Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 31. tammikuuta 2022

Aivot narinkkaan koronalamaannuksessa

 

Kuva: OpenClipArt-Vectors, Pixabay

Covid just goes on. Tuntuu kuin pandemiakuorma (on siinä muutakin) olisi tyrkännyt minut sohvaan selälleen. Yöllä olen nukkumissängyssä ja päivällä sohvassa läppäri mahan päällä. Joskus sentään istun samassa huonekalussa lappäri sylissä. 

Joko tässä alkavat lihakset surkastua. Muistan kuinka  muutama vuosi sitten sääreni menivät oudon siroiksi, kun sain ankaraa sytostaattihoitoa silloiseen leukemiaani. Lopulta minun piti opetella uudelleen kävelemään. 

Pandemia tavallaan antaa luvan käpertyä kotiin. On tässä sekin, kun olemme vaimoni kanssa tähän asti selvinneet, haluaisimme välttää taudin myös tästä eteenpäin. Välillä tosin aprikoimme, oliko taannoinen yskä, jota molemmat podimme vähän eri tahtiin, mahdollisesti korona.

On tämä nuhjuileminen meillä saattanut mennä överiksi. 

Ajattelin tänään ryhdistäytyä käymään kirjastossa palauttamassa yhden kirjan, jota en jokin aika sitten jostakin syystä saanut uusituksi netin kautta. Oletin uusimiskertojen tulleen täyteen.

Kun saamattomuus vaivasi, yritin houkutella vaimoa mukaan, jos siten saisin lähdetyksi hoitamaan asian. Ei suostunut. 

Tuli sitten mieleeni, että ehkä kirjan voisi uusia soittamalla. Sitten vain nettiin katsomaan puhelinnumeroa.  Päätin samalla kirjautua sisään. Kävi ilmi, että kyseisen kirjani voikin uusia. Ehkä olin kämmäillyt jotenkin tai järjestelmässä oli jokin häiriö. Vai oliko mahdollisia uusimiskertoja välillä lisätty?

Ei tarvinnut vaivautua. 

On käpertymiseen muitakin syitä - ainakin mukavuudenhalu, "oikeaksi eläkeläiseksi" oppiminen ja valoisan ajan lyhyys. Tällaisista muun muassa lienee syntynyt lamauttava vyyhti.  

Kaimani Helmi & Heikki -sarjakuvassa viihtyy sohvassaan. Hän tosin taitaa mieluiten nukkua siinä. Minä sentään olen pääasiassa uppoutuneena internetin maailmaan. Asiallisia hommia tulee tehdyksi vähän, enimmäkseen olen kuin Ellun kana. 

Hyppelen eri mediasivuilla katsomassa, onko tullut jotakin uutta kiinnostavaa. Kyseessä on ehkä eläkeläisen halu saada virikkeitä samanlaisena toistuviin päiviinsä. Välillä katselen tai kuuntelen Areenasta jotakin kiinnostavaa. Youtubestakin löytyy kaikenlaista mukavaa. Hesarin parissa menee tietenkin pitkään, kun on aikaa lukea. Illalla olen viime aikoina lukenut jotakin kirjaa ja sitten laittanut äänikirjan lukemaan minulle iltasatua. Seuraavana päivänä etsiskelen paikkaa, jossa nukahdin. 

No, kirjoitan sentään blogijuttuja - sohvassa tietenkin. Välillä tosin istun. Puoli-istuminenkin sujuu. 

Näistäkin askareista voi välillä rentoutua. Youtubesta löytyy kolarivideoita ja muita hassutuksia.

Toivottavasti tästä regressiosta vielä noustaan, kun omikron hellittää ja päivä tästä  pitenee. 


lauantai 29. tammikuuta 2022

Pitäisikö Suomen myydä tai lahjoittaa aseita Ukrainalle?


Kuva: vonMuehle, Pixabay

Viron entinen presidentti Toomas Ilves moittii Suomea, koska maamme ei toimita aseita Ukrainaan.(Verkkouutiset). Tämä on hyvä tietää, jos Suomessa on joskus kriisi, hän toteaa. 

Ilveksellä on pointti. 

Talvisodassa Suomi sai ja osti aseita useasta maasta (Wikipedia). Daavid taisteli Goljatia vastaan. Aseet tulivat varmasti tarpeeseen. 

Ote tämänhetkisen hallituksen ohjelmasta: "Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin". Kahteen toimitukseen Ukrainaan ei ole myönnetty virallista lupaa vuoden 2014 jälkeen. (Helsingin Sanomat)

Pidättäytymisen perusteena lienee ainakin se, ettei haluta joutua kriisin osalliseksi eikä heittää bensaa liekkeihin.

Ukraina varmaankin katsotaan sotaa käyväksi maaksi. Aselepo on tainnut rakoilla. Poteroissa seistään Donetskin suunnalla. 

Asiaa voidaan tarkastella moraalisesta ja inhorealistisesta näkökulmasta. Jos sotilaallisesti voimakas iso valtio hyökkää huomattavasti pienempää ja heikompaa vastaan, tuntuisi oikeudenmukaiselta, että pienempää autetaan. 

Sota-asioissa valtiot toimivat käsittääkseni inhorealistisen itsekkäästi. Ruotsi ei alkanut sotia Suomen rinnalla talvisodassa, mutta toimitti kuitenkin aseita ja muuta tarpeellista materiaalia. Ajateltiin varmaan, että puolueettomuus ehkäisisi joutumasta hyökkäyksen kohteeksi, mutta sotamateriaalin lahjoittaminen ja myyminen voisi osaltaan estää Neuvostoliiton rajan tulemasta Torniojoelle. Kieli keskellä suuta. Päästi Ruotsi kuitenkin vapaaehtoisia Suomeen taistelemaan. 

Jos Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Suomi pidättäytyy kaikesta, maamme voi pitää koko arsenaalinsa pahimman varalta, ehkä selviää taisteluitta ja ilman muita yhteiskuntaan kohdistuvia häiriöitä. Se olisi myös kumarrus itään, millä lienee merkitystä. Putinin ei tarvitsisi hajottaa huomiotaan tälle suunnalle.

Valtiovalta pyrkii tietysti toimimaan siten kuin on oman maan kannalta parasta. Ja onhan meillä geopoliittisesti haastava sijainti. 

Voi tietysti olla, että Suomen kanta muuttuu matkalla. 

Mutta mutta ....

Mitä mieltä sinä olet? 












torstai 27. tammikuuta 2022

Digi-sotesta

Vaalikampanjoinnin aikana esitetty sote-palveluiden kehittämistä digitaalisin keinoin. Tuntuu uskottavalta, että näin voidaan löytää hyödyllisiä tapoja toimia.

Jos potilas tapaa lääkärin vaikkapa Teamsin kaltaisen järjestelmän avulla, ei lääkärin työ taida juurikaan vähentyä. Sen sijaan potilaan aikaa ja vaivaa säästyy. Toisaalta jos etäisyyden vuoksi ei voida tehdä diagnoosia (ei voi kuunnella keuhkoja yms.), potilaan on vaivauduttavaa paikalle. Ensi tapaaminen ei ehkä ole täysin turha, jos potilas tapaa saman lääkärin ja voidaan jatkaa siitä, mihin päästiin.

Vaihtoehtoisesti ensimmäinen digi-yhteys voisi olla sairaanhoitajaan, joka arvioi lääkärin tapaamisen tarpeen. Näinhän saatetaan nytkin toimia, kun potilas tulee paikan päälle. Näin saatetaan säästää lääkäriaikaa. Toisaalta hoitaja-aika lisääntyy. Kai tällaisessa joudutaan optimoimaan kustannusten ja palvelukokemuksen välillä.

Potilas haluaisi luultavasti monissa tapauksissa mieluimmin tavata lääkärin livenä ja mieluiten saman tien.  

Luulen, että hyvinvointialueilla palvelut keskittyvät kustannussyistä. Luultavasti tulee myös ristivetoa rintamaiden ja syrjäseutujen välillä. Jos äänet ovat keskittyneet väestökeskittymiin, nämä saavat todennäköisesti enemmän huomiota, kun palveluverkostosta päätetään. Meillä on taipumus vetää kotiinpäin. Luultavasti moni haja-asukas joutuu toteamaan, että terveyskeskukseen on matkaa. 

Monille nuorille, keski-ikäisille ja varttuneillekin digipalvelujen käyttö todennäköisesti sopisi, ainakin lievissä tapauksissa. Näille lääkäri voisi olla lähellä tietotekniikan välityksellä.

Mutta miten katsotaan kurkkuun, kuunnellaan keuhkoja ja otetaan veri- tai virtsanäyte, jos potilas on etäällä?  

Ainakin osassa potilas voisi olla aktiivisempana toimijana mukana. Jotkut varmaan tohtisivat ottaa verinäytteenkin itse. 

Ehkäpä sote-uudistuksen innoittamana tullaan kehittämään verkkoon kytkettäviä laitteita monitoimilaitteita tai välinesarjoja joiden avulla sairaustapauksissa päästäisiin pidemmälle lähtemättä maalikylään. Näytteiden koostumus voisi kenties siirtyä virtuaalisesti lääkärin arvioitavaksi.

Voi olla, että rakennan pilvilinnoja. Voisi tulla kalliiksi, mutta ken elää, hän näkee kuinka käy.  



keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Olen kasvanut suomettuneeksi

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Synnyin kylmän sodan aikana ja kasvoin suomettuneessa isänmaassa. Venäjää kuunteleva ja sen toiveita huomioon ottava ulkopolitiikka tuntui tavallaan normaalilta. Toteutettua politiikkaa tuki laaja yhteisymmärrys. Suomi oli varsin yhtenäinen.

Toki tiesin, että suomettuminen oli jotakin erityistä. Senhän osoittaa tuo nimityskin, josta ei Suomessa tietenkään pidetty. Tiesin myös, että tietyt henkilöt eivät tulleet kyseeseen, kun merkittäviin tehtäviin haettiin niiden hoitajia. 

Maamme ulko- ja sisäpolitiikkaa johti suvereenisti presidentti Kekkonen. Tuntui siltä, että hän osasi omalla neuvokkuudellaan johtaa maatamme Neuvostoliiton painostuksessa. Tämä lienee ainakin osittain harhaa. Kekkonen oli maanisä, ankara mutta pätevä. Vaikka Neuvostoliiton uhka jollakin tavoin painoi alitajunnassa, tuntui turvalliselta elää Kekkosen johtamassa maassa. Kekkonen oli tavallaan myös  isähahmo, ainakin minulle. Liikutuin, kun kuulin hänen kuolemastaan.

Minusta kasvoi suomettunut ihminen.

Suomettumista on käsitelty kriittisesti esimerkiksi Jari Tervo juontamissa Ylen ohjelmissa. Hän käyttää aika terävää kieltä, mikä on aiheuttanut vastaväitteitä somessa. 

Voisiko tämä vastustus kertoa siitä, että me kylmän sodan lapset toisaalta koemme kritisoitavan jotakin, joka oli aikoinaan meille melkein pyhää. Kun puhutaan talvisodan hengestä, viitataan muun muassa kansalliseen yhtenäisyyteen haastavassa tilanteessa. 

Suomettumisen kritisoiminen herättää varttuneessa väessä puolustelun halua ja taidetaan olla ylpeitäkin. Ilmiöön voi toisaalta liittyä myös piilevää häpeää, joka laukaisee torjunnan. 

Voi olla että minun ja ikäisteni on vaikea arvioida suomettumisen ilmiöitä objektiivisesti, koska olemme sen lapsia. Haluamme pitää sitä menestystarinana, mikä se mielestäni olikin kaikesta hähmäisyydestään huolimatta. Olemme ehkä osittain sokeita. 

Voitaisiinko puhua suomettumisen hengestä, kun keskustellaan tuosta ajasta? Ongelmallista tosin olisi se, että kylmän sodan aikaan liittyi Suomessa ikäviä sivuvaikutuksia. Oliko kaikki todella välttämätöntä? Tästä johtuen lienee vaikea käyttää ajan ilmapiiristä talvisodan hengen kaltaista kunniakasta nimitystä.

En taida voida sille mitään, että kaipaan Putinilta myötämielisyyttä Suomea kohtaan. Onko tämä kokemuksen tuomaa viisasta varovaisuutta vai henkilökohtainen kehityshäiriö? 

Tarvitsisinko jonkinlaista poisoppimisterapiaa?



  







torstai 20. tammikuuta 2022

En ole eläessäni kokenut tällaista

Kuva: Stefan Keller, Pixabay

Niille, jotka ovat eläneet toisen maailmansodan aikana ja sitä ennen, nykyinen jännittynyt ilmapiiri lienee tuttu. 

Puolustusvoimien edustaja sanoo, että tilanteen kehitys Itämerellä on vaikeasti ennakoitavissa. Itämeri on tietenkin meille tärkeä. Uhkakuva on kuitenkin laajempi. Vaikeaa on USA:n presidentinkään tietää varmasti, mikä on vastapuolen seuraava siirto.

Tällaista:

Venäjän massiiviset sotavoimat Ukrainan rajan suunnalla.

Venäjä vaatii Yhdysvalloilta sitoumusta, että Nato ei laajene itään.

Venäjän ulkoministerion tiedottaja ilmoittaa, että edellä mainittu koskee myös Suomea ja Ruotsia. Kun ulkoministeri Lavrovilta kysyttiin asiasta, hän sanoi Venäjän kunnioittavan Suomen suvereniteettia. 

Tuntematon lennokki kuninkaanlinnan yllä Tukholmassa.

Hybridi-isku Ukrainaa vastaan.

Tunnistamattomia droneja Ruotsin ydinvoimaloiden yllä.

Rahtilentokoneen outo reitti läpi Suomen, olkoon vaan suunniteltu. 

Venäjän sotalaivojen kierros Itämerellä.

Venäläiset laivat ajelevat edestakaisin Öölannin lähettyvillä. 

Venäjä tyhjentää lähetystöään Ukrainassa. 

Venäjä ja Valko-Venäjä aikovat pitää sotaharjoitukset Valko-Venäjällä, joka on Ukrainan naapuri.

Venäjä on ilmoittanut aikovansa pitää suuret merisotaharjoitukset Jäämerellä, Atlantilla, Välimerellä ja Tyynellämerellä.


Ei ole varmaa, että nuo kaikki tapahtumat liittyvät Venäjään, mutta se on mahdollista. Ne tuntuvat muodostavan hähmäisen kokonaisuuden, josta on vaikea päätellä, mitä on edessä. Vahvin aggressiotoimi uhkaa Ukrainaa. Ovatko muut hämäystä? Vai häirintää? Vai sekä että?

Massiivisen merisotaharjoituksen tarkoitusta on erityisen vaikea ymmärtää. Ainakin se on voimannäyttöä. Haluaako Venäjä näyttäytyä sellaisena maailmanmahtina, joka hyökkää massiivisesti Ukrainan kimppuun ja samalla lähettää 140 sota- ja tukialusta maailman merille? 

Aikooko Venäjä osoittaa massiivista uhkaa hyvin laajasti ja sitten niistää pienen palan lisää Ukrainasta? Ehkä se ajattelee, että näin toimien maailma huokaisisi helpotuksesta. 

Uhkatilannetta käsitellään laajalla foorumilla. Neuvotteluja käydään valtiollisella tasolla ja Nato on mukana. Presidenttimmekin on käynyt aiheesta useita puhelinkeskusteluja korkealla tasolla. 

Ukraina saa muutamalta valtiolta aseita turvakseen, 

Tapahtumat rullaavat nopeasti, puolin ja toisin. Paljon on pelissä.  Eläkeläisenä minulla on aikaa seurata tiiviisti tilanteen kehittymistä. On kuin olisin sivustaseuraajana dekkarissa. Minkälaista kauhua tämä mahtaakaan aiheuttaa Ukrainassa. 

Muistan kun Venäjän tankit vyöryivät Tsekkoslovakiaan vuonna 1968. Se oli tietysti iso uutinen. Olin kuitenkin vain 14-vuotias, enkä varmaankaan ollut erityisemmin seurannut operaatiota edeltäviä tapahtumia.

Nyt tällaisen kriisin kokeminen on erilaista, koska median toiminta on laajaa ja  nopeasyklistä. Internet pitää meidät ajan hermolla melkein reaaliajassa. 9/11-attentaatit vuonna 2001 olivat hurjia ja draamaa pystyi seuraamaan suorana, kun ensimmäinen kone oli törmännyt pilvenpiirtäjään. Tämä kaksoisisku tuli kuitenkin yllättäen. 

Mitä seuraavaksi tapahtuu?


maanantai 17. tammikuuta 2022

Kylmä sota oli Suomelle poikkeusaikaa

Kuva: pavel-turski, Pixabay

Minusta tuntuu ikävältä, kun jotkut kutsuvat Suomen kylmän sodan aikaista ulkopolitiikkaa rähmällään olemiseksi. Ilmaus ei mielestäni tee oikeutta tuolle ajalle. On totta, että Suomi oli joutunut taipumaan itäisen naapurin tahtoon hyvin monessa asiassa, mutta kuitenkin. 

Synnyin 50-luvulla, joten kasvoin silloiseen suomettuneeseen Suomeen ja sellainenkin, mikä ei ollut eettisesti kestävää, tuntui tavallaan normaalilta. Suomettuminen ei tuntunut juuri miltään, koska siihen olin kasvanut. Toki se nolotti, että tällainen ilmaus (Finlandisierung) oli ulkomailla keksitty kuvaamaan Suomen ulkopoliittista asemaa. 

En jaksa muistaa milloin tulin tietoiseksi kotiryssäjärjestelmästä, mutta oli se vastenmielinen ilmiö. Onhan se erikoista, että monilla poliitikoilla oli yhteyshenkilö Neuvostoliiton lähetystössä. Kekkosen kotiryssä oli KGB-upseeri Viktor Vladimirov, joka oli jossakin tehtävässään järjestänyt salamurhia. KGB oli Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi. 

Suomi oli periaatteessa parlamentaarinen demokratia, mutta maamme elintila oli rajattu. Neuvostoliitto puuttui jopa ministerivalintoihin. 

Olen vakuuttunut siitä, että suomettuminen oli maallemme välttämätöntä. Suomi oli kokenut kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Ne olivat olleet poikkeusaikoja. Kärsimysten määrä oli ollut hirmuinen. On todella ymmärrettävää, että Suomi halusi noiden kokemusten jälkeen elää rauhassa. Iso Neuvostoliitto sotkeutui maamme sisäisiin asioihin ja pieni Suomi mukautui. Ei muu auttanut. Siitä, kuinka pitkälle oli tarpeellista mennä, voidaan ja pitääkin keskustella. Kekkonen junaili asioita taitavasti, vaikka kaikki ei ollut kovin kaunista. Kumarrettiin itään, mutta samalla onnistuttiin kurottamaan länteen. 

Suomi eli kylmän sodan aikanakin oikeastaan poikkeustilassa. 

Laajamittainen sota merkitsisi suuren osan nuorista aikuisistamme lähettämistä kuolemaan, haavoittumaan ja/tai traumatisoitumaan äärimmäisissä olosuhteiseissa. Näiden nuorten ihmisten jälkeläiset kärsisivät taakkasiirtymistä. 

Vaalikaamme siis rauhaa.

Suomi on pienimaa. Liikkumavaramme on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin suomettumisen aikoihin, mutta meillä on yhä iso naapuri. 

Suomi on onnistunut taitavasti hivuttautumaan länteen. Media saa kirjoittaa ja poliitikot puhua mitä haluavat. Kukaan ei tule suoraan varoittamaan venäjävastaisuudesta. Menneisyydestä on  kuitenkin opittu. Ollaan aika pidättyväisiä. Nato-optiosta puhutaan, mutta täysjäsenyyden harkitsemisen ehdottaminen aiheuttaa vastareaktioita. 

Meillä on hieno kaari. Täydellisistä katastrofeista eli sodista on siirrytty myöntyväisyyden eli suomettumisen kautta Nato-option aikaan. Suomi kuuluu Euroopan unioniin ja on Naton kumppani. On solmittu yhteistyösopimuksia muutaman maan kanssa. Nämä ovat olleet peliliikkeitä. On myös tärkeää olla Venäjän kanssa hyvissä väleissä. 

Putin ja kumppanin ehkä kokevat saavutukseksi sen, että Suomi ei ole ryhtynyt Naton täysjäseneksi.

Jos tällainen myönnytys takaa rauhan ja nykyisen elintilan, tämä on hyvä positio. 

Ollaan kuitenkin tarkkana. Tilanne voi muuttua.


lauantai 15. tammikuuta 2022

Suomen seuraava presidentti?

Kuva: Peggy und Marco Lachmann-Anke, Pixabay

Euroopan geopoliittinen tilanne on huolestuttava. Venäjä on vaatinut Yhdysvalloilta monen maan pään yli sellaista kansallisen itsemääräämisen rajoitusta, johon se tuskin voi suostua. Näyttää siltä, että vaatimus on käytännössä tyrmätty. 

Mitä tilanteesta seuraa. Sitä voi vain arvailla.

Johtuuko siitä, että olen kylmän sodan ajan lapsi, että tilanne kalvaa turvallisuudentunnettani. Asiaan voi vaikuttaa myös se, että olen sotalapsen ja evakon lapsi. 

Levottomina aikoina kaivataan jämäkkää johtajaa ja sellainenhan meillä onkin. Presidentti Niinistö on käyttänyt taitavasti niitä valtaoikeuksia, jotka tasavallan päämiehelle on säädetty.

Niinistön toinen kausi kuitenkin loppuu kahden vuoden päästä, eikä hän voi olla ehdokkaana jatkoon. Turvallisuuspoliittinen tilanne tuskin tulee helpottumaan, ainakaan 

Itsestään selvää seuraajakandidaattia ei kuitenkaan ole. Monet poliittisesti meritoituneet mahdolliset kandidaatit puhuvat aika pyöreästi geopoliittisesta tilanteesta ja vetoavat Suomen valittuun linjaan, mikä on tietysti perusteltua. Ei haluta keikuttaa venettä. Ei haastavassa tilanteessa pidäkään hötkyillä. 

Voisiko kyseeseen henkilö, joka ei ole poliitikko, mutta tuntee ulkopoliittisen pelikentän läpikotaisin. Tämän lisäksi hän vaikuttaa kylmäpäiseltä ja viestii erinomaisesti. 

Katsoin Areenasta tämänpäiväisen Ykkösaamun, jossa haastateltiin Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolaa.  Mieleeni tuli, että olisiko tässä tuleva presidenttimme. Hän voisi kenties saada kannatusta monen puolueen äänestäjiltä. 

Mitä sanotte? 

torstai 13. tammikuuta 2022

Jaakopinpainia

Kuva: Rydy and Peter Skitterians, Pixabay

Osallistuako vai eikö osallistua? Turun Seudun Kuvataidekoulu KONSTan kurssien aloitusta on siirretty ainakin viikolla. Koulussa odotetaan viranomaisten ohjeistusta. On hienoa, että tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti. 

Koulun tiloissa pystyy pitämään kohtuullista etäisyyttä muihin, mutta riittääkö se omikronin tapauksessa. Voi olla, että tauti tarttuu pinnoiltakin. Suojaavatko maskitkaan riittävän hyvin pisaratartunnoilta? 

Tämä pandemian nopea leviäminen synnyttää jonkinlaista kauhun tunnetta. Tuntuu kuin tauti piileksisi lähettyvillä. Voiko luottaa siihen, että omikronin sanotaan olevan deltaa lauhkeampi?  Tekee mieli käpertyä kotiin ja sitähän me teemmekin. Kun olemme pystyneet välttämään taudin tähän asti. Toivottavasti voimme laistaa sen myös tästä eteenpäin. Varovaisuudella

Konstan tunneilla on useita henkilöitä samassa tilassa. Luultavasti useilla on lapsia, jotka käyvät koulua. Tartunta voisi tulla milloin vain.

Toisaalta tämä kotona roikkuminen on ahdistavaa. KONSTan kurssi toisi viikoille piristävän kolmituntisen. Se pitäisi myös yllä taideharrastustani. Oma-aloitteisuuteni on hukassa. Joutuisin myös lähtemään ainakin kerran viikossa täältä luolastamme. 

Olen ollut yhteydessä KONSTaan. Voi olla, että aloitus siirtyy helmikuun alkuun.

Minulle on varattu paikka ryhmään, jossa olin syksyllä. Täytyy harkita tilannetta, kun aloitusaika lähenee. Luulisin, että osallistumisen voi perua, jos se arveluttaa. 

Oikeastaan toivoisin, että aloittaminen siirtyy tarvittaessa vaikka maaliskuun alkuun. 


tiistai 11. tammikuuta 2022

Kuin myyrät pesässään

Nyt ottaa korona koville. Näpötämme vaimoni kanssa päivästä toiseen kotona. Tauti leviää hurjaa vauhtia, joten eletään varman päälle. Tukka kaipaisi lyhennystä, mutta saa toistaiseksi kasvaa. Turussa lukiota käyvä naantalilainen tyttärentyttäremme on aikaisemmin viettänyt meillä yön pari viikossa. Nyt nämäkin piristävät kohtaamiset ovat jäähyllä. 

Kaksi rokotusta on saatu ja helmikuun alussa saamme kolmannen. Voi olla, että ensimmäisten teho jo himmenee. 

Olin syksyllä taidekoulu KONSTan kurssilla. Nyt jatkaminen mietityttää, koska korona. 

Elämä on koteloitunut kummallisen pieneksi. Päivät kuluvat läppärin parissa. Olen jotenkin lamaantunut. En saa itseäni edes lenkille. Podin pitkään yskää ja liikkuminen oli tauolla. 

Yksi kirja on palautettava kirjastoon. Yritän toimertua sinne kävelemällä. Sen verran sentään. 

Tilasimme ruokaa kotiin. Näin voidaan välttää kauppareissu. Tosin lähikaupassa pitänee piipahtaa, kun jotakin unohtui. 

Jospa maaliskuussa, kun on jo kevättä ilmassa, pandemian leviämisvaihe on taittunut. 



perjantai 7. tammikuuta 2022

Elämme jännittäviä aikoja

Maailmanpolitiikan shakkilaudalla siirrellään nappuloita. Putin on aktivoinut pelin. 

Hän on päässyt ainakin välitavoitteeseen, koska asia etenee  neuvottelupöytään. Presidentti Biden valmistautuu EU/Nato-yhteisön piirissä ensiviikkoiseen neuvotteluun. Oma presidenttimme on  prosessiin liittyen keskustellut ainakin Ruotsin pääministerin ja Naton pääsihteerin kanssa. Hyvä näin. Putinin provokaatio otetaan tosissaan. 


Kuva: PIRO4D, Pixabay

Suomi korostaa yhä Nato-optiotaan, joka ei sinänsä ole aivan uusi asia. Tämä lienee ollut alunperin koepallo Suomen taholta. Nyt on olemassa selvä ristiriita Venäjän ja Suomen välillä, kun Venäjä on ilmaissut kielteisen kantansa Naton laajenemiseen itään. Kuinka paljon meillä on liikkumavaraa? Nyt meille yritetään asettaa rajoja. 

Presidentti Niinistö reagoi nopeasti, kun hänen uudenvuodenpuheensa kirvoitti tulkintoja, jollaisia hän ei ilmeisesti ollut odottanut. Tämä oli ehkä tarkoitettu rauhoittamaan Venäjällä alkanutta spekulaatiota Suomen mahdollisista aikeista hakea Natoon täysjäsenyyttä. Valittua linjaa ei ole muutettu. 

En tiedä, mitä kulisseissa tapahtuu. Luulisin, että avainpoliitikkomme arvioivat erilaisia uhkakuvia. Voi olla, että Suomen ja Ruotsin jäsenhakemusten mahdollisuus ehkäisee Venäjän lisätoimia Ukrainassa. Ensin mainitut eivät ole ilmaisseet, että Natoon mennään, jos Venäjä etenee. Itänaapurimme on kuitenkin otettava laskelmissaan huomioon tällainen mahdollisuus. Hiljaisuus on taktiikkaa. Käsiä ei haluta sitoa etukäteen.  

Jos Venäjä yrittää ahmaista lisää maa-alueita Ukrainasta, länsi asettaa pakotteita ja Suomi on niissä mukana EU:n kautta. Kysymys kuuluu, olisiko Suomen asema Naton ulkopuolisena tällaisessa tilanteessa suojaton.

Niinistön mukaan Naton avoimien ovien politiikan jatkuvuus on vahvistettu. Minua kiinnostaisi, tarkoittaako hän tällä Stoltenbergin puheita avoimista ovista vai onko asia varmistettu asiasta lopulta päättävien jäsenmaiden taholta. Stoltenberg ei ole voinut päättää yksin avoimien ovien linjasta. Hänellä täytyy olla jäsenten tuki asiassa, mutta millainen? 

Jos Venäjä ei etene Ukrainassa, Suomi luultavasti jatkaa optiolinjalla. Natolla ei ole äänestäjien tukea. Voi olla, että eskaloitumisen seurauksena asia päätettäisiin eduskunnassa, mikä ilmeisesti juridisesti riittäisi. 

Tilanteessa on hankalaa se, että Putinin vaatimuslista on kohtuuton ja hänelle ei oikeastaan voida antaa myönnytyksiä. Mistä hänelle löydettäisiin kunniallinen paluureitti?

Putinilla voi olla takataskussaan jotakin. Hän on saanut Kiinalta tukea asiaansa. Voisiko taustalla olla Kiinan lupaus yhteisistä vastatoimista, jos länsi asettaa Ukrainan tilanteen mahdollisen eskaloitumisen vuoksi tiukkoja lisäpakotteita. 

Shakinpeluu jatkuu. Mitkä ovat seuraavat siirrot!



tiistai 4. tammikuuta 2022

Kallistuako Nato-jäsenyyden vai nykylinjan kannalle?

Entä jos olisimme taas suomettuneita?

Kuvitellaan, että Suomi olisi nyt vastaavassa tilanteessa, jossa se oli eri vaiheissa kylmän sodan aikaa. Meillä olisi hallitus, jonka kokoonpano olisi hyväksytetty Kremlissä. Presidentillä olisi Venäjän suurlähetystössä yhteyshenkilönä korkea-arvoinen FSB-upseeri, jonka kanssa päämiehemme voi jatkuvasti pohtia oikeaa suhtautumista erilaisissa poliittisiin tilanteisiin. Merkittävillä poliitikoilla olisi myös oma yhdyshenkilönsä lähetystössä. Suomella olisi Venäjän kanssa YYA-sopimusta vastaava sopimus, joka olisi hallitusohjelmassa sovittu Suomen ulkopolitiikan perustaksi. Naapuri reagoisi sopimattomiksi katsomiinsa lehtijuttuihin. Puolustusvoimat hankkisi noin puolet aseistuksestaan Venäjältä. Venäjä saattaisi vedota laajentuneeseen Natoon sekä YYA-tyyppiseen sopimukseen ja ehdottaa konsultaatioita puolustusyhteistyön käynnistämisestä Natoa vastaan. Sattumaa vai ei, Venäjä laukaisisi nootin luovutuspäivänä massiivisen ydinlatauksen Novaja Zemljalla (vrt. noottikriisi 30.10.1961). Ylellä olisi radio-ohjelmasarja, joka kertoisi hyvin kaunistellen venäläisten arjesta. Suomi tuskin voisi kuulua Euroopan Unioniin. Presidentti lähettelisi tiukkasävyisiä nuhtelukirjeitä politiikoille, jotka lipsuvat ulkopoliittisen linjan suhteen puheissaan tai tekemisissään. Venäjä ehdottelisi silloin tällöin yhteisiä sotaharjoituksia. Kaikesta huolimatta Suomi vakuuttelisi puolueettomuuttaan. 


Kuva: Razmik Badalyan, Pixabay


Olen syntynyt kylmän sodan vuonna 1954. Olen siis varttunut suomettuneessa Suomessa. Tuo yllä kuvattu kuulostaa varmaan hurjalta, mutta ei tuollainen painostus juuri taviksen elämään vaikuttanut. Yhteiskunta kehittyi, elintaso nousi. Toki tiesimme, että Suomella on omanlaisensa ulkopoliittinen linja, jossa Venäjän sana painoi. Kaikesta siitä, mitä kulisseissa tapahtui, emme olleet perillä. Tyylipisteitä ei tainnut aina herua, mutta rauha ja kohtalainen liikkumatila pystyttiin säilyttämään.  


Olisiko Suomen pitänyt toimia toisin kylmän sodan aikana?

Kun talvisota syttyi, isoisälleni käytiin ilmoittamassa, että on lähdettävä palvelukseen. Hän lähti, ei päässyt kertaakaan lomalle ja haavoittui kuolettavasti sodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Kannakselainen isäni menetti sotien seurauksena kotiseutunsa. 

Miltä isoisästäni tuntui lähteä taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, varsinkin kun maallamme ei ollut liittolaisia? Suomi oli kaiken lisäksi luvattu hieman ennen talvisodan alkua   solmitussa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Neuvostoliiton etupiiriin. 

Suomi menetti talvisodassa kaatuneina tai kadonneina noin 27 000 henkeä. Jatkosodan vastaava luku on noin 63 000. Haavoittuneita oli luonnollisesti enemmän. 

Suomen ulko- ja sisäpolitiikassa oli arveluttavia piirteitä suomettumisen aikana, mutta myöntyväisyys oli mielestäni sotaa parempi ratkaisu.

Suomen vapausaste on nyt jotakin aivan muuta kuin kylmän sodan aikoina. Presidenttimme totesi uudenvuodenpuheessaan, että maamme liittyy Natoon, jos itse sitä tahtoo. Tiedämme, että tällainen päätös olisi vastoin Putinin tahtoa.


Suomen asemasta

Ilmeisesti Natoon liittymisen mahdollisuus on jollakin tasolla varmistettu tai ainakaan sen toteutumiseen ei nähdä suuria esteitä. Pääsihteeri Stoltenberg on todennut oven olevan auki. Päätökseen tosin vaaditaan jäsenien yksimielinen päätös. Onko kaikilta jäsenmailta kysytty? Voiko kyseisten maiden parlamenteilta yleensä saada ennakkotietoa? Tuskin.

Nyt seisomme ovella, jonka sanotaan olevan auki. Kuulisin mielelläni perustelut, miksi ovella on parempi seistä kuin mennä sisään. Asiain tilaa perustellaan muun muassa vakaudella. Mielestäni voi myös kysyä, miten käy osittaisessa tyhjiössä Naton ja Venäjän välissä.

Sota voi nykyään olla monenmoista. Jos Suomea vastaan hyökättäisiin massiivisesti maalla, merellä, ilmassa ja internetissä, Suomi panisi kohtuullisen hyvin varustautuneena hanttiin. Se maksaisi paljon nuoria ihmisiä. Ajatuksena on, että Suomen puolustustahto ja varustautumien ehkäisevät sodan ennalta, koska se tulisi hyökkääjälle kalliiksi. Onko sodan aloittaminen aina perustunut järkevään laskelmointiin? Mahtimaille mahdin säilyttäminen ja jopa sen lisääminen voi olla tärkeätä.

Suomi on pyrkinyt turvaamaan selustaansa, vaikka ei kuulu Natoon. Maallamme on sopimukset puolustusyhteistyöstä Ruotsin ja Norjan kanssa. Sotatilanteessa yhteistyöstä päätetään erikseen. Yhteistyötä on myös Saksan, Ranskan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Suomi on myös mukana erilaisissa maaryhmissä, joissa tehdään puolustusyhteistyötä. Toiminta on yhteistyön kehittämistä rauhan aikana. 

Mihinkään yhteistyösopimukseen ei taida kuulua varsinaisia turvatakuita sodan varalle. Sellaisissa tilanteissa valtioilla on tapana toimia äärimmäisen itsekkäästi. Varmaan näillä yhteistyöjärjestelyillä ajatellaan olevan ennaltaehkäisevää merkitystä. Tilanteen hämäryys voi olla Suomelle eduksi. On kuitenkin vaikea ennustaa miten kumppanit toimisivat tositilanteessa.


Rauha ennen kaikkea

Kaikissa tilanteissa olisi tärkeää säilyttää rauha. Parasta on jos nuorisoa ei tarvitse uhrata sodalle, varsinkaan taistelemaan ilman parasta mahdollista kansainvälistä tukijärjestelmää. 

Voi olla että nykyisen status quon säilyttäminen on viisautta. Monella Venäjän kansalaisella on käsittääkseni myönteinen käsitys Suomesta. Ehkä Venäjän johtokin tottuu tähän Naton ovella olemiseen ja poliittinen yhteys säilyy. Ehkä nykytilanne panee Venäjän varomaan toimiaan, jotta Suomi ei liity Natoon. Pitää muistaa, että naiiveja siellä ei olla.

Voi olla, että joudumme suomettumaan, mutta sekin on sotaa parempi vaihtoehto. Pitää muistaa, että Venäjä on ydinasevaltio. Jos Suomi on yksin ja Venäjä uhkaa ydinaseella, olemme pulassa. 

Nimet papereissa eivät välttämättä paina tositilanteessa. Natoa vastaan ei kuitenkaan ole koskaan hyökätty, mikä on merkillepantavaa. 


Kuva: Martin Dlugolinsky, Pixabay

Suomessa kannatetaan enemmän Naton täysjäsenyydestä pidättäytymistä kuin järjestöön liittymistä. Suomen nykypolitiikka lienee mahdollisen taidetta. Mennään niin pitkälle kuin ilman Nato-äänestystä voidaan mennä.

Mielestäni meidän on punnittava, takaako nykyinen linja vai Naton täysjäsenyys paremmin rauhan säiilymisen tällä kulmalla Eurooppaa. Kummassakin tapauksessa olisi mielestäni säilytettävä nykyisenkaltainen laajaan reserviin ja hyvään varusteluun perustuva varautuminen oman alueen puolustamiseen. 

Lähettäisimmekö mieluummin nuoremme rintamaalle ilman Naton tukea vai sen kanssa? Olemmeko valmiit hyväksymään mahdollisen syvemmän myöntyväisyyden Venäjän suhteen? Sekin on varteenotettava vaihtoehto, jos se takaa rauhan säilymisen. 

Presidentin uudenvuodenpuheen mukaan etupiiriajattelu ei ole nykyaikaa. Voimmeko tuudittautua tähän, jos iso naapurimaamme toimii etupiiriajattelun mukaisesti?

Venäjän toimia on hyvin vaikea ennustaa. Lisäksi sillä on ydinase. Kumpi linja ehkäisisi paremmin ennalta ydinhyökkäysuhkausta maahamme?

Mielestäni olisi hyvä käydä laaja kansalaiskeskustelu Nato-jäsenyydestä. On parempi päättää asiasta mahdollisessa kansanäänestyksessä, kun aihe on läpikotaisin puitu, olkoon tulos puolesta tai vastaan. Poliitikot ovat perinteisesti vältelleen Natosta puhumista. Se voisi vaikuttaa seuraavaan äänisaaliiseen. Putinin viimeaikaisen uhon ja presidentin puheen seurauksena muutama on ottanut kantaa asiaan. Ehkäpä se tästä lähtee. 

Yritän paneutua tähän asiaan, jotta voin päättää omasta kannastani. Toistaiseksi horjun.