Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 30. marraskuuta 2017

Isoisän kokoinen aukko

Sotaorvon pojasta tuntuu oikein hyvältä, että Keski-Porin kirkon jokaisen sankarivainajan haudalle ollaan tekemässä vapaaehtoistyönä havuseppele. Saattavat olla jo valmiita, koska eilenkin oli Porissa asiaa koskeva talkoopäivä. Hatunnosto vapaaehtoisille tekijöille!

On todella hienoa, että tämä hämeenlinnalaisen Esa Jaatisen idea on levinnyt niin laajalle, että seppeleitä on solmittu jo yli 40.000 kappaletta.

Minunkin isoisäni saa omansa. Hän ei asiasta tietysti mitään tiedä, mutta asialla on merkitystä erityisesti meille hänen jälkeläisilleen. Olen oikeastaan yllättynyt, että tämä asia koskettaa minua näin selvästi.  Minulla on asiasta kiitollinen mieli. Satavuotisitsenäisyyspäivänä haudalla käy varmasti Porissa tai sen lähettyvillä asuvia sukulaisiani jättämässä kynttilätervehdyksiä.

Koen, että minulla on yhden isoisän kokoinen aukko mielessäni. Sodan vuoksi en ole koskaan voinut tavata äitini isää eikä minulla voi olla hänestä henkilökohtaisia muistoja. Muistoni ovat kuvia, kuulemiani kertomuksia, hänen yksikkönsä sotareissusta lukemiani tietoja tunne puuttuneesta isovanhemmasta.

Miltä tuntuukaan kahden lastenlapsemme toisesta isoisästä, jonka isä kaatui ennen hänen syntymäänsä samassa taistelussa, jossa minun isoisäni sai tulikasteensa? Hänelle isä on piirongin päällä oleva valokuva.

En osaa kutsua äitini isää muuksi kuin isoisäksi, koska minulta puuttuu henkilökohtainen kontakti häneen. Luulen, että häntä kutsuttaisiin satakuntalaisittain tuffaksi, jos hän olisi saanut elää pidempään.






Geenit ja syöpä

Turun Sanomien viimesunnuntainen artikkeli Voitetaanko syöpä geenitestien avulla? luotaa syöpähoitojen tulevaisuutta. Tässä poimintoja ja kommentteja.

Artikkelissa viitataan asiantuntijaan, jonka mukaan "Syöpä on genomin sairaus." Syöpäsoluja voi alkaa syntyä, jos geeneissä on jotakin vikaa.

Ihmisen genomi saatiin kokonaan avatuksi vasta vuosituhannen vaihteen tienoilla. Tämä avasi valtavat mahdollisuudet erilaisiin geenitutkimuksiin perustuville liiketoimille. Ihminen voi saada tietoa sukujuuristaan lähettämällä dna-näytteen Family Tree DNA:lle tai muulle vastaavalle testausyritykselle. Näiden perusteella saattaa osa historiatietoihin perustuvasta sukupuusta mennä uusiksi.

On luonnollista, että geenitutkimuksista etsitään apua syövän hoitoon. Artikkelin mukaan syövät ovat hyvin yksilöllisiä. Niitä ei ehkä kannata luokitella niiden kudosten mukaan, joihin sairaat solut ovat ilmaantuneet. Erityyppisten syöpien geenivirheissä saattaa myös olla samoja piirteitä.

Kehitys on mahdollistaa sen, että syöpähoitoja voidaan alkaa räätälöidä tarkemmin potilaskohtaisesti.

Varmaan hyvin moni potilas, jonka syöpää ei saada tämänhetkisin hoidoin kuriin, voidaan tulevaisuudessa pelastaa.

Tällaiseen edistykseen liittyy sellainen ikävä puoli, että monet potilaat jäävät väliinputoajiksi. Tepsivä hoito voi jossakin olla jo testivaiheessa, mutta sitä ei saada syystä tai toisesta hankituksi. Lääkkeet voivat olla hyvin kalliita, eikä paikallinen sairausvakuutus vielä hyväksy niitä maksettavaksi. Potilas voisi mahdollisesti itse maksaa lääkkeet, mutta kuinka monen rahat riittävät.
Hyväonninen voi päästä jonkin lääketehtaan koekaniiniksi ja pelastua sen vuoksi.

On myös juridisia haasteita. Yhdysvalloissa kerätään geeninäytteistä tietokantaa, joka hyödyttää tutkimusta. Suomalaisten tietoja ei kuitenkaan panna talteen, mikä johtuu täkäläisen henkilötietolain tulkinnasta.

Jos minä saan joskus tulevaisuudessa kolmannen syövän, en ehkä hyödy mahdollista uusista hoidoista, koska minulla on vieras veri eikä geenitesti todennäköisesti anna minusta luotettavia tuloksia. Ehkä tähänkin joskus keksitään jotakin, mutta mahdanko niin pitkälle elää. Olen kuitenkin onnenpekka, koska olen kahden syövän jälkeen vielä elossa.



keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Onko sielu matematiikkaa?

Tiede edistyy valtavin harppauksin, mitä todistaa sekin, että olen vielä hengissä. Suuria mysteerejä kuitenkin on yhä. Yksi sellainen on matematiikan arvoitus. Miksi matematiikan avulla voidaan kuvata niin hyvin, miten fyysinen maailma toimii? Tiedemiehetkin ihmettelevät tätä. Asiaa aprikoidaan Prisman ohjelmassa Suuri matematiikkamysteeri.

Matematiikka lienee lähtenyt siitä, että joku on alkanut merkitä erilaisten objektien määriä. Sormet ovat olleet avuksi. Sitten on edetty yhteenlaskuun, vähentämiseen, kertomiseen ja niin edelleen. Miksi juuri tästä voidaan edetä taivaankappaleiden liikkeiden laskemiseen?

Jossakin suunnitellaan jo matkaa Marsiin. Sellaisesta ei voitaisi haaveillakaan ilman matematiikkaa. Laskeutumisaika yms. voitaneen laskea tarkoin etukäteen.

Mieliin saattaa hiipiä ajatus siitä, että oikeastaan kaikki on matematiikkaa. No yritäpä selittää matematiikan avulla, miksi mystinen Argus lähettää viranomaiskirjeitä muistuttavia huomautuksia havaitsemistaan liikennerikkomuksista.

Ihmisen käytöstä on vaikea ennustaa matematiikan avulla. Miten tunnistaa esimerkiksi eri motiiveja ja niiden voimakkuuksia? Miten selittää vääjäämättömästi Napoleonin aikaansaannokset? Voi olla, että kyse on mittauksen haastavuudesta. Mistä saataisiin lukemat, joita laskea?

Olemme kaukana siitä, että aivotoimintamme voitaisiin mallintaa tarkoin algoritmien avulla. Sellainen olisikin pelottava ajatus. Tässäkö kaikki? Pelkkää matematiikkaa? Muutetaan vain numerot biteiksi eli nolliksi ja ykkösiksi, ja annetaan robottien hoitaa asiat?

Alamme olla olevaisuuden mysteerin ytimessä. Meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän aloitteellisuutta, luovuutta ja aikomuksia. Loisiko robotti aikeita kannattavuuslaskelmien ja satunnaisgeneraattoreiden avulla? Pitäisikö neuvotteluja ja päätöksiä varten luoda keskenään erilaisilla ohjelmilla varustettuja robotteja? Tai pitäisikö samassa robotissa olla keskenään kilpailevia ohjelmia. Jos ihminen on, eikö myös robotti ole? Mitä oleminen on?

Jos olisin jossakin huoneessa robotin seurassa, voisitko sanoa, että huoneessa on kaksi henkilöä?

Robotti ei ole orgaaninen olio. Se toimii niin kuin se on ohjelmoitu toimimaan. Jos se tekee jotakin yllättävää, senkin mahdollisuuden lähtökohdat on jonkun pitänyt ohjelmoida.

Jossakin testissä on kysytty mikä on elämänkatsomukseni ja annettu vaihtoehtoja. Yksi tarjolla olleista oli tieteellinen elämänkatsomus. Arvostan tiedettä, mutta en voinut valita tuota vaihtoehtoa, koska olen uskovainen. Toisaalta en olisi halunnut valita syöpieni hoitoon kiviterapiaa tai muuta sellaista.

Minä uskon, että Jumala on luonut ihmisen luomuksi ja antanut hänelle sielun. Tätä en voi todistaa matemaattisesti.












tiistai 28. marraskuuta 2017

Kuitti laulaja paistaa

Tuo otsikko avautuu, kun luet tämän jutun.


Oli haikea hetki. Heitin äskettäin roskiin aineistoa, jotka olisivat joutaneet menemään jo aikoja sitten.  Perustimme vaimoni kanssa 80-luvulla osakeyhtiön, jonka kuitteja tuossa kuvassa on. Yritys ei ole toiminut pitkiin aikoihin eikä sitä enää ole edes olemassa. Laitoin hautaan omaa menneisyyttämme.

Kuitit herättävät muistoja noista ajoista, jolloin yritykset lähettivät toisilleen ja yksityisasiakkailleen valtavat määrät paperia. Internet on kutistanut tämän ilmiön vähäiseksi. Kohta kai katoaa postikin.




Tässä kuvassa on päällimmäisenä oikea parakooni eli käteiskuitti. Paragon oli lomakefirma, mutta kaikista käteiskuiteista käytettiin tuota ilmausta. Ennen tuli hanastakin huuperia. Huber oli putkifirma.



Paperilomakkeiden katoavaa estetiikkaa.




Aistikokemukset saattavat sekoittua toisiinsa. Ilmiötä kutsutaan synestesiaksi. Nämä hahmot musisoivat läheisen pianoliikkeen ikkunassa. Ääntä ei tule, mutta sen kuulee kuitenkin.



Jokohan kolmas kerta toden sanoo? Tämä on jo kolmas Lidlistä ostamamme keraaminen paistinpannu tänne Turun kotiimme. Me varttuvat hauvelit opettelemme, miten nykyään keppejä noudetaan.

Meillä on nyt keraaminen liesi, jolle ei mitkä pannut tahansa sovellu. Osa keittiökalustostamme jouti pois. Liedessä on pikakuumennusominaisuus, joka on todella nopea. Sen kanssa saa olla varuillaan, ja muutoinkin näiden välineiden käyttöä on syytä harjoitella. Ensimmäinen keraaminen pannumme kärähti kelvottomaksi. Ostimme uuden, mutta edellistä pienemmän, kun sellaisia oli Lidlissä tarjolla. Sitä voi vielä käyttää, mutta ei se ole ihan ehta vielä.

Tämä viimeisin on taas iso malli, joka on kätevä. Lidlistä taas. Nyt hiljaa mäessä, mamu ja papu!



maanantai 27. marraskuuta 2017

Kaksi humanistia ja raastinkone

Syön mielelläni juureksia, erityisesti porkkanoita ja nauriita. Minun ei tarvitse raastaa niitä, kunhan pesen tai kuorin ja sitten narskuttelen.

Vaimoni syö juurekset mieluummin raastettuina. Niinpä hän osti raastinkoneen.

Halusin kokeilla laitetta. Otin sen paketista. Käyttö vaikutti yksinkertaiselta. Laitteen kyljessä on pyöreä reikä, johon asennetaan teräpidike. Se koostuu muovisesta tötteröstä ja putkimaisesta syöttösuppilosta.  Tötteröön voi valita sopivan raastinterän. Ne ovat korin muotoisia ja kirkkaan värisiä: keltainen, violetti, vihreä, vaaleansininen ja punainen. Mukana tuli lisäksi muovinen työnnin juuresten syöttämistä varten.

Valitsin osan numero kuusi, jonka nimi on "violetti raastinterä". Kiinnitys kävi käden käänteessä. Tähän asti olin selvinnyt ihmeen hyvin.

Kuorin nauriin ja pilkoin palasia tuuttiin. Koneen päällä on iso on/off-painike. Pidin painiketta pohjassa ja survoin työntimellä nauriin palasia terää vasten.

Laite  ei alkanut sylkeä hienoa raastetta ulos. Terä söi huonosti nauriin palasia. Painoin työnnintä voimakkaammin. Ihmettelin, pystyykö vaimoni käyttämään laitetta. Painoin pääni kättäni vasten, jotta saisin lisää painovoimaa.  Aines tilsaantui terään ja naurismehua erittyi. Homma edistyi heikosti.

Sain nauriista aikaan jonkinlaista mössöä. Vaimoni huomasi minun laittavan liikaa syötettä tuuttiin kerrallaan. Sain opastusta. Laitoin varovaisemmin porkkanapala-annoksia syöttösuppiloon. Vaihdoin terän osaan numero kahdeksan, joka kantaa nimeä "keltainen karkearaastinterä".

Nyt aloin saada oikean näköistä raastetta. Homma tuntui silti jotenkin kökköiseltä. Sain taas valmennusta ja kuulin, että porkkanoita voi syöttää pitkinäkin. Nyt työ alkoi tuntua siltä, miltä sen pitääkin.

Saimme lounaan lisukkeeksi vähän epämääräisen näköistä raastetta.

Aina kun raastemyllyä on käytetty, pitää terät puhdistaa ja koneesta kaivella muut perskeet, kahta virkaa hoitava suppiloesine huuhtoa ja laittaa kaikki osat omille paikoilleen. Aloitettaessa kone pitää tietysti kasata toimintavalmiiksi.

Keittiön on hyvä olla kunnolla varustettu. Siellä laite nyt seisoo smoothie-koneen vieressä. Milloinkahan niihin innostutaan seuraavan kerran.

Juurekset voisi tietysti näppärästi kuoria ja raastaa riivinraudalla manuaalisesti suoraan lautasille, mutta onhan se komeaa, kun koneita käytetään.

Humanisteissa on eroja.


perjantai 24. marraskuuta 2017

Kuka on Argus Omnipresent - Toujours Vigilant?



Sain tänään merkillisen kirjeen. Se on otsikoitu näin:

HUOMAUTUS JA OJENTUMISVAATIMUS KOSKIEN LIIKENNERIKKOMUSTA

Ojentumisvaatimus? Hm ...

Sitten seuraa nimeni ja osoitteeni. Tämän jälkeen tulee perusteet tuomiolle:

MÄÄRÄYS, JOTA VASTAAN RIKOTTU: Tieliikenneasetuksen 19 §  / liikennemerkki 531 'Paikallisliikenteen linja-auton pysäkki' : Muuta ajoneuvoa kuin linja-autoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä - - 12:ta metriä lähemmäksi merkkiä. - -

Lainaus on oikein tehty. Paikallisliikenteen linja-auton pysäkkimerkki on numero 531. Mainitussa pykälässä sanotaan:

Muuta ajoneuvoa kuin linja-autoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä tiemerkinnöin osoitetulla matkalla merkin kummallekaan puolelle tai, jos merkintää ei ole, 12 metriä lähemmäksi merkkiä. Tälle alueelle saa kuitenkin pysäyttää ajoneuvon siihen nousemista tai siitä poistumista varten, jos se voi tapahtua linja-autoliikennettä estämättä. 

Tämän jälkeen annetaan koordinaatit:

PAIKKA: Käsityöläiskatu 12 Turussa.

AIKA: 21.11.2017 klo 22.55:teen saakka.

AJONEUVO: H-a HCZ-589.

Kyllä, olimme tuolloin palaamassa Helsingistä. Vaimoni poikkesi lähikaupassamme Salessa ja minä jäin odottamaan. Kellonaikakin varmaan täsmää. Ajoin kaupan edessä olevan pysäkin etupäähän. Pysäkillä ei mielestämme ole bussiliikennettä iltaisin.

Kirjoittaja määrittelee nyt rikkomukseni:

RIKKOMUKSEN TAPAUSKOHTAINEN KUVAUS: Yllä mainittu ajoneuvo, sen olematta linja-auto, pysäköity n. 1,5 metrin etäisyydelle liikennemerkistä 531, merkin jälkeen. Kuljettaja ei pysäköinnin aikana poistunut ajoneuvosta. 

Rikkomus on kuvattu ja seuraa sanktio:

VAATiMUS, koskeva ajoneuvoa HCZ-589 ao. ajankohtana kuljettanutta, em. rikkomukseen syyllistynyttä iäkkäähköä mieshenkilöä:

Välitön luopuminen sanotunkaltaisista, vastuuttomuutta osoittavista ja linja-auotliikennettä mahdollisesti haittaavista rikkomuksista sekä mahdollisista muista tieliikennelainsäädännön vastaisista määrittelyistä.

Ikäni määrittely on onnistunut aika hyvin.

Alla on ensimmäisessä kuvassa oleva logo. Argus viittaa ilmeisesti keinosilmään. Omnipresent tarkoittanee kaikkialla läsnäolevaa. Toujours vigilant on suomeksi 'aina valppaana'.




Minulla ei ole huomauttamista tähän huomautukseen. Myönnän rikkomukseni. Viestillä on vaikutustakin. Kun olin hakenut auton ja olin poimimassa vaimoani kyytiin kotimme kohdalla, huomasin, että kadun toisella puolella seisoi mies kännykkäänsä paneutuneena. Hänellä oli huppu vedettynä myssynsä päälle. Kun sitten ajelimme asioilla, olin ratissa korostuneen tarkkaavainen.

Tapaus kävi vielä mielenkiintoisemmaksi, kun aloimme penkoa nettiä. Suomi24:ssä on vuonna 2009 aloitettu keskusteluketju "Turkulaiset huomio: Argus?", jota on viimeksi kommentoitu tämän vuoden elokuussa. Keskustelijat kertovat kokemuksistaan Arguksesta. Tämä vaikuttaa toimineen monien vuosien ajan tässä meidän kulmilla. Huomauttelijan henkilöllisyys ei ole keskustelijoille selvinnyt. Jossakin annettiin tuntomerkkejä. Mainittiin huppupäisyydestä.

Elämä olisi tylsää, jollei inhimillisen toiminnan kirjo olisi näin laaja. Paikallisväriä. Jotkut tosin tuntuvat ottaneen herneen nenäänsä.

Argus on joutunut maksamaan Trafille saadakseen yhteystietoni eikä postimerkkikään ilmainen ole. Hän on myös nähnyt vaivaa asiansa eteen.

Argus, varmaankin luet tämän postaukseni. Kiitos kirjeestäsi. Mukavaa loppuvuotta ja uuden alkua!

Maanantaihin. Hyvää viikonloppua kaikille.















torstai 23. marraskuuta 2017

Surua ja kärrynpyöriä (Tärkeä kunniavartiohanke 3)


Eilen olin pappahommissa. Haimme nuoren koululaisen Naantalista meille, kun vanhemmat olivat kuoroharjoituksissa. Kävimme tyttösen kanssa kahvilassa sinä aikana, kun mamu kävi kirjastossa. Jaoimme munkit. Sattui mukavasti, kun koululaisen luokkakaverikin oli ilmaantunut paikalle ja liittyi seuraamme.


Mitä? Pitääkö minulla olla kännykässäni sekä Parkman että Easypark? Minulla on vain jälkimmäinen. Kohtasin tänään ensimmäistä kertaa automaatin, jossa näistä toimii vain Parkman. Onneksi oli kolikkoja taskussa.


Näin tänään Vitruviuksen miehen heittämässä valona kärrynpyöriä Yliopistonkadulla. En nähnyt laattaa, josta olisi selvinnyt tämän ympäristötaideteoksen tekijä.



Minua surettaa, kun en tunnu saavan oman isoisäni ikäistä miestä kunniavartioon Keski-Porin hautausmaalle itsenäisyyspäiväksi. Vertaisikäisvartio on tamperelaisen Kalervo Sipin hieno idea. Tampereella sitä toteutetaankin, samoin täällä Turussa ja muuallakin. Onneksi hankkeella on ollut menestystäkin. Tyyli vaihtelee. Jossakin ollaan maastopuvuissa, toisaalla siviilivaatteetkin käyvät. Jälkimmäisessä versiossa on erityisesti ajatusta. Sankarivainajien vastineet voidaan nähdä sellaisina kuin he tavallaan olisivat olleet, ellei sota olisi vienyt.

Mutta nuo porilaiset! Kaupungin Reserviupseerikerhon puheenjohtaja ilmoitti minulle, että päätös järjestelyistä on lyöty lukkoon. Se onkin luonnollista. Tapahtumaa järjestää toimikunta, johon puheenjohtaja kuuluu. Olen pyytänyt häntä välittämään viestini toimikunnan jäsenille, mutta tähän hän ei ole antanut vastausta. Epäilen ettei toimikunnan jäsenien sukulaisia makaa Porin uusgotiikkapyhäkön sankarihaudoissa. Kerhon varapuheenjohtaja viestitti, että Puolustusvoimien olisi pitänyt saada tieto tapahtumasta jo puolitoista vuotta sitten. Varusmiehiä tarvitaan paraatiin. Hänen mukaansa tarvittaisiin mahtikäskyä esikunnan suunnalta.

Keski-Porin järjestelyt ovat perinteisen hienot: kunniavartio, lippulinna ja seppeleenlaskut. Ihan komeaa, mutta toivoisin tänä poikkeuksellisena itsenäisyyspäivänä poikkeuksellista toteutusta. Minä en voi sooloilla käytännön tilanteessa. Yksinäinen mies isoisäni haudalla H-hetkellä olisi tyylitön näky. Hienoa että Kalervo Sipin idea kuitenkin toteutuu tässäkin laajudessa.

Luultavasti häviän tämän taistelun. Lähetin asiaa koskevan ehdotuksen eräälle vaikutusvaltaiselle taholle. Toivoin siinä sparrausta toteutuksen laajentamiseksi valtakunnalliseksi.

Jos kuitenkin onnistuisin, voisin melkein pyöriä Vitruviuksen miehenä Yliopistonkadulla.



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Onko aika ajanut tämä ohi? (Tärkeä kunniavartiohanke 2)

Kun talvisota alkoi ja Porissa tuli ensimmäinen ilmahälytys, alle kahdeksanvuotinen äitini oli nuorimman sisarensa kanssa kaksin kotona. Äitini työnsi hädissään vaunut uunin nurkkaukseen. Mummoni oli kaupungilla ja tuli niin vauhdilla kotiin, että sukkanauha katkesi. Isoisäni oli varmaan töissä.  

Myöhemmin joku tuli henkilökohtaisesti tuomaan isoisälleni viestin sotaan lähtemisestä. Hän lähti samana tai seuraavana päivänä eikä palannut elävänä. Hän oli alkuun Porissa tai sen lähettyvillä yksikössä, joka oli valmiina lähtemään sinne, missä oli tulisi erityinen tarve. Joku oli nähnytkin hänet kuorma-auton lavalla, kun miehiä kuljetettiin jostakin johonkin.

Suomen armeijan johdossa ei ilmeisesti ensin uskottu, että viholliset hyökkäisivät myös Lapin leveysasteilla. Se hyökkäsi. Tähän hätään perustettiin ns. Lapin ryhmä, jonka johtoon määrättiin 13.12  kenraalimajuri K.M. Wallenius. Ryhmään liitettiin myös Jääkärirykmentti 40, joka oli isoisäni osasto.

Isoisäni sai tulikasteensa Pelkosenniemen taistelussa, joka käytiin 16.-19. joulukuuta. Taistelu alkoi vesisateessa ja päättyi lähes 40 asteen pakkasessa.

Wallenius käytti Pelkosenniemen taistelussa ensimmäisenä niin kutsuttua mottitaktiikkaa, joskaan tuo nimitys ei silloin ollut vielä käytössä. Neuvostoliittolaiset pakenivat sekasorrossa Savukosken suuntaan.

Jääkärirykmentti 40 jatkoi sotaansa pohjoisessa, kunnes seuraavan vuoden maaliskuussa neuvostojoukot alkoivat tulla etelässä Viipurinlahden yli. Suomalaisten puolustus oli aika heikko, koska ei oltu uskottu jään kantavan. Venäläiset kuitenkin tulivat. Sillä puolella ei välitetty, vaikka osa panssarivaunuista upposi. He onnistuivat pureutumaan suomalaisten puolelle Vilajoen tienoilla. Siellä odotti tie Helsinkiin.

Tilanne oli sekasortoinen. Pohjoisessa ruotsalaiset vapaaehtoiset ottivat osan rintamavastuuta, ja osa Lapin ryhmästä siirtyi Viipurinlahdelle, isoisäni näiden joukossa. Tilanne jatkui sotkuisena. Walleniuksen tilalle vaihdettiin kenraaliluutnatti Oesch.

Kun talvisota päättyi, isoisää odotettiin kotiin. Aikaa kului. Eräänä päivänä äitini oli käymässä läheisessä kaupassa. Hän näki siellä postinkantajan ja kysyi, oliko heille mitään. On, vastasi jakaja, mutta sanoi tuovansa itse. Äitini palasi kotiin ja siellä arvattiin heti, mistä on kysymys.

Isoisäni oli saanut 11. maaliskuuta ilmeisesti kranaatin sirpaleen tai sirpaleita selkäänsä. Hänet siirrettiin Haminaan sotasairaalaan, jossa hän kuoli samana päivänä.

Hautajaispäivänä mummoni ja äitini sisaruksineen käveli hautajaissaatossa kohti Keski-Porin kirkkoa. Arkut olivat samassa saatossa hevosten vetämillä rattailla. Äitini on muistellut kuinka joku herrasmies kumarsi ja nosti hattua heille seuratessaan saattoa. Haudalla äitiäni pyörrytti.


Nämä ovat kipeitä muistoja, vaikka minua ei tuolloin vielä ollut olemassakaan. Voi olla, että nämä asiat koetaan nykyään kovin kaukaisiksi ainakin niissä suvuissa, joita sota ei satuttanut näin pahasti. Siksi Suomi 100 -hankkeen kunniavartioidea ei ilmeisesti toteudu kovin laajasti. On ehkä aika unohtaa ja katsoa eteenpäin. Minulle kuitenkin unohtaminen on mahdotonta. Koen tämän muistamishankkeen hyvin merkityksellisenä.

Minä en koe itseäni kovin militaristiseksi enkä sotahenkiseksi, mutta isänmaatani olen halunnut puolustaa. Isoisäni muistokin siihen velvoittaa. Kun aika kuluu ja muistot sodan kauhuista haalistuvat, saattaa tietoisuus sodan todellisesta olemuksesta kadota. Vielä en usko niin käyneen. Tämä vertaisikäishanke olisi hyvä mahdollisuus välittää eteenpäin viestiä sodan välttämisen tarpeellisuudesta viimeiseen asti.


Lähetin tänään vetoomuksen asiasta Porin Reserviupseerikerhon kahdelle hallituksen jäsenelle. Porin Reservinaliupseerien kaikkien hallituksen jäsenten sähköpostiosoitteet löytyivät verkosta ja lähetin vetoomukseni heille kaikille.

Olen saanut vastaukset kummastakin suunnasta. Sain ensin mainitun yhdistyksen varapuheenjohtajalta tiedon, että puheenjohtaja kuuluu asiaa hoitavaan toimikuntaan. Kuulin myös, että Luvialla yritetään saada 51 vartiomiestä paikalle. Siihen tarvitaan porilaisiakin. Vastaaja ei tiennyt toimikunnan aikeita Keski-Porin suhteen. Jälkimmäisen yhdistyksen vastaaja lupasi välittää osaltaan viestiä eteenpäin.

Lähetin Reservinupseerien puheenjohtajalle pyynnön välittää asiani toimikunnan jäsenten tietoon.

Isoisäni ei tätä hanketta osaa haudassa kaivata, mutta me tarvitsemme sitä.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Tärkeä kunniavartiohanke 1

Suomen satavuotista itsenäisyyttä on juhlistettu ja juhlistetaan monin tavoin. Minua sykähdyttää erityisesti hanke, josta kuulin ensimmäisen kerran vasta viime viikonloppuna.

Tarkoituksena on järjestää sankarihautausmaille itsenäisyyspäivänä kunniavartio siten, että jokaista sankarivainajaa vastaa vartiossa saman ikäinen henkilö kuin edesmennyt oli kuollessaan. Mielellään myös samaa sukupuolta, mutta ei välttämättä.

Idea on mainio. Toivottavasti hanke toteutuu mahdollisimman laajasti. Järjestely tekee näkyväksi sen, kuinka paljon nuoria sota vei mennessään.

Isoisäni kaatui talvisodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Hän ei ollut sodan uhrien joukossa nuorimmasta päästä, sillä hän oli viiden lapsen isä. Nuoren ihmisen kuolema koskettaa erityisesti hänen vanhempiaan (toki muitakin), mutta vanhemman kuolema hänen lapsiaan ja tietenkin leskeä.

Lämmittäisi kovasti mieltäni, jos tietäisin Keski-Porin kirkon pihapiirin sankarihautausmaalla olevan itsenäisyyspäivänä myös isoisäni ikäinen mies kunniavartiossa.

Soitin Keski-Porin seurakunnan sihteerille ja kuulin, että vartiota ei aiota heillä järjestää. Lähetin sitten viestin kirkkoherralle ja pyysin harkitsemaan asiaa. Hän vastasi, että asia on Porin kaupungin vastuulla. Täytynee olla yhteydessä sinnepäin.

Asian järjestäminen on varmasti vaivalloista, mutta olisi hieno osa isänmaan satavuotispäivän juhlistamisessa. Edellyttää varmaan runsaasti vapaehtoistyötä. Tilanne on ainutlaatuinen, koska Suomen täyttäessä 200 vuotta tällaista tuskin koetaan enää tarpeelliseksi.

Voisitko sinäkin olla mukana asiaa edistämässä?













maanantai 20. marraskuuta 2017

Levollinen maisema ja uutta punotusta




Olen työstänyt Etelä-Ranskan maisemaa eteenpäin. Yritän saada elementit asetetuksi siten, että ne ovat levollisesti paikoillaan. Olen ajatellut tehdä tästä tällaisen tarkasti piirretyn version. Toki jatkan akvarellein, kun saan ainakin ääriviivat lyijykynillä kohdilleen. Tarkoitukseni on vetää jokin vaalea pohjaväri, ehkä erilainen taivasosaan.

Olen kiintynyt näkymään niin, että saatan tehdä useita versioita. Jokin vapaammalla otteella, toinen käyttäen tussia jne.

Olen mielissäni, kun olen päässyt hyvään tekovireeseen.

Paperin väri on pehmeän valkoinen. Kännyköillä otetuissa kuvissa ja niitä hieman käsitellessä väri toistuu oudosti. Oikealla kameralla varmaan tulisi parempia.



Sandimmun-käänteishyljintälääkitys on ajettu alas. Olen jo kertonut, että minulla on silmien tienoissa oireita. Nyt olen huomannut sellaista toisaallakin. Kutisee ja punottaa. Täytyy ottaa selvää, auttaisiko kortisonipitoinen voide tähänkin. Tämä on muistutus siitä, että oireita voi ilmaantua, vakaviakin, vaikka olisi ollut rauhallista.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Aasinsiltaa kielestä toiseen



Eräs vanha kaverimme alkaen 70-luvulta asuu sattumalta lähellä meitä. Tämä yhteys uudistettiin tänään vuosikymmenten jälkeen. Hän tuli käymään meillä.


Hänellä oli mukanaan oma vieraansa, sveitsiläinen, joka on vierailulla Suomessa. He ovat olleet kirjeenvaihtokavereita vuodesta 1972 alkaen.


Tutustuin vuosia sitten erääseen kreikkalaiseen, kun olin viettämässä sapattia Ateenan liepeillä. Luulin häntä suomalaiseksi, koska hän puhui suomea niin kuin suomalaiset puhuvat. Hän osaa monia muitakin kieliä, omien sanojensa mukaan sujuvasti lähes kymmentä. Kuulin hänen joskus puhuvan ruotsia. Ihan riikinruotsilta kuulosti.


Sveitsiläisemme tuntuu kuuluvan myös noihin armoitettuihin lahjakkuuksiin. Me keskustelimme suomeksi. Ruotsiakin hän tuntui osaavan. Muitakin kieliä tuntui kuuluvan repertuaariin. Hän on opetellut kieliä aivan vain harrastuksekseen. Hänen äidinkielensä on saksa.


Noilla kielellisesti superlahjakkailla täytyy olla todella hyvä muisti. Luulen, että tarvitaan myös musikaalisuutta, jotta pystyy tavoittamaan aidon aksentin.


Minun olisi pitänyt varmaan altistua jo taaperona muillekin kuin äidinkielelle, jotta voisin päästä niissä lähelle syntyperäisten ääntämystä. Lisäksi minusta tuntuu, että en yksinkertaisesti kuule kaikkea tarvittavaa.


Siirrymme nyt aasinsiltaa pitkin Suomen kielipolitiikkaan.


Suomi on kaksikielinen maa. Poliitikot aikovat kuitenkin käynnistää kokeilun, jossa joillekin koululaisille sallitaan olla opiskelematta ruotsia.

Minä en ole työtehtävissäni tarvinnut juurikaan ruotsia. Toisin olisi kuitenkin voinut käydä. Jos olisin esimerkiksi ollut jonkun ruotsalaisen yrityksen Suomessa toimivan tytäryhtiön palveluksessa, minun olisi todennäköisesti odotettu käyttävän ruotsia yhteydenpidossa ruotsalaisiin.


On aivan aiheellista kysyä, onko reilua, että suomalaisten pitäisi osata ruotsia, mutta ruotsalaisten ei suomea. Ruotsia pitää osata hyvin, jotta voi tuntea olevansa tasaveroinen ruotsinkielisissä liikeneuvotteluissa. Kieltä ei tavallinen taavi opi, jos ei saa harjoitella sitä runsaasti käytännön tilanteissa.

Ruotsinkielen tarpeettomuutta perustellaan sillä, että kielen oppimiseen tarvittava aika menee hukkaan, koska ruotsalaisten kanssa voidaan aivan hyvin käyttää englantia. Tämä on oikein hyvä argumentti. Eikö kannattaisi käyttää tämäkin panos siihen, että oppii englantia vielä paremmin?

Sanotaan myös, että jos oppii ruotsin, oppii muita kieliä helpommin. Tämä on minusta kehno peruste. Jos asian pohtii kunnolla läpi, huomaa, ettei siinä ole mitään järkeä. Jos haluaa jotakin oppia, on parempi tarttua asiaan suoraan kuin mutkan kautta.


Jos vaaditaan, että kaikkien maiden liikemiesten ja -naisten sekä muiden kansainvälisissä yhteyksissä toimivien olisi osattava sujuvasti viittä kuutta kieltä, ei ehkä mistään tulisi oikein mitään. Järki sanoo, että jos kaikki osaavat erinomaisesti englantia, kaikki sujuu luistavammin.

En tiedä, onko kukaan tutkinut, onko kielellisellä lahjakkuudella yhteyttä vaikuttamistaitoihin, joita poliitikot ja bisnesihmiset tarvitsevat. Jos yhteys on vahva, olisi edullista saada nämä tuplalahjakkuudet kaikenlaisiin kansainvälisiin neuvottelutehtäviin.

Maailma ei kuitenkaan toimi vain kylmän logiikan varassa. Neuvottelukumppanin äidinkielen osaaminen voi vahvistaa suhteita, ehkä avata porttejakin. Suurten kielien puhujat saattavat alitajuisesti olla hieman mahtavia ja odottaa pikkukielten puhujilta oman kielensä hallintaa.

Mitä useampia kieliä osaa, sitä useammasta lähteestä voi asioita selvittää. Suomi on nuori maa. Olimme satoja vuosia osa Ruotsia, Österland. Niinpä vanhat kirkonkirjat ja muut lähteet on saatavilla vain ruotsiksi. Olen kiinnostunut omien esivanhempieni vaiheista. Ilman kouluruotsia en voisi tutkia ruotsinkielisiä aineistoja.

Sukupuussani on pieni määrä säikeitä, jotka johtavat ruotsinkielisille alueille tai Ruotsiin. Olen luullakseni geeneiltäni hyvin suomalainen, mutta siihen, että olen olemassa, on tarvittu nuokin säikeet. Tunnen hienoista pieteettiä ruotsinkieltä kohtaan.

Luulen, että hyvin moni suomalainen voisi löytää samanlaisia ituja, jos kampaisi perusteellisesti kaikkia sukulinjojaan. Tietoisuus tästä voisi kohottaa suomenkielisten sympatiaa ruotsinkieltä kohtaan.

En haluaisi ihan helpolla luopua pakkoruotsista, mutta taloudellisessa mielessä sitä on vaikea perustella. Skandidaaveja emme ole, mutta ruotsinkielentaito luo jonkinlaisen yhteyden muihin pohjoismaihin.

Muuten olen sitä mieltä, suomenkielisten pitäisi saada puhua äidinkieltään pohjoismaisilla foorumeilla.




Maanantaihin. Hyvää viikonloppua!



torstai 16. marraskuuta 2017

Runsauden pulaa

On se vaikeaa, kun on vaikka mitä ja pitäisi valita. Ostanko järjestelmäkameran, jolla voi kuvata videota, vai videokameran, jolla saa still-kuvia? Järjestelmäkamera on monipuolinen, mutta iso muhkura mukana kuljetettavaksi. Videokamera on näpsäkän kokoinen, mutta järkkärissä on parempi optiikka.

Sellainen kamera, joka voisi olla aina mukana, olisi kiva.

Kännykän kamera on parhaiten käsillä. Siinä on kuitenkin hankala käyttää erillisiä zoomeja ja digitaalisella zoomilla ei tee mitään.

Yhdessä liikkeessä ehdotettiin Canonin pokkaria G9 X Mark II. Vaikutti laadukkaalta. Kuvaa kuulemma K4-videotakin. Näppärä, mutta olisipa vielä pienempi. Aion kuitenkin tutkia, mitä netti kertoo laitteesta.


Meillä on varsin hyvä videokamera, mutta siinä on vika. Videointinappi ei tahdo toimia. Rajalan kautta huolto ottaisi jo yli satasen siitä, että tutkii. Olisi ympäristöystävällistä korjauttaa vanhaa, mutta kulut voisivat olla aika isot suhteessa uuden hintaan.

Päätimme tänään syödä lounaaksi jauhelihakeiton lopun ja munakkasta. Tein jauhelihakeittomunakkaan.


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Tyks:sta keskiaikaan



Tällainen oli oikea silmäni muutama päivä sitten. Hematologi neuvoi edellisellä kerralla olemaan käyttämättä kortisonipitoista voidetta ja vain laittaa ahkerasti tippoja silmiin. Silmä tuntui niin ikävältä, että päätin käyttää sitä ja nyt vaiva on kadonnut. Alaluomi oli turvonnut, mutta nyt sekin on kunnossa.  Erityisen herkästi punastuva paikka tuntuu olevan oikeanpuoleinen ylä- ja alaluomen kohtaamispisteen vieressä oleva alue.

Menimme vaimoni kanssa taas valvontapalaveriin Tyks:an. Ennen sitä hoitaja mittasi painon ja verenpaineen. Pituuden oletettiin pysyneen ennallaan, vaikka olenkin vasta vajaa puolitoistavuotias.
Hoitaja sanoi, että minulla on nuoren miehen syke.

Lääkäri piti tätä erikoisena käänteishyljintäoireena. Se saattaa kadota, kun vieras vereni ja omat kudokseni tottuvat toisiinsa. Se saattaa myös jäädä vaivaamaan minua tappiin asti. Jotakin muutakin voi ilmaantua tai sitten ei.

Hyvin on käynyt, jos ei tämän kummempaa tule. Lääkäri neuvoi käyttämään hydrokortisonia tarpeen mukaan.

Olemme vaimoni kanssa riskeeranneet. Olemme ostaneet molemmille matkaliput noin kolmen kuukauden matkalle Nizzaan. Suunnittelimme, että minä palaan noin kuukauden kuluttua takaisin luuydinnäytettä ynnä muuta tarvittavaa varten, ja palaan Nizzaan loppuajaksi oltuani kunnon siivun kotimaassa. Hematologi ystävällisesti järjesteli asiat siten, että käyn valvontatapaamisessa ennen lähtöä ja uudestaan, kun luuydinnäyte on otettu Suomeen palattuani. Sain luvan lähteä saman tien takaisin, jos haluan. Hematologi suositteli ostamaan hydrokortisonia Ranskaan mukaan.

Sydämeni on ultraäänitutkimuksen perusteella hyvässä kunnossa.


Lähdimme vaimoni kanssa juhlistamaan hyvin onnistunutta palaveria lounaalle Aboa Vetuksen ravintolaan.

Poikkesimme mennessämme keskiajalta juontavalla kadulla. Luostarin välikatu oli Turun pääkatu keskiajalla. Sitä pitkin kuljettiin Kaskenmäellä olleesta dominikaaniluostarista keskustaan ja tuomiokirkolle, sekä päinvastoin.



Tunnelmassa on todella häivähdys keskiaikaa.









Täällä näet kartan, josta näet Turun keskiaikaisten katujen nimet. Luostarin välikatu on pystysuunnassa on aivan numero kymmenen vieressä vasemmalla puolella.






tiistai 14. marraskuuta 2017

Porkkana ja Hollannin maajoukkue


Turun AMK:n Taideakatemia on entisessä köysitehtaassa




Kiitoksia anonyymille kommentoijalle, joka kertoi, että porkkanat olivat alunperin violetteja ja valkoisia. Juurekset olivat lähtöisin Lähi-Idästä. Porkkanoiden oranssiin väriin liittyy tarina.

Kun violetit ja valkoiset porkkanat risteytettiin, saatiin oranssin värinen lajike, josta on tullut valtavirtaa ainakin länsimaissa. Jalostaminen tapahtui Hollannissa, jonka kuninkaallinen suku on Orania-Nassau. Oranssi sattui olemaan aikoinaan kyseisen suvun lempiväri. Hollannin maajoukkueet käyttävät oranssin värisiä peliasuja, vaikka väriä ei ole maan lipussa. On lipussa sekin väri ollut, mutta kun se haalistui nopeasti, se vaihdettiin punaiseen.

Lempivärikö vain?

Ranskan Provencessa on Orange-niminen kaupunki ja aikoinaan siellä oli myös samanniminen ruhtinaskunta (Orange/Orania). Sekä Orania että Nassau kuuluivat Oranian ruhtinaskunnan prinssisukuihin. Paikan alkuperäinen roomalaisaikainen nimi oli Arausia, mikä viittaa johonkin roomalaisten jumaluuteen.  Nimi ilmeisesti muovautui Orangeksi, koska paikan kautta kuljetettiin pohjoisranskalaisia appelsiineja Marseillen satamaan.

Oranian/Orangen prinssi otti oranssin tunnusvärikseen. Ranskan uskonsodissa katoliset ja protestanttiset hugenotit taistelivat toisiaan vastaan 1500-luvulla. Oranian suku oli hugenottien puolella. Näin oranssi väri sai protestanttisen leiman.

Vilhelm I Oranialainen johti alankomaalaisia, jotka olivat enimmäkseen kalvinistiprotestantteja, kapinassa katolilaisia espanjalaisia vallanpitäjiä vastaan. Seitsemän maakuntaa itsenäistyi Utrechtin liitossa Yhdistyneiksi provinsseiksi.

Hugenotit saivat uskonvapauden Nantesin ediktissä, mutta seuraavalla vuosisadalla Aurinkokuningas peruutti sen. Noin 250.000 hugenottia pakeni maasta, osa heistä Hollantiin.

Sittemmin Yhdistyneistä provinsseista tuli tasavalta. Espanja tunnusti sen itsenäisyyden vasta 30-vuotisen sodan päättävässä Westfalenin rauhassa vuonna 1648. Myöhemmin Ranska nielaisi Hollannin, mutta Wienin tanssivassa kongressissa muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, johon kuului jonkin aikaan myös Belgia, ja kas kummaa, hallitsijaksi valittiin Orania-Nassau-suvun Wilhelm I.

Alankomaiden nykyinen kuningas Willem-Aleksander muuten kantoi  ainakin vielä kruunuprinssinä Oranian prinssin arvonimeä.

Näin saimme yhdistetyksi eteläranskalaisen kaupungin, porkkanan, protestantismin, appelsiinit ja Hollannin maajoukkueiden kilpa-asut toisiinsa.


Rakennustyömaan estetiikkaa



maanantai 13. marraskuuta 2017

Hessupappa muuttuvassa maailmassa



Elämäni aikana on tapahtunut monia isoja muutoksia. Hevosia ei näe enää teillä. Heinäseipäät ovat muuttuneet valkoisiksi pillereiksi. Melkein jokaisella vauvasta vaariin on puhelin taskussaan. Pankista ei tarvitse käydä hakemassa käteistä. Ruokakaupoissa on tarjolla runsaudenpula.

Lidlissä huomioni kiinnitti pussi, jossa oli eri värisiä porkkanoita. Pitihän se ostaa. Eivät olleet sekundaporkkanoita, koska pussin kyljessä lukee värimix.


Miten porkkana voi olla punajuuren värinen? Onko tämä jotakin geenimuuntelua?



Kaiken kukkuraksi punajuuren värisen porkkanan sisällä oli tavallinen oranssi porkkana. Ihan ne samaa porkkanaa kuitenkin tuntuivat olevan.


Minusta tuntui kuin pintakerros olisi hieman maistunut punajuurelta, mutta saattoi olla kuvittelua.




Keltaisen porkkanan sisällä oli sitä samaa keltaista.




Keltainen maistui aika miedolta, mutta saattaa olla luontaista vaihtelua.


Mitähän seuraavaksi saan ihmetellä? Ehkä jossakin on jo myynnissä vesimeloneja, jotka ovat päältä punaisia ja sisältä vihreitä.


Meillä oli vilkas viikonloppu. Vaimoni oli oli houkutellut kymmenen elämäkerran kirjoittajaa kadun toisella puolella olevaan roomalaiskatoliseen luostariin. Saivat majoittua sinne ja siellä kurssikin pidettiin.

Nuoremman tyttäreni perhe sattui vierailulle samana viikonloppuna. Olihan eilen isänpäiväkin. Meidät oli kutsuttu kuopuksemme perheeseen sunnuntai-iltapäiväksi. Asuvat Turun Kärsämäessä - vai onko se Kaerlaa vai kenties Takakirvestä. Toki loviisalaiset mukaan, kun täällä ovat.

Vanhin poikamme soitti lauantaina Helsingistä. Hän oli aikeissa tulla perheineen sunnuntaina vierailulle. Sovittiin niin, että tulevat meille lounaalle ja jatkamme sitten yhdessä kuopuksen huusholliin.

Kuopuksen huumoria

Elämäkerturit vierailivat luonamme lauantai-iltana. Oikein mukavaa porukkaa olivat.

Naantalilainenkin sukuhaaramme oli saanut mahtumaan sunnuntai-iltapäivän ohjelmaansa visiittiajan ja tapasimme heidätkin kuopukselassa.

Eilisestä muovautui lähes puoli-improvisoitu sukukokous. Olisipa ketjureaktio käynnistynyt aikaisemmin, niin ehkä olisimme saaneet vielä yhden perheen mukaan.

Olipa säpinäinen mutta antoisa viikonloppu.