Mollisko

On vaikea keksiä aihetta tänään. 

Opin eilen hauskan sanan: molluscue. Se on suomeksi nilviäinen. Heh. Tuosta suomessa käytetty mollisko ilmeisesti tulee. 

Nizzassa pyöräilijä ei ole kuningas

Vélo Bleu on osoittautunut mainioksi palveluksi. Pyörät ovat suunnilleen samanlaisia kuin Turussa. Kolme vaihdetta toimivat hyvin ja riittävät kaupunkikäyttöön. Olen nähnyt kuorma-auton, jonka lavalla oli kyseisiä sinisiä fillareita. Pyöriä varmaan kuljetetaan huollettaviksi, ehkä myös pisteestä toiseen. 

Pyörien saatavuudessa on ongelmia. Läheisen yliopistoalueen pääportin luona olevassa pisteessä telineet seisovat melkein tyhjinä. Tänään menin toiselle majapaikan olevalle asemalle todetakseni, että yhtään pyörää ei ollut tarjolla. Lähdin kävelemään lännen suuntaan. Löysin toisen aseman ja sain pyörän käyttööni. Keskustassa pyöriä on paremmin saatavilla. 

Ehkä opiskelijat tulevat aamunuokuksissaan raitsikalla yliopistolle ja iltapäivällä piristyneinä palaavat pyöräillen kotiin. 

Ajelin sinne tänne ja päädyin Boulevard Gambetalle, jota pitkin pääsin Promenade des Anglaisille. Boulevard Gambetan länsipuolella on Gambetta-niminen kaupunginosa. Jostakin tämä tämä nimi juolahti mieleeni, kun aiemmin Vélo Bleu-toimistossa, kun majapaikkamme osoitetta kysyttiin. 

Gambetta lienee saanut nimensä ranskalaisesta 1800-luvun poliitikosta (Léon Gambetta). 

Promenade des Anglaisilla on varmaan Nizzan ainoa pyörätie. Ajoin sitä tämän seitsemänkilometrisen aurinkorannan itäpäähän ja jätin pyörän sinne. Tulin kävellen takaisin majapaikkaan. 

Nizzassa pyöräilijän on ajettava siellä, missä voi ajaa. Useimmiten tämä merkitsee autojen joukossa polkemista. Rivakasti pitää polkea, että pysyy juonessa mukana. Pitää olla huolellinen, ettei kaistaa vaihtaessa tule jyrätyksi. Pyöräilijä ei tahdo pysyä niin hyvin vauhdissa, että ehtisi mukaan vihreään aaltoon. On ikävä pysähdellä valoihin, mutta niin autoilijatkin joutuvat, jos liikenne tökkii. 

Pyöräilijällä on kiusaus siirtyä jalkakäytävälle silloin, kun se jouduttaa matkaa. Sellaista tapahtuu Suomessakin. Syytön en ole minäkään. 

Pyöräteiden puutteesta huolimatta fillaristi pääsee täällä kätevästi paikasta toiseen. Suomessakin jotkut puoltavat pyöräilijöiden ohjaamista autoilijoiden joukkoon. Tiedä häntä. 

Paikallinen Mannerheimintie Avenue Jean Médecin on pyhitetty jalankulkijoille ja raitsikoille. Kaupungin toinen linja on keskeneräinen ja sitä pääsee lentoasemalta vasta kaksi kilometsiä kaupunkiin päin. Medesinillä olla kiusaus ajaa raidekaistalla, koska sillä on tilaa. Tällä kadulla pyöräilijöiden kuuluisi puikkelehtia jalankulkijoiden joukossa. Kun raiteilla ajaa vastaan tulevan junan kaistaa, ei tarvitse katsella taaksepäin. Riittää kun väistää kilistellen edestä saapuvaa junaa. Tämä on kuitenkin luvatonta. 

Jéan Medecin on toiminut kahteen otteeseen Nizzan pormestarina. 

Pyöräilykypärää ei täällä käytä kukaan.  

Uniluisu

Uniprojekti on häiriintynyt Nizzaan siirtymisestä. Olin matkan jälkeen hyvin väsynyt. Kesti aikansa toipua. Syöpäläisen elämä näyttää olevan altis luisumaan raiteiltaan.

Olen saanut nyt unirytmin tasaantumaan. Minun piti nostaa tilapäisesti unilääkeannostusta. Viime yö sujui hyvin varttipillerillä. Pidän nyt tason siinä jonkin aikaa.

Kotona Turussa unohdin yhtenä iltana ottaa unilääkettä. Muistin asian sängyssä, mutta ajattelin kokeilla, joko uni tulisi ilman. Ei tullut. Minulle nousi pieni jännitys päälle ja pilasi yrityksen. Minun piti nukuttaa itseni silloista tasoa ruudikkaammalla annoksella.

Vaikuttaa hankalalta päästä lääkkeestä kokonaan irti. Olen jotenkin ehdollistunut uniavun saamisen. En aio luovuttaa, ainakaan vielä.

Minulla ei ole juuri syitä stressiin. Tämän blogin julkaisutahdista olen yrittänyt pitää kiinni. Voi olla, että pitää ottaa vieläkin löysemmin, ja luovuttaa tai harventaa tahtia.

Edistystä ranskan kielessä

Kerroin viime viikolla (Fromidable!) Michel Thomasin kieliopetusäänityksistä, jotka löytyvät Youtubesta. Olen kuunnellut niistä parisenkymmentä. Minusta tuntuu, että tämä polyglotti on keksinyt jotakin ainutlaatuista.

Hänellä on opetustuokioissa mukanaan kaksi opiskelijaa, joita hän opastaa ranskan kielen saloihin. Nämä ovat selvästi hankkineet aikaisemmin alkeistiedot kielestä. Hän opastaa heitä sana sanalta rakentamaan lauseita. Sanat ovat tavallisimpia käyttösanoja. Thomasin tyyli on hyvin viehättävä. Jostakin merkillisestä syystä sanojen liittäminen toisiinsa alkaa tuntua helpolta.

Samalla Thomas kertoo asioita, jotka auttavat muistamaan ja hahmottamaan kieltä. Hänen mukaan englannin ja ranskan kielissä on 1.200 ion-loppuista sanaa ja lähes kaikkien merkitys on sama. Ne vain äännetään eri tavoin. Tällaisia ovat esimerkiksi impression ja situation.

"Savoir" on suomeksi "tietää". Kun s-kirjain pudotetaan pois, saadaan "avoir", joka tarkoittaa"olla". Tämän jälkeen riisutaan a-kirjain ja saadaan "voir", joka on suomeksi "nähdä".

Thomas selittää, miten ranskalaiset sitovat sanoja toisiinsa. Toivottavasti nämä vinkit auttavat alkuun puhutun ranskan ymmärtämisessä.

Aion kuunnella kaikki Thomasin ranskan opetustuokiot. Ei niiden avulla koko kieltä oteta haltuun, mutta tunnen jo nyt päässeeni uudelle tasolle kielen tuottamisessa.


Etsin tänään mysliä Monoprix-kaupassa. Näin nuoren kaverin järjestelemässä tavaroita. Ou est mysli? kysyin häneltä. Hän äimistyi ranskastani niin, ettei saanut sanaa suustaan. Hän viittilöi minua seuraamaan ja näytti sitten käsin, missä kohdin myslit pitkällä hyllyllä ovat. Asia tuli hoidetuksi, mutta en oppinut yhtään lisää ranskaa.

Verkkoloukussa

Taidamme joutua viettämään retroelämää, koska majapaikkamme wifi-yhteys ei ole enää päällä. Jostakin syystä en enää saa omaa kännykkääni tukiasemaksi, vaikka olen kysynyt DNA:sta neuvoa. Paikallisen operaattorin vaihto DNA:n järjestelmässä ei ollutkaan läpihuutojuttu.

Vaimoni kännykän tiedonsiirtokiintiö on tullut täyteen ja hän on saanut ilmoituksen yhteyden katkeamisesta. Tämä oma luurini toimii vielä tavanomaisessa käytössä.
Jos tämäkin umpeutuu, saamme kokea aikasiirtymän menneisyyteen. Ehkäpä löydämme uudestaan jotakin kivaa, joka on liukunut pois arjestamme.

"Elettiin sitä ennenkin ..."

Säätäjä säätää, koska säätäjän on säädettävä

Kirjoitin äskettäin kävelylenkistäni majapaikastamme pohjoiseen. Kerroin "kainalon", kanjonin, laakson tai miksi sitä sanoisikaan viereisellä kapealla harjulla olevista kerrostaloista, joiden takana olevat talot ovat kerrostalojen alapuolella. Eivät ne olleetkaan.

Eilen lähdin kävelemään toista kautta mainittujen kerrostalojen taakse. Katu oli ylämäkeä alusta saakka. Huomasin, että kyseessä ei ollutkaan harju tai harjanne vaan laaja kukkula, pieni ylämaa tms. Kadun vasemmalla puolella oli tyypillisiä täkäläisten kukkuloiden patriisitaloja.

Päätin eilen kokeilla, toimiiko Vélo Blue -korttini. Toimi se. Pyörä vapautui käyttöön suunnilleen samalla tavoin kuin Turun föllarit. Kyseisen yksilön takapyörä oli melkein tyhjä. Palautin sen telineeseen. Pyörä ei ollut muutoinkaan hyvän tuntuinen. Tänään aion kokeilla perusteellisemmin.

Säätäjä on taas huomannut olevansa tarpeellinen nimen omaan säätäjän roolissa. Vaimollani on ollut hankaluuksia olla yhteydessä läppärillä nettiin. Hän on kuitenkin saanut yhteyden toimimaan kännykkänsä kautta. Eilen minulta katosi yhteys. Ruudulle ilmestyi teksti, josta ymmärsin, että huoneiston wifi-yhteys oli keskeytetty. Asunnon omistaja selvittää ongelmaa.

Jostakin syystä en ole saanut yhteyttä toimimaan oman kännykkänikään kautta. Soitin tänään DNA:n asiakaspalveluun ja sain neuvoja. Yritin vaihtaa paikallista operaattoria, mutta se ei auttanut. Kummallista että oletusoperaattorini oli sama kuin vaimollani, jonka yhteys toimii.

Kuulin samalla, että "rajaton" liittymäpakettini on datasiirron osalta rajaton vain Suomessa. Ulkomailla katto on kymmenen gigatavua. Vaimoni on jo ylittänyt katon. Kun käyttää kännykkää läppärin tukiasemana, näin voi käydä. Yle Areenaa käytettäessa gigatavut juoksevat nopeasti. Yhden gigan ylitys maksa jo euroja. Pakettia voi laajentaa vain 20 gigaan saakka.

Nämä selvittelyt vievät harmittavasti aikaa. Seuraavaksi aion kokeilla, jaksaako vaimoni kännykkä palvella tukiasemana meitä molempia.

Taas minä joudun jatkamaan tietoliikenneinsinöörin opintojani käytännön kautta. Jokohan kohta voisin ilmoittautua johonkin näyttötutkintoon.

Lähikulmia, sotaa, taidetta ja hajuvesiä

Nizzassa on paljon kukkuloita. Taloja on lähes kaikkialla riippumatta sijainnista. Varakkaat asuvat kukkuloilla, joilta on paremmat näköalat ja joilla mutkittelee kapeita katuja eikä jalankulkijoita juuri näe.

Tämänhetkinen majapaikkamme Avenue Fragonardilla on talossa, jonka seinässä lukee  komeasti isoin kirjaimin Palais Joffre. Ranskalaiset kunnioittavat sotapäälliköitä, ja monet kadut kantavat jonkun kenraalin ja marsalkan nimeä.

Luulen että katumme, Avenue Fragonard, on nimetty joko Grassessa syntyneen kuuluisan rokokoo-maalari Jean-Honoré Fragonardin tai samaan kaupunkiin perustetun ja hänen nimeään kantavan tuoksuyrityksen mukaan. Fragonardin tunnetuin teos on pikkutuhma Keinu. 

Grasse sijaitsee Cannesin yläpuolella. Keskiajalla paikassa erikoistuttiin nahkojen parkitsemiseen. Myöhemmin nahkuri Galimard keksi idean tuoksuvista nahkahansikkaista. Kaverilla on täytynyt olla bisnesvainua, koska hän lahjoitti parin Katarina de' Medicille. Tämä ihastui siihen ja kiinnostus levisi vallasväen keskuudessa.

Kilpailu ja korkea verotus kuitenkin käänsi Grassen nahkatuotannon auringonlaskun suuntaan. Alueen harvinaiset kasvit ovat saaneet kaupungin asukkaiden onneksi aikaan uuden nousun. Niistä saatavien tuoksujen avulla Grassesta on tullut maailman hajuvesipääkaupunki.

Viime vuonna asuimme Rue du Maréchal Joffrella. Kummassakin on kyse samasta ensimmäisen maailmansodan marsalkasta, Joseph Joffresta, jonka kasvot katselevat tämän palaisin seinästä kadulle päin. Joffre johti Ranskan armeijaa, mutta hänet syrjäytettiin, kun maa sai pahasti päihinsä kuuluisassa Verdunin taistelussa. Joffre säilytti kuitenkin suosionsa, joka näyttää jatkuvan vieläkin.

Kävimme lomamatkalla 1990-luvulla Verdunissa olevassa kuuluisaan Maginot-linjaan kuuluvassa Douamont-linnakkeessa, jota sodan aikana hallitsivat välillä ranskalaiset ja välillä saksalaiset. Vierailimme myös hautausmaalla, jossa tuhannet valkoiset ristit ja L'Ossuairen ikkunassa näkyvät luut muistuttavat sodan hinnasta. Kävimme myös kukkulalla, jolla taistelun osapuolet olivat kaivautuneet vihollisten alle räjäyttämään nämä maan alle. Kukkullalla oli yhä näitä pienien hiekkakuollien näköisiä monttuja, joihin oli kasvanut puita.

Asuntomme tässä Palais Joffressa on aivan tavallinen kolmio. Talo ei ole kukkulalla, mutta taitaa siitä huolimatta olla niin sanotusti rauhallisella alueella.

Kukkuloiden väleissä on kainaloita, vähän kuin vuonoja ilman vettä. Kainalot vaikuttavat pimeiltä, mutta taloja niihinkin on rakennettu.

Avenue Gerardia itään päin käveltäessä katu päättyy muuriin, jonka takana on Cimiez-niminen kukkula. Cimiezillä on muun muassa laaja suljettu yliopistoalue sekä Matissen ja Chagallin museot.

Muurin reunaa myötäilee katu, jota pitkin lähdin lauantaina kävelemään pohjoiseen päin. Loivasti ylämäkeen kulkeva reitti muuttui välillä kevyen liikenteen väyläksi ja yhtyi taas katuun. Oikealle reunalle jäi yliopistoalueen vartioitu pääportti ja useita pienempiä, lukittuja portteja. Alueen kautta voisi oikaista Matissen museolle. Kämppäkumppanimme yrittivät toissapäivänä, mutta heitä ei päästetty alueelle. Sinne päästetään ilmeisesti vain opiskelijoita, henkilökuntaa ja heidän vieraitaan. Terrorismiuhan vaikutusta kai tämäkin.

Cimiezillä on myös muinaisen roomalaisen kaupungin, Cemelumin, raunioita ja 1600-luvulta peräisin oleva luostari.

Kävelyreittini vasemmalla puolella oli "vuono", jossa oli asuintaloja. Sen toisella puolella oli kapea harjanne, jossa on kerrostaloja, sen takana alempana taas matalampaa asutusta.

Pari yksinäistä kulkijaa tuli vastaan hämärissä kohdissa. Kummatkin tervehtivät minua. Kaunis tapa, jonka taustalla saattaa olla ajatus turvallisuudentunteen tuottamisesta.

Eilen oli pilvinen päivä. Ukkostikin. Tänään paistaa taas aurinko.