Sukuvika kun ei suksi luista?

Minä lienen yksi Suomen surkeimmista hiihtäjistä. Kansakoulun kisoissa taisin olla toiseksi viimeinen. Viimeistä ei edes nimi auttanut, kun oli sukunimeltään Porkka. Uraa ei voi sanoa nousujohteiseksi, koska armeijassa taisin olla viimeinen. 

En osaa sanoa, miten edesmenneellä enollani suksi luisti, mutta urheilumiehiä hän oli ja monessa muussakin mukana. Muistan välähdyksen jostakin viisikuusikymmenlukujen vaihteesta, kun menimme hänen kanssaa kadulta korkeassa puuaidassa olevasta ovesta ja sen takaa avautui pallokenttä, jossa miehet pelasivat jalkapalloa sellaisissa tamineissa kuin ne viisikymmenluvulla olivat. Näkymä on jostakin kaukaa menneisyydestä. Sellaista ei voi kohdata enää missään.

Enoni sairastui syöpään, kahteenkin. Toinen niistä oli imusolmukesyöpä vai liekö imukudossyöpä oikeampi nimitys. Sain serkultani hänen diagnoosinsa: matalasti maligni, Stage III A non-Hodgkin-lymfooma.

Opiskeltuani näitä googlettamalla tiedän nyt, että maligni tarkoittaa pahalaatuista, Stage III tarkoittaa aika levinnyttä ja A ettei hänellä ollut kuumeilun jne. kaltaisia oireita. Minun tautini lienee myös tuota tyyppiä A.

Imusolmukesyövät eli lymfoomat luokitellaan kahteen päätyyppiin, jotka ovat Hodgkinin lymfooma ja ei-Hodgkinin lymfooma. Kumpikin sisältää useita alatyyppejä. Ensin mainittu piinaa nuorehkoja ihmisiä sekä 55 vuotta täyttäneitä. Siinä on parempi ennuste. Toisessa sairastuneiden keski-ikä on 60 vuotta, minkä verran minä täytän kesällä. 

Jos veikata pitäisi, minulla voisi olla sama tauti kuin enollani. Tiedä sitten, onko näissä näin tarkkaa sukutaipumusta. Pikku hiljaa asia selviää. 


Taivasnäkymä meiltä keskustaan päin lokakuussa 2012.

Uusintakierros 11.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

Jos haluat ilmoituksen päivityksistäni sähköpostiisi, tarvitsen sähköpostiosoitteesi. voit lähettää sen osoitteeseen heikki.honkala(se merkki)icloud.com. Mukavaa jos liityt joukkoon.

Lämpimästi tervetuloa!

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

On niin väärin

 

Meikun sairaalassa

Olin tänään tietokonetomografiatutkimuksessa Meikussa. Prosessia on todella mietitty ja kehitetty toimimaan juohevasti. Sain eilen kutsukirjeessä mukana pullon varjoainetta, jonka ohjeen mukaan join illalla veteen sekoitettuna. 

Ohjeen mukaan virtsarakon pitäisi olla täynnä kuvauksessa. Aamulla oli painetta niin paljon, että en uskonut kestäväni pidätystä kuvauksen ohi, ja tyhjensin rakkoni. Join varta vasten vettä aamuteen ja -kahvin lisäksi, mikä sittemmin osoittautui riittäväksi.

Siitä lienee ikuisuus, kun olen viimeksi käynyt Meilahden sairaala-alueella. Ennen siellä oli keskellä isohko parkkialue vaan ei ollut enää. Parkkihalli oli maan alla ja valoilmoitus kertoi sen olevan täynnä. Jouduin parkkeeraamaan auton ns. luovasti. Tästäkin minua oli varoitettu.

Potilastoimistosta minut lähetettiin röntgen -osastolle, jonka luukulla minulle annettiin puolen litran muovimuki vettä, käskettiin juoda se melkein loppuun odotustilassa ja loput pukuhuoneessa. Odotustilassa istui pari muutakin mukimiestä ja istuuduin joukkoon seuraamaan isolta ruudulta näkyvää talouskeskustelua.

Aikanaan minut huudettiin pukuhuoneeseen ja käännytettiin matkalla takaisin, koska olin unohtanut veden lopun pöydälle. Hoitajalla oli kädessään nyytti joka näytti isolta vaipalta, jota katsoin kummeksuen. Se olikin selästä avoin sairaalapaita, jonka puin päälleni pukukopissa. Minulta kysyttiin sotun loppuosa. Sotua tunnutaan kysyttävän usein näissä prosesseissa, mikä onkin ymmärrettävää. Umpisuolileikkaus vaarälle potilaalle ei hyödytä ketään. Housut saivat jäädä jalkaan. Lopuksi join jäljellä olevan veden. 

Minut kutsuttiin sisään ja opastettiin pitkälleen kuvauspedille. Kokenut hoitaja kertoi mitä on tulossa kuten kertoi myöhemminkin. Tämä luo potilaalle turvallisuuden tunnetta. Tätäkin on mietitty.

Kyynärtaipeeseen laitettiin kanyyli ja sitä kautta sain suolaliuosta. Minulta kysyttiin olenko jodille allerginen. En tiennyt olevani. Varjoaineessa on jodia. 

Juttelimme sairaudestani. Hoitaja vakuutti minulle, että se pystytään hoitamaan. 

Laite ei ole samanlainen kuin magneettikuvauksessa, jossa pää työnnetään aika pieneen tilaan. Tässä vartaloa liutetaan suuremman, pyöreän kehän sisällä. Minulle kerrottiin, että kun saan varjoainetta, tunnen metallin makua suussa ja vatsan seutu tuntuu lämpimältä. Tästä kohtalontoverini kertoikin eilen. Hän tosin mainitsi tuntuvan siltä kuin tulisi pissa housuun.

Hoitaja sanoi, että voin puhua hänelle jos tapahtuu jotakin, sillä koneelta on mikrofoniyhteys ohjaushuoneeseen, jonne hän poistui kuvauksen ajaksi. Hän antoi samaa reittiä minulle hengitysohjeita kuvauksen aikana.

Tunsin suussani jotakin, mutta mielestäni se ei maistunut metallille. Alavatsassa tunsin lämpöä, kuten oli sanottukin. Aika pian operaatio oli ohi. Sain pukeutua ja lähdin. Olin taas hyvin tyytyväinen kokemaani ja kerroin sen hoitajalle. Hän tuntui olevan hyvillään. 

Puistoarboretumissa

Netin rinnallakulkijani ovat neuvoneet minua liikkumaan. Olen ollut viime aikoina välinpitämätön sen ja syömisten suhteen. Mitäpä sitä arkkuun laihduttamaan.

Vertaistuki ja lasten toivotukset ovat saaneet taistelutahtoni nousemaan. Hoidon aikana voin mennä huonoon kuntoon ja sen vuoksi lähtötason olisi syytä olla hyvä.

Aurinko paistoi kauniisti ulkona. Päätin ajaa pidemmälle Meilahteen kävelemään. Lähdin ajelemaan. Radiossa joku haastatteli Jope Ruonansuuta. Puhuivat enkelilauluista. Mitähän nekin? Käännyin Paciuksenkadulta Meilahdentielle. Huomasin oikealla parkkialueen ja pään kuljetteluun sopivaa maisemaa. Sinne.

Hämmästyin, että rakkaassa koti- vaan ei synnyinkaupungissani Helsingissä on vielä paikkoja, joita en tunne. Olen ajanut tästä ohi monituisia kertoja, mutta en ole huomannut tässä olevaa puistoarboretumia. Lähdin tutustumaan. Yksi lempipuuhistani on nuuskia paikkoja, joissa en ole vielä ollut. 

Viehättävä puisto, vaikka ei ole erityisemmin edukseen talviasussaan. Nousin viereiselle näköalakalliolle ottaaksen sieltä kuvia puistosta. Kaivoin taskujani löytääkseni kännykkäni. Ei ollut pikkutakin povitaskussa - eikä sivutaskuissa eikä takintaskuissa eikä housuntaskuissa. Jäikö sairaalaan? Sen täytyy olla autossa. Lähdin kävelemään takaisin. Sitten mieleeni tuli, että olin laittanut sen pukukopissa pikkutakkini taskuun ja ajatellut, että kyllä se kopissa säilyy. Niin, pikkutakissa on myös oikealla puolella povitasku. Sieltähän se löytyi.

Otin kuvia kalliolta ja kävelin polkua eteenpäin. Totesin maiseman muistuttavan korpea, melkein Lappia. Hauskaa, että yhdyskuntasuunnittelijat ovat osanneet tähänkin jättää tällaisen pienen erämaataskun. Sellaisia on kaupungissa muuallakin, isompiakin. Jos joku tulee ensimmäistä kertaa Helsinkiin, ajaa Mannerheimintietä Erottajalle ja palaa samaa reittiä pois, saa kaupungista kivierämaamielikuvan, joka on aivan väärä. Yksi lähiöidean hienouksista on se, että asutuskeskusten väleihin jätetään luontoa, josta asukkaat saavat nauttia. Näin on pääkaupungissa ansiokkaasti toimittu.

Puiston liepeillä oli Meilahdelle tyypillisiä vanhoja puutaloja. Jossakin oli torni, joka tuo mieleen Muumitalon. Sairaala-alueen puolessa osassakin on yksi sellainen. Liekö Tove Jansson saanut täältä idean? Paluumatkalla ajaessani Meilahden katolisen kirkon ohi, ajattelin, että olisiko sen neliöpohjaisen tiilitornin muoto kaikua puisista lähialueen tornitaloista. 

Mikä on väärin?

No se, että pienten lasten ahdinko jää aikuisilta niin usein huomiotta. Sairaalan odotustilan tv:ssä nähdyn talouskeskustelun osallistujat puhuivat muun muassa tunnetun puunjalostusyrityksen kärähtämisestä lapsityövoiman käytöstä. Jokin sen alihankkijan alihankkijoista oli laittanut nelivuotiaita lapsia keräämään jätepaperia kaatopaikalta.

Ja mikä oli keskustelun ydin? Siinä päiviteltiin, ettei ministeri ollut tietoinen asiasta ja että yritys on tavallisesti osannut vaalia brändiään ja että on vaikea tehdä bisnestä sellaisissa maissa! Joku sentään sanoi, että vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa töihin, koska eivät tule muutoin toimeen.

Ketään ei tuntunut kiinnostavan se, että jossakin oikeasti nelivuotiaat lapset tekevät tuollaista. Voin kuvitella, että kurikin on ankara, että asia yleensä luonnistuu tuonikäisiltä. Miten tämä maailma voi olla näin paha? 

Olen tullut tietämään, että kehittyneissäkin maissa tapahtuu kaameata lasten ohi ajattelua. Tuskallisissa avioeroprosesseissa huomio keskittyy osapuolten oikeuksista kiistelyyn. Tuomarit eivät ilmeisesti edes ymmärrä, mikä olisi suojattomien lasten etu missäkin asiassa. Pääasia on, että vanhemmat saadaan sopimaan asioista. Olen lukenut pöyristyttävistä tuomioista ison meren tuolla puolella, joiden seurauksena lapset joutuvat yksin siirtymään lentokoneella pitkien matkojen taakse vanhemman luota toiselle ja vaihtamaan konettakin yksin jollakin suurella kentällä.

Minä, etuoikeutettu, seurasin lapset unohtavaa talouskeskustelua odottaessani vuoroani maailman parhaan terveydenhuoltojärjestelmän huomaan. 

Miten arvelette noiden nelivuotiaiden terveydenhuollon olevan järjestetty?


Kuvat tältä päivältä Puistoarboretumista ja sen liepeiltä

Uusintakierros 10.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Hyvän kierrättäminen

 Sain tänään esimerkin siitä, mitä hyvän kierrättäminen voi olla. Minulle soitti nuorehko perheenisä, sisareni lasten serkku sieltä toiselta puolelta, joka oli kuullut sairastumisestani. Hän on sairastanut imusolmukesyövän kaksi vuotta sitten. Pitkä hoitojakso kuulosti aikamoiselta, mutta nyt hän on terve ja paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Hän kertoi minulle seikkaperäisesti potemisen eri vaiheista ja millaista se milloinkin oli. Minulla on nyt kuva siitä, millainen lähitulevaisuuteni mahdollisesti on. Suhtaudun siihen edelleen luottavaisesti. Hän oli saanut sytostaatteja kahden viikon välein. Kolme ensimmäistä päivää kunkin annoksen saannista hän kuulosti olleen kutakuinkin kanttuvei. Sitten oli olo helpottunut ja seuraava viikko oli jo parempi. Sitten taas sama uudestaan. 

Kotona oli joutunut napottamaan, koska hoidot voivat laskea valkosolujen määrää ja tämä taas huonontaa vastustuskykyä. Kiertävät taudit on näin hyvä laistaa, koska ne hidastaisivat paranemisprosessia. Hän kuulosti perusteelliselta kaverilta ja niinpä minä sain todella hyvän kuvauksen hoidon kulusta. 

Hän kannusti ja lohdutti minua. Hän sai minun taistelutahtoni nousemaan. Hän sanoi myös, että voin koska vain soittaa, jos tulee mieleen jotakin kysyttävää. Ajatelkaa, että tällaisia aarteita on olemassa.

Hän kertoi, että joku nuori naisihminen, jolla oli sama takana, oli tukenut häntä samalla tavoin, kun hän oli sairastanut. Kaveri halusi nyt vuorostaan tukea minua.

Tässä kuohuvassa maailmassa on tällaistakin kauneutta, joka saattaa piileksiä varjoissa, mutta tarpeen tullen nousta sieltä säteilemään lämpöä sitä tarvitseville. 

Sain kertoa hänelle olleeni hänen serkkunsa kihlajaisissa eilen. 

Uusintakierros 10.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Olen kärsinyt kuvataiteen korkea-asteen opintotarjonnan puutteesta pääkaupunkiseudulla

Aloin harrastaa kuvataiteita mahdollisesti 80-luvun lopussa mutta todennäköisesti 90-luvun puolella. Uskaltauduin kerran työväenopiston öljyvärimaalauskurssille. Muistan, kuinka epäröin, kun ajoin ensimmäiselle oppitunnille. Opettaja oli kannustava.  Siitä lähti koulutuksellinen osuus taiteilijan urallani. 

Merkittävin koulutuksellinen panostus noihin aikoihin oli osallistuminen Vapaan taidekoulun iltapiirustukseen syksystä 1992 seuraavaan kevääseen. 

Olisin varmasti hankkinut enemmän korkea-asteen koulutusta aikojen saatossa, mutta TaiK:in tarjonta on ollut kovin rajoitettua ja Helsingin seudulta puuttuu kuvataideopintoja tarjoava ammattikorkeakoulu. 

Intensiivisimmät opinnot tapahtuivat vuosina 2006-2010, jolloin suoritin kuvataiteilijan monimuoto-opinnot taidekoulu Alfa-Artissa. 

Cv:ni taiteilijana näyttää kovin lyhyeltä. Saamattomuuteni taidenäyttelyjen järjestäjänä on hämmentävää. Siitä voin syyttää vain itseäni. 

Taiteilija-ansioluettelo

Koulutus:

2010 Alfa-Art taideoppilaitos

        Kuvataiteilija

                        Kurssit:

        Turun ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu

2019 Maalauksen menetelmät 1 5 op. Kati Immonen

        Maalauksen ilmaisukeinot 1 5 op. Kati Immonen

        Piirustus 3 5 op. Antero Paavola

        Maalauksen perusteet 5 op. Erika Adamsson

        Havaintoon perustuva piirustus 5 op. Antero Paavola

        Havaintoon perustuva maalaus 5 op. Erika Adamsson

2017 Piirustus 1 5 op. Antero Paavola

        Taideteollisen korkeakoulun avoin yliopisto

2014 Digitaalinen kuvailmaisu 5 op. Heikka Valja

2014 Taidehistoria II 4 op, Yrjö Levanto ja Tuija Peltomaa

2013 Käsivarapiirustus 6 op, Mika Karhu

2012 Akvarellityöpaja 6 op, Senja Vellonen

2011 Kuvaopinnot II 3 op, Vesa Hjort

2010 Kuvaopinnot I 3 op, Vesa Hjort

2006 Taidehistoria I 5 op, Tuija Peltomaa

2005 Teorian kuva vai kuvan teoria 8 ov, Mika Karhu ja Pentti Määttänen

2002 Graafisen suunnittelun perusteet 2 ov, Päivä Romo

1998 Väriteoria 2 ov, Pekka Hepoluhta

1997 Värihahmotus 2 ov, Pekka Hepoluhta

        Tampereen ammattikorkeakoulun avoin ammattikorkeakoulu

2006 Öljyvärimaalaus 5 op, Petri Ala-Maunus

        Vapaa Taidekoulu

1993 ”Iltapiirustus”, Arto Palin

Näyttelyt:

2020 Ravintola Mi Casa, Nizza

2017 Galleria Mondo, yhteisnäyttely, ”Rospuutto”

2010 Kanneltalon galleria, yhteisnäyttely, taiteilijaryhmä Oktaavi

2011 Sympaalin Asema, Oulunsalo

2010 ExLibro, Strasbourg, Ranska

2010 Alfa-Art, lopputyönäyttely, Kaapelitehdas, Puristamo, Helsinki

2010 Cafe Kahvikuja, Helsinki

2009 Kaarnaranta, Pernaja

2007 Alfa-Art, oppilastöiden myyntinäyttely, Helsinki

Mystinen väsymykseni lienee saanut selityksen

 

Sain tänään kirjallisena tämänviikkoiset sairaalatoimenpiteet:

• ti vatsan tai kokovartalon tietokonetomografia
• to lääkärinvastaanotto
• pe kokokehon aineenvaihdunnan laaja PET-TT  -tutkimus

Sairaslomani on loppunut. Minulla on tässä jaksossa oppitunteja keskiviikosta perjantaihin. Torstaille ja perjantaille tarvitsen siten sijaisen osalle päivää. 

Tunnen olevani suunnilleen toimintakuntoinen joten yllä mainitun ohjelman mukaan varmaan mennään. Leikkaushaava on parantunut hyvin. 

Tunnen intuitiivisesti, että syöpää on muuallakin kuin äskettäin leikatussa kiveksessä. Tähän suuntaan viittaa mielestäni se, että minua väsytti luonnottoman paljon ajaessani eilen takaisin Lempäälästä. Minua väsyttää vielä tänäänkin. Jokin kehossani vie voimia. En usko sen johtuvan leikkauksesta. Tunneista uskon selviäväni, kunhan en muutoin revittele.

Minulla todettiin kolme vuotta sitten keskivaikea uniapnea. Sain kyseisenä keväänä CPAP -laitteen, jota olen käyttänyt tunnollisesti öisin ja joka on mittausten mukaan poistanut väsymystä aiheuttavia hengityskatkoja tehokkaasti. 

Ennen CPAP -laitteen käyttöä minulla oli suuria vaikeuksia pysyä hereillä auton ratissa tuntia pitempään. Laite on auttanut, mutta ei ole poistanut ongelmaa kokonaan. Eräs kollega otti minusta kuvan viime vuoden lopussa, kun nukuin henkilöstötilaisuudessa.

On ollut erikoista, että olen ollut mallioppilas uniapneapotilaana, mutta olen ollut silti väsynyt. Olen hypännyt työterveysasemallamme ja väsymyksen syytä on etsitty kissojen ja koirien kanssa. Sieltä sain aikoinaan lähetteen uniapneatutkimuksiinkin. Olen tavannut yhdyslääkäriämme, ravitsemusterapeuttia ja psykiatria. Mahdollinen dementiakin on suljettu tutkimuksin pois.

Nyt syy lienee selvinnyt. 


Kirjoitin edellisessä postauksessani Facebookin merkityksestä. Minulla on vanha ja hyvin läheinen ystävä Tomek Grossman, joka on vanhan liiton miehiä sosiaalisen median suhteen. Tulevana kesänä tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta tutustumisestamme. Olimme kesätöissä Tukholmassa kuten oli myös vaimoni Saara. Olen siten tuntenut heidät yhtä kauan. Olimme Tomekin ja hänen vaimonsa Ewan häissä Puolan Wroclawissa vuonna 1976.

Ewan ja Tomekin nuorempi tytär Aga on opiskellut lakia Lontoossa ja elää siellä yhä. Onneksi hän on Facebookissa. Tomek oli saanut jostakin vihiä sairastumisestani ja yrittänyt soittaa minulle monta kertaa ilman onnea. Olin ilmeisesti tunaroinut tiedottaessani hänelle numeroni vaihtumisesta ja antanut hänelle virheellisen numeron. Saara ja Aga pörräsivät Facebookissa myöhään lauantai-iltana. Aga sai Saaralta oikean numeroni ja Tomek soitti välittömästi.

Olen onnellinen hänen soitostaan. Kerroin hänelle viimeiset vaiheeni. Hän rohkaisi ja lohdutti minua, mutta oli samalla realistinen. Tomek on minulle erityinen ystävä. Hänellä on niin samanlainen varustus päässään ja sydämessään, että ymmärrämme toisiamme melkein telepaattisesti. Sanoinkin hänelle, että hän on minulle kuin veli. Hän on myös erittäin tolerantti ja tahdikas, vaikka vakaumuksemme eivät täysin täsmää. 

Tomek antoi minulle tehtävän, pilkettä silmäkulmassa. Minun pitäisi pysyä hengissä niin kauan, että voin osallistua Agan häihin. Osallistuimmehan taannoin heidän vanhemman tyttärensä Monican häihinkin. Tomek sanoi soittavansa torstai-iltana uudestaan, koska silloin olen kuullut lääkäriltä hoitosuunnitelmista.

On Agalla jo poikaystävä.


Keskeneräinen työ, jonka olen aloittanut akvarelleilla. Olen jatkanut sitä öljypastelleilla saadakseni väreihin lisää voimaa. 

Uusintakierros 9. tai 10.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Siunattu Naamakirja

Olimme siskonpojan kihlajaisissa tänään. Vaimo sanoi autossa paluumatkalla ajatelleensa, että naamani näyttää keltaiselta ja maininnut siskolleni. Siskokin oli sitten aprikoinut samaa. "Nyt kun sanoit ..." Yritin äsken tutkia peilikuvaani, mutta en ollut vakuuttunut havainnosta. Olisikohan maksa sittenkin puhdas?

Jotkut ystäväni ovat sitä mieltä etteivät halua olla Facebookissa, koska arvostavat enemmän kasvokkaisia kohtaamisia. Tuossakin on pointtinsa, mutta kun ajattelen sitä lohdutuksen ja rinnalla kulkemisen vyöryä, jonka olen saanut ottaa vastaan lyhyessä ajassa kuultuani diagnoosini, en pidä perustelua kovin lujana. Olen tavannut melkein kaikki kommentoijat fyysisesti ja osan heistä vaikka kuinka monta kertaa. Siksi näissä viesteissä on paljon enemmän kuin pelkät kirjoitetut sanat. Nämä sanat kumpuavat yhteisestä eletystä elämästä ja muistoni täydentävät niitä.

Ystävien sanat kannattelevat minua tässä tilanteessa. Ne heijastelevat sitä paljon puhuttua välittämistä. Ajatella, että nuo kaikki ihmiset välittävät noin paljon siitä, mitä minulle kuuluu. Varmasti niissä on henkilökohtaistakin. Uutinen herättää ajatuksia omasta kuolevaisuudesta. Minua koskettaa syvästi se, että voin jakaa yhdessä ystävieni kanssa meidän kaikkien kuolevaisuuden. Osa osaa kirjoittaa kauniisti, toisille kirjoittaminen ei ole yhtä luontaista, mutta lyhyeenkin toivotukseen sisältyy se tärkeä viesti, että me kuolevaiset olemme täällä toisiamme varten. Ilman toisiamme emme olisi mitään. Me tässä ja nyt luomme yhdessä yhteistä elämäämme. 

Myös tuntemattomien viestit lämmittävät mieltäni. Minulla on jotakin kautta jotakin merkitystä jollekin ihmiselle niin paljon, että hän haluaa käyttää elämästään hetken tuottaakseen minulle iloa. Tämä merkitys voi heijastua jonkun yhteinen ystävän kautta. Tässäkin on jotakin kaunista.

Osa kirjoittajista on kokenut itse vakavan sairauden ja selvinnyt siitä. Heidän viesteissään on kokemuksen tuomaa viisautta. Olen saanut neuvojakin, vertaistukea. 

Facebook ei tee meistä ihmisiä eikä korvaa henkilökohtaisia tapaamisia, mutta se lisää meidän yhteistä eloamme. Facebook soi meidän inhimillisen tarvitsevuutemme laulua. 

Apokalyptinen iltataivas kuvattuna kotoamme

Uusintakierros 9.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

Miksikähän kuva ei uponnut vasempaan yläkulmaan kuten alkuperäisessä postauksessa. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Paratiisin esikartanoissa

 

Kolme viikkoa sitten perjantaina ajelin kohti Aavan toimipistettä Tapiolassa, johon minulle oli varattu ultraäänitutkimus. 

Ennen kuin kerron mitä matkalla tapahtui, haluan sanoa, että en ole usko etiäisiin, homeopatiaan enkä muihin vastaaviin. Olen kuitenkin uskovainen, mikä merkitsee, että uskon olevaisen taustalla olevan jotakin, mihin järkemme ei yllä.

Kuuntelin radiosta Risto Nordellin mainiota musiikkiohjelmaa Riston valintaa. Kuulin yksinkertaisen kaunista musiikkia, joka sai minut kokemaan seisovani onnellisen pelastettuna rantaniityllä. Murheet olivat kadonneet. Odotin jotakin. Varmaan rakkaitani. Tunsin syvää rauhaa ja levollisuutta. 

Ultraäänitutkimus tehtiin. Minulle kerrottiin, että minulla on 4,5 sentin pituinen tuumori, jonka laadusta ei voida sanoa mitään. Minulle oli varattu vielä toinen lääkärin tapaaminen. Menin odotusajaksi läheiseen kuppilaan syömään pitaleivän lounaaksi. Taisin myös piirrellä aikani kuluksi.

Kaija Nikkanen osoittautui lääkäriksi, joka oli heti kuin vanha tuttu. Olimme ehkä suunnilleen samanikäisiä ja yhteinen aaltopituus löytyi silmänräpäyksessä. Vaistosin, että hän oli huolissaan. Kerroin, että olimme lähdössä seuraavana päivänä viikoksi lomailemaan Roomaan ja mukaan lähtisi muiden mukana iäkäs isäni, jonka olisi hyvä päästä irti arjesta dementiaa sairastavan äitini hoivaajana. 

Kaija etsi urologia samaksi päiväksi, mutta Aavan piiristä ei löytynyt yhtään vapaata aikaa. Hän tuumiskeli hieman muita ketjuja, mutta muisti sitten HUS:issa olevan urologian professorina hänen kurssikaverinsa. Sitten soittamaan ja yhteys löytyikin. Huipulta kerrottiin, ettei yhden viikon aikana tapahdu mitään ja että lomalle voidaan lähteä. Leikkausaika varattaisiin seuraavalle viikolle.

Kaija ohjaili minua viisaasti tekemään kokonaisuuden kannalta hyvän ratkaisun ja lähtemään ensin lomalle, vaikka leikkaus olisi kai voitu tehdä jo seuraavalla viikolla. Toimin ohjatusti.

Halasin Kaijaa hyvästellessäni. Olin niin hyvillä mielin. Siinä on lääkäri, joka elää hetken empaattisesti potilaansa elämää hänen rinnallaan ja tekee parhaansa häntä auttaakseen. Muistelen Kaijaa hyvin lämpimin ajatuksin.

Selvitin tänään mikä Risto Nordellin soittama kappale oli. Onneksi ohjelma löytyi vielä Ylen Areenasta, mutta on siellä enää muutaman päivän (osa alkaa 41-42 minuutin kohdalta). Kyseessä on John Tavenerin sellolle ja orkesterille sävelletyn teoksen Eternal Memory ensimmäinen osa, joka kuvaa luomiskertomuksen paratiisin rauhaa. Youtubesta löydät teoksen tästä. 

Tuo näky on antanut minulle paljon lohtua. Se kertoo minulle, että vaikka vastoin tautini ennustetta kuolisin siihen pian, minulle käy hyvin. Voin heittää kaikki murheet ja jättäytyä lunastajani turviin. Minulla on vain hyviä vaihtoehtoja. Jos en kuolekaan, saan seurata lastenlasteni varttumista viettää aikaa heidän kanssaan. 

Sain leikkauspäivän iltana kukkalähetyksen, joka oli työtoveriltani. Toivotuksena oli "Rauhallista mieltä ja positiivista toipumista". Se lämmitti kovasti mieltä kuten esimerkiksi Facebookin kautta saamani runsaat lohdutukset ja kannustukset. Ikuistin kimpun tänään yllä olevaan akvarelliin, jonka viemme vaimoni kanssa siskonpoikani ja hänen morsiaimensa kihlajaislahjaksi. Ehkä hieman vielä vahvistan teosta. Nautin sen tekemistä. 

Uusintakierros 8.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

Kuvan koko sopeutettu näkymään

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Kolmessa viikossa syöpäpotilaaksi

Torstaina kolme viikkoa sitten huomasin aamutoimia tehdessäni oikean kivekseni turvonneen melkein omenan kokoiseksi. Vaimon kanssa ei asiasta tarvittu montaa sanaa. Varasin työsuhdelääkäriketjusta ajan iltapäiväksi. 

Seuraavana lauantaina oli määrä lähteä Roomaan viikoksi lomailemaan.

Lääkäri järjesti perjantaiksi ultraäänitutkimuksen ja lääkäriajan ketjun Tapiolan toimipisteeseen. Ultraäänilääkäri totesi, että minulla on 4,5 sentin pituinen tuumori, jonka laadusta ei ole tietoa.

Lääkäri alkoi etsiä urologiaikaa samalle päivälle. Ei löytynyt, mutta hän muisti, että eräs hänen kurssikavereistaan toimii HUS:ssa urologian professorina. Hän sai tämän langanpäähän. Professori sanoi, että viikossa ei tapahdu mitään ja että tuumori leikataan loman jälkeisellä viikolla.

Lähdimme Roomaan vaimoni, isäni (85 v.) ja muutaman muun kanssa. Loma onnistui hyvin.

Kotiin tuli loman aikana kutsu Peijaksen sairaalaan. Kävin maanantaiaamuna valmistautumistapaamisessa, tiistaina minut leikattiin ja keskiviikkona pääsin kotiin. Olin hyvin vaikuttunut Peijaksen henkilökunnan ammatillisesta tasosta ja korkeasta palvelualttiudesta. Kives tuumoreineen lähti patologin tutkittavaksi.

Eilen minulle soitettiin HUS:sta. Diagnoosini on imusolmukesyöpä, jonka alku voi olla myös muualla kuin kiveksessä. Minut kutsuttiin verikokeisiin Herttoniemen sairaalaan, jossa kävin tänään, röntgeniin ensi tiistaiksi ja lääkäriä tapaamaan seuraavana torstaina. 

Tällaista kuuluu. 

Uusintakierros 7.3.2014

Linkki alkuperäiseen tekstiin. Halutessasi voit alkaa lukea blogian omaa tahtiasi lopusta alkuun päin. 

#syöpä #lymfooma #leukemia #sairaala

Uusintakierros alkaa

Kuten monet lukijani tietävät, olen sairastanut kaksi syöpää, lymfooman ja leukemian. Jälkimmäisen sain todennäköisesti ensimmäiseen saamistani sytostaattihoidoista. Tämä blogi syntyi, kun minusta oli tullut syöpäpotilas vuonna 2014. 

Alan julkaista blogini artikkeleita  uudelleen alusta alkaen. 

Sinä, joka et ole lukenut blogiani syöpieni aktiivisissa vaiheissa ja olet mahdollisesti kiinnostunut aiheesta ,voit näin seurata selviytymistarinaani.

Seuraava postaukseni on ensimmäisen artikkelini kopio.

Kunkin kopion alareunaan on lisätty teksti Uusinta ja ensijulkaisun päivämäärä.