 |
| publicdomainpictures.net |
Reinikaisen teesit
Pepi Reinikainen määrittelee myöhäisimpäänkeski-ikään (63-70 v.), jota hän kutsuu myös keskisyksyksi, sisältyviä iloja ja vaaroja. Listaan ne tähän ja käsittelen omasta näkökulmastani:
- Tärkeitä tapahtumia ja ihmisiä.
- Eläkkeelle jääminen ja ja sukupolvenvaihdosvaiheen uusi elämäntapa.
- Uudet asiat löydetään tähänastista kokemusta hyödyntäen ja mieluummin leikkimielellä kuin punnertamalla ja pusertamalla.
- Intuitiivisuus, joka on myös lapselle ominaista, on nyt yhä voimakkaammin käytössä höystettynä elämänkokemuksella.
- Yhteisöllinen isovanhemmuus käyttöön.
- Vaarana on, että koko huomio kääntyy fyysisen kunnon vaihteluun ja henkinen puoli ja esimerkiksi oman elämän inventaario jää tekemättä.
- Toisaalta on vaarana myös passivoitua ja elää vain menneisyydessä.
- Käsittelemättömät asiat voivat alkaa oirehtia "änkyräkäyttäytymisenä", lisääntyneenä itsekkyytenä ja hallintayrityksinä.
- Oireita lievittää se, että välttää pelkkää ajantappamisviihdettä tai turhia kontakteja ja kehittää mielekästä tekemistä voimiensa rajoissa.
- Ihmissuhteissa jälleen uusi vaihe.
Reinikainen tarjoaa myös pari miettimisteemaa:
- Millainen "notkahdus" eläkkeelle siirtymiseni oli henkisesti, aineellisesti ja arkipäivän elämässä?
- Olenko löytänyt uusia kiinnostuksen kohteista, jotka tuntuvat rikastuttavan elämääni?
Oma näkökulma
Koen tärkeäksi pienen kirjapiirin, johon olemme päässeet mukaan uudella kotiseudullamme. Kokoontumisemme ovat lämminhenkisiä.
Olen ollut iloinen, kun olen saanut aiemmin osallistua avoimen kautta Taideakatemian kursseille. On ollut kivaa olla nuorten tutkinto-opiskelijoiden joukossa. Ei ole varmuutta, voinko osallistua tänä syksynä. Tämä on ollut minulle tärkeä hiekkalaatikko.
Eläkkeelle jääminen on ollut iso muutos. Olen kuitenkin huomannut, että työyhteisöni merkitys onkin pienempi kuin luulin. Suuri osa pitkäaikaisista työkavereistani on jo eläkkeellä. Seniorit näyttävät pitävän aika vähän yhteyttä. Eläkkeelle jäämisen suurin merkitys onkin minulle siinä, että minut on vapautettu työnteosta. Olin kuvitellut, että täyttäisin vapautuvan ajan aktiivisena taiteilijana toimimisena. Niin ei kuitenkaan ole käynyt. Minulla ei ilmeisesti ole luomisen pakkoa.
Reinikaisen pointti "leikkimielisyys" on varmaan tärkeä. Olen haveillut, että tekisin vielä jonkun tutkinnon kuvataiteesta. Jos olen realisti, ymmärrän, että en ehkä jaksaisi. Se olisi kuitenkin jatkoa asialle, johon olen jo käyttänyt runsaasti aikaa.
Mitähän Reinikainen tarkoittaa oman elämän inventaariolla? Olen minä menneitäkin mietiskellyt. Prosessi saattaa olla kesken. Tällä hetkellä tunnen olevani aika sinut tämän asian kanssa. Se surettaa, että olen ollut niin paljon poissa kotoa, kun lapset olivat pieniä.
Isovanhemmuuden kohokohta oli, kun olimme jälkipolven kanssa viettämässä kaksiviikkoisen Villa Lavarissa Turun saaristossa. Viime aikoina olemme saaneet nauttia 17-vuotiaan tyttärentyttären seurasta, kun hän piipahtelee usein ja on yötäkin. Hän on aloittanut lukion, joka on aika lähellä meitä.
 |
| publicdomainvectors.org |
On hämmentävää, miten nopeasti vanheneminen tuntuu etenevän ja miten nopeasti olen tottunut verkkaisuuteen.
Olen ajatellut, että taiteen tekeminen ja blogin kirjoittaminen ovat tekemisieni runkoelementit.
Minulla ei kuitenkaan ole paloa maalaamiseen. Jälkeä syntyy kovin vähän. Näyttelyiden järjestäminen tuntuu taiteilijan roolin suorittamiselta, millä on aika vähän merkitystä. Olen ajatellut, että yritän saada joitakin teoksia aikaiseksi ja myydä niitä verkon välityksellä. Voisin kokeilla Googlen ja Facebookin maksullisia palveluja. Ehkä niitä näyttelyitäkin voisin joskus järjestää, jos teoksia syntyy, saan verkkomyynnillä niitä menemään ja jää ylikin. Tällainen tosin taitaisi edellyttää punnertamista,
Turussa on pieni taidekoulu Konsta. Kolmostason ryhmässä oli sopivasti yksi paikka vapaana. Ilmoittauduin mukaan. Olen jo ollut kerran. Alkeiskurssi, mutta tärkeintä on, että tulee tehdyksi jotakin. Kokoonnumme lauantaisin klo 11-14.
Olen tämän blogini pitämisen myötä kuvitellut, että olisin aika osaava skribentti. Olen alkanut epäillä. Olen yrittänyt kohottaa sivulatausten määrää kutsumalla runsaasti uusia FB-kavereita. Menestys ei ole ollut kummoinen. Tekstini eivät vain kiinnosta laajoja piirejä. Elämänvaiheellakin on merkitystä. Eläkeläisen päivistä ei revitä jymyotsikoita. Ehkä tavoittelen taivaita. Minun olisi ehkä opittava ymmärtämään kirjoittamisen merkitys itseisarvona.
Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka luette!
Olen välillä ajatellut romaanin kirjoittamista. Mielestäni elämässäni on aineksia, joita voisin hyödyntää. Muoto voisi olla autofiktio eli totta ja tarua sekaisin. Mutta jos en osaa kirjoittaa blogia kiinnostavasti, kuinka voisin saada puhuttelevaa romaania aikaiseksi? Ehkä minun pitäisi ottaa rennosti ja tyytyä omakustanteeseen.
Blogi taitaisi mennä hyllylle, jos alan tosissani punnertaa romaania.
Tunnustan, että fyysisen kunnon vaihtelu ajatteluttaa minua. Tunnen suorituskykyni heikentyneen merkittävästi. Toivottavasti tulee vielä nousukausia. Syövillä voi olla osansa asiassa. Minun on syytä osata mukautua voimien vähentymiseen ja katsoa totuutta silmiin.
Ajantappamisviihteen kuluttaminen ei ole ongelma. Mieluummin teen jotakin, Kirjoja toki luen ja kuuntelen.
Meillä on ihmissuhteissa uusi vaihe, koska olemme muuttaneet Turkuun neljä vuotta sitten. Olisi kiva löytää lisää ystäviä, mutta ei niitä löydy noin vain.
Johtopäätökset
Minun syytä oppia sopeutumaan siihen, mikä on mahdollista. Leikkimielisyys ja rentous auttavat. Vaikka en ole Kari Hotakainen enkä Heikki Marila, kirjoittamista ja maalaamista minun ei ole syytä jättää. Sohvalle mitään tekemättömäksi ei pidä jäädä. Jotakin uutta ja tuoretta olisi hyvä löytää, mutta mitä se olisi?
Tämän tekstin kirjoittaminen auttoi minua asian käsittelyssä. Tunnen itseni eheämmäksi.
Lähde
Pepi Reinikainen - Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat, Helsinki 2007
