Kotimme on kalliotömpäreellä olevan kerrostalon seisemännessä asutussa kerroksessa. Tällä hetkellä on aikamoinen sää. Ikkunat suhisevat ja peltikatto romisee. Sataa.
Tänään on rauhaisa kotipäivä. Muita sairauteen liittyviä velvollisuuksia ei ole kuin Neulasta-annos, jonka äsken piikitin itseeni.
Vaimoni on väsynyt edelleen, mutta on onnistunut työstämään graduaan, vaikka välillä jumittuu. On saanut apuakin. Sutinaa ollut muutoinkin. Eilen oli lapsenlapsemme, vuoden ikäisen neitokaisen äiti meillä. Kiva tapaaminen. Tulee tänään uudestaan auttamaan vaimoani skannattujen kuvien upottamisessa graduainestoon. Pikkuneitikin tulee mukaan. Illalla keskimmäinen poikamme ilmoittautui ja tuli skannaamaan kuvia vaimoni graduun. Ahkeroi niin kauan, että silmät alkoivat seista päässä. Olin jo sängyssä, kun nuorempi tyttäremme tuli yöksi oltuaan koulunsa potkiaisissa. Istui pitkään sänkyni reunalla ja juttelimme kaikenlaista.
Taisin mennä yli unien, mutta on tuolla mokomalla kortisonillakin osuutensa asiassa. Olen jaksanut kuitenkin kohtuullisesti. Vipinää on, mutta asiat edistyy ja minäkin pärjään.
Ounastelen, että nyt on tulossa aiempaa parempi hoitojen väliaika. Suuni toimii hyvin. Välillä tuntuu kuivalta, mutta juominen auttaa. Syykin on tiedossa. No se kortisoni.
On mukava puuhastella kaikenlaista voimien mukaan. Lepäilen, lueskelen, kirjoitan, maalaiseln. Pitävät elämässä kiinni. Yritän saada jotakin aikaan keittiössäkin.
2 kommenttia:
Ihana kuulla, että vaimosi saa apua gradun tekoon. Toivottavasti hänen ohjaajansakin on paneutuva ja osaa antaa juuri ne oikeat eteenpäinvievät neuvot.
Ohjaaja on erittäin paneutuva ja vastaavainen. Hatunnosto sinne!
Lähetä kommentti