Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Syöpäläisten suruviestit


Me syöpäläiset olemme heimo, jonka jäsenet jakavat samanlaisia muistoja ja kokemuksia. Allogeenisen kantasolusiirteen saaneiden FB-sivulla voimme tukea toisiamme. Jos jokin asia ihmetyttää, voi saada neuvoja muilta. Kokemusperäinen asiantuntijuus täydentää hienosti sitä tukea, mitä saamme terveydenhuollosta ja syöpäyhdistyksiltä. Esimerkiksi johonkin toimenpiteeseen menevä voi kuulla kokemuksia kyseisen hoidon jo saaneilta.

Kaikki eivät ole mukana FB-ryhmissä, mutta muitakin yhteyksiä on. Erään kohtalotoverin kanssa pidämme yhteyttä muulla tavoin. Kun kontrollini olivat Helsingissä, saatoin myös tavata tuttuja hematologian poliklinikalla.

Tämä verkosto antaa vertaistukea, mutta sitä kautta tulen tietoiseksi myös joidenkin kohtalotovereiden taistelun päättymisestä. Syöpähoidot ovat kehittyneet valtavasti, mutta kaikki eivät selviä.

Täsmällinen kuolinsyy on yksityisasia, joten emme yleensä tiedä, mihin edesmennyt verkostolainen menehtyi. On kuitenkin helppo olettaa, että syövällä yleensä on jokin osuus asiaan. Syöpä voi uusiutua, käänteishyljintäoireet voivat äityä kohtalokkaiksi tai jokin infektio saattaa viedä hengen.

Minua kosketti erityisesti se, kun kuulin äsken erään jo kuiville päässeeltä tuntuneen toverin kuolemasta. Hän oli aktiivinen keskuudessamme, oikea runkopelaaja. Hän taisi olla organisoija, kun osa meistä verkostolaisista kokoontui kerran syömään yhdessä lounasta.

Meillä ei ole mitään järjestelmällistä tapaa toimittaa suruviestiä näistä tapahtumista. Tiedon saaminen on satunnaista. Näin on oikeastaan hyvä, sillä jokainen suruviesti muistuttaa omasta tilanteesta. En voi sanoa parantuneeni, olen remissiossa eli oireeton. Syöpä voi yhä lymyillä jossakin.

Minä sulattelen tietoisuutta siitä, että voimani eivät todennäköisesti palaa entiselleen. Suruviestit kuitenkin muistuttavat siitä, että tähänastinenkin selviämiseni on menestys. Kysyin näkymistäni hematologilta ennen siirteen saamista ja kuulin, että ennusteeni on huono. Siitä huolimatta kesäkuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun sain siirteen.

Minä elän. On paljon syytä kiitokseen. Jokainen päivä on lahja.







perjantai 27. huhtikuuta 2018

Mistä olen poissa 2

Kun olimme palaamassa eilen Herttoniemeen, huomasin välillä miltei liukuvani aikaan ennen muuttoamme.

Yritän kuvitella, millaiselta tuntuisi elää asuntoautossa ilman pysyvää osoitetta. Voisiko se tuntua kodilta aina siellä missä se milloinkin sattuisi olemaan? Ainakin se olisi paikka, johon palataan asioilta. Toisaalta se on myös ajoneuvo, jolla asioille voi mennä.

Voisiko ihminen viihtyä kotiasuntoautossaan siirtyillen päämäärättömästi paikasta toiseen, jos se olisi taloudellisesti mahdollista? Muodostuisiko hänelle luontaisesti jonkin reitti, jota hän ajaisi uudestaan ja uudestaan?

Psykologia tuntee novelty seeking -piirteen, johon sisältyy kiinnostus uuteen ja impulsiivisuus. Ehkä tällainen persoonallisuus jaksaisi jatkuvasti asettautua uusiin paikkoihin ja selvittää, miten niissä palvelut toimivat.

Tunnistan itsessäni novelty seeking -ominaisuuden. Uudet asiat ja oppiminen viehättävät minua. Kovin impulsiiviseksi en itseäni koe. NS-persoona myös turhautuu nopeasti. Ainakin pitkästyn nopeasti ilman virikkeitä.

NS-piirre on osa ihmisen temperamenttia ja voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus. Turhaa on siis potkia tutkainta vastaan, jos on sattunut syntymään NS-ihmiseksi. Irti taipumuksesta ei pääse, mutta varmasti on hyvä opetella hillitsemään elämyshinkua, jos se alkaa hankaloittaa elämää ja vaivata läheisiä.

Jotta NS-ihminen asettuisi asumaan pyörien päälle, hänen pitäisi olla myös erakko luonteeltaan. Arkijärki sanoo, että nuo piirteet eivät usein satu samaan ihmiseen. Niinpä leirintäalueet ja kadunvarret eivät pullistele päämäärättömästi kulkevia maailmankansalaisia.

Pesän rakentamisen halu taitaa voittaa useimmat muut taipumuksemme.


torstai 26. huhtikuuta 2018

Mistä olen poissa?

Majailemme muutaman päivän Helsingissä. Olemme vuokranneet Tänään olemme käymässä Loviisan Isnäsissä. Vierailimme paikallisessa koulussa, jossa on meneillään isovanhempien viikko. Kaksi lastenlastamme käyvät kyseistä koulua ja tyttäremme toimii siellä opettajana.

Pienessä maalaiskoulussa tuntui olevan oikein leppoisa tunnelma ja samalla tekemisen meininki. En tiedä, vaikuttiko läsnäolomme, mutta oppilaat tuntuivat oikein kilteiltä.


Pohdin orientaatiotani, kun ajoin eilen Helsingissä. Tuntui hyvältä olla entisessä kotikaupungissa, vaikka viihdyn toki Turussakin. Mietin miksi oleminen tuntui erilaiselta kuin ennen muuttoamme, vaikka maisemat ovat läpeensä tutut. Olo tuntui jotenkin  irralliselta. Koko psykofysiikkani tiedosti, että olen vain käymässä.

Ilmeisesti ihminen kokee olemisensa suhteessa siihen, missä koti on. Kotoa poissa oleminen on kuin epävakaustila, joka odottaa palautumista ennalleen. Koen tällaisen jostakin syystä voimakkaammin silloin, kun olen hoitamassa asioita jossakin päin Turun keskustaa. Vaikka minulla ei olisi mihinkään kiirettä eikä mitään kiireisiä tekemisiä kotona odottamassa, minulla on jonkinlainen velvollisuuden tapainen tunne siitä, että minun pitää kohta palata kotiin.

Minun on vaikea sanoa, johtuuko tuo tunne kaupunkikierroksella kotoa toisaalla olemisesta johtuvasta epätasapainosta vai siitä, että alitajuntani kehottaa minua säästämään aikaa ja joutumaan eteenpäin. Ehkä nämä molemmat patistavat minua kotiin. Tarvitsen harjoitusta flaneerauksen taidossa.

Orientaatiomme taitaa olla samanlainen kuin eläimillä. Olemme joko pesässä tai muualla. Lintu lennähtää pesästään ruokaa hakemaan. Kotona on lepo ja rauha, muualla on toimeliaisuus. Tämä on toki raju yleistys.

Eläkeläinen saattaa kokea jumittuvansa kotiin. Työhön ei tarvitse lähteä.

Olimme äskettäin tapaamassa erästä ystäväpariskuntaamme keskellä arkipäivää. Valittelin omaa jaksamattomuuttani. Työt on tehty, minulle sanottiin.

Se kolahti. Työt on tehty, niin se on. Ystävä sen minulle kirkasti. Se oli ystävänpalvelus.






keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Ei tästä kummoista tullut

Joskus saattaa kuulla jonkun sanovan rikkovansa lakia, jos sen noudattaminen on omien arvojen vastaista.

Elämässä saattaa joutua äärimmäisiin valintatilanteisiin. Natsit säätivät juutalaisia koskevia lakeja. Mitä olisit saksalaisena tehnyt noutomiesten saapuessa naapuriin, jos olisit tiennyt hänen piilopaikkansa ja sinulla olisi ollut velvollisuus ilmoittaa asiasta? Ilmoittamatta jättäessäsi olisit vaarantanut oman perheesi.

Tavallisessa arkisessa elämässä emme onneksi yleensä joudu tuollaisiin tilanteisiin.

Entä helpommat tilanteet?

Lait ovat tavallaan meidän yhdessä luomiamme pelisääntöjä.

Joku saattaa kehuskella miten on onnistunut puijamaan verottajaa. Toinen ehkä esitelmöi kuinka onnistunut kaahaamaan ja samalla välttämään sakot. Voisiko tällaista kutsua omankädenoikeudeksi?

Toisaalta kukaan ei onnistu noudattamaan lakeja täydellisesti, vaikka yrittäisikin.

Syyllistynkö omankädenoikeuteen, kun kävelen päin punaisia?

Nyt valitsin niin hankalan aiheen, että tämän kummempaa ei syntynyt.













tiistai 24. huhtikuuta 2018

Sotesta pelastus?

Olkapääni vaivaavat. Minun on haettava iltaisin nukkumisasento siten, että kumpaakaan ei satu.

Ennen eläköitymistä sain nauttia työterveyshuollon palveluista. Kun tarvetta oli, pääsin lääkärin luo nopeasti.

Olimme viime viikolla kävelyllä vaimoni kanssa. Poikkesimme samalla Turun keskustan terveysasemalla. Kello oli hieman alle neljä. Luukulla kerrottiin, että saisin ajan ehkä kesäkuulle. Asiakaspalvelija kertoi, että ei voi tehdä varausta, koska heitä on kielletty tekemästä ylitöitä. Asema oli juuri menossa kiinni.

Minulle suositeltiin, että tulen uudestaan. Puhelimitsekin varauksen voisi tehdä, mutta linjat ovat ruuhkaiset ja yhteys sen vuoksi välillä katkaistaan. Voisin varata ajan myös verkossa, mutta se sijoittuisi pidemmälle kuin paikalla varattaessa.

Terveysasema on kivenheiton päässä kodistamme, joten voin käydä vaivattomasti varaamassa itselleni ajan, jos haluan.

Täällä on myös yksityisiä lääkäriasemia kävelymatkan päässä meiltä. Yksi käynti maksaisi ilmeisesti kymppejä. Hinta ei olisi ongelma. Kyse on omasta valinnastani. Jos hoidot jatkuvat maksullisina, hinta nousee merkitykselliseksi. Toisaalta ei olisi ylivoimaista kitkutella olkakipujeni kanssa kesäkuuhun asti.

Minusta tilanne ei ole reilu, koska pienituloisille lääkäriasemien maksut saattavat olla ylivoimaisia.

Hoidanko ongelman rahalla vai käytänkö periaatteellisista syistä julkisia palveluja? Mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus saada julkista terveyspalvelua kohtuullisessa ajassa.

Jos valitsen julkisen palvelun, kuormitan jo ennestään ruuhkautunutta järjestelmää. Minulla on siihen kuitenkin oikeus. Voisin ajatella, että ruuhkaa lisäämällä voin vahvistaa aavistuksen verran painetta tilanteen korjaamiseen.

Menisin kuitenkin mielelläni lääkäriin aika pian. Jos päädyn yksityiselle puolelle, voin kuvitella helpottavani jonkun muun pääsyä terveysasemalle.

Jos soteuudistus tuo terveyskeskuspalvelut kaikkien ulottuville nopeasti ja edullisesti, eläköön sote.





maanantai 23. huhtikuuta 2018

Emansipoituneet kädet

Persoonallisuuteni on jakautunut ja syntyneet osat pitävät huonosti yhteyttä keskenään. Käteni ovat niin emansipoituneet, että jättävät tavaroita sinne sun tänne ilmoittamatta minulle. Sitä en tiedä, tiedottavatko ne tekemisistään toisilleen. Joissakin tapauksissa tavaroiden piilottaminen on ehkä edellyttänyt käsien yhteistyötä. 

Kun käteni jekuttavat, minun on pyydettävä jalkojani avuksi. Ne vievät minut sinne, missä äsken olin. Ne eivät kuitenkaan kerro, mitä kädet ovat tehneet. 

Minusta tuntuu, että jalkani ovat liittoutuneet käsieni kanssa. Minä nimittäin olen välillä ihmeissäni, miksi jalkani toivat minut sinne, missä huomaan olevani. 

Raajani yrittävät selvästi liittoutua pääni kanssa minua narratakseen. Löydän joskus itseni katsomassa jääkaappiin ja ihmettelemässä, mitä olen etsimässä. 

Tällä salaliitolla voi olla hyvä tarkoitus. ”Pidetään pappa liikkeellä niin veri kiertää paremmin. ”


perjantai 20. huhtikuuta 2018

Millaisen puutarhan tarvitsemme?

Totuuden kaapu on raskas. Sellaista asettelen harteilleni. Virtuaalisen sopeutumiskurssin suurin anti on se, että ymmärrän paremmin tilanteeni. Kantasolusiirteen saamisen jälkeisestä väsymyksestä on keskusteltu tosiasiana. Hematologit eivät asiaan tartu. Heidän huomionsa kohdistuu ymmärrettävästi siihen vaiheeseen, kun potilasta pelastetaan henkiin. Ikimuistoiset kiitokset heille saamastani hoidosta!

Olen pettynyt siihen, että voimani eivät ole palautuneet, vaikka tämäkin tulos on loistava. Tehtäväni on nyt antaa itselleni aikaa mukautua tilanteeseen. Riskinä on valuminen toimettomuuteen, mikä ei ole toivottavaa. Toimien sopeuttaminen voimavaroihin on ihanteellisin ratkaisu. Miten oppia innostumaan maltillisesti?

Minua ei innosta nyt juuri mikään. Tämä blogini säännöllinen päivittäminenkin tuntuu työläältä, mikä varmaan näkyy tekstissä. Nyt ei ole hyvä keli. Blogin pitämisen luonteeseen kuuluu kuitenkin jatkuvuus. Päivittymätön blogi kuolee.

Toisaalta säännöllinen kirjoittaminen tuo ryhtiä eläkeläisen elämään ja haastaa ajattelemaan. Josko siten muutama aivosolu jaksaa sykkiä siten vähän pitempään.

Minun pitää ehkä harkita pientä lomaa bloggaamisesta tai harventaa kirjoitustahtia.

Minun on syytä uudistaa elämäni puutarhaa, miettiä viljelyalan kokoa, valita tilanteeseen sopivia lajikkeita, pohtia hyöty- ja koristekasvien suhdetta sekä keskustella vaimoni kanssa siitä, millaisessa puutarhassa viihdymme. Puutarhanhoitoon kuuluu istuttamista ja lannoittamista, mutta myös leikkaamista ja harventamista.





torstai 19. huhtikuuta 2018

Kenelle kuuluu valta maailmassa?

Suomessa on noudatettava Suomen lakia. Sen sisältöön vaikuttavat sekä EU-säännökset että kansainväliset sopimukset. Lait syntyvät demokraattisen prosessin tuloksena.

Osakeyhtiö on lakiin perustuva olio, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Laki antaa suojaa yritysten liikesalaisuuksille.

Usein sanotaan, että demokratiassa on heikkoutensa, mutta parempaa järjestelmää ei ole keksitty.

Maailmanjärjestyksessä on kysymys voimakentistä ja niiden välisestä tasapainosta. Kukin valtio pyrkii lainsäädäntönsä avulla pitämään puolensa erilaisten voimakenttien ristivedossa.

Vahvoilla valtioilla on taipumus jättää hankalissa tilanteissa tekemiään sopimuksia ja ehkä jopa lainsäädäntöäänkin huomiotta, koska sanktioita ei välttämättä seuraa. Voi niitä seuratakin, mutta kyse on jälleen voimasuhteista.

Maailman hallitusta ei ole olemassa eikä maailman oikeusistuinta. Yhdistyneillä kansakunnilla on kaunis nimi, mutta se ei vastaa todellisuutta.

Valtiot ovat keskeisiä toimijoita maailman pelikentällä, mutta niiden demokratian taso vaihtelee.

Nyt näyttää siltä, että valtioiden kentälle on ilmaantunut uusia pelureita. Uusia ja uusia. Isot yritykset ovat ennenkin osanneet lobata.

Merkittävää osaa maailman viestinnästä säädellään algoritmeilla. Google ja Facebook ovat niiden tunnetuimmat laatijat. Ohjelmointiin perustuva viestinnän kuplauttamismahdollisuus saattoi ratkaista Yhdysvaltojen presidentinvaalit.

Google ja Facebook ovat alustoja, joiden avulla viestit voidaan kohdistaa entistä tehokkaammin, mutta ennenkin on osattu mainostaa kosmetiikkaa naistenlehdissä. Mikä on siis ongelma?

Alustatalouden suuret jättiläiset pitävät algoritmejaan liikesalaisuuksinaan. Vain Googlessa tiedetään, miten hakuosumat valikoituvat. Algoritmeilla voidaan johdatella yleistä mielipidettä. Tavoitteet voivat olla kaupallisia, poliittisia ja ehkä muitakin.

Jos jokin organisaatio ostaa Googlelta osumia viestilleen, kyse on samasta kuin perinteisen mediavalinnan tekemisestä lehtimainoskampanjaan. Työväline vain on hienostuneempi.

Mediassa on ollut tapana tehdä selvä ero mainonnan ja toimitetun aineiston välille. Lehdessä olevan mainoksen reunaan laitetaan tarvittaessa teksti "ilmoitus". Google, Facebook ja kumppanit voivat kuitenkin johdatella kaikenlaista viestintää. Ne ovat paljon vartijoina.

Poliittisia päätöksiä tekevät kansan valitsemat edustajat. Yrityksissä valta on osakkaiden valitsemalla hallituksella. Osakkaiden valtaa ostetaan ja myydään.

Saako vieras valtio tai suuri amerikkalainen yritys osallistua Yhdysvaltojen presidentin valintaan? Vai kuuluuko asia vain kansalle? Vai pitäisikö kaikkien maiden kansalaisten päästä mukaan, kun valitaan maailman ehkä vaikutusvaltaisinta johtajaa?




 














keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Attilan jälkeläinen?

Johdattelen lukijan muutaman aasinsillan kautta otsikkon teemaan.

Kuulumme vaimoni kanssa Turun seudulla harvakseltaan kokoontuvaan lukupiiriin. Meillä on nyt luettavana brittiläinen keraamikko Edmund de Waalin mainio sukuhistoria Jänis jolla on meripihkan väriset silmät. Teos kertoo juutalaisen pankkiirisuku Ephrussin elämästä ja vie samalla lukijansa syvälle Euroopan kulttuurihistoriaan. Tarina kietoutuu myös maanosamme synkkään antisemitistiseen menneisyyteen.

Olen etsinyt huvikseni verkosta kuvia teoksessa kuvatuista henkilöistä. Ajauduin paronitar Emilie Henriette von Ephrussin ja hänen puolisonsa valokuvan kautta Geniin, joka on netissä toimiva joukkoistamiseen perustuva sukupuuohjelma. Järjestelmään voi kuka tahansa kirjata omia sukutietojaan. Sukututkimuksen harrastajat voivat Genin avulla liittää oman sukupuunsa osaksi valtavaa verkostoa ja löytää uusia sukulaisia. Tietojen luotettavuus varmasti vaihtelee sen mukaan, kuinka perusteellisesti kukin päivittäjä paneutuu asiaansa. Jotkut tiedot voivat olla jopa dna-testein varmennettuja.

Genissa on hauska ominaisuus, jonka avulla voi kokeilla löytyykö joidenkin henkilöiden väliltä jokin sukuyhteys. Olen joskus kokeillut ja huomannut Genin onnistuvan usein. Suhteet kulkevat myös lankouksien ja kälyyksien kautta, joten aina kyse ei aina ole verisukulaisuuksista.

Geni löysi minun ja mainitun Ephrussin välille hämmästyttävän yhteyden. Olemme kuulemma 49. serkkuja.

Geni näyttää kaikki yhteyteen liittyvät nimet. Meitä yhdistävässä ketjussa esiintyy tarunhohtoisia nimiä. Tässä poimintoja matkalta menneisyyteen.

- Märta Pedersdotter Lilliehöök
- Sven Magnusson Store
- Hedvig Swietopelkska
- Vysheslava Yaroslavna Galitska, princess
- Volodar Rostislavich Rostyslavych, prince
- Lanka Anna Belos I dukté, princess oh Hungary
- Béla I, king of Hungary
- Avarius, chief of the Magyars
- King Kulchug of the Huns
- Ernak, king of Huns

Ernakin ja hänen veljensä Elakin kautta ketju kääntyy kohti nykypäivää ja Ephrusseja.

Ernak on syntynyt noin vuonna 440 ja hän on itsensä hunni Attilan poika. Attila tunnetaan julmuuden ja ahneuden perikuvana. Tämän mukaan minä olisin Attilan jälkeläinen. Kuka haluaa tunnustautua Hitlerin sukulaiseksi?

Elakin pojan nimi on kirjoitettu kirjaimin, joita minä en osaa käyttää. Pojan tyttären poika on merkitty vaatimattomasti näin: Khosrau I "The Just", Shah of Persia.

Tässä muita poimintoja paluumatkalta:

- Meiri "Mari" ben Hananiah haKohen al-Nahr peeked, Gaon of Sura
- Sassanid Princess Dara Izdadwar
2nd Sheshna haSpfer b'Pumbeditha bat Mar Rab Mishoi 'Sheshna' haSofer b'Pumbeditha
Abū ʾl-ʿAlā Israel ben Shmuel haKohen haNagid, Gaon of Sura
- Rabbi Yehiel Hilel Gaon II
- Rabbi Elazar Loew
- Moses Samuel
- Henrietta Worms

Olemme siis Edmund de Waalin kanssa sukulaisia ja Attila on yhteinen esi-isämme.

Tästä tuli hauska päiväsatu.

Voisiko minunlaiseni supisuomalaisen kaukainen esi-isä olla hunnien kuningas Attila? Teoriassa se on mahdollista.

Sukututkimusten mukaan eräs esi-isäni Göran tuli Pohjanlahden toiselta puolelta ja hän kuului sellaisiin piireihin, joista on pidetty suvuista kirjaa jo ennen kirkonkirjoja. Paavo Lipponenkin on sanonut polveutuvansa Kaarle Suuresta.

Ruotsi oli aikoinaan personaaliunionissa Puolan kanssa ja siten ruotsalaisella vallasväellä on ollut yhteyksiä Puolaan. Kuningas Juhana III:n vaimo oli puolalainen Katarina Jagellonica. Eri maiden hovit kytkeytyivät toisiinsa avioliittojen kautta, varmaan myös Puolan ja Unkarin.

Tämä sukurakennelmani huojuu jo sen vuoksi, että Göranin vaimoksi on Genissä merkitty Märtä Lillienhöök, mutta hänen vaimonsa saattoi olla myös Beata Grelsintytär. Mahdollisesti molemmat, sillä onhan hän voinut jäädä leskeksi toisesta.

Mihin totuuteen kannattaisi tuudittautua?







tiistai 17. huhtikuuta 2018

Sanremo - Nizza



Kuvia Sanremon ja Nizzan väliltä


Menton








Monaco


Emme pysähtyneet Monacossa. Kuvat on otettu autosta. 






Olen potenut jotakin monta päivää. Olen varmaan saanut jonkin kiertolaisen sisuksiini. Huonovointisuutta, väsymystä. Kuumetta ei varmaankaan ole. Kirjoittaminen on väkinäistä.   




maanantai 16. huhtikuuta 2018

Näin pitää sanoa?

Pystymme viestimään keskenämme, koska käytämme sanoja, joiden merkityksen ymmärrämme ainakin suurin piirtein samoin. Käytämme toki muitakin keinoja.

Viestintää tehostaa se, että voimme muodostaa sanojen avulla lauseita.

Selviämme monista arkitilanteista hyvin rutinoitujen keskustelukaavojen avulla.

- Hei
- Hei
- Kuusikymmentäkolme euroa.
- Ole hyvä.
- Kiitos.
- Kuittia?
- Kyllä kiitos.
- Kiitos
- Hei
- Hei ja hyvää päivänjatkoa.
- Kiitos samoin.

Tuossa tutussa kassatilanteessa ei ole juuri sijaa luovuudelle, ainakaan jos on useita asiakkaita jonossa.

Tutut keskustelukaavat ovat toimivia ja turvallisia. Kun keskustelutilanne ei ole kovin muodollinen, kaavoihin tarttuu myös huumoria ja ironiaa.

- Miten menee?
- Siinähän tuo, niin kuin jäitä polttelisi.

Joistakin kaavoista saattaa tulla melkein pakonomaisia.

- Miten voit?
- Kremppaa pukkaa, mutta mieli on nuori.

- Menin sossuun ja juuri kun olin ovella, naapuri moikkasi toiselta puolelta katua.
- No oli vähän noloa.
- Joo, miksi aina käy näin.

- On se taas ilmoja pidellyt.
- No niin on, on se kauheaa.
- Miksi täällä aina sataa?
- Sanos muuta.

- Miten yrityksellänne menee?
- Oikein hyvin. Hyvä meininki. Entä teillä?
- Hienosti menee.

- Laitoitko hakemuksen?
- Joo, kävin jo haastattelussa.
- Miltä tilanne näyttää?
- Lupaavalta, mutta nyt täytyy koputtaa puuta.












perjantai 13. huhtikuuta 2018

Rakkautta ja kangastuksia

Kerron kuulemani rakkaustarinan, joka on elävästä elämästä ja ehkä hioutunut matkalla. Sota-aikana eräs mies oli jo siirretty ruumiskasaan. Joku ohikulkija oli huomannut hänen silmiensä liikkuvan. Hänet otettiin hoidettavaksi. Eräs häntä hoitava sairaanhoitaja tai lotta oli tuumannut, että tästä tulee minulle mies. Niin sitten kävikin.

Kun palasimme toissapäivänä vaimoni kanssa Helsingistä, kuuntelimme Luontoradiota. Yksi käsittelyyn noussut aihe oli kangastus. Ilmiön kerrottiin johtuvan siitä, että jostakin syystä ilman lämpötila poikkeaa huomattavasti maan pinnalla ja hieman ylempänä. Tämä saa valon taittumaan epätavallisesti.

Tällaisesta ilmiöstä on kyse, kun vastarannalta näkee jotakin, mikä ei sieltä tavallisesti näy. Toinen muoto on tutumpi. Kun lämpimän asfaltin päällä on lämmennyttä ilmaa ja sen yläpuolella kylmempää, autossa istuja voi nähdä tiellä lätäkköjä, vaikka sää on kuiva. Lätäköt ovat todellisuudessa heijastumaa sinisestä taivaasta.  

Muistin evakkoisäni kertoneen Kannaksella näkemästään. Otin asian puheeksi, kun juttelin eilen isäni kanssa puhelimessa.

Isäni kotitila rajoittui Laatokkaan, jonka keskimääräinen leveys on sata kilometriä. Tavallisesti vastarantaa ei näkynyt, mutta sopivalla säällä sen saattoi nähdä. Valamon luostarisaari on ehkä 60-70 kilometrin päässä isän kotitanhuvista. Kun sää oli sopiva, saattoi kaukaisuudessa nähdä Valamon pääkirkon. Tämä ilmiö edellyttää, että vedenpinnan tuntumassa on kylmää ilmaa ja yläpuolella lämpimämpää.

Kajastus ei ole harhaa vaan oikea optinen ilmiö. Näkemänsä voi valokuvatakin.




torstai 12. huhtikuuta 2018

"Sukukokous"

Kävimme eilen vaimoni kanssa Helsingissä. Saara oli Helsingin kaupunginarkistossa ja minä entisen työnantajani järjestämässä eläkeläistapahtumassa.

Hyvän tien ansiosta Helsingin ja Turun väli on kutistunut. Kesti pari tuntia päästä Turusta Hakaniemeen. Kävimme lounaalla Ympyrätalon Rossossa, josta näyttää tulleen kantapaikkamme Helsingin suunnalla.

Minäkin ehdin tehdä pienen arkistovierailun ennen kuin ajoin Pasilaan. Kävin kysäisemässä paria asiaa Kansallisarkistossa Rauhankadulla. Aion yrittää penkoa lisää isoisääni liittyviä tietoja talvisodasta.

Oli todella mukavaa nähdä entisiä kollegoja. Suuret kiitokset HBC-SLK:n väelle tilaisuuden järjestämisestä ja muillekin osallistumisesta! Arvostan.

Sosiaaliset suhteet toimivat erilaisten verkostojen kautta. Näin tuoreena eläkeläisenä kannattaa muistaa vaalia näitä yhteyksiä. Entiset kollegat ovat vähän kuin sukulaisia. Olen tuntenut osan heistä  vuodesta 1996 saakka, jonkun jopa vielä pidempään. Työkavereita on aikoinaan tavattu paljon useammin kuin sukulaisia.

Oli yllättävää kuinka samankaltaista minun ja useimpien muiden koulumme eläkeläisten elämä kuulostaa olevan.


Eilen julkaistiin Päivämiehen blogisivuilla viimeisin juttuni. Löydät sen täältä: Taideviikko Provencessa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Ihmisen hinta

Hesari kertoo tänään, että jokainen ihminen aiotaan hinnoitella ennen kuin sote-uudistus tulee voimaan. Tämä toimisi perusteena yksityisille yrityksille terveyskeskuksen pyörittämisestä maksettaville niin sanotuille kapitaatiokorvauksille.

Kuulostaa järkevältä ehkäistä yrityksiä valikoimasta vain terveimpiä ihmisiä asiakkaikseen.

Mutta että ihmiset hinnoiteltaisiin? Siitä tässä on kysymys, vaikka puhuttaisiin pisteytyksestä.

Minun hintani olisi syöpähistoriani vuoksi varmasti kauhistuttavan korkea. Olen jo nyt maksanut yhteiskunnalle paljon. Olen hyvin kiitollinen saamastani erinomaisesta hoidosta. Yksi hyvinvointiyhteyskunnan ideoista on kerätä verovaroja käytettäväksi kaikkien kansalaisten terveyshuoltoon ja hoitaa kaikki. Vakavasti sairastuva kansalainen ei joudu ahdinkoon, koska häntä laskutetaan lempeästi verrattuna toteutuviin kustannuksiin. Tällainen vakuutusperiaatten soveltaminen tuo turvaa kaikille.

Jos vakuutusideaa sovelletaan liiketaloudellisesti kirkasotsaisesti, maksut aseteetaan riskien mukaan. Jos riskit ovat korkeat, niin ovat hinnatkin.

Leukemiani voi äityä uudestaan tai voin saada hankalia käänteishyljintäoireita. Immuniteettini ei ole täysin palautunut, joten kai jokin pöpökin voi iskeä, ainakin teoriassa. Nämä riskit ovat minulla laskeneet, mutta eivät ole kadonneet. Ne laskettaisiin varmasti kapitaatiokorvaukseen.

No mutta tässähän on kysymys yhteiskunnan maksamista korvauksista, saatat ajatella.

Se on totta.

Mutta arveletko, että korkeita kustannuksia rakastetaan? Me kalliit tapaukset olisimme roskaväkeä, jotka kuormittavat yhteiskuntaa.

Melkein kuulen korvissani lauseen "Nyt on niin vaikeat ajat, että hyvinvointivaltion pelastamiseksi kapitaatiokustannuksia on aivan pakko leikata."

Uudistusta perustellaan sillä, että terveyskeskukset saadaan toimimaan paremmin, ja se onkin kannatettava tavoite. Erikoissairaanhoito toimiikin jo upeasti. Nyt sanotaan, että yksityiset lääkäriyhtiöt pääsevät vain terveyskeskusmaailmaan.

Oletko luottavainen? Minä en ole. Tämä myllytys ei ehkä ehdi koskea minua, mutta läheisiäni ja kovin monia muita se voi koskea.

Terveysalan kansainvälisillä jättiläisillä on varmasti varaa sijoittaa paljon rahaa erikoissairaanhoidon piiriin pääsemisen lobbaamiseen.

Maakuntahallintoa perustellaan alueellisella tasapainolla. Sekin on erinomainen tavoite. Vireyttä ja toimivuutta sekä maaseudulle että kaupunkeihin!

Vanhenevien aivojeni on kuitenkin vaikea ymmärtää, miten maakuntaparlamenteista aiheutuvat kustannukset katetaan.

Saatan synkistellä tietämättömyyttäni. Te paremmin asioista perillä olevat, voisitteko valaista minua? Kahteen syöpään kallista hoitoa saaneena minun on vaikea olla tuntematta syyllisyyttä, jos/kun ihmisiä aletaan hinnoitella.  

On muuten hieman hyytävää, että samanaikaisesti keskustellaan eutanasian sallimisesta. Jollakin karmivalla tavalla intuitiossani tämä yhdistyy talousnäkökulman ylivoimaisuuteen politiikassa. toivottavasti murehdin turhaan.

Haluan kaikesta huolimatta terottaa itselleni, että hyvinkin voi käydä.


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Olen osittain kuollut - siis osittain elossa

Olen tyytyväinen, että minut on hyväksytty Syöpäjärjestöjen organisoimalle allogeenisen kantasolusiirron saaneiden sopeutumisvalmennukseen, joka toteutetaan verkossa. Saamme viikottain sarjan pieniä tehtäviä ja keskustelemme. 

Minä todella tarvitsen tämän kurssin. Se on jo nyt auttanut minua tunnistamaan oman tilanteeni realistisemmin



Eräässä tehtäväksiannossa todetaan näin:

Väsymys liittyy kantasolusiirtoon käytännössä aina. Osalla väsymys voi väistyä melko nopeastikin, osalla väsymys jatkuu puolesta vuodesta vuoteen ja osalla se jatkuu vuosien ajan, eikä välttämättä väisty täysin koskaan. Yksi hankalimmista asioista on väsymyksen perimmäisen syyn löytäminen. 
Väsymyksen taustalla voivat olla muun muassa fyysiset syyt, lääkitys, ongelmat syömisessä tai energian imeytymisessä, uniongelmat ja stressi sekä masennus. Kyse on usein myös useamman asian yhdistelmästä ja on vaikea tehdä väsymykselle mitään, jos sen aiheuttavat tekijät eivät ole tiedossa.

Syövän jälkeisen väsymyksen syitä on ilmeisesti tutkittu vähän. Onkin ymmärrettävää, että suurimmat tutkimuspanokset kohdistuvat syöpähoitojen kehittämiseen.

Saamani hoidot ovat olleet hyvin raskaita. Olen alkanut sisäistää sen, että niistä ei palata entiselleen. Minun osakseni näyttää langenneen syvä väsymys, mitä ilmeisemmin pysyvästi. Tunnen menettäneeni muutakin kuin voimavarojani. Totuuden ymmärtäminen tekee kipeää.

Tunnen että olen jo osittain kuollut. Minulla on kuitenkin onnea siinä, että minulla on hyvin vähän käänteishyljintäoireita. Ne voivat olla hyvin hankalia, jopa kohtalokkaita. Minulla on vain hyvin lievää oireilua ihossa. Sen kanssa on helppo tulla toimeen.

Olen kuitenkin vielä elossa. Kesäkuussa tulee kaksi vuotta siirteen saamisesta. Kun olen näin pitkälle päässyt, selviämismahdollisuuteni ovat huomattavasti parantuneet.

Me siirteen saaneet olemme kuin heimo. Emme kaikki tunne toisiamme henkilökohtaisesti, mutta kokemuksemme yhdistävät. Tutustuin aikoinaan erääseen henkilöön Kolmiosairaalan 7A-osastolla. Siitä on aikaa, kun näin hänet viimeksi - silloinkin vilaukselta. Hän vaikutti optimistiselta ja hyvinvoivalta. Kuulin toissapäivänä, että hän ei ole enää keskuudessamme. Rintamakumppani on poissa.

Facebookissa on allogeenisten ryhmä, jossa voimme jakaa kokemuksia ja tukea toisiamme. Yksi jäsen oli päättänyt tarkistaa, mitä eräälle toiselle kuuluu. Tämän seinälle oli ilmestynyt teksti In memoriam. Vetää hiljaiseksi, pienten lasten äiti. Uutiseen ei ole tullut kommentteja, vain surullista emoijia on napsauteltu.  

Opettelen yhä elämään voimieni rajoissa. Jaksan ihmeen paljon, jos vain tartun toimeen. Nyt olen oppinut sen, että minun ei pidä kuitenkaan painaa kaasua pohjaan, kun keli tuntuu hyvältä. On vaikea tunnistaa rajoja. Kun matka sujuu, on hankala jarrutella. Innostusta voi kuitenkin seurata lama.

Pitää elää hissutellen eikä revitellen. On syytä välttää tiiviitä ja sitovia aikatauluja.

Minulle on käynyt toistaiseksi hyvin. Olen mieluummin osittain elossa kuin kokonaan kuollut, mutta miksi minä olen täällä, kun tuo nuori äiti on poissa? Näin on Jumala säätänyt. Mitä muuta tuohon osaisin sanoa?


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Sanremo



Kävimme syömässä tässä talossa olevassa Equipe Gabry -nimisessä ravintolassa Italian retkellämme. Paikka on Sanremossa. Tunnelma vaikutti sellaiselta, millaiseksi sen voi italialaisessa perheravintolassa kuvitella. Meteli oli korvia huumaava. Kaikki ääni tuli ihmisistä. Välillä joku huusi saadakseen asiansa kuulluksi. Muut asiakkaat olivat italialaisia. Vanha emäntä kävi välillä juttelemassa vieraitten kanssa. Henkilökunnan ikäskaala oli parikymppisestä eläkeläisiin.





Meille kannettiin käsittämätön määrä ruokaa syötäväksi. Näissä kuvissa on vain osa. Emme olisi kyenneet syömään kaikkea. Onneksi ylijäämää sai mukaan.


Olimme selvästi muukalaisia, mutta suhtautuminen oli ystävällisen uteliasta.








Kävimme aterian jälkeen kävelyllä kaupungilla. 

























Panoraama








perjantai 6. huhtikuuta 2018

Varaus hotelliin, jota ei enää ole

Körötämme nyt Vainion bussissa matkalla Turkuun.

Luulisi taksin tilaamisen olevan helppoa Nizzan kaltaisessa paikassa. Ei ollut ainakaan meille eilen. Yritin varata kyytiä muutamaa tuntia ennen lähtöä. 

Googlaamalla löysin turistitoimiston sekä yksityisiä yrityksiä. Turistitoimiston taksinumerossa puhuttiin ranskaa niin nopeasti, ettei asia mahtunut korvastani sisään. Sitten tuli englantia ja rimpsu numeroita, jotka tietenkin menivät ohi. Kun painoin Iso-Britannian lippua, kieli kääntyi, mutta näkymä siirtyi aloitussivulle. Kun en heti äkännyt, miten pääsen eteenpäin, annoin periksi. 

Jokin yritys tarjoili hintahaarukkaa dollareina, mikä hieman oudoksutti. Löysin numeron, joka saattoi olla se turistitoimiston tarjoama englanninkielinen. Yritin useita kertoja, mutta yhteys ei edes yrittänyt syntyä.

Löysin jonkun englannin kieltä puhuvan numeron, mutta minua kehotettiin soittamaan kymmentä minuuttia ennen. 

Vaimoni oli kuullut hyvää Uberista. Arvelutti, onko laillinen ja voiko luottaa? Jokin appi pitäisi asentaa. Vähän googlailin, mutta käytäpä sitten aikaa tällaisen asian selvittämiseen. 

Taksipysäkeillekin olisin voinut soittaa, mutta olisinko saanut edes osoitettamme sanotuksi ymmärrettävästi, jos sattuisi vain paikallista puhuva vastaamaan.

Jollakin sivulla tarjottiin chattiapua. Laitoin viestin, mutta vastausta ei alkanut kuulua.

Olisin voinut tilata kyydin joiltakin nettisivuilta, mutta minun olisi pitänyt olla asialla jo edellisenä päivänä. Samaa päivää ei voinut valita. Tuntui, että taksin voi tilata vain joko eilen tai juuri ennen lähtöä.  

Vaimo sai kyllikseen ja lähti lähistöllä olevalle taksiasemalla. Sieltä hän sai kyydin tilatuksi ja taksi tuli silloin kuin pitikin. 

Seuraavat kommelukset sattuivat meille Seutulassa. Olimme varanneet yösijan Cumulus-hotellista, jonne piti mentämän ilmaisella bussilla. Ei muuta kuin pysäkille ja siellä bussiin. 

Kesken matkaa vaimolleni tuli mieleen, että olemmeko oikeassa bussissa. Emme olleet. Tämä bussi kuljetti väkeä parkkipaikoille. Yksi toinenkin pariskunta oli väärässä bussissa, joka kuitenkin vei meidät alkupisteeseen. Kumppanimme olivat matkalla samaan hotelliin kuin mekin. 

Onneksi viimeinen bussi ei ollut vielä lähtenyt. Kun kuljettajalta kysyttiin pääsyä Cumulus-hotelliin, kuulimme, että sellaista hotellia ei ole enää olemassa. 

Oli kuulemma muuttunut Skandiciksi viime tiistaina. Kuski onneksi tiesi, mihin olemme menossa. Hotelli todella oli Scandic, ylhäällä olevia valokirjaimia myöten. Pian ovat näköjään vaatteet vaihtaneet. Kas kun eivät ole sähköpostia asiasta lähettäneet. Onneksi muutos ei ollut varaustamme hävittänyt.  

Tänään jatkoimme kompastelua. Palasimme ilmaisbussilla kentälle, josta Turun bussin oli määrä lähteä. Meidän olisi kannattanut jäädä pois ensimmäisellä pysähdyksellä, mutta jotenkin tunaroimme ja jäimme autoon. Jouduimme paikkaan, joka oli väärän terminaalin kohdalla. Onneksi aikaa oli ja saimme siirtyä sisätilassa paremmille apajille.

Eikö maailma ole vielä valmis vai enkö minä ole?

Kummista kuulisit mieluummin, nähtävyyksistä vai sattumuksista?


torstai 5. huhtikuuta 2018

Au revoir Nice

Olemme Nizzan kentällä paluumatkalla kotiin. Lentomme on määrä lähteä noin tunnin päästä. Huomenna olemme kotona Turussa.

Vaikka vaimoni oli jo hyvin pakannut tavaroitamme, tämä päivä meni lähtöä tehdessä. Aikaa meni niin yksinkertaiseen asiaan kuin taksin tilaamiseen.

Nyt konetta taidetaan jo täyttää.

Huomisiin!


keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Mistä ikkunaluukut kertovat?



Ranskassa käytetään ikkunaluukkuja. Niistä hämmentävän monet ovat kiinni päivälläkin.

Onko kyseessä yksityisyyden varjeleminen vai auringolta suojautuminen? Vai sekä että? Tuskin varkailta varjelevat.


Asuimme eräänä kesänä Strasbourgissa aivan kadun tasalla. Jos pidimme sekä luukkuja että lasia auki, joku ohikulkija saattoi huhuilla sisään.

Olikohan niiden avoinna pitäminen jotenkin erityisen epätavallaista?


Luukkuja on säädelty samalla tavoin varmaan vuosisatojen ajan.


Onko kyse vain ilmastosta vai liittyykö luukkujen käyttö kansanluonteeseen? Muuallakin näitä toki käytetään.

Ranskalaiset ovat hyvin tarkkoja siitä, että heidän lapsiaan ei valokuvata.












Varmaan jossakin tällaiset jo toimivat sähköllä ja säätää voi kaukosäätimellä.




tiistai 3. huhtikuuta 2018

Nizzasta Italiaan



Eräs paikallinen pariskunta ystävällisesti vei meidät ajelulle mutkaista rantatietä Italian puolelle aina Sanremoon asti. Oli hieno matka, kiitos teille, jos satutte lukemaan tätä!

Tässä artikkelissa on kuvia retkemme alkupäästä.


Rivieran ilmasto on hyvin miellyttävä. Siksi tällä rannikolla on useita pakkoja, joissa hyvin rikkaat viihtyvät. Kaikki ovat kuulleet ainakin Monacosta.


Luonnonolosuhteet ovat samat Italian puolella rajaa, mutta maisema muuttuu selvästi rajan ylittämisen jälkeen. Rahan aikaansaannoksia näkyy vähemmän. Oleminen ei ole puleerattua kuten rajan länsipuolella.




Pydähdyimme Bordigheran pikkukaupunkiin kahville ja katselemaan paikkoja.






Huomaa mail jne.






Eva (Evita) Perón (1919-1952) oli Juan Perónin, Argentiinan persidentin, toinen vaimo. Evita vieraili Bordigherassa vuonna 1947.