Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kannan talvisotaa nahoissani

Talvisodan syttymisestä on tänään 75 vuotta. Porissa kuultiin ensimmäinen ilmahälytys. Kahdeksanvuotias äitini oli tuolloin kotona hoitamassa nuorimmaista. Mummoni oli kaupungilla asioilla. Äitini yritti hädissään suojella vauvaa työntämällä vaunut uunin ja seinän väliseen nurkkaan.

Myöhemmin tuli käymään joku mies, jolla oli asiaa isoisälleni. Hän toi palvelukseenastumismääräyksen. Isoisäni lähti samana päivänä eikä palannut elävänä.

Äitini oli satakuntalaisen työläiskodin esikoinen. Isoisäni oli ollut Porin Puuvillalla kuorma-autonkuljettajana, kokeillut yrittäjyyttäkin, ollut rakentamassa Porin lentokenttää. En tiedä, mitä hän teki työkseen, kun talvisota syttyi.

Isäni koti oli Kannaksella Laatokkaan rajoittuvalla, pienehköllä tilalla, jonka isovanhempani olivat ponnistellen lunastaneet itselleen. Se oli aikaisemmin kuulunut isäni isovanhemmille, jotka asuivat noin kymmenen kilometrin päässä. Silloin oli eletty karjalaista suurperhetaloutta. Isäni kodin leipäpuu oli tavanomainen noilla seuduilla, pienviljelystä, hieman karjaa, kalastusta Laatokalla ja talvisin savottahommia.

Kun talvisotaa oli kestänyt jonkin aikaa, isäni kotiin tuli määräys, joka käski jättämään kodin. Päädyttiin Alavudelle, jossa tapahtui eräänlainen huutolaishuutokauppa. Vihdoin löytyi isäntäväki, joka suostui majoittamaan suuren evakkoperheen. Päädyttiin kaupan yläkertaan muistaakseni yhteen huoneeseen sekä keittiöön, joka jaettiin toisen perheen kanssa. Tämä oli talvisodan henkeä. Solidaarisuus kuulostaa oudolta tässä yhteydessä, mutta siitähän oli kysymys.

Olen syntynyt yhdeksän vuoden kuluttua Lapin sodan päättymisestä. Elintarvikkeiden säännöstely oli päättynyt synnyinvuoteni alussa. Olen hyvän ajan lapsi.

Kehitys on ollut hämmästyttävän nopeaa. Se jatkuu yhä, vaikka talous yskiikin. Kokonaishyvinvoinnin määrä on niin suuri, että sen jakaminen on käynyt hankalaksi. Kulutusta pitäisi laskea, jotta maailman kantokyky ei vaarantuisi. Vallitseva talousjärjestelmä tuottaa paljon, mutta jakaa hedelmät epäoikeudenmukaisesti. Kaikki voitaisiin ruokkia, mutta kaikkia ei ruokita. Tarvittaisiin maailmanlaajuinen talvisodan henki, mutta se on utopiaa. Miksi olemme tällaisia?

Kannan sotaa nahoissani. Se on polttomerkkiytynyt identiteettiini. Tunnistan sen siitä, että tutustuessani uusiin ihmisiin, koen voimakasta tarvetta kertoa vanhempieni kohtaloista. Sodan vaikutus periytyy polvesta polveen. Olen hautaan saakka sotaorvon ja evakon eli pakolaisen poika.

Sotaorpojen ja pakolaisten valmistusta ei ole lopetettu. Maailma ei opi. Maailma on me.

Toivoa ei pidä heittää, koska kyynisyys kuolettaa.


lauantai 29. marraskuuta 2014

Nukkumisesta, kirjoittamisesta, maalaamisesta ja vähän muustakin

Unirytmi takkuilee. Välillä nukun pitkän hyvän yön, mutta välillä on nukahtamisvaikeuksia. Vanha keino tähän olisi herätä aamuisin säännöllisesti samaan aikaan. Se tarkoittaisi heräämisen virittämistä joka aamu viikon varhaisimpien lähtöjen mukaan. En malta millään mennä nukkumaan niin ajoissa, että tämä onnistuisi. Omapa on vikani. En tosin taitaisi saada untakaan.

Kuulin illalla, että melatoniinejä voi ottaa kuusikin milligrammaa kerralla. Kun en saanut unta, otin lisää niin, että tuli yhteensä kuusi milliä. Uni tuli. Luin ennen sitä hieman pikalainaksi löytämääni Herman Lindqvistin kirjaa Kun Suomi oli Ruotsi. Se on oikeastaan Suomen historia, mutta riikinruotsalaisesta näkökulmasta. Lindqvist on muuten asunut lapsuudessa Suomessa, koska hänen isänsä oli töissä Ruotsin lähetystöstä. Hän sanoo valistavansa ruotsalaisia, joille Suomen ja Ruotsin yhteinen historia tuntuu olevan aika tietämätöntä.

Toivottavasti syksyinen ikävä kokemus ei toistu. Budapestin lomalla minulla yö ja päivä vaihtoivat paikkaansa. Yöllä en saanut millään unta, mutta päivällä olisin nukkunut milloin vain.

Yritän nyt ottaa iisisti ja kerätä voimia vaativaan ensi jaksoon koulussa. Tämä bloggaaminenkin on tullut jaolle, kun päivän virkkuajasta on kyse. Koen löytäneeni uuden puolen itsestäni. En ole aikaisemmin ymmärtänyt, että kirjoittaminen olisi minun juttuni. Mukavaahan tämä on. Kaipa sitä huonompiakin harrastuksia on. En viitsi kirjoittaa pöytälaatikkoon. Tällainen vuorovaikutteinen muoto sopii kärsimättömälle mielelleni.

Jos haluaisin kytkeä maalaamista ja kirjoittamista, vaihtoehtoja olisivat ainakin käsitetaide ja satukirjat. Käsitetaide ei oikein nappaa, vaikka siinä yhdistyvät esineet, maalaaminen, piirtäminen ja teksti. Se on liian älyllistä kommunikaatiota ja sen kieleen harvat jaksavat paneutua. Ruumiillisemmat ilmaisumuodot tuntuvat omemmilta, paitsi en tiedä, onko kirjoittaminen sellaista.

Joskus iltaisin revin huivistani satuja lastenlapsilleni. Niitä voisin ehkä kuvittaakin. Photoshop ja Illustrator sopisivat siihen. Ehkä teen joskus lahjakirjaksi sellaisia valokuvausliikkeiden albumisysteemillä. Ehkä eläkkeellä.

Tällaisessa tyhjentyneen pesän vaiheessa on antoisaa, se että aikaa jää mukaviin puuhiin. Aikataulun huokoisuus tuntuu hyvältä varttuneelle mielelle. Tosin ensi jaksolla tilanne on toinen, mutta sekin loppuu aikanaan.


Tänään menen Temperaan ostamaan akvarellivermeitä koululle, jossa on kolmen päivän häppening maanantaista alkaen. Pidän maanantaina maalauspajaa. Vaikea arvata mikä on suosio, mutta ylijäämävermeitä voin käyttää Taide ja kulttuuri-kursseilla.


Vertailin äskettäin viimeisiä hetkiä Jorvissa parikymmentä vuotta sitten nykypäivän Terhokotiin. Minulle on kerrottu yhdessä blogi- ja Fb-kommentissa, että muualtakin terveydenhuollon piiristä löytyy hyviä esimerkkejä. Se on lohdullista.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Miksi kauneus on hyvä arvo?

Hyvyys, kauneus ja totuus ovat vanhoja hyviä arvoja.

Mitä on kauneus? Miksi se on hyvä arvo?

Kauneuteen liittyy harmonia. Asiat näyttävät olevan tasapainossa. Jos värit ovat tasapainoiset, vastaväreistä jompaa kumpaa on todennäköisesti hvyin vähän verrattuna komplementtiinsa. Myös kappaleitten massoilla on merkitystä. Jostakin syystä koemme jossakin teoksessa olevien kappaleiden olevan tasapainossa ja kun taas toisessa niiden sijainnit häiritsevät.

Liiallinen harmonia voi tuntua väljähtyneeltä. Jokin poikkeama säännöllisyydessä tekee teoksesta kiinnostavan. Tarvitaan jännite. Keitollekin saattaa olla eduksi jokin säväyttävä mauste.

Jonkun elämä saattaa näyttää ärsyttävän sopusointuiselta. Todennäköisesti se ei sitä ole, sillä ulospäin näkyvä voi pettää. Voi olla, että jonkun elämä sujuu kuin unelma. On kai se mahdollista. Jos joku on perinyt hyvät lahjat, lähtökohdan ja epäonni tuntuu karttavan, kaikki saattaa sujua kuin ihanteellisen elämän käsikirjoituksessa. Uskon, että sellaisen elämän perinyt ihminen voi tuntea elämää huonosti.
Hän saattaa luulla, että elämä on täysin ennustettavaa ja sen kulku riippuu vain omasta tahdosta. Hänelle empatian kokeminen saattaa olla vaikeaa. Elämässäkin olisi hyvä olla jotakin, mikä antaa meille näkökykyä.

Kauneudessakin on tietty paradoksi. Jokin ihminen tai vaikkapa talo voi näyttää niin rumalta, että vaikutus onkin vastakkainen. Tämä saattaa johtua siitä, että koemme empatiaa näkemäämme kohtaan.

Sopivasti mausteinen elämä voi näyttää paremmalta kuin liian siloteltu. Liian koetteleva elämä tuskin kuitenkaan jalostaa ihmistä. Katkeruus on huono matkakumppani.

Yksi harmoniaan liittyvä käsite on kultainen leikkaus. Jos jana jaetaan kahtia siten, että sen lyhyemmän osan suhde pidempään on sama kuin pidemmän suhde koko janaan, toteutuu kultainen leikkaus. Tällaisen suhteen ihmissilmä kokee miellyttäväksi. Mielestäni on merkillepantavaa ettei jako tasan kahtia ole yhtä hyvä.

Tiesitkö, etteivät ihanteelliseksi koetun rakennuksen, Akropolin Parthenonin, päätypylväät seiso tasavälein. Näyttää paremmalta näin. Lattian sivuprofiili ei ole suora viiva vaan kohoaa hieman keskeltä. Päätypylväät myös kaartuvat kuusi senttiä sisään päin alhaalta ylös. Nämäkin tehtiin näön vuoksi.

Voisimme toivoa elämällemme sopivan jännitteistä harmoniaa.


Sinussa syntyy jatkuvasti syöpäsoluja ...

... mutta ei hätää, T-solut tuhoavat ne, useinmiten.

Kropassamme käy jatkuva imperiumien taistelu. Onneksi kehossamme on kaikkialla dendriittisoluja, jotka vahtivat alati syntyviä syöpämutaatioita. Dendriitit tunnistavat tällaiset, ottavat niistä näytteen ja kiidättävät ne tiedoksi imusolmukkeisiin T-tappajasoluille. Nämä alkavat kopioida itseään ja sitten koulutettujen kloonitappajien armeija lähtee tunnistamaan viholliset ja tuohoaa ne.

Kuten sodassa aina, tässäkin ovat kaikki keinot käytössä. Syöpäsolut osaavat vakoilla ja sumuttaa. Ne voivat manipuloida dendriitit viestimään T-tappajille, että viholliset ovat ystäviä. T-armeija alkaakin nyt puolustaa syöpäsoluja ja arvaattekin, mitä nyt seuraa.

Näin kävi minun kropassani, mutta hei, minähän selvisin.

Nykyään syöpää hoidetaan täsmälääkityksin, eliminoivat kasvainta ruokkivan verisuoniston tai sitä tukevat kasvutekijät. Ne voivat myös manipuloida kasvusolut tuhoamaan itsensä. Nämä kuitenkin tuhoavat myös terveitä soluja kuten päänahan karvatuppisoluja. Minäkin pääsin toteamaan, miltä näytän kaljuna.

Yksi tällaisista vastamyrkyistä on rituksimabi, jota minäkin sain. Tällaisille kehitetään nyt geenitestejä, joilla voidaan todeta lääkkeen sopivuus.

Minä sain nykyaikaista hoitoa, mutta syövän torjunta on siirtymässä aivan uusille urille. Syövän viitta ja tikari-toiminta eli dendriittien manipuloinnin tulokset aiotaan torjua herättämällä harhaanjohdettu T-armeija immunohoidolla.

Euroopan markkinoille on näidtä uuden polven lääkkeistä hyväksytty ipilimumabi. USA:ssa on hyväksytty pembrolitsumabi. Kukahan näitä nimiä keksii?

Uusilla lääkkeillä on saatu erittäin lupaavia tuloksia erityisesti ihosyövän hoidossa. Tutkimukset ovat kesken. Sivuoireet voivat joissakin tapauksissa osoittautua tappaviksi.

Hyksissä kokeillaan uutta yhdistelmähoitoa esimerkiksi maha-, haima-, virtsarakko- ja rintasyöpien hoidossa.

Lähde: Tiede 11/2014, Mari Heikkilä: Elimistö hyökkää syövän kimppuun.


torstai 27. marraskuuta 2014

Hyviä oppeja, palvelun normalisointia ja flunssa-asiaa

Olin taas TaiK:ssa ja joudun perumaan sanojani. Tuumin äskettäin, että Photoshopilla maalatessa menee aikaa samoin kuin perinteisinkin keinoin työskennellessä. Photoshopilla voi tehdä itse kynän kärjen profiilin. Jos tekee talon kattolaattoja, voi tehdä laatan muotisen profiilin. Photoshopia voi sitten säätää niin, että jälki kääntyilee satunnaisesti annetuissa puitteissa. Värin ja sen vahvuudenkin saa vaihtelemaan. Näin jäljestä tulee luonnollista ja kliinisyyden riski vältetään.

Opimme myös miten vaikkapa netistä löytynyttä valokuvaa voi käyttää hyväksi maalauksen perspektiivin rakentamisessa. Esimerkiksi kuvassa olevasta talosta voidaan johtaa perspektiivipiste ja horisontin taso. Näiden ja talon avulla voidaan piirtää uusia rakennuksia niin, että ne tulevat uskottavasti perspektiiviin.

Hyödyllisiä keinoja.




Yhteiskäyttöautomme, jolla huristelemme poikani huushollin kanssa vuorotellen, ei aina ole vapaana, kun tarvitsisimme. Silloin voimme käyttää CityCarClubin yhteiskäyttöautoja. Viime keskiviikon vierailullamme Terhokotiin kävi näin. Poimin auton työpaikkani lähellä olevasta CCC:n pisteestä, hain vaimoni Kalliosta keramiikkakurssilta, kävimme Terhokodissa ja palautin auton melkein kotimme vieressä olevaan CCC:n pisteeseen. Kätevää.

Missä tahansa palvelussa tapahtuu joskus virhe ja silloin asiakkaalle on erityisen merkityksellistä, että palvelun tuottaja normalisoi tilanteen nopeasti. Kun hain autoa työpaikkani läheltä, auton oven avaus ei syystä tai toisesta onnistunutkaan. Ovi avataan puhelimen avulla, mutta nyt se pysyi kiinni. Soitin CCC:in ja he yrittivät avata ovea sieltä. Ei onnistunut. Jos olisimme olleet menossa häihin tai hautajaisiin, olisi pitänyt ottaa taksi, mutta nyt aikataulu oli joustava. CCC:sta luvattiin lähteä heti tuomaan toista autoa käyttöömme, mutta jos alkuperäinen auto aukeaisikin, voisimme ottaa sen kunhan vain ilmoitamme heille. Jäin odottamaan toista autoa.

Ajattelin käydä odottaessani ostamassa kukkapuketin Pasilan asemalta. Sitten näinkin auton valojen syttyvän ja menin se luokse. Ovet olivat avautuneet. Lähdin liikkeelle ja soitin palveluun. Sieltä kerrottiin, että vara-auto on jo lähellä Pasilaa, mutta alkuperäisen auton ottaminen sopii. He lupasivat hyvittää viivästysajan veloituksesta.

Arvostin tässä sitä, että he lähtivät heti tuomaan vara-autoa. Tällainen lisää palvelun luotettavuutta ja antaa muutoinkin hyvän kuvan palvelun laadusta.




Jos olet sattumalta saanut äskettäin tämän syksyn flunssaviiruksen, voin kertoa sinulle, että tauti saattaa vaivata sinua kuukauden. Minulla on jo toinen kuukausi alkanut. Kurkkuni on onneksi jo huomattavasti paremmassa kunnossa. Iltayskä häiritsee vielä nukahtamista, mutta yskänlääke tuntuu auttavan. Nokkakin vuotaa vielä ajoittain. Luultavasti pääsen piakkoin eroon tästä riesasta ja voin alkaa taas ulkoilla

Kuvissa vaimoni joulutunnelmia.

Henkilökohtainen dilemma

Sain nukkua viime yönä kymmentuntisen. Heräsin kymmenen paikkeilla ja aamutoimien jälkeen aamupäivä alkoikin olla siinä. Haluaisin tietää onko tämä kehittynyt unen tarve pysyvä ominaisuuteni tässä syövän jälkeisessä elämässä vai olenko vielä toipilas, jonka nukkumistavat tulevat tolkkuuntumaan. Luultavasti kukaan ei pysty vastaamaan kysymykseeni.

Olen saanut eläkeyhtiöltä laskelman mahdollisesta osa-aikaeläkkeestäni. Jos unen tarpeeni on asettunut pysyväksi, osa-aikaeläke ratkaisisi siitä aiheutuneen ongelman, koska vähentyneet tunnit olisi helpompi sijoittaa iltapäiviin. Pykälien mukaan voisin jäädä ensi vuonna osa-aikaeläkkeelle.

Osa-aikaeläke on houkutteleva, mutta ei itsestäänselvä ratkaisu. Bruttotuloni laskisivat noin 800 euroa ja nettona se olisi noin puolet siitä. Hyviä puolia olisivat unitasapainon saavuttaminen ja mahdollisuus käyttää suurempi osuus virkeästä ajastani taiteen tekemiseen. Minulla olisi myös enemmän aikaa kuljetella autolla vaimoani, emmekä ehkä tarvitsisi kokonaan omaa autoa. Nykyinen puolikas täydennettynä taksilla ja CityCarClubin palveluilla saattaisi riittää. En kuitenkaan voisi myydä maalauksiani siten, että se lisäisi tulojani. Myynnin osuus pitäisi laskea työosuuteeni. Se ongelma kuitenkin poistuu vanhuuseläkkeellä, joten osa-aikaeläke olisi siirtymäaikaa. Voisin keskittyä kehittämään itseäni taiteentekijänä. Lisää oppivuosia.

Tulojen väheneminen ei ole kivaa. Sen kanssa on kuitenkin elettävä, jos nukkumatti pysyy kovin toimeliaana. Meillä on vielä hieman asunto- ja muutakin lainaa. Taloyhtiömme on kaupungin omistamalla tontilla ja Helsinki tulee nostamaan rutkasti tonttiensa vuokria lähiaikoina. Se tietää merkittävää yhtiövastikkeen korotusta.

Minun on ensin selvitettävä onko työnantajani muuttanut tai muuttamassa myönteistä suhtautumistaan osa-aikaeläkkeisiin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Jos näyttää siltä, että vihreä valo on mahdollinen, minun on hankittava tarkentavia tietoja esimerkiksi tontin vuokrasta ja tehtävä laskelmia.

Emme ole kumpikaan tuhlureita, mutta hyvin tiukan menokaton alla eläminen ei ole mukavaa ja se saattaisi jopa koetella parisuhdettamme, jota haluamme vaalia. Toisessakin vaakakupissa on painava asia, terveys.

Niin, ei tämä dilemma ole vain henkilökohtainen, koska koskettaa se vaimoanikin.

Nyt tarvittaisiin kristallipalloa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Talot juoruilevat





Tässä on keskeneräinen Photoshop -teokseni Strasbourgin näkymästä. Maisema viehättää minua siksi, että talot näyttävät kuin kokoontuneen juttelemaan. Tämä sakraali väriskaala saattaa heijastella viimeaikaisia tunnelmiani. Mukavaa, että noinkin kliinisellä työvälineellä kuin Photoshop, voi tehdä näin karheaa jälkeä.

Minua viehätti myös näky, joka odotti minua kotona palatessani töistä. Minun rakas jouluhulluni oli keskittynyt suurisuuntaisiin jouluseimirakennelmiin. Mukavalta tuntuu tuollainen omistautuminen. Hän on kerännyt aikojen saatossa leegion posliinisia joulun ihmeeseen liittyviä hahmoja. Nyt syntyy maaperää ja sille italialaistyylisiä taloja. Saapasmaan perinteestä taitaa olla kysymys.  Minulta hän on tilannut maiseman taustalle. Beetlehemin tapahtuma taitaa alkaa meidän joulukodissa näyttää cityhappeningiltä.

Ruma ja kaunis lähtö

Kävimme vaimoni kanssa tapaamassa parikymmentä vuotta sitten erästä sukulaistani, joka teki lähtöä tuonpuoleiseen. Sattui niin, että vierailimme hänen viimeisillä hetkillään, sillä hän kuoli samana päivänä. Hän oli Jorvin sairaalassa. Hänen tyttärensä oli käymässä jossakin, mutta oli palannut lähdettyämme äitinsä luo.

Muisto tapaamisestamme kauhistuttaa minua. Potilas makasi huoneessa, jossa oli runsaasti sänkyjä. Nämä oli erotettu toisistaan ylhäältä roikkuvilla verhoilla. Sukulaiseni ei voinut keskustella kanssamme. Hänen olemisensa oli aivan kamalaa. Hän haukkoi jatkuvasti ahmimalla henkeään kuin viimeistä päivää ja siitä olikin kysymys. Hänellä oli jotkin nippulat nenässään. Ehkä hän sai morfiinia tai jotakin. Yritimme sanoa hänelle lohduttavia sanoja. Verhojen välistä näin jonkun toisen potilaan vieraana olevan naisen katsovan minua tuikean näköisenä. Hän kuuli sanamme. Ehkä niissä oli hänen mielestään jotakin moitittavaa tai sitten ilme johtui jostakin muusta. Ei se mukavalta tuntunut.

Ymmärryksemme mukaan tämäkin potilas oli matkalla kohti valoa. Hänen kärsimyksensä loppuivat pian.

Mielessäni on mielikuva jonkinlaisesta teollisesta kuolemistapahtumasta. Niukilla resursseilla tuotetaan kuolemissuoritteita, joiden laatutaso on jotenkin hyväksyttävissä. Toivon ettei se ole Suomessa missään enää tuollaista. Raskain sydämmin joudun ymmärtämään, että maailmanlaajuisesti tuokin on varmaan huippua.

Syöpäveljeni lähtö Terhokodissa oli aivan muusta maailmasta. Kävimme eilen viemässä kukkia surutaloon ja saimme kuulla veljeni viimeisistä hetkistä. Paikalla oli hänen vaimonsa lisäksi hänen muita läheisiään, lapsenlapsiakin. Tenavat mekastivat ja olivat täynnä elämää. He olivat poikkeuksellisen välittömiä. Kävivät istumassa minun - vieraan partasuun - sylissä ja juttelemassa. Yksi taapero talutti minut talon toiseen päähän ja halusi näyttää, missä hän nukkuu. Ajattelin, että syöpäveljeni elämä jatkuu näissä vilkkaan iloisissa lapsissa.

Terhokodissa kivunhoito on runsasta. Potilaita nukutetaankin kärsimysten vähentämiseksi. Läheisten pyyntöjä kuunnellaan ja toteutetaan. Puoliso saa viettää aikaansa yötä päivää lähtijän rinnalla, nukkuakin samassa tilassa. Luultavasti siellä voi olla tarvittaessa muitakin. Läheiset voivat olla mielin määrin paikalla. He voivat välillä istua talvipuutarhassa tai muissa istuinryhmissä, kun esimerkiksi potilas nukkuu. Terhokoti ei ulkoisesti sijaitse kovin kummoisessa paikassa, mutta sillä ei ole toiminnan kannalta mitään merkitystä.

Ymmärsin, että hoitotoimenpiteiden seurauksena potilas on loppuhetkillään vain ajoittain tietoisuuden tilassa. Hän nukkuu, on joskus hereillä ja liukuu näiden välillä jonkinlaisessa puolitietoisuudessa. Läheisille kerrotaan mitä tapahtuu ja milloin lähtö lähenee. Syövän seurauksen sisäelimet lopettavat toimintansa ja se vaikuttaa aivoihin. Loppu tulee vääjämättä. Siihen on voitu valmistautua, koska läheiset ovat voineet sanoa viimeiset hyvästinsä, kun tietoisuuden merkkejä on ollut vielä havaittavissa.

Tuollainen on varmaan paras mahdollinen lähtö tällaisessa tilanteessa. Sairas kokee, että hänestä pidetään alttiisti huolta ja läheiset saavat olla lähellä. Lähdön tulo on tiedossa, mutta se tulee kuin hiljainen tuulenvire.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Jos uni per yö > 1 ...

Minulla on ongelma, syöpäperäinen, kun uni niin maistuisi öisin. Toipilas. Oikeastaan koskee aamupäivääkin. Kymmenen tuntia ei mahdu yöhön. Tänään väsytti töissä. Nuorten kanssa työskentely vaatisi virkeän mielen. Mukavia nuoria, mutta kun murkkujarrut ovat päällä jatkuvasti. On niin mukava räplätä kännykkää, soittaa poskeakin ja sen sellaista. Minun tehtäväniini kuuluu puberteettikitkan voittaminen. Narulla työntäminen on raskasta hommaa. Jos on väsynyt, on kärsimätön ja siitä ei seuraa mitään hyvää. En pysty nukahtamaan niin ajoissa, että ehtisin nukkua tarvitsemani yön ja ehtiä virkeänä aamutunneille. Tämä jakso menee, kun herätyksiä on niin vähän, mutta seuraava huolettaa. Silloinkin tosin on myöhään alkavia päiviä, mutta kun tunteja on paljon, pitäisi muita hommia saada tehdyksi aamupäivisin.

Onneksi on vielä puolitoista kuukautta seuraavan jakson alkuun. Toivottavasti unen tarve ehtii hieman kutistua.


Hyvinkin voi käydä - myös parisuhteessa

Olimme eilen pariterapiassa. Tahti harvenee. Seuraava kerta on helmikuussa. Taidamme olla saattohoidossa. Aloitimme tämän matkan aikoinaan Tunnepainotteinen parisuhdekurssilla Helsingin seurakuntien pääkallonpaikalla Kalliossa ja siellä olemme myös jatkaneet pariterapiassa. Kurssin päälöytö oli turmiollinen viestintäkierre, joka on universaali ilmiö. Kun sen oppii tunnistamaan, voi välttää ainakin osan riidoista. Pariterapia on sitten ollut yksilöllisempää.

Siirtyminen terminaalivaiheeseen tässä asiassa lienee seurausta kahden tärkeän asian tunnistamisesta tänä vuonna. Minä olen ymmärtänyt, että vaimo kuormittuu minun sotkuisuudesta tavaroiden suhteen ja passiivisuudesta keittiössä. Hän on puolestaan ymmärtänyt, että minuun pakkautuu ärtymystä, jos joudun kuuntelemaan valistusta asioista, joille en voi mitään. Kun olemme kumpikin vähentäneet miinojen laskemista parisuhdekentällemme, olemme saaneet nauttia paremmasta yhteiselosta.

Kun vaimoni on pidätellyt raivoaan ajatellessaan sotkuisuuteni olevan geneettisestä perustasta johtuen ikuista, painetta on kertynyt ja se on vääjäämättä räjähdellyt aina joskus. Minulle on käynyt samoin. Minulla on ollut tosin taipumusta jurnutella pidempään.

Kiitos vaimokulta! Hyvä me!



maanantai 24. marraskuuta 2014

Veljeni toisessa olevaisuudessa

Syöpäveljeni ei ole enää keskuudessamme. Me elämme vielä maallisen ymmärryksen alla, mutta on hänellä on asiat hyvin. Järkeni sanoo, että jäljellä on vain tomumaja, joka katoaa, kun biologia on tehnyt tehtävänsä. Sydämeni on viisaampi, sillä se kertoo, että kaikki ei ole tässä. Uskon kautta ymmärrän, että veljelläni on nyt hyvä olla. Kun kuulin sairauteni alussa puhuttelevaa musiikkia. Koin olevani niityllä, joka rajoittui veteen ja minun oli sanomattoman hyvä olla. Odotin onnellisena muita seuraani. Veljeni siirtyi tänään tuohon tilaan, jota voi kuvata vain vertauksin. Minun aikani ei tullutkaan vielä.

Koin kerran, että minua lähestyttiin ja sain ottaa vastaan jotakin, jolla näen järkeni yli. Sellaisen lahjan haluan pitää. Se antaa minulle luottamuksen lähestyä tuota rajaa kuin vanhaa ystävää. Usko, toivo ja rakkaus valaisevat. Sanassa sanotaan, että haudat aukeavat kerran ja kaikki kootaan tulisilmäisen tuomarin eteen. Seuraa jako vuohiin ja lampaisiin. Aivan hirveätä ja kovin vanhanaikaista. Näin asiat on meille kerran kuvattu, että savisilmämme ymmärtäisivät edes jotakin.

Veljeni on nyt turvassa. Huolet, kivut ja ahdistukset ovat poissa. Minä jatkan matkaa tiellä, jossa on kuoppia. Minua on tänä vuonna siunattu lahjalla, joka kertoo, mikä elämässä on tärkeää.

Veljeni hyvä osa olkoon tienviittani. Rauha hänen muistolleen.

Miten syöpä muutti minua

Olen aprikoinut, että syöpä on ehkä opettanut suremaan tai tuntemaan empatiaa. Toinen muutos, jonka olen tunnistavinani, on suhtautuminen omaan olemiseeni. Syynä saattaa olla se, että olen saanut uuden mahdollisuuden, elämän lahjan takaisin. Tätä lahjaa on syytä kohdella hyvin. Toisen näkökulman samaan asiaan olen saanut tyttäreltäni. Sairausjaksoni alussa ajattelin, että onhan tätä elämää jo nähtykin, ei sekään vaihtoehto ole huono, että se pian päättyisi. Tyttäreni viestitti, että sinua tarvitaan vielä. Lämmittihän se mieltä.

Elämää ei kannata ajatella pokaalimissiona. Kukaan ei ole itse lukemassa nekrologiaan. Jälkipolvilla on tietämistä omassa elämässään. Harvojen mielenkiinto riittää esipolvien tekemisiin. Titteleitä ei enää ole tapana kirjoittaa hautakiviin. Isäni sanoi joskus, että puuristi riittäisi, koska muisto ei kuitenkaan säily montaa sukupolvea.

Jos oma olemiseni ja elämäni on kohdallaan, se ruokkii omaa vointiani, heijastuu läheisiini ja muihinkin. Se ei tarkoita joutilaisuutta. En voi käsittää eläkepäivien viettoa päivästä toiseen golfia pelaten etelän auringossa. Tässä tunnustan olevani hieman ryppyotsainen, ehkä jonkin sortin utilitaristi. En pidä myöskään kiireestä. Valvoa en enää jaksa. On hyvä, että elämässä on huokoisuutta, tyhjiä aikoja puskureina tekemisten välissä. Jos en ehdi kunnolla valmistautua johonkin, en hermostu vaan uskon pärjääväni, jos vain pystyn toimimaan omana itsenäni. No, kai sitten olen saanut jostakin kaivettua hieman itseluottamusta. Toisaalta, jos on kiinnostava homma kyseessä, sen valmistautumisajan kyllä priorisoin itselleni.

On oikeastaan aika mukava vaihe elämässä, kun suuri tulevaisuus on takana päin. Silti on mukava edelleen kehittyä. Ymmärrän kuitenkin ajan rajallisuuden ja siksi yritän olla hajottamatta itseäni eri suuntiin. Kielissä olen satsannut englantiin ja se on riittänyt. Uusia kieliä en tarvitse. Haluan kehittyä taiteen tekemisessä. Se on siinä suhteessa kätevä ala, että siinä ei tulla koskaan valmiiksi. Niinpä ei ole suurta merkitystä, kuinka pitkälle pääsen. Tavallaan olen jo perillä.

Minusta on mieluisaa tuottaa esineitä, joista osa löytää kodin jostakin ja pääsee tuottamaan mielihyvää tai ajattelemisen aihetta lähimmäisilleni. En kuitenkaan halua viettää loppuelämääni maalihuoneessani, kuten maalauskamariani kutsumme. Kun elämä on huokoista, minulle jää aikaa ja voimia läheisilleni, muillekin. Emme me itsestämme saa voimia vaan muista.

Olen saanut opiskella aika lailla maalausta ja siihen liittyvää. Tärkeätä ei ole se, mitä olen suorittanut, vaan se, mitä olen oppinut. Käyn mielelläni edelleen TaiK:in avoimen kursseilla, mutta en halua läkähdyttää niillä itseäni. Tykkään kurssien haastavuudesta ja niiden sisällöistä. Pänttäämisestä en pidä, joten sietämistäkin joudun jonkin verran harjoittamaan. Kurssit kannattelevat omaa taiteellista työskentelyäni, kehittävätkin. Ongelmaksi voi tulla, että ei löydy uutta tarjontaa. TaiK:issa voi teoriassa osallistua varsinaisten opiskelijoiden kursseille, jos asianomaiset opettajat suostuvat. Täytyy työskennellä asian eteen. Mukavaa olisi, jos olisi aina kurssi tai pari meneillään.

Ensi kevätkauden suhteen on pidettävä pää kylmänä. Seuraavassa jaksossa työkuormani nouseen noin kaksi ja puoli kertaiseksi nykyiseen verrattuna. Olen vielä toipilas. Vaaliakseni saamaani elämän lahjaa, minun on keskityttävä selviämiseen. Teen työni ja sillä siisti. Jos muuta jaksan, hyvä, mutta olkoon vain pientä virkistystä. Vaimoni altista mieltäni hillitköön.



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hei me tarvitsemme marraskuuta

Harmittaa, kun hyvin alkanut liikuntameininki tyssäsi tähän lentsuun. Viikolla kävelin osan matkasta koululta TaiK:in, mutta ei sellainen vissiin käy vielä. Eletään nyt sitten hidasta marraselämää. Ennen vanhaan otettiin talvella löysästi ja kesällä paiskittiin hulluna hommia. Jotakin salattua viisautta tässä täytyy olla, koska Hesarin mukaan kesällä tehdään paljon itsemurhia ja näihin aikoihin vähän. Joku oli löytänyt kai korrelaation säiden ja itsemurhalukujen väliltä. Yllättäen se toimiikin näin päin.

Minun on syytä kerätä siksikin voimia, että seuraava jaksoni tulee olemaan ankara. Silloin minulla on kahdelle ryhmälle kummallekin 12 viikkotuntia. Siinä saavat aivot virkkuna vilistää, että saa organisoitua kummallekin jatkuvasti järkevää tekemistä ja kokonaisuuden pysymään hanskassa. Toisaalta mukavaa tehdä aikuisten kanssa hommia, ylioppilaita kun ovat. Täytyy psyykata itseäni loiventamaan muita puuhia tuon työpiikin ajaksi.

Maatalousyhteiskunnassa monet tekivät savottahommia talvisin. Se oli raskasta työtä, mutta sen päivittäistä määrää rajoitti auringon lyhyt loimotusaika. Oli pakko vetäytyä ajoissa piisin ääreen juttelemaan mukavia. Kesällä oli kovaa erityisesti torppareilla, kun oli raskaat päivätyöt ja omat hommat piti tehdä torpparinauringossa eli kuutamolla. Ettei vain tuo itsemurhailmiö johtuisi jostakin geneettisesti pitkässä valoisassa laukeavasta velvollisuudentunteesta. Lomailukin voi mennä överiksi. Nyt on pakko nauttia vaikka hampaat irvessä, koska on kesä.

Jos on nyt työkiireitä, ne on toki hoidettava, mutta isompia kotiprojekteja voisi olla fiksua siirtää tuonnemmaksi. Näin voi raivata tilaa marraskuisille puuhille kuten mukavan kirjan lukemiselle lepotuolissa, ystävien tapaamiselle kynttilänvalossa, luoville harrastuksille ja vaikkapa tyynysodalle lasten tai lastenlasten kanssa.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Makaabereja tunnelmia

Tärkeä tiedote: Emme ole syöpäveljeni kanssa sukulaisia. Olen kutsunut häntä veljeksikin. Tästä on tullut sekaannusta. Sain eilen osaa ottavan tekstiviestin. Lähettäjä oli luullut ainoan lihallisen veljeni sairastuneen vakavasti. Hän voi oikein hyvin.

Meillä olisi kolmaskin veli, mutta hän - totta se on - kuoli vauvana syöpään runsaan kuukauden ennen syntymääni ja elävä veljeni on minua nuorempi. Olen ollut lihallisen syöpäveljeni kanssa samassa sylissä. Olen varmaankin kuullut kohtuun hänen itkunsa ja äitini on saattanut hänelle laulaa. Äitini suru on saattanut jättää minuunkin psyykeeseeni jonkin tumman sävyn, ken sen tietää.

Olen kutsunut terhokotilaista syöpäveljeksi ja veljeksi, koska meitä yhdistää sairauden kokemus ja vakaumus. Keskiviikko oli viimeinen mahdollisuus tavata häntä. Sen jälkeen hän ei ole jaksanut ottaa vastaan kuin läheisiään. Portit sulkeutuvat hiljalleen.

Errarum humanum est.


Nyt on marraskuu. Marras tarkoittaa kai kuolemaa. Kuinkas sattuikaan. Vaimoni oli nähnyt Italiassa uutisissa, kun tulva kuljetti pääkalloja ja ruumisarkkuja hautausmaalta. Onpa apokalyptinen mielikuva. Onneksi päivä pitenee taas ensi kuussa. Nyt vaivaa röntsytauti ja -keli. Selkosessa tällaiset kelit ovat hölseitä. Aika hyvä sana. Vastakkaisuudet kohottavat toisiiaan. Kun koemme tämän, kevätkin tuntuu suloiselta.

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha
Wikimedia Commons


Jean-Francois Millet: Puunhakkaaja kohtaa kuoleman

Kuolemaa kuvataan usein kovin makaaberein kuvastoin. Ehkä se johtuu kuoleman lopullisuudesta. Ilmestyskirjan näyt ovat varmaan myös vaikuttaneet asiaan. Ero läheisistä ja läheisten ero kuolevasta saattaa ahdistaa. Suru on luonnollinen tunne. Joku on sanonut, että kuoleman voisi kohdata kuin vanhan ystävän. Minusta tuntuu, että syöpäveljeni on tällaisissa tunnelmissa. Hän oli sanonut, että otetaan se, mikä annetaan. Olen onnellinen hänen suhtautumisestaan ja toivosin samanlaista tilannetta itselleni, kun aikani koittaa. 

Onneksi kuolemaa kuvataan myös valoisimmin ilmaisuin esimerkiksi virsissä.


Vielä yksi synkkä tarina. Kaksi poikaani oli maanantaina Rajasaaressa, kun vanhemmalla on siellä vene. Joku muu saaressa ollut pyysi heitä rantaan katsomaan ihmettelemäänsä asiaa. Vedessä näkyi jotakin, joka näytti lautalta. Kävi ilmi, että meressä oli auto, josta näkyi vain katto. Nuorempi veljeksistä soitti apua ja pian oli saari sinisenään poliiseja väkivaltayksikköä myöten. Pelastuslaitos tuli tietenkin myös paikalle. Kävi ilmi, että autossa on ruumis. Sukeltaja kävi hakemassa sen ensin pois ja sitten auto hinattiin rantaan. Voi vain kuvitella, mitä surullista on tapahtunut ja millaista surua tapahtuneesta on seurannut. 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Suru

Surisiks, jos mä kuolisisin, väitetään turkulaisten voivan kysyä.

Leikki sikseen, suru on vakava asia. En tiedä onko syöpä muuttanut minua ihmisenä. Ainakin yritän elää tätä hetkeä. Toinen mahdollinen muutos on se, että tunnen surevani enemmän ja syvemmin.

En tunne olleeni erityisen empaattinen, mutta läheisteni kipeitä asioita olen osannut surra. Kai suru ja empatia jotenkin toisiinsa liittyvät. Murheet läheisistä eivät unohdu, mutta ne koteloituvat. Oka kietoutuu kuoreen, tunne siitä vaimenee, mutta siellä se yhä on. Elämän on jatkuttava ja pitää yrittää tuoda valoa siihen, mitä on.

Nyt tunnen surevani laajemmin. Syöpäveljeni kohtalo koskettaa voimakkaasti sisintä. Erään pariskunnan keskinäiset ongelmat surettavat. Oma liitto tuntuu melkein hullaantuneiden kukoistukselta sellaisen rinnalla. Erään lapsiperheen isän tapaturmainen kuolema satuttaa.

Jokin merkitys suremisella täytyy olla. Se liittyy syvästi ihmisyyteen, vaikka eläimetkin osaavat surra. Mainitsemani edesmenneen isän koira kuoli hyvin pian tapaturman jälkeen. Ehkä kuoli kaipaukseen.

Elävät surumme kohteet saattavat kokea tunteemme lämmön häivähdyksenä ja joissakin tilanteissa syyllisyytenä. Varmasti itse tarvitsemme suruamme eniten. Se mukauttaa meitä uuteen tilanteeseen. Se opettaa meitä ja saattaa valmistaa meitä omaan lähtöömme. Suru pysäyttää meitä miettimään, mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä. Se lähentää meitä toisiimme.


Poikasi sairastaa syöpää, kuulet, ja suret niin kuin vain äiti voi

Armas dementia saa sinut hyvälle tuulelle kunnes kuulet asiasta uudelleen ja suret niin kuin vain äiti voi

... ja suret niin kuin vain äiti voi

Voi äitiä!



torstai 20. marraskuuta 2014

Syöpäveljeni

Syöpäveljeni,

olemme olleet tuttavia, en tiedä asioistasi
Mitä menneistä
Seison vierelläsi ja sinä minun
Tämä hetki ennen ikuisuutta 
Tahtoisin jotakin puolestasi, mutta en voi

Suren

Sinä et tarvitse suruani,
itse siihen kääriydyn
Kohta hämärtyy enkä näe sinua enää
Hyvää matkaa veljeni

Valo



Kuoleman esikartanossa

Kävimme tänään tapaamassa syöpäveljeäni Terhokodissa. Elämän arkimurheet tuntuvat nyt aika merkityksettömiltä. Olen viimeksi tavannut hänet Sypäklinikalla, kun hän istui saamassa sytostaatteja suoneensa päiväkäyntiosastolla. Hän oli silloin vielä mies hyvissä voimissaan. Nyt oli kaikki toisin. Matka ei ole enää pitkä. Ei ihme, että meitä hoputettiin käymään.

Olin aluksi tervehtinyt häntä kauempaa oman lentsuni vuoksi. Kun pari hänen vanhaa kaveriaan tuli tervehtimään, hän halasi minuakin. En hennonut panna vastaan. Se oli koskettavaa.

Kaikesta huolimatta olen hyvillä mielin siitä, että syöpäveljeni tuntuu tuntevan olevansa oikeassa paikassa. Terhokodissa lääkäreillä on aikaa. Kipulääkitystä annetaan ilman tuntirajoituksia eli siten, että potilaan olisi mahdollisimman hyvä olla. Tässä vaiheessa rajoituksilla ei ole enää merkitystä. Terhokoti on sisustettu kodinomaisilla huonekaluilla. Tunnelma oli rauhaisa. Töllöt eivät pauhanneet nurkissa.

Minulla tuli sellainen tunne, että toivoisin voivani valaa oman tämänhetkisen terveyteni hänen pian särkyvään tilaansa siten, että voisimme sekoittamisen jälkeen jakaa tuloksen tasan. Kumpikin saisimme vielä taivaltaa puolikuntoisina ehkä muutaman vuoden, kukaties kymmenen. Se tuntuisi kohtuulliselta, mutta ei elämä toimi. Meidän on tyytyminen elämän majesteettisen mysteerin edessä siihen, mikä on meidän kunkin osa.

Voi kysyä, kummalla meillä on parempi osa. Syöpäveljeni on sinut tilanteen kanssa. Kuoleman majesteetti vierailee pian ja hän on siihen valmis. Hän on jo siirtymässä pois keskuudestamme ja viimeisen hetken ajankohta tuntuu lähes merkityksettömältä. Sitä se ei varmasti ole hänen läheisilleen. Veljeni asiat ovat hyvin, koska hän on valmis ottamaan sen, mitä annetaan. Hän ei pelkää kuolemaa ja luottaa esimerkillisesti siihen, että hänelle käy hyvin. Toivoisin voivani kohdata oman lähtöhetkeni samanlaisella uskon luottamuksella.

Veljeni poistui nukkumaan aika pian tultuamme. Näin sen pitääkin mennä, potilaan voimien mukaan. Hyvä näinkin, vaikka tapaaminen olisi jäänyt tähän. Tuntui, että nyt ei ole hoppuilun aika. Omaisetkin ehkä tarvitsevat läsnäoloamme. Erityisesti syöpäveljeni vaimolle tämä on raskasta aikaa. Hän ja vaimoni ovat tukeneet toisiaan tällä ankaralla matkalla.

Olimme liikkeellä Citycarclubin autolla, jolla oli määräaikansa. Onneksi oli ilta eikä autoon ollut jatkovarausta, joten sain tikuteltua käyttöaikaamme pidennystä tekstiviesteillä. Saimme odotella rauhassa tilanteen kehittymistä.

Veljeni tuli vielä istumaan hetkeksi seuraamme. Kohta hän johdatteli meidät huoneeseensa, jossa hyvästelimme - ehkä viimeisen kerran.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Syytä hyvään mieleen

Olen otettu. Minulla oli tänä aamuna sovittu tapaaminen esimieheni ja koulun rehtorin kanssa. Tapaamisen aiheena oli 60-vuotispäiväni, joka tosin oli jo kesällä. Sain kauniin kukkakimpun ja paketin, jota en ole vielä avannut. Siinä kuuluu olevan suomalaista designia.


Molemmat pomoni pitivät pienen puheen. Minua kiiteltiin avoimuudesta, rehellisyydestä ja kehitysideoiden tuottamisesta yhteiseen jakoon. Kyllä tällainen koskettaa mieltä.


Istuimme suolaisella ja makealla ryyditetyssä kahvipöydässä tunnin ja kolme varttia jutellen mukavia. Lopeteltiin, kun minun piti lähteä tuntia pitämään.


Se, että merkkipäivä muistetaan näin korostetusti ja pomot antavat näin paljon aikaansa, saa hyvälle mielelle. Vaikka asiaa voidaan nonchaleerata kutsumalla sitä sisäiseksi markkinoinniksi, jolla työntekijää motivoidaan parempiin ponnistuksiin, voi kysyä, että mitä sitten. Sitäpaitsi pomoni olivat oikein rentoja ja hyväntuulisia. Ei todellakaan tuntunut, että olisi rutiininomainen velvollisuus kyseessä. Rehtorin sihteerikin halasi oikein lämpimästi, kun saavuin paikalle.


Mansikkana kakussa oli minusta harvinaisen hauska anekdootti, jonka pomoni kertoi. Joku Ruokokoski-niminen (Aarg! Minulla oli täällä ensin Rautakoski. Kiitos kommentoijalle oikaisusta)  kaveri oli Amerikassa tai Briteissä. Jossakin hotellissa tai vastaavassa kysyttiin sukunimeä, jolloin Ruokokoski alkoi tavata "Aar juu ou kei ...", jolloin tuli keskeytys "Yes yes I am fine, but what is your surname?".

tiistai 18. marraskuuta 2014

Photoshop -maalaus

Tiukka päivä tänään. Opetusta aamupäivästä iltapäivään ja sitten tiimipalaveri, jonka vuoksi en käy kotona ennen TaiK:in iltaa. Onneksi päivän kruunaa saunavuoro.




Olen tehnyt kurssin projektityönä Photoshop -maalausta sienalaisesta näkymästä. Se on tässä yllä keskeneräisenä. Toisaalta tuntuu, että sitä pitäisi jatkaa, mutta toisaalta haluaisin säilyttää tietyn välittömyyden, jopa naiiviuden, jota siinä mielestäni yhä on.

Photoshot -maalaaminen ei taida olla sen nopeampaa kuin perinteisin menetelmin tehty. Kuvaa voi suurentaa loputtomiin, aina voi tarkentaa ja tarkentaa. Kun kaikki kohdat pitää työstää, ei ole suurta merkitystä ajan kulumisen suhteen, millä ne työstetään.

Öljyvärimaalauksessa laseeraaminen tarkoittaa ohuiden kerrosten maalaamista päällekkäin. Tässä voi myös laseerata. Värikerroksia voi latoa lukemattomiin ja jokaisen läpikuultavuutta voi säätää prosentin tarkkuudella.

Vielä en ole tässä löytänyt mitään roiskemaalaamiseen verrattavaa. Tietynlainen irtonaisuus tuntuu puuttuvan. Vesiväriä voi pensselillä suorastaan ampua paparille ja sitä voi valutella puolelta toiselle.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kestäisitkö selkosessa?

Jännä sana tuo Päätalon käyttämä selkonen, jonka lähi-ilmauksia tuntuvat olevan erämaa, kaira ja kiveliö. Selkonen viittaa väkisin johonkin selkeään. Näin ollen selkonen on silmissäni korpea, jota katsellaan korkealta, esimerkiksi vaaran harjalta. Erämaata tuntuisi voivan katsolla korpimetsän siimeksessäkin. Kaira voisi olla tasamaata, jossa näkee pitkälle, vaikkapa soista seurua. Kiveliöön liittyy minusta tunturit, joilla ei puita kasva. Paljasta maata, jota voi katsella kauas. Kaira ja kiveliö sijoittuvat minusta Lappiin eli Päätalon Taivalkoskelta pohjoiseen. Korpikin on sisällöltään lähellä selkosta. Korvessa kasvaa ehdottomasti puita eli se ei mielestäni ole synonyymi kiveliölle eikä kairalle. Tällaisia mielikuvia minulle näistä nousee. Entä sinulle?

Kuka tietää mitä tarkoittaa ehki. Ehkä se ei voi olla, kun ei sovi yhteyteen, jossa ehkiä käytetään. Myötyristäkään en ole oikein saanut selvyyttä. Merkkijää tarkoittaa ilmeisesti vähää.

Yksi kirjan henkilöistä on nimeltään Tetlaus Loso. Voisiko sellainen nimi oikeasti olla jollakin? Eräs entinen kaverini sanoi, että Pudasjärvellä olisi mies nimeltään Ponsu Selpakka. Mitä tuumitte?

Koillismaan tapahtumat sijoittuvat kolmekymmenluvulle. Elämä on kovin kaukana omasta kokemuspiiristäni, mutta ei täysin outoa. Kovaa ja karua sen on ollut. Tuo miesten omaksuma sisäänpäin käpertynyt rooli on kauhea. Murheita ei paljasteta. Pidettäisiin kai ämmämäisenä. Miehuullisuus todistetaan hirveällä uholla ja tolkuttomalla työnteolla. Puukkoon tartutaan, jos kunnia on koetuksella.

Eilen käsittelemieni ruumiillisuuden ja kuolevaisuuden läsnäolo on voimakas selkosen kansan keskuudessa. Työt ovat ankaran ruumiillisia. Ihmiset tuntevat niiden vaikutukset voimakkaasti nahoissaan. Terveys tai henkikin voi mennä milloin vain, kun puukonterä voi välähtää tai onnettomuuteen voi joutua. Tauditkin pääsevät syömään ruppia eli kroppaa. Psyykkiset vaivat jäytävät sisintä.

Kaksinaismoraali kukkii. Uskovaisuus tuntuu joidenkin kohdalla päälle liimatulta. Teot eivät vastaa oletettua vakaumusta. Aidon tuntuistakin vaellusta häivähtelee.

Miten lie minulle käynyt noissa oloissa? Olisiko järki mennyt? Olen syvästi kiitollinen siitä, että olen saanut elää toisenlaisissa oloihin. Erityisen onnellinen olen siitä, että hyväksytyn miehuullisuuden sisältö on niin paljon rikkaampi nykyään.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tuhoa ja ruumiillisuutta

15.11.2014
Sain Facebookissa ohjeita vaimon paluuta varten. Kukkia pöydälle, kynttilä palamaan ja hajuvettä ilmaan.

Ostin kukkia menomatkalla, joten annoin ne kentällä. Kynttilän sytytin, kun tulimme kotiin. Suihkin vaivihkaa ilmaan partavettä, kun lähdimme saunaan. Sitä ei huomattu.

Olin siivoillut paikkoja ja sain siitä kiitosta. Olohuonessa olevan sängyn hän entrasi heti parempaan kuosiin. Illemmalla hän pesi vessan lavuaarin, jonka olin pessyt, ja pytyn pohjan, joka oli ollut minulla mielessä, mutta jäänyt.

Keittiön siipikarjan eli banaanikärpästen vai mitä lie määrä paljasti, että bioroskista ei ollut tyhjennetty usein ja eilen sen vasta teinkin. Tiskikoneen harvinainen käyttö paljastui samasta syystä.

Kuolleet hortensia ja rosmariini aiehuttivat murhetta. Tänään hän tuumi pyytävänsä Facebookin kautta apua keittiön siivoomiseen. Pitäisiköhän tilata jokin task force SOL:lta.

Kai tämä kohtalaisesti onnistui.



16.11.2014

Sain eilen tentaattorilta vinkkejä esseen aiheeksi kurssille Taide jälkeen 1945. Voisin kirjoittaa Amerikan abstraktista ekspressionismista, maataiteesta tai ruumiillisuudesta taiteessa käsiteltynä Francis Baconin ja taiteen nykysupertähti Damien Hirstin kautta. Tenttaattori mietti viimeisen aiheen ruumiillisuus-kuolevaisuus soveltuvutta aprikoiden haluanko "vastikään kuoleman varjot karkoittaneen ja elämälle voittajana selvinneenä" käsitellä sellaista.

Kaikki ovat hyviä aiheita. Abtraktia ekspressionismia edustanut roiskemaalari Jackson Pollock on kiinnostava myös ruumiillisuuden näkökulmasta. Tässä Youtube -videossa näet Pollockin tositoimissa. Maataiteen erikoisuus on siinä, että sitä tehdään usein paikkoihin, joihin ei helposti tule menneeksi.

Teema ruumiillisuus-kuolevaisuus tuntuu intuitiivisesti läheisimmältä, ehkä juuri hiljattaisen syöpäkokemukseni vuoksi. Luultavasti valitsen sen. Hirst on tarkastellut kuolevaisuutta mm. timanteilla koristellun pääkalloteoksensa kautta ja hänen pilleriteoksensakin liittyvät mielestäni ruumiillisuuteen.

Francis Bacon voisi olla yksi ikkuna aiheeseen. Yksi hänen teemoistaan on käsittääkseni homoseksuaalisuus, jota en osaa luontevasti tarkastella, mutta muitakin näkökulmia varmaan riittää. Hänen teoksensa ovat todella outoja. Ruumiillisuus on niissä voimakkaasti läsnä. Katsotaan.


16.11.2014

Olin syöpähoitojen aikana välillä niin huonossa kunnossa, että tunsin itseni yli 90-vuotiaaksi voimiltani. Vaikka olinkin luottavainen, kuolevaisuutta ei voi täysin sulkea pois syövän yhteydestä. Ruumiillinen heikkenemiseni oli silmin todennettavissa, kun sääreni surkastuivat missin mittoihin. Reiteni eivät ole tainneet vieläkään palata entiselleen. Menetin leikkauksessa osan ruumistani eli toisen kivekseni.

Tämänhetkinen elinvoimaisuuteni kontrastoi voimakkaasti aiemmin tänä vuonna kokemaani.

Ruumiillisuuteen liittyy myös suuri mysteeri. Ruumis voi olla elävä tai kuollut. Keho ja vartalo elävät, mutta kalmo on vain kuollut. Sanotaan, että ihminen menettää henkensä, kun hän kuolee. Kuitenkin moni minun laillani ajattelee, että jotakin muutakin jää kuin ruumis. Järki väittää, että siihen se maatuu, mihin se kaatuu. Minusta usko tuonpuoleiseen on vahva elämänvoima.

Tässä esseessä painopiste tulee olemaan ruumiillisuuden lisäksi siinä muussa, mikä meissä vaikuttaa eläessämme. Olemme hyvin monimutkainen psykofyysinen järjestelmä. Nykykäsityksen mukaan psyykettämme ja fysiikkaamme ei voi erottaa toisistaan. Miksi ja miten Pollockin vimmainen psyyke johti hänen ruumistaan luovassa prosessissa? Vai kaipasiko hänen ruumiinsa moista tekemistä?

Damien Hirst olisi kiinnostava tapaus käsiteltynä myös aivan toisesta näkökulmasta. Taidehuutokaupat, joiden itseoikeutettu tähti Hirst on, ovat raakaa markkinakapitalismia. Pörssistä ne eroavat siinä, että pörssiä sitovat eettiset rajoitukset, mutta taidemarkkinoilla voi mellastaa miten tahtoo. Taiteilija voi esimerkiksi itse vedättää oman tuotantonsa markkina-arvoa osallistumalla vaikkapa hallituksen jäsenenä jonkin brändiin positiivisesti vaikuttavan taideinstituution omia teoksiaan koskeviin hankintapäätöksiin. Itseään ei tarvitse jäävätä tällaisissa tilanteissa. Taidan kuitenkin aloittaa ruumiillisuudella. Jos kirjoitan toisenkin esseen, saatan harkita brändi- ja markkina-arvonäkökulmaa.

Eiköhän ruumiillisuudessa riitä pohtimista yhteen esseeseen.




lauantai 15. marraskuuta 2014

Valmistautumista vaimon paluuseen

Siivoiltu ja se missio jatkuu. Vaimo saapuu iltapäivällä Roomasta kotiin. Pitäisiköhän pyykit pestä? Niitä pitäisi levitellä kuivumaan sinne ja tänne. En taida. Kaupassa olisi hyvä käydä, mutta kentän Alepassaskin voisin käydä, kun menen vastaan. Toivottavasti ei käy kuten Kreikan Saronidassa sapattivuonna, kun olin laittanut mielestäni huushollin kohtalaiseen kuntoon ja vaimo saapui ystävämme kanssa paikalle Suomesta. Että niiden piti jo samana päivänä ruveta paikkaamaan siivoustani, ainakin ystävämme touhusi kovasti.

Pitää varmaan yrittää saada nämä kotihommat pian pois käsistä, jotta jää aikaa tehdä TaiK:n projektia. Löysin siihen malliksi kauniin katunäkymän Sienasta, josta olen maalannut ennenkin. Tein sitä eilen jonkin matkaa. Homma tuntuu aika rapsutukselta digipöydän kautta. Tähän astinen tuotos näyttää aika litteältä, mutta viehättää kuitenkin. Voisin jättää syvyyden virittämättä tässä ensimmäisessä versiossa, antaa vain värien ja muotojen puhua.

Jos ehdin, voin tehdä lisää teoksia Strassbourgin katedraalin tornista kuvatuista kaupunkinäkymistä ja/tai Lyonin ilta-auringossa kylpevistä taloista ja niiden savupiipuista. Ehkä Sienasta riittäisi tuo litteä versio.


Ystävämme ovat käyneet tapaamassa syöpäveljeäni Terhokodissa. Voi voi. Vointi kuuluu olevan sellainen, että meidän on syytä kiirehtiä vierailuamme, jos aiomme ehtiä. Röntsytaudillani, joka voinee kestää kaksikin kuukautta, ei tässä tilanteessa liene merkitystä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Lukio-opetus muuttuu hieman

Lukiouudistus etenee. En saa oikein tolkkua kokonaisuudesta, mutta kaikille tulee pakollinen matematiikan kurssi, joka opiskellaan ennen kuin jatketaan ainetta lyhyenä tai pitkänä. Historia, uskonto ja maantiede menettävät, kun taas filosofia ja yhteiskuntaoppi saavat pakollisen kurssin lisää.

Mitähän tuosta osaisi sanoa? Itse luin pitkän matikan, menestyinkin kohtalaisesti. En voi kuitenkaan sanoa ymmärtäväni siitä juuri mitään. Korkeampaa matematiikkaa en ole tarvinnut työelämässä, mutta olisin tietysti voinut tarvita. Kunnioitan ainetta kovasti. Pakollisen kurssin perustelu kuulostaa järkevältä. Sen pitäisi auttaa tekemään valinnan pitkän ja lyhyen matikan välillä. Sitä mietin, voiko lukion oppiainetarjonnan suunnittelu odottaa, että opiskelijat saavat kurssin käytyä ja valintansa tehtyä.

Historia, maantiede ja erityisesti uskonto ovat aineita, jotka auttavat ymmärtämään maailmaa. Surettaa, että niiden pakollisuus vähenee. Toki filosofia ja yhteiskuntaoppikin lisäävät kykyä ymmärtää maailman menoa. Filosofia kehittää ajatteluakin. Haastaa miettimään, miksi ajattelen niin kuin ajattelen. Historian oppimisen tilasta minulla on käsitys, joka voi olla vääräkin. Tietääkseni opiskelijat eivät opi juuri mitään siitä ajasta, kun Suomi oli osa Ruotsia. Mitään Ruotsi-Suomeahan ei ole koskaan ollutkaan. Suomi oli Itämaa, Österland (kuten Norland), jota alettiin myöhemmin kutsumaan Suomeksi. Merkittävä osa nyky-Ruotsia ei kuulunut alkuun Ruotsiin. Ruotsi oli Tukholma ja sen ympäristö muutaman sadan kilometrin säteellä sekä noin Varsinais-Suomi. Meri yhdisti nämä osat tehokkaammin kuin maa voisi.

Voi historiaa. Suomi on entinen Venäjän osa ja sitä ennen oli Väinämöinen, sinänsä tärkeä identiteetin luoja hänkin. Suomi on kuitenkin kovin ruotsalainen, kielestä huolimatta.

Voi uskontoa. Ymmärrätkö Syyrian kriisistä jotakin? En minäkään. Vielä vähemmän siitä voi ymmärtää ilman tietoa uskonnoista.

Voi maantiedettä. Missä on Sierra Leone? Miksi ebolaa on niin vaikea hoitaa siellä, missä sitä on eniten? Mitä kieliä puhutaan Etelä-Amerikan maissa? Mikä on Nigerian suurin luonnonvara?

Filosofia, hyvä. Perustele kantasi, unohda asenteesi.

Yhteiskuntaoppi, hyvä. Opit missä on valta ja miten se toimii.

Vaikea sanoa, kuinka suuri on lukiomuutoksen merkitys. Lukion olisi hyvä herättää utelias mieli, antaa opiskelijalle johtolankoja kiinnostavista aihepiireistä, joista on mukava hankkia myöhemmin lisätietoja.

Ainerajat rikkova teemaoppiminen ei ilmeisesti toteudu. Tämän hyvältä kuulostavan ajatuksen toteuttaminen saattaisi olla hankalaa, varmaan kuitenkin mahdollista. Koulussamme oli huomattu, että opiskelijoiden taidenäyttelyvierailulle voidaan tilala esittely ruotsiksi. En ole ollut mukana, jotta voisin sanoa miten on onnistuttu. Mielelläni kuulisin, miten murkut saisi kuuntelemaan rauhallisesti edes suomenkielistä esittelyä.


Tänään tulee täyteen kolmeviikkoa rönstyflunssaa. Yhä on kurkku kipeä. En taida voida mennä tapaamaan syöpäveljeäni Terhokotiin ennen kuin paranen.


Tällä viikolla ei ole TaiK:in tunteja vaan teemme omaa projektia. Tökkii, kun sellainen, jonka on nähnyt toimivan tunnilla, ei jostakin syystä toimikaan omalla läppärillä, vaikka muistiinpanojakin on tehty. Väsyttävää, turhauttavaa. Syy on tietysti läppärin käyttäjässä. On se niin kova vastus!

Haa! Onnistuihan se jotenkin, kun luin muistiinpanot oikein.

Tähänastinen tuntumani on, että tämä Photoshop -maalaaminen ei ole minun juttuni. Se on tavattoman monimutkaista. Muistettavaa on hillittömän paljon ja se on usein sen laatuista, että ei ole oikein kaidepuita muistin avuksi. Nojaa, kopiointi on sentään CMD+C, mutta liittäminen CMN+V. Mistä se vee tulee? Ohjelma ei ole erityisen intuitiivinen. Jos vertaa vaikka tussipiirtämiseen, jossa otetaan mustekynä tai pensseli, avataan mustepullo, otetaan paperi ja aletaan piirtää, niin kyllä tämä konetyöskentely on hankalaa. En ole oikein päässyt sinuksi piirtokynän enkä piirtoalustankaan kanssa. Hyvä Photoshopia on jonkin verran osata. Ainakin on hyvä tiedostaa, mitä sillä voi tehdä.

torstai 13. marraskuuta 2014

KGB:n päämaja

Kävin silmälääkärissä. Silmät ovat muutoin kunnossa, mutta syöpähoitojen kuivattamat. Tämä ei ollut erityisemmin uutta. Tippoja voi laittaa vaikka joka tunti ja yöksi voidetta. Olen ollut lievästi likinäköinen (0,25). Tämän mittauksen mukaan sitä on tuon verran vain toisessa silmässä eikä toisessa ollenkaan. Näinkö tuo likinäköisyys voisi parantuakin? Tuskin johtuu syöpähoidoista. Laseja en likinäköisyyden vuoksi tarvitse.

Rähmimisvaivan pysyvyydestä tai loppumisesta ei ole varmuutta. Sen kanssa nyt pitää vain elää ja lääkitsemällä ehkäistä oireet ennalta.

En malttanut olla kysymättä, mitä kieltä lääkärin etunimi Jankka on. Yllättäen jostakin Suomen muinaisuudesta löytyy sellainen. Laajemmin kai slaavilaisissa kielissä. Lääkärin äiti on suomalainen ja isä saksalainen.

Kävin Kamppikeskuksessa ravitsemassa itseäni ja kävelin sitten Lönkka kolmekasiin palauttamaan lainassa olleet taidehistoriavihot. Kurssikollega tarjosi kahvit. Mennessä huomasin, että Kalevankadun varressa on vanhoja matalia puutaloja jäljellä. Samanlaisia on Tampereella ja Turussa runsaasti jäljellä, Stadissa aika vähän.

Lönkka kolmekasi on Hietsun torin nurkilla. En ollut varma, olenko käynyt kauppahallissa sisällä koskaan, joten korjasin tilanteen. Samalta näytti kuin muutkin kauppahallit. Kodikkaan pieni sellainen. Hietsun torin laidalla on entinen Tekninen korkeakoulu. Rakennus on esittänyt jossakin länsielokuvassa KGB:n päämajaa. Vaurioitui pommituksissa sodan aikana. Viimeinen tietoni, joskaan ei kovin tuore, on, että rakennuksessa opiskelevat tekniikkaa nyt ammattikorkeakoululaiset.



Lönkan ja Hietalahdenkadun kulmauksessa oleva talo
muistuttaa puutaloja, mutta on rapattu.



Uskoisitko KGB:n päämajaksi
Muistan joskus seuranneeni tällaista kuvausta Ruttopuiston luona. Bulen reunaan oli laitettu venäläiseltä näyttävä kioski ja muistaakseni vihreä, sivuvaunullinen prätkä ajeli edestakaisin. Taisi siinä jokin Volga tai vastaavakin huristella. Joku tähtönen käveli ja esitti ketä lie.

Kaukana ei ole valtiohallinnon rakennus, jossa oli ennen Patentti- ja rekisterihallitus. Talon paikalla ennen olleessa rakennuksessa oli Neuvostoliiton suurlähetystö. Kyseinen valtio pommitti sitäkin rakennusta sodan aikaan.

Hietsun torin naapurina oli ennen Koffin panimo, mutta nyt sen tilalla on Mandatum Life. Osa Sinebrychoffin rakennuksista on vielä jäljellä. Samoin panimosuvun entinen kotitalo, jossa majailee nykyään Suomen Kansallisgallerian Sinebrychoffin taidemuseo.


Mandatum Life



Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin Sinebrychoffin puistossa, joka on taidemuseon takana. Sielläkään en liene ennen käynyt. Mukava nuuskia tällaisia aukkopaikkoja kokemushistoriassani. Nuoriso tykkää viettää puiston nurmikkorinteillä lämpimiä kesäpäiviä ja -iltoja. Öiset meluhaitat on kurssikaverini mukaan keksitty torjua siten, että illalla yhdentoista aikaan käynnistyy nurmikoiden kastelujärjestelmä.

Sinebrychoffin puisto



Alhaalla näkyy taidemuseo


Puisto on jännässä paikassa, koska sitä ei pääse autosta näkemään jollei aja taidemuseon pihaan. Jos yrität Uudenmaankadun länsipäästä, et sitä näe, koska joudut tunneliin, joka vie sinut puiston ali. Uudenmaankadun nimi ei muuten tule Uudenmaan läänistä vaan siitä, että seutu oli uutta, haltuun maata, kun kaupunki levisi länteen päin.

Tsekkasin myös puiston tunnetun tornin, jonka useimmat ikkunat osoittautuivat valeikkunoiksi. Ovi oli luultavasti lukossa, vaikka en sitä tosin vetänyt. Vartiotorniksi on aikoinaan tämä rakennus pykätty.




Kävelin Bulevardille ja hyppäsin kasisporaan, Hakaniemessä vaihdoin metroon. Poikkesin vielä Hertsikan apteekissa ja Alepassa ennen kuin tulin kotiin. Tuli mieleeni, kun tyttäreni kaveri oli aikoinaan kehottanut tätä hyppäämään kassiin ja tytär oli ollut hieman pihalla. Kaveri oli tarkoittanut kasin raitsikkaa, mutta lausunut numeron oululaisittain.

Apteekkiin mennessäni avasin oven nuorehkolle miehelle ja päästin hänet ensin sisään. Kävelimme hanhenmarssia - hän edellä - reseptipuolen jonotusnumerolaitteelle. Hän laittoi seuraavan vapaan numeron tulostumaan ja ohjasi minut ottamaan sen sanoen, että "Olit niin ystävällinen äsken ovella ..." tai sinne päin. Taisi tulla hyvä mieli meille molemmille.

Olisin halunnut saada kuvia tähän postaukseen uudelta iPhonelta iCloudin eli pilven kautta. Olen käyttänyt runsaasti aikaa selvittääkseni, miten se onnistuu. Olen jutellut Applen tuen kanssa. Sinne saa yhteyden helposti, paitsi että haluavat tietokoneen sarjanumeron. IPonestakin piti lopulta kaivaa jokin koodi. Ovat ystävällisia, perusteellisia ja avuliaita.

Homma piti onnistua sillä, että päivitän sekä luurin että läppärin käyttöjärjestelmät. Sitten iCloudiin piti ilmestyä kansio Kuvat, mutta eipä tullut.

Kerroin myös sellaisesta ongelmastani, että tulin antaneeksi Applen ID:ksi vanhan Yahoo -osoitteeni. Ongelma on siinä, että kun Yahoo rupesi sorsimaan minua, kun kakkososoittettai ei ollut käytetty vuoteen, tulisiko nyt sama ongelma. ID korjattiin heti työnantajani antamaksi sähköpostiosoitteeksi.

Tästä seurasi ongelmia. Järjestelmät pyysivät yhä useinmiten vanhaa ID:tä, enkä aina päässyt läpi. Lopulta järjestelmä lukitsi sen. Ensimmäiseltä neuvojalta oli jäänyt huomaamatta, että olisi ensin pitänyt kirjautua kummallakin laitteella ulos systeemistä.

Tietokone pyysi kuusinumeroista turvakoodia, joka on lähetetty tekstiviestinä. Sitä en onnistunut kaivamaan luuristani.

Seuraava neuvoja kääntyi ns. syväosaajan (hauska nimitys vai mitä?) puoleen. Tämä totesi lukituksen ja sanoi, että hänen pitää pyytää Irlannista sen vapauttamista. Voi mennä parikin päivää. Onneksi vehkeitä voi käyttää, vaikka iCloudia ei saatukaan käyttöön.

Soitti vielä uudestaan ja varmisti identiteettini kysymällä kolme turva kysymystä:

  • Missä kaupungissa vanhempasi tapasivat?
  • Mikä oli lempinimesi lapsena?
  • Mikä oli parhaan ystäväsi nimi teini-iässä?
Osaisitko vastata? Minä selvisin.

Jos tähän postaukseen ilmestyy kuvia, olen saanut ne siirrettyä vanahanaikaisesti piuhan avulla.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Synkkiä pilviä

Eilen olin vielä tyytyväinen puhtaat paperit syöpäkontrollissa saanut toipilas, joka unelmoi ensi vuonna alkavasta osa-aikaeläkkeestä.

Tänään olemme saaneet tietoja työnantajamme näkymistä, jotka ovat taloudelliselta kannalta haastavat. Kysyin auttaisiko osa-aikaeläke työnantajaa tässä tilanteessa. Ei auta, sanottiin. Kysymys lienee siitä, että osa-aikaeläkeläiseen kohdistuvat samat hallinnon kulut kuin täysipäiväiseen. Työtila pöytineen maksaa saman verran, vaikka niistä olisin valmis luopumaan. Työterveyskustannukset ovat samant. Ei kuitenkaan sanottu ettei anomukseen suostuttaisi. Kenpä tietää.

Osa-aikaeläkkeen mahdollinen menettäminen on kuitenkin pieni murhe sen rinnalla, että lähes kaikki työt ovat uhanalaisia. Uskon palkkani juoksevan ainakin ensi heinäkuun loppuun saakka, koska lukuvuoden työt ovat opettajilla paketissa.

Mieleeni tuli ns. eläkeputki ja eikun guuglaamaan. Ikäni puolesta näytän kuuluvan mahdollisiin eläkeputkilaisiin. "Tietyt ehdot" pitää kuitenkin täyttyä, mitä ne sitten lienevätkään. Eläkeputki tarkoittaa, että siihen oikeutetuille maksetaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa "tietyin ehdoin" 500 sadan päivän maksimiajan jälkeenkin aina vanhuuseläkkeeseen saakka. Jos siis jäisin ilman työtä ensi elokuun alusta lähtien, saisin automaattisesti ansiosidonnaista vuoden 2017 alkuun tammihelmikuun vaihteen paikkeille saakka. Jos "tietyt ehdot" täyttyvät, ansiosidonnainen jatkuisi kyseisen vuoden kesäkuun viidenteen saakka, jolloin täytän 63 vuotta ja seuraavasta päivästä lähtien olisin eläkeläinen.

Ansiosidonnainen lienee samaa suuruusluokkaa kuin mitä olen saanut sairauslomallani sen jälkeen, kun palkanmaksu työnantajalta lakkasi. Silläkin tulee toimeen.

Asia on kiinni siitä, mitä nuo "tietyt ehdot" ovat. Tämäkin koskisi vain tuota noin neljän kuukauden pätkää vuoden 2017 alkupuolella. Jos ehdot eivät täyty, pitäisi tavalla tai toisella syödä kuormasta tuon ajan. Velkaa pitäisi ottaa tai panna asunto lihoiksi, mutta mistä tietää, miten maa tuolloin makaa.

"Hyvinkin voi käydä."


tiistai 11. marraskuuta 2014

Syöpäkontrollissa


Lääkäri taisi tykätä parrastani, koska sanoi "Komee mies sieltä tulee.". Tuolla lähtevät varmaan viimeisetkin syövän rippeet. Veriarvot ovat kutakuinkin kunnossa, hemoglobiini yli 140. Tulehdusarvo oli koholla, mutta se kai voi johtua mistä vain. Värikin kuulosti palanneen naamaan. Kaikki hyvin. Kiveskin on ok.

Kollega sanoi, että minun olisi pitänyt saada uusi antibioottikuuri ennen kuin edellinen loppui, jos on vielä oireita. Kurkkuni on vielä hieman kipeä ja yskittääkin. Lääräri sanoi, että kyseessä on todennäköisesti virus, koska kuuri ei oireita vienyt ja siten se oli turha. Pitää vain lusia loppuun. Kaksi ja puoli viikkoa on mennyt. Joko kolme viikkoa riittäisi?

Rähmiminen johtuu syöpähoidoista, jotka ovat saaneet silmäni kuiviksi. Tavalliset tipat riittävät säännöllisesti käytettyinä. Luultavasti torstain silmälääkärikäyntini on turha, mutta hyvä tietysti katsoa silmien kunto.
Kilpirauhasen vajaatoiminta ei johdu syöpähoidoista. On sattumaa, että se ilmaantui nyt. Luultavasti piristymiseni johtuu sekä syövästä elpymisestä että kilpirauhaslääkityksestä.


Olin niin hyvillä mielin, että menin käymään Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa. Munch esiteltiin hyvin opastuksen ja filmin avulla. Huudostakin oli grafiikanlehtiversio.

Munchin äiti kuoli Edvardin ollessa aika nuori. Sisarkin kuoli lapsena. Edvard ajatteli perineensä äidiltään taiteellisen lahjakkuutensa. Voisi kuvitella äidin perinnön jopa velvoittaneen häntä ammatinvalinnassaan. Ehkä taiteen tekeminen oli myös tapa työstää äidin muistoa. Edvard työsti myös sisarensa kuolemaa maalaamalla.Munch oli van Goghin lailla hauras psyykeeltään. Joutui välillä hoitoonkin kuten Vincent parka. Nainen tuntuu olleen Munchille jotakin monimutkaisen erityistä, mikä näkyy hänen taiteessaan. Ehkä asiaan vaikutti sekin, ettei hän kokenut voivansa avioitua. Yksi ehdokas yritti jopa itsemurhaa. Munch valitsi taiteen rakkauden sijaan.

Näyttelyn nimikkoteos "Elämän tanssi" on jollakin tavoin traaginen, vaikka sen maalasikin 30-vuotias Munch. Näkymä esittää lavatanssia ympäristöineen. Taustalla laskeva aurinko. Elämän hetkellinen kukoistus aikomuksineen, poltteineen, ja siinä se sitten oli. Munch eli aika pitkään ja rikastuikin, mutta onkohan hän onnea kokenut, ahdistunut sielu? "Ilman teoksiani en olisi mitään" ei kuulosta hääppöiseltä minän perustukselta.

Munch näyttää olleen hyvin taitava muotokuvamaalari. 

Tuo Madonna saa sydämen särkemään.




maanantai 10. marraskuuta 2014

Tulta päin!

Tuttuja askelia taas. Kävin aamupäivällä Herttoniemen sairaalassa verikokeessa, koska huomenna menen Syöpäsairaalaan kontrollikäynnille. Vein samalla eepoksia kirjastoon, pari taidehistoriakirjaa ja Hillilän elämäkertajärkäle. Sattuu huominen sairaalakäynti sellaiseen aikaan, että minulla olisi tunteja koululla, joten tulen taas laatimaan tehtävän. Pomoni lupasi mennä käynnistämään tunnit.

Ainoat asiat, jotka poikkeavat normaalista, ovat silmien rähmiminen ja suuri unen tarve. Nukkuisin mielelläni kymmenen tuntia vuorokaudessa. Viime yö/aamu jäi vajaaksi, kun piti nousta hälytyksellä verikokeeseen. Eiköhän homma ole hanskassa. Unta tarvitsen runsaasti ehkä sen vuoksi, että kilpirauhasessa on yhä vajaatuotantoa. Sen pitäisi korjaantua, kun lääkitys saadaan koettelemalla kohdalleen.

Flunssa loivenee jo. Kurkussa tuntuu vielä, mutta aika lievästi. Antibioottilääkitys loppui eilen. Kaipa se kuitenkin vielä vaikuttaa.

Pikku tähtisilmä on äitinsä kanssa vierailulla. Pitävät tätä tukikohtanaan huomiseen saakka. Sitten on yksinäisempää kunnes vaimo saapuu kotiin lauantaina. No toki huomenna ja ylihuomenna on koulua, mikä helpottaa. TaiK:in tunteja ei ole, koska tällä viikolla ohjelmassa on harjoitusten tekoa kotona. Saisi TaiK:kin mennä, mutta opastusta ei ole tarjolla.

Vaimoni on tehnyt virtuaalikauppoja naapuritalosta Thaimaahan muuttavan kanssa. Hain eilen kuorman kippoja ja kappoja. Vielä vissiin pitäisi hakea.

Tekisi mieli käydä Didrichsenin taidemuseossa, mutta se ei ole tänään maanantaina auki. Museossa on esillä itsenä Edvard Munchin teoksia. Hän saattaa olla kuuluisin pohjoismainen kuvataiteilija, ahdistuksen tuttu, kuten van Gogh. Ekspressionismin uranuurtaja. Tulkitsi tunteita väkevillä väreillä ja ronskilla tekstuurilla. Ehkäpä huomenna sairaalakäynnin jälkeen Didrichsenille.

Tekisi mieli jo tehdä jotakin käsin. Huomenna vapautuu maalihuone, joten sen puolestakin kävisi. Joudun ilmeisesti keskittymään tekemään "käsin" tietokoneella, koska TaiK:in kurssin harjoituksia pitää tehdä.

Taidan mennä päiväunille.


Nokosten jälkeen:

Olen kovin surullinen syöpäveljeni kohtalon vuoksi. Toivottavasti hän saa Terhokodissa niin hyvän särkylääkityksen, ettei hänen tarvitse kärsiä. Täytyy selvittää miten häntä voisi käydä katsomassa ja missä Terhokoti on. Hän on yrittäjä henkeen ja vereen. Hoitojen lomassakin piti huolta asiakkaitaan. Kotinurkkiakin hän järjesteli kuntoon. Varmuuden vuoksi varmaan, kun ei tiennyt tulevasta. Nyt hän ei voi enää yrittää eikä juuri järjestelläkään. On vain odotus. Toivon hänelle levollista mieltä.


Asiakaspalvelua:

Näin sen pitää pelata. Vaimoni murehti Roomassa, että hänellä on kirjastosakkoja niin ettei voi uusia kirjojaan ja sakot listääntyvät. Pyysi soittamaan kirjastoon. Minä netistä etsimään puhelinnumeroa Pasilan kirjastoon. Kun olin Helmetin sivuilla, minua häiritsi hieman, kun ruutuun oli avautunut jokin ylimääräinen laatikko. Sitten huomasin, että asiakaspalvelut siellä kysyy, miten voisi olla avuksi. Kirjoitin murheemme. Kohta Mareeta vastaa ja kertoo poikkeuksellisesti uusineensa vaimoni lainat 8.12. asti. Voikun kaikkialla toimisi palvelu näin hienosti.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Elettiin sitä ennenkin ...

Piti katsomani vaalikoneesta sopiva seurakuntavaaliehdokas ja käväistä viime hetkillä äänestämästä, mutta koneeseen ei enää pääse. Liekö tukehtunut? Olen niin ulkona kuvioista, että taida viitsiä lähteä arpomaan. Taisi jäädä väliin nämä vaalit.

Isänpäiviä on vietetty pojan huushollissa. Esikoinen olisi halunnut rakentaa jonkin tietokonepelin mukaisen leikin olohuoneeseen, mutta ei saanut. Seurauksena oli hillitön raivari. Vanhemmat pysyivät kunnioitettavan johdonmukaisina. Kiukku laantui aikanaan. Nuorimies esitteli sitten minulle avaruusalustaan,  pahvilaatikkoa, johon oli sijoittanut piirtämänsä tietokoneen, laittanut ohjaamon ja muitakin varusteita. Siivetkin koneessa oli. Leikkikoira talutusnuorineen oli mukana avaruuskävelyjä varten. Vessapaperirulla oli kamera, joka piti paiskattaman avaruuteen.

Kun auto oli vapaa, käväisin sitten Nurmijärvellä tapaamassa vanhempiani isänpäivän merkeissä. Etsin tuliaisten ostopaikkaa nukkuvasta kirkonkylästä. Ainut paikka, jossa oli elämää, oli R-Kioski. Molemmat kukkakaupat olivat kiinni, samoin Matkahuolto. Huoltoasemat ovat kylmiä. Mylly-Kukko kolmostien varressa on tapaus erikseen, sillä sehän on oikeastaan keskustan ulkopuolella vai onko se nykyään keskusta.

Olivat varsin pirteitä, äitikin, jota vakava sairaus ja kasvi raskauttavat. Hän oli terävänä mukana keskustelussa. Olen niin mielissäni, kun halaa niin lämpimästi nykyään. Poissa on entinen pidättyvyys. Ainut kohta, missä onnahti, oli kun hänen mielestään minulla on ruskeat silmät. Tähän asti ne ovat olleet siniharmaat.

Isä muisteli, että kolmekymmenluvun lämpininä kesinä heillä ja muillakin Kannaksella alettiin viljellä vehnää. Aiemmin se oli ollut ohraa, ruista tai kauraa. Kyselin miten ulkorakennukset sijoittuivat hänen kotitilallaan. Talo oli antanut vastapuolelle tietä. Ovelta katsoen oikealla oli ensin lampaiden paikka, sitten talli ja sitten navetta, jonka edessä oli kesäaitaus karjalle. Kulmittain vasemmalla oli lato eli sarrain kuten siellä sanottiin. Äitini kotiseudulla se oli suuli.

Äitini kotiväellä oli sota-aikana jossakin palsta, jolla viljeltiin perunaa ja porkkanaa. Se oli jonkinlaista kerhotoimintaa. Sitä äitini taisi olla viljelemässä, kun he kuulivat valtavan räjähdyksen. Saksalaiset olivat lähtiessään jättäneet Porin lentokentälle, jossa heillä oli Pohjois-Pohjolan alueen lentohuoltokeskus, aikalataukset, jotka sitten räjäyttivät kentän atomeiksi.

Muutoin ruokahuolto oli kaupan varassa. Säännöstelykortit olivat jatkuvassa käytössä. Jotkut yksin asuvat ihmiset antoivat Jylhäsaarille ylimääräisiä korttejansa, jolloin nämä saivat hiukan levennystä leipäänsä.


Sain vaimolta isänpäivälahjaksi Johanna Vakkurin teoksen "Lähde ja silmä Kuvataiteen tuntemuksen historiaa ja perusteita". Pääteemana on teoksen attribuoiminen eli sen tekijän määrittäminen. Tässä ollaan taidehistorian keskeisten kysymysten äärellä. Tekijyys on äärettömän tärkeä tieto teoksen arvonkin kannalta. Ahepiiriin liittyy myös provenienssi, jolla tarkoitetaan sen reitin määrittämistä miten teos on kulkeutunut alkuperäiseltä tekijältä sinne, missä se nyt on.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Niin rento olo




Olin tentissä. Se oli TaiK:issa noin 10-14. Käytin koko ajan ja olin viimeinen lähtijä. Aamulla ei olisi oikein huvittanut lähteä, mutta nyt se on takana. Päätäkin särki, mutta Burana 600:n voimalla mentiin.

Palkitsin itseni menemällä tentin jälkeen vastapäiseen Ravintola Herkku-Haarukkaan syömään Al Capone -pizzan, kinkkua, ananasta ja ja Aura-juustoa. Koivin oli iso. Toin puolet kotiin.

Nyt tuntuu kuin flunssakin olisi paljon parempi. Ehkä se olikin tästä kiinni. Mukavan rento olo, kun ei ole kiire mihinkään eikä mitään pakollista tekemistä. Kohta menen saunaan.



Tentissä oli viisi vaihtoehtoista kysymystä. Kaikki olivat varsin sopivia. Käsittelivät impressionismia, ekspressionismia, abstraktin taiteen syntyä ja dadaa. Viides oli teosvertailu ja siihen vastasin siinä muodossa, että vertailin itse valitsemiani teoksia, joista minulla oli kuvat mukana. Teokset olivat Manet'n Folies-Bergerin baari, Degasin Absintti ja van Goghin Yöbaari. Kun aiheeseen oli voinut varautua näin, tavaraa oli niin paljon, että koko aika meni.



Homma on nyt hoidettu, monen vuoden painajainen. Olen tainnut kertoakin, että olen vuosikaudet yrittänyt valmistautua tähän suoritukseen kirjatenttinä. Luentoja ei ole ollut tarjolla iltaisin, jolloin työläinenkin olisi niihin päässyt. Viime lukuvuonna onnistuin järjestämään tuntini niin, että pääsin päiväluennoille, kunnes sain syövän. Englanninkielisten tiiliskivien tahkoaminen on tuntunut ylivoimaiselta. Kielen ei pitäisi minulle olla ongelma, mutta ovat kirjoitettu niin möhnäisesti, että otetta on ollut vaikea saada. Aloin pitää taidehistoriablogiakin oppiakseni. Tunnen nyt osaavani tuon tenttikokonaisuuden todella hyvin. Seuraavaksi pitäisi tarttua toiseen syövän vuoksi kesken jääneeseen kurssiin, joka oli Taide jälkeen 1945. Näissä kursseissa oli sekin hankaluus, että syksyn niitä veti professori Yrjänä Levanto, joka jäi sitten eläkkeelle, ja keväpuolen veti Antiikkia, antiikkia-ohjelmasta tuttu Tuija Peltomaa.

Koen etten tule kuvataiteilijana koskaan valmiiksi. Minun saatava jatkuvasti virikkeitä ja se käy hyvin opiskelemalla. Kun olen suorittanut Aalto-yliopiston TaiK:in avoimessa kaiken mahdollisen järkevän, yritän päästä keittiön kautta heidän päiväopiskelijoille suunnatuille kursseille. Jos saan tarpeeksi suorituksia kasaan, voin ehkä niiden perusteella saada opiskeluoikeuden, mutta saatan hakeakin. Tämän vuoden alussa yritin sitä, mutta myöhästyin hakemusten toimittamisessa viisi minuuttia. Onneksi en sen enempää :) Sattui lumikeli, enkä tullut lähteneeksi riittävän ajoissa ehtiäkseni Otaniemeen ajoissa. No, syövänkin sain sitten pian.


Niin surullista. Syöpäveljeni on nyt Terhokodissa. Miksi minä saan tässä pohdiskella kiinnostavia taideopintoja ja hän on siellä odottamassa lähtöä?


perjantai 7. marraskuuta 2014

Selviäisikö syöpäpotilas ilman internetiä? Selviäisitkö sinä?

Näin tämä töyhtöni a la Tintti kehittyy ihan ilman vaahtoja ja kampauksia:




Eilen radiossa pohdiskeltiin internetin sortumista. Oikeastaan keskustelu jäi siihen, että haastateltavan mukaan se ei voi sortua.

Jos nyt kuitenkin niin yhtäkkiä kävisi, me selviäisimme luultavasti kaikki. Eri kysymyksiä ovat, kuinka kauan ja miten? Mikään hoitolaite on tuskin suoraan riippuvainen internetin tiedoista hoitoprosessin aikana, joten hoito tuskin keskeytyy. Kun tehdään etäleikkauksia eli leikkaava lääkäri toimii fyysisesti kaukana potilaasta, homma ilmeisesti keskeytyisi, jos yhteys tapahtuu internetin kautta. Jos niin on, lienee lupa edellyttää käsillä olevan varajärjestelmä, joka perustuu esimerkiksi puhelinviestintään.

Lääkkeitä varmasti saadaan. Yhteydet toimivat muutoinkin kuin internetillä. Esimerkiksi Meikun Syöpäsairaalassa lääkkeet tilataan faxilla. Lääkelähde on sitäpaitsi niin lähellä, että lääkkeet voidaan hakea vaikka kävellen.

Yksi avainkohta asiassa on luullakseni tiedon arkistointi. Jos minun potilastietoni ovat internetissä, paha toimia, jos niitä ei ole tulostettu mihinkään. Jos esimerkiksi kuva- tai verikoetietojani puuttuu, näitä joudutaan ottamaan uudestaan.

Terveydenhuollon puolella kehitys tietenkin hidastuisi, koska tiedonsaanti hankaloituisi.

Arkisen elämän puolella pärjättäisiin kyllä, mutta elämä hidastuisi ja hankaloituisi. Asioita pitäisi hoitaa soittamalla, kirjeitse ja käymällä paikan päällä. Aikaahan siihen palaisi. Kun ammoin vaimoni järjesti lomamatkojamme Ranskaan, majoitusvaihtoehtoja tutkittiin katalogeista ja pahimmillaan tietoja saatiin postitse kopioina. Kun kiinnostava vaihtoehto löytyi, piti erikseen varmistaa, onko se vapaa haluttuna aikana. Se ei ollut heti tiedossa kuten internetissä.

Kun nuoret tapasivat toisiaan, piti sopia aika ja paikka sekä pitää suunnilleen kiinni sovitusta. Kännykkää ei ollut taskussa vaan oltiin riippuvaisia lankapuhelimista ja siitä, satuttiinko haluttua henkilöä saamaan langanpäähän.

Opiskelu on nykyään helpompaa. Ennen oltiin paljon riippuvaisempia tietyistä kirjoista. Jonkin kirjan saaminen käsiin saattoi olla hyvin vaivalloista. Nykyään tietoa löytyy yllin kyllin netistä. Lähdekritiikki pitää tietenkin pitää mielessä.

Minäkin olen selvinnyt suurimman osan elämästäni ilman internetiä. Ei sitä osannut kaivata, kun siellaista ei ollut. Minä sain käyttää internetiä muistuttavaa järjestelmää ennen nykyisen elämäni puoliväliä, kun työskentelin erään suuren amerikkalaisen tietokoneyrityksen suomalaisessa tytäryhtiössä. Yrityksellä on verkko. Minä saatoin jo silloin käyttää sähköpostia, mutta vain yrityksen piirissä. Muualle sillä ei saanut yhteyttä. Yritys ei saanut myydä tätä palvelua yrityksen ulkopuolelle. Verkon kautta asiakkaat pystyivät käyttämään vaikkapa taloussuunniteelujärjestelmää, mutta viestien välittäminen rajojen yli oli usein postin monopoli.

Kun nuorehkoilta ihmisiltä kysytään, miten he pärjäivät ilman nettiä, he saattavat vastata, että eivät pärjäisi. Perustelu voi olla, että asianomainen saa niin paljon tietoa netistä. Tietenkin hän saisi tietoa ilman nettiäkin. Se vain olisi hitaampaa ja vaivalloisempaa.

Se miksi internetin romahtamista pidetään lähes mahdottomana, johtuu siitä, että internet etsii yhden reitin epäonnistuessa toisen tilalle. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Sitäpaitsi se ei laita kaikkia munio yhteen koriin. Internet jakaa viestin useisiin osiin ja lähettää nämä eri reittejä. Loppupäässä se osaa kasata palaset viestiksi. Internetin taustalla on sotilasteknologia. Haluttiin löytää varma tapa viestiä. Jos sota tuohoaa internetin osia, jää kuitenkin vapaita reittejä jäljelle. Viestintä voi tietysti hidastua.

Mitenkäs internetin katoaminen vaikuttaisi sinuun?


Minä syöpäselviytyjä olen murheellisella mielellä. Eräs syöpäveljeni odottaa tietoa, suuntautuuko jatko hoitoon vai Terhokotiin. Kipuja on. Eräällä nuorella naisimmeisellä on samankaltainen tilanne. Hän odottaa tietoa siitä, jatkuuko hoito vai ei. Voi voi. Muistetaan heitä.


torstai 6. marraskuuta 2014

Mikä on sukupolvisihtisi?

Ymmärtääkö joku näitä vihannesasioita (heko heko)? Kurkkuni on edelleen kipeä, vaikka olen jo tovin ollut antibioottikuurilla. Vihannes ei ole enää niin arka, että rajoittaisi syömistäni, mutta kuitenkin. Nukuin viime yönä ja aamulla yhteesä kymmenisen tuntia ja heräsin sähkökauppiaan soittoon. Jostakin tuokin kertoo.

Olin luvannut päättää asian täksi päiväksi, mitä en ollut kuitenkaan tehnyt, joten päätin saman tien. Hyväksyin hänen eli Vattenfallin tarjouksen tuulisähköstä, joka on heillä samanhintaista kuin muukin sähkö, ja muutenkin sopuhintaista. Ei paha.  Aikaisempi kumppanimme on Suomen Energiayhtiö, joka myy vesisähköä. Siinä on se huono puoli, että sen käyttö ei takaa vesisähkön kokonaiskäytön lisäämistä. Ei kuulemma tuulivoimallakaan ole aina tuulivoiman käyttöä lisäävää vaikutusta. Asiantuntijani, Suomen Luonnonsuojeluliiton ekoenergiavastaava kertoo myös, että kyseinen Vattenfallin tuulisähkö on vaihtoehdoistani ainoa, jolla on EKOenergiamerkki. Kaipa se oli hyvä ratkaisu.

Saikkua ei enää ole, mutta sillä ei ole merkitystä, kun ei ole tuntejakaan. Illalla olisi TaiK:issa taas digitaalista kuvailmaisua, mutta tiedä häntä, menenkö mukaan tällaisessa kunnossa.

Pikku neiti - kirkassilmä - lähti taas Espooseen. F on niin vilkas ja puuhakas. Virtaa riittää juuri siellä, missä pitääkin. Ajatella, että puolitoista vuotiaan kanssa voi ikäänkuin pikkuisen keskustellakin. Osaa vastatakin. Ainakin Ei tulee niin napakasti.

Juttelin isäni kanssa puhelimessa illalla. Oli ihan hyvillä mielin, mutta huolehti poikansa voinnista. Näin nämä kontaktit risteilevät neljässä sukupolvessa. Kun vanhin lapsenlapsemme on neljätoistavuotias, on mahdollista, että jonakin päivänä on viiden sukupolven edustus samanaikaisesti elossa, jos hyvin käy.

Itse en ole vanhempieni isovanhempia ikinä tavannut, puhumattakaan vanhemmista ikäpolvista. Isäni isoisän kanssa se olisi ollut mahdollista kuukauden parin verran, mutta asuimme niin etäällä toisistamme.

Vanhempieni isovanhempia voin tarkastella valokuvissa. On sekin jonkinlainen tuntuma, varsinkin, jos heistä on tietoja saatavissa kirjallisena tai suullisesti. Suullinen perimätieto, vaikka voi olla väärääkin, tuntuu jotenkin vahvemmalta. Yhdestä äskenmainittuja vanhemman sukupolven edustajasta on olemassa valokuva tai ainakin sen kopio. Hän on äidinisänäidinäiti. Hän oli avioitunut Merikarvian Pooskerin Söderuddeille. Mummoillakaan ei ollut tuohon aikaan aina varmaa kotia. Minulle on kerrottu, että hän ei vanhoilla päivillä oikein tiennyt mihin asettua. ilmeisesti Söderuddeilla oli jo tupa piukassa. Tyttärenkin huusholli, joka varmaan sijaitsi Ahlaisten Giselössä, taisi olla ahdas. Olisikohan mummo palannut Näseille Merikarvian kirkonkylään, paikkaan, josta oli lähtenytkin. Näsien talo on muuten Sokos Marketin vieressä ja tietämäni mukaan palvelee nykyään kirpputorina. Olisikohan sama, johon Söderuddista palattiin, vai liekö paikalla ollut sitä ennen vielä vanhempi. Voi hyvinkin olla sama. Ihan vieressä, toisella puolen, on myös asunut sukulaisia, mutta se on eri tarina. Näsi tulee muuten sanasta näs. Liekö ollut meri joskus niin korkealla, että tuossakin on ollut niemi?

Koska nuorimmat jälkeläiset, joita ihminen voi pitää sylissään, voivat olla hänen  lapsenlapsenlapsenlapsiaan ja iäkkäimmät esivanhemmat, joita hän on voinut tavata, ovat vanhempien isovanhemmat, hänen fyysinen sukupolvisihtinsä voi ulottua kahdeksaan sukupolveen, kun mukaan lasketaan hänen omansa. Minä en pysty saavuttamaan ihan tuotakaan, koska vanhempien isovanhemmat ovat pois pelistä.

Koen pystyväni näkemään paljon laajemmin kuin suvun nuoret jäsenet, miten moninaisista tahoista heidän geeninsä on koottu. Isäni näkee vielä paremmin. Äitinikin, mutta hän ei ehkä enää muista.