Vaikuttaa lupaavalta

Olen ottanut BookBeatin koekäyttöön. Kyse on palvelusta, jolla voin kuunnella tai lukea E-kirjoja kiinteällä kuukausihinnalla. En tiedä, onko BookBeat paras tai edullisin tarjolla olevista palveluista. Joku sanoi, että kaikissa on samat kirjat.

Nyt voin kuunnella kirjoja kulkiessani kaupungilla, ajaessani autoa tai lenkkeillessäni. Ainakin alku vaikuttaa lupaavalta. Ehkä ihminen onkin luotu kuuntelemaan eikä lukemaan. Menossa on toinen kirja, joka on Riku Korhosen "Emme enää usko pahaan".

Ensimmäinen lukemani eepos oli minulla lainassa kirjastosta, mutta luin sen korvieni kautta. Perinteinen lukeminen vaatii keskittymistä vain siihen, korvilla voi lukea muun puuhan ohessa.

Kirjoja on runsaasti, mutta ei alkuunkaan niin paljon kuin Turun kirjastossa. Valitseminen vie aikansa. Osa on vain luettavassa muodossa. Kännykän ruutu ei innosta lukemaan.

Korhosen kirja ei tunnu miltään maailman kirjallisuudelta, mutta hauska tuota on kuunnella, kun tapahtumat sijoittuvat Turkuun, osa jopa meidän nurkille.

Saa nähdä, kuinka pitkään riittää kiinnostavaa kuunneltavaa. Toisaalta palvelun avulla saattaa tulla tutustuneeksi sellaisiin teoksiin, jotka eivät paperisina sattuisi käteen.

Juoksentelemaan

Olen hoitanut kuntoani aika pitkään ja hartaasti. Voimistelen ja venyttelen kotona, kävelen asioidessani kaupungilla ja myös varta vasten sekä uin kerran viikossa Meri-Karinassa, jossa olen hematologian poliklinikalta saanut luvan käydä polskimassa. Se on Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen paikka.

Olen ajatellut, että minulle riittää kohtuullinen kunto, enkä siksi pyri maratonin velvoittamalle tasolle. Reipas kävely sujuu hyvin.

Olen huomannut, että jostakin syystä portaiden kiipeäminen ja mäen nouseminen haastavat minua yhä. Olisi ehkä hyvä saada jotakin aerobista liikuntaharjoitteisiini. Kerroin aikaisemmin, että  hankin kunnon juoksuvarusteet.

Olen alkanut varovasti juosta. Se ei ole tuntunut mukavalta. Ottaa keuhkoihin. Olen juossut minuutin pätkiä ja kävellyt välillä. Tänään jaksoin juosta näin yhteensä 16 minuuttia ja olen varsin tyytyväinen, varsinkin kun se sujui aikaisempaa helpommin.

Mieleeni on tullut, että voisin joskus mennä Paavo Nurmen stadionille ja juosta vanhan kunnon Cooperin testin. Hyvä taso vaatisi yli viisikymppiseltä mieheltä vähintään 2.000 metrin suorituksen. Tuohon en luultavasti aivan pian pysty. Aion ensin harjoitella sen verran, että jaksan edes juosta yhteen menoon vaaditut 12 minuuttia.

Toivottavasti en hurahda liikaa. En haluaisi käyttää ylettömästi aikaa harjoitteluun. "Kiireisenä" eläkeläisenä minulla on muutakin puuhaa.  

Tämän kevään maalaussatoa

Kaikki kolme teosta on maalattu akryyliväreillä. Ylimmäinen on tehty MDF-pohjalle, seuraava maitokartongille ja alimmainen kankaalle.

Näkymä maalaussalista

Nizzaa

Tarvitsen Leelian lepotuolin ja IT-terapiaa

Taistelen tuulimyllyjä vastaan ja ilmeisesti häviän. Harmittaa. Vaimolleni myytiin pari vuotta sitten Honor 9 -kännykkä, jossa on hyvä kamera. Kuvien luvattiin siirtyvän hänen Macbookiinsa.

Hän ei kuitenkaan pitänyt kännykästä, joten minä otin sen käyttööni. Oikein hyvä peli.

Olen ilmeisesti joutunut kahden jättiläisen - Applen ja Googlen (jonka käyttöjärjestelmää Huawei/Honor käyttää) - keskinäisen taistelun uhriksi, koska en voi enää siirtää kuvia kännykästäni Macbookiini kuin hyvin vaivalloista reittiä. Kuvat voi siirtää Windows-koneelle, jollaista käyttökelpoista meillä ei ole, ja sieltä tikun tai ulkoisen muistin avulla läppäriini.

Pitääkö minun nyt ostaa uusi iPhone tai Windows-kone vain tätä tarkoitusta varten? Vai pitääkö minun herättää meillä makaava monta vuotta vanha Windows-läppäri henkiin?

Kuvien siirto onnistui ennen kaapelin avulla, mutta ei onnistu enää. Kävin 1storessa pyytämässä apua. Kaveri oli pätevän tuntuinen, mutta ei saanut yhteyttä toimimaan. Hän kehotti minua ottamaan yhteyttä Huawei-tukeen. Olen nyt käynyt viestinvaihtoa heidän kanssaan. Ostin jopa uuden kaapelin, mutta ongelma ei ole ratkennut.

Huawein tuki olettaa, että kyseessä on yhteensopivuusongelma, eikä tunnu kiinnostuneelta asian enemmästä tutkimisesta. Ilmeisesti Macbookin käyttöjärjestelmän viimeiset versiot ovat lakanneet tukemasta tätä yhteyttä.

Kaiken tämän lisäksi Google aikoo lopettaa Android-käyttöjärjestelmän päivittämisen Huawein kännyköihin. Huawei aikoo tehdä omia päivityksiä, mikä tietänee lisää tällaisia murheita.

Heitänkö Honorini Aurajokeen?

Kolme tämän vuoden ensimmäistä juttuani Päivämies-lehden sivuilla: Kielioppia, Retkeilyä Nizzan menneisyydessä ja Siunauksesta

Tässä ovat linkit kolmeen tämän vuoden ensimmäiseen blogitekstiini Päivämies-lehden sivustolla:

Kielioppia

Tässä jutussa muistelen, miten olen oppinut ranskan kieltä käytännön tilanteissa.

Retkeilyä Nizzan menneisyydessä

Asuimme osan tämänvuotista Nizzan vierailuamme Cimiez-nimisen kukkulan vierellä. Kukkulalla on hyvin pitkä ja monipuolinen historia. Se kuuluu Nizzaan, mutta on aikoinaan ollut varsinaisen Nizzan naapurikaupunki. Paikalla ovat toimineet muinaiset roomalaiset, sinne on perustettu aikoinaan luostari, siellä ovat majailleet kuningatar Victoria sekä taiteilija Henry Matisse. Historia on yhä näkyvästi esilla Cimiezissä.

Siunauksesta

Tässä blogipostauksessa pohdiskelen siunauksen luonnetta.

Värit tuovat historian iholle

Mielikuvamme menneen ajan historiallisista tapahtumista ovat luoneet taiteilijat. Siksi monet tapahtumat vaikuttavat mahtipontisilta ja lavastetuilta. Alla olevassa vanhassa mosaiikkiteoksessa Aleksanteri Suuren ja Dareios III:n johtamien joukkojen välisestä taistelusta päähenkilöt ovat sijoitettu tavalla, joka ei varmasti vastaa totuutta.

Tilanne muuttui täysin 1800-luvulla, jolloin valokuvaus keksittiin. Voimme ihailla mustavalkoisia jopa jo 1940-luvulla otettuja kuvia. Minun mielikuvissani tuon ajan ihmiset vaikuttavat jostakin syystä melkein metsäläisiltä. Seuraavassa videossa on kuvia noilta ajoilta. Elämä näyttää aika samanlaiselta kuin paljon myöhemminkin. Vaikka kuvat ovat Amerikasta, tuskin täkäläinen elämänmeno ratkaisevasti näistä näkymistä poikkeaa.

Mustavalkoiset kuvat välittävät näkymät kuitenkin jotenkin ulkokohtaisina. On vaikea kuvitella siirtyvänsä nähtäviin tapahtumiin.

Kun vanhoja valokuvia väritetään, historia alkaa pyrkiä luoksemme. Auswitziin juuri saapuneet juutalaiset, joista moni todennäköisesti kuolee pian kuvan ottamisen jälkeen, shokeeraavat nähtynä väreissä. Tapahtuma tulee niin lähelle.

Ja sitten sokerit pohjalla. Tässä värifilmiä 1900-luvun alusta.

Neljällä värillä paljon

Anders Zorn (1860-1920) on tunnettu ruotsalainen taidemaalari, Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edelfeltin kaveri. Zorn ei ollut mikään kuvataiteen dynaaminen uudistaja, mutta erittäin taitava maalari.

Opin tänään Taideakatemialla, että on olemassa niin sanottu Zornin paletti. Siihen kuuluu vain neljä väriä (eikä nekään kaikki ole oikeastaan värejä): kadmiumin punainen, okra, musta ja valkoinen. Näillä voidaan sekoittaa hämmästyttävän laaja valikoima eri värisävyjä. Seuraava lyhyt demo osoittaa, mihin nämä värit yltävät. Tässä tosin käytetään kadmiumin punaisen sijasta karmiinin punaista, minkä avulla saadaan myös sinivioletteja sävyjä.

Zorn ei varmaankaan tyytynyt kaikkia teoksia maalatessaan näihin neljään väriin, mutta osan hän on ilmeisesti tehnyt niillä.

Saimme tänään tehtäväksemme tehdä harjoitustyön Zornin paletilla. Ensimmäinen meni minulla pieleen, koska ajattelin laiskuuttani tehdä harjoituksen vesiväreillä. Minulla on koululla hyvin laaja valikoima akvarelliliituja. Sommittelin asetelman ja aloin töihin. Valitsin sopivat liidut. En kuitenkaan huomannut, että värikokoelmassani oleva musta ei ollutkaan vesiväriliitu. Se ei sekoittunut muihin väreihin. Valintani oli myös siksi huono, että vesivärivalkoisella ei kovin ihmeitä saa aikaan. Akvarelleissa käytettävä valkoinen on tunnetusti paperin väri.

Aloitin uudestaan ja käytin koulun akryylivärejä, jotka eivät ole erityisemmin laadukkaita. Tulos oli huomattavasti parempi. Okran ja mustan avulla pitäisi saada aikaan vihreitä värejä, mutta se ei minulta onnistunut. Luulen, että se johtui koulun värin koostumuksesta.

Sinistä on hyvin vaikea tällä valikoimalla aikaan. Sinistä voi kuitenkin apinoida maalaamalla harmaan sävyjä ja sijoittamalla ympärille Albersin väriteorian avulla sopiviä värejä, jotka saavat harmaan näyttämään siniseltä.

Alla oleva Zornin omakuva näyttää tehdyn Zornin nimikkopaletilla. Värit riittävät tähän aiheeseen aivan hyvin.

Anders Zorn: Omakuva (Public Domain)

Riku Eskelinen Euroopan parlamenttiin

Jos et ole löytänyt vielä ehdokasta, tässä on sinulle hyvä vaihtoehto. Uskallan suositella, koska tunnen Rikun henkilökohtaisesti. Hän on poikiemme kaveri, myös minun ja vaimoni.

Rikulla on sydän paikallaan. Hän kävi vaimonsa kanssa sairaalassa minua katsomassa, kun podin lymfoomaa.

Riku on todellinen ympäristöasiantuntija. Sen todistaa hänen CV:nsä. Riku on riittävän nuori ollakseen raikas ehdokas, mutta samalla hänellä on runsaasti kokemusta erittäin ajankohtaiselta alalta.   Hän toimii ympäristöministerin erityisavustajana, jossa tehtävässä hän on virkavapaalla Luonnonsuojeluliiton kehityspäällikön toimesta.

Täällä lisää Rikusta.

Ranskan ja Suomen keväät

Provencen talvi muistuttaa Suomen kesää, ainakin suomalaisen silmissä. Lämpötila on reilusti nollan yläpuolella eikä luonto kuole kokonaan missään vaiheessa. Ulkona tarkenee ilman pitkiä alusvaatteista ja hansikkaita tarvitsee harvoin. Lunta näkee joitakin poikkeuksia lukuunottamatta vain korkeiden vuorien huipuilla.

Provencen kevät etenee hiipien. Sen huomaa lähinnä siitä, että kasvit puhkeavat kukkaan omina aikoinaan, osin rinnakkain ja osin peräkkäin. Jossakin vaiheessa mimosat villiintyvät keltaiseen loistoonsa. Sitruunoita juhlitaan oikein karnevalistisin juhlamenoin Mentonissa.

Suomen kevät puhkeaa yhtäkkiä. Se tulee kuin palokunta paikalle suurella vauhdilla ja metelillä. Ensin haurasta vihreää ilmestyy joka puolelle ja kohta forte fortissimo pauhaa. Juhannuksen jälkeen värit alkavat jo menettää hohtoaan.

Me saimme nauttia tänä ja viime vuonna kahdesta keväästä. Nizzassa sää alkoi lämmetä jo niin, että alkoi tuntua hyvältä lähteä viileämmille leveysasteille. Turku tosin otti meidät vastaan aurinkoisin säin, mutta kunnon kevät oli vasta tulollaan. Ei ollut edes kiirettä vaihtaa autoon talvirenkaita.

Nyt on Turun kevät ihanassa vaiheessa. Jostakin syystä olen nyt herkistynyt sille, että olen jäänyt henkiin. Ajatella, että sain tämänkin suloisen ajan vielä kokea. Ehkä fyysinen voimaantumiseni saa sydämeni sykkimään kevään iloa.

Davidin mallit melkein lähtevät taulusta

David maalasi jyhkeitä välähdyksiä antiikin aiheista, mutta oli samalla äärettömän taitava ja herkkä muotokuvamaalari. Katsopa tätä maalausta Emilie Chalgrinista. Siinä on luonnetta ja eloisuutta. Kaukana antiikin paatos.

Suosikkini on hänen maalauksensa Michel Gérardista lapsineen. Näet sen tästä. Vaikutelma on kuin isä Michel olisi juuri istahtanut hetkesi valokuvattavaksi ja on kohta lähdössä muihin puuhiin. Lasten kunkin iälle tyypilliset elkeet on vangittu uskomattoman taitavasti. Tytär vilkaisee katsojaa kesken näytösluontoisen pianonsoiton. Isoista pojista nuorempi venkoilee asentoaan ja vanhempi on jo mallikkaasti asettunut. Pikkupojan katse on pysähtynyt johonkin mielenkiintoisempaan.

Taulun maalaamisen on täytynyt viedä runsaasti aikaa ja kuitenkin sen hetkellisyys on niin voimakas. Erityinen värimaalari David ei ole niin kuin tästäkin teoksesta voi todeta. Maisemista hän ei piitannut ja niitä häneltä onkin vain yksi kappale.  

Olen julkaissut tämän artikkelin 23. syyskuuta 2010 Taidehistoriaa ja muutakin havinaa -blogissani. Toinen linkki ja yksi kirjoitusvirhe on korjattu. 

Maalasin tänään elävää mallia. Se on kivaa, mutta ottaa niin voimille, että turvaudun tässä aiemmin toisessa blogissa kirjoittamaani. 

Veikö Armfelt turkulaisten maineen?

Jostakin syystä turkulaisiin suhtaudutaan muualla Suomessa jotenkin oudoksuen. Turkulaisia pidetään jollakin tavoin erilaisina kuin muita suomalaisia. Asenteelle tuskin on mitään järkiperäisiä perusteita. Minun mielestäni turkulaiset ovat mukavaa porukkaa, paljon mainettaan parempaa.

Turku ehti olla hetken autonomisen Suomen pääkaupunki ennen kuin tämä asema siirrettiin Helsingille siitä syystä, että se sijaitsi lähempänä Pietaria. Ehkäpä suhtautuminen turkulaisiin juontaa tuolta ajalta. Ranskalaisetkin suhtautuvat hieman tuhahdellen pariisilaisiin. Kyseessä lienee jollakin tavoin universaali ilmiö. Nykyisin Suomessa tuntuu olevan jatkuva kissanhännänveto Helsingin ja kehä kolmosen ulkopuolisen Suomen välillä

Lieneeköhän Tarvasjoella (kuuluu nykyään Lietoon) syntyneellä kreivi Gustav Mauritz Armfeltillä osansa turkulaisten maineen syntymiseen. Hän toimi tsaarin läheisenä neuvonantajana autonomian ajan alussa. Jostakin syystä hän suhtautui hyvin kitkerästi turkulaisiin. Tässä hänen lausuntonsa heistä:

"Turussa vallitsevat ruotsalaiset ennakkoluulot ja maailman kehnoin kansalaishenki. Turun koirankolosta ovat peräisin kaikki Suomessa vallitsevan pahan siemenet, se on Suomen liikavarvas, arka ja kohtalokkaan vaarallinen. Se on suomalaisten kateuden lähde ja Sodoman ja Gomorran lihallinen serkku ja sen asukkaat ovat inhottavaa roskaväkeä. Turku pitäisi sytyttää tuleen ja polttaa poroksi!" (Turun historia, Rauno Lehtinen, Keuruu 2015)

Armfeltin toive toteutui, sillä Turku paloi vuonna 1827. Helsingin korottaminen autonomisen Suomen pääkaupungiksi oli Armfeltin suurhanke ja sitä sanotaan hänen kostokseen turkulaisille.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä herra kreivillä oli noin pahasti jäänyt hampaankoloon turkulaisia vastaan.

Jaksaa, jaksaa ... sen minkä jaksaa

Taidekurssia on vielä noin puolitoista viikkoa jäljellä. Tänään kuuntelimme luentoa ja menimme sitten Aurajoen varteen maalaamaan. Huomenna maalaamme päivän Ruissalossa Kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa olimme viime viikollakin. Torstain ja perjantaiaamupäivän maalaamme elävää mallia.

Koulua on ollut tällä kurssilla kolme ja puoli päivää viikossa.

Tämä kevät on koeponnistus. Olen saanut mitata kuinka paljon jaksan. Olen nauttinut kovasti, mutta olen hyvin väsynyt. Tarkoitukseni oli maalata eilenkin, mutta en jaksanut juuri mitään. Meillä oli viikonloppuna runsaasti ohjelmaa, joten se selittää osittain väsymykseni.

Jatkuva täysipäiväinen opiskelu olisi luultavasti liikaa voimilleni, ainakin jos minulla olisi muitakin puuhia. En ole varma jaksaisinko sittenkään, jos pyhittäisin kaiken opiskelun ulkopuolisen ajan levolle.

Ajattelin vielä viime vuonna, että jään lopullisesti puolikuntoiseksi. Olen kuitenkin huomannut, että voimavarani ovat elpyneet. Omat kudokseni ja vieras veri ilmeisesti sopeutuvat toisiinsa eivätkä nahistele loputtomiin. Voimaantumiseni saattaa selittyä osittain sillä, että olen päässyt unilääkkeestä eroon. Melatoniininapin tosin otan iltaisin. Lienee mahdollista, että jaksamiseni edistyy vielä tästäkin.

Minun ei tarvitse jaksaa, koska olen eläkeläinen. Olen kuitenkin nauttinut siitä, että minun useimpina aamuina lähdettävä kotoa ja toimittava. Olen kaivannut sitä.

Olen opetellut minulle outoja puuhia. Olen opetellut olemaan tekemättä mitään. Se ei ole luontaista temperamentilleni, mutta se on välttämätöntä.

Minun ehkä kannatta psyykata itseni tekemään välttämättömyydestä hyveen. Se saattaa auttaa.

Ankaran maskuliininen "Horatiusten vala"

Jacques Louis Davidin mahtipontinen "Horatiusten vala" on varhaisklassismin merkittävin ohjelmallinen teos, jonka valtio tilasi kohentamaan kansan moraalia. Näet teoksen tästä. Se on valtavan kokoinen, peräti 427 x 335 cm. 

Teoksessa kolme veljestä vannovat uhrautuvansa isänmaansa puolesta. Miehet ovat karskeja, päättäväisiä ja urheita. Naiset esitetään pehmeinä ja alistuvina. Sommittelu on karun stoalainen. Pylväätkin ovat ankaran doorilaisia. Ihmishahmojen värikylläisyys taustan karuutta vasten tuo jännitettä sommitelmaan. Henkilöiden asennot ovat reliefimäisiä. Tunnelma on paatoksellinen.

Taustakertomus on ankara. Vain yksi veljeksistä palaa elävänä ja tappaa sisarensa, joka on vihollispuolella olleen sulhasensa kuolemaa.  


Olen julkaissut tämän artikkelin 22. syyskuuta 2010 Taidehistoriaa ja muutakin havinaa -blogissani.

Mikä on feminismin vastakohta?

Ei, se ei ole sovinismi. Sovinismi tarkoittaa äärimmäistä nationalismia. Termin merkitys on tosin laajentunut tuosta alkuperäisestä ja yksi rajattu erityismerkitys, josta käytetään englanninkielessä termiä "male chauvinism", tarkoittaa ajatusta miessukupuolen ylemmyydestä naissukupuolta kohtaan.  Omien havaintojeni mukaan sovinismilla suomen kielessä tarkoitetaan juuri tuota viimeksi mainittua.

Yritin etsiä suomenkielistä feminismin määritelmää, mutta ei löytänyt lyhyessä ajassa neutraalilta kuulostavaa kuvausta termin sisällöstä. Englanninkielinen wikipedia määrittelee käsitteen seuraavasti:

Feminism is a range of political movements, ideologies, and social movements that share a common goal: to define, establish, and achieve the political, economic, personal, and social equality of the genders.

Määritelmästä ilmenee heti, että termi sulkee sisäänsä useita keskenään todennäköisesti erilaisia ryhmiä, joita oletan yhdistävän naisten ja miesten välisen tasa-arvon ajaminen.

Ajattelin ensin, että feminismin vastakohta on maskulismi, koska se viittaa feminismin tavoin sukupuoleen.  Maskulismi korostaa miesten oikeuksia ja pyrkii edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa tästä näkökulmasta. Miesten asevelvollisuus on esimerkki aatteen kannattajien käsittelemistä teemoista. Maskulismi vaikuttaa olevan femismin vastine, mutta ei sen vastakohta.

Tässä vaiheessa minua on alkanut mietityttää, mitä vastakohta merkitsee. Kylmä ja lämmin, pitkä ja lyhyt, yö ja päivä, vanha ja nuori sekä musta ja valkoinen ovat selviä vastakohtapareja, mutta ovatko mies ja nainen toistensa vastakohtia? Nehän ovat kaksi rinnakkaista sukupuolta. Tuntuu siltä, että vastakohdat ovat jonkin ominaisuuden määrän ääripäitä kuvaavat ilmaisut. Ylivoimaisesti useimmissa tapauksissa ihminen on joko mies tai nainen. Ei kuulosta luontevalta sanoa, että joku on vähän mies tai paljon nainen. Hän on joko nainen tai mies.

Jos feministisyyttä voidaan jollakin tavoin mitata, voidaan jonkun sanoa olevan hyvin feministinen tai vähän feministinen. Jos tämä logiikka on aukoton, feminismin vastakohta on jotakin, josta puuttuu feministisyyttä. En keksi tälle tilanteelle sopivaa ilmausta. Kannattomuus, puolueettomuus tai välinpitämättömyys eivät kuulosta nasevilta.

Antifeminismi tarkoittaa feminismin vastustamista. Onko se siten feminismin vastakohta? Mahdollisesti on, mutta en ole varma. Käsitemäärittely on haastavaa. En jaksa ajatella asiaa loppuun tänä iltana. Jääköön antifeminismi tässä vaiheessa ehdolle.

Eläköön Euroopan Unioni!

Seurasin illan EU-vaalikeskustelua.

EU tuntuu kaukaiselta ja siksi on helppo suhtautua välinpitämättömästi lähellä oleviin vaaleihin. Aion ilman muuta äänestää, vaikka en olekaan jaksanut erityisemmin paneutua asiaan.

EU nitisee liitoksissaan, mikä on surullista, koska juuri nyt tarvitaan yhteistyötä ilmastonmuutoksen ja Kiinan valtapyrkimysten torjunnassa sekä Venäjän ja Yhdysvaltain arvaamattomuuden ristiaallokossa suunnistamisessa.

Pieninä olemme suojattomia.

Hienoa että tänään liputettiin.

Eläköön Euroopan Unioni!

Taas kerran isänpuoleisille juurille itärajan taakse

Kukkojen sukuseuran tämänvuotinen kesämatka suuntautuu suvun alkujuurille Viipurinläänin Pyhäjärvelle. Olen lähdössä mukaan. Tämä tulee olemaan neljäs kerta, kun vierailen itänaapurimme maankamaralla.

Ensimmäinen matka tapahtui 80-luvulla, jolloin Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Osallistuimme vaimoni kanssa retkelle Leningradiin eli nykyiseen Pietariin. Kaupungissa oli juuri juhlittu lokakuun vallankumousta ja tapahtumaan liittyviä rakennelmia aatteen sankarien kuvineen oli vielä näkyvissä. Elämä näytti ankeahkolta.

Seuraavan kerran ylitin rajan 90-luvulla, jolloin vierailimme oman sukuhaarani voimin isäni kotikunnailla. Sain nähdä paikan, jossa isäni syntymäkoti oli aikoinaan ollut Rantakylässä , ja vierailla isäni isovanhempien tilalla Riiskassa. Tilan rakennukset olivat lähes siinä kunnossa kuin ne olivat olleet silloin, kun evakkosukulaiseni sen joutuivat jättämään. Se sopi minulle, koska näin sitä mikä koski minua enkä jotakin myöhemmin rakennettua. Kävimme myös Konevitsan luostarissa, joka oli tuolloin huonossa kunnossa.

Viimeisin matkani Pyhäjärvelle tapahtui tällä vuosituhannella, kun osallistuin sukuseuran järjestämälle matkalle. Sillä matkalla onnistuimme löytämään isän syntymäkodin nurkkakivet heinikosta. Löysimme myös vanhoja maataloustyökaluja, jotka isäni mukaan olivat heidän sinne jättämiään. Tällä matkalla rämmin metsittyneen alueen halki tilan itärajalle eli Laatokan rantaan, joka oli siinä kohtaa luonnontilassa. Kävelin rantaa etelään ja sieltä takaisin. Kun kuulen laulettavan "Kerran Laatokan rantamilla, kävelin minä yksinäni ...", tuo oma kokemukseni palautuu mieleeni. Tälläkin kertaa kävimme myös Riiskassa. Veimme kukkia kirkonkylässä olevalle sisällissodassa kaatuneiden muistokivelle, jossa on isäni enon ja sedän nimet. Samalla matkalla vierailimme myös Valamossa. Tällä retkellä kuten edelliselläkin isäni oli mukana ja nyt mukana oli myös vanhin poikamme, mistä olen erityisen mielissäni.

Tämän kesän matkalla saan näyttää paikkoja nuoremmalle tyttärellemme.

Näin matkailijat lentokoneista juniin

Nyt kun ihmiset pitäisi saada lentokoneista juniin, pitää lisätä junien houkuttelevuutta. Matka vaikkapa  Pohjolasta Etelä-Eurooppaan sujuu mukavasti, kunhan junista tehdään entistä viihtyisämpiä.

Nyt junatehtailijat ja rautatieyhtiöt suunnittelemaan junia, joissa lomailun voi aloittaa heti, kun on noussut vaunuun. Tehtäköön makuuvaunujen sängyistä niin houkuttelevia, että matkailijaa alkaa nukuttaa jo sellaisen nähdessään. Jokaisessa makuuvaunussa on muutama kylpyhuone, jossa voi käydä vaahtokylvyssä ennen illallista ja nukkumaanmenoa.

Kunnon junassa on tietenkin sauna ja uima-allas. On myös aurinkohuone, jossa voi lekotella uima-asussa nauttien solarium-valosta. Jos jäsenet tuntuvat jäykiltä, voi antaa hierojan viritellä ne vetreiksi. Jos lapsilla käy aika pitkäksi, heidän kanssaan voidaan mennä Hop-Lop -vaunuun tai sen naapurivaunuun katsomaan taikuriesitystä. Junassa on tietenkin myös akvaario- ja terraario-osasto.

Junamaailmavaunussa voi käydä selvittämässä kaiken sen, minkä haluaa tietää maailman junista, rautateistä, asemista ja niiden historiasta. Vaunussa on tietenkin myös upea leikkijunarata kaikkine hienouksineen.

Jos haluaa vihdoinkin lukea rauhassa sen Rikoksen ja rangaistuksen tai Anna Kareninan, voi ladata jomman kumman tai jonkin muun kiinnostavan kirjan matkan ajaksi ilmaiseksi junayhtiön e-kirjastosta.

Nälkänsä voi sammuttaa jossakin junan useasta keskenään erilaisesta ravintolasta. Kuntoa voi hoitaa junan gym-vaunussa.

Jos haluaa nauttia maisemista, voi nousta vaunun ylimpään kerrokseen, jossa on lasiseinät ja -katto. Yöllä sinne voi mennä ihailemaan tähtitaivasta.

Junassa on useita loungeja, joihin voi mennä istumaan miellyttäviin nojatuoleihin ja juttelemaan matkakumppanien kanssa.

Junassa on myös harrastusvaunu, johon voi mennä nikkaroimaan, maalaamaan tauluja tai ompelemaan.

Pitkät kävelymatkat vaunusta toiseen vältetään sillä, että junista tehdään monikerroksisia.

Jos kaikesta huolimatta olo tuntuu ahdistuneelta, voi käydä juttelemassa junaterapeutin kanssa.

Kun pääsee perille, voi ruveta odottamaan kiehtovaa paluumatkaa.

Ei nuorten silmiä pidä peittää

On totta, että nuorilta ei saa viedä tulevaisuuden toivoa. Suomessa on kuitenkin asiat tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Silti nuorten sanotaan olevan huolissaan ainakin työllistymisestä ja ilmastonmuutoksesta. Varmaan on aihettakin. Kun syntyvyys vähenee, ei työpaikkojaka synny samaa tahtia kuin menneinä aikoina. Tiedemiehillä ja -naisilla on konsensus siitä, että ilmastonmuutos on tosiasia.

Nuorilla on varmasti ollut huolia ennenkin. Tulevaisuutta on varjostanut milloin nälkä, milloin sota, milloin jokin muu uhka. Tämä ei tarkoita sitä, että nuorten pitäisi lähtökohtaisesti olla huolestuneita.

Kannattaa elää siinä uskossa ja toivossa, että asiat järjestyvät. Toivo ja optimismi ovat hyviä voimavaroja.

Varttuneen polven keskuudessa saatetaan moittia ilmastonmuutosdebattia siitä, että se lisää nuorten ahdistusta. Minusta nuorten silmiä ei pidä peittää. Maailma tulee olemaan heidän käsissään.

Nuorilla on oikeus vaatia meiltä toimia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Me varttuneet kinastelemme vieläkin siitä, onko ilmastonmuutos totta vai puppua vai kenties salaliitto. Puhutaan vouhotuksesta tai kohusta. Voisiko tämä johtua siitä, että olemme syyllisiä asioiden tilaan. Me olemme työntäneet päämme pensaisiin emmekä ole ottaneet varoituksia vakavasti. Nyt haluaisimme työntää lastenkin päät pensaisiin.

Voimme parhaiten luoda toivon ilmapiiriä sillä, että alamme toimia ilmastonmuutosta vastaan. Me ihmiset olemme erityisasemassa luomakunnassa. Tuntuu nurinkuriselta, että tarkoituksellinen lapsettomuus lisääntyy ehkä ilmastonmuutokseenkin vedoten, koska silloin kielletään inhimillinen olemisen oikeutus. Jos syntyvyys jatkuvasti vähenee, ikärakenne pysyy haastavana. Vähemmistö joutuu ruokkimaan enemmistöä. Voiko tuottavuuden kasvulla jatkuvasti kompensoida epäsuhtaa?

On totta, että me kuormitamme luontoa kohtuuttomasti, erityisesti me korkean elintason maissa asuvat. Maailman voimavarat pitäisi jakaa oikeudenmukaisemmin.

Meidän tulisi muuttaa elämäntapaamme ja etsiä onnea muualta kuin materiasta. Ihminen pystyy ihmeellisiin saavutuksiin, jos vain haluaa.

Hyvinkin voi käydä.

Onko ilmastonmuutoshuoli uskonto, markkinoitava tuote vai jotakin muuta?

Olen saanut  tänään tutustua vertaukseen, joka on mainio kaikessa hulvattomuudessaan. Ilmastonmuutoshuoli rinnastetaan uskontoon. Kulutus, hiilidioksidipäästöt ynnä muut sellaiset ovat syntiä ja nuukailu, hiilijalanjäljen pienentäminen ja kaikki sen kaltaiset ovat hyvyyttä. Pahuus palkitaan maailman tuhoutumisella, mutta pelastus koittaa, jos kaikki katuvat ja kilvoittelevat ekotöissä.

Hauskaa, että vakavasta asiasta saadaan hupiakin. Tosin minun kaltaistani ilmastouskon käännynnäistä alkaa huolestuttaa, olenko langennut viettelysten poluille. Miten voisin varmistua asiasta, kun se on niin mahdottoman monimutkainen ja minun pitäisi ymmärtää fysiikkaa, kemiaa ja ties mitä?

Pieni pääni ihmettelee, ovatko Suomen melkein kaikki puolueet ja presidenttikin huonosti informoituja, kun ovat laillani huolissaan asiasta.

Mieleeni tuli ajatus uuden tuotteen omaksujakategorioista. Jos oletetaan, että ilmastonmuutostietoisuus olisi uusi tuote, joka on toimiva eli perustuu kestäviin faktoihin, meidät "kuluttajat" voitaisiin jakaa kategorioihin sen mukaan kuinka nopeasti omaksumme tuotteen käyttöömme. Markkinoinnissa näistä luokista käytetään nimityksiä innovoijat, varhaiset omaksujat, varhainen enemmistö, myöhäinen enemmistö ja hitaat omaksujat.

Uusi tuote saattaa osoittautua flopiksi, jolloin alkupään luokkiin kuuluvat huomaavat erehtyneensä.

Voi olla, että minäkin joskus punastelen häpeästä, kun koko asia on osoittautunut huuhaaksi. Tosin olisi huojentavaa, jos moinen mörkö olisi kuollut ja kuopattu.

Jos ilmastonmuutoshuoli osoittautuu aiheelliseksi, omaksuminen hitaus pahentaa tilannetta. Jos satun olemaan oikealla asialla, en ehkä pääse rehentelemään, koska voin olla jo haudassa ennen kuin olisi aika paukuttaa henkseleitä.

Kaiken tämän jälkeen ihmettelen, olemmeko minä ja monet muut jonkin suuren salaliiton manipuloinnin uhreja.

Onko ilmastonmuutospuhe suuri vedätys?

Lainaan itseäni:

"Minulla ei ole pätevyyttä arvioida, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Joudun siis luottamaan asiantuntijoihin. Minun on vaikea uskoa, että on olemassa jokin poliittisen kentän sekä tiede- ja mediamaailman yhteinen salaliitto, joka masinoi ilmastohuolta. Sen ymmärrän, että moni taho yrittää hyötyä tästä huolesta tavalla tai toisella. Ilmasto muuttuu sekä luontaisesti että ihmisen vaikutuksesta. Suomi oli paksun jääpeitteen alla 10.000 vuotta sitten. Tuo aika on silmänräpäys maapallon ikään nähden. Olen ymmärtänyt, että ihmisen vaikutus on kiihtynyt ja kiihtyy. Perusteltua tai ei, olen itse ollut huolissani pitkään ilmastonmuutoksesta. Olen ollut huolissani myös siitä, että asiaa ei oteta vakavasti. Siksi tuntuu hyvältä, että asia on nyt otsikoissa. Tästä on kuitenkin pitkä matka maailmanlaajuiseen koordinoituun ja vaikuttavaan toimintaan. Nähtäväksi jää, mihin ihmiskunta kykenee. Ehkä joskus, kun olen pitkään maannut haudassa, todetaan, että ilmastomuutospuhe oli suuri vedätys. Se on minulle silloin samantekevää. Jos ilmastonmuutos taas on tosiasia puhutussa laajuudessa, seuraukset ovat hurjat. Koen nyt, että minulla on eettinen velvollisuus ajatella tulevien polvien kohtaloa. Ajattelen, että on parasta ottaa uhkakuva tosissaan, varmuuden vuoksi. Teimme vaimoni kanssa tänä vuonna syntiä, kun lensimme Nizzaan vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Syy on vaimoni terveys. Hän voi todella huonosti Suomen talvessa. Maksoin kompensaatiota Myclimatelle, jota WWF käyttää omien lentojensa kompensoimiseen. Tuin nigerialaisten köyhien ihmisten metsien istutusta. Joudun vain luottamaan siihen, että rahasta ainakin merkittävä osa löytää tiensä perille. Oli hankalaa löytää luotettavan tuntuinen kohde. Siksi Vartian ajatus tehdä kompensaation maksaminen helpoksi. En äänestä vihreitä, mutta en halua tuomita hanketta Vartian taustan vuoksi. Mielestäni meidän on syytä ensisijaisesti välttää päästöjen aiheuttamista ja kompensaatiot ovat toissijainen keino."

Tämä on kommenttini eräässä Facebook-keskustelussa. 

Toistaiseki en usko, että ilmastonmuutoshuoli olisi suuri vedätys.