Turun näkymiä

Mukava tavata taas oma töitä. Tässä kahden ystäväpaikan saalis.

Turun horisonttia kahdennestatoista kerroksesta.

Kari-Petteri Kakko/ Tähtiintähyävät: Huomenna

Opiskelin Turussa 70-luvulla. Silloin kouluni lähellä oli usein tämän porukan keikkabussi. Näyttää olevan edelleen hengissä. Juuri mitään en heistä tiedä.

Kenkien salaisuudet

Haastoin kaksikymmentä Facebook-kaveriani laskemaan ja kuvaamaan kenkänsä. Tämän lisäksi heidän pitäisi haastaa viisi kaveriaan tekemään saman.

Menestys on toistaiseksi aika ollut heikko. Ainoat, jotka ovat suunnilleen toimineet haasteen mukaisesti, ovat eräs työtoverini sekä vaimoni. Jälkimmäiselle tämä olikin helppoa, koska hänen kenkänsä oli jo kuvattu. Jostakin syystä hän kuitenkin haastoi kaikki etunimeltään T-alkuiset FB-kaverinsa, mutta ei sisällyttänyt avointa jatkohaastevelvoitetta tekstiinsä. Työtoverini raportoi järekvästi tilanteen mukaan toimien kesämökiltä löytämänsä kengät ja haastoi viisi kaveriaan niin kuin toivoinkin. 

Muutama haastettu on tykännyt viestistä. Kun kiinnitin haastetut viestiini, se tuli näkyviin jokaisen seinällä. Osa on ilmeisesti poistanut sen. Yksi on raportoinut vaatehuoneesta löytämänsä kengät. Eräällä haastetulla jalkineita kuuluu olevan useassa maassa.

Tämä on leikkimielistä hommaa eikä pidä ottaa kovin vakavasti. Joitakin päätelmiä tästä voi kuitenkin tehdä. Oletan, että huonoon menestykseen on ainakin kaksi syytä. Haasteen toteuttaminen koetaan vaivalloiseksi tai tällaisen vaatimuksen koetaan loukkaavan yksityisyyden suojaa. Kenkäarsenaalin tuominen julkisuuteen kertoo paljon asianomaisesta henkilöstä. Aavistelen, että huono menestykseni johtuu aika suurista kenkämääristä niin kuin korkean elintason maassa sopii olettaakin.

Se, että on paritkin kengät samaan käyttöön, voi olla järkevää, koska kenkien lepuuttaminen pidentää niiden ikää. Kenkiä kuitenkin ostetaan kuten autojakin vain osittain järkiperusteisesti. Kengät kertovat kantajastaan. Niihin pukeudutaan. Korkokenkien käyttämiseen tuskin löytyy terveydellisiä perusteita, mutta niiden käyttäminen lienee monella tapaa järkevää. On hyvin luontaista korostaa sukupuoleen liittyviä piirteitä ja kulttuuriset tapakäytännötkin on syytä ottaa lukuun.

Kengät suojaavat jalkojamme, mutta ne myös viestivät käyttäjänsä arvoja, antavat itsevarmuutta, kertovat mausta, hellivät omistajaansa ja niin edelleen.

Silloinkin, kun joku kertoo hankkivansa kenkiä vain välttämättömään tarpeeseen, kengät manifestoivat käyttäjänsä arvoja ja asenteita. Kaikki kengät ostetaan tarpeeseen. Pelkkä ostaminen tuottaa mielihyvää ja sellaiseenkin meillä on tarve. Me haluamme myös asemoida itseämme muiden keskuuteen pukeutumalla ja muillakin ostoksilla. Tämän varmaan moni kieltää, mutta kaikki mitä teemme, ei ole tietoista. Esimerkiksi minä asemoin itseni uudestaan ostamalla A-mallin Mersun. Olin aiemmin asettautunut kaupunkilaiseksi liikennepalvelujen käyttäjäksi. Se saattaisi olla minulle vieläkin aika luonteva ratkaisu, mutta päätöksiä on tehtävä yhteisten tarpeiden perusteella. Mukavaa toki on autolla huristella milloin haluttaa.

Jos viidenkymmenet kengät on hankittu uutena, samalla rahalla saisi varsin hyvän auton. Jos samalla henkilöllä ei ole autoa, häntä ei voi syyttää luonnonvarojen haaskaamisesta.
Toinen saattaa säästää kengistä, mutta käyttää runsaasti rahaa vaikkapa harrastuksiin.

Komeroiden perillä piileskelee hienoja tarinoita.

Piilosilla

Kaksi ja puolikuukautinen nuori mies on rauhallinen ja tyytyväinen elämäänsä. Ohjelmaksi riittää hyvin, kun pappa heiluttelee sormiaan naaman edessä. Kun pikkuisen isä poksauttelee suutaan, pientä naurattaa. Siinä on varmaan huumorin ydin. Jotakin yllättävää.

Kaksivuotiaan neidon kanssa leikittiin piilosta. Verhon takana oli niin hyvä paikka, että neiti piileskeli siellä monta kertaa. Kun pappa lymyili oven takana, oli niin pelottavaa, että piti tulla äidin kanssa löytämään. Seuraava kerta meni jo rauhallisemmin. Kun pappa lymysi parisängyssä peiton alla, pikku etsijä moitti topakkana, että ei saa mennä isän paikalle.

Aamiaspöydässä pikku neiti joutui oppimaan, että elämässä on joitakin mystisiä rajoja. Hän pyysi kesken ruokailun pappaa näyttämään pippeliä. Sitten hän oli sitä mieltä, että hänen äitinsäkin pitäisi näyttää omaansa. Niin pikkuinen joutui oppimaan, että on joitakin eroja ja että kaikkea mieleen juolahtavaa ei voi tehdä, vaikka se tuntuisi kuinka luonnolliselta.

Kaunotar

Tällainen kaunotar seisoi viereisessä parkkiruudussa Lohjan ABC:llä. Merkkiä ei näynyt, mutta voisin veikata autoa Mercuryksi, koska se muistuttaa niin yhden kansakoulunopettajani ajopeliä 60-luvulla.

Vierailimme vanhojen hyvien ystäviemme kodissa Raumalla. Aika loppui kesken, kun oli niin mukava jutella. Tällaiset ystävät ovat kuin keitaita erämaavaelluksella.

Kävimme ostoksilla Rauman keskustassa ja näimme hiukan Vanhaa Raumaakin. Se näytti meistä hämmästyttävän laajalta. Sitä täytyy tulla tutkimaan paremmalla ajalla.

Rauman seudulla on todella erikoisia paikannimiä: Ihode, Äyhö, Taantumus, Kusni ja Unaja, joista viimeinen on lähellä Porin-Turuntien lähellä. Se näyttää ohitussilmäykselläkin oikein kauniilta maaseudun kulttuuriympäristöltä.

Yksi ystäviemme tyttäristä oli tehnyt tällaisia herkkuja. Nam!

Kukkaloistoa

Kävin pyöräilemässä ja löysin tällaisen paratiisimaisen kukkaistutuksen, joka lienee kaupungin puutarha-ammattilaisten ansiota. Kuka tietää mitä nämä ovat? Nuo vaalenapunaiset näyttävät minusta liljoilta.

Päivän pieni ilo: Varhaiskaalin maku

Minulla on yhdeksät kengät

Tässä ovat jalkineeni. Yhdeksän paria. Kangas- ja huopasisätöppöset eivät ole mukana.
Kahdet tohvelit, kahdet kesäkengät, kävely-, talvi- ja vaelluskengät sekä sandaalit ja lenkkarit.

Käytän mustia kävelykenkiä ylivoimaisesti eniten. Ne ovat hyvin monikäyttöiset, koska niissä on Goretex-suojaus. Jos oikein tiukka rajaus tehdään, ihminen pärjää yksillä kengillä, vaikkakin vaivoin. Siinä tapauksessa minulla olisi vain nämä mustat. Niillä voi jopa sinnitellä yli Helsingin talven, jos ei tarvitse olla pitkiä aikoja ulkona.

Yhdet kesäkengät riittäisivät. Kummatkaan eivät ole enää priimaa, mutta selviän niillä varmaan vielä useita vuosia. Kaksia tohveleita voin puolustella sillä, että olen huono löytämään niitä, kun tarvitsen.

Lenkkareita tarvitsen hyvin vähän. Jos joskus tapahtuu sellainen ihme, että innostun juoksemaan, tilanne muuttuu. Jos innostun tänä kesänä marjastamaan, vaelluskengät ovat hyvät kuivalle kelille, mutta saappaat pitäisi ehkä ostaa.

Vaimon saldo on tässä. 17 paria. Viidet kävelykengät, kahdet nilkkurit, kolmet sandaalit, kahdet juhlakengät, kolmet talvikengät, vaelluskengät ja lenkkarit.

Vaimoni totesi yhden parin rikkinäiseksi, jotka voi heittää pois. Lisäksi hän aikoo myydä neljä paria.

Montako kenkäparia omistat?

Hämmästelläänköhän tulevaisuudessa sitä, että 2010-luvulla maailma olisi voinut ruokkia koko väestönsä, mutta ei sitä tehnyt vallitsevan taloususkonnon vuoksi.

Me suomalaisetkin olemme kuin maamme myyneet, kun talouskasvu ei enää tahkoa meille kuulumatonta materiaalista elintasoa ylöspäin.

Nekin viat, mitä nykyjärjestelmässä on, voitaisiin korjata, jos olemassa oleva hyvä jaettaisiin uudelleen.

Olen joskus kysellyt opiskelijoilta, kuinka monta jalkineparia he omistavat. Joillakin heistä on vain muutamat, mutta joukossa on jollakin saattaa olla kymmeniä pareja. Ja siltä väliltä. Tässä oli kyse opiskelijoista.

Jos tutkittaisiin ja kävisi ilmi, että työssä käyvillä suomalaisilla on keskimäärin esimerkiksi viisitoista kelvollista jalkineparia, olisimmeko huolissamme selviämisestämme?

Montako paria sinulla on?