Vierailin eilen Airiston Helmessä

#turvallisuus, #maanpuolustus, #tiedustelu 

... tai ei se enää ole Airiston Helmi. Paikka on nykyään turvallisesti suomalaisessa yksityisomistuksessa. 

Tarkemmin ottaen Airiston Helmi on venäläistaustainen yritys, joka hallitsi useita kiinteistöjä Turun saaristossa ja ilmeisesti muuallakin Suomessa. Kuvassa oleva vierailukohteemme oli pääpaikka. 

Muistatte varmaan vuoden 2018 keskusrikospoliisin johtaman operaatioon, jossa näihin kiinteistöihin on väitetty mennyn huput päässä ja sarjatuliaseet käsissä. Tukijoukkoineen invaasioon osallistui satoja henkilöitä. 

Paikalla oli poliisimies, joka tosin itse ei ollut tutkinnassa mukana, kertomassa näistä lähihistorian tapahtumista.

Operaation perusteena oli talousrikollisuusepäilyt, mutta yhtiön toimiin liittyi mitä ilmeisemmin myös maamme turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Oltiin tärkeiden huoltoväylien ja merikaapeleiden tuntumassa. 

Mitään sinänsä ihmeellistä kiinteistöistä ei löytynyt, paitsi 3,5 miljoonaa euroa käteistä useista kassakaapeista. Lisäksi kellarista löytyi viestikeskus laitteineen. Ainakin tämä päämaja on  ilmeisesti ulkoisesti vaikuttanut viattomalta. Matkailuliiketoiminnasta kai on väitetty olleen kysymys, mutta näinköhän on näyttänyt elinvoimaiselta?

On arveltu, että kiinteistökauppojen taustalla olisi Venäjän sotilastiedustelu GRU. 

Syytteitä on nostettu talousrikoksista, mutta luultavasti on hankala päästä niissä eteenpäin, koska Venäjä ei ymmärrettävästi ole erityisen yhteistyöhaluinen. Pääomistaja Pavel Melnikov ei ole Suomessa. 

Erääseen kohteeseen rakennetaan leirikeskusta, mutta siihen ei voida puuttua, jos toimitaan saatujen lupien puitteissa. 

Viranomaiset ovat maamme turvallisuuteen liittyvistä asioista hyvin hissun kissun. Ehkä niistä seikoista saamme kuulla joskus tulevaisuudessa. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämä Saaristomeren ilmeisen merkittävä turvallisuusuhka on voitu suurelta osin poistaa. 

Alhaalla on helikopterikenttä. 

 

Helikopteri voitiin siirtää tähän varastorakennukseen. 

Maailma on mennyt rikki

 

Kuva Brigitte Werner Pixabaystä

Onnellista rauhanpäivää kaikkialle, missä rauha vallitsee! 

Rauhankyyhky on vangittu, ja lujasti. Miten voisi vangitsijan käden saada herpaantumaan linnun kaulasta?

Nuoria ja vanhoja miehiä, lapsia, naisia ja  lapsia kuolee päivittäin. Miten asiat voivat olla niin lukossa, että kahdesta suunnasta lähetetään parhaassa iässä olevia miehiä - ja jopa naisia - lihamyllyn ahnaaseen kitaan. 

Sodassa inhimillisyys katoaa. On vain viha vastaan viha jakaikki se, mitä siitä seuraa. 

Miltä tuntuu veteraanin katsoa omaa jälkipolvensa kasvua, kun on itse ollut teloittamassa lapsia, raiskaamassa heidän äitejään ja ryöstämässä heidän kotejaan?  

Joka suunnasta katsotaan, kun kuolema niittää satoaan. Olkoon lapsi tai aikuinen, kuolema on maailmanloppu. Puolessatoista vuodessa on tapahtunut hirvittävä määrä maailmanloppuja. Kun tilanne on jumissa, maailmanloppujen valmistus jatkuu ja jatkuu, 

Nykyään voimme katsoa lähes livenä droonien kuvaamana, mitä rintamalla tapahtuu. Siihenkin turtuu. Kun näkee kuvassa tankin räjähtävän, on kohtuullista muistaa, että siinä syntyi useita maailmaloppuja sekä lisäksi leskiä ja isättömiä lapsia.  

Kuva Eliane Meyer Pixabaystä

Tämä kuva tuo mieleen näyn, jota en unohda koskaan. Vierailimme kauan sitten Ranskassa Verdunin pohjoispuolella Fort de Douaumontissa ja Ossuaire de Douaumontilla. Tämä linnoitus ja ossuaari hautausmaineen sijaitsevat lähekkäin. Verdunin nimen paha kaiku johtuu ensimmäisessä maailmansodassa käydystä Verdunin taistelusta, jossa kaatui 230.000 sotilasta. 

Ihminen ei ole oppinut mitään, sillä tuolloin lähetettiin sotilaista lihamyllyyn kuten heitä lähetään nyt Ukrainan rintamalla. 

Ossuaariin on koottu 130.000 ranskalaisen ja saksalaisen sotilaan luut. He taistelivat toisiaan vastaan ja nyt heidän luunsa lepäävät samassa muistorakennuksessa. Sana ossuaari viittaa luihin. Ossuaarissa on ikkunoita, joista luut näkyvät. Toisin kuin kuvassa, samantyyppisiä luita oli koottu pinoihin kuin halkoja. Nykyään olisi varmaan mahdollista DNA-testein avulla tunnistaa ainakin osasta luita, keitä ne ovat aikoinaan kannatelleet. 

Ukrainan rintamallakin ihmisiä katoaa ja haudataan ties minne. Kaikista ei jää hautaa, jolle läheiset voisivat tulla muistelemaan. Luultavasti moni tulee odottamaan läheistään pitkään, senkin jälkeen, kun toivoa ei enää ole.  

Olen saanut elää turvallista rauhan aikaa. Rauha on tuntunut itsestään selvältä huolimatta suuresta itänaapuristamme. Demokratia tuntui leviävän ja maailma kehittyvän sen myötä parempaan suuntaan. 

Ukrainan sota ja poliittisten mannerlaattojen liikkuminen on saanut minut ymmärtämään, että elintason noususta huolimatta ihminen on yhtä paha kuin keskiajalla. Nyt ymmärrän, että maailmassa voi tapahtua mitä vain kammottavaa. Natoon liittymisestä huolimatta kotimaa ei enää tunnu entisenlaiselta pohjoismaiselta lintukodolta. 

Kaikesta huolimatta maailma on myös hyvä ja kaunis. Pelkääminen on luonnollista, mutta pelot eivät välttämättä toteudu. Se mitä Ukrainassa nyt tapahtuu on kauhistuttavaa. Kaikki sodat loppuvat aikanaan ja Ukraina saattaa joskus kukoistaa ilman Venäjän painostusta. Sääli vain, että henkilökohtaisia maailmanloppuja luultavasti tullaan tuottamaan vielä pitkään. 

Parasta olisi, jos aselepo voitaisiin julistaa välittömästi ja ongelmat hoitaa neuvottelemalla. Siihen tarvitaan kuitenkin molempien osapuolien halukkuus. Lisäksi on suuri ongelma, että aggression aloittaneeseen osapuoleen ei luota kukaan. 

Kaikesta huolimatta – hyvinkin voi käydä. 

Pääsköön rauhankyyhky pian vapauteen. 

Sukulaiseni Elli Forssell – Haaveiden haaksirikon päähenkilö

 

Geni

Pitkiin aikoihin ei tullut pieneen mieleenikään, että minulla olisi jokin muukin yhteys Elliin kuin vaimoni kirjahanke. 

Vaimoni kiinnostus Elliin alkoi viime vuosituhannen lopussa ja liittyi kahden viikon opetuskeikkaani Latvian Riiassa. Vaimoni tuli vierailulle, löysi kuvataiteilija Janis Rozentālen kotimuseon ja totesi tämän vaimon olleen suomalainen laulajatar Elli Forssell. 

Mutkien kautta löydöksestä alkoi kehittyä äskettäin julkaistu elämäkerta. 

Olen kiinnostunut sukujuuristani ja askartelen mielelläni sukututkimusohjelma Genin parissa. Sen maksullisessa versiossa on hauska piirre. Ohjelmasta voi hakea nimellä ketä tahansa nyt elävää tai edesmennyttä henkilöä. Jos osuma syntyy, ohjelma etsii mahdollisen sukuyhteyden. Hyvin usein sellainen tuntuu löytyvän. 

Niin kävi Ellinkin tapauksessa.  Sukuyhteys ilmenee alla olevasta kuvasta. 

Geni

Yhteys kiertää Ruotsin kautta, kuten minulla usein käy, koska äitini on länsisuomalainen. Tosin yhteys kulkee hyvin usein suunnilleen samaa kautta. Koska saan paljon osumia suomalaisiin, voitaneen päätellä, että monilla on jokin esivanhempiyhteys Pohjanlahden tuolle puolelle. 

Ellin ja minun lähimmät yhteiset esivanhemmat ovat ketjussa olevien Ingrid ja Brita Bååtin isä ja äiti. Kauaksi mennään, 1400-luvulle. Sukulaisuus on hyvin ohutta, vain säie laajassa verkostossa. Elli polveutuu Britasta ja minä Ingridistä. 

Jos Genin tiedot pitävät paikkansa, Peder Jonsson, till Flöxhult (Bååt) ja Elin Henriksdotter Snakenborg ovat välttämätön ehto sille, että Elli ja minä voimme olla olemassa. 

Vaakunoista päätellen eivät aivan tavallista rahvasta olleet. 

Geni

Bååtin vaakunassa on tietysti vene. 

Geni

Snakenborgin eli Käärmelinnan vaakunassa on totta kai tuo luikerteleva eläin.

Sukuyhteystaulussa oleva teksti Elli Rozenthal is your 13th cousin thrice removed tarkoittaa, että minä olen kolme pykälää alempana laskien Ingridistä ja Britasta. Minusta heihin on siis 16 porrasta. Ellillä on siis enemmän tuota verta kuin minulla.

Kanssani samalla tasolla on Ellin pojan Miķelis Rozentālsin pojan Atis Rozentālsin tytär Aija Biezaite. Hän osaa erittäin hyvin suomea ja on auttanut vaimoani tämän projektissa. 

Kuinka kaukaisia sukulaisia olemme Aijan kanssa? Hyvin kaukaisia! Jos oletamme, että menemme 16 sukupolvea taaksepäin olettaen, että esivanhempien määrä kaksinkertaistuu joka askeleella, saamme Ingridin ja Britan tasolle teoreettisesti 131072 esivanhempaa. Esivanhempainkadon vuoksi luku on paljon pienempi. Kato johtuu sukulaisavioliitoista. 

Teoreettisen luvun perusteella Aijalla ja minulla on samaa perimää 0,0007 prosenttia samaa perimää. Ellikin on vain "sukulaiseni". 

Tämä yhteys on kuriositeetti, ei edes nice to know -tasoa, paitsi minulle ja varmaan Saaralle.  

Vieläkö olet hereillä?

 

Vaimoni pääsee ehdolle ehdokkaaksi tieto-Finlandiaan

 

Palkinto on nykyiseltä nimeltään tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto. Kustantajalta on tullut tieto, että Saaran tuoretta kirjaa Haaveiden haaksirikko - Elli Forssell-Rozentālen elämä ehdotetaan listalle, josta lastenkirjailija Linda Liukas valitsee voittajan. 

Ehdokkaiden valitsijalautakuntaa johtaa median ja viestinnän ammattilainen Paula Salovaara. Muut jäsenet ovat kirjailija, mediapersoona ja Plus One Agencyn luova johtaja Henri "Henkka" Hyppönen ja Hesarin politiikan toimittaja Petja Pelli. 

Jännittävää. Keitähän lautakunta listalleen poimii. Olisi hienoa, jos Saara pääsisi oikeaksi ehdokkaaksi. 

Piirtämässä

 

Malliesineet kiersivät. Aika väheni lukuunottamatta paria poikkeusta. Osa jäi kesken. 

Bikinipiparkakut – tapahtui Ruissalossa tänään

 

Mitkä ihmeen bikinipiparkakut?

Kävimme tänään kahvila Villa Kuuvassa nauttimassa syystunnelmasta. Varsinaisessa kahvilarakennuksessa oli yksityistilaisuus, joten käypäläisiä palveltiin rannassa. Minua huvitti, kun hinnastossa oli merkitty merimaiseman hinnaksi 0 euroa. Siitä piti ottaa kuva. Lähettyvillä odotti vuoroa kaksi nuorehkoa naista. 

Korvaani tarttui heidän keskustelustaan sana bikinipiparkakku. Kun hämmästelin sitä, naiset räjähtivät nauruun, jota riitti. Heillä oli jo pikkujoulut mielessä. Minun mieleeni tuli nainen piparkakkutaikinaisessa kaksiosaisessa uimapuvussa.

Kuva Håkan Stigson Pixabaystä

Toinen heistä kaivoi kännykästään kuvan, joka selvitti minulle, mistä on kysymys. Kuvassa oli yllä olevien sydämen muotoisia pipareita, joille oli tehty kuorrutuksesta bikinin alaosa, arvaatte kyllä miten. 

Juteltiin hiukan. Tuumin, että ehditte viettää monta pikkujoulua ja että voisihan aloittaa jo juhannuksen jälkeen heinäkuussa. 

Nautimme sitten teetä, espressoa ja piirakkaa rannan lähettyvillä.

Merimaisema 0 €

Päärakennus

Ei Ruotsi-Suomi vaan tehdään Suorige

 

Kuva Wilfried Pohnke Pixabaystä

Hynttyyt taas yhteen

Maata nimeltään Ruotsi-Suomi ei ole koskaan ollut, vaikka sellaisesta usein kirjoitetaan. Valtio, jonka nimi oli Ruotsi ja jonka osa Suomi oli, halkesi kahtia vuonna 1809. 

Olimme yhtä monta sataa vuotta. Entä jos liittyisimme takaisin toisiimme? Nato-kiemuroissa välitkin ovat valmiiksi lämpimät. 

Nyt tehdään kaikki tasavertaisesti. Pääkaupunki on nyt Maarianhamina, jossa puhutaan ruotsia, mutta joka on osa Suomea. Se olisi sopivan kaukana kaikkialta maasta. Näin laukeaisi kätevästi myös suomalaisten rajoitettu asuminen Ahvenanmaalla.  

Maan nimi muodostuu sulauttamalla Suomi ja Sverige yhteen ja saataisiin Suorige. Heja Suorige! Eläköön Suorige! 

Koko uudessa maassa ruotsia puhuvia koskisi pakkosuomi ja suomenkielisiä pakkoruotsi. Kieliä saisi kaikissa tilanteissa sekoittaa. Se olisi jopa suotavaa. Siitä saattaisi kehittyä ajan mittaan uusi kieli, suorigska eli suorigen kieli. 

Valtiovallan koristeellisesta puolesta vastaisi kuningas ja ulkopolitiikasta presidentti. Sisäpolitiikkaa johtaisi pääministeri. Kaikkien kolmen on osattava sujuvasti maan kumpaakin virallista kieltä. 

Estelle saattaisi tulla koristeellisena päähenkilönä kysymykseen, koska hänellä on jo valmiiksi metsäsuomalaisten perimää. Kuninkaallisilla olisi moraalinen velvollisuus pyrkiä valitsemaan puoliso mahdollisimman usein entisen Suomen puolelta, jotta hovin germaanisugrilainen verenperintö vahvistuisi. Kuninkaallisten dna-tulokset olisivat netissä kaikkien kansalaisten saatavilla. 

Ruotsilla ei ole kansalliseeposta, joten Kalevala olisi yksinoikeutettu valinta. Sitä luettaisiin pakollisena koko maan kouluissa. 

Maassa vaalittaisiin myös näkyvästi viikinkiperintöä. Suomalaisetkin saisivat historian, joka ulottuu Mustalle merelle saakka, ja kauemmaksikin. Viikinkien historian opiskelu olisi luonnollisesti pakollista koko maassa. 

Maan vaakunassa olisi neljä kenttää joista yhdessä on kolme kruunua, toisessa tuttu sotaisa leijona, kolmannessa kiuas ja neljännessä nuuskapaketti. 

Kansallishymni olisi suomenruotsalaisen Runebergin runoilema Maamme, mutta se laulettaisiin aina ruotsiksi ja aikojen saatossa suorigeksi. Saksalaisen Paciuksen sävellys hylättäisiin ja uusi tilattaisiin kilpailuttamalla suorigelaisia nykysäveltäjiä. 

Maan valuutasta äänestettäisiin; joko euro tai uusi valuutta taaleri/daler. 

Uudessa lipussa olisi kummallekin kantamaalle tuttu ristiaihe. Ruotsin lipun värit juontuvat maan vaakunan kautta mahdollisesti Ruotsin Erik Pyhän ristiretkeen Suomeen, josta palatessaan hänen kerrotaan nähneen keltaisen ristin sinistä taivasta vasten. Suomen lipun värit viitannevat lumeen ja järviin. 

Lipun pohjaväriksi sopisi jokin sininen nykyisten lippujen sävyjen väliltä. Se viittaisi järviin ja taivaaseen. Risti olisi valkoinen, koska lunta sataa Ruotsinmaallekin. Ristin keskelle tulisi ohut keltainen risti, joka liittyy yllä mainittuun molempien maiden historiaan liittyvään tapaukseen. Lämpimänä värinä se jännittäisi hieman kylmää sinistä ja valkoista. 

Autojen kansallisuustunnus olisi SU, koska Sovjet Unionia ei enää ole. 

Suomalaiset ovat maailman blondein ja sinisilmäisin kansa (Insider Monkey). Ruotsalaiset sijoittuvat toiseksi. Näin ollen ruotsidemokraatien ja perussuomalaisten ei tarvitse kovin huolestua.

Tornionjoen silta
Wikimedia Commons

Suomalaiset saattavat historiasta johtuen tuntea yhä lievää alemmuutta tai katkeruutta ruotsalaisia kohtaan. Tämä otettaisiin huomioon liittymisvaiheessa. 

Orpon hallitus lienee tuolloin saanut rasismintorjumistoimet käyttöön ja tuloksiakin on varmaan jo mitattu. Näitä kokemuksia sovellettaisiin yhdenmukaisen kansalaisasenteen istuttamisessa. "Me kaikki olemme suorigelaisia". 

Kaikki me pelkäämme Venäjää. 

Ruotsalaisia emme ole. Venäläisiä meistä ei tule. Olkaamme suorigelaisia!

Hejläköön Suorige!