, että kaksi syöpääni ovat heikentäneet mahdollisuuksiani. 

Olen ollut eläkkeellä vasta neljä vuotta. Olen hieman hukassa. Ihmettelen, että näinkö nopeasti vanheneminen etenee tässä vaiheessa.

Aion lukea, mitä Reinikainen noista vaiheista kirjoittaa.

Palaan asiaan. 

Tartun hetkeen kuin saippuaan

TORSTAI 22. LOKAKUUTA 2009

Olen saanut kokea hetkiä, jotka ovat olleet minulle harvinaisia. Olen tavoittanut joinakin päivinä tunteen siitä, että minun ei tarvitse ehtiä mihinkään. Minun ei tarvitse odottaa, että tulee jokin loma, jotta voin rauhoittua ja tehdä sitä tai tätä. Ei "sitku" vaan tässä ja nyt. Tavallinen arki on ok. Työ pitää hoitaa, mutta on monia muita asioita, joihin kiire syntyy omassa päässä. Voin työpäivän jälkeen rentoutua ja puuhastella mitä huvittaa.

Menen huomenna taidekoululle palaveriin ja tapaan myös ohjaajani. Vien mukanani kaksi työtä, jotka molemmat ovat keskeneräisiä. Voisin yrittää punnertaa vielä tänä iltana, mutta enpä taida. Ei tämä homma siihen kaadu.

Tunnen että olen saanut välillä otteen jostakin erityisestä. Haluan saada otteen tukevammaksi. Saippua luiskahtaa niin helposti kädestä. Puristaminen kuitenkin pahentaa asiaa. Tässä paremman otteen saa höllentämällä.

Hapuilen vielä. Toivottavasti en hukkaa tätä löytynyttä langanpäätä.

Päivän pieni ilo: Minut oli koulussa kutsuttu erääseen tilaisuuteen, joka meni osittain päällekkäin aamupäivän toppituntiparini kanssa. Olin lähettänyt asianomaiselle ryhmälle sähköpostitse tehtävän. Olisi voinut käydä niin, että harva opiskelija olisi vaivautunut paikalle. Pistäydyin tilaisuudesta tunnin alkamisen aikoihin katsomassa tilannetta ja totesin, että ihan hyvin oli porukkaa paikalla. Ohjeistin heidätlähdin ja tulin takaisin tilaisuuden loputtua. Opiskelijat olivat tehneet hvyin hommia tällä välin.

Björn Wahlroos, Warren Buffet ja muita "sukulaisia"

Kaarle Suuri

Kehuskelin jokin aika sitten olevani Genin mukaan Kaarle Suuren jälkeläinen (Olenko keisarin jälkeläinen?). Jatkan rehvastelua. Kaarran asiaan mutkan kautta. 

Katsoin eilen pari vuotta vanhan Sensuroimattoman Päivärinnan, jossa haastateltavana oli Björn Wahlroos.

Public Domain

Wahlroos

Hohtavan valkoinen paita, valkoinen taskuliina, sininen puku kuin juuri kaupasta haettu. Elegantin näyttävät mustat sivusolkikengät, jotka tuntuivat kuin kurottaisivat eteenpäin. Vaikka Wahlroos pukeutuu periaatteessa samoin kuin pukumiehet yleensä, hänestä huokuu jotakin ylimyksellistä. Hän ei kuitenkaan tunnu ylimieliseltä, kun hän juttelee lupsakasti Päivärinnan kanssa. 

Wahlroos esitti asioita, joita hänellä on tapana puhua. Tukholmassa - ei kovin kaukana - hänen asunnostaan - rantaravintoloita aukeaa kun aurinko paistaa. Sateella pidetään ovet kiinni. Ilmeisesti työntekijät lähetetään kotiin ja heille ei makseta palkkaa sadepäivistä. Wahlroos nähtävästi haluaisi siirtää yrittäjäriskiä tarjoilijoille ja keittiöhenkilökunnalle. 

Fiksuimmat opiskelijat karkaavat ulkomaille. Vain osa palaa. Suomen pitäisi korjata linjaa, jotta pärjäisi verokilpailussa. 

Kaikki eivät ole työssään riittävän tuottavia palkkaansa nähden.

Kontrasti on silmiinpistävä. Miljonääri puhuu pienipalkkaisten työehdoista. 

Provokatiivisuus lienee tarkoituksellista. 

Päivärinta mainitsi Wahlroosin omaisuuden olevan - muistaakseni - 700 miljoonan tienoilla. Hän kysyi, mikä rikkaudessa on parasta. Wahlroos vastasi muka avoimesti, että valinnanvapaus. Voi asua missä haluaa. Hän viettää osan vuodesta Etelä-Ranskassa. Hänellä on asunto myös Lontoossa.

No tällainen taviseläkeläispari, vaimoni ja minä, on viettänyt kaksi talvisydäntä Nizzassa ja yhden Antibesissa. Vuodenvaihteessa aiomme suunnata Roomaan, josta palaamme huhtikuun puolivälissä. 

Toimittaja kysyi miten omaisuus on hankittu. Wahlroos kertoi tehneensä pitkää päivää pankkialalla. 

Aika moni tekee pitkää päivää, mutta ei rikastu. 

Päivärinta haluaa ymmärtääkseni olla tiukka haastattelija. Wahlroosin hän päästi minusta aika vähällä. Toimittaja oli ikäänkuin samassa rintamassa. Hän olisi ainakin voinut pumpata syvemmin esiin rikastumisen motiiveja.  

Dna

Tänään kopsahti luukusta äitini puoleisen Rogel-sukuseuran vuosikirje. Mukana oli jäsenmaksulappu ja vihkonen, jossa yksi kappale käsitteli dna:ta. Me rogelit kuulumme haploryhmään I-M253. I-ryhmän osuus on suomalaisissa 29 prosenttia. Snippi-testissä ryhmäksi tarkentui I-Z133. 

Kappaleen lopussa mainitaan joitakin I1-ryhmän jäseniä:

Birger Jarl, Grimaldi-suku, Leo Tolstoi, Nevanlinna-suku, Bill Clinton, Jimmy Carter, Warren Buffet, Sting ja Björn Wahlroos.

Buffet ja Wahlroos osaavat tehdä rahaa. Mahdollisesta sukuyhteydestä huolimatta en ole perinyt samaa taitoa, vaikka kauppatieteitä olenkin opiskellut. 

Mahdollinen yhteys Birger-jaarliin on tullut esiin myös perinteisen sukututkimuksen tuloksena. 

Pääsinpä taas name-droppaamaan. 

GOYA MAALASI HERROJA JA NARREJA

Sarjasta "Oikkuja"
Wikimedia Commons

Goya julkaisi etsaussarjan "Oikkuja" (tai 

"Päähänpistoja"), joissa hän kritisoi ja 

karrikoi ihmisten vilpillisyyttä ja muita

 puutteita. Näiden parissa hän pystyi 

nauttimaan muita tehtäviä suuremmasta

 ilmaisuvapaudesta.

Hän saavutti hyvän maineen ja sai siten

maalatakseen muotokuvia aateliston ja 

porvariston edustajista. Hän saavutti 

aseman kuninkaan hovimaalarina ja sai 

näin maalata muotokuvan Kaarle IV:n

 perheestä. Hän esittää teoksessä 

kaunistelmatta epäsuositun kuningattaren

 ja ei kovin älykkäänä pidetyn kuninkaan.

 Hän sijoitti itsensäkin teokseen varjomaiseksi 

hahmoksi. Rohkea mies, kun

 uskalsi kuvata oman hahmonsa kuninkaan pituiseksi. 

 

Kuningas Kaarle IV perheineen
Wikimedia Commons

Goyan persoonallisuus

 on jäänyt vaikeaselkoiseksi, 

mikä saattaa johtua hänen

 hankalasta asemastaan. 

Hän kannatti valistuksen 

aatteita ja kuvasi elämää 

suorastaan inhorealistisesti, 

mutta varoi riskeeraamasta

 asemaansa hovimaalarina.

Tämä artikkeli on julkaistu 9.2.2011 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.