Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

lauantai 31. lokakuuta 2015

Suomi on luokkayhteiskunta

Olen jo lähellä loppusuoraa Chimamanda Ngozi Adichien teoksen Kotiinpalaajat lukemisessa. Pidän kovasti kirjasta. Se on viisas ja hienosyinen. Sitä lukemalla oppii myös uuden näkökulman kulttuureihin.

Päähenkilö asuu pitkään USA:ssa kunnes palaa takaisin Nigeriaan. Hän arvioi suorasukaisesti amerikkalaisen yhteiskunnan luokkajärjestelmää. Alimpana ovat mustat, sitten latinot jne. Ylimpää kastia ovat waspit (white anglo-saxon protestants).

Ei meillä suomalaisilla ole mitään aihetta nokan nirpistelyyn. Joku saattaa väittää ettei tämä ole luokkayhteiskunta, mutta kyllä luokat täältäkin löytyvät.

Luulen, että alimpana täällä ovat Romanian ja Bulgarian romanit. He joutuvat kerjäämään rahaa leipäänsä polvillaan kaduilla ja toreilla. Epäillään, että heidän taustallaan on rikollisryhmiä.

Luulen, että suomalaiset romanit ovat seuraava ryhmä. Heidän on miltei mahdoton saada työpaikkaa ja päästä tekemisiin muiden kanssa.

Ehkä seuraavana tulevat mustat. Minulla on sellainen tuntuma, että heidän on helpompi saada työtä kuin romanien. Heitä ei automaattisesti pidetä varkaina.

Voi olla, että maahanmuuttajista seuraava ryhmä on arabit, kurdit ja iranilaiset.

Niin sanotuista länsimaista tulevat maahanmuuttajat lienevät Suomessa samalla tasolla kuin tavalliset suomalaiset. Venäläiset ja muista entisen itäblokin maista tulevat taitavat olla hieman edellä mainittujen alapuolella.

Uskonnot tuntuvat myös saavan osakseen erilaisia arvostuksia. Minun hieman vaikea arvioida uskontoja tästä näkökulmasta, koska kuulun itse uskonnolliseen vähemmistöön. Arvelen, että hyväksytyimpia ovat tavanomaiset luterilaiset. Ahkeria kirkossakävijoitä voidaan jo hieman karsastaa.  Agnostikotkin lienevät varsin hyväksyttyjä. Viherliberaaleja ateisteja tuskin kovin hyljeksitään. Saattavat olla aika äänekkäitäkin.

Jehovantodistajia ihmetellään. Körttiläisyys taitaa olla jopa bonus, kiinnostava identiteetin osa. Viidesläisiä ja helluntailaisia ei taideta paljon tunnistaa. Meitä vanhoillislestadiolaisia arvostellaan ainakin julkisessa sanassa, nauretaankin. Eilisessä Pressiklubissa tuli esiin ajatus siitä, että ääniä saisi lapsiluvun mukaan. Yksi keskustelija lohkaisi siihen, että hän vastustaa, koska silloin saataisiin lestadiolainen hallitus. Se tietenkin huvitti kaikkia keskustelijoita. En tiedä, voiko millekään muulle vähemmistölle nauraa samalla tavalla.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on kuitenkin se puoli, että sitä ei erota automaattisesti naamasta. Näin ollen saamme yksilöinä olla aika rauhassa. Joku, joka ei tunne taustaani, saattaa toki pöytäkeskusteluissa letkauttaa jotakin. Olen tosin saanut hyvin ystävällismielistäkin kohtelua osakseni. Joku työkaveri saattaa vaivihkaa näyttää jossakin tilaisuudessa, mistä saa alkoholitonta juotavaa.

Työhaastatteluissa vakaumuksestani voi olla etuakin. Ison perheen saatetaa ajatella aiheuttavan ahkeruutta. Alkoholittomuuskin saattaa olla bonus.

Muslimeihin saatetaan suhtautua hieman pelokkaasti, koska voidaan epäillä heillä olevan jotakin tekemistä terrorismin kanssa.

Nämä ovat subjektiivisia ajatuksiani. Saattavat olla pielessäkin.


Muutoin olen sitä mieltä, että pyhäinpäivä on pyhäinpäivä eikä mikään halloween.









De ja vu


Nukuin noin puoli kymmeneen. Olen ottanut jo yhdet nokoset sen jälkeen. Alan tuntea itseni taas syöpäpotilaaksi. Muistuttaa meno niin mennyttä.

Ostin eilen Iltalehden, kun siinä on juttu uusista syöpähoidoista. Ajattelin kirjoittaa sen pohjalta tänne, mutta en ole jaksanut.

Työterveyslääkäri soittaa alkavalla viikolla. Täydellinen verenkuva antanee viitteitä, jos syöpä on vauhdissa.

Alan virittäytyä taas kuoleman mahdollisuuteen. Kuten olen kertonut, enollani oli kaksi syöpää ja toinen hänet vei.

Ajattelen, että jos uusi kierros tulee ja se minut vie, olen kuitenkin saanut elää pitkän ja rikkaa elämän. Järki sanoo, että kaikki loppuu kuolemaan, mutta haluan uskoa olevani matkalla kohti valoa.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Onko tämä syöpä?

#syöpä #terveys

Nyt väsyttää niin paljon, että syövän uusiutuminen tuntuu mahdolliselta. Miten voi olla niin, että selvisin viime syksystä kevääseen töissä ilman tällaista uupumusta.

En jaksa ruveta juuri mihinkään. Meillä oli illalla vanhoja rakkaita ystäviä vierailulla ja selvisin seurustelusta, mutta väsytti. Mukavaa toki oli.

Kun ottaa iisisti, välillä tulee kuitenkin epäilys, että olenko minä väsynyt ollenkaan. Vaimo kuitenkin näkee sivusta ja häntä lienee syytä uskoa.

Toisaalta kuulin, että erään tuttavan sisko oli jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle, koska oli niin väsynyt rintasyövän sairastamisen jälkeen. Kai nämä tapaukset ovat hyvin yksilöllisiä.




Optimistiklubi kokoontuu 13.11. - Tervetuloa mukaan!

#islam #muslimit

Poikkesimme Tampereella hiljattain. Oli mukava nähdä taas "oma lapsi" seinällä paspatuureissa ja kehyksissä. Aihe on Sienasta.


Olen tullut ajatelleeksi, että kun olen toipilas, kuntopyöräilytahtini puoli tuntia 4-5 kertaa viikossa taitaa olla liikaa. Sekin väsyttää. No tällä viikolla en ole polkenut viekä ollenkaan. Ehkä pari kolme kertaa viikossa voisi olla vointiin sopiva tahti.

Optimistiklubi kokoontuu seuraavan kerran perjantai-iltana 13.11.2015 Malmilla. Aiheena on islam. Luettavana on Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirja, jota saa pokkarina edullisesti ja kirjastoistakin löytyy. Mukaan tulee syntyperäinen islamin asiantuntija. Jos kiinnostut, ota yhteys minuun, niin saat osoitetiedot.


torstai 29. lokakuuta 2015

Outo virhe piintyneessä tavassa


Jokin arkinen, usein toistuva toimintatapa voi juurtua elimelliseksi osaksi olemustamme. Olen ihmetellyt, miksi tuulilasinpyyhkijät käynnistyvät aina, kun starttaan alkukesästä hankkimaamme autoa. Sittemmin olen huomannut, että laitan sen itse päälle. Ilmeisesti edellisessä yhteiskäyttöautossamme valot kytkettiin samalla tavalla kääntämällä vasenta viikseä. Tapa on niin pinttynyt etten itse sitä huomaa.

Toinen automaatioksi muodostunut tapani on pudottaa riisuessani kalsarit toisen jalan nilkkaan ja heilauttaa ne sitten jalalla käteeni. Jos minulta olisi jokin vuosi sitten kysytty, miten riisun kalsarit, en olisi osannut vastata. Olen tullut huomaamaan tuon tapani vasta, kun vaimoni on alkanut sitä huvittuneena kommentoida.

Kummallista on, että välillä en auton luo tullessani löydäkään oikeanpuoleisesta housuntaskustani. Piintynyt tapani on pitää niitä siellä. Jokin oikku laittaa minut joskus laittamanaan ne vasempaan taskuuni. Sieltä ne aina löydän, kun ne eivät ole oikeassa paikassa.

Sarjakuvan luonnostelua

#sarjakuva #taide

Olen luonnostellut sarjakuvaani kahden aukeaman verran. Varmaan lopullinen tulee olemaan aika samannäköistä, mutta tarinan juoksua pitää joissakin kohdin parantaa.







keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Suorittamisesta nauttimiseen

#identiteetti #opiskelu #suorittaminen

Uuden identiteetin edellyttämää asennoitumista pitää opetella. Yritän ottaa sarjakuvakurssin siltä kannalta, että tärkeintä on nauttiminen. Kurssilla onkin kivaa.

Olen ollut suorittaja. Olen pitänyt tärkeänä saada kursseilta hyvät arvosanat, koska niistä voi olla hyötyä myöhemmin. Ne saattavat olla hyvää valuuttaa, jos pyrkii vaikkapa ammattikorkeakouluun opiskelemaan taidetta.

Nykyisessä kunnossani en jaksaisi opiskella kokopäiväisesti. Jos ja kun kunto paranee, alan olla ehkä liian vanha opiskelemaan. Voisi ajatella sitäkin, että tutkinto opiskelu kuuluu nuorille, joilla on aikaa myös hyödyntää tutkintoaan.

Tällainen avoimen yliopiston opiskelu on ihan paikallaan tällaisessa jäähdyttelyvaiheessa. Ehkä ne elämän meriitit alkavat olla koossa.

Minulla jäi kaksi taidehistoriakurssia kesken, kun sairastuin syöpään. Toisen olen suorittanut, mutta nyt voin ajatella jäljellä olevasta, että tarvitsenko sitä mihinkään. Olenhan minä siitä jo oppinut yhtä ja toista.

Työkykypalaveri

#työkyky #syöpä

Pidettiin palaveri työterveyslääkärin luona. Työantajan edustajat olivat mukana. Aiheena oli työkykyni tila. Kemoaivo oli menossa yhdeksäksi, vaikka palaveri oli puoliyhdeksältä. Pomo ehti jo soittaa.

Työnantaja tutkii, voisiko kevään työkuormaani tasata. Minulla on kevään ensimmäisessä jaksossa 14 tuntia ja viimeisessä yksi. Samoin katsotaan tuntien sijoittelua viikolle. Kun minulla on ajoittain suuri unentarve, olisi hyvä, jos ei olisi varhaisia aamuja.

Lääkärin kanssa sovittiin, että katsotaan sairauslomatarpeeni seuraavan syöpäkontrollin jälkeen. Menen huomenna verikokeeseen. Hän liitti testipatteriin verenkuvan, koska niistä voisi näkyä, onko syöpäni äitynyt taas eloon.

Lääkäri lähetti vaimolleni terveisiä, että laittaa minut tarvittaessa hakemaan sairauslomaa, kun olen sinnittelijätyyppi.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että työnantajani kanssa voidaan suunnitella tilannetta auttavia järjestelyjä.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Työssä maahanmuuttajien parissa

#pakolaiset #maahanmuutto #kotoutus #maahanmuuttaja

Aloitin työskentelyn uuden ryhmän kanssa tänään. Ryhmä on erityinen, sillä se koostuu pelkästään maahanmuuttajista. Aiheenamme on Taide ja kulttuuri. Paikalla olleet opiskelijat ovat Afganistanista, Irakista, Liberiasta, Somaliasta, Syyriasta, Venäjältä ja Virosta.

Minulla oli hyvä tilaisuus oppia itsekin. Annoin heidän kirjata samankaltaisuuksia ja eroja heidän oman ja Suomen kultturin välillä. Osa ehdittiin purkaa tänään.

Minulle syntyi yleiskuva, että eroja on, mutta me kaikki olemme hyvin samanlaisia.

Oli mukava keskustella näiden fiksujen ja rauhallisten aikuisten kanssa. Hämmästelin sitä, että jopa vain kolme vuotta Suomessa olleet pärjäsivät niin hyvin suomen kielellä. Siitä huolimatta minun täytyy yrittää varmistaa, että asiat tulevat ymmärretyiksi.

Nämä opiskelijat ovat pieni otos kaikista maahanmuuttajista, mutta uskaltaisin sanoa, että meidän suomalaisten pitäisi olla tyytyväisiä, kun saamme näin fiksua porukkaa maahamme.

Olen tyytyväinen, että saan olla mukana kotoutustyössä.


Taideurani huippu?

#taide #Taide-lehti

Kolumnin voi rakentaa noinkin. Taide-lehden Raisa Jäntti on mitä ilmeisimmin googlannut sopivia tausta-aineistoja juttuaan Tervetuloa katoavuuksien maailmaan varten. Hän aloittaa muistelemalla Leena Krohnin esseekirjan tarinaa, jossa jonkun kirjailijaksi aikovan tuotanto jäi yhteen lauseeseen. Hän ei koskaan päässyt pidemmälle, koska hän hioi loputtamasti ensimmäistä lausettaan.

Jäntti on löytänyt kolumnin jatkeeksi lukiolainen Melina Mattilan blogin (melinamattila@wordpress.com), jossa tämä pohtii inspiraation ongelmaa. Tämä ei ole tahtonut saada tekstiään vauhtiin ja on sitten kirjoittanut sen väkipakolla.

Sitten kolumnisti pohtii nykytaiteen tarpeellisuutta. Jos teos on lähinnä nenäliinakyhäelmä, tarvitaanko galleriaan joku vahtimaan sitä ettei sitä varasteta. Jostakin galleriasta oli varastettu teos. Kirjoittaja pohtii, onko helpompaa syyllistää huonoa taidetta tekevä taiteilija tai gallerian huono vahti kuin teoksen varasta. Minulle tämän pohdiskelun ydin jää hieman hämäräksi.

Minäkin pääsen mukaan kolumniin. Jäntti on löytänyt tässä blogissa olevan artikkelini Hirvittävä harmi, jossa kerron kadonneesta sukukokousvideomateriaalista. Hän on ottanut tämän mukaan esimerkiksi pettymyksestä, jollaisia joudumme nykyisessä digimaailmassa kestämään. Kolumnisti pohtii, että kauhistummeko jonkin katoamista, koska itsekin kerran katoamme. Ehkä menetys on kuin pieni kuolema. Jäntin mielestä katoaminen voi joskus olla hyödyllistä, koska objektin tekijä joutuu paneutumaan siihen uudestaan. Tosin kuvallisen materiaalin tapauksissa se ei aina olen mahdollista.

Minä taidan olla nyt tavoittanut taiteellisen urani huipun, kun olen päässyt Taide-lehteen.


maanantai 26. lokakuuta 2015

Syöpäinformatiivinen päivä

#syöpä #terveys #kuntoutus

Yritimme vaimoni kanssa metsästää syöpäyhdistysten sopeutumiskursseja aamupäivällä. Ei onnistunut tälle vuodelle. Ohjelmassa on vielä kaksi kurssia alle 68-vuotiaille syövän kokeneille tälle vuodelle. Kurssit ovat viisipäiväisiä ja niihin liittyy myös kahden päivän osuus puolisolle tai muulle tukihenkilölle. Omalla kustannuksella kumppani voisi olla myös koko kurssin ajan.

Valitettavasti Ylihärmässä pidettävään ei ole riittävästi osallistujia ja Joensuun suullilla oleva on jo peruttu kysynnän puutteessa. Turun seudulla olisi taidepainotteinen, mutta se on täynnä ja ihmisiä on jonossakin.

Vaimoni sai todella hyviä ohjeita Joensuussa vaikuttavalta syöpäyhdistyksen hoitajalta. Toipuminen vie kaikkiaan viisi vuotta. Psyyke laahaa jäljessä jopa kolme vuotta. Fyysinen jaksaminen heittelee. Välillä jaksaa, mutta välillä ei yhtään.

Kun on saanut aivoihin sytostaatteja, seuraa pitkäksi aikaa kognitiivista heikentymistä, väsymystä, hitautta, muistivaikeuksia.

Ei saisi verrata jaksamistaa siihen, mitä se on joskus ollut. On saatu uusi elämä ja pitää alottaa alusta.

Ei voi vahvistua, ellei anna itselleen lupaa olla heikko.

Olen ilmeisesti mennyt töihin liian nopeasti ja kevään raskaat jaksot kostautuvat nyt.

Kiltillä ihmisellä - ja sellainen olen - menee pidempään hyväksyä se, että syövän jälkeisiin väsymyksiin pitää ottaa pitkä loma.

Minun tämänhetkiset oireet puhuvat pitkän loman puolesta.

Sopeutumiskurssit ovat raskaita ja sellaisen jälkeen pitäisi olla viikon loma.

Läheisyys on tärkeää syövän jälkeen, koska alitajunta on pitänyt pelossa.

Suositteli myös vertaistukea.

Piti minua tyypillisenä tapauksena miespotilaista. Yritän liikaa.


Kai tässä on aika ottaa lusikka kauniiseen käteen. On kummallista, että Syöpäklinikalla ei kerrota, mitä on tulossa. Asiat pitää osata itse kaivaa esiin ja ymmärtää olla yhteydessä syöpäyhdistyksiin.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Nigerialaiset kotiinpalaajat

#Nigeria #kirjallisuus #kirja #Adichie

Lisääkö lepääminen väsymystä? Eilinen otettiin iisisti ja oltiin kotona. Samoin tänään. Aamulla nukuin ties kuinka pitkään. Silti väsyttää.

Olen lukenut Chimamanda Ngozi Adichien teosta Kotiinpalaajat. Se on kirjapiirimme Kirjaviisaat läksykirja seuraavaksi kerraksi. En alkuun päässyt sinuksi kirjan kanssa, mutta nyt lukeminen jo sujuu. Tapahtumat sijoittuvat Nigeriaan ja USA:han. Kirjailija on nigerialainen ja opiskellut USA:ssa, joten hän tietää, mistä kirjoittaa.

En osaa sanoa teoksen kirjallisista ansioista mitään erityistä. Ihmissuhteita siinä kuvataan. Teoksesta saa kuitenkin luultavasti aika hyvän kuvan elämästä Nigeriassa sekä USA:ssa asuvien nigerialaisten suhteista toisiinsa, afroamerikkalaisiin ja valkoisiin. Keskeistä kirjassa on USA:han asettuneiden nigerialaisten taistelu rakentaakseen kohtuulliset elinolosuhteet itselleen.

Nigeria on suuri ja väkirikas maa. Siellä puhutaan useita kieliä. Yhteinen kieli on englanti, mitkä selittyy sillä, että maa on ollut Iso-Britannian siirtomaa. Maata vaivaa laaja korruptio ja köyhyys. Kansasta 70 prosenttia elää äärimmäisessä köyhyydessä. Nigerialaisten on kuitenkin tutkimuksessa todettu olevan hyvin onnellisia.

Adichie edustaa Nigerian eliittiä, sillä hän on professorin tytär. Hän tuntuu kuvaavankin lähinnä vertaisiaan. Kannattaa kirja silti lukea.

Maailma dokumentoituu


Hesarissa on pitkä juttu ihmisen muistin epäluotettavuudesta. Ihmisiä voidaan aika helposti manipuloida muistamaan jotakin, mitä ei oikeasti ole tapahtunut. Silti oikeudessa jaetaan tuomioita, jotka perustuvat todistajalausuntoihin.

Julkisilla paikoilla tapahtuneiden rikosten selvittämistä helpottaa se, että valvontakameroita on jokapuolella. Jos suuressa yleisötilaisuudessa tapahtuu jotakin, asian selvittämistä helpottavat yleisön ottamat lukemattomat videot ja valokuvat. Taannoisessa Bostonin maratonissa tapahtunutta attentaattia jopa selvittivät tavalliset ihmiset kuvamateriaalin ja sosiaalisen median avulla. Tästä kertoo Docventures -dokumentti The Thread.

George Orwellin dystopiassa Vuonna 1984 kaukokaihdin valvoo ihmisiä. Jos ihminen on aktiivinen internetissä, hän jättää runsaasti jälkiä itsestään ja näiden avulla voidaan tutkia hänen tekemisiään. Pankkikortin ja kännykän käyttöjäljet tarjoavat lisäinformaatiota. Näillä ei voi kuitenkaan seurata ihmisten ajatuksia, kuten kaukokaihtimella muistaakseni voi.

Digitaaliset videokamerat pienenevät ja sähköisen tiedon säilyttäminen halpenee. Tämän perusteella voisi päätellä, että jonakin päivänä ihminen voisi videoida varmuuden vuoksi lähes koko elämänsä. Kamera voisi olla vaikka rintanapissa tai otsapannassa ja taltioida kaiken, mitä tapahtuu. Otsakameroillahan jo esimerkiksi urheilutapahtumiin osallistuvat voivat tallentaa oman kokemuksensa.

Oikeudenistunnoissa katsottaisiin kaikkien osapuolten videot käsitellystä tapahtumasta. Luulisi syyllisen määrittämisen olevan helpompaa kuin nyt. On kokonaan eri kysymys, haluammeko tätä.

Voihan niinkin käydä, että valvontakameroita asennetaan kaikkiin mahdollisiin tolppiin, pylväisiin ja seiniin taltioimaan tapahtumia eri suunnista.

Ainakin kertyy runsaasti video- ja kuvamateriaalia kertomaan kustakin ajasta jälkipolville.




lauantai 24. lokakuuta 2015

Toipilaan kunto

#syöpä #terveys #kunto

Fyysisen kunnon ylläpitäminen lienee yksi syöpätoipilaan prioriteeteista. Liikkuminen vie voimia sinä päivänä, kun se tapahtuu, mutta varmaan se pidemmän päälle lisää niitä.

Kävin tänään pyöräilemässä Viikin aurinkoisilla pelloilla. Ison navetan suunnalla haiskahti aito lehmänlanta. Minusta on outoa, että jaksan polkea kuntopyörää aika hyvin, mutta luomupyöräily tuntuu raskaalta. Johtuukohan se siitä, että pitää välillä ponnistella ylämäessä, kun taas kuntopyörä tarjoaa sitä samaa vastusta ellei sitä vaihda?

Kun ajattelen luomupyöräilyä, fyysinen kunto tuntuu nousevan todella hitaasti. Muistan vielä, kuinka nopeasti juoksumatkan pituus nousi, kun nuorena miehenä aloin lenkkeillä. Nyt varmaan vaikuttaa kaksi tekijää, toipiluus ja ikä. Realiteetit on tunnustettava ja niiden mukaan on elettävä.

Olen jämähtänyt fyysisen kunnon nostamiseen, vaikka lihaskuntokin olisi tärkeä. Toivottavasti siihenkin joskus innostun.

Henkisen kunnon tila tulee esiin siinä, että ei tahdo välillä muistaa tavallisiakaan sanoja. Sitä ei ehkä voi erityisesti treenata. Tai no, tekeväthän monet ristisanatehtäviä ja se kai virkistää aivoja. Luulen, että minun tapauksessani on nyt syytä yrittää antaa aivojen levätä. Ehkä tuon vireysharjoittelun aika tulee myöhemmin.

Uusi identiteetti


Illalla väsytti jo aikaisin. Menin yöpuulle jo kymmenen jälkeen. Nukuin pitkät unet, yhdeksän tienoille aamulla. Joitakin kertoja heräsin, mutta nukuin uudestaan.

Tällainen minä nyt olen. Tarvitsen lepoa ja unta. Nyt on Kirjamessut meneillään. Pidän niistä kovasti, mutta tänä vuonna ne jäävät väliin. Yritän säästää itseäni. Vaimoni aikoi ensin mennä tänään. Kehotin häntä hankkimaan kaverin. Ei hankkinut. Tarjouduin kaveriksi, mutta hänkin päätti ottaa tänään rauhallisemmin.

Alentunut suorituskyky on osa minun tämänhetkistä identiteettiäni. Sillä mennään. Syöpäyhdistysten sopeutustoiminnan runsaus on vakuuttanut minulle, että väsymys on normaalia syövän kokeneelle. Minulla ei siten ehkä ole uudelleen aktivoitunutta syöpää.

Olen jaksanut tänään tehdä rästiin jääneitä koulutöitä. Hyvä niin.

Sarjakuvakurssi tulee aiheuttamaan aika paljon kotona tehtäviä piirustuspuuhia. Yritän suhtautua niihin rennosti. Menee miten menee tai ei mene. Maailma ei kaadu, vaikka en saisikaan suoritusta. Saan kuitenkin tuntumaa siihen, onko sarjakuvien tekeminen minun juttuni.

Kuulin ihanalta sparraajaltani, että hän oli kolme vuotta väsynyt syövän sairastamisen jälkeen. Jos minulle käy samoin, alan kukoistaa, kun olen päässyt eläkkeelle.

Voihan tosin käydä niinkin, että ihastun uuteen identiteettiini.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Demokratia ja markkinatalous romukoppaan?


Minulle on valjennut, että länsimaiseen yhteiskuntajärjestelmään sisältyy vakava vika.

Länsimainen järjestys seisoo kahdella jalalla. Ne ovat demokratia ja markkinatalous. Ne ovat ykmolemmat historian suuria saavutuksia, jotka ovat mahdollistaneet paljon hyvää. Länsimainentolettama lieneekin, että kaikkien maiden pitäisi kehittyä kohden näitä kahta ideaalia.

Molemmissa on kuitenkin yksi paha vika. Kumpikin perustuu henkilökohtaisen edun tavoitteluun. Eihän siinä sinänsä ole moitittavaa. On luonnollista, että kukin pyrkii parantamaan omia elinolosuhteitaan. Vaaleissa äänestetään ehdokkaita, joiden koetaan ajavan oman viiteryhmän etuja ja puolustavan sen saavuttamia etuja. Moni pyrkii työssään uralla eteenpäin kohti suurempia haasteita ja etuja. Yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa.

Näistä seuraa, että ihminen ei mitä ilmeisimmin saa koskaan koko maailman asioita kuntoon. Osa maista on reilusti ylittänyt sen elintason, mihin maailman resurssit oikeudenmukaisesti jaettuna riittäisivät. Ihminen on kyvytön vapaaehtoisesti alentamaan elintasoaan, antamaan kahdesta ihokkaastaan toisen sellaiselle, jolla ei ole yhtään.

Valtiot tuntuvat myös tuomitun kilpailemaan hupenevista resursseista ja vielä siten, että katastrofaalinen ilmastomuutos näyttää vääjäämättömältä.

Onko kukaan kuullut valtiomiehestä tai -naisesta, joka näkisi oman maansa edun yli?

Moni suomalainen tuntuu ajattelevan, että Suomella ei oikeastaan ole roolia ilmastomuutoksen ehkäisemisessä, koska maamme merkitys asiassa on olematon verrattuna suuriin tekijöihin, Kiinaan ja USA:han. Luultavasti kaikissa pikkumaissa ajatellaan samoin. Niiden yhteinen vaikutus on luultavasti melkoinen.

Mitä demokratian ja markkinatalouden tilalle? Sanoppa se!

Syövän sairastaneiden sopeuttaminen


Olen kiitollinen siitä, että eräs syövän kokenut jaksaa sparrata minua eteenpäin oman sairaushistoriani pohjalta. Hän rohkaisee kovasti minua osallistumaan jollekin syöpäyhdistysten kurssille. Hän on varmaan aivan oikeassa. On lohdullista kuulla, että hänkin oli kolme vuotta väsynyt syövän jälkeen, mutta sitten voimaantunut.

Suomalainen käytäntö on sellainen, että terveydenhuolto hoitaa syövän ja sitten syöpäyhdistykset kuntouttavat. Minä olen edelleen Syöpäklinikan potilas, koska seuranta jatkuu viisi vuotta. Olen käynyt vaimoni kanssa Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksessä Liisankadulla, mutta en ole tullut tarttuneeksi syöpäpotilaiden kuntoutuspalveluihin. Se johtuu varmaan siitä, että jaksoin tehdä työtäni viime lukuvuoden kolme viimeistä jaksoa. Kuvittelin kai, että olen kutakuinkin parantunut.

Kuntoutuskursseja on tarjolla runsaasti. On eri syöpätyypeille tarkoitettuja, taidepainotteisia, liikuntaan motivoivia ja sellaisia, joihin voi osallistua myös joko puoliso tai joku muu läheinen. Viimeksi mainitut näyttävät olevan viisipäiväisiä ja puoliso/muu osallistuu kahteen viimeiseen päivään. Kuulostaa hyvältä. Pariskunnat voivat yhdessä tuunata elämäänsä syövän tuomaan viitekehykseen.

Kursseilla pyritään parantamaan ja turvaamaan toimintakykyä. Niillä pyritään myös voimaantumaan sairauden kanssa elämiseen, saadaan tietoa tärkeistä aiheista, opetellaan terveitä elämäntapoja, opitaan keinoja selvitä työssä ja arjessa sekä luodaan vertaistukiverkostoa kotiseudulle.

Kurssien runsaus ja sopeutumistavoite kertovat siitä, että syövästä jää seuraamuksia ja niiden kanssa pitää oppia elämään. Siinä on minulle koulua täksi syksyksi.

Yritämme päästä puolisoni kanssa jollekin sopivalle kurssille.



torstai 22. lokakuuta 2015

Miksi pidämme psykopaateista?


Ylen Lasso on tarttunut aiheeseen, jota olen miettinyt. Miksi psykopaattihahmot ovat niin yleisiä populäärikulttuurissa.

Viimeksi asia nousi mieleeni, kun luin sarjakuvakirjaa nimeltä Kelttiläistarinoita. Olen lainannut useita sarjakuvateoksia saadakseni virikkeitä sarjakuvakurssin tehtävään. Kelttiläistarinoiden sankari on merimiespukuinen Corto Maltese. Kuinka ollakaan, tämäkin sankari tarkkailee aivan viileänä kaikenlaisia väkivaltaisia tapahtumia. Häntä ei tunnu liikuttavan ihmisten kärsiminen näissä. Välillä hän osallistuu niihin itsekin ja on tyylille uskollisesti ylivoimainen. Niissäkin tilanteissa hän on aivan cool.

Tällaisia nämä ovat. Tex Willer kavereineen veistelee huumoria samalla, kun ovat tappohommissa. Itse asiassa harmittoman tuntuiset Asterix, Obelix ja Lucky Luke kuuluvat samaan porukkaan.

Sama kuvio taitaa toistua elokuvissakin.

Muistan tällaisen eetoksen jo nuoruusajan kirjoistakin. Jopa partiopoikatoimintakin taisi tähdätä kaikissa tilanteissa rauhallisten ja neuvokkaiden sotilaiden kasvattamiseen.

Miksi näin latteita sankarityyppejä? Ohjelmassa tarjotaan selitykseksi sitä, että me tavikset haluamme samaistua näihin sankareihin ja saada heidän seikkailujensa kautta olla mukana kokemassa sellaisia tunteita, jotka puuttuvat meidän arjestamme. Ei ole ehkä ihan uskottava selitys. Psykopaatithan ovat nimenomaan tunteettomia.

Ohjelman mukaan meissä kaikissa on psykopaattisia piirteitä. Haastavissa tilanteissa taviksetkin kaventavat tunnekirjoaan voidakseen toimia.

Termiä psykopaatti ei kuulemma oikein mielellään enää käytetä. Kyse on oikeastaan eräästä neuroosin muodosta. Lapsuuden kokemuksilla lienee suuri merkitys.

Onkohan kyse henkisestä laiskuudesta. Stereotyyppiset sankarit eivät paljoa lukijan aivoja haasta. Monivivahteisuus edellyttää ajattelemista.


PS: Luin lisää Corto Maltesesta ja kävi ilmi, että hänelläkin on pehmeä puolensa. Ei siis täysin tyyppitapaus. 

Kerran syöpäpotilas, aina syöpäpotilas


Tänään oli vaikea herätä aamulla. Väsytti niin. Kun aloittelin työtäni koululla, väsytti edelleen. Jaksoin kuitenkin hommani hoitaa, kun alkuun pääsin. Tällaisissa tilanteissa pitkästä kokemuksestani tässä työssä ja siitä seuranneesta rutiinista on paljon apua.

Eilen iltapäivällä yritin parannela sarjakuvakäsikirjoitustani, mutta aivoni olivat aivan jumissa. Homma ei oikein sujunut. Olisikohan tuo jonkinlainen suojailmiö. Aivot suojaavat itsensä rasitukselta, kun se on jostakin syystä tarpeen. Kummallista, että kun olin illalla sarjakuvakurssilla, siellä tekstin muokkaaminen sujui.

Lääkäri soitti tänään, kuten olimme sopineet. Oli hyvä kertoa hänelle tilanteesta. Tapaamme hänen kanssaan ensi viikolla ja mukana on myös työnantajani edustajat. Keskustellaan tilanteestani.

Sain Facebookiin huomionarvoisen kommentin. Minun kannattaa varmaan hakeutua Syöpäyhdistyksen kurssille saamaan vertaistukea. Silloin voisin peilata tilannetta kohtalontovereiden kokemuksiin. Nyt vertaan luonnostani itseäni aikaisempaan paremmin jaksavaan itseeni.

Edellisen postaukseeni liittyvässä kerrottiin, että kirjoittajan isää oli hoidettu yhdestä syövästä, mutta ei oltu ajoissa huomattu, että hänellä on toinenkin. Sellainenkin on mahdollista. Seuraus tilanteesta oli kohtalokas. Edesmennyt enonikin sairasti ensin yhtä syöpää ja sitten toista, joka hänet vei. Yksi tädeistäni ehti saada niitä enemmän. Mummoni ja vanhempi veljeni kuolivat syöpään.

Sukuvika mitä ilmeisemmin. Ehkä on hyvä virittäytyä taistelemaan seuraavaa vastaan.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Sekundaihminen


Ei käynyt niin, että olisin palautunut ennalleni syövän jälkeen. Väsymys vaivaa enkä pysty siihen, mihin ennen. Osa kapasiteetista on pois. Sekundaihminen, mutta hyvä näinkin.

Tässä on minulle kovasti oppimista. Olen tottunut täyttämään aikani tekemisillä. Varmaankin olen ollut liian riippuvainen tekemisistäni mahdollisesti seuraavista kiitoksista. Nyt minun pitäisi oppia ymmärtämään, että kelpaan tällaisenäkin. Se ei ole kovin helppoa.

Tekemiset ovat kannatelleet minua tulevaisuuteen. Nyt minun pitää osata sinne ilman niitä. Nyt on mieli maissa, kun ei ole noita ratoja tulevaan. Minun olisi opittava löytämään mielenvireet muilla tavoin.

Olisiko teillä minulle hyviä ehdotuksia?

tiistai 20. lokakuuta 2015

Mitä kilpailun tilalle?


Yhdessä pitkässä Docventures -dokumentissa keskustellaan maailmantalouden rakenteista. Ohjelmassa haastatellaan huippuasiantuntijoita.

Yksi näkökulma havahduttaa minua. Kaikki lajit kilpailevat resursseista, mutta ihminen on ainoa, joka pystyy rakastamaan.

Talous perustuu yhä homo economicus -olettamaan. Sen mukaan ihminen tekee järkiperäisiä hankintoja markkinoilla. Oikeasti ihminen ei toimi niin. Ihminen pyrkii tietysti vaurastumaan ja hankkimaan sellaista, mitä vertaisillakin on. Kahdensadantuhannen euron autolla pääsee paikasta toiseen samoin kuin autolla, joka maksaa vain kymmenesosan.

Meitä ja yrityksia erityisesti kannustetaan kilpailemaan. Ei voida kiistää etteikö kilpailullinen markkinatalous olisi saanut aikaan paljon materiaalista hyvää. Ihmisen hinku tavaran perään on kuitenkin loputon. No, tuo oli varmaan yksiniittisesti sanottu, mutta sinnepäin.

On olemassa rakkautta, johon liittyy seksuaalisuus, mutta on myös lähimmäisenrakkautta. Ohjelmassa todettiin ettei ihmiskunta ole menestynyt kilpailemalla vaan yhteistyöllä. Voisiko lähimmäisenrakkaus olla jonkinlainen kehys yhteistyölle, joka korvaisi ainakin osan kilpailemisesta?Tiedän olevani nyt hankalassa maastossa. Kommunismia yritettiin rakentaa silleä periaatteella, että kukin kykyjensä mukaan ja kullekin tarpeensa mukaan. Ei onnistunut se projekti.

Jotakin tarvitsisi kuitenkin tehdä, koska kilpailu johtaa ympäristön pilaantumiseen.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Traumoja


Yhdeksänkymmentäluvun alun ahdistavista kokemuksista lukeminen laukaisi minussa jotakin. Tunsin itseni hermostuneen hauraaksi. Kirjoitin sarjakuvaharjoituksen pohjaksi novellin noista
ajoista. Otin kirjallisia vapauksia, mutta pääpiirteissään tarina meni kuten kirjoitin. Kirjoitin sen muistinvaraisesti. Kun olen nyt lukenut päiväkirjojani noilta ajoilta, huomaan miten aika on kullannut muistoja. Todellisuus oli paljon kauheampaa.

Muistojen kultaantuminen kuuluu varmaan ihmisluontoon. Rankkojen asioiden tarkka muistaminen voisi vaikuttaa nykyiseen mielialaamme. Alitajuntaan on kuitenkin jäänyt jotakin. Tämänpäiväinen tunnetila osoittaa sen. Ehkä tällaisia voi kutsua traumoiksi. Varmaankin nuo kokemukset vaikuttavat piilevästi nykyiseen käyttäytymiseeni. Toivottavasti muistojen käsitteleminen novellin ja sarjakuvan avulla auttaa.


Myrskyn silmässä


Ihmisen muisti on armollinen. Huomaan unohtaneeni paljon noista lama-ajan kauhuista, joista kirjoitin eilen. Tunnelma yrityksessä oli kafkamainen. Omistaja/toimitusjohtaja etsi kuumeisesti ratkaisuja. Sellainenkin oli esillä, että henkilöstön palkoista olisi 60-70 prosenttia kiinteä ja loppu riippuisi tuloksesta. Hänen ja henkilöstön välit olivat huonot. Henkilöstö ajatteli, että järjestely huonontaisi työttömyyskorvausta ja tottahan se olikin.

Meno oli kuin uppoavassa laivassa. Myöhemmin se menikin konkurssiin, mutta minä en silloin ollut enää mukana. Henkinen paine oli varmaan suurin toimitusjohtajalla, joka yritti pelastaa elämäntyötään. Valitettavasti se ilmeni ankarana käskyttämisenä ja valvontana. Kovin inhimillistä. Meillä palkollisilla oli menetettävänä vain työpaikkamme, mutta konkurssissa omistajalle saattaa jäädä velkoja, joille ei ole mitään vastinetta.

Tuollaista se oli varmaan monessa paikassa noihin aikoihin, ehkä nytkin. Lama ei kohtele tasa-arvoisesti ihmisiä. Jotkut eivät tiedä siitä juuri mitään, kun oma ja puolison työpaikka säilyivät. Minullekin kävi paremmin kuin monille, koska selviydyin koulutuksen kautta aivan kelvollisiin hommiin. Kaikille se ei onnistunut ja varmaan osa syrjäytyikin.

Noiden päiväkirjojen lukeminen valaisee, kuinka hyvin meillä on asiat nyt. Vaikka olenkin väsynyt, saan olla osa-aikaeläkkeellä ja taloutemme on varsin turvattu. Kiitollisuudelle on aihetta tässäkin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Hyvin kävi aikoinaan


Olen lukenut tänään päiväkirjojani 90-luvun alusta. Se on ollut perheellemme ankaraa aikaa. Olen joutunut tekemään työssäni käsittämättömän pitkää päivää ja samalla pelkäämään työsuhteen katkeamista. Se heijastui väkisinkin vaimooni ja lapsiini. Päiväkirja on melkein kuin dekkarin luonnos. Lopullinen kulminaatiokohta oli lama, joka vei minulta työn.

Tuo taitekohta ja mitä siitä seurasi on yksi vankka peruste sloganilleni "Hyvinkin voi käydä". Niinhän siinä kävi. On hauska huomata, kuinka olin haaveillut opettajan työstä jo ollessani raskaassa tehtävässä business -maailmassa.

Menetin työni, kun oli lama, ja minulla oli perhe elätettäväni sekä asuntovelat. Tuohon aikaan järjestettiin niin sanotulla Relanderin rahoituksella ylimääräistä peruskoulun kaupallisten aineiden opettajakoulutusta. Tarkoituksena oli saada liike-elämästä ekonomeja kyseisiin hommiin. Pääsin sellaiseen.

Vaikka olimme kovin yhteiskunnan sylissä, minä sain varsin pian toivon näkymän, jota kohti ponnistella. Jouduin lopettamaan työni keväällä ja sain tuon opiskelupaikan jo keväällä. Aloin suorittaa vaadittavaa kasvatustieteen approa ja syksyllä alkoi koulutus. Seuraavana vuonna sain jo yhden vuoden pestin, kun pääsin Arla-Instituuttiin opettamaan kaupallisia aineita. Sitä seurasi toinen vuosi ja sitten pääsin kauppaoppilaitokseen ensin vuodeksi, sitten pysyvästi.

Tuota voi sanoa siunaukseksi. Olen hyvin kiitollinen.

Voisiko nykyinen väsymykseni juontua noin kaukaa? En oikein usko.

Suomi on sodassa


Otsikko on provokatiivinen, mutta saivarrellen voi noin sanoa. Tutkija Saara Jantusen teos Infosota on saanut julkisuutta. En ole kirjaa lukenut, mutta mediasta saatujen tietojen mukaan itänaapurimme käy infosotaa myös Suomessa. Muutkin suuret maat tekevät sitä, mutta eivät yhtä kokonaisvaltaisesti.

Itänaapurin infosodan taustalla on maan johto. Käytännössä asiaa hoitavat ainakin ns. trollitehtaassa toimivat henkilöt. Infosotaa käydään sosiaalisessa mediassa. Tarkoituksena on ainakin välittää disinformaatiota ja kaventaa kohdemaan sananvapautta. Jantunen kutsuu tällaista väkivallaksi.

Trollauksessa väitetään mustaa valkoiseksi ja kun asiaa toistetaan riittävästi, osa altistuneista alkaa pitää mustaa valkoisena. He saattavat olla ennestään jonkin verran kriittisiä oman maansa käsityksille asioista ja trollaus vahvistaa heidän käsityksiään. Heistä saadaan trollien avustajia.

Sananvapautta kavennetaan siten, että mustaa mustana pitävien kommentteja vastaan hyökätään rajusti. Tällaisen uhan alla saatetaan aiottuja kommentteja jättää kirjoittamatta. Mielestäni tällaista tapahtuu muuallakin. Joidenkin näkökantojen kannattajat voivat olla hyvin kärkkäitä kommentoimaan vastakkaisia mielipiteitä. Mediakin saattaa olla tässä mukana. Päivi Räsäsen saama mediakohtelu kertoo tästä.

Ihmettelin, kun jonkun Iltasanomien jutun jälkeisessä nettikeskustelussa esiintyi kaksi suomalaista nimeä, jotka esittivät voimakkaasti Venäjän politiikkaa myötäileviä kantoja. Olivatkohan he trolleja tai näiden vaikutuksesta toimivia? Onkohan trollitehtaassa myös suomalaisia, kun kieli ei tunnu olevan ongelma? Kun tunnettu suomalainen dosentti auttaa venäläisiä mediassa tapahtuvassa infosodassa, miksei muitakin suomalaisia voisi olla alan hommissa.

Turkki ampui äskettäin alas miehittämättömän lennokin, joka oli tullut sen ilmatilaa. Mikään valtio tai taho ei tunnusta sitä omakseen. Tämäkin lienee infosotaa.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Tiesitkö Karjalan kapinasta?


Radion Todellisia tarinoita: Vieraan elämä täällä avaa kiinnostavasti näkymiä suomalaisten historiaan. On hämmästyttävää, että vielä 60-luvun alussa saattoi tehdä Lönnrothin tekemän kaltaista keräystyötä. Kuusamosta löytyi Marina Takalo, joka osasi laulaa tuntikaupalla ikiaikaisia kansanrunoja.

Kaikki alkoi sattumasta. Parikymppiset veljekset Juha ja Samuli Pentikäinen olivat tutkimusretkellä Kuusamossa. Autosta puhkesi rengas ja veljekset menivät läheiseen taloon. Sattumalta siellä oli ollut jokin juhla, jossa Marina Takalo oli ollut laulamassa. Veljekset pyydettiin jäämään yöksi ja Marinakin miehineen saapui paikalle.

Juha Pentikäisellä oli vertavuotava haava kädessä. Marina tarjoutui parantamaan sen saunassa. Hän teki sen loitsumalla.

Marinasta tuli Juha Pentikäisen, josta tuli myöhemmin uskontotieteen professori, tutkimuskohde pitkäksi aikaa. Pentikäinen sanoo, että ihmisellä voi olla uskonto sekä pienellä että isolla uulla. Marinan tapauksessa isokirjaiminen oli kristinusko ja pienikirjaiminen koostui hänen arkeensa liittyvistä vanhoista uskomuksista ja sen sellaisista.

Marina Takalo oli kotoisin Vienan Karjalasta. Syy hänen Kuusamossa asumiseensa oli historiallinen tapahtuma, josta minä en ollut tietoinen, vaikka historiaa harrastankin. Kyseessä oli 1920-luvun alussa tapahtunut Karjalan kapina. Sen tiesin, että Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen kesti monta vuotta, ennenkuin kommunistihallinto sai koko maan kontrolliinsa. Taisteluja käytiin eri puolilla maata. Näköjään Karjalassakin. Kun kommunistista aatetta istutettiin Itä-Karjalaan, paikalliset nousivat kapinaan. Molemmilla puolilla syyllistyttiin samankaltaisiin julmuuksiin kuin Suomen sisällissodassa. Punaiset voittivat ja heidän puolensa sankarina muistettiin Toivo Antikaista, joka johti menestyksellisesti kapinan kukistamiseen liittynyttä Kiimasjärven retkeä.

Tapahtumien seurauksena Suomeen siirtyi 11.000 karjalaista, Marina Takalo heidän mukanaan. Marinan tytär Stepanie ei onnistunut pakenemaan. Äiti ja tytär tapasivat toisensa vasta 40 vuoden kuluttua.

Nyt kun pakolaisuus on ajankohtainen, kiinnostaisi tietää, mihin kaikki 11.000 itäkarjalaista asutettiin. Tuskin he saattoivat kaikki Kuusamoon jäädä. Aikamoinen operaatio heidän asuttamisensa on pitänyt olla. En tiedä, onko se tapahtunut nuoren Suomen valtion viranomaisten organisoimana vai yksityisten ihmisten hyväntahtoisuuden pohjalta. Kummallista, että tätä tapahtumaa ei ole mediassa taittu juurikaan muistella.

Minunkin - evakon pojan - isänpuoleiset sedät ja tädit päätyivät kuka minnekin eri puolelle Suomea viime sodan jälkeen. Kaksi tätiäni naitiin Kuusamoon, toinen heistä tosin vasta nuorena leskeksi jäätyään Määttälänvaaraan, jossa Marina Takalokin on asunut. Täytyypä kysyä serkultani, onko hänellä muistikuvia Marinasta. Toisen Kuusamoon asettuneen tätini mies oli tietääkseni myös evakko. Hän oli tullut Paanajärveltä eli siitä osasta Kuusamoa, joka jäi sodan jälkeen Neuvostoliitolle.





perjantai 16. lokakuuta 2015

Plussia ja miinuksia asiakaspalvelusta


Tuoreena autoilijana minun täytyy opetella pitämään huolta kärrystämme. Onnistuin töpeksimään katsastuksen niin, että näköjään kävimme Vaasassakin laittomasti. Katsastusjakso oli mennyt umpeen jo kuunvaihteessa.

Yritysten markkinointitoimet voivat tuntua häiritseviltä, jos niiden aiheet ei kosketa mitenkään altistuvia henkilöitä. Ne voivat olla kuitenkin hyvin mieluisia silloin, kun asiat ovat ajankohtaisia. Ne osuvat sitä paremmin, mitä enemmän annamme tietoja itsestämme. Markkinoija haluaa itsekin välttää turhaa mainontaa.

Katsastuslaitoksia tuntuu olevan aika paljon ja kilpailu siten kovaa. Olen saanut kahdelta suoramainoksen silloin, kun asia tuli ajankohtaiseksi. Tällainen markkinointi on palvelua. Panin mainokset talteen. Palvelun kruunaa vielä se, että molemmilla on katsastuspiste lähellä meitä.

Kun tänään toimerruin hoitamaan katsastusasiaa. Kaivoin K1-Katsastajien ja Hitsaajankadun katsastuksen lehdykät esiin. Ensimmäisessä peruskatsastus maksaa 29 euroa ja päästömittausten kanssa 59 euroa. Jälkimmäisessä vastaavat luvut olivat 47 ja 62 euroa. Ensimmäisen lehdykän alalaidassa oli hämäävästi LähiTapiolan mainos, jossa oli S-ryhmän bonuskortin kuva. Luulin, että katsastuksestakin saa bonusta. En tiennyt, pitäisikö minun ottaa palvelu päästömittauksen kera.

Soitin K1:en ja kysyin päästömittauksesta. Ei kuulemma tarvitse, jos ne on otettu huollossa. Sitä en tiennyt. En ole vielä kertaakaan huollattanut autoamme. Päättelin, että sellaisen tarvitsen. Kuulin, että hinta 59 euroa koskee nettivarausta. Näyttää lukevan lehdykässäkin. Netissä näytti olevan aika tälle päivälle kolmelta. Soitin uudestaan Kooykköseen. En muista miksi. Sattui eri henkilölle kuin äsken. Minulle sanottiin, että kello kolmen aika on varattu. Netissä näytti olevan vapaita aikoja lauantaillekin, mutta hän sanoi niidenkin olevan varattuja. Sanoin soittavani muualle.

Soitin Hitsaajankadulle. Heilläkään ei ollut vapaata tälle viikolle. Kun sanoin soittavani muualle, hän tarjoutui tekemään varauksen. Heillä näytti olevan niin hyvä systeemi, että hän oitis kysyi, käykö Itäväylä. Kävihän se. Aika löytyi helposti tälle päivälle A-Katsastuksesta. Hitsaajankadun katsastus ohjasi minut kilpailijalleen, jotta sain ongelmani ratkaistuksi. Hän kysyi samalla, saako lähettää teksiviestimuistutuksen seuraavasta katsastuksesta. Lupasin.

Hitsaajankadun katsastuksen palvelu oli briljanttia. Hän ratkaisi ongelmani ja sai minut hyvälle mielelle häntä kohtaan. Samalla hän varmisti firmalleen paalupaikan seuraavalle kerralle. Kooykkösen jälkimmäinen asiakaspalvelija kuulosti hieman töykeältä. Hän olisi voinut katsoa, olisiko heidän muissa, kohtuullisen lähellä olevissa toimipaikoissa vapaata.

Kun hain A-Katsastuksen sijaintia netistä, Kartta-Google näytti sijainnin kartalla, mutta sen lisäksi avautui ikkuna, josta näkyi, miltä liike näyttää. Eikä tässä kyllin, ruudulla näkyi myös teksti, että matkaan menisi kotoa yksitoista minuuttia. Tämä oli ilmeisesti mahdollista, koska olin varmaan raottanut yksityisyyttäni ja antanut luvan paikkatietojen käyttöön.

Itse katsastustapahtuma sujui oikein hyvin. Kun olin ajanut odottavien parkkiruutuun ja kaivelin autopapereita esiin, huomasin auton vieressä katsastusmiehen, joka kehoitti ajamaan suoraan sisään. Hän ja varsinaisen katsastuksen toimittaja olivat selvästi sisäistäneet palvelun merkityksen. Sillä voi erottautua, kun toimen tekninen puoli lienee kaikilla sama.

Kun arvioin itseäni kuluttajana, huomaan, että hinnalla, palvelulla ja monikanavaisuudella on merkitystä. Lähdin valintaan hinta edellä, mutta lopulta sillä ei ollut merkitystä, koska halusin, että autolla voi ajaa laillisesti jo viikonloppuna. Monikanavaisuus tarkoittaa sitä, että yhtiötä voi lähestyä eri tavoin. Netti on kätevä, mutta soittamalla asiat ymmärretään paremmin. A-Katsastuksessa näytti olevan mahdollista myös tulla tuosta vain katsomaan, sattuisiko olemaan vapaata.

Asiakaspalvelua

Yritin tehdä varausta työterveyslääkärille tänään.  Olisin halunnut hoitaa homman netissä, mutta kun klikkasin asianomaista kohtaa, tuli viesti, että työterveysvaraukset ovat muualla. Ei kuitenkaan käynyt ilmi missä, paitsi, että netissä sekin. Ruutuun avautui nettiavustajan ikkuna. Kerroin murheeni. Neuvoja osasi sanoa vain, että pitäisi soittaa ja selvittää, kuuluuko meille kyseinen palvelu.

En ole vielä soittanut. Nettiavustaja on oikein hyvä palvelu, jos se toimii. Tässä Terveystalon tapauksessa sitä kautta ei voinut tehdä varausta, mikä olisi ollut hyvä juttu. Minusta neuvojalla pitäisi myös olla pääsy sopimuskantaan, jotta voisi heti sanoa, mikä on tilanne.

Minusta on outoa, jos nettivarauspalvelu ei koske kaikkia. Luulisi, että firmalle olisi sitä edullisempaa, mitä useampi käyttäisi sitä. Toisekseen nettipalvelulussa pitäisi olla itsestään selvää, miten toimia.

torstai 15. lokakuuta 2015

Perustulosta

#yleastudio

A-Talkissa puhuttiin tänä iltana perustulosta. Minusta sellaista kannattaisi kokeilla.

On arveltu, että vakituiset työpaikat ovat katoavaa kansanperinnettä. Yrittäjyys on kuitenkin niin rankka ansaintamalli, että se ei millään sovi kaikille. Suurin osa ihmisistä kaipaa vakautta elämäänsä. Perustulo toimisi näiden ääripäiden välissä.

Mielestäni kuulostaa hyvältä, että ihminen tietää hänelle aivan varmasti tulevan ainakin perustulon verran rahaa. Kun tämän etuuden saaja saisi tienata jonkin verran ilman vaikutusta perustuloon, mallin luulisi kannustavan ihmisiä tekemään pieniäkin keikkoja. On kuulemma myös suunnitteilla järjestelmä, jossa eri tulojen yhteisvaikutus ja verotus kulkisi ainakin kuukausitasolla reaaliajassa. Tämä kuulostaa erinomaiselta. Se, että pikkukeikankin takia jokin etuus saattaa viivästyä, on todella iso riesa.

Toivottavasti perustulo koskisi myös yrittäjiä. Se pehmittäisi aloittavien yrittäjien huonoja aikoja. Luultavasti se voisi koskea vain toiminimiyrittäjiä. Osakeyhtiön kautta saatavat tulot olisi varmasti hyvin hankala sovittaa yhteen perustulon kanssa, koska omistajalla on mahdollisuus ottaa tuottoja sekä palkkoina että osinkoina.

Kotiäideille perustulo olisi varmasti tervetullut. En tiedä onko enää erilaisia kunnallisia kotihoidon tukia olemassa. Perustulo toimisi näiden tapaan, mutta olisi yksinkertaisempi.

Sellainen perustuloon liittyvä ongelma nousi esiin, että se saattaisi heikentää opiskelijoiden motiivia edistyä, koska perustulon saisi automaattisesti. Tällä hetkellä opiskelijoiden pitää saada suorituksia voidakseen pitää opintotukensa.

Perustulon taso tulee todennäköisesti olemaan sellainen ettei sen varassa voi selviytyä ilman esimerkiksi puolison palkkatuloja. Voi olla, että sen varaan jäisi monia peräkamaripoikia ja -tyttöjä elämään vanhempiensa kanssa, vaikka voisivat jo itsenäistyä.

Toimeentulotukea tarvittaisiin varmasti edelleen juuri sen vuoksi, että moni ei eläisi pelkällä perustulolla.

Jos perustulo saataisiin koskemaan hyvin suurta joukkoa Kelan paperimyllyssä olevaa, se lisäisi varmasti monen elämänlaatua. Se vähentäisi myös tarvittavien lomakekäsittelijöiden määrää, mistä koituisi säästöjä. Tosin vapautuvien käsittelijöiden pitäisi löytää muita töitä ja se voi olla nykyään hankalaa.

Yksi perustuloon kuului liittyvän sellainen ongelma, ettei se poistaisi asuntotukiloukkua. Tulonlisäys ymmärtääkseni vähentää asumistukea, ehdä mikä vähentää motiivia tehdä keikkatöitä.

Ohjelmassa tuli esiin, että Kelalla on tällä hetkellä toista sataa erilaista etuutta. Ilmeisesti perustulon pitäisi olla niin suuri, että se ylittäisi suurimman osan näistä, jotta byrokratia todella vähenisi. Keskustelussa mukana olleella vihreiden edustajalla oli sellainen tutkimustieto, että 560 euron perustulo maksaisi saman verran kuin nykyinen järjestelmä. Esimerkiksi työmarkkinatuki on tuota suurempi.

Perustuloa mitä ilmeisemmin tullaan kokeilemaaan, koska se kuuluu hallitusohjelmaan. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla sen tulokset.

Väsynyt mieli

Toissapäivänä tulimme Vaasasta. Eilinen meni enimmäkseen sarjakuvanovellia kirjoittaessa ja illalla olin kurssilla.

Tänään kai maksan noista kiireistä, kun mieli on alavireinen. Olisi muutamia hoidettavia asioita, mutta ryhtyminen tuntuu vaikealta. Ajattelin piirtämistäkin, mutta tuntuu, ettei siitä tule mitään.

Luin kuitenkin kirjan Suomi sodan jälkeen loppuun. Poljin sitten kuntopyörää puoli tuntia. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että teen tuon polku-urakan jokaisena päivänä maanantaista perjantaihin. Ei se täysin onnistu, kun välillä ollaan reissussa ja joskus muutoin liian kiire, mutta aika hyvin kuitenkin. Suojele tapaa niin tapa suojelee sinua, sanotaan.

Katsoin pyöräillessäni dokumentin Stella Polariksesta. Kyse on operaatiosta, jossa Neuvostoliiton vastaisen sodan loputtua siirrettiin radiotiedustelussa käytettyjä laitteita, niissä tehtävissä syntynyttä materiaalia ja tiedustelua tehneitä sotilaita perheineen Ruotsiin. En ole tainnut ennen tiedostaa, että väkeä siirrettiin niin paljon, mahdollisesti peräti 750 henkeä.  Jonkin verran siirrettyjä tiedustelumiehiä palkattiin Ruotsin tiedustelun leipiin. Suuri osa heistä palasi aika pian takaisin Suomeen. Tiedusteluhenkilöitä pidätettiin, mutta heitä ei tuomittu. Sörkan vankilassa ollessaan heillä oli yhteys keskenään, koska morsetus osattiin. Yhteysväline oli vesijohto. Ruotsista tiedustelumateriaalia myytiin niille ulkomaisille tahoille, jotka olivat valmiita maksamaan. Kohtalon ironiaa on, että USA:han päätynyt materiaali lähetettiin Moskovaan. Liittolaisia, kun oltiin.
Aiheesta lisää: Operaatio Stella Polaris - Wikipedia.

Tämäkin on tapa, että kirjoitan päivittäin blogiani. Ehkä tämäkin suojelee. Ainakin tämä auttaa väsynyttä mieltä, joutenolo kun on minulle niin hankalaa.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lama saapuu

Olin illalla sarjakuvakurssilla. Kirjoitin päivälla tarinani novellin muotoon. Sain palautetta. Pitää miettiä, mitä ovat pääteemat. Tiivistääkin pitää. Tein jo työtä käskettyä, mutta jatkaa sitä vielä pitää. Kun saan tarinani ehyeksi, alan luonnostella sitä sarjakuvaksi. Tällainen se on tällä hetkellä.

Lama saapuu

Teräsvuori alkoi näyttää suopealta. Hän kysyi vielä minun alkoholinkäytöstäni. Sanoin, etten käytä ollenkaan. Nyt hän ja Markkanen näyttivät jo innostuneilta. Elehtivät tyytyväisinä. He kertoivat tehtävän edellisellä haltijalla olleen siinä asiassa ongelmia. Tämä näytti hyvältä. Taidan saada paikan.

Teräsvuori kysyi kuitenkin, kävisikö, että tekisin vielä yhden testin. Jopas pelaa varman päälle, ajattelin. Olin jo käynyt Tutkon testeissä ja tulokset olivat mitä ilmeisimmin hyvät. Tottakai minun oli suostuttava. 

Jostakin hommattiin lomakkeet. Teräsvuori sopi puhelimitse jonkun kanssa, että ne faksattaisiin täytettyinä ja tulokset saataisiin paluupostissa. Minut ohjattiin vapaaseen toimistohuoneeseen ja aloin täyttää sivuja, joiden nurkassa oli U-Man -nimisen firman logo.

Puolisen tuntia siihen meni. Odottelin sitten taukotilassa kunnes minut kutsuttiin Teräsvuoren pakeille. Tulokset olivat tulleet ja näyttivät hyviltä. Teräsvuori myhäili tyytyväisenä. Teimme työsopimuksen ja paiskasimme kättä. Työsuhdeautoksi sain farmari-Volvon. 

Aloitin talouspäällikön hommat uudessa paikassa, kun olin päässyt edellisestä eroon. Aluksi tein pitkää päivää, jotta pääsin kärryille talon järjestelmistä. Markkanen perehdytti minut niihin. Asiat olivat kunnossa. Minulla oli apulaisia osastollani joten rutiinit rullasivat. Kiirettä piti siksikin, että oli loppuvuosi ja kohta piti tehdä tilinpäätös. Sain apua tilintarkastaja Karlssonilta, joka oli lintumies. Kun jossakin oli tehty havainto harvinaisesta siivekkäästä, Karlssonia vietiin. 

Tievie Oy oli suuri insinööritoimisto, joka toimi tie- ja liikennesuunnittelualalla. Bisnes rullasi hyvin. Teräsvuori oli osannut palkata pätevää porukkaa ja oli itsekin arvostettu alalla. Firma oli kasvanut nopeasti joten vierasta pääomaa oli pitänyt hankkia. Yritys toimi Vantaalla, mutta pankiksi oli valittu jostakin syystä KOP:n konttori Vaasasta. Sieltä oli saatu valuuttalaina. Se koostui varmuuden vuoksi useasta valuutasta. Korin nimi oli KOX. 

Tievie oli kuin suuri ihmiskone. Insinöörit pitivät taulukoista ja järjestelmistä. Kaikki suunnittelijat oli luokiteltu koulutuksen ja kokemuksen mukaan. Luokka kertoi yksilön hinnan. Jokainen tiesi paikkansa. Työ mitattiin tunteina, jotka kerrottuina hinnoilla kirjautuivat projekteille.

Päivittäisiin rutiineihini kuului KOX-korin hinnan toteaminen Kauppalehdestä. Se pysyi vakaana. Demmit, jenit sun muut tasoittivat toisiaan. Olimme käyneet Teräsvuoren kanssa esittelemässä naamani Vaasan pankkiireille, Nenoselle ja Jokiniemelle. Jälkimmäinen muistutti hieman Harri Holkeria. Sehän sopi KOP:n miehelle. Markka oli oleva vahva maailman tappiin. 

Teräsvuori teki kaikkensa virittääkseen koneistonsa huippukuntoon. Henkilöstön valinnoissa hän luotti U-Maniin. Minäkin menin kerran tutustumaan tähän firmaan. Tiesin nyt, että se oli scientologien omistama. Minulle haluttiin osoittaa, että yritys harjoitti aivan normaalia liiketoimintaa. Niin varmaan olikin. Jos scientologien testit toimivat kuluttajamarkkinoilla, miksi ne eivät toimisi myös yritysten henkilöstöä palkattaessa. U-Manin edustajat tuntuivat olevan katkeria siitä, miten julkisuus kohtelee scientologeja ja siten myös heidän yritystään. 

Teräsvuori oli antanut yrityksen asiakasjulkaisusta tilaa U-Manin mainokselle. Se herätti keskustelua johtoryhmässä. Ihmeteltiin, miksi kannattaa esitellä suhdetta kyseenalaista aatetta edustavaan firmaan. Teräsvuori seisoi kantansa takana. Syy jäi hämäräksi. 

Teräsvuori oli palkannut henkilöstökonsulttifirma Syvämielen tutkimaan johtoryhmän kallojen sisustat. Nyt mentiin syvälle. Meidän piti raportoida lapsuutemme tapahtumat viiden vuoden jaksoissa. Sitten seurasi keskustelu konsultin kanssa. Hän oli luultavasti psykologi. Lapsuutta pengottiin niin perusteellisesti, että mielessäni tapahtui jotakin. Koin, että mieleni oli ollut kuin kovapintainen, munan muotoinen esine ja nyt sen kuoreen oli tullut halkeama. Itsetuntemus lisääntyi toki, mutta koin, että minulle tehtiin jotakin vakavaa ja sitten jätettiin heitteille.

Toimelias Teräsvuori tutustui meistä saamiinsa raportteihin ja laittoin johtoryhmän uuteen uskoon niiden perusteella. Kun kysyin, mitä minusta sanottiin hän totesi vain, että sama vika kaikilla. Minä kuitenkin pysyin johtoryhmässä. 

Uutta johtoryhmää sparrattiin iskuun konsultin johdolla. Eräs sessio meni siten, että meidän käskettiin puhumatta mitään siirtää kukin isossa tilassa sille paikalle, jolle hän kuuluu suhteessa johtoryhmään. Minut asetettiin ensin Teräsvuoren viereen ja sitten hänen taakseen. Se paikka sopi minulle hyvin. Tenho Markkasen veli Varma, joka myös työskenteli yrityksessä, asetettiin melkein pitkälleen lattialle. Tämä johtui kai siitä, että tämä oli vain teknikko insinöörien joukossa ja sen lisäksi Teräsvuoren höveli apulainen. Sitten konsultti kehotti meitä sijoittumaan sinne, missä haluaisimme olla. Tämä hiljainen hetki, kun väki siirtyi Teräsvuoren lähelle hänen ympärilleen, oli maaginen. 

Minä aloin potea kuoreeni tullutta säröä. Ilmoittauduin työväenopiston öljyvärikurssille. Aloin rajoittaa työpäiväni pituutta ja otin tavakseni tulla kotiin normaalin työajan päättymisen aikoihin. 

Eräänä päivänä luin Hesarista, että Ruotsilla on ongelmia vaihtotaseensa kanssa. Se huolestutti minua. Mitenkähän käy Suomen, Pohjolan Japanin, jos Ruotsin talous ajautuu vaikeuksiin. Suomen vientibisnes oli perinteisesti hädän tullen pelastettu devalvaatiolla, mutta nyt oli päätetty ryhtyä länsimaaksi, jonka valuutta on kova kuin kallio. 

Kerroin Teräsvuorelle huolestani. Hänkin otti sen tosissaan. Juttelin Karlssoninkin kanssa. Toisaalta ja toisaalta oli hänestä homman nimi. Valtiovarainministerikin vannoi devalvaation mahdottomuutta. KOX-kori oli alkanut vahvistua Suomen markkaan nähden. Ainoa suojautumiskonsti oli terminointi. Siinä oli kuitenkin se hankaluus, että se realisoisi terminointihetken tappiot yrityksen tulokseen. Suuremmilta tappioilta kuitenkin vältyttäisiin. 

Käynnistimme pankkikierroksen Teräsvuoren kanssa. Kävimme juttelemassa parissa paikassa devalvaation todennäköisyydesta ja tietenkin mahdollisesta pankin vaihtamisesta. Kansallispankkiimmekin oltiin yhteydessä. Tulos oli kaikissa paikoissa sama, vähän kuin savolaisittain ”Voi se olla niinnii, voi se olla näinnii”. Lopullinen päätös asiassa oli tietenkin Teräsvuoren. Kun on vaikea tehdä päätöstä jostakin toimesta, on luontaista olla tekemättä mitään. Tämä oli päätös.

Valtakunnan talous alkoi kääntyä alaviistoon. Yrityksen alkoivat saneerauspuuhiin. Niin teki myös julkinen sektori ja se merkitsi Tievielle tilauskannan laskua. Yhden miehen omistama yritys elää kassavirrasta. Kun tulot vähenevät, menoihin on pakko puuttua. Saneeraustoimet koskivat myös johtoryhmän jäseniä. Minusta tuli Teräsvuoren luottomies. Henkilökuntaa lomautettiin. Erään projektijohtajan sielu särkyi tästä niin, että hän käynnisti oikeusjutun työnantajaansa vastaan. En uskonut hänen pärjäävän. Minä soittelin työnantajajärjestöihin ja yrityksen tuomarillekin, jotta osaisimme vetään saneerausperiaatteet kestävästi. Juristifirman laskussa luki: Puhelinneuvottelu johtaja Aherikon kanssa 100 markkaa. Puhelinneuvottelu johtaja Aherikon kanssa 150 markkaa. Ja niin edelleen. 

Yritykset olivat devalvaation pelossaan alkaneet jättää ulkomaisia varojaan kotiuttamatta Suomeen. Valtakunnan valuuttavaranto alkoi voida huonosti. Suomi ei devalvoi, kuului virallinen kanta.

Vuosi 1991 alkoi kaartua loppua kohta. Marraskuussa tuli lunta tupaan. Suomi devalvoi 14 prosenttia. Yrityksen taseeseen tuli saman prosentin verran lisää velkaa. Sitä osuutta vastaan ei oltu koskaan saatu rahaa. 

Teräsvuori arvioi, että tästä selvitään. Hän taisteli elämäntyönsä puolesta. Pitää vain olla tarkkana kustannuksien suhteen. Sinnikäs mies, oikeaa yrittäjäainesta. 

Teräsvuori delegoi minulle henkilökunnan vuoden1992 kalenterien valinnan. Keräsin toiveita ja niitähän tuli. Ajattelin, että kustannus on niin merkityksetön, että saakoon jokainen toivomansa. Kun Teräsvuori sai tulokset käsiinsä, alkoi kuulua jyrinää. Punakynä kävi reippaasti. No, hänen rahoistaa lopulta on kysymys, ajattelin.

Yhden alaiseni tehtävänä oli viedä reskontratapahtumat kirjanpitoon. Tutkin hänen kädenjälkiään ja hieman ihmettelin. Kun keskustelin hänen kanssaan, huomasin, että hän ei osaa ajatella kirjauksia taseen kautta. Arvelin, että hänen tehtävänsä on kuitenkin niin rajattu ettei suurempia vahinkoja pääse syntymään.

Syksyllä 1992 korttitalo romahti. Markka päästettiin kellumaan ja se heikkeni heti 27 prosenttia. Teräsvuori oli lomailemassa Lapissa. Kun soitin hänelle, hän seisoi vaaran laella nauttimassa maisemista. Hän suhtautui ikävään uutiseen stoalaisen tyynesti. Ihmisen toimet tuntuivat ikimaisemassa kovin merkityksettömiltä. 

Yritys kituutti eteenpäin. Tultiin vuoden 1993 kevättalveen. Teräsvuori kävi eräänä perjantaina Vaasassa pankkiirien puheilla. Hän kutsui minut vielä samana päivänä palaveeraamaan kanssaan kolmelta iltapäivällä. Tapaamisen aihe oli irtisanominen. Teräsvuori kutsui yhden alaisistani todistamaan, kun minut riisuttiin kassakaapin avaimesta. 

Irtisanomisaikani oli kaksi kuukautta. Tilalleni ei hankittu ketään eikä olisi voitukaan, kun tuotannollis-taloudellisista syistä annetaan potkut. Teräsvuori aikoi jakaa hommani todistaja-alaiseni kanssa. Tavanomainen käytäntö on, että poispotkittu saa lähteä samantien kotiin nuolemaan haavojaan. Teräsvuori kuitenkin velvoitti minut olemaan paikalla koko irtisanomisajan. 

Minulla oli sellainenkin ongelma, että olin ottanut Tievieltä velkaa omakotitalon rakentamiseen. Me hartiapankkilaiset - minä, vaimoni ja lapsemme - asuimme jo talossa. Yritin neuvotella lainaa jatkuvaksi sovituin ehdoin. Teräsvuoren kanta oli ehdoton. Laina on maksettava kokonaan pois. 

Soitin Vaasan Holkerille. En ollut enää bisneskumppani joten tunnelma oli viileä. Sieltä ei apua herunut. Tällaisia ovat liikesuhteet. Kysyin eräältä tuttavapankkiirilta, ossuuspankin miehiä. Vesiperä. Yllätyksekseni oman pankkini johtaja oli laajakatseinen mies. Hän lupasi lainan, jos saisin takaajat. Virittelin takaajarakennelman. Kaksi henkilöä alkoi ensisijaisiksi ja heidän takanaan seisoi vielä muita. Asia tuli kuntoon.

Minä siivosin kaksi kuukautta papereitani. Kerran Varma Markkanen kävi juttelemassa kanssani. Hänen tärkein asiansa oli suru siitä, että valtio oli päättänyt kaadattaa salmiakkikossut viemäriin. Hänestä se oli käsittämätöntä tuhlausta. Hän kai koki, että minä olen nyt hänenkin alapuolellaan nokkimisjärjestyksessä. Ehkä Markkanen junior sai tyydytystä tästä.  

Kun päivät täyttyivät, pääsin kotiin, velkaiseen taloon vaimoni ja lasteni luo. Työsuhdeauto jäi ja menin julkisilla. Vaihdoin kulkuvälinettä Leppävaarassa. Torilla minut pysäytettiin ja minua houkuteltiin Narcononin tukijaksi. Nuorten huumeidenkäyttöä vastaan sanottiin toimittavan. Hyvältä kuulostaa, sanoin, mutta minä en noihin scientologien juttuihin usko. 

Aloin täyttää työtön/työtön/työtön-lomakkeita. 



tiistai 13. lokakuuta 2015

Suomalainen mies


Kuuntelin tänään Areenasta melkein kokonaan Roman Schatzin ohjelman, jonka teemana oli suomalainen mies. Mukana oli joku tutkijamies ja "maallikkonainen". Eivät saaneet aiheesta paljoa irti.

Suomalainen mies voi tietysti olla millainen vain. Vaihtelu on suurta. Mitähän yleistävää asiasta uskaltaisi sanoa?

Luulen, että suomalainen mies voi olla jonkin verran vaatimattomampi pukeutumisessaan kuin muunmaalaiset sukupuoliveljensä. "Rumaa se on, kun mies on koree." Arvelen, että me vältämme keikarimaisuutta ja hienostelua. En tiedä, päteekö tämä nuoriin miehiin.

Luullakseni vaatimattomuus pätee myös käyttäytymiseen. Monikansallisessa seurassa suomalainen mies on ehkä epätodennäköisesti joukon viihdyttävä keskushahmo. "Ei tehdä tästä nyt numeroa." Hommien pätevään hoitamiseen kyllä panostetaan, mutta mitäpä siitäkään riekkumaan.

En tiedä, onko suomalainen mies huonompi osoittamaan tunteitaan kuin muunmaalaiset ihmisveljensä. Kuvittelen, että hän osoittaa rakkauttaan usein tekemällä palveluksia puolisolleen.

Olisi mukava lukea tutkimustietoa tästä aiheesta.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Reissupäivitys

Ollaan vietetty leppoisaa päivää täällä F-pikkuisen kotona. Kävimme muumiteemaisessa leikkipuistossa. Alue on nimeltään Hietalahti. Vanhaa omakotiasutusta, mutta kerrostalojakin joukossa.

Sukuloitu pikkuisen laajemminkin, kun treffasimmr serkkuni kaupungilla ja kävimme kahvilla. Lyhyehkö, mutta oikein mukava tapaaminen.

Huomenna ajelemme kotiin ja pikkuneiti saa vielä samana päivänä Helsingistä serkkuja seurakseen.g

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Elämän juhlahetkiä

Olemme vaimon kanssa nyt oikeissa mummojen ja pappojen hommissa. Ajoimme tänne Vaasaan ja toimme samalla pojantyttären äitinsä luo. Oli mukava huomata kaksivuotiaan tuntevan meidät niin tutuiksi, että uskalsi lähteä mukaamme. Matka meni aika hyvin, vaikka kovin pitkähän se oli noin pienelle. Mamu keksi loppumatkassa viihdyketemppuja. Äitiä jo kovin ikävöi, mutta onneksi oltiin jo aika lähellä.

Nyt voimme antaa pikkuiselle aikaa ja saamapuolellahan me olemme. Elämän luxushetkiä.

Mikä minusta tulee isona?


Näin osa-aikaeläkeläisenäkin tulee miettineeksi, mikä minusta tulee isona. Tämä vaihe on siirtymää, jonka jälkeen voin päättää, jäänkö kokonaan eläkkeelle vai jatkanko työtä päätoimisesti.

Tässä välivaiheessa minulla ei voi olla sivutuloja, mutta eläkkeellä voi. En tosin nyt jaksaisikaan sellaisia ansaita.

Jos haluan, voin jäädä eläkkeelle kesällä 2017. Siihen ei ole täyttä kahta vuottakaan. On todella vaikea arvioida, millaista ihanteellinen eläkkeellä oleminen olisi. Nykyisissä eläkepäivissä viehättää kiireettömyys. Voin puuhastella mitä huvittaa sitä tahtia, kun haluttaa. Toivon, että verkkainen puuhastelu lataa minua työpäiviin.

Kukaan ei osaa sanoa, olenko voimaantunut mahdollisten eläkepäivien alkuun mennessä. Aloitanko oloneuvoksen päivät kemoaivoisena.

Oli niin tai näin, toivoisin, että eläkeaikanakin minulla olisi jokin kiinnostava puuha, joka pitää elämässä kiinni. Sellaisesta haaveileminenkin olisi hyväksi nykyisessä vaiheessa.

Taiteen tekeminen on minulla ollut tuollainen tulevaisuuden näkymä. Tällä hetkellä se ei tunnu selvältä. Voi olla, että se vielä nostaa päätänsä.

Luultavasti voisin tehdä koululle tuurauskeikkoja, jos haluan. Se olisi ihan mielekästä hommaa, mutta se ei olisi uuden rakentamista.

Tällä hetkellä blogin kirjoittaminen ja videoiden tekeminen viihdyttää. Kun aikaa on enemmän, voisin vaimoni lailla kirjoitella juttuja tarjottavaksi lehtiin. Bloggaamisen jatkuminen riippuu lukijoistakin. Kiitos teille, jotka luette tätä ja teette kirjoittamisestani mielekästä.

Olen myös ajatellut, että voisin tehdä videoita häistä, hautajaisista ja sen sellaisista kohtuullista palkkiota vastaan. Teknistä puolta pitää vielä kehittää, mutta uskon, että kerronnallinen ote videoinnissa alkaa minulla kehkeytyä.

Kun opiskelijat ovat tehneet minusta lyhytdokumenttia, mieleeni on tullut, että voisimme vaimoni kanssa tehdä sellaisia halukkaille. Hän vetää elämäkertakirjoittamisen ryhmiä ja siten hänellä on syvä näkemys aihepiiriin. Video olisi vaihtoehto tekstille. Tarina tulisi dokumentissakin päähenkilöltä puheen muodossa. Voisi sopia sellaisille, joilla ei pysy kynä kädessä, mutta juttu luistaa.

Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan. Vaikka kemoaivoni eivät elpyisikään, voisi niillä kuitenkin jotakin vielä tehdä. Mielekäs puuhailu voisi olla niille hyväksi. Tahtia voi sovittaa voimien mukaan.


lauantai 10. lokakuuta 2015

Mikä ihme se sana oli?


Toivottavasti muistini ei jatka heikkenemistään tätä tahtia. Kohta en muista nimeänikään. Onneksi alkoi syysloma.

En usko dementiaksi. Väsymystä sen täytyy olla.

Hankalaa, kun työnjakomme menee niin, että minä teen enemmän palkkatyötä ja vaimoni kotihommia. Mitä tehdä, kun hän on kyllästynyt ja minä väsynyt?

Silloin, kun sairastin syöpää, olin sentään ajoittain pois jaloista. No, sitä ei voi toivoa ratkaisuksi.


Kokemuksiani scientologeista


Katsoin osan Docventuresin scientologiaa käsittelevästä ohjelmasta. Ainakin tältä osin vaikutelmaksi jää, että päämotiivi sanotun toiminnan aloittamiselle oli perustajan halu tehdä rahaa. L. Ron Hubbard ilmeisesti halusi aatteelleen uskonnon statuksen välttääkseen verotuksen.

Olen omassakin elämässä joutunut tekemisiin scientologien kanssa. Varmaankin ensimmäiset kontaktit tapahtuivat Kaisaniemenkadulta. Ollessani työssä Mikonkadun ja Kaisaniemekadun kulmauksessa olevassa korttelissa, kohtasin joskus nuoria, jotka kutsuivat ilmaiseen persoonallisuustestiin. Homma toimi ymmärtääkseni siten, että ensimmäinen testi toi ilmi hyvää ja kehitettävää. Jälkimmäisen synnyttämään tarpeeseen tarjottiin koulutusta. Yhden jälkeen tarjottiin jatkoa ja niin edelleen. Osallistuja pystyi näiden avulla nousemaan jonkinlaisessa hierarkiassa ylöspäin. Kurssit tulivat maksullisiksi ja kallistuivat kehityksen myötä.

Myöhemmin julkisuuteen nousivat ongelmat, joihin osallistujat olivat joutuneet taatessaan toisilleen lainoja. Niit tarvittiin kurssimaksuihin.

Tunsin pinnallisesti erään yrittäjäpariskunnan, joiden tiesin lähteneen scientologien toimintaan mukaan. Mahdollisesti heillä oli yrittäjyyden vuoksi varaa maksaa kursseista.

Hakiessani erästä työpaikkaa, osallistuin ensin erään tavanomaisen konsulttifirman testeihin. Ne menivät hyvin, koska vastapuoli alkoi lämmetä minun palkkaamiselle. Neuvotellessamme asiasta, tuleva työnantaja päätti kuitenkin teettää minulla vielä yhden testin. Tein sen samantien. Täytin kysymyslomakkeen ja siihen meni muistaakseni puolisen tuntia.

Sain työpaikan. Minulle selvisi jälkeenpäin, että kyseessä oli mitä ilmeisemmin scientologien testi. Tavanomaiselta se minusta vaikutti. Valitsemiseeni vaikutti myös se, että en käytä alkoholia. Edeltäjäni oli ilmeisesti saanut potkut alkoholiongelmien vuoksi.

Uuden työnantajayritykseni omisti sen toimitusjohtaja, joka minut palkkasi. En tiedä oliko hän itse scientologi, mutta hän ainakin käytti kyseisen liikkeen palveluja. Muistaakseni työnantajani antoi asiakasjulkaisussaan tilaa eräälle scientologiyhtiölle. En muista, saatiinko siitä maksu. Mahdollisesti ei. Johtoryhmässä syntyi keskustelua, onko mielekästä antaa näkyvyyttä kyseenalaista mainetta saaneelle organisaatiolle.

Kävin kerran työtehtävieni vuoksi tapaamassa yrityspalveluja tarjoavan scientologiyrityksen edustajia. Muistin kuinka he korostivat sitä, että he toimivat kilpailutilanteessa eivätkä hyväksy heidän maineensa kyseenalaistamista.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka laajaa ja monihaaraista scientologien toiminta aikoinaan oli Suomessa. En muista kuulleeni, että aiheesta olisi julkaistu mitaan. Siinä olisi tutkimuskenttää jolle kulle historioitsijalle.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Viimeinen elokuvasessio


Tänään meillä oli opiskelijatrion kanssa viimeinen kuvaussessio. He ottivat vielä ääntä ja kuvaa parvekkeeltamme. Lisäksi "hiljaisuutta" olohuoneestamme. Sitä saatetaan tarvita, jos videoon tulee katkoskohta, johon tarvitaan luonnollista hiljaisuutta. Täysi äänettömuus pomppaisi korviin.

Opiskelijoilla oli valmiiksi katsottu paikka, jossa jatkettiin kuvaamista. Ajoimme Itäväylää Mellunkylän ohi ja käännyimme pienelle tielle. Tulimme niitynlämpäreelle, jota puut ympäröivät.
Siellä kuvattiin, kun kävelin hitaasti niityn poikki kohti kuvaajia. Kävelyyn meni pari kolme minuuttia. Se kuvattiin kaksi kertaa.




Kyselin, näytänkö humalaiselta, kun hitaasti käveleminen oli pikkuisen epätavallista ja vielä epätasaisella alustalla. Kävely kelpasi.

Niitylle laitettiin kameroilta piiloon yksi mikrofoni taltioimaan askeleiden ääniä.

Sitten kuvattiin vielä lähikuvaa seisten ja kävellen. Jalkojakin kuvattiin.

Ilta hämärtyi, mutta valon määrän vaihtelua voidaan osittain korjata, sanottiin.

Tarkoituksena oli vielä kuvata minua ajamassa Mersuamme, mutta autenttisuudesta tingittiin sen verran, että ajoin yhden trion jäsenen Smartia.




Erityisesti tällä kerralla tunsin kokevani, millaista filmitähden homma on. Odottamista ja sen tekemistä, mitä käsketään. Minun ei kuitenkaan ollut tarvinnut opetella vuorosanoja.

Koen oppineeni ja saneeni ideoita omiin videojuttuihin tästä yhteistyöstä. Sen tosin tiedostan, että paljon on  vieläoppimista.

Meillä oli oikein mukavaa yhdessä. Kutsuin heitä käymään toistekin. Lupasivat tulla näyttämään valmiin videon.

Sähköautoko paras?


Pääministerillä on Tesla, joka toimii sähköllä. On olemassa myös hybridiautoja, jotka käyttävät sekä polttoainetta että sähköä.

Sähköauto vaikuttaa ekologiselta ratkaisulta.  Asia ei kuitenkaan ole itsestäänselvä.

Aiheesta kirjoittaa tiedetoimittaja Markus Hamilo Tiede-lehdessä otsikolla Sähköauto: vihreä vai ei? Asiaan vaikuttaa, mitä kaikkea laskennassa otetaan huomioon. Sähköauton valmistus tuottaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin polttomoottorisen. Tämä ilmeisesti johtuu akuista.

Sähköauton koko elinkaaren vaikutukset vaihtelevat suuresti sen mukaan, missä sillä ajetaan. Sähkön tuotantotavalla on nimittäin suuri merkitys. Erään raportin mukaan päästöjen per kilometri vaihteluväli on peräti 70-370 grammaa. Paraguayssa ajetaan mainitun skaalan alapään lukemissa, koska siellä sähköä tuotetaan vesivoimalla. Intiassa käytetään paljon kivihiiltä ja niinpä siellä lukema on yläpäässä.

Hamilo päättelee, että sähköauto on sitä kilpailukykyisempi ympäristönäkökulmasta mitä enemmän sähköä tuotetaan ydinvoimalla.

Kuten tiedämme, ydinvoimakaan ei ole ristiriidaton energialähde.





torstai 8. lokakuuta 2015

Romahduksen partaalla


Selvisin tähän asti. Tunteja on vasta syysloman jälkeen. Olen niin väsynyt, että tunnistan itsessäni samanlaista kuin joskus, kun olen väsäshtänyt sairauslomalle. Ärtyneisyyttä. Mikään ei oikein huvita.
Pitäisi jaksaa selvitellä opiskelijoiden rästiviestejä.

Työterveyslääkärin pakeilla pidetään kolmikantaveuvottelu työkyvystäni kuun lopulla. Pomoni ja HR:n edustaja ovat paikalla. Toivottavasti onnistutaan jakamaan työkuormaani tasaisemmin jaksoille. Nyt viimeisellä jaksolla on hyvin vähän, mikä heijastuu edellisiin jaksoihin isompina annoksina.

Onko tämä vanhenemista, kemoaivoisuutta, syöpää vai niitä kaikkia?

Työnantajani on suhtautunut hyvin joustavasti ja ystävällismielisesti tilanteeseeni. Varmaan tehdään, mitä voidaan asian hyväksi.




keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Filmi versus sarjakuva


Ei tarvinnut kuntopyöräillä kalsareisillaan. Kevyt varustus riitti. Töihinlähtöimitaatiota kuvattiin monessa osassa.

Uloskin mentiin. Kuvattiin tuloa alaovesta ulos, niin myös kalliolla ja naapuritalon seinustalla seisomista sekä käsien laittamista tuumausasentoon.

Ääntä tallennettiin kuntopyörästä. Läppäriruutuakin kuvattiin, kun tuli historiallista ohjelmaa Areenasta. Tapanani on katsella kyseisen palvelun ohjelmia kuntopyöräillessäni.

Kun olen seurannut nuorten opiskelijoiden puuhia, olen huomannut, että sarja- ja elokuvan tekemisessä on samankaltaisuuksia. Elokuvaankin saatetaan nostaa lähikuvaa jostakin yksityiskohdasta. Sarjakuvassa voidaan käyttää monta ruutua jonkin hahmon olemisen kuvaamiseen eri suunnista. Elokuvaan tämä pätee myös. Siinä ne ovat eri suunnista kuvattuja pätkiä. Tunnelmaakin voidaan kuvata sekä piirroksella että videolla.

Otin havaintoni esiin illalla sarjakuvakurssilla. Opettajamme Hagelberg totesi, että aiheesta voisi puhua pitempääkin. Yksi selvä ero on. Elokuvissa ei käytetä kertojan ääntä. Niissä ei myöskään kuvata tunteita kerronnallisesti. Ne näytellään. Hagelbergin mielestä sarjakuva on lähempänä kirjallisuutta.

Elokuva syntyy


Elokuvaopiskelijoiden tiimistä on kaksi meillä kotona viemässä projektia eteenpäin. Yksi ei päässyt paikalle sairastumisen vuoksi.

Viimeksi taltioitiin ääntä, tänään otetaa still-kuvia ja videoidaan. Arkisiakin tilanteita halutaan mukaan. Kohta nousen kuntopyörälle. Autenttisuuteen pyritään. Normaalisti sisäfillaroin kalsareisillani. Nyt otetaan kaksi versiota, kevyesti puettuna ja kalsareisillaan.

Parvekkeelta on otettu ääntä metron kirskumisineen ja liikenteen kohinoineen, maisemaakin on kuvattu. Ikkunalaudalta on purkitettu yksityiskohtia.

Ilmeisesti vielä mennään uloskin.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Tuleekohan uusi syöpäkierros?


Olen huolissani väsymyksestäni. Tuntuu, että se on lisääntynyt selvästi viimeisen kontrollin jälkeen. Se oli elokuussa.

Joudun pitämään tuntini vähävireisenä. Onneksi minua auttaa se, että olen tehnyt opettajan työtäni niin pitkään. Minun on erityisen vaikea sietää sitä, että opiskelijat käyttävät kännyköitä tunnilla muuhun kuin opiskeluun.

Opiskelijat puhuvat, kun selostan asioita. En jaksa komentaa heitä vaan odotan vuoroani. Tämä haittaa niitä, jotka haluaisivat kuunnella.

Ennen syöpäni toteamista olin väsynyt ja syytä etsittiin kovasti työterveyspalvelussa. Sitä ei tuntunut löytyvän. Syöpä sen ilmeisesti aiheutti.

Hämmästelen sitä, että jaksoin tehdä kevättalven työtä kokopäiväisesti ja nyt tekee tiukkaa osa-aikaeläkeläisenä.

Jännittää.






Vaaran vuodet eivät olleet vaaran vuosia


Kalle Haatanen on haastatellut tutkija Antero Holmilaa ohjelmassaan, jonka teemana on Suomi sodan jälkeen. Holmila on kirjoittanut Simo Mikkosen kanssa teoksen Suomi sodan jälkeen: pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944-1949.

Ohjelmassa tuli esiin kiinnostavia asioita mainitulta ajalta. Sodan jälkeistä aikaa on totuttu kutsumaan vaaran vuosiksi. Ilmaisun takana on olettamus siitä, että Neuvostoliitto halusi vielä tuolloinkin vallata Suomen. Holmilan mukaan tilanne ei ollut sellainen. Neuvostoliitolle oli tärkeää, että Suomi pystyi maksamaan sotavelkansa ja talousjärjestelmän oli parasta olla sellainen, että tämä olisi mahdollista. Neuvostoliitto ei hyväksynyt edes kommunistien liian laajaa lakkoilua Suomessa ja syy oli sama.

Holmila toteaa, että Suomi osoitti kesällä 1944 Neuvostoliitolle, että Suomea ei kannata vallata. Sen jälkeen Neuvostoliitto ei sellaiseen pyrkinyt.

Suomen vallankumousta pidettiin Neuvostoliitossa mahdollisena siinä tapauksessa, että se tapahtuisi Suomen kommunistien johtamana. Näitä pidettiin kuitenkin liian heikkoina ja kokemattomina siihen toisin kuin itäisen Keski-Euroopan maissa, joissa kommunistit olivat olleet jo sodan aikana tositoimissa taistellessaan vastarintaliikkeessä.

Holmila sanoo, että on evakkojen asuttamisesta on haluttu antaa liian positiivinen kuva, vaikka se olikin ansiokas projekti verrattuna monen muun maan vastaavaan. Karjalaisia kuitenkin vieroksuttiin murteen vuoksi eikä heitä haluttu asuttaa ruotsinkielisille seuduille. Olenkin ihmetellyt, miksei isovanhempiani sijoitettu mihinkään merenrantapitäjään, koska nämä olisivat voineet jatkaa myös kalastusta joka oli yksi heidän elinkeinoistaan. Heidän Kannakselle jäänyt tilansa rajoittui Laatokkaan. Suuressa osassa merenrantakuntia oli kielienemmistö ruotsi eikä niiden tilannetta haluttu muuttaa siirtoväen asuttamisella. Näin moni Laatokalla kalastanut jäi ilman mahdollisuutta soveltaa taitojaan uudella kotiseudulla.

Ohjelmassa todetaan myös, että karjalaiset eivät asettuneet paikoille, johon he muuttivat, vaan sen jälkeen seurasi uusia muuttoja ennenkuin he asettuivat aloilleen.






maanantai 5. lokakuuta 2015

Metrorata roikkuu tyhjän päällä

Henning Mankell on kuollut. Syöpä vei kirjailijan 67-vuotiaana. Hän oli sytostaattien tuttu kuten minäkin. Hänkin kirjoitti blogia sairaudestaan.

Syöpä ei ole niin kauhea tauti kuin ennen, mutta vieläkin se tappaa.

Kävin tänään pyörällä Pasilassa. Vaikka olen treenannun kuntopyörällä, reissu väsyttää. Kumman hitaasti kunto nousee. Onko minulla kemoruumiskin eikä vain -aivot?

Pääsin tänään paikkaan, josta sain paremmin Redin työmaan suuruutta havainnollistavia kuvia. Metrorata roikkuu ilmassa, ympärillä on tyhjää.












Kauhea tuho viimetalvisessa vierailupaikassamme Biotissa

Vierailimme viime talvilomalla Biotissa, joka on Nizzan liepeillä oleva vanha, idyllinen pikkukaupunki. Kävelimme ensin kukkulalla olevan kaupungin keskustassa ja siirryimme sitten alakaupungissa olevaan lasiverstaaseen, jossa toimii myös lasimuseo. Tämän sivuston aloituskuvassa näet näkymän yläkaupunkiin sellaisena kuin mekin näimme sen lasiverstaan pihalta.

Nyt Biotissa on vieraillut Ranskan presidentti François Hollande. Syy ei ollut turismi kuten meillä vaan Biotia kohdannut tuho. Myrsky ja tulva on saanut aikaan pahaa jälkeä alakaupungissa. Kolme vanhusta kuoli vanhainkodin pohjakerroksessa. Kodissa oli 48 vanhusta ja kaksi henkilökunnan edustajaa.

Täällä näet videomateriaalia Ranskan Rivieran katastrofista.

Nizzan seudulla asuva suomalainen tuttavapariskunta käytti meitä talvella kyseisessä paikassa. Rouva on kertonut, että myös lasiverstas ja -museo vaurioituivat.

Kävimme samalla kierroksella myös ei kovinkaan kaukana Biotista olevassa Fernand Léger Museossa. Sen vauriot ovat olleet lievät, koska toiminta on voitu aloittaa uudelleen. 

Minulla on runsaasti videomateriaalia tuolta retkeltämme, mutta en ole editoinut sitä esitettävään kuosiin. Nyt tuntuu siltä, että sellainen homma täytyy tehdä.