Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 28. toukokuuta 2020

Korona ja politiikka

Suomessa poliitikot kuuntelevat asiantuntijoita ja tekevät sitten päätökset. Asiantuntijoiden kannan ja poliitikkojen päätöksen eroa voitaneen kutsua politiikan vaikutukseksi.

Poliitikkojen kantoihin vaikuttavat varmaankin ainakin ideologiat, asian merkitys omassa kannattajakunnassa ja tilanne. Päätöksen tekemiseen osallistuvien puolueiden kannoista hioutuu lopputulos, joka on kompromissi.

Kun kyseessä on koronan kaltainen vihollinen ja kansalaisten terveys, on vaikea sanoa, onko kuvattu päätöksentekotapa paras mahdollinen. Ainakin enemmistö katsoo hallituksen onnistuneen hyvin.
Minustakin Suomen linja tuntuu ainakin paremmalta kuin Ruotsin.

Elinkeinoministeri Lintilä toteaa Ylen verkkosivujen mukaan: "Pitäisin lähinnä absurdina sitä tilannetta, että meillä voi olla  [Helsingin]  Tuomiokirkon edessä terassi täynnä porukkaa, mutta sitten hallitus ilmoittaisi, että älkää menkö mökille."

Hallitus ei ole ehkä vielä päättänyt suositustaan mökkeilyyn kesäkuun alusta lähtien. Nyt voidaan pohtia, mihin Lintilä pyrkii. Jos arvioidaan asiaa myötäsukaisuusperiaatteen mukaan, hän ilmeisesti katsoo mökeillä käyminen olevan edullista kansalaisten terveyden näkökulmasta. Jos taas punnitaan asiaa kyynisesti, Lintilä pyrkii ehkä ajamaan kaksilla rattailla. Hallitus saattaa näyttää hänestä olevan päätymässä suosittelemaan yhä pidättäytymistä mökkeilystä, mutta ministeri haluaa osoittaa keskustan kannattajille, että maaseudun asiaa yritetään ajaa. Maaseutukunnille lienee edullista, että mökkiläiset tuovat niihin rahaa. Voi myös olla, että Lintilä pyrkii vaikuttamaan hallituksen päätökseen median kautta.

Lintilä toivoo, että suositus saataisiin jo ennen ensi maanantaita. Maanantai on ylihuomisen ylihuominen. Mistä tällainen kiire, kun kyse on muutamasta päivästä?

Lintilä muistuttaa myös, että matkailu ei ole missään vaiheessa ole ollut kielletty. Ministeri kuitenkin edustaa itse hallitusta, joka on suosituksen antanut.

Minun on mahdotonta tietää ministerin todellisia vaikuttimia. En osaa myöskään arvioida, miten itse toimisin hänen asemassaan.








2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totta on, että linjaukset on jossain määrin ristiriitaisia. Siinä mielessä ymmärrän Lintilän kannan asiaan. Sitä en tiedä, onko fiksua, että hän kertoo sen julkisuuteen ikään kuin hallituksen ohi.

Heikki Honkala kirjoitti...

Niinpä. Onkohan tuo tapa jotenkin hyväksytty hallituksen piirissä.