![]() |
| Suurtori: Raatihuone ja Brinkkalan talo, josta monella tulee mieleen jouluaatto. Kuvakaappaus videolta. |
![]() |
| Suurtori: Raatihuone ja Brinkkalan talo, josta monella tulee mieleen jouluaatto. Kuvakaappaus videolta. |
![]() |
| Image by Ulrike Draper from Pixabay |
Olin eilen tavanomaisella kävelylenkilläni linnalle ja takaisin. Linnanpuiston kaakkoiskulmassa on viehättävä keidas, jossa voi levähtää puiden katveessa.
Yhdellä penkillä oli kolme eläkeläistätiä, joilla oli kullakin ukulele käsissään. Olivat virittäytymässä soittamaan ja laulamaan. Tarjouduin heille yleisöksi. Se sopi, "jos vain korvat kestävät." Hyväntuulisia olivat. Heillä oli varmaan kivaa.
Istuin viereiselle penkille.
Esittivät sitten jonkun minulle tuntemattoman laulelman minikitaroilla säestäen.
Annoin heille aplodit, peukutuksen ja lähdin.
Tädeillä oli asenne kohdallaan. Mitäpä kätkemään kynttiläänsä vakan alle. Kenties olivat osallistuneet työväenopiston ukulelekurssille, ehkä sillä tutustuneetkin toisiinsa.
Kolikkokippoa en huomannut, joten halpaa oli huvi.
Tälläisen näkemisestä tulee hyvälle tuulelle.
Ehkä vuosi pari sitten olin palaamassa kautta rantain kierrokseltani. Näin penkin, jonka toinen pää oli vapaana. Sain nuorehkolta mieheltä luvan istua penkille.
Istuimme siinä hiljaa. Minä uppouduin kännykkääni.
Yhtäkkiä kaveri esitti kysymyksen: Mikä on elämän tarkoitus viidellä sanalla?
Jotakin siihen keksin, mutta en erityisen syvällistä. Juttelimme kuitenkin aiheesta.
Linnan ympäristössä oli jotkin festarit. Kävi ilmi, että kaveri oli menossa soittamaan sinne, ehkä seuraavana päivänä. Häntä jännitti, kun koki, että muut ovat parempia.
Sanoin, että siellä on varmaan muitakin, jotka kokevat samoin.
En tiedä, auttoiko. Yritin kuitenkin.
#elämä #pappi #seurakunta #ukulele #kitara #vakaumus
Taustaa: Minun oli ollut määrä saada siirre jo toukokuun alussa, mutta operaatio peruttiin, koska epäiltiin minun saaneen jonkun lievän tulehduksen. Jälkeenpäin ilmeni, että näin oli. Palasin jonoon. Siirre pakastettiin nestemäiseen typpeen. Joku henkilö oli hakenut siirteen sieltä, missä se oli luovutettu. Hän ei saanut vessassa käydessäänkään päästää lähetystä silmistään.
Näin kirjoitin saatuani toisen siirreannoksen:
Muisto vuosien takaa
Innostuin vuonna 2000 tekemään noin 800 kilometrin yksinpyöräilyn Espoosta Espooseen. Matkalla vietin jonkin aikaa Muuramen Hauskalassa vaimoni kanssa.
Paikan isännällä oli purjevene, jonka kiikkeryyttä oli lievitetty lisäämällä painoa veneeseen.
Minä purjehdustaidoton sain luvan kokeilla venettä. Tuuli oli melkoinen. Lähdin kohti Päijänteen selkää ja matkanteko sujui, kunnes tapahtui haaveri.
Purjeveneen fokka (etupurje) irtosi, minkä seurauksena en kyennyt ohjaamaan venettä. Matka jatkui samaan suuntaan. Heikki Hiiri oli merihädässä eikä Suomen Joutsenta näkynyt missään.
Eräs mökkiläinen oli huomannut, että vesillä on joku pulassa. Hän tuli veneellä perämoottorin voimin avuksi ja käänsi purjeveneen kokan tulosuuntaan. Minä pääsin onnellisesti lähtöpisteeseen.
Kaverilla olisi ollut kenties hauskaa katsella rannasta, miten maakravun taipale jatkuu.
Onneksi hän oli kunnon mies ja auttoi miestä mäessä, tai oikeastaan vedessä.
Lähetän mielessäni lämpimiä ajatuksia hänelle.
Meidät vihittiin Oulun tuomiokirkossa 31.5.1975.
| Juhlapäivämme oli viime lauantaina, jolloin kertasimme yhteisen elämämme kiertamällä paikoissa, joissa olemme asuneet. |
![]() |
Lensimme1.6.1975 Helsinkiin ja asetuimme kesäksi ensimmäiseen kotiimme tässä talossa, joka on nimeltään Clavis.
Asunto oli yksiö, jossa huoneesta mentiin vessaan keittiön kautta. Matkaa oli ehkä metrin verran, joten keittiö oli pikkuruinen.
Minä työskentelin Kaisaniemen KOP:ssa pankkineitinä ja Saara sijaisti opettajaa Claviksen lähellä olevassa päiväkodissa.
Tämä oli kesä, jolloin elokuussa Helsinki oli muutaman päivän ETYK-mehiläispesä, jossa allekirjoitettiin niin sanotut "The Helsinki Accords". Tämä sopimus oli yksi vaikuttava tekijä siihen, että kommunismi kaatui. Saimme nähdä maailman mahtajia, kun heitä kuljetettiin paikasta toiseen.
![]() |
Tämän kävin kuvaamassa jo viime perjantaina.
![]() |
| Wikimedia Commons Museovirasto: Atelier Nyblinin kokoelma Yllä Sibelius kuvattuna viulukonserton toisen kantaesityksen jälkeisenä vuonna. Suomalaiset järjestivät keräyksen monumentin saamiseksi suurelle pojalleen ja valtiokin osallistui hankkeeseen. Sibelius oli ruotsinkielinen, mutta varmaan koko kansa pitää häntä suurmiehenään. Sitäpaitsi pienessä kansassa suvut ovat saattaneet kietoutua toisiinsa. Minäkin - umpisuomenkielinen - olen Genin mukaan Sibeliukselle sukua 1500-luvulla syntyneiden yhteisten esivanhempiemme Claes Prytzin ja Märta os. Lilliehöökin kautta. Projekti oli kovin surullinen, mutta monumentti saatiin. Luonnoskilpailu järjestettiin ja sen voitti nurmijärveläinen Toivo Jaatinen, jonka tytär käsittääkseni oli luokkatoverini. Syystä tai toisesta Jaatiselle ilmoitettiin, että hänen luonnostaan ei toteuteta. Hänen ehdotustaan kai pidettiin liian perinteisenä, vaikka siihenkin sisältyi abstrakti osa. Tilaus päätettiin antaa Eila Hiltuselle, jotta hän toteuttaisi "putkiurkunsa". Hänen teoksensa johdosta Hiltunen sai haukkumakirjeitä jopa merkkihenkilöiltä. Kättä väännettiin esittävän ja abstraktin taiteen välillä. ' Lopputuloksena putkiosion viereen päätettiin sijoittaa Sibeliuksen näköisreliefi. Wikimedia Commons Tässä kuvassa esittävän osan valmistus on meneillään. Hiltunen on oikealla. Minusta vaikuttaa, että ylimpänä oleva valokuva säveltäjämestaristamme on ollut mallina. Hiltunen hitsasi teostaan neljä vuotta ja sai hitsauskaasuista kroonisen keuhkoputkentulehduksen. Kansalaiskeräyksen tuotot oli sijoitettu osakkeisiin, joiden arvo valitettavasti laski. Palkkiota pienennettiin, koska teos oli muka epäpopulääri. Teoksen paljastustilaisuudessa Hiltunen itki. Hiltuselle jäi paha mieli ja niin veikkaan käyneen Jaatisellekin. Kuva kopioitu ePressin sivulta. Toivo Jaatisen perilliset ovat lahjoittaneet tämän ehdotuksen osatoteutuksen Lahden Sibeliustalolle. Hienoa, että näin on toimittu. Vaikka hanke oli surullinen, saamme olla tyytyväisiä Töölössä Sibeliuksenpuistossa hienon monumentin, johon jo lukemattomat turistitkin ovat käyneet tutustumassa. |
Ensimmäisenä esiintyi Amia Janicki ja soitti Unsuk Chinin ensimmäisen viulukonserton. Kappale on moderni. Kun se alkaa, tottumaton kuulija saattaa ihmetellä, joko se alkoi vai vastako soittimia viritetään.
Konsertto vaikuttaa äärettömän vaativalta, mikä ei tainnut ongelma tälle sveitsittärelle, joka tunnusti haastattelussa harrastavansa videopelejä kuten World of Warcraftia.
Vinoilin tuossa alussa virittämisestä, mutta todellisuudessa kaoottisesta vaikutelmastaan huolimatta Unsuk Chinin konsertossa on järjestys. Mikään ei ole sattumanvaraista. Vaikka ainekset ovat osin outoja, teoksessa erottuu rakenteita.
Seuraavaksi Sueye Park esitti Sibeliuksen viulukonserton. Hän oli fantastinen. Näin hänen muodostavan viulullaan mieleeni kaunismuotoisia merkkejä, nuottiavaimen tapaisia kuvioita. Tällainen kokemus oli minulle uutta. Toivoin hänen voittavan, vaikka pelkäsin hänen soittavan sibeliuksensa liian romanttisesti.
Tämä viulukonsertto on meille suomalaisille jotenkin pyhä. Ehkä haluamme kuulla siinä honkien huminaa ja toisaalta uljasta taistelua itäistä vihollistamme vastaan. Tosin konserton valmistuessa talvi- ja jatkosota olivat vasta edessäpäin.
Claire Wells oli valinnut sibeliuksen rinnalle saariahon. Wells soitti sen antaumeksella ja huolellisesti fraseeraten. Voittaja-ainesta? Saariahon viipyilevän kuplivista tunnelmista alkaa nauttia, kun niitä kokee uudestaan.
Minami Yoshida soitti lopuksi sibeliuksen ja teki sen vaikuttavasti. Yoshida kertoo haastatteluissa hellyyttävän avoimesti epävarmuudestaan. Hän oli kolmatta kertaa mukana Sibelius-kisoissa. Hän oli ensimmäisessä koitoksessa 15-vuotias ja pääsi finaaliin. Ihmelapsi mitä ilmeisemmin. Toisella kerralla hän ei tosin selvinnyt yhtä pitkälle.
Kilpailun lopputulos:
1. Sueye Park
2. Minami Yoshida
3. Claire Wells
Tuntuu mukavalta, kun suosikkini voitti.
#sibelius #jeansibelius #viulukonsertto #jeansibeliusviulukilpailu #viulukilpailu #musiikkitalo #viulu #säestäjä #klassinenmusiikki #finaali #sibeliustalo #sibeliusmonumentti #sibeliuksenpuisto #toivojaatinen #kuvanveistäjä #eilahiltunen #patsas #muistomerkki #kuvanveisto
![]() |
| Sueye Park Kuvakaappaus lähetyksestä |
Sibelius-kisojen finaaliin on valittu kuusi onnellista viulistia. Välierissä oli 18 soittajaa eli kalman viikate teki rumaa jälkeä. Aivan loistavia muusikkoja jäi rannalle.
Gabrielle Després, Kanada
Otto Antikainen, Suomi
Claire Wells, Yhdysvallat
Minami Yoshida, Japani
Amia Janicki, Sveitsi
Sueye Park, Etelä-Korea
Osalla finalisteista on kisapokaaleja jo ennestään hyllyissään. Tämä kertonee kilpailun ankaran korkeasta tasosta.
Näin professionaaleilla viuluniekoilla on aivan huippuluokat työvälineet eli viulut ovat vanhempia kuin mihin kukaan meistä yltää. Kalliita ovat varmasti. Toivottavasti vakuutukset ovat kunnossa.
![]() |
| Kapu ja Sueye Park Kuvakaappaus lähetyksestä |
Finaalissa jokainen soittaa Sibeliuksen viulukonserton ja jonkun nykysäveltäjän teoksen.
Viimeinen finaali on huomenna ja sitten selviävät kullan, hopean ja pronssin saajat.
Minun korvani on niin tuohesta, että en pysty vaimoni lailla vertailemaan esimerkiksi Sibeliukssen konserton eri tulkintoja. Olivat kuulemma keskenään erilaiset. Viulistit myös sijoittavat esityksiinsä omia musiikillisia ideoitaan. No, kiva tietää.
Antikaisen Sibeliuksen viimeisen osan alussa tuli kuulemma virhe, jota orkesteri auttoi paikkaamaan. Ohi meni.
Muutkin kuulemma tekevät virheitä.
![]() |
| Image by Christine Engelhardt from Pixabay |
Tuntuukohan solistista tuolta, kun soittaa yksin kadenssia keskellä orkesteria ja yleisöä.
Sueye Park on suosikkini. Hän tuntuu kuin kertovan tarinaa soittamalla ja juuri minulle. Häntä kuunnellessa kukin fraasi kuulostaa kuin viulisti rakentaisi keskenään erilaisista aineksista kokonaisuudessa kaikki osat olisivat juuri siellä, missä niiden kuuluukin olla. Jonkun toisen soittaessa saattaa tuntua, että kaikki on kohdillaan juuri siellä, missä nuotit käskevät, mikä on eri asia.
Nykymusiikkia olevat esitykset ovat hankalia, koska niitä ei tunne ennestään.
Sueye Park soitti Oliver Knussenin teoksen, joka oli todella mielenkiintoinen. Nykymusiikki voi olla sellaista kuin Arvo Pärt sävelsi nuorena. Riks raks poks - pum - boing. Sitten hän tuli tuntoihinsa ja alkoi säveltää syvällistä minimalismia.
Nämä uudet tuntuvat koostuvan monenlaisesta. On salskeaa honkametsää, yksittäisiä korkeuksiin kurottajia, istutettua tinasotilastaimikkoa, sekametsää, vaikeakulkuista umpipöheikköä, välillä lempeitä aukioita ja ties mitä.
Knussen oli koonnut monista aineksista eheän kokonaisuuden, jota äkkinäisenkin oli kiva kuunnella. Solisti ja orkesteri keskustelivat hauskan napakasti keskenään.
Claire Wells kuulosti todella hyvältä, mutta sitten aloin epäröidä.
Otto Antikainen soittaa todella hyvin. Tuntuu ettei hän hermoile ollenkaan. Hän on oikea suomalainen, joka hoitaa hyvin hommansa, mutta ei koreile eikä pörhistele. Finaaliin pääseminenkin on hieno meriitti.
Tämä ei kuitenkaan ole jääkiekkoa.
#sibelius #jeansibelius #viulukonsertto #jeansibeliusviulukilpailu #viulukilpailu #musiikkitalo #viulu #säestäjä #klassinenmusiikki #finaali
Hyvin lyhyt oli työsuhteeni.
Tässä oikea Föri oikeissa töissä.
Jossakin siellä on kuljettaja, varmaan tuossa kopissa, mutta olenkohan koskaan nähnyt. Ehkä joskus rannalla.
Föristä löytyy ruumis!
Matti vai Teppo?
Maailmassa on jotakin pysyvää. Föri valmistui vuonna 1903. On se muutaman kerran seilannut puolitoistaminuuttisen matkansa Aurajoen poikki.
Föri on luonut itsensä uusiksi kolme kertaa. Sen käyttövoima oli alkuun höyry, sitten diesel ja vuonna 2017, kun muutimme taas Turkuun, Föri oli äskettäin alkanut urakoida sähkön voimalla.
Onkohan kukaan tehnyt koko työuransa ajamalla Föriä tois- jä täl puolel jokke? Ei ainakaan tarvitse selailla merikortteja eikä värkätä tutkaa. Skarppina joutuu varmasti olemaan. Vastuu on suuri, koska lautalla voi olla enimmillään 75 ihmistä.
Aurajoella on ollut toinenkin föri. Lauttoja kutsuttiin silloin yliseksi ja aliseksi föriksi. Ylinen pääsi eläkkeelle, kun Martinsilta valmistui. Sota-ajan pommituksissa se upposi Aurajokeen. Lautta nostettiin ja romutettiin.
Uskollinen palveliija voitaisiin korvata sillalla, mutta siihen tuskin äänestäjät suostuvat koskaan. Se on läpeensä osa turkulaisuutta kuten joulurauhan julistus tai sana "simmottis".
Kesäisin Aurajoella on toinenkin lautturi, kun myös Pikkuföri astuu remmiin.
Förillä on muuten kaksi taideteosta. Katsopa tämä!
Förin lähellä on mahdollisuus kokea toinenkin kuljetuselämys. Kokeilepa sitäkin! Joskus se saattaa toimiakin.
#föri #lautta #lossi #aurajoki #turku #matkailu #elämys #nähtävyys #funikulaari
Olen seurannut Jean Sibelius -viulukilpailun välieriä puolelta vasemmasta korvastani ja aika vähäisellä intensiteetillä. Aika hyvän kokonaiskuvan olen mielestäni saanut siitä, mitä vähäisellä professionalismillani on saatavissa.
Alkuerissä kuvittelin erottavani tasoeroja soittajien taidoissa.
Nyt vaikuttaa siltä kuin 18 Lionel Messin kloonia taituroisi vuorotellen jalkapalloa pompotellen.
Kaikki ovat niin uskomattoman hyviä, että ihan sama minulle, kuka soittaa. Musisointi kuulostaa lähes täydelliseltä. Tuntuu kuin eivät olisi koskaan muuta ja niin se varmaan onkin.
En tunne nyt oppivani mitään. Tämä annos viulismia on sitäpaitsi ylisuuri vilistelevälle mielelleni.
Juuri kun olin tuon kirjoittanut, Sueye Park soittaa suoraan sydämeeni. Aivan taivaallista sielukkuutta.
Jos seuraan huipputason jalkapalloa tai jääkiekkoa, tiedän voittajan, koska tärkeissä matseissa asia ratkaistaan viimeistään yksittäisten pelaajien ja maalivahtien kaksintaisteluilla.
Joukkuepeleissä on kuitenkin paljon sattumanvaraisuutta. Äärimmäisen hyvällä pelilläkin voi hävitä. Tulos ratkaisee. Vaikka joukko asiantuntijoita määrittelisi kummankin puolen peliä erilaisten kriteerien valossa, maalit ratkaisevat,
Satunnaisuutta on myös vaikkapa tenniksessä. Nuotteja ei ole.
Haluan kuitenkin seurata myös finaaleja – ainakin puolella korvalla.
#sibelius #jeansibelius #viulukonsertto #jeansibeliusviulukilpailu #viulukilpailu #musiikkitalo #viulu #säestäjä #klassinenmusiikki #jalkapallo #jääkiekko