Lähdimme eilen lukupiiriin. Poimimme yhden pariskunnan kyytiimme ja suuntasimme Helsinginkadulle, jota pääsisimme kohti Kaarinaa.
Olimme ylittäneet Aurajoen, kun auto pysähtyi, eikä suostunut käynnistymään. Napotimme tulppana ruuhkaisen Helsinginkadun vasemmalla kaistalla. Tien reunaan ei päässyt, koska kummallakin puolella oli metalliaita.
Takapenkiltä kehotettiin tilaamaan hinausauto. Muutoin joku ajaisi pian päällemme.
Bensa oli loppunut. Mittarin viisari oli ohittanut keltaisen alueen jo hyvän aikaa sitten, mutta olin ajatellut polttoaineen vielä riittävän, koska viisari oli yhä viimeisen viivan yläpuolella.
Tutkin kännykästä, missä on lähimmät huoltoasemat. Soitin yhdelle kuullakseni, että bensaa pitäisi itse tulla hakemaan. Menisi siinä jalkamieheltä jokunen tovi.
Saaralla oli yhteys Seppoon, lukupiiripaikan isäntään, joka tiedusteli tarvittavan polttoaineen laatua. Kysyi haittaisiko, että kannussa on pohjalla ruohonleikkurin bensaa. Arvelin ettei haittaa. Hän tankkaisi ysivitosta päälle.
Yksi auto kaarsi eteemme ja pakitti kohti. Autosta nousi kaksi maahanmuuttajamiestä ja tarjoutuivat auttamaan. Voisivat hakea bensaa. Kiitin avuntarjouksesta, kun meillä oli jo bensamies.
Joku huomasi, että pitäisi asettaa varoituskolmia. En kuitenkaan löytänyt sellaista auton perätilan taskuista.
Näin vastakaistalla poliisiauton ja arvasin, että se tulee tutkimaan tilannetta. Kohta sen valot välähtelivät takanamme. Kävelin kuljettajan ikkunan luo. Autossa oli kaksi nuorta poliisia, ystävällisiä miehiä. Terve, sanoi kuljettaja. Vastasin ja kerroin, että papalle on tainnut käydä nolosti.
Poliisi tuli avukseni etsimään kolmiota. Kummallista, mutta sellaista ei autossa ollut. Totesin, että jos autossa ei ole kolmiota, se on kuljettajan syy. Poliisi ystävällisesti ei alkanut kirjoittaa sakkoa.
Pohtivat mitä tehtäisiin, että saataisiin tie auki. Vieressä istunut poliisi yllättyi, kun kuskipoliisi ehdotti työntämistä. Rupesin toimittamaan autoa tyhjäksi. Nähtyään Eskon harmaan tukan, poliisi kehotti väkeä pysymään autossa. Minut viitattiin rattiin.
Poliisit työnsivät autoa ja siinä istuvaa neljää ihmistä noin sata metriä. Saimme vastinetta verorahoillemme. Auto päätyi ryhmittymiskaistalle Posankan kohdalle ja ajoväylä vapautui. Kiitimme ystävällisiä poliiseja, jotka jättivät meidät odottamaan Seppoa. Esko tarjosi heille tuliaispullia, mutta kieltäytyivät. Eivät saa ottaa mitään. Minua neuvottiin tilaamaan hinausauto, jos emme bensaa saatuamme pääse liikkeelle.
Seppo ilmaantui paikalle ja bensaa alkoi lorista tankkiin. Seppo kehotti minua vaihtamaan ajovalot parkeille. En kuitenkaan toimertunut asialle. Hän ei ollut turhaan kehottanut, koska starttaaminen ei onnistunut. Nyt oli bensaa, mutta akku oli tyhjä. Sepolla ei ollut kaapeleita mukana eikä meilläkään ollut sellaisia.
Seppo oli lähdössä hakemaan kaapeleita, mutta minulla tuli mieleen, että ehkä takseilta voisi saada virtaa. Soitin paikalliseen palveluun ja aivan oikein, apua oli saatavissa. Taksi tulisi apuun, veloittaisi viisi kymppiä, matkan ja starttauskerran. Tilasin avun.
Seppo lähti viemään muita kirjapiiriin. Minä seisoin kelmeässä illassa Posankan katseen alla väylien välisellä korokkeella lehdettömien pensaiden välissä syömässä Eskolta saamaani pullaa.
Istuin sitten autoon odottamaan. Etupelti oli valmiina auki. Sitten huomasin taksimiehen ikkunan takana. Hän oli parkkeerannut Posankan puolelle. Siirryimme konehuoneen puolelle. Puheesta päätellen ystävällinen taksimies oli maahanmuuttaja. Ihmettelimme missä on akku. Auton eteen pysäytyi auto ja sieltä nousi mies, maahanmuuttaja tämäkin, tarjoamaan apua.
Muistin että akku taitaa olla pelkääjän paikan lattian alla. Sitä tutkimaan. Lattiassa oli akun kuva, mutta taksikuskin kanssa emme hoksanneet, miten luukun saa auki. Viimeksi saapunut maahanmuuttaja oli toimenmies ja hän keksi jonkin konstin, millä luukku aukesi.
Taksikuskilla oli mukanaan erillinen akkulaite, joten hänen ei tarvinnut tuoda autoaan automme viereen. Kehotti minua kuskinpaikalle starttaamaan. Kiitin viimeksi tullutta miestä. Hän hymyili, kehotti minua ostamaan akun ja lähti.
Auto lähti kerrasta käyntiin. Jätin sen hyrräämään ja siirryin taksiin maksamaan palvelun. Hinta oli 50 euroa. Siinä kaikki. Sain kuitin.
Lähdin ajamaan kohti Kaarinaa. Auto oli tahmainen, mutta kulki. Vauhti nousi noin viiteenkymppiin ja enimmillään alle kuuteenkymppiin. Köröttelin perille.
"Moitin" Seppoa hänen tuomastaan etanabensasta.
Kun myöhemmin lähdimme paluumatkalle, auto toimi jo virkeämmin, mutta keltainen moottorin kuva paloi kojelaudassa. "Kyllä siinä jotakin häikkää on."
On hienoa asua maassa, jossa poliisit toimivat kuten eilen. He ovat keskuudessamme auttamassa meitä. Tapaus herättää muutoinkin ajatuksia. Kaikki muut kuin työnsä tai ystävyyden perusteella apua tarjonneet olivat maahanmuuttajia.
Posankka on Alvar Gullichsenin "marsipaanipossun ja kumiankan lapsi", joka tervehtii ylioppilaskylän kohdalla Helsinginkadun varrella Turkuun tulijoita. Teos on luultavasti vihatuin Turun ulkotiloihin sijoitettu artefakti.
Eilen oli niin hoppuinen päivä, että blogin päivitys siirtyi tämän päivän puolelle.
