Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Keskustelen nuoren Heikki Honkalan kanssa

Kun luen päiväkirjaani vuosilta 1976-1977, tunnen keskustelevani nuoren itseni kanssa. Juttukumppanini on hyvin tuttu, mutta täysin identtisiä emme ole. On mukava tutustua paremmin. Kumppanillani on elämä edessä, kun taas minulla se on takana, jos hiukan kärjistetään.



Nuori Heikki vaikuttaa aika jyrkältä mielipiteissään. Hän kommentoi politiikkaa hyvin kiihkeästi sekä maan sisäisellä että globaalilla tasolla. Minä en pysty vaikuttamaan hänen asenteisiinsa, mutta hän saattaa antaa minulle ajattelemisen aihetta.

Nuorukainen eli erilaisessa maailmassa kuin minä nyt. En ole kuitenkaan matkustanut eri planeetalle tässä välissä. Teknisessä kehityksessä on tapahtunut valtava harppaus, mutta se tuntuu aika pinnalliselta muutokselta. Me ihmiset olemme yhä samanlaisia menneisyydestä hypänneitä, luultavasti nykynuoretkin.

Nykynuoria kutsutaan diginatiiveiksi ja ajassa on monenlaisia muutoksen tuulia. Nuorten tiedetään silti haaveilevan perheestä ja aika perinteisestä elämästä.




Aistin Heikin tekstissä nuoruuden intoa, jollaista minulla ei enää ole. Se olikin tarpeen, sillä hän rakensi vaimonsa kanssa portaita tulevaisuuteen.

Nuori Heikki kirjoittaa muun päiväkirjatekstinsä oheen hyvin universaaleja aiheita pohtivia mietelmiä. Minä eläkeläis-Heikki huomaan olevani monesta asiasta samaa mieltä nuorukaisen kanssa. Nuori Heikki näyttää saavuttaneen jonkinlaisen osin muuttumattoman peruseetoksen. Onko hänen kehityksensä jumiutunut?


Heikki ja hänen vaimonsa ovat muuttaneet Turusta Vantaalle. Heikki suorittaa viimeisiä tenttejään Turun kauppakorkeakouluun ja etsii ahkerasti töitä. Elatus tuottaa huolta, koska työtä ei löydy eikä vaimonkaan työmahdollisuudet päiväkodeissa näytä lupaavilta. Heikki ja Saara odottavat onnellisina ensimmäistä lastaan.

Huomaan, että varttuneena Heikkinä en osaisi juurikaan neuvoa nuorta alter egoani. Hän keskittää työnhakunsa markkinatutkimusalan yrityksiin, mikä vaikuttaa hyvältä idealta. Työtä hän ei kuitenkaan saa. Ehkä hän olisi voinut tutkailla jo tuolloin kauppaopettajan tehtäviä, mutta siihen hän ei ollut silloin valmis.

Miten Heikin ja Saaran käy?





tiistai 27. helmikuuta 2018

Neljä vuotta sitten elämäni muuttui

Olimme vaimoni kanssa lähdössä talviloman viettoon Roomaan. Muitakin matkalaisia oli, muiden muassa isäni.

Lennon oli määrä lähteä lauantaina. Huomasin torstaiaamuna, että jokin on vialla - minussa itsessäni. Menin samana päivänä tapaamaan lääkäriä. Hän pani heti toimeksi ja järjesti minulle seuraavaksi päiväksi saman lääkäriasemaketjun Tapiolan toimipisteeseen ultraäänitutkimuksen ja sen jälkeisen lääkärin tapaamisen.

Ultraäänitutkimuksessa todettiin, että jokin tuumori minulla on, mutta ei voitu määritellä sen laatua täsmällisemmin.

Tutkimuksen jälkeisessä keskustelussa pohdittiin, voinko lähteä Roomaan. Lääkäri alkoi etsiä vapaata aikaa urologille samalle päivälle. Sitten hänen mieleensä tuli, että HUS:n urologian osastolla on professorina eräs hänen opiskelukaverinsa. Hän onnistui saamaan kaveriinsa puhelinyhteyden.

Asia ratkesi saman tien. Professori totesi, että viikon aikana ei tapahdu mitään, joten voin lähteä Roomaan. Heti sen jälkeen kivekseni kuitenkin leikattaisiin.

Näin sitten kävi. Palasimme matkalta viikon päästä lauantaina. Seuraavana tiistaina minut leikattiin Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Paisunut kives lähetettiin patologin tutkittavaksi.

Ongelman alkusyyksi osoittautui lymfooma eli imukudossyöpä. Hoidot jatkuivat Syöpätautien klinikalla Meilahdessa.

Näin alkoi elämäni syöpäläisenä. Olin käynyt edellisenä syksynä oudon väsymyksen vuoksi useita kertoja lääkäriasemalla.. Silloin ei syytä löydetty. Mitä ilmeisimmin se johtui lymfoomasta.

Minut hoidettiin kuntoon ja palasin syksyllä töihin. Seuraavan vuoden syksyllä ihmettelin taas väsymystäni ja menin lääkäriin. Asiaa alettiin selvittää ja lopulta minulla todettiin akuutti myelooinen leukemia. Sitä hoidettiin Kolmiosairaalassa hematologian osastolla Meilahdessa.

Lääkärit pitävät todennäköisenä, että leukemiani johtui lymfoomaan saamistani sytostaateista. Raskailla hoidoilla on sivuvaikutuksia. Näinkin raju sivuvaikutus saatiin hoidetuksi.

Olen syvästi kiitollinen saamistani hoidoista ja siitä, että yhteiskunta on pitänyt minusta muillakin tavoin huolta näissä elämäni viime vuosien vaiheissa.  




maanantai 26. helmikuuta 2018

Olin pienellä lomasella - hajamielisyyttäni

Olen taas elänyt komediaa.

Minulla oli runsaasti aikaa valmistautua Nizzaan lähtöön. Lentokentälle menevän bussin lähtöaika oli mahdollisimman hankala: 2.30. Linja-autoasemalle on kotoa runsaan kilometrin matka. Olin pallotellut kahta vaihtoehtoa, taksia ja kävelyä.

Valmistautuminen on nykyään kätevää, kun sen voi tehdä etäavun tukemana. Vaimo valvoi siellä ja minä täällä. Alkoi olla lähtöaika käsillä ja tavarat kutakuinkin koossa. Sitten vaimo halusi tarkistaa varastotilanteen hänen käyttämänsä valmisteen suhteen. Hypin matkalaukun ja lääkekaapin väliä. Lähetin pari kuvaakin.

Minun ei tarvinnut enää miettiä menenkö taksilla vai kävellen bussiasemalle. Tuli kiire. Kymmentä yli kahden mietin, ehdinkö bussiin ollenkaan. Varustauduin kiireesti lähtöön, tilasin taksin. Onneksi se tuli nopeasti ja olin hyvissä ajoin laiturilla.

Bussi kiiti pimeydessä. Puuhasin läppärini parissa. Bussissa oli wifi-varustus. Jossakin vaiheessa huomasin, että minulla ei ollutkaan pikkutakkia toppatakkini alla niin kuin oli tarkoitus. Mitäs tuosta muuten, mutta passini oli pikkutakin povitaskussa eli kotona.

Konstit olivat vähissä. Lentoni lähtöaika oli 7.00. Sain selville, että lentoasemalla on poliisiasema ja että sieltä voisin saada pika- tai väliaikaispassin. Toimitusajat eivät kuulostaneet lupaavilta. Löysin jonkun puhelinnumeronkin, mutta se ei toiminut.

Toivoin, että kentällä virkailijat omine konsteineen järjestävät minut matkaan. Kun saavuin paikalle Norwegianin tiskeillä ei näkynyt ketään. Kiertelin ja kyselin. Norwegianillekin oli sitten ilmestynyt yksi virkailija. Hän ei antanut toivoa. Hänen mukaan kentältä päästetään ilman passia eteenpäin, mutta he eivät ota siinä tapauksessa vastuuta mistään.

Eräs Finnairin virkailija kertoi minulle, missä poliisiasema on. Arveli sen aukeavan kuudelta. Poliisien toimipiste on erillisessä rakennuksessa.  Lähdin pakkaseen raahaamaan matkalaukkuani. Rakennus oli remontissa. Asema löytyi, mutta siellä oli hiljaista. Ovessa oli jokin puhelinnumero, mutta siinä ei vastattu. Toimisto avautuisi seitsemältä.






Palasin takaisin. Joku neuvoi minut alakertaan Finavian infopisteeseen. Siellä olisi voitu muuttaa lippuni toiseen lentoon, mutta se olisi ollut kallista. Lopputulema oli se, että minun kannattaa ostaa itse lippu torstaiseen lentoon.

Kulutin aikaani Bistrotissa. Ostin netissä junalipun Turkuun.  Tekstailimme vaimoni kanssa (hymiöt yms. puuttuvat):

- Pieleen meni. Passi jäi Turkuun.
- Heräsin taas hetkeksi. Oot jo tsekannut?
- Tulo ei onnistu. Väliaikaists ei saa tähän aikaan.Ostin jo junalipun Turkuun. Torstaina pääsin edullisesti sinne.
- Pääsisin
- Hyvä vitsi!
- Nyt yritän nukkua.
- Sorry, tää vois olla vitsi mut ei oo
- En usko sua.
- Ootko oikeesti tosissasi.
- Ei oikein yöllä huvita tämmöset vitsit. En saa nukuttua enää.
Jne.

Oli aika rento olo, kaikesta huolimatta. Eläkeläisellä on aikaa.

Lähdin kahdeksan tienoilla junalla Pasilaan. Sain nähdä ensimmäistä kertaa aseman hienon juna-aseman.




Pasilan tilapäisellä asemalla on luonnonmukainen ilmastointi. Toisin sanoen näillä säillä on kylmä. Juna saapui kymmenisen minuuttia myöhässä.



Pasila today
Olisin mielelläni juonut kuumaa, mutta sairaustapauksen vuoksi junassa ei ollut tarjoilua.

Konnari ilmoitti aika pian, että jokin vaihde on jumissa. Juna joutui peruuttamaan ja kiertämään vaihteen. Ihan sama minulle. Ei ole kiirettä.

Saavuin Turun asemalle, josta on kotiin vain lyhyt kävelymatka. Ajattelin, että aika hauska matka tällainenkin. Voi lähteä ja saapua lyhyen ajan sisällä. Tämähän melkein virkistää. Näin jotakin uuttakin, lentokentän juna-aseman. Kävin kaupassa ja ostin sitten kebab-aterian mukaani.




Olin unohtanut korvalaput Bistrotiin ja läppärin latauskaapelikin oli jo alun pitäen jäänyt kotiin.

Täytyy opetella nauttimaan näistä vanhenemisen aiheuttamista elämä komedioista.








perjantai 23. helmikuuta 2018

Vanhasta päiväkirjasta

Minulla on parisenkymmentä päiväkirjaa, joita olen pitänyt menneinä vuosina. Useimmat niistä ovat vihkoja. Tapa jäi pois jo kauan sitten. Bloggaaminen on tullut sen sijalle. Se on vain osittain sama asia.

Tässä poimintoja vanhimmasta aikuisena kirjoittamastani. Olin tuolloin 22-vuotias. Jonkinlaisia ajatelmiakin olen rustannut. Nuoren miehen tekstiä. Pitää julkaista sellaisinaan. Valikoin kuitenkin.

Arjen tapahtumat, lähipiirin henkilöt ja politiikan kommentointi tuskin kiinnostavat kovin laajaa yleisöä.

22.11.1976

Älä ole persoona poiketaksesi. 

Puhuessani ajattelen kakkosaivoillani.

Ajatellessani tuntuu itseltäni. 

Kenen sydän kestää kauneuden, viisauden?
Onni on olla keskinkertaisuus.

24.11.1976

Kukapa meistä ei toivoisi lapsiensa perivän molemmilta vanhemmiltaan vain hyvät ominaisuudet.
Ihminen ei jalostu.

Sosialistiseen yhteiskuntaan sopivaa ihmistä ei ole vielä syntynyt.

27.11.1976

Vanhemmilla on taipumus muistaa nuoruudestaan vain sen ankeuden.
Yhä vanhemmat muistavat paremmin.

Mikä onkaan parempi menneisyys kuin kova nuoruus, josta on onnistunut ponnistamaan opintielle.
Se on paras luonnekoulu. 

28.11.1976

Käytävässä on kolme ovea, joissa on nimet Sallinen, Honkala ja Vuolli.
Ovista kuljetaan kolmeen eri maailmaan. 

3.12.1976

Totista kypsyyttä osoittaa se, joka kiihtymättä keskustelee tyhmänylpeän kanssa. 

Niin usein sanomme asian itseämme varmemmaksi.
Syntyy juurtuneita vääriä tietoja, huhuja, juoruja. 

Järki ja omatunto riitelevät.
Sydän itkee. 

Miksi annamme varauksellisia lupauksia vaikka mielessämme kieltäydymme. 
Rehellisellä torjumisella säästyvät turhat toiveet.

Odottavan aika on pitkä, varsinkin kun odotettu ei tule. 

torstai 22. helmikuuta 2018

Olen synnynnäinen wabi-sabisti

Jotkut ihmiset ovat trenditietoisia, toiset eivät, ja enemmistö meistä on varmaan jotakin siltä väliltä. Joskus ihminen saattaa huomata olevansa aikomattaan uuden trendiaallon harjalla.

olen täydellinen virheellisyydessä

Me Naiset kertoo uudesta sisustussuuntauksesta wabi-sabista ja kuvailee sitä seuraavin sanoin:

  • epätäydellisyys
  • virheet
  • ainutlaatuisuus
  • poikkeamat
  • iän tuoma tyyneys
  • aitous
  • rehellisyys
  • luonnon mukaan eläminen
  • harkittu sekasotku
  • elämä saa näkyä.
Vanhempani ovat järjestyksen ihmisiä, mutta minä olen onnistunut perimään jostakin wabi-sabistin geenit. Olen synnynnäinen lahjakkuus ja harjoitellut koko ikäni. Koskahan tästä tulee olympialaji?

Elän vielä pari kolme päivää kodissamme luontaisessa wabi-sabismissa. Sunnuntaina palaan Nizzaan kouluttamaan vaimoani. 


Yö on rauhaisan levon aikaa, mutta siihen pitää varustautua. Käden ulottuvilla oleva sammutuspeite odottaa tilannetta, jossa ei kaivata lisää lämpöä. CPAP-laite pumppaa uskollisesti ilmaa nukkujaan siltä varalta, että hän unohtaa hengittää. Modemi pitää yllä jatkuvan yhteyden maailman hermokeskuksiin. Laturi on valmiin syöttämään sähköä, jos sitä sattuu läppäristä puuttumaan. Ulkoinen muisti auttaa, jos muu muisti pääsee loppumaan. Säilytyslaatikon voi kätevästi työntää sängyn alle päivän ajaksi, jos joskus sattuu muistamaan.

Täällä on elämää, vaikka nukutaan.


Konmaritus ja tavaroiden ahkera laatikointi luo staattisen tunnelman. Sitä paitsi aikaa kuluu siihen, kun etsii tarvitsemiaan esineitä tai murehtii siitä, että on tullut heittäneeksi kymmenen vuotta sitten pois jotakin, jolle voisi nyt olla käyttöä.

Yllä oleva asettelu kuvastaa jatkuvaa muutosta, jonka sanotaan olevan melkein ainoa nykypäivän varma asia. Ulkoinen muisti odottaa sitä, että siihen hankitaan sopiva virtajohto. Sellainen on ilmeisesti heitetty pois muutossa tai jossakin muussa puuskassa. Itämaan tietäjä on jäänyt pois vinttiin vietyjen joulutavaroiden joukosta, mikä tilanne huokuu ihanaa epätäydellisyyttä. Kukkojen sukuseuran viiri on hiljattain pidetyn kokouksen ja hyllylle nostamisen dynaamisessa välitilassa. Lehdet odottavat joko lukemista tai paperiroskiin viemistä. Joulutähti on melkein menettänyt henkensä, mutta kodin tällä erää lyhytaikainen asukas on tuntenut hellyyttä sitä kohtaan ja muistanut sitä satunnaisesti tilkkasella vettä.


Kun elää tulemisen ja lähtemisen välissä, matkalaukkua ei kannata purkaa. Voi elää laukusta. Paluumatkalle lähtiessä on helpompi saada kaikki tarpeellinen mukaan. Minun täytyy olla tarkkana, etten vie takaisin jotakin vaimon tänne jätettäväksi tarkoittamaa. Laukkuun on kätevä kerätä postia, jonka vaimo haluaa minun tuovan mukanani.


Pakkausmuovirulla odottaa seuraavaa muuttoa. Tuon mustan esineen käyttötarkoitus on minulle tuntematon. Tuossa se odottaa sitä päivää, kun se löytää luontaisen paikkansa.



Silityslauta on oivallinen säilytystaso näille urheiluvälineille. Ne ovat käden ulottuvilla vaatimatta kumartumista ja ennen kaikkea näkyvillä muistuttamassa unohtuneesta harjoittelusta.


Tämä yöpöytä kuuluu Artekin mallistoon. Siihen voi kätevästi varastoida sellaisia litteitä esineitä, joille saattaa olla levon aikaista käyttöä.


Kameran kolmijalan säilytyspaikka on nerokas. Tuosta sen löytää, kun tarvitsee. Se ei kuitenkaan vie niin paljon tilaa, etteikö sitä pystyisi väistämään, kun liikkuu paikalla muissa asioissa.



Joulukynttilät kannattaa pitää ikkunalla. Kohta päivä lyhenee ja ensi joulumyyntiä suunnittelevat lienevät jo toimessa.  

Olen melkein täydellinen virheellisyydessä. 






keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Hyviä uutisia


Uusi kampaus
Taas kävi hyvin. Hematoligin tapaaminen oli entistä rutiininomaisesti. Lääkäri totesi, että hyvältä näyttää. Ensi kesänä otetaan viimeinen luuydinnäyte ja seurantakäynnit harvenevat. Silloin on kulunut kaksi vuotta kantasolusiirrosta ja relapsin eli taudin uusiutumisen todennäköisyys on pieni.

Hämmästelen sitä, että olen elossa ja näinkin hyvässä kunnossa. Minulla on paljon aihetta kiitollisuuteen. "Hyvinkin voi käydä"

Poikkesin tapaamisen jälkeen lounaalla entisessä opinahjossani, joka on sairaalan lähellä. Ravintola on samassa paikassa kuin ennen eli kellarikerroksessa. Sitä kutsutaan yhä Montuksi. Kauppakorkeakoulussa tuskin on yhtään henkilöstön jäsentä, jonka voisin muistaa opiskeluajoiltani. Oloni oli aika irrallinen.

Poikkesin oppilaskunnan toimistossa, jossa juttelin hetken kahden opiskelijan kanssa. He olivat iloisen ystävällisiä nuoria naisia. Minua kutsuttiin poikkeamaan toistekin, mikä lämmitti mieltäni. Näytin toiselle aulan seinältä paikan, jolla olleelle ilmoitustaululle tenttitulokset aikoinaan tulivat. Nimet olivat allekkain ja arvosanat vieressä. Kaikessa ei ole kehitytty avoimuuden suuntaan.

Kävin sitten samassa kurdien pitämässä parturiliikkeessä kuin kerran viime vuonna. Sain 15 eurolla kampauksen, joka lienee yleinen varttuneiden kurdimiesten keskuudessa.




Tässä ei näy keskustelukumppaneitani

Kävin juhlapäivän kunniaksi Fazerin kahvilassa juomassa juhla-cappuccinon viinerin kera. Rupattelin niitä näitä tuntemattomien iäkkään leidin ja nuoren miehen kanssa. Ilmiselvästi me kaikki nautimme keskusteluhetkestämme.



Illemmalla kävin tapaamassa kolmea lastenlastamme ja heidän vanhempiaan. Vein hyvien kontrollitulosten kunniaksi kakun mukanani.  .

A-studion aiheen oli tänään Viron satavuotisjuhlat. Mieleeni juolahti onnitella naapurimaatamme. Löysin Viron valtion sivuilta jonkin sähköpostiosoitteen ja lähetin siihen lyhyen onnitteluviestin. Saattoi olla jokin valitusosoite.

Tämä on ollut hyvä päivä.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Hyytävää

Professori Anu Kantolan tämänpäiväinen kolumni "Onko Suomi viattomuutensa vanki?" Hesarissa saa lukijan tuntemaan olonsa epämukavaksi. Ihan aiheesta.

Kantola kertoo erään sisäministeriön korkean virkamiehen todenneen, ettei ole "meidän intressissämme" seurata, miten palautetuille turvapaikanhakijoille käy. Irakilainen Ali palautettiin kotimaahansa ja hänet tapettiin siellä. Saman viranomaisen mukaan vastaavia tapauksia on ollut muitakin.  

Hyytävää.

Monet maat kieltäytyivät ottamaan vastaan juutalaisia Saksasta, kun nämä yrittivät paeta natsien vainoa. Suomikin luovutti sodan aikana ryhmän juutalaisia Saksaan peruuttamattomin seurauksin.

Historiasta voi ottaa opiksi.

Eduskunta säätää lait ja viranomaisten velvollisuus on noudattaa niitä, kuten meidän muidenkin. Jos tämän seurauksena ihmisiä kuolee, kenen on vastuu? Patrian ase-esitetapauksesta vastuutettiin pian kaksi johtajaa, jotka saivat jättää tehtävänsä. Ugandassa kuollut oli suomalainen. Maineeseensa kolhun saanut aseyhtiö on suomalainen.

Kun jotakin ikävää sattuu, puhutaan usein prosessien puutteellisuuksista. Se on kätevää, koska prosessit eivät ole ihmisiä. Ihmiset prosesseja kuitenkin suunnittelevat ja toteuttavat. Lakeja säädetään, viranomaiset panevat toimeen ja ihmisiä kuolee, palauttamistapauksissa ulkomaalaisia. Kuka kantaa vastuun?

Demokratiaa parempaa järjestelmää ei ole keksitty, mutta sekään ei ole täydellinen. Me annoimme äänemme eduskuntavaaleissa ja sen seurauksena meillä on 200 kansanedustajaa säätämässä lakeja puolestamme. Muodostettiin sellainen hallitus kuin vaalien perusteella voitiin muodostaa. Mukaan otettiin ns. maahanmuuttokriittisiä, koska nämä olivat menestyneet vaaleissa. Hallituksen toimet ovat kompromissien seurausta. Pakolaispolitiikka kiristyi. Suopeutta kehitykselle saattoi olla muidenkin kuin erään jakautuneen puolueen edustajissa.

Meille teroitetaan ja me itsekin teroitamme kompromissien tekemisen tärkeyttä.

Onko kaikki siis kaupan?

Kaikki ymmärtävät, että lentokoneiden on syytä pysyä ilmassa kunnes voivat laskeutua hallitusti. Tämä varmistetaan huolellisin prosessein. Näitä suunniteltaessa ei voida kompromisseja. Olisi järjetöntä asettaa riittäväksi tavoitteeksi, että 98 prosentissa lennoista kone ei putoa. Tavoitteen pitää olla sata.

Voisiko tätä soveltaa myös demokratiaan? Asia riippuu erityisesti meistä äänestäjistä.








maanantai 19. helmikuuta 2018

Ehdotuksia uusiksi talviolympialajeiksi

Olympialajit käyvät yhä näyttävämmiksi, vauhdikkaammiksi ja vaativammiksi. Rahaakin saa palaa. Kävin aikoinaan sapattilomallani Ateenan kesäolympialaisten paikkaa katsomassa. Hiljaista oli. Kalliit rakennelmat oli tehty hetken hulinaa varten.

Jos nykylinja jatkuu, voitaisiin kehittää seuraavanlaisia uutuuslajeja:

Mäkihyppely: Rakennetaan pieni, keskisuuri ja iso mäki peräkkäin. Kilpailijat laskevat yhdellä laskulla kaikista kolmesta. Luulisi vauhdin riittävän. Katsomo siirtyisi hyppääjän rinnalla. Lisäelämys siitäkin.

Luistelukiekko: Kymmenen kilpailijaa kiertää kymmenen kilometriä rataa ympäri yhtä aikaa mailalla kiekkoa kuljettaen. Jos kiekko jää, se pitää palata hakemaan. Taklata saa.

Ampumapujottelu: Radalla on kymmenen maalia, joihin ammutaan laskun aikana kypärään asennetulla pistoolilla. Ase laukaistaan poskia mutristamalla. Jokaisesta osumasta saa pisteen, joka vähentää laskuaikaa sekunnilla. Katsojat seuraavat kisaa periskooppien avulla maavallin takaa.

Skeletonhyppy: Laskua kourussa seuraa mäkihypyn kaltainen hyppy. Jokainen metri laskee sadasosan aikaa. Pienet siivekkeet kelkassa sallitaan.

Jääkivi: Muuten kuin jääkiekko, mutta ilman luistimia ja mailoja. Kiekon sijasta curling-kivi, joka ei saa nousta jäästä.

 





perjantai 16. helmikuuta 2018

Hyvästi Stella!

Stella on kaunis nimi, varsinkin jos tietää sen tarkoittavan tähteä. Minulla on pitkäaikainen kiintymyssuhde Stellaan, olen suorastaan riippuvainen. Stellan seurassa rauhoitun. Stellan vaikutuksesta en näe tähtiä eikä aikani käy pitkäksi.

Elämä on tervehtimistä ja hyvästelemistä. Siitä on vuosia, kun kohtasin Stellan ensimmäisen kerran. Nyt minun on aika saatella Stella pois lähipiiristäni, ja minun on syytä vältellä myös Stellan sisaruksia Somnoria ja Zolpidemia, samoin serkkuja ja pikkuserkkuja.

Potilaan arki sairaalassa on päiväsaikaan usein täynnä toimenpiteitä ja erilaisia kohtaamisia. Ne saattavat alkaa varhain aamulla ja jatkua iltamyöhään. Yö on tarkoitettu sairaalassakin nukkumiseen. Minusta unelle varattu aika tuntui jotenkin ahtaalta. Minun oli usein vaikea saada unta. Sairaalassa sai helposti avuksi erilaisia pillereitä. Nukkuminen on tärkeää ja valvominen ikävää. 

Stella on yksi tsolpideemitartraatin kauppanimistä. "Stella on unilääke, joka vaikuttaa aivoihin aiheuttaen unisuutta.Sitä voidaan käyttää lyhytaikaisena hoitona nukkumisvaikeuteen, joka on vakavaa tai toimintakyvyttömäksi tekevää tai joka aiheuttaa suurta uupumusta." "Lääkehoidon on oltava mahdollisimman lyhyt. Yleensä se voisi kestää muutamasta päivästä kahteen viikkoon eikä se saisi ylittää neljää viikkoa, johon sisältyy asteittainen vieroitusjakso." 

Olen ollut kiipelissä pitkään. Suositeltu käytön enimmäisaika on ylittynyt varmaan monikymmenkertaisesti. Toisaalta ajatuskin valvomisesta yöllä nostaa huolen pintaan. Pitkän valvomisen jälkeen seuraava päivä on kurja, mikä johtunee vanhenemisesta. Kehoitus rajoittaa Stellan käyttö lyhyeen aikaan ei ole turha. Kuten kaikilla lääkkeillä Stellallakin on sivuvaikutuksia.

Lääkkeen yleisiä haittavaikutuksia ovat muistinmenetys, epätavallinen käytös, aistiharhat ja käytön jälkeiset uniongelmat. Minulla on muistamisongelmia. Lääkeselosteen mukaan niitä pitäisi olla kahdeksan tunnin aikana lääkkeen ottamisesta. Minä koen vaivan pitkäaikaisemmaksi, mutta syynä voi olla myös ikääntyminen. Käytökseeni olen huomannut lääkkeen vaikuttavan jonkinlaisena kontrollin heikkenemisenä lääkkeen ottamisen jälkeen. Siitä seuraa silloin tällöin ahmimiskohtaus, mutta se ei ole kovin huolestuttavaa. Käytön jälkeiset uniongelmat jäävät nähtäviksi.

Lääkkeen käyttö on syytä ajaa alas vähitellen. Olen onnistunut vakiinnuttamaan annoksen tabletin puolikkaaseen. Kahtena viimeisimpänä yönä olen selvinnyt noin pillerin kolmasosalla. Toivon voivani siirtyä jonkin ajan kuluttua neljäsosaan.

Tuoteselosteen mukaan Stellaa ei pidä käyttää, jos potee uniapneaoireyhtymää. Minulla sellainen on ja käytänkin CPAP-laitetta. Tästä ongelmasta en ole ollut tietoinen eikä asia ole tainnut tulla lääkäreilläkään mieleen. Tietenkin minun olisi pitänyt paneutua tuoteselosteen tutkimiseen jo aikoja sitten.

Stellasta on päästävä eroon.







torstai 15. helmikuuta 2018

Zen ja kahvin keittäminen

Jonkin kulttikirjan nimi on Zen ja moottoripyörän korjaaminen. En ole lukenut. Zen ei kiinnosta enkä moottoripyörää osaa korjata, eikä riittäisi kärsivällisyyskään. Sitäpaitsi moottoripyörällä saisi kylmää kyytiä.

Heitän Zenin yli laidan ja keskityn kahvinkeittoon.

Vaimoni ei juo kahvia ja minäkin vain kupin kerrallaan. Siitä seuraa, että kahvin keittäminen on vaivalloista ja aiheuttaa sotkua. Meidän keittimen vesisäiliöön on merkitty minimimääräksi neljä kuppia. Mitä tekisin kolmelle ylimääräiselle kupilliselle monta kertaa päivässä? Termospulloihin en luota. Niissä kahvi kylmenee, ainakin ensimmäisen käytön jälkeen.

Muistan nähneeni jossakin termosmukeja. Jos ostaisin kolme sellaista, voisin keittää aamuisin koko päivän kahvit.

Mutta sitten tulisi tiskaamista ja sitä pitää välttää. Voisiko termosmukit pestä tiskikoneessa? Tosin pitää ne kahvikupitkin pestä, ainakin silloin tällöin. Silloinkin tiskikone voi hoitaa homman.

Vedenkeittimemme on mennyt rikki. Siitä tuli hengenvaarallinen. Sillä oli kätevää kiehauttaa vettä ja kaataa purujen päälle suodattimeen. Paitsi että suodatinsuppilo ja kahvikuppi päällekkäin on kiikkerä hökötys. Kaatuminen tuottaa kauheaa sotkua. Sitäpaitsi olen liian malttamaton odottamaan, että kuuma vesi on valunut kokonaan suodattimesta. Kun laitan valuvan suppilon tiskialtaaseen, pohjalle ilmaantuva kahvi inhottaa vaimoani.

Meillä on nykyään induktioliesi, joka keittää veden hyvin nopeasti. Siksi uuden vedenkeittimen hankkiminen tuntuu tarpeettomalta. Kummassakin tapauksessa olen levoton ruokailija. Tapanani on juoda kahvia ateriointien jälkeen. Tämä on johtanut siihen, että pompin pöydästä kuin Duracell-pupu, koska kaadan kuumaa vettä suppiloon annoksittain. Muutoin kahvista tulee laihaa.

Ihastuin Nizzan majapaikassamme olevaan espressokeittimeen. Kaupasta saatavien pienten kapseleiden avulla saa tilkan hyvää vahvaa kahvia melkein napin painalluksella. Tekisi mieli hankkia noin koukuttavan kätevä laite.

Asiassa on kuitenkin myös synkkä puoli. Laitteen käyttö ei taida olla kovin vihreää, kun käytetään kapseleita, joita on myös metallisia. Kahvitteluni tulisi myös kalliimmaksi. Nizzassa on Nespresson myymälä, johon kapseleita voi kierrättää. En tiedä ottavatko muidenkin merkkien jäännöksiä vastaan. Saattavat ottaakin. Turussa ei ole Nespresso-liikettä. Onkohan Pauligilla jokin kierrätysjärjestelmä.

Eilen sain selville, että myynnissä myös tavallista kahvia tuottavia yhden kupin koneita. Tuntuisi hassulta lisätä keittiötasojemme ahtautta laittamalla kaksi kahvikonetta rinnakkain.

Miksi ei samalla laitteella voi tehdä yhtä tai montaa kuppia kerrallaan?


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Syöpälääkitys on käynyt vähiin


Kävin eilen apteekissa täydentämässä lääkevarastoani ja varmistamassa, että tavaraa riittää Nizzasta paluuseen.

Yllätyin kun farmaseutti kutsui Cotrim Fortea antibiootiksi. Sitä se näyttää olevan. Minulla on siis jatkuva antibioottilääkitys. Se suojaa keuhkojani ja on syytäkin. Eräs toipilas menehtyi viime vuonna keuhkoissa olleisiin käänteishyljintäoireisiin.

Olen ihmetellyt viime aikoina sitä, että minua huimaa niin usein ja voimakkaasti noustessani jaloilleni. Outoa se ei ole, koska oire on minulla ollut kauan, mutta lievempänä. Verenpaineeni ja sykkeeni ovat hyvällä tasolla. Lääkäriystävämme on kertonut, että ikääntyminen tuo mukanaa huimausta.

Googlaushaaviini tarttui tieto vähän tunnetusta POTS-oireyhtymästä, joka voisi selittää huimaukseni. Jos kyse on siitä, ei oireestani ole muuta haittaa kuin että huimaa.

Tutkin tänään Cotrim Forten tuoteselostetta ja huomasin huimauksen olevan yksi lääkkeen mahdollinen sivuoire.

Huimaukseni voi siis olla perua monesta lähteestä: vanhasta taipumuksestani, ikääntymisestä ja Cotrim Fortesta.

Syöpään liittyvä lääkitykseni on vähentynyt merkittävästi. Syön Calcichew-kalkkitabletteja, koska minulla on ollut todettu osteopeniaa, joka on osteoporoosin pikkuveli. Se lienee seurausta saamistani hoidoista tai lääkkeistä.

Minulle on määrätty myös Pravastatiinia hyperkolesterolemiaan, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti  tavallista runsaampaa kolesterolia veressä. Arvoni ei vaikuta mielestäni erityisen korkealta, mutta olen ymmärtänyt, että asian korjaaminen on erityisen tärkeätä leukemiahistoriani vuoksi.

Mainittujen lääkkeiden lisäksi käytän sairastamani leukemian vuoksi tippoja silmien kuivuuteen ja tarvittaessa puolen prosentin kortisonivoidetta ihon käänteishyljintäoireisiin. Tulin syöpieni aikana riippuvaiseksi unilääkkeestä, mistä yritän päästä eroon.

Lääkekuorman väheneminen on varmaan merkki hyvin edenneestä toipumisesta. Minun ei tarvitse enää käyttää Klexane-piikkejä verihyytymien torjuntaan, Sandimmunia käänteishyljinnän estämiseen, Mykundex/Mykostatinia/Nystania suun suojaamiseen, testosteroni-geeliä (Testogel) eikä kortisonia (Medrol).

Leukemiani hoidon aikana minulle on määrätty myös seuraavia lääkkeitä, jotka ovat liittyneet prosessiin: Primperan, Pegorion, Panadol Forte, Laxoberon, Fluconazol, Noxafil, Emgesan, Ciproxin, Tramadin, Amlopidin Actavis, Adursal, Aclovir ja Valavir.

Tiputuksessa olen tietenkin saanut sytostaatteja, kantasolusiirteen ja mitä kaikkea lienenkään.

Vähiin ovat käyneet. Saa nähdä tuleeko muutoksia, kun tapaan hematologin ensi viikolla.



tiistai 13. helmikuuta 2018

Miksi suomalaisen pitäisi voittaa?

Tuntuu mukavalta, kun suomalainen menestyy joissakin merkittävissä kisoissa kuten olympialaisissa. On helppoa väittää, että tämä on asenne on tyypillinen Suomen kaltaisen pienen maan kansalaisille, mutta kyllä isoissakin maissa halutaan voittaa.

Varmaan kyse on halusta kuulua johonkin joukkoon. Me olemme meitä ja muut ovat muita. Minulla ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa siihen, että joku minulle henkilökohtaisesti tuntematon urheilija menestyy. Miksi minun pitäisi päästä jaolle, kun suomalainen pääsee palkintokorokkeelle?

Hykertelemme tyytyväisyyttämme ystäviemme kanssa, kun Suomen lippu nousee jonkin areenan tankoon. Meistä on myös mukavaa välittää tietoa tapahtuneesta eteenpäin. Meillä on selvästi tarve tällaisiin yhteisiin ilon hetkiin.

Kannustus auttaa urheilijoita venymään parempiin suorituksiin. Minusta he eivät kuitenkaan hyödy, koska minua ei näy katsomoissa enkä lähettele fanipostia.

Minusta on kutakuinkin samantekevää, mikä joukkue voittaa minkin jääkiekon SM-liigan ottelun. En ole erityisen kiinnostunut urheilusta, mutta jostakin syystä alan syttyä, kun kilpaillaan maajoukkuetasolla ja Suomella tai jollakin suomalaisella on menestymisen mahdollisuuksia. Minun on vaikea analysoida, mistä tämä johtuu. Kyse on varmaan samaistumisen halusta. Nationalismilla on nykyään hieman huono kaiku, mutta siitäkin tässä lienee kyse. Sitä esiintyy eri pitoisuuksina. Isänmaallisuus kuulostaa kovin juhlalliselta, mutta olen toki isänmaallinen. Näistä seikoista huolimatta kannatan kansainvälistä yhteistyötä ja vastuunjakoa.

Saatan joskus seurata vaikkapa MM-kisojen seiväshyppyä, vaikka suomalaisia ei olisi mukana. Jokin siinä viehättää. Jostakin syystä juoksulajit eivät innosta yhtä paljon. Edellisessä on enemmän ratkaisuhetkiä.

Jos Suomen jääkiekkomaajoukkue pääsee hyvään vauhtiin näissä olympialaisissa, varmaankin alan seurata. Voi tosin kysyä, miksi. Jos Suomi joutuu pelaamaan takaa-ajajana ratkaisevassa pelissä, seuraaminen on kärsimystä.

Miksi haluamme jännittää?






maanantai 12. helmikuuta 2018

Kukot, Ahmatova ja Väisänen


Kukkokiekuu!


Kukkojen suvun hallitus piti hyvän palaverin Tampereella. Ensi kesän sukukokouksen paikaksi valittiin Kemiönsaaren kunta, jossa on mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Osallistujat voivat vierailla samalla reissulla Bengtskärin majakkasaarella, Rosalan Viikinkikeskuksessa, Taalintehtaan vanhassa ruukkimiljöössä ja Amos Andersonin kesäkartanossa Söderlångvikissa. Rosalaan ja Bengtskäriin pääsee laivalla. Ajankohta on 11.-12. elokuuta.

Jos satut kantamaan Viipurinläänin Pyhäjärven Kukkojen geenejä tai kuulut heidän lähipiiriinsä, tervetuloa Facebook-ryhmään Kukkojen suku.



Anna Ahmatova ja Hannu Väisänen


Ystäväpariskunta pyysi minua kanssaan Väinö Aaltosen museoon, jossa on Hannu Väisäsen näyttely Anna Ahmatovan neljä huonetta. Väisänen piti eilen luennon tästä projektistaan.


Anna Ahmatova 1

Näyttelyprojektin historia on erikoinen. Taiteilija kutsuttu pitämään näyttelyn Ahmatovan kotimuseossa Fontankan talossa Pietarissa. Hän kiinnostui asiasta ja projekti käynnistyi.




Jotain erikoista kuitenkin tapahtui. Ilmaantui erilaisia ongelmia ja projekti meni kiville.  Näyttely toteutui viivästyneenä täällä Turussa Aaltosen museossa. Yhteen saliin on tehty Fontankan asunto,  ei kuitenkaan täydellistä replikaa, koska varsinaista sisustusta ei ole. On vain haalittu muutamia viitteellisiä esineitä. Jonkinlainen aikamatka kuitenkin.



Stalinin hallinnon alla Anna Ahmatova joutui lopulta pannaan eikä saanut julkaista mitään. Hän eli pelossa ja puutteessa. Hän kuitenkin jatkoi runojen kirjoittamista. Ne taltioitiin ihmisten muistiin. Ahmatova luki runojaan ystävilleen ja tämän jälkeen tekstit poltettiin.



Anna Ahmatova rehabilitoitiin Stalinin kuoltua 50-luvulla. Salaisten runojen kuuntelijat alkoivat tuottaa tekstejä paperille varmistellen toisiltaan miten mikin kohta meni. Ahmatova tarkisti sitten tekstit. Näin teokset saatiin tallennetuksi ja julkaistuiksi. Näin Väisäsen mukaan. Requiem-runoelma julkaistiin vasta yli kaksikymmentä vuotta Ahmatovan kuoleman jälkeen.




Installaation viereen on pystytetty tilapäissilta, jonka päältä teosta voi katsoa yläviistosta. Tämä selvästi viittaa siihen, että Neuvostoliitossa elettiin tarkkailun alla.




Muissa saleissa on esillä Ahmatovan elämän innoittamia Väisäsen maalauksia.




Requiem 5

Tämä ei ole taideteos, vaikka näkymä on visuaalisesti kiinnostava.
Taustalla installaation vieressä olevaa siltarakennelmaa. 

Mustanmaijan kolina 1



Taiteilija on tuonut näyttelyyn viisi ranskalaista savikannua. Museovieraita kehotetaan kirjoittamaan ylös jotakin, painamaan sen mieleensä ja polttamaan tekstin. Tuhkat pyydetään toimittamaan museoon, jossa ne laitetaan näihin ruukkuihin. Näin syntyy kunnianosoitus muistille ja Ahmatovalle.











perjantai 9. helmikuuta 2018

Kukkojen sukuperinnön vaaliminen

Kukkojen sukuseuran hallitus kokoontuu huomenna Tampereella. Palaveri pidetään lähellä rautatieasemaa, joten pääsen paikalle kätevästi junalla ja pienellä apostolin kyydillä kummassakin päässä.

Kukkoja sukukokouksessa Villa Salmelassa
Kukot ovat evakkosuku. Sodan sukupolvi tuli Viipurin läänin Pyhäjärveltä, joka sijaitsee Kannaksella Laatokan rannalla. Konevitsan luostarisaari kuuluu pitäjään. Evakkomatkan tehneiden rivit ovat jo harvenneet, joten sukuseuran toiminta on heidän jälkeläisten eli meidän käsissämme.

Seuramme toimintaa leimaa karjalaisuuden vaaliminen. Teemme aika ajoin retkiä Pyhäjärvelle. Voimme näin tarjota suvun jäsenille ja heidän läheisilleen koettavaksi jotakin erityistä.

Olen saanut käydä isäni synnyinpaikalla Rantakylässä sekä isoisäni lapsuuskodissa Riiskassa. Ensin mainitussa ei ole rakennuksia säilynyt. Viime matkallamme uskoimme löytäneemme isäni kotitalon nurkkakivet. Löysimme myös vanhoja maataloustyövälineitä koottuna yhteen paikkaan. Isäni arvioi niiden olevan heidän jäämistöään. Olen vieraillut myös Riiskassa, jossa sukutilan rakennukset ovat suunnilleen samassa tilassa, mihin ne jäivät jatkosodan päättyessä. Erään kamarin tapetit yhä samat. Olemme tavanneet myös paikan nykyisiä haltijoita.

Nuorimmille Kukoille evakkous on vähintään yhtä kaukainen asia kuin ensimmäinen sortokausi minun sukupolvelleni. Kaikki eivät enää kuule kertomuksia omakohtaisista evakkokokemuksista.

Me minun sukupolveni Kukot olemme syntyneet aikana, jolloin muistot olivat vielä tuoreita. Siksi karjalaisuus on osa identiteettiämme. Meillä on perintö, jota vaalia.

On kuitenkin ymmärrettävää, että jos nuoren kahdeksasta isoisovanhemmasta vain yksi on Karjalan evakko, asia ei ole mielenkiinnon keskiössä. Nuorten kuuluukin katsoa tulevaisuuteen.

Minun sukupolveni tehtävänä on pitää sukuperinnettä esillä, mutta emme voi velvoittaa nuoria vaalimaan sitä. Voimme kuitenkin tarjota nuorille mahdollisuuden tietää jotakin juuristaan. Tuputtaa ei kannata, koska kukapa siitä pitäisi. Meidänkin aikamme on joskus ohi. Tämänkin seuran tulevaisuus on nuorissa.

Oikeastaan kysymys on markkinoinnista. Miten pitää asiaamme esillä siten, että juuri sukumme nuoret tulevat tietoiseksi toiminnastamme, kiinnostuvat siitä ja tarttuvat kutsuumme? Missä ja miten näyttäytyä?

 




torstai 8. helmikuuta 2018

Esteettisiä elämyksiä




Värikynäpuuhia




Olen ostanut lisää värikyniä ja jatkanut värikarttaani. Vielä on tilaa jatkaa sekoittamista. Muutaman kynän voisin vielä hankkia. Kummallista, että kunnon violettia ei syntynyt kuin violetin värikynän avulla. Kysehän on punaisen ja sinisen sekoituksesta. 


Olen aloittanut kaupunkinäkymän piirtämistä värikynillä. Värisävyjä ei vieläkään tunnu olevan riittävästi. Varsinkin vaaleat sävyt ovat haasteellisia. Valkoista ei kannata käyttää paljoa, koska se sammuttaa sävyjä. 






Arjen estetiikkaa





Kaikki mitä näkee, ei miellytä silmää. Nämä miellyttävät, ainakin minua. Jalkakäytävän pinnasta rajatut kuvat voisivat olla 60-lukulaisesta taidenäyttelystä. Jos ylemmästä poistaa okran alueen, jotakin oleellista katoaa. Nämä kaikki kertovat elämästä.











Paluumatkalta