Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

tiistai 31. tammikuuta 2017

Tää ei oo pommi

Vaimoni halusi käydä kirjastossa eilen. Minä huomasin, että minulla on kolme kirjaa yliajalla ja niitä ei voi uusia.

Ajoin lähelle ovea. Kävin heittämässä vaimoni avuksi kirjakassin palautusautomaatin juureen. Vaimon oli tarkoitus tulla hoitamaan ne eteenpäin ja niin kävi.

Lähellä automaattia istui ihmisiä lukemassa lehtiä. Kertonee tästä ajasta, kun mieleeni juolahti, että käyntini voisi näyttää epäilyttävältä. Huikkasin, että "Tää ei ole pommi. Vaimo tulee palauttaa." Vain yksi pää kääntyi lehtipuolella.


Kävimme tänään Modiglianin näyttelyssä Ateneumissa. Kävi hauskasti, kun tapasimme serkkuni ja entisen naapurimme 80-luvulta.


Saan lauantaina henkilökohtaisen kritiikin kirjoittajakurssilla. Taidan jännittää enemmän kuin ennen kumpaakin syöpädiagnoosiani.


Autot seisovat käyttämättöminä 95 prosenttia ajasta (Hesari 27.1.2017). Jos liikkuminen muuttuu nykyistä enemmän palveluiden käyttämiseksi, selvitään vähemmillä autoilla, kun käyttöaste nousee. Kehitys vapauttaisi varmasti myös parkkipaikkoja.

Kalakeittoa

Tein tänään kalakeittoa soveltaen K-Ruoan kiireisen kalakeitto -reseptiä. Käytin kahdenlaisia Pirkan aineksia, mutta en niitä, mitä ohjeessa mainitaan. Seitin sijaan meni kahden kalan juureksia ja kasvissuikaleiden sijaan keittojuureksia. (Ei, minulle ei makseta tästä.)

Siinä ei mainita perunoita, mutta kuorin ja pilkoin kuitenkin kuusi pottua , jotka laitoin veteen kiehumaan. Jääkapissa oli purjon jämä. Siivutin siitä käytettävän osan. Ohje neuvoo kuullottamaan purjon kattilassa rasvassa. Siitä keitto lähtisi rakentumaan.

Minulla oli perunat vedessä kypsymässä. Otin pienemmän kattilan. Aioin laittaa siihen ruokalusikallisen öljyä, mutta tulinkin laittaneeksi sen perunakattilaan. No, öljyä uudestaan ja purjot mukaan. Hieman kärähtivät. Ei se mitään. Laitoin ne ja muita aineksia isompaan kattilaan.

Kalaliemikuutioita ei ollut, mutta kasvissellaisia löytyi.

Puristin joukkoon pulikkaan sitruunan mehut.

Reseptin mukaan keittoon pannaan 0,5-2 desiä hienonnettua tilliä. Laitoin desin ja ajattelin, että siitä tulee keiton runkomaku. Keitto meni aika ruman näköiseksi.

Pippurit unohtuivat.

Mausta tuli intensiivinen. Kärkimaut olivat sitruuna ja kala. Tillin makua en erottanut. Ihan kelvollista keittoa.




maanantai 30. tammikuuta 2017

Muissa maailmoissa kurssijakson jälkeen

Poissaolevuuteni huvittaa vaimoani. Kirjoittajakurssin tähänastinen anti on käynnistänyt minussa syvän ajatusprosessin. Pysähtelen toimissani.

Taideproosassa on sekä pinta- että syvä taso. Kuulimme, että tarinan miljöö on kuin laiva, jonka alla on syvä meri. Laiva ui pinnalla, mutta osa siitä on pinnan alla. Maanpintakin voisi sopia metaforaksi. Elämme pinnalla, mutta olemme riippuvaisia siitä, mitä maa tuottaa.

Kahvini näköjään pääsi jäähtymään.

Ymmärrän nyt, että kirjoittaja voi käsitellä rankkoja teemoja joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Kirjoittaja altistaa itsensä tulkinnoille. Alan ehkä ymmärtää, mitä etäännyttäminen tarkoittaa.

Mietin symbolien roolia kirjoittamisessa. Jos kirjoittaa tekstiinsä jonkin esineen, se voidaan tulkita jonkin asian symboliksi. Kirjoittaja ei voi päättää, että hänen tekstiään ei saa tulkita. Kun hän julkaisee sen, sitä vääjäämättä voidaan tulkita.

Jos kirjoittaa elämäkerran jälkipolvelleen, sekin altistuu tulkinnoille. Minusta se, että haluaisi luoda epäaidon brändin itsestään jälkeläisilleen, ei kuulosta oikealta. Siihen on kuitenkin vaikea olla syyllistymättä. Omat vaikuttimet tuskin ovat aina puhtaita raadollisuudesta.

Ymmärrän nyt, että pieteetti voidaan nähdä ongelmana. Ainakin minulle on olemassa asioita, joihin haluan suhtautua pieteetillä. Kuulostaa siltä, että kunnon kirjoittajan pitäisi suhtautua aiheisiinsa kylmäkiskoisesti.

Seuraa aitouden ongelma. Monien kokemusmaailmaan kuuluu asioita, joihin halutaan suhtautua pieteetillä. Jos sellaisista kirjoittaa, teksti voi kuulostaa pinnalliselta. Jos pohtii asioita syöverinäkökulmasta, saattaa loukata ihmisiä. Tuskin monikaan pystyy elämään niin, ettei koskaan tuottaisi kenellekään pahaa mieltä, mutta on eri asia loukata tietoisesti kuin tiedostamattaan. Pitäisikö siis olla tietoisesti ilkeä? Toisaalta hyvä taide sisältänee kritiikkiä jotakin ilmiötä kohtaan.

Satiiri ei ole minun juttuni.

Jos kirjoittaa vain hyvistä kokemuksista, tarina kuulostaa silotellulta. Vuorokauteen kuuluu pimeää ja valoisaa. Jos kirjoittaa asioista, joista ei ole omaa kokemusta, on vaikea olla uskottava.

Katkeruudella voi päästä lööppeihin, mutta se tuskin on hyvä alusta ansiokkaalle proosalle.

Minä saatan edustaa ihmistyyppiä, joka on liian kiltti tuottamaan särmikästä proosaa. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa kiltteydestä. Silloin tosin voisin loukata itseäni.

Minulla on paljon kokemusta sairaalassa olemisesta, mutta se maailma sinänsä ei liene poikkeuksellisen hyvä teema taideproosalle. Se voi kuitenkin toimia miljöönä jollekin muulle. Olen tutustunut sairaalamaailmaan potilaana, joten käyttääkseni sitä näyttämönä, minun olisi syytä haastatella lääkäreitä ja muun henkilökunnan edustajia.

Kokemusperäisen tarinan voi siirtää johonkin muuhun miljööseen. Altistuu se silti tulkinnoille.

Jos kaksi kriitikkoa kirjoittaa samasta aiheesta, tulkinnat luultavasti poikkeavat toisistaan.

Kunnon taideproosaan kuuluu jotakin dramaattista. Jyrkkä käänne ei varmaan sinänsä riitä teemaksi. Kirjoittajalla on syytä olla tekstilleen jokin tarkoitus.

Jos tekstistä puuttuu syvätaso, se lienee viihdettä.

Onko kohauttaminen automaattisesti hyvää taidetta?

Kumpi on parempi aihe, syöpä vai juopa?











sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Fysiikkani kehittyy

Kävelin eilen Albertinkadulta Kaartinkaupungin ja Kruununhaan kautta Hakaniemeen, josta tulin metrolla Hertsikaan. Tästä syystä en kuntopyöräillyt viidettä kertaa viidettä kertaa päättyvällä viikolla. Tein kuitenkin käsipunttiliikkeitä ja voimistelin.

Kuntoni on noussut ilahduttavasti. Keskiviikkona poljin ensimmäistä kertaa puolituntiseni maksimivaihteella. Lienenkö tehnyt sitä edes ennen syöpiäni. Olen alkanut käyttää punttiliikkeisiin kilon ja kahden käsipainoja yhtäaikaisesti. Tuntuu toimivan. Huomasin viimeviikonloppuna lastenlapsiani nostaessani, että käteni ovat vahvistuneet. Sekin on palkitsevaa.

Nyt on ollut kuulemma voimakas radiokeli. Onkohan se syynä, että nettiyhteys on tökkinyt? Voisiko se vaikuttaa wifi-yhteyteen?

Huomasin eilen Bulevardilla erään talon seinässä laatan, jossa on teksti "Tällä paikalla sijainneessa J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa painetiinn keväällä 1870 Aleksis Kiven Seitsemän veljestä." Allekirjoituksena on Aleksin Kiven seura.

Rikhardinkadulla entisen pääkirjastorakennuksen seinässä äkkäsin kyltin, jossa kerrotaan Theodor Höijerin suunnitelleen talon. Kirjasto siinä on vieläkin. Rakentamista on jatkettu 1920-luvulla Runar Eklundin suunnitelman mukaan. Höijer on suunnitellut myös Stora Enson paikalla olleen niin sanotun Norrménin talon ja Ateneumin. 

Espan puistoon on ilmestynyt iso valoteksti "My Helsinki". Netissä näyttää olevan siten otsikoitu sivusto, jossa kerrotaan Helsingissä järjestettävistä tapahtumista.  


lauantai 28. tammikuuta 2017

Pitääkö olla ilkeä?

Hyvän kirjoittajan pitää kuulemma osata olla ilkeä.

Ehkä tarkoitettiin, että pitää osata käsitellä myös elämän synkkää puolta. On tunnetuimpiin uskontoihin sisältyvän kultaisen säännön vastaista olla tietoisesti ilkeä. Onko niin, että jos en pyri ilkeyteen, olen ikuisesti vitosdivarissa.

Elämä on tylsää ilman jännitteitä ja vastakkainasetteluja. En usko, että kaikkien maailman tekstien tarvitsee olla satiiria, eikä sitä varmasti tarkoitettukaan. On hankala kehittyä, jos ei saa palautetta, erityisesti kriittistä sellaista.

Satiiri saa naurajat puolelleen ja niitä taidamme - tilanteesta riippuen - olla me kaikki. Joissakin keskusteluohjelmissa osallistujat valitaan heidän etukäteen tiedettyjen vastakkaisten mielipiteittensä perusteella. Keskustelu voi mennä jankkaamiseksi. Väittelyistä tosin voi oppiakin. Jos joku osaa sanoa rumasti toiselle, ohjelman kiinnostavuus lisääntyy. Vastapuolen yrittää olla kuin ei olisi tullut haavoitetuksi.

Ajatus rakentavasta kritiikistä kuulostaa latteudelta. Mielestäni pitää pyrkiä keskustelemaan sovussa, vaikka mielipiteet menisivätkin ristiin. Tiukka mutta fiksu keskustelu voi avata seuraajalle uusia näkökulmia.

Proosassa voi kirjoittaa ihmisiä eri rooleihin ja käsitellä siten monimutkaisia asioita. Vastakkainasettelu tuo tekstiin dramaattisuutta, joka luo dynaamisuutta.

Jos maalaus on liian harmoninen, se ei puhutte näkijäänsä. Hyvässä väriharmoniassa on syytä olla ainakin yksi riitasointu.

Kare Eskola käsitteli mainiossa Välilevyjä- ohjelmassaan jotakin Debussyn sävellystä, jossa tämä käytti taitavasti riitasointuja. Tuntui siltä, kappaleessa juuri muita ollutkaan, mutta täytyi siinä varmaan olla jokin harmoninen teema, jota sitten haastettiin. Vai oliko?






Kirjoittamiskurssi alkoi

Me kurssilaiset sekä opettajamme kokoonnuimme tänään Kriittisen korkeakoulun tiloihin Albertinkadulle. Istuimme neukkarissa, johon ei juuri enempää väkeä olisi mahtunutkaan. Kysyin koulun taustasta. Neukkarin seinällä on Tapani Raittilan piirtämä muotokuva Reijo Wileniuksesta, mikä selittää koulun alkuperäistä ideologista taustaa, mutta nykyään opinahjolla ei sellaista ole. Koulu rinnastuu statukseltaan vapaata sivistystyötä tekeviin oppilaitoksiin kuten kansalaisopistoihin.

Esittäydyimme, vetäjä luennoi ja lopuksi hän antoi palautteen yhden osallistujan lähettämistä teksteistä.

Istunto oli hyvin antoisa. Nyt käsitän, miten vähän tiedän kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Näissä aiheissa olisi tekemistä loppuelämäkseni.

Olin lukenut päivän kirjoittajan tekstit, mutta en ollut saanut kunnolla otetta niihin. En näköjään osaa edes lukea. Palautteen mukaan kirjoittaja on hyvin lahjakas. Hän sai tietysti myös ohjeita taitonsa kehittämiseen. Meidät on ohjeistettu olemaan näyttämättä luettaviksi tarkoitettuja eli kirjoittamiamme tekstejä ulkopuolisille, mutta kai tuon verran voi sanoa.

Tässä poimintoja oppimastani:
  • pitää tietää, miksi jokin lause on tekstissä (jotakin tällaista olen ollutkin tietävinäni) 
  • hyvässä tekstissä ei ole liikaa adjektiivejä eikä olla-verbi saa toistua liian tiheään
  • hyväksi kirjoittajaksi ei välttämättä opi, vaikka kuinka opettelisi
  • tarinan kertojaminä ei ole sama kuin kirjoittaja itse
  • kirjoittajan kannattaa miettiä, toteuttaako teksti hänen aikeensa
  • blogin kirjoittaminen ei välttämättä kehitä, koska kirjoittaja ei saa oikeanlaista palautetta
  • jos ruotsinkielinen kirjoittaa suomeksi, tekstissä voi olla piirre, joka erottaa tekstin muiden tekemistä
  • tekstin ei pidä olla vain sarja tapahtumia.
Jos en opi paremmaksi kirjoittajaksi, opin ainakin paremmaksi lukijaksi.

Osallistumiseni tälle kurssille osoittaa, miten some voi avata uusia ovia. Sain vinkin tästä kurssista eräältä lukijaltani. Hauskaa että hän on itsekin kurssilla (lämpimät kiitokset P.!).


Kävelin Albertilta Kaartinkaupungin ja Kruunuhaan kautta Hakaniemeen, josta tulin metrolla Hertsikaan. Yritän tänään vielä lukea ainakin yhden osallistujan tekstin uudestaan,  kun nyt olen saanut arviointityökaluja.


Mieleeni tuli tänään, että jospa kirjoittaisin myös englanniksi. Sepä vasta olisi haaste. Miltähän suomenkielisyyteni vääjäämätön vaikutus tuntuisi englanninkielisistä lukijoista?






perjantai 27. tammikuuta 2017

Lihaloukussa

Ostin äskettäin runsaan kilon lihapalan. Se jumitti jääkaapissamme ja aloin jo huolestua, että se menee huonoksi.

Tänään veistin kimpaleesta siivuja ja paistoin ne meille lounaaksi. Seuraksi keitin perunoita. Onneksi osasin olla varovainen, enkä paistanut siivuja sitkeiksi.

Päivälliseksi tein stroganoffia Kotilieden reseptin avulla. Panin taas merkille, että ohjeen lihamäärä (700-800 g)tuntuu isolta. Noudattelin muutoin ohjetta, mutta pilkoin lihaa mukaan 400 grammaa ja risat. Mauste-/mustapippuri taisi jäädä pois. Smetanaa en ollut hankkinut, joten käytin kermaa. Suolaksi rouhin yrttimerisuolaa.

Maustekurkkusiivuja oli aika vähän, mutta tuntui riittävän.

Meillä on vielä jäljellä äskeisestä sienioperaatiostani tatteja liemessä. Vaimoni on saanut sienistä tarpeekseen, mutta sain luvan laittaa osan tavarasta mukaan stroganoffiin. Pienin sienet aika hyvin, koska vaimoni toivoi niin. Olisin itse laittanut sienet isompina palasina. Vaimoni kotona on ollut tapana käyttää sienet silputtuina.

En viitsi kehua enempää aikaansaannostani, mutta suosittelen Kotilieden reseptiä. Lihaa oli ihan riittävästi, vaikka säästelin.

Paistoin yhden lounaalta jääneen ison perunan kastikkeen seuraksi. Vaimoni söi omansa mieluummin kylmänä.

Vaimoni sanoi, että loppuliha pitää pakastaa tänään. Pienin lihan pihvimäiseen ja keittomaiseen erään laitoin nyyssäkkänä pakkaseen.

Stroganoffia riittää vielä ainakin huomiselle lounaalle. Riittoisa tuollainen kunnon lihamöykky.


Tänä iltana Kirjaviisaat kokoontuivat, mutta emme menneet paikalle infektioriskin vuoksi. Talon lapsista oli yhdellä ollut kuumetta äskettäin. Olimme kuitenkin suurimman osa illasta mukana virtuaalisesti Facebookin videopuhelun avulla. Yhteys katkeili, mutta pystyimme olemaan yllättävän hyvin "läsnä". Seuraavalla kerralla valittavan kirjan äänestyksistä jäi keskimmäinen meiltä väliin. Lukemiseksi valittiin Ylen 101 kirjaa -listalta. Läksynä on nyt Toivo Pekkasen "Tehtaan varjossa".
Kukin valitsi listalta ensin kaksi ehdokasta. Seuraavassa vaiheessa emme olleet mukana. Silloin muut valitsivat ehdotetuista neljä jatkoon. Loppuäänestykseen osallistuimme puhelimen välityksellä.


Eilisen synkkyyskuoppani seinämät ovat loiventuneet. Tänään olen jaksellut paremmin. Olimme illalla kyläilemässä. Oli tunnelmallista ja leppoisaa. Kiitos Maikki ja Tapani!


Huomenna on mielenkiintoinen päivä. Kirjoituskurssi "Proosan lempeät alkeet" alkaa.





torstai 26. tammikuuta 2017

Turhuuksien turhuus

Mieli on maassa. Toivottavasti menee pian ohi. Jospa kirjoittaminen auttaisi.

Lainauksia Saarnaajan kirjan ensimmäisestä luvusta Vanhasta Testamentista:

2. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! 
3. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? 
4. Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.

8 Kaikki sanat uupuvat kesken,
kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä
eikä korva täyttään kuulemisesta.
9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on
uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
11 Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

13 Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. 14 Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

17. Ja minä käänsin sydämeni tutkimaan viisautta ja tietoa, mielettömyyttä ja tyhmyyttä, ja minä tulin tietämään, että sekin oli tuulen tavoittelemista. 

Nuo Saarnaajan sanat tuntuvat lohdullisilta. On vaikea ymmärtää, miksi asiat menevät niin kuin menevät.

Minun on syytä olla hyvin kiitollinen toipumiseni ihmeellisestä edistymisestä sekä kaikestä hyvästä ja kauniista, mitä elämässäni on. Ihmisen mielialat vaihtelevat. Tuntemiset eivät ole aina sellaiset kuin mihin olisi aihetta.

Tunnistan, että minulla on joitakin lahjojakin, mutta kokonaisuutena tunnen itseni perusvialliseksi tapaukseksi.

Ehkä tämä masennus on tarkoitettu uskoni vahvistamiseksi. Järkeni on kovin haastanut uskoani. On tuntunut, että mitätön liekki sydämessäni pian sammuu pois.

Juttelin kauan sitten erään, nyt jo edesmenneen, saarnamiehen kanssa. En muista sanoja, mutta asia on tämä. Hän sanoi parannuksen tehneiden ihmisten jatkavan matkaa kahdella eri tavalla. Toiset ovat tuntemisissa, mutta toiset paarustavat jo alussa.

Minun parannuksestani on aikaa. Uskomiseni on ollut kovin paarustamista.

Lohdullista on se, että en voi ajatella, ettei rukoillessani olisi jossakin Taivaan Isä, joka kuulee. Tämän huomaaminen tuntuu hyvältä.











keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Arkisia puuhia

Alan kai mukautua eläkeläisen elämään. Eläkkeellä toki olenkin, mutta toistaiseksi määräaikaisella.

Päivä täyttyy erilaisista arkiaskareista, varsinkin kun sen aloittaa myöhään, tänään vasta puolen päivän tienoissa. Söin aamiaisen kohtalaisen varhain, mutta sen jälkeen odotin unta ja nukuskelin.

On mukavaa, kun monet hommistani eivät ole kiireisiä. Jos en tänään ehdi, voin siirtää niitä huomiseen tai vieläkin pidemmälle.

Olen irtisanonut siivoussopimuksemme, Sitä olisi ollut mukava jatkaa Toimivan Kodin kanssa, mutta olen jo varmasti riittävän toipunut siivoushommiin. Kyseisellä firmalla näyttää olevan monenlaisia palveluja, Heiltä voi tilata  muun muassa,hoivaa esteettömyysratkaisuja, talonmiespelveluja ja jopa kotilääkärin, jolta saa apua netin kautta ja tarvittaessa kotikäynninkin. Olisi ehkä kannattanut jättää sopimus voimaan ja pudottaa vain siivouspalvelun pois aktiivikäytöstä. Meidän kaltaisellamme varttuvalla pariskunnalla saattaa tällainen mahdollisuus tulla ajankohtaiseksi. Pieniä sähköasentajan palveluja voisin tilatakin. Täytynee kysyä, olisiko heidän talkkareistaan kellään tarvittavaa koulutusta. Tarpeemme on niin vähäinen, ettei varsinaisia asennusfirmoja ehkä kiinnosta.

Imuroin. Menihän siinä aikaa, kun en viitsinyt tehdä täysin hutilointivaihteella. Siivoustarvetta jo olikin.

Innostuin myös korjaamaan sänkyämme, jonka minun puoleiseni sivulauta oli irti toisesta päästä ja siksi diagonaaliasennossa. Laitoin kontaktiliimaa, kun ajattelin, että sellainen riittää, koska oletin puritustuksen olevan riittävän. Ei siltä vaikuttanut, kun hollasin korkeutta mitan avulla. Löysin meiltä Araldiittia, jonka tiedän lujaksi liimaksi jo nuoruusajaltani. Isäni pyöritti aikoinaan päätyönsä ohella opetusvälineitä valmistavaa yritystä. Minäkin kasasin kaarihelmitauluja. Muistelen, että metalliset kaaret liimattiin rungossa oleviin reikiin Araldiitilla.

Araldiittimme ei ollut enää käyttökelpoista, ainakaan toinen komponentti, jonka tuubin sain avatuksi lämpimän veden avulla. Oli joko loppunut tai kuivunut. Toinen putkilo tuntui aika täydeltä ja se antoi periksi, kun sitä puristin. Tuskinpa toimisi ilman symbioosia kaverin kanssa.

Kaikkia kirjoja ei kannata heittää pois, eikä me sellaista suunnittelekaan. Tänään niille tuli muutakin kuin lukemiskäyttöä, koska asetin sängyn reunalaudan niiden avullaoikeaan korkeuteen. Tieteen Kuvalehden erikoisnumero "Aivojen arvoitukset" pääsi mukaan kasaan.

Tätä kirjoittaessani huomasin laudan livenneen paikoiltaan. Lienenkö töytäissyt tukikasaa imuroidessani.

Sitten poljin kuntopyörää puolisen tuntia. Vaimo oletti minun jättävän sen väliin, koska olin saanut liikuntaa imuroidessani. Jätin punttijumpan ja voimistelun tänään eilistä vähemmälle,

Päätin lähteä Herttaan katsoakseni löytäisinkö tujua liimaa ja polttimoa makuuhuoneen lattialamppuun. Samalla voisin ostaa täydennystä ruokatarpeisiin. Vaimoni on linkittänyt minulle ruokareseptejä yksityisviesteinä Facebookiin. Päätin tutkia hänen lähettämäänsä stroganoffreseptiä. Aineslaaduista enimmät olivatkin jo keittiössämme, mutta lihaa tarvittiin ja halusin ostaa myös hillosipuleita, koska reseptissä sekin mainittiin. Vertasin vaimolta saamaani Kotilieden ohjetta pariin muuhun (K-Ruoan ja Kotikokin). Panin merkille, että Kotilieden ohjeen lihamäärä tuntui kovin runsaalta (700-800 g). Päätin että vähempi riittää. Kaupassa päädyin kuitenkin yli kilon lihajöntikkään ja ajattelin käyttää sitä muihinkin sapuskoihin, joita tulen tekemään. Ostamani lihalaadun hintapahvissa "Tuore Naudan Kulmapaisti Pataan ja uuniin". Siksiköhän noin sanotaan, kun kyseistä lihaalaatua oli myynnissä kimpaleina?

Kaupassa käyminen on nykyään mielenkiintoisempaa kuin aikaisemmin, koska nyt katselen tavaroita kokkaajan näkökulmasta. Tänään tutkin hintajuttuja. Hillosipuleita etsiessäni huomasin, että sieniä myydään myös säilykehyllyissä, liemissä tietenkin.

Vaimoni oli laittanut minulle myös linkin Elloksen lattiavalaisinvalikoimaan, jota hiukan katselin ennen kauppaanmenoa. Tutkiessani lamppuja käsitin, että lattiavalaisin tarkoittaa lattialle valoa suuntaavia kapineita. Kysyin vaimolta, antavatko lattian kautta yleisvaloa huoneeseen kuten kattoon suuntaavat valaisimet. Kyllä häntä huvitti.

Unohdin liiman.

Vaimo laittoi päivällisen tänään.

Illalla katselin alzheimer-ohjelmaa ja Prismaa.

Nyt onkin jo aika ottaa unilääke.


tiistai 24. tammikuuta 2017

Bernerin ehdotuksesta

Anne Bernerin ehdotus ammuttiin heti alas.Se oli raikas tuulahdus kaikessa radikaaliudessaan. Siinä oli ongelmakohtia, joita itsekin pohdin, mutta se olisi ehkä ansainnut tulla kunnolla käsitellyksi perusteellisemmin hallituksen piirissä ja muutoinkin.

Ymmärrän sen, että ehdotettu muutosnopeus oli markkinahäiriö autokaupan kannalta, mutta kuitenkin. Hallituskumppanit olisivat voineet todeta, että paneudutaan ja käsitellään, mutta pannaan lähtökohtaisesti maali kauemmaksi. Jos tämä hallitus olisi valmistellut ehdotusta ja seuraava hallitus jatkaisi, välissä pidettävät vaalit antaisivat suuntaa kehittämiselle.

Hesari kertoo erään autoliikkeen toimitusjohtajan sanovan, ettei kansalaiskeskustelu sovi tähän tilanteeseen, koska autot ovat kansalaisten toiseksi suurin varallisuuserä. Tämä on minusta oudosti sanottu. Eikö tällaisessa tilanteessa kansalaiskeskustelu olisi erityisen tarpeellista, kun demokratiassa eletään? Nyt ei esityksestä ilmeisesti pyydetä edes asiantuntijalausuntoja, jotka voisivat ruokkia keskustelua.

Kuten aiemmin kirjoitin, tieverkosto on mielestäni luonnollinen monopoli, jonka kehitystä on hankala nopeuttaa antamalla eri yritysten kilpailla sen käyttöoikeuksien myymisestä. Nyt on kuitenkin noussut esiin, että valtiolla on kovasti tiestön kunnostusvelkaa eli verkosto on päässyt rappeutumaan. Jotakin on siis joka tapauksessa tehtävä.

Nyt kai pelättiin autoiluun liittyvän verotuksen kiristymistä. En ymmärrä miten tiestöä voisi korjata ilman rahaa ja kai sen pitää joka tapauksessa tulla enimmäkseen autoilijoilta, jotka teitä käyttävät. Tiestön yhtiöittäminen itsessään ei minun ymmärrykseni mukaan toisi mitenkään lisää rahaa käyttöön.

Autoliikenne tunnetusti kuormittaa ympäristöä. Minun asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan, olisiko ympäristön kannalta parempi käyttää olemassa olevaa autokalustoa mahdollisimman pitkään vai nopeuttaa kannan uusiutumista vähemmän saastuttavaksi. Laskennassa on syytä ottaa huomioon myös uusien autojen valmistamisen ympäristövaikutukset. Verotuksen painopisteen siirtyminen auton hankinnasta sen käyttöön kai nopeuttaisi autokannan uudistumista.

Ilmaston kannalta siirtyminen mahdollisimman nopeasti bensasta sähköön olisi ymmärtääkseni hyvä juttu. Totta on, että sähkö tulee paljolti ydinvoimaloista, joissa on omat riskinsä ja ongelmansa, mutta järkeni sanoo ilmastomuutoksen olevan suurempi uhka.  

Joku arvioi Bernerin ratkaisun vähentävän autoilua muistaakseni kymmenellä prosentilla. Julkista liikennettä pidetään yksityisautoilua parempana ympäristön kannalta. Sikäli uudistus olisi hyvä juttu. Tosin siirtyminen lentomatkoihin ei sitä olisi.

Autohin asennettavat seurantalaitteet antaisivat mahdollisuuden uusiin keksintöihin. Ainakin tulee mieleen, että liikenneturvallisuus paranisi, jos järjestelmän avulla nopeuksia voitaisiin valvoa tehokkaammin. Rikollisia saataisiin tehokkaammin kiinni, kun heidän käyttämänsä autot voitaisiin paikantaa.

Rohkea veto hallitukselta olisi investoida voimakkaasti luotijunajärjestelmän rakentamiseen. Verotuksella voitaisiin ohjata käyttöä autoista ja lentokoneista nopeisiin juniin. Suomen väestön harvalukuisuus olisi varmaan aikamoinen haaste. Luultavasti on realistisempaa nojautua sähköautoiluun.  





maanantai 23. tammikuuta 2017

Hyviä tietoja hematologian poliklinikalta

Lääkäri soitti sairaalasta. Hän oli sama, jonka tapaisin viimeisimmällä seurantakäynnillä. Hän kertoi torstaisen verinäytteeni tuloksista.

Veriarvot olivat kehittyneet hyvään suuntaan.  On tämä ihmeellistä.

Hb 135, 136, 140, 136 (134-167)
Leuk. 4.8, 3.1, 1.9 ,1.9 (3.4-8.2)
Neutr. 1,52, 1.07, 0.8, 0.72 (1.5-6.7)
Tromb. 147, 127, 201, 143 (150-360)
CRP <3, <3, 6, 4 <3 (<3)

Leukosyytit ja niistä neutrofiilit ovat nyt viitealueella. Luullakseni jälkimmäisen arvo ei kuitenkaan merkitse sitä, että immuniteettini olisi normalisoitunut. Trombosyytitkin ovat lähes viitealueella, joten vereni hyytyy tarvittaessa. 

Kreatiniini on yhä koholla (119), vaikka olen ahkeroinut veden juomisessa. Olen tosin hieman pienentänyt annostusta yöllisten piipahdusten välttämiseksi, mutta vuorokausimäärän pitäisi kyllä vielä olla kolmen litran tienoilla. Lääkäri ei tuntunut olevan arvosta huolissaan. Kai munuaiseni tuossakin lukemassa porskuttavat. Munuaisongelmat voivat näemmä tuottaa monenlaisia oireita. Niihin kuuluvat muiden muassa väsymys ja yölliset virtsaamistarpeet ilman, että juurikaan tulee. En osaa sanoa, onko syöpätoipilaan syytä tarkkailla artikkelissa mainittuja oireita. Täytynee kysyä lääkäriltä seuraavassa tapaamisessa.  

Myöskään ALAT-arvoni 55 ei ole kaukana viitealueesta (<50), joten maksani lienee kohtuullisessa kunnossa. Siihen viittaa myös AFOT, jonka arvo on minulla 68 (viitealue <60). 

Olen erityisen mielissäni siitä, että kortisoniannokseni laskee. Olen syönyt päivittäin kaksi neljän milligramman tablettia. Nyt voin ottaa joka toinen päivä vain yhden.

Soitin hemapolin sairaanhoitajalle saadakseni kirjatuksi veriarvot ylös. Samalla sain ALAT:in ja AFOT:in. Kysyin samalla, paraneeko näkökykyni nyt. Ilmeisesti niin ei välttämättä käy. Kaihi kuulemma tulee kaikille. Kortisoni nopeuttaa sen etenemistä. Ilmeisesti tämä hormoni ei kuitenkaan aiheuta sitä, jos se kerran tulee kaikille. Toivon että kaihin kehittyminen nyt ainakin hidastuu. 




Love story 16

Hannu palasi saman tien hakemaan autoansa. Kaivokadulla tuli taas tuttu hahmo vastaan. Tällä kertaa se oli Julia. Tämäpä sattui mukavasti, ajatteli Hannu. Onkohan tämä johdatusta?

Hetken rupateltuaan Hannu ja Julia lähtivät asemalle juomaan lattea. He löysivät rauhallisen nurkkauksen.

Hannu kysyi, onko Julia yhä viihtynyt työssään. Oikein mukavaa siellä on, tuumi Julia. Mikä sinulle on erityisen arvokasta sairaanhoitajan työssä. Julia kertoi pitävänsä työn käytännöllisyydestä ja siitä, että voi olla niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Potilaat ovat aina hyvillään, kun hoitaja saapuu paikalle ja usein hän saapuukin. Kai minulla on jonkinlainen hoivavietti, lisäsi Julia. Haluan tehdä kaikkeni, että potilaat tuntevat olonsa paremmaksi, hän totesi vielä.

Eikö se ole aika tarkkaa hommaa, kysyi Hannu. No on se, vastasi Julia. Me vastaamme, että lääkkeet tulevat oikein annetuiksi aina silloin kuin pitää. Meidän pitää myös seurata, että hoidot tuovat tulosta, hän jatkoi.

Julia kertoi, että työn pitää loppua, kun päivä päättyy. Hänen pitää yhä opetella, ettei ole huolissaan potilaistaan, kun on vapaalla. Joskus hän on unohtanut jotakin tärkeää. Silloin hän on soittanut osastolle ja varmistanut, että joku vuorossa oleva hoitaa asian. Onneksi kovin pitkiä viiveitä ei ole päässyt syntymään.

Sitten on vielä toinen asia, jota olen joutunut opettelemaan ja opettelen yhä, Julia jatkoi. Jotkut potilaat ovat pitkiäkin aikoja osastolla, ja heidän kanssaan tulee aika tutuksi. Heillä voi olla rankkoja vaiheita, ja heidän hyväkseen haluaa tehdä parhaansa kuten tietenkin muidenkin. Jotkut kovia kokeneista siirtyvät syystä tai toisesta jonnekin muualle. Helposti alkaa murehtia, miten heillä sujuu sen jälkeen. Voi kertyä huolikuormaa, jos heitä jää muistelemaan. Ymmärrän, kommentoi Hannu. Elämässä tulee muitakin huolia, ja olen kuullut, että liiasta henkisestä kuormasta elämä voi mennä hyvin hankalaksi. Näin on, onneksi muilta hoitajilta saa vertaistukea, vastasi Julia.

Julia vaihtoi puheenaihetta. Miten sinulla menee työssäsi? hän kysyi. Eikö toimenkuvasi ole jotenkin muuttunut? Joo, olen nyt myyntipuolella, vastasi Hannu. Työ on oikein mielenkiintoista. Tapaan paljon ihmisiä kuten sinäkin. Hoidan vanhoja asiakkaita ja yritän hankkia uusia. No meidän ei tarvitse hankkia, niitä kyllä riittää, sanoi Julia hymyillen. No eipä tosiaan, kommentoi Hannu. Häntä nauratti. Me yritämme saada aikaan mahdollisimman pitkiä asiakassuhteita, jatkoi Hannu. Sellaiset ovat yleensä kannattavampia, ei tosin aina. Julia naurahti. Sairaalan väki ei todellakaan voi pyrkiä pitkiin potilassuhteisiin, hän sanoi. Potilaat pitää saada mahdollisimman pian terveiksi. Miten lienee asia yksityisillä lääkäriasemilla, ja onhan sellaisia sairaaloitakin? pohti Hannu. En ole ollut töissä sellaisissa, mutta totta kai potilas pitää yrittää hoitaa mahdollisimman hyvin, olkoon hän missä vain, vastasi Julia. Niin sen täytyy olla, tuumi Hannu. Hyvä kello kauas kuuluu.

Yhtä asiaa ihmettelen liike-elämässä, sanoi Hannu. Siellä vallitsee jonkinlainen pakkomielteinen positiivisuus. On jonkinlainen hiljainen sopimus, että kaikilla menee hyvin. Jos jollakin on vaikeuksia päästä myyntitavoitteisiinsa, hän on asiasta hissuksiin ja yrittää esittää reipasta, vaikka varmasti harmittaa. Ettekö sitten juttele keskenänne, kysyi Julia. No vähän, mutta asiasta puhuminen koetaan jotenkin häpeälliseksi. On pakko onnistua. Kuulostaa aika kovalta, sanoi Julia. Meillä on tärkeää keskustella epäonnistumisista. On hyvä purkaa ajatuksia, ja samalla mietitään, miten voitaisiin toimia paremmin vastaavissa tilanteissa.

On varmaan rankkaa, kun pitää päästä tavoitteisiin, totesi Julia. Saanko kysyä, kehittyykö sinulla homma hyvään suuntaan? Vaikea sanoa vielä, vastasi Hannu. Olen vasta alkutaipaleella. Toki se jännittää. Olisi varmaan hyvä, jos osaisit ottaa rennosti, sanoi Julia. Silloin työkin varmaan sujuisi paremmin. Niin varmaan, vastasi Hannu, ei se helppoa ole. Miten se menee sairaalamaailmassa? No huolellinen pitää olla, vastasi Julia. Työ täytyy hoitaa hyvin, ja hoitajiahan me olemmekin. Ei saa olla väärällä tavalla rento, mutta rento kuitenkin. Minäkin olen oikeastaan hoitaja, hymyili Hannu, minä hoidan asiakassuhteita. Vertailu huvitti Juliaa.

Joudutko tekemään ylitöitä, kysyi Hannu. En paljoa, mutta jos joudun, saanhan siitä palkkaa, vastasi Julia. Entä sinä? Myyntiosastolta ei oikein kehtaa lähteä neljältä kotiin, vastasi Hannu. Tuntuu olevan tapana venyttää päivää. Sitä paitsi työ on vaativaa, paine pistää pidentämään päivää. Saatko siitä enemmän palkkaa, kysyi Julia. En tuntien perusteella, mutta jos teen siten parempaa tulosta, saan enemmän provisiota, vastasi Hannu.

He jatkoivat vielä keskustelua työaiheista. Samalla Hannu mietti, miten hän saisi keskustelun siirtymään hänen huoleensa Liisasta. Olisiko se edes oikein, hän pohti.



perjantai 20. tammikuuta 2017

Talousoppia

Minulla on lainassa kaksi taloustiedettä kansantajuistavaa teosta, Sixten Korkmani Talous ja utopia sekä Ha-Joon Changin 23 tosiasiaa kapitalismista.

Korkman edustaa ns. klassista taloustiedettä. Hän näyttää selostavan kansantalouden periaatteita kansantajuisesti. Hän kirjoittaa esimerkiksi rahoitusjärjestelmästä, raha- ja finanssipolitiikasta, hyvinvointivaltiosta, kestävyysvajeesta ja EMU:sta. 

Ha-Joon Chang on myöskin ekonomisti ja toimii Cambridgen yliopistossa. 23-kirjassaan hän esittää näkemyksensä mukaisia faktoja kansantaloudesta. Kirja jakautuu lukuihin, joiden otsikkoina on kukin tosiasia numerollaan varustettuna ja käsiteltävä fakta väitteen muodossa. Tässä esimerkkejä väitteistä:

- Vapaita markkinoita ei ole olemassakaan
- Yrityksiä ei kannata johtaa osakkeenomistajien edun mukaisesti
- Pääomalla on isänmaa
- Valtiovalta voi luoda menestyviä yrityksiä
- Kun rikkaat rikastuvat, me muut emme rikastu
- Mahdollisuuksien tasa-arvo ei takaa reilua kohtelua

Changin teesit ovat hyvin kiinnostavia, kun ajattelee, miten vahvasti talousajattelu johdattelee nykypolitiikkaa.  

On varmaan kiinnostavaa peilata Korkmanin ja Changin oppeja toisiinsa. Toivottavasti saan molemmat luetuksi. Molemmat teokset näyttävät olevan jo halpamyynnissä. Taidan hommata ne. Ei tarvitse roikottaa kirjaston kappaleita kotona. 


Nyt laitan tämän blogini tauolle viikonlopuksi. Lähdemme vaimoni kanssa huomenna vierailulle kuopuksemme ja hänen vaimonsa perheeseen. Maanantaina kirjoitan taas. 

torstai 19. tammikuuta 2017

Kurssijuna puksuttaa

Olen saanut lisää luettavaa. Toimivat Kriittisessä korkeakoulussa näköjään ripeästi. Kurssitekstejä toivottiin eiliseen mennessä. Ilmeisesti kaikki ovlivat toimittaneet tuotoksensa suht ajoissa, koska ne toimitettiin meille jo luettavaksi jo tänään. On varmaan hyvin opettavaista, jos niistä saadaan palautetta kaikkien kuullen. Se voi kai tosin tapahtua pienryhmissäkin.

Minua kiinnostaa nyt, miten kirjoitetaan virke niin, että sen lauseet soittavat hyvin yhteen. Haluan oppia lisää konjunktioiden käytöstä. Voisin kuvitella, että yksittäinen virkekin voi toimia kuin pieni draama.

Tunnen kirjoittamisharrastukseni saavan nyt lisää virtaa.

Mukavaa, että kurssi on tavallaan jo käynnistynyt. Kriittisestä tuli tänään tekstiviesti, kun lähetykseni toiseen annetuista osoitteista ei ollut onnistunut. Kopio oli sitten saatu toiselta vastaanottajalta, joka oli laittanut jo kiitänyt ja toivottanut lämpimästi tervetulleeksi kurssille.

Yhden opiskelijan tekstitiedosto ei ollut auennut kaikille. Siihen tuli korjaava linkki.

Olen jo lukenut yhden tekstin ja osan toista.


Kun rikkoo munia omelettia varten, tahtoo astiaan tulla pieniä palasia kuorta mukaan.. Niitä on hankala poimia pois. Olen todennut, että pitää napauttaa aika varovaisesti.

Tein jonkin aikaa sitten avokadopastaa, joka lienee jonkinlainen muotiruoka. En eriyisemmin pidä avokadon mausta. Se ei juuri maistunut tuotoksessani, mutta en ollut vaikuttunut. Maku oli kovin mieto. Ehkä runsaampi suola olisi auttanut. Kokonaismakua voisi varmaan terävöittää jollakin. Jostakin pitäisi saada kontrastia.

Ostin tänään kaupassa käydessäni muun tavaran lisäksi kaksi persimonia. Wikipedian mukaan kyseistä makeaa hedelmää kutsutaan myös kakiluumuksi ja sharoniksi. Ajattelin kokeilla sitä salaatin joukossa. Vaimo ei ollut kiinnostunut, kun on niin makeaa. Laitoin palasia omien vihannesteni päälle. Ei tulos hassumpi ollut, mutta ei hedelmää kannata paljoa laittaa.

Näin tänään kaupassa raitasitruunoita. Niissä todellakin on vihreitä raitoja. Myynnissä oli makeiden herkkujen joukossa myös mustikkahalvaa. Mitenkähän mustikan maku erottuu makean halvan seasta.


Kävin tänään verikokeessa. Sairaalasta soitetaan, jos ilmenee jotakin huolestuttavaa ja varmaan, jos lääkitystä pitää säätää.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uudella kynnyksellä

Tänään onkin ollut hommaa. Olisi pitänyt paneutua aikaisemmin. Olin jo siirtänyt osan tunnisteella "Novelli" tässä blogissa olevista teksteistä Pages-tekstinkäsittelyohjelmaan. Tänään siirsin loput. Korjasin "vääräfonttiset". Poistin tyhjiä rivejä ja sain valikoiduksi seitsemän novellia kymmenelle sivulle. Enimmäismääräksi oli annettu kymmenen liuskaa.

Tänään on toivottu viimeinen palautuspäivä. Soitin Kriittiseen korkeakouluun, joka järjestää kurssin, ja kuulin, että huomennakin vielä voisi toimittaa. Sain kuitenkin tekstini jo lähetetyiksi .

Olin luullut, että kurssi pidetään vain kahtena päivänä, mutta se onkin neljänä. Ensin kuullaan luentoja, seuraavana saadaan palautetta teksteistä, ja sitten sama uudestaan. Aluksi opiskellaan kahtena päivänä peräkkäin, sitten tulee tauko ja taas jatketaan kahtena päivänä.

En tiedä, käsitelläänkö kurssilla kielioppia. Se sopisi minulle, mutta mielelläni kuulisin muutakin kirjoittamiseen liittyvää. On kovin kauan siitä, kun olen istunut äidinkielen tunneilla. Oikeakielisyysohjeisiin on ymmärtääkseni tullut väljyyttä. Nykyään on kätevää tarkistella asioita internetistä.

Monien virkkeitteni alkuperäinen sanajärjestys onnahtaa. Olisi hyvä jaksaa lukaista teksti ainakin kerran uudestaan. Lukiessa huomaa helpommin kuin kirjoittaessa, millaisena teksti virtaa paremmin.
En yleensä kirjoita kovin pitkiä virkkeitä. Olisi kuitenkin mukava oppia, miten pitkät virkkeet saadaan sujuviksi. Portugalilainen nobelisti José Saramago virkkeet tulvivat sanoja. Muistelen, että hänen virkkeensä tuntuvat myös sekoittuvan toisiinsa. Kari Hotakainen puolestaan on lyhyiden ja iskevien lauseiden mestari. 

Lukiessa voi myös myös huomata, miten jonkin asian voi sanoa nasevammin.

En laittanut lyhyimpiä novellejani mukaan. Vaimoni neuvoi, että olisi parempi, jos tekstien pituus ei suuresti vaihtelisi. Voisin keräillä mininovellejani ajan mittaan omaksi sarjaksi.

Mieleeni on tullut, kun olin menossa ensimmäiselle maalauskurssille 90-luvulla. Podin vähän ramppikuumetta. Tämänhetkiset tuntemukseni muistuttavat tuolloisia.


tiistai 17. tammikuuta 2017

Työ tekijäänsä neuvoo

Kokkaustaitoni kehittyvät myös kantapään kautta. Jotenkin kokkaus ja kantapää tuntuvat hassuilta samassa lauseessa.

Tarvittavien ruoka-ainesten arvioiminen ei minulta oikein suju. Ostin perjantaisen novelli-illan päivällistä varten sieniä niin paljon, että olemme vaimoni kanssa syöneet sieniruokaa jo kaksi kertaa perjantain jälkeen ja vieläkin niitä jäi.

Spagetin keittämisessäkin minulle pikku haaste, kun suolaa tulee veteen helposti liian vähän. Näemmä pitää maistella.

Mietin jonakin päivänä, mitä ruokaa punajuurista voisi tehdä, kun niitä on jääkaapissa. No pienen kokeilun tulin tehneeksi ex tempore, kun raastoin violettiin vivahtavaa juuresta porkkanaraasteen seuraksi pääruoan lisukkeeksi. Maistettuani opin, ettei punajuurta voi käyttää raakana. Pahaa oli. Myöhemmin söimme raasteen, kun vaimoni oli paistanut sen.

Kerran ajattelin porkkanoiden olevan niin puhtaita, ettei niitä tarvitse kuoria ennen raastamista. Tuli likaisen näköistä tavaraa. Vaimokin ihmetteli väriä. Sittemmin raastoin miniporkkanoita kuorimatta, ja saimme oikein kelvollista lisuketta. Saan pikkuhiljaa tuntumaa. Tämä lienee sitä hiljaista tietoa.

Yhtenä päivänä laitoin salaattiin mukaan purjoa ja fenkolia. Eivät tuoneet makuun mielestäni oikeastaan mitään, ei myöskään ripottamani oregano.

Päivänä jonakin kuulin vaimoltani, että avokadon kivenkin voi käyttää ruoanlaittoon. Raastoin yhden. Ei maistunut hyvältä. Tuolla se tuotos seisoo. Mahtaisiko paistaminen auttaa.


En perusta erillistä ruokablogia, ainakaan nyt. Varmaan on viisaampaa keskittyä tähän blogiin.



maanantai 16. tammikuuta 2017

Sotesta

Tämänpäiväisessä Hesarissa on sote-hankkeen projektijohtaja Tuomas Pöystin haastattelu ("Sote-uudistuksen arkkitehti ei hätäile").

Painopistettä aiotaan siirtää erikoissairaanhoidosta sote-keskuksiksi muuttuviin terveyskeskuksiin. Kuulostaa hieman huolestuttavalta, kun itse olen saanut oikein hyvää erikoisairaanhoitoa syöpiini. Toisaalta on oikein hyvä, että terveyskeskuksiin panostetaan. On myös oikeudenmukaista, että ihmiset saavat aikaisempaa laajemmin palveluja keskussairaaloita lähempänä olevista terveyskeskuksista.

Mietin kuitenkin, joutuvatko pitkäaikaissairaat käymään sekä terveyskeskuksissa että keskussairaaloissa. Olisi luontevaa tukeutua terveyshuollon ammattilaisten palveluihin yhdessä paikassa. Tuntuisi turvalliselta tavata tutuksi tulleita lääkäreitä ja hoitajia. No, nytkin erikoissairaanhoitoon mennään terveyskeskuksien ja työterveysyhtiöiden kautta.

Minua kummastuttaa, että potilas voisi valita esimerkiksi jonkin leikkauksen toteutuksen joko omasta tai jostakin muusta maakunnasta. Olisiko tämä parannus? Miten minä pystyisin valitsemaan, jos leikkausta tarvitsisin? Ilmeisesti ajatellaan, että voi mennä joko sellaiseen maakuntaan, jossa homman hoitaisi yksityinen taho tai sellaiseen, jossa leikattaisiin julkisella puolella.

Jos tarvisin esimerkiksi viisi leikkausta jonkin sairauden hoitoon, hyppisinkö karttuvien kokemusten perusteella eri paikoissa? Varmaan tätäkin näkökulmaa hankkeen suunnittelussa mietitään.

Pöysti uskoo valveutuneiden ihmisten ottavan huomioon yksityisten toimijoiden verosuunnitteluintressit valitessaan palvelua. Näinköhän? Pöysti uskoo myös julkiseen valvontaan.

Liikesalaisuudet aiotaan pitää yritysten omana tietona. Hieman ihmetyttää, missä menee valvottavien tietojen ja liikesalaisuuksien raja. Voi olla, että tuleva järjestelmä toimii hyvin, mutta ei tuntuisi mukavalta, jos terveyspalveluyritykset kierrättävät voittonsa jonnekin Caymansaarille offshore -yhtiöihin.

Sanotaan ettei toimivaa järjestelmää pidä muuttaa. Pöystin mukaan nykyinen järjestelmä on tulevaisuutta ajatellen liian kallis. Se on vakavasti otettava asia. Toivotaan kuitenkin ettei mainiosti toimiva erikoissairaanhoitomme jää vain kauniiksi muistoksi.








sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Raeste, von Münchhausen ja de Montaigne

Jotkut ammattinimikkeet kuulostavat hauskan vanhanaikaisilta. Yksi sellaisista on linnanvouti. Luulen ettei Suomessa ole kuin yksi tällaisella nimikkeellä toimiva henkilö. Hän on tasavallan presidentin kanslian talous- ja henkilöstöjohtaja. Hän vastaa myös kiinteistöistä, joissa presidentti puolisoineen majailee. Tällä hetkellä tehtävää hoitaa Anne Puonti.

Yksi nykyisen linnanvoudin edeltäjistä oli Arimo Raeste, joka kuuluu olleen värikäs persoona. Näin voi päätellä jo hänen kirjoittamansa muistelmateoksen nimestä "Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut", joka viittaa selvästi tunnettuun teokseen "Paroni von Münchhausenin seikkailut". Viimeksi mainitussa kerrotaan esimerkiksi paronin pelastautuneen suosta nostamalla itseään tukasta.

Mielikuvissani paroni von Münchhausen oli fiktiivinen hahmo, mutta hän onkin oikeasti ollut olemassa. Tämä vapaaherra kuuluu liioitelleen sotamuistojaan. Kirjan kuitenkin kirjoitti Rudolf Raspe. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1795 ja sen nimenä oli Baron Munchausen's Narrative of his Marvellous Travels and Campaigns in Russia. Mukaan on lisätty muitakin tarinoita kuin Münchhausenilta kuultuja. Vapaaherra ei oikein tykännyt hyvää tällaisen kirjan julkaisemisesta. 

On olemassa psyykkinen sairaus, joka on nimetty vapaaherramme mukaan. Siitä kärsivät teeskentelevät jonkin sairauden oireita ja toivovat saavansa hoitoa. Sitä kutsutaan Münchhausenin oireyhtymäksi.

Palataan Arimo Raesteen. Hän kertoo kirjassaan pitäneensä pitkään yöpöydällään Michel de Montaignen teosta "Esseitä". Tämä ranskalainen lienee teoksen nimenä olevan kirjallisuuslajin isä. Montaigne pohdiskelee monenlaisia elämänilmiöitä.

Minulla on lainassa Esseiden ensimmäinen osa. Siinä on aiheina muun muassa suru, joutilaisuus, mielenlujuus, pelkuruus, lasten kasvatus ja yksinäisyys.

Kerroin toissailtaisessa novelli-illassamme Raesteesta ja Montaignesta. Seuraavalla kerralla luetaan jälkimmäisen esseistä.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Selvisin itselleni asettamastani haasteesta

Vipinää ollut. Eilen meillä kokoontui novellikerho ja tänään olimme yhden lapsenlapsemme synttäreillä.

Olin ottanut ison haasteen ja päättänyt valmistaa ruoat eiliseen tapaamiseemme. Aloittelija kun olen ja hidas, niin vieraat joutuivat odottamaan. Yksi heistä tuli avukseni keittiöön, ja hyvin yhteistyö sujuikin.

Suunnittelemani päivälliskokonaisuus koostui kreikkalaisesta salaatista, sienimuhennoksesta, spagetista ja appelsiinisalaatista. Lisäksi vaimoni teki kauraleipäsiä. Käytin sieniosuuden tekemiseen samaa reseptiä kuin äskettäin tattimuhennokseen.

Kaupassa ihmettelin, kun viimeksi valitsemieni sienten näköiset olivatkin nyt herkkusieniä eivätkä tatteja. Ostin sellaisia valmiiksi siivuttuina ja lisäksi tatteja liemessä. Aineksia tuli aivan liikaa aiottuun tarkoitukseen. Lähiajan ruokavaliomme tulee olemaan sienipitoinen. Eilen kokattiin muhennokseksi vain herkkusieniä. Vertasin aiemmin ostamistani tateista ottamiani kuvia jäljellä oleviin herkkusieniin. Saattaa niissä jotakin eroa olla lakin alapuolella olevassa osassa. Kovin samanlaisilta ne kuitenkin näyttävät.

Ainesten pieniminen oli kova homma.

Vieraamme olivat kaikki naisia. Olin sopivasti heidän saavuttuaan keittöhommissa, kun kuuluivat juttelevan synnytyskokemuksista.

Apurikseni tullut teki muhennoksen melkein kokonaan, mutta minä ohjeistin häntä nettireseptiin tukeutuen.

Kun siivutin appelsiineja, yksi hedelmistä osoittautui poikkeavaksi yksilöksi. Appelsiinissa on normaalisti vähän kuin akseli keskellä, siinä missä lohkojen sisäkulma kohtaavat toisensa. Tässä ei sellaista ollut, edes "väärässä paikassa".

Ateriaa kiiteltiin.

Melkein kaikki ääneen luetut novellit  menivät minulta ohi. Ne olivat peräisin edesmenneen neuvostokirjailija Daniil Harmsin mielikuvituksesta. Tuntuvat olevan sukua István Örkényn minuuttinovelleille. Non sensea. 

Mieleeni on tullut ajatus erillisen ruokablogin pitämisestä. Toistaiseksi olen malttanut mieleni. Mitä mieltä olette ideastani?

perjantai 13. tammikuuta 2017

Antaa pikku possun pulskistua

Meillä on kummallakin S-etukortti. Emme kuitenkaan asioi järjestelmällisesti S-ryhmän paikoissa, mutta käytämme korttia, kun se on mahdollista. Meillä on myös Plussa-kortit ja niitäkin käytämme. Bensaa tankkaamme yleensä ABC-asemilta.

S-ryhmän bonukset ohjautuvat S-Pankissa olevalle tilille. Sen kummemmin emme ole kyseisen pankin asiakkaita. En tiedä, olisiko järjestely mahdollista Keskon järjestelmässä. Koolaisilla ei kuitenkaan ole omaa pankkia. Olisi mukava, jos nekin bonukset voisivat kertyä automaattisesti samaan paikkaan kuin sokoslaiset. Kuukausitasolla bonuksien määrät eivät ole kummoisia, mutta vuosien saatossa niistä kertyy mukava summa, jolle voi löytyä jotakin kivaa käyttöä.

Menin eilen Itiksen Prismaan löytääkseni erääseen lamppuumme pikkuruisen polttimon ja kofeiinitonta espressoa. Niitä ei ollut lähellämme olevassa K-supermarketissa.

Huomasin, että Prismassa on S-Pankin palvelupiste. Otin jonotusnumeron ja ajattelin kysyä saldoamme ja tilinumeroamme, jonka saisi näin kätevämmin kuin kaivamalla papereistamme. Ei onnistunut. Kyllästyin odottamaan ja menin ostoksille.

Kesti aikansa ennen kuin löysin kahvihyllyt. Siihenkin meni tovi, kun etsin runsaasta tarjonnasta kofeiinittomia. Eivät näytä olevan suosikkituotteita, kun niiden valikoima on kovin suppea. Kofeiiniton ei kierrä ja hyllypaikoista halutaan kunnon tuotto. En tiedä, pidetäänkö tällaisissa paikoissa mitään vähäkiertoista laajan valikoiman kuvan luomiseksi.

Tarjolla oli luomua, tummaa, vaaleaa, Cupsoloita, maustettuja ja maustamattomia, pikakahveja sekä kylmiä kahvijuomia. Tulikohan kaikki ryhmät mainituksi.

Kofeiinittomana löytyi Cupsoloja, tummaa Jakobsia, Hagia ja Nescafea, mutta ei espressoa. Valitsin Jakobsin. Kofeiinitonta espressoa pitää hakea Hakaniemen hallista, mutta taidan keskittyä ensin Jakobsiin.

Pankkijono rullasi hitaasti. Lähdin yläkertaan etsimään polttimoa. Katsoin samalla jalkalamppuja. Kuvasinkin niitä. Olemme suunnitelleet lisävalon hankkimista.

Löysin polttimon. Palasin alakertaan. Suma oli lauennut ja vuoroni oli mennyt. Infotiskiltä en haluamiani tietoja saanut. Ehkä on hyväkin, että on tuollainen pikku säästöpossu, jota ei ole helppo käyttää. Saisi bonukset toki jollakin konstilla arkikäyttöön, mutta antaa possun lihoa rauhassa. Ehkäpä teemme rahoilla joskus jotakin mukavaa.

torstai 12. tammikuuta 2017

Toipumiseni tila

Olen välitilassa. Toipumiseni on edistynyt hyvin, varsinkin kun vertaa siihen, mikä olisi ollut mahdollista. Eräs kirjoittaja kertoi Facebookissa äskettäin äitinsä menehtyneen. Tämä oli saanut siirteen alkukesästä eli samoin aikoihin kuin minäkin. Tiedä vaikka olisi ollut samaan aikaan Kolmiosairaalan 7B-osastolla.

Olen tyytyväinen siihen, että olen jalkeilla aikaisempaa enemmän. Jossakin vaiheessa murehdin, että vietän runsaasti aikaa sängyssä läppärin tai kirjojen parissa. Kirjoitan tällä hetkellä aika usein nojatuolissa istuen. Ruoanlaittoinnostukseni seurauksena puuhailen aikaisempaa huomattavasti enemmän seisaallani keittiössä.

Olen jaksanut jatkaa runsasta liikuntaa. Tunnen kuntoni nousseen olosuhteisiin nähden oikein hyvin.

Minua kuitenkin väsyttää aika usein. Sain vaimoni kautta lääkäriystävältämme tiedon, että ahkera liikkumiseni saattaa väsyttää. Olen vähentänyt kuntopyöräilykertojeni pituuden puoleen tuntiin. Olen ajatellut ahkeroida viitenä päivänä viikossa, mutta voihan sitäkin tahtia vielä lieventää. Korvaan osan siitä kävelyllä kunhan säät paranevat ja valo lisääntyy. Teen myös voimisteluharjoituksia ja venyttelen. Kaksikiloiset käsipuntit ovat sen verran keventyneet, että voisin kokeilla painavampia. Meillä on myös yksikiloiset. Jospa harjoittelu sujuu kaksilla yhtäaikaa.

Kokkaaminen, harjoittelu ja blogin kirjoittaminen ovat nyt keskeisiä päiväaskareitani. Olen myös aloitellut kotitalousfinanssien laskelmointia. Päivittäinen aktiivisuusaikani on normaalia lyhyempi. Nukahdan edelleen varsin myöhään. Minun täytyy yrittää varoa liian toimeliaita iltapuuhia, koska ne vaarantavat nukahtamistani. Unilääkkeen käytössäni on tapahtunut käänne huonompaan, sillä joudun käyttämään nyt yhtä nappia. Olin jo päässyt puolikkaan tahtiin. Lääkeavusteinen uni on normaalia huonompaa.

Tunnen kuitenkin edistyväni. Toivottavasti päänuppini toimintakin elpyy. Tunnistan itsessäni orastavaa kasvua uuteen tulevaisuuteen.

Lukemisvaikeudeni jatkuvat. Minun on helpompi lukea ruudulta kuin paperilta. Silmäni väsyvät iltaisin. Kaihia tämän täytyy olla. En tiedä eteneekö se. Tämän vuodenajan pimeys on tuntunut rasittavalta. Onneksi mennään valoa kohti.

Luettelin jokin aika sitten keskeneräisiä lukemisiani. Mahdollista kaihileikkausta joudun odottamaan. Ei kuulemma pidä mennä silmälääkärille tässä vaiheessa. Minun täytyy vain kylmästi saneerata lainakirjakasojani.

Minun on raivattava lähipäiviltä aikaa tekstien valikointiin. Kuten olen kertonut, aion osallistua Kriittisen korkeakoulun Proosan lempeät alkeet -kurssille helmikuussa. Kurssia varten voi toimittaa etukäteen tekstejä. Ne pitää lähettää viimeistään 18. tätä kuuta.

Untuvikko harjoittelee askellusta.






keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Myydäänkö Suomen tieverkkokin Carunalle?

Hesari kirjoitti tänään paperiversiossaan hallituksen suunnitelmasta, joka henkilöityy liikenneministeri Anne Berneriin. Lehden nettisivuilla on täydentävä artikkeli samasta aiheesta. Ajatuksena on alkaa veloittaa autoilijoita tienkäytöstä digitaalisen seurannan avulla. Kokonaisuus pohjautuisi kännykkäverkkoon ja gps-paikannukseen.

Ajo-oikeuden tukkukauppiaiksi kaavaillaan esimerkiksi vakuutus- ja teleyhtiötä sekä autokauppoja.

Onpa suurisuuntainen hanke.

Taloustieteessä käytetään käsitettä luonnollinen monopoli tilanteista, joissa on kokonaisuuden kannalta järkevää antaa yhden organisaation hoitaa koko homma tietyllä alueella. Esimerkiksi lentokenttien rakentaminen maksaa niin paljon, ettei ole mieltä rakentaa niitä lähelle toisiaan. Kilpailu tuskin toisi riittävää tehokkuuslisää.

Tieverkostoa rakentamista ja ylläpitoa voitaneen pitää luonnollisen monopolin kaltaisena toimintona. Tästä kertoo sekin, että hallitus kaavailee tieverkon omistajaksi uutta yritystä, jonka työnimenä on Live. Yhtiö myisi tienkäyttöoikeutta tukkuhintaan jälleenmyyjille.

Tuskin on tarkoitus, että Liven rinnalla olisi muita yhtiöitä, joilla olisi kilpailevia tieverkkoja. Herää kysymys, mikä olisi jälleenmyyjien lisäanti yhteiskunnalle. Mitä kilpailuetuja nämä voisivat tarjota  autoilijoille valinnan perusteiksi?

Jos hinta olisi ainoa kilpailuetu, voisi käydä niin, että yritys, jolla on eniten rahaa käytettävissä ja voisi näin ostaa suurimman tukkuerän alhaisimpaan yksikköhintaan, saavuttaisi monopoliaseman. Muut tarjoajat saattaisivat kuolla yksi kerrallaan pois. Tämäkin tilanne olisi luonnollinen monopolin kaltainen. Yritys tietenkin haluaisi kerätä mahdollisimman paljon voittoja, jotka tulisivat autoilijoiden maksettaviksi samoin kuin jälleenmyynnin organisoimisen hallinnoimiskulut. Yhteiskunnan olisi edelleen hoidettava teiden kunnossapito ja uusien rakentaminen.

Onko taustalla ajatus, että Live voitaisiin joskus myydä eniten tarjoavalle esimerkiksi valtiovelan maksamiseksi? Jokin ulkomainen yritys voisi ostaa Suomen koko tieverkoston ja hinnoitella sen käytön niin kuin monopolit tekevät. Muistattehan että Fortum myi sähkönsiirtoverkon Carunalle. Lienee vaikea arvioida, ovatko Carunan hinnat verkon ylläpidon kannalta kohtuullisia.  

Voi taustalla olla myös ajatus digiloikan tekemisestä tälläkin alalla. Voihan olla, että ajoneuvojen seurantajärjestelmä mahdollistaisi innovaatioita, joita emme osaa nyt kuvitella.

Mitä lisäarvoa seuraisi siitä, että asiakasvoisi ostaa ajo-oikeutensa samalta yhtiötä kuin esimerkiksi vakuutukset? Ehkä siitä saisi bonusta.

Järjestelmän yhtenä etuna mainitaan, että kaupunkilaisilta voitaisiin velkoa maalla asuvia enemmän, koska kaupungeissa tapahtuu enemmän vahinkoja. Se saattaisi ollakin oikeudenmukaista.

Veljeni Mersu huomaa milloin on jouduttu liirtoon ja vakauttaa ajon kuskia nopeammin. Jospa autoihin asennettava mustalaatikko voisi kerätä tietoa ajovirheistä. Vakuutusyhtiöitä voisi kiinnostaa, keillä auto lipsuu enemmän, keillä vähemmän. Vakuutuksen hinta voisi perustua kuskin ajotaitoihin. Poliisikin voisi valvoa ajamista ja ottaa kortin pois, jos on aihetta.

Voisiko uudesta järjestelmästä olla jotakin apua ilmastomuutoksen torjuntaan? Enpä tiedä. Joku kommentoi, että bensan hinnasta suurin osa on veroa. Siten se maksaa enemmän, joka ajaa enemmän. Tuskinpa uusi järjestelmä olisi parempi. Pikemminkin paljon ajo-oikeutta ostava saisi edullisemman yksikköhinnan kuin ne, joiden auto seisoo enimmäkseen parkkiruudussa.

Äärikeinona ilmstomuutoksen torjumiseen voisi olla ajo-oikeuden säännösteleminen. Järjestelmä voisi ilmoittaa kuljettajalle, että tällä on tuhat kilometriä vuotuista ajo-oikeutta jäljellä. Kun kiintiö täyttyisi, auto pysähtyisi kuin bensan loppuessa.

Jos ajo-oikeuden jälleenmyynti rakentuu siten, että pienet yritykset ostavat "tavaraa" isoilta myydäkseen sitä eteenpäin, tulisi ketjuun uusi taso, joka haluaisi myös oman voittonsa. Mahtaisiko tällainen jakeluketjun pidentyminen olla autoilijoiden etu?


tiistai 10. tammikuuta 2017

Lux Helsinki 2017, osa 1

Eilen oli viimeinen mahdollisuus tutustua tämänvuotiseen Lux Helsinkiin. Lähdimme vaimoni kanssa tutustumaan. Ajoimme kauppatorille, jonne saimme auton parkkiin. Torille näkyi ensimmäinen kohteemme Shader: Cube, joka heijastettiin Stora Enson pääkonttorin torin puoleisille seinille. Rakennuksen on suunnitellut Alvar Aalto. Paikalla oli ennen Aallon ruudullista laatikkoa niin kutsuttu Norrménin talo. Alfred Norrmén oli aikoinaan PYP:n (Pohjoismaiden Yhdyspankki, myöhemmin Suomen Yhdyspankki) pankinjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Tämän talon oli suunnitellut Theodor Höijer, yksi tunnetuista helsinkiläisarkkitehdeistä.

Stora Enson pääkonttori on hieno talo, mutta edeltäjä sopi kuvista päätellen paremmin tuohon Katajanokan tyveen. 

Shader: Cube -teos oli näyttävän näköinen pääkonttorin seinillä. Välillä se toi mieleen  tietokonepelien grafiikan siltä ajalta, jolloin ne olivat uutta. Rakennuksen pimeät ikkunat olivat mainio tausta jatkuvasti muuttuvalle teokselle. Voit nähdä teoksen elävänä ja kuulla siihen liittyvän musiikin tällä Ari Selosen videolla. Tekijät ovat Mikko Kinnari, Pekka Tavi ja Timo Yliräisänen.  

Väkeä oli kovasti liikkeellä. Hesalaiset näyttävät todella ottaneen Lux Helsingin omakseen. Se on hieno tapahtuma talven pimeyden keskellä. 

Kauppatorille oli rakennettu  konteista pikku näyttely, jossa oli kuvia aikaisempien Lux Helsinkien teoksista. Kuvat olivat tavallisen kirjoitusarkin kokoisia. Minusta ne eivät oikein päässeet näin oikeuksiinsa. Mukana oli myös joitakin kaaviokuvia. 

Kauppatorin vieressä olevat arvorakennukset osallistuivat tapahtumaan, koska ne olivat Presidentinlinnaa myötenvalaistut erityisen hyvin. Täällä näet kuvan: Lux arkkitehtuuri - Kauppatorin julkisivut. 

Päätimme jatkaa matkaa autolla. Monet alueelle johtavat tiet olivat kuitenkin suljetut. Lopulta päädyimme aivan Suomen Pankin päärakenneksen eteen Snellmaninaukion varteen. Katu on pieni mutka, josta ei ehkä helposti huomaa etsiä parkkipaikkaa. Jatkoimme matkaa jalan. 

Tuomiokirkon kohdalla Kirkkokadun varrella olevan rakennuksen seinään heijastettiin hauska satuanimaatio Veljekset. Seinällä tepastelee karhu metsässä, ja tikka hakkaa puuta. Jokin outo nelijalkainenkin ilmestyy näkymään. Se perustuu Maija Louekarin Marimekolle suunnittelemaan kangaskuosiin. Täällä näet aiheeseen liittyvän videon

Menimme sitten Kansalliskirjaston pohjoispuolella olevan Topelian sisäpihaan. Molemmat rakennukset ovat Carl Ludvig Engelin käsialaa. Topelia on historian ja kulttuurientutkimuksen talo. 

Pihalle pääsee kahdesta portista paitsi tällä kertaa. Yleisö johdatettiin pohjoisportista sisään ja eteläisestä ulos. Flowers of Life koostui useasta osasta, jotka oli ripustettu puihin. Taiteilija on Veikko Lappalainen. Läpikuultaville kankaille oli kai maalattu monenkirjavia kuvioita. Pihalla liikkuvat tummat ihmishahmot olivat kontrastina värikkäille, valaistuille kankaille. Näet teoksen osia Marita Lindholmin videolla, jossa nähdään ensin Kaisa Salmen teos Ronda. Se heijastettiin Tuomiokirkon kellotapulin seinälle.  

Kello käy. Jatkan huomenna. 




maanantai 9. tammikuuta 2017

Tattimuhennosta nam!

Jokin minua väsyttää. Olen nukkunut tavallista enemmän viime aikoina. Yritin tänään rajoittaa oloani untenmailla, enkä nukahtanut enää kännykän hälytettyä puoli yhdeltätoista, vaikka jäinkin loikoilemaan. Osa nukkumisestani on ollut puolittaista. Olen ollut vähän kuin puolikoomassa.

Väsytti. Aloin kuitenkin kokkaushommiin. Ostin äskettäin kaupasta herkkutatteja. Ne ovat valkoisia. Olen luullut herkkutattien olevan ruskealakkisia. Myyjä tosin tarjosi paperistakin, mutta mutta poimin tatteja muoviseen. Ajattelin, että noista voin tehdä jotakin.

Valitsin tänään netistä Kotilieden tattimuhennosreseptin. Laitoin perunoita kiehumaan. Tatteja näytti olevan parisen litraa. Lohkoin ne kaikki. Ajattelin, että ne pienenevät paistaessa. Pienin myös kaksi sipulia.

Tateista mahtui vain osa luontevasti paistinpannuun. Ohjeessa neuvottiin kypsentämään pari minuuttia, lisäämään sipulit ja jatkamaan paistamista saman verran. Minusta sienet eivät kypsyneet kunnolla säädetyssä ajassa, joten jatkoin hommaa pidempään kummallakin kerralla.

Jääkaapista löytyi kaksi kermapakkausta, joista toinen oli aloitettu. Kaadoin vajaan sienien joukkoon. En muista, missä vaiheessa ripottelin suolaa. Kiehutin pannulla olevat ainekset. Jauhoin sitruunapippuria joukkoon.

Söimme vaimoni kanssa koko muhennoksen perunoiden kera. Jokin kastike olisi voinut olla, mutta laitoin voimargariinia perunoiden päällä. Leikkasin annoksiimme paprikanpaloja.

Muhennos oli mahdottoman hyvää. Kerma antoi todella hyvän säväyksen. Tästä taisi tulla yksi lisä lemppariruokiini. Ateria oli hyvin ruokaisa. En tarvinnut välipalaa ollenkaan iltapäivällä. Olo oli pitkään hyvin kylläinen.

Olin kokkaamisen jälkeen väsynyt. Keittiössä olisi ollut järjestelyhommaa, mutta se jäi minulta tekemättä. Vaimoni hoiti sen puolen myöhemmin.

Paistoin meille päivälliseksi munakkaan, johon olin pieninyt saunapalvikinkkua joukkoon. Eilisiltana meillä oli ystäväpariskunta vierailulla. Vaimon tarjoomuksista oli jäänyt kaksi pasteijaa, jotka söimme nyt munakkaan kera. Lisukkeena oli taas paprikan palasia.

Munakas juuttui taas pannuun, vaikka olin tällä kertaa levittänyt oliiviöljyn. Mikähän pannuamme vaivaa?

Minulta jäi noin puolet sipulipalasista ja noin litran verran tattilohkoja. Täytyypä etsiä jokin resepti niille.

Aiomme mennä tänään katsomaan Lux Helsinkiä, mikä päättyy tänään. Emme varmaankaan tee kierrosta jalan, ainakaan kokonaan.




lauantai 7. tammikuuta 2017

Slow life

Viime vuosikymmenen lopulla nousi mediaan slow life -ilmiö, jolle kaupunkitutkija Timo Kopomaa keksi hauskan suomennoksen leppoistaminen. Kopomaa julkaisi aiheesta kirjan Leppoistamisen tekniikat.

Minä sain työpaikalleni yllättävän puhelun taustatoimittaja Raimo Vakkurilta, joka etsi keskustelijaa Hilla Blombergin Aamusydämellä-ohjelmaan käsittelemään leppoistamista. Lupasin saman tien tulla mukaan. Perusteena osallistumiselleni oli vuonna 2004-2005 pitämäni sapattivuosi, josta vietin suurimman osan ulkomailla: Puolassa, Walesissa ja Kreikassa.

Ohjelma tuli ulos tammikuussa vuonna 2009. Toisena vieraana oli Meri Lähteenoksa, joka oli julkaissut teoksen Viisas arki - opas yhteisöllisyyteen.

Samoihin aikoihin perustin aiheesta blogin, jonka nimi muovautui lopulta asuun Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista. Kirjoitin blogiini juttuja kohtuullisen ahkerasti kesään 2013 saakka. Sitten tuli hiljaista. Kirjoitin seuraavan vuoden maaliskuussa vielä yhden pikku postauksen, jossa kerroin saamastani syöpädiagnoosista. Minulla oli tuolloin todettu imusolmukesyöpä. Kerroin samalla uudesta blogistani, jota nyt luet.

Leppoistamista kutsutaan myös downshiftaamiseksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Taidehistorioitsija Liisä Väisänen näyttää käsittelevän samoja teemoja vaimoni Helmetistä varaamassa kirjassa Verkkaisuuden filosofiaa.

Hieman ikääntyneenä miehenä pidän verkkaisuudesta. En kuitenkaan ajattele, että ihmiselämän ihanne olisi joutilas lorviminen. Näin sairauslomallakin on hyvä olla ajankulua.

Slow life -ilmiö kumpuaa varmaan elämän kilpailullisuudesta. Työyhteisöissä korostetaan  usein tavoitteellisuutta. Harrastukset vievät oman aikansa. Perhe-elämä on täynnä erilaisia järjestelyjä. Ihminen saattaa alkaa kaivata vastapainoa elämän levottomuuteen.

En usko, että monikaan viihtyisi täydessä toimettomuudessa. Minua puhuttelee vanha hyvä arvo kohtuullisuus. Ei mistään tulisi mitään, jos kaikki vain lorvivat. On hyvä kuitenkin joskus pysähtyä miettimään, onko kaikki tohina tarpeellista.

Elämää on vaikea suunnitella siten, ettei koskaan ole kiirettä. Töissä ja kotona voi tulla yllättäviä tilanteita, jotka vaativat järjestelemistä.

On hyvä osata hengähtää välillä. Me ihmiset kaipaamme myös toistemme seuraa.

Joku on käyttänyt termiä huokoistaminen. Luulen ihmisen jaksavan paremmin, jos kiire ja rauha ovat tasapainossa. Vanhastaan puhutaan työn ja levon vaihtelusta. Voi olla, että järkikin toimii paremmin, jos jatkuva stressi ei ahdista.

KonMari-ilmiö saattaa olla sukua leppoistamiselle. Kai tavaran poistamisessakin on hyvä pysyä kohtuullisuudessa. Luultavasti meillä useimmilla on syytä välillä raivata roinaa pois. Nykyään on hyviä kierrätysmahdollisuuksia.

Minulla on taipumus pitää montaa rautaa yhtäaikaa tulessa. Olen osannut enemmän leppoistamisen teoriaa kuin käytäntöä.

Joskus rupesin pudottamaan painoani Kiloklubin avulla ja sain sen putoamaan noin parikymmentä kiloa. Valitettavasti laskua seurasi nousu.

Nyt olen syövän aikaisen ruokahaluttomuuteni vauhdittaman saanut painoni hyvään laskuun.

Onkohan hirtehinen totuus se, että vasta leukemia on saanut minut oppimaan leppoistamista ja ruokavalion hallintaa.

Slow life -idea tuntuu sinnittelevän. Ainakin sivustolla Hidasta elämää näyttää olevan aihetta koskevia juttuja.


Maanantaina postaan taas. Hyvää sunnuntaita!



perjantai 6. tammikuuta 2017

Kaihi on harmaakaihi

Söin ärjysoppaa (chilillä maustettua kaalikeittoa) tänään lounaaksi. Lisäsin vettä, mikä auttoi pikkuisen. Tein vaimolle munakasta korvaamaan keiton. Hän sai eilen vatsaoireita.

Vaimo on keittänyt riisiä ja lisännyt keittoon. Päivälliseksi syömme kaalilaatikkoa.

Opin uuden ruoanlaittoon liittävän asian, kun tein munakasta. Laitoin oliiviöljyä paistinpannuuun, mutta en levittänyt sitä. Kaadoin taikinan (ei ihan istu, mutta mikä olisi parempi sana) öljyyn, mutta se ei levinnytkään taikinan alle. Öljy jäi useaksi kummitussilmäksi taikinan sekaan.

Ajattelin, että paistaminen voisi silti sujua teflonpannussa. Ei sujunut. Taikina juuttui pian pannun pintaan. Öljyläikkien pintaan alkoi tulla kuvioita kuin lasiin pakkaskelillä.

Tapanani on antaa munakkaan pysyä pyöreänä pannulla ja kääntää sen sitten puolikuun muotoiseksi. Nyt munakkaasta tuli poimuisa kasa, mutta näytti ihan oikealta ruoalta, sellaiselta, jota voi saada hotellien aamiaisilla. Työ tekijäänsä opettaa. Öljysilmät katosivat, kun kaavin munakkaan kasaksi. Kai ne imeytyivät mukaan.

Vaimon mukaan pannumme ei olekaan teflonia vaan se on keraaminen. Öljyä on kuitenkin syytä käyttää paistohommissa.


Sain Facebookin kautta tiedon, että ylettömään veden juontiin voi kuolla, koska "Natrium menee matalaksi, siinä vastaus.". Kiitos Päivi!


Kaihi vaivaa silmiäni. Katseen tarkentamisessa on vaikeuksia. Etsin netistä tietoja. Ennen puhuttiin harmaa- ja viherkaihista. Nykyään niitä näytään kutsuttavan kaihiksi ja glaukoomaksi. Minun vaivani lienee harmaakaihia eli nykyään kaihia.

Muistan kuin olin kauan sitten myyntikäynnillä, ja keskustelukumppanini oli varmaan ruotsinkielinen. Joku kävi juttelemassa hänen kanssaan. Jollakin oli kai todettu viherkaihi. He puhuivat suomea, mutta eivät tainneet muistaa, mikä viherkaihi on suomeksi. He käyttivät ruotsin lomassa sanaa grön starr.

Kun tämä joku oli lähtenyt, kumppanini kysyi minulta, mitä grön starr on suomeksi. Arvasin vastauksen ja osasin neuvoa häntä. En minä ruotsinkielistä viherkaihia ennestään tainnut tietää.

Muisti ei ole luotettava apu. Jopa jonkin asian palauttaminen mieleen kuulemma muuttaa muistoa. Saattoihan tuossa tuo joku käyttää viherkaihia, mutta naapurini ehti unohtaa sen. Muistissani on tuo ensimmäinen versio, mutta en ole varma. Muuttuukohan muisto nyt, kun muistelen.


Kaihini johtuu kortisonista. Hoito jatkuu, mutta käydessäni apteekissa, kuulin, että resepti ei ole voimassa. Soitin tänään hemapolin sairaanhoitajapäivystykseen, mutta en saanut ketään langanpäähän. Nauha toisteli, että olen ensimmäisenä jonossa. Soitin vaihteeseen ja kuulin, että loppiaisena ei vastata. Asiakaspalvelija arveli, ettei polilla ole muuta nauhaa loppiaista varten. Hän kysyi, onko minulle annettu ohjetta tällaisiin tilanteisiin, esimerkiksi ottaa yhteyden päivystykseen. Sitten hän mainitsi osastoista. Pyysin 7A:lle ja tuttu hoitaja vastasi. Hän lupasi pyytää lääkäriä kirjoittamaan minulle reseptin, joka on iltapäivällä voimassa, jos soittoa ei kuulu. Kello tulee puoli kuusi, eikä soittoa ole kuulunut.

En viitsi lähteä Manskulle hakemaan näköä huonontavaa, mutta käänteishyljintää torjuvaa lääkettä. Kanta-apteekkimme ei luultavasti ole auki. Saattoipa dosetissa ollakin vielä annos tällä päivälle. Vaimoni on täyttänyt "dosentin" ja minä kaadoin pillerisatsin aamulla kurkkuuni.


Hyvää loppiaisen jatkoa kaikille!


Jos haluat lukea loppiaishistoriasta (ja olet Facebookissa), voit lukea vaimoni kirjoittaman artikkelin aiheesta täältä. Juttu on minun seinälläni. Tilini on avoin, joten pääset lukemaan sen, vaikka et olisikaan FB-kaverini.


Ei kun syömmekin kaalilaatikkoa vasta huomenna. Tänään tulee vieraita, ja vaimo laittaa muuta tarjolle.


torstai 5. tammikuuta 2017

Vesi voi olla vaarallista

Alan oppia juomaan. Puoli litraa nestettä tuntuu menevän seitsemällä kulauksella, kun kaataa suuhun, minkä mahtuu. Kuudella voisi mennä, kun oikein keskityn. Olen juonut paljon käyttämällä pullonsuussa sellaista suljettavaa tuttia. Olen huomannut tankkaaminen sujuu paremmin ilman sitä. Tavallista laajempi pullonsuu näyttää toimivan hyvin. Luulen nesteen valuvan sellaisesta paremmin kuin lasista, kun voi kallistaa kunnolla.

Minulle tahtoo jäädä juomavelkaa päivän mittaan. Kun tankkaaminen painottuu iltaan, käy niin kuin minulle on viime päivinä käynyt. Sattuneesta syystä uni katkoontuu.

Olen kertonutkin, että pyrin juomaan päivittäin neljä puolen litran annosta. Lisäksi juon ruokailujen ja välipalan yhteydessä kaksi lasillista. Noista kertyy vähintään kolme ja puoli litraa. Kun ohje on kolme litraa, tuohon jää unohtamisvaraa. Ihmeesti kroppaan mahtuu vettä, kun oikein tankkaa.

Olen juonut kiintiöannoksina enimmäkseen mehuja, yleensä laimennettuina. Nyt olen kyllästynyt niihin. Vesi on parasta. Juomavalioni painottuu nyt siihen. Mehuissa on sitäpaitsi sokereita.

Tämänpäiväisen Hesarin artikkelissa Useat terveysväitteet ovat myyttejä kerrotaan, että ylenpalttinen vedenjuonti on turhaa. Normaalisti ei tarvitse juoda kuin janon mukaan. Minä olen tietysti poikkeustapaus. Runsas juominen suojelee munuaisiani. Olen juonut ahkerasti, mutta silti kreatiniiniarvoni oli viime mittauksessa 114 (umol/l), kun suositus on 60-100.

Hesarin jutussa on hämmästyttävä tieto: "Joka vuosi kuolee ihmisiä, kun he ovat juoneet yli viisi litraa vettä lyhyessä ajassa." Mitähän siinä tapahtuu?


Sain tänään päätöksen tilapäiseläkkeestäni maaliskuun loppuun saakka. Kutsuvat etuani työkyvyttömyyseläkkeeksi, joka myönnetään kuntoutustukena. Yllättävää on, että saisin tienata 40 prosenttia aikaisemmasta tulotasostani indeksillä korjattuna. Tarkoituksena on  varmaan kannustaa kuntoutumaan töihin. Hyvä periaate sellainen. Mitähän Meikussa asiasta sanottaisiin. Voisinkohan tehdä sairauslomatuurauksia koululle. Sairas sairasta tuuraamaan? Heh.

Voisihan tuota ajatellakin, mutta ensin minun pitää saada nukkumisasiat kuntoon.


Saimme vaimoni kanssa kunnon makuelämyksen tänään. Hän teki kunnon kattilallisen kaalikeittoa ja ajatteli laittaa paprikaa mausteeksi. Hän laittoi noin kaksi ja puoli kapean pitkulaista paprikahedelmää  pilkottuna joukkoon. Ne olivatkin chiliä eli turkinpippuria. On muuten ärjyä keittoa. Laitoimme raejuustoa sekaan loivikkeeksi. Huomenna lounaalla varmaan jatketaan ponnistelua. Taitaa sittenkin vielä jäädä. Eihän tuota poiskaan voi heittää.

Jaa, vaimo aikookin lisätä riisiä keittoon ja tehdä siitä kaalilaatikkoa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kontrollikäynti

Kävin tänään Meikussa tapaamassa hematologia. Kontrollikäynti ei kuulosta kauniilta suomen kieleltä. Mikä olisi parempi sana? Tarkistus-, valvonta- vai seurantakäynti? Viimeinen kuulostaa aika hyvältä.

Tällä kertaa tapaaminen tuntui rutiininomaiselta, mikä on hyvä asia, koska silloin asiat ovat hyvin. Maksan ALAT-arvo (alaniiniaminotransferaasi) oli nyt 58 U/l .  Aikuisten miesten viitearvo on alle 50, joten lukemani lienee siedettävä. ALAT oli jonkin aikaa sitten noussut reippaasti, mutta laski sitten nopeasti.

Kysyin nilkkakuvauksestani. Jalkani on kunnossa. Lääkärin mukaan kipu saattoi johtua siitä, että olin alkanut liikkua passiivisen vaiheen jälkeen. Voi olla kulumaakin. Nyt jalka tuntuu jo varsin hyvältä. Mitä nyt vähän jäykkä.

Veriarvot:

Hb 136, 140, 136 (134-167)
Leuk. 3.1, 1.9 ,1.9 (3.4-8.2)
Neutr. 1.07, 0.8, 0.72 (1.5-6.7)
Tromb. 127, 201, 143 (150-360)
CRP <3, 6, 4 <3 (<3)

Kaikki yllä olevista arvoista eivät ole viitealueillaan. Lääkäri tulkitsi tilanteen niin, että kortisonilääkitystä on syytä vielä jatkaa. Muitakaan lääkemuutoksia ei tullut.

Olen kävellyt tai pyöräillyt noin kolme varttia viikossa ja voimistellut sen lisäksi. Vaimoni arveli, että liikunnan määrä väsyttää. Kysyin asiasta hematologilta. Hänellä ei ollut huomauttamista asiasta. Voimien mukaan, hän sanoi.

Kyselin syytä siihen, että olen välillä väsynyt. Voi johtua käyttämistäni lääkkeistä.


Ostin hyviä tuloksia juhlistaakseni vaimolleni ja minulle Linda-leivokset. Nautimme ne iltapäiväteen ja -kahvin kanssa. Leivoksissa oli mustaherukkaa ja suklaata. Tuntuivat kevyeltä syötävältä, mutta kai niissä kaloreita oli.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Tiedätkö mikä on paragon?

Minulla on huomenna taas kontrollitapaaminen Meikussa. Kai se hyvin menee.

Kävin eilen Huslabin Myllypuron labrassa, joka sijaitsee Liikuntamyllyn vieressä olevassa rakennuksessa. Jumppapaikan vastakkaisella puolella on suuri monttu, johon nousee Metropolian uusi kampus.

Liikuntamyllyn omistaa Helsingin kaupunki, mutta rakennus valmistui vuonna 1979 kuittifirma Paragonin painotaloksi. Olin itse Paragon-konsernin palveluksessa sen tietokonemyynnissä, joka edusti amerikkalaista Burroughs-merkkiä. Kävin tutustumassa painotaloon, kun sen suuri sali oli vielä tyhjä. En ole sen koomin käynyt kyseisessä rakennuksessa, mutta sali näkyy ikkunasta ulos ja samanlaiselta se näyttää.

Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti ja professori Aarno Ruusuvuori, joka oli suunnitellut myös Paragonin toimistorakennuksen Mäkelänkadun varteen Käärmetalon eteläpuolelle. Muistatko Hyvinkään pyramidimaisen kirkon? Sama mies suunnitteli senkin.

Minun työpaikkani oli siellä Mäkelänkadun varressa. Nykyään talossa toimii Helsingin luonnontiedelukio. Käärmetalo mutkittelee. Siitä sen nimen täytyy johtua. Sekin edustaa luovaa arkkitehtuuria, mutta Paragonin taloja vanhemmalta ajalta. Suunnittelija on Yrjö Lindegren, joka oli suunnitellut Olympiastadionin yhdessä Toivo Jäntin kanssa. 

Käytän joskus asioidessani tahallani termiä paragon. Olen ollut huomaavinani etteivät tämän päivän nuoret asiakaspalvelijat tiedä, mitä sana tarkoittaa. Ennen vanhaan pyydettiin paragoonia, kun haluttiin kuitti.

Olen kuvitellut sanan käytön johtuvan entisestä työnantajastani Paragonista, mutta nimi juontuukin kauempaa. Wikipedia kertoo, että itsekopioivan kuittilomakkeen kehitti John Carter 1800-luvulla Kanadassa. Euroopassa lomakkeita rupesi valmistamaan Paragon Check Book Co. Isossa-Britanniassa. Sana paragon tarkoittaa esikuvaa.

Suomessa kirjapaino Oy Weilin & Göös Ab sai yksinoikeuden itsekopioivan kuittilomakkeen valmistukseen vuonna 1909.  

Weilin & Göösin olivat perustaneet kaksi Jyväskylässä toimivaa opettajaa K.G. Göös ja Alexander Weilin. Göös toimi muuten Suomen Liikemiesten Kauppaopiston ensimmäisessä johtokunnassa ja oli yksi sen tukiyhtiön perustajista. Kyseisen koulun perillisestä minä olen sairauslomalla.

Weilin & Göös näyttää muodostaneen jossakin vaiheessa tytäryhtiö Paragonin hoitamaan kuittibisnestä. Sittemmin Amer-yhtymä (nykyinen Amer Sports Oy) osti Weilin & Göösin, mutta Paragonin täytyy olla jäänyt kaupan ulkopuolelle. Muistan Paragonin ajoilta, että yhtiöllä oli jokin yhteys WG:in.

Ympyrä alkaa sulkeutua. WG nimittäin rakennutti itselleen painotalon Espooseen vuonna 1964. Rakennuksen kaksi ensimmäistä osaa suunnitteli Aarno Ruusuvuori. Nykyään se on WeeGee-talo, jossa toimii Espoon modernin taiteen museo Emma.

WG:n toiminnot siirtyivät myöhemmin WSOY:ön. Tämän ahmaisi myöhemmin Sanoma Oy, joka julkaisee Helsingin Sanomia. Paragonin taas söi jo aiemmin leiri, johon kuuluu Hesarin kilpailija Aamulehti. Muistelen, että Paragonin ostaja oli Tampereen Kirjapaino, joka myöhemmin yhdistyi Uuden Suomen kanssa. Nykyään Aamulehti kuuluu Alma Mediaan, johon Talentum on yhdistynyt.