Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

lauantai 24. lokakuuta 2020

Nietu

Minulla on ongelma. Tein muistiinpanoja postaustani varten, mutta en saa niistä selvää. Josko huomenna päivänvalossa? 

maanantai 19. lokakuuta 2020

En tiedä mikä tämä on, runo? - huumoria ainakin

Nimeni on Bond, James Bond, nolla nolla seiska

mielilukemistoani on, no tietenkin, Seiska




Seniori Looks

 


Tukan ja vartalon pesu: Sea Salt Shampoo, suolarakeita jossakin liemessä  

Kampauksen muotoiluun Lingonberry Conditioner ja Four Reasons, mitähän lie, kai jotakin muotoilunestettä. 

Parran muoto: luonnon ja ajan aikaansaama, jossakin vaiheessa hieman hoidettu

Korvakarvat: eivät ikävöi parturia

Nenäkarvat: luomu

Kulmakarvat: luomu

Paita: Fynch Hatton

Tusinalukulasien design: sovjet vintage


Löydät Seniori Looks -postaukset tunnuksella Seniori Looks. Löydät sen alhaalta oikealta.

En ole varma kuvauksen tarkasta paikkansa pitävyydestä. 

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Hirtehinen mikronovelli

Varoitus! Ei yliherkille! 

Maria Antoinette: Onko palvelunne hyvässä terässä.

Pyöveli: Koko prosessimme on loppuun hiottu. 

lauantai 17. lokakuuta 2020

Kävin Tyksissä

Läpäisin neljä seulaa ja sain osan pikkuisen kesken jääneen lähestymisstrategiani (kuusi askelmaa) ykkösvaiheesta. Sain Diapam-pillereitä maanantaihin asti. Tilannearvion virkaa toimittaa se, että sain varaukseni psykiatrisen poliklinikan traumapolin hoitajalle maanantaiksi. 

 "Hyvinkin voi käydä."

Minulla on syvä trauma

Eilinen koin vulkaanisen räjähdyksen itsessäni. Se tuli ulos itkuna, jollaista en ole kokenut muistini ulottuvuudessa. Eilinen saattaa olla yksi elämäni merkittävimmistä päivistä, vaikka olin äärimmäisesti poissa tolaltani. 

Vaimoni uskoi, että tarvitsen apua, ilmeisesti joltakin valkotakkiselta tai vastaavalta. Olin kuitenkin kirkkaasti järjissäni tapausta ennen, sen aikana ja jälkeen. En sano mitä huusin. Se oli kuitenkin painokelpoista ja erittäin ymmärrettävää. Vaimoni soitti viisaalle ja näistä asioista tietävälle ystävällemme. Minulta kysyttiin ottaisinko diapamin. Suostuin, koska se tuntui erittäin tarpeelliselta. 

En ollut vielä tyhjä. Purkautumistapa muuttui. Muistin, kun yksi jälkeläisistäni sai raivarin kauan sitten. Vaimoltani loppuivat konstit. Sain idean - Hesarit. Lapsi repi niitä jonkin aikaa ja rauhoittui. 

Sovelsin kikkaa itseeni. Parvekkeella olevat Hesarit ja muut lehdet saivat kyytiä. Revin ne vimmaisesti olohuoneessa ja paiskoin ympäriinsä. Auttoi.

Muistakaa tämä, jos parisuhde on räjähtämäisillään ja muissakin tilanteissa. 

Kerroin eilen artikkelissani Elämä antaa merkillisen paljon - mitä ihmettä? hämmentävistä elämän varttuneelle antamista hyvän tuntemuksista. 

Tiedän, että tapahtuneen aiheutti valtava vyyhti asioita, mutta uskon ehdottamasti, että tästä seuraa hyvää. Tulen purkamaan tätä asiaa tulevissa postauksissani. En tiedä nyt, koska, mitä, missä muodossa ja laajuudessa, mutta mahdollisesti jatkan pian. 

Järkeni toimi, kun ajattelin unilääkitystä. Otin annostuksen vähitellen. Näin tulin ottaneeksi Stellaa vähemmän kuin viime päivinä. 

Heräsin varhain aamulla. Tein aamupuuron ja söin. Päätin auttaa jälleennukahtamista kuuntelemalla kesken olevaa Camus'n Ruttoa Bookbeatista. Ei tepsinyt. 

Päätin alkaa tehdä luonnostelemaani kukkakimppua. Akvarelliliidut tuntuivat hyvältä ratkaisulta. Voisin päättää myöhemmin tarvitsenko vettä ollenkaan. Muutaman viirun jälkeen jatkoin lyijykynällä, mikäli muistan järjestyksen oikein. Osoittautui, että olikin syntymässä lyijykynäteos. Jälki näytti lupaavalta. 

Olen jo lakaissut riekaleet yhteen kasaan. 

Laitan blogini alaotsikoksi: Mies painii traumaansa vastaan. 



Tämän artikkelin avoimuus saattaa yllättää. Kommentoikaa. Olen valmis vastaamaan tavalla tai toisella. Julkaisen tämän poikkeuksellisesti lauantaina.

perjantai 16. lokakuuta 2020

Elämä antaa merkillisen paljon - mitä ihmettä?

Merkittäviä hyviä muutoksia on tapahtunut, vaikka olen 66-vuotias. Hämmästelen omaa toimeliaisuuttani. Tosin sukkuloin - fyysisesti ja henkisesti - asiasta toiseen, mutta haitta on mitätön, koska suurin osa tekemisistäni tapahtuu kotona. Koen olevani aikaansaava. Jaksan silti paneutua pikkuasioihin. Ihmettelen, että aivonikin tuntuvat toimivan ripeämmin. Hajamielisyys ei ole kadonnut eikä sen mukana elämän komiikka. 

Itseluottamukseni tuntuu merkillisen vahvalta. Olen mielestäni ennenkin valvonut vähintään kohtuullisesti etujani, mutta nyt olen erityisen valmis taisteluun. Tämä saattaa olla seurausta monista asioista, hyvinkin syvistä. Saatan pohtia näitä tässä blogissakin. 

Voi olla, että joskus tulee maksun aika, mutta siitä en nyt murehdi. Ei minulla ole ainakaan diagnosia, joka sellaista ennakoisi. Jos testosteronilla on tässä merkitystä, sen tasosta on vain pidettävä huoli. 

Silmän seudun vaiva on levinnyt oikeallekin puolelle. Se johtuu leukemian hoitona saadusta kantasolusiirteestä. Murhe on mitätön eikä ennusta pahaa. Se pikemmin alleviivaa kiitollisuutta siitä, että olen kahdesta syövästä selviämisen lisäksi saanut elämältä niin paljon hyvää. 

Olen liikkunut pitkään ja runsaan vuoden olen myös juossut. Hölkkä ei ole muuttunut erityisen miellyttäväksi. Olen pitänyt käden oireilun vuoksi taukoa ja sitten alkanut kävellä. Tämä on muutos parempaan. On kiva kävellä reipasta vauhtia, kun jaksaa eikä tunnu rähjäiseltä hölköttämiseltä. Reipas kävely kohtalaisen useasti riittää varmasti tämän ikäiselle eikä tarvitse vaihtaa vaatteita, ei välttämättä jalkineitakaan. Tämäkin on edistymistä. Maratonsuorituksella en tekisi mitään. 

On olemassa alue, joka on tuntunut olevan lähes mahdollisen huipulla. Siinä on kuitenkin tapahtunut valtava loikka. Olen aivan ällistynyt ja hyvin onnellinen. 

torstai 15. lokakuuta 2020

Ensimmäistä kertaa elämässä

Ostin menomatkalla tarvikkeita matkalla Pettuun, jossa olin kokeva jotakin poikkeuksellista. Ostamani välineet oli poikani tilannut. Hän oli vaimoineen ja lapsineen jo perillä. Pettu on saari meressä Salon Särkisalossa. 

Seutu on tavattoman kaunista ja syksyn väritys korosti aistinautintoa. Ajoimme pienen niemen kärjessä saaren eteläkärjen lähellä olevalle mökille. Vietimme laatuaikaa yhdessä kunnes koitti aika kokea jotakin minulle aivan uutta. 

Mökkipaikan vieressä oleva pieni lahdenpoukama oli matala- ja kaislarantainen. Lähdimme vesille poikani kanssa mukanamme kaksi hänen lapsistaan. Nyt tuli välineille käyttöä. Olin kysellyt, että kun minulla on parta ja atrain, tarvitsisinko vielä sarvet ollakseni Ahti. Emme tulleet aivan varmalta kuulostavaan tulokseen. Olin tuonut myös voimakkaan käsivalaisimen.

Poikani osasi tuulastusniksit. Soutelimme hyvin matalissa vesissä välillä kaislikkoa puskien. Poikani seisoi kokassa kädessään atrain, johon hän oli virittänyt pitkän varren. Olin olettanut ettei noin ulottuvaa tarvita. Pohja erottui erittäin hyvin tehokkaan lampun kajossa. Pari kalaa pääsi karkuun iskuilta. 

Oli pimeä syysilta, mutta tähtikirkkaan taivaan alla näki hyvin toimia. Taivas oli kuin tehostettu versio parvekenäkymästämme. Harsomainen Linnunrata halkaisi taivaankannen. Olimme Otavan, Venuksen ja kumppaneiden katseiden alla. Tähtien lukemattomuus oli todellista, toisin kuin kaupungissa. Keskustelimme poikani kanssa avaruuden mittasuhteista ja ajan olemuksesta. 

Mielikuvani tuulastamisesta oli ollut romanttinen, siten että mieleni kuvajaisessa oli pyöreän tapainen zoomaus pimeydessä, näkyvissä vain kalastaja tai pari, veneen kokka, valonlähde ja sysimusta vesi. Nyt olimme kaislikossa tai sen tuntumassa, vettä keilasivat otsalamppu, tehokas käsivalaisin ja käynnykkäni valo, jonka teho ei ollut hääppöinen, mutta jonka avulla uskon saaliin saamisen aivan matalassa vedessä onnistuvan. Pilvisellä säällä pimeys lienee tuntuvampi, mutta tunnelmasta puuttuisi Linnunrata. 

Lapsetkin saivat panoroida pohjaa valolla. Vanhin heistä oli soutumies melkein koko matkan. Kolmattakin käytettiin vesillä valaisemista kokeilemassa. 

Olen ymmärtänyt, että kalastaessa pitää olla hiljaa. Nyt sai puhella aika vapaasti ja silti kaloista saatiin havaintoja. Kalat tosiaan olla öllöttävät pohjan päällä ja ainakin näkemäni pikkuriikkisen ahvenen erotti aivan selvästi. Atrainta ei riuhtaista pitkällä iskulla vaan sen voi upottaa rauhassa veteen niin, että terä lähestyy saalista ennen murjaisua. Uutta nämäkin minulle. 

En käyttänyt atrainta. En luottanut ikämiehen kykyyni seistä kelvollisesti veneessä. Poikani oli venemiehenä etuoikeutettu toimimaan kapteenina. Lapset hänen jälkeensä toimissa etusijalla. 

Kalaa ei saatu, mutta oikein hyvä näinkin. Muistoja syntyi, monelle. 




keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Tuomiopäivä

Älä lue, jos olet herkkähermoinen. Aika tuntuu levottomalta ja mediat tihkuvat riitaisuutta. Korona koettelee ja vaihtoehtoisen totuuden maailma tuntuu kasvavan. 

Maailmanloppu tuntuu kuitenkin kaukaiselta ajatukselta. Ilmastonmuutos uhkaa, mutta harva uskoo sen aiheuttavan ihmiskunnan loppua. En minäkään oikein usko, että se yksinään merkitsi inhimillisen tietoisuuden täydellistä loppua. Ihmisiä se tosin jo mitä ilmeisemmin tappaa. 



Suuren tuhon uhka saattaa olla kuitenkin käsissämme tavalla, joka moni ei ehkä tule ajatelleeksi. 

Ilmastonmuutoksen tarkkaa etenemistä ei tiedä kukaan. Asia on sellaiseen liian monimutkainen. Ihmiskunnan passiivisuuten mitä ilmeisimmin tarpeellisten toimien suhteen voi olla syy, joka ei tule heti mieleen. Se saattaa löytyä tunteiden maailmasta. Ajatusmalli on niin mielenkiintoinen, että aion kirjoittaa siitä oman jutun. 

Pahimmissa skenaarioissa suuret alueet maapallolla käyvät elinkelvottomiksi, mikä aiheuttaa kansainvaelluksia. Tämä lienee jo alkanut. Välimeren tapahtumat osoittavat meille, että ihminen suhtautuu muukalaisiin samoin kuin kautta historian. Eurooppa katsoo vierestä, kun tuhannet hukkuvat. Tästä voimme päätellä, mitä tapahtuu, jos sadattuhannet uhkaavat valtioiden rajoja. Ihmiset ovat ennenkin tuhonneet massoittain ihmisiä aivan omien etujen perusteella. En ala mässäilemään ajatuksella. Se on kuitenkin mitä ilmeisimmin tosi. 

Jos kuvaamani ilmiö paisuu yli äyräiden, ydinaseiden koodien haltijat saattavat hermostua. Tuleeko hyviä haltioita mieleen näiden joukosta? 

Maailma pystyisi tuhoamaan itsensä ydinaseillaan, mutta se ei näytä todennäköiseltä. Kauhun tasapaino on toiminut pitkään. Eri ilmiöt voivat kuitenkin jonoutua pahan ketjureaktioksi. Ainakin teknisesti tällainen tuntuu mahdolliselta. 

Tällaisista ei puhuta, koska polttoaineen hinnankorotukset ja muut mukavat viholliset ovat paljon lähempänä sydämiämme.  

Tällaisesta rumastakin asiasta on mielestäni uskallettava puhua. Sahara koostuu hiekanjyväsistä. Me olemme ihmiskunta.

Mieli kannattaa jo avata varmuuden, koska meillä on äänioikeus.

Hyvä on kuitenkin mahdollista. Meillä on avaimet parempaan. Toivo eläköön!

"Hyvinkin voi käydä."


tiistai 13. lokakuuta 2020

Yllättävän nopea muutos

Elämä jaksaa hämmästyttää. Pitkittyviltä tuntuvat vaivat miltei kadota melkein yhtäkkiä. 

Olen kertonut, että joukko vaivojani laukesi, kun olin viimeistä kertaa marjassa tänä vuonna (Kummallisia oireita). Voisiko muuten puolukassa vielä käydä? Lähihistoriaa: rinnassa pistävä kipu sängystä noustessani, puurima nahan alla käsivarressa, kättä liikuttaessa kipua kyynärtaipeen yläpuolella ja takana vasemmalla kainalon kohdalla. Voiko kipu liikkua vai onko rinnan ja selän sama? 

Sängystä nouseminen ei enää naulitse minua. Välimuoto oli oikean käden kurottaminen vasemmalle, mikä auttoi. Nyt selkäpistos on kadonnut.  

Liikkuminen on ollut tauolla vaivojen vuoksi. Otin äskettäin riskin ja lähdin kävelylle kivuista huolimatta. Yllätyin. Minun ei tarvinnut enää ottaa kädellä itseäni niskasta, kurotella oikeistoon, heilua kuin haituva tuulessa eikä ojentaa kättä natsitervehdystä (huh) muistuttavaan suoraan ylös. Heinämies ei heilu enää kotonakaan. Siedätyshoito toimi. Juoksua tohdin kokeilla vain aivan pikkuisen. Eilen kuitenkin vaiva tuntui äityneen entisestä, joten jätin haikailun kaduille menosta. Tänään aion. 

Käsivarteni ei ole enää halko, ei sinne päinkään. Puutuminen on kadonnut.

En tiedä, kiukustuiko silmävaivanikin marjassa olemisesta. Luultavasti ei, koska lienee kantasolusiirteen saamisesta johtuvaa lievää käänteishyljintää. Vimmaantuminen saattoi johtua myös ponnekkaammasta kortisonivoiteesta, jota käytin hetken aikaa ja johon sain reseptin hemapolilta. Verestäminen liittyy selvästi  silmän vierusihon punotukseen, johon salvaa käytän.

Nyt silmävaivat ovat levinneet oikeallekin puolelle, mutta en usko minulla olevan syytä huolestumiseen . 

Äkillinen vaivaantuminen ja nopea toipuminen. Tällaistakin elämä voi olla. 

Kertaan mottoni: Hyvinkin voi käydä. 


maanantai 12. lokakuuta 2020

Terveisiä Jerusalemista!

Päähäni pälkähti ajatus vierailla Lähi-Idässä.

Avasin karttasovelluksen. Syyria näyttää isolta maalta verrattuna naapureihinsa. Isoja kaupunkeja ei juuri ole. Täytyy! siellä olla isoja, mutta jostakin syystä kartalla ei näy juuri muuta kuin Damaskos. Maassa on tapahtunut paljon - valitettavasti. 

Lähennän niin, että näen kadut. No olisi pitänyt arvata. En onnistu siirtämään pikkuhenkilöä maan tasalle. Vihollisia ei pidä auttaa näkymiä jakamalla. 

Siirryn naapurivaltioon ja jalkaudun Jerusalemiin vievälle väylälle, joka näyttää yllättävän kapealta. Tiellä on ihmeen paljon pyöräilijöitä. Maisemat näyttävät hiekkaisilta. Mieleeni tulee Kreikka, jossa olenvietin sapattivuottani viitisentoista vuotta sitten. Talot ja puutkin näyttävät samanlaisilta. Olenkin lähes samoilla leveysasteilla. Tämä on toisin vasta ensivaikutelmaa. 

Pyöräilijöiden määrä selittyy. Joukko polkijoita on seisahtunut tien leveydeltä. En pääse eteenpäin. Ihan oikeasti, mutta verkkoyhteyden virkistäminen auttaa. 

Tie kaartuu loivasti vasempaan. Näen oikealla hieman loitolla talojen peittämän loivarinteisen kukkulan. Näkymä tuo mieleen Ranskan, mutta täällä näyttää helteisemmältä. Leipämaassakin katot ovat usein oransseja. 

Tiehen kirjailluista teksteistä ei ota Villekään selvää. Muistuttavatkohan merkit arabian kirjaimia? Voisiko tuli ja vesi olla yhtä juurta.. 

Ajaudun parkkialueelle. Ei kun pääsenkin pohjoiseen talon editse. Umpiperä. Takaisin. Hei oikaelle, ei, vasemmalle ja sitten loivasti etelään. Väylällä on ainakin neljä kaistaa, mutta se ei ole moottoritie ja sitten ympyrästä, joka voisi olla Etelä-Ranskassa, itään. Äh, verkko jumittaa. Pakki vie minut taas pyöräilijöiden taakse. Katson vasempaan alanurkkaan. Loikkaan jonkin kirkon luokse. Jatkan risteyksestä eteenpäin. Tie muuttuu aika kapeaksi. Sen kahta puolta on kivenlohkareita kuin rymäyksen jäljiltä. 

Autoliikennettä näkyy vähän. Maisema muuttuu hyvin karuksi. 

Erehdyn virkistämään verkon ja taas olen selkien takana. Hyppään nyt vähän kauemmaksi ja päädyn tummansinisen turistibussin luokse. On vain yksi, mutta jossakin täällä t niitä äytyy olla usein useita. 

Matka sujuu takkuisasti. Saan tarpeekseni tällä kertaa. Paikallisliikenne tosin on vähäistä, mutta verkkovirtaus ei. Modemiyhteytemme ei ole toiminut oudon pitkään, mutta en ole tullut soittaneeksi operaattorille, kun taskuyhteys pelaa. 

Hankaluudesta huolimatta alun näkötuntuma Jerusalemiin on syntynyt. 

Tällaista on tulevaisuuden matkailun syytä olla. Selvästi ennemmin tätä kuin selkään. 


perjantai 9. lokakuuta 2020

Olen kuin yksilapainen tuulimylly

Kerroin eilen, mikä asia on kohdallaan. Nyt marisen. Ulkona kulkiessa ojentelen ja koukistelen oikeaa kättäni sinne ja tänne. 

Olkavarressani ja selässäni on yhä kipupiste. Joudun etsimään kädelleni sellaista asentoa, että kipu ei tuntuisi. Välillä sellaista ei tahdo löytyä. Kun saan käden sopivaan sojotukseen, on rauha maassa vähän aikaa, mutta usein jomotus palaa pian. 

Suren, kun en voi käydä lenkillä enkä pyöräilemässä. Kävellessä vaiva on ärtyisä ja pyöräilyasento tuskin sopii. Nyt kun olen selälläni sängyssä tätä kirjoittamassa, kipua ei juuri tunnu. 

Taideaskareissa asennot ovat aika sopivia. Kun mieli on keskittynyt, pieniä häivähdyksiä ei ehkä huomaa. 

Vaiva aaltoilee. Sängyssä on välillä runsaasti asentovaraa, mutta välillä on huidottava. Ulkona kävellessä ei lomahetkiä tunnut olevan. 

Onneksi käsivarren puutuminen on vähentynyt. Nahan alla ollut rima on hapertuneempi.

Olen saanut elää lähes ilman kipuja. Pistelty minua on paljon viime vuosina, mutta ne kivut ovat tilapäisiä.  Olkapää oli joskus jäässä, mutta venyttely pitää vaivan poissa. 

Vaimoni on ollut kipujen vanki vuosikymmenien ajan. Toivoisin oppivani oman vaivani kautta tukemaan häntä, mutta en ainakaan vielä tunne edistyväni. 

Geelit eivät toimi eikä särkylääkkeet auta. Kun olen kärsinyt kuukauden, soitan hemapolille. Minut ehkä passitetaan hermoratautkimukseen. 



torstai 8. lokakuuta 2020

Olen huipulla - nyt pitää nauttia!

Olen yhdestä kohdasta terve. Toki monesta muustakin, mutta tämä ei ole aina ollut kunnossa. 

On normaalia järjen käyttöä tarkistaa kotoa lähtiessään, ettei hella jää päälle ja että hanat ovat kiinni. Minulle riittää nyt tämä. Olen jopa hieman turhautunut, että pitääkö näitäkin tarkistaa. Tällainen kyllästymisen tunne on minulle unelman täyttymys. Olen huipulla. Luulen, että minun ei kohta edes tarvitse nähdä hanoja. Riittää, että en kuule veden kohinaa. 

Jos luopuisin lähtötarkistuksista kokonaan, syyllistyisin huolimattomuuteen, koska olen hajamielinen. Levy voisi jäädä päälle. Tätä pidemmälle ei kannata pyrkiä. 

Rajatulla alalla ocd-pitoisuuteni on nolla. Toimin juuri niin kuin minun pitääkin toimia. Minulla ei ole ongelmia suihkussa käynnin suhteen, mutta jollakulla voi mennä mainittuun toimeen neljä tuntia. Tämä vertailun vuoksi. Ocd voi siis olla tosi paha. 

Yksi oc-häiriön hoitomuoto on ongelman hyväksyminen omaksi ominaisuudekseen. Asia on osa minua. Olen tuonut vaivani julkiseksi kirjoittamalla siitä kahdessa blogissani. Tunnen olevani vahvoilla. 


Ocd on obsessive-compulsive disorder eli pakko-oireinen häiriö. 


keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Kirjoitustapahtuman satoa

 

Älä kompastu päähäsi.


Entropialle emme voi mitään.


Neurootikon kyyneleet lankeavat kiville.


Perhosen siipi ei ole alumiinia.


Kaikessa on kyse vain todennäköisyydestä. 


Rotat ratkaisevat kaiken,

syövät tai tulevat syödyiksi.


Navalta valuvat kohtaavat navalla. 


Älä soita koiraa, jota ei ole viritetty.


Iltakellot voi vain nähdä.


Ruumista ei pueta korpin asuun. 


Kaikella ojennetulla on jokin ulottuvuus.


Älä astu tiehesi. 


Tyhjää ei ole, on vain entinen tila.


Alepasta pääsee vain alaspäin,

onneksi tulee aina vain lämpimämpää.



Tein näitä eilen kirjastossa pidetyssä kirjoittajatapahtumassa. Olen hieman editoinut näitä. 







tiistai 6. lokakuuta 2020

Voi Elokapina minkä teit!

Olen selvinnyt kahdesta syövästä tieteeseen perustuvan hoidon avulla. Niinpä uskon, ettei ilmastotiedekään ole puutaheinää. 

Ilmastonmuutoksen torjuntatoimet etenevät kovin hitaasti, vaikka olisi kiire. Kaikki keinot tuntuvat uhkaavan jonkun tahon etuja ja seurauksena asioita vatkataan. Jotkut kyseenalaistavat koko uhan, koska se  on aina helpompaa. 

Ja nyt nämä elokapinalliset työntävät aseen jarruttajien käsiin. Asian on kuviteltu olevan "vihervassareiden" henkilökohtainen ongelma ikään kuin se ei kuuluisi kaikkia puolueita kannattaville. 

Nyt huolestuneet leimautuvat myös anarkisteiksi. Se tästä vielä puuttui. 

Minusta Greta Thunberg on jotenkin hellyyttävä hahmo, kiltin oloinen teinityttö, joka sanoo vain sen, minkä tiede tietää ja vaatii toimenpiteitä nuorten nimissä. Häntä sitten keksitään kutsua militantiksi. Setämiehet provosoituivat tytöstä, joka voisi olla oma lapsenlapsi. 

Onneksi Greta on palannut kouluun. Hänen missionsa oli hyvä, mutta se leimautui vinoon.

Olisivatko elokapinalliset voineet enempää toivoa kuin sumutetta naamaan? Poliisit sössivät ja aiheuttivat skandaalin. Pippuri- vai paprikasumutteen ruiskuttaminen suoraan päin naamaa näyttää kuvissa todella pahalta. Tässä mennään iholle. 

Kapinalliset saivat sen julkisuuden, jonka halusivatkin. 

Poliisia ei saa vastustaa, mutta poliisin ei itse pidä mennä halpaan. Väkivallalla flirttailusta ei seuraa mitään hyvää. 

maanantai 5. lokakuuta 2020

Dna-kansalaisuuteni

Dna-testin mukaan sisarusparvemme on lähes umpisuomalainen. Serkkulistan kärjessä on yksi äidinpuoleisista serkuistamme ja kolme seuraavaakin ovat sukunimien perusteella todennäköisesti aika läheistä sukua. 

Serkkulistan  alussa ovat läheisimmät ja lopussa kaukaisimmat osumat. Alun nimet ovat suomalaisia ja lopun ulkomaalaisia. Jälkimmäiset ovat neljänsiä, viidensiä tai sitä kaukaisempia serkkuja. Nämä ovat luultavasti Suomesta muuttaneiden jälkeläisiä. 

Hain Genistä, joka on hyvä alku ihmiskunnan kollektiiviselle sukupuulle, loppupään nimiä. Joitakin mahdollisia osumia löytyi, mutta tiedot ovat yksityisiä, joten en voinut katsoa, millaisia ovat yhdysreitit sukupuiden verkostossa.  

Hauskaa, että serkkulistaus osoittaa erään ystäväni sukulaisekseni. 

Loppupään nimet ovat englantilaisia, ruotsalaisia ja slaavilaisia nimiä. Syntyperämme ulkomaalaislusikallinen onkin itäeurooppalaista ainesta. Ainakin osa ruotsalaisista nimistä saattaa selittyä suomenruotsalaisuudella, jonka täytyy näkyä varsin vahvana länsisuomalaisessa perimässä.





perjantai 2. lokakuuta 2020

Kauneutta




Ota hyvä asento. Klikkaa kuva suuremmaksi. Anna mielesi levätä. 






Olimme eilen Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa.





























































































 

torstai 1. lokakuuta 2020

Abstraktia ja unimaailmaa?

Abstrakti teos saattaa laukaista torjunnan. Tuosta ei saa mistään kiinni. Mitäpä siitä sen enempää.

Jos teoksessa ei erotu tuttuja hahmoja, jää jäljelle värien ja muotojen vuorovaikutus. Tuntuuko teos miellyttävän harmoniselta vai herättääkö se ristiriitaisia tunteita. Onko siinä jokin kiinnostava jännite?

Luulen, että meillä kaikilla on taipumus yrittää löytää kaoottisista muodoista jotakin tunnistettavaa. 


Jos teos virittää mieleen jotakin, jolle ei löydy sanoja, se saattaa yrittää yhteyttä tiedostamattomaan. Jungin arkkityypit liittyvät jotenkin alitajuntaan. Useimmat näistä myyttisistä hahmoista ovat minusta kuitenkin hyvin selväpiirteisiä. Liittyvätkö unet alitajuntaan, sitä en tiedä. Nukkumisen on sanottu olevan uusien asioiden järjestämistä, muutoin uinuvien aivojen osien suojelemista muiden osien kaappauksilta tai ongelmien ratkaisemista tai sen harjoittelemista tai ehkä jotakin muuta. 


Näin tänä aamuna hyvin proosallisen unen. Olin huollattamassa tai korjauttamassa käytössäni kauan sitten ollutta autoa. Tapahtumaympäristö oli kaukana myyttisestä. Tuntui kuin autoni olisi siirtyillyt paikasta toiseen, ikään kuin paeten minua. Yrityksen johtajakin oli lähdössä kesken kaiken. Erään entisen naapurin aikuinen poika ilmestyi paikalle. Auton yläosa muuttui yhtäkkiä erikoisrakenteiseksi ja sitten auton renkaat kaatuivat niin, että auto vajosi kasaan. Ongelmia tuntui riittävän. Auto ilmeisesti jäi varikolle. 

Psykoanalyysin perustajat saattoivat antaa kimmokkeen surrealistisen taiteen syntymiselle. Tämän suuntauksen teoksissa on usein unenomaisia näkyjä. Niissä näkyyn tunnistettavia objekteja, joiden suhteita toisiinsa ei voi järjellä ymmärtää. 


No, tällaisia olen nyt maalannut.