Olipa intensiivinen viikonloppu

Osallistuimme häihin Seinäjoella, seurasimme Sibelius-viulukilpailuja ja minä seurasin myös jääkiekkoa. 

Ajoimme perjantaina Seinäjoelle ja asetuimme hotelli Sorsanpesään, joka sijaitsee Törnävän kaupunginosassa. 

Hotelli on rakennettu viehättävään paikkaan, koska sen vieressä virtaa Friskinlammi. Joelta se näyttää, nimestään huolimatta. Pieni koskentapainenkin siinä on. Hotellin tuntumassa on kuin pieni pilkahdus erämaata urbaanissa ympäristössä. 

Kun olimme saapuneet hotelliin, vaimoni huomasi, että tumma pukuni (sekä valkoinen paita ja kravatti) olivat jääneet kotiin. Setti roikkui henkarissa koti-ovemme luona odottamassa lähtöä, mutta siihen se jäi. 

Suuntasimme lauantaiaamuna paikalliseen Dressmaniin ja siellä ongelmamme ratkesi. Minulla oli kotona kaksi mustaa pukua, joten päädyin nyt siniseen. Ostin myös kokonaisuuteen sopivan paidan, kravatin ja taskuliinan. Puku oli sopivasti alennuksessa. Vahinko oli aika kohtuullinen. Oli sitäpaitsi piristävää ostaa uutta. 

Sisarentyttäreni ja hänen sulhasensa vihittiin Törnävän kirkossa, joka on hieman muumitalomaisen näköinen. Tämä saattaa johtua siitä, että rakennus on ollut alunperin ruutitehtaan ruutivarasto ja siitä muokattiin myöhemmin kirkko. Noihin aikoihin ei Tove Jansson ollut edes syntynyt. 

Palasimme hääjuhlasta hotelliin ja kotiin ajoimme vasta sunnuntaina. 

Lähtiessämme tutkailimme läheistä maakuntamuseoaluetta ja pyörähdimme myös keskemmällä kaupunkia. 

Törnävän kartano

Kartanon nimi juontuu Tyrnävän ruotsinkielisestä nimestä. Kartanon eräässä vaiheessa omistanut hovioikeudenasessori Konstantin Törnudd oli syntynyt kyseisessä kunnassa. 

Lakeuden Risti on Alvar Aallon käsialaa. 

Lähellä taitaa olla muutakin saman miehen suunnittelemaa. 

Seinäjoki on lakeudella. Kaupunki toteaa sivuillaan vaatimattomasti, että "Seinäjoki on avaruuden pääkaupunki". Aika napsakasti sanottu. Sopivasti itseironiaa (?). 

Sitten tien päälle: Seinäjoki-Jalasjärvi-Parkano-Ikaalinen-Sastamala-Oripää-Turku.

Pyhäiltana oli tarjolla kahta kivaa, viulunsoittoa ja lätkää. Kaksi jälkimmäistä konserttia meni jääkiekon kanssa päällekkäin. Ratkaisin ongelman siten, että jääkiekko näkyi hiljaisena läppäriltä ja musiikkia kuuntelin kuulokkeilla kännykän kautta. 

Miksi juuri nuo loppukilpailuun?

 

Kuva Pezibear Pixabaystä 

Sibelius-viulukilpailun välierätuomiot on nyt jaettu. Loppukilpailuun pääsivät:

Diana Adamyan, Armenia

Yesong Sophie Lee, Yhdysvallat

Nathan Meltsner, Yhdysvallat

Georgii Moroz, Ukraina

Dmitrii Udovychenko, Ukraina

Inmo Yang, Etelä-Korea

Tuomariston tähtikaartivalinta tuntui väkivaltaiselta. Miksi juuri nuo, kun oli niin monta hyvää.

Yesong Sophie Leetä pidin todella hyvänä ja olen tyytyväinen, että hänen nimensä on listalla. Kaksi ukrainalaista yhä mukana ihmetyttää. Morozin tiesin jo hyväksi, mutta kun katsoin näiden valittujen esityksiä vielä, vakuutuin, että Udovychenkokin on hyvä. Sympatiapisteitä ei ehkä jaettu. 

Kun on seurannut useita soittajia, tahtovat aiemmat esitykset unohtua ja viimeksi nähdyt korostua. On vaikea saada yksilöittäin vertailevaa kokonaiskuvaa viulistikaartista. 

Olen oppinut seuraamalla näitä kisoja. Loppukilpailuvalinta on tuonut seuraavanlaisia  asioita mieleen. Menestyäkseen muusikon on hallittava soittimensa täydellisesti. Kun ei tarvitse pinnistellä, voi keskittyä tulkintaan. 

Ainakin parilla viulistilla on ollut hyvin voimallinen ote. Se on ollut vaikuttavaa, mutta sillä ei näytä portti jatkoon aukeavan. Voi tosin olla, että näissä osin myrskyisissä esityksissä on soitto päässyt puuroutumaan. Taito ei ole riittänyt. Jokaisen sävelen on erotuttava jäsentyneesti. 

Menestyjät osaavat soittaa myös pianissimot ja nekin herkästi tulkiten. Volyymiskaalan on syytä olla muutenkin runsas. 

Soinnin laatu on taviskuulijalle vaikea asia arvioida. Ehkä se on muun muassa sitä, että viulu ei rahise alasävelissä. Korkeissa sävelissä lienee kuulaus tärkeää. 

Viulun laadukkuudella on varmasti merkitystä. Miten tuomaristo pystyy ottamaan tämän huomioon? 

Nathan Meltserillä on käytössään Stradivarius. Kelpaa sillä soitella. 

Tuomariston valinnat ovat varmasti hyvin perustellut.

Miten viulisteja muka voi panna paremmuusjärjestykseen?

 

Kuva Baohm Pixabaystä 

Kahdeksastatoista välieräsoittajasta tuomariston pitäisi valita kuusi loppukilpailuun. On siinä valitsemista upeista muusikoista. 

Onko kilpailijoille annettu jotkin kriteerit, joita arvioinnissa sovelletaan? Tiedä häntä.

Jos yhden viulistin soitto kuulostaa rouhean miehekkäältä ja toisen hienostuneen huolelliselta, kumpi on parempaa? 

Joidenkin alasävelten soitto kuulostaa paikoin raastavalta. Johtuuko se huonosta viulusta, taitamattomasta soittajasta vai onko se tehokeino?

Miksi yksi tulkinta olisi parempi kuin toinen?

Aio Saiton Bachin soitto välierässä hivelee sieluani. Johtuuko se siitä, että olen uskovainen, vai siitä, että viulisti osaa tuoda esiin musiikin mahdollisen hengellisen ulottuvuuden. Saito on japanilainen ja tuskin tuntee kristinuskon mielenmaisemaa. Vai onko kyse vain kyvystä tulkita musiikin universaalia substanssia?

Tuomariston jäsenet ovat varmasti syvästi asiantuntevia. He osaavat varmasti punnita kunkin teknisen soittotaidon. Ovatko muut asiat mielipiteitä? Jos ovat, miten niitä arvotetaan?

Samat muusikot saattavat menestyä useissa kilpailuissa. En tiedä kuinka yleistä se on, mutta jos on, täytyy tässä kilpailuinstituutiossa jotakin toimivaa olla.

Onneksi en kuulu juryyn.

Voiko täydellistä viulistia olla?

Kuva Pexels Pixabaystä

Sibelius-viulukilpailujen välieristä on puolet soitettu. Lavalla on ollut yhdeksän viulistia. 

Tässä joitakin poimintoja. En ole edes amatööri, mutta laitan joitakin kommentteja soittajista. 

Tänään aamulla esiintyi amerikkalainen Karisa Chiu. Hän on minusta teknisesti täydellinen soittaja. Tämän lisäksi hänen soittonsa on äärettömän kaunista. Hänen taiteensa on kaukana mekaanisesta. Se on täyttä musiikkia. Tästä pääset kuuntelemaan kolmatta erää, jonka Chiu aloittaa. 

Eilisaamuna esiintyi toinen lähes täydellinen muusikko, kiinalainen Qingzhu Weng. Hän soittaa kuin ajaisi pyörää. Niin helpolta se näyttää. Tuntuu ettei hänen tarvitse juurikaan ponnistella. Hän soittaa kauniisti, mutta minun subjektiivisien aistieni mukaan hän ei yllä tulkinnassa Chiun tasolle, vaikka soittaa teknisesti täydellisesti. Ei tee mitään turhaa. Voi olla, että mielikuvani johtuu hänen tyynestä olemuksestaan. Tosin Chiu soittaa yhtä tyynen varmasti. Tästä pääset ensimmäiseen välierään, jossa Weng soittaa kolmantena eli viimeisenä.

Japanilainen Minami Yoshida sai aikaan jotakin hyvin erityistä. Hän vei minut myrskynsilmään. Hän soitti niin karhean voimallisen vaikuttavasti, että tunsin lopulta olevani kuin vereslihalla. Jos hän ei pääse jatkoon, minä en ymmärrä mistään mitään. Tästä pääset elämysmatkalle toiseen erään, jossa Yoshida soittaa keskimmäisenä. 

Istun kahvilassa Raisiossa kauppakeskus Myllyssä. Odottelen vaimoa ostoskierrokselta. 

Neljäs välierä on jo alkanut. Ei kun kuuntelemaan. Ei tästä varmaan liikaa häiriötä tule.

Ultrassa Uudessakaupungissa

Tänään oli eläkeläisittäin varhainen herätys, kun piti joutua matkalle. Lähdimme mukamas kohtuullisen hyvissä ajoin, mutta viime minuuteilla selvisin Uudenkaupungin Tyksin röntgen-osastolle. 

Lääkäri tutki pattiani ultraäänilaitteella. Hänen mielestään pattini näytti rasvapatilta vai miksi hän sitä nyt nimittikään. Ei siis hätää.

Hematologi soittaa minulle ensi perjantaina. Häneltä varmaan kuulen, pitääkö vielä varmistaa jotakin. 

Hyvältä kuitenkin näyttää. 

Pyöriskelimme sitten jonkin aikaa nuuskimassa Ukin näkymiä. Tässä kuvasatoa:

Taustalla näkyvä sininen talo on Bonk-museo. 

Uusikaupunki on nimestään huolimatta Suomen 2. vanhin kaupunki (perustettu 1617).

Kaupunkikuva on puutalovaltainen. 

Yllä Bonk-talo, joka ei ollut auki. Kuvataiteilija Alvar Gullichsen on luonut kuvitteellisen yhtiön, joka on muka kehittänyt laitteita, joita Gullichsen on sitten valmistanut. Ne eivät toimi. Alla kaksi esimerkkiä museon pihalta.  Täällä voit tutustua Gullichenin taiteelliseen tuotantoon, jonka joukossa Bonk on vain yksi teema. 

 

Yksi Bonk-teos löytyy joen varrelta.

Turkulaisille tuttu Posankka on myös Gullichsenin käsialaa,

Lätkää ja viulumusiikkia

 

Nyt on mukavaa seurattavaa, kun on lätkän MM-kisat ja Sibelius-viulukilpailut. Lunastin eilen C-Moren ja pääsin Suomen ja Ruotsin matsin ensimmäisen erän lopussa kyytiin. Oli se taas jännittävää. En tiedä, viitsinkö katsoa Suomen otteluita Iso-Britanniaa ja Itävaltaa vastaan. 

Olen seurannut tänään Sibelius-kisan alkueriä. En kaikkia, mutta kuitenkin. Innostuin, kun huomasin miten valtavan hyviä kilpailijat ovat. Nuoria ihmisiä ja sellaisia virtuooseja monet. Hyvin pitänee osata, että edes pääsee mukaan. 

Joidenkin soitto kuulostaa kauniimmalta kuin toisten. Voiko syy olla taidossa vai viulun laadussa? Vaikka en todellakaan ole professionaali, erotan, että jotkut osaavat tulkita paremmin kuin toiset. 

Kuinkahan paljon ulkomusiikilliset tekijät vaikuttavat elämykseen? Jos yksi soittaa kuin leikiten ja toisen kasvot kertovat ponnisteluista, kumpi tuottaa paremman elämyksen, jos soitto kuulostaa samalta? Entä jos yksi soittaa viileän tyynesti ja toinen näkyvästi eläytyen? Pystyvätkö tuomarit arvioimaan steriilisti vain musiikkia? Pitääkö heidän?

Hematologi soitti tänään

 

Kuva falco Pixabaystä

Hän kuunteli pattimurheeni ja ehdotti ultraäänitutkimusta. Sellaiseen siis. 

Myöhemmin hoitaja tai sihteeri soitti ja kertoi, että Turussa ei ole vapaita aikoja lähiviikkoina. Hän kysyi sitten, että kävisikö Uusikaupunki. Sinne pääsisi perjantaina. Toki sitten sinne.  

Kun olin aikoinaan sairastunut imusolmukesyöpään, jota tosin ei vielä tiedetty, työterveyslääkäri lähetti minut ensimmäiseksi ultraäänitutkimukseen. Aika saatiin seuraavalle päivälle. Operaation jälkeen tapasin eri lääkärin. Tilanne oli epätavallinen sikäli, että olimme lähdössä seuraavana päivänä viikoksi Roomaan. Lääkäri mietti, voisinko päästä vielä samana päivänä urologia tapaamaan. Hän sitten keksi, että hänellä on opiskelukaveri Husissa muistaakseni urologian osastolla. Hän soitti ja heti tärppäsi. Saimme ohjeet, että Roomaan voidaan lähteä, mutta sitten leikataan.

Niin kävikin. Poistettu kivekseni lähti patologin tutkittavaksi ja diagnoosi selvisi aikanaan. 

Ylihuomenna teemme siis retken Uuteenkaupunkiin. Matkaa on 70-80 kilometriä. Tutkimus alkaa klo 9.40. Samalla voisimme tutkailla kaupunkia. 

Mitähän tästä seuraa.

Maalaus kuin karkkipussi

Tein sitten tällaisen. Teoksessa on 77 abstraktia miniatyyrimaalausta. Tätä voi katsella pitkään. Teosta voi käyttää vaikka pieniin mielentyynnyttelyhetkiin. 

Toivottavasti iloiset värit saavat katsojan hyvälle tuulelle. Jostakin syystä ne vaikuttavat jopa humoristisilta.

Tämä on karkkipussi, josta voi maistella eri laatuja, tosin kaikki ovat yksilöitä. 

Kuvista voi aistia miten kukin väriyhdistelmä soi ja millaista liikettä niissä voi kokea. 

Tekemiseen on käytetty öljy- ja kuivapastelleja, guassi- ja vesivärejä sekä Luminance-kyniä.

Otoksia:

 

Lääkärissä

Kuva OpenClipart-VectorsPixabaystä

Kävin eilen tapaamassa lääkäriä Pihlajalinnassa. Eipä tällaisesta tapauksesta tietenkään ihmeitä tullut ilmi pelkässä tapaamisessa. Patti siellä on. Lääkäri laittoi minulle lähetteen Tyksiin kiireellisenä. 

Hän kysyi, onko minulla mahdollisuus soittaa sairaalaan. Onhan minulla lupa olla yhteydessä hematologian poliklinikkaan, jossa olen seurannassa. Lupasin soittaa. 

Hemapolin hoitaja totesi, että lähete on tullut ja että he ottavat kantaa asiaan. Saoittavat tai saan postia. 

Eiköhän tämä tästä.

On varmaan todennäköistä, että möykkyni on hyvälaatuinen, mutta hyvä että pääsin prosessissa eteenpäin, jotta asia saadaan selvitetyksi.

"Hyvinkin voi käydä."

Umpikuja

Kuva Tumisu, please consider ☕ Thank you! 🤗 Pixabaystä

Toimin kuten eilen neuvottiin. Soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen vähän kahdeksan jälkeen. Linja jäi toistamaan ehdotusta soittopyynnön jättämisestä. Painoin ykköstä, millä homma hoidetaan. 

Minulle soitettiin aamupäivän aikana. Minun ei tarvinnut kertoa asiaani, koska eiliseltä oli muistiinpano järjestelmässä. Päivälle ei ollut enää vapaita aikoja. Minua kehotettiin yrittämään huomisaamuna uudestaan. Omalääkärille pääsisi vasta ensi viikolla. 

Kysyin kannattaisiko mennä päivystykseen. Sitä ei suositeltu. 

Entä jos huomenna käy samoin? Asia siirtyy ensi viikolle. Toivoisin saavani ihonalaisesta möykystäni pian selvyyden. Jaetaanko saman päivän aikoja varmasti soittojärjestyksessä? 

Huomenna olisi soitettava tasan kahdeksalta jolloin palvelu avautuu.

Yritän varata ajan yksityiselle. 

Tuleeko kolmas syöpäkierros?

 

Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

Taidan olla hedelmällinen alusta. Minulla on ollut kaksi syöpää - lymfooma ja leukemia. Sormeni ovat sattumalta osuneet lantion vasemman puoleiseen osaan ja tunnistaneet siellä patin, tai oikeastaan möykyn, joka on ihon alla. Se on kova.

Lymfoomani pesi aikoinaan toisessa kiveksessä ja oli ehtinyt myös kehittää etäpesäkkeen (tai -pesäkkeitä) jonnekin vatsaontelon taakse. Onneksi sytostaatit purivat. 

Olisiko lymfooma uusiutunut? Tuleeko kolmas syöpäkierros? Toivottavasti möykky on hyvälaatuinen. 

Soitin terveyskeskuksen ajanvaraukseen kymmenen tienoissa. Hoitaja tuntui pitävän asiaa aika kiireellisenä. Hän ei voinut enää antaa aikaa tälle päivälle, mutta teki merkinnän rekisteriin ja kehotti minua soittamaan huomenna kahdeksan aikaan. Ilmeisesti voisin tällä järjestelyllä päästä jo huomenna tapaamaan lääkäriä. 

Maalausaikomuksen toteutus on jatkunut

 

Kerroin aikaisemmin ruututeoksesta (Maalausaikomus alkoi toteutua), jota maalasin akryyliväreillä. 

Olin ajatellut jatkaa työtä jotenkin ryhdistämällä aika vapaalla otteella maalaamiani neliöitä. Kurssiohjaajani tuntui arvostavan rentoa meininkiäni. Jatkoin rentoilua. Työstin neliöitä eteenpäin kuin yksittäisinä maalauksina. 

Teoksesta tuli tällainen:

 

Teos on tavallaan liian kaunis kuvatakseen Ukrainan tilannetta. 

Voi olla, että jatkan vielä tussilla saadakseni teokseen piinallista tunnetta. 

Negatiivinen maalaus

 

Kehittelin neliöteemaa eteenpäin. Otin pohjaksi pojantyttäreni piirustuksen, jonka väreistä pidän kovasti. Sovelsin toki. 

Tein teoksen mustalle paperille. Tällaista kutsutaan negatiiviseksi maalaamiseksi. Taustan voi toki maalata mustaksi itsekin. Tällainen idea oli pullahtanut mieleeni, tehdä värineliöitä mustalle. Ehkä vähän keinotekoisesti liitin tämänkin Ukrainan tilanteeseen. Voidaan ajatella, että värit kuvaavat elämää Ukrainassa sellaisena kuin se olisi normaalioloissa. Musta symbolisoi  Venäjän yritystä tukahduttaa ukrainalaisten elämää. Myös kaita muoto viittaa samaan asiaan.

Tarkoitukseni oli harmonisoida väriskaalaa siten, että en ota punaisia mukaan. Värikokemus riippuu kuitenkin siitä, mitä värejä on tietyn värin ympärillä (Albersin väriteoria). Kävi niin, että tietty ruskea näyttää tässä ympäristössä punaiselta. Vaalea harmaa puolestaan näyttää tässä taustassa valkoiselta. 

Tukahdutusideaa voisi soveltaa myös tekemällä neliöistä vielä pienempiä. 

Tällaisessa teoksessa on paljon katsomista, jos on nauttii väreistä. Taulusta voi tarkastella esimerkiksi miten vierekkäin tai päällekkäin olevat neljä väriä missäkin kohtaa teosta sointuvat. Ehkäpä tällaista voisi käyttää jopa rentoutumiseen. 

Käytin tämän tekemiseen vanhaa maalarinteippikikkaa. Värit ovat pääasiassa öljypastelleja. 

Requiem for Ukraine, Kristallivirta ja Laulu Djneprille

 

Hesarissa on tänään juttu viulisti Lisa Batiashvilista (Georgialaissyntyinen viulistitähti Lisa Batiashvili ei suostu esiintymään Valeri Gergijevin kanssa: "Ei voi enää sanoa, että hän on 'vain' muusikko", voi olla maksumuurin takana)

Artikkelissa kerrotaan Batiashvilin tilanneen Krimin miehityksen jälkeen georgialaiselta säveltäjä Igor Lobotalta teoksen Requem for Ukraine sooloviululle. Requem eli sielunmessu tarkoittaa katolista jumalanpalvelusta, "jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta". Teos on omistettu Ukrainan konfliktin 2014 uhreille. 

Batiashvilin oma kansa on kokenut - ei kovinkaan kauan sitten - miltä tuntuu olla sodassa Venäjää vastaan (Georgian sota 2008).

Tässä Requem for Ukraine Lisa Batiashvilin esittämänä:

Heti teoksen alussa huomaa, että tämähän on tuttu teema. Sehän on Kristallivirta - hengellinen laulu. 

Tässä Kristallivirta Pasi Kauniston esittämänä:

No mistä tällainen yhteys? Nettiä penkomalla selviää, että Kristallivirran melodia perustuu ukrainalaiseen kansansävelmään Laulu Dnjeprille. Sanat ovat ukrainalaisen taiteilija ja kirjailija Taras Ševtšenkon (1814-1861). Kristallivirtaan on tekstin laatinut Helli Kaikkonen, joka oli kristillinen runoilija ja kirjailija. Liekö idea taivasnäkyisestä kristallisesta virrasta peräisin juuri Dnjepr-joesta. Hänen runoistaan on helluntailainen Ristin Voitto julkaissut kokoelman samalla nimellä Kristallivirta. 

Laulu Dnjeprille on hyvin kaihoisa laulu. Ollaan kai muuttamassa muualle ja luodaan viimeinen katsahdus kyseiselle joelle. Tässä laulu Matti Salmisen tulkitsemana:

Requiem for Ukrainen traagiikka on taas ajankohtaista. Ukrainalaisten suru on suunnaton. Moni joutuu evakkoon, joko vapaaehtoisesti tai venäläisten pakottamana. Laulu Dnjeprille kuvaa ehkä evakkojen tunteita vain surun osalta. 

                            Slava Ukrayini!

Erilainen kevät 2016

 

Kuva S. Hermann & F. Richter Pixabaystä

Kuusi vuotta sitten minulla oli jännittävä kevät. Sairastin leukemiaa, ja minun oli määrä saada kantasolusiirre. Olin jo Meilahden Kolmiosairaalassa eristysosastolla. Minun piti jäädä sisään, mutta minulla oli jokin lähes tunnistamaton oire. Tällaisessa operaatiossa sellaista ei saa olla. Tilanteessa piti toimia varman päälle. Palasin kotiin.

Palasin myös kantasolusiirrejonoon odottamaan, josko jonkun muunkin operaatio peruuntuisi. 

Testaustulos osoitti jälkikäteen, että operaation siirtämispäätös oli oikea.