Olin suomettunut, olen ehkä vieläkin

Areenassa on nähtävissä 8-osainen sarja Kylmän sodan Suomi. Kertoo ajasta, jonka olen suurelta osalta elänyt. Puhutaan myös suomettumisen ajaksi, jolla tarkoitettiin isomman maan puuttumista pienemmän maan asioihin. 

Kuva: Merja Partanen, Pixabay

Sarjassa puhutaan tutuista asioista. Tuollaista se oli. Neuvostoliitto puuttui ajoittain jatkuvasti pieniinkin asioihin, vaikka emmehän me tavikset kaikesta tienneet. 

Mielestäni voidaan sanoa, että maamme selvisi talvi-, jatko- ja kylmästä sodasta, vaikka hinta oli korkea.

Suomi joutui kylmän sodan aikana mukautumaan monissa asioissa Neuvostoliiton tahtoon. Suomea painostettiinkin. Kekkonen tuntui olevan hyvä kaveri NL:n johtajien kanssa, mutta todellisuudessa häntä ja samalla Suomea "koulukiusattiin". Ei ollut helppoa olla maan päämies.

Minä ymmärsin, että Suomen on harjoitettava myöntyväisyyspolitiikkaa selvitäkseen eteenpäin. Olin siis suomettunut. Mielestäni meidän ei tarvitse hävetä, koska miten muutoin olisimme voineet toimia. Noin toimien Suomi onnistui välttämään miehityksen. Äitini menetti isänsä ja isäni kotiseutunsa Kannaksen sotien vuoksi. Mieluummin huono rauha kuin sota jälleen. 

Kylmän sodan Suomi -sarja tuntuu herättävän vastarintaa. Jari Tervo esittää toki teräviä kysymyksiä ja referoi tekstejä, jotka saattavat tuntua vaivaannuttavilta. Minusta näitä kysymyksiä pitää voida esittää. On myös voitava arvioida, olivatko kaikki toimet todella tarpeellisia. 

Pitikö politiikkojen todella sopeutua kotiryssäjärjestelmään? 

Näin jälkeenpäin tuntuu vaivaannuttavalta, kun Suomi halusi esiintyä puolueettomana, vaikka sillä oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa. 

Tiedämme, että suomettumisen stragialla selvittiin, vaikka tuo nimitys hävetti. Tyylipisteitä ei tainnut paljoa kertyä. Emme olleet täysin itsenäisiä. Rauhalla oli hintansa. Emme kuitenkaan olleet ns. itäblokin maa kuten esimerkiksi Puola ja Itä-Saksa. Sekin on tärkeä saavutus. 

Saamme olla kiitollisia, että olemme saavuttaneet aseman, jossa vapautemme on varsin suuri verrattuna menneeseen. Nyt on aika jolloin voimme vapaasti arvioida kylmän sodan ajan politiikkaa. 

Mutta yhä se itänaapuri varjostaa. 

 

 

Yskivä joulu kotona hissutellen

Olemme vaimoni kanssa lymyilleet kotona kuin hiiret pesässään, yskää potien. Sitkeää sorttia tämä tauti. Kiusallinen piirre on ollut se, että jos yskiminen pääsee alkamaan, sille ei tahdo tulla loppua. Syntyy kierre. Kun yskäisee, kutittaa kurkkua, pitää yskäistä uudestaan ja taas kutittaa ... Yskähdykset ovat tuntuneet keuhkoissa kuin lohkeiluna. Minulla tuntui välillä kipuakin. 

Kuva: Sambeet D, Pixabay

Tarkoituksemme oli mennä viettämään joulua vanhimman poikamme, hänen vaimonsa ja heidän lastensa kanssa. Emme lähteneet sinne yskimään. Koronakin mellastaa.

Olen tehnyt kotitestin. Sen mukaan minulla ei ole koronaa. Vaimolla lienee sama tauti.

Minä olen ollut kotona jo pitkähkön siivun ja vaimokin pysytellyt täällä viime päivinä. 

Tänä jouluna emme vieneet kynttilöitä hautausmaalle. Joulupukki ei vieraillut. Lahjojen jako kaksin tuntui hieman proosalliselta, mutta ei ollut minusta ongelma. Minä podin yskää jo silloin, kun minun olisi pitänyt käydä jouluostoksilla. Asia hoidettiin pragmaattisesti siten, että vaimo osti puolestani lahjansa itselleen. 

Kuva: pasja1000, Pixabay

Joululaulut radiosta, Youtubesta ja levyiltä ovat tuoneet tunnelmaa kotiin. Vaimo kävi kuuntelemassa ennen joulua Puolalanmäen musiikkilukion joulukonsertin Mikaelin kirkossa. Yksi lapsenlapsistamme soitti siellä viulua ja lauloi kuorossa. Minä jäin yskäni vuoksi kotiin. Turun tuomiokirkon poikakuoron (CCI-Kuoro/Chorus Cathedralis Iuniorum) joulukonsertti peruttiin koronan vuoksi. Siellä olisimme varmaan käyneet. 

Joulurauhan julistusta seurasimme netin kautta, koska se järjestettiin koronan vuoksi vain virtuaalisesti. Turun tuomiokirkossa on joulurauhan julistuksen jälkeen pidetty ruotsinkielinen hartaus. En tiedä järjestettiinkö se tänä vuonna, mutta kotona olimme siihen aikaan.

Söimme jouluaterian juhlallisesti kahdestaan. 

Seurasimme joulupäivänä Turun Rauhanyhdistyksen joulujuhlan ja sitä seuranneen saarnan, joiden nauhoitus oli ja on yhä netissä. 

Tänä vuonna vietimme joulua riisutusti, mutta mukavaa oli näinkin. Pienimuotoinen joulu tuntui joululta Kiireettömyys on tuntunut hyvältä. Hyvä oppia, että osaamme viettää joulua kaksistaankin. Nyt on harjoiteltu, jos korona jyllää vielä ensi vuonna.

Olemme yhä linnoittautuneet kotiin. Yskä tuntuu lieventyvän, joten kai tämä pysähdys joskus päättyy. 

Hyvää joulua

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2022 kailille lukijoilla!  

Lievää sairastelua

Koronavirus kiertää ja niin tekevät muutkin pöpöt. Minulla oli jonkin aikaa sitten kurkkukipua. Se parani, mutta jonkun ajan kuluttua tuli sitkeäksi osoittautunut yskä, jota yhä poden. Sellaista lohkeilevaa sorttia, joka tuntuu tuntuvan keuhkoissa. Luulin ensin, että yskimisen aiheutti pesuaine, jota ruiskuttelin kaappien ym. pintoihin pestessäni niitä. 

Olen tehnyt koronapikatestin. Tulos oli negatiivinen. 

Olen pysytellyt kotona. Jos kyseessä on virus, parempi olla levittämättä sitä. 

Eläkeläinen eläkeläistyy

 

Kuva: Wilfried Pohnke, Pixabay

Olen ollut eläkkeellä runsaan neljä vuotta. Taidan oppia jo tavoille.

Alkuun tuntui, että elämän pitää eläkkeelläkin jatkua aktiivisena. Olin toki  syöpäpotilaana saanut harjoitella runsaasti lepäämistä. Eläkeiän koittaessa olin kuitenkin päässyt remissiovaiheeseen ja elämä oli alkanut normalisoitua.

Olen miettinyt, mikä olisi sellaista merkityksellistä puuhaa, joka voisi korvata työnteon. Oletin  aika tietoisesti, että kunnon eläkeläisen kuuluu olla kohtuullisen aikaansaava ja jotenkin tuottelias. Kunnon eläkeläinen tuo yhä jotakin vaihetuspöydälle. Varmaan toivoin, että voisin saada huomiota tekemisilleni ja samalla itselleni.

Olen jatkanut kirjoittamista tähän blogiini. Tämän aktiviteetin ylläpito tuntuu luontevalta. Lopettamisajatus ei tunnu mukavalta. Miksiköhän? Voi olla, että elämä tuntuisi tyhjenevän liian nopeasti. 

Minut on kutsuttu mukaan erään historiikin tekemiseen. Se tuntuu ainakin nyt sopivalta eläkeläisen kiireeltä. Onneksi valmistumisaikaa ei ole määrätty. 

Olen myös jatkanut taideharrastustani, tosin aika passiivisesti. Välittömän mielihyvän tavoittelu usein voittaa arjessa. Miksi vaivautua pensselin varteen, kun voin vaikka ottaa läppärin ja katsoa mitä mielenkiintoista olisi löydettävissä. Osallistun välillä kursseihin. Silloin tulee saaduksi jotakin aikaan, kun tekemiselle on olemassa aikataulu. 

Oloneuvoksen päivät ovat opettaneet minua. Oman taantumisen huomaa. Vanheneminen tapahtuukin aika nopeasti. Uuden oppiminen on selvästi heikentynyt. Jaksamisella on rajansa. Nämä yhdessä auttavat hyväksymään verkkaisen tahdin. Taannoisilla syövilläni voi olla osuutensa asiassa. 

Jos kuolen 10 vuoden päästä, se olisi iän puolesta aivan normaalia. Tämä on aika hätkähdyttävää. Lähtö voi tietysti tulla nopeamminkin. Loppupäässä sairaudet voivat ankeuttaa elämää, tai sitten eivät. 

Olen ihastunut kiireettömänä olemiseen. Haluan kalenteriini vain vähän merkintöjä. 

Pikkupuuhat ovat yleensä sellaisia, ettei ole juuri väliä, hoitaako ne tänään, huomenna, ylihuomenna tai kenties ensi viikolla. 

Lukeminen on todella kivaa. Hesarin parissa menee usein pitkä tovi. Luen myös kirjoja - ja välillä kuuntelen. Olen varmaan pohjimmiltani mitä suurimmassa määrin lukutoukka. En tosin viitsi kokonaisia päiviä lukea. 

Täytyy nauttia nykyisestä olemisen muodosta, kun vielä voin.

Minulle on koittanut sunnuntai. 

Minulla on ollut kaksi syöpää

 Aloitin tämän blogin kirjoittamisen, kun sairastin imusolmukesyöpää vuonna 2014. Kaikki nykyiset lukijani eivät varmaan ole olleet tuolloin mukana. Blogini kaksitulkintainen nimi juontuu tuolta ajalta. 

Seuraavana vuonna minulla todettiin akuutti myelooinen leukemia, jonka nähtävästi sain lymfoomaan saamastani sytostaattihoidosta. Jos en olisi saanut solunsalpaajia, en luultavasti olisi ollut enää täällä saamassa leukemiaa.

Leukemiaani hoidettiin sytostaateilla ja kantasolusiirolla, joka toteutettiin vuonna 2016. Tässä yhteydessä oma verentuotantoni ajettiin alas ja minulle istutettiin tuntemattomalta luovuttajalta saatuja verialkioita. Veriryhmäni muuttui. Ennen siirtoa olin kuullut lääkäriltä, että ennuste on huono. 

Immuniteettini oli nollaantunut, mistä tuli seuraamuksia, mutta ne hoidettiin.

Kantasolusiirto voi aiheuttaa hyvin vakavia – jopa kohtalokkaita – käänteishyljintäoireita. Minulla on ollut näitä lähes ei ollenkaan. Vasemman silmäni viereinen iho oirehtii ajoittain, mikä voi olla käänteishyljintää. Vaiva hoituu salvalla. 

Minulle kävi lopulta todella hyvin. On paljon aihetta kiitollisuuteen. 

Minua on hoidettu Vantaalla ja Helsingissä. Olen ollut pääasiassa Syöpätautien klinikalla ja Kolmiosairaalassa Meilahdessa.

Asumme nykyään Turussa, joten olen Tyksin hematologian poliklinikan seurannassa. Tapaan lääkärin kaksi kertaa vuodessa.

Tänään oli tämän vuoden toinen tapaaminen. Seuraava on ensi kesänä. Hyvin menee. Tosin tässä kontrollissa kävi ilmi, että sydämessäni on supistusvaiheissa jotakin. Tulen saamaan kutsun kardiologille. Hyvä että asia selvitetään. 

Syöpä voi yhä piileskellä jossakin. Olen kuitenkin yhä remissiossa. Minulla ei ole oireita.

Syöpähistoriani on osa identiteettiäni.

Uskoako vaiko eikö uskoa kolumnisteja?

Toimittaja Sanna Ukkola tunnustaa kärjistävänsä, kun kirjoittaa kolumneja. Heikki Valkama haastatteli häntä ja toimittaja Pasi Kiviojaa Viimeinen sana -sarjan istunnossa 17.9.2021. 

Hän viittaa Matti Apuseen, joka on hänen mukaan sanonut, että "jos hän on 60 prosenttia jotain mieltä, niin kolumnissa hän on 100 prosenttia sitä mieltä". Ukkola tuntuu olevan samoilla linjoilla. Hän ei voi sietää toisaalta/toisaalta -kolumnisteja. Käsitellessään jotakin asiaa hän saattaa ottaa vain yhdensuuntaisia argumentteja mukaan. Hän kertoo, ettei ole todellisuudessa niin mustavalkoinen.

Pasi Kivioja tuntui edustavan analyyttisempää lähestymistapaa.

Toivottavasti nyt tulkitsen Ukkolaa oikeudenmukaisesti. 

Kuva: OpenClipart-Vectors, Pixabay

Wikipedia sanoo kolumnista näin:

Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai huumoria. Kolumnin tyylilajiin kuuluu, että kirjoittajalla on oikeus piikitellä ja esittää olevansa oikeassa.

Ukkolan tyyli tuntuu mahtuvan tämän määritelmän puitteisiin.

Kolumni on siis kuin väittely, paitsi että vastaväitteet puuttuvat ellei sitten verkkokommentteja tai palautepostia lasketa sellaisiksi. 

Jos siis toimisin kolumnistina jossakin mediassa, voisin ottaa aiheekseni jonkin luutuneen asenteeni ja todistella väitettäni todeksi kuvittelemillani argumenteilla. 

Enpä ole tainnut tulla ennen ajatelleeksi, että kolumni on määritelmällisesti noin löysä tekstityyppi. Hyvä on terästää omaa medialukutaitoa. Pitäisi jaksaa olla valppaana. 

Kiviojan näkemyksen mukaan  ei vain uutisen vaan myös kolumnin on perustuttava faktoihin.. Journalistin ohjeet koskevat molempia tekstityyppejä. Pykälä 8. kuuluu näin: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Journalistin ohjeita ylläpitää Julkisen sanan neuvosto, joka on media-alan muodostama elin. Se ei ole oikea tuomioistuin. Ottaisiko oikeuslaitos kantaa jonkin median antamaan virheelliseen tietoon? Tiedä häntä. Jos tapaus arvioitaisiin kunnianloukkaukseksi, tuomio voisi tulla.

Jos tulkitsen tilanteen oikein, kolumnisti voi kirjoittaa aika vapaasti, jos päätoimittaja sen sallii eikä kukaan tee kantelua Julkisen sanan neuvostoon. 

Miten voin median kuluttajana tietää, perustuuko lukemani kolumnit faktoihin vai mutuun?

Journalistin ohjeiden 11. pykälässä todetaan: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JSN:n linjana on kuitenkin, että tiedotusväline saa tulkita ja valita näkökulmansa. Sen ei myöskään tarvitse noudattaa tasapuolisuutta eri tahojen suhteen. 

Ristiriitaiselta tuntuva asetelma tuntuu jättävän tilaa tulkinnoille. 

Tuntuu siltä, että Ukkolan lähestymistapa mahtuu myös JSN:n raameihin. Hän toimii Iltalehden kolumnistina. Kyseinen lehti kuulu Alma Mediaan, jota en jostakin syystä löytänyt JSN:n jäsenluettelosta. Onko tämä strateginen valinta, vai enkö vain osaa etsiä. Ukkola saattaa toki toimittajana kirjoittaa JSN:n sateenvarjon alla. 

Mitä tästä opimme?

Kolumneja lukiessamme kannattaa muistaa, että niitä voidaan kirjoittaa näkökulmia ja argumentteja valikoiden. Vaikuttaa siltä, nimeämällä teksti kolumniksi, saadaan tilaa räväkkyydelle. Siten saadaan varmaan enemmän klikkauksia. 

Mistä rahat soteen?

Tammikuussa on ensimmäiset aluevaalit. Uusi sote-järjestelmä tulee tietyn vaiheistuksen kautta käyttöön. 

Tavoitteet kuulostavat hyviltä:

• turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut hyvinvointialueella asuville,
• parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta,
• kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja,
• turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti,
• vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin ja
• hillitä kustannusten kasvua.

Miten tuo kaikki rahoitetaan, ihmettelen minä. 

Näinköhän?
Kuva: Mohamed Hassan, Pixabay

Kuntien tehtävät vähenevät, kun osa vastuista siirtyy hyvinvointialueille. Luultavasti on mahdollista saavuttaa jonkinlaisia suuruuden ekonomian tuottamia säästöjä, kun toimintoja organisoidaan isompina kokonaisuuksina. 

Voiko kunnilta säästyvillä kustannuksilla hoitaa uuden hallinnon tason edellyttämät tehtävät ja päästä yllä lueteltuihin hyviin tavoitteisiin? Kuntiin jäävät omat valtuutetut ja alueille omat, jotka tosin voivat olla samoja henkilöitä. Jotakin kustannuksia uudesta hallinnon tasosta varmaan syntyy.

Luulen, ettei todellista yhdenvertaisuutta voida taata hyvinvointi alueilla ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Kuntien väliset etäisyydet eivät katoa mihinkään. Isommat kunnat saavat todennäköisesti eniten omia aluevaltuutettuja. Kaikkien hyvinvointialueiden edustajien tehtävänä on varmaan vastata koko alueen palveluista, mutta mutta ... Etteivät vain suuret jyrää pienet. Ryhmittyvätköhän valtuutetut kunnittain vai puolueittain?

Arkijärjellä ajatellen ammattitaitoisen työvoiman saantiin tarvitaan lisää rahaa. Miten muuten lääkäri- ja hoitajapula ratkaistaan? 

Ikääntyminen ja syntyvyyden lasku tekevät sote-yhtälöstä vaikeamman. 

On tietysti hyvä, että yksittäisen kunnan talous ei kaadu yhden tai muutaman asukkaan poikkeuksellisiin hoitokuluihin. Alueet vastaavat kustannuksista. 

Valtionvelan suhteellista kasvua ei pidetä toivottavana. Vasemmalla sitä ehkä voitaisiin sietää. 

Näyttää ilmeiseltä, että on vain ajan kysymys, milloin otetaan käyttöön maakuntavero – vai pitäisikö sanoa aluevero tai hyvinvointialuevero – jotta uusi sote saadaan toimimaan. 

Voiko samalla rahalla saada enemmän, jos asia vain organisoidaan paremmin? Toivottavasti. Ehkä käytössä olevat resurssit voidaan optimoida aluetasolla paremmin.  

Voi olla, että tämä uudistus jää välivaiheeksi ja sote organisoidaan uudestaan, kun kokemus karttuu. 

Voi olla niinkin, että jos halutaan parempaa palvelua, on oltava valmis maksamaan enemmän. 

En voi kehuskella asiantuntemuksellani tällä alalla. Olkaa hyvät ja oikaiskaa, jos jokin mättää!. 

 

 

Woke-kulttuurin kritiikkiä tämäkin

Lainasin kirjastosta teoksen "Woke: opas yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen", jonka kirjoittajaksi on merkitty Titania McGrath

Halusin ottaa selvää, mitä tämä woke-kulttuuri on. 

Aloin lukea...

Jokin tässä ei täsmää. Sitaatteja teoksesta:

• Olen radikaali intersektionalistirunoilija, joka on omistautunut feminismille ja aseellisille rauhanmarsseille. 
• Minä olen totuudenkertoja, patriarkkojen teurastaja, peloton metafyysikko. 
• Jos luet tätä kirjaa, on todennäköistä, ettet tahdo pysyä nykytrendien tahdissa. Olen tullut opastamaan sinua yhteiskunnallisuuden oikeudenmukaisuuden miinakentän halki, muovaamaan sinusta nykyistä itseäsi viehättävämmän version.
• Ensimmäiset puoli vuotta elämästäni äitini imetti minua. Eikö hän tajunnut, että olen vegaani? Eikö hän välittänyt? Niin tai näin, kyse oli hyväksi käytöstä.
• Älä koskaan anna miehen uskotella itsellesi, että olet uhri. Katuojassa nukkuva aliravittu koditon mies on edelleen kaikissa olennaisissa asioissa etuoikeutetumpi kuin kuningatar Elisabeth. 
• Tunteet eivät piittaa faktoista. Tällä tavoin yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus toimii: jos sinusta tuntuu, että jokin asia on totta, silloin se on totta. 
• Itse en istu valkoihoisten kategoriaan, koska olen aina tuntenut syvää yhteyttä värillisiin. Kenties se johtuu siitä, että lapsuudessani meillä oli kotona töissä niin monia filippiiniläisiä.
• Sitä paitsi valkoisuus ilmenee yhdenlaisena myrkkynä, joka saastuttaa kaiken, mikä mustassa kulttuurissa on kunnioitettavaa. 

Joku saattaa ajatella tuon suuntaisesti, mutta jotenkin teksti menee överiksi. 

Googlaamalla kirjailijan nimellä tulee tarjolle nimen mukainen Twitter-tili, jonka kuvassa on nuori hyvin vaalea nainen. Tilin omistajaa kuvataan seuraavilla sanoilla: Activist. Healer. Radical intersectionalist poet. Nonwhite. Ecosexual. Pronouns: variable. Selfless and brave. Buy my books.

"Nonwhite" vaikka kuvassa oleva nainen voisi olla sukujuuriltaan kantasuomalainen ties kuinka monessa polvessa.

Etunimi Titania kuulostaa kuin vihjailisi jotakin. Viittaako sukunimen "Grath" kenties englannin kielen sanaa wrath (viha).

Titania McGrathista on Wikipedia-sivu, joka paljastaa salaisuuden. Titania McGrathin Twitter-sivun ylläpitäjä onkin brittiläinen koomikko ja kolumnisti Andrew Doyle, joka kritisoi poliittista korrektiutta ja identiteettipolitiikkaa.

Titania McGrath on Doylen luoma woke-parodiahahmo ja parodiaa on ilmiselvästi myös tässä käsiteltävä teos.

Tämä opas on kommentti woke-kulttuuria koskevaan keskusteluun, jonka yksi ilmentymä oli Renaz Ebrahimin ja Esko Valtaojan keskustelu äskettäisessä Marja Sannikan ohjelmassa "Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla".

Oltakoon woke-kulttuurin keinoista mitä mieltä tahansa, mielestäni pilkka edistää huonosti rakentavaa keskustelua, varsinkin kun mielipiteet ovat etäällä toisistaan. Wokettajillakin on todennäköisesti jotakin tärkeää sanottavaa, vaikka kommunikointitapa ainakin osalla heistä on ilmeisesti kovin hyökkäävä.

Parodia avaa tiettyjä näkökulmia asiaan, mutta preferoin asiallista dialogia, jossa osapuolet jaksavat kuunnella toisiaan.

En taida viitsiä lukea opasta loppuun.

Kirjalainauksissa on alkuperäistekstin petiitillä kirjoitettu sana korvattu boldilla kirjoitetulla.

Nyt pitää Suomen olla tarkkana

Kuva: Defense-Imagery, Pixabay

Olisiko Nato-hakemus pantava nopeasti sisään?

Venäjä tuntuu voimistavan aggressiivisia manööverejään Ukrainan suunnalla. Nyt se vaatii myös kirjallista sitoumusta siitä, ettei Nato laajene itään. Siis ei Suomeenkaan. 

Suomi on pitänyt taitavasti yhteyttä Venäjän johtoon ja samalla jatkanut puolustuksellisen yhteistyön kehittämistä tiettyjen yksittäisten länsivaltioiden kanssa. Tuntuu siltä, että Suomi on onnistunut pysyttelemään jonkinlaisena hyviksenä Putinin ja Lavrovin silmissä, vaikka kuuluu "pahaan" Euroopan unioniin. 

Suomi tekee läheistä yhteistyötä myös "pahan" Naton kanssa. Tämä on luultavasti tarkoituksellista viestintää itäisen rajanaapurimme suuntaan. Lisäksi ovi täysjäsenyyteen kuuluu olevan auki. Pakettiin kuuluu, että Suomi pitää yllä kohtuullisen merkittävää omaa puolustuskykyä. 

Onko nyt pelättävissä, että ovi ehtii sulkeutua? 

Suomessa varmasti tarkkaillaan tilannetta, jotta tarvittaessa voidaan toimia. Ymmärtääkseni kuitenkin tarvitaan Naton kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisyys, jotta uusi valtio voidaan ottaa jäseneksi. Prosessi saattaisi kestää. Onko ovi edes oikeasti auki?

Kyky puolustaa omaa maata on yksi merkittävä kynnys, joka ehkäisee ennalta hyökkäyksen kohteeksi joutumista, Mahdollisen invaasion pitää tulla kalliiksi. Se ei käsittääkseni kuitenkaan yksin riitä, koska sotatilanteessa ennen pitkää tarvitaan täydennyksiä: aseita, polttoaineita, sähköä, elintarvikkeita yms. Voi olla, että sotilaallisesti vahva naapuri on jossakin tilanteessa valmis maksamaan niin ison hinnan, että Suomi on pulassa.

Sotilaallisessa kriisissä pelimerkit saatetaan jakaa nopeasti uudestaan. Jokainen maa ajaa omaa etuaan. Nimet jossakin paperissa eivät välttämättä riitä. Esimerkiksi Englanti ja Ranska eivät auttaneet Puolaa Saksan hyökätessä, vaikka olivat luvanneet. Toisaalta Naton puheenjohtaja Stoltenberg sanoi Venäjän voimatoimien Ukrainassa tulevan sille kalliiksi. Tämä lupaus siitä huolimatta, että Ukraina ei kuulu Natoon. Voiko Suomi laskea tämän esimerkin varaan?

Millä Suomi voisi tehdä kauppaa, jos joutuisi hätään. Luultavasti vireillä oleva monitoimihävittäjäkauppa on yksi nappula tässä pelissä. Koneet olisivat varmaan merkittävä vahvistus jonkin liittouman - kenties tilapäisenkin - arsenaalin rinnalle. Joku on maininnut, että Nato tarvitsisi Suomen etelärannikkoa puolustaakseen Baltian maita. Ehkä yhteistyö tässäkin voisi olla kaupan kohde.

Toisaalta Suomi voisi tosipaikan tullen kärsiä pahoin, jos Nato ja Venäjä taistelisi sen alueella.  

Nykyään voidaan operoida vihamielisesti monin tavoin. Maanpuolustus tarvitsee resursseja muuhunkin kuin perinteiseen sodankäyntiin. Nato voisi olla vahva turva myös kybersodankäynnissä. 

Menettävätkö Ruotsi, joka on osin samassa tilanteessa, ja Suomi kasvonsa, jos eivät liity nyt Natoon, kun Venäjä haluaisi estää sen sopimuksin? Mielestäni Suomen kannattaa pitää pää kylmänä, eikä toimia harkitsemattomasti. Tämä lieneekin presidenttimme linja. Tosin hänen suosimansa ajatus EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä taitaa olla aika pitkässä kuusessa. 

En osaa sanoa, pitäisikö Suomen liittyä tässä uudessa tilanteessa Natoon. Kun Venäjä on toiminut Ukrainassa niin kuin on toiminut ja vihjailee valmiudesta vieläkin pahempaan, Suomen valtiojohto varmasti pohtii, onko tilannekuva muuttunut niin, että tarvitaan merkittävää linjanmuutosta. Pietari on lähellä Suomea. Jos Suomi laittaisi hakemuksen Natoon, Putinilla menisi varmasti herne nenään. Mitähän siitä seuraisi? Paljon siirtolaisia ja sotajoukkoja rajalle? Nettihyökkäyksiä suomalaisten instituutioiden sivuille? 

Venäjän uhittelussa voi olla kyse myös voimapolitiikasta. Maa kenties haluaa esiintyä voimatekijänä ja varmistaa pääsyn  pöytiin maailman mahtihenkilöiden kanssa. Kun sotapeli on jo aloitettu vuonna 2014, miksei jatkaa aluevaltauksia, kun maine on jo mennyt? Pakotteista eivät tunnu erityisemmin piittaavan. 

Ruotsi ajoi puolustuksensa alas ja on nyt kehittämässä sitä uudelleen. Jos Ruotsi päättää uudessa tilanteessa turvautua Natoon, Suomi mahdollisesti päätyy tekemään samoin. 

Minä en ole asiantuntija enkä riittävän hyvin informoitu osatakseni sanoa, kannattaisiko Suomen liittyä Natoon vai ei. En luule, että moni muukaan äänestäjä on. Tästä syystä asian ratkaiseminen kansanäänestyksellä on ongelmallista. Luulen, että monen kantaan vaikuttaa taannoinen puolueettomuuspolitiikka. Se oli varmaan sen ajan olosuhteissa perusteltua, mutta mikä on tämän päivän tilanne? 

Kansanäänestys antaisi tietenkin hyvän selkänojan asian ratkaisemiseksi. Kansa olisi näin päätöksen takana, olkoon tulos mikä on. Jos asia tulee nopeasti akuutiksi, minulle sopii, että eduskunta tarvittaessa ratkaisee asian. 

Nato-kysymys ei tunnu politiikkojen keskuudessa olevan erityisen suosittu aihe, vaikka puolustusselontekoja aika ajoin laaditaankin. Onko niin, että kyseinen raportti ikäänkuin jäädyttää keskustelun aina muutamaksi vuodeksi. Asia on hoidettu, raportti on kaapissa. 

Minun mielestäni me äänestäjät ansaitsisimme paremman tietämyksen asiasta. Siksi tarvittaisiin laaja kansalaiskeskustelu. Toivoisin, että media pitäisi asiaa esillä nykyistä enemmän. Poliitikot voisivat olla avoimempia omien kantojensa suhteen. 

Äitini oli sotaorpo ja isäni evakko. Ehkä tästä johtuen aihe on minulle tärkeä. 

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Tärkein päämäärä on rauhan säilyminen. Jos Nato takaa rauhan parhaiten, liityttäköön siihen. Jos nykyinen linja tuo paremman turvan, jatkakaamme sillä tiellä. 

PS: Löysin tuoreimman valtioneuvoston puolustusselonteon. Taidanpa tutustua. 

 

  

Voiko ilmastonmuutoksen torjuminen onnistua, jos kaikki edunmenetykset pitää hyvittää?

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Jos polttoaineet siirtyvät päästökaupan piiriin, hinnat nousevat ja autoilijat hikeentyvät. Kansanedustajat joutuvat ajattelemaan kannatustaan ja alkavat empiä uudistusta. Näin kai asia kärjistäen menee. 

Kun EU yrittää ajaa metsänhoidon taksonomiajärjestelmää, jolla ilmasto- ja lajiystävällinen toiminta voisi ansaita sertifioinnin, vastustus herää. Tuntuisi kuitenkin järkevältä, että puita ostavat yritykset voisivat osoittaa vastuullisuuttaan myös hankinnoissaan. Suomi vastustaa, mikä saattaa olla perusteltua, koska "Suomi elää metsästä" ja täällä on asiantuntemusta. Toivottavasti hanke ei vesity, kun kompromissia etsitään. 

Mahtaako olla mitään ilmastonmuutoksen torjuntakeinoa, joka ei kaivelisi jonkun kukkaroa? Ja saavutetuista eduista on vaikea luopua. Ongelman voi todeta jo ajattelemalla itseään. Voisin ostaa käytetyn kaasuauton vanhan bensamersun tilalle, mutta en taida raskia. Luultavasti en ole ainoa empijä.  

Päätös olisi helppo, jos valtio maksaisi viulut. Niin varmaan monelle muullekin - myös metsänomistajille ja yrityksille. 

Valitettavasti esimerkiksi Suomen valtiolla on vaikeuksia saada tulonsa riittämään menoihin. Aukko on täytettävä velalla. Velan kokonaismäärän kasvaessa mittarit menevät ennen pitkää punaiselle. 

Tämä päättelyketju ei ennusta hyvää ilmastonmuutoksen torjumiselle. 

Toivottavasti löydätte logiikastani pahoja vikoja.

Mitä tarkoittaa intersektionaalisuus

Jotkut termit saattavat katkoa korvia. Tämä voi olla seurausta siitä, miten niitä käytetään. Jos viestinnän sävy on kovin syyttelevä ja vuorovaikutus yksisuuntaista, sinänsä käyttökelpoinen termi saattaa kovin värittyä. 

Intersektionaalisuudelle voi olla käymässä näin. Yhdellä jos toisella saattavat karvat nousta pystyyn, kun kuulee sanan.

Mistä on kysymys?

THL määrittelee käsitteen näin:

Intersektionaalisuus käsitteenä kuvaa sitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen ohella monet muutkin erot, kuten yhteiskuntaluokka, ikä, alkuperä ja seksuaalinen suuntautuminen.

Intersektionaalisuudesta voidaan puhua risteävinä tai leikkaavina eroina. Epätasa-arvon näkökulmasta sitä voidaan kutsua myös risteäväksi eriarvoisuudeksi. Myös hyvinvoinnin ja terveyden teemoissa käytetyllä kasautuvan eriarvoisuuden käsitteellä on yhtymäkohtia intersektionaalisuuteen.

Intersektionaalisuus muistuttaa minusta segmentointia, jota käytetään markkinoinnin työvälineenä. Tuotteella voi olla yksi tai useampia kohderyhmiä.  80-luvulla levisi nimitys "juppi" (yuppie), joka juontaa sanojen young, urban ja professional alkukirjaimista. Näillä ominaisuuksilla kuvattiin tiettyä kuluttajaryhmää. 

Kuva: Manuel Alvarez, Pixabay

Myös intersektionaalisuus perustuu ihmisten ominaisuuksille. Sitä vain käytetään hyvin erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi analysoitaessa syrjintää. 

THL antaa esimerkkejä:

Vammaista ulkomaalaistaustaista henkilöä voidaan syrjiä työnhaussa vammaisuuden ja asunnon haussa  alkuperän vuoksi (moninkertainen syrjintä). 

Romaninainen voi tulla syrjityksi työnhaussa romanina ja naisena (kumulatiivinen syrjintä). 

Nuorta muslimimiestä voidaan syrjiä samassa tilanteessa usean tekijän (esim. uskonto, ikä, sukupuoli) muodostaman yhteisvaikutuksen perusteella (risteävä syrjintä).

Minusta tämä käsite intersektionaalisuus tuntuu ihan käyttökelpoiselta välineeltä, kun pohditaan keinoja esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi tai tehdään tutkimusta samasta aiheesta. 

Syrjäytyminen on surullinen kohtalo ja voi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. 

Syrjäytymisen ehkäisemisen keinoja lienee paitsi esimerkiksi valmiuksien parantamisen mahdollisuuksien tarjoaminen myös yhteiskunnan mahdollisten syrjivien piirteiden poistaminen. Siihen on varmaan pyrittykin. Ei ole varmasti helppoa, mutta yrittää pitää. 

Huomaan intersektionaalisuuteen tutustuessani oppivani ymmärtämään pikkuisen enemmän yhteiskunnan monimutkaisuudesta. 

Jos tässä esillä olleen käsitteen nimi on jo liiaksi kompromettoitunut, sille olisi syytä keksiä uusi. 

 

Haluatko matkalle menneisyyteen?

Nyt se on tavallaan mahdollista. 

Youtubeen on ilmestynyt pikkuhiljaa vanhoja filmejä, joihin on liitetty värit ja joiden laatua on voitu merkittävällä tavalla parantaa. 

Vaikutus on fantastinen. Värien lisääminen poistaa mustavalkoisuuden aiheuttaman etäisyyden. 

Kuva: Gerd Altmann, Pixabay

Katsopa tätä. Filmi vie sinut sinut Pekingin kaduille. Olet kuin aikalainen, joka tarkkailee maailman menoa kiinassa 1910-1920.  Näet tuolloista kiinalaista käyttäytymistä ja pukeutumista, uskonnollisia menoja, riksoja kuljettamassa ihmisiä, pari paremman väen kantotuolia, kävelevän koiran ja yleisnäkymiä. 

Nyt mennään seuraamaan, kun työpäivä näyttää päättyneen ja työläiset lähtevät kotiin. Eletään viktoriaanisen ja Edwardin ajan taitekohtaa. Vuosi on 1901. Miehillä on lakki päässä ja hyvin useilla naisilla hijabia muistuttavasti huivi peittämässä päätä ja ylävartaloa. Joukossa on myös lapsia, tyttöjä ja poikia. Työstä palaamassa hekin. 

Ennen ei ilmanvastuksesta paljoa välitetty, kun autoja suunniteltiin. Hyppää tästä vuoteen 1935 autoliikenteen sekaan Kaliforniaan. Eikö ole terävää kuvaa. Nykyään sovelletaan jopa tekoälyä, kun vanhoista filmeistä muovataan uuden tuntuisia. Elämys on hyvin aidon tuntuinen, vaikka äänet on lisätty. Filmejä voidaan myös vakauttaa.

Mietin, kuinka hyvin vaatteiden värejä voidaan päätellä. Ainakin sotilasasujen suhteen tämä lienee kohtuullisen helppoa. Siviilien pukimien värit voivat olla väärin, mutta lopputulos on yleensä uskottava.

Lentokoneet olivat alkuun aikamoisia häkkyröitä. Astu mukaan lentokilpailuun. 

Tämä saattaa olla aito värielokuva murskatusta Berliinistä vuodelta 1945, jolloin aseet olivat vaienneet. Kaupunki ole jaettu liittoutuneiden hallinnoimiin alueisiin. Neuvostoliiton alueella lähellä Brandenburgin porttia tulee vastaan iso Stalinin kuva. Kansalaiset saavat liikkua alueiden välillä. Ihmiset ovat muodostaneet ketjuja. Ämpärit, joissa on roinaa, liikkuvat kädestä toiseen. 

Seuraavaa filmiä ei kannata katsoa, jos järkytyt helposti. Se vie vuoteen 1939 piiritettyyn Varsovaan. Ihmiset yrittävät elää ja hoitaa askareitaan, vaikka kuolemanvaara on läsnä. Kasvot ovat ahdistuneita. Pelon ilmapiiri välittyy filmin kautta. 

Lopuksi siirrytään iloisempaan ilmapiiriin uimarannalle Hollantiin vuoteen 1921. 

Youtubesta löytyy lisää vaikkapa haulla colorized old films.

Voimmeko oppia Renaz Ebrahimin ja Esko Valtaojan välisestä kiihkeästä keskustelusta jotakin?

Mielestäni voimme. En lähde kuvaamaan laajemmin mainittua tapahtumaa. Keskustelu on seurattavissa täältä. Kyse on Marja Sannikan ohjelmajaksosta otsikolla "Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla". 

Ebrahimin ja Valtaojan tulokulmat asiaan erosivat huomattavasti toisistaan. Tällaisesta lähtöasetelmasta voisi syntyä mielenkiintoinen ja informatiivinen keskustelu, mutta valitettavasti osapuolet eivät juurikaan kyenneet ymmärtämään toistensa kantoja. Tapahtunut luultavasti polarisoi entisestään asenteita.

Ebrahimin näkemykset vaikuttivat hyvin jyrkiltä, mutta mielestäni niitä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Ymmärsin, että

hän haluaa määritellä hyvin tarkkaan, mitä saa sanoa. Syntyi vaikutelma pedagogisesta missiosta, jossa ollaan nyt "herkillä" ja väärin puhujia tulee opastaa. Minusta tässä oli pointti. On kovin helppoa kuitata mielensä pahoittaminen uhriutumisena.

Otan esimerkiksi n-sanan, jota Valtaoja käytti kaksi kertaa keskustelussa. Ebrahimille tuli tästä paha mieli ja tunnelma kiristyi entisestään. Valtaoja mainitsi tuon sanan selittääkseen, miksi sitä voi jossakin kontekstissa käyttää ja toisessa ei. Peppi Pitkätossun käyttämäksi se hänestä sopii. 

Valtaojan mielestä se pätee, mikä sopii enemmistölle. Minusta tämä perustelu ontuu. Niiden, jotka kokevat n-sanan tarkoittavan itseään, määrä on vähäinen Suomessa. On vaikea sanoa, kuinka suuri osa ns. kantasuomalaisista on ajatellut asian läpi. Luultavasta n-sanan puolestapuhujia on aika paljon. Saatetaan väittää, että se olisi vanhastaan neutraali sana Suomessa. 

Olen syntynyt 50-luvulla, jolloin rotuerottelu oli hyvin räikeää Yhdysvalloissa. Kuusikymmentäluvun puolella tuli iso jupakka, kun yksi afroamerikkalainen oli menossa yliopistoon. Jopa kyseisen osavaltion kuvernööri vastusti asiaa. Oikeusministeri Robert Kennedy uhkasi lähettää liittovaltion joukot panemaan asiat kuntoon. Tämä tehosi. 

Suomessa ei noihin aikoihin ollut paljoakaan kontakteja ulkomaalaisiin. Kuvasto oli sen mukaista. Minäkin omaksuin käsityksen afrikkalaisista jotenkin iloisen lapsellisena joukkona. Kari Suomalainen muistini mukaan viestitti pilapiirroksissaan tällaista asennetta. Hän päätti erota Helsingin Sanomien pilapiirtäjän toimestaan niinkin myöhään kuin vuonna 1991, koska työnantaja ei ollut hyväksynyt hänen viimeisintä somaliaiheista tuotostaan. 

Maailma oli hyvin toisenlainen aikana, jolloin n-sanaa viljeltiin surutta. Minun mielestäni n-sana ei ollut silloinkaan neutraali.

Valtaoja rohkeni käyttää n-sanaa, koska halusi selittää näkemystään sen käytön riippuvuudesta käyttöyhteydestään. Hän ehkä , ajatteli, että tilanteen pedagogisuus oikeuttaisi tapahtuneen. Minullekin olisi vastaavassa tilanteessa saattanut käydä samoin. 

Alkuperäinen n-sana on mielestäni niin latautunut, että sen voisi korvata kokonaan ilmauksella "n-sana". 

Ruotsalaiset pitivät aikoinaan suomalaisia mongolien sukulaisina. Siitä ei Suomessa pidetty. Nyt tiedetään, että meissä onkin rippunen kaukaa idästä olevaa perimää. Kun harkitsee n-sanan käyttöä, voi miettiä miltä tuntuisi tulla kutsutuksi mongoliksi. Toisaalta voi pohtia, miksi aihe tuntuu niin hävettävältä. Aika lienee vaivuttanut tämän teeman unholaan.

Valtaojan mielestä Ebrahimin jotkin ohjeet ovat kyttäystä. Luulen kuitenkin, että me boomerit saatamme kasvuympäristöstämme johtuen puhua huomaamattamme loukkaavasti. Suomi on kansainvälistynyt huomattavasti elinaikanani. Eikö meidän ole syytä poisoppia menneestä maailmasta? Mieleeni tuli eräs aikoinaan "viattomasti" käyttämäni rasistinen ilmaus, jota en viitsi edes kirjoittaa tähän. Onneksi olen ymmärtänyt hylätä sen. Opittavaa varmaan vielä on. 

Ebrahimi kysyi Valtaojalta, mitä hän on tehnyt asioiden edistämiseksi. Tämä mainitsi parin muun esimerkin ohella osallistumisen Nenäpäivään, jolla halutaan auttaa kaikkein huonoimmassa asemassa maailmassa olevia lapsia.  Ebrahimi yllättäen piti kyseistä kampanjaa kärsimyskuvastoa ylläpitävänä.  

Mitä tuohon osaisi sanoa? Linja tuntuu hyvin tiukalta, mutta voi tässäkin olla jotakin opittavaa. 

Ebrahimi vaikutti hyvin taistelunhaluiselta. Hänen ponnekkuutensa saattaa sulkea korvia. 

Kyseessä on herkät asiat. Istunnossa oli rajallisesti aikaa käytettävissä. Jos keskustelua jatkettaisiin joskus myöhemmin, ote saattaisi olla rauhallisempi.

Kuva: Yvette W, Pixabay

Tässä keskustelussa sekä Ebrahimi että Valtaoja tuntuivat linnoittautuvan omiin asemiinsa. Olisi hyvä, jos kumpikin osapuoli voisi oppia, miksi vastapuoli ajattelee kuten ajattelee. Hienoa olisi, jos keskustelija voisi tarvittaessa myöntää, että omassa kannassa voi olla tarkistamisen varaa. 

Kun katselin keskustelun ensimmäisen kerran, minulla oli jonkin aikaa ikävä olo. Ehkä tunne heijastui keskustelijoista minuun niin kuin naurukin tarttuu. Syynä saattoi olla tunnelman ajoittainen kiristyminen. Minusta ohjelmajaksoa kannattaa seurata kuunnellen tarkoin ja välillä pysähdellen pohtia, mitä äsken sanotusta voisi oppia. 

Väittelyn kärjekkyys tuotti merkittävästi huomiota mediassa muuallakin. Näinhän tämä toimii. Eduskunnassakin keskustelu voi olla hurjaa, kun kamerat ovat paikalla. 

On ymmärrettävästi hankala asetelma, jos toinen osapuoli määrittelee tiukasti, miten tietystä aiheesta pitää keskustella. Minusta olisi parempi, jos voitaisiin yhdessä pohtia, miten rasismia ja sen kokemuksia voitaisiin kitkeä pois.

Oma asema sukupolvien saatossa

 

Kuva: Clker-Free-Vector-Images, Pixabay

Isäni kuoli tänä vuonna tammikuun alussa. Hänet  tietenkin saateltiin hautaan säällisen ajan kuluessa, mutta koronan vuoksi muistotilaisuus siirtyi ja toteutui viime lauantaina.

Paikalla oli iso osa vanhempieni jälkeläisistä puolisoineen tai kumppaneineen. Väkeä oli kaikkiaan toistasataa henkeä. 

Tämä tapahtuma oli hyvin merkityksellinen paitsi muistotilaisuutena myös tietynlaisena päätepisteenä. Äitini kuoli jo aikaisemmin, joten tämä oli todennäköisesti sukukunnan viimeinen kokoontuminen tässä laajuudessa. 

Joku voi innostua järjestämään sukutapaamisen joskus tulevaisuudessa, mutta osallistuminen on tuskin yhtä laajaa. 

Minä olen nyt vanhempieni muodostaman ja aikaansaaman sukuhaaran elävistä vanhin. Yksi setä ja täti elävät vielä, mutta he edustavat edellistä polvea ja heillä on omat omat sukuhaaransa. 

Olin myös muistotilaisuuden vanhin. Jos ikäjärjestyksessä täältä lähdetään, minun vuoroni tulee seuraavaksi. Olenkin alkanut  viime aikoina tiedostaa henkilökohtaisesti elämänkaaren uuden vaiheen ja elämän rajallisuuden. Jos saavutan isäni iän, minulla on toki vielä yli 20 vuotta jäljellä, mutta sen varaan ei pidä laskea. 

Olen tavannut ja muistan isäni vanhemmat sekä äitini äidin. Äitini isä kuoli sodassa, joten häntä en ole voinut tavata. Isovanhempani edustavat suvun nuorimmalle sukupolvelle isovanhempien isovanhempia. Aika kaukaisiksi varmaan koetaan. 

Minä ja sisarukseni hahmotamme sukuamme sekä eteen- että taaksepäin. 

Tällaista on elämän kulku. 

Maailma aitautuu

Globalisaatio on avannut maailmaa. Rautaesirippu on murtunut aikoja sitten. Rajojen ylittäminen on ollut helppoa, jos on sopivan maan passi, eikä sitäkään ole aina tarvittu. Tullimuureja on poistettu tai vähennetty. Internet, kännykät ja kannettavat mahdollistavat vilkkaan yhteydenpidon yli rajojen. Tämä on toki suomalainen näkökulma. Kaikkialla ei ole ollut yhtä auvoista. 

Mutta mitä nyt tapahtuu?

Nyt pystytetään aitoja rajoille — pitkäaikaisia tai tilapäisiä. Muistamme Trumpin projektin Meksikon vastaisella rajalla. Unkari on tukkinut raja-aidalla Serbian vastaisen rajan. Valko-Venäjältä äskettäin Puolaan pyrkineet siirtolaiset on nyt siirretty rajalta logistiikkakeskukseen. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Puola aikoo rakentaa pysyvän aidan Valko-Venäjää vastaan. Virokin on rakentanut osalle Venäjän vastaista rajaa metalliaitaa väkälankakoristeluin ja on nyt laittamassa nyt reserviläisiä pystyttämään väliaikaista aitaa 40 kilometrin matkalle.  

Suomessakin jo väläytelty Venäjän rajan sulkemista.

Aitoja on noussut ja nousee myös kuvaannollisesti. Venäjä kontrolloi mediaa. Kiina valvoo myös somea. Britannia on jättänyt EU:n. Puola ja Unkari vikuroivat. 

  

Kuva: ErikaWittlieb, Pixabay

Maailma aitautuu. Ilmiö tulee luultavasti jatkumaan pitkään. Siihen on nähdäkseni ainakin kolme syytä: elintasoerot, ilmastonmuutos ja hätä. 

Suomesta on lähdetty Amerikkaan ja Ruotsiin työn perään. Leveämmän leivän toivo  on varmaan ollut motiivina sekin. On hyvin inhimillistä pyrkiä parempiin elinolosuhteisiin. 

Länsimaat ovat nihkeitä ottamaan siirtolaisia vastaan jakamaan elintasoaan. On tosin ainakin yksi merkittävä poikkeus. Saksa on liittokansleri Merkelin johdolla ottanut vastaan luokkaa miljoona siirtolaista. Hintana tosin on ollut vaikutus maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen saamaan merkittävään kannatuksen kasvuun. AfD on ollut hyvin ärhäkkä. Tosin korona on vaimentanut sen menestystä.

EU:ssa on periaatteena, että turvapaikka myönnetään, jos kriteerit täyttyvät. Ongelma on siinä, että miten Puolan ja Valko-Venäjän rajalla tapahtuneen selkkauksen kaltaisissa tilanteissa erotetaan turvapaikkakelpoiset muista pyrkijöistä. 

Sanassa 'elintasopakolainen' on kielteisen kaiku. Onko maahan pyrkiminen paremman elämän toivossa oikeutettua? Tämä teema ansaitsisi oman artikkelin.

Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt elinolojen heikentymistä tietyillä alueilla. Ajan mittaan siitä saattaa seurata suoranaisia kansainvaelluksia.

Velitettavasti tällaisessa liikehdinnässä on tullut ruumiita ja mitä ilmeisemmin tulee lisää. 

Rajojen välinen jyrkkä epätasapaino pyrkii purkautumaan. Siirtolaispaine tulee mitä todennäköisimmin kasvamaan. 

Myös hybridivaikuttamismotiivit ja pandemia monimutkaistavat vyyhtiä.

Mistä saisimme eettistä ohjenuoraa tilanteeseen? Miten olisi vanha tuttu?

Kultainen sääntö on periaate, joka kehottaa ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän, tai olemaan tekemättä sellaista mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. (Wikipedia)

Toisaalta yksilöillä ja valtioilla on taipumus puolustaa voimakkaasti omia etujaan. 

Ei ole helppoa. En olisi valmis kannattamaan Suomen itärajan täydellistä avaamista, ainakaan nykytilanteessa. 

Apua voimme hakea myös kohtuullisuudesta, joka on vanha hyvä arvo. Kohtuullista olisi ainakin pelastaa kaikki hädänalaiset. 

Entä mitä Raamattu sanoo?

Luukas 3:11: Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin. 

Minusta tuon voisi tulkita siten, että meillä on velvollisuus taata perustarpeet niille, joilta ne puuttuvat tai joilla ne ovat vaillinaiset. 

Merkelin johdolla tapahtunut maan avaaminen siirtolaisille on ollut syvästi inhimillinen teko. Siinä on rohkea ihminen! Myöskin monilla muilla poliitikoilla on osuutensa asiassa, koska Merkel ei ole voinut yksin päättää asiasta.

Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, miten Saksa on ison päätöksen jälkeisissä järjestelyissä toiminut ja miten hyvin kotouttaminen on sujunut. 

Artikkelia on editoitu julkaisupäivänä klo 21 ja 22 välillä.

Voiko joku olla noin Ville Haapasalon näköinen?

 

Lähdin kävelylenkille. Ohittaessani Portsan K-marketin, äkkäsin sen vieressä kioskin,  jota en ollut ennen huomannut ja jonka sisällä oli kaksi miestä. Koppi vaikutti kevytrakenteiselta, joten arvelin sen olevan siirrettävä. 

Toinen miehistä oli kovin tutun näköinen. Kuin ilmetty Ville Haapasalo! Voiko olla noin kaksoisolento?

Palasin takaisin katsomaan mistä on kysymys. Näin jossakin nimen Haapasalo ja sanan hatsapuri. Se on varmaan jotakin syötävää. Päätin palata linnan kierrettyäni samaa reittiä takaisin. Toivoin että kioski on vielä auki. 

Paluumatkalla pysähdyin ostoksille. Utelin mitä myydään. Ville näytti minulle kahta hatsapuria, joista toisessa oli lihaa ja toisessa juustoa. Gruusialaista on. Kysyin vastaako ateriaa ja asia myönnettiin, Päätin ostaa yhden kumpaakin lajia. Saisimme vaimoni kanssa päivällistä ja jäisi varmaan seuraavallekin aterialle.

Juttelin hieman liiketoimien vierestäkin. Selvisi, että kyseessä on hänen ja oheisen kumppanin yritys. Näin ainakin ymmärsin. En tiedä onko myös muita omistajia tai työntekijöitä. 

Sain lämpimät hatsapurit mukaani.

Molemmat piirakat maistuvat minusta aika miedoilta, mutta pehmeän taikinamainen leipäosa sopii todella suuhuni. On varmaan energiapitoista, mutta voisin silloin tällöin syödä, jos tuoreena saa. 

Täältä löydät tarinaa tästä uudesta bisneksestä ja hatsapurista. 

Kyseessä näyttää olevan kiertue, ilmeisesti Keskon piirissä. Uutta tuotetta brändätään. Tuotteesta on myös pakasteversio (hatsapurillo), jota varmaankin saa K-kaupoista. Haapasalon tunnettuus antaa varmaan hyvän pohjan ponnnistaa. Oheistuotteitakin - kuten pipoja ja puseroita - löytyy.  

Haapasalo on perustanut leipomon Puumalaan, joten hän mitä ilmeisimmin keskittyy nyt tähän. 

Haapasalo on varsin maineikas myös itänaapurissamme ja hän osaa tunnetusti hyvin venäjää. Ehkäpä hän pohtii konseptin viemistä myös tuolle isolle markkinallekin. 

Minun tapauksessani Haapasalon naama sai minut kiinnittämään huomiota. Luultavasti toimii laajemminkin, ainakin houkuttelee kokeilemaan. 

Katsokaapas tätä!

Sain vaimoltani näin hienon laukun. Kuvat puhukoon puolestaan.

Kyllä olen tyytyväinen!

Jos haluat samanlaisen, ota yhteys Hannamaija Salakariin. Klikkaa tästä, niin näet muitakin laukkuja. 

Kiina kiinnostaa

Kuva: kevin93sqs Pixabaysta

Kiina on maa, jolla on todella pitkä kulttuurinen menneisyys. Maan historia tuntuu niin runsaalta, ettei siihen melkein tohdi paneutua. On niin paljon sulatettavaa. 

Kerroin aiemmin (Harrastuksen renesanssi) Bette Bao Lordin kirjasta Kevätkuu. Teoksen tapahtumat sijoittuivat kymmenien vuosien aikajänteelle, joka alkaa 1800-luvun lopusta. Kirjailija on punonut tarinan Kiinan historian todellisiin tapahtumiin. Lukijalle piirtyy kuva pitkän keisarivallan ajan lopusta ja siitä alkaneesta valtavasta muutosprosessista. 

Lukemani innoittamana olen nyt alkanut paneutua Kiinan menneisyyteen Kevätkuun kattamasta ajasta nykyaikaan. Mainion mikrohistoriaa yleiseen historiaan kytkevän matkan tarjoaa Li Kunwun kolmiosainen sarjakuvaelämäkerta Minun Kiinani. Aikajänne kantaa 50-luvulta 2000-luvun puolelle. 

Li on toiminut kommunistisen puolueen propagandapiirtäjänä ja Younnan Ribao -mediatalon palveluksessa. Li kuvaa kotimaansa melskeisiä vaiheita mielestäni avoimen tuntuisesti, sellaisina kuin hän on ne nähnyt ja kokenut. 

Kävin tällä viikolla hakemassa kirjastosta lisää Kiinan historiaa käsitteleviä teoksia. Saa nähdä kuinka pitkälle intoa riittää. 

Jaksolla, johon paneudun, on Kiinan kansa saanut kärsiä paljon. On ollut sisällissotaa, sotaa Japania vastaan, köyhyyttä, kaksi hirviömäistä kampanjaa (suuri harppaus ja kulttuurivallankumous), kommunismin voittokulku, talousjärjestelmän radikaali vapauttaminen, kiristyvä kansalaisten valvonta digitekniikan avulla ja mitä kaikkea. Köyhyyden määrä on kuitenkin laskenut ja jotkut ovat rikastuneet. Länsimaista demokratiaa ei kommunistinen puolue ole päästänyt kehittymään. Jotakin pienimuotoisen paikallista saattaa olla.  

Kiinan talouden volyymi on kasvanut maailman kärkisijoille. Tämä on nostanut ja tulee mitä ilmeisimmin entisestään nostamaan sen vaikutusvaltaa muihin maihin nähden. Maailman voimatasapaino laajemmassakin merkityksessä muuttuu. On tämä kiinnostavaa, mutta myös huolestuttavaa, 

Millainen lienee Kiina-ilmiön tulevaisuus? 

 

Pyhäinpäivä ja halloween

Isäni kuoli viime tammikuussa. Vaimoni empi hautausmaalle lähtemistä pyhäinpäivänä lauantaina. Kynttilätkin olivat hankkimatta. Mainitsin isästäni ja päätimme suunnata Pyhän Katariinan kirkolle. Tuntui tärkeältä nyt käydä. Kynttilät saimme Salesta. 

Kaikki lastemme isovanhemmat ovat kuolleet. Olemme vaimoni kanssa ensimmäisessä rivissä.

Kirkon lähellä on Läheiseni muistolle -kivi, jonka edustalla oli paljon hautakynttilöitä. Laskimme joukkoon omamme.

Kirkon ovi oli auki. Piipahdimme sisällä. Pappi ja suntio olivat edustamassa seurakuntaa. Kirkko on hyvin kaunis. 

Pyhäinpäivää vietetään lokakuun viimeisen ja marraskuun kuudennen päivän välisenä lauantaina. Se on pyhäpäivä. 

Pyhäpäivän hautausmailla käymisen tunnelma on kovin erilainen kuin Suomeenkin rantautuneen halloweenin, jonka alkuperäinen teema on samantapainen kuin Suomessa aikoinaan vietetyssä kekrijuhlassa, Halloween pohjautuu kelttiläiseen perinteeseen ja sitä vietetään anglosaksisissa maissa lokakuun viimeisenä päivänä. Suomessa halloween ei ole varsinainen pyhäpäivä. 

Mielestäni olisi hyvä, jos pyhäinpäivä ja halloween pysyisivät erillisinä tapahtumina. Pyhäinpäivään on syytä suhtautua pieteetillä. Halloweenin riehakkuus ei oikein istu pyhäinpäivän eetokseen. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli vasta kuudes marraskuuta, joten ajallinen ero oli vajaa viikko. 

Vuonna 2026 ovat sekä pyhäinpäivä että halloween 31. lokakuuta. Toistaiseksi en muista nähneeni halloween-asuja hautausmaalla. 

Sote-uudistus

Meillä on tällä hetkellä kuntayhtymien ylläpitämiä sairaanhoitopiirejä ja erityisvastuualueita. Jälkimmäisten "palvelut järjestetään yli sairaanhoitopiirien rajojen yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden eli ns. miljoonapiirien pohjalta."

"Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä antaa ne erikoissairaanhoidon palvelut, joita perusterveydenhuollon ei ole tarkoituksenmukaista tuottaa."

Kuntayhtymien jäsenkunnat sopivat perussopimuksessa miten näiden päätöksenteko yhteistoiminnassa järjestetään. Kuntayhtymät voivat järjestää muitakin kuin terveydenhuoltoon ja sosiaalitoimeen liittyviä toimintoja. Näitä ovat esimerkiksi koulutus ja jätehuolto. 

Saitaanhoitopiirejä on 21 kappaletta. 

Wikimedia Commons

Sote-uudistuksessa sairaanhoitopiirien sijaan tulee 21 hyvinvointialuetta. Näiden lisäksi sote-palveluja järjestää Helsinki. Uudistus koskee sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen että pelastustoimen järjestämistä. 

Päätökset tehdään aluevaltuustoissa, joiden jäsenet valitaan aluevaaleissa. Äänioikeutettuja ovat hyvinvointialueiden asukkaat. 

Rahat tulevat valtiolta, mutta hyvinvointialueiden verotusoikeutta selvitetään.

Eritystason palveluja tulevat tarjoamaan viisi yhteistoiminta-aluetta, jotka pohjautuvat nykyisiin erityisvastuualueisiin.

Että tällaista tällä kertaa.Yritän selvittää samalla itselleni mistä on kysymys. Ehkä palaan asiaan.