Ensimmäiset oireet saatu

Sairaala-arki on lähtenyt sujumaan mukavasti. Eilen minulla kävi ensimmäinen vieras ja tänään tulee seuraava. Kälyni on auttanut meitä ja tehnyt nettiin Doodle-kalenterin, johon vierailijat voivat merkitä tuloaikansa. Kun maksimi vierailijamäärä on teoriassa kaksi ja kolmekin tunnutaan suvaittavan, voi kalenterin avulla varmistaa ettei joudu odottamaan vuoroaan. Pääset kalenteriin tästä. Jos ohjelman käyttö ei tunnu kutsuvalta, voit toki olla muullakin tavoin yhteydessä vaimooni tai minuun. Runsaan viikon ajalle on kertynyt hyvin vierailuja.

Vierailijoiden ei tarvitse pukeutua maskiin eikä lateksihansikkaisiin. Sellainen lisäohjeistus oli voimassa, kun minulla epäiltiin tulehdusta edellisellä yrityksellä.

Fysioterapeutti on käynyt neuvomassa minulle, miten minun kannattaa liikkua pikku yksiössäni. Olen saanut 1,5 kilon käsipainot, kuntopyörän ja ohjeet käyttööni.

Hajamieliselle potilaalle on aivan riittävästi muistettavaa. Minun odotetaan mittaavan lämpöni kolme kertaa päivässä ja painoni kaksi kertaa. Tulokset merkitään seinällä olevaan tauluun. Vessassakin on taulu vatsan toiminnan tarkkailemiseksi.

Klexane-pistosten määrä on vähennetty kertaan päivässä. Syynä on se, että keuhkoenboliani oli pieni. Alla oleva kuva kertoo, millaisia jälkiä pistoksista jää. Voisikohan noita kutsua mustelmiksi?

Näin alas olen vaipunut. Otan kuvia itsestäni ja laitan niitä someen.

Herääminen tapahtui tänään asteittain. Kuuden tienoissa minulle tuotiin aamulääkettä ja nesteytys käynnistettiin. Ennen noin kahdeksalta tullutta aamupalaa minulta oli otettu verikoe ja mitattu verenpaine. Näin saadaan aamutorkku vähitellen jalkeille.

Sain aamupäivällä ensimmäisen sytostaattiannoksen. Olen saanut myös muuta lääkitystä. Jokin aiheuttaa punaisia läiskiä ja kutinaa iholleni. Minulle annettiin varalta jokin allergialääke. Syyksi on mietitty myös katetria paikoillaan pitävää teippausta. Saan mahdollisesti vaaleanpunaisen nykyisen jälkeen. Se lienee tarkoitettu herkkäihoisille. Väri on tyttöjen. Hyvä että teippi on paidan alla piilossa. Hoitaja tosin sanoi, että se on tarkoitettu rohkeille miehille.

Myös vatsani oireili alkuiltapäivästä. Sekin saattoi johtua lääkkeistä. Nyt se on rauhoittunut.

Lääkäri tuli miettiväiseksi nähtyään pöydällä olevaa liidustoani. Sovittiin etten käytä vielä laukussa olevia kuivaliituja, joista irtoaa väriä jauheena, kun niitä käytetään. Hän aikoi vielä puhua asiasta toisen lääkärin kanssa. Ilmeisesti lisärajoituksia ei ole tulossa, koska mitään ei ole kuulunut.

Luulin unohtaneeni hampaanharjauskoneen uudet varret ja hammastahnan kotiini, mutta ne löytyivät yhdestä laukustani, kun kaivoin taiteilutarpeita esiin. Olin jo ehtinyt saada täälät hammasharjan ja -tahnan tilalle. Täällä on periaate, että mikä on tuotu, sitä ei palauteta. Näinkin estetään pöpöjen siirtymistä. Kai minun on otettava nuo korkkaamattomat käyttöön, jotteivat mene roskiin.

Sairaalatossuni ovat tilavat, jotta kahdet villasukkani mahtuvat niihin sairaalasukkieni lisäksi. Yksiössä hiihdetään. Lyhyet ovat ladut.

Kuka arvaa?

Kuka arvaa, miksi tämä koko valittiin?

Operaatiossa

Minun piti laittaa heräämömatkalle naamalleni maski, jonka malli oli minulle uusi. Se oli taitettuna muovipaketissa. Sain mukaani toisen paluumatkaa varten. Peittoni päälle levitettiin tavallinen lakana, jonka oli myös määrä suojella minua jotenkin.

Olen varmaan maininnut, että minulla on ollut Arrow-katetri ennenkin, mutta en muista sen asentamisesta mitään. Olin silloin alkuvaiheessa ja rankan ensimmäisen sytostaattiannoksen vuoksi kehnossa kunnossa. Täällä hoitaja arveli etten mene tällä kierroksella noin tiedottomaksi.

Vastassa oli partasuinen hoitaja, joka kysyi tuojalta, kuka minä olen. Minä olin täysin tolkuissani, mutta tavaran asemassa.

Pääsin nopeasti operoitavaksi. EKG-anturit kiinnitettiin ihoon, verenpainemittaus kangas kierrettiin käsivarteen, happisaturaatiomittari kiinnitettiin sormenpäähän ja happimaski työnnettiin silmääni. Suun päälle se tietenkin laitettiin, mutta sen reunan yksi kohta osui silman tienoille. Asettelin sen itse paremmin.

Anestesialääkäri vaikutti kokeneelta ja operaatio sujui hyvin. Hän kysyi laitetaanko esilääkitystä. Minua on joskus neuvottu somessa, että kannaisi ottaa kaikki, mitä tarjotaan. Kysyin kauanko olen sen vaikutuksessa. Puoli tuntia kuulemma. Olin ajatellut, että voisin olla pidempään pöhnässä ja haluaisin puuhastella jotakin tänään. Osastolla oli mainittu Diapamista.

Kasvojeni ylle laitettiin kangas joten olin teltassa. Sain puudutuspistoksia. Olin luullut, että Arrow laitetaan taas kaulaan, mutta tämä tulikin ylärintaan.

Lääkäri oletti etten tarvitse esilääkitystä, kun olin ollut niin vastahakoinen. En ollut hermostunut. Ymmärsin että lääkkeen antamiseksi olisi pitänyt asentaa ensin kanyyli.

Lääkäri sanoi laittavansa putken solisluun alta. Kysyin pysyykö se siellä paremmin paikallaan. Hän kertoi, että siellä katetri on vähemmän infektioaltis ja häiritsee vähemmän kaulan kääntämistä.

Puudutus toimi niin hyvin etten oikein erottanut tuntemuksista miten operaatio etenee. Lääkäri toki kertoi etenemisestä.

Katetri otettiin heti käyttöön. Minulle alettiin antaa keittosuolaa. Potilas suolataan, mutta onneksi ei keitetä.

Kun homma oli hoidettu, minut purettiin ja jäin odottamaan kyyditystä. Ajattelin ottaa nokoset. Olin juuri vaipumassa unten valtakuntaan, kun noutaja saapui. Tämä kyydittäjä oli tulomatkaista puheliaampi. Hän kertoi asiantuntevan oloisesti jotakin sairaalaan liittyvää. Se ehkä johtui siitä, että hän aloittaa syksyllä röntgen-hoitajaopinnot Metropoliassa ja on nyt kesätöissä. Nuorelle miehelle Sairaanhoitajaopisto ei tuntunut tutulta nimitykseltä. Minä muistan ajan, jolloin saman rakennuksen oven yläpuolella luki tuo nimi valkoisin kirjaimin, kuinkas muuten.

Huomasin huoneessani, että olin unohtanut laittaa maskin paluumatkalle.

Iholla näkyy Groshong-katetrin poistojälkiä. Kaulanauha lievittää, kun unohdan ottaa morsiaintani kädestä.

Lääkärit kävivät kierroksellaan. Minulle ei ollut kysyttävää. Mainitsin täällä äsken olleesta potilaasta, joka on Facebook-kaverini ja kaverilta tuntuu jo muutoinkin. Hänen prosessinsa on mennyt ymmärtääkseni aika hyvin. Tosin mainitsin, ettei hänellä ollut yhdessä vaiheessa kivaa. Toinen lääkäreistä totesi, ettei sairaalassa ole aina kivaa.

Minulla on oikeassa olkavarressani punertava hiha. Se on jälki, joka jäi puhdistusnesteestä. Kerran totesimme vaimoni kanssa, että minulla on jokin punertava iho-oire selässäni. Onneksi emme ehtineet olla yhteydessä sairaalaan, kun ilmeni, että vesi poistaa oireen.

Vaimoni neuvoi minua somessa, että voidetta ei pidä pruutata suoraan iholle vaan hieroa se ensin käsiin. Tuumin että raidoitus voisi olla makeen näköinen.

 

Tarvittaisiin apinan kädet

Tänäaamuna minulle on tarkoitus asentaa Arrow-katetri. Se tapahtuu varmaan heräämössä. Minulle sanottiin, että saan tänään kevyen aamiaisen operaation vuoksi. Ihan tavanomainen se minusta oli. Nyt hoksasin, että minun olisi varmaan kannattanut jättää osa syömättä.

Leikkausosastolle tulee usein kiireisiä tapauksia ja minunlaiseni saavat silloin odottaa. Joku saattaa muistaa, että kun minulle piti asentaa Groshong-katetri, olin paastonnut aamulla, mutta operaatio ei onnistunut koko päivänä. Paasto jatkui halki päivän. Kun kerroin tapauksesta tänään hoitajalle, hän sanoi, että on olemassa jotakin ravinnetta, jota tuollaisessa tapauksessa voidaan antaa. Ehkä tuollaiset venymiset ovat niin harvinaisia, ettei naapuriosastolla ole katsottu tarpeelliseksi sellaisiin varautua. Katetri asennettiin seuraavana päivänä.

Minun odotetaan punnitsevan itseni aamuin ja illoin. Minun on myös mitattava lämpöni kolme kertaa päivässä. Tässä on haastetta hajamieliselle. Eilinen iltapunnitus unohtui. Lämpö seilaa 35:n ja 36:n väliä. Iltalukema oli 35,0. Sen muistin ottaa, kun hoitaja mainitsi. Lukemat merkitään seinällä olevaan tauluun.

Minun on rasvattava koko vartaloni Aqualanilla. Se on minulle outoa puuhaa. Jostakin syystä en pidä ihon rasvaamisesta. Toistaiseksi olen kohtalaisesti nahallani pärjännyt. Tarvitsen apua hommaan, koska ...


Minua tultiin valmistelemaan katetrin laittoon ja juttu jäi kesken. Noutajakin oli jo paikalla, kun minut sänkyineni vietiin käytävään.


Olin kertomassa, että jonkun pitää auttaa minua rasvaamisessa, koska vaikka saatankin olla apina, käteni eivät ulotu yläselkään.

Tänään on -8

Jatko täällä näyttää selvältä, koska suunnitelman on lääkäri allekirjoittanut. Tänään eletään päivää -8. Ensi viikon torstaina on uusi syntymäpäiväni. Se on +1. Ohjelma on kirjoitettu keskiviikkoon +6 saakka.

Ylihuomenna alan saada Fludarabin -nimistä sytostaattia. Sunnuntaista eteenpäin tulee myös Treosulfania sekä Anti-Thymosyytti -lääkitystä hyljinnän estoon. Tämä alkaa muokata maaperää siirteelle.

Tässä kuvia valtavasta Redin työmaasta Kalasatamassa ja vähän muutakin. Paljon on tapahtunut edellisestä käynnistäni. Metroasemalta on hyvät näkymät. Valitettavasti olen joutunut ottamaan monet kuvat aseman pleksi-ikkunoiden takaa. Minä olin vähän kuin pikkupoika huvipuistossa.

Kaikkien kuvien kohteet eivät ole kummoisia, mutta olen nähnyt niissä jotakin visuaalisesti tai muutoin kiinnostavaa.

Ehkä eteenpäin

En viitsinyt pakata illalla tavaroitani sairaalamatkaa varten. Aamupäivällä siitä oli sitten selvittävä. Melkein kaikki tavarani liittyvät ajan kuluttamiseen. Ne voidaan ryhmitellä lukemisiin, taiteilutarpeisiin, läppäriin ja siihen liittyviin sekä muihin.

Muuttokuorma

Minulla on luontainen taipumus huolehtia siitä, että minulla on valinnanvaraa tekemisissäni. Niinpä tällaiselle retkelle tulee paljon tavaraa mukaan. En ole etukäteen varma, mikä kirja lähtee viemään mukaansa. Siispä niitä pitää olla monta. Olin ajatellut ottaa taiteellisista välineistä vain erilaisia liituja kuten pastelleja tykötarpeineen sekä tussivälineitä. Otin akvarellejakin. Suurin osa jää käyttämättömiksi, mutta tärkeätä on tunne niiden mukanaolosta.

Ajoin taksilla Meikkuun. Muuttokuormani oli painava. Olin saanut vaimoltani vinkin, että voisin lainata pyörätuolia saadakseni tavarat osastolle. Niin teinkin.

Ilmoittauduin osastolla. Lähdin sitten verikokeeseen. Viereisestä kopista kuului aikamoista meteliä. Jollekin näytteenotto ei ollut mieluista. Minun piti antaa myös virtsanäyte.

Kävin syömässä kanttiinissa. Aulasta kuului pianon ja huilun säestämää kuorolaulua. Pari kesälaulua ja sitten jokin hengellinen. Kun ohitin kuoron huomasin yhdellä laulajalla olevan papin kaulus puseronsa alla. Kai jokin kirkkokuoro, joka oli ilahduttamassa Meikun väkeä.

Ajattelin kävellessäni kohti Kolmiosairaalan hissejä, että nyt minä menen erityksiin. Menin sitten huoneeseeni, joka taitaa olla sama (nro 9), jossa olen jo viettänyt yhden yön. Sen verran pääsin vielä pois huoneesta, että minut vietiin pituusmittaukseen toisaalle osastolla. Tullessamme pyysin lupaa ottaa kuvan käytävän päädyn maisemasta. Kännykkään ei mahtunut yhtään kuvaa.

Tuolta minä katselin tännepäin toissapäiväisella kuvausreissullani.

Olen tyhjentänyt kännykkääni kuvista. Laite oli niin turvoksissa, että poistaminen ei ollut helppoa.

Muitakin alkumittauksia on tehty. Lääkäri kävi juttelemassa. Luulen olevani riittävän terve siirteen saamiseksi. Kerroin kuitenkin lääkärille kurkkutuntumastani. Se voi olla tavanomainen tuntu, jota ei huomaa ellei kurkkuun kiinnitä huomiota. Lääkäri ei halunnut päättää jatkoani yksin vaan vie asian eteenpäin.

Jos prosessi etenee suunnitellusti, saan huomenna lääkkeitä maksan suojaamiseksi ja kihtioireiden ehkäisemiseksi. Minulle myös asennetaan Arrow-katetri. Esilääkitys aloitetaan ylihuomenna.


Iltahoitaja kävi juttelemassa. Hän sanoi, että "tikapuu" on jo allekirjoitettu. Tikapuu tarkoittaa mielestäni hoito-ohjelmaa. Lienee selvää, että jään taloon. Päätöstä ei ilmeisesti ole muistettu kertoa minulle. Hoitaja lupasi vielä varmistaa asian.

Hoitaja kertoi olleensa 28 vuotta näissä hommissa. Joskus aikoinaan on kuulemma lehdetkin kuumennettu hygienian vuoksi.

Hassu sattumus

Kävin tänään kuvaamassa Redin työmaata. Se on vaikuttavan näköinen. Paljon on tapahtunut siitä, kun viimeksi kävin paikkaa tutkailemassa.

Vaimoni lähti illansuussa Naantaliin sukuloimaan. Jätin hänet Pasilan asemalle ja ajoin keskustaan. Parkeerasin auton Pohjoiselle Rautatiekadulle. Etsin käsiini parkkimittarin. Maksoin pysäköinnin muovilla, koska kännykässäni oli vain vähän virtaa jäljellä.

Mittari oli erilainen kuin mihin olen tottunut. Laitoin kortin sisään ja mittari pyysi minulta euromäärää. Ihmettelin vuoroaan jonottavalle nuorelle miehelle, miten se annetaan. Hänkään ei hoksannut asiaa sadasosasekunnissa. Mittarissa oli painikkeet sekä kirjaimille että numeroille. Siinä oli vielä erilliset painikkeet, joista yhdellä pystyi naputtamaan summaa euro kerrallaan ylöspäin.

Annoin sitten pankkikortin tunnusluvun ja hyväksyin parkeerauksen. Sitten huomasin, että laite olikin pyytänyt rekisterinumeroani eikä pankkitunnusta. En muistanut rekisterinumeroamme. Mihin se sitä tarvitsee? Jos parkkiaikaa on jäljellä, kun palaa autolle, eikö lappua muka saa antaa jollekin toiselle parkeeraajalle? Vai eikö lappua tarvitse jättää näkyviin autoon? Tarkistaako lappuliisa asian netin kautta eikä lapusta?

Onneksi naapurillani oli virkut aivot. Hän hoksasi, että rekisterinumero - minun tapauksessani pankkitunnus - ehkä tulostuukin lappuun ja hän oli oikeassa. Päätin taittaa tunnuksen piiloon. Automaatti ei muuten ollut kiinnostunut pankkikoodistani.

Toivotin naapurille parempaa onnea, mutta hän olikin lähdössä autonsa luo. Hänkään ei muistanut rekisterinumeroa.


Koin tilanteeni voimakkaan kontrastin kulkiessani kaupungilla. Ihmiset viettivät kesäiltaa ulkona  aurinkoisessa säässä. Elämä sykkii. Minä siirryn huomenna pitkäksi aikaa sisätiloihin.

Mukavaa, kun tapasin kaupungilla Romaniasta kotoisin olevan ystävämme. Tuntui hyvältä rupatella empaattisen ihmisen kanssa.

Välillä tuntuu kuin ihmettelisin olenko se minä, jolla on vakava sairaus ja joka saa pian rankkaa hoitoa.

Olen mielestäni oppinut huomattavan paljon tuntemaan itseäni nuoruudesta lukien. Tunnen silti, että vielä olisi tehtävää. Koen että minulla on psyykessäni arka kohta, jota tietyt episodit hiertävät. On kuin mieleni olisi kuin muovilelu, jonka pallon muotoisessa ytimessä on kartiomaisia ulokkeita. Ne ovat eri pituisia. Mainitsemani kohta nousee muiden yläpuolelle. Kun lelu pyörii elämän melskeissä, tuo kohottunut kohta ärtyy osuessaan maahan.

Kun tuollainen osuma tapahtuu, tunnen että minua itkettää, mutta itku ei tule, ja mieleni tulee apekasi. Tämä ei mielestäni liity sairauteeni, mutta mistä sen tietää. Intuitioni väittää toisin.

Väripeli jatkuu

Viimeiset siirrot tuntuvat vaikeilta. Kuinka osaan valita värit niin, että tulee tunne "Näin niiden pitääkin olla". Alareuna tuntuu kutsuvan vielä pikkuisen heleää violettia.

Tästä tulee vielä oikeusjuttu

Hummelkadulla on neljä pistetaloa sijoittuneena siten, että ne muodostavt jonon, joka on suorassa kulmassa katuun nähden. Maasto nousee käveltäessä kadulta D-talolle. Vaikka kotiin on mukava palata, nousu ärsyttää väsynyttä mieltä.

Talojen edessä oleva kulkuväylä on asfaltoitu ja leveä, koska jokaisen talon pohjakerroksessa on muutama autotalli. Väylä kääntyy ylhäällä vielä D-talon taakse, jossa on ovi talon saunaan. Kadun vieressä on parkkialue asukkaille.

Joku D-talon asukkaista on muutama vuosi sitten tiedustellut isännöitsijältä lupaa pitää autoa kyseisen talon saunan oven luona. Paikka on houkutteleva, koska sitä käyttäessään autoilijan ei tarvitse ponnistella kotiin. Isännöitsijä ei ollut voinut myöntää lupaa, koska hänen näkemyksensä mukaan paikka on pidettävä auki mahdollisia hälytysajoneuvoja varten.

Parilla kolmella autotallin haltijalla on tapana seisottaa silloin tällöin autoaan autotallinsa edessä ulkona. Eräs asiasta ärsyyntynyt on valittanut asiasta taloyhtiön puheenjohtajalle, mutta tämän mukaan autotallien haltijoilla on siihen oikeus, tosin vain lyhytaikaisesti.

D-talossa asuu varttunut pariskunta, herra ja rouva Tolvanen. Rouva Tolvanen on ollut lonkkaleikkauksessa ja hänen on siitä johtuen vaivalloista kävellä. Rouva on sisukas persoona eikä halua tehdä numeroa vaivastaan. Herra on määrätietoinen mies, joka päätti tiedustella yhtiön äskettäin valitseman uuden isännöitsijätoimiston isännöitsijältä lupaa saunan oven luona olevan paikan tilapäiseen käyttöön parkkipaikkana. Isännöitsijä ei ollut keksinyt syytä kieltää moista, kun oli hyvät perustelut. Hänelle eivät olleet hälytysajoneuvot tulleet mieleen.

Tolvaset olivat mielissään ja alkoivat käyttää saamaansa paikkaa. Pian he kuitenkin huomasivat, että heillä on ongelma. B-talossa asuvan Hillevi Mönkkösen auto oli toisinaan hänen tallinsa edessä siten, että Tolvaset eivät päässeet autollaan tilapäispaikalleen. Kerran he tapasivat Mönkkösen autonsa luota ja tiedustelivat, miten asia voitaisiin hoitaa. Tämä keskusteli asiasta hyvin isoilla kirjaimilla ja vetosi oikeuteensa pitää autoa lyhytaikaisesti tallin edessä.

Herra Tolvanen kysyi asiasta yhtiön hallituksen puheenjohtajalta ja kuuli, että mainittu oikeus on voimassa.

Tolvaset huomasivat, että Mönkkösen auto on esteenä yleensä vain lyhyen ajan, joten heidän oli elettävä tilanteen mukaan. Silloin tällöin he joutuivat siirtämään lähtöään tai joutuivat jättämään autonsa alhaalla olevalle parkkialueelle.

Vihdoin herra Tolvanen sai kyllikseen ja kirjoitti hammasta purren ystävällisen viestin Mönkköselle. Hän kiinnitti sen tämän autotallin oveen. Aika pian hän löysi saman viestin tuulilasinpyyhkimen alta. Siihen oli lisätty teksti "Soittakaa tarvittaessa numeroon 040-1234567.".

Eräänä päivänä herra Tolvanen oli lähdössä viemään vaimoaan hammaslääkäriin ja huomasi Mänkkösen auton olevan pahassa paikassa. Hän soitti saamaansa numeroon, mutta nauhoitettu ääni kertoi ettei numero ole käytössä. Kummallista, ajatteli Tolvanen.

Eräänä iltana Tolvaset olivat lähdössä kyläilemään, mutta taas oli auto edessä. He unohtuivat päivittelemään tilannetta talossa asuvan nuorehkon miehen kanssa, Tämä oli tulossa lapsensa kanssa sisään. Tämä pohti, lieneekö tuo ihan tekemätön homma. Herra Tolvanen innostui kokeilemaan ja onnistuikin hivuttamaan autonsa Mänkkösen auton takaa ilman, että istutukset kärsivät.

Seuraavana päivänä herra Tolvanen oli lähdössä hakemaan vaimoaan työkeikalta ja aikoi mennessään käydä ostamassa kukkakimpun, koska seuraavana päivänä tulisi täyteen pyöreitä vuosia heidän hääpäivästään. Kuinka ollakaan, Mönkkösen auto oli tiellä. Nyt se oli parkeerattu siten, että Tolvasen auto ei missään tapauksessa mahtuisi kääntymään sen takaa.

Tolvanen palasi sisään ja ajatteli odottavansa jonkin aikaa. Hän kävi välillä tamppausparvekkeella katsomassa, näkyykö Mönkkösen auton varjo yhä kulman takaa. Kohta hän sai unohtaa kukkakauppa suunnitelman. Vihdoin hän soitti vaimolleen. Tämä ehdotti, että Tolvanen kävisi sanomassa asiasta Mönkköselle. Tolvanen oli sitä mieltä, että hän ei hyppisi Mönkkösen pillin mukaan. Sovittiin, että rouva Tolvanen tulee taksilla kotiin.

Piakkoin Tolvaset lähtivät autollaan vierailemaan maaseudulla sukulaisten luona. Sinä aikana tapahtui niin ikävästi, että eräässä D-talon kuudennessa kerroksessa olevassa asunnossa syttyi tulipalo. Ketään ei onneksi ollut paikalla kyseisessä asunnossa, mutta sitä eivät palomiehet tienneet. Palomestari päätti ohjata tikasauton D-talon nurkan taakse saunan ovelle, koska sieltä voitaisiin auttaa palavassa asunnossa mahdollisesti olevat ihmiset turvaan. Käytävässä jo savu haisi.

Mönkkösen auto seisoi kuitenkin edessä. Palomestari ei kauaa asiaa miettinyt. Auto näytti vain noin tonnin arvoiselta, vaikka ei sillä tässä ole merkitystä. Hän huiskaisi tikasauton kuljettajalle, että antaa mennä vain. Autossa oli järeä puskuri ja Mönkkösen auto vieri kuin tyhjä säilykepurkki tuulessa asfaltin reunan takaiseen pusikkoon.

Palomiehet totesivat pian kohdeasunnon tyhjäksi ja saivat palon sammumaan. Pihalla kauempana seisovat talon asukkaat olivat tyytyväisiä kun tilanne laukesi eikä vahingot olleet kovin suuria. Tolvasilla on varmaan vakuutus kunnossa.

Heidän joukkoonsa oli ilmaantunut myös Hillevi Mönkkönen. Hän ei piitannut paljoakaan kolhiintuneesta autostaan, mutta hän on periaatteen ihminen. Minulla on oikeus pitää autoani tallini edessä eikä siihen saa kajota. Tästä tulee vielä oikeusjuttu, hän tuumi.