Miksi konservatiivit ja liberaalit puhuvat toistensa ohi?

Intuitio johdattelee mieltämme, kun otamme kantaa asioihin. Sillä on valta ja voima. Järki tulee perässä. Se auttaa löytämään jo valittua kantaa tukevia argumentteja.

Suunnilleen näin asian esittelee amerikkalainen psykologian professori Jonathan Haidt kirjassaa The Righteous Mind. Why Good People are Devided by Politics and Religion.

Haidt käsittelee asiaa Yhdysvaltain republikaanien ja demokraattien näkökulmasta, mutta teos antaa ajateltavaa myös suomalaiselle kotimaan politiikkaa jonkin verran seuraavalle ja kaltaiselleni väittelyyn alttiille ihmiselle.

Haidt määrittelee moraalisen ajattelun perustaksi kuusi osa-aluetta:

• huolenpito/haitta (care/harm)
• vapaus/alistaminen (liberty/oppression)
• oikeudenmukaisuus/vedätys (fairness/cheating)
• lojaalius/petollisuus (loyalty/betrayal)
• auktoriteetti/kumouksellisuus (authority/subversion)
• pyhyys/rappio (sanctity/degradation).

Liberaaleilla moraali painottuu voimakkaasti kolmeen ensimmäiseen ja niistä erityisesti huolenpitoon ja vapauteen. Konservatiiveilla painotus jakaantuu tasaisesti kaikkiin kuuteen tekijään. 

Haidt on itse liberaali ja ateisti, mutta tunnustaa konservatiivisen ajattelun merkityksen. Hän tukee ajatusta moraalin muodostumisesta sekä synnynnäisten että opittujen asioiden pohjalta. Hän katsoo moraalin olevan kulttuurisidonnaista. Hän ajattelee ihmisen toimivan sekä itsekkäästi että ryhmän etujen hyväksi. 

Konservatiivit toimivat selvemmin ryhmien näkökulmista ja liberaalit yksilöllisistä vaikuttimista. Liberaalit kuitenkin näkevät huolenpidon tarpeen konservatiiveja laveammin. Luovat ihmiset ovat usein liberaaleja. Konservatiivit sietävät huonommin vapaamatkustajia.

Haidt ei väitä teoriansa olevan kumoamaton. Minusta se on ainakin omiaan lisäämään ymmärrystä siitä, miten vakaumukset vaikuttavat. 

En tiedä olenko oikeassa, mutta tulkitsen liberaalien mahdollisesti perustavan ajattelunsa utilitarismiin, jonka voinee kiteyttää pyrkimykseen nautinnon lisäämiseen ja kärsimyksen vähentämiseen. Reunaehtona on pidättäytyminen haitan aiheuttamisesta muille. 

Suomessa liberaalius voitaneen summittaisesti yhdistää vihervasemmistoon ja konservatiivisuus muihin puolueisiin. Tämä on tietenkin raju yleistys. Oikeistopuolueissakin on liberaaleja virtauksia ja vasemmistossakin voitaneen havaita takertumista vanhoihin rakenteisiin. 

Minusta tuntuu houkuttelevalta selittää suhtautumista ilmastonmuutokseen suhtautumista ryhmien näkökulmien korostamisella ja toisaalta globaalin näkökulman painottamisena. Tässäkään kannat eivät toki noudata yksiselitteisesti jakoa vasemmistoon ja oikeistoon. Oikeistossa saattaa kuitenkin korostua Suomen edun näkökulma muihin valtioihin verrattuna. Haidtin ajattelussa tämä ilmeisesti liittyy ryhmäsidonnaisuuteen. 

Jos näkemykset syntyvät intuitiosta ja niiden tueksi haetaan vain suotuisia argumentteja, onko ihme, jos osa keskustelijoista tuntuu olevan Marsista ja se toinen osa Venuksesta. 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? 

Herttainen museo

Vierailimme jonkin aikaa sitten pienessä koulumuseossa, joka on venesataman lähellä täällä Antibesissa.

Esillä oli valtavasti tavaraa, hyvin samantapaista kuin vastaavissa suomalaisissakin museoissa on. Leikkaus koululaitoksen ja maan historiaan.

Museossa oli paikalla vanha setä ja täti. Setä esitteli hyväntuulisesti minulle esineitä ranskan kielellä. Minä pysyin joten kuten kärryillä, kun ymmärsin sanan sieltä toisen täältä. Esitellyt tavarat tietenkin auttoivat.

Luulen, että museo on pariskunnan (oletetun) oma harrastus. Sisäänpääsymaksua ei ollut. Tuollainen antaumuksellisuus saa hyvälle tuulelle.

Kuvat kertovat ...

Näimme isännän itse ottaman kuvan, jossa museorakennus näkyy vuonna 1964. Se on vasemmella olevan taloista oikeanpuoleinen. Näkymä on täysin muuttunut. Kaupunki on vyörynyt maiseman yli. Merenlahti on lähes täynnä veneitä.

Yksikätisenä

Olin leukemiaa sairastaessani eräässä vaiheessa jalaton, kun en kyennyt kävelemään. Nyt olen kädetön. Tosin vain toinen käsi puuttuu. Minulla ei ole hiiri- vaan paneelikäsi. Oikean käden ranne on kipeytynyt läppärin ohjauspaneelin käytöstä. Se ei kai parane kuin yksikätisenä elämisellä.

Kirjoitan tätä juttua käyttämällä oikeasta kädestä nimetöntä ja pikkusormea. Sekin tuntuu hieman, joten minun on yritettävä pitää vasenta kättä täysin toimettomana.

Minun on määrättävä itselleni sairauslomaa puuhista, joihin tarvitsen oikeaa kättä. Kipu on kehotus olla käyttämättä kipeää jäsentä. Varovainen käyttäminenkin aiheuttaa välillä kipua. Tunne ei ole sietämätön, mutta täydellinen lepuuttaminen tietänee nopeampaa paranemista.

Tämä on pientä. Onneksi vasen käsi toimii siten kuin vasen käsi toimii. On siitä jotakin apua.

Olen kirjoittanut käsin ranskankielisiä opetustekstejä Coffee Break French -ohjelmistosta auttaakseni asioiden tarttumista mieleeni myös motoriikan avulla. Sitä on nyt vältettävä. Läppärin käytössä on tyydyttävä enimmäkseen kuunteluun ja katseluun.

Hankimme äsken kirjastokortit läheisestä Albert Camus Mediathequesta. Siellä on jonkin verran englanninkielistä kirjallisuutta. Rankankielisiin lukemistoihin ei taitoni vielä yllä.

Jonkinlaista retriittiä tämäkin.

Syöpäläinen treenaa

Sytostaatit ovat varmaan jättäneet pysyvät jäljet minuun siten, että en voi palata täysin entiselleni. Erittäin hyvin kuitenkin voin siihen nähden, mitä minulla on takanani.

Olen käynyt lenkillä ahkerasti. Olen soveltanut pitkään intervallimenettelyä siten, että juoksen ja kävelen vuorotellen. Juoksin pitkään 180 askeleen matkoja ja kävelin väleissä. Hengitys tuntui kohoavan tuossa ajassa aivan riittävästi. Juokseminen on minun tapauksessani lönköttelyä, mutta hyvä niinkin.

Nostin äskettäin askelmäärät 180:stä ensin 240:en ja sitten kolmeen sataan. Annosten lisäys sujui hyvin.

Eilen innostuin kokeilemaan, pystyisinkö juoksemaan 12 minuutin matkoja. Ajattelin Cooperin testiä. Hyvin jaksoin tuon ajan hölkätä ja vielä kahteen kertaan. Hapenottokykyni on ilmeisesti parantunut, koska keuhkoni jaksoivat ihan hyvin.

Täällä on hyvä urheilukenttä ja hyvät kelit. Voisin käydä kokeilemassa, mihin lukemaan nyt ehtisin. Viimeksi en viitsinyt juosta loppuun saakka, kun niin hengästyin. Tulokseni ylti suunnilleen yli viisikymppisten miesten keskitason alarajaan (1600 m). Tuohonkin tulokseen syöpäläisen on syytä olla tyytyväinen, varsinkia kun vuosia on 15 yli ikätason alarajan.

Hyvään tasoon (2000-2400) on vielä matkaa. Jos pystyn pitämään nykyisen kolmen lenkin tahtia viikossa, saatan tuohonkin joskus yltää. Kiirettä ei ole. Jo nykyisen kunnon säilyminen olisi hyvä asia.

Kun olin sairastaessani heikoimmillani, en pystynyt kävelemään ollenkaan. Olen hyvin kiitollinen siitä, mitä olen saanut.

Luultavasti en pysty pidättelemään itseäni poissa Antibesin tartanilta kovin pitkään.

Mielikuvituksellinen reittiehdotus

Joskus täällä Etelä-Ranskassa voi kokea olevansa Timbuktusta tai Siperiasta kotoisin. Kävimme Antibesin rautatieaseman infossa pyytämässä apua reittisuunnitelmiin paluumatkalle Suomeen. Vaikutti siltä, että asiakaspalvelijan piti selvittää itselleen missä Suomi on. Hän kysyi meiltä huvittuneena, aiommeko uida osa matkaa. Ilmeisesti hänelle selvisi, että Suomi on Ranskasta katsoen meren takana. Hän kehotti meitä palaamaan, kun varsinainen lippumyymälä on auki.

Palasimme toisena päivänä ja asioimme lippumyymälässä. Valitettavasti meitä palveli henkilö, jonka englannin kielen taito oli heikko. Emme päässeet puusta pitkään.

Ajauduin hiljattain netissä Eur Railin sivuille ja löysin sieltä chat-palvelun. Aloitin toiveikkaana keskustelun. Kerroin Sammylle murheeni - pitäisi päästä Turkuun. Hän pyysi aikaa selvittelyyn ja ehdotti sitten, että menisimme junalla Nizzaan ja ostaisimme sieltä jatkoliput.

Kun en hellittänyt, hän kehotti meitä matkustamaan lentämällä, koska se olisi taloudellisesti edullisempaa. Tämä ei ollut pöhkömpi neuvo, mutta aiomme matkustaa tällä kerralla junalla. Seuraavaksi hän ilmoitti, ettei heillä ole junaa Turkuun ja kehotti taas matkustamaan ensin Nizzaan.

Sanoin, että on hankala matkustaa, jos ei tiedä reittiä etukäteen. Seuraavaksi hän kehotti meitä matkustamaan junalla Antibesista Moskovaan Valko-Venäjälle (?) ja sieltä Konsomolskajaan.

Sanoin, että tarvitsisimme viisumit, ja pyysin häneltä reittiä Tukholmaan. Sammy vakuutti tarjonneensa parasta reittiä. Kerroin, että Tukholman ja Turun välillä on hyvä lauttayhteys. Lisäsin, että matkustaisimme mieluummin länsimaiden kautta.

Sammy pyysi taas selvittelyaikaa. Hänen seuraava ehdotuksensa oli, että ajaisimme vuokra-autolla Lorrachiin, josta voisimme jatkaa junalla Hampurin Altonaan. Kyseisestä paikasta voisimme jatkaa vuokra-autolla Kieliin ja sieltä lautalla Klaipedaan, josta voisimme jatkaa taas vuokra-autolla Turkuun. Lorrach on Saksassa lähellä Sveitsin rajaa. Klaipeda on Liettuassa.

Sammy alkoi ilmeisesti kyllästyä tapaukseemme ja kysyi, oliko tiedoista apua. Vastasin, että Klaipeda on Liettuassa ja aiheuttaisi melkoisen mutkan. Lisäsin, että tästä ei valitettavasti ollut meille apua. Sammyn mielestä hänen ehdottamansa on ainoa mahdollinen reitti meille. Kiistin hänen sanomansa ja esitin Hampurista eteenpäin Tanskaa ja Ruotsia. Kysyin, mistä voisimme saada apua.

Sammy kertoi, ettei hän ole tietoinen ehdottamastani. Kehotti kääntymään jonkun lähellä olevan matkatoimiston puoleen.

Kiitin Sammya ja toivotin hyvää päivänjatkoa.

"You are welcome! Thank you for contacting Rail Europe. You've a wonderful day ahead!"

Onnistuneet näyttelyavajaiset Nizzassa

Avajaiset pitäisi varmaan laittaa lainausmerkkeihin, koska teokseni ovat olleet esillä jo lähes kuukauden ravintola Mi Casassa Nizzan vanhassa kaupungissa. Taiteilija esittelee teoksiaan 31.1. klo 15-17, oli luvattu Rivieran suomalaiset -ryhmässä Facebookissa. Jos vierailette Nizzassa, googlatkaahan ja poiketkaa tässä mukavassa argentiinalaissuomalaisessa paikassa.

Väkeä oli paikalla ilahduttavasti. Minusta näytti, ettei enempää juuri mahtuisikaan, mutta ravintoloitsija Kaisan mukaan tuoleja olisi voitu tuoda lisää. Oli oikein mukava tunnelma.

Kiitoksia kaikille Rivieran suomalaisille, jotka olitte mukana luomassa kotoisaa yhdessäoloa! Kiitos myös Kaisalle ja Marcolle onnistuneista järjestelyistä!

Mitä olisin valmis tekemään ilmastonmuutoksen torjumiseksi?

Eräs verkkokeskustelussa esitetty kommentti sai minut ajattelemaan otsikon kysymystä.

Omistamme vaimoni kanssa asunnon kaupungissa, jossa sellaisen arvo säilyy hyvin ja jopa nousee. Nykyisessä tilanteessa meidän olisi mahdollista luopua siitä ja ostaa esimerkiksi omakotitalo hyvin edullisesti maaseudulta alueelta, jossa taloudelliset näkymät ovat huonot. Voittorahoilla voisimme tehdä investointeja, joiden avulla voisimme päästä omavaraisiksi energian suhteen, hankkia sähköauton ja alkaa syödä äärimmäistä lähiruokaa eli omalla maalla kasvatettua.

Noin radikaaliin muutokseen en ole valmis. Syitä on monia. Ensinnäkin olemme vaimoni kanssa kaupungissa viihtyviä ihmisiä. Olemme varttuneita kansalaisia, joille lähellä olevat ja lopettamisuhan alla olemattomat palvelut ovat tärkeitä. Minun vähäiset tekniset taipumukseni eivät ole suopea lähtökohta kuvaamalleni hankkeelle. Vaimonikaan ei ole osoittanut erityistä harrastusta sillä saralla.

Toisekseen olen tavallinen ihminen siinä suhteessa, että omalla maineella on merkitystä. En haluaisi tulla tunnetuksi ihmisenä, joka tuhosi asuntoonsa karttuneen varallisuutensa muuttamalla sen epäkuranttiin muotoon markkinoilla. Hanke sitoisi meidät loppuiäksemme sen seurauksiin. Sitä en halua. Olen vanhanaikainen siten, että toivon voivani jättää jotakin perinnöksi jälkeläisilleni.

Ilmastonmuutosuhka on aiheuttanut omissa piireissäni monenlaista suhtautumista. Jotkut ovat laillani huolestuneita, ottavat sen vakavasti ja miettivät, mitä voisivat tehdä itse asian hyväksi. Toiset suhtautuvat aiheeseen skeptisesti. On myös ihmisiä, jotka ottavat asian tosissaan, mutta joita huolestuttavat ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset. Varmaan muitakin ryhmiä olisi kuvailtaviksi.

Tunnustan, että en haluaisi saattaa itseäni alttiiksi skeptikkojen arvostelulle ryhtymällä kuvaamani tapaiseen hankkeeseen.

Olemme miettineet kaasuauton hankkimista. Uutta sellaista emme halua ostaa, koska hinta olisi kovin korkea. Auton uutuudella ei ole meille niin paljon arvoa, että haluaisimme maksaa hankinnan edellyttämän hinnan. Voisimme hankkia noin kymmenen vuotta vanhan käytetyn. Auton kuitenkin nykyään tarvitsemme vaimoni liikkuvuuden varmistamiseksi. Kaasuautoilu olisi juuri meille mahdollista, koska kaasua on Turussa saatavissa.

Olemme alkaneet välttää naudanlihaa. Se muutos on ollut helppo. Tulimme Antibesiin autolla, jonka omistajilla oli tarve saada se etelään. Palaamme mahdollisesti junalla. Näihin valintoihin on ollut muukin syy kuin ilmastonmuutoksen torjuminen. Jos tulomatkan kaikki seurausvaikutukset lasketaan, se ei luultavasti ollut erityinen ilmastoteko. En erittele niitä tässä. Tapahtunut kertoo kuitenkin ilmastonmuutoksen torjumisen mutkikkuudesta.

Emme siis halua mullistaa elämäämme ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta sellaista voimme tehdä, mikä tuntuu kohtuulliselta. Kaasuauton hankkiminen riippuu ainakin siitä, miten sopivia käytettyjä on saatavissa. Tarjonta on aika vaatimatonta.

Tällaisetkin aika vaatimattomat toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi tuntuvat aiheuttavan myös - sanoisinko - empivää suhtautumista. Ilmastonmuutosuhka vaikuttaa kuitenkin niin vakavalta, että kritiikkikin on syytä kestää. Jotkut toimet voivat osoittautua huonosti harkituiksi ja kritiikki voi olla myös perusteltua.

Tällaisilla maltillisillakin toimilla voi olla merkitystä. Jos mahdollisimman moni niistä, joilla on mahdollisuudet tehdä muutoksia elämäntavoissaan, toteuttavat niitä, seurauksena voi olla käänne hyvään suuntaan kokonaiskehityksessä. Se voi motivoida entistä tehokkaampiin toimiin ja antaa toivoa nuorille.

Olen yrittänyt tässä arvioida tämänhetkisiä motiivejani avoimesti. Voi olla, että arvostukset joskus muuttuvat.