Turun taudin "muistomerkki"

 

Brahenkadun varrella on tällainen merkillinen rakennuskompleksi. Näyttää kuin vanha kerrostalo olisi jätetty uusien sisään. Miten siellä voi olla, kun on vain päätyikkunat käytössä?

Tuo on pelkkä Seikon synnytyssairaalan päätyfasadi, eikä sen sisällä ole mitään. Seikon sairaalassa on 24.000 turkulaista nähnyt päivänvalon. Sairaala oli tosin toiminut jo ennen tätä parissa osoitteessa. 

Tätä paikkaa on kutsuttu Julinin tontiksi ja se on ollut aikoinaan pitkään melkein tyhjillään. Mitä nyt sairaalarakennus on yksinäisenä pönöttänyt paikalla. Sairaalan toiminta oli tosin lopetettu jo 50-luvulla. 

Sairaus voi aiheuttaa sen, että syntyy sekasikiö. Turun taudilla tarkoitetaan ilmiötä, jossa poliitikot, viranomaiset ja liikeyritykset suhmuroivat useita kauniita vanhoja taloja nurin uusien tieltä. Onneksi täällä on kuitenkin ollut runsaasti vanhaa rakennuskantaa, joten paljon on säilynytkin. 

Tontti oli autiona pitkään, koska Stockmann oli päättänyt tulla Turkuun ja tähän uumoiltiin sille sijaa. Asiat mutkistuivat ja Stocka päätyi Yliopistonkadulle. 

Yhdellä silmäyksellä voi todeta, että tuossa ei arkkitehtuuri, politiikka ja kaupunkisuunnittelu ole erityisemmin menestyneet, ainakaan visuaalisesti. 

Sairaala on purettu paitsi tuota päätyä. Onkohan omatunto alkanut vaivata, kun on jätetty tuollainen tarpeeton uloke. Vai onko kylmästi säästetty purkukustannuksissa?

Tuohon on mitä ilmeisimmin vain jotenkin ajauduttu. 

Kun opiskelin Turussa 70-luvulla, hotelli Hamburger Börsin torin puoleinen jugend-osa oli yhä tallella. Se sitten purettiin ja tilalle rakennettiin kovien sieluton hotellisiipi. Rakennusten elinkaaret voivat olla kovin lyhyitä, koska myös tuo uudempi siipi on purettu ja tilalle rakennettu kieltämättä arkkitehtoonisesti ja ympäristön kannalta onnistuneempi rakennus. 

Jospa jugendrakennuksesta, sen edeltäjästä ja seuraajasta olisi kustakin jätetty jokin osa muistoksi tuleville sukupolville. 

Olisi kiinnostavaa nähdä kaupungin rakennuskannan kehitys tuollaisina fyysisinä muistoina. 

Siinäpä erityinen vetovoimatekijä Turkumme tulevaisuudelle. 

Erilainen musiikkielämys upeassa kotikirkossamme

 

Olimme äskettäin Mikaelinkirkossa, jossa pidetyssä tilaisuudessa kerättiin varoja Turun ortodoksiseurakunnan Aleksandran kirkon kunnostukseen. 

Mikaelinkirkon interiööri on minusta tavattoman kaunis. Laitan postaukseen ottamiani kuvia tiloista. 

Mikaelinkirkko

Mannerheim valvoo. 

Mikaelinkirkko on eriskummallinen hybridi, jossa yhdistyvät uusgotiikka, jugend ja kansallisromantiikka. 

Suunnittelukilpailun voitti aikoinaan nuori arkkitehtiopiskelija Lars Sonck. Kun kirkkoa alettiin toteuttaa, Sonckille tuli rimakauhu, ja hän ehdotti muutoksia suunnitelmaansa. Joitakin niistä hyväksyttiin. Hän häpesi luomustaan niin, että hänen kerrotaan Turussa käydessään pyytäneen taksikuskia ajamaan siten, ettei Mikaelinkirkko satu matkalle. 

Hän sai myöhemmin suunnitellakseen myös Tampereen tuomiokirkon, jossa yhdistyvät samat kolme ulottuvuutta kuin Mikaelissa. Tampereen kirkko on toki rouheampi toteutus, mikä johtuu mielestäni osittain Hugo Simbergin mystisistä maalauksista. 

Tilaisuuden juonsi Risto Nordell. 

Ohjelmisto koostui musiikkiesityksistä. 

Ensimmäinen numero "Tsaryu nebesnyy" (Oi taivaallinen kuningas) oli hyvin vaikuttava. Sopraano Olga Heikkilä lauloi sen kävellen pääkäytävää pitkin eteen. Säestys preparoidulla pianolla eli äärimmäisen minimalistinen. Yksinlaulu valtavassa kirkossa oli kuulijoille kokonaisvaltaisen kohottava elämys. 

Tässä videossa Tetiana Yashvili esittää Tsaryu nebesnyyn avarassa kirkkotilassa viulun ja sellon säestyksellä.

Essi Hirvonen: Pyhät (oma sävellys)

Key Ensemblen kvartetti esitti Sergei Rahmaninovin, Mikko Sidoroffin ja Arvo Pärtin musiikkia.

Tenori Heikki Halttunen esitti Janne Salmenkankaan lauluja. Tommi Niskala säesti uruilla. 

Esiintyjät kukitetaan

Lopuksi Panagiotis Panagiotapoulos ja Michail Siskakis esittivät kreikkalaisen kansanmusiikin sovituksia. 

Että sellainen tilaisuus. On meillä vain kaunis kotikirkko. 

Turun kirjaston sisäpiha: Bernadotte, tsaari, Äkkijyrkkä, muinaisrauniot ja Uudenkuun keiju

 

Löytyy muinaisuutta ja nykytaidetta

Tuosta ovesta on mennyt ja tullut yksi keisari ja yksi kruununprinssi vuonna 1812. 

Tämä on maaherran virkatalo, joka on valmistunut vuonna 1733.

Ruotsi oli hävinnyt Suomen Venäjälle vuonna 1809. Maamme kohtalo sinetöityi tässä talossa kolme vuotta myöhemmin, kun Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhana sopivat, ettei Ruotsi enää haikaile Suomen perään. 

Kaarle Juhana oli kyläräätälin pojanpoika Jean-Baptiste Bernadotte, joka oli oli tehnyt häikäisevän uran ja noussut Napoleonin marsalkaksi. Hän kuitenkin riitautui pomonsa kanssa ja joutui katselemaan ympärilleen. Ruotsin tuolloinen kuningas Kaarle XIII oli sairaalloinen ja hänen kykyjään puolustaa maataan Venäjää vastaan epäiltiin. 

Ruotsalainen paroni Mölner päätti ruveta tekemään diilejä saatuaan suurenmoisen idean. Hän esitti ajatuksensa Bernadottelle, joka suostui kandideeraamaan Ruotsin kuninkaan pallin haltijaksi. Napoleonista idea oli absurdi, mutta lupasi kahden Ranskan valtikan alla olevan Tyynenmeren saaren verotulot Bernadottelle ja hänen jälkeläisilleen, jos kuninkaan virka avautuu hänen maineikkaalle soturilleen. 

Niin kävi, että Kaarle XIII adoptoi Jean-Baptisten pojakseen Kaarle Juhanaksi ja hallitsijasuvun jäseneksi, Kätevää. 

Kruununprinssillä ei tietenkään ollut tunnesiteitä Suomeen, joten hänelle sopi hyvin, että Aleksanteri pitää entisen Österlandin ja tukee prinssiämme tämän valloittaessaan hyvitykseksi Norjan Ruotsille. 

Kaarle Juhanasta tuli sittemmin Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana ja Norjan kuningas Kaarle III Juhana. 

Otin näitä kuvia Turun kirjaston pihapiirissä, jossa on muiden muassa tämä Miina Äkkijyrkältä karannun lehmä "Sweet yellow melon". Muu nimessä täsmää, mutta minusta juuri se ainoa melonin mieleen tuova ruumiinosa puuttuu. 

Koillisessa on kirjaston vanha osa. Siitä lounaan kautta eteläänk aartuu kirjaston laajennus. Keskellä idässä on kahden ylhäisyyden vuoden 1812 kädenvääntöpaikka. Sekin taitaa olla  kirjaston käytössä. 

Tämä ei ole uima-allas vaan muinaismuiston kattaus. 

Tämä viritys suojaa ammoisen rakennuksen jäänteitä tehokkaasti myös katseilta. 

Talo on rakennettu 1490-luvulla eli aikana, jolloin silloinen Suomi kuului Ruotsin osana periaatteessa Kalmarin unioniin, jota johti Tanska. Aika oli todella melskeistä, koska Ruotsi rimpuili irti liitosta. Lopullinen ero tapahtui vasta Kustaa Vaasan ollessa puikoissa 1520-luvulla. 

Muuan esi-isäni Anders asui ilmeisesti Kokemäensaaressa, joka oli Kokemäenjoen suulla nykyisessä Porissa. Se ei ole enää saari ja nimi onkin nyt Kyläsaari. No jaa, saari kuitenkin, mutta ei oikea saari. 

Andersista ei juuri tiedetä, mutta hänen tyttärellään Annalla oli jo sukunimi, joka oli Indreus. Anna oli kuitenkin omaa sukua Storfinger (Suursormi). Indreus on selvästi muodostettu Kokemäensaaren ruotsinkielisestä nimestä Inderö. Jos merkinnät pitävät paikkansa, ehkä Anderskin olisi voinut käyttää sukunimeä Indrenius. Storfinger lienee isännän tai tilan nimi. 

Inderön naapurisaari oli nimeltään Ytterö. Suomeksi Sisäsaari ja Ulkosaari. Jälkimmäinen on kuitenkin muovautunut hiekkarannoistaan tunnetuksi Yyteriksi. 

No jopas harhauduin. Tarkoitukseni oli kertoa jonkin esivanhempani elämästä puheena olleen talon rakentamisen aikoihin. 

Odo Rumpf: Uudenkuun keiju

Tämä Odo näyttää olevan kiinnostavan hulvaton taiteilija. Tällä videolla näet, miten valtavia teoksia hän on rakentanut ylijäämätavarasta. Vilahti siellä lentokoneen raatokin. Osa teoksista liikkuu. 

Täällä näet yksittäiskuvia hänen teoksistaan. 

Miina ja Odo ovat selvästi sukulaissieluja. 

Aurora-seurasta, ergonomiasta, keväästä ynnä muusta

 

Kesä hiipii

Toimisiko Savossa?

Jättiläishoukutin hiiligrillin ostamiseen

Paalupaikka

Tois puolelt täl puolel

Siis miten?

Lempäälän Teboililla

Että oikein kaksin käsin?

Entäs tuo ergonomia?

Jokivarressa

Jokivarressa

Tällä kyltin osoittamalla paikalla toimi aikoinaan lyhytikäinen herrojen salaseura. 

Aurora-seura oli isänmaallis-kirjallinen ja musiikillinen yhteisö. 

Wikipedia Aurora-seurasta: "Se oli tuolle ajalle tyypillinen salaseura, jossa oli tärkeimpänä tavoitteena veljien siirtyminen hierarkiassa ylempiin asteisiin. Pääasiana olivat rituaalit ja symbolit. Se ei ollut mikään pelkkä herttainen luku- ja keskustelupiiri kuten Eero Järnefelt on Helsingin yliopiston pommituksissa tuhoutuneessa maalauksessa kuvannut. Seuran keskushenkilönä oli H. G. Porthan. Seura harrasti runoutta sekä Suomen historian, maantiedon, kielen ja talouden tutkimusta sekä 1773 lähtien myös musiikkia tukholmalaisen esikuvansa mukaisesti. Seuralla oli oma orkesteri, joka järjesti myös julkisia konsertteja."

Vapaamuurarit tulevat mieleen.

Tässä Eero Järnefeltin luonnos Aurora-seuran kokoontumista kuvaavaksi maalaukseksi. 

Ruissalosta keskustaan

#turku #auroraseura #porthan #järnefelt #ruissalo #aurajoki